17 minute read

Kuntalaiskysely

Next Article
VASEK

VASEK

ARKISTOKUVA

Kysely antoi selvän vastauksen

Advertisement

► Erityisen kuntajakoselvityksen johdosta Mustasaaren kunta teki huhti–toukokuun vaihteessa kuntalaiskyselyn. Selvityksessä ehdotettiin, että kymmenen kuntaa Isokyrö, Kaskinen, Korsnäs, Kristiinankaupunki, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Vaasa ja Vöyri yhdistetään yhdeksi kunnaksi, jonka nimi olisi Vaasa. Kyselyssä kuntalaisia pyydettiin ottamaan kantaa ehdotuksen puolesta tai vastaan.

Kysely suunnattiin kaikille 18 vuotta täyttäneille kuntalaisille, yhteensä 14 633 henkilölle. Kyselyyn vastasi 6 982 kuntalaista, jolloin vastausprosentiksi tuli 48 prosenttia. Kantaa ottaneista 24,8 prosenttia kannatti ja 75,2 prosenttia vastusti kuntajakoselvittäjien ehdotusta. Työikäinen väestö oli muita taipuvaisempi kannattamaan kuntien yhdistymistä. Kaikissa ikäryhmissä suuri enemmistö suhtautui kuitenkin kielteisesti kuntajakoselvittäjien ehdotukseen suurkunnasta, joka ulottuisi Kristiinankaupungista Vöyrille. Suomenkieliset suhtautuivat ehdotukseen pääsääntöisesti ruotsinkielisiä myönteisemmin. Suomenkielisistä ehdotusta kannatti 59,5 prosenttia.

Kunnanvaltuusto käsitteli asian 15.6. ja päätti äänestyksen jälkeen äänin 36–7, ettei se hyväksy kuntajakoselvittäjien ehdotusta kymmenen kunnan yhdistymisestä uudeksi kunnaksi.

Kuntalaiskyselyssä saattoi myös vastata kysymyksiin kunnan palveluista. Koostetta näistä vastauksista odotetaan syksyn aikana. ■

Diagramrubrik Hyväksytkö kuntajakoselvittäjien ehdotuksen Isonkyrön, Korsnäsin, Laihian, Maalahden, Mustasaaren ja Vöyrin kuntien sekä Kaskisten, Kristiinankaupungin, Närpiön ja Vaasan kaupunkien yhdistämisestä 1.1.2017 uudeksi kunnaksi, jonka nimi on Vaasa?

75,2 % 24,8 %

Kyllä Ei

Lumenauraus

Kunta huolehtii maksua vastaan yksityisten pihateiden lumenaurauksesta. Maksu on 173,60 euroa/vuosi. Pihatien aurauksesta on sovittava kunnan kanssa viimeistään 23.10., puh. 327 7171/Mona Martin. Kaikki viime talvena auratut tiet aurataan myös tulevana talvena, mikäli kiinteistönomistaja ei irtisano sopimusta.

Aurausmerkit on asetettava paikoilleen viimeistään 31.10.

Tiejaosto

www.mustasaari.fi

Yhteystiedot

Mustasaaren virastotalo Keskustie 4 65610 Mustasaari Vaihde: +358 (0)6 327 7111 Faksi: +358 (0)6 322 3270 Mustasaaren terveyskeskus Vanha Karperöntie 17 B 65610 Mustasaari Vaihde: +358 (0)6 327 7411 Faksi: +358 (0)6 327 7465 Mustasaaren kulttuuritalo Koulutie 1 65610 Mustasaari Vaihde: +358 (0)6 327 7111 Faksi: +358 (0)6 327 7268 Sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@mustasaari.fi info@mustasaari.fi Internet www.mustasaari.fi Kunnan puhelinluettelo verkossa www.mustasaari.fi/yhteystiedot

Aukioloajat

Mustasaaren virastotalo arkisin 8–16 Mustasaaren terveyskeskus arkisin 8–16 Vaasan keskussairaalan yhteispäivystys arkisin 16–8 sekä viikonloppuisin ja pyhäpäivinä Mustasaaren pääkirjasto maanantaista torstaihin 10–20 perjantaisin 10–16

