Page 1

‹ jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön suomen osaston jäsenlehti >

Sadonkorjuun aika s. 20

toukokesäkuu 2013


{ icej }  Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö, icej Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö, icej, on yhteiskristillinen, kansainvälinen Israel-ystävyysjärjestö, joka perustettiin Jerusalemissa vuonna 1980. icej ei edusta mitään hallitusta, poliittista puoluetta, kristillistä organisaatiota, kirkkokuntaa, yhteisöä tai liikeyritystä. Se edustaa miljoonia Raamattua ja juutalaista kansaa rakastavia ja kunnioittavia kristittyjä, jotka haluavat myös käytännössä osoittaa rakkauttaan ja olla kuuliaisia Jumalan Sanalle. icej haluaa ilmaista kristittyjen huolenpitoa juutalaista kansaa kohtaan ja samalla tarjota kristityille kautta maailman kohtaamispaikan Israelissa.

icej:n Suomen osasto icej:n Suomen osasto perustettiin vuonna 1984. Se toimii kahdensuuntaisena kanavana Jerusalemin ja suomalaisten kristittyjen välillä jakaen suomalaisille tietoa Israelista ja lähettäen Suomesta apua Israeliin. Suomen osasto julkaisee joka toinen kuukausi ilmestyvää Sana Jerusalemista -lehteä suomenkielisenä, viikoittaista radio-ohjelmaa Radio Deissä sekä järjestää Israel-aiheisia tilaisuuksia eri puolilla Suomea. Osasto toimii aktiivisesti exodustyössä ja tukee icej:n projekteja Israelissa.

Lahjoita Tämän Sana Jerusalemista -lehden välissä olevilla viitepankkisiirroilla sinulla on mahdollisuus lahjoittaa niissä mainittuihin kohteisiin. Mikäli haluat lahjoittaa muihin kohteisiin, voit käyttää seuraavia viitenumeroita.

Sähköposti: icej@icej fi Internet: www.fi.icej.org Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry Postiosoite: pl 91, 00521 Helsinki Käyntiosoite: Kasöörinkatu 3, lt 3 a Puhelin: 0207 181 280 Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh. + 6,00 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/ puh. + 17,18 snt/min. Sis. alv. 24 %.

Avoinna: ti–to klo 9–16 Pankkiyhteydet: Nordea 137230-40255 iban: fi70 1372 3000 0402 55 bic: ndeafihh Danske Bank 800011-108902 iban: fi70 8000 1100 1089 02 bic: dabafihh Tykkää meistä Facebookissa

Missä tarve on suurin icej aid, Sosiaalinen avustustyö Kotisairaanhoitotyö Exodus/Paluumuutto Työ Israelissa Messiaaniset juutalaiset Arabiuskovat Druusiuskovat Syvännön raamattutyö Karen Ronningin muistorahasto Haifa-koti Jad Vashemin kristillinen osasto Tiedotustoiminta Arise − nuoret aikuiset Neve Galim -lastenkoti Immanuel -päiväkoti

9800 01006 9800 02047 9800 02115 9800 03004 9800 02005 9800 02209 9800 02092 9800 05044 9800 02089 9800 02144 91 202040 9246 01200 9800 02186 9800 08067 809 202041 768 602041

Vielä poismenosi jälkeenkin voit olla siunaamassa Israelia tekemällä testamenttilahjoituksen icej:n Suomen osastolle. Testamentin tekemiseen liittyviä lisätietoja saat toimistoltamme. Rahankeräysluvan saaja: Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. Myöntäjä ja keräysluvan numero: 23.8.2012 Poliisihallitus 2020/2012/2498 Keräys: 1.1.2013–31.12.2014, koko Suomi, paitsi Ahvenanmaa. Varojen käyttö: icej:n Suomen osaston työ keräysluvan voimassaoloaikana. Kiitos rakkaudenlahjastasi, Jumala siunatkoon sinua! Käythän säännöllisesti nettisivuillamme: www.fi.icej.org.

Päätoimittaja Juha Ketola

issn 0784-7556

Toimitus Johanna Manner Helvi Mikkonen-Makolin Kristina Koskela Käännökset Mirjami Vähäkangas Taitto gstj.fi Painopaikka Saarijärven Offset Oy

International Christian Embassy Jerusalem, icej Rachel Imenu 20 P.O. Box 1192 Jerusalem 91010 Israel Puhelin: +972 2 539 9700 Sähköposti: icej@icej.org.il


{ johtajan pöydältä }  Hyvät ystävät Huhtikuun alussa Israelissa muisteltiin holokaustia, jossa saksalaiset natsit järjestelmällisesti murhasivat kuusi miljoonaa juutalaista eri puolilla Eurooppaa. Viikkoa myöhemmin maassa muisteltiin niitä 23 085 israelilaissotilasta, jotka vuodesta 1948 lähtien ovat kaatuneet puolustaessaan maataan. Seuraava päivä oli jom ha’atsmaut (Israelin itsenäisyyspäivä), jolloin Israel iloisesti juhli itsenäisyyttään. Israel on 65-vuotias ja on sananmukaisesti noussut kuin feeniks-lintu Auschwitzin, Treblinkan tai Theresienstadtin tuhkasta. Tämä kansakunta on todella ihme silmiemme edessä! Osallistuminen virallisiin holokaustin muistopäivän seremonioihin Jad Vashemissa antoi voimakkaan muistutuksen haasteesta, joka on juuri nyt ajankohtainen. Seremonian aikana sytytettiin kuusi soihtua kuvaamaan kuutta miljoonaa holokaustin marttyyria. Soihtujen sytyttäjiksi valitaan joka vuosi holokaustin kauhuista hengissä selvinneitä. Yksi kuudesta tänä vuonna soihdun sytyttäjäksi valituista kuoli vain viikkoa ennen seremoniaa. Israelissa on vielä noin 200 000 ho-

lokaustin kokenutta, mutta joka päivä heistä 35 kuolee. Eräs Haifa-kodissa asuva nainen kertoi minulle äskettäin suurimman huolensa: ”Mitä tapahtuu, kun me kaikki olemme kuolleet? Uskooko kukaan, että se kaikki tapahtui?” Vakuutin hänelle, että tämä on yksi icej:n päätehtävistä. Yhteistyömme Jad Vashemin kanssa on tehokas ase unohtamista vastaan. Joka vuosi tuomme pastoreita eri puolilta maailmaa Jerusalemiin viikon mittaiseen konferenssiin kuulemaan sekä sitä, mitä holokaustista voidaan oppia, että sitä, mitä voidaan tehdä, ettei historia toistaisi itseään. Tavoitteemme on kaksinkertaistaa näihin vuosittaisiin seminaareihin osallistuvien pastoreiden määrä. Eräs singaporelainen pastori kertoi minulle, kuinka tärkeä tuo viikko hänelle oli. Australialainen palvelujärjestön johtaja vuorostaan vakuutti, että se muutti hänen elämänsä. Teidän apunne ansiosta voimme koskettaa ja muuttaa yhä

useampien ihmisten elämää tulevina haastavina aikoina. Siunatkoon Herra teitä Siionista! Jürgen Bühler icej:n toiminnanjohtaja

{ tässä numerossa }  3 Johtajan pöydältä 4 Puheenjohtajan palsta 6 Arise-palsta: Rajallinen aikamme 8 Lasten iloa Neve Galimissa 10 Elämä toisten hyväksi 11 Haifa-koti 12 Yhteistyötä tulevaisuuden hyväksi

14 Herätystä ja Israel-rakkautta Kuubassa 14 Opetetaan pienet sydämet rakastamaan 16 Betlehemin kristittyjen taakka 18 Israelin neljä levotonta rajaa 20 Sadonkorjuun aika 22 Seurakuntavierailuja 23 Toimistolta


{ puheenjohtajan palsta }  Osallistuimme icej:n edustajina jälleen Israelin valtion järjestämään viralliseen vuotuiseen holokaustin uhrien ja sankarien muistopäivään. Israelissa tämä muistopäivä on ajoitettu siihen vuodenaikaan, jolloin Varsovan getossa vuonna 1943 juutalaiset nousivat aseelliseen vastarintaan saksalaisten pyrkiessä systemaattisesti tuhoamaan getossa eläneet loputkin juutalaiset. Nämä aseelliset taistelut ajoittuivat huhti-toukokuulle. Tänä keväänä noista tapahtumista tuli kuluneeksi 70 vuotta.

Holokaustin uhrien muistopäivä Tuossa arvokkaassa ja vakavassa iltajuhlassa pysähdyimme yhdessä vaimoni Katin ja satojen vieraiden kanssa kuuntelemaan vainoista selvinneiden ja eloonjääneiden kertomuksia ja todistuksia, jotka liittyvät noihin ihmiskunnan historian surullisiin ja synkkiin vaiheisiin toisessa maailmansodassa. Kaiken keskellä oli ilahduttavaa ja suuresti toivoa antavaa nähdä, kuinka jokaisen kertojan elämä lopulta oli kuitenkin moninkertaistunut jälkeläisissä; jokaisen todistajan

ja kertojan tarinan päätteeksi vieraiden eteen pystytetylle kankaalle heijastettiin heidän elossa olevat lapsensa, lastenlapsensa ja jopa lastenlastenlapsensa. Israelin kansa elää! Juhlassa puhuivat mm. Israelin presidentti Shimon Peres sekä pääministeri Benjamin Netanjahu. Seuraavana aamuna tulimme uudelleen samalle paikalle ns. Varsovan geton aukiolle Jad Vashemin vainojen museon alueella, ja laskimme icej:n seppeleen yhdessä toiminnanjohtaja Jürgen Bühlerin kanssa kuuden miljoonan menehtyneen juutalaisen muistoksi.

