HELMI
TEEMANA ITSETUNTEMUS
4 ITSETUNTEMUS
Harjoittelujakson Helmissä suorittanut opiskelija Pekka pohtii tekstissään itsetuntemuksen merkitystä
5 TEKOÄLY KESKUSTELUKUMPPANINA
Petri havainnollistaa jutussaan tekoälyn käyttömahdollisuuksia
6 TERAPIA KASVATTI ITSETUNTEMUSTANI
Terapiassa voi saada syvällisiä oivalluksia
7 ITSENI ASIANTUNTIJA
Tekstissä käsitellään itsensä tuntemista useilta eri näkökannoilta
8-9 ITSETUNTEMUSTA ETSIMÄSSÄ
Psykoterapeutti Eija avaa itsetuntemuksen syvintä olemusta
10 MITEN MINUSTA TULI MINÄ
Tarja kertoo oivalluksistaan, jotka ovat auttaneet parantamaan itsetuntemusta
12 TAIDE, TAITEEN TEKEMINEN, ITSETUNTEMUS
JA ITSETUNTO
Sari avaa näkemyksiään taiteen vaikutuksesta itsetuntemukseen
14 ITSETUNTEMUKSESTA VOIMAA
Kaj kertoo kolumnissaan miten pelot voivat auttaa itsetuntemuksen parantamisessa
16-17 VIIKKONI KUVINA
Palveluohjaajamme Minna ja Mika avaavat kuvien avulla miltä heidän viikkonsa näyttää
20-21 DUURI JA MOLLI
Niin kuin musiikki, voi elämäkin joskus soida mollissa
24 KUKA TUNTEE SINUT
Tunnetko itse itsesi parhaiten?
25 LOPETIN VIITTAAMISEN KOULUSSA
Hyvä itsetuntemus auttaa selviämään arjesta helpommin
26-27 KOHTAAMATTOMUUDEN VARJOSSA
Eijan artikkeli Lotta Stenroosin romaanista Jossain on aina päivä
Helmi 3/2024
Mielenterveysväen
kulttuuri- ja mielipidelehti
HELMI ry:n jäsenlehti
PÄÄTOIMITTAJA
Heidi Saukkonen
TOIMITUSSIHTEERI
Mira Martikainen
ULKOASU JA TAITTO Verneri Käyhkö
ISSN-L 0788-9828, ISSN 0788-9828 (Painettu) ISSN 2242-6140 (Verkkolehti) Painosmäärä: 1200 33. vuosikerta
PAINO PunaMusta Oy
ILMOITUSMYYNTI
Antero Viinikainen ja Auli Lepistö antero.viinikainen1@gmail.com, p. 050 530 6978
ILMOITUSAINEISTOT
TJM-Systems Oy, PL 75, 02921 Espoo, p. 044 566 7032 aineistot@tjm-systems.fi
Kannen kuva: Sari Nieminen, kuvan nimi: ”Valokeilassa”
Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Viisi uusinta Helmi-lehteä: https://issuu.com/helmiry Yhteystiedot: helmi@mielenterveyshelmi.fi
Helmi-lehti julkaisee lukijoiden kirjoituksia. Lähetä tekstisi sähköpostilla mira.martikainen@mielenterveyshelmi.fi
MEDIAKORTTI
Linkki mediakorttiin löytyy HELMI ry:n sivuilta osoitteesta: https://mielenterveyshelmi.fi/helmi-lehti2022/
Helsingin kaupunki tukee HELMI ry:n toimintaa
Lehtiaineisto ilmestyy: LEHTI 1/2024 2/2024 3/2024 4/2024 AINEISTO 16.2. 6.5. 22.8. 7.11.
maaliskuu viikolla 11 kesäkuu viikolla 23 syyskuu viikolla 38 joulukuu viikolla 49
Voisi sanoa, että itsetuntemus ja hyvinvointi kulkevat käsikädessä
Itsetuntemuksesta
Kesä mennä hujahti yhtä nopeasti kuin aina ennenkin. Helmitalolla on palattu arkeen, ryhmätoiminta normalisoitunut ja lomalaiset palanneet lomilta. Helmi-lehden teemana tällä kertaa on itsetuntemus.
Itselleni henkilökohtaisesti tämä aihe on tullut hyvinkin tutuksi tänä vuonna. Olen joutunut pohtimaan asioita, omaa mielentilaani, etsimään keinoja ja voimavaroja.
Itsetuntemushan alkaa rakentua lapsuudessa. Sananmukaisesti se on itseensä tutustumista ja sitä voi opetella iän karttuessa. Kuka minä olen? Millainen minä olen? Sillä on tapana muuttua elämämme aikana. Se vaihtelee elämäntilanteiden mukaan. Varmasti me jokainen olemme havainnoineet itseämme kukin omalla tavallaan. Ajatuksia, tunteita, arvoja, omia vahvuuksiamme jne.
Joskus kuulee sanottavan meidän mielenterveystoipujien keskuudessa, että itsetunto on nollassa. Mikään ei tunnu miltään, ihminen ei koe itseään arvokkaaksi. Tämä kertoo usein huonosta itsetunnosta. Onneksi se useimmiten on väliaikaista. Voimme kuitenkin rakentaa sitä parempaan suuntaan syventymällä itseemme, tunnistamalla omat voimavaramme ja vahvuutemme. Olemalla armollinen itsellemme. Olemalla juuri sellainen kuin itse olet ja hyväksymällä itsesi sekä luottamalla itseesi.
Voisi sanoa, että itsetuntemus ja hyvinvointi kulkevat käsikädessä. Mitä paremmin tunnet itsesi, sen helpompi sinulla on tehdä valintoja elämässäsi voidaksesi hyvin.
Teksti: Tiina Viitanen, hallituksen jäsen
Itsetuntemus
Elämänkokemukset muovaavat itsetuntemusta
Itsetuntemuksella tarkoitetaan yksilön omaa kykyä havainnoida, ymmärtää ja arvioida sisäistä maailmaansa, kuten omia tunteita, ajatuksia, arvoja, vahvuuksia ja heikkouksia. Ajatusmallien tiedostaminen ja omien tarpeiden tunnistaminen on keskeinen osa psyykkistä hyvinvointia. Hyvä itsetuntemus auttaa henkilöä tunnistamaan omat tarpeensa ja tavoitteensa sekä ohjaamaan kohti itselleen merkityksellisiä valintoja elämässä. Henkilön omalla itsetuntemuksella on myös yhteyttä moniin psykologisiin hyvinvoinnin tekijöihin kuten itseluottamukseen, sosiaalisiin taitoihin ja stressinhallintaan. Ihmiset, jotka ovat tietoisempia omista ajatuksistaan, tuntemuksistaan ja tarpeistaan kykenevät paremmin vastaamaan elämän aikana kohtaamiin haasteisiin. Hyvä itsetuntemus auttaa myös rakentamaan parempaa itsetuntoa, joka on yksi tärkeä tekijä psyykkisessä hyvinvoinnissa.
Elämänkokemukset muovaavat itsetuntemusta ja sen kehittymistä, mutta erilaisista psykologisista harjoituksista, kuten itsetutkiskelusta, voi saada hyötyä oman itsetuntemuksen vahvistamiseen. Miettimällä, miten toimii ja reagoi erilaisissa tilanteissa sekä pohdiskelemalla omia tunteitaan ja ajatuksiaan voi oppia ymmärtämään itseään ja toimintatapojaan paremmin. Tällaisia kysymyksiä voivat olla esimerkiksi: “missä olen hyvä?”, “millaisissa tilanteissa koen epäonnistuneeni?”, “millaisia unelmia minulla on?”, “miten toimin vuorovaikutustilanteissa?” ja “millaiseksi koen itseni?”. Itseensä tutustuminen tällaisilla pohdintaharjoitteilla voi auttaa elämään sellaista elämää, joka sopii juuri itselle. Elämään on helpompi olla tyytyväinen ja onnellinen kun tuntee itsensä, tietää mitä haluaa ja mitä tarvitsee. Itsetuntemus on siis keskeinen ja tärkeä osa ihmisen psyykkistä hyvinvointia. Itsensä tunteminen auttaa henkilöä
tunnistamaan omat tarpeensa ja tavoitteensa sekä ohjaamaan toimintaa kohti merkityksellisiä valintoja elämässä. Erilaisilla psykologisilla harjoituksilla ja itsetutkiskelulla voidaan vahvistaa itsetuntemusta, jolloin yksilö pystyy vastaamaan paremmin elämän haasteisiin ja rakentamaan vahvempaa itsetuntoa. Jokainen ihminen ansaitsee elää oman näköistänsä ja tyydyttävää elämää. Itsetuntemuksen harjoittaminen voi toimia yhtenä keinona tällaiseen elämän löytämiseen.
