14 13 4
aikuisopisto
International café
M
ustasaaren aikuis opistossa järjestettiin monikulttuurinen kahvila, international café, perjan taina 4.10. klo 18–20. Tilaisuus tarjosi foorumin kielten ja kulttuurien kohtaa miseen. Kielikahvilana järjestetyssä tilaisuudessa oli seitsemän eri kielen lisäksi tarjolla sekä suolaista että makeaa purtavaa pientä maksua vastaan. Kahvilavieraita tuli lähemmäs neljäkymmentä: paikallisväestöä ja ulkomaalais taustaisia, sekä aikuisia että lapsia. Tilaisuus kirvoittaa kielet Kielikahvilassa, josta on tullut menestyskonsepti esimerkiksi Vasa Arbiksessa ja Aaltoyliopistossa Helsingissä, keskus tellaan kielipöydittäin opetta jana toimivan henkilön johdolla. Osallistujat voivat jäädä istumaan saman pöydän ääreen tai vaihtaa pöytää ja kieltä kiinnostuksensa mukaan. Illan aikana opettajina olivat Leena Havu-Erhie (suomi), Annika Svahn-Niemi (ruotsi), Denis Hautaniemi (englanti), Outi Ojala-Koljonen (espanja), Christina Maag (saksa), Olena Tetorkina (venäjä) ja Hanna Lähdesluoma (ranska). Eniten osallistujia oli englannin ja suomen pöydissä, mutta kai-
International café. Kuvassa Gun-Britt Thomasfolk, Ole From, Denis Hautaniemi, Alf Neuman, Christina Maag, Martin Gylling, Camilla Lindberg, Dietmar Hahn ja Bengt-Eric Rönn. KUVA: ANNIKA SVAHN-NIEMI
kissa pöydissä innokkaasti.
keskusteltiin
Osallistujat tyytyväisiä Ulkomaalaistaustaiset kahvilavieraat olivat tulleet maahamme muun muassa Rans kasta, Sveitsistä, Tšekistä, USA:sta, Australiasta, Irlannista, Vietnamista ja Meksikosta. Mukana oli myös takaisin muuttajia Ruotsista. Kaikki nauttivat silminnähden tunnel masta, ja moni kertoikin ole-
vansa erittäin tyytyväinen tilaisuuteen. Kielikahvila on osa kulttuurin monimuotoi suuden hanketta, jonka tavoitteena on rakentaa kontaktiverkkoa Mustasaareen vasta muuttaneille. Järjestelyistä vastasivat Leena Havu-Erhie, Christina Maag (Sveitsistä) ja Annika Svahn-Niemi. ■
Ajankohtainen luento Kulttuuri pidentää ikää! Markku T. Hyyppä Tiistaina 26.11. klo 17–18.30. 10 euroa.
Annika Svahn-Niemi kieltenopettaja
Joulujuhla Torstaina 28.11. klo 19–20.30. Aikuisopiston kurssilaiset ja henkilö kunta tarjoavat tunnelmallisen joulujuhlan. Tervetuloa!
Muista ilmoittautua kursseille ja luennoille joko verkossa aikuisopisto.mustasaari.fi tai puhelimitse 327 7261. Jos sinulla on kysyttävää, vastaamme mielellämme!
MUSTASAARI tiedottaa
!