Helmi 2/2024

2/2024

MIELENTERVEYSVÄEN KULTTUURI- JA MIELIPIDELEHTI HELMI RY:N JÄSENLEHTI 33. VUOSIKERTA

HELMI TEEMANA ELÄMÄNKAARI

SISÄLLYSLUETTELO Helmi 2/2024

4 EIJA TOIVIALA ON VUODEN HELMILÄINEN Helmi-päivän juhlaan kuuluu perinteisesti vuoden helmiläisen kruunaus

Mielenterveysväen kulttuuri- ja mielipidelehti HELMI ry:n jäsenlehti

5 MIELENTERVEYSYHDISTYS HELMI RY:N VUOSIKOKOUS Vuosikokouksessa valittiin hallituksen uudet jäsenet

PÄÄTOIMITTAJA Heidi Saukkonen TOIMITUSSIHTEERI Mira Martikainen

6-7 ITSETUNTO ON TUKIPILARI Elisabet kertoo tekstissään itsetunnon merkityksestä ihmisen elämässä

ULKOASU JA TAITTO Verneri Käyhkö ISSN-L 0788-9828, ISSN 0788-9828 (Painettu) ISSN 2242-6140 (Verkkolehti) Painosmäärä: 1200 33. vuosikerta

8 ITKUPILLI varhaiset kokemukset voivat muovata ihmisen identiteettiä ja tunnesiteitä läpi elämän

PAINO PunaMusta Oy

9 ELÄMÄN SUOLAINEN JA MAKEA Jokaisella on mahdollisuus löytää oma paikkansa ja onnellisuutensa elämässä

ILMOITUSMYYNTI Antero Viinikainen ja Auli Lepistö antero.viinikainen1@gmail.com, p. 050 530 6978

10-11 LAPSETTOMUUDEN SURUA VOI PURKAA TAITEEN AVULLA Taide voi auttaa käsittelemään surua, pelkoa ja pettymystä

ILMOITUSAINEISTOT TJM-Systems Oy, PL 75, 02921 Espoo, p. 044 566 7032 aineistot@tjm-systems.fi Kannen kuva: Mari Vuorinen

12 SATOJEN VUOSIEN YKSINÄISYYS Yksinäisyys voi jatkua yli sukupolvien

Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Viisi uusinta Helmi-lehteä: https://issuu.com/helmiry Yhteystiedot: helmi@mielenterveyshelmi.fi

14-15 ELÄMÄNKAARELTA ELÄMÄNSILLALLE Elämänsilta mahdollistaa yksilöllisemmän ja monimuotoisemman tulkinnan elämän eri vaiheista

Helmi-lehti julkaisee lukijoiden kirjoituksia. Lähetä tai tuo Helmi-lehdelle tarkoitettu posti toimitukseen, osoitteeseen Mielenterveysyhdistys HELMI ry, Mäkelänkatu 56, 00510 Helsinki tai lähetä sähköpostia mira.martikainen@mielenterveyshelmi.fi

16-17 VIIKKONI KUVINA Uusi juttusarja päästää lukijat kurkistamaan Helmin työntekijöiden arkeen, tällä kertaa verhoa raottamassa keittiötyöntekijämme Minna ja Kiti

MEDIAKORTTI Linkki mediakorttiin löytyy HELMI ry:n sivuilta osoitteesta: https://mielenterveyshelmi.fi/helmi-lehti2022/

20-21 ELÄMÄNKAARI Tarja kertoo tekstissään kauniisti oman elämänsä tärkeistä hetkistä

Helsingin kaupunki tukee HELMI ry:n toimintaa Lehtiaineisto ilmestyy

LEHTI

AINEISTO

ILMESTYY

26-27 KUKA MINÄ OLEN JA KENEN KANSSA? Elämänkaaren eri vaiheet ja kaudet saavat kirjoittajan pohtimaan ihmisyyttä

1/2024 2/2024 3/2024 4/2024

16.2.

6.5.

22.8.

7.11.

maaliskuu viikolla 11 kesäkuu viikolla 23 syyskuu viikolla 38 joulukuu viikolla 49

R PÄ

ISTÖME

R

KK I

YM

22-23 ELÄMÄN KIHARA Miltä näyttää yhden ihmisen maailma elämänkaaren läpi katsottuna?

PunaM us

M

2

HELMI 2/2024

ILJ

ÖMÄRK

T

Painotuotteet Painotuotteet 1234 5678 4041-0209

ta

AUDITOITU

CO2 NEUTRAALI TUOTE

Ihmiselämän kaaressa on monta kesää Elämme aikaa, jona luonto saavuttaa suurimman kukoistuksensa.

Täällä Suomessa, neljän vuodenajan maassa, näemme selvästi elämän kiertokulun vuodenkierrossa. Luonto uinuu talven, heräilee keväällä nuoreen elämään, kasvaa ja kypsyy kesän ajan ja syksyllä alkaa vähitellen hiipua ja hidastua seuraavaa talviunta kohti.

Minua on kirjoittajana aina kiehtonut ja inspiroinut valtavasti vuodenaikojen kierto, sillä se muistuttaa symbolisesti myös ihmisen elämänkaaresta. Niin kuin millä tahansa elävällä olennolla, meillä ihmisilläkin on oma aikamme syntyä, kasvaa, kypsyä ja lopulta kuolla. Elämämme rakentuu erilaisista vaiheista, jotka voivat poiketa toisistaan yhtä suuresti kuin sama maisema eri vuodenaikoina. Lapsuus on omanlaistaan aikaa, nuoruus toisenlaista, ja aikuisuuteenkin voi mahtua hyvin moninaisia elämäntilanteita.

Kokemusten karttuessa kasvaa myös viisaus. Voimme kohdata samanlaisia asioita uudelleen ja suhtautua niihin aivan eri tavalla, kun ikää on enemmän.

Nyt kesällä näemme luonnon ympärillämme kukoistavan täydessä voimassaan. Ihmiselämässä on kuitenkin omanlaistaan se, että ihminen voi puhjeta kukkaan ja elää täyttä loistoaan missä elämänvaiheessa tahansa, ja monta kertaa yhden elämän aikana.

Ihmiselon alhot ja huiput eivät riipu meidän kehomme iästä eivätkä tapahdu yhdellekään meistä samoin kuin jollekulle toiselle. Voi tulla aikoja, kun olo on voimaton ja lakastunut, vaikka olisi iältään nuori. Ja toisaalta uuden alun ja elämänvoiman heräämisen voi kokea korkeallakin iällä.

Helmin toiminta hiljenee hieman kesäksi, vaikka ympäröivä luonto elämöi. Yhdistykselläkin on oma vuodenkiertonsa. Sille kesä on levon aikaa, mutta se on silti koko ajan olemassa meitä helmiläisiä varten. Samalla tavalla omissa sykleissään kulkee ihmisen mieli.

Tarvitsemme ajoittain lepoa, joskus niin kovasti, että voisimme käpertyä nukkumaan yli kokonaisen vuodenajan. Mutta koska tahansa voi uusi elämä alkaa versoa. Yllättäen huomaamme, että jonnekin meissä on kasvanut kukka. Ensin yksi pieni arka

yksilö – ja yhtäkkiä sisällämme loistaakin kokonainen tuoksuva kukkaketo. Yhtä varmasti kuin kesä aina saavuttaa luonnon, saapuu jokaiselle meistä aika taas kukoistaa. Ja kun katsomme taaksepäin, saatamme nähdä elämänkaaremme monenlaiset maisemat, niiden kauneuden ja rikkauden.

Roosa Tiensuu Kirjoittaja on Helmin hallituksen jäsen, jonka elämän kesä alkoi puhjeta kukkaansa osittain Helmiin löytämisen ansiosta.

3

AJANKOHTAISTA KUVA: MARI VUORINEN

Eija Toiviala on vuoden helmiläinen Mielenterveysyhdistys Helmi ry:n vuosittaisena Helmi päivänä julkistettiin uusi vuoden helmiläinen.

Helmi-päivä on meille kaikille tärkeä perinne, sillä se symboloi yhteisömme voimaa, sitkeyttä ja antaumuksellista työtä mielenterveyden hyväksi. Helmi päivän juhlaan on aina kuulunut perinne siitä, että haluamme nostaa esille jonkun helmiläisen, kenet te olette nähneet tärkeänä osa tätä yhteisöä ja kenen panos on ollut merkittävä yhteisöllemme?

Vuoden helmiläisen valinta on erityinen hetki, sillä se on tapa tunnustaa niitä, jotka ovat omistautuneet yhteisömme hyvinvoinnille ja vahvistaneet omalla toiminnallaan yhdistyksen toimintaa. Tänä vuonna meillä oli ilo ja kunnia nimetä Vuoden helmiläiseksi henkilö, joka on ollut pitkäaikainen Helmin kävijä ja ryhmänohjaaja. Hänen ohjaamansa ryhmät ovat inspiroineet meitä kirjoittamaan ja tutkimaan luovuuttamme, hän on johdattanut meitä teatterin maailmaan ja tarjonnut meille unohtumattomia kulttuurielämyksiä. Ennen kaikkea hän on ollut läsnä, kuunnellut ja on aina ystävällinen. Hänen läsnäolonsa on ollut valtavan arvokasta, ja hänen myönteinen asenteensa on tarttunut meihin kaikkiin. Oli ilo ja kunnia nimetä tämän vuoden Vuoden helmiläiseksi Eija Toiviala.

Kiitos Eija panoksestasi Helmissä ja lämpimät onnittelut!

4

HELMI 2/2024

Juhlapäivä oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut.

Saimme nauttia elävästä, niin kotimaisesta kuin ulkomaisesta musiikista Helmin oman bändin Kelan Suudelman johdattaessa meidät toiminnanjohtaja Heidin avajaispuheeseen ja vuoden helmiläisen valintaan. Tämän jälkeen esiintymään saapui yksi suomi-pop-rockin luojista, ilmiöksi nousseesta Mamba-yhtyeestä tuttu lauluntekijä Tero Vaara.

Teron esiintyminen Helmissä tuli osaksi hänen 40-vuotis juhlakiertuettaan ja kuulimme kattavan kokoelman lähes kaikille tutuista kappaleista, sekä tarinoista tekstien takana.

Tietysti Helmin Ruokapirtti oli loihtinut myös makoisat kakkukahvit. Osallistujamäärä päivässämme oli huikea 91 henkilöä. Hyvä me!

Päivi Seila, Arja Sihvonen, Tiina Viitanen, Tuula Samulin, Roosa Tiensuu, Harri Fagerlund, Jyrki Wahlstedt, Timo Krohn, Sami Laihanen (Kuvasta puuttuvat: Taru Reinikainen ja Veera Henriksson)

Mielenterveysyhdistys Helmi ry:n vuosikokous Tilaisuus alkoi kahvittelulla, jonka jälkeen siirryimme tilaisuuden varsinaiseen osuuteen. Vuosikokouksessa valitaan uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle hallituskaudelle 2024-2025. Erovuorossa ovat tänä keväänä varsinaiset jäsenet Timo Krohn, Juha Porkola, Roosa Tiensuu sekä varajäsenet Arja Sihvonen sekä Veera Henriksson. Ehdolla hallituksen uusiksi jäseniksi olivat Timo Krohn, Roosa Tiensuu, Arja Sihvonen, Veera Henriksson sekä Sami Laihanen. Puheenjohtaja Päivi avasi vuosikokouksen klo 16.00. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Validian toimitusjohtaja Laura Räty. Kokouksen sihteeriksi valittiin Heidi Saukkonen. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Sami Laihanen

ja Arto Haatainen. Ääntenlaskijoiksi valittiin palveluohjaajat Minna Papunen ja Mika Ristiranta. Paikalla vuosikokouksessa oli 23 jäsentä. Kokouksessa käsiteltiin yleisiä yhdistyksen asioita ja läpikäytiin vuosikertomusta 2023 toiminnanjohtaja Heidi Saukkosen sekä vastaavan toiminnanohjaajan Johanna Norringin johdolla. Toimintasuunnitelman 2024 esitteli Heidi Saukkonen. Äänestettiin hallituksen varsinaiset jäsenet ja varajäsenet samalla äänestyskerralla.

Varsinaisiksi jäseniksi valittiin Sami Laihanen, Timo Krohn sekä Roosa Tiensuu. Varajäseniksi valittiin Veera Henriksson sekä Arja Sihvonen. Iso kiitos ja onnittelut kaikille valituille!

5

Itsetunto on tukipilari Elisabet tutkii keinoja vahvistaa ja ylläpitää terveellistä itsetuntoa

Itsetunto ei ole ehjä kokonaisuus. Se muokkautuu ja kehittyy pitkin elämää tilanteiden ja elämän mukaan. Se voi vaihdella jopa päivän aikana riippuen siitä, mitä tekee, kokee ja tuntee. Itsetuntoon voi myös itse tietyissä määrin vaikuttaa.

Itsetunnon pohja luodaan vahvasti lapsuudessa ja siihen vaikuttavat myös persoonallisuus ja keskushermosto.

Turvallinen lapsuus, jossa on lämpimät ja luotettavat ihmissuhteet luovat perustan hyvälle itsetunnolle. Hyväksyntä, arvostus ja rakkaus auttavat hyväksymään itsensä ja muut ihmiset, sekä antavat uskallusta epäonnistua. Keinoja selviytyä löytyy myös helpommin.

Hyvä ja terve itsetunto tarkoittaa sitä, että on sinut itsensä kanssa ja jokseenkin tyytyväinen itseensä ja elämäänsä.

Itsetunnolla on vaikutusta moneen asiaan, kuten mielialaan, ihmissuhteisiin ja työelämään. Hyvän itsetunnon omaava hyväksyy itsensä sellaisena, kun on, puutteista ja siitä huolimatta, mitä muut ajattelevat. Minäkuva on totuudenmukainen. Itsetuntoinen tunnistaa heikkoutensa ja epäonnistumisensa mutta positiiviset ominaisuudet ja onnistumiset vallitsevat mielessä. Vaikeuksien ja pettymysten käsitteleminen on helpompaa ja luottamus vahva siitä että selviää. Hyvä itsetunto vaikuttaa myös siihen, että tulee toimeen muiden ihmisten kanssa ja sietää paremmin kritiikkiä ja arvostelua.