Viikko 39 ƒ Kunnanhallitus 21.9. Viikko 40 ƒ Kunnanvaltuusto 28.9. ƒ Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta 30.9. ƒ Länsirannikon valvontalautakunta 30.9. ƒ Yhdyskuntarakentamisen lautakunta 1.10. Viikko 41 ƒ Kunnanhallitus 5.10. ƒ Sivistyslautakunta 6.10. ƒ Sosiaalilautakunta 7.10. ƒ Hoivalautakunta 7.10. ƒ Ympäristöjaosto 8.10. Viikko 42 ƒ Rakennuslautakunta 14.10. ƒ Yhdyskuntarakentamisen lautakunta 15.10. Viikko 43 ƒ Kunnanhallitus 19.10. ƒ Kehittämisjaosto 22.10. Viikko 44 ƒ Länsirannikon valvontalautakunta 28.10. ƒ Kunnanhallitus 29.10. Viikko 45 ƒ Ympäristöjaosto 4.11. ƒ Yhdyskuntarakentamisen lautakunta 5.11. Viikko 46 ƒ Kunnanhallitus 9.11. ƒ Hoivalautakunta 11.11. Viikko 47 ƒ Kunnanvaltuusto 16.11. ƒ Sivistyslautakunta 17.11. ƒ Rakennuslautakunta 18.11. Viikko 48 ƒ Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta 25.11. ƒ Yhdyskuntarakentamisen lautakunta 26.11. Viikko 49 ƒ Kunnanhallitus 30.11. ƒ Ympäristöjaosto 2.12. ƒ Kehittämisjaosto 3.12. Viikko 50 ƒ Kunnanvaltuusto 7.12. ƒ Sosiaalilautakunta 9.12. Viikko 51 ƒ Kunnanhallitus 14.12. ƒ Sivistyslautakunta 15.12. ƒ Rakennuslautakunta 16.12. ƒ Hoivalautakunta 16.12. ƒ Länsirannikon valvontalautakunta 16.12. ƒ Yhdyskuntarakentamisen lautakunta 17.12.

www.mustasaari.fi/ paatoksenteko

Lastenneuvola

Äitiysneuvola

Äitiysneuvola

► Äitiysneuvolan toiminta on keskitetty terveyskeskukseen Sepänkylään.

Ensikontakti neuvolaan tapahtuu puhelimitse. Ota yhteyttä Carina Svediin, puh. 327 7489 arkisin klo 9–10. Hän varaa sinulle ajan terveydenhoitajalle/kätilölle. ■

KUVA: ANN-BRITT PADA

Ajankohtaista terveyskeskuksessa

► Sepänkylän ja PohjoisMustasaaren lastenneuvola, puheterapeutit ja psykologi ovat muuttaneet uusiin toimitiloihin terveyskeskuksen entisen vuodeosaston I paikalle. Sisäänkäynti ja pysäköinti ovat terveyskeskuksen oikealla puolella. Puhelinnumerot ja puhelinajat pysyvät ennallaan. ■

Miten estää vilustuminen

► Vilustuminen eli flunssa toistuu pari kertaa vuodessa ja kestää 3–14 päivää (joskus jopa pitempään ennen kuin olet täysin oireeton).

Vilustumisen aiheuttaa virus. Flunssavirus leviää nopeasti ja tehokkaasti varsinkin sairastumisen alkuvaiheessa, jolloin sairastunut on vielä lähes oireeton. Siinä vaiheessa kun sairastunut alkaa saada vilustumisoireita, keho on jo aloittamassa taistelun virusta vastaan.

Noudattamalla yleisiä ohjeita riski saada flunssa pienenee: ƒ Käsien peseminen ja desinfioiminen ovat oivia tapoja ehkäistä vilustumista.

ƒ Ei ole huonoa säätä, on vain huono vaatetus. Pukeutumalla lämpimästi pysyt suuremmalla todennäköisyydellä terveenä.

ƒ Älä hinkkaa kasvoja. Vaikka saatamme ajatella käsihygienian olevan kunnossa, totuus on kuitenkin väistämättä toinen. Liikumme päivän aikana ja olemme väistämättä kosketuksissa bakteerien kanssa. Niitä löytyy joka ikiseltä pöydän pinnalta, kännyköistä, rahasta, näppäimistöistä, oven kahvoista… Älä siis esimerkiksi pure kynsiä tai koskettele kasvojasi.

ƒ Vältä stressiä, nuku paljon.

ƒ Syö ja juo. Hyvällä ruoalla ja runsaalla vedellä keho saa palautua ja se ehkäisee sairastumista.

ƒ Vältä tapaamasta flunssaisia ihmisiä.

Hygienia on tärkeä osa flunssan ehkäisemistä. Olemme kuitenkin paljon liikkeellä ja tapaamme ihmisiä, joten ei ole olemassa takuita, ettet sairastuisi. Ennaltaehkäisy voi kuitenkin helpottaa oireita. Vältä flunssaisena kosketusta terveiden ihmisten kanssa. Kuumeessa ei pidä mennä töihin. Kun stressaat, olet jalkeilla tai pyrit tekemään asioita, pahennat tautiasi.

Muista huolehtia ennen kaikkea omasta kehostasi riittävällä ruoalla, vedellä ja unella. Ota rennosti ja anna kehosi parantua flunssasta! ■

Lähde: Nettiterveys.fi

Tiukka taloudellinen tilanne on johtanut siihen, että yhä suurempi osa kustannuksista lankeaa kunnille. Yksi kustannuserä on työmarkkinatuki. Vuodenvaihteesta lähtien kuntien on maksettava 50 prosenttia työttömille asukkaille maksettavasta tuesta jo 300 päivän jälkeen aikaisemman 500 päivän sijasta.