Israelin kansa elää Kun Israel vuonna 1948 itsenäistyi, maassa oli noin 600 000 asukasta. Tänä päivänä yksistään Jerusalemissa on asukkaita enemmän kuin silloin (796 000) ja koko maassa hiukan yli 8 miljoonaa. Juutalaisia tästä luvusta on runsaat 75 % (6 miljoonaa). Luku koostuu sekä maassa syntyneistä että yli sadasta eri maasta tulleesta maahanmuuttajasta. Arabeja on hiukan yli 20 % (1,6 miljoonaa), joista suurin osa on muslimeita. Muita asuk-

kaita on 4 % (318 000), johon lukuun kuuluvat mm. druusit. Juutalaisia asuu nyt Israelissa yhtä paljon kuin heitä murhattiin natsiSaksan toimesta juuri ennen vuotta 1948. Nyt kun anti-semitismi on taas nousussa Euroopassa esimerkiksi Ruotsissa, Ranskassa, Unkarissa ja Englannissa ja kun Iran uhkaa Israelia avoimesti, ja kun jopa kristittyjen keskuudessa esiintyy vähättelyä ja epäilyä, jopa suoranaista kiistämistä, josko Jumalan valittu kansa enää on valittu, tuntuu kuin Pyhä Henki muistuttaisi meitä ja sanoisi: ”Silloin Kristuksen ruumis oli hiljaa. Entä tänään? Mitä sinä aiot tehdä – ja milloin?”

Exodus Jumala ilmoitti Sanassaan juutalaisten paluun omaan maahansa jo satoja vuosia ennen toisen hajaannuksen päättymistä ja paluumuuton alkua 1800-luvun lopulla. Siitä puhui Aabrahamin liitto, Mooseksen liitto, Daavidin liitto, sitä julistivat profeetat Jeremia ja Hesekiel sekä Jeesus itse. Jumala itse lupasi tuoda heidät takaisin muinaiseen kotimaahansa ja lupasi itse, että maa rakennetaan

Vas. Vainojen muistopäivä Jad Vashemissa. Kuvassa vas. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry ja Benjamin Netanjahu. Oik. Jürgen Bühler ja Juha Ketola laskivat ICEJ:n seppeleen vainojen uhrien muistoksi. Kuvat: Artiom Degel.


icej:n kansainväliselle hallitukselle uusi puheenjohtaja

ja erämaa vielä kukoistaa. Tänä päivänä Israelin valtio on ainoa maa maailmassa, jossa erämaan pintaala koko maan pinta-alasta kutistuu eikä laajene. Omin silmin voimme nähdä, että Israelin valtio, jossa juutalainen kansa asuu, on tosi. Omilla käsillämme voimme koskea ja vakuuttua, että tämä on tosi, ja omilla jaloillamme voimme vieläpä kulkea kuin Aabraham pitkin ja poikin modernia Israelia ja kokemuksellisesti sanoa, että todellakin, tämä on tosi: maa ja kansa ovat tulleet yhteen. Jumala ei ole valehdellut ilmoituksessaan Israelille ja ihmiskunnalle, Jumala ei ole muuttanut mieltänsä, eikä Jumala ole suinkaan rikkonut liittoaan Israelin kansan kanssa. Eikä seurakunta suinkaan ole korvannut Israelia. Jumala on tosi lupauksilleen ja pitää ne varmemmin kuin aurinko nousee, tähdet loistavat ja kuu kiertää, aallot vellovat ja meri kohisee. Yhtä varmasti kuin vuosituhansien ajan nämä luonnon ilmiöt ovat olleet ja pysyneet samoina, yhtä varmasti, ja vielä varmemmin, Jumala pysyy samana ja pitää myös sanansa.

Jumalan uskollisuus Vielä tulevat päivät, jolloin eivät aurinko, kuu eivätkä tähdet enää ole valoinamme eikä merta enää ole (Ilm. 21–22). Mutta vielä silloinkin Jumala on sama ja Hänen luonteensa uskollisuus, pyhyys ja rakkaus säteilevät meissä ja kaikkialla ympärillämme. Katsellessamme silloin Jumalan täydellisyydessä ja uuden luomakunnan ihmeellisyydessä ympärillemme, huomaamme vielä sielläkin Jumalan liitto-uskollisuuden merkit kansalleen Israelille selkeinä, näkyvinä ja kirkkaina – ja pysyvinä.

Uusi Jerusalem Kaupunki, jossa ylösnousemusruumiissamme asumme, on nimeltään

icej:n kansainvälisen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin toukokuussa laajaa luottamusta maailmanlaajuisessa Kristuksen ruumiissa nauttiva pastori Ingolf Ellssel Saksasta. Hän on monien luottamustoimiensa ohessa palvellut mm. Euroopan Helluntaiyhteisön (pef) puheenjohtajana useiden vuosien ajan (vuoteen 2013 saakka). Muut hallituksen jäsenet ovat Malcolm Hedding, Susan Michael, Gary Buchan, Mojmir Kallus, Mosy Madugba, Jürgen Bühler ja Juha Ketola. icej:n kansainvälisen hallituksen neuvoa-antavaan toimikuntaan kuuluvat Jack Hayford, Reinhard Bonnke, Suzette Hattingh, Allen Jackson, Billy Wilson, Angus Buchan, Rene Terra Nova ja John Kelly. Uusimmaksi kansainvälisen icej:n yhdistyksen jäseneksi hallitus hyväksyi Varpu Haaviston Suomesta (icej:n Suomen osaston hallituksen jäsen).

Jerusalem. Sen muurien porteissa lukee Israelin kahdentoista sukukunnan nimet ja sen perustuksissa kahdentoista apostolin nimet. Kaupungin Kuningas on leijona Juudan sukukunnasta ja Daavidin juurivesa. Juutalaiset sävyt eivät tule koskaan häviämään siitä, vaan ne pysyvät ja ovat näkyvillä läpi koko ikuisuuden, sillä Jumala on sen niin säätänyt.

Oma uskollisuutemme Jumalan lapsina ja Jeesuksen seuraajina olemme lujasti päättäneet pysyä uskollisina Jumalan Sanalle ja Jumalan valitulle kansalle. Näin tiedän myös kaikkien teidän, työmme ystävien, päättäneen. Tiedän myös, että juuri tämän päätöksen tähden olette paljon rukoilleet, siunanneet ja kantaneet Israelin kansaa Jumalan valtaistuimen eteen. Ja juuri tuon päätöksen tähden olette myös ilolla ja toivorikkain mielin antaneet omastanne ja näin laittaneet myös kätenne sinne, missä rukouksenne jo olivat. Ajatellessani kaikkea vastustusta, pilkkaa ja vähättelyä, jota Israel saa kokea – jopa halua ottaa siltä pois sen oikeus omaan valtioon – ajattelen samalla sitä, että paras vastalääke kaikelle sille on työmme menestys. Kun työmme menestyy, kukoistaa, kasvaa ja vahvistuu, vastustajien puheilla ja toimilla on vähemmän

vaikutusta. Voimme korvata jokaisen kirouksen siunauksella ja sillä tavoin edustamme toisenlaista korvausteologiaa!

Lahjojemme säännöllisyys Siksi rakkaat työmme ystävät, taloudellisten lahjoitusten uskollinen virta on taannut meille pysyvän vaikutuksen Israelissa. Ja me rukoilemme tämän jatkuvan. Uskomme, että kesälläkin säännölliset vastuumme tulevat hoidettua kuten aina ennenkin. Jumala on antanut meille kasvua useiden viimeisten vuosien aikana ja myös vastuumme Israelissa ovat kasvaneet. Jumala on laajentanut vaikutusalaamme ja rukouksemme on, että Hänen kätensä olisi kanssamme yhä vahvemmin. Olethan vahvalla ja osallistuvalla tavalla mukana jälleen tulevina kuukausina. Ja jos iloisin mielin mielessäsi kyselet, että ’missä olisi hyvä kohde varoilleni’, vastaan yhtä iloisesti, että ”siellä missä tarve on suurin” (viitenumero 9800 01006). Muistathan, että lahjoituksen voi tehdä myös nettisivustomme kautta (www.fi.icej.org). Siunaavin rukousterveisin Jerusalemista, Juha Ketola icej:n kansainvälinen johtaja

Sana Jerusalemista 2 • 2013 | 4–5


Rajallinen aikamme Nuorina olemme kutsumustemme alkutaipaleilla ja matka lopulliseen määränpäähämme on vielä pitkä. Monet ovat opiskeluelämässä, töissä ja toivottavasti vahvasti seurakuntatyössä myös. Välillä tie saattaa tuntua jatkuvalta arkiaskareiden loputtomalta jonolta. Tässä kaikessa kiireessä pitkältä tuntuva aika on itse asiassa hyvin rajallinen. Meidän tulisi ymmärtää se mitä Psalmi 90:21 sanoo. Päivämme ovat lasketut ja sen tiedostaminen tuo viisautta elämäämme. Kuinka se voisi tuoda viisautta? Jossain vaiheessa kihloihin menomme jälkeen päätimme vaimoni Lauran kanssa tulevan hääpäivämme. Se merkattiin suurin ympyröin kalenteriin ja ajanlasku H-hetkeen alkoi. Moni asia täytyi hoitaa siihen päivämäärään mennessä, jotta hääjuhla onnistuisi. Halusimme kumpikin käyttää aikamme mahdollisimman viisaasti, jotta yhdessä asettamamme tavoite toteutuisi: iloinen hääjuhla rakkaitten ihmisten seurassa. Samalla tavalla meidän on elämässämme tarkasti mietittävä miten käytämme aikamme, jotta aikaa ei menisi hukkaan. Eilistä emme saa enää takaisin, mutta huomisen osalta voimme päättää miten haluamme vuorokauden tunnit käyttää. Meidän täytyy oppia rajoittamaan rajoitettua aikaamme. On ensisijaisen tärkeää oppia näkemään mikä elämässämme on tärkeää eikä antaa ajan vain valua ränniä pitkin toissijaisiin asioihin. Olet elämässäsi siinä missä olet, koska olet ohjannut sen siihen omilla ajankäytön valinnoillasi.


