Manipulus 2/14

Page 20

NATIONAL COUNCIL MEETING OF ELSA FINLAND (NCM) ROVANIEMELLÄ Elisa Vornanen ELSALAISET OIKKARIT tapaavat toisiaan Suomessa kansallisten kokousten puitteissa kaksi kertaa vuodessa. Syksyllä tapasimme Turussa ja nyt vuorossa oli Rovaniemi. Oli siis aika suunnata katsastamaan miltä näyttää Napapiirin tuolla puolen ja ovatko ne lappilaiset niin hulluja kuin huhutaan. NATIONAL COUNCIL Meetingin, eli NCM:n, ohjelma koostuu päivisin pidettävistä workshopeista ja koulutuksista, joissa tutustutaan toisiimme ja ELSAn toimintaan. Hyvänä esimerkkinä tästä mainittakoon, että aloitin suunnittelut mahdollisesta ensi syksyn yhteisestä brysselinmatkasta ELSA Rovaniemen kanssa. NCM:ssä pidettiin myös ELSA Finlandin kevätkokous, jossa valittiin ensi vuoden uusi hallitus ELSA Finlandille, ikävä kyllä yhtään Joensuulaista ei tällä kertaa hakenut mukaan, mutta kenties ensi vuonna! Jotta viikonloppu ei olisi turhan jäykkää patsastelua, on myös sosiaaliseen ohjelmaan panostettu. Perjantaina oli luvassa Velhosauvasitsit ja lauantaina legendaarinen ELSA Vision Contest sekä rastikilpailu. Tietenkin myös joukkosauna kuului ohjelmaan, joskin saunan toki voisi laittaa päälle, ennen kuin 20 henkeä ahtautuu sinne istumaan kylki kyljessä.

20

Manipulus 2/14

ALASTOMAT artiklalaiset pääsivät hieman yllättämään siinä perjantai-illan sitsien tuiskeessa, nähtävästi Lapissa haalarit eivät pysy ihan niin helposti ylhäällä kuin täällä etelässä. Joskin olin kuullut jo etukäteen huhua, että Turussa ELSA Rollo ylitti kaikki siveellisyyden rajat ja joutui poistumaan lavalta ELSA Vision Contestissa. Tällä kertaa rollolaiset panostivat kuitenkin lauantai-illan Vision Contestiin ja veivät Joensuun Turussa voittaman pystin itselleen hienolla Harry Potter esityksellä.

ensi vuodelle, johon voivat hakea niin HTM- kuin OTM-opiskelijatkin. Suomesta lähtee myös 25 hengen delegaatio Strasbourgiin toukokuussa, Joensuusta meitä on lähdössä kolme edustamaan paikallisryhmäämme Euroopan parlamentin THE EYE -tapahtumaan. ELSA Joensuu on tullut jäädäkseen, Legion ja Judican kaveriksi, yhdistämään meidät Joensuun oikkarit osaksi Suomen ja Euroopan oikkareita.

KAIKEN KAIKKIAAN viikon- ”Kuka voi väittää, että shaloppu täytti kaikki odotukseni ja maanitanssit, kermavaahto enemmänkin, kuka voi väittää että ja 50 oikkaria olisivat mishamaanitanssit, kermavaahto ja 50 oikkaria olisivat mitenkään huono tenkään huono yhdistelmä. yhdistelmä. Syksyllä vuorossa on NCM Helsinki, jonne tietysti lähdemme hakemaan ELSA Vision ELSA (The European Law StuContestin palkintoa isolla poppoolla dents’ Association) on maailman takaisin Joensuuhun. suurin itsenäinen oikeustieteen opiskelijoiden järjestö. ELSAlla on KEVÄÄLLÄ PUOLESTAAN paikallisryhmä lähes 300 oikeustieELSA Joensuulla on luvassa vielä teellisessä tiedekunnassa ja 42 maasLegal Trivia, jossa pääsemme ki- sa. Jäseniä ELSAssa on noin 38 000. sailemaan joukkueissa erilaisten Suomessa jokainen paikallisryhmä oikeudellisten kysymysten paris- edustaa kaupunkia ja oikeustieteelsa, legiolaiset ja judicalaiset ovat listä tiedekuntaa. Suomen ELSA-pailämpimästi tervetulleita mukaan! kallisryhmät ovat ELSA Helsinki, STEP-työharjoittelupaikat julkiste- ELSA Rovaniemi, ELSA Turku ja taan huhtikuussa, joten mikäli har- ELSA Joensuu. joittelupaikka ulkomailla kiinnostaa kannattaa osallistua STEP-infoon Kirjoittaja on ELSA Joensuun varapuheen15.4. Samaisena päivänä valitaan johtaja ja VP Seminars & Conferences-vastaava ELSA Joensuulle myös uusi hallitus


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.