Teksti: Pekka Kuhanen
Lähteet:
Baumeister, R. F. (2010). The self. Teoksessa Baumesiter, R. F., Baumeister, R. F., Finkel, E. J., & Eli J. Finkel. (2010). Advanced Social Psychology: The State of the Science. Oxford University Press USA - OSO. Brown, K. W., & Ryan, R. M. (2003). The benefits of being present: Mindfulness and its role in psychological wellbeing. Journal of Personality and Social Psychology, 84(4), 822–848. https://doi.org/10.1037/0022-3514.84.4.822 https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/itsetuntemus-ja-itsetunto/tutustu-itseesi/ Viitattu. 18.6.2024. https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/persoonallisuus/itsetuntemus/ Viitattu 18.6.2024.
Tangney, J. P., Stuewig, J., & Mashek, D. J. (2007). Moral Emotions and Moral Behavior. Annual Review of Psychology, 58, 345–372. https://doi.org/10.1146/annurev. psych.56.091103.070145
Schwarz, N. (2012). Feelings-as-information theory. Teoksessa P. A. M. Van Lange, A. W. Kruglanski, & E. T. Higgins (Eds.), Handbook of theories of social psychology (pp. 289–308). Sage Publications Ltd.
ChatGPT tutuksi: Tekoäly keskustelukumppanina
En halunnut tästä artikkelista kirjoituspalkkiota, sillä tätä alustusta lukuun ottamatta varsinainen artikkeli “Helmi tulevaisuuden haasteiden edessä” on tekoäly ChatGPT:n kirjoittama. En halua rohkaista kirjoittamaan artikkeleita Helmi-lehteen tekoälyn avulla, mutta haluan tutustuttaa ne lukijat, jotka eivät vielä ole tekoälyn kanssa keskustelleet, kokeilemaan sitä. Tekoälyn kanssa voi keskustella mistä tahansa ja tyhmiä kysymyksiä ei ole.
Pientä kriittisyyttäkin tarvitaan. Joskus tekoäly niin sanotusti hallusinoi ja tarjoaa väärää tietoa. Vierailin pari vuotta sitten Loviisassa, ja kun pyysin ChatGPT:tä luettelemaan Loviisan nähtävyyksiä, niin se puhui “Kuningattaren kivestä” - sellaista ei hakukone Googlen tuloksissa löytynyt ja tiedustelin asiaa Loviisan kaupungin museoltakin, ei sellaista ole olemassakaan. Mutta tekoälyn kanssa keskustelu on on kivaa ajanvietettä.
Minä:
Haluaisin kirjoittaa Helmi-lehteen artikkelin, mikä käsittelee Mielenterveysyhdistys Helmin tulevaisuutta. Yhdistyksille valtion budjetissa varattuja varoja aiotaan vähentää täällä Suomessa ja se aiheuttaa huolta yhdistyksellemme. Kirjoittaisitko sinä tästä aiheesta artikkelin? Pohdi siinä myöskin mielenterveysyhdistysten tärkeyttä, kun otetaan huomioon, kuinka mielenterveysongelmien määrä on yhä kasvussa ja samanaikaisesti määrärahoja pienennetään. Pohdi myös sitä, kuinka tällöin vapaaehtoistyön merkitys kasvaa.
ChatGPT:
Helmi tulevaisuuden haasteiden edessä
Suomen valtion budjetin suunnitelmat ovat herättäneet suurta huolta yhdistyskentällä, ja erityisesti mielenterveysyhdistykset, kuten Helmi, ovat joutuneet pohtimaan tulevaisuuttaan vakavasti. Hallituksen kaavailemat leikkaukset yhdistyksille varattuihin varoihin vaikuttavat väistämättä yhdistysten toimintaan, ja nämä suunnitelmat uhkaavat erityisesti juuri niitä yhteisöjä, jotka tarjoavat elintärkeitä palveluita ja tukea niille, jotka kamppailevat mielenterveysongelmien kanssa. Mielenterveysongelmat ovat yhä kasvava haaste Suomessa. Viime vuosina ongelmat ovat yleistyneet huomattavasti, ja yhä useampi suomalainen tarvitsee tukea ja apua. Tämä kehitys korostaa mielenterveysyhdistysten, kuten Helmin, merkitystä. Yhdistyksemme on toiminut vuosikymmeniä turvallisena ja tukevana yhteisönä niille, jotka tarvitsevat
apua vaikeina aikoina. Tarjoamme paitsi konkreettista apua ja neuvontaa, myös yhteisöllisyyttä ja vertaistukea, joita julkiset palvelut eivät aina pysty tarjoamaan.
Yhdistysten määrärahojen vähentäminen on huolestuttava signaali, joka heijastaa laajempaa yhteiskunnallista kehitystä. Leikkaukset voivat johtaa siihen, että yhä useammat mielenterveysongelmista kärsivät jäävät ilman tarvitsemaansa apua, kun yhdistysten resurssit eivät enää riitä vastaamaan kasvavaan tarpeeseen. Tämä kehitys on erityisen vaarallinen, koska juuri nyt, kun mielenterveysongelmat ovat lisääntymässä, olisi ensiarvoisen tärkeää varmistaa, että tukea on saatavilla riittävästi ja nopeasti.
Yhdistyksemme tulevaisuus näyttääkin tällä hetkellä haasteelliselta, ja meidän on varauduttava siihen, että joudumme tulevaisuudessa tekemään enemmän vähemmillä resursseilla. Tämä tilanne korostaa vapaaehtoistyön merkitystä. Vapaaehtoisten panos on aina ollut olennainen osa yhdistyksemme toimintaa, mutta tulevaisuudessa heidän merkityksensä kasvaa entisestään. Ilman vapaaehtoisten työpanosta emme pystyisi tarjoamaan monia palveluita, joita jäsenemme tarvitsevat.
Vapaaehtoistyön merkityksen kasvaessa on tärkeää, että myös yhteiskunta arvostaa ja tukee vapaaehtoistyötä entistä enemmän. On tärkeää, että vapaaehtoistyötä tehdään näkyväksi ja että sen tekijöitä kiitetään ja kannustetaan. Vapaaehtoistyö ei kuitenkaan voi täysin korvata ammattilaisten tarjoamaa tukea ja palveluita, ja siksi on välttämätöntä, että yhdistyksille varattuja varoja ei leikata liikaa.
Helmin kaltaiset mielenterveysyhdistykset ovat korvaamattomia yhteiskunnallemme. Ne tarjoavat paitsi tukea ja apua, myös toivoa ja yhteisöllisyyttä niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Toivomme, että valtion päättäjät ymmärtävät tämän ja varmistavat, että yhdistysten toimintaedellytykset säilyvät myös tulevaisuudessa.
Vaikka tulevaisuus näyttää epävarmalta, Helmi jatkaa toimintaansa – pienemmilläkin resursseilla, jos on pakko. Yhteisömme jäsenten hyvinvointi on meille tärkeintä, ja teemme kaikkemme, jotta voimme jatkossakin olla tukena ja turvana niitä tarvitseville. Tässä työssä tarvitsemme kuitenkin myös teidän, jäsenten ja vapaaehtoisten, tukea ja panosta. Yhdessä voimme varmistaa, että Helmi jatkaa valoisaa työtään – nyt ja tulevaisuudessa.
Teksti: Petri Keckman ja ChatGPT
Terapia kasvatti itsetuntemustani
Tässä jutussa kerrotaan ylisukupolvisista mielen sairauksista ja terapian hoitavasta vaikutuksesta
Olen mielenterveyskuntoutuja ainakin toisessa sukupolvessa. Äidilläni diagnosoitiin kuulemma skitsofrenia jo ennen syntymääni. Sukulaiset ovat kertoneet, että myös äidinäidilläni oli jokin mielenterveyden häiriö. Olin nuorin kolmesta lapsesta. Isä sai meidän lasten huoltajuuden äidin sairauden vuoksi, kun olin kolmevuotias. Isä oli ankara kasvattaja eikä tunteita näytetty kotona.
Voin kertoa äitini ja isoäitini mielen sairauksista vain kertomalla, että olen kuullut heidän sairauksistaan. Lapsuudessani 1970-luvun pikkukaupungissa mielenterveyden häiriöillä oli kova stigma ja niitä peiteltiin. Isä myös kutsui äitini sairautta jakomielitaudiksi. Luulin pitkälle aikuisikään, että jakomielitauti tarkoitti mielen jakautumista eri persooniksi. Tämän päättelin siitä, että äitini mielentila vaihteli nopeasti esimerkiksi tyynestä vainoharhaiseksi.
