Mustasaari tiedottaa 4/2015

Page 3

lyhyet tiedotteet

ARKISTOKUVA

Kysely antoi selvän vastauksen ► Erityisen kuntajakoselvityksen johdosta Mustasaaren kunta teki huhti–

toukokuun vaihteessa kuntalaiskyselyn. Selvityksessä ehdotettiin, että kymmenen kuntaa Isokyrö, Kaskinen, Korsnäs, Kristiinankaupunki, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Vaasa ja Vöyri yhdistetään yhdeksi kunnaksi, jonka nimi olisi Vaasa. Kyselyssä kuntalaisia pyydettiin ottamaan kantaa ehdotuksen puolesta tai vastaan. Kysely suunnattiin kaikille 18 vuotta täyttäneille kuntalaisille, yhteensä 14 633 henkilölle. Kyselyyn vastasi 6 982 kuntalaista, jolloin vastaus­ prosentiksi tuli 48 prosenttia. Kantaa ottaneista 24,8 prosenttia kannatti ja 75,2 prosenttia vastusti kuntajakoselvittäjien ehdotusta.

Hyväksytkö kuntajakoselvittäjien ehdo­ tuksen Isonkyrön, Korsnäsin, Laihian, Maalahden, Mustasaaren ja Vöyrin kuntien sekä Kaskisten, Kristiinan­ kaupungin, Närpiön ja Vaasan kau­ punkien yhdistämisestä 1.1.2017 uudek­ si kunnaksi, jonka nimi on Vaasa?

Työikäinen väestö oli muita taipuvaisempi kannattamaan kuntien yhdistymistä. Kaikissa ikäryhmissä suuri enemmistö suhtautui kuitenkin kielteisesti kuntajakoselvittäjien ehdotukseen suurkunnasta, joka ulottuisi Kristiinankaupungista Vöyrille. Suomenkieliset suhtautuivat ehdotukseen pääsääntöisesti ruotsinkielisiä myönteisemmin. Suomenkielisistä ehdotusta kannatti 59,5 prosenttia. Kunnanvaltuusto käsitteli asian 15.6. ja päätti äänestyksen jälkeen äänin 36–7, ettei se hyväksy kuntajakoselvittäjien ehdotusta kymmenen kunnan yhdistymisestä uudeksi kunnaksi.

Diagramrubrik

24,8 % 75,2 %

Kuntalaiskyselyssä saattoi myös vastata kysymyksiin kunnan palveluista. Koostetta näistä vastauksista odotetaan syksyn aikana. ■

Yhteystiedot Mustasaaren virastotalo Keskustie 4 65610 Mustasaari Vaihde: +358 (0)6 327 7111 Faksi: +358 (0)6 322 3270 Mustasaaren terveyskeskus Vanha Karperöntie 17 B 65610 Mustasaari Vaihde: +358 (0)6 327 7411 Faksi: +358 (0)6 327 7465

Mustasaaren kulttuuritalo Koulutie 1 65610 Mustasaari Vaihde: +358 (0)6 327 7111 Faksi: +358 (0)6 327 7268 Sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@mustasaari.fi info@mustasaari.fi Internet www.mustasaari.fi Kunnan puhelinluettelo verkossa www.mustasaari.fi/yhteystiedot

Lumenauraus Kunta huolehtii maksua vastaan yksityisten pihateiden lumenaurauksesta. Maksu on 173,60 euroa/vuosi. Pihatien aurauksesta on sovittava kunnan kanssa viimeistään 23.10., puh. 327 7171/Mona Martin. Kaikki viime talvena auratut tiet aurataan myös tulevana talvena, mikäli kiinteistönomistaja ei irtisano sopimusta. Aurausmerkit on asetettava paikoilleen viimeistään 31.10. Tiejaosto

Kyllä

Ei

www.mustasaari.fi

Aukioloajat Mustasaaren virastotalo arkisin 8–16 Mustasaaren terveyskeskus arkisin 8–16 Vaasan keskussairaalan yhteispäivystys arkisin 16–8 sekä viikonloppuisin ja pyhäpäivinä Mustasaaren pääkirjasto maanantaista torstaihin 10–20 perjantaisin 10–16

 MUSTASAARI tiedottaa

3 9


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.