Helsingin kuvataidelukion vuosikertomus 2019-2020

Page 6

OPKH OPKH JA JA LUKUVUODEN LUKUVUODEN TEMPAUKSET TEMPAUKSET

9

l Helsingin kuvataidelukion opiskelijakunnan hallitus eli OPKH on ollut ahkera koko lukuvuoden läpeensä. Eräs uusi toivottu asia on ollut Torkkeli-logolla varustettujen kangaskassien myynti. Hallituksen jäsenet myivät kangaskasseja useaan otteeseen, ja teehuone on toiminut hyvin myyntipisteenä. Logo-kilpailusta ja kangaskassien myynnistä ilmoitettiin OPKH:n Instagram-tilillä. Hauskoja tapahtumia ovat olleet myös kaksi “Spirit week” -teemaviikkoa, joissa jokaisella koulupäivällä on ollut oma teemansa, jonka mukaisesti kaikki halukkaat ovat saaneet pukeutua. Syksyllä OPKH järjesti meillä jo perinteisen foliohattupäivän. Foliorullista halukkaat opiskelijat värkkäsivät itselleen foliohatun. Tuloksena oli mitä moninaisimpia päähineitä. Tämän lisäksi OPKH esitti koulun eri tiloissa tapahtumaan sopivia videoita. Yhteistyö on rautaa Kolmen Suuren Bileet eli KSB on jokavuotinen kolmen lukion yhteinen tapahtuma. Tammikuussa OPKH oli mukana järjestämässä Helsingin kuvataidelukion, Sibelius-lukion ja Kallion lukion yhteistä tapahtumaa Tavastialla. Yhdessä maksettiin budjettivaroista Tavastian vuokra, ja opiskelijat maksoivat pääsylipusta, jonka sai ostaa etukäteen koululla. Avointen ovien päivänä hallituksen jäsenet myivät kahvia, pullaa ja ihmeen herkullisia vegaanituotteita pop up -kahvilassa. Näin kerättiin rahaa OPKH:n kassaan ja tuleviin tapahtumiin. Tietysti syksyn vanhempainilloissa myytiin myös kahvia ja pullaa huoltajille. Torkkeli on näkynyt myös kaupungin lukioiden yhteisissä tapaamisissa. Kaksi OPKH:n jäsentä oli edustamassa meitä Kaskon eli Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työpajassa, jossa pohdittiin

4

koulujen tasavertaisuus- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tekemistä. Samoin yksi hallituksen jäsen edusti Torkkelia apulaispormestari Pia Pakarisen joulukuisella vastaanotolla kaupungintalolla, jossa tämä tapasi toisen asteen oppilaitosten väkeä. Varmasti kaikki opiskelijat iloitsevat myös teehuoneen uudesta sisustuksesta, jonka suunnitteluun OPKH osallistui. Uusilla penkeillä istuskellaan toivottavasti syksyllä, kun koulu taas aukeaa! TEKSTI Laura Kärsämänoja


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.