Aikavarkaita liikkeellä Oletko huomannut, että tärkeisiin asioihin täytyy ottaa aikaa, kun taas ei niin tärkeät asiat täyttävät päivämme ihan itsestään. Oikeanlaiseen ajankäytön hallintaan auttaa kahden asian huomioiminen. Ensimmäiseksi meidän täytyy ymmärtää oma kutsumuksemme, jotta osaamme valita mihin aikamme käytämme. Toiseksi meidän täytyy opetella kaksinkäsin itsekuria. On niin vaivatonta ”tehdä turhaa ja helppoa”. Itsekuri antaa tilaa kutsumukselle, perheelle ja vapaa-ajalle ja näin investoimme aikaa siihen mitä Jumala haluaa meidän tekevän.

toteuttavat toisten ihmisten kutsumusta tai kulkevat toisten ihmisten mielipiteiden talutushihnassa. Tällainen elämä on kuin saari keskellä suurta merta. Et koskaan pääse näkemään sitä maata ja tehtävää, joka oli juuri sinulle tarkoitettu. Sillä mihin valitset aikasi käyttää, voit eristää itseäsi hyvin nopeasti pois seurakunnasta, oikeista ystävistä ja Jumalasta. Toisaalta ajankäytölläsi voit laukaista itsesi Jumalan suunnitelman keskiöön. Jos et tiedä kutsumustasi tai sitä mikä on elämässä tärkeää, niin Raamatun sivuilta löydät ohjeita elämäsi päätöksiin.

Itsekuri antaa tilaa kutsumukselle, perheelle ja vapaa-ajalle ja näin investoimme aikaa siihen mitä Jumala haluaa meidän tekevän.

Monien ajankäyttöä vallitsee kuitenkin pelko. Pelko siitä, että jos käytämme aikaa toisin, joudumme tekemään muutoksia elämässämme - ja sehän luo pelkoa ja epävarmuutta. Tämä on kuitenkin paholaisen tapa rakentaa muuria oikean kutsumuksemme eteen, jotta käyttäisimme aikaamme kaikkeen muuhun paitsi siihen. Olemme kaikki syntyneet erilaisiksi. Kuitenkin liian monet

Kallis lahja Aika on kallisarvoinen lahja, jonka pituutta emme tiedä. Mutta jos tietäisit, että sinulla on vain viikko aikaa, käyttäisit varmasti elämäsi viimeiset seitsemän päivää eri tavalla kuin edelliset seitsemän päivää. Miksi? Koska nyt tiedät päiviesi luvun ja haluat käyttää ne mahdollisimman viisaasti niin kuin Psalmi 90:12 kehottaa meitä tekemään. Elämän rajallisuuden tiedostaminen antaa meille syvää viisautta ja rohkeutta käyttää aikamme niin, että täytämme oman tärkeän osamme Jumalan valtakunnan rakentamisessa.

Tutustu ARISE NOW -lehteen ICEJ:n nuorten aikuisten Arise-työ on lanseerannut näppärän uuden nettilehden nimeltä ARISE NOW. Lehti on suunnattu kristityille nuorille aikuisille – tulevalle sukupolvelle, joka haluaa tukea Israelia. Värikäs ja uudenlainen julkaisu painottaa Jeesuksen lähellä elämisen sekä Israelin rinnalla seisomisen tärkeyttä. Arise Now antaa innostavia näkökulmia koko maahan kattaen kulttuurin, viihteen, politiikan, urheilun ja Raamatun.

Tutustu lehteen netissä http://issuu.com/icej

Uudistetut nettisivut! Käy tutustumassa ARISE-työn kansainvälisillä saitilla. Sieltä läydät ajankohtaista tietoa, podcasteja, kuvia, videoita ja uusinta tietoa Israelin maasta.

www.arisegeneration.org Sana Jerusalemista 2 • 2013 | 4–7


icej:n lahjoittama leikkikenttä tuo paljon iloa lastenkodin lapsille.

Heti leikkikentän avaamisen jälkeen lapset ryntäsivät innolla kokeilemaan leikkivälineitä.


icej on tukenut Ashdodissa sijaitsevaa Neve Galimin lastenkotia jo miltei 30 vuoden ajan. Huhtikuussa icej:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola kävi suomalaisryhmän kanssa vierailulla tässä erityisessä lastenkodissa. Neve Galim tarjoaa lämpimän perheen ilmapiirin vaikeista taustoista tuleville lapsille. Monien heidän kokemuksensa ovat olleet sydäntä särkeviä. Neve Galim rakentuu perhekotien ympärille, seitsemässä perheyksikössä asuu yhteensä 90 lasta. Jokaisessa kodissa lapsista huolehtii rakastava pariskunta. icej aid on lahjoittanut varoja monien lasten asumiseen sekä uusiin huonekaluihin ja lääkäri-, psykolo-

Neve Galimin lapset iloitsevat uudesta leikkikentästä.

gi- ja koulutuspalveluihin. Suomalaisryhmän vierailun yhteydessä vihittiin käyttöön uusi icej:n rahoittama leikkikenttä. Suomalaiset toivotettiin tervetulleiksi lauluin ja kukkasin. Ryhmä kierteli perheitten kodeissa ja kuunteli lasten kertomuksia aikaisemmista vaikeuksistaan ja rakastavista adoptiovanhemmistaan. Leikkikentän avaaminen oli päivän kohokohta. Heti kun nauha oli katkaistu, lapset rynnistivät liukumäkiin ja keinuihin. Neve Galimin johtaja Danny Toura yllätettiin ojentamalla hänelle shekki toisenkin leikkikentän rakentamiseen. Hän oli hämillään lahjasta ja kiitollinen icej:n uskollisesta tuesta.

”Tämä on todellinen juhla. Täällä on paljon iloa ja onnea”, Toura sanoi. ”Näen työni hedelmät. Näen lasten olevan onnellisia ja nauravan. Teidän tukenne ansiosta olemme voineet antaa lapsille paremman elämän. Tästä lähtien tämä leikkikenttä on kylän keskipiste.” ”On todella ihanaa nähdä tämä paikka”, ryhmässä mukana ollut Rut Sahramies iloitsi. ”Lapset ovat hyvin iloisia, ja on vaikuttavaa nähdä, miten paljon tämä merkitsee heille. Haluan rohkaista perhettäni ja ystäviäni tukemaan tätä lastenkotia. On ihmeellistä nähdä täällä vallitseva lasten ja johtajan välinen rakkaus.” Emanuel Mfoukou

Suomaisryhmän vierailun yhteydessä vihittiin käyttöön icej:n rahoittama leikkikenttä. Kuvassa Kati Ketola katkaisee nauhan.

Sana Jerusalemista 2 • 2013 | 8–9


Elämä toisten hyväksi Shimon Shabagin koeteltu kutsumus Haifa-koti on suuri hanke, jossa icej on mukana auttamassa natsivainojen kauhut kokeneita ihmisiä. Monet näistä ihmisistä kamppailevat nyt elämänsä lopulla terveydellisten, taloudellisten ja tunneelämän ongelmien kanssa. Haifa-kodin asukkailla on kerrottavanaan dramaattisia kokemuksia siitä, mitä he joutuivat kokemaan ja miten he selvisivät. Myös kodin perustajan ja johtajan Shimon Sabagin tie tehtäväänsä on koskettava.

Uraputki katkesi Shimon eteni nopeasti korkeaan asemaan 1990-luvun alussa työssään ja toimi Israelin suurimpiin kuuluvan supermarket-ketjun johtokunnassa. Jo silloin hän tunsi, että hän menestyi voidakseen siunata toisia. Ruokakauppaketjunsa runsaita resursseja käyttäen hän auttoi ahkerasti köyhiä. Vuonna 1993 kaikki muuttui. Matkalla kokoukseen Shimonin autonkuljettaja nukahti rattiin, ja auto syöksyi tieltä. Shimonilta murtui solisluu ja selästä neljä välilevyä, ja hän sai kallonmurtumia. Lääkärien mukaan hän sai olla iloinen, kun oli jäänyt henkiin, mutta hänen ei kannattanut odottaa sen enempää. Hän olisi loppuikänsä halvaantunut. Mutta Shimon huusi avukseen Kaikkivaltiasta uskoen, että Hän on ihmeitä tekevä Jumala. Shimon rukoili, että jos Herra antaisi hänen vielä nousta jaloilleen, hän tekisi loppuelämänsä työtä kansansa köyhien hyväksi.

”On Jumala!” Pian onnettomuuden jälkeen Shimon yritti useita kertoja nousta vuotees-

taan. Yritykset aiheuttivat vain lisää vammoja ja lääkärit käskivät sairaanhoitajia pitämään häntä visusti silmällä. Mies ei antanut periksi. Hän luki psalmeja ja sai rohkaisua Daavidin kokemuksista. Shimon rukoili voimaa vielä viimeiseen yritykseen nousta jaloilleen tietäen, että jos hän taas kaatuisi, hän voisi aiheuttaa lisää vahinkoa selkärangalleen. Kun hän nousi pyörätuolista ja seisoi omilla jaloillaan, hänen suustaan tulivat ensimmäiseksi sanat: ”Jesh Elohim!” – On Jumala! Hän käveli hoitajien luo ja toisti samat sanat: ”Jesh Elohim!” Ällistyneet hoitajat vastasivat iloisina samoin sanoin, mutta taluttivat hänet välittömästi takaisin sänkyyn. Siitä hetkestä alkoi pitkä matka toipumiseen. Nykyään hänet on määritelty sataprosenttisesti työkyvyttömäksi, joten hän saa eläkettä ja korvauksia valtiolta loppuelämänsä ajan. Mutta hän on kieltäytynyt istumasta kädet ristissä. Päättäväisesti hän jatkoi päivittäistä kuntoutusohjelmaansa.

Kiitollisuudenvelka Heti, kun Shimon pystyi liikkumaan itsenäisesti, hän alkoi etsiä miten palvella toisia. Hän avasi omilla varoillaan soppakeittiön, johon pian lisättiin koululaisten iltapäiväkerho, jossa paikalliset lapset saivat aterian ja tekivät läksyjään. Vuonna 2001 hän

Tatuoitu numero vanhuksen kädessä muistuttaa holokaustista.

perusti köyhien avustustyötä varten järjestön Jad Ezer leChaver (Auttava käsi ystävälle). ”Kiitän Jumalaa joka päivä siitä, että Hän pelasti minut, ja jossain mielessä maksan velkaani Hänelle takaisin”, Shimon sanoo. ”Olen kuin kiitollisuuden velkavankeudessa, mutta hyvin myönteisellä tavalla. Tämä velkani Jumalalle on suurin iloni.” Shimon on ruokkinut nälkäisiä ja ojentanut auttavan käden tarvitseville joka päivä jo monen vuoden ajan. Mutta eräänä päivänä hän järkyttyi. Yhdessä hänen soppakeittiöistään ihmiset jonottivat numeroita saadakseen ruokaa ja jotkut jonossa olevat vanhukset vitsailivat keskenään, että heillä oli jo numero kyynärvarressaan, joten he eivät oikeastaan tarvinneet toista. Shimon ei voinut uskoa silmiään. Ruokajonossa oli holokaustin kokeneita ihmisiä, joiden käsivarressa oli Euroopan keskitysleireissä tatuoituja numeroita. Hän alkoi kysellä, miksi he eivät saaneet avustusta valtiolta, ja alkoi taistella heidän oikeuksiensa puolesta. Oikeustaistelu rasitti häntä niin, että vuonna 2005 hän sai halvauksen. Ruumiin oikea puoli halvaantui taas ja verenpaine nousi rajusti.