Monet seikat elämän varrella voivat haavoittaa itsetuntoa. Esimerkiksi sairastuminen, eläkkeelle jääminen tai vanheneminen voivat aiheuttaa kriisiä. Monet epäonnistumiset ja pettymykset saattavat myös alentaa itsetuntoa.

Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat usein häpeää ja alemmuudentunteita ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt voi tuntea itsensä huonoksi ja hyödyttömäksi. Vastoinkäymisten ei kuitenkaan tarvitse heikentää itsetuntoa pysyvästi. Elämään

6

HELMI 2/2024

kuuluu kaikenlaista ja oman vajavaisuutensa ja elämänkäänteiden hyväksyminen auttaa pettymysten käsittelemisessä ja kriisien läpikäymisessä. Vaikeudet voivat jopa nostaa itsetuntoa vahvistumisen kautta. Matkan varrella kertyy myös elämänviisautta.

Japanilaiseen filosofiaan pohjautuvassa wabi sabi-ajattelussa pyritään kunnioittamaan epätäydellistä, hyväksymään se ja näkemään se kauniina. Samantapainen on ikivanha japanilainen taidemuoto, kintsugi. Rikki mennyt posliini korjataan kultaliimalla ja siitä tulee uniikki ja entistä upeampi ja vahvempi kun epätäydellisyyttä korostetaan. Rikkinäisyyttä ei tarvitse peittää, vaan siihen luodaan uusi suhde ja astia saa erityisen ominaisuuden. Näitä filosofisia ajattelutapoja on mahdollista soveltaa myös ihmisten moninaisiin epätäydellisyyksiin ja vastoinkäymiset voidaan nähdä mahdollisuuksina tulla vahvemmaksi ja upeammaksi ihmisenä.

On hyvä muistaa, että itsetunto on vain yksi ominaisuus monen joukossa. Osa ihmisistä voivat olla tyytyväisiä elämäänsä, vaikka heidän itsetuntonsa ei olisi kovin hyvä.

Huonommankin itsetunnon kanssa voi elää hyvää elämää jollei siitä kärsi. Itse jokainen pystyy arvioimaan parhaiten. On myös hyvä tietää, että ujolla ja hiljaisella voi olla hyvä itsetunto, kun taas rohkealla ja puheliaalla huono Itsetunnossa on monia ulottuvuuksia ja osa-alueita. Itsetunto voi esimerkiksi olla hyvä vanhempana mutta huono työelämässä.

Itselleen tulisi puhua ymmärtävästi, lempeästi ja kannustavasti. Muille olisi hyvä puhua itsestään arvostavasti.

Itseltään ei myöskään tulisi vaatia liikaa. Esimerkiksi masentuneena kokee usein olevansa huono ja arvoton. On tärkeää suosia ihmissuhteita, jotka tekevät hyvää ja joissa voi olla oma itsensä. Vertaisilta voi usein kokea saavansa tukea ja kannustusta, kun häpeän tunteita ei samalla tavalla ole.

Itseään ei pidä liikaa vertailla muihin. Sosiaalinen media antaa usein liian ruusuisen kuvan toisten elämästä. Täytyy muistaa, että jokainen on omanlaisensa.

”Täytyy muistaa, että jokainen on omanlaisensa” Itsetuntemus auttaa itsetunnon rakentamisessa. On hyvä miettiä omia tarpeitaan sekä sitä missä asioissa on hyvä ja mistä saa myönteistä palautetta. Onnistumisen ja mielihyvän tunteita tuova tekeminen tekee hyvää ja vahvistaa itsetuntoa ja itseluottamusta. Hyvän itsetunnon omaavilla on usein myönteinen tapa ajatella. Miettiä voi, voisiko omaa myönteisyyttä lisätä. On myös hyödyllistä pohtia, mikä lisää itsetuntoa, mikä vähentää. Entä mitkä seikat menneisyydessä ovat vaikuttaneet myönteisesti, mitkä kielteisesti itsetuntoon?

Oman itsensä arvokkaana ja riittävänä pitäminen lisää itsetuntoa. Tärkeää on hyväksyä vajavuutensa ja että saa olla heikko. Jokainen ansaitsee kaikkea hyvää ja myös sen, että pitää itsestään hyvää huolta.

Nuori nainen, jolta oli rintasyövän takia poistettu toinen rinta, katsoi ensimmäistä kertaa itseään peilistä alasti leikkauksen jälkeen. Kädessään hänellä oli punainen ruusu.

Hän kysyi itseltään mitä hän näki peilissä. Vastaus antoi voimaa jatkaa elämää.

Teksti: Elisabet Heikkilä FM, soveltava psykologia

7

Itkupilli Tämä henkilökohtainen pohdinta avaa ikkunan kirjoittajan varhaislapsuuden kokemuksiin ja niiden vaikutukseen hänen elämäänsä aikuisena

Olen miettinyt, miten varhaislapsuuteni kokemukset ovat vaikuttaneet minuun aikuisena. Mitä jälkiä pienenä kokemani turvattomuus ja hylätyksi tulemisen tunne ovat minuun jättäneet. Äitini kuoli kotonamme pitkäaikaiseen sairauteen, tuberkuloosiin, ollessani vasta 3,5-vuotias. Hän oli jo sairas saadessaan minut. Valokuvista näen, että hän oli syöttänyt minua tuttipullosta, pitänyt jäykästi sylissään ja ulkoiluttanut vaunuissa. Fysiologiset tarpeeni tulivat siten tyydytetyiksi. Minulla oli on/off äiti, sillä hän joutui välillä parantolaan. Pieni lapsi havainnoi ja aistii ympäristöään.

Ihmisen perusluottamus ja tärkein kiintymyssuhde vanhempiin luodaan alle 3-vuotiaana. Hänen sairautensa ei voinut olla vaikuttamatta suhteeseemme. En muista äidistäni mitään, vain sen, kuinka nuori lapsenlikka harjasi pitkiä hiuksiani, kun näimme, miten valkotakkiset veivät hänet paareilla hämärästä makuuhuoneesta sairaalaan. Sinne hän kuoli kahden päivän kuluttua. Kukaan ei koskaan selittänyt minulle ymmärrettävästi mitä oli tapahtunut ja miksi? Jäimme kahdestaan isäni kanssa.

Hän oli onnekseni hyvin lapsirakas ja opettavainen.

Hän otti minut mukaan harrastuksiinsa: fillarin kyydissä Munkkiniemen uimarantaan ja uimastadikalle.

Tupakansavuisessa keilahallissa sain Jaffaa. Linnanmäellä törmäilimme autoradalla. Joskus iltaisin isäni otti minut mukaan työpaikalleen Orionille. Kiipesimme metallisia kierreportaita yläkerroksen laboratorioon, jonka nurkassa istuin jakkaralla syömässä korppuja. Kerran kotona illalla muistan pelästyneeni television ”lumisadetta.”

Päivisin olin aluksi äidinäidillä hoidossa, sitten isänäitini sisko otti minut hoiviinsa Castréninkadulle Kalliossa.

Lapsilta kielletty veräjähissi vei kolmannen kerroksen kaikuvalle sisäpihalle antavaan kaksioon. Pienemmästä huoneesta pääsi keittokomeroon, jossa tuo Lempi-mummo teki usein viiliä hapatetusta maidosta. Sain apulikkana jännittää viilikipot ja niiden päällä keikkuvat lautaset keittiön nurkan kylmäkomeroon. Veimme yhdessä roskapussia rappukäytävän roskakuiluun. Siellä haisi tuuli, mutta mitään ei kuulunut sen alkurusahduksen jälkeen. Oli tärkeää olla hyödyksi. Tullessamme takaisin mummo veti aina paksun oviverhon ulko-oven eteen. Kerran talviaikaan olin

karannut ulos vähissä vaatteissa ja mummo havahduttuaan päiväuniltaan tavoitti minut onneksi heti viereiseltä kadulta. Heikosti pelitin hoitopaikassa. Pillitin mummon helmoissa, en halunnut päästää häntä edes vessaan.

Monesti hoivaajani pisti pelin poikki ja jouduin jäähylle.

Silloin hän pyöräytti lankapuhelimesta numeron yläkertaan ja niin kipitin rappusissa viidenteen kerrokseen ”ylämummoon.” Siellä minä nökötin hipihiljaisena ”jäähyaitiossa” keittiöjakkaralla, yksiön turvallisessa nurkassa. Pelasin intohimoisesti nappulapeliä. Emme paljoa puhuneet, sillä pelkäsin vähän sitä tiukanoloista isoa naisihmistä, joka kuunteli vakavana rätinä-radiotaan. Sisäpihalla me kakarat leikimme kirkkistä, peiliä, twistiä ja hyppäsimme ruutua tai narua. Sain kokea ja opetella yhteenkuuluvuutta. Pojat brendasivat auringossa filminauhoja suurennuslaseilla.

Pihan paksuin poika ilkkui minua itkupilliksi. Suurin haaveeni oli nukkua kuomuvaunuissa. Kerran pääsin isompien tyttöjen mukana ostamaan maitokaupasta ”tötteröjäätelöä.”

Sitten tuli minun vuoroni ojentaa (hikiset) kolikkoni tiskin yli. Hymyilevä kauppias totesi minulle lopuksi: - ”Hyvinhän se sujui!” Arvonannon tarpeeni sai silloin vahvistusta. Isä vei ja haki minut Kalliosta ratikalla ainakin vuoden verran.

Sain uuden äidin kummitädistäni, joka oli ollut oman äitini koulukaveri. Kukaan ei hiiskunut sanaakaan oikeasta äidistäni. Sain myös pikkuveljen, juuri kun aloitin koulutieni.

Olin edelleen arka ja turvaton, en kiintynyt uuteen äitiini.

Olen etsinyt ”kotia” koko ikäni. Olen vaihtanut työpaikkoja ja asuinpaikkoja kymmeniä kertoja. Olen jättänyt saman ihmisen kahdesti. Inhoan hetkeä, kun kaverini katoaa silmistäni, viimeksi Lontoon ihmisvilinässä. Onneksi ikävä tunne kestää enää vain hetken, sillä tiedän selviäväni hyvin itseksenikin. Geenit ja/tai turvaton lapsuuteni on koulinut minusta rohkean. Minun on pitänyt osata selvitä itse. En pelkää uusia tilanteita, korkeita paikkoja, olen kiinnostunut vähän kaikesta, otan ihmiset ihmisinä. Mutta mikään ei ole poistanut sitä sisäistä tyhjyyttä, kaipuuta, eikä kukaan ole tähän päivään mennessä onnistunut täyttämään sitä aukkoa sydämessäni, jonka äitini aikainen poismeno on sinne kaivertanut. En oikein osaa kiintyä, olen enemmän järki- kuin tunneihminen. Olen silti pärjännyt polullani ja ensi lauantaina menen lapsenlapseni Joelin 2-vuotissynttäreille. The show must go on!

Teksti: Maarit

8

HELMI 2/2024

Elämän suolainen ja makea Teksti kuljettaa lukijan kivusta toivoon ja osoittaa, että menneisyys ei määritä tulevaisuutta

Kävelen metsäistä hiekkatietä Paraguayssa. Vihreys ympäröi minut, aurinko paistaa ja suuria perhosia lentelee siellä täällä. Ihan kohta tulen mutkaan, jonka jälkeen näen meille rakennettavan talon. Se näyttää jo talolta. Vielä kuukausi ja pääsemme muuttamaan sinne. Ympärillä on neljä hehtaaria maata ja se on kaikki meidän – palmuineen, monine lehtipuineen ja liaaneineen, jotka kiipeävät kohti korkeuksia.

Olen tullut pitkän matkan tähän päivään, tälle kääntöpiirille.

Valmistuva talo herättää minussa tunteita ja nostaa pintaan muistoja. Yhdessä nykyhetken kanssa ne ovat elämän suolainen ja makea, silmät samaan aikaan kyyneleiset ja sädehtivät.

Olen 5-vuotias. Olemme köyhiä. Vesi pitää kantaa sisään ja ulos. Lämpö tulee kaminasta, mutta sen hehku ei ulotu keittiöön asti, jossa tunnen, kuinka lämmin tee valuu aamulla ruokatorvea pitkin mahaan. Äidillä on vaikea masennus ja hän on tuskainen, sillä mikään sen aikainen lääke ei auta. Hän ja isä riitelevät paljon. Minua pelottaa, mutta yritän toimia sovittelijana riitatilanteissa.

Viisi vuotta myöhemmin äiti on kuollut, isä on mielisairaalassa ja minä itse asun sijaiskodissa, jossa olen välttämätön paha. Mitä tahansa sanon, se on väärin tai tyhmää. Olen ei-toivottu, ylimääräinen. Valvon joka yö, itken ja kysyn Jumalalta: ”miksi?”, mutta hän ei vastaa.

Ainoa oma tilani on kahdenkymmenen sentin pätkä kirjahyllytasoa, jolla joka ilta järjestelen pieniä tavaroitani ja yritän olla sen näköinen, että teen jotakin hyödyllistä ja järkevää. Ilmapiirin kireys kaikuu seinissä.

Niin kuluvat vuodet, valvotut yöt, äänettömät kyyneleet ja lopulta tulee hetki, kun lähden omaan elämään. Opiskelen ammatin, olen töissä, tapaan elämäni miehen, menemme naimisiin ja muutamme Saksaan. Siellä etäisyyttä aikaan ja paikkaan on niin paljon, että vanhat arpeni aktivoituvat.

Eräänä päivänä katson peiliin enkä enää tiedä, kuka olen.

Alan saada itkukohtauksia, jotka vievät jalat alta, en pysty töihin ja panttaan kaupassakäyntiä monta päivää peräkkäin.

Tulevaisuutta ei ole. Tajuan, että tarvitsen hoitoa. Saan keskivaikean toistuvan masennuksen ja PTSD:n diagnoosit.

Traumaterapia kestää kolme vuotta. Joka viikko menen purkamaan kuormaa ja viikko viikolta olo helpottuu. Terapeuttini on loistava. Jo neljännellä tapaamiskerralla hän saa minut niin vakaaseen mielentilaan, että selviän koko session itkemättä. Joka kerta lähden kotiin mieli kevyempänä,

rintaa puristaa vähemmän ja ymmärrän omia rajojani ja niiden tärkeyttä paremmin. Toisinaan EMDR-hoito saa minut niin väsyneeksi, että nukun pitkät päiväunet seuraavanakin päivänä.