Työmarkkinatukea koskevan lakimuutoksen johdosta Mustasaaressa työskennellään entistä aktiivisemmin työttömien kuntalaisten työllistämiseksi. Kokonaisuutta hallinnoi henkilöstöhallinnoija ja työsuojelupäällikkö Caroline Lund ja käytännön työstä vastaavat Johanna Riiki ja Annele Granqvist.

Luvut nousussa – Lakimuutos nostaa kuntien menoja voimakkaasti, toteaa Caroline. Tuhannen päivän työttömyyden jälkeen kunta maksaa 70 prosenttia työmarkkinatuesta. Meillä on kaikeksi onneksi ollut vuoden ajan erityinen työryhmä juuri työllisyyskysymyksiä varten. Ryhmässä on edustajia lähes joka sektorilta.

– Työttömyys on kasvussa; juuri nyt se on 7,5 prosenttia tammikuun 6,1 prosenttiin verrattuna. Luvun taakse kätkeytyy runsaat 700 kuntalaista, jatkaa Caroline.

Ota yhteyttä itse Projektityöntekijänä työllisyyskoordinaattorin tehtävissä huhtikuusta toimineen Johannan työn lähtökohtana on pitkäaikaistyöttömien henkilöiden nimilista. Hän ottaa yhteyttä työttömiin, tarkistaa ja tiedustelee heidän tilannettaan ja toiveitaan ja mitä apua he tarvitsisivat palatakseen takaisin työelämään. – TE-toimiston resurssit eivät riitä tähän työhön, Johanna toteaa. Voimme järjestää työharjoittelua, erilaista koulutusta, palkkasubventiota ja teemme yhteistyötä työpajojen ja Föregångarna-resurssikeskuksen kanssa.

työn tarkoituksena on pyrkiä vähentämään kunnan menoja ja tehostaa prosessia työttömien saamiseksi takaisin työelämään.

– Mitä kauemmin on ollut työttömänä, sitä korkeampi on useimmiten kynnys takaisin työelämään. Kuntouttava työtoiminta voi olla hyvä ensiaskel, toteaa Annele.

Sosiaalihuoltolain mukaan kunta on velvollinen järjestämään tällaista toimintaa ja järjestämispäätöksen tekee kunta. Annele on toiminut työllistämiskoordinaattorina vuodesta 2010 ja työskentelee lähinnä kuntouttavan työtoiminnan tukihenkilönä ja ohjaajana.

– Työskentelemme paljon kentällä ja istumme päivittäin kokouksissa. Synkeistä luvuista huolimatta työ on mielenkiintoista ja mielekästä, siitä kaikki kolme ovat yhtä mieltä. ■

Anna Sand/Kustmedia Ab

Käännös: Riitta Gustavsson

Annele Granqvist, Caroline Lund ja Johanna Riiki hoitavat työllisyysasioita. Työttömät ja työnantajat voivat ottaa suoraan yhteyttä Johannaan tai Anneleen. KUVA: ANNA SAND

Johannan tähän saakka saama palaute on ollut enimmäkseen myönteistä.

– Meihin voi mielellään ottaa yhteyttä itsekin, hän korostaa. Sama koskee työnantajia, jotka tarvitsevat työvoimaa.

Yhteystiedot

Työllisyyskoordinaattori Johanna Riiki 050 544 4693 johanna.riiki@mustasaari.fi

Työllisyyskoordinaattori Annele Granqvist 044 727 7325 annele.granqvist@mustasaari.fi

! 7 5

Kiinteistötoimi vastaa kunnan rakennusten ja niihin liittyvien ulkoalueiden hoidosta ja kunnossapidosta. Kiinteistötoimeen kuuluvat myös kunnan kaikki keittiö- ja siivoustoiminnot. – Jos jotakin, niin ymmärrystä toivoisimme, sanovat päälliköt. Kaikki ei aina valmistu hetkessä.

Kiinteistöpäällikkö Peder Pedersen, rakennuttajainsinööri Erik Rönnqvist, ruokapalvelupäällikkö Marcus Åkerblom ja siivouspäällikkö Teresa LehtimäkiMustajärvi kuvailevat kiinteistötoimen tehtäviä ja tarkoitusta. Kullakin on oma tulosalueensa, mutta talousarviossa he kuuluvat nykyisin kaikki yhdyskuntarakentamiseen. – Synergiavaikutuksia ja joustavuutta saatiin lisää, kun kiinteistötoimeen sulautettiin useita sektoreita, ja kun siihen integroitiin myös siivous- ja ruokapalvelupuoli, sanoo Pedersen.

– Olemme suuri pyörä; suuri tiimi, joka hallinnoi, hoitaa ja pitää kunnossa kunnan kiinteistöjä ja ulkoalueita, siivousta ja ruokapalvelua.

Kiinteistötoimen hallinnoima ja kunnossapitämä kerrosala on noin 100 000 m²; kouluja, päiväkoteja, hallintorakennuksia ja terveystaloja. Tiloja vuokrataan sisäisesti ja ulkoisesti. KUVA: LISBETH BÄCK

Työmme huomataan useimmiten vasta, kun pyörä pysähtyy ja jokin lakkaa toimimasta.

