Kummit-lehti 4/2013

Page 41

KUMMIUUTISIA

    Osasto K10:llä Karu-Kopla (Niko, Tuomas ja Nuutti) ilahdutti viisivuotiasta helsinkiläistä Aleksi Hirvosta visiitillä ja nimmarikortilla.    S10:llä rap-trio tapasi kolmevuotiaan lohjalaisen Eetu Heinäsmäen.

Räppiä a cappella

Karu-Kopla klinikkavisiitillä

Mitä muutakaan voisivat nuoret räppärit tehdä syyslomaviikollaan, kuin käydä Lastenklinikalla ilahduttamassa potilaita?

N

elosella vuosi sitten käydyn ensimmäisen AnkkaRäp-kilpailun voittajatrio Karu-Kopla vieraili lokakuun puolivälissä klinikalla. Poliklinikan aulassa kuul-

tiin ensin räppiä a cappella, eli pojat räppäsivät muutaman biisin ilman säestystä. Sitten Tuomas, Niko ja Nuutti kiersivät muutamalla osastolla räppäämässä ja kyselemässä lapsipotilaiden kuulumisia.  ●

Kummeilta taas tukea myös tutkimustyöhön Lastentautien tutkimussäätiö on yksi Lastenklinikoiden Kummit ry:n keskeisistä tukikohteista. Kummien avulla on jo vuosia mahdollistettu lukuisten lääkärien tekemä laadukas tutkimustyö. Tuen tavoitteena on ollut entistä tehokkaampien, turvallisempien ja kivuttomampien tutkimus- ja hoitotoimenpiteiden kehittäminen lapsipotilaiden auttamiseksi. Tutkimustyö on muuten juuri se osa-alue, jota tukemalla tehdään suurimmat harppaukset pienten potilaiden huippuhoidon takaamiseksi tulevaisuudessa.

Lastenklinikoiden Kummirahaston apurahat vuodelle 2014: Tero-Pekka Alastalo, Helsinki, Lastentaudit: kardiologia, 40 000 € Keuhkoverenkiertohäiriöiden molekyyligenetiikka

Tarja Linnankivi, Helsinki, Lastenneurologia, 22 000 € Lapsuusiän geneettiset epilepsiat

Olli Lohi, Tampere, Lastentaudit: hematologia ja onkologia, 60 000 € (3-vuotinen apuraha 20 000 €/vuosi) Lasten akuutin leukemian syntymekanismit

Eeva Ekholm, Turku, Lastenpsykiatria, 26 900 €

Outi Mäkitie, Helsinki, Lastentaudit: endokrinologia ja diabetologia, 30 000 €

Äiti-lapsisuhteen vahvistaminen

Lasten osteoporoosi

Santtu Heinonen, Turku, Lastentaudit: infektiosairaudet, 10 000 €

Terhi Tapiainen, Oulu, Lastentaudit: infektiosairaudet, 40 000 €

Nationwide Children’s Hospital, Columbus, Ohio, USA RSV infection immunologia lapsilla

Lasten virtsatieinfektioiden hoito ja ehkäisy

Timo Jahnukainen, Helsinki, Lastentaudit: nefrologia, 20 000 € TINU-oireyhtymän syntymekanismi ja ennuste

Kaija-Leena Kolho, Helsinki, Lastentaudit: gastroenterologia, 20 000 € Lasten kroonisten tulehduksellisten suolistosairauksien hoidon parantaminen

Mervi Taskinen, Helsinki, Lastentaudit: hematologia ja onkologia, 40 000 € Anemian, immunopuutoksen ja maligniteettien etiologia ja patogeneesi rusto-hiushypoplasiassa

Johanna Uusimaa, Oulu, Lastentaudit: muu pediatria, 20 000 € Lapsuusiän mitokondriotaudit ja lääkkeiden mitokondriotoksisuus

Kummiuutisia  •  www.kummit.fi

41


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.