Sitten terapia on ohi, maailma muuttunut ja me päätämme kokeilla elämää Paraguayssa. Olen luottavainen. Olen saanut terapiassa välineitä triggereideni tunnistamiseen, rajojen asettamiseen ja tunteideni käsittelyyn. Äitini kuoleman jälkeen sanoin, että suru ei koskaan katoa, mutta se haalistuu. Terapia tervehdytti minut, mutta menneet kokemukset eivät poistuneet. Ne haalistuivat, liukuivat menneisyyteen eivätkä enää ole esteenä tulevaisuudelle, joka on valoisa ja kaunis.

Saavun mutkaan, josta näen valmistuvan talomme, joka jo näyttää talolta. Siellä en ole ylimääräinen enkä ei-toivottu.

Olen kotona.

Teksti: Mervi Huhtilainen

9

Lapsettomuuden surua voi purkaa taiteen avulla Kirjoittaja jakaa avoimesti omia kokemuksiaan tahattomasta lapsettomuudesta ja sen aiheuttamista tunteista

Taide on monelle meistä tärkeä ja merkittävä voimavara. Se rikastaa elämäämme monin tavoin: Tarjoaa inspiraatiota, hauskuuttaa, lohduttaa, opettaa, tuo uusia kokemuksia ja herättää tunteita. Kaikenlainen taide voi olla puhuttelevaa, ja jokaisella on vapaus tulkita näkemäänsä, kuulemaansa ja kokemaansa haluamallaan tavalla. Oli kyseessä maalattu taide, kirjoitettu kirja, musiikki, tanssi tai vaikkapa luonnon tarjoama ajoittain vaihtuva kaunis maisema, voi kuka tahansa löytää siitä jotakin uutta ja oivaltavaa sen äärelle syventyessään. Uskon, että ainakin itselleni monen elämän eteeni tuoman vaikeuden käsitteleminen ja asioiden saaminen järjestykseen oman pääni sisällä olisi ilman taidetta ja etenkin musiikkia ollut erittäin haastavaa, ellei jopa mahdotonta.

Jo ennen teini-ikää löysin musiikista ja kappaleiden sanoituksista tärkeän työvälineen omien tunteideni sanoittamiseen ja vaikeuksien keskellä sen pukemiseen sanoiksi, mitä milloinkin kävin läpi. Yritin tuolloin kirjoittaa runoja ja kappalesanoituksia myös itse, mutta usein huomasin, että joku toinen oli osannut sanoittaa tilannettani paljon itseäni osuvammin ja kauniimmin. Vaikka itse kirjoittaminenkin toimi jonkinlaisena voimakeinona, keveni taakka parhaiten sellaista musiikkia kuunnellen, jonka sanoituksista oma elämäntilanne oli tunnistettavissa. Tuntui hyvältä löytää juuri ne oikeat sanat, jotka kuvasivat kaiken täydellisesti.

Musiikin suuri merkitys elämän kivikkoisilla poluilla selviämiseksi on kulkenut vahvasti mukanani myös aikuisiällä.

Mukaan on tullut lähes yhtä tärkeäksi voimavaraksi myös kirjallisuus, josta voi usein löytää sekä keinoja haasteiden kanssa painiskeluun että oppia vaikkapa muuttamaan omien ajatusmalliensa kulkua valoisampaan suuntaan. Kun löytää tarinan, johon samastua ja mieli on avoin, antaa se runsaasti eväitä uuden oivaltamiseen. Tämä on yksi syy monien muiden lukemiseen liittyvien hyötyjen lisäksi miksi

10 HELMI 2/2024

kirjaan kannattaa tarttua aina kun siihen on aikaa - ja sitä kannattaa ehdottomasti kalenterista kirjoille raivata.

Olen alle 30-vuotiaana joutunut kohtaamaan kriisin, joka on elämässäni varmasti yksi vaikeimmista poluista jonka läpi joudun kulkemaan. Koko elämäni tärkein haave ja päämäärä on aina ollut tulla äidiksi. Se on ollut sisäänrakennettuna osana minua jo silloin kun olin lapsi vielä itsekin.

En koskaan ole edes ajatellut muuta vaihtoehtoa, oma lapsi ja mielellään useampikin on tuntunut ainoalta oikealta ja luontevalta osalta elämääni ja aikuisuutta. Pelkkä ajatuskin sen toteuttamatta jättämisestä on kylmäävä. Täydellisen väärä ja epäsopiva. En voisi milloinkaan kuvitella mieleni milliäkään siitä muuttuvan, mutta en myöskään olisi voinut koskaan uskoa kuinka syviin vesiin tuo haaveeni minut vielä veisi ja kuinka riekaleiksi se repisi sydämeni. Alkaessani yrittää tulla raskaaksi 25-vuotiaana en vielä tiennyt kuinka paljon surua, pelkoa, ahdistusta ja suoranaista tuskaa tulisinkaan kokemaan pettymysten kerääntyessä toinen toisensa perään joka kuukausi. Toivo ja epätoivo vuorottelivat riippuen siitä, missä vaiheessa kuukautta elettiin.

Kaikki nuo kuukaudet ovat olleet pelkkää vuoristorataa: Ensin ylämäkeä, uskoa ja toivoa paremmasta, ja lopulta syöksytään vauhdilla alamäkeen, surun, pettymyksen ja lopulta myös pohjattoman vihan ja katkeruuden tunteiden syliin. Kuukaudet ja vuodet täyttyivät käynneistä lapsettomuusklinikalla, keskusteluista ja hoitosuunnitelmista lääkäreiden kanssa, kuukausittaisista tutkimuksista, monin eri tavoin kehoon annettavista keinotekoisista hormonihoidoista, oman kehon tarkkailusta, pelosta, puhelinsoitoista hoitajille negatiivisista raskaustestituloksista ja pohjan putoamisesta kaikelta kerta toisensa jälkeen. Se aika on ollut kivuliasta, itkuntäyteistä. Sellaista taistelua, jota ei kenenkään toivoisi joutuvan kokemaan. Näissä hetkissä samastuttavat tarinat niin musiikin kuin kirjojenkin parissa ovat olleet blogin ja henkilökohtaisen päiväkirjan kirjoittamisen ohella korvaamaton apu järjissäni pysymiseksi.

Tahaton lapsettomuus on vielä nykyään aiheena monelle

melko vieras, eikä suoraan siihen liittyviä tarinoita kovinkaan runsaasti kaunokirjallisuuden romaaneihin tai laulujen sanoituksiin kätkeydy. Lauluista ne on poimittava itse, löydettävä osuvia lyriikoita, jotka muovautuvat mielessä omaksi tarinaksi kuin huomaamatta. Taitavasti sanoitetuilla lauluilla on mahdollista kertoa monta erilaista tarinaa, sanat taipuvat moneen. Lapsettomuutta käsitteleviä romaaneja löytyy jonkin verran, mutta yhtäkään sellaista en ole vielä käsiini saanut, jossa loppu ei olisi onnellinen vaikkakin olen paljon oman kokemukseni kanssa yhteistä niistä muutoin löytänytkin. Tällä hetkellä en kaipaa onnellisia loppuja, sillä sylini on edelleen tyhjä. Sellaisiin loppuihin en pysty mitenkään samastumaan, mutta enemmän kuin mitään muuta, toivon että vielä jonakin päivänä se on mahdollista. Kuten eri somekanavissa eräs tahattomaan lapsettomuuteen usein liitetty hashtag #yksiviidestä kertoo, on joka viides suomalainen lasta toivova vasten omaa tahtoaan lapseton. Vaikka määrä on huomattava, ei se ehkä kuitenkaan ole niin suuri, että siitä kirjoitettaisi lauluja tai romaaneja samaan tahtiin kuin ihanasti alkavasta tai onnettomasti päättyneestä rakkaudesta, parisuhteen haasteista, vakavasta sairastumisesta tai kuolemasta.

Se ei kosketa riittävän monia, ja sellaisesta on silloin usein vaikeaa kirjoittaa. Haastavimmillaan suurena osana tahattoman lapsettomuuden kokemusta ovat voimakkaat, vaikeat tunnemyrskyt, muutokset ihmissuhteissa, raivoisat ajatukset itseä ja ympäristöä kohtaan sekä niin syvä suru ja epätoivo, ettei siihen välttämättä ole aivan helppoa tarttua.

Teemaan sopivaa musiikkia olen löytänyt sekä itse sattumalta että tahattomasti lapsettomien yhdistyksen, Simpukka Ry:n joitakin vuosia sitten Spotify- palveluun luoman soittolistan kautta, johon on listattu kappaleita lohduksi lapsettomille. Toivon ja uskon, että myös sellaiset kuuntelijat, joilla ei ole lainkaan kosketuspintaa tahattomaan lapsettomuuteen saisivat edes aivan pienen käsityksen musiikin kautta siitä tunteiden rajusta vuoristoradasta sanojen äärelle pysähtyessään. Moneen lauluun kätkeytyy lapsettoman ajatuksia ja tunteita. Koskettavimmin kaikista tähän saakka koskaan kuulemistani lauluista se tapahtuu Antti Tuiskun Mä hiihdän- kappaleessa, josta Erin on tehnyt oman, entistäkin koskettavamman versionsa Vain elämää- ohjelmassa muutama vuosi sitten. Kappale

lienee sanoitettu alunperin parisuhteen päättymisen ja siitä seuraavan surun ympärille, mutta se sopii loistavasti sanoittamaan myös tahattoman lapsettomuuden tuskaa.

Itselleni se kuvaa ystävyyssuhteen hiipumista pois ystävän määrätietoisesti kulkiessa kohti juuri sitä mistä toinen osapuoli on aina haaveillut, saavuttaa lopulta äitiyden toisen jatkaessa tarpomistaan pettymyksestä toiseen, uuteen raskaskulkuiseen mäkeen - ja kuitenkin on pakko vain yrittää jaksaa eteenpäin loputtomalta tuntuvasta kivusta ja epätoivosta huolimatta. Sillä sitäkin tahaton lapsettomuus joskus tekee. Saa ihmissuhteita hajalle keskenään liian erilaisten elämäntilanteiden yhteentörmäyksessä. Itselleni on näin käynyt, ja siksi kyseisestä kappaleesta on tullut minulle erityisen tärkeä. Usein se taittaa pois huonolla hetkellä sen kaikkein pahimman kivun, kun tuntuu ettei sopivia sanoja meinaa mustaan hetkeen löytyä.

Vaikka lapsettomuustarinoita kirjoissakin on vähän, voi myös toisenlaisia vaikeita kokemuksia kuvaavia kertomuksia hyödyntää oman kriisin käsittelemisessä. Oli kriisi mikä tahansa, liittyy siihen usein hyvin samantyyppisiä tunteita, joiden kanssa on vain selvittävä eteenpäin. Lukiessani esimerkiksi parantumattomasti sairastumisesta, läheisen kuolemasta tai vaikean onnettomuuden kohtaamisesta saa siitä jo itselle paljon työkaluja oman tilanteen kanssa elämiseen: Olen muun muassa ymmärtänyt, ettei ole vain yhtä tapaa surra, vaan jokaisella on omansa ja näin saa olla. Surut eivät ole samanlaisia, eivätkä ne ole kestoltaan aina samanmittaiset. Tärkeä oivallus on myös se, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Mitään niistä ei kannata hävetä, padota tai kieltää. Helpointa niiden kanssa on elää vain hyväksymällä ne ja antamalla niiden tulla.

Vähintään yhtä tärkeä voimavara musiikin ja kirjallisuuden rinnalla on luonto ja meri. Rannalla tai meressä veneellä olo on aina jotenkin turvallinen ja levollinen. Siellä ei näe mitään sellaista, mikä muistuttaisi lapsettomuudesta. Se tarjoaa rauhallisen ympäristön, jossa on helppo hetkeksi päästää irti kaikesta ja vain olla. Eikä se koskaan lähde pois, se on varmuudella aina lähellä, kun sen rauhaa ja lohtua tarvitsen.

Teksti ja kuvat: Minna

11

Satojen vuosien yksinäisyys Tässä tekstissä pohditaan syvällisesti yksinäisyyden olemusta ja sen seurauksia sukupolvien yli

Onko yksinäisyys synti, rikos vai sairaus? Periytyykö se suvussa niin kuin perisynti, rikollinen elämäntapa ja perinnölliset sairaudet? Isäni ylitti elinajanodotteensa peräti neljälläkymmenellä vuodella ja oli yksinäinen kuolemaansa saakka. Minäkin olen ollut yksinäinen koko ikäni, 75 vuotta.

Poikani oli ainakin lapsena yksinäinen ja on nyt 38-vuotias. Meistä kolmesta kertyy yhteensä jo tähän mennessä lähes kaksisataa vuotta yksinäisyyttä. Esi-isäni Paavo on isänpuoleisessa suvussani minusta seitsemän sukupolven päässä. Olikohan hänkin yksinäinen? Paavon syntymästä minun kuolemaani on noin 400 vuotta.

Eräs riihimäkeläinen psykologi osui oikeaan sanoessaan, että harvoin tapaa niin yksinäistä ihmistä kuin minä. Olin juuri kertonut hänelle, kuinka moneen vuoteen en ollut käynyt kenenkään kotona eikä kukaan minun kotonani.

Mikä minusta teki yksinäisen? Minulla ei ole sisaruksia, olin koulukiusattu, ankarasti kasvatettu ihmelapsi, jolla ei ollut psyykkistä murrosikää ainakaan ennen yliopisto-opintoja.

En ole kiinnostunut tyypillisistä miesten asioista vaan - kuten eräs riihimäkeläinen sanoi - niin naismainen, että minua voisi luulla homoksi. Ehkä minulla onkin naisten tippaleipäaivot eikä miesten putkiaivot. En ole oppinut väkivaltaiseksi enkä pitämään alkoholismia hauskana asiana, en ole kiinnostunut autoista eikä minulla ole ajokorttiakaan. En vihaa homoja enkä kadehdi pakolaisia. En ole koskaan kuulunut minkään ryyppyjengin sisäpiiriin. Paras urheilulajini on ollut pöytätennis eikä jääkiekko, ja olen koululatinan pohjalta vapaaehtoisesti opiskellut aikuisena espanjaa, ranskaa, italiaa ja portugalia.

Olen kirjoittanut muun muassa omaelämäkertani. En tiedä juuri mitään elokuvista. En osaa mitään korttipeliä. Hyvin moni on sanonut minusta, että olen erikoinen ihminen.

Serkkuni vaimo sanoi koko isänpuoleisesta suvustani, että Ruposet ovat erikoisia ihmisiä. Heikot sortuu elon tiellä, jätkä sen kun porskuttaa. En ole oppinut porskuttamaan.

12 HELMI 2/2024

Sain kuusi psykiatrista diagnoosia työkyvyttömyyseläkettä varten vuonna 2005. Yksi niistä oli F60.1, eristäytyvä persoonallisuus. Samassa psykiatrinlausunnossa on virke: ”Persoonallisuudeltaan tutkittava vaikuttaa hyvin älylliseltä, omaehtoiselta ja originellilta, ongelmallisina piirteinä näyttäytyvät mielestäni vaikeudet itsetunnon säätelyssä, vaativaisuus, riippuvaisuus sekä eristäytyneisyys.” Vaikka ihminen ei olisikaan sairaalloisen eristäytyvä, niin jos hän on älyllinen, originelli ja vaativa, hän varmaan jää helposti yksinäiseksi.

Viime vuonna kuollut kirjailija Sirkka Laine oli naapurini Parikkalassa. Olen yksi päähenkilöistä hänen muistelmaromaanissaan Tähtipolku. Siinä on sivuilla 142-146 kuvaus kouluaikaisesta yksinäisyydestäni. Sirkka käyttää minusta nimiä Tarmo ja Nahkahousuinen Poika. Isäni Toivo oli suutari ja teki minulle joskus nahkahousut. Äidistäni Helvistä Sirkka käyttää nimeä suutarin Alma. Äitini kuoli vuonna 1967, isäni 1972 ja Sirkka siis 2023. Heiltä keneltäkään en enää voi kysyä mitään. Tyttäreni tapasin viimeksi kuusi vuotta sitten ja poikani vuonna 2009. Lapsenlapsiani en ole nähnyt enkä tiedä montako heitä on.

Teksti: Reijo Ruponen

4o

Niemikotisäätiö – yhdessä 40 vuotta Tuettua asumista, aktiviteetteja ja valmennusta helsinkiläisille mielenterveyden häiriöistä toipuville jo vuodesta 1983 lähtien

 niemikoti.fi

Elämänkaarelta elämänsillalle Elämänsilta tarjoaa joustavamman näkökulman ihmisen kehitykseen ja kokemuksiin

14 HELMI 2/2024

Toisinaan itse kukin, tallustaessaan eteenpäin omia polkujaan, pysähtyy. Sekä metsäpolulla että elämänpolulla voi tulla mieleen ajatus siitä, missä nyt ollaan. Jos sijainti on kadoksissa tai sitä pitää tarkentaa, yritetään etsiä tuttuja kiintopisteitä. Metsässä silmä tekee havaintoja puista, kivistä, maaston muodosta tai taakse jääneestä polusta.

Elämänpolulla mieli etsii kiintopistettä tämänhetkisestä tunteesta, kokemuksista ja menneestä. Kummassakin tapauksessa jo tapahtunut antaa vahvistusta siihen, miten jatkaa kulkua. Mitä on edessä? Onko turvallista jatkaa näin, ja miltä polkuni näyttää edessä kohoavan mäen jälkeen?

Kautta aikain ihmisen elämänkulkua on kuvattu ikääntymiseen liittyvänä elämänkaarena. Koko elämä - aika syntymästä kuolemaan – saa kaaren kautta ymmärrettävän muodon. Tähän kaareen on elämänvaiheita kuvattu asiaan perehtyneiden tutkijoiden näkemyksen mukaan joko seitsemän tai kymmenen vuoden sykleissä tai harvempina toisiaan seuraavina vaiheina. Varhaisista ajattelijoista Martti Luther kiteytti: ”Joka seitsemäs vuosi muuttuu kaikki ihmisessä.

Siten joka seitsemäs vuosi on ihmiselle kynnys uuteen, joka synnyttää uudenlaisen elämän, uuden luonteen ja tuo mukanansa toisenlaisia elämänvaiheita”. Sittemmin tuoreempi määrite on tullut Lutherin kaimalta teologi Martti Lindqvistiltä, joka jakoi elämän kolmeen vaiheeseen: ”Nuorin polvi on kasvamassa elämään, aikuinen sukupolvi kantaa vastuuta ja vanhin sukupolvi välittää perinnettä ja ymmärrystä, valmistuen samalla väistymään elämästä”. Tulkintoja on useita ja ikäluokkakäsitteet joustavat.

Nykyhetki ihannoi nuoruutta ja varhaisaikuisuutta. Keskiikäisyys, vanhuudesta puhumattakaan ei tunnu sopivan ajan henkeen. Ikääntymisestä ei oikein haluta puhua, vaan julkisuudessa kehitetään lieveilmauksia. Aikuisen ihmisen elämä halutaan jakaa varhais-, keski- ja myöhäisaikuisuudeksi ja vasta aikain takaa siintäväksi vanhuudeksi. Viisikymppiset ovat entisiä kolmikymppisiä ja seitsenkymppiset rinnastetaan vastaavasti aiempiin viisikymppisiin. ”Ikä on vain numero”, toteaa ikipäivettynyt julkisuuden henkilö kiristettyjen poskiensa välistä. Kansakunnan uusi johtaja halutaan nähdä mieluummin trimmattuna menestyjänä, kuin keski-ikäisenä valtion päämiehenä. Entinen pääministeri loikkii korkeissa koroissaan punaisen maton peittämiä portaita pitkin näkymättömiin. Meille annetaan ymmärtää, että on soveliaampi puhua kaikesta muusta kuin vanhenemisesta.

”Olen ainutlaatuinen.”

Elämänkaarella on kaksi päätä. Jos syntymä kuvataan kaaren alkuna, josta kaikki kehitys alkaa, niin eittämättä sen toinen pää kuvaa elämänkaaren loppua, johon kaikki päättyy.

Kaaren alun ja lopun tulee kannattaa uljasta keskikaarta, jonka tämän hetken käsityksen mukaan tulisi kohota yhä korkeammalle. Mikäli ääripäät eivät ole vahvoja ja tuettuja, koko kaari romahtaa ennen aikojaan. Miten kaaren loppupää ehtii vahvistumaan, jos keskikohdan pitäisi vain laajeta laajenemistaan?

Voisiko elämänkaarikuvauksen vaihtoehdoksi ottaa rakennettavan sillan? Elämänkaari olisikin elämänsilta. Silloin voisi ajatella, että elämänkulku alkaisi rannalta sillan alusta.

Ihmisen kehittymisen tuloksena sillalle kertyisi kokemusten, koulutuksen ja ympäröivän kulttuurin tuottamana pohja, joka kannattelisi siltaa alussa vahvana perustana ja sillalla etenemisen myötä siihen kehittyisi aikuisen ihmisen elämänkokemusten kautta vahvoja tukipalkkeja. Sillan pään edetessä vastarannalle, perustaksi laskeutuisi loppupäätä kannattelemaan kaikki elämänsillalla nähty, koettu ja eletty.

Näiden perustusten kannattelema silta pysyisi jäntevänä, kun vahva arvopohja ja sivistys kannattelisi elämänsiltaa sen alusta aina sillan päähän saakka vastarannalle – vanhuuteen ja elämän päättymiseen. Rannalta voisi sillan ylittäjä siirtyä eteen avautuvan polun kautta vihreän metsän siimekseen.

Useimmilla meistä on käsitys siitä, missä vaiheessa olemme omaa elämänkaartamme. Tony Dunderfelt tiivistää kirjassaan Elämänkaaripsykologia tätä ajatusta: ”Ihmisen kehitys jatkuu koko elämän ajan.” ”Myös aikuisuuden ja kypsyyden sekä vanhuuden elämänvaiheissa syntyy ihmistä uudistavia kykyjä ja voimia. Jokaisen ihmisen elämä muodostaa ainutlaatuisen yksilöllisen kokonaisuuden.”

Mielestäni tästä on hyvä ammentaa. Rohkeasti voimme istahtaa alas sillallemme tai kaarellemme - heilutella jalkojamme ja todeta: ”Olen ainutlaatuinen.”

Teksti: Kaj Erlund

15

Viikkoni kuvina MINNAN VIIKKO

MAANANTAI

TIISTAI

KESKIVIIKKO

Uusi kotikaupunkini Helsinki. Kuvittelin, että tämä on pelkkää asfalttiviidakkoa. Erehdyin suuresti. Asuinpaikkani vierellä on mielettömän upea luonto. Rakastan kävellä siellä koirani kanssa. Usein vaan istuskellaan rauhassa ja katsellaan ympärillemme.

Tämä Helmin keittiö minut tänne Helsinkiin johdatti.

Täällä nyt vierähtänyt jo ensimmäinen vuoteni. Aika menee vain niin nopeaan. Pidän työstäni täällä.

Helmissä on rento tunnelma sekä ihania työkavereita ja mahtavia kävijöitä.

Se olisi sitten vappu. Ylimääräinen vapaapäivä, eli auton nokka kohti Lahtea. Lempipuuhani pariin. Eli uimaan vihdoinkin. Talviturkin heitto tapahtui myöhemmin kuin yleensä.

TORSTAI

PERJANTAI

LAUANTAI

Välillä saatan innostua vanhan harrastukseni pariin. Eli lasitöiden tekemiseen. Siitä on aikaa kun niitä joskus tein ja taidot ovat kyllä ruostuneet. Ja mitään ei enää meinaa muistaa. Silti yritän saada hävitettyä vanhoja lasinkappeleita pois kaapista silloin tällöin.

Rakas koiramme Rane Rane on kohta kymmenen vuotias ihana koiramme.

Rane on monirotuinen ja moneen taipuva. Hurja heittäytyjä, ujopiimä, vaativa valtaaja, räyhäpää, hellyyspakkaus ja kaikkea mahdollista. Riippuen siitä millä tuulella hän nyt sattuu olemaan.

Nyt kesä-ajan koittaessa meidät löytää viikonloppuisin yleensä mökkeilemästä. Haravoinnilla lähdetään näin kauden alussa sekä lopussa. Päivät kuluvat pihalla puuhaillen, sekä kirjoja lueskellen sadesäällä.

Kavereiden kanssa pelaillen ja grillaillen sekä muuten vaan rentoutuen.

SUNNUNTAI Eli suurin nautintoni ja intohimoni on saunominen ja uiminen. Teen sitä useita tunteja putkeen. Saunamme seinällä on kyltti, jossa lukee: kun soivat kiukaan mustat urut, niin unhoittuvat arjen surut.

Se pitää kyllä niin paikkansa. Saunasta tulee aina yleensä virkeä onnellinen Minna.

Tässäpä tämä meikäläisen viikko vierähti: Elämä menee tasaisesti eteenpäin. Tällä hetkellä elämäni on aikalailla tasapainoista. Työntäyteiset arkipäivät Helmissä ja rentouttavat vapaat uudessa ja vanhassa kotikaupungissani antavat voimia.

Terveisin : Minna

16 HELMI 2/2024

KITIN VIIKKO

MAANANTAI

TIISTAI

KESKIVIIKKO

Maanantai aamu, päivä lähtee käyntiin kupillisella Tykkään kovasti leipoa. Töissä aamu alkaa sämpylöi- Paras ystäväni Jantunen. Jantunen on 8v kiinanharkahvia. Olen kahvin suurkuluttaja. den teolla. jakoira tyttö.

TORSTAI

PERJANTAI

Kai tätä voi harrastukseksikin sanoa. Minulla on paljon Lenkillä. viherkasveja ja torstai on niiden hoitopäivä.

LAUANTAI Lätkän mm-kisat. Pientä jännitystä päivään.

SUNNUNTAI Kevät

17

Epänormi epäonnistunut aikuisuuteni Elämänkaareen katsotaan kuuluvan neljä ikäkautta: lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. Minulla on valokuva, missä nämä neljä ikäkautta kohtaavat. Istun isoisäni sylissä.

Takana seisoo isäni ja vieressä istuu isoisäni isä. Koen tappion mielialaa. Esi-isäni ovat säilyneet hengissä koko vuosimiljardisen evolutionistisen kehityksen ajan, mutta minä en pariutunut ja saanut jälkeläisiä.

Normi aikuisuuteen katsotaan kuuluvan perheen perustaminen. Normi aikuisuuteen katsotaan nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa kuuluvan myös opintojen suorittaminen loppuun ja työelämässä uran luominen. Minä en ole suoriutunut näistäkään. Jos ei toteuta yleisiä odotuksia ja normeja, niin kokee olonsa epäonnistuneeksi. Pahimmassa tapauksessa vaarantuu mielenterveys. Vaikka tautiini kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön on perinnöllinen alttius, niin puhkeaminen vaatii myös laukaisevan ympäristötekijän. Minulla nämä laukaisevat tekijät olivat siis opintojen keskeytyminen, olemattomat parisuhteet ja pitkäaikaistyöttömyys. ”Elämätön elämä” lienee melko yleinen tyytymättömyyden syy vanhana. Minä pelkään tyytymätöntä ja katkeraa vanhuutta. Tiedostan, että menneitä on turha murehtia, ja että aina olisi sijaa uuden kokemiselle, mutta tämän toteaminenhan on helppoa - toteamuksen noudattaminen on vaikeaa.

Tiedostan myös, että loppujen lopuksi ei ole olemassa pelkästään ulkoisia paineita, vaan että kaikki paineet joita koemme, ovat sisäisiä, sillä me itse valitsemme, kuinka suhtaudumme ulkoisiin paineisiin.

Minä itse siis valitsen, että olisin tahtonut menestyä työelämässä omalla alallani paremmin kuin tein ja minä itse valitsen, että olisin halunnut pystyä parisuhteeseen ja perustaa perheen.

En voi välttää katkeruuden tunteita, mutta miten tästä eteenpäin? On tärkeää hyväksyä tunteensa ja on normaalia tuntea pettymystä, turhautumista ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta. On myös tärkeää yrittää harrastaa itsetutkiskelua: pohtia syvemmin miksi tunnen näin. Pitäisi kaikesta huolimatta harjoittaa kiitollisuutta ja keskittyä positiivisiin asioihin elämässä. Pitää osata antaa anteeksi itselleen ja muille, jotka ovat mahdollisesti aiheuttaneet pettymyksiä.

Tunteiden hallinta vaatii aikaa ja vaivaa. Pitää osata olla armollinen itselleen.

Teksti: Petri Keckman

18 HELMI 2/2024

NIKO KORPELA

Matkani graffitien kanssa Moi taas!

Kiinnostukseni graffiteihin alkoi, kun olin noin 10-vuotias ja kävin mummini kanssa elokuvissa katsomassa Hip Hop elokuvaa nimeltä Beat Street. Elokuvassa oli paljon katutanssia, rap-musiikkia ja graffititaidetta. Nämä kaikki alkoivat kiinnostaa minua ja niitä alkoi myös näkyä Suomessa samoihin aikoihin. Ensimmäisen graffitini tein noin 12-vuotiaana.

Aloin myös harjoitella itse katutanssia, jota kutsutaan Break Dancing -nimellä. Räppäily oli hauskaa. Olen käynyt englanninkielistä koulua, joten räppäsin englanniksi. Tänä päivänä graffitit ovat tärkeimpiä harrastuksiani ja olen iloinen, että niitä saa maalata laillisesti niille tarkoitettuihin paikkoihin.

Niiden värit tuovat iloa elämääni. On kivaa, kun muutkin ihmiset saavat niitä nähdä.

Teksti: Niko Korpela

Elämänkaaren vaihteluista

ALLAN WILÉN

Joillakin ihmisillä elämänkaari on huomattava, mutta elinaika usein lyhyempi. He ovat usein tunnettuja henkilöitä, jotka kuolevat rasituksen uuvuttamina nuorempina. Toiset elävät maltillisesti, rasittamatta itseään kovasti ja elävät siksi muita pidempään. Jokainen voi pohtia, kumpi elämäntapa sopii hänelle paremmin: tunnettavuus ja lyhyempi elinikä vai maltillisuus ja usein pidempi elinikä. Henkilökohtainen elämäntilanne ratkaisee usein elämänkaaren pituuden.

Elämän sykettä toivoo, Allan.

Teksti: Allan Wilén

19

Elämänkaari Tekstissä avataan yksilön elämää nuoruudesta aikuisuuteen asti, keskittyen erityisesti tärkeisiin hetkiin

Sinä keväänä, kun valmistuin ylioppilaaksi, odotin tuloksia jännityksellä ja yksi tärkeä päämäärä elämänkaarella oli saavutettu. Olin luvannut mummolle, että saan ylioppilaslakin. Hän toivoi sitä kovasti. Koska mummo ei päässyt juhliin, matkustin Heinolaan hänen luokseen yhdessä äitini kanssa. Meillä oli täytekakkua mukana ja ilo oli ylimmillään.

Juhlia ei himmentänyt edes reaaliaineiden heikko arvosana.

Silloin kirjoituksissa menin jotenkin paniikkiin ja lukkoon.

Tuli totaalinen blackout. Pääasia kuitenkin oli, että kirjoitukset menivät läpi ja sain valkolakin. Se oli ensimmäinen kerta, kun paniikkihäiriö oireili kohtauksena näin. Silloin en tiennyt mistä oli kyse ja se tuntui kurjalta pettymykseltä ja traumaattiselta. Pahempaan vaiheeseen sairastumisessani meni vielä siitä useita vuosia. Se kevät kirjoituksineen oli ollut rankka ja kesätyöpaikkani, jonka aloitin huhtikuussa, ei helpottanut sitä. Työ oli vaativaa toimistotyötä. Työpaikka oli tuttu jo kahdelta edelliseltä kesältä, mutta on ihan eri asia olla töissä liinavaatevarastolla kuin toimistossa tietokoneohjelmien parissa. Minusta tuntui, että minulle annettiin liikaa vastuuta nuoreen ikääni nähden. Halusin tietysti olla vastuullinen, hyvä työntekijä ja tehdä parhaani koko ajan.

Silloin tietokoneet- ja ohjelmat olivat kaikki uutta minulle.

Sinä kesänä tein paljon ylitöitä ja päivät venyivät iltamyöhään. Korvauksen sain ylitöistä, kun äitini puuttui asiaan ja soitti toimistolle.

Onneksi sinä lakkiaiskeväänä äitini päätti hankkia siirtolapuutarhamökin Talin siirtolapuutarhasta ja innostus tarttui myös minuun. Oli ihanaa saada jotain muuta tekemistä ja ajateltavaa. On sanomattakin selvää, että mökki oli merkityksellinen asia elämässäni yli kaksikymmentä vuotta. Siellä aloimme viettää sekä kesäpäiviä että viikonloppuja, lähes kaiken vapaa-ajan maaliskuusta myöhäiseen syksyyn, luonnosta nauttien. Äitini ja minä olimme innoissamme uudesta mökistä ja ihanasta pihasta. Kävimme molemmat kesällä mökiltä myös töissä. Minä bussilla Helsingin keskustaan ja äiti polkupyörällä. Äiti sai nopeasti paljon uusia tuttavia ja ystäviä toisista mökkiläisistä ja naapureista. Mökillä yhdessä puuhatessa sain minäkin uusia tuttavuuksia, mutta en

20 HELMI 2/2024

kuitenkaan samalla lailla, koska olin siihen aikaan aika ujo solmimaan uusia tuttavuuksia. Mökille matkasimme usein polkupyörällä, sillä asuimme siinä muutaman kilometrin päässä. Mökillä oli mukavuuksina sähkö ja vesihana ulkona pihalla. Yleisissä mökkiläisten yhteisissä tiloissa oli suihku ja wc sekä siirtolapuutarhan oma sauna mökkiläisille ja muillekin halukkaille kävijöille. Siellä saunassa mökkiämme vastapäätä Mätäjoen varressa saunoimme viikonloppuisin ja arkenakin. Lintujen ja kasvien seurantaa teimme keväästä syksyyn. Keväällä aikaisin katkoimme omenapuun oksia vielä lumen ollessa maassa ja syksyllä keräsimme niistä sadon, josta annoimme muillekin. Omenapuita oli monia eri lajikkeita ja siten myös erimakuisia omenoita. Minusta vihreä kuulas oli omenalajikkeista parhaan makuinen. Puutarhassa oli marjapensaita punaisia- ja mustia viinimarjoja, juureksia porkkanasta ja perunasta punajuureen. Kukat kukkivat aikaisesta keväästä loppukesään. Oli tulppaaneja, krookuksia, liljoja, ruusuja ja pioneja. Äidin ajatus oli, että piha kukkii tasaisesti koko kesän ja kaikki erilaiset kukat valikoituivat sen mukaan. Pihalla viljeltiin myös mansikoita, tomaatteja, herneitä ja raparperia. Kaikenlaisia hyötykasveja siis. Niinpä mökillä keitimme monet perunat ja porkkanat ja teimme pannulla kastikkeen siihen kylkeen. Tämä oli kesäkeiton ohella sitä hyvää mökkiruokaa, jota söimme. Raparperi- ja omenapiirakka tehtiin yleensä kaupunkiasunnon uunissa ja välillä myös mökin uunissa. Pihassa poikkeaville vieraille ja omalle porukalle tarjottiin aina kahvia ja piirakkaa vuodenajan mukaan. Äiti piti kasvien vaihtelusta Talin siirtolapuutarhan asukkaiden kanssa. Siitä syystä pihalle valikoitui monia harvinaisia kasveja, joita ohikulkijat aina ihmettelivät ja kyselivät äidiltä kasvien nimiä. Pihasta tuli ikään kuin näyteikkuna, jota ihmiset aina kulkiessaan ohi katselivat ihaillen ja koirien ulkoiluttajat pysähtyivät juttelemaan. Muistan, etten oikein ymmärtänyt silloin nuorena miksi pitää aidan yli keskustella kaikkien ohikulkijoiden kanssa, mutta nyt ymmärrän. Heistä tuli äidille tärkeitä ja merkityksellisiä ihmisiä, koska äiti oli hyvin sosiaalinen. Minä olisin halunnut enemmän omaa rauhaa, mutta mökki oli äidin, joten hänen haluamallaan tavalla tehtiin silloin. Enää meillä ei ole mökkiä Talissa.

Se myytiin pois, kun äiti ei enää päässyt sinne vanhuuden takia ja piha vaatii kesällä jatkuvaa hoitoa sekä talkootöitä on myös tehtävä monta tuntia kesässä.

Kesätöiden jälkeen pääsin oppisopimuskoulutukseen toimistokouluun ja työjaksoihin kiinni. Olin sittemmin unelmatyössä ja opiskelemassa yhtä aikaa. Työ oli minulle aina se ykkösasia ja vasta sitten tulivat muut asiat. Pärjäsin vuosia hyvin työelämässä koulutuksen jälkeen, kunnes aloin saada tosi pahoja paniikkikohtauksia. Ne vaikeuttivat töissä käymistä. Siihen ratkaisu oli silloin paniikkihäiriölääkitys ja kolmivuotinen Kelan korvaama psykoterapia. Sillä saatiin lopulta helpotettua paniikkioireilua ja lopulta myös lääkkeet pois suunnitellusti, koska vauvakuume oli tuloillaan. Lapsen saaminen 26- vuotiaana oli sen hetkisen elämäni tärkein ja merkityksellisin asia ja siihen liittyvä naimisiinmeno ennen sitä. Nämä niitä minun elämäni tärkeitä nuoruuden virstanpylväitä. Tukena raskauden aikana ja sen jälkeen oli sama tuttu psykologi, jota olin tavannut kolmen vuoden ajan ja oma äiti tietysti myös. Lapsen kasvua ja kehitystä oli tosi mukava seurata ja vaikka lapsiperhearki olikin aika ajoin raskasta, kaikki oli sen arvoista. Tyttäreni ollessa kaksivuotias äitini muutti lähemmäs meitä auttamaan lapsenhoidossa. Äiti vei yksin ja yhdessä kanssani tytärtä esim. leikkipuistoon ja kaupoille. Vietimme paljon aikaa siirtolapuutarhamökillä myös tyttären ollessa pieni ja vesileikit puutarhassa olivat hänelle erityisen mieleiset. Liikuimme paljon yhdessä päivisin. Ilman sitä lastenhoito olisi ollut aika yksinäistä puuhaa ja yksin raskasta. Äiti oli tukena ja turvana ja hänelle pystyi puhumaan kaikista asioista. Hän ymmärsi aina minua ja jaksoi kuunnella huolia. Toki puistossa tapaamani naapuritalojen äidit ja heidän lapsensa olivat myös tärkeä linkki aikuisten maailmaan. Kolmivuotisen hoitovapaan aikana kaikki aikuiskontaktit olivat kultaakin kalliimmat. Näin jälkikäteen viisaammin ajateltuna olisi kannattanut palata aikaisemmin töihin. Palasin kuitenkin samaan työpaikkaan,

jossa työtehtävät olivat ehtineet muuttua paljon ja paniikkioireiden takia vaihdoin sittemmin toiseen työpaikkaan, jossa olin niin kauan kuin pystyin, kunnes jäin sairaslomalle. Olin sairastunut työperäiseen stressihäiriöön ja masennukseen ja lopulta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Paluu takaisin vanhaan työhön ei enää pitkän ajan päästä onnistunut.

Nykyään voin hyvin paniikkihäiriön osalta. En saa enää paniikkikohtauksia. Välillä ahdistaa ja masentaa, mutta muuten menee hyvin. Masennuksen ja ahdistuksen kanssa oppii kyllä pärjäämään, kun ymmärtää mistä on kyse ja sen, että aina ei vaan jaksa, eikä tarvitsekaan. Käyn terapiassa ja Helmi ry:n lehti- ja kirjoitusryhmissä. Jatkan elämääni erilaisten kulttuuriharrastusten parissa mm. ooppera, konsertit, teatterit ja museot sekä liikunnan parissa vesijumpassa ja kesällä uimassa Uimastadionilla. Äitiä käyn katsomassa Riistavuoren palvelutalossa kaksi tai kolme kertaa viikossa.

Mukavaa kesää kaikille!

Teksti ja kuva: Tarja Ruusunen

21

Elämän kihara Kuinka sen aloittaisin…?

Mitä elämä antaa, emme tiedä sitä kokonaisuudessaan vielä tänäkään päivänä, mutta tiedämme sen ainakin, että olemme joutuneet luopumaan ja antamaan ja kipeinä aikoina myös menettämään paljon elämälle, jotta jatkossa pärjäämme sen tuomista ajoista.

Huuliharppu-tyttö Puhalla, siitä tulee ääni! Omanlainen, miellyttävä. Olikohan hän noin 3-vuotias? Lasten kuntoutuskoti oli paikka, jossa pienen tytön piti olla useita kuukausia kerrallaan. Välillä sairastellaan, hengitys ei kulje kunnolla ja taas piti lähteä nopeasti sairaalaan. Tämä ei ollut vierasta hänelle, koettu valitettavasti ennenkin. Hymyä tuli usein tohtori-sedälle kun tiesi, että suurella todennäköisyydellä joutuu taas sairaalaan osastolle. Kun tippa laitettiin käteen, sai valita minkä eläinhahmorannekkeen haluaa. Siihen tuli nimi ja henkilötunnus. Joskus se itselle mieluisa punainen hevosranneke oli jo annettu toiselle potilaalle. Se harmitti. Kiusana tytöllä oli mm. atopia ja allergia. Sanottiin, että se oli hänelle kuin toinen koti, pelkästään näiden pitkien aikojen sairasteluiden vuoksi. Kuntoutuskoti oli kiva paikka, siellä oli jopa iso sininen liukumäki, jossa sai nopean liu’un, tukka hulmuten. Se oli kivaa! Ei ollut varmuutta, milloin saisi huuliharppua soittaa, mutta joskus muutkin ihmiset tulivat siihen näköetäisyydelle, ehkä kuuntelemaan tämän päivän säkeistön?

Välillä siinä löhöten, pitkän tilkkutäkkikäärmeen kanssa tuli soitettua. Kangaskäärmeen piti olla siinä lattialla tietyssä muodossa. Se oli paikka, jossa oli hyvä olla. Taisi ollakin jokin tietty kohta käärmeessä, jossa oli se tietynlainen kangaskuvion kohta, siinä taisi tulla ne parhaat sävelet.

Hieno alku, ensikosketus musiikkiin, luovalla, vapaalla ja omalla tavalla! Musiikki on kaunista niin monin tavoin, eikä sitä tiedä mitä elämä tuo tullessaan myös tuolle iloiselle pienelle tytölle.

22 HELMI 2/2024

Nuken sänky Ajan kulkiessa, on lastensairaala taas tullut hyvin tutuksi.

Siellä hänet huomioitiin ihanalla tavalla, myös jouluna.

Eräänä jouluna hän sai viettää joulunsa niin hienosti, ja tämä ihana joulupuku oli siellä ihan häntä varten. Olikohan muillakin lapsilla samanlaiset jouluvaatteet? Tämä tuntui niin erilaiselta, erityiseltä, kaikesta arjesta siellä poiketen.

Olihan sentään joulu! Henkilökunta oli ostanut hänelle oman nukensängyn! Se oli painava, ei se haitannut. Niin kaunis, koristeellinen ja punainen. Katso kuinka hän hymyilee! Nukella oli saparot ja oli niin kauniisti peiteltynä siinä.

Olikohan nukella jo nukkumaanmenoaika, oma pyjama jo päällä sitten yötä vasten? Ylpeys siitä, että oli jotain saanut myös sairaalassa ollessa, jonkun, jota itsekin voi hoivata.

Mitähän rakkaalle nukelle voisi huomenna pukea päälle?

Eräänä kertana, viikonloppuna, sai mennä isän kanssa ulkoilemaan, kun isä oli saanut siihen luvan hoitajalta. Sai mennä pidemmälle kuin vain taas sairaalakäytävän ovelle.

Yksi kauneimmista ja mielenkiintoisimmista paikoista oli nähdä Sibelius-monumentti, joka sijaitsi lyhyen matkan päässä. Pillimehun kerkesi juomaan kunnes oltiin jo perillä.

Hu-huu, ne kaikuivat! Jotkut ihmiset paikan päällä katsoivat, jotkut taas hymyilivät, kun pieni iloinen ja innokas lapsi pääsi tutustumaan maan aarteisiin. Hän ei päässyt kaikkiin putkiin huutelemaan, pituutta ei ollut vielä tarpeeksi siihen.

Niitä pystyi kuitenkin tutkimaan ja katselemaan miten eri muodot niissä kulkivat. Eripituiset monumentin ”putket”, jotka olivat täynnä mielenkiintoisia kuvioita, olivat uniikkeja! Koko taideteos oli mestariteos, jossa putkia pystyi kuuntelemaan kuin Sibeliuksen säveliä. Ne kaikuivat toisista äänistä, ihan jo vain voimakkaasta tuulen huminastakin. Putket olivat kuin urkujen pillit, jotka ilmaa ja puhallusta saadessaan tuottavat äänen, sävelen. Hän oli myös kiinnostunut monumentin ulkoisesta muodosta. Miksi noissa putkissa on reikiä kyljessä, oliko joku puhaltanut liian lujaa? Kivoja kuviointeja niissä ainakin oli. Niitäkin oli hauska tutkia ja katsella. Kun hän huomasi ja tulkitsi isän katseen ja kehonkielen, tuli iso huokaus, melkein itku, kun oli aika taas palata osastolle.

Hänestä tuntui, että taas ajalla oli kätensä pelissä. Niinhän se olikin, kaikella on aikansa ja rajansa. Tämä hauska seikkailu oli siis ohi. Jonkunlainen elämyshän se oli. Kotiin pääsy oli taas varmaa, lääkäri oli tullut aamulla kierrokseltaan hänen luokseen ja kysynyt haluaako hän tänään päästä kotiin?

Vastaus tuli joskus jo pelkällä tutulla hymyllä! Mitä kotiin kuuluu? Ainakin siellä on se oman kodin tuoksu. Mitä me tänään tehdään kotona, leivotaan tai syödään maailman parasta äidin tekemää ruokaa? Sinäkin aikana, -70 luvun vuosikymmenellä, sairaalahoidosta huolimatta, hän koki iloa!

Luoden

Elämän kihara

Luovuus, tieto ja taito.

Kamerassa oli mukava ääni, siitä seurasi kuva, ajan voi siis pysäyttää. Hän oli saanut elämäänsä suunniteltua eteenpäin. Tunne, että media-, audio ja valokuvaus- komponentti voisi olla hänen juttunsa elämänkaaressa, työuran varsinainen alku. Tätä täytyy työstää, oli opiskelun aika.

Todettakoon, että tämä on aivan eri maailma! Valokuvan, koko luovuuden maailma. Tätä voi työstää omalla uniikilla tavallaan. Hänen toiminnallinen kokemus, tieto ja taito kuten pimiössä työskentely saada kuva muodostettua filmiltä omin käsin, työstäen pimeässä, vain tietynlaisen punaisen valon palaessa. Tavallista valoa et siis saa laittaa päälle pimiössä.

Myös studiossa kuvatessa voi tehdä erikoistekniikoita ja ”huijata” mieltä monella tavoin, kuten esimerkiksi tehden trikkikuvia, käyttäen vaikka kaksois- ja monivalotuksia.

Valmistumisen jälkeen hän lähti opiskelijakaverinsa kanssa pitkään suunnitellulle reissulle ulkomaille. Se oli aivan uskomaton kahden viikon kuvausreissu. Eräs hänen vanha tuttunsa, joka oli lennonopettaja, kysyi haluaisiko hän lähteä kuvaamaan yläilmoihin? Hänellä ei ollut siihen kahta sanaakaan, vaan into lähteä mukaan! Milloin lähdetään? Kun he lensivät Turkua päin, hän sai itse ohjata konetta ja lentää lyhyen hetken siinä aivan yksinään. Kone oli opetuskone, joka mahdollisti myös ”apparin” lentää sillä. Tämä toi hänelle aivan uuden kokemuksen. He olivat siellä muutaman tunnin ja söivät pientä välipalaa, sitten oli aika suunnata propelli kohti takaisin Helsinkiä. Paluulennolla hän päätti kuvata ja otti mm. hienoja auringonlaskukuvia. Hän määritti kameraan valotusajan, pysähtynyt kuva liikkeessä, kuten lentokoneen vauhdissa, sen oli oltava vähintään 1/125 sekuntia.

Oli aika, jolloin hän alkoi yrittäjäksi. Hän alkoi valokuvata mm. hää-, ylioppilas-, muoto-, ja tuote- kuvauksia ja omaksi iloksensa myös luontokuvia. Mahdollisesti jotain muutakin, mistä hän ei kerro.

Mikä on juuri hänen elämänsä kihara? Ainainen kysymys, miksei siitä tiedä sen enempää?

Onko siitä jotain merkkejä, kenties tyhjyys, jota ei tiedetä vaiko vain jotain spekulaatiota, kenties vain musta-valkoista?

Mitä hän voi tulkita? Ovatko muut ihmiset vain samanlaisia kuin hän heidät ulkoisesti näkee? Entä heidän oikea, olemassa oleva elämä, sisäinen maailmansa, kokemus ja mahdollinen ymmärrys kaikesta, mihin hän voi kallistua?

Vai onko tämä vain sitä, että ihmisen elämä tahtomattaan ja pakosti pysähtyy ja voi huonosti? Elämä ei odota, että olet kunnossa – se voi olla hiuskarvan varassa! Miksi siitä ei ole kuvaa? Kuinka tulevaisuutta voisi rakentaa? Riittääkö hänen voimansa vielä rakentaa elämän perustaa? Siitä pitäisi olla jonkunlainen visio, kuva, jota voisi työstää kuva kuvalta, ja jonka hän voisi kehystää. Siinä on se elämän palapeli, jossa on toivoa tulevaisuutta varten. Hän etsii vastauksia kaikenlaisiin elämän kysymyksiin. Elämänkaari on kuin hius-kiehkura joka taipuu kohti latvaansa, katsoen taakse kohti matkan varrelta kerääntyneitä muistoja.

ELÄMÄN KIHARA

LUODEN

Teksti ja kuvat: MV

HUULIHARPPU TYTTÖ

NUKEN SÄNKY

23

Psykoosissa runoja päiväkirjasta Runokirja ”Psykoosissa” kokoaa runoja kirjoittajan päiväkirjasta vuosilta 1993-1998

Psykoosissa runoja päiväkirjasta vuosina 1993-1998 Olen 53-vuotias taidemaalari Helsingistä. Jo 30-vuotiaana ajattelin tehdä omaelämänkerrallisen kirjan. Mutta vasta siltä ajalta, kun olin sairastunut psyykkisesti vuonna 1993, jolloin menin psykoosiin ensimmäistä kertaa. Juoksin sairaalassa useita kertoja vuosien 1993-2003 välillä. Vuoden 2003 jälkeen en enää ole mennyt psykoosiin enkä joutunut sairaalaan. Tuli elämänmuutos: mies, uusi vuokra-asunto sekä äitini kuolema.

Nyt olen kerännyt runoja päiväkirjastani niiltä ajoilta, kun olin psykoottinen vuosilta 1993-1998.

Runokirjan nimi on Psykoosissa. Siinä on 64 sivua, joista 21 on kuvitustani, jotka tein vuonna 2023.

Ajatusta koota näitä runoja runokirjaan, en oikeasti muista, mutta kai se lähti siitä, kun aloin kirjoittaa Kaksisuuntaiset ry:lle artikkeleita, jotka itse kuvitin, vuoden 2023 alussa.

Kirjoittaminen on minulle melkein yhtä kivaa ja terapeuttista kuin maalaaminen.

Runokirjan runot ovat minulle tärkeitä, niihin aikoihin voin huonosti. Toivon että joku tai jotkut saa näistä voimaa itselleen. Runokirja on tarkoitettu kaikille.

Tässä linkki runokirjaan, joka on Nouseva mieli -Suomen Skitsofreniayhdistyksen nettisivuilla: https://nousevamieli.fiwp-contentuploads/2024/02/ Runokirjavalmisilman-tyhjat_ilmanlogoja_A5fontti12.pdf Lisäksi tässä kaksi runoa nimeltä: Äänet sisimmästä ja Kadotin, sekä niiden kuvitus.

Teksti ja kuvat: Sari Nieminen

24 HELMI 2/2024

4.2.1995 Äänet sisimmästä Äänet tuolta sisimmästä ne tekevät mielesi hulluksi jos et kuuntele niitä ja kulje niiden mukaan ne tempaavat sinut mukaasi ja saavat vallan, silloin olet kadottanut itsesi sisimpääsi ulkoinen minäsi alkaa rapistua ja olet yhtä vain sisimpäsi kanssa muistot valtaavat mielesi etkä pääse niistä ulos olet vain muisto itsekin.

29.8 1994 Kadotin En tunnista itseäni enää peilistä.

Kuka kussa kulloin, mikä missä milloin.

Mä en pysy enää kasassa.

Olen liian tyhjä.

Löysin itseni hetkeksi, mutta sitten kadotin itseni taas.

Oma elämänkaari Isäni vapautui kuritushuoneelta 18.11.1969. Minä synnyin 19.11.1970. Olen sekä irtolaisen että yksityisyrittäjän lapsi.

Isäni rikos oli se, että hän oli myynyt laitonta viinaa kadulla, eikä hänellä ollut kotia. Hän oli asunut 1960-luvulla Helsingissä, mutta vapautumisen jälkeen hän muutti takaisin Itä-Suomeen.

Isäni ja äitini tapasivat toisensa uuden vuoden aattona 1970 tansseissa ja siitä viiden kuukauden kuluttua he menivät naimisiin. Äitini perhe oli liittoa vastaan.

Lapsuuteni koti ei ollut ollenkaan tavallinen. Äitini oli töissä 7 päivää viikossa aluksi klo 17-02, myöhemmin 17-04. Työ grillillä oli minullekin tuttua, olinhan siellä töissä apuna jo 13-vuotiaasta lähtien. Äitini poissaolo lapsuuteni illoista ja öistä näkyi elämässäni. Keskityin paljon koulunkäyntiin, mikä oli minulle aika helppoa. Halusin jo nuoresta lähtien pois sellaisesta elämästä, jota vanhempani elivät.

Lapsuuden kodissani oli paljon väkivaltaa. Isäni oli paitsi taiteellisesti lahjakas mies, myös taipuvainen perheväkivaltaan. Äitini sai kestää iskut. Minua ei lyöty, mutta perhettä ympäröi myös henkinen väkivalta. Lisäksi perheessä oli läsnä isän alkoholiongelma.

Onnekseni isälläni oli taiteellisia harrastuksia. Liikuin hänen mukanaan niin teatteri- kuin kuoroharjoituksissakin tai shakkikerhossa. Perheelläni oli enemmän rahaa kuin keskiverto duunariperheellä, mutta välillä rahastakin oli ongelmia.

Itse otin irtioton perheestäni 15-vuotiaana, kun menin 130 km:n päähän taidelukioon, soitinhan viulua 10 vuotta. Siellä alkoi oma elämäni.

Ajattelin mielenterveyteen liittyviä asioita paljon, kun opiskelin mielenterveyshoitajakoulutuksessa, mutta jätin koulun kesken. Kun sitten olin opiskellut kansanopiston näyttämötyönlinjalla, tajusin, että alkoholin ei tarvitse kuulua minun omaan elämääni.

Elämääni ovat kuuluneet yliopisto-opinnot Lastentarhaopettajakoulutuksesta jäi tutkintotodistus ottamatta, kun opinnäytetyötä en palauttanut. Mutta jatkoin opintojani filosofian ja psykologian pariin. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin sain vuonna 2006, kun olin synnyttänyt poikani. Poika jäi synnytyssairaalaan ja minut toimitettiin psykiatriseen sairaalaan. Tämä oli toki suurimpia

järkytyksiä, joita elämässäni olen kokenut.

Isäni kuoleman jälkeen sain tietää, että hän oli sairastanut maanisdepressiivisyyttä. Toki se oli läsnä perheessämme arjen tasolla, mutta me emme olleet osanneet antaa sille nimeä ja käsitellä sitä. Isäni olikin todennäköisesti ”lääkinnyt” itseään alkoholilla. Isäni alkoholismin takia minäkin luovuin alkoholin käytöstä itse. Alkoholismiin isäni haki apua laajasti tunnetulta toveriseuralta, ja ohjelma toimi.

Olen isäni näköinen tytär. Siksi olen hakeutunut kauaksi sieltä, missä olen syntynyt, koska en kestänyt sitä, että minulle täysin vieraat ihmiset usein huomauttelivat tietävänsä, kenen tytär olen. Isäni tuntui olevan sangen tunnettu mies 8 000 asukkaan pienessä kaupungissa. Helsingissä on hyvä asua, koska täällä ei leviä tuntemattomien ihmisten juoruja omista tekemisistä tai asioista muutenkaan Teksti: Irtolaisen tytär

25

Kuka minä olen ja kenen kanssa?

Elämänkaaripsykologia tarjoaa syvällistä ymmärrystä ihmisen kehityksestä ja vuorovaikutuksesta

Elämänkaaripsykologian mukaan tärkeimpiä elämänkysymyksiä ovat mm. kuka minä olen, miten olen tullut tällaiseksi ja voiko omaa elämänkulkua ohjata?

Tony Dunderfeldt on kirjoittanut kirjan elämänkaaripsykologiasta.

Muistan tenttineeni tämän kirjan lastentarhanopettajakoulutuksessa 1990-luvulla. Kirjan alussa hän kirjoittaa, että joskus pysähdymme pohtimaan omaa olemassaoloamme.

Oma psykofyysissosiaalinen olemuksemme on joidenkin lainalaisuuksien määrittämää. Ihmisen persoonallisuuteen vaikuttavat sekä perinnölliset että ympäristötekijät.

Perinnölliset tekijät tulevat sieltä, missä isämme ja äitimme ja sukumme ovat. Ympäristötekijät vaikuttavat esim. siihen sosiaaliseen todellisuuteen, jossa elämme. Perheet, joissa elimme lapsuutemme, ovat olleet erilaisia. Kokemukset itsestämme ovat yksilöllisiä.

Psykologiset teoriat pyrkivät luokittelemaan ihmiset sellaisten tekijöiden mukaan, jotka lajittelevat ihmiset erilaisten ominaisuuksien mukaan. Kuitenkin jokainen ihminen on oma persoonansa ja subjekti, joka toimii maailmassa sellaisena kuin hän sen hahmottaa. Psykologia ei ole vastaus kaikkiin kysymyksiin, joita elämän aikana tulee vastaan.

Elämänkaaripsykologia on aihettaan monitieteisesti lähestyvä tieteenkaari.

Ikävaiheet Vaikka jokaisen ihmisen elämä on elämäntapahtumineen ainutkertainen, on elämästä kuitenkin erotettavissa eri kausia.

Elämänkaari pitää sisällään eri ikävaiheet, joissa on erilaisia kehitystehtäviä. Ympäristöön ja sen tapahtumiin reagoi eri tavoin nuorena, aikuisena ja vanhana. Myös elämänkokemukset vaikuttavat siihen, mitä ihminen ajattelee esim. itsestään ja kokemuksista tai toisista ihmisistä ja omasta sosiaalisesta olemisestaan.

Myös ennen syntymää tapahtuu kehitystä. Pienenkin lapsen tunnetaidot kehittyvät vuorovaikutuksessa. Sosiaalipsykologia ja sosiologia tarjoavat laajentavan näkökulman elämänkaareen. Ihminen tarvitsee ympärilleen toisia ihmisiä ja yhteisöllisyyttä, joka rakentuu esim. jonkin yhdistävän tekijän ympärille. Oma yhteisö voi muodostua esim. harrastuksen ympärille tai kuten Helmi ry, jonkin yhteisen tekijän kokoamana. Eri ikäiset ihmiset voivat olla toistensa kanssa tekemisissä ja saada aikaan jotain uutta.

26 HELMI 2/2024

”Omaa elämäänsä pystyy hahmottamaan myös taiteen avulla” Elämänkysymykset Olemme jonkun tyttäriä ja poikia, Olemme yksi lenkki sukupolvien ketjussa. Kuinka paljon suku ja perhe vaikuttavat ihmisen elämään? Tahdomme varmaankin ymmärtää itseämme enemmän ja siksi pohdimme maailmaa ja psykologista itseämme.

Perheillä ja yksilöillä on omia tarinoita itsestään, ja ne auttavat heitä hahmottamaan itseään suhteessa ympäristöön.

Valokuvat, joita on otettu eri tilanteissa vaikkapa sukujuhlilla, auttavat ihmisiä paikantamaan itseään ja läheisiään.

Valokuvat jähmettävät tilanteet ja auttavat muistamaan.

Elämänkaari ei avaudu helposti tarkasteltavaksi. Aforismit, filosofiset kirjoitukset ja omaelämäkerrallinen kirjallisuus voi avata omaa pohdintaa omasta elämästä ja tarjota uusia näkökulmia omaan kokemukseen.

Minulle filosofia on merkinnyt paljon. Se on antanut paljon näkökulmia ja käsitteitä, opiskelinkin yliopistossa filosofiaa pääaineenani. Se oli yläasteikäisenä löytämäni haave: opiskella. Jollekin toiselle henkilölle opiskeleminen voisi olla pelkästään väline ammattiin ja elinkeinoon. Minä olen sitä mieltä, että opiskeleminen kehittää paitsi kognitiivisia eli tiedollisia kykyjäni mutta myös minua itseäni persoonana.

Ennen yliopisto-opintoja olin ahkera kirjaston asiakas. Kirjasto paikkana on hyvin rauhoittava. Mikä sinun lempipaikkasi on? Mitä se kertoo sinusta?

Dunderfeltin mukaan tärkeimpiä elämänkysymyksiä ovat kysymykset omasta yksilöllisyydestämme. Kuka minä olen?

Miten olen tullut tällaiseksi? Voiko omaa elämänkulkuaan ohjata, ja mihin suuntaan tulisi kulkea? Kysymykset ovat suuria ja liittyvät osin myös omaan elämänkatsomukseen.

Voi olla, että kussakin elämänvaiheessa vastaa näihin kysymyksiin vähän eri tavalla.

Elämänkulku Omaa elämäänsä pystyy hahmottamaan myös taiteen avulla. Taiteessa yhdistyy kulttuuri ja omat subjektiiviset tuntemukset. Voidaan hyvin väittää ja ottaa periaatteeksi se, että taide kuuluu kaikille samoin kuin mahdollisuus hyvään mielenterveyteen ja mielenrauhaan. Taiteessa voi läsnä olla kuunteleva myötäelävä kokeminen. Dunderfeltin mukaan taide, esimerkiksi runo, voi tarkasti ilmentää tietyn elämänvaiheen ydinasiaa.

Sinulle ja minulle voi olla varsin selvääkin, että millaisia ihmisiä olemme oman itsemme sisällä. Mutta esim. psykologi, joka tarkastelee kokemuksiamme sellaisena kuin me olemme sen kokeneet, ei saa niistä selvyyttä ilman yliopistollisessa koulutuksessaan saamia välineitä. Myös toisiin ihmisiin, vertaisiimme, tutustuminen vaatii hieman psyykkistä työtä: toiset ihmiset näkevät vain osan meistä, yleensä sen osan, minkä vuorovaikutuksessa näytämme. Joskus he näkevät myös sen osan, mitä emme itse näe.

Tiede Elämänkaaritutkimus lähestyy aihettaan monen eri tieteen näkökulmasta, mm. psykologian, sosiologian ja kasvatustieteen tutkimuksen kautta. Tässä tekstissä sosiologia on erityisen painottunut näkökulma. Tutkimuksessa halutaan tehdä näkyväksi asioita, jotka arjessa jäävät tiedostamatta.

Kuuluisan Erik H. Eriksonin teoriassa, jonka myös Dunderfelt esittää kirjassaan, kehitys jaetaan kahdeksaan vaiheeseen.

1. vauvaikä, 2. varhaislapsuus, 3. leikki-ikä, 4. kouluikä, 5. nuoruus, 6. varhainen aikuisuus 7. keski-ikä, 8. vanhuus.

Omakohtaisesti voi miettiä ja muistella mitä omassa elämässä on tapahtunut kussakin elämänvaiheessa. Eriksonin ajattelusta Dunderfelt kirjoittaa, että Erikson loi perustan ihmisen minuuden kehityksen ymmärtämiselle ja tutki ansiokkaasti yksilön ja yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta.

Ihminen kohtaa kehityksensä kuluessa erilaisia yhteiskunnallisia järjestelmiä (perhe, koulu, työpaikat jne.) Nämä sosiaaliset järjestelmät ovat myös yhteiskunnan välineitä yksilön kasvattamiseksi yhteiskunnallisen kokonaisuuden osaksi. Tuleeko sinulle mieleen, miten yhteiskunta mahdollisesti on vaikuttanut sinuun tai elämääsi?

Vuorovaikutus Elämme käsitteellisessä todellisuudessa. Voidaan ajatella, että kielelliset kyvyt ovat merkittävässä asemassa vuorovaikutuksessa. Dunderfeltin mukaan huolenpito on voima, joka rakentaa yhteisöllisyyttä ja joka hyväksyy toisen ihmisen yksilöllisyyden. Läheisyys voi olla rakkautta mutta myös vahvaa yhteenkuuluvuutta ja solidaarisuutta ihmisten, aatteiden tai ryhmien kesken.

Tunteet vaikuttavat paljon ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, tunteiden säätelyllä on suuri osa ihmisten olemisessa.

Ongelmia tulee, jos omia tunteitaan ei osaa säädellä.

Taideharrastukset, vaikkapa kirjoittaminen tai maalaaminen, voivat auttaa omien tunnekokemusten käsittelyä.

Toisten ihmisten tunteisiin eläytyminen helpottaa heidän kanssaan olemista.

Myös yhteiskunta, jossa me väistämättä elämme, vaikuttaa ihmisen mahdollisuuksiin vaikuttaa yksilöllisesti.

Yhteiskunnan asenteet mm. mielenterveyskysymyksiin määrittävät paljon sitä, miten diagnoosin saanut ihminen voi elää. Mistä hän saa apua, jos saa, ja paljonko hän joutuu siitä maksamaan.

Lähteet: Tony Dunderfelt (2011), Elämänkaaripsykologia Eija Toiviala, YTK

27

Lapsuusvuosia

Ensirakkaudesta

Virpomavitsoja maljakossa, apupyörät lonksumassa liian kovassa vauhdissa, pusikkoon unohtunut hulavanne.

Sammakonpoikasia lasimaljassa, yksi selvisi aikuiseksi.

Välitunnilla kinaa hyppynarusta, villiä hippasta lätäköissä, kunnon törmäys ja lommo otsassa. Lautasella pinaattisoppaa ja todistuksessa rivi ysejä. Kylän komein lumilinna. Ja isot pojat sen tietysti heti hajoittivat. Päiväkirja sai kuulla isot ja pienet murheet. C-kasetin nauha purkautuneena jumiin. Kirosanoja. Valokuvassa liian nolot hammasraudat.

Verkkojen nostossa aamuviideltä. Säntäyksiä veneiden peräaallokkoon. Nyt suloisten ja kirpeiden muistojen voimalla kohti uutta, tuntematonta.

Pittsburgh Penguinsin lippiksesi takertui kiinni hiuspinneihini. Luulit, että maistoin pullostasi salmiakkikossua - en todellakaan halunnut, kun näin kuinka moni siitä lipitti.

Vappuhuumaa parhaimmillaan.

Runo: Olavi “Matador” Huuhkaja

Runo: Olavi “Matador” Huuhkaja

hymyile käännä katse kauniiseen ajattele puita kukkia hevosia katso eteenpäin niin kuin vesi kantaa sinua niin kantaa tulevaisuus ja tämä päivä ja tämä yö ulkona on täysikuu sen ystävälliset kasvot on suunnattu sinuun sinun maailmasi sota on kaukana takana sanojen nuolet ovat pudonneet maahan kenraalien huudot ovat vaienneet maassa on rauha Runo: Mervi Huhtilainen

Yhteinen pesä oli päälle päin sopuisa. Jaksoin koulut ja kissat ja kotityöt. Kriisejä leimahti toisensa perään. Yritin peitellä sirpaleita, salata arpia.

Tänään olet minulle täysin vieras ihminen. Toivon, että olet löytänyt valoa ja onnistumisia. Toivon, että olet elämässä kiinni. Toivon, että olet saanut rauhan.

Aurinko nousi avasin ikkunan sisään tulvi sireenin tuoksua.

Aurinko nousi avasin oven kuulin kuinka ruoho kasvoi.

Aurinko nousi taloni edessä kaikki metsäni eläimet hymyilivät ystävällisin kasvoin.

Aurinko nousi lempeät laineet pyrkivät rantahiekalle astuin veteen se pyyhki pois menneisyyteni katkeran kalkin.

Aurinko nousi.

Runo: Mervi Huhtilainen

Pienet lapset leikkivät pihalla haluaisin olla heidän kaltainen ilman huolta ja murheita temmeltää pientareella ruiskukkien seassa Runo: Sirkka-Liisa

Elämä on kuulevia kukkia, tylsiä saksia, väsyneitä rättejä ja hiipuva hiillos, joka kipinöi.

Valo siivilöityy ikkunasta näen perhosten leikkivän ulkona kissankellot kumahtelevat kumpareella on sunnuntai

Runo: Miltsu

Runo: Sirkka-Liisa

minä pyydän sinulta anteeksi minä olen kohdellut sinua väärin huonosti epäoikeudenmukaisesti minä olen ajatellut sinusta pahaa kritisoinut sinua mielessäni minä olen puhunut sinusta pahaa vähätellyt sinua tuominnut sinut vaikka sinä olet ollut syytön minä olen kurittanut sinua pitänyt nälässä kiristänyt tiukoin vaattein juoksuttanut matkoja, jotka ovat olleet sinulle liian pitkiä minä olen halveksinut sinua ja sinä olet ollut puolustuskyvytön et ole sanonut mitään vastannut pahaan pahalla kaikki nämä vuodet sinä olet ollut minun puolellani nämä kädet ovat pyyhkineet minun kyyneleeni kun muita ei ole ollut nämä jalat ovat kantaneet, kun kaikki ympärillä on horjunut tämä selkä on ollut suora, vaikka harteillani paino on ollut koko maailma ja nämä polvet ovat joustaneet maahan asti minä pyydän sinulta anteeksi

28 HELMI 2/2024

Runo: Mervi Huhtilainen

1

6

2

6

3 5

5

9

17

17 9

12

9 5

9

4

2

3

3 2

17

3

5

10

7

3

5

6

2

12

13

8

9

12

11

7

13

17

7 5

5

14

11

1

5

10

11

12

14

7

13

2

9

5 13

10

10

6

2

6

7

1

5

3

2

15

16

5

18 10

8

10

8

2

8

7

12

8

9

2 13

9

2

2

6 9

11

2

10

3

20

5

5

2

8

2

10

4

2

10

7

2

2 2

1 10

10 19

7

7

6

3

12

1

7

15 10

3 16

7

10

2 7

2

10

6

4

7

12

3

2

11 2

17

2

2

11

10

10

12

17

2

17

9

1

9

4

2

2

12

5

4

7

9

7

13

2

12

20

10

2

4

3

6

12

2

5

13

10

17

13

2 2

2 9

4

4

7

16

16

7

9 17

18

19

20

Laatija: Juha Porkola

KRYPTO 2024/2 HUOM! TEKSTIIN VIHJESANA KELTAISEEN PALKKIIN.

5 2

8

4 3

4

Vastaukset 30.7.2024 mennessä: ”Helmikrypto 2/2024” HELMI ry, Mäkelänkatu 56, 00510 Helsinki tai ota puhelimella kuva ratkaisustasi ja lähetä se Helmiin p. 0447774998.

Palkintona leffalippu!

6 5

2

7

3

6

4 7

1

5

3

9

3

2

9

1

SUDOKU 2024/2

8

29

JÄRJESTÖSIVUT TAPAHTUMIA: KUKKAKIMPPU JUHANNUKSEKSI KESKIVIIKKONA 19.6. KLO 13.00 Tehdään yhdessä kukkakimput Marin ohjauksessa. Opit samalla tekniikan, jolla voit jatkossa sitoa omia ihania kimppuja. Tuo vaikka luonnonkukkia ja vihreää lehvää mukanasi. Kolmesta kukasta saa jo kimpun tehtyä. Mitä enemmän kukkia on, sitä näyttävämmän kimpun saat.

Tervetuloa oppimaan!

TEATTERIESITYS JUHANNUSYÖN UNI TORSTAINA 20.6. KLO 13.00 Juhannuslounaan jälkeen Teatteri-Helmi esittää näytelmän: ”Mitä tapahtuu, kun Elvis tulee suomalaiseen juhannussaunaan?” Kaikki katsomaan Eijan ja Lotan ohjaamaa esitystä!

KOLMENKOONPAJA – KestoKukkaKranssiTIISTAINA 25.6. KLO 10.00–13.00 Tehdään yhdessä Leenan opastuksella kestokukista kranssi kotiin. Pajassa apuohjaajana myös Arttu-koira. Kranssin saa kotiin ja lounas kuuluu pajan hintaan. Omavastuu pajaan on 4 €.

SAVIPAJA-NÄYTTELYN AVAJAISET MAANANTAINA 1.7. KLO 13.00 Kevään aikana talolla kokoontunut Savipaja pystyttää Galleria Helmiin heinäkuun ajaksi näyttelyn. Avajaisia vietetään 1.7. klo 13.00. Tule siis mukaan kilistelemään ja tapaamaan taitelijoita savitöiden takana.

AVOMIELIN-yhdistysten MÖLKKYTURNAUS KESKIVIIKKONA 3.7. KLO 13.00 Mölkkyturnaus järjestetään lähipuistossa klo 13.00. Kerää omasta yhdistyksestäsi viiden osallistujan joukkue ja tietenkin kannustajat mukaan! Turnauksen jälkeen juodaan yhdessä pullakahvit.

KUVAPAJA-NÄYTTELYN AVAJAISET MAANANTAINA 5.8. KLO 13.00 Galleria Helmiin pystytetään elokuulle Kuvapajan näyttely.

Avajaisia vietetään 5.8. klo 13.00. Tervetuloa nostamaan malja talolle klo 13.00!

SADONKORJUU–MAISTELUKISA KESKIVIIKKONA 4.9. KLO 13.30 Voit osallistua marjojen- ja hedelmien maistelukisaan, johon ilmoittautumiset 30.8. mennessä. Voittaja palkitaan pienellä täytekakulla. Kannattaa osallistua!

OCD-LUENTO TORSTAINA 19.9. KLO 14.30–16.30 Tervetuloa OCD luennolle missä Jonas Hjärtberg kertoo omista kokemuksista ja työkaluista, jotka ovat auttaneet häntä arjessa ja elämässä. Luennolla on myös hyvä tilaisuus kysellä OCD-ryhmästä, joka alkaa Jonaksen ohjaamana myöhemmin syyskuussa.

30 HELMI 2/2024

RETKIÄ: PRIDEVIIKON RETKI TIISTAINA 25.6. KLO 12.00 Helsingin kaupunki järjestää koko kesäkuun ajan erilaista ilmaista sekä maksullista toimintaa tapahtuman kunniaksi.

Lähdetään yhdessä Helmi-talolta viettämään kesäpäivää Pride-aiheisessa hengessä.

KESÄRAVINTOLA MAININKI PERJANTAINA 5.7. KLO 13.00 Leivoskahvit omassa kabinetissa luonnon keskellä, meren äärellä. Tapaaminen Rastilan metroasemalla klo 13.00, josta kävelyä n. 1,5 km. Ilmoittaudu retkelle 28.6. mennessä.

Retken omavastuu 2,50 €.

RETKI MEILAHDEN PUISTOARBORETUMIIN KESKIVIIKKONA 10.7. KLO 12.00 Tule viettämään kesäpäivää Meilahden puistoarboretumiin!

Puisto tunnetaan erityisesti kattavista pensasruusuistutuksistaan. Saavumme puistoon yhdessä, lähtö Helmi-talolta.

Ihastellaan puiston istutuksia ja nautitaan kahvit Cafe Adjutantissa. Omavastuu retkelle on 2,50 €.

VALLILAN SIIRTOLAPUUTARHA KESKIVIIKKONA 17.7. KLO 12.00 Lähdetään kävelyretkelle Vallilan siirtolapuutarhaan ja käydään samalla reissulla kahvilla Kahvila Auringossa.

Säävaraus. Ilmoittaudu mukaan!

REIPAS KÄVELYRETKI LEHTISAARESSA KESKIVIIKKONA 31.7. KLO 12.00 Lähdemme yhdessä matkaan Helmi-talolta. Varauduthan retkeen hyvillä kävelykengillä, asianmukaisella vaatetuksella ja omalla vesipullolla. Kävelemme useamman (2–3) kilometrin matkan. Retkellä on säävaraus ja omavastuu retkelle 2 €. Helmi tarjoaa pienet retkieväät.

RETKELLE HALTIALAAN TORSTAINA 8.8. KLO 12.00 Matkataan yhdessä bussilla lähelle Haltialan tilaa. Kävellään kohteessa kaunis luonnonläheinen koskireitti. Katsellaan yhdessä tilan eläimiä, hengitellään peltomaisemaa! Retken loppuun juodaan Wanhassa Pehtoorissa munkkikahvit!

Tapaaminen Helmi-talolla klo 12.00. Omavastuu retkelle 2 €, matkat omakustanteisia.

RETKI KORKEASAAREEN TIISTAINA 13.8. KLO 12.00 Kävelemme kierroksen ja ihastelemme saaren eläimiä, pysähdymme myös syömään eväitä. Pukeuduthan sään mukaisesti ja otat oman vesipullon mukaan. Tapaamme klo 11.45 Isoisänsillalla, joka yhdistää Mustikkamaan ja Kalasataman. Kävelemme siitä yhdessä Korkeasaareen.

Retken omavastuu on 7€.

AAMIAISELLE TINTINTANGO PERJANTAINA 23.8. KLO 9.00 Yhteinen aamiaishetki Cafe TinTinTangossa Töölöntorinkadulla.

Valittavanasi on aamiaislautanen viidestä eri vaihtoehdosta.

Omavastuu retkelle on 5 €, joka tulee olla maksettuna 16.8. mennessä. Paikkoja vain rajoitetusti.

KAKKUKAHVIT CAFE MONAMISSA PERJANTAINA 30.8. KLO 13.00 Elokuun viimeisenä perjantaina kakkukahvit Rastilan kartanon Cafe Monamissa. Tapaaminen Rastilan metroasemalla, josta kävely Monamiin. Ilmoittautuminen 21.8. mennessä.

Retken omavastuu 2,50 €.

SIIVOUSTALKOOT TORSTAINA 5.9. KLO 10.00–11.30 Olemme saaneet Helsingin kaupungilta käyttöömme roskienkeruuseen tarvittavia tarvikkeita. Lähdetään porukalla keräämään roskia Helmi-talon lähiympäristöstä! Ahkeroinnin jälkeen kaikille osallistujille tarjotaan ilmainen lounas.

Pidetään huolta ympäristöstämme.

AVOMIELIN LEIRI TIISTAINA 10.9. – PERJANTAINA 13.9.

Avomielin yhdistykset toteuttavat yhdessä leirin Nurmijärven Märkiön leirikeskukseen syyskuussa. Mukaan mahtuu 36 henkilöä. Luvassa pelaamista, saunomista, uimista, ruoan laittamista, nuotiolla istumista, kanooteilla melomista.

HUOMIOTHAN; Osallistujilta edellytetään valmiuksia itsenäiseen toimintaan, joten pystythän osallistumaan myös talkootöihin joita on vähän osallistujaa kohden.

Loman omavastuuhinta on 50 € sisältäen meno-paluu bussikuljetukset, ruokailut, yöpyminen kolmen hengen huoneissa, kerrossängyt. Hae leirille viimeistään ma 26.7.2024. Hakulomake Helmi-talolta tai suoraan sähköpostiin. NÄHDÄÄN MÄRKIÖSSÄ!

RYHMIÄ: KIRJOITTAJAPIIRI PARITTOMAT MAANANTAIT 12.8.– 16.12 KLO 16.30–18.30 (10 krt) Ryhmäkerroille tuodaan kotona kirjoitetut pidemmät tekstit.

Ryhmässä keskustellaan kirjoittamisesta ja saadaan palautetta teksteistä. Toivomme osallistujilta pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista ryhmään. Ryhmää ohjaa soveltavan taiteen vertaisohjaaja Eija. Omavastuu koko kurssille 10 €.

RUOKAKURSSI KESKIVIIKKOISIN 21.8., 28.8., 18.9., 25.9. sekä 2.10. KLO 13.30–17.00 (5 krt) Helmiläisten oma Ruokakurssi kokoontuu viitenä keskiviikkona ensimmäistä kertaa Helmi-talon keittiössä! Kurssilla opetellaan ruoanlaittoa yhdessä kotitalousopettaja Anni Ritalan kanssa. Jokaisen päivän päätteeksi syödään aina yhdessä valmistuneet ruoan. Koko kurssin hinta on vain 15 €. Kurssi tehdään yhteistyössä työväenopiston kanssa TANSSIKURSSI PERJANTAISIN 13.9–29.11. KLO 15.00–16.30 (11 krt) Tutustumme esimerkiksi salsaan, tangoon ja erilaisiin tanssityyleihin. Aikaisempaa kokemusta tanssista ei tarvita.

Kurssi toteutetaan yhteistyönä Helsingin työväenopiston kanssa. Opettajana Romppanen Helena. Omavastuu koko kurssille 5 €.

PALVELUOHJAUS: VERTAISTUELLINEN RYHMÄ UUPUNEILLE MAANANTAISIN 2.9-23.9. KLO 16.30–18.00 (2.9, 9.9, 16.9, 23.9)

Tule mukaan keskustelemaan ryhmässä mikä meitä uuvuttaa ja miten uupumus vaikuttaa psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiimme. Mietitään yhdessä keinoja uupumuksesta selviytymiseen mm. erilaisten harjoitusten avulla. Ryhmä on luottamuksellinen ja vaatii sitoutumista. Ryhmänohjaajina kokemusasiantuntija Tiina Takala ja palveluohjaaja Minna Papunen. Ilmoittautumiset 16.8. mennessä minna.papunen@ mielenterveyshelmi.fi tai numeroon 0400 528 661.

PSYKOFYYSISIÄ KEINOJA VIREYSTILAN SÄÄTELYYN KESKIVIIKKOISIN 11.9–2.10. KLO 17.00–18.00 (11.9, 18.9, 25.9, 2.10) Psykofyysisiä keinoja vireystilan säätelyyn on ahdistus-, paniikki-, jännitys- ja stressioireisille tarkoitettu neljän tapaamiskerran ryhmä. Ryhmässä saat taustatietoa ahdistuksesta sekä käydään läpi kehollisia menetelmiä vireystilan säätelyyn ja vakauttamiseen. Lisäksi ryhmässä tehdään harjoituksia, joiden tarkoituksena on antaa eväitä ahdistus- ja paniikkitilanteisiin. Ryhmää ohjaa fysioterapeutti Sari Lamio.

Ilmoittautumiset 30.8. mennessä minna.papunen@mielenterveyshelmi.fi tai numeroon 0400 528 661.

KEITTIÖ TIEDOTTAA: LEIVONTARYHMÄ JOKA TOINEN TIISTAI KLO 13.30–15.00 (3.9.,17.9.)

Helmin keittiössä joka toinen viikko (parilliset viikot) on leivontaryhmä, jossa valmistetaan toiveiden mukaan suolaisia ja makeita leivonnaisia yhdessä ajan kanssa opastaen.

Omat leipomuksensa saa viedä kotiin päivän päätteeksi, ei omavastuuta. Ilmoittaudu ennen ryhmän alkamista.

JUHANNUSLOUNAS TO 20.6. KLO 11.30–13.00 Tervetuloa nauttimaan yhdessä kesäisestä juhannusviikon lounaasta Helmitalolla. Raikasta herkkulounasta on tarjolla hintaan 5 €, ilman ennakkoilmoittautumista!

SUPERAAMUPALA KERRAN KUUKAUDESSA KLO 9.00–10.00 (14.6.,30.8.)

Herkullinen ja runsas aamupala, vaihtuvin valikoimin!

Olet lämpimästi tervetullut ilman erillistä ilmoittautumista.

Aamupalan hinta 2,50 € HELMIN JÄÄTELÖRAATI KE 19.6.KLO 14.00 Maistellaan ja pisteytetään erilaisia jäätelöitä. Ei ennakkoilmoittautumista.

Huomio! Ryhmien paikat täyttyvät ilmoittautumisjärjestyksessä ILMOITTAUTUMISET Ryhmiin, retkille ja tapahtumiin: Helmin toimisto: p. 040 1616 604 tai talolla/sähköpostitse toiminnanohjaajille: johanna.norring@mielenterveyshelmi.fi mari.saavala@mielenterveyshelmi.fi lotta.ahokettu@mielenterveyshelmi.fi

31