Työntekijöitä on lähes 140 ja tarvittaessa käytetään ulkopuolisia urakoitsijoita. Toimi vastaa myös kunnan talonrakennusinvestoinneista ja pienemmistä, enintään sadantuhannen euron investointihankkeista muun työtilanteen salliessa.

Tuhat kertaa suurempaa Erik Rönnqvist konkretisoi.

– Jos perheellä on 120 neliön talo, meidän ”talomme” on tuhat kertaa suurempi. Siinä missä omakotitalo tarvitsee kunnossapitoa tunnin viikossa kunnan kiinteistöjen hoitoon kuluu tuhat tuntia.

Siivoussektori on kehittynyt kentän joustavamman työnjaon, yhteishankintojen ja ammattimaisen työnjohdon ansiosta.

– Siivoustoiminnot ovat aliarvostettuja ja työ on fyysisesti raskasta, sanoo Teresa. On tärkeää, että autamme toisiamme. Uusi palveluohjaaja toimii sijaisena, mikä helpottaa sairaustapauksissa. Minä autan tai ostan palveluja ulkopuolelta, jos hänen panoksensa ei riitä. Sama koskee ruokapalveluja, jonka viitisenkymmentä

Sepänkylän Senioritalon edustalla vasemmalta Peder Pedersen, Erik Rönnqvist, Marcus Åkerblom ja Teresa Lehtimäki-Mustajärvi. KUVA: LISBETH BÄCK

Mats Lall ja Lasse Dahlbäck vastaavat kiinteistöjen hoidosta ja kunnossapidosta kentällä. Kuvassa heidän kanssaan Lilian Lax ja Fredrik Back, jotka pintaremontoivat yhtä kunnan asunnoista. KUVA: LISBETH BÄCK

työntekijää tuottavat päivittäin yli viisi tuhatta ateriaa päiväkoteihin, kouluihin ja vanhuksille. – Koska tarve oli ilmeinen, meillä on nyt kiertävä keittäjä, joka voi auttaa tilapäisesti jonkun sairastuessa. Tai sitten minä lähden hätiin, sanoo Marcus. Ruoanvalmistuksen lisäksi palvelu kattaa laajan logistisen koneiston, jonka myös on toimittava päivittäin. Ruokapalvelupuolella käydään parhaillaan keskittämiskeskustelua.

– Meneillään on selvitys siitä, miten Mustasaari järjestää ruokapalvelut tulevaisuudessa, kertoo Peder.

– Selvitystuloksia käsitellään kunnanhallituksessa vielä tänä syksynä.

Ennaltaehkäisyä ja kunnossapitoa Kentällä kiinteistöjen kunnossapidosta vastaavat kunnan viiden osa-alueen kiinteistönhoitajat. Esimerkiksi Koivulahdesta käsin työskentelee kaksi henkilöä, jotka huolehtivat Petsmon, Hankmon ja Koivulahden kouluista ja päiväkodeista sekä entisestä kunnantalosta ja paloasemasta. – Homma toimii, sanoo Erik. Mutta tässäkin asiassa pyydämme ymmärrystä kuten niin monessa muussakin. Esimerkiksi lumipyryllä etusijalla ovat päiväkodit, jotka vastaanottavat lapset varhain

Kunnan omat tilat

Tila Lukumäärä Ala Hallintorakennus 31 21 755 m² Terveystalo ja -asema 6 10 602 m² Koulu 22 34 295 m² Päiväkoti 23 6 679 m² Paloasema 10 2 585 m² Urheilu ja vapaa-aika 17 1 864 m² Asuinhuoneisto 60 5 085 m² Teollisuus ja varasto 4 5 374 m² ?

aamulla. Kiinteistönhoitajat voivat aloittaa työpäivänsä tarvittaessa jo puoli kuudelta aamulla.

Päälliköt kehuvat toimialansa henkilökuntaa. – Monilla on paljon virkavuosia takanaan ja he osaavat asiansa. Useimmat ovat myös hyvin vastuuntuntoisia ja ratkaisevat itsenäisesti arjen ongelmia, he sanovat.

Kiinteistötoimen avainhenkilöt

Kiinteistöpäällikkö Peder Pedersen

Rakennuttajainsinööri, talonrakennus Erik Rönnqvist

Ruokapalvelupäällikkö Marcus Åkerblom Suuvouspäällikkö Teresa Lehtimäki-Mustajärvi

Palveluohjaaja, siivous Birgitta Ahlskog

Suunnitteluavustaja Ann Stenman Sähkövastaava Jan Lundström

LVIa-vastaava Andreas Granholm

Kiinteistövastaavat Lasse Dahlbäck ja Mats Lall Projektivalvoja Stefan Kaján

– Ehkäisemme kaikin tavoin ennalta, vaikka joskus tuntuukin, että työ on lähinnä ”tulipalojen sammuttamista”. – Raha puhuu, ilmaisee Peder asian. Kaikki haluavat enemmän ja parempaa, niin myös poliitikkomme, mutta monivuotisella juustohöylän käytöllä on seurauksensa.

