Omakoti 3.2014

Page 45

toiminnanjohtajan palsta

KOTITALOUKSIEN KURITUS ON KATKAISTAVA 2000-luvun laihat vuodet kohdistuvat juuri nyt kotitalouksiin. Suomen kokonaisveroaste on Euroopan korkeimpia ja kulukuuri kiristää kuluttajien kukkaroa leikkausten, mutta erityisesti myös veronkorotusten takia. Tämän seurauksena kotitalouksien ostovoima on heikentynyt merkittävästi ja kotimarkkinat sekä vienti eivät vedä. Uusin Pellervon taloustutkimuksen (PTT) tekemä asumismenot -tutkimus kertoo, että asumismenot jatkavat kasvua yli 3,6 prosentin vuosivauhdilla vuoteen 2018 mennessä. Kaikkein vaikeimmassa asemassa ovat eläkeläiset ja erityisesti yksinelävät eläkeläiset. Öljyllä lämpiävässä omakotitalossa asuvan eläkeläisperheen asumismenot ovat kasvaneet 2000-luvun alkupuolella yli 9 prosentin vuosivauhdilla. Yksinelävän ikääntyvän käytettävissä olevista tuloista kuluu liki 40 prosenttia asumismenoihin. Kotitalouksien kuritus on nyt katkaistava ja kuluttajien verotaakkaa on kevennettävä, jotta saadaan kotimarkkinat toimimaan. Näin jää enemmän varoja kotimme, kansallisvarallisuuden, ylläpitoon sekä korjausrakentamiseen. Finanssikriisistä on tänä vuonna siirrytty pakotekriisiin samalla kun kärsitään rakennemuutoksesta ja julkisen velan kasvusta. Tämän seurauksena ytneuvottelut, lomautukset, irtisanomiset sekä työttömyys ovat lisääntyneet. Julkista taloutta on sopeutettu puoliksi veronkorotuksilla ja puoliksi leikkauksilla. Todellisuudessa veronkorotusten vaikutus on ollut suurempi ja Suomen kokonaisveroaste on kirinyt Euroopan kärkikastiin kuristaen tällä hetkellä kotitalouksia lähes hengiltä. Kevään budjettikehys kiristää asumisen kustannuksia edelleen: kiinteistöveroa korotetaan nostamalla kiinteistöveroprosenttien ala- ja ylärajoja, energiaverotusta korotetaan edelleen ja asuntolainan korkovähennysoikeutta pienennetään. Myös liikenne liittyy keskeisesti asumiseen. Harvalla on varaa asua kaupungin tai kunnan keskustassa ja on siirrytty väljemmille vesille, mikä edellyttää vähintään yhtä jopa useampaa autoa kotitaloudelle. Nyt työmatkakustannusten omavastuuosuus nousee ja polttoaineverotusta sekä ajoneuvoveroa korotetaan.

Omakotiliitto 1.1 miljoonan kotitalouden ja 2.7 miljoonan perheenjäsenen asialla. Seuraa meitä somessa https://www.facebook.com/Omakotiliitto ja https://twitter.com/omakotiliitto

Tämän lisäksi EU ilmastopolitiikan avulla kunnianhimoisesti pyrkii hiilidioksidipäästöjen vähennykseen. Ilmaston- ja ympäristönsuojelu on erittäin kannatettavaa, mutta nyt tiukennukset kohdistuvat erityisesti kotitalouksien energialaskuun. PTT on laskenut, että päästövähennystavoitteen kiristys voi nostaa kaukolämmön hintaa jopa 70 prosenttia ja sähkön hintaa jopa 30 prosenttia! Lisäksi vielä päästövähennystavoite nostaa myös liikenteen kuluja. On arvioitu, että EU:n ilmastopolitiikan hintalappu kotitaloudelle olisi noin 1000 euroa vuodessa. Asumisen kustannuksia tulee tarkastella kokonaisuutena. Nyt yksittäiset verotuspäätökset tai muut kiristävät päätökset eivät ota huomioon, mitä se kokonaisuudessaan merkitsee kotitalouksille. Asumisen kustannusten kasvulle on saatava stoppi ja asumismenot on suhteuttava kotitalouden käytettävissä oleviin tuloihin. Erityistoimenpiteitä tulee kohdentaa ikääntyvien asumisen tukemiseen. On yhteiskunnalle monella tavalla taloudellisesti kannattavaa, että ikääntyvät pystyvät asumaan kotonaan ja välttämään mahdollisimman pitkään palvelutalo- ja laitoshoitopaikan. Omakotiyhdistysten talkkaripalvelut auttavat merkittävästi ikääntyvien asumista. Tähän tarvitaan valtiovallan sitoutumista ja taloudellista tukea. Lisäksi ikääntyvien asumiskustannuksiin tarvitaan myös suoraa apua. Eikö tässä tilanteessa olisi uuden harkinnan ja päätösten aika? Eikö taloutta ja ilmastoa voisi korjata hieman pidemmällä aikataululla? Tarvitaan kuitenkin kasvua ja investointeja, jotta kotitaloudet ja yritykset pystyvät kuluttamaan. Omakotiliiton uusi edunvalvontaesite valmistunut ja kohti eduskuntavaaleja mennään. Ota kantaa ja vaikuta. Asumisen asiat täytyy saada agendalle ja asumisen kulujen kasvu kuriin! Värikästä syksyä Kaija Savolainen toiminnanjohtaja Lue lisää asumismenot tutkimuksesta, Omakotiliiton kannoista:  http://omakotiliitto.fi/node/3330 ja uusi edunvalvonta tavoitteet http://omakotiliitto.fi/asumistavoitteet

SUOMEN OMAKOTILEHTI

3 • 2014

45


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.