Koti vanhuksille Hän tajusi, että tahtia piti hidastaa eikä tuhlata voimia taisteluun byrokratiaa vastaan. Sen sijaan heti kun oli toipunut ja pystyi taas liikuttamaan oikeaa kättään, hän perusti Haifaan pienen kodin holokaustin kokeneille vanhuksille. Hanke lähti käyntiin vaatimattomassa rakennuksessa Hadarin kaupunginosassa, jonne hän majoitti 14 vanhusta. Hänen unelmansa oli kuitenkin liian suuri yhden ihmisen toteutettavaksi. Niinpä vuonna 2009 hän otti yhteyttä icej:n toimistoon ja ehdotti viereisen rakennuksen pohjakerroksen ostamista yhteiskeittiön perustamiseksi Haifan alueen satoja köyhiä holokaustin kokeneita vanhuksia varten. icej hankki tarvittavat varat ja ehdotti koko rakennuksen ostamista suuremman joukon majoittamiseksi.


Kun Nicole Yoder ja Yudit Setz icej aidista ensi kertaa kävivät tapaamassa Shimonia, he huomasivat, että holokaustin kokeneiden vanhusten auttaminen oli ainutlaatuinen ja arvokas hanke. Seuraavalla viikolla Jürgen Bühler, silloinen icej:n kansainvälinen johtaja ja nykyinen toiminnanjohtaja, kävi katsomassa paikkaa ja otti heti omakseen Shimonin kutsumuksen ja näyn auttaa köyhiä holokaustin kokeneita vanhuksia.

Innoittavaa yhteistyötä ”Jotkut juutalaiset yrittivät taivuttaa minua olemaan tekemättä yhteistyötä kristittyjen kanssa”, Shimon sanoo. ”Mutta uskon, että meillä juutalaisilla ja kristityillä on samat juuret. Meillä on samat arvot. Jumala toi meidät yhteen, ja tämä työ on kasvanut paljon ja vaikuttanut hyvin moneen elämään.” ”Juutalaisessa perinteessä sanotaan, että jos pelastaa yhden ihmisen, pelastaa koko maailman. Uskon, että kristillinen suurlähetystö on pelastanut jo suuren joukon maailmoita!” ”En tahdo salailla tätä yhteistyötä. Olen ylpeä siitä.” ”Shimon Sabag on osoittautunut äärimmäisen rehelliseksi, luotettavaksi, anteliaaksi ja myötätuntoiseksi kumppaniksi Haifa-koti-hankkeessa. On ollut innoittavaa nähdä hänen rakkautensa vähäosaisiin ja tehdä yhteistyötä hänen kanssaan”, Jürgen Bühler sanoo. Estera Wieja Shimon Sabag yhdessä holokaustista selvinneen vanhuksen kanssa.

Haifa-koti

Ainutlaatuinen palvelukeskus Haifassa toimii palvelukeskus, jossa huolehditaan holokaustin kauhut kokeneista ihmisistä. Tuossa lämpimäksi kodiksi kuvatussa yhteisössä on jo lähes sata asukasta. Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö (icej )on ollut mukana perustamassa tätä keskusta. Aluksi ostettiin ja remontoitiin yksi nelikerroksinen rakennus. Seuraavana vuonna ostettiin ja laitettiin kuntoon toinen rakennus saman kadun varrelta. Uusien asuntojen ja yhteisen ruokasalin lisäksi sinne on tehty tilat synagogalle, klinikalle ja hammasklinikalle sekä teho-osastolle. Samasta kaupunginosasta on hankittu ja vuokrattu lisää asuntoja. Asuntoja on nyt yhdeksässä eri rakennuksessa. Uusia asukkaita muuttaa sisään sitä mukaa kun asuntoja saadaan remontoitua. Yli 2 000 vähävaraista holokaustin kokenutta vanhusta on hakenut asukkaaksi kotiin, useimmat heistä Puolan ja Saksan keskitysleireiltä selvinneitä. Huolellisen

valintaprosessin kautta sisään otetaan kipeimmin apua tarvitsevat. Hanke on tehnyt niin suuren vaikutuksen Haifan viranomaisiin, että koko katu on nimetty uudelleen ja se on nyt Christian Embassy Center (Kristillisen suurlähetystön keskus).

Tule mukaan auttamaan ic ej kerää varoja palvelukeskuksen toimintaan sekä uusien asuntojen ostamiseen ja remontoimiseen. Laajentumishankkeen seuraavan vaiheen toteuttamiseen tarvitaan 383 000 €. Voit tukea tätä arvokasta humanitaarista hanketta käyttämällä viitenumeroa: 912 02040.

Israelissa elää vielä arviolta 200 000 holokaustin kokenutta. Useimmat näistä ihmisistä ovat jo yli 70- tai 80-vuotiaita tai vanhempiakin. Jopa kolmasosa heistä on vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa, usein kalliiksi käyvien terveysongelmien vuoksi. Monilla on sairauksia, jotka johtuvat nuorena koetusta aliravitsemuksesta. Vakavien terveysongelmien lisäksi monet kärsivät yksinäisyydestä ja tunne-elämän traumoista.

Viimeisten kolmen vuoden aikana icej:n avustama palvelutalo (Haifa-koti) holokaustista selvinneille vanhuksille on laajentunut yhdeksään eri rakennukseen Hadarin lähiössä Haifassa. Rakennukset 2 ja 5 ovat täysin Haifa-kodin käytössä ja lisäksi muissa rakennuksissa (1, 3–4 ja 6–9) on yksittäisiä saneerattuja asuntoja. Tarkoituksenamme on hankkia ja kunnostaa lisää asuntoja näistä rakennuksista ja siksi apusi on ajankohtainen ja tärkeä hädänalaisten vanhusten auttamiseksi. Kuva: Nitsan Shorer / Mao.

Sana Jerusalemista 2 • 2013 | 10–11


Jad Vashemin museo ja koulutuskeskus Jerusalemissa.

icej tekee yhteistyötä Jad Vashemin kanssa tavoitteena välittää kristityille tietoa holokaustista ja antisemitismistä. Tätä varten perustettiin vuonna 2005 Jad Vashemin kristityt ystävät -osasto. Se toimii Jad Vashemin kansainvälisten suhteiden osaston johtajan Shaja Ben Jehudan alaisuudessa. ”Holokausti ei ollut vain kansanmurha. Se oli päätös tuhota kokonainen rotu, mikä tekee siitä ainutlaatuisen kauhean tapahtuman ihmiskunnan historiassa”, Ben Jehuda toteaa. ”Natsit hylkäsivät juutalaisten ja kristittyjen yhteisen peruskäsityksen, että kaikki ihmiset on luotu Jumalan kuviksi ja siksi kaikkia tulee kohdella samanlaisella kunnioituksella.”

Kosketus holokaustiin Holokausti koskettaa Shaja Ben Jehudaa myös henkilökohtaisesti, sillä monia hänen sukulaisiaan menehtyi keskitysleireillä. Hänen vanhempansa onnistuivat pakenemaan Euroopasta holokaustin alla. Hänen isänsä pakeni Wienistä pian sen jälkeen, kun natsisaksa alisti Itävallan hallintaansa vuonna 1938. Hänen äitinsä pakeni Breslausta Saksasta seuraavan vuoden alussa. Molemmat pääsivät Palestiinan mandaattialueelle, äiti juutalaisten nuorisoviisumilla ja isä laittomana maahanmuuttajana.

Shajan äidinisä piti itseään enemmän saksalaisena kuin juutalaisena. Hän oli hyvin isänmaallinen, erityisesti siksi, että kaksi hänen veljistään oli kaatunut sodassa Saksan armeijassa ensimmäisessä maailmansodassa. Silti hän oli yksi niistä 10 000 juutalaisesta, jotka pidätettiin kristalliyönä marraskuussa 1938 natsien suurhyökkäyksessä juutalaisia vastaan. Hänet vietiin Buchenwaldiin, mutta vapautettiin huonon terveydentilan vuoksi, ja hän kuoli pian sen jälkeen. ”Kristalliyön jälkeen kukaan ei enää uskonut juutalaisyhteisön tulevaisuuteen Saksassa. Äiti tiesi, että oli aika paeta”, Shaja kertoo. Äiti oli ollut hyvin maallistunut, mutta vuonna 1935 natsihallinto pakotti hänet siirtymään valtion koulusta juutalaiseen kouluun, missä hänestä tuli uskonnollinen. Shajan isä puolestaan kasvoi huomattavassa wieniläisperheessä. Palestiinaan tultuaan hän taisteli brittiarmeijassa toisessa maailmansodassa sekä myöhemmin Israelin itsenäisyyssodassa vuonna 1948 ja Suezin kriisissä vuonna 1956.

Jom Kippur -sota muutti elämän suunnan Shaja itse taisteli Siinailla Jom kippur -sodassa ja Libanonissa vuoden 1982 Rauha Galileaan -operaatiossa. Hän ajatteli ensin opiskella insinööriksi, mutta ystävän kaatuminen vuoden 1973 Jom kippur -sodassa muutti hänen mielensä perin pohjin. ”Jom kippur -sodan jälkeen tunsin voimakasta halua tehdä jotakin kansani hyväksi. Niinpä käytin seuraavat kymmenen vuotta tullakseni kasvattajaksi”, hän kertoo. Shaja opiskeli Jerusalemin Heprealaisessa yliopistossa laajasti juutalaisten historiaa, filosofiaa, Talmudia ja kasvatusoppia. Pian valmistutumisensa jälkeen hän perusti ainutlaatuisen Efrata-peruskoulun Jerusalemiin. Se oli avoin edistyksellinen koulu, jossa opiskeli juutalaislapsia monista eri uskonto- ja kulttuuritaustoista, mikä oli harvinaista Israelissa vielä 1980-luvulla. Hän toimi koulun rehtorina yhdeksän vuotta ja sitten jonkin aikaa vanhempana kouluttajana Jerusalem Fellows -ohjelmassa. Sen jäl-


keen hän vietti neljä vuotta Australiassa, missä hän opetti juutalaista historiaa ja uskontoa Melbournessa.

