Palkkakaton vaikutukset NHL:ssä – kohti vakaampaa tulevaisuutta?
V
20
NHL otti kovan palkkakaton käyttöön 2005-2012 työsopimuksessa, jota varjosti kauden 2004-2005 työsulku, jonka yhtenä perimmäisistä syistä olivat kohonneet palkkakustannukset ja pelaajien protesti palkkakattoa kohtaan. Perehdyin siihen, mitä vaikutuksia palkkakaton käyttöönotolla on ollut. Yleisesti voidaan olla montaa mieltä palkkakattojen hyödyllisyydestä liigaurheilussa. Kilpailu parhaista pelaajista liigoissa on monopolistista: seuroilla, joilla on paras taloudellinen tilanne ja eniten taloudellisia tukijoita, on myös paras valmius hankkia kalleimmat pelaajat riveihinsä ja nousta etulyöntiasemaan mestaruustaistossa. Pelaajien laatuun panostaminen kannattaa, koska joukkueen menestyminen liigassa lisää pääsylippujen kysyntää ja lipputuloja, joka puolestaan mahdollistaa yhä uusien pelaajien hankinnan, joka jälleen lisää seuran menestymistä ja niin edelleen. Näin päätellen voidaan periaatteessa perustella palkkakustannusten sääntelyn tarpeellisuus liigaurheilussa, jotta palkkakehitys ei vääristäisi liiaksi kilpailua johtaen yksipuolisiin tuloksiin muutaman joukkueen hallitessa ja kiinnostuksen laskuun urheilua kohtaan. Tapoja hallita palkkamenoja kokonaisuudessaan urheiluliigoissa on useita, joista yleisimpiä ovat kova palkkakatto, pelaajien tulospalkka ja kevyt palkkakatto, jossa katon ylitys johtaa taloudellisiin sanktioihin.
Teksti ja kuva Tatu Vesterinen
Palkkakatolla ei ole suoraa vaikutusta joukkueen tuloihin – kannattamisen taustalla on jotain muutakin kuin katsominen itsessään, sillä intensiivisen pelin katsomisessa paikan päällä on oma fiiliksensä. Fanitukseen vaikuttavat monet asiat: sosiaaliset tekijät, joukkueen suosio alueellisesti, yksilöllinen jännityksen haku ja niin edelleen. Jos olettaisimme että kaikkien NHL-pelaajien palkat puolittuisivat seuraavan yön yli, sillä tuskin olisi mitään vaikutusta siihen, käykö kannattaja katsomassa seuraavan pelin (on toki eri asia, haluaisivatko pelaajat luistella jäälle tällaisen oikeusmurhan jälkeen). Siispä niin kauan kuin palkkakehitys ei kasva liian korkeaksi suhteessa seuran tuloihin ja nosta lippujen hintoja liikaa, bisnes on vakaalla pohjalla. Palkkakatto hyödyttää siis omistajia, ja tasoittaa kova- ja pienipalkkaisimman pelaajan palkkoja. NHL:n palkkakaton käyttöönoton myötä (varsinkin pienten) seurojen arvo nousi ja palkkapaineet laskivat kun palkkakatto suhteutettiin seurojen tuloihin. Tilastojen valossa kaudesta 2003-2004 joukkueiden keskipalkka laski n. 44.4 miljoonasta dollarista 34.3 miljoonaan dollariin kaudella 2005-2006, kun liigahistorian ensimmäinen palkkakatto oli suuruudeltaan 39 miljoonaa dollaria. Rosterin valinnassa oli kuitenkin liikkumavaraa, sillä palkkakatto salli kokonsa puolesta muutaman kovapalkkaisen huippupelaajan hankinnan pelaajakohtaisen cap hitin ollessa 7.8 miljoonaa dollaria. Kauden 2014-
2015 palkkakatto on 69 miljoonaa dollaria, eli palkkakatto on noussut suuruudeltaan lähes kymmenvuotisen historiansa aikana 76.95%. Samanaikaisesti seurojen tulot ovat kasvaneet 75.57 miljoonasta dollarista kaudesta 20052006 123.33 miljoonaan dollariin kautena 2013-2014, eli 63.20% palkkakaton käyttöönotosta lähtien. Jotta maallikkokin ymmärtäisi politiikan palkkakattojen ympärillä, tarvitsee ymmärtää mistä se koostuu. Laskettaessa pelaajan sopimuksen arvoa joukkueet kohtaavat cap hitin, joka kuvastaa kuinka suuri osa pelaajan palkasta lasketaan palkkakattoon.