Oma mielenterveyden häiriöni todettiin aikuisiällä. Pääsin onneksi Kelan tukemaan psykoterapiaan. Suhteellisen aikaisessa vaiheessa terapiaani terapeutti antoi minulle kotitehtäväksi paperisen kyselylomakkeen. Kyselyn vastausten perusteella hän päätteli, että minulla on dissosiatiivisia oireita vaikkei dissosiaatiohäiriön diagnoosi täyttynytkään. Käytimme terapian aikana läpi Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen -kirjaa. Kirjan tehtävien ja teorioiden myötä aloin ymmärtää itseäni ja käyttäytymistäni paremmin. Sain esimerkiksi syyn sille, miksi joissain tilanteissa tunsin jähmettyväni tai miksi en muista juuri mitään lapsuudestani. Ymmärsin, että dissosiaatio-oireeni olivat ainakin osittain seurausta traumaattisista kokemuksistani lapsuudessani. Oli huojentavaa päästä noista oireista ja olla enemmän läsnä oleva vaikeissakin tilanteissa.
Vasta terapian myötä oivalsin myös, että on tärkeää ymmärtää ihmisten eleitä ja ilmeitä. Myös ns. mielen teorian (eli esim. toisen ihmisen halujen tai teeskentelyn) ymmärtäminen olisi tärkeää. Näiden ymmärtäminen on minulle haastavaa. Tämä vaikeuttaa sosiaalista kanssakäymistä. Päättelin ihmisten tunnetiloja aiemmin vain heidän puheensa äänensävystä. Ehkä osasyy ongelmiini tällä saralla oli lapsuudenkotini. Isä vaikutti tunteettomalta ja äiti harvoina käyntikertoinaan saattoi olla vainoharhainen tai jopa agresiivinen. Äidille oli raskasta, että hän sai nähdä lapsiaan vain muutaman kerran vuodessa. Me lapset puolestamme surimme, kun äiti taas kerran joutui lähtemään luotamme pois.
Terapian myötä aloin tuntea itseäni ja käytöstäni paremmin. Terapian jälkeen kerroin pitkäaikaiselle ystävälleni, että nyt tiedän, että minun on vaikeaa ymmärtää ihmisten ilmeitä ja eleitä. Hän sanoi, että on tiennyt sen minusta aina. Ihmettelin hänelle, että miksi hän ei ole koskaan kertonut huomiostaan minulle. Hän vastasi, että ei sellaisista asioista puhuta. Ehkä olisin kasvattanut itsetuntemustani jo aiemmin, jos joku olisi kertonut minulle tästä puutteestani.
Mielenterveyshäiriöni ei ole parantunut, mutta nyt ymmärrän itseäni ja ihmisiä ympärilläni paremmin. Tämä itsetuntemuksen kasvaminen antaa mahdollisuuden ottaa toiset paremmin huomioon ja joustaa eri tilanteissa. Suosittelen dissosiaatiokirjaa lämpimästi kaikille, jotka epäilevät dissosiaatio-oireita itsessään.
Teksti: Satu
Dissosiaatiohäiriöstä Terveyskirjastossa (Rovasalo 2021): ”Dissosiaatiossa mielen rakenteiden välille syntyy haitallisia katkoksia. Tavallisessa elämässä ihmisen tunteet, muisti, ajattelu, toiminta ja identiteetti ovat saumattomassa yhteydessä toisiinsa. Dissosiaatiivisissa oireissa tai häiriöissä näiden yhteys katkeaa tilapäisesti tai pitkäaikaisesti.” Esimerkiksi dissosiatiivinen muistinmenetys liittyy usein traumaattisiin tapahtumiin. Silloin ei pysty helposti muistamaan sietämättömän tilanteen tapahtumia.
Lähteet:
Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen: taito-ohjelma potilaille ja terapeuteille (Boon, Suzette; Steele, Kathy ja Hart, Onnovan der 2011).
Dissosiaatiohäiriöt Lääkärikirja Duodecim 5.5.2021 Psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti Aki Rovasalo. https://www. terveyskirjasto.fi/dlk00360
Itseni asiantuntija
Kirjoittajan oivaltavia näkemyksiä omasta itsetunnostaan
Minua on luonnehdittu mietiskelijäksi, koska olen hiljainen ja ajattelen ennen kuin puhun. Olen kuulemma myös oman tien kulkija. Olenkin tuntenut itseni usein ulkopuoliseksi, en jaksa innostua seurassa small talkista, tai jos ko. aihe ei kiinnosta tai kosketa minua. Nyttemmin kuulonalenema vaikeuttaa kanssakäymistä. Onneksi en ole sentään komeroitunut.
Nyt eläkkeellä yksin ollessani suunnittelen enemmän tai vähemmän seuraavaa päivää. Mietin ns. projektejani, asioita, joita minun pitää tehdä, kun ne vain pitää tehdä. Asioita, joita aika ei hoida. Vaikkapa roskien vienti, tukanpesu, vaatekaapin siivoaminen ym. Imuroinnin suunnittelu vaatii monta päivää. Matkan tai elokuviin menon suunnittelu on puolestaan aivan parasta.
Uniapnea sanelee päiväni vireystason. Puhelin herättää aamuisin samaan aikaan. Eri asia on, nousenko silloin ylös. Hyvähkö itsetunto auttaa yksin viihtymisessä. Tarpeeni ovat iän mukana vähentyneet. Osaan iloita arjen pienistä asioista, siitä mitä näen ympärilläni. Nautin luonnon kauneudesta. Käyn kirppareilla ja ulkona syömässä muutaman hyvän ystävän kanssa. Viihdyn kaupungissa, koska tarvitsen ärsykkeitä, muuten tylsistyn.
Suurin haaveistani, asunto Portugalissa, kiljuu lottovoittoa. Toivon luonnollisesti terveyttä läheisilleni ja itselleni. Yritän syödä terveellisesti ja nukkua tarpeeksi. Yritän. Iltaisin toisinaan unta odotellessa ajatukseni synkkenevät. Samat teemat toistuvat, vaikka pitäisi unohtaa, kun en asioille mitään voi. Vai voisinko sittenkin? Rakastanko itseäni? Olenko ollut hyvä äiti? Ainakin ymmärrän syitäni ja niiden seurauksia.
Osaan valikoivasti nauraa itselleni. En kauheasti välitä, mitä muut minusta ajattelevat. Paitsi, että ulkonäköpaineet yllättivät vasta lihomisen myötä keski-iässä. En edelleenkään seuraa muotia. Tiedän vahvuuteni ja haasteeni, olen käänteissäni rohkea ja esiintymispelkoni on onneksi lieventynyt. Tiedän olevani turhan herkkäuskoinen. Annan joskus hillitymmän kuvan itsestäni, kuin mitä haluaisin. Toisaalta töissä jotkut kauhistelivat, että (tämä hissukka) kuljin työmatkat skootterilla. Ajatukseni eivät aina kohtaa teoissani, saatan luvata liikoja.
Olen pärjätäkseni karsinut kuluni minimiin, sentään pientä säästöä sivuun. Olen muutenkin poistanut elämästäni turhia painolasteja. En katso enää (masentavia) tv-uutisia. Lopetin vastaamasta lapsuudenkaverilleni, joka soitti ja kuormitti iltojani monituntisilla jaarituksilla. Selitin, että olemme kasvaneet erillemme.
Avarakatseisuuteni on vanhemmiten kaventunut, lausun koventuneita mielipiteitäni tässä hullussa maailman menosssa. Jumalattomana en myöskään kestä kuunnella jumalan armosta tai kadotuksesta. Uskon omalla tavallani. Olen kuitenkin monesta kiinnostunut. Otan paljon valokuvia ja
somea seuraan sopivasti. Liike on lääke eli teen päivittäisiä kävely- tai pyöräilylenkkejä hidastaakseni liikuntakykyä rappeuttavaa sairauttani. Kotini loistavien lenkkimaastojen äärellä painun mielelläni metsään. Kävelyretkilläni pysäytän laukkaavat ajatukseni kuuntelemalla lintujen laulua taukopenkillä. Liikkuessani saan monenlaisia ideoita ja oivalluksia. Virkistyn. Keskityn toivottavasti myös ympäristön havaitsemiseen, sillä uppoudun vieläkin liikaa omiin ajatuksiini.