Tehtävä Jad Vashemissa Palattuaan Israeliin vuonna 1998 Shaja liittyi Jad Vashemin henkilökuntaan nykyiseen tehtäväänsä. Hän oli mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa toiminnan uutta yleissuunnitelmaa. Vaikuttava uusi museo on osa sitä, mutta siihen kuuluu myös koulutuksen nostaminen Jad Vashemin toiminnan painopisteeksi. Jad Vashemin koulutuskeskusta on laajennettu. Tänä vuonna siellä pidetään 65 kansainvälistä seminaaria holokaustin opettamisesta. Siellä koulutetaan vuosittain tuhansia ulkomaalaisia opettajia ja kasvattajia. Lisäksi 80 000 Israelin puolustusvoimien sotilasta ja 80 000 israelilaisopiskelijaa osallistuu vuosittain sen opiskeluohjelmiin. Kaikkiaan yli 300 000 ihmistä osallistuu vuosittain Jad Vashemin

holokaustikoulutuskeskuksen toimintaan ja ohjelmiin. Se on noin kolmasosa museon ja koulutuskeskuksen vuosittaisesta kävijämäärästä. ”Jad Vashem on yksi maailman tietoteknisimmistä instituutioista”, Shaja kertoo. ”Luomme oman tiedoston jokaiselle holokaustin uhrille. Vastaamme myös kasvavaan haasteeseen tallettaa holokaustista selviytyneitten todistuksia ennen kuin he kaikki kuolevat. Haluamme myös tarjota tietoa nuorille, sitten kun heille herää halu kuulla holokaustista.”

Kristityt mukaan Jad Vashemin toimintaan Myös icej:n aloitteesta perustettu Jad Vashemin kristityt ystävät -osasto toimii Shaja Ben Jehudan alaisuudessa. ”Maailma on oppinut holokaustista, mutta ei niin paljon, että voisimme istua tyytyväisinä lepäämään. Ja tämä on yksi niistä tehtä-

vistä, joita toteutamme yhteistyössä Kristillisen suurlähetystön kanssa. Koulutus ei ole kertaluonteista, jossa onnistutaan yhdessä päivässä. Sitä täytyy aina jatkaa. Varsinkin holokaustin kaltaisen tragedian estäminen vaatii elinikäistä oppimista.” ”Meidän täytyy olla rehellisiä kristittyjen ja juutalaisten välisten suhteitten historian synkistä luvuista. Emme voi jättää huomiotta vuosisataista kristittyjen vihamielisyyttä juutalaisia vastaan, mikä osaltaan auttoi kylvämään vihaa meitä kohtaan.” ”Kristittyjä ja juutalaisia yhdistää kuitenkin sama raamatullinen vakaumus, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Meidän täytyy myös tunnustaa, että suuri osa kristikunnasta on muuttunut holokaustin jälkeen. Teidän avullanne toivomme voivamme rakentaa tämän muutoksen varaan ja solmia kestävän kumppanuuden kristittyjen kanssa.” David Parsons

Tuethan kanssamme Jad Vashemin kristittyjen ystävien työtä. Viitenumero: 9246 01200.

Shaja Ben Yehuda (vas.) yhdessä Jad Vashemin rabbin ja kristillisen osaston johtajan Susanna Kokkosen kanssa.

Sana Jerusalemista 2 • 2013 | 12–13


Martti Kallionpää ja Timo Närhi vierailivat Kuuban Santa Clarassa Israel-juhlassa.

Pienet sydämet Purim-juhlassa.

Herätystä ja Israelrakkautta Kuubassa

Opetetaan pienet sydämet rakastamaan

Pastorit Martti Kallionpää ja Timo Närhi Seinäjoen helluntaiseurakunnasta vierailivat maaliskuussa Kuubassa. Maassa vaikuttaa voimakas herätys, joka koskettaa asukkaita hyvin voimakkaasti. Vierailukohteina olivat Santa Clara ja pääkaupunki Havanna. Erikoisesti Santa Claran kaupungissa on koettu viimeisen parin vuoden aikana voimakas Jumalan vaikutus. Evankelistat kulkevat kodista kotiin ja arviolta 17 000 ihmistä on tullut uskoon ja vastaanottanut Jeesus Messiaan pelastajaksi. Noin 200 ihmistä kaupungissa antaa elämänsä Jumalalle joka kuukausi. – Vaikka Kuuban johto ei ole myönteinen Israelin suhteen, Jumalan seurakunta vaikeista olosuhteista huolimatta rakastaa Jumalan omaisuuskansaa Israelia, Martti Kallionpää kertoo. – Santa Clarassa seurakunta oli järjestänyt Israeljuhlan, johon osallistui tuhat henkeä. Ohjelma koostui heprealaisista lauluista ja upea tanssiryhmä kauniine pukuineen juhlisti tilaisuutta, jossa Israelin liput koristivat kuorolavaa. Seurakuntalaiset antoivat uhrilahjan icej:n työlle Israeliin. Tämän he tekevät aina kerran vuodessa. – Myös vahva rukous Israelin ja kristillisen suurlähetystön puolesta puolesta oli koskettavaa kokea. Tilaisuudessa suomalaisvieraat saivat julistaa sanaa ja myös kertoa, mitä Jumala tekee icej:n kautta Israelissa ja sen toimipisteissä ympäri maailmaa.

Kun lapsia opetetaan rakastamaan toisiaan ja hyväksymään toisensa, ei kukaan ole liian pieni. Sellaista työtä tekee esikouluohjelma Pienet sydämet Jerusalemissa. icej tukee ohjelmaa, jonne myös monet henkilökunnan jäsenistä lähettävät pienimmät lapsensa. Pienissä sydämissä monenlaisista taustoista tulevat 2–6-vuotiaat juutalaiset, arabi- ja ulkomaalaiset lapset ovat yhdessä lämpimässä, iloisessa ympäristössä. Lapset oppivat sovintoa ja kulttuurien ymmärtämistä. Opettajat ovat taustoiltaan yhtä moninaisia kuin lapsetkin. Henkilökunnassa on Israelin juutalaisia, arabikristittyjä, saksalainen ja italialainen. Päiväkodin perustaja Taysir Abu Saada taisteli aikoinaan plo:n riveissä. Nyt hän on kristitty ja haluaa elää rauhassa juutalaisten naapuriensa kanssa. Kun hän tuli uskoon, hän kävi läpi pitkän eheytymis- ja sovintoprosessin. Hän kertoo kokemuksistaan kirjassaan ”Once an Arafat Man” (Olin Arafatin mies). Nykyään hän ja hänen vaimonsa Karen haluavat auttaa Pyhän maan nuorempia sukupolvia eheytymään Toivon siemeniä -työnsä kautta. Työn puitteissa perustettiin ensin lastentarha Jerikoon ja viime vuonna Jerusalemissa avattiin Pienet sydämet -esikoulu. icej on tukenut Pieniä sydämiä eri tavoin. Olemme hankkineet kalusteita, piirustusvälineitä ja soittimia. Lisäksi eräs vähävarainen perhe sai apurahan, jotta he voivat laittaa lapsensa tähän rakastavaan ympäristöön. Koulun laajentuessa apurahojen tarve kasvaa.

Martti Kallionpää

Estera Wieja


www.fi.icej.org

SADONKORJUUN AIKA

20.–25. syyskuuta 2013 mukana mm.

alustava ohjelma

Jürgen Bühler, Juha Ketola, Angus Buchan, Daniel Kolenda, Mosy Madugba, Renê Terra Nova, Billy Wilson ja Suzette Hattingh.

perjantai 20.9.

keskiviikko 25.9.

lauantai 21.9.

Tilaisuudet ovat Jerusalemin Konferenssikeskuksessa (ICCJ), mikäli ei toisin mainita.

Erämaajuhla Kuolleellamerellä klo 18.30–21.00 Englanninkielinen ehtoollistilaisuus Puutarhahaudalla: klo 10.00–12.00 Avajaisjuhla, jossa kansojen esittely ICCJ:ssä klo 19.30–21.30

sunnuntai 22.9. Juha Ketola

Suzette Hattingh

Aamuseminaarit klo 8.00–13.00 Iltajuhla klo 19.30–21.30

maanantai 23.9.

Aamuseminaarit klo 8.00–13.00 Iltajuhla klo 19.30–21.30

tiistai 24.9. Jürgen Bühler

Renê Terra Nova

Aamuseminaarit klo 8.00–13.00 Iltajuhla klo 19.30–21.30

Rukouskokous (paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin)

Juhlapaketti sisältää osallistumiset yllämainittuihin tilaisuuksiin sekä suomenkielisen juhlaohjelman. Juhlapaketin hinta: 395 €/ aikuinen, 145 € / 6–16 v. ja 0–5 v. ilmainen Lisätietoja ja ilmoittautumiset icej:n Suomen osaston toimiston kautta, pl 91, 00521 Helsinki, puh. 0207 181 280 tai: icej@icej.fi. Muutokset mahdollisia.

Sana Jerusalemista 2 • 2013 | 14–15


Betlehemin kristittyjen taakka

Jeesuksen Syntymäkirkko Betlehemissä. Kuva Mike Horton.

Suurin osa Betlehemin tuloista tulee matkailusta, mutta turistivirta hiljeni palestiinalaisten toisen intifadan (=kansannousun) aikana ja on vasta nyt palautumassa ennalleen. Paikallinen kristittyjen yhteisö on vaikeuksissa, koska muslimit ovat enemmistö ja kristityille on tarjolla vain vähän työpaikkoja. Viime vuosikymmeninä monet Betlehemin kristityistä perheistä ovat paineen alla myyneet kotinsa ja liiketoimintansa muslimeille ja muuttaneet ulkomaille. Nykyään vajaa 10 % Betlehemin asukkaista on kristittyjä, aivan päinvastoin kuin 70 vuotta sitten, kun kaupunki oli 90-prosenttisesti kristitty. Kaupunkiin jääneillä kristityillä on vaikeuksia löytää työtä, koska paikallishallinto ja kaikki suurimmat liikeyritykset ovat muslimien käsissä. Betlehemin kristittyjen on myös vaikea kilpailla rajoitetusta määrästä työlupia Israelin puolelle. Ilman ulkopuolista apua kristittyjen tulevaisuus Betlehemissä näyttää hyvin synkältä.

Apu kristityille perheille icej on tehnyt yhteistyötä paikallisten arabiseurakuntien kanssa auttaessaan kristittyjä perheitä ja yrittäessään lopettaa heidän joukkopakonsa Betlehemistä. Yksi yhteistyökumppaneista on baptisti-

seurakunta First Baptist Church of Bethlehem, joka on palestiinalaisalueiden suurimpia evankelikaalisia seurakuntia. Sen pastorit Naim Khoury ja hänen poikansa Stephen Khoury ovat vuosien ajan rohkeasti julistaneet uskoaan. He johtavat kasvavaa määrää seurakuntia ja

Kuvassa vas. Nicole Yoder, Yudit Setz, David Nekrutman, Stephen ja Naim Khoury.


raamattupiirejä useissa palestiinalaiskaupungeissa. Julistaessaan palestiinalaismuslimeille ja jopa perinteisille arabikristityille Khouryt kohtaavat ainutlaatuisia haasteita. Perheet usein katkaisevat välit heidän seuraajiinsa. Nämä voivat menettää työpaikkansa, tai lapsia voidaan vainota koulussa tai jopa erottaa koulusta. ”On ilo nähdä ihmisten elämän muuttuvan, mutta siihen liittyy myös paljon surua ja kärsimystä”, Stephen Khoury sanoo. ”Saamme kuitenkin aikaan muutosta, mikä on kaikkein tärkeintä.”

Kristittyjen ja juutalaisten yhteistyö ic ej on yhdessä Khourien kanssa auttanut kymmeniä ahdingossa olevia kristittyjä perheitä Betlehemissä saamaan ruokaa erityisen ruokakuponkihankkeen kautta. Ainutlaatuiseksi tämän humanitaarisen projektin tekee se, että mukana on kolmaskin kumppani – juutalainen uskontojenvälisen vuoropuhelun keskus läheisessä Efratin siirtokunnassa. ”Olemme käyneet uskontojenvälistä vuoropuhelua paikallisten ja länsimaalaisten kristittyjen kanssa jo jonkin aikaa, mutta tunsimme tarvetta jatkaa siitä ja solmia yhteys ’naapureihimme’ uskoomme sopivilla teoilla”, sanoo ortodoksijuutalainen David Nekrutman. Hän johtaa Efratissa sijaitsevaa juutalaisten ja kristittyjen keskinäistä ymmärrys-

”Olemme kaksi kansaa, jotka asuvat samassa maassa, ja meidän pitää oppia rakastamaan toisiamme.” tä ja yhteistyötä edistävää keskusta (Center for Jewish-Christian Understanding and Cooperation). ”Olen tuntenut pastori Stephen Khouryn kolme vuotta. Olemme tunnistaneet Betlehemin kristityillä kaksi suurta tarvetta. Toinen on köyhyyttä vastaan taisteleminen, mitä teemme ruokakuponkihankkeella. Pidemmän aikavälin ongelma on löytää heille työtä.” Huhtikuussa Nekrutman ja icej:n sosiaalisen avustustyön ryhmä kutsuttiin Betlehemiin tapaamaan arabiperheitä, joita on vuoden verran avustettu ruokakuponkihankkeen avulla. ”Olen unelmoinut tällaisista sovinnon hetkistä”, Nekrutman kertoi kokoontuneille ihmisille. ”Olemme kaksi kansaa, jotka asuvat samassa maassa, ja meidän pitää oppia rakastamaan toisiamme.”

Betlehemin kristittyjä ei ole unohdettu icej a idin edustaja Nicole Yoder kertoi perheille arabiaksi: ”Olen kuullut monien Pyhän maan arabikristittyjen sanovan, että he tuntevat muun kristikunnan unohtaneen heidät. Mutta me olemme täällä vakuuttaaksemme teille, että olemme sitoutuneet auttamaan teitä näinä vaikeina aikoina.”

ic ej:n ryhmä tapasi kristittyjä lahjakkaita miehiä ja naisia, jotka haluaisivat tehdä työtä, mutta työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole. He eivät halua ruokakuponkihankkeen jäävän pysyväksi, koska tahtovat itse elättää itsensä. Mutta siihen saakka kunnes poliittinen tilanne paranee, he ovat kiitollisia siitä, että muut kristityt osoittavat välittävänsä heistä. ”Monet näistä kallisarvoisista veljistä ja sisarista Kristuksessa eivät tiedä, mitä tehdä yliopiston jälkeen. Heillä ei ole toivoa”, pastori Khoury totesi. ”Sen sijaan että ihmiset voisivat tehdä ammattiaan vastaavaa työtä, he veistävät puuta. En voi ilmaista kyllin hyvin, miten kiitollisia nämä perheet ovat oikeamielisistä ihmisistä, kuten icej:stä, jotka tukevat meitä.” ic ej maksaa myös lukukausimaksuja joidenkin Khouryn seurakunnan perheitten puolesta, jotta lapset voivat käydä kristillistä koulua. ic ej tukee myös nuorien arabipastoreiden kouluttamista First Baptist Church of Bethlehem -seurakunnan ylläpitämässä raamattukoulussa. Johtajuus- ja urakoulutusohjelma sisältää mahdollisuuden saada apurahaa ammattiin opettelemiseen saarnatyön ohella. Lahjasi icej aidille auttaa meitä vastaamaan näihin polttaviin tarpeisiin. David Parsons

icej tukee Betlehemin arabikristittyjä. Kuvassa Nicole Yoder.

Sana Jerusalemista 2 • 2013 | 16–17


”Ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin Israelilla on nyt neljä rajaa, joista terroristit uhkaavat murtautua läpi.” Näin varoitti Israelin armeijan sotilastiedustelupäällikkö kenraalimajuri Aviv Kochavi äskettäisessä selonteossaan. Hän viittasi rauhattomiin Gazan ja Siinain rajoihin etelässä sekä Libanonin ja Golanin rajoihin pohjoisessa. Hamasin takia Gazan rajalla on jo vuosia ollut jatkuva raketti- ja terrorihyökkäysten uhka. Hizbollah on toistuvasti iskenyt Israeliin Libanonista siitä saakka kun järjestö 1980-luvun alussa perustettiin. Siitä huolimatta Golanin ja Siinain rajat olivat kohtuullisen rauhallisia, kunnes arabikevään kuohunta yhtäkkiä teki kummastakin äärimmäisen epävakaan. Kairon ollessa sekasorron vallassa ja julman sisällissodan repiessä Syyriaa radikaalit islamistijoukot ovat siirtyneet sekä Siinaille että Golanin kukkuloille syntyneeseen turvallisuustyhjiöön. Hamasin ja alQaidan ryhmiä toimii Siinailla, samalla kun al-Qaida ja muut sunniryhmittymät ovat ajaneet Syyrian armeijan Golanin raja-alueelta ja alkaneet ampua Israeliin. Miten vakavia nämä uudet uhat ovat? Ja mitä Israel tekee vastatakseen niihin? ”Naapurimaittemme kyky kontrolloida omaa puoltaan rajasta on ehdottomasti heikkenemässä”, ar-

vioi professori Efraim Inbar BarIlanin yliopiston besa-keskuksesta (besa Center for Strategic Studies). ”Niitä rasittavat sisäiset riidat. Erittäin motivoituneet radikaaliryhmät ovat nyt siirtymässä raja-alueille.” ”Kohtaamme siis enemmän haasteita Gazasta, Siinailta, Libanonista, ja nyt Syyrian rajalla alkaa tapahtua”, Inbar kertoi icej:n uutisille. ”Niin kauan kuin niillä ei ole minkään valtion tukea, tilanne pysyy hallinnassamme. Mutta jos ne saavat valtion tukea, kuten Hizbollah ja Hamas saavat Iranilta, uhka moninkertaistuu.” Kenraalimajuri Kochavi huomautti tuoreessa turvallisuusselonteossaan, että ”ensimmäistä kertaa moneen vuoteen neljän [alueellisen] suurvallan – Iranin, Saudi-Arabian, Turkin ja Egyptin – johdossa on uskonnollinen hallitus. Ne pitävät mahdottomana hyväksyä Israelin valtiota.”

Siinailta on viime vuosina tehty terrorihyökkäyksiä, sieppausyrityksiä ja raketti-iskuja. Tuoreen YKraportin mukaan suuri määrä tappavia aseita Libyasta on kulkeutunut jihadisti-ryhmille Gazan / Siinain rintamalla. Vastatakseen Negevin kasvavaan turvallisuushaasteeseen Israel on kiirehtinyt Rautakupoli-raketintorjuntajärjestelmän kehittämistä ja käyttöönottoa. Se toimi loistavasti viime lokakuun operaatio Pilvipatsaassa. Se pysäytti 85 % asuttuja paikkoja kohti ammutuista raketeista. Lisäksi vastavalmistunut 260 km:n turva-aita Siinain rajalla on tehokkaasti ehkäissyt terroristien soluttautumista. Raja-aita rakennetaan myös Syyrian vastaiselle rajalle Golanilla. Sen odotetaan valmistuvan keskikesällä. Myöhemmin vuoroon tulee Jordanian vastainen raja idässä.

Negevin turvallisuushaaste

Puhuessaan viime kuussa uudelle hallitukselleen pohjoisen kasvavasta uhasta pääministeri Benjamin Netanjahu totesi, että Golanille on rakennettava aita, koska rajan läheltä pois siirtyneen Syyrian armeijan tilalle on rajan lähelle tullut kansainvälisiä jihadistiryhmiä.