Rönnqvist oli aikaisemmin vastuussa kiinteistönhoidosta, mutta on nyt siirtynyt muihin tehtäviin. Rakennuttajainsinöörinä hän käynnistää hankkeita; suunnittelee ja koordinoi suurempia investointeja, kuten koulurakennuksia, tai käynnistää pienempiä kiinteistötoimen hankkeita.

– Voimme uudistua monin tavoin, mutta harvalla on siihen päivittäisten tehtävien ohella aikaa. Uudelleenorganisointi on askel oikeaan suuntaan. ■

Lisbeth Bäck/Kustmedia Ab

Käännös: Riitta Gustavsson

Mustasaari rakennusmessuilla

► Mustasaari osallistuu 24.–25.10. Botniahallissa järjestettäville Vasara Rakennusmessuille.

Kunnan löydät osastolta A 193. ■

Korsholms Tryckeri - Mustasaaren Painotalo, viralliselta nimeltään KTMP Group on täyden palvelun painotalo. Yritys toimii Singsbyssä ja kasvu on ollut voimakasta aloitusvuodesta 2005. Nyt yritys laajentaa tuotantotilojaan.

Painotalokonserni KTMP Group perustettiin kymmenen vuotta sitten nimellä Korsholms Tryckeri. Käytössä oli yksi kopiokone Tomas Hedqvistin noin kahdeksan neliön autotallissa Singsbyssä. Toimeksiantajana oli Jan Österbergin kauppa ja tehtävänä monistaa mainoslehtisiä. Toiminta laajeni ja nykyisin yrityksellä on viisi osakasta ja pian lähes 1 400 neliön tuotantotilat.

– Olemme ostaneet yhden kiinteistön ja kaksi painotaloa: Ykkös-Offsetin ja Litosetin. Olemme investoineet konekantaan ja laajentaneet vähitellen, kertoo toimitusjohtaja Jan Österberg.

Suurella painokoneella voimme painaa B1-formaatissa, Österberg selittää.

– Kädessäsi pitämässä lehdessä on 32 sivua. Käytämme kahta suurta paperiarkkia tavallisen neljän sijasta. Se lisää kilpailukykyä niin ajallisesti kuin rahallisesti.

Meneillään on investointi 457 neliön halliin.

Painotalon asiakkaina on yksityishenkilöitä ja suuria pörssiyhtiöitä ja kaikkea siltä väliltä. Pieni osa tuotannosta menee vientiin. KUVA: LISBETH BÄCK

lupa-asioissa ja valvoo rakentamista.

– Pieniin laajennuksiin ei ole liittynyt kovin suurta byrokratiaa, mutta nyt olemme keskustelleet paljon johtavan rakennustarkastajan Michael Ekin kanssa.

– Otin alkuvaiheessa yhteyttä kuntaan ja tiedustelin laajentamismahdollisuuksiamme. Olemme muun muassa tehneet liikenneratkaisuja. Olemme mielestämme saaneet kunnalta hyvin tukea, vaikka se joskus vähän kestääkin.

– Litoset-kaupan myötä saimme erityislaitteita jälkikäsittelyä varten. Siirrämme pian koneet Vaasasta Singsbyhyn, jolloin kaikki on saman katon alla.

Hyvässä yhteistyössä Österbergin mielestä yhteistyö kunnan kanssa sujuu joustavasti. Rakennusvalvonnan henkilökunta neuvoo poikkeamis-, rakennus- ja toimenpide

Hyvä työllistäjä Rakennushanke rahoitetaan pankkilainalla. Yritys on hakenut myös EU:n investointiavustusta, mutta vastaus vielä viipyy.

Toiminnalla Singsbystä ostetussa vanhassa kauppakiinteistössä on etunsa, Österberg sanoo.

– Painotuotteita noutavat asiakkaat tulevat autolla, eikä heillä ole väliä ajaako tänne tai Lintuvuorelle, hän sanoo. Lisäksi monella työntekijällä on lyhyt työmatka.

– Tilojen suhteen tilanne on nyt hyvä. Seuraava kehitysaskel on luultavasti siirtyminen yhdestä työvuorosta kahteen. Painopuolella teemme jo kahta vuoroa.

Painotalo on hyvä työllistäjä. Palkkalistoilla on 25 henkilöä ja uudisrakennuksen valmistuttua henkilöstön tarve kasvaa. Useimmat työntekijöistä ovat lähialueilta. Yrityksen myynti on noin kolme miljoonaa euroa vuodessa. ■

Lisbeth Bäck/Kustmedia Ab

Käännös: Riitta Gustavsson

Uudisrakennuksen on määrä valmistua kuluvan vuoden puolella. Rakennustyön suorittaa paikallinen urakoitsija Vassorista, Byggnadsfirma Wik. KUVA: LISBETH BÄCK

Toimitusjohtaja ja osakas Jan Österberg. Muut osakkaat ovat Tomas Hedqvist, Jens Beijar, Mikael Storgård ja Rolf Kantola. KUVA: LISBETH BÄCK

Tiesitkö, että kunnan aikaisemmin hoitamissa jäteasioissa on nyt otettava yhteyttä alueelliseen jätelautakuntaan? Vaasan seudun jätelautakunta kattaa Vaasan, Mustasaaren, Vöyrin, Isonkyrön, Maalahden ja Korsnäsin, ja runsaat 25 000 kiinteistöä.

