Helsingin Vihreiden vaalilehti 2015

Page 1

NYT JOS KOSKAAN

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Nyt jos koskaan

Parempi maailma on tahdon asia

Eduskuntavaalit 19. 4. 2015 Ennakkoäänestys kotimaassa 8.–14. 4. 2015

Tutustu vihreiden ehdokkaisiin ja tavoitteisiin!

1


2

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Nyt jos koskaan

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Nyt jos koskaan

Anne nisula

Äänelläsi

tehdään

Tapahtuma­ kalenteri

Sisältö

Vihreistä Helsingin suurin puolue LAPSENA EN YMMÄRTÄNYT vaaleista paljonkaan, mutta kävin aina äidin mukana äänestyspaikalla. Uteliaana lapsena olisin halunnut tietää, ketä äiti äänesti, mutta hän piti sinnikkäästi vaalisalaisuutensa. Malttamattomana odotin päivää, jolloin saan toteuttaa perusoikeuteni ja äänestää itse. Sittemmin lähdin mukaan puoluetoimintaan, eikä omille lapsilleni ole epäselvää, mitä puoluetta äänestän. Me suomalaiset unohdamme usein, kuinka onnekkaita olemme, kun maassamme vallitsee demokratia ja meillä käydään vapaat vaalit. Se ei vielä tänäkään päivänä ole maailmassa itsestään selvää. Äänensä kannattaa käyttää viisaasti, sillä tuolla yhdellä äänellä tehdään Suomen valtiontaloutta ja lainsäädäntöä koskevia päätöksiä neljän vuoden ajan. Vihreät on kasvanut kansanliikkeestä puolueeksi hitaasti, mutta varmasti. Emme puolueenakaan halua kadottaa juuriamme kansanliikkeessä, sillä kansassa ja liikkeessä piilee voimaa. Kuluneella vaalikaudella hyväksyttiin Vihreiden kannalta kaksi merkittävää lakia ‒ tasa-arvoinen avioliittolaki sekä ilmastolaki. Molempien lakien eteen ovat aktiiviset kansalaiset tehneet valtavasti töitä siinä, missä monet puolueemme poliitikot ovat tehneet oman osuutensa. Me tarvitsemme demokraattista parlamentarismia siinä missä tarvitsemme aktiivista kansanliikettä. Parhaimmillaan ne tukevat toisiaan ja maailma muuttuu parempaan suuntaan. Nyt jos koskaan meidän on mahdollista tehdä Vihreistä Helsingin suurin puolue. Se on helppoa, sillä ehdokaslistamme on loistava. Halusit sitten äänestää luonnonsuojelijaa, talousosaajaa, feministiä, köyhyystutkijaa, yrittäjää tai kulttuuripersoonaa, löytyy listaltamme sopiva ehdokas. Me Vihreät olemme puolue, joka katsoo tulevaisuuteen ja haluaa kantaa vastuunsa myös tulevien sukupolvien puolesta. Me haluamme, että päätöksenteossa ympäristö ja ihmisten yhdenvertaisuus asetetaan markkinoiden edelle. Me olemme puolue, joka ei vain puhu näistä asioista, vaan on valmis tekemään päätöksiä ja kantamaan vastuun. Me olemme puolue, joka antaa äänen niille, joilla sitä ei ole — suot, metsät, eläimet, lapset. Äänelläsi puhutaan ja toimitaan myös äänettömien puolesta.

PÄÄKIRJOITUS

”Vihreiden juuret ovat kansanliikkeen voimassa.”

2 Pääkirjoitus 3 Pekka Haavisto: Koti, uskonto ja isänmaa Vaalien tapahtumakalenteri 4 Outi Alanko-Kahiluoto: Perustulokokeilun aika!

PAULIINA LEHTINEN

Helsingin Vihreiden puheenjohtaja

Helsingin Vihreiden eduskuntavaalilehti 2015 Kannen kuva: Aleksi Poutanen / Aleksi Poutanen Photography Päätoimittaja: Pauliina Lehtinen • Toimituspäällikkö: Julianna Kentala • Toimitussihteeri: Tuomas Saloniemi • Lehtityöryhmä: Kaarina Järventaus, Liisa Lähteenmäki, Simo Raittila, Susanna Saarinen, Tuomas Saloniemi • Oikoluku: Aino Tanttari, Taina Vuokko Ulkoasu: Inari Savola • Ehdokaskuvat: Studio Heikki Tuuli Julkaisija: Helsingin Vihreät ry, Fredrikinkatu 33 A, 3. krs, 00120 Helsinki • Paino: Sanomapaino Oy, Vantaa 2015 Painosmäärä: 152 000

Koti, uskonto ja isänmaa

5 Emma Kari: Puiden ja perheiden puolesta 6 Antero Vartia: energiaremontti nyt! 7 Maria Ohisalo: Köyhyyttä ja eriarvoistumista vastaan 8 Kaisa Hernberg: Maailman pelastaminen on loistava bisnes 9 Otso Kivekäs: Ohjelmointi on yleissivistystä

PEKKA HAAVISTO

10 Johanna Sumuvuori: Kehitystä, ei aseita

70

11 Maria Vuorelma: För fyra årstider 12 Helsingin Vihreä vaaliohjelma 14 Erkki Perälä: Maailma muutetaan kaupungeissa 15 Kirsikka Moring: Eroon tappavasta öljystä Lilja Tamminen: järkeä päätöksentekoon 16 Mari Holopainen: Suomi nousuun osaamisella 17 Hannu Oskala: Muutokset haltuun 18 Kati Juva: Turvataan ihmisarvoinen vanhuus Leena Riittinen: Eettistä ja ekologista lähiruokaa 19 Leo Stranius: Tekeminen on sanomisen korkein muoto 20 Jukka Relander: Ei kasvua ilman investointeja

Tutustu vihreisiin tavoitteisiin ja ehdokkaisiin: helsinginvihreat.fi/ eduskuntavaalit

”Tavoite tasa-arvoisesta ja oikeudenmukaisesta maailmasta on osa vihreiden turvallisuusajattelua.”

21 Alviina Alametsä: Sosiaaliliberaalia turvallisuuspolitiikkaa Pekka Tuomola: Äänettömien asialla 22 Ozan Yanar: Maan muuttaja Mitä hallituksessa, mitä sen jälkeen? 23 Tuomas Rantanen: Lähiö on Suomi pienoiskoossa Liity jäseneksi!

LAHJOITA VAALIKAMPANJAAN EHDOKKAAMME TEKEVÄT KAMPANJAA usein pienellä budjetilla. Kaikenkokoiset lahjoitukset ovat tärkeitä, sillä pienistä puroista syntyy se virta, jolla pystytään esimerkiksi kustantamaan mainoksia ja esitteitä. Tue vihreämpää tulevaisuutta!

www.vihreat.fi/lahjoita

Huhtikuun 2015 eduskuntavaalit ovat poikkeukselliset. Maailma on myllerryksessä: on suuret humanitaariset kriisit Irakissa, Syyriassa, Etelä-Sudanissa ja KeskiAfrikan Tasavallassa, ISIS:n nousu Lähi-idässä, Eurooppaa koettelevat terrori-iskut sekä Ukrainan valtion horjuttaminen Krimillä ja Itä-Ukrainassa.

N

ÄISSÄ VAALEISSA on kysymys

paitsi Suomen ja Euroopan taloudesta, myös turvallisuudesta. Pienen maan on turvallisuuspolitiikassaan nojattava yhteistyöhön — siksi YK, ETYJ ja EU ovat meille tärkeitä. Maailmassa, jossa sopimusten sijaan käytetään voimaa, pienten valtioiden turvallisuus heikkenee. Tavoite tasa-arvoisesta ja oikeudenmukaisesta maailmasta on osa vihreiden turvallisuusajattelua. Viime aikoina on kuultu monia puheenvuoroja kehitysyhteistyön vähentämisestä ja maailman pakolaisten jättämisestä heitteille. Sellainen politiikka olisi myös turvallisuuden kannalta lyhytnäköistä. Usein näiden mielipiteiden esittäjiltä on jäänyt huomaamatta, että uuden kehitysyhteistyön painopisteet ovat ilmastonmuutoksen torjunnassa, ympäristönsuojelussa, tyttöjen ja naisten aseman parantamisessa, koulutuksessa sekä ihmisoikeuksien puolustamisessa. Tätä työtä maailmassa tarvitaan enemmän, ei vähemmän. RUOTSISSA HALLITUS on ottanut tavoit-

teekseen naisten oikeuksien puolustamisen maailmalla. Tämä tavoite sopii myös Suomelle, ja ajattelun

pitäisi muuttua sanoista teoiksi jo ensi syksynä, kun YK hyväksyy uuden, vuosituhattavoitteita seuraavan post-2015 -ohjelman. Tärkeitä asioita siinä ovat niin tyttöjen koulutus kuin naisten oikeus omistaa ja periä maatakin. Naisille ei kuulu vain mikro- vaan myös makroyrittäjyys. Maailman kriisialueilla on puututtava myös kriisien alkusyihin. ISIS:n nousu radikaalin islamin tulkinnan myötä kylvää nyt tuhoa. Se on tuonut myös uutta terrorismia Eurooppaan. Euroopasta lähtevät vierastaistelijat ovat osa ongelmaa. ISIS:n riveistä palanneet tulevat tarvitsemaan uudenlaista koulutusta ja deradikalisaatio-ohjelmia. KUN VIHREÄ LIIKE sai alkunsa Suomes-

sa noin 35 vuotta sitten, sen teemoihin kuului kansainvälisen vastuunkannon ja heikoimpien puolustamisen rinnalla vahva huoli ympäristöstä ja sen tulevaisuudesta. Monet taistelut luonnon suojelemisesta ja rakennetun ympäristön vaalimisesta viitoittivat vihreiden alkutaivalta. Täyttäessäni monia vaalikoneita näin vaalien alla olen usein ajatellut vihreiden alkutaivalta. Yhden kysymyksen kohdalla pysähdyin. Se oli kysymys siitä, mitä ehdokkaalle

Tapaa vihreät ehdokkaat ja tukiryhmät muun muassa seuraavissa paikoissa: KE 1.4. KLO 16 Vihreän vaali-

kontin avajaiset, Narinkkatori SU 5.4. KLO 10–16 Vihreät Hakaniementorin maalaismarkkinoilla

KE 8.4. ENNAKKO­ ÄÄNESTYS ALKAA KE 8.4. KLO 7.00 Radanvaltaus

bongaa vihreät radan varresta! KE 8.4. Vihreät Maunulan S-Marketilla TO 9.4. KLO 15:30–17:30

Vihreät Sitratorilla Kannelmäessä PE 10.4. HÄVIKKIRUOKALOUNAS

Narinkkatorin vaalikontilla LA 11.4 KLO 10–13 Vihreät

Haagan markkinoilla

merkitsevät perinteiset arvot: koti, uskonto ja isänmaa. Jäin miettimään vastaustani.

LA 11.4. Vihreät Vuosaaren

KOTI. Kun kuulen sanan koti, ajatte-

LA 11.4. TYÖ-teemapäivä Narinkkatorin vaalikontilla

len kaikkia kodittomia ihmisiä Suomessa ja maailmalla. Asunnottomia Helsingissä. Turvakodeista suojaa kodin väkivaltaa vastaan hakevia. Katulapsia maailman metropoleissa. Sodan vuoksi kotinsa menettäneitä ja pakolaisuuteen joutuneita ihmisiä. Miten hyvä olisi maailma, jossa jokaisella olisi turvallinen koti? USKONTO. Kun kuulen sanan uskonto,

mietin sanan- ja mielipiteenvapautta maailmassa. Monia vainotaan uskonsa tähden. Toiset kokevat olevansa uskontojen uhreja. Kaikilla tulee olla uskomisen ja ei-uskomisen vapaus, eikä kenelläkään ole oikeutta käyttää painostusta tai väkivaltaa toista ihmistä kohtaan uskonnon nimissä. Meidän on kunnioitettava toistemme vakaumuksia ja maailmankatsomuksia. ISÄNMAA. Kun kuulen sanan isän-

maa, ajattelen sitä mahtavaa luontoa, jonka keskellä elämme ja joka antaa meille elämisen mahdollisuudet. Vain luonnon monimuotoisuutta, kestävää kehitystä ja vihreää taloutta puolustamalla voimme säilyttää tämän kaiken jälkipolville.

NÄISSÄKIN VAALEISSA voi siis äänes-

tää kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Vihreitä.

Pekka Haavisto www.pekkahaavisto.fi

Mosaiikkitorilla

SU 12.4. KLO 12–16 Lapsi­ perhetapahtuma Narinkka­ torin vaalikontilla MA 13.4. YMPÄRISTÖ-teema­ päivä: Vihreät ympäristö­ ministerit kokoontuvat Narinkka­torin vaalikontilla TI 14.4. Hävikkiruokalounas Narinkkatorin vaalikontilla

KE 14.4. VIIMEINEN ENNAKKO ÄÄNESTYSPÄIVÄ! KE 14.4. klo 7 Radanvaltaus

– bongaa vihreät radan varresta! LA 18.4. Vihreät Itäkeskuksen

Tallinnanaukiolla

SU 19.4. VAALIPÄIVÄ! VAALI­ JUHLA TAVASTIALLA LISÄKSI tapahtumia ja

vihreitä ehdokkaita päivittäin Vihreällä vaalikontilla! LISÄTIETOA: www.facebook.

com/helsinginvihreat

3


4

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Nyt jos koskaan

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Nyt jos koskaan

5

Perustulokokeilun aika! Puiden ja perheiden puolESTA Veikko Somerpuro

”Lasten ja nuorten palveluista ja lapsiperheiden jaksamisesta huolehtiminen on parasta syrjäy­tymisen ehkäisyä.”

OUTI ALANKO-KAHILUOTO

69

ristöpolitiikkaa? Ihmisistä ja ympäristöstä huolehtiminen kulkevat käsi kädessä. Vain riittävän hyvinvoiva jaksaa huolehtia myös ympäristöstään”, hän huomauttaa.

Outi on tehnyt töitä lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen eduskunnassa niin ahkerasti, että on saanut kahdesti Allianssi ry:ltä palkinnon nuorisomyönteisestä toiminnasta kansanedustajana.

”Lasten köyhyyden vähentäminen ja koulupudokkuuden ehkäisy ovat kaikkein järkevimpiä toimia kestävyysvajeen parantamiseksi. Kouluissa pitää olla riittävästi opettajia, koulunkäyntiavustajia ja terveydenhoitajia. Lasten ja nuorten palveluista ja lapsiperheiden jaksamisesta huolehtiminen on parasta syrjäytymisen ehkäisyä”, Outi vakuuttaa.

Mielenterveyspalvelujen puolestapuhujana politiikkaan

Outi Alanko-Kahiluoto lähti politiikkaan parantaakseen heikompiosaisten asemaa. Konkreettinen työ­kalu köyhyyden vähentämiseksi olisi nykyisen tilkku­täkkimäisen sosiaaliturvajärjestelmän uudistaminen perustuloksi. Outin mielestä seuraavan hallituksen pitää toimeenpanna perustulokokeilu.

”H

ALLITUSOHJELMAAN pitää

OUTI ALANKO-KAHILUOTO • Itähelsinkiläinen kansanedustaja • •

• • •

ja Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Taustaltaan kirjallisuuden opettaja ja tutkija (FT) Kirjallisuuden ja kirjastojen ystävä: ”lähiö ilman kirjastoa on kuin metsä ilman linnunlaulua” Kahden lapsen äiti Rakastaa retkeilyä itähelsinkiläisessä luonnossa. Lue lisää: www.outialanko.fi

Laadukkaat palvelut hyvinvointiyhteiskunnan perusta Outille on tärkeää, ettei hyvinvointiyhteiskuntaa heikennetä väärillä säästöillä. Pienituloisiin kohdistuvat säästöt ja leikkaukset maksetaan aina lopulta sosiaalipuolen kasvavina menoina, hän muistuttaa. ”Eikö ihmisten heitteillejättö ole sitä paitsi kaikkein typerintä ympä-

31

-VUOTIA AKSI Emma on kokenut poliitikko. Syksyllä 2008 hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon koko valtuuston nuorimpana. Viime vuodet hän on ollut Helsingin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja. Esimerkiksi aloitteet koulujen kasvisruokapäivästä ja paperittomien siirtolaisten mahdollisuudesta terveydenhuoltoon ovat lähtöisin hänen näppäimistöltään. Helsingin Sanomat uutisoi talvella, että vihreät ovat Helsingissä vaikutusvaltaisin puolue. “Tiukassa taloudellisessa tilanteessa olemme panostaneet lapsiin ja eniten tukea tarvitseviin. Rahat on laitettu moottoritieliittymien sijaan pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen. Olemme puolustaneet kaupunkimetsiä ja tehneet kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Olemme rakentaneet päiväkoteja ja korjanneet homekouluja”, Emma kertoo.

Emma Kari • Kalliolainen kaupungin­ valtuutettu, vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kahden päiväkoti-ikäisen lapsen äiti • Opiskellut ympäristötieteitä Helsingin yliopistolla, työsken­ nellyt ympäristöministeri Ville Niinistön erityisavustajana ympäristöministeriössä ja Anni Sinnemäen avustajana edus­ kunnassa. • Liikakalastusta käsittelevän Kalavale-tietokirjan kirjoittaja • Lue lisää: www.emmakari.fi na on suojella Helsingin arvokkaita luontokohteita. Emma teki suojeluverkostosta aloitteen viime valtuustokaudella. ”Monille kaupunkilaisille lähiluonto on hyvin tärkeä, muttei lä-

heskään kaikille kaupunginvaltuutetuille”, Emma napauttaa. Hän sanoo valitettavan monen valtuutetun ajattelevan kaupunkimetsien olevan esteitä rakennusten tiellä ja ainoan kaupunkiin sopivan luonnon parturoitu puisto. ”Luonnossa pitää olla tilaa monimuotoisuudelle ja mielikuvitukselle. Vanhassa metsässä voi matkustaa omien ääriensä yli.”

Lasten luokka­yhteiskuntaa vastaan Helsingissä ollaan kokeilemassa perhekeskusmallia, joka tuo lapsiperheiden palvelut saman katon alle. Keskukseen tulee neuvola, perhekahvila ja muita lapsiperheiden palveluita. Keskuksia on kokeiltu jo esimerkiksi Imatralla hyvin tuloksin: ne ovat osa uudistuksia, joiden avulla lasten huostaanottojen määrät on saatu laskemaan. ”On hyvä saada matalan kynnyksen lastensuojelupalveluita saman katon alta. Ongelmiin voidaan tarjota apua nopeasti, ja kynnys hakea tarvittavia palveluja jo neuvolakäynneiltä tutusta paikasta on perheille matalampi kuin avun etsiminen

”Kenenkään tulevaisuutta ei saa määrätä, minne tai millaiseen perheeseen hän sattuu syntymään.” jostain toisaalta”, Emma valottaa keskuksen hyötyjä. Kahden lapsen äitinä ja työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen haasteet tuntevana Emma on tehnyt paljon töitä palveluiden hyväksi. Feministille palveluiden toimivuus on tasa­-arvokysymys. “Haluan, ettei naisten mahdollisuus käydä töissä kaadu ainakaan päivähoito-ongelmiin.”

Kevään eduskuntavaaleissa Emmalla on selkeä tavoite: “Aion tehdä kaikkeni lasten luokkayhteiskuntaa vastaan ja tasa-arvoisesti uudistuvan Suomen puolesta. Kenenkään tulevaisuutta ei saa määrätä, minne tai millaiseen perheeseen hän sattuu syntymään.”

Vaihtoehtoja ympäristötuholle Viime vuosi oli Emman elämän kiireisin ‒ hän työskenteli ympäristöministeri Ville Niinistön erityisavustajana ympäristöministeriössä. Heidän suurimpia saavutuksiaan on ilmastolaki, jonka myötä tulevatkin hallitukset ovat vastuussa päästöjen vähenemisestä. Tämä on valtava askel suomalaisessa ilmastopolitiikassa. Emma sanoo allergisoituneensa eduskunnassa ja ministeriössä vaihtoehdottomuuspuheelle, jossa esimerkiksi ympäristön tuhoaminen on luonnonlaki. “Ilmastonmuutos, lajien häviäminen sukupuuttoaaltoon ja Itämeren saastuminen ovat tehdyn politiikan seurausta. Kestävä talous ei synny arvokkaita metsiä hakkaamalla ja soita polttamalla”, Emma tuhahtaa. Taloudellisesti haastavina aikoina on kuitenkin helppo nähdä erot puolueiden välillä. “Mielestäni hyvän yhteiskunnan mittari on, miten kohtelemme heikoimpia. Hyvinä aikoina poliitikoilla riittää mielenkiintoa köyhyyden vähentämiselle, luonnolle ja jopa eläinten oikeuksille. Arvot kuitenkin testataan silloin, kun jaettavaa on vähemmän.” Kevään aikana valtuustossa käsitellään yleiskaavaluonnos, jonka osana on Helsingin metsäinen suojeluverkosto. Verkoston tarkoitukse-

EMMA Kari

74

Kirsi Tuura

kirjata, mitä perustulolla tavoitellaan: sosiaaliturvan aukkojen poistamista, työllisyysasteen nostamista sekä työmarkkinoiden turvaamista. Perustulo tekisi työnteosta, yrittämisestä ja opiskelusta joka tilanteessa mahdollista ja kannattavaa”, hän sanoo. Outi on myös edistänyt eduskunnassa pätkätyötä tekevien sekä apurahansaajien asemaa. Hän pitää itsensä työllistävien, freelancereiden ja mikroyrittäjien kohtelua suurena vääryytenä.

”Eräs silpputöitä tekevä ystäväni ei ole koskaan ollut oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan eikä sairauspäivärahaan, vaikka on tehnyt töitä tauotta koko aikuisikänsä. Eduskunta ei saa katsoa tällaista eriarvoisuutta vierestä tumput suorina. Kaikilla työtä tekevillä on oltava yhtäläinen oikeus sosiaaliturvaan työn tekemisen ja teettämisen muodosta riippumatta.”

Eräs ratkaisevista kokemuksista Outille oli se, kun hallitus päätti viedä alle 16-vuotiailta nuorilta oikeuden Kelan tukemaan psykoterapiaan. ”Mielestäni hallituksen aikomus oli kerta kaikkiaan väärin. Päätin siksi kirjoittaa henkilökohtaisesti kaikille 200 kansanedustajalle ja kysyä, mitä mieltä he ovat päätöksestä”, hän muistelee. ”Viime vuonna Suomessa jäi nuoria työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä ennätysmäärä”, Outi kertoo. Varhaisesta eläköitymisestä on työhistorian puuttuessa seurauksena elinikäinen köyhyys, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan. ”Olen ajanut masennukseen sai­r astuneelle nuorelle oikeutta opiskella sairaspäivärahalla ja tällä vaalikaudella se päätös meni läpi. Lisäksi parantui vailla opiskelupaikkaa olevan nuoren mahdollisuus saada kuntoutusterapiaa. Edistystä on siis tapahtunut, mutta paljon pitää vielä tehdä. Siksi haluan jatkaa eduskunnassa.”

Luonnon, eläinten ja muiden äänioikeudettomien puolustaminen nousee ajoittain kahvipöytäkeskus­ teluihin ja lehtiin. Emma Karille siinä ei ole kyse muoti-ilmiöstä – hän taistelee äänettömien puolesta silloinkin, kun se ei ole helppoa.


6

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Nyt jos koskaan

Energiaremontti nyt! ”Politiikan tehtävänä on mielestäni rakentaa toimiva, oikeudenmukainen kokonaisuus, ei vetää kotiin päin jonkun tietyn ryhmän puolesta.”

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

ANTERO VARTIA

87 Antero Vartia räjäyttäisi etujärjestöt energia­vallankumouksen tieltä

A

NTERO VARTIA nousi vuosi sit-

Maria Ohisalo on Itä-Helsingissä kasvanut ja lama-­ajan lapsuuden elänyt sosiaalipoliitikko. Yleisurheilua kilpakentillä tosissaan harrastaneesta duunari­perheen lapsesta on kasvanut punavihreä köyhyystutkija ja feministi, joka tietää, että pahoinvointi ja sen torjumisen ratkaisut eivät pysähdy Suomen tai Euroopan rajoille.

Antero Vartia • 34-vuotias helsinkiläinen yrittäjä

• Kaivopuiston Mattolaituriravintolan perustaja ja omistaja • Ensimmäinen oma yritys 22-vuotiaana: koju Kauppa­ torilla • Opiskeli kauppakorkeassa yritysjuridiikkaa, kansantaloustiedettä ja johtamista • Lue lisää: www.anterovartia.com POLITIIKKA ON kiehtonut Antero Vartiaa teini-ikäisestä saakka, mutta hän on tarkkaillut sitä sivusta. Nyt Vartia haluaa ravistella yhteiskuntaa, joka on suurten muutosten kourissa. Hänen mielestään voimme itse valita, olemmeko muutoksen vietävinä vai ohjaammeko sitä itse. Ilmastonmuutoksen torjunnassa piilee myös suuri taloudellinen potentiaali ‒ jos sen osaa käyttää hyödykseen. ”Kiihtyvä ilmastonmuutos pakottaa kaikki maat muuttamaan toimintatapojaan. Siinä vaiheessa kun Kiina tekee triljoonainvestoinnin, on selvää, että Suomesta saattaa löytyä osaamista, jota kiinalaiset haluavat ostaa”, Vartia visioi.

Jos nykypolitiikka jatkuu, Suomi jää kuitenkin hänen mukaansa nuolemaan näppejään. Energiapolitiikkamme ei kannusta investoimaan uusiutuviin energialähteisiin, vaan meiltä puuttuvat toimivat kotimarkkinat, joilla osaamista syntyisi. Vartia on osa Energiaremontti-nimistä ryhmää, joka tavoittelee fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamista Suomessa. ”Tämä on teknologisesti täysin toteutettavissa. Ongelmana on, että nykyisellään halvan kivihiilen polttaminen on energiayhtiöille tuottoisa bisnes.” Vartia muistuttaa, että hehkulampuista luovuttiin poliittisella päätöksellä. Nyt sama pitäisi pystyä tekemään hiilenpoltolle.

VARSINAISIA VAALILUPAUKSIA Vartia kieltäytyy tekemästä — paitsi sen, että tullessaan valituksi hän aikoo paiskia hommia edellä mainittujen asioiden eteen. Mikäli eduskuntapaikka jää saavuttamatta, töitä riittää silti. Viimeisen vuoden Vartia on sanojensa mukaan tehnyt ”hemmetisti töitä” uuden liikeidean parissa, josta hän lupaa salaperäisesti kertoa kevään aikana lisää.

Kaisa Larjomaa

ÄITÖSKIRJAA LEIPÄJONOISTA te-

kevä Maria on ollut mukana Vihreiden toiminnassa jo vuosia ja ehtinyt tutkijauransa aikana johtaa muun muassa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOa. Mistä tutkijan palo politiikkaan on lähtenyt? ”Lapsuuden kokemukset lama-ajan niukkuudesta ovat ajaneet minut puolustamaan hyvinvointivaltiota, joka ei jätä ketään pulaan. Poliitikkojen pitäisi hyödyntää nykyistä enemmän tutkimustietoa ja tutkijoiden pitäisi asiantuntijoina ottaa rohkeasti kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin.”

Maria OHISALO • 30-vuotias • Kotoisin Itä-Helsingistä • Tutkii työkseen leipäjonoja • Vihreiden nuorten puheen­johtaja vuosina 2013–2014

• Lue lisää: www.mariaohisalo.fi litiikka ei juuri huomioi esimerkiksi yksinasumiseen sisältyvää köyhyysriskiä.

”Yksin asuvat tulisi huomioida nykyistä paremmin sosiaaliturvassa, verotuksessa ja asuntopolitiikassa: asuntotuotannossa pitää lisätä pienten ja kohtuuhintaisten asuntojen tuotantoa, suuria asuntoja voisi pilkkoa pienemmiksi ja erilaisia yhteisöllisen asumisen muotoja tulee kehittää. Lisäksi verotuksesta pitää karsia pois paikat, jotka syrjivät yksin asuvia ja sosiaaliturvassa yksin asuminen pitää alkaa nähdä nykyistä enemmän sosiaalisena riskinä”, Ohisalo luettelee. Ohisalon politiikka pohjautuu vahvasti feministiseen arvomaailmaan. Hän luettelee tasa-arvon epäkohtina muun muassa vanhempainvapaiden epätasaisen jakautumisen, turvakotien riittämättömät resurssit, transsukupuolisten pakkosteriloinnit sekä vain miehiä kos-

ITSEKIN YKSIN ASUVA Ohisalo on nostanut vahvasti esille yksin asuvien eriarvoisen kohtelun. Miljoona suomalaista asuu yksin, mutta nykypo-

Marlon Moilanen

MARIA OHISALO

SOSIAALIPOLITIIKKA on politiikan ko­

vinta ydintä: esimerkiksi bruttokansantuotteesta iso osa menee juuri sosiaali- ja terveydenhuollon alalle. ”Syrjäytymiseen liittyviä monimutkaisia syy-seuraussuhteita ymmärtämällä voidaan tehdä politiikkaa, jolla saadaan sekä valtavia inhimillisiä että taloudellisia säästöjä. Eriarvoistumisen vuotuiset kustannukset esimerkiksi Iso-Britanniassa ovat olleet puolustusbudjetin kokoon verrattavat”, Ohisalo huomauttaa. Leipäjonoja koskevalla tutkimuksellaan Ohisalo on antanut äänen niille, jotka on sysätty yhteiskunnan marginaaliin. Sosiaalipolitiikassa tulisi hänen mukaansa edistää ratkaisuja, jotka kohtelevat ihmisiä yksilöllisinä, aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. ”Perusturvan varassa eläville ihmisille täytyy luoda polkuja ulos pitkittyneestä työttömyydestä, asunnottomuudesta ja niukkuudesta. Heidän itsemääräämisoikeuttaan on kunnioitettava mahdollisimman pitkälle, eikä ihmisiä pidä kyykyttää byrokraattisella järjestelmällä. Tarvitsemme perustulon sekä laadukkaat ennaltaehkäisevät palvelut, jotka viedään sinne missä ihmiset ovat”, Ohisalo vaatii.

kevan yleisen asevelvollisuuden. ”Minulle on itsestään selvää, että feminismi edistää kaikkien sukupuolten tasa-arvoa”, Ohisalo sanoo. Ohisalon ajattelussa ympäristön ja ihmisten hyvinvointi ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa. Ilmastonmuutos aiheuttaa valtavia muuttoliikkeitä ja vaikeuttaa ruoantuotantoa. Yhteiskunnallinen vakaus, luottamus ja sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisy ovat edellytyksiä tehokkaalle ilmasto- ja ympäristöpolitiikalle. ”Haluan olla tekemässä Suomea, joka todella pitää huolta heikoimmistaan, ja joka on yhdenvertainen ja reilu kaikille. Suomi on yksi maailman rikkaimmista maista, meillä jos kenellä on tähän varaa.”

77 ”Puolustan hyvinvointivaltiota, joka ei jätä ketään pulaan.”

Mikko Kauppinen

ten politiikan ulkopuolelta yhdeksi europarlamenttivaalien kiinnostavimmista ihmisistä. Äänimäärä ei riittänyt edustajanpaikkaan, mutta hampaankoloon jäi kuitenkin sen verran, että ravintolayrittäjänä toimiva Vartia päätti lähteä ehdolle eduskuntaan. Vartian mielestä vihreät ovat johdonmukaisesti ja puolueista pisimpään olleet pienyrittäjien puolella ‒ esimerkiksi ajamalla perustuloa. ”Ymmärrän yrittäjien asemaa, koska olen itse yrittäjä, mutta en ole politiikassa mukana siksi, että ajaisin yrittäjien asiaa. Politiikan tehtävänä on mielestäni rakentaa toimiva, oikeudenmukainen kokonaisuus, ei vetää kotiin päin jonkun tietyn ryhmän puolesta.” Vartia ei säästele sanojaan, kun puhe on eturyhmäajattelusta. Hänen mielestään voimakkaat etujärjestöt EK, SAK ja MTK saisivat hävitä koko poliittiselta kartalta. ”Päätökset pitäisi tehdä eduskunnassa eikä järjestöjen kabineteissa. Järjestelmämme on tosiasiassa paljon epädemokraattisempi kuin mitä haluamme ja uskomme”, Vartia pamauttaa.

mea riepottelee työelämän murros. Työpaikkoja häviää kaikilta aloilta automaatio- ja digitalisaatiokehityksen vuoksi. Samaan aikaan entistä suurempi osa kansalaisista on työelämän ulkopuolella. ”Siinä on valtava, pelottava epätasapaino, joka pahenee jyrkästi suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Voimme ylläpitää hyvinvointivaltiota vain siten, että meillä on nykyistä enemmän ihmisiä töissä.” Vartia tukisi työllisyyttä lyhyellä aikajänteellä alentamalla työn verotusta ainakin alimmissa tuloluokissa. Lisäksi perustulo tekisi työnteosta kannattavampaa, parantaisi yrittäjien asemaa ja vähentäisi byrokratiaa. Pidemmässä juoksussa Vartia toivoo, että vähenevä työmäärä jaettaisiin tasaisemmin siirtymällä nykyistä lyhyempään työviikkoon esimerkiksi EU:n tasolla.

7

Köyhyyttä ja eriarvoistumista vastaan V

ILMASTONMUUTOKSEN lisäksi Suo-

Nyt jos koskaan


8

Anni Koponen

Nyt jos koskaan

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

”yhteiskunnan tehtävä ei ole sanella, minkälaisia perheitä ihmiset saavat perustaa.”

Ohjelmointi on yleissivistystä

KAISA HERNBERG

71

Maailman pelastaminen on loistava bisnes Satu Hassin tytär, toisen polven vihreä poliitikko Kaisa Hernberg haluaa luoda innovatiivisia yrityksiä tukevaa energia- ja elinkeinopolitiikkaa ja säätää lakeja, jotka huomioivat erilaiset perhemuodot.

S

UVILAHDEN VANHA kaasukello

piirtyy taustalla, kun Kaisa Hernberg hieroo kohmeisia sormiaan ja räväyttää hymyn valokuvaajalle. ”Tällä alueella on hyvää symboliarvoa kampanjani kannalta”, ehdokas toteaa. ”Se kuvastaa siirtymää pois fossiilitaloudesta.” Hernberg sai ympäristöherätyksen jo lapsuudenkodissaan ja innostui vihreästä taloudesta toden teolla työskennellessään johtajana Finpron Cleantech Finland -ohjelmassa. Finpron tehtävänä on edistää suomalaisyritysten kansainvälistä kasvua, ja Cleantech Finland keskittyy tukemaan ympäristöliiketoimintaa.

Kaisa Hernberg • 38-vuotias yrittäjä, clean­techasiantuntija ja kolmilapsisen uusperheen äiti • Työskennellyt johtajana Finpron Cleantech Finland -ohjelmassa, markkinointiviestintäalan yrittäjänä sekä konsulttina ja toimittajana • Äiti Satu Hassi on eduskunta­ vaaliehdokkaana Pirkanmaalla • Lue lisää: www.kaisahernberg.com ”Oli pysäyttävää huomata, miten Suomen suurimmat teollisuusyhtiöt uskovat ihan tosissaan, että ympäristönsuojelu ja luonnonvarojen säästä-

Uusiutuvan energian vallankumous SIIRTÄMÄLLÄ SUOMI puhtaan, kotimaisen energian aikakauteen torju-

taan ilmastonmuutosta ja luodaan työtä joka puolelle Suomea.

NOSTETAAN UUSIUTUVAN energian osuus vähintään 60 prosent-

tiin vuoteen 2030 mennessä. LISÄTÄÄN KOTITALOUSVÄHENNYKSEN suuruutta kotitalouksien vähähiilisiin energiainvestointeihin. PERUSTETAAN UUSIUTUVAN ENERGIAN rahasto rahoittamaan kotimaisten uusiutuvien energiamuotojen käyttöönottoa. ULOTETAAN SYÖTTÖTARIFFI pienimuotoiseen uusiutuvaan energi-

aan, taataan verottomuus piensähköntuotannolle ja poistetaan hallinnolliset esteet tuuli- ja aurinkovoiman tieltä. SIIRRYTÄÄN NETTOLASKUTUKSEEN, jossa pientuottaja maksaa vain kuluttamansa ja tuottamansa energian erotuksesta. KEHITETÄÄN ÄLYKÄSTÄ sähköverkkoa tasaamaan kulutushuippuja ja vähentämään varavoimalaitosten tarvetta. Vihreiden eduskuntavaaliohjelma

2.000 miljardin euron maailmanmarkkinat Globaalien cleantech-markkinoiden arvo on 2.000 miljardia euroa, ja sen odotetaan tuplaantuvan vuosikymmenessä. Suomessa cleantechin yhteenlaskettu liikevaihto oli jo vuonna 2012 suurempi kuin metsäteollisuuden. Samana vuonna ala kasvoi 12 prosenttia — keskellä taantumaa. ”Esimerkiksi Kiinan budjetti ilmanlaadun parantamiselle on 125 miljardia euroa vuoteen 2020 mennessä.” Suomalaisen cleantech-osaamisen maailmanvalloituksen tiellä on kuitenkin esteitä. Kansainvälistymiseen vaaditaan tukevaa kassavirtaa ja uskottavia näyttöjä kotimarkkinoilta. Ja juuri tässä päästään ongelman ytimeen: Suomessa suuren osan energia-, vesi- ja jätehuoltoinvestoinneista tekevät kuntien omistamat organisaatiot. ”Kuntien hankintatointa pitää kehittää yhteistyön suuntaan. Lahden seudulta löytyy loistava esimerkki siitä, miten 11 kunnan yhteistyöllä on rakennettu kansainvälisestikin edistyksellinen jätehuollon ekosysteemi”, Hernberg toteaa.

Yritykset eivät sovi yhteen muottiin Pk- ja kasvuyritysten ongelmat ovat Hernbergille tuttuja työuran varrelta. Hän pyöritti kahdeksan vuotta omistamaansa markkinointiviestintäalan yritystä ja on viime syksynä palannut jälleen yrittäjäksi. Hernberg on seurannut turhautuneena viimeaikaisia toimia yritysten kasvun vauhdittamiseksi. ”Esimerkiksi yhteisöveroprosentin alennus oli kallis ja tehoton toimenpide. Pk- ja kasvuyritysten liikevoitot ovat

sen verran pieniä, ettei muutaman prosenttiyksikön veronalennus jätä keskivertoyrityksen kassaan kuin pikkusummia.” Hernbergin mukaan olisi aika lakata niputtamasta kaikkia yrityksiä yhteen. Esimerkiksi yksinyrittäjillä, joita on noin 43 prosenttia kaikista Suomen yrityksistä, on aivan omanlaisensa ongelmat. ”Suurelle osalle heistä yrittäjyys on ennen kaikkea keino työllistää itsensä — ei tavoitella voittoa, kasvua tai maailmanmenestystä. He ovat palkansaajiin nähden todella eriarvoisessa asemassa muun muassa työttömyys- ja eläketurvan, työterveyshuollon ja sairauspäivärahojen suhteen.”

Monenlaisia perheitä – monia arjen ongelmia Kuten yrityksiä, myöskään perheitä ei pidä Hernbergin mielestä tunkea samaan muottiin. ”Suomessa perhepoliittisessa keskustelussa jumiudutaan herkästi väittelemään siitä, mikä on hyväksyttävä perheen määritelmä”, hän harmittelee. Arjen ongelmat ovat tuttuja Hern­bergille, uusperheessä kasvaneelle uusperheen äidille. ”Lapsemme viettävät viikkonsa kolmessa eri kodissa. Koska virallisesti he asuvat kukin vain yhdessä osoitteessa, muun muassa koulu- ja päivähoitoasioiden järjestäminen on varsin monimutkaista. Kaltaisiamme on paljon — Helsingissä jo joka kahdeksas peruskoululainen asuu vuoroviikkoperheessä”, Hernberg toteaa. ”Minusta yhteiskunnan tehtävä ei ole sanella, minkälaisia perheitä ihmiset saavat perustaa, vaan tukea kaikenlaisia perheitä arjen haasteissa. Se on paras tapa kasvattaa tähän maahan hyvinvoivia aikuisia yhteiskuntaa ylläpitämään.”

ei ole vielä herännyt digitalisaatioon. “Suomalaisen tietoyhteiskunnan perusta on rikki. Suuri osa julkisista tietojärjestelmistä on hajoamassa käsiin ja uusien järjestelmien hankinta epäonnistuu toistuvasti.” Helsingin kaupunginvaltuustoon vuonna 2012 valittu Kivekäs on 35-vuotias ohjelmistoarkkitehti. Hän on kommentoinut IT-projektien vastoinkäymisiä blogissaan, jolla on kymmeniätuhansia lukijoita, ja vuoden alussa häneltä ilmestyi pamfletti Kuinka tietoyhteiskunta korjataan. Kivekäs ei ole kuitenkaan tyytynyt kritisoimaan sivusta, vaan on lähtenyt itse mukaan ratkomaan ongelmia. Viime syksynä kaupunginhallitukseen perustettiin tietotekniikkajaosto, joka valvoo kaupungin IT-hankkeita. Kivekäs toimii jaoston puheenjohtajana. Erityisen seurannan alla on potilastietojärjestelmä Apotti. Ongelmia syntyy, kun organisaatiot hankkivat IT-järjestelmiä ulkopuolisilta toimittajilta ymmär-

OTSO KIVEKÄS • 35-vuotias ohjelmisto­arkkitehti ja kaupunginvaltuutettu

• Asuu Vallilassa • Tunnettu pyöräilyaktiivina ja pyöräteiden puolustajana

• Lue lisää: www.otsokivekas.fi tämättä, miten järjestelmät toimivat. Vaikka itse järjestelmä olisi saatu halvalla, jatkokehityksestä ja korjauksista joudutaan maksamaan pitkä penni. Kun tietojärjestelmät eivät toimi sujuvasti, tuhlaantuu aikaa ja rahaa. KIVEKÄS LIPUTTAA avoimen datan ja

lähdekoodin puolesta. “Avoimuus on vapaan yhteiskunnan perusta. Miksi verorahoilla ostettu ohjelmisto ei voisi olla kaikkien vapaassa käytössä?” hän kysyy. Kivekäs haluaa tuoda myös Suomen koulut digiaikaan. Uskomus diginatiiveista on väärä, sillä nuoret oppivat vapaa-ajallaan lähinnä viihdetekniikan käyttöä. Tilanne

”Avoimuus on vapaan yhteiskunnan perusta. Miksi verorahoilla ostettu ohjelmisto ei voisi olla kaikkien vapaassa käytössä?” paranee hieman vuoden 2016 opetussuunnitelman myötä, sillä ohjelmointia on sisällytetty matematiikan opetukseen. TIETOTEKNIIKAN lisäksi joukkoliikenteen ja pyöräilyn kehittäminen ovat lähellä Kivekkään sydäntä. “Toimivaa ja ekologista yhteiskuntaa ei voi rakentaa vain autoilun ehdoilla. Kaupunki toimii paremmin, kun mahdollisimman moni valitsee polkupyörän”, hän huomauttaa. Helsinki kehittyy jatkuvasti entistä paremmaksi pyöräilykaupungiksi. Kivekkään alullepaneman

9

Otso Kivekäs haluaa kansanedustajana viedä suomalaisen tietoyhteiskunnan 1900-luvulta 2010-luvulle. Pyöräkaista Hämeentielle -kuntalaisaloitteen on allekirjoittanut jo 12 000 helsinkiläistä ja entistä laajempaa baanaverkostoa suunnitellaan. Vallilassa asuva Kivekäs ajaa itse pyörällä ympäri vuoden ja toimii viime vuonna perustetun valtakunnallisen Pyöräliiton puheenjohtajana. Pisararata-hanke tullee näillä näkymin seisomaan seuraavat neljä vuotta, joten Kivekäs pitää tärkeänä, että tänä aikana ryhdytään toteuttamaan muita raidehankkeita. Kiireellisimpänä hän pitää Raide-Jokeria. Kivekäs sanoo olevansa pragmaatikko, joka miettii politiikkaa sen kautta, miten asioihin saadaan toimivat ratkaisut. “Lupaan muuttaa mieltäni, jos osoittautuu, että olen väärässä.” Vaikka ovet Arkadianmäelle avautuisivatkin, Helsingin politiikkaa Kivekäs ei ole jättämässä. “Kansanedustajan asema antaa lisää painoarvoa Helsingissäkin!”

Liisa Lähteenmäki

OTSO KIVEKÄS

75 Jari Juslin

1. 2. 3. 4. 5. 6.

minen ovat nykypäivän parasta kasvubisnestä”, Hernberg kertoo.

O

TSO KIVEKKÄÄN mukaan Suomi

Nyt jos koskaan


10

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Nyt jos koskaan

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

För fyra årstider

”Lisäämällä naisten ja tyttöjen koulutusta voidaan tehdä ihmeitä.”

Varför har du valt energi och klimat som dina valteman? Jag vill att vi också i framtiden skall kunna njuta av fyra årstider i Finland. Jag älskar vintern och snön. Jag vill att mina barn och barnbarn skall kunna åka pulka i Helsingfors. Jag gick med i De gröna efter klimatmötet i Köpenhamn år 2009 där jag deltog som tjänsteman. Jag blev jättefrustrerad över att ingenting hände och beslöt att själv aktivare få till stånd en förändring.

JOHANNA SUMUVUORI

84

Aki Ala-Kokko

KEHITYS ON MYÖS TURVALLISUUSPOLITIIKKAA Suomen eduskunta hyväksyi tänä keväänä maallemme ilmastolain, jota ilmastokampanja ja vihreät olivat pitkään ajaneet. Yksi vihreää nappia painanut edustaja oli Johanna Sumuvuori, pitkän linjan poliitikko, valtiotieteilijä ja kansalaisaktivisti.

”O

Johanna “Nanna” Sumuvuori • Kansanedustaja 2006–2011, 2014–

• Kaupunginvaltuutettu 2001– • Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan

Johanna sanoo ajatelleensa vih­ reästi jo hyvin nuoresta saakka. Aluksi oli partio ja punk, sitten opiskelijapolitiikka. Helsingin kaupunginvaltuutettuna hän aloitti jo 23 vuotiaana. Nyt on menossa neljäs valtuustokausi, ja Johanna on kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja. Unelmatyö on aina liittynyt yhteiskunnan muuttamiseen. Kansanedustajuus on juuri sitä. Johannan tärkeimpiin vaaliteemoihiin kuuluvat lisäksi perustulo, koulutus, eriarvoisuuden torjuminen, työelämän tasa-arvoistaminen ja sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen. Hän puolustaa myös subjektiivista päivähoito-oikeutta ja hoitovapaiden tasaisempaa jakautumista vanhempien kesken.

• •

• • • • •

tettujen liittovaltuutettu Osuuskunta Lilithin jäsen Toiminut Kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkoston pääsihteerinä ja Pekka Haaviston erityis­ avustajana ulkoministeriössä 38-vuotias Asuu Töölössä Esikouluikäisen tyttären äiti Lue lisää: www.sumuvuori.net

ei hyväksy Suomen kehitysavun leikkauksia, viimeksi lisäbudjetissa lähes 15 miljoonan vähennystä. ”Suomi on valitettavalla tavalla lipsunut YK:lle antamastaan sitoumuksesta nostaa kehitysyhteistyömäärärahojen taso 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta.” Esikouluikäisen tyttären äiti näkee lasten koulunkäynnin yhtenä tärkeimmistä kehitysyhteistyön

Vihreä tavoite: Suomen kannettava vastuunsa myös maailmalla

1. 2. 3.

4. 5.

Vi har ett klimatpolitiskt superår framför oss. I december samlas världens länder i Paris för att komma överens om hur man skall begränsa den globala uppvärmningen till högst två grader. Om alla länder skriver på avtalet kan också EU-länderna höja sin ambitionsnivå. Det

• Överinspektör på Miljöministeriet • 32 år • Tvåspråkig • Medlem i direktionen för Helsingfors Energi

• Ylitarkastaja ympäristöminiteriössä

• 32-vuotias • Kaksikielinen • Helsingin energian liike­laitoksen johtokunnan jäsen

• Vaaliteemat ilmastonmuutoksen torjunta ja puhdas energia

• Läs mer: mariavuorelma.fi

finns ännu massor vi kan göra i Finland för att minska utsläppen. Vi har hamnat på efterkälken i utvecklingen av sol- och vindkraft.

Men har Finland råd att tänka på klimatfrågor Just nu? Så klart. Vi har verkligen inte råd att inte tänka på det. Här har vi ett strålande exempel på hur dyrt det blir på längre sikt om man tänker kortsiktigt. Nu, när hela världen försöker minska utsläppen, är efterfrågan på ny teknologi enorm. Det behövs effektiva batterier, elbilar, vindkraftverk, solpaneler och energibesparing. I Finland har vi ett starkt teknologiskt kunnande, t.ex. i fråga om energisnålt byggande, så vi kan spela en viktig roll i den här omställningen. Det talas allt för lite om att samhället fortfarande stöder användningen av fossila bränslen med enorma summor varje år. Det är helt ohållbart. Stöden till kombinerad produktion av värme och el går i praktiken till kolkraft. Jag tycker att vi också måste slopa skattelättnaderna för torv.

MARIA VUORELMA

88

Du oroar dig för klimatet, men motsätter dig ny kärnkraft, varför?

Ny kärnkraft behövs inte. Elkonsumtionen har ökat betydligt långsammare än man antagit i officiella prognoser och man kan ännu effektivera energianvändningen betydligt. Det finländska elnätet är integrerat med den nordiska elmarknaden och vi kan köpa förmånlig vattenkraft från Sverige och Norge. I Norden bygger man just nu mera produktionskapacitet än vad det finns behov av. Vi skulle kunna öka användningen av förnyelsebara energikällor betydligt i Finland. Priset på solpaneler har rasat samtidigt som priset på ny kärnkraft skjuter i höjden. Vi har inte råd att fastna i föråldrade lösningar. Vi skall blicka framåt! Kaarina Järventaus

Kirsikka Moring

puheenjohtaja

• Yhteiskunta-alan korkeakoulu-

På vilket sätt är klimatet en viktig politisk fråga just nu?

Maria VUORELMA

11

SUOMI PITÄÄ KIINNI kansainvälisistä sitoumuksistaan ja käyttää

vähintään 0,7 % bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön.

”Jag vill att mina barn och barnbarn skall kunna åka pulka i Helsingfors.”

SUOMI EDISTÄÄ ROHKEASTI demokratian ja ihmisoikeuksien

toteutumista sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämistä myös kansainvälisesti. ILMASTONMUUTOKSEN VASTAINEN taistelu vaatii globaaleja

tekoja! Suomi ajaa EU:ssa ilmastotieteen vaatimia sitovia tavoitteita päästövähennyksille, energiatehokkuudelle ja uusiutuvalle energialle. PAKOLAISKIINTIÖ NOSTETAAN 2000:een. Otetaan käyttöön

humanitaarinen viisumi pakolaisten perheenyhdistämistä helpottamaan.

PUOLUSTUSYHTEISTYÖTÄ muiden Pohjoismaiden ja EU-maiden

kanssa kehitetään. Nähdään muidenkin kuin sotilaallisten uhkien merkitys turvallisuuspolitiikassa. Helsingin Vihreiden eduskuntavaaliohjelma

Johannes Romppanen

LEN VIHREÄ, koska se ei ole tyypillinen edunvalvontapuolue vaan puolue, joka näkee tulevaisuuteen, haluaa muuttaa yhteiskunnallisia rakenteita ja suhtautuu vakavasti ympäristökysymyksiin.” ”Viimeiset vuodet ovat olleet opettavaisia. Akateeminen lukuvuosi 2013–2014 Oxfordin yliopiston kansainvälisen politiikan laitoksella vahvisti näkemystä kansainvälisen yhteisön tärkeydestä.” Johanna opiskeli puoli vuotta ennen Oxfordiin lähtöään myös New Yorkissa Bard Collegessa 16:sta eri maasta tulleen kansainvälisen politiikan ammattilaisen kanssa. Verkostot laajenivat. ”Jokainen kohtaamani kollega on laajentanut ajatteluani. Monesti on joutunut ajattelemaan, että länsimainen demokratia ja rauha ovat etuoikeuksia, jotka jakautuvat erittäin epätasaisesti. Tämänkin epäsuhdan eteen haluan tehdä töitä ‒ se edistää globaalia vakautta, joka hyödyttää myös meitä täällä Pohjolassa.” Oxfordin keikan jälkeen Johanna sai toimia kehitys- ja omistajaohjausministeri Pekka Haaviston erityisavustajana ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolla. Johanna

kohteista. ”Kyllä avulla on merkitystä, koulutuksella voi tehdä ihmeitä ‒ etenkin lisäämällä naisten ja tyttöjen koulutusta. Kun taas tuemme kehitysmaiden omien veronkantojärjestelmien kehittämistä, voimme parhaimmillaan vähentää apuriippuvuutta. Se on suunta, jota kohti on mentävä. Kehitysyhteistyö on kehittynyt yhä monipuolisemmaksi turvallisuuspolitiikankin välineeksi ja sen tuloksellisuutta valvotaan yhä paremmin.”

Nyt jos koskaan


12

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Nyt jos koskaan

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015 • Estetään pääkaupunkiseudun asuinalueiden eriarvoistuminen

ÄÄNELLÄSI

TEHDÄÄN PAREMPI MAAILMA

Pala kerrallaan. Nyt jos koskaan.

Helsingin Vihreiden tavoitteet vaalikaudelle 2015–2019 Vihreiden tavoitteena on yhteiskunta, jossa ilmasto­ katastrofi torjutaan, köyhyyttä vastaan taistellaan, monimuotoinen ympäristö säilyy sukupolville meidän jälkeemme, työtä riittää kaikille, ja jossa laadukas ja maksuton koulutus on edelleen kaikkien oikeus. Sinun äänelläsi.

• Vähennetään eläinperäisten tuotteiden tuotantoa ja kulutusta sekä

parannetaan tuotantoeläinten oloja. Turkistarhauksesta luovutaan.

Luodaan lisää työpaikkoja. Poistetaan köyhyys. • Talous tulee aina sovittaa ympäristön asettamiin rajoihin. • Talouspolitiikan tavoitteena on köyhyyden vähentäminen ja

Pysäytetään ilmastonmuutos. Suojellaan arvokas luonto. • Asetetaan tiukat tavoitteet päästövähennyksille, uusiutuvalle energial• • •

le ja energiatehokkuudelle. Helsinki leikkaa ilmastopäästönsä nollaan vuoteen 2050 mennessä. Toteutetaan kotimaisen uusiutuvan energian vallankumous ja tehdään Suomesta ensimmäinen kivihiilestä luopuva maa. Etelä-Suomen metsistä suojellaan 10 prosenttia. Pidetään huolta kaupunki­metsistä. Kaikista luontotyypeistä suojellaan 10 prosenttia. Liikenteessä etusijalla ovat kävely, pyöräily ja joukkoliikenne. Rakennetaan Raide-Jokeri ja Pisararata sekä otetaan käyttöön ruuhkamaksut Helsingissä. Otetaan askelia kohti kiertotaloutta parantamalla energiatehokkuutta sekä tukemalla ekologisiin energia- ja lämmitysmuotoihin siirtymistä ja suljettua ravinnekiertoa. Vähennetään ruoantuotannon ympäristö­ kuormitusta ja lisätään kaupunkiviljelyä.

• •

• •

Koulutus on maksutonta. Kaikilla lapsilla on oikeus julkiseen päivähoitoon.

13

• Syrjintään puututaan kaikilla elämänalueilla. Ennakkoluulot eivät

saa olla työllistymisen esteenä. Laajennetaan anonyymin työnhaun käyttöä rekrytoinneissa. • Edistetään avointa maahanmuuttopolitiikkaa, panostetaan kotouttamispalveluihin ja kotimaisten kielten opetukseen. Huolehditaan maahanmuuttajalasten oikeudesta myös oman äidinkielen oppimiseen. • Ratifioidaan saamelaisten oikeudet turvaava ILO:n alkuperäiskansasopimus.

Päätöksenteko on avointa ja vaikuttaminen helppoa. • Lasketaan äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ikäraja kaikissa vaaleissa 16 vuoteen.

• Avataan verovaroin tuotetut tilastotiedot, tutkimukset ja ohjelmistot vapaaseen käyttöön avoimella lisenssillä. Julkistetaan kaikki päätös­ asiakirjat vireille tulostaan saakka. • Perustetaan vahva, vaaleilla valittu metropolihallinto. Pääkaupunkiseudun maankäytöstä, asuntopolitiikasta, liikenteestä ja sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta päätetään yhteisesti. • Helpotetaan osallistumista paikalliseen päätöksentekoon lisäämällä suoraa demokratiaa ja kansanäänestyksiä.

• Varmistetaan maksuton, laadukas ja tasa-arvoinen koulutus kaikilla koulutusasteilla.

heikoimmassa asemassa olevien hyvinvoinnin turvaaminen. Painotetaan kulutuksen ja ympäristöhaittojen verotusta progressio säilyttäen. Ympäristölle haitallisten tukien karsimista jatketaan. Otetaan käyttöön kaikille täysi-ikäisille maksettava perustulo. Se torjuu syrjäytymistä ja vähentää köyhyyttä, ja tekee työnteosta aina kannattavaa. Helsinki vaatii pääsyä työllisyyden hoidon ja perustulo­ mallin kokeilukunnaksi. Edistetään työelämässä jaksamista ja työn tasaisempaa jakau­tumista myös osatyökykyisille. Helpotetaan ensimmäisen työntekijän palkkaamista sekä uuden yrityksen perustamista tarjoamalla siihen liittyvät palvelut yhdeltä luukulta. Luodaan uusia työpaikkoja ympäristöystävällisille kasvualoille. Tehdään Helsingistä kansainvälinen cleantech-kaupunki, joka näyttää suuntaa Suomen kestävälle nousulle.

• Taataan kaikille peruskoulusta valmistuville toisen asteen koulutus-

Kavennetaan terveyseroja. Helpotetaan avun saamista.

• Tasataan vanhemmuuden kustannukset ja otetaan käyttöön vanhem-

paikka.

• Turvataan subjektiivinen päivähoito-oikeus ja pidetään kiinni maksujen porrastuksesta tulojen mukaan.

• Suunnataan tukea kouluihin, joissa on paljon erityisen tuen

tarpeessa olevia oppilaita. Estetään koulujen eriarvoistuminen. • Yhteiskunnan tarjoamat kulttuuripalvelut kuuluvat laaja-alaiseen sivistykseen. Ne tukevat sivistys- ja kulttuurikentän moninaisuutta ja kaikkien pääsyä kulttuuriin. Helsinkiin rakennetaan keskusta­kirjasto.

Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. • Kaikkia parisuhde- ja perhemuotoja on kohdeltava yhdenvertaisesti. Päivitetään isyys-, äitiys- ja translait takaamaan ihmisoikeudet.

• Kavennetaan terveyseroja ja panostetaan varhaiseen tukeen, ter-

våra mål på svenska: http://www. helsinginvihreat.fi/ riksdagsval/

kaavoituksella ja takaamalla laadukkaat palvelut kaikkialla. Sosiaali- ja terveyspalveluiden on oltava kaiken ikäisten helposti käytettävissä. Tuodaan palvelut samojen kattojen alle ja lähelle asukkaita perhekeskusten tapaan. Huumausainepolitiikassa siirrytään rangaistuksista kohti haittojen vähentämistä. Taataan laadukkaat mielenterveyspalvelut erityisesti lapsille ja nuorille. Parannetaan oppilashuoltoa. Lisätään kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamista ja opiskelija-asuntotuotantoa. Helsingissä sitoudutaan korkeaan vuokra-asuntojen tuotantotavoitteeseen. Parannetaan yksin asuvien asemaa pienten ja kohtuuhintaisten asuntojen tuotantoa tukemalla. Yhdenvertaistetaan lainsäädäntöä, joka nykyisellään kohtelee yksin asuvia epätasa-arvoisesti yhdessä asuviin verrattuna. Panostetaan nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Luovutaan alle 25-vuotiaiden yhteishakuvelvoitteeseen liittyvästä toimeentulotuen ja työttömyysturvan leikkurista.

Nyt jos koskaan

Suomi kantaa vastuunsa myös maailmalla. • Suomi pitää kiinni kansainvälisistä sitoumuksistaan ja käyttää vähintään 0,7 % bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön.

• Suomi edistää rohkeasti demokratian ja ihmisoikeuksien toteutu­

mista sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämistä myös kansain­ välisesti. • Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu vaatii globaaleja tekoja. Suomi ajaa EU:ssa ilmastotieteen vaatimia sitovia tavoitteita päästövähennyksille, energiatehokkuudelle ja uusiutuvalle energialle. • Pakolaiskiintiö nostetaan 2000:een. Otetaan käyttöön humanitaarinen viisumi pakolaisten perheenyhdistämistä helpottamaan. • Puolustusyhteistyötä muiden Pohjoismaiden ja EU-maiden kanssa kehitetään. Nähdään muidenkin kuin sotilaallisten uhkien merkitys turvallisuuspolitiikassa.

painvapaiden 6+6+6-malli. Kehitetään joustavaa hoitorahaa työn ja perheen yhteensovittamiseksi. Poistetaan lainsäädännöstä esteitä tasa-arvoiselle vuorovanhemmuudelle.

veyden ylläpitämiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn. Se on kaikille edullisempaa kuin tulipalojen sammuttaminen. • Taataan tasa-arvoinen terveydenhuolto kaikille toteuttamalla sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus.

RAUTATIEASEMA JÄRNVÄGSSTATION

Helsingin Vihreät


14

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Nyt jos koskaan

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Maailma muutetaan kaupungeissa Erkki Perälä, 32, on helsinkiläinen kaupunginvaltuu­ tettu, Kallio-liikkeen herättäjä ja pienen tytön isä. Erkki on työskennellyt muun muassa ympäristöminis­ terin erityisavustajana sekä suunnittelijana oikeusministeriön demokratiayksikössä. Tällä hetkellä hän on vanhempainvapaalla ja tekee graduaan Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella.

Miksi eduskuntaan? ”Kansalaisaloitteet olivat vasta ensimmäinen askel demokratian uudistamisessa. Kansanvalta on liian tärkeä asia jätettäväksi yksin eduskunnan hoidettavaksi. Pinnan alla kiehuu. Demokratian uudistaminen ja kaupungeissa tapahtuvat asiat kiinnostavat, muun muassa.”

Mitä merkitystä kaupungeilla on? ”Viime vuosikymmenen lopulla ensimmäistä kertaa yli puolet maailman ihmisistä asui kaupungeissa. Suomessakin yhä useampi ihminen haluaa asua mieluummin kaupungissa kuin maaseudulla. Kaupungeissa ovat työt, palvelut ja mikä tärkeintä: muut ihmiset. Kaupungistuminen on tervetullut ilmiö. Tiivis yhdyskuntarakenne on oikein toteutettuna ekologinen. Kaupungeissa syntyvät kiinnosta-

ERKKI PERÄLÄ • 32-vuotias kaupunginvaltuutettu ja valtiotieteiden kandidaatti

• Asuu Vallilassa • Demokratia-aktivisti ja pienen tytön isä • Lue lisää: erkkiperala.fi

vimmat ilmiöt ja innovaatiot niin tieteen, taiteen kuin muunkin kulttuurin saralla. Siksi myös aikamme suurimmat ongelmat, kuten ilmastonmuutos, ratkaistaan juuri kaupungeissa.”

Mitä kiinnostavaa Helsingissä tapahtuu nyt? ”Mielenkiintoinen ilmiö on ollut muun muassa se, että lapsiperheitä on jäänyt viimeisen vuosikymmenen aikana asumaan Helsinkiin enemmän kuin ennustettiin. Ympä-

Anna Autio

”Neljä vuotta on nykymaailmassa ikuisuus.”

ryskunnat eivät houkuttele samaan tapaan kuin ennen. Samalla on syntynyt kaupunkikulttuurin renessanssi. Ahtaista neliöistä lähdetään ulos kaduille tekemään kaupunkia. Kun ihmiset sitoutuvat elinympäristöönsä, heitä kiinnostaa yhä enemmän, millainen se on. Sosiaalinen media on synnyttänyt ennennäkemättömiä mahdollisuuksia tehdä asioita yhdessä.”

Mitä hyötyä kaupunki­ kulttuurista on? Miksi sitä pitäisi tukea ja miten? ”Kaupunkikulttuuri lisää ihmisten hyvinvointia ja kaupunkien vetovoimaa. Sillä on merkitystä esimerkiksi matkailijoiden, yritysten ja työvoiman houkuttelemisessa. Tähän onkin viime vuosina herätty myös Helsingissä. Kaupunkikulttuurin tehtävä ei kuitenkaan ole edistää risteilyturismia tai tukea kaupungin brändistrategiaa. Ne ovat kaupunkikulttuurin hyödyllisiä sivutuotteita, mutta eivät toiminnan tarkoitus. Ne eivät motivoi ihmisiä tekemään. Kaupunkikulttuurin momentum on nyt. Sitä ei kannata hukata. Rahallista tukea kipeämmin tarvitaan avoimia tiloja ja ennakkoluulotonta ilmapiiriä. Byrokratian ei pidä turhaan estää kiinnostavien asioiden

79

• 69-vuotias kulttuuritoimittaja • Isoäiti ja ympäristöaktivisti • Lue lisää: kirsikkamoring.com

KIRSIKKA MORING

76

toteuttamista tai esimerkiksi rahankeräyksiä. Suuret kaupungit ovat hyviä kasvualustoja kaupunkikulttuurille. Kaupungeilla täytyy olla tilaa kasvaa.”

Miten demokratiaa pitäisi muuttaa? ”Demokratian ytimessä ovat vapaus ilmaista mielipiteensä, valta päättää asioista ja vastuu näistä päätöksistä. Edustuksellisessa demokratiassa kaksi viimeistä on luovutettu edustajille, jotka tekevät päätökset puolestamme. Neljä vuotta on nykymaailmassa kuitenkin ikuisuus. Haluaisin antaa valtaa sekä vastuuta takaisin kansalaisille myös vaalien välillä lisäämällä suoraa demokratiaa: nykyistä vaikutusvaltaisempia vahvempia kansalaisaloitteita ja kansanäänestyksiä. Suomessa on naureskeltu ruotsalaisten keskustelukulttuurille, ’diskuteeraamiselle’, ja ihailtu vahvoja johtajia ‒ kekkosia ja lipposia. Kabinettipolitiikan aika on kuitenkin Suomessakin jo hiipumassa. Tilalle tarvitaan entistä rohkeammin keskustelevaa ja vaikuttavampaa kansanvaltaa. Edustuksellisen demokratian ainoa pelastus on se, että poliitikot uskaltavat luovuttaa valtaansa takaisin kansalaisille.”

15

Kirsikka Moring

EROON TAPPAVASTA ÖLJYSTÄ Toimittaja Kirsikka Moringin elämä sai käänteen tundralla. Ikiroudan tilastoja hätyyttelevä sulamisvauhti ja kiihkeä öljynporaus eivät saisi jatkua. Omat kokemukset näillä kriisialueilla johdattivat alkuperäisväestöjen ja Suomen luonnon puolestapuhujan vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi.

M

ORINGIN POLIITTISELLA agen-

dalla ovat ihmisoikeudet ja fossiilisten luonnonvarojen käytön lopettaminen. Hän vaatii myös kaivoslain uudistamis-

ta sekä suomalaisten kulttuurimaisemien kiireellistä suojelua ja koskemattomuuden takaamista. ”Ympäristötuhot yhdistettyinä kansojen poliittisesti ahtaaseen ase-

”Taide parantaa myös terveet.” maan aiheuttavat parhaillaan kansanmurhiin verrattavia tilanteita. Termiä käyttävät jo monet tutkijat”, Moring kertoo. Hänen mukaansa moraalinen vastuu koskee myös Suomea. ”Kulutamme surutta venäläistä kaasua ja öljyä vaatimatta, että tuontantoprosessit olisivat puhtaita ja humaaneja.

En voi unohtaa alkuperäisväestöjen ihmisiä, joiden elinympäristö ja elämä on tuhottu, ja joilla on jäljellä enää vodka.” Moring työskenteli 42 vuotta Helsingin Sanomien kulttuuriosastolla. Viimeiset viisi vuotta hän on toiminut muun muassa Taiteen edistämiskeskuksen alaisessa valtion näyttämötaidetoimikunnassa. Pitkään suomalaista kulttuurielämää läheltä seuranneena hän haluaa puuttua taiteen hallinto- ja rahoituspolitiikan vanhentuneisiin mekanismeihin. ”On keksittävä uusia tapoja nähdä suomalaisen taiteen ja taiteilijan tulevaisuus. Vapaisiin keikkasuhteisiin yhä useammin joutuvat taiteilijat tarvitsevat ennen kaikkea toimeentulolleen jatkuvuutta”, hän huomauttaa. ”Laki taidelaitosten valtion­ osuuksista on uusittava”, Moring vaatii. ”Taide on nähtävä keskeisenä voimavarana, suomalaisen sivistysvaltion tukijalkana, joka rakentaa meille kansainvälistä näkyvyyttä ja menestystä. Ja suomalaisten lasten on päiväkodeista alkaen päästävä taidekasvatuksen piiriin”, hän visioi. Vaikka taiteilija ei Moringin mukaan ole lääkäri, on taiteella suuri merkitys erityisryhmien kuten pudokasnuorten, vanhusten, päihdeongelmaisten ja vammaisten kuntouttamisessa.

Järkeä päätöksentekoon “Suomi on sääntelyn luvattu maa. Meillä on esimerkiksi maailman korkeinta tasoa oleva elintarviketurvallisuus. Monet säädökset ovat tarpeellisia, mutta on myös huonoa sääntelyä.”

ERKKI PERÄLÄ

Nyt jos koskaan

”M

ONET VEROTUKSEN käy-

LILJA TAMMINEN • 27-vuotias suunnittelija ja yrittäjä

• Lue lisää: www.liljat.fi Lainsäädäntötyö on vain yksi asia, jonka Tamminen haluaa muuttaa. “Päätöksentekoon tarvitaan tutkimustietoon nojautumista. Meillä on käytettävissämme enemmän tieteellistä tietoa kuin koskaan aikaisemmin, mutta sitä ei jostain syystä hyödynnetä päätöksenteossa.” Lilja toivoo muutosta myös suhtautumisessa koulutukseen. “Koulutus on tärkeää, mutta arvostetaan vain muodollista pätevyyttä. Pitäisi puhua osaamisesta eikä tutkinnois-

LILJA ON TUNNETTU ahkerana blo-

gistina. Kyytiä ovat saaneet niin sähköallergikot, huonosti argumentoivat tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat kuin Guggenheim-hankekin. “Päätöksenteossa luotan tutkimustietoon ja ihmisten kykyyn tehdä järkeviä asioita. Toivon, että muutkin luottaisivat”. Tuomas Saloniemi

”Mieluummin pitäisi puhua osaamisesta kuin tutkinnoista.”

LILJA TAMMINEN

85

heikki tuuli

tännöt ovat syntyneet lisäämällä pikkuhiljaa asioita, jolloin alkuperäisestä ideasta on jäänyt vain vähän jäljelle. Vanhan maailman ajatus- ja lainsäädäntömalleja täytyy kyseenalaistaa ja korjata”, Lilja Tamminen lataa. Tammisen toimistossa valmistetaan siirrettäviä ja pinottavia majoituskapseleita, joilla ratkaistaan lyhytaikaisia majoitustarpeita nopeasti. “Uskon, että uudenlaisella liiketoiminnalla saadaan Suomeen lisää työtä ja sitä kautta hyvinvointia. Tämä on hyvä esimerkki asiasta, jolle ei vielä ole tarvetta. Tarjonta voi kuitenkin luoda täysin uutta kysyntää”, hän selittää.

ta. Alihyödynnämme ihmisten potentiaalia, kun vaadimme kaikkiin virkoihin ja ammatteihin ylempää korkeakoulututkintoa emmekä ammattitaitoa.”


16

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Nyt jos koskaan

Susanna Kekkonen

UUTEEN NOUSUUN OSAAMISELLA

72

”A

”Kaikilla lapsilla tulee olla mahdollisuus laadukkaaseen varhais­kasvatukseen.” säilyttäminen. Emme voi tietää, mitkä toimialat kannattelevat Suomea kymmenen vuoden päästä. Se kuitenkin tiedetään, että ne eivät ole samat kuin nyt. Tutkimus luo siemeniä uusille

Mari Holopainen • 34-vuotias kaupungin­ valtuutettu, yritystutkija ja kauppatieteiden maisteri • 4-vuotiaan tytön äiti • lue lisää: www.mariholopainen.fi toimialoille, mutta muitakin keinoja talouden vauhdittamiseen on olemassa. Joukkorahoituksen kanavat pitää tehdä mahdollisiksi, ja ihmisten pitää antaa tulla Suomeen töihin. Ainakaan sille ei tule asettaa esteitä. Myös kulttuurielämällä on iso vaikutus elinvoimaisuuteen, ja kaupunkien suunnittelulla on merkitystä sen kannalta, pystyvätkö ne kilpailemaan parhaasta osaajista. EDUSKUNNAN PITÄÄ jatkossa varmis-

taa riittävät resurssit koululaisille ja opiskelijoille. Toivon, että koulussa kiinnitettäisiin paljon huomiota lasten hyvinvointiin ja luovuuteen. On tärkeää, että lapset oppivat luottamaan omiin taitoihinsa ja kykyynsä muuttaa itse maailmaa. Nykyisin nuo-

ret eivät aina usko, että he voivat vaikuttaa asioihin. Toivon, että he oppisivat koulussa rohkeaa kyseenalaistamista ja toisista välittämistä. Oppiminen riippuu paljon siitä, millaiset edellytykset sille on saatu päiväkoti-iässä. Kaikilla lapsilla tulee olla mahdollisuus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Viime aikojen kiistoissa lapsen näkökulma on välillä kokonaan unohtunut. Tutkimusten mukaan varhaiskasvatukseen syntyy laatua, kun henkilökunta on koulutettua ja pysyvää ja ryhmäkoot pieniä. Myös korkeakouluja koskeva keskustelu on usein hakoteillä. Suomessa on taipumus juuttua keskustelemaan kapean hyötyajattelun tai hallinnon näkökulmasta. Huomio on niiden sijaan keskitettävä itse toimintaan ja ihmisiin. Yliopistot ovat entistä avoimempia ja kansainvälisempiä. Niillä on keskeinen rooli yhteiskunnan muistin ja uudistamisen kannalta. Vain uudistuvan talouden turvin meillä on varaa rahoittaa nykyiset palvelut. Uskon, että pystymme jatkossakin pitämään kiinni pohjoismai-

H

sesta tasa-arvosta ja hyvinvoinnista, kunhan hyvinvointimallia uudistetaan. Pelkkä talouskasvu ei automaattisesti takaa kaikille hyvinvointia. On hillittävä ilmastonmuutosta ja torjuttava köyhyyttä. TYÖSKENTELEN Aalto-yliopistossa

tuo­­tantotalouden laitoksella. Olen tutkinut palveluiden kehittämistä ja strategiaa. Olen tohtorikoulutettava, kaupunginvaltuutettu ja Helsingin Energian hallituksen jäsen. Tutkimusosaaminen on hyvä pohja kansanedustajan työlle, koska kansanedustaja joutuu perehtymään suuriin asiakokonaisuuksiin ja sovittamaan eri näkökulmia yhteen. Käyttäjän näkökulma on minulle tärkeä. Pohdin monesti sitä, miten esimerkiksi jokin uusi palvelu toimii kuluttajan näkökulmasta. Esimerkiksi kaupungin virastoilta tuntuu joskus unohtuvan, että ne ovat olemassa kaupunkilaisia varten. Lainsäätäjänä keskittyisin lakien ”loppukäyttäjään”, oli se kansalainen tai yritys.”

Suomessa on maailman tasa-arvoisin koulu ja maailman osaavin kansa. Tasa-arvo ja maksuttomuus sekä kaikkien ulottuvilla oleva korkeinkin koulutus ovat suomalaisen yhteiskunnan suuri menestystarina. HYÖDYNNETÄÄN uutta teknologiaa opetuksessa. Lisätään

nyskoulutuksesta. Varmistetaan koulujen sosiaalityön resurssit ja annetaan kouluille välineet poistaa kiusaaminen.

2. 3.

4. 5.

OTETAAN OPPILAAT ja opiskeli-

jat mukaan päätöksentekoon. HUOLEHDITAAN OPETTAJIEN

työssäjaksamisesta ja täyden-

PIDETÄÄN KOULUTUS tasa-ar-

voisena ja maksuttomana. TAATAAN JOKAISELLE peruskou-

lun päättävälle nuorelle paik

ANNU KIINNOSTUI yhteiskun-

nallisista asioista yläasteikäisenä. Osmo Soininvaaran kirjojen kautta henkinen koti löytyi vihreistä, kun sekä vasemmistolainen retoriikka että oikeistolainen oman edun tavoittelu tuntuivat hänestä vierailta. ”Yhteiskunnallinen tasa-arvo on yksi peruslähtökohdistani. Ilmastonmuutostakaan ei voida torjua ilman yhteiskunnallista tasa-arvoa. Jos ihmiset eivät voi hyvin, ei globaali ilmastopolitiikka takuulla kiinnosta ketään. Tarvitsemme prog­ ressiivista verotusta, tulonsiirtoja ja hyvinvointivaltiota. Ideatasolla pidän vasemmistolaisuuden ytimessä olevasta solidaarisuudesta.” ”Toisaalta en ymmärrä nykyvasemmiston jumiutumista vain vanhojen saavutusten puolustajaksi. Suomi ei pärjää 2020-luvulla samoilla resepteillä kuin 1980-luvulla. Usein tuntuu siltä että ”vasemmistolaisen lopputuloksen” – tasa-arvoisen ja tehokkaan julkisen sektorin – saavuttaisi paremmin niin sanotusti

Hannu Oskala • 36-vuotias kaupungin­­hallituksen jäsen

• Freelance-muusikko & musiikin maisteri

• Asuu Herttoniemessä • Lue lisää: www.hannuoskala.fi oikeistolaisin konstein. Politiikassa pitäisi puhua enemmän tavoitteista ja vähemmän keinoista. Ja joskus pitäisi aloittaa aivan puhtaalta pöydältä eikä vain paikkailla vanhaa systeemiä.” POLITIIKASSA ON KYSE päätöksistä ja

Hannu onkin miettinyt paljon, miksi niiden tekeminen tuntuu olevan niin vaikeaa. Monelle muutos on pelottava sana, joka tarkoittaa yksinomaan leikkauksia ja palveluiden heikentymistä. ”Tarvitsemme muutoksia säilyttääksemme nykyisen palvelutason. Monet nykyisen järjestelmän peruspalikoista luotiin kovin eri-

laiseen maailmaan, ja esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmämme toimi mainiosti täystyöllisyyden oloissa. Nykyisin hyvää tarkoittava sosiaaliturvamme osin jopa edistää syrjäytymistä! Vihreiden ajama perustulo poistaisi ison osan sosiaaliturvaan liittyvästä kyykytyksestä ja tekisi työn tekemisestä kannattavaa jokaisessa tilanteessa.” Avoimuus on Hannulle tärkeä periaate, ja hän toteuttaa sitä muun muassa kunnallispolitiikkaa ja kunnallista päätöksentekoa käsittelevän bloginsa kautta. ”Avaan päätettävät asiat viikottain ja kerron perustellen, mitä mieltä olen. Helsingissä julkinen avoimuus on muutenkin lähtenyt hyvällä tavalla liikkeelle.” HANNU ON AKTIIVINEN myös kulttuuripolitiikan parissa, koska se on tullut hänelle tutuksi hänen siviiliammattinsa myötä. Oskalan mielestä puolueilta puuttuu konkreettinen kulttuuripoliittinen linja. ”Kulttuurista lätistään vaalien alla kauniisti ympäripyöreitä, mutta äänet voitetaan puhumalla muista asioista. Myös kulttuuripolitiikassa tarvitaan kuitenkin kipeästi rakennemuutosta. Esimerkiksi Helsingissä on helpompaa periä teatteri edelliseltä sukupolvelta kuin perustaa itse teatteriryhmä ja päästä valtion tuen piiriin edes vuosikymmenten

kovalla työllä! Jotta suomalainen kulttuuri olisi 2020-luvullakin elävää, vanha järjestelmä täytyy voida muuttaa.” ”Oli kyseessä sitten kulttuuri-, talous- tai sosiaalipolitiikka, niin rakenteista ja rakennemuutosten tarpeesta puhutaan aivan liian vähän. Pelätään aina, että joku suuttuu. Vastustuksen pelko näyttää lukitsevan koko maan päätöksenteon.

”Politiikassa pitäisi puhua enemmän tavoitteista ja vähemmän keinoista.”

Paine päätöksiin kuitenkin kasvaa maailman muuttuessa. Kyse on siitä, hallitsemmeko muutoksia, vai tehdäänkö ne pakon edessä ja paniikissa. Minä haluan hallittuja muutoksia. Vain silloin hyvinvointivaltion säilyttäminen on mahdollista.”

Tove Djupsjöbacka

HANNU OSKALA

ka toisen asteen koulutuksessa. Helpotetaan siirtymiä koulutuspolkujen välillä eri koulutusasteilla.

6.

78

NOSTETAAN ERITYISTUELLA

haasteellisessa ympäristössä toimivia oppilaitoksia muiden tasolle. Korotetaan opintotukea siten, että se mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun. Vihreiden eduskuntavaaliohjelma

Sami Perttilä

1.

avointen ja sähköisten oppimateriaalien käyttöä. Päivitetään opetussisällöt vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin.

17

Kaarina Järventaus

Maailman paras koulu VIHREIDEN TAVOITTEENA on, että

Nyt jos koskaan

Muutokset haltuun ”Olen pelimanni ja cityvihreä betoninhalailija”, Hannu Oskala esittelee itsensä. Poliitikkona tie on vienyt Helsingin kaupunginhallitukseen asti. Kevättalvi on ollut täynnä uusia kokemuksia: esikoisen syntymän lisäksi hän on asettunut ensimmäistä kertaa ehdolle eduskuntavaaleissa.

MARI HOLOPAINEN

Suomen taloudellinen tilanne ei ole kovin rohkaiseva. Meillä on mahdollisuus parempaan, jos muutamme suuntaa ja uskomme siihen osaamiseen, jota meillä on.

INA TULEE OLEMAAN uusia toimialoja, joilla voimme menestyä ja joilla Suomi voi olla edelläkävijä. Avainasemassa ovat tutkimus, osaaminen, uusi teknologia ja lupaava startup-kulttuuri. Uudistumiselle on annettava tilaa. Uusille yrityksille on annettavaa tilaa. Politiikan tavoitteena ei voi olla vain tiettyjen toimialojen

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015


18

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Nyt jos koskaan

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

”Vanhat ihmiset ovat voimavara, eivät taakka. Suuri osa heistä on vireitä ja aktiivisia kuluttajia ja veronmaksajia”, Kati Juva sanoo.

”E

sä hyvässä kunnossa. Työelämästä poisjäämiseen olisi tärkeää saada pehmeä lasku: on voitava keventää ja osa-aikaistaa työntekoa ilman, että se vaikuttaa eläkkeen suuruuteen. Silloin eläkeikääkin voidaan nostaa. Toimintakyky säilyy suurimmalla osalla hyvänä ainakin 75 ikävuoteen

Kati Juva • 57-vuotias neurologi ja muistiasiantuntija

• Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n puheenjohtajaja rauhanaktiivi

KATI JUVA

• Kahden Etiopiasta adoptoidun teini-ikäisen äiti

73

• Lue lisää: katijuva.turanko.net

”Suurin osa haluaa asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan.”

lenterveyshäiriöiden tunnistamista sekä hoidon ja palvelujen suunnittelua HUS:n Psykiatriakeskuksessa. Auttamisen mallit ovat liian jäykkiä. Jos ongelmana on yksinäisyys, turvattomuus, depressio ja muistisairaudet, ei riitä, että kotihoitaja tulee kotiin 10 minuutiksi jakamaan lääkkeitä.

saakka. Yleensä vasta yli 85-vuotiaat tarvitsevat suuressa määrin hoiva- ja terveyspalveluita. Suurin hoivatarvetta lisäävä tekijä ovat muistisairaudet, jotka ovat erikoisalaani. Työhöni kuuluu vanhojen ihmisten muistihäiriöiden ja mie-

VANHAT IHMISET eivät ole yhtenäinen

ryhmä. Joukossa on sekä aktiivisia maailmanmatkaajia että kotona viihtyviä, on perheellisiä. On yksinäisiä, on muualta muuttaneita tai lapsuudenkodissaan edelleen asuvia. Vanhojen ihmisten ja heidän

omaistensa onkin tärkeää päästä itse mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan palveluita. Joskus tarvittaisiin seuraa kahville tai kalareissulle ja joskus tarvitaan kotimiestä päästämään omainen omille asioilleen. Monen vanhan ihmisen turvana kotona on omaishoitaja. He ovat usein kovin yksin ja tarvitsevat selvästi nykyistä enemmän tukea. Avun ja hoivan lisääminen ei aina tule kalliiksi, jos se lievittää turvat-

tomuutta ja siten pidentää kotona pärjäämistä. Suurin osa haluaa asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Saattohoitoa pitää kehittää. Kuolevan ihmisen siirtäminen terveydenhuollon yksiköstä toiseen ei ole inhimillistä. Asiantuntevat saattohoitotiimit voisivat tukea kuoleman kohtaamista kotona tai viimeisessä hoitopaikassa.” Kaarina Järventaus

Eettistä ja ekologista lähiruokaa Leena Riittinen • Ikä: 60 • Asuinpaikka: Ullanlinna, lapsuus Lauttasaaressa

• Työ ja koulutus: sairaalakemisti, filosofian tohtori (biokemia)

• Lue lisää: www.leenariittinen.fi

82 Leena Riittinen viihtyy kotikulmillaan Helsingin Ullan­ linnassa. ”Näillä nurkilla on vielä onneksi kivijalkakauppakulttuuri voimissaan”, hän kertoo. Luomun ja lähiruuan tukeminen on Leenalle tärkeä teema eduskuntavaaleissa. Paikallisessa lähikau­passa satsataankin ekologiseen lähiruokaan.

Ympäristö- ja luonnonsuojelu, eläinten oikeudet, heikko-­ osaisimpien puolustaminen, kansalaisvaikuttaminen ja suora demokratia. Nämä ovat käpyläläisen kahden lapsen isä Leo Straniuksen kovimmat arvot.

K

esät talvet pyöräilevä Helsin-

gin kaupunginvaltuutettu ja ympäristölautakunnan varapuheenjohtaja on eduskuntavaaleissa ehdolla toista kertaa. Hänen unelmansa on päästä eduskuntaan muuttamaan yhteiskunnan rakenteita niin, että jokaisen on helppo elää ekologisesti. Straniuksen tavoitteena on ympäristöviisas ja onnellinen Suomi. Motivaatio väsymättömään työskentelyyn ympäristön ja ihmisten hyväksi kumpuaa halusta varmistaa tuleville sukupolville puhdas ja monimuotoinen ympäristö. ”Ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen on tämän päivän suurimpia haasteita, ja siihen on puututtava valtion tasolla välittömästi. Ilmastolaki on askel oikeaan suuntaan, mutta sen riittävään toimeenpanoon tarvitaan rohkeita po-

”Olen kokenut yhteiskunnan turvaverkkojen merkityksen, mutta myös oman yrittämisen voiman.” liitikkoja, jotka ymmärtävät asian kriittisyyden. Tekeminen on sanomisen korkein muoto.” Straniuksen mielestä ilmastohaasteeseen on vastattava laaja-alaisesti. Hän uskoo Suomen voivan olla merkittävä tekijä ongelmia ratkaistaessa, vaikka emme yksin pystyisi ratkaisemaan globaaleja ympäristöhaasteita. Suomessa on onnistuttu luomaan koulujärjestelmä, jota ihaillaan ympäri maailman. Samalla tavalla voimme toimia innoittajana ympäristöasioissa. Stranius haluaakin antaa tämän päivän nuorille tiedot, taidot ja tahdonvoiman pysäyttää aikamme ympäristökriisi. ”Perusopetuksessa on lisättävä ympäristökasvatusta. Lapsille ja nuorille on annettava eväät kestävään elämäntapaan. Oman kokemuksen kautta olen myös huomannut, miten tärkeitä ovat turvalliset

Leo stranius

LEO STRANIUS

83

• 40-vuotias käpyläläinen kaupunginvaltuutettu

• Toimii ympäristöasiantuntijana luonnonsuojelujärjestössä • Lue lisää: www.leostranius.fi päiväkodit ja koulut. Nämä kasvuympäristöt on turvattava, ja homekoulut ja -päiväkodit korjattava viipymättä.” K ANSAINVÄLINEN ylikulutuspäivä,

päivä jolloin ihmiskuntana olemme käyttäneet kaikki maapallon kuluvana vuonna tuottamat luonnonvarat, aikaistuu joka vuosi. Vaalikampanjassaan Stranius peräänkuuluttaa puhdasta energiaa. ”Energiapolitiikan suunta kannattaa pitää uusiutuvissa energialähteissä kuten aurinko- ja tuulivoimassa”, sanoo Stranius ja lisää, että niiden käytön kasvattaminen tuo energiaa myös talouteen. Puhdas energiapolitiikka luo Suomeen kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja, ja samalla voidaan käyttää noin 8,5 miljardia euroa kotimaiseen talouteen ulkomaisen tuontienergian sijaan. Stranius uskoo Suomen pärjäävän panostamalla suomalaisten osaamiseen ja innovatiivisuuteen. Oman osaamisensa Leo Stra­nius on kerännyt käytännön työkokemuksen, ympäristöpolitiikan opintojen sekä lukuisten luottamusja järjestötehtävien kautta. Kaupunginvaltuutetulle ja ympäristöjärjestöjohtajalle luonto ja kansalaisvaikuttaminen antavat energiaa arkeen. ”Järjestötoiminnassa olen oppinut suoran vaikuttamisen tarpeellisuuden. Uskon esimerkin kautta johtamiseen ja rajat ylittävään yhteistyöhön”, hän kertoo.

STR ANIUS ON NOSTANUT yhdeksi

kampanjateemoistaan demokratian turvaamisen ja tasa-arvon. Heikko-osaisten, vähemmistöjen ja syrjäytyneiden asiaa tulee ajaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Eduskunnassa mykän huudon on kuuluttava.

heikki tuuli

Tuomas Saloniemi

LEENA RIITTINEN

L

ÄHIKAUPAN MYYJÄ kertoo, että heillä hävikkiä pienennetään tilaamalla tuotteita päivittäin ja vain pieniä eriä kerrallaan. Silloin voi tosin käydä niin, että illalla valikoima on suppea. ”Suomen poikkeuksellisen vahva kahden ruokakauppaketjun monopoli on vääristänyt kaupassakäyntitapojamme ikävästi. Ehkä meidän kuluttajina tulisi oppia siihen, ettei kaikkea ole aina tarjolla”, Leena miettii. Se, että esimerkiksi lihat, kalat, juustot, vihannekset ja hedelmät myydään irtomyyntinä vähentää hävikkiä kotona. ”Yhden hengen talouden edustajana olen tyytyväinen, kun voin ostaa juuri sen verran kuin tarvitsen eivätkä valmispakkaukset karsinoi ostoksieni kokoa”, tuumii Leena. Hänelle yksin asuvien asiat ovat muutenkin lähellä sydäntä, ja kansanedustajana hän pyrkisi pa-

rantamaan yksin asuvien asemaa. Leena miettii usein lihan hintaa. Hän ostaa kuitenkin mieluummin luomulihaa harvoin kuin tuntemattoman alkuperän lihaa päivittäin. Tällä on omassa kukkarossa näkyvän hinnan lisäksi tärkeämpi hinta: ekologinen jalanjälki. ”Pienet askeleetkin ovat tärkeitä, kun iso loikka kasvissyöjäksi ei minulta onnistu”, Leena Riittinen toteaa ja jatkaa: ”Kaikkien meidän pienet valinnat vaikuttavat yhdessä suuresti”. Hänen ajatuksenaan on, että jos syömme eläimiä, käytämme myös ihan kaiken ravinnoksi. Kesäaikaan Leena viettää paljon aikaa maaseudulla ja tapaa myös paikallisia viljelijöitä. ”Lämmöllä ajattelen maanviljelijöitä, jotka pitävät hyvää huolta eläimistään ja viljelemästään maasta”, sanoo Leena. Suomalaisen maataloustukipolitiikan muuttaminen selkeämmäksi ja selvästi luonnonmukaisia menetelmiä tukevaksi on asia, johon hän tahtoisi kansanedustajana paneutua ensi töikseen. ”Olemme kaikki samaa ekosysteemiä, maanviljelijät ja me kaupunkilaiset”, sanoo Leena, ehkä liiankin luonnontieteellisin termein. Minkäpä luonnontieteilijä taustalleen mahtaa.

19

Tekeminen on sanomisen korkein muoto

Turvataan ihmisarvoinen vanhuus LÄKKEELLE siirrytään yleen-

Nyt jos koskaan

”Olen elämäni aikana ollut duunari ja tietotyöläinen. Olen kokenut yhteiskunnan turvaverkkojen merkityksen, mutta myös oman yrittämisen voiman”, Stranius kertoo. Leo Stranius on ympäristöasioiden väsymätön edistäjä ja puolestapuhuja. Eduskunnassa hän jatkaisi sinnikästä taisteluaan puh-

taamman tulevaisuuden puolesta. Tämä ilmastopolitiikan ammattilainen haluaa turvata elinkelpoisen ja monimuotoisen maailman myös tuleville sukupolville. Keinot ovat jo olemassa. Nyt tarvitaan rohkea toteuttaja. Elina Mattero


20

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Nyt jos koskaan

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Ei kasvua ilman investointeja • Suomen kirjastoseuran ja • • •

jukka relander

81

Tasa-arvoasiain neuvottelu­ kunnan puheenjohtaja Kaupunginvaltuutettu ja kulttuurilautakunnan jäsen Kirkkovaltuuston jäsen Kulttuuri-, mielipide- ja tiede­lehtien liitto Kultti ry:n toiminnan­johtaja Kirjoittaja, kolumnisti, esseisti, radiojuontaja, luennoitsija ja kouluttaja Harrastaa perhokalastusta, kalastuksen filosofiaa, musiikkia, lukemista ja kävelyä Perhe: puoliso, 4-vuotias tytär ja 10-vuotias poika

Relander tekisi ensimmäisen työn­tekijän palkkaamisesta nykyistä helpompaa ja antaisi aloittavien yrittä­jien maksaa veroennakot jälkikäteen. Perustulo taas edistäisi kasvua tekemällä työn vastaanottamisesta kannattavampaa.

Jukka Relander vaatii leikkauspolitiikasta luopumista.

T

UTTU YSKÄHDYS, rykäisy ja sta-

din slangilla lausuttu näkemys. Jukka Relanderin nimen kuullessaan monelle tulee kuvan sijaan mieleen ääni. Radiofilosofina tunnetun Relanderin vaalikampanjan slogan kehottaa osuvasti: ”mieti”. ”Näissä vaaleissa on käännekohdan tuntua”, muun muassa kaupunginvaltuutettuna ja Suomen kirjastoseuran puheenjohtajana toimiva Relander toteaa. Re-

landerin mukaan näissä vaaleissa päätetään, jatkaako Suomi lamaa pitkittävällä leikkauslinjalla, vai ryhdytäänkö investoimaan kestävään kasvuun. ”Toisin kuin kokoomus väittää, meidän ei ole ’pakko’ säästää. Talouskriisin alettua vuonna 2009 Vanhasen hallitus elvytti onnistuneesti velkarahalla. Jyrki Kataisen aloittaessa pääministerinä elvytys lopetettiin, mutta velkaa otettiin yhä kulujen kattamiseen.”

TALOUDENPIDON LISÄKSI toinen pikim-

miten ratkaistava ongelma liittyy koulutukseen ja sivistykseen. ”Emme voi enää leikata peruskoulusta, se tie on kuljettu loppuun. Korkea-astetta halutaan myllätä, vaikka edellisistäkään uudistuksista ei ole vielä toivuttu”, Relander listaa viimeisimpiä virheitä. Hänen mielestään vuonna 2009 aloitettu yliopistouudistus oli fiasko. Uudistusten kriittisen arvioinnin sijaan niin sanottua virtaviivaistamista halutaan nyt jatkaa. ”Bisnesorientaatio ei kuulu yliopistoon, joka elää rakkaudesta tietee-

seen. Siellä työskentelevät ihmiset edistävät tiedettä intohimolla ja pienellä palkalla. Perustutkimusta ajetaan alas, vaikka se on välttämätön lähtökohta sellaiselle soveltavalle tutkimukselle, josta innovaatiot ja liikeideat syntyvät.”

68

KOLMANTENA AKUUTTINA kysymyksenä Relander mainitsee vesistöt ja kalakannat. ”Maataloudelle on maksettu kaksi vuosikymmentä ympäristötukea ilman, että vastikkeeksi olisi edellytetty mitään. Suomen maatalouden päästöt ovat osasyyllinen siihen, että Itämeri on maailman saastunein meri.” Perhokalastajana hän haluaa saattaa Suomen kalakannat kestävälle

”Toisin kuin kokoomus väittää, meidän ei ole ’pakko’ säästää.” tasolle. Rehevöityminen, ylikalastus ja voimalaitospadot ovat yhdessä johtaneet siihen, että useimmat vaelluskalakantamme ovat lähes sukupuutossa. Lisäksi lohen kalastuskiintiöt ylittävät jatkuvasti tutkijoiden suositukset. ”Istutettu taimen tai lohi ei ole sama asia kuin luonnonvarainen kala. Uhanalaisille lajeille on annettava mahdollisuus elpyä rauhassa. Jos nykymeno jatkuu, miten pystymme selittämään lapsillemme ja heidän lapsilleen, että tyhjensimme luonnonvedet kaloista?” Kaisa Larjomaa

”Fennovoima-hankkeella annetaan venäläisten kontrolloida ydin­voimaamme ja energia­poliitiikkaamme.”

Mikä saa kuusikymppisen arvostetun lääkärin lähtemään eduskuntavaaleihin? Pekka Tuomolan kannusti ehdolle huoli kaikkein heikko-osaisim­mista.

• 60-vuotias ylilääkäri • Paperittomia hoitavan Global Clinicin perustajia

• Työskentelee nykyisin Sininauha­

MR. GAY FINLAND 2014 Peter Linden ja hänen poikaystävänsä Ragnar Orav odottavat innolla kevättä 2017. Silloin tulee voimaan Vihreillekin tärkeä laki tasa-arvoisesta avioliitosta. ”Suomalaiset ovat niin lainkuuliaista kansaa, että ehkä tasa-arvoisen avioliittolain ansiosta myös homous tulee hyväksytymmäksi”, Peter Linden iloitsee. ”Lain läpi meneminen kuvastaa meille suvaitsevaisuuden lisääntymistä seksuaalivähemmistöjä kohtaan”, Ragnar Orav lisää. Linden ja Orav eivät ole suunnitelleet omia häitä, mutta lasten hankkimisesta on keskusteltu. He toivovat, että samaa sukupuolta olevien parien ulkoista adoptiota voidaan kehittää pidemmälle ja toivottavasti tulevaisuudessa nähdään uudenlaisia sateenkaariperheitä.

Jenna Soikkeli

säätiössä, joka tukee asunnottomia ja päihdeongelmien kanssa kamppailevia • Lue lisää: www.pekkatuomola.fi

P

ITKÄN LÄÄKÄRINURANSA aikana

Tuomola on hoitanut muun muassa HIV-positiivisia huumeidenkäyttäjiä sekä johtanut Helsingin Diakonissalaitoksen päihde- ja mielenterveystyötä. Nykyään hän vastaa Sininauhasäätiössä valtakunnallisesta pitkäaikaisasunnottomuuden ehkäisyohjelmasta. Tuomolan mielestä suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä kaipaa perusteellista remonttia: ”Meillä oli jo vuosikymmen sitten

OECD-maiden epätasa-arvoisin terveydenhuolto USA:n ja Meksikon jälkeen. Epätasa-arvo on siitä vain lisääntynyt. Suomessa pitää siirtyä nykyisestä monikanavaisesta rahoituksesta yksikanavaiseen rahoitukseen ja toteuttaa sote-uudistus, jolla turvataan tasa-arvoinen terveydenhuolto koko maassa.” PEKKA TUOMOLA tuli tunnetuksi vuon-

na 2011, kun Helsingissä avattiin ensimmäinen paperittomien hoitoon keskittyvä lääkäriklinikka. Tuomola on yksi vapaaehtoispohjalta toimivan Global Clinicin perustajista. ”Kaikkein haavoittuvin ihmisryhmä terveydenhuollossa ovat täällä oleskelevat paperittomat. Heillä ei ole minkäänlaista oikeutta julkisiin ei-kiireellisiin terveydenhuoltopalveluihin. Hyvinvointivaltio Suomi sulkee terveydenhuollon ulkopuolelle tuhansia ihmisiä”, Tuomola toteaa. ”Näin ei voi jatkua. Myös paperitto-

21

Alviina Alametsä on monessa mukana. 22-vuotias maailmanpolitiikan opiskelija vaikuttaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa ja on ehtinyt jo perustaa oman yrityksenkin. Lisäksi Alviina valmistelee kirjaa häntä henkilökohtaisesti lähellä olevasta aiheesta, Jokelan koulusurmista.

H

ER ÄTYS YHTEISKUNNALLISIIN

asioihin tuli tutulta vasemmistonuorelta kuvataidekoulussa. He kävivät pitkiä keskusteluja maailman tilasta. Alviina luki veroparatiiseista, siirtohinnoittelusta ja verokilpailusta. Hän pohti myös verotuksen oikeudenmukaisuuskysymyksiä: miksi varallisuusvero poistettiin 90-luvun laman aikana? Miksi rikkaiden annetaan kiertää verotusta pääomaverotuksen kautta? Perheessä omaksutut yritysmaailmaa ymmärtävät arvot vaihtuivat vasemmistonuorten kautta vihreisiin. ”Vihreiden sisällä olen vahvasti sosiaaliliberaali. Kuulun vahvasti siihen porukkaan, joka kannattaa perustuloa, huume- ja seksuaalilainsäädännön vapauttamista sekä ihmisten yksilönvapauden kunnioittamista”, Alametsä kertoo.

ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA on maailmanpolitiikan opiskelijalle luonteva toimintaympäristö. “On kiinnostavaa, että samaan aikaan Venäjää pelätään akuuttina turvallisuusuhkana ja tehdään sopimus Fennovoima-hankkeesta, jolla annetaan venäläisten kontrolloida ydinvoi-

ÄÄNETTÖMIEN ASIALLA Pekka tuomola

TAHDON Iiro Törmä

ALVIINA ALAMETSÄ

Tuomas Saloniemi

Jukka ”Rellu” Relander

Sosiaaliliberaalia turvallisuuspolitiikkaa

Nyt jos koskaan

ALVIINA ALAMETSÄ • 22-vuotias Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kaupunki­ poliittinen vastaava • Lue lisää: alviinaalametsa. blogspot.fi maamme ja energiapoliitiikkaamme. Fennovoiman kaltaiset suuret hankkeet ja samanaikainen pakotteiden asettaminen on todella ristiriitaista. Kotimaiset vihreät energiamuodot olisivat ilmastonmuutoksen hillitsemisen lisäksi hyvää turvallisuuspolitiikkaa”, Alviina näkee. Nato-jäsenyyteen Alametsä suhtautuu epäilevästi. ”Kukaan ei kysele Naton laajemmasta, globaalista ulkopoliittisesta signaalista vaan keskitytään vain siihen, mitä tehdään tänä keväänä. Itse kannatan pitkän tähtäimen ennaltaehkäisevää politiikkaa. Niin ulkopolitiikassa kuin perusterveydenhuollossa ennaltaehkäisy on se keino, jolla asiat hoidetaan kaikkein tehokkaimmin.”

Oskari Lindman & Tuomas Saloniemi

PEKKA TUOMOLA

86

HEIKKI TUULI

mille on turvattava ainakin välttämättömät terveydenhuoltopalvelut.” Etenkin Romaniasta ja Bulgariasta tulleet romanit ovat erittäin haavoittuvassa asemassa. He joutuvat kerjäämällä hankkimaan edes jonkinlaista toimeentuloa itselleen ja lapsilleen. ”Kerjääminen on äärimmäisen nöyryyttävää. Kenenkään ei pitäisi joutua kerjäämään”, Tuomola sanoo. Hänen mielestään kerjäämistä ei kuitenkaan tule kieltää, sillä köyhyyttä ei voi kieltää. ”Ei voi myöskään olla väärin auttaa köyhiä ihmisiä. Olisi absurdia, jos tällainen apu kiellettäisiin lailla.” TUOMOLA ON TYÖSSÄÄN nähnyt paljon

elämän varjopuolia. Kokemus on vahvistanut hänen näkemystään ihmisarvon merkityksestä. ”Ihmisarvoa ei voi eikä pidä ansaita”, Tuomola pohtii. ”Ihmisarvo syntyy siitä kokemuksesta, että oma elämä

on merkityksellistä ‒ että kokee tulevansa kohdelluksi vertaisena ja arvokkaana.” Ihmisarvon kunnioittamiseen kuuluu erilaisuuden hyväksyminen. ”Meidän tulee kunnioittaa toisiamme ja arvostaa kanssaihmisten mielipiteitä. Jos viha saa vallan, yhteiskunta tuhoutuu.” Siksi vihapuhe on vahingollista ja vaarallista. ”Yksinkertaisinta on syyttää kaikesta pahuudesta, talouden ongelmista, väkivallasta ja varkauksista maahanmuuttajia sekä muita vähemmistöihin kuuluvia. Sallimalla vihapuheen hyväksymme samalla rasismin.” Kaikesta huolimatta Pekka Tuomola uskoo, että parempi maailma on mahdollinen. ”Tekemällä hyvää pääsemme hyvään alkuun yhteiskunnan ja elämän muuttamisessa ihmisarvoiseksi, elämisen arvoiseksi.” Veijo Åberg


22

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

Nyt jos koskaan

TUOMAS RANTANEN • 49-vuotias Voima-lehden

89

Maan muuttaja

Vihreät hallituksessa • Työttömyysturvaa korotettiin 100 eurolla. • Työmarkkinatukea parannettiin. Tuki ei enää riipu puolison tuloista.

• Sosiaaliturvan ja työn yhteensovittamista parannettiin tukiin lisätyillä suojaosilla.

Eläimet saivat oman asiamiehen. Konnevedelle ja Saloon perustetaan uudet kansallis­ puistot.

• Kehityspolitiikan uudeksi ohjenuoraksi otettiin ihmisoikeuksien vahvistaminen.

• Päästökauppatuloja ohjattiin kehitys- ja ilmastorahoitukseen.

• Perustuslakiin saatiin kansalaisaloite. • Syyrian sisällissodan uhreille tarjottiin turvaa nostamalla pakolaiskiintiötä.

• Suomi liittyi jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen.

• Uusi ympäristönsuojelulaki turvaa luonnon monimuotoisuutta. Lue lisää vihreistä voitoista: www.vihreat.fi/hallitustie

Vihreät oppositiossa • Laki paperittomien terveydenhuollosta kaadettiin temppuilulla.

O

ZAN OPISKELEE kansantaloustie-

dettä Helsingin yliopistossa ja on työskennellyt aiemmin niin SAK:ssa, Palkansaajien tutkimuslaitoksella kuin työ- ja elinkeinoministeriössäkin. Nämä ovat kovia meriittejä 27-vuotiaalle maisteriopiskelijalle. Onko hän syntynyt kultalusikka suussa, vai miten tämä kaikki onnistuu? ”Olen turkkilaistaustainen ja muutin Suomeen isäni kanssa. Olen aina tehnyt sellaisia asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja nähnyt paljon vaivaa niiden eteen. Siinä ei ole

miljoonalla.

• Äitiyslaki kaadettiin, translaki jätettiin uudistamatta.

• Soidensuojelun täydennysohjelma vesitettiin. Soita suojellaan vaivaiset kuusi prosenttia suojelutavoitteesta.

• Eläinsuojelulain uudistusta viivytettiin, kunnes laki jäi kokonaan uudistamatta.

”Olen feministi ja mies, eivätkä ne sulje toisiaan pois.”

• Turvapaikkaa hakeneiden lasten säilöönottoa ei kielletty lailla.

• Suomi ei ratifioinut ILO 169 -sopimusta alkuperäis­ kansojen oikeuksien turvaamisesta.

• Turkisasetus tuo parannusten sijaan heikennyksiä turkiseläinten oloihin.

• Valtion jäänmurtajayhtiö Arctia Shippingin murtajia käytetään ilmastoa ja arktista luontoa uhkaavaan öljyn­ poraukseen.

• Turpeen veroa laskettiin. • Turvapaikanhakijoiden vapaaehtoisesta paluusta tehtiin pakollista.

• Susien metsästyslupia myönnettiin joka kymmenennen Suomessa elävän suden tappamiseen.

• Pisararadan rahoitus torpattiin.

TUOMAS RANTANEN

Ozan Yanarilla on on ollut kiireistä. Eurovaalikampanjan jälkeen hän oli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalien äänikuningas, hänet valittiin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajaksi ja nyt työn alla on eduskuntavaalikampanja. ”Kampanjan aikana tuskin kukaan ehdokas ehtii rentoutua, aika kovaa tässä mennään”, Ozan kertoo.

• Kehitysyhteistyömäärärahoja leikattiin kolmella

Naisparien äitiys vahvistetaan edelleen adoptiolla, eikä pakkosteriloinnista luovuttu.

kustannuspäällikkö ja kaupungin­valtuutettu • Asuu Itä-Helsingin Roihuvuoressa • Lue lisää: tuomasrantanen.fi

HEIKKI TUULI

OZAN YANAR

reitä tarvitaan. Vihreät lähtivät Alexander Stubbin hallituksesta syyskuussa 2014, kun hallituksen enemmistö hyväksyi Fennovoima-Rosatom-ydinvoimalan luvan. Lue vihreiden 13 saavutusta hallituksessa – sekä hallituksen 13 epäonnistumista vihreiden lähdön jälkeen.

Isyysvapaata pidennettiin.

23

Vilppu Rantanen

VIIMEISEN NELJÄN VUODEN AIKANA on käynyt selväksi, miksi Vih-

Valtio osallistuu homekoulujen korjausurakkaan.

Nyt jos koskaan

Lähiö on Suomi pienoiskoossa

Hallituksesta oppositioon

• • • •

Helsingin Vihreät • Eduskuntavaalit 2015

kyse kultalusikoista vaan ahkeruudesta”, Ozan napauttaa. Mitkä asiat sitten ovat vaaleissa tärkeitä? Ozanin vastaus kysymykseen on selvä: ”Talous ja tasa-arvo. Työssäni taloustutkijana olen nähnyt tilastojen kautta, minkälaista tuhoa austerity-politiikka on aiheuttanut koko Euroopalle. Kurjistamista on nyt kokeiltu vuosia ja Euroopan taloutta ei ole saatu sen kummempaan nousuun. Eurokriisi on maksanut menetettynä kansantuotteena Suomelle kymmeniä miljardeja eu-

80

OZAN YANAR • 27-vuotias Vihreiden nuorten puheenjohtaja ja valtiotieteiden kandidaatti • Muuttanut Suomeen Turkista 14-vuotiaana • Asuu Vuosaaressa • Lue lisää: www.ozan.fi

roja. Siinä suhteessa Kreikan takuuvastuut ovat pyöristysvirheitä.” Ratkaisun avaimet löytyvät Ozanin mukaan järkevästä ja elvyttävästä talouspolitiikasta sekä talouden rakenteiden uudistamisesta. Suomen vientisektori on kokenut rakennemuutoksen ja sen perinteiset tukijalat, paperi- ja elektroniikkateollisuus, ovat menettäneet suuria määrä työpaikkoja. Suomi ei voi tulevaisuudessakaan kilpailla työn hinnalla vaan täytyy keskittyä kilpailemaan korkean jalostusasteen laadukkailla tuotteilla ja palveluilla. ”Meillä on yksi maailman parhaista koulutusjärjestelmistä. Kyllä me pystymme tähän, jos uskallamme ja osaamme ottaa hyödyn irti siitä, mitä osaamme”, Ozan sanoo optimistisesti. ”Olen puhunut myös paljon feminismistä ja tasa-arvosta. Olen feministi ja mies, eivätkä ne sulje toisiaan pois. Feminismi tarkoittaa minulle tasa-arvoa todella laaja-alaisesti. Siihen pitää päästä. Emme voi hukata kaikkea sitä osaamista, joka jää perinteisten ja jäykkien sukupuoliroolien takia käyttämättä”, Ozan kertoo. Tuomas Saloniemi

Tuomas Rantanen on pitkän linjan kansalaisaktivisti, mediakustantaja ja neljännen kauden kaupungin­ valtuutettu Itä-Helsingin Roihuvuoresta.

R

ANTANEN HEHKUTTAA lapsuu-

desta asti tuttua asuinympäristöään: ”Keskustassakin oli kiva asua, mutta lähiössä tiivistyy Suomi pienoiskoossa. Erilaisista taustoista tulevat ihmiset kohtaavat kouluissa, lähikaupoissa ja kirjastoissa. Aktiiviset asukasliikkeet opettavat vaikuttamaan, ja kaupunkimetsissä lomittuvat rakennettu ympäristö ja luonto.”

ERIARVOISTUMISEN torjuminen ja so-

siaalisen oikeudenmukaisuuden ajaminen ovat olleet aina Rantasen politiikan kärjessä. Hänelle eduskuntavaaleissa on kyse siitä, miten kaikkein heikoimmassa tilanteessa elävien asemaa voidaan parantaa, julkisten palvelujen taso turvata ja

sosiaaliturvajärjestelmä päivittää tavalla, joka helpottaisi työn, opiskelun, yrittämisen ja tukien yhdistämistä. ”Keskellä kriisiä oikeisto runttaa leikkauksia ideologisin perustein ja vasemmisto on liian sidottu työelämässä jo olevien saavutettuihin etuihin. Juuri tämän solmun avaamiseen tarvitaan nyt vihreitä ja perustuloa. Vihreät on tietyssä mielessä uusi vasemmisto, joka palauttaa tasa-arvon hyvinvointivaltioon. Lisäksi vihreistä löytyy myös uskoa yrittäjyyteen”, Tuomas linjaa. ENTISELLE LUONTO-LIITON pääsihtee-

rille Vihreät oli varmaan puolueena helppo valinta? ”Ympäristön tilasta välittävälle

LIITY JÄSENEKSI

”Talvivaaran tapahtumat havahduttivat kaivoslain puutteisiin.” äänestäjälle Vihreät on edelleen se varmin vaihtoehto. Minulle tärkeitä asioita ovat ydinvoiman ja ilmastonmuutoksen torjumisen rinnalla viimeisten vanhojen metsien suojelu, Itämeren saastumisen pysäyttäminen ja kokoomuksen hyllyttämän soidensuojeluohjelman läpi vieminen”, Tuomas sanoo. ”Lisäksi Talvivaaran tapahtumat havahduttivat kaivoslain puutteisiin ja alueellisen ympäristöhallinnon alasajosta johtuviin ongelmiin.” KUNNALLISPOLITIIKASSA Rantanen on kuulunut pitkään vihreiden kaupun-

ginhallitusryhmään, ja hän aloitti helmikuussa Helsingin kaupungin liikennelaitoksen HKL:n puheenjohtajana. Hän on näkynyt etenkin kaupunkisuunnitteluun ja asuntokysymyksiin liittyvissä aiheissa. Miten tämä näkyisi kansanedustajan toimessa? ”Haluaisin varmistaa, että valtio lisää asuntopolitiikallaan kaupunkien vuokratalojen rakentamista. Myös vanhusten asumisen ja tukipalvelujen järjestämiseen voisi löytyä uutta ideaa valtion tukemien yhteisöllisempien asumismuotojen kautta. Alueellisen eriarvoisuuden kasvun suhteen pitää olla varuillaan niin valtakunnallisesti kuin kuntienkin sisällä”, Tuomas visioi. ”Toisaalta pääkaupunkiseudun joukkoliikenneratkaisuissa valtiolla on avainasema, ja siihen hutunkeittoon haluan lähteä mukaan.” RANTANEN ON työkseen kustantanut

yhteiskunnallista Voima-lehteä jo 15 vuotta. Rantasen puoliso Henni Oksman pyörittää taitelijayhteisön ylläpitämää Huuto Galleriaa, ja teini-ikäiset pojat käyvät lähikoulua. Perheeseen kuuluu myös Helka-koira. ”Emme ole erityisen hyvätuloisia, mutta meillä on ollut etuoikeus tehdä itsellemme merkityksellistä työtä. Eduskunnassa ajaisin luonnollisesti myös taiteilijoiden aseman vahvistamista ja nykyistä monipuolisemman median asiaa”, Tuomas kertoo. ”Koen, että minulla on jo nyt paljon valtaa kunnallispoliitikkona ja mielipidevaikuttajana. Tällä kokemuksella ei kansanedustajan työtä tarvitsisi erikseen harjoitella. Voin hypätä suoraan hommiin.” Sallamaari muhonen

Vihreiden jäsenyys on kannanotto maailman menoon. Maksamalla jäsenmaksun tuet työtämme paremman maailman puolesta. Jäsenenä voit halutessasi myös itse osallistua aktiivisesti vihreiden toimintaan.

www.vihreat.fi/liity Vihreiden jäsenetuna saat joka toinen viikko ilmestyvän Vihreä Lanka -viikkolehden.


ÄÄNELLÄSI

Rakennetaan parempi huominen.

Din röst BYGGER en starkare morgondag.

69

68 Alviina Alametsä VTK, opiskelija, 22, Haaga

Outi Alanko-Kahiluoto Pekka Haavisto Kansanedustaja, eduskunta­ ryhmän puheenjohtaja, 48, Herttoniemi

Kansanedustaja, ulko­ ministerin erityisedustaja, 57, Kulosaari

75

74

73

72

71

70

Kaisa Hernberg

Mari Holopainen

Kati Juva

Yrittäjä, cleantech­ asiantuntija, 38, Hakaniemi

KTM, kaupunginvaltuutettu, 34, Kallio

Dosentti, neurologian erikoislääkäri, 57, Töölö

79

78

77

76

Emma Kari

Otso Kivekäs

Kirsikka Moring

MARIA OHISALO

Hannu Oskala

Erkki Perälä

Valtuustoryhmän puheenjoh­ taja, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, 31, Kallio

Ohjelmistoarkkitehti, kaupunginvaltuutettu, 35, Vallila

TeM, kulttuuritoimittaja, 69, Lauttasaari

VTM, köyhyystutkija, 30, Hermanni

MuM, kaupunginhallituksen jäsen, 36, Herttoniemi

VTK, kaupunginvaltuutettu, 32, Vallila

80

81

85

84

83

82

Tuomas Rantanen

JUKKA RELANDER

Leena Riittinen

LEO STRANIUS

Johanna Sumuvuori

Lilja Tamminen

Kustannuspäällikkö, kaupunginvaltuutettu, 49, Roihuvuori

Toiminnanjohtaja, kaupunginvaltuutettu, 48, Käpylä

FT, sairaalakemisti, 60, Ullanlinna

Toiminnanjohtaja, kaupunginvaltuutettu, 40, Käpylä

Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, 38, Töölö

Suunnittelija, yrittäjä, 27, Alppila

87

86

89

88

Pekka Tuomola

Antero Vartia

Maria Vuorelma

Ozan Yanar

Ylilääkäri, 60, Vuosaari

KTM, yrittäjä, 34, Kaartinkaupunki

Miljöekonom, ylitarkastaja, 32, Lauttasaari

VTK, Vihreiden nuorten puheenjohtaja, 27, Vuosaari

NYT jos koskaan | Nu om någonsin

helsinki


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.