Etelässä Gazasta ja Siinailta tuleva terrorismin ja rakettien uhka on kasvanut jo jonkin aikaa. Siinain tilanne on pahentunut Egyptin jouduttua sekasorron valtaan Tahriraukion kansannousun seurauksena.

Uhka Syyriasta


Uusi Israelin ja Egyptin välinen raja-aita Siinailla.

Syyrian hallitus on vetänyt monta tuhatta parasta sotilastaan Golanin ylängöltä puolustamaan hallitusta Damaskossa. Kapinallisryhmät ovat täyttäneet tyhjiön ja käyttävät jo aluetta tukikohtana hyökkäyksiin Israeliin. Syyriasta on tullut jihadistitaistelijoiden uusi kasvualusta tuhansien ulkomaalaisten ”pyhien sotureiden” liittyessä taisteluun Assadin kukistamiseksi. Vapaan Syyrian armeijaan kuuluu noin 50 000 taistelijaa, mutta useissa al-Qaidan tytärjärjestöissä ja Saudi-Arabian tukemissa salafistijoukoissa on arviolta jopa 70 000 radikaalia islamistia. Nämä Etelä-Syyriassa olevat jihadistijoukot ovat alkaneet tulittaa IDF:n partioita Golanilla käsiasein ja tykein, mihin Israel on joka kerta vastannut. Israelin suurin huoli on, että osa Syyrian kuolettavasta kemiallisten aseitten varastosta voi joutua joko Hizbollahin tai kapinallisten islamistijoukkojen käsiin. Estääkseen sen Israel teki tietojen mukaan viimeaikaiset ilmaiskut saattueeseen, jossa kemiallisia aseita siirrettiin Syyrian armeijan tukikohdasta Libanonin rajaa kohti. Ilmaisku, jolle Washington näytti vihreää valoa, oli tarkoitettu varoittamaan Damaskoa ja Hizbollahia ylittämästä Israelin asettamaa rajaa. Nyt kun Golanilla on taas aktiivinen rintama, Israelin johtajat kiirehtivät pystyttämään sinne turva-aitaa ja saattavat harkita Rautakupoli-patterien kiireellistä sijoittamista pohjoiseen. He toivovat, etteivät Jordania ja Länsiranta joudu poliittisten mullistusten kouriin. Silloin jihadistiryhmittymät saattaisivat saada sielläkin vankempaa jalansijaa ja sytyttää muitakin Israelin rajoja. David Parsons

Israelin neljä kuumaa rajaa (Pierre Marais/ICEJ)

Sana Jerusalemista 2 • 2013 | 18–19


Raamatun käskyn mukaan juutalaisen kansan on tultava kolmesti vuodessa Jerusalemiin juhlimaan Jumalan edessä. Keväällä maalis-huhtikuussa Israel vietti pääsiäistä ja toukokuussa viikkojuhlaa, helluntaita. Syksyllä Jerusalemissa juhlitaan kalenterin suurinta juhlaa lehtimajanjuhlaa. Kaikki kolme pyhiinvaellusjuhlaa ovat myös sadonkorjuujuhlia. Jokaisessa iloitaan kyseisenä vuodenaikana kypsyvästä sadosta. Pääsiäisenä maan ensi hedelmät omistetaan Jumalalle. Näin Israel julistaa, että kaikki mitä meillä on, tulee Jumalalta ja kuuluu Hänelle. Hänen tulee saada sadon ensimmäinen ja paras osa. Ensimmäisen osan uhraamisella koko sato pyhitetään Jumalan edessä.

Viikkojuhla oli kiitosjuhla kevään sadosta, joka koostui pääasiassa vehnästä ja ohrasta. Syksyllä sukkotin eli lehtimajanjuhlan aikana viinirypäleitten ja kaikkien puissa kasvavien hedelmien jälkikorjuu omistetaan Jumalalle kiittäen. Tämä oli suurin juhla, koska se symbolisoi vuosittaisen satokauden päättymistä ennen talven tuloa.

Ikivanha laki Sadonkorjuun periaate on yhtä vanha kuin luomakunta, ja on itse asiassa olennainen osa luomakuntaa. Kun Jumala loi kasvit, eläimet ja ihmisen, Hän teki ne tuottamaan siemeniä lisääntyäkseen, kukin lajinsa mukaan (1. Moos. 1:11ss.). Ensimmäinen käsky, jonka

Jumala ihmiselle antoi, oli: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää” (1. Moos. 1:28). Toisin sanoen Jumala odottaa luomakuntansa jatkuvasti tuottavan satoa. Se on sananmukaisesti kirjoitettu kaiken luodun elämän dna-koodiin. Pian vedenpaisumuksen jälkeen Jumala vahvisti tämän ikuisen periaatteen Nooalle: ”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö” (1. Moos. 8:22). Kylvämisen ja leikkaamisen periaate kestää niin kauan kuin planeettamme kestää. On aina oleva kyntämisen ja kylvämisen aikoja, joita seuraavat sadonkorjuun


ajat. Siemeniä ei kylvetä turhaan. Jos kylvämme, voimme aina odottaa satoa. Sato ei vain ilmesty, ellei siemeniä kylvetä. Se on jumalallinen laki, joka pätee niin aineellisessa kuin hengellisessäkin maailmassa (3. Moos. 23:10, Hoos. 10:12). Jumalakin vertaa itseään maamieheen, joka odottaa satoa kylvämistään siemenistä.

Sadonkorjuun periaatteita Tietyt yleispätevät periaatteet hallitsevat sadonkorjuun riippuvuussuhteita ja lopputulosta. Niitten ymmärtäminen antaa meille aihetta toivoa ja myös suojaa meitä huonolta sadolta.

Syy – seuraus-suhde Useimmat Raamatun tapahtumista, niin kuin omankin elämämme ja luonnon tapahtumista, eivät vain tapahdu, vaan ovat seurausta aikaisemmista teoista. Ilman kyntämisen ja kylvämisen kovaa työtä ei voi odottaa satoa. Kansakuntien kohdalla tämä on merkinnyt usein sitä, että ennen saavuttamattomille alueille lähetettyjen ensimmäisten lähetyssaarnaajien on täytynyt joskus uhrata jopa henkensä. Varhainen kirkkoisä Tertullianus sanoi: ”Marttyyrien veri on kirkon siemen.” Tämä pätee myös omaan elämäämme. Näyt, joita Jumala on voinut antaa elämäämme, eivät toteudu itsestään, vaan siihen saatetaan tarvita pitkällistä maan muokkaamista, kylvämistä ja kastelemista. Jos tunnet kutsumusta opettajaksi, tutki Jumalan sanaa. Jos kutsumuksesi on evankelioida, opettele evankelistan työ ja kylvä kutsumukseesi. Jos teet niin, Jumala lupaa sinulle sadon.

Kylvön määrällä on väliä Jos tahdot suuren sadon, älä kylvä kitsaasti. Niukasta kylvöstä seuraa niukka sato (2. Kor. 9:6). Paavali kirjoittaa näin puhuessaan rahoistamme. Uhraava kylväminen saa Jumalan huomion (Luuk. 21:1–3). Kylväminen vaatii uskoa. Iisak päätti kylvää kuivuuden ja nälänhä-

dän aikana. Viereisten peltojen viljelijät ovat saattaneet nauraa hänelle: ”Mitä siemenen tuhlausta!” Mutta Jumala palkitsi hänet satakertaisella sadolla sinä samana vuonna (1. Moos. 26:1, 12). Älä anna olosuhteitten määrätä, millaista siementä kylvät. Luota ennemmin Kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Tämä pätee kaikkiin elämämme alueisiin. Jos luet vain jakeen päivässä ja lausut lyhyen rukouksen ennen kuin lähdet kotoa, älä odota tulevasi hengelliseksi jättiläiseksi.

Siemenen lajilla on väliä Älä odota vehnäsatoa kylvettyäsi ohdakkeita. Niität mitä kylvät! Jos kylvät tuulta, niität myrskyä (Hoos. 10:13). Jos kylvät vanhurskautta, leikkaat laupeutta (Hoos. 10:12). Jos kylvät lihaan, älä odota hengellistä satoa. Paavali muistuttaa meitä: ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää” (Gal. 6:7–8). Jos odotat kotirauhaa, mutta vaimosi ja lapsesi näkevät vain nurisevan miehen, korjaat riitaa ja tyytymättömyyttä. Päätä tänään kylvää siunauksen siemeniä.

Kaikki riippuu Jumalasta Voimme kylvää niin paljon kuin haluamme, mutta ilman Jumalan siunausta ja hyväksyntää, työmme on turhaa. Paavali sanoo: ”Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa” (1. Kor. 3:7). Loppupeleissä olemme riippuvaisia Jumalan siunauksesta. Jeremia julisti Israelista: ”He ovat kylväneet nisuja ja niittäneet ohdakkeita” (Jer. 12:13). Suhteemme Jeesukseen on ratkaisevin tekijä. Jeesus sanoo, että meidän on mahdotonta tuottaa itse hedelmää, mutta ”joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä” (Joh. 15:5). Pidä siis huolta suhteestasi Jeesukseen, ja kylvösi tuottaa aikanaan sadon.

Sielujen sadonkorjuu Moni asia elämässämme määräytyy siis kylvämisen ja korjaamisen periaatteitten mukaan. Henkilökohtaisen elämämme lisäksi Jumala puhuu sielujen sadonkorjuusta. Jeesuksen toiminta oli jättänyt jälkensä kokonaisen samarialaisen kylän elämään. Lähtiessään sieltä Hän neuvoi opetuslapsiaan odottamaan Jumalalta suuria: ”Ettekö sano: ’Vielä on neljä kuukautta, niin elonleikkuu joutuu’? Katso, minä sanon teille: nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi” (Joh. 4:35). Jeesus näki suuren sadonkorjuun tapahtuvan Israelissa. Ja Hän rohkaisi opetuslapsiaan nostamaan silmänsä. Liian monet ovat menettäneet toivonsa kansakuntansa tai Lähi-idän suhteen. Jeesus haastaa meidät nostamaan päämme ja katseemme. Profeetta Jesaja julistaa, että Israelissa tulee tapahtumaan yliluonnollinen sadonkorjuu; se mikä näytti autiolta ja kuivalta, muuttuu hedelmälliseksi pelloksi, ja hedelmällinen pelto muuttuu metsäksi. Mikä saa sen aikaan? Jumalan Hengen vuodatus.