Jätehuoltopäällikkö Camilla Enell-Öst on toinen lautakunnan kahdesta työntekijästä ja hänen mukaansa harva on vielä tietoinen järjestelmän muutoksista.

– Oman kunnan tekemät päätökset eivät enää ole voimassa. On otettava yhteyttä jätelautakuntaan, jos haluaa keskeyttää tai pidentää tyhjennysväliä, anoa yhteistä jäteastiaa tai levittää maatilan omaa lietettä, kertoo Camilla. Hänen fyysinen asemapaikkansa on teknisessä virastossa Kirkkopuistikolla Vaasassa.

Kotisivut tulossa Camilla on ammatiltaan ympäristöinsinööri ja työskennellyt jätehuoltopäällikkönä helmikuusta lähtien. Hän toimii kuukausittain kokoontuvan jätelautakunnan esittelijänä. Mustasaaren edustajat lautakunnassa ovat Carola Lithén ja Michael Luther. Lautakunnalle ja jäteasioille laaditaan parhaillaan omia kotisivuja, joille lisätään myös kaikki hakulomakkeet. Siihen saakka nämä asiat on hoidettava puhelimitse.

– Kaikki jäsenkunnat eivät ole vielä tiedottaneet muutoksista, joten monet ovat tietämättömiä siitä, että vanhat päätökset eivät enää ole voimassa, hän toteaa.

Suosituksia Tyhjennysvälien pituudesta on suosituksia: kahdesta neljään viikkoon riippuen siitä asuuko taajamassa vai maaseudulla.

– Jäteastian tilavuuden on oltava vähintään 15 litraa henkilöä kohden viikossa. Maksu peritään astian koon mukaan – ei jätteen painon mukaan, selventää Camilla.

Jätehuoltopäällikkö Camilla Enell-Öst toimii esittelijänä alueellisessa jätelautakunnassa, jonka isäntäkunta on Vaasa. KUVA: ANNA SAND

Poltettavaa jätettä varten on oltava astia ja noutosopimus jätteenkuljetusyhtiön kanssa. Kiinteistönhaltija on velvollinen järjestämään tämän itse. KUVA: STORMOSSEN

Lietekaivot on tyhjennettävä vähintään kerran vuodessa. Polttaa saa vain puu- ja paperijätettä. Vaikka biojäte kompostoidaan, muun erilaisia muoveja sisältävän kotitalousjätteen tyhjennys on järjestettävä.

– Meillähän on Westenergy, joka on rakennettu tällaisen jätteen polttamiseen siten, että savukaasut puhdistetaan, lisää Camilla.

Vastuu kiinteistönhaltijalla Jos haluaa yhteisen jäteastian naapurin kanssa, keskeyttää tyhjennyksen tai pidentää tyhjennysväliä, sitä on anottava kirjallisesti – nimenomaan alueelliselta jätelautakunnalta. Päätös postitetaan kotiin ja asianomaiselle kuljetusyhtiölle toimitetaan kopio.

– Tyhjennyksen järjestäminen kuljetusyhtiön kautta on kiinteistönhaltijan vastuulla, lisää Camilla.

Alueella on 25 000 kiinteistöä, ja tiedot puuttuvat 6 000 kiinteistön osalta. Nämä kiinteistöt saavat lautakunnalta ennen pitkää asiaa koskevan kirjeen. Lautakunta hoitaa jäteasioiden viranomaistehtävät, Stormossen vastaa varsinaisesta palvelusta ja kunnat valvonnasta. ■

Anna Sand/Kustmedia Ab

Käännös: Riitta Gustavsson

Jätehuoltomääräykset

ƒ Vaasan seudun jätelautakunnan jätehuoltomääräykset tulivat voimaan 1.5.2015.

ƒ Jätelautakuntaan kuuluvat kaikki Stormossenin omistajakunnat (Mustasaari, Korsnäs, Maalahti, Isokyrö, Vaasa, Vöyri) ja määräykset koskevat siten kaikkia omistajakuntia. ƒ Jätehuoltomääräyksissä on tietoa mm.: ƒ jäteastioista ƒ kiinteistöjen jätepisteistä ƒ jätekuljetuksista

ƒ Jätelautakunta: ƒ Myöntää luvan poiketa määräyksistä ƒ Päättää jätteenkuljetusjärjestelmistä ƒ Hyväksyy jätetaksat ƒ Ylläpitää jäterekisteriä ƒ Päättää palveluasteesta ja keräyspaikoista

ƒ Määräykset osoitteessa: http:// www.stormossen.fi/Jatehuoltomaaraykset ƒ Ota yhteyttä jätelautakuntaan puhelimitse (06) 325 4206

Tuovilan koulu. KUVA: TOMMY LAHTI

Korjattu koulu on kuin uusi

Tänä syksynä Tuovilan koulun oppilaat ja opettajat pääsivät aloittamaan koulutyönsä uudenveroiseksi saneeratussa koulussa. Rakennuksen tilat ovat kaksinkertaistuneet ja välituntiaktiviteetteja pääsee harrastamaan pihan molemmissa päissä.

