Kummit-lehti 1/2015

Page 23

ß Pelisydänprojektilla saatiin kerättyä muun muassa tällainen röykkiö tavaralahjoituksia Tampereen yliopistolliselle sairaalalle. Luovutustilaisuudessa vasemmalta Maria Sukanen (TAYS), Jerina Kivistö, Aleksi Anto (TAYS), Emma Valkki, Janne Leppänen, Waltteri Lahti ja Teemu Polvi. IGDAn Pelisydän-tiimin jäsenistä kuvasta puuttuvat Minna Eloranta, Pekka Sorri, Laura Räsänen ja Hironori Yokochi.

– Tarpeet olivat ensisijaisesti perinteisiä pelikonsoleita. Se oli pieni yllätys. Luulimme, että ne olisivat painottuneet iPadeihin ja tablettitietokoneisiin. Pieni eskapismi ei ole pahasta Pelimaailmaan liittyy paljon kielteisiä mielikuvia. Pelisydän-projekti pyrki kiillottamaan kilpeä: – Jos esimerkiksi joutuu olemaan pitkiä aikoja sairaalassa, ei pieni eskapismi välttämättä ole kielteinen asia, Polvi tuumii. – Joku voi sanoa, että mitä järkeä on esimerkiksi jääkiekkopelissä, kun olisi parempi mennä itse luistelemaan. Mutta joskus ihminen voi olla syystä tai toisesta tilanteessa, missä se ei ole mahdollista. Tietoa Pelisydän-keräyksestä levitettiin muun muassa facebookin kautta. Keräyksen lopputulos oli rahaa 4088,30 euroa ja lisäksi pelejä, elokuvia ja laitteita – muun muassa pelikonsoleita – eri yrityksiltä ainakin parilla tuhannella eurolla. Tampereen alueen Makuuni-yrittäjät esimerkiksi lahjoittivat lähes 100 lasten DVD-elokuvaa, jotka olisivat olleet heillä pelkkinä tilanviejinä. ALSO Finland ja Microsoft lahjoittivat XBOX360-pelikonsoleita, pelijulkaisijat kuten RedLynx/Ubisoft ja Acitivision Blizzard puolestaan pelejä kumpikin omista valikoimistaan. Rahalahjoituksia kerättiin kolmen viikon ajan (25.11.–16.12.) Kummien yleisen lahjoitustilin kautta. Viestikentän tiedon perusteella rahat korvamerkittiin Pelisydän-projektille. vahvuudet hyötykäyttöön Teemu Polvi ei sen kummemmin osaa eritellä henkilökohtaista motivaattoriaan tälle hyväntekeväisyydelle. – Mikä nyt yleensä on lahjoittamisen motivaattori? hän kysyy retorisesti.

– Itse en ole koskaan ollut sairaalassa potilaana. Riittää, että kokee aiheen omakseen ja tietää omaavansa tietoa ja taitoa, jota tällaisessa yhteydessä pystyy hyödyntämään, Polvi sanoo. – Äitini on ollut koko työelämänsä terveysaseman vastaanottovirkailijana. Molemmat veljeni kenties tämän vaikutuksesta työskentelevätkin sairaanhoitajina. Minä en uskoisi sellaiseen työhön pystyväni, vaikkei minulla mitään sairaalapelkoa ole. Minun vahvuuteni ovat ehkä jossain muualla. kiitollisia vastaanottajia Polvi lupailee, että Pelisydän-projekti jossakin vaiheessa uusitaan. – Esimerkiksi sitten, kun Tampereellekin tulee uusi lastensairaala. Sitä paitsi pelit ja tekniikka vanhenevat nopeasti. Taloudellista riskiähän tähän ei sisälly, ja jokainen saatu euro tai pelikonsoli on samantien plussan puolella, hän korostaa. – Tämä oli tietysti meidänkin kannaltamme todella hyvä tapa kerätä lahjoituksia, kiittelee osastonhoitaja Maria Sukanen. – Ideoijat olivat sekä innokkaita että osaavia, ja kun Kummit tuli mukaan, kuvio selkiytyi lopullisesti. Meiltä kysytään usein, minkälaisia pelejä tai pelikoneita osastoilla tarvitaan. Nyt meillä oli todelliset asiantuntijat vastaamassa ja tarvittaessa vaihtamassa sopivampiin. Lasten kirurgisen osaston sairaanhoitaja Aleksi Anto toimi TAYSin puolella asiantuntijayhdyshenkilönä ja suoritti osastokohtaisen tarvekartoituksen. – Juuri sitä tuli, mitä tilattiin, ja kaikki sujui oikeastaan kuin itsestään. Jarruja ei ollut matkan varrella lainkaan, Anto kiteyttää upean projektin. ●

Clickiltä kymppitonni tällä kertaa Turkuun

Y

RITTÄJÄPaRISKUnTa Kirsti ja Jani Tuiskun omistama Click Henkilöstöpalvelut Oy valitsi tämän vuoden lahjoituskohteeksi Turun yliopistollisen keskussairaalan lastenklinikan. Upeat 10 000 euroa lahjoitettiin lasten kirurgia-/ ortopediayksikköön hoitovälineiden hankintaan ja lasten viihtyvyyden parantamiseen. Viime vuonna Click Henkilöstöpalvelut lahjoitti Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenklinikan kirurgiselle osastolle 10 000 euroa.

Nyt oli siis Turun vuoro. TYKSissä järjestetyssä shekinluovutustilaisuudessa oikealta kirurgi Ilkka Helenius, ylihoitaja Wiveka Kauppila, osastonhoitaja Anu Luukkanen, Click Henkilöstöpalveluiden aluejohtaja Heikki Huotari sekä yrittäjäpariskunta Tuisku. ●

Lahjoitus  • www.kummit.fi

23


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.