Lupaukset täyttyvät Ensi syksyn lehtimajanjuhlan teemana on Sadonkorjuu. Raamattu rohkaisee meitä uskomaan, että lopunaikoina tapahtuu suuri sielujen sadonkorjuu joka puolella maailmaa. Monin paikoin näemme profeetta Aamoksen ennustuksen täyttyvän: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin kyntäjä tavoittaa leikkaajan ja rypäleitten polkija siemenenkylväjän, jolloin vuoret tiukkuvat rypälemehua ja kaikki kukkulat kuohkeiksi muuttuvat” (Aam. 9:13). Juuri näin on tapahtumassa Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Se voi tapahtua sinunkin maassasi. Ja se voi tapahtua Israelissa. Meidän aikanamme tapahtuvien suurien sadonkorjuiden pitäisi innostaa meitä odottamaan suurta satoa omassa elämässämme, perheessämme, kirkossamme ja kansassamme. Tavataan juhlilla syyskuussa. On sadonkorjuun aika. Jürgen Bühler

Sana Jerusalemista 2 • 2013 | 20–21


{ seur akuntavier ailuja }  ICEJ:n toiminnanjohtaja Jürgen Bühler Israelista 23.–28.7.2013 Tilaisuuksissa mukana Juha Ketola sekä musiikissa Vesna Bühler.

Jürgen Bühler

Ti 23.7. Helsinki klo 19.00 Saalem, Näkinkuja 3 Ke 24.7. Loviisa klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Laivasilta 1 To 25.7. Lappeenranta klo 19.00 Helluntaiseurakunta, Armilankatu 31 Pe 26.7. Mikkeli klo 18.00 Vapaaseurakunta, Savilahdenkatu 26 La 27.7. Savonlinna klo 16.00 Helluntaiseurakunta, Tottinkatu 4 Su 28.7. Vehniä klo 12.00 Vehniän koulu, Vehniän kylätie 166, Keski-Suomen Israel-päivä (ks. ohjelma alla)

ICEJ:n Suomen osaston julistustyöntekijä Tuija Valtanen

Juha Ketola

Ke 7.8. Valtimo To 8.8. Ilomantsi Pe 9.8. Polvijärvi Su 11.8. Kaavi Su 11.8. Varpaisjärvi To 22.8. Vaala Pe 23.8. Kempele La 24.8. Nivala Su 25.8. Kajaani

klo 18.00 klo 18.00 klo 19.00 klo 11.00 klo 18.00 klo 18.00 klo 18.00 klo 18.00 klo 18.00

Rukouspiiri (Rukoushuone), Sammonkatu 3 Helluntaiseurakunta, Ruskosillantie 19 Vapaaseurakunta, Välitie 2 Helluntaiseurakunta, Kalliotie 2 Rukoushuone, Lapinlahdentie 24 a Helluntaiseurakunta, Vaalantie 8 Vapaaseurakunta, Kissankulma 2 Helluntaiseurakunta, Lisäkuja 1 Vapaaseurakunta, Linnankatu 9

ICEJ:n varapuheenjohtaja pastori John Remes

Tuija Valtanen

Su 1.9. Kankaanpää klo 18.00 Ma 2.9. Huittinen klo 19.00 To 5.9. Parainen klo 18.30 La 7.9. Loimaa klo 15.00 Su 8.9. Somero klo 11.00

Helluntaiseurakunta, Onnelantie 4 Kotikirkko, Aaranteenkatu 9 Vapaaseurakunta Kotisatama ja Pargas Filadelfiaförsamling, Koulukatu 13 Helluntaiseurakunta, Savipellonkatu 5 Helluntaiseurakunta, Sepäntie 8

Tulevia tapahtumia:

Terveisiä lehtimajanjuhlilta -tapahtuma Turun Helluntaiseurakunnassa lauantaina 19.10.2013, Puistokatu 6 b (ks. ohjelma seuraavalla sivulla). Pastori Malcolm Hedding Yhdysvalloista 19.–27.10.2013. Tilaisuuksissa mukana Juha Ketola. John Remes

Pastori Steven Khoury Israelista 18.–20.10.2013. Tilaisuuksissa mukana Jani Salokangas.

keski-suomen israel-päivä Sunnuntaina 28.7. Vehniän koululla, Vehniän kylätie 166 klo 12.00 klo 13.30 klo 14.30 klo 16.00 klo 17.00

Raamattutunti ja ylistystä Ruokailu Raamattutunti ja ylistystä Kahvit Israel-juhla

Mukana Israelin Suomen suurlähettiläs Dan Ashbel, icej:n toiminnanjohtaja Jürgen Bühler ja kansainvälinen johtaja Juha Ketola Jerusalemista. Musiikissa Eija Merilä, Vesna Bühler ja ylistyksessä Gospel Praise. Järj. icej:n Suomen osasto.

Dan Ashbel

Eija Merilä

Vesna Bühler


{ toimistolta }  • Musiikki Viulisti Serguei Popov Duo, tuplalevy Minä uskon – I believe Kyyneleitä ja iloa Pitkä matka kotiin

cd 20 € cd 18 € cd 18 € cd 15 €

King of Kings Seurakunnan ylistysmusiikkia, rajoitettu erä cd 20 € Ulla ja Pete UUTUUS! Hyvä näin Kuljen kanssasi

cd 20 € cd 20 €

Lasse Riutamaa Rakkauden heijastuksia cd 10 € Viktor Klimenko Palaan Jerusalemiin!

cd 5 €

• dvd

Lauantaina 19.10. Turun helluntaiseurakunnassa, Puistokatu 6 b klo 11.00 Musiikkitilaisuus klo 13.00 Raamattuopetus klo 14.00 Ruokatauko klo 15.30 Raamattuopetus klo 17.00 Kahvitauko klo 18.00 Suuri Israel-juhla Mukana mm. Malcolm Hedding, Steven Khoury, Juha Ketola, Jani Salokangas sekä Serguei Popovin taiteilijaperhe. Järj. icej:n Suomen osasto ja Turun helluntaiseurakunta

• Tilaukset icej Suomen osasto icej@icej.fi pl 91, 00521 Helsinki Puh: 020 7181 280 Tilauksiin lisätään postituskulut.

• Muistathan...

Serguei Popovin taiteilijaperhe Lohduttakaa minun kansaani – Rukous viulun, tanssin ja draaman välityksellä dvd 25 € Trösta mitt folk –En bön med violin, dans och drama dvd 25 € Comfort my people – A prayer with violin, dance and drama dvd 25 €

• Kirjat Ulla Järvilehto ja Juha Ketola Kenen maa? 2 € Vems land? 2 €

terveisiä lehtimajanjuhlilta -tapahtuma

UUTUUS! Kamil Dow Hohtava muste Tarjoushinta 24,90 (Ovh 37 €)

icej:n radio-ohjelma Sana Jerusalemista sunnuntaisin klo 16.30–17.00 Radio Deissä. Voit tilata aiempia ohjelmia cd:llä toimistoltamme. Käy lukemassa tuoreimmat jutut nettisivuiltamme www.fi.icej.org Voit lahjoittaa lehden välissä olevilla viitesiirtolomakkeilla tai sivulta 2 löytyvillä viitenumeroilla haluamiisi kohteisiin. Voit lahjoittaa myös icej:n Israeltyöhön myös puhelimitse soittamalla seuraaviin numeroihin: 0600 14460 Neve Galim -lastenkoti (10,26 €/puh + pvm) 0600 14470 Missä tarve on suurin (21,28 €/puh + pvm)

Sana Jerusalemista 2 • 2013 | 22–23


vielä ehdit lehtimajanjuhlille israeliin toiviomatkojen suorat lennot 18.–29.9. icej:n Suomen-osasto John Remes 044 377 3377, john.remes@saunalahti.fi Helvi Mikkonen-Makolin 0400 357 683, helvi.mikkonen@icej.fi 18.09. – 25.09. Jerusalem/Crowne Plaza 25.09. – 29.09. Tiberias/Ron Beach Aamiainen Jerusalemissa, puolihoito Tiberiaassa. Crowne Plazassa majoitus perustason huoneissa Perushinta 2 095 €. 1 hh 699 €.

Muita matkanjohtajia Aune Lähteenmäki 0400 856 844 Leena Niemi 040 723 0935 Riikka Tuhkanen 050 362 2753 Sirkka Parkkinen 0400 868 464

kinneret toursin lehtimajanjuhlamatka 16.–28.9. Radio Dei / icej Pekka Vaismaa 0500 662 340, pekka.vaismaa@radiodei.fi Tuija Valtanen 044 280 5325, tuija.valtanen@pp.inet.fi 18.09. – 25.09. Jerusalem/Jerusalem Gardens 25.09. – 29.09. Tiberias/Dona Gracia Perushinta ph 1 950 €. 1hh 520 €.

Seija Sarkkinen ja Reijo Blommendahl Ilmoittautumiset Seija Sarkkiselle: 02 4877 599, seija.sarkkinen@pp.nic.fi Huom! Lehtimajanjuhlapaketti (395 €/aikuinen ja 145 € / 6–16 v.) ei sisälly matkojen hintoihin. Matkan varaamisen jälkeen lehtimajanjuhlapaketti tulee tilata icej:n Suomen osaston toimistosta, puh. 0207 181 280, icej@icej.fi. Vastuulliset matkanjärjestäjät: Toiviomatkat Oy ja Kinneret Tours.

icej-palautekortti Haluan saada Sana Jerusalemista -lehden ilmaiseksi kotiini Haluan liittyä jäseneksi icej Suomen osastoon,

Muista postimerkki

jäsenmaksu 30 €/vuosi/henkilö Haluamme liittyä avioparijäseniksi, 60 €/vuosi Haluan liittyä ainaisjäseneksi, kertamaksu 300 € Haluan lehden mukana ruotsinkielisen koosteen Haluan näkövammaisten äänikirjeen ja lehden Osoitteenmuutos

Nimeni Osoitteeni

Postitoimipaikka Vanha osoitteeni Puhelin Päiväys ja allekirjoitus

Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. pl 91 00521 Helsinki

Sana Jerusalemista touko kesäkuu 2013  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you