1980-luvulla rakennettu Tuovilan koulu on toinen Mustasaaren kunnan suomenkielisistä alakouluista. Samassa kiinteistössä koulun kanssa toimii myös päiväkoti. Suomenkielisten oppilaiden määrä kunnassa kasvaa koko ajan, joten koulun ja päiväkodin tilat kävivät ahtaiksi.

Koska koulurakennuksessa todettiin paha kosteusvaurio, kunta päätti laajennusurakan yhteydessä tehdä myös laajan saneerauksen olemassa oleviin tiloihin.

Puolitoista vuotta kestänyt koulun rakennus- ja remontointiurakka valmistui toukokuun lopussa, joten oppilaat pääsivät tänä syksynä aloittamaan koulunkäyntinsä uusissa tiloissa.

– On ihanaa, kun meillä on nyt näin paljon tilaa ja kaikki ympärillä on uutta ja puhdasta. Oppilaatkin ovat paljon rauhallisempia, kun emme enää elä täällä niin ahtaasti, kiittelee rehtori Terhi Mustonen.

Vaiheittainen toteutus Rakennus- ja saneeraustyö Tuovilassa toteutettiin vaiheittain, jotta koulutyö kärsisi rakennustöistä mahdollisimman vähän. Uudisosan rakentamisen aikana koulu toimi vanhoissa tiloissa ja uudisosan valmistuttua koulu muutti sinne. – Haluan kiittää Tuovilan koulun ja päiväkodin lapsia ja henkilökuntaa, sillä yhteistyö heidän kanssaan on sujunut erinomaisesti, vaikka rakennustyöt ovat varmasti haitanneet heidän jokapäiväistä työtään, sanoo Mustasaaren kunnan tekninen johtaja Ben Antell.

Hänen mukaansa vanha koulukiinteistö saneerattiin kosteusvaurioiden takia perusteellisesti. Esimerkiksi yläpohja ja ulkoseinien alaosat uusittiin kokonaan, kaikki sisäpinnat uusittiin, samoin putket ja ilmastointi.

– Meillä on nyt Tuovilassa koulukiinteistö, jossa on uutta tai uuden veroista tilaa kaksin verroin entiseen verrattuna. Lisäksi olemme varautuneet siihen, että jatkossa voimme laajentaa koulua rakentamalla uudisosan päälle toisen kerroksen, kertoo Antell.

– Laajennussuunnitelmiin kuuluvan hakelämpökeskuksen rakentamisaikataulu on vielä avoin valituskäsittelyn takia.

Keskittymisrauhaa Rehtori Mustonen on huokaissut helpotuksesta, kun

KUVA: ANN-BRITT PADA

Tuovilan koulun hyvät ulkoliikuntamahdollisuudet paranivat uusien välituntilaitteiden ansiosta. KUVA: JOHANNA HAVERI

koko uusittu koulurakennus on saatu käyttöön. Rakennusajasta selvittiin ilman vahinkoja, vaikka pieniä kommelluksia sattuikin – esimerkiksi viime

keväänä yksi luokka melkein jäi pois teatteriesityksestä, kun bussit tulivatkin rakennustöiden takia hakemaan luokkia eri ovelta kuin oli sovittu.

Koulun aloitus on sujunut paljon rauhallisemmin kuin viime syksynä. Koulutyöhön on helpompi keskittyä nyt, kun oppilailla ja henkilökunnalla on enemmän tilaa käytössään, melkein kaikki uudet kalusteet ovat saapuneet ja pihallakin on enemmän tilaa ja laitteita temmeltää kuin aiemmin.

– Oppilaat tulevat nyt sisään neljästä ovesta entisen yhden oven sijasta, joten välituntien päättyminen sujuu paljon vähemmällä hälinällä kuin ennen, sanoo Mustonen.

Tuovilan koulu palvelee koko eteläisen Mustasaaren suomenkielisiä perheitä. Noin puolet koulun oppilaista kulkee koulumatkansa koulukyydeillä muualta kuin Tuovilasta. Mustonen suhtautuu koulun tulevaisuuteen luottavaisesti, sillä oppilaiden määrä kasvaa myös jatkossa.

– Ensi syksynä ylittyy sadan oppilaan raja ja seuraavana syksynä oppilasmäärä kasvaa vielä lisää, joten uusille tiloille on kyllä käyttöä, Mustonen hymyilee. ■

Johanna Haveri/Viestintä Oy Prowomedia

■ KANSIKUVA Viidennen ja kuudennen luokan tytöillä on asiaa rehtori Terhi Mustoselle. KUVA: JOHANNA HAVERI

Työrinki

Tarvitsetko apua arjen askareissa?

