Vainajat
Helena Malinen Kerttu Helena Malinen os. Heikkinen menehtyi liikenneonnettomuudessa 18.6.2020. Helena syntyi vuonna 1947 Jannen ja Elsan seitsemäntenä lapsena Petäjäniemeen Lentiiraan. Lapsuusaika Petäjäniemessä oli tuohon aikaan vaatimatonta ja ahdastakin suuren sisarusparven ja kesäisin tilalla toimivan matkailuliiketoiminnan vuoksi. Lapset osallistuivat ahkerasti talon töihin kukin kykynsä mukaan. Varmasti jo verenperintönä Helena oli saanut idearikkautta, toimeliaisuutta ja kyvyn huolehtia ja välittää toisista ihmisistä. Nämä samat piirteet löytyvät kaikilta yhdeksältä sisarukselta, jotka olivat loppuun saakka tärkeitä ihmisiä hänen elämässään. Helenaa koulut ja työt kuljettivat Kajaanin ja Helsingin kautta takaisin Kuhmoon. Perheeseen kuului tuolloin aviomies ja kaksi lasta. Leipomisen Helenan Elsa-äiti aloitti 1968 ja hän jäi eläkkeelle 1983. Samana vuonna Helena siirtyi Anja-siskonsa yhtiökumppaniksi, ja sisarukset perustivat Kaesan Kotileipomon. Kaesan Kotileipomo oli Helenan elämäntyö. Hänellä oli intohimo yrittäjyyteen, kainuulaisen ruokakulttuurin edistämiseen ja uuden luomiseen. Ideoita hänellä aina riitti, ja sitä lahjaa tarvittiin kasvattamaan leipomo pienestä kahden leipurin yrityksestä niihin mittoihin, joissa Helena myi sen nuoremmille suvun yrittäjille vuonna 2011 oltuaan yrittäjänä lähes 30 vuotta. Kaesan Kotileipomon pyörittämisen ohella Helena oli mukana monessa muussakin yritystoiminnassa. Kuhmon Ruokapaikka, Kuhmon Kulttuurikahvila eli Kahvila Juttua, Neljä Kaesaa, Rabatti, Rönttösrouva ja Rönttösherra olivat mukana aikansa, mutta leipominen hänellä jatkui jopa onnettomuuspäivään saakka. Helena oli aktiivisesti mukana myös monissa eri yhdistyksissä ja luottamustehtävissä vielä eläkevuosinaankin. Hän toimi muun muassa Kuhmon kaupunginvaltuuston varajäsenenä ja teknisen lautakunnan jäsenenä, Lentiiran kyläyhdistys ry:n hallituksen jäsenenä sekä mentorina uusille yrittäjille. Yrittäjänä toimiessaan hän toimi Kuhmon Yrittäjien hallituksen jäsenenä, Kainuun Yrittäjät ry:n hallituksen jäsenenä sekä Kainuun Leipomoliikkeenharjoittajat ry:n puheenjohtajana. Ennakkoluulottomasti hän tarttui kutsuun Kuhmon Rotaryklubin ensimmäiseksi naisjäseneksi ja toimi myöhemmin myös klubin ensimmäisenä
50
LEIPURI 6 / 2020
naispresidenttinä. Klubin jäsenenä vietetyt 20 vuotta toivat hänen elämäänsä samanhenkisiä ystäviä ja toimintaa yhteisen hyvän eteen. Helena oli valmis kertomaan Kuhmosta ja ruokakulttuurista vieraille. Hän näki selkeän yhteyden kainuulaisen ruokakulttuurin ja matkailun edistämisen välillä. Lukuisilla messumatkoilla mukana kulki uuni ja raakapakastetut rönttöset sekä muut piirakat. Herkullisten tuoksujen houkuttelemat messuvieraat saivat lämpimäisten lisäksi kuulla tarinaa rönttösestä. Kainuun rönttönen – SMM, EU-merkintä, Kainuun á la carte -projektiin osallistuminen ja Tähtituotekilpailussa kolmen parhaan joukkoon sijoittuminen leipätikkuperheellä olivat tärkeitä saavutuksia yrittäjän taipaleella. Vielä eläkkeellä ollessaan hänet valittiin Vuojen Kaenuulaeseksi vuonna 2016. Yritystoiminnan loputtua Helena oli mukana aktivoimassa Lentiiran kyläyhdistyksen toimintaa. Kyläyhdistyksen toiminta ja kyläläisten yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen ja lisääminen olivat merkittävä osa hänen ajankäyttöään. Näkyvimpänä tässä työssä oli kylätalon (entisen koulun) lauantaikahvilan ja piirakkapuodin pyörittäminen yhdessä 5-6 kyläläisen kanssa. Eläkevuosinaankin Helena oli kiinnostunut ruokakulttuurista, yhteiskunnan asioista, yrittäjyydestä ja ennen kaikkea toisista ihmisistä. Uusia ideoita löytyi aina ja rohkeutta myös niiden toteuttamiseen. Kummitytön sanoin ”Olit oman tien kulkija! Olit aina valmis yrittämään, jos itse uskoit asiaan.” Äiti oli monessa mukana ja siltikin hänellä oli uskomaton kyky olla myös Äiti. Elämäni suurin opas ja tuki. Aina, kun epäröin, äiti valoi minuun uskoa. Aina, kun halusin luovuttaa, äiti kannusti jatkamaan. Aina, kun epäilin harkintakykyäni, äiti löysi ne oikeat sanat joiden avulla tiesin tekeväni oikeita valintoja. Aina, kun olin allapäin, äiti oli se, joka lohdutti. Aina, kun elämääni tuli onnea, äiti oli se, joka kuuli asiasta ensimmäiseksi. Hänellä oli rohkeutta sanoa asiat suoraan, mutta myös suunnattoman suuri sydän asettua toisen asemaan, auttaa ja ymmärtää. Kauniit ja hauskatkin muistot antavat nyt voimaa ja vievät eteenpäin. ”Mitäpä sitä äiti muuta toivoisi kuin lapsensa olevan onnellinen”, kirjoitti äiti minulle viimeisissä viesteissään. Tuo virke kertoo äidistäni enemmän kuin mikään muu. Hyvää matkaa rakas äiti. Helenaa jäivät kaipaamaan aviomies, lapset, lapsenlapset, lapsenlapsenlapset, sukulaiset ja ystävät. Minna Malinen Kirjoittaja on Helenan tytär
