Teksti Matti Hannula kuvat Matti HANNULA JA NIILA ARAJUUREN ARKISTO
Arajuuren veljekset isoilla estradeilla
Poppari ja toppari Näyttelijälegenda Aila Arajuuren pojanpojat Niila ja Paulus ovat luoneet tahoillaan menestyksekästä uraa kansainvälisillä areenoilla. Paulus, veljeksistä nuorempi, pelaa tätä nykyä jalkapalloammattilaisena Puolassa ja on vastikään vakiinnuttanut paikkansa keskuspuolustajana eli topparina myös Suomen maajoukkueessa. Niila on pop-muusikko ja julkaissut vastikään ensialbuminsa Saksassa, missä hän esiintyy yhtyeineen loppuunmyydyille saleille. Syyskuussa Niila nähdään Espoon Metro Areenan lavalla Elämä Lapselle -konsertissa.
N
iila ja Paulus saivat jo aivan pieninä tiivistä tuntumaa Lastenklinikoiden Kummien toimintaan. Veljekset sekä pikkusisko Adeliina olivat 1990luvun puolivälissä malleinakin Kummien tuotekuvissa ja kalentereissa. Aila-mummin aviomies Kalevi Tuominen oli nimittäin 17 vuoden ajan Kummeissa ensin toiminnanjohtajana ja sitten puheenjohtajana. Vuodesta 2010 alkaen ”Kallu” on ollut Kummien kunniapuheenjohtaja. – Kallu-ukko on kaikin tavoin huikea äijä ja aina pitänyt meitä kuin ominaan, Niila ja Paulus antavat tunnustusta legendaarisena koripallovalmentajanakin tunnetulle, elokuussa 89 vuotta täyttävälle teräsvaarille. Haberin hoteissa Niila, 29, on useamman vuoden luonut uraa Saksassa Sunrise Avenue -yhtyeen johtohahmon Samu Haberin managerointifirman luotsaamana. – Tapasin Samun ensimmäisen kerran kahdeksan vuotta sitten, kun tein helsinkiläisellä studiolla demoja, Niila kertoo. – Ystävystyimme pikku hiljaa, ja yhteistyömme alkoi virallisesti pari vuotta sitten. Vuosi sitten olin ensimmäistä kertaa Sunrise Avenuen keikalla lämmittelijänä oman yhtyeeni kanssa. Se oli melkoinen kokemus, kun olin sitä ennen tehnyt vain pieniä klubikeikkoja, ja Münchenissä yleisöä oli sitten 30 000. Niila teki alkuvuodesta levytyssopimuksen Saksan Universal Musicin kanssa, ja hänen ensimmäinen albuminsa, Berliinissä äänitetty Gratitude, tuli ulos maaliskuussa. – Singer-songwriter -tyylistä popmusiikkia, johon on sekoitettu urbaanimpia rumpubiittejä ja modernimpia soundeja, Niila selvittää genreä. – Ei niin rokkia kuin Sunrise Avenue. Ei kuitenkaan liian kaukana siitä, jotta toimii hyvin lämppärinä.
Niila (vas.) esiintyy Elämä Lapselle -konsertissa syyskuussa Espoon Metro Areenassa, Suomen A-maajoukkueen toppari Paulus Arajuuri valmistautuu lokakuussa alkaviin MM-karsintaotteluihin.
58
www.kummit.fi • Elämä Lapselle