Kasvavatko lehtikasat etkä tiedä kuinka ehtisit haravoida pihaa? Talo pitäisi siivota, ikkunat pestä ja ulkovarasto maalata. Et ehdi leipoa suurta juhlaa varten ja mietit kuka siivoaisi juhlien jälkeen. Työringin nuoret voivat auttaa teitä esim. puutarhatöissä, siivouksessa tai muissa kotitöissä. Tehtävän kesto on enintään 3 tuntia kerrallaan ja korvaus 20 euroa/kerta.

Soita Työrinkiin! Ma–to klo 9–13 Puh. (06) 322 5570 www.tyorinki.fi

Ilmoittautumiset viimeistään 12.10. www.mustasaari.fi, mikäli tapahtuma edellyttää ennakkoilmoittautumista.

Yhteyshenkilöt Elisabeth Wiklund, puh. 050 517 6661, Jessica Strandholm, puh. 050 517 6662.

Luistelua Vaasa Arenassa Keskiviikko 14.10. klo 10–12 ƒ Arena 1: ilman mailaa ƒ Arena 2: mailan kanssa ƒ Arena 3: ohjattua toimintaa Kypäräpakko, myös jäällä olevilla aikuisilla! Maksu: Ilmainen

Keilailua Vaasan keilahallissa Keskiviikko 14.10. klo 12–14 Paikka: Vaasan keilahalli, Ruutikellarintie 2, Vaasa Ikä: 9–16 vuotta Maksu: 5 euroa Ennakkoilmoittautuminen. Kaksi nuorta/rata/tunti Järjestäjä: Vapaa-aika ja kulttuuri yhteistyössä BC Prickarnan kanssa

Geokätköilyä Skatilan urheilukentällä Keskiviikko 14.10. klo 12–16 Geokätköily on lajisi, jos viihdyt luonnossa ja haluat tutustua uusii n paikkoihin! Pukeudu mukaviin ulkoiluvaatteisiin. Ota mukaa n gps-laite tai älypuhelin, jos sinulla on sellainen. Ikä: Vähintään 10 vuotta Maksu: 5 euroa Ennakkoilmoittautuminen. Vähintään 8 osallistujaa.

Yleiset kiipeilyajat Vaasan vesitornissa Keskiviikko 14.10. ja sunnuntai 18.10. klo 18–20 Paikka: Vesitorni, Raastuvankatu 32, Vaasa Maksu: 5 euroa, sisältää varusteet Järjestäjä: High Sport Vaasa

Syyslomakivaa Botniahallissa koko perheelle Torstai 15.10. klo 12–15 ƒ Jalkapallo ƒ Sähly ƒ Sulkapallo Ennakkoilmoittautuminen. Varaa 20 minuutin aika kahdelle tai neljälle pelaajalle. ƒ Pingis Ennakkoilmoittautuminen. Varaa 20 minuutin aika kahdelle pelaajalle. ƒ Lasten ohjattu jumppa 3–8-vuotiaille. ƒ Seikkailurata 5-vuotiaille ja sitä vanhemmille. ƒ Leikkinurkkaus ƒ Rullaluistelu Kypäräpakko! Ota mielellään oma kypärä mukaan. Jos sinulla ei ole omia välineitä, voit vuokrata niitä Botnia hallista (3 euroa/rullaluistinpari). Välineitä on rajoitetusti. Maksu: Ilmainen. Trip ja pulla 3 euroa. Järjestäjä: Vapaa-aika ja kulttuuri yhteistyössä Vaasanseudun Areenojen kanssa

Show - ja discotanssia aikuisopistolla Perjantai 16.10. klo 13–14.30 Tule kokeilemaan show- ja discotanssia. Sisäkengät. Ikä: Vähintään 12 vuotta Maksu: Ilmainen Ennakkoilmoittautuminen. Vähintään 8 osallistujaa. Ohjaaja: Carolina Sund

Nuorisotalo Ziti 13–17 - vuotiaille Aukioloajat syyslomalla Tiistai klo 15.00–21.00 Keskiviikko klo 17.00−21.00 Torstai klo 16.00−19.00 Perjantai klo 15.00−22.00 Nuorisotalo Ziti sijaitsee Sepänkylän koulukeskuksessa (tennis hallin vieressä).

Kokeile frisbeegolfia Kunnassa on kolme 9 korin frisbeegolfrataa. Radat sijaitsevat Sepänkylässä, Österhankmossa ja Sulvalla. Sepänkylän frisbeegolfrata on koulualueella, Österhankmon rata uimarannan vieressä ja Sulvan rata kuntoradan vieressä. Lähtöpaikoilla on ratakartta, jonka voi myös tulostaa verkkosivuiltamme. Frisbeegolfkiekkoja voi lainata panttia vastaan (10 euroa/henkilö).

This article is from: