Venäjän talousnäkymät Teksti: Anton Nikolenko
V
enäjän taloudella ei mene tällä hetkellä kovin hyvin. 2000-luvun alun 6-8 prosenttiyksikön vuosittainen kasvu on vaihtunut kohta kolme vuotta kestäneeseen lamaan. Nykyisten konsenssusennusteiden mukaan Venäjän BKT yltää vuoden 2013 huippulukeman vasta pitkällä 2020-luvulla.
Mikä on syynä tähän muutokseen? Tiedotusvälineissä yleisemmin esitetyt syyt ovat öljyn hinnan lasku ja Venäjää vastaan asetetut talouspakotteet. Tämä on vain osatotuus sillä Venäjän talouskasvu hyytyi nollaan jo vuonna 2013, ennen öljyn hinnan laskua, Krimiä, Itä-Ukrainaa, Syyriaa ja muita mahtipontisia ulkopolitiikan sekoiluja. Öljyn hinnan romahtaminen ja vähemmässä määrin talouspakotteet ovat syventäneet kriisiä, mutta eivät ole aiheuttaneet sitä. Syy alhaisiin kasvuennusteisiin on se, että talouskasvun malli, jossa korkea öljyn hinta on siirtynyt kulutuksen kautta muille talouden sektoreille, on kohdannut rajoitteensa, joka on Venäjän poliittinen järjestelmä. Valtio-opin tutkijat kuvaavat usein Venäjän järjestelmää sanalla neofeodalismi. Meille taloustieteilijöille tutumpi sana on rent-seeking. Maata hallitsee joukko turvallisuuspalveluissa uraansa tehneitä ihmisiä, joka palkitsee lojaalit jäsenensä läänityksillä joista nämä voivat kerätä omia veroja. Ainoa ero perinteiseen feodalismiin on se, että läänitykset ovat valtion instituutteja. Aikaisemmin tämä näkyi suurissa valtion rakennushankkeissa, joiden alihankkijoiksi pääsi lähes poikkeuksetta presidentin lähipiiri. Tämän seurauksena Venäjältä löytyi maailman kallein silta, jalkapallostadion ja olympialaiset. Nykyään valtion budjetti on tiukilla, mutta lojaalisuudesta täytyy edelleen palkita, ja niinpä oikeuksia verottaa kuluttajia tai yrityksiä omaan taskuun on jaettu helpommin. Otetaan muutama esimerkki. Tämän vuoden marraskuussa Venäjä päätti kieltää suolan tuonnin. Päätöksen suurin voittaja oli maan pääsyyttäjän poika, joka sattumalta osti kaksi Venäjän suurinta suolaa tuottavaa yritystä kesäkuussa. Viime vuoden lopussa Venäjällä otettiin käyttöön raskaan liikenteen tiekäyttömaksu. Järjestelmän kehitti presidentin kaverin pojan omistama yhtiö valtion takaamalla lainalla ja joka jatkossa saa noin kolmasosan järjestelmän keräämistä tuloista. Tosin kolme vuotta sitten uusi lainsäädäntö pakotti kaikki raskaat ajoneuvot asentamaan digitaalisen ajopiirturin, joka käytti Venäjän omaa gps-järjestelmää. Tämä laite maksoi yhden rekkakuskin kuukauden tulojen verran, mutta ei tarjonnut navigointipalveluita toisin kuin kymmenen kertaa halvemmat tavalliset autonavigaattorit. Digitaalinen ajopiirturi olisi voinut hyvin toimia alustana tiekäyttömaksujen keräämiseen, mutta valtio päätti toisin. Tässä oli vain muutama esimerkki lukuisista tapauksista Venäjältä. Kaikissa maissa tehdään typerää lainsäädäntöä, mutta Venäjällä siihen on hyvin selkeät taloudelliset kannustimet. Maasta puuttuu myös vapaa lehdistö, joka kritisoisi näitä päätöksiä tai vaalit, joissa poliittisen johdon voisi vaihtaa. Koska uusien käyttömaksujen ja sääntelyn tavoite on kerätä rahaa tietyille ihmisille, niiden käytettävyyteen ei juuri kiinnitetä huomiota. Yrittäessään kerätä maksuja tietyille ihmisille, järjestelmä aiheuttaa moninkertaiset tappiot koko taloudelle. Näiden verojen, maksujen ja monopolien määrä on jatkuvasti kasvava, mikä nostaa kaiken taloudellisen toiminnan kustannuksia. Sen seurauksena Venäjälle on hankalaa houkutella investointeja edes yksinkertaiseen tehdastuotantoon, vaikka suurten kaupunkien ulkopuolella työnvoiman hinta on jo alempi kuin Kiinan itärannikolla.
6