Se kerta kun taivas paloi

9 SE KERTA KUN TAIVAS PALOI SE KERTA KUN TAIVAS PALOI

l Hän laittoi kengät jalkaan ja käveli lumista maata kohti rantaa. Talvi oli yllättänyt ja vedessä kellui muutama jäälautta. Ilma oli synkkä, ja taivaalta satoi jotain epämääräistä lumen ja rännän sekoitusta. Saaret olivat harmaita eikä vesi kiiltänyt, vaan oli mattapintainen. Kuin veden pinnalla olisi ollut hopeinen peili, joka estää näkemästä pohjalle.

Hetken hän ihmetteli maiseman mustavalkoisuutta ja oli aikeissa kääntyä takaisin. Kuitenkin yhtäkkiä yksi saarista oli muuttunut oranssiksi. Ja toinen. Ja kolmas. Kaukana lepäävä jäälautta hohti kultaisena ohutta sinistä pilvien raosta paistavaa taivaan kaistaletta vasten. Rannalla kuusten latvat olivat tulessa. Niiden takaa alkoi vähitellen nousta lisää liekkejä. Kuin osa taivaasta olisi ollut tulessa. Savua ei ollut. Tai sitten kaikki edellinen harmaus oli juuri ollut sitä.

Hän katsoi ensimmäisen tulenlieskan matkaa hennossa tuulessa. Lopulta lieska haihtui pois. Hän vilkaisi kohti oransseja saaria. Ne eivät olleet enää oransseja. Vielä kerran hän kääntyi ihmettelemään taivaan roihua, mutta se oli poissa. Jäljelle oli jäänyt vain sinistä vettä ja taivasta. Hän käveli lumisessa maassa takaisin.

TEKSTI JA KUVAT Anniina Tikkanen