Sana Jerusalemista 03/2022

Page 4

J O H TA J A N P ÖY DÄ LTÄ

Kun maailma järkkyy

Maailma on muuttunut radikaalisti edellisen lehtemme ilmestymisen jälkeen. Jopa monet tiedustelupalvelut olivat yllättyneitä, kun Venäjä aloitti täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan 24. helmikuuta. Tätä kirjoittaessani ei ole vielä nähtävissä minkäänlaista merkkiä sodan päättymisestä. Samalla kuitenkin huomaamme, että poliittiset ”murroslinjat”, jotka jo näyttivät kadonneen maailmasta, ovat tuomassa meidät takaisin Kylmän sodan aikaan. Lisäksi Ukrainan sota syttyi samaan aikaan, kun useimmat maat olivat jo palaamassa normaaliin arkeen koronakriisin jälkeen. Epäilemättä elämme aikaa, joka muistuttaa meitä Habakukin varoituksesta, johon myös Uudessa testamentissa viitataan: ”Mutta nyt Hän on luvannut sanoen: ‘Vielä kerran Minä liikutan maan, jopa taivaankin’ […] ’että ne, jotka eivät järky, pysyisivät’” (Hepr. 12:26–27). Useimpien ihmisten elämä on jollakin tavalla järkkynyt viimeisten kahden vuoden aikana; syynä ovat olleet koronakriisi, rokotteisiin liittyvät kysymykset, talousongelmat ja nyt Ukrainan sota. Mutta meidän on hyvä tietää, että Jumala on kaikkien järistysten takana, ja keskittää huomiomme siihen, mitä ei voida horjuttaa – Jumalan kuningaskuntaan. Kaikkien ongelmien keskellä Jumala lupaa olla kalliomme, linnamme ja pelastajamme (Ps. 18:3). Hän on vahva pelastajamme hädän hetkellä. Tämä ei koske ainoastaan Ukrainan ja Venäjän sodan uhreja, vaan

4 |

S A N A J E R U S A L E M I S TA 3 / 2 0 2 2

"Jumala lupaa olla kalliomme, linnamme ja pelastajamme."

meitä kaikkia, joita omat taakkamme kuormittavat. Ukrainan kriisin keskellä Herra on avannut meille uusia ovia siunata Israelia. Sponsoroimamme evakuointitiimi on löytänyt Ukrainan sota-alueelta kymmeniä holokaustiselviytyjiä, ja monet heistä ovat nyt palanneet kotiin Israeliin. Avustustiimimme huolehtivat Ukrainan juutalaisista, kun he pakenevat sotaa Puolaan ja muihin naapurimaihin ja saapuvat Israeliin uusina maahanmuuttajina. Tässä lehdessä voit lukea mielenkiintoisen artikkelin, jossa David Parsons haastattelee Israelin puolustusvoimien reservin prikaatikenraalia Amir Avivia Ukrainan kriisin vaikutuksista Israeliin. Avivi on yksi maan tärkeimmistä turvallisuusasiantuntijoista. Lisäksi kerromme, kuinka toimimme aktiivisesti monilla eri työmme saroilla sekä Israelissa että maailmalla. Kiitos siitä kuuluu kaikille ystävillemme ja työmme anteliaille tukijoille. Lopuksi haluan kutsua sinut henkilökohtaisesti mukaan lehtimajanjuhlillemme lokakuussa. Saatat ajatella, että tämä vuosi ei ole oikea aika tulla paikalle, mutta minusta asia on juuri päinvastoin. Opetusartikkelissamme kerromme lehtimajanjuhlan siunauksista. Toivottavasti se rohkaisee sinua saapumaan paikan päälle viettämään juhlaa. JÜRGEN BÜHLER ICEJ:N PRESIDENTTI


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Sana Jerusalemista 03/2022 by ICEJ Suomen osasto - Issuu