Olen keksinyt itselleni ”mantroja”. Nuoruudessa: ”Minua ei tapa mikään eikä kukaan”. Työelämässä ollessani en voinut sairastella, joten toistin usein iltaisin: ”Herään aamulla terveenä ja virkeänä”. Hammaslääkärissä tapaan toistaa mielessäni ”Olen maailman vahvin nalle” Toimii minulle. Ihminen on sitä mihin uskoo. Anteeksiantoa olen joutunut avioeron jälkeen opettelemaan. En ruoski itseäni virheistäni, on turha kuluttaa energiaa olemalla katkera. Pidän itseäni onnekkaana, vaikka olen elämäni risteyksissä valinnut vääriä teitä. Olen kuitenkin aina selvinnyt takaisin. Pitää olla kiitollinen. Totean vain että, ”Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis”, (isäni hoku). Mielestäni elämä on oppia ikä kaikki. En ole koskaan liian vanha oppimaan tai tutkimaan uusia asioita (ellei muistisairaus yllätä).
Teksti ja kuva: Maarit S.
Itsetuntemusta etsimässä
Tekstissä käsitellään syvällisesti itsetuntemusta, itsetuntoa, elämänasenteita ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä.
Itsetuntemus on kykyä havaita tunteitaan, tarpeitaan ja toiveitaan. Se tarkoittaa myös tietoisuutta omista puutteistaan ja asioista, joiden suhteen toivoisi itsessään muutosta. Itsetunto on käsitteenä suppeampi. Se arvottaa itseämme, olemmeko mielestämme ”tarpeeksi” sitä tai tätä nimenomaan toisiin ihmisiin verrattuna. Hyväksymmekö itsemme. Huono itsetunto kertoo siitä, että näkee itsensä huonompana tai heikompana kuin ne ihmiset, joihin vertaa. Meidän ihmisten ei ole helppo nähdä itseämme laajempina kokonaisuuksina. Olemme ehkä tietoisia joistakin yksittäisistä piirteistä: esim. ”olen rohkea”, ”olen ahkera”, ”olen pelokas”, ”suutun helposti”, ym. yksittäisiä piirteitä, jotka tulevat esiin arjen tilanteissa.
Saatamme kuitenkin jaotella itsemme ja läheisemme myös hiukan laajemmin esimerkiksi optimisteiksi tai pessimisteiksi. Optimismi on yleensä haluttu ominaisuus. Optimisti katsoo tulevaisuuteen luottavaisesti, ja uskoo hyvään. Hän on valmis yrittämään uudelleen epäonnistuttuaankin. Pessimisti taas ennakoi epäonnistumisia ja pettymyksiä, eikä uskalla luottaa asioiden hyviin käänteisiin. Hän helposti luovuttaa edes yrittämästä.
Elämään suhtautumisen taustalla ovat yleensä lapsuuden kokemukset. Jos on elänyt epävarmuudessa ja turvattomassa ympäristössä se voi antaa kasvupohjan pessimismille. Lapsuudessa saatu turva, rohkaisu ja luottamus puolestaan antaa mahdollisuuden optimistiselle elämänasenteelle.
Ydinsana näiden molempien ilmiöiden takana on luottamus tai sen puute. Jos ei uskalla luottaa hyvään, arjen huolet nostattavat pelkoja, joista ei kykene vapautumaan. Luottavainen ihminen ajattelee, että vaikka jokin asia menisi pieleen, se voidaan korjata ja saada asiat taas kuntoon. Arvelen, että kaikki ihmiset haluaisivat olla luottavaisia, koska se yhdistetään onnellisuuteen, rauhaan ja iloon. Kysymys onkin se, että jollei sitä ole syntymälahjaksi saanut, olisiko se myöhemmin saavutettavissa. Monet mielen ja kehon hyvinvointiin kehitetyt menetelmät ja myös terapiat tähtäävät juuri tähän. Nykytermistössä resilienssiin, joka tarkoittaa, että ihminen oppii sietämään elämän vastoinkäymisiä. Meitä harjaannutetaan muuttamaan ajatustemme suuntaa, tottumuksiamme ja tulkintojamme. Tämä voi parhaimmillaan tuottaakin tulosta. Kun itsetuntemus laajenee, näkee asennoitumisensa
KUVA: JOHANNA
alkuperän, ajattelutottumustensa vaikutukset ja tulkintojensa yliampuvuuden, siitä voi syntyä halu tehdä muutoksia näihin haitallisiin ajattelutapoihin ja tulkintoihin.
Suhtautumisemme suunta voi kuitenkin parhaimmillaan muuttua myös ilman näitä apuvoimia. Jos näemme elämämme varrella tapahtuneet vastoinkäymiset ja huomaamme päässeemme niistä yli, se vahvistaa luottamustamme selviytymiseen. Sama seuraa, jos huomaamme jälkikäteen, kuinka joku vaikea asia kääntyikin loppujen lopuksi ”voitoksi”, josta seurasi suunnan muutos oikeaan suuntaan. Ehkä löydämme pidemmänkin luettelon näitä selviytymisiä ja ”onnenkantamoisia”, kun muistelemme menneitä vaikeitakin vuosiamme. Tämä kaikki voi lisätä luottamusta siihen, että voimme selviytyä jatkossakin. Kun silmämme avautuvat hyvälle, alamme ehkä nähdä sitä enenevässä määrin ympärillämme tässä sotaisassa maailmassamme. Paljon parjattu media tuo näkyviimme, kuinka hädänalaisia autetaan, pelastetaan ihmisiä raunioista oman hengen uhalla, surraan onnettomuuksissa menehtyneitä, erityisesti lapsia. Nettivideot näyttävät tilanteita, joissa myös avuttomia eläimiä varjellaan liikenteen vaaroilta ja muilta tuhoilta. Luontoa halutaan suojella. Jopa arkiset kohtaamiset vieraiden ihmisten kanssa voivat joskus yllättää ilolla, kun huomaamme toisten osoittavan meille ystävällisyyttä ja avuliaisuutta. Tunnemme, että he tarkoittavat meille hyvää.
Nykyisin paljastetaan rohkeammin, että me kaikki ihmiset tarvitsemme apua ja tukea. Median ihaillut julkkikset kertovat elämänsä käännekohdista, suruistaan ja uupumisistaan. Huomaamme, että lähes jokainen tarvitsee jossain elämänsä vaiheessa apua toisilta. Se antaa meille rohkeutta avata myös oman mielemme taakkoja. Kun huomaamme, että meillä ihmisillä on samat pelot, huolet ja ilot, se on parasta vertaistukea.
Kun näemme hyvää ympärillämme, mielen voi täyttää pettymyksen sijasta kiitollisuus! Mistä tämä hyvä tulee? Kenelle tai mihin tämän kiitollisuutemme kohdistamme? Sattumalle? Kohdalle osuneelle hyvälle onnelle! Mutta jos on kyse jostakin pysyvämmästä, ehkä kuitenkin Suurelle Luojallemme, joka tahtoo meille hyvää. Ja usein hän toteuttaa sen toisten ihmisten välityksellä.
Teksti: Eija Honkala, senioripsykoterapeutti
”Ydinsana näiden molempien ilmiöiden takana on luottamus tai sen puute”
Miten minusta tuli minä
Hyvä itsetuntemus auttaa selviytymään elämän kriiseistä
Muistan olleeni ujo ja arka lapsi. Juuri sellainen sopiva koulukiusauksen uhri. Ala-asteella koulussa jouduin kiusauksen kohteeksi ja se oli aika julmaa, kun kiusataan vaatteista yms. henkilökohtaisista jutuista. Minusta tuli kauhea jännittäjä. Jännitin aamuisin kouluun menoa ja sitä kaikkea, mitä siellä voisi päivän mittaan tapahtua. Onneksi yksi luokkakaverini puolusti minua kiusaajia vastaan.
Lapsuuteni ei ollut turvallinen ja vakaa, sillä nyt jo edesmennyt isäni oli väkivaltainen ja hänellä oli narsistinen persoonallisuushäiriö. Kotona vallitsi pelon ilmapiiri ja sain pelätä, mitä isäni tekisi äidilleni. Minua kohtaan isä ei ollut väkivaltainen. Ainoastaan kärsin hänen huutamisestaan ja väkivallan pelosta. Narsistinen persoonallisuushäiriö isälläni ilmeni toisten vähättelynä ja pilkkaamisena sekä itsensä paremmaksi ylentämisenä. Hän myös suhtautui minuun vähättelevästi ja antoi ymmärtää, etten ole toivottu lapsi, mikä näin jälkeenpäin ajateltuna lisäsi sitä, että itsetuntoni oli välillä ihan nollissa tai ei ainakaan parantanut sitä. Äitini jaksoi aina kannustaa minua, vaikka joutuikin alistetuksi avioliiton aikana, kuten monet naiset vielä tänäkin päivänä joutuvat luopumaan itsenäisyydestään perheen parasta ajatellessaan. Kannattaa muistaa, että henkinen väkivalta tai alistaminen on yhtä vakavaa kuin fyysinen. Vanhempani onneksi erosivat, muutimme pois kotoa ja tilanne helpottui.
Murrosiässä tsemppasin itseäni meikkaamisella ja esittämällä itsevarmaa, niin selvisin paremmin kiusaajia vastaan ja pärjäsin koulussa melko hyvin. Mitenkään helppoa se ei kuitenkaan aina ollut. Olen käynyt terapiassa kauan ja hyötynyt siitä tosi paljon. Juuri nämä terapiassa käydyt keskustelut eri asioista ovat auttaneet kaikkein eniten, sekä siitä seuranneet sisäiset prosessit oman mielen ja tunteiden ymmärtämiseksi. Terapia on auttanut luottamaan omiin kykyihini. Olen saanut kehitettyä itsetuntemusta ja oppinut hallitsemaan tunteita ja käyttäytymistä ja mikä tärkeintä oppinut ymmärtämään itseäni. Kaikille terapia ei kuitenkaan sovi tai eivät sitä kautta halua käydä asioita läpi. Heille asiat selviävät vaikkapa analysoimalla itseä ja lukemalla esim. alan kirjallisuutta.
Mitä parempi itsetuntemus, sitä paremmin selviytyy elämän kriisitilanteista, joita elämä meidän jokaisen kohdalle jossain vaiheessa tuo. Se myös edistää positiivista mielenterveyttä ja hyvinvointia. Itsetuntemus on vaihdellut minulla elämän eri vaiheissa ja jopa saman päivän aikana. Itsetunto kehittyy ja muokkautuu pitkin elämää eri tilanteiden ja elämän mukaan. Matkan varrella kehittyy myös elämänviisautta. Aina kun olen tehnyt jotain hyvää toisille tai itselleni päivän aikana elämä tuntuu tosi arvokkaalta ja tärkeältä. Silloin tunnen itseni kykeneväksi ja pystyväksi. Käydessäni katsomassa äitiäni Marian kodissa ja viedessäni mansikoita ja jäätelöä tunnen itseni arvokkaaksi ja oikeutetuksi. Minusta näyttää siltä, että vanhukset on unohdettu yksin hoitokotiin, mutta kyllä he ovat siellä muistisairaina yhtä arvokkaita kuin kuka tahansa meistä. Vanhuksia pitäisi yhteiskunnassa arvostaa nykyistä paljon enemmän. Heillä on paljon elämänviisautta.
Hyvän itsetunnon omaava hyväksyy itsensä sellaisena kuin on huolimatta siitä, mitä muut ajattelevat. Tähän meistä jokaisen tulisi pyrkiä. Näin olo helpottuisi paljon ja olisi keveämpi olla. Monet mielenterveyden häiriöt aiheuttavat alemmuudentunteita, mutta se on ihan turhaa. Olemme jokainen yhtä arvokkaita. Sairauksien ei kannata antaa alentaa meitä ihmisinä. Onkin tärkeää suosia hyvää tekeviä ihmissuhteita, joissa voi olla oma itsensä. Tukea elämään ja sitä parasta kannustusta, saa juuri vertaisilta. Jokainen meistä voi miettiä, mikä on sitä itselle mieluisinta tekemistä, mistä saa myönteistä palautetta, onnistumisen tunteita ja lisää vahvistusta itsetunnolle. Tärkeää on hyväksyä myös oma vajavuutensa ja se, että saa olla myös heikko.
Olen saanut uusia näkökulmia elämääni ja vahvistusta itsetuntemukseen musiikin, taiteen, teatterin ja elokuvien avulla. Siksi haluan käydä konserteissa ja oopperassa nauttimassa musiikista ja tapahtumista, koska samalla saa mukavia sosiaalisia yhdessä muiden ihmisten kanssa koettuja hetkiä.
Mukavaa alkavaa syksyä!
Teksti ja kuva: Tarja Ruusunen
KUVA: TARJA RUUSUNEN
Taide, taiteen tekeminen, itsetuntemus ja itsetunto
Itsetuntemus on tärkeää myös taiteessa
Olen taidemaalari ja paljon maalannut vuosien varrella. Vuodesta 1989 (19-vuotiaasta) asti maalannut ja pienestä pitäen piirtänyt.
Lapsena ei kauheasti vaikuttanut mitä muut ajattelivat siitä, mitä olin tehnyt. Isäni oli paras kriitikko piirustuksilleni. Silmät olivat liian korkealla otsassa, nenä huono yms. Jostain syystä en välittänyt isäni kritiikistä vaan otin neuvot kiitollisena vastaan. Lapsena minulla oli huono itsetunto muista asioista, eikä isä niissä ollut mikään hirveän hyvä mielen kohentaja.
Nuorena, jo vuosia sitten, kritiikin saaminen maalauksistani oli minulle vaikeaa. Sitä oli niin haavoittuvainen, otti itseensä, aivan kuin haukut kohdistuivat minuun eikä maalauksiini. Tuntui, että tuli sitten haukkuja tai kehuja, en halunnut vastaanottaa niitä. Muita kyllä kehun, jos tekevät hyvin ja vaikka ei kaikki olisikaan kohdallaan, niin ne hyvät kohdat ja puolet näen. Näen kaikessa myös sitä hyvää ja haluan tukea muita tekemisissään.
Näin vanhempana en myöskään pidä kaikesta kritiikistä, mutta en ota sitä enää itseeni, vaikka haavoittuvainen olenkin. Katastrofiajattelu on minulle tuttua. Kun meni hyvin, hetken päästä ajattelin, että ei se ollutkaan hyvä asia tai edes totta. Mitätöin hyvän asian.
Taiteeni, ainakin toivon niin, herättää ajatuksia ja tuovat esille myös omat epävarmuuteni ja itsetuntooni vaikuttavat asiat. Jos tunteeni tulee esille maalauksissani, sehän ei ole huono asia, vaan herättää mielenkiinnon. Ei kaikki voikaan pitää töistäni, ei kaikki kehu. Vaikka tulee epämieluisaa kritiikkiä, ei sen pitäisi vaikuttaa minuun, mutta, ainahan se tekee niin. Yritän saada ääneni kuuluville taiteeni kautta.
Toivon tietenkin, että taiteeni olisi katsojalle mieluisaa ja töitäni ostettaisiin paljon, mutta ei tällä elä. Ei todellakaan. Ei, ellei ole tehnyt ns. läpimurtoa ja tullut tunnetuksi.
En halua, että taidettani vain kehuttaisiin tai haukuttaisiin, vaan toivon myös jotain siltä väliltä, antoisaa kritiikkiä. Mutta kyllä niitä kehujakin saa tulla välillä, totta kai.
Tässä kuva maalauksestani nimeltä “Lempeä katse”.
Pahin mahdollinen kritiikki on, kun ei saa kuulla mitään, ei niin minkäänlaista palautetta. Se ärsyttää, kun olisihan se kiva tietää mitä töistäni ajatellaan.
Itsetuntoni maalatessa ja maalaamisen jälkeen muuttuu. Kun olen saanut tehtyä maalauksen loppuun, mietin että onko se nyt hyvä, onko minusta mihinkään? Maalatessa on kivointa hyvä fiilis, mikään ei haittaa, kaikki on hyvin ja nautin vain maalaamisesta. Koen mielihyvään, se on kuin terapiaa. Maalaaminen on henkireikäni, en tulisi toimeen ilman sitä. Mikä taide sitten puhuttelee, realistinen vai abstraktinen, se on makuasia. Koemmeko ilon tunnetta tai surua? Mikä taide kolahtaa? En kykene tekemään sellaista mikä ns. myy. Pakko tehdä sitä minkä itse kokee hyväksi ja omaksi tyylikseen. Loppujen lopuksi sinun pitää itse pitää siitä mitä teet, eikä antaa muiden mielipiteiden haitata, kunhan on itse tyytyväinen. Mutta kuitenkin, hyvä palaute on hyväksi, kun vaan haluaa ottaa sitä vastaan. Näillä mennään, toivottavasti tästä jutusta on jotain hyötyä jollekin.
Taidettani on nyt näytillä Helsingin Korkeasaaren eläintarhassa yhteisnäyttelyssä Eeva Närvä-Anttilan kanssa ajalla 2.8.-31.10.2024. Osoite on: Mustikkamaanpolku 12. Kulosaari.
Teksti ja kuva: Sari Nieminen
Niemikotisäätiö – yhdessä 40 vuotta 4o
Tuettua asumista, aktiviteetteja ja valmennusta helsinkiläisille mielenterveyden häiriöistä toipuville jo vuodesta 1983 lähtien
niemikoti.fi
Digipulmiin ei tarvita tuuria, vaan luuria.
Kaipaatko selväsanaista, luotettavaa apua tietokoneen, älypuhelimen tai asiointipalveluiden käyttöön? Päivystämme Helsingin kaupungin Digituessa juuri sinua varten. Ja autamme ihan maksutta – nyt myös puhelimessa ja chatissa!
Soita Digitukeen: 09 310 10011
Tai chattaa: digituki.hel.fi
Ma–pe klo 9–12
Itsetuntemuksesta voimaa
Kirjoittaja käsittelee itsetuntemusta ja pelon kohtaamista
Mennyt kesä, kuten aiemmatkin kesät, kerryttää muistoja. Niitä voi penkoa, muistella ja mutustella, kun ne ovat pakan päällimmäisinä. Vielä saattaa tuntea häivähdyksen hellepäivän lämmöstä, kesäsateen lempeydestä, ensimmäisen mansikan makeudesta, pääskynpoikien lentoharjoituksien seuraamisesta tai muistella hymyssä suin paluuta onkireissulta, jossa yksikään sintti ei suostunut koukutettavaksi. Tämän kesän tarjontaan mahtui festareiden, kesäteatterin ja mattopyykin lisäksi myös sydänkesän aikaan järjestetyt Pariisin kesäolympialaiset. Urheilukisojen seuraaminen on mielenkiintoista huvia ja toisinaan lajivalikoimaan putkahtaa uutta kilvoiteltavaa, kuten vaikkapa skeittilautailu. Vanhalla ja perinteisellä kilpailusortimentilla on edelleen vankka sijansa, ja osa urheilulajeista perustuu yhä antiikin ajan olympialaisiin. Yksi sellainen on kontaktilaji nyrkkeily. Monella saattaa olla melkoinen antipatia nyrkkeilyurheilua kohtaan. Usein törmää näkemykseen siitä, että moinen väkivaltainen pieksäminen ei edes ole urheilua, vaan pelkkää raakuutta ja toisen alistamista. Kieltämättä väkivaltaiselta tämän, kuten monen muun, kontaktiurheilulajin muoto näyttää ensikatsomalla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kilpaurheiluun on aikojen kuluessa muotoutunut tiukka säännöstö, jonka mukaan otteluita järjestetään ja arvioidaan. Väkivallan merkitystä lieventää mielestäni se, että kyse on vapaaehtoisesti järjestetystä kahden välisestä kamppailuottelusta. Kun amatööritasolta ponnistetaan ammattilaissarjaan, muuttuu kilpaurheilu sen suorittajan kokopäivätyöksi. Tiedämme, että ammattiurheilussa pyörivät isot rahat ja toiminta on hyvin organisoitua. Ammatikseen urheilevina voivat toimia nyrkkeilijöiden lisäksi ainakin golffarit, jääkiekkoilijat kuin kori- ja jalkapalloilijatkin, autourheilusta puhumattakaan. Kyse ei ole pelkästään yleisestä urheilun käsitteestä, sillä esimerkiksi tanssitaiteen esittäjältä vaaditaan ammattiurheilijan taidot ja fysiikka.
Rehellisyyden nimissä voin mainita, että en ole intohimoinen nyrkkeilyurheilun seuraaja, vaan satunnaisesti seuraan otteluita varsinkin silloin, jos kansallisella tasollamme on tällä saralla ollut annettavaa. Tämänhetkinen innostus lajia kohtaan on myös päättyneen kesän hedelmiä. Luin Tuomas Kyrön muistiinmerkitsemän elämäkertateoksen raskaan sarjan nyrkkeilijästämme Robert Heleniuksesta (Nyrkki kehässä Robert Helenius, WSOY 2023). Kirja avasi tämän urheilusaran ammattilaisen arkea paitsi elämänmakuisella myös toisinaan jopa herkällä tasolla. Kärjistäen voi sanoa, että esittelyssä on perheenisä, joka raskaan, jopa raa’an, ammatin harjoittajana yrittää hankkia paitsi toimeentulonsa myös hyvän elämän eväät perheelleen ja läheisilleen. Yksi keskeinen asia, jonka Kyrö oli mielestäni sanoittanut hienosti, oli suhtautuminen väkivaltaan. Suora siteeraus kirjasta: ”Totta kai on uhkaavaa ja epäilyttävää, kun ihmiset kajoavat toisiinsa fyysisesti ja sallitusti. Se ei sovi maailmaan, jossa puheesta on tullut väkivaltaa, sanat, pieneleet ja -ilmeet loukkaavat ihmisiä, jotka eivät ole tottuneet loukkaantumaan. Jos he ovat kaatuneet polkupyörällä, päässä on aina ollut kypärä.”
Ymmärrän edellä esitetyn niin, että sanan ja tunteiden säilällä sivaltelu halutaan rinnastaa nykyään fyysiseen väkivaltaan. Molemmissa väkivallan muodoissa on lähtökohtana paitsi alistaminen myös kunnian kerääminen, ja usein lopputuloksena on loukkaantuminen. Jälkensä jättävät molemmat loukkaantumisen lajit. Fyysisen väkivallan lopputulos tunnustetaan, mutta miten on henkisen väkivallan lopullisuuden laita?
Elämme skandinaavisen hyvinvointiyhteiskunnan luomassa kuplassa, jossa arkipäivään ei kuulu fyysisen väkivallan uhka. Tai uhka ainakaan siinä määrin, kuin lukuisissa muissa maailman valtioissa. Kilpa-areenoilla ikiaikaiselle taistelulajille on luotu säännöt ja rajat, joita ei saa ylittää. Henkiselle väkivallalle ei tällaista säännöstöä näytä yrityksistä huolimatta syntyvän.
Sekalaisin tuntein odotan, kun eräs henkisen väkivallan muoto pääsee taas valloilleen. Kyseessä on syksyllä käynnistyvien Pohjois-Amerikan presidentinvaalien vaalikilvoittelu. Siinä artikulaatiossa ei ole sääntöjä, ei määrää, ei mittaa! Tuntuu suorastaan kuvottavalta, että supervallan ja liittolaisen - jonka suhteita oma maamme haluaa ylläpitää ja vahvistaa - päämiehenä voisi toimia mies, joka halveksii, aliarvioi ja nimittelee omia kansalaisryhmiään vaaliasetelman toisesta osapuolesta puhumattakaan. Ikääntyminen, sairaus, sukupuoli, etninen tausta, ihonväri – mikään näistä ei ole pyhää tai arvokasta tässä myllyssä. Se jos mikä paitsi satuttaa ja loukkaa voi myös pelottaa.
Pelon kohtaaminen ja tunnustaminen on osa itsetuntemuksen tietä. Psykologi Tony Dunderfelt käsittelee teoksensa ”Voimavarana itsetuntemus”, sen viimeisessä luvussa, pelkoa suhteessa itsetuntemukseen. Lähtökohtaisesti pelon tarkoitus ei ole pelkästään vahingoittaa meitä, vaan oikeastaan suojella. Torjuttu tai kielletty pelko ei jätä meitä rauhaan, vaan kulkee kannoillamme, kuten sadun ahdistelija. Kun pakeneva sankari rohkaistuu ja kääntyy kohtaamaan piinaajansa, hän voi huomata pelkojensa pienuuden ja vaarattomuuden. Itsetuntemuksessa tärkeää on tällaisen asenteen ja suhtautumistavan harjoittaminen.
Usein välitöntä pelkoa lietsoo tajuntaamme vaivihkaa vaaniva ja sen haltuunsa haluava some-tulva. Sosiaalinen media voi kasvattaa informaatioähkyn hallitsemattomaksi. Itsetuntemuksen kautta meille kertyy taitoa ja voimavaroja sen kahlitsemiseksi. Kaikkea luettua ei kannata uskoa eikä varsinkaan pelätä.
Teksti: Kaj Erlund
Lähteet: Tuomas Kyrön kirjasta Nyrkki kehässä Robert Helenius, WSOY 2023
Psykologi Tony Dunderfeltin kirja Voimavarana itsetuntemus
KUVA: TARJA RUUSUNEN
Viikkoni kuvina
MINNAN VIIKKO
MAANANTAI
Viikko alkaa reippaasti pyöräillen töihin. Mieluiten pyöräilen maastossa, mutta kesällä pyöräilen myös työmatkoja.
TORSTAI
Kerran viikossa käyn joogassa – namaste
TIISTAI
Työpäiviini kuuluu jalkautumista ihmisten arkeen, tänään toimistopäivänä upeat kukat piristävät päivääni.
PERJANTAI
Viikonlopun vietto alkaa veneillen. Merivesi on lämmintä ja välillä pulahdan uimaan.
SUNNUNTAI
Hyvinvointiviikonlopun lopetus äänimaljarentoutus laiturilla ja lähtökahvit.
KESKIVIIKKO
Kotini lähellä on mahtavat kuntoportaat, 218 askelmaa. Näissä saa hyvän hikilenkin vedettyä.
LAUANTAI
Edessä ihana hyvinvointiviikonloppu Porkkalanniemessä. Ohjelmassa luentoja, mindfulnessia, luontopolkua, joogaa, verkostoitumista ja tietenkin hyvää ruokaa.
MIKAN VIIKKO
MAANANTAI
Maanantaina työpäivän jälkeen on hyvä rentoutua musiikin parissa. Tänään päädyin 1980-luvun klassikkojen pariin. Kuuntelusession aloitin laittamalla ekana lautaselle Dingon Kunnian kentät maxi-singlen, joka on yksi omista suosikeistani. Kuuntelen siis paljon muutakin kuin heavyä ja metallia.
TORSTAI
Työpäivä sisälsi tänään paljon toimistotyötä. Eilinen kitaransoitto näkyy ja tuntuu kropassa. Samaten tiistain lenkistä on tuntemuksia jäljellä. Joten otetaanpa jumppamatto esiin ja aloitetaan kehonhuolto.
TIISTAI
Tiistaisin olen yleensä huomattavasti väsyneempi kuin maanantaisin. Hyvä keli sattui tähän kohtaan työpäivän päätyttyä. Ei muuta kuin lenkkivermeet niskaan ja pienen alkuvenyttelyn kautta kohti keskuspuistoa. Ensin kävelyä, sitten hölkkää ja lopuksi taas kävelyä. Näin tuli n. tunti liikuttua ulkona metsäisissä maisemissa, jossa mieli kyllä lepää!
PERJANTAI
Mukavan ja antoisan työviikon jälkeen on mukava hypätä VR:n kyytiin ja matkustaa Kouvolaan. Matka taittuu mukavasti kahvin ja tänään julkaistujen viikon musiikkiuutuuksien parissa.
SUNNUNTAI
Olen jo kotiutunut Kouvolasta. Kaupassa käyty ja pyykit pesty pesutuvalla. Vielä ehtii toviksi palata musisoinnin pariin. Nyt päädyin testailemaan syntikkaja pianosoundeja. Vielä kun malttaa mennä ajoissa nukkumaan, sillä aamulla herätään taas klo 6.00 ja palataan sorvin ääreen.
KESKIVIIKKO
Tänään ideoin ja äänittelen uusia ideoita narulle DAW:lla eli digitaalisella äänityöasemalla. Luon omaa musiikkia harrastepohjalta silloin kun on aikaa ja fiilistä. Nykyään on helppoa soitella kotona, kun tekniikka mahdollistaa soittamisen kerrostalossa hiljaisesti ilman vahvistinta. Eipä tarvitse naapureiden kärsiä metelistä
LAUANTAI
Tänään grillaillaan. Makutestissä makkaran grillaus kaasugrillillä vs. puu hiillos. Oma tuomio on se, että kyllä aidon tulen hiilloksessa grillattu makkara vie voiton!
Itsetuntemuksen arvostus ja mitä se saa aikaan
Moni vaikea tilanne ratkeaa, kun tuntee itsensä hyvin ja osaa katsoa asioita positiivisesta näkökulmasta. Hyvä itsetuntemus tuo mukanaan muiden hyväksyntää ja arvostusta. Kokemukset syventävät itsetuntemusta. Toiset kasvattavat esimerkiksi kukkia omien vahvuuksiensa mukaisesti ja saavat siitä hyväksyntää ja ymmärrystä. Itse pidän kukista, ja teokseni nimi on ”Violetti kukka”. Syvällistä itsetuntemusta kaikille!
Teksti ja kuva: Allan Wilen
Kokemuksia lapsuudesta
1990-luvulla meille hankittiin ulkomailta nuori nainen opettamaan englantia. Hän oli kotoisin Serbiasta. Nainen opetti meitä koko kesän, mutta emme pitäneet siitä. Jälkeenpäin ajateltuna se oli kuitenkin hyvä kokemus. Ei ollut tyypillistä, että koteihin hankittiin kotiopettaja. Pojat ja miehet soittelivat hänelle usein – ulkomaalainen ja suomalainen nainen soittelivat niin että jatkuvasti lankapuhelin soi. Nainen kulki mukanamme ympäri Suomea, kummitädin mökille ja muualle. Se oli mielenkiintoinen kesä, ja ehkä jopa koko vuosi, en muista tarkkaan. 1990-luku oli muutenkin kiinnostavaa aikaa – tapahtui kaikenlaista. Valmistuin peruskoulusta ja ammattikoulusta, täytin 18, äänestin ensimmäistä kertaa, kävin armeijan, istuin psykologin nojatuolissa, olin työttömänä, liityin kirkkoon, kävin iltalukiota ja kauppaopistoa. SLK:sta minua pyydettiin ehdokkaaksi oppilaskuntaan, mutta en lähtenyt mukaan.
Teksti: Arto Haatanen
Miten taide vaikuttaa minuun
Vanhan ajan taiteessa minua kiehtovat erityisesti muotokuvamaalaukset ja maisemakuvat. Kun katselen niitä esimerkiksi museoissa, ne herättävät minussa vahvoja tunteita ja mielikuvia. Vanhoista teoksista voi nähdä, miten taidetta on aikoinaan tehty ja millä tavoin värejä on käytetty. Taide yleensä, mukaan lukien moderni taide, inspiroi minua graffiti-taiteeseeni ja bongon soittoon.
Helmin ohjaaja esittäytyy
Äitini sisko harrastaa valokuvausta, ja meillä on tapana keskustella hänen ottamistaan kuvista sekä siitä, mitä ne tuovat mieleemme. Itselleni tärkeintä taidetta, joka herättää tunteita, ovat graffiti ja sarjakuvapiirrokset. Aina ei kuitenkaan ole oikea fiilis piirtää tai tehdä graffiteja – silloin on vain odotettava, kunnes oikea päivä koittaa. Ja kun se hetki tulee, mieli kohoaa ja olo on onnellinen. Taideterveiset kaikille!
Teksti ja kuva: Niko Korpela
Moikka kaikki!
Nimeni on Katri ja olen aloittanut Helmissä uutena työntekijänä ohjaajan pestissä. Olen koulutukseltani sosionomi ja on mahtava juttu, että olen päässyt Helmiin kohtaamaan teitä kaikkia ihania tyyppejä! Olen persoonaltani rauhallinen mutta rempseä ja pidän mm. syysilmassa ulkoilusta sekä sohvalla köllöttelystä. Sohvalla kanssani köllöttelee karvaton sfinx kissani Ruttu. Minut voit bongata Helmi-talon lisäksi erilaisilta retkiltä, ryhmistä sekä tapahtumista. Tule Helmi-talolla nykäisemään minua hihasta ja kerro mitä sinulle kuuluu. Nähdään!
Terveisin, Ohjaaja Katri
Duuri ja molli
Kirjoittaja vertailee elämää musiikin luomiseen
Niin kuin monesti asioista negatiivisesti sanotaankin viitaten, että asiat tai tunteet voivat olla niin mollivoittoisia. Tunnetko, että elämässäsi on nousuja ja laskuja tai jotain siltä väliltä? Elämä ei ole nuoralla tanssimista eikä kirjoitettu, sävelletty etukäteen. Muutoin jos musiikki elää, se voi olla mitä vaan.
Elämässä ei ole kaavaa miten sitä tulee elää, tuntea, kokea. Musiikissa sävel kulkee sen sijaan ns. sääntöjen ja kaavojen mukaisesti, joissa sisältö voi olla hyvinkin rikasta ja kaunista
saadaan monesti lapsenkin ilon naurusta tai kiljahduksesta. Äänen korkea sävy tuo tulkintaan tässäkin tapauksessa ylennettyä, korotettua ääntä, niin kuin sitä joissain tapauksissa tietyillä säveltäjän merkeillä (#) osoitetaan kuultavaksi. Ääni saa kehonkin liikkumaan, useimmiten jalatkin liikkuvat ja tulevat mukaan rytmiin. Kävellessään sitä tuntee askelluksensa rytmin, jossa kenkä useimmiten vielä tekee äänen astuessaan, kenkää kuluttaen. Eikä tarvitse olla laulaja, että rupeaa hyräilemään tai laulamaan kesken kävelyn. Ajatuksena, kehtaanko laulaa tässä itsekseni tai ehkä muidenkin kuullen? Katseitahan se saattaa kerätä, mutta haittaako sekään? Tunne, että voi spontaanisti itsekin tuottaa ääntä kuulemaansa musiikin rytmiin, kenkien äänen lisäksi. Voi tuo pääkin heilua ja hymy huulilla tuoda näkyväksi hyvän olon tunteen. Sitä voi olla oma itsensä myös kuulokkeet päässä kuunnellen jo tuotettua valmista musiikkia ja nauttia siitä omalla tavallaan. Ohikulkijan hyväksyvän hymyn
Entä julkisissa kulkeminen, siellä et heti karkuun pääse siltä istumalta jos itsesi nolaat kesken matkan. Varmasti hauskan näköistä jo pelkästään mielikuvana, kun joku rupeaa hihittämään ja höröttämään kesken kaiken hiljaisessa iltapäiväruuhkassa. Ei autoilijatkaan ihan helpolla pääse. Liikennevaloissa on aikaa kaivaa auliisti nenää ja tarkistaa saalis. Toisten autoilijoiden ilmeet paljastavat paljon tunnetilaa tässäkin. Jotenkin oletetaan, ettei kukaan näe tätä mitä omassa yksityisyydessään tekee. Puhelimessa puhutaan ja nähdään jo pelkästään liikennevaloissa ihmisten käyttävän kännyköitä ajettaessaan autoa. Se herättää vihaisia
tunteita, paheksuntaa ja vastuuntuntemattomuutta kuskia kohtaan. Takana olija nuori nainen meikkaa autossaan silmät tapittaen taustapeiliin, jotta ripsivärin saisi laitettua tasaisesti silmiin, ehkä vielä seuraavissa liikennevaloissa voisi vielä keretä laittamaan loppuun saakka. Toisilla musiikki soi riittävän lujaa ihan muille vieressä oleville autoilijoille asti ja saa huomiota heiltä. Sitä huomiota haetaan monesti myös tätä kautta. Halutaan näyttää, että on hyvät ”poppikoneet” autossa ja esittää sitä omaa hyvää fiilistään muillekin hyvällä musiikilla. Haetaan mahdollisesti myös hyväksyntää käytökseensä, ”et tää on ihan okei olla näin ”.
On myös niitä autoilijoita, jotka vain ”köröttelevät” tunnollisesti liikenteessä. Paljon tunteita liikenteessä. Erilaiset tilanteet opettavat myös suhtautumaan toisin jo tehtyihin tapoihin. ”Näytänkö nyt hyvältä näin meikattuna? Kyllä, tiedän, että olen kaunis näin ja tunnen myös niin”. Onko myös olemassa ihmisiä, jotka eivät voi ymmärtää, nähdä tai edes samaistua toisiin ihmisiin, jotka toimivat erilailla kuin he itse? Kyllä on, heitä on lukemattomia. Mutta miksi he tekevät niin?
Ei voi sanoa kuka saa tai pystyy toimimaan haluamallaan tavalla. Mitä tai miten tekevätkään, on se heidän oma tapansa ja asiansa. Asioita nähdään niin eri perspektiivistä.
Elämäkin voi tuntua tai olla niin ns. mollivoittoista. Ei välttämättä kykene näkemään itsessään hyviä asioita, vaan saattaa tuntea synkkiä tunteita, jotka voivat olla lamaannuttavia. Itsetuntemus saattaa olla tästä hyvinkin kaukana. Niin monet asiat ovat tulkinnanvaraisia. Jos vain on mahdollista, niin on hyvä pysähtyä, kuunnella ja tutkistella itseään tarkemmin. Voisiko siitä seurata jotain hyvää ja mielekästä? Kyllä näinkin on. Ollessamme yksilöitä, niin kaikesta ei voi sanoa mikä on oikein, mikä väärin, mutta tärkeää on, että tunnet itsesi. Mollin voi kääntää duuriksi, lisätään ja vaihdetaan säveliä eri järjestykseen. Jos haluaa, niin esimerkiksi asioita voi jaotella plussiin ja miinuksiin, jolloin näin pystyy myös värittämään ja säveltämään elämän nuotit toisin. Näin voi elämäkin alkaa kuulostamaan hyvältä ja nautittavalta kontrolloidusti mollista duuriin.
Musiikki on osa elämääni, soittajana sekä kuuntelijana. Oman elämäni kapellimestarina kirjoitan itse olemassaoloni nuotit. Mieleeni juolahti yksi monista asioista, jotka omalta osaltani olen kokenut sävelasteikkoina duurista molliin ja toisinpäin sekaisin. Pienenä lapsena usein kotonamme kuunneltiin musiikkia kovalla äänellä koko rappu raikuen. Silloin useimmiten meillä oli vanhempieni kanssa myös muita ystäviämme, jotka monesti olivat saman rapun väkeä. Sen ajan listahitit soivat. Useat illat olivat niitä aikoja, kun aikuiset puhuivat keskenään, nauttivat alkoholia, kuuntelivat musiikkia, lauloivat ja tanssahtelivat musiikin mukana. Kovasti sitä ”melua” kuului olohuoneesta meidän lastenhuoneeseemme, jossa olimme jo menneet nukkumaan. Välillä toinen vanhemmista kävi ovellamme katsomassa nukummeko hyvin. Näytimme nukkuvan, punaisissa sängyissämme, kaikki hyvin. Joskus oli vaikea saada unta, kun kovaa ääntä kuului useampia tunteja. No, tähänkin tottui. Naapureita tuskin häiritsi, monet kun olivat meillä. En koe, että olisin itselleni liiaksi haittaa noista illoista saanut. Kappaleet osaan vieläkin ulkoa ja kuulostavat edelleen todella hyvältä musiikilta! Nämäkin kokemukset olivat vaikuttava osa lapsuuttani. Lapset tuntevat asioita niin eri tavalla kuin aikuiset. Nykypäivänä olen nähnyt nämä tapahtumat kuitenkin enimmäkseen mukavina aikoina. Tunnen, että itsetuntemusta on noistakin ajoista tullut ajan myöten runsaastikin. Elämä on oppimista ja kasvamista läpi elämän, vaikka se tuntuisikin joskus niin mollivoittoiselta.
Teksti ja kuva: MV
”Musiikki on osa elämääni, soittajana sekä kuuntelijana”
Paraskin sanoja
Tekstissä pyöritellään ajatusta hyvyydestä ja pahuudesta
No, kun minä kerran kirjoitan tällaisen pakinan, niin todettakoon aivan aluksi, että yleensähän teksti on joko hyvä tai sitten ei. Sehän on selviö sinänsä. Koetapa sinä puhua siansaksaa kuulolla oleville ihmisille ja tehdä heihin vaikutus!
Mutta entäpä jos ajattelen vähänkin omaa tekstiäni kauemmas, tuleeko eteen kysymys myös varsinaisesta hyvän olemuksesta? Mitä se hyvä siis oikein on? Mistä sen hyvän voi tuntea? Miten se hyvä on kehkeytynyt keskuuteemme ollakseen meille jotain hyvää?
Ja kysyisinpä vielä samalla: Hyvän ohella viriää mieleen kuin itsestään sen ilmeinen vastakohta, paha. Mitä merkitsee, kun jokin asia on joko hyvä tai paha, ja mistä sen eron kulloinkin voi huomata? Mitä ovat hyvä ja paha?
Yleisesti ajatellaan, että ihmislajille on tunnusomaista nimenomaan se, että tämä ymmärtää hyvän ja pahan eron ollakseen ihminen – olkoonkin että ihmisen määritelmä sinänsä on huikean laaja, monisyinen ja tuskin hevillä rajattavissa. Hyvän ja pahan kysymys liittyy eräänä luovana palasena palapeliin, yhtenä osatekijänä suorastaan huikealla tavalla kaikkeen tietämäämme ihmisyyteen eli siihen, mitä ylipäänsä on olla kuka tahansa ihminen, kuten ajatteleva ihminen tai suorastaan viisas ihminen, laji homo sapiens.
Sanottakoon sekin, että kun ihminen on luonut maailmaansa lukuisia korkeakulttuureita, niin myös ”sivistyksemme kehdosta”, antiikista, tunnetaan eräitä painavia filosofisia pohdintoja hyvästä ja pahasta. On ollut tapana puhua hyveistä ja paheista – ikään kuin hyvän ja pahan tekemisestä.
Kreikkalaisessa ajattelussa on hellitty neljää perushyvettä: rohkeutta, oikeamielisyyttä, kohtuullisuutta sekä käytännöllistä viisautta. Jälkimmäinen on viisautena luonteeltaan nimenomaan käytännönläheistä eikä niinkään abstraktia pohdintaa.
Aristoteles kirjoittaa hyveestä eräänlaisena onnellisen elämän mahdollistajana. Kun perehtyy hänen nimiinsä laitettuun Nikomakhoksen etiikkaan, selviää, että jatkuva hyveiden toteuttaminen voi johtaa ihmisen lopulta onnelliseen elämään. Jos siis suosin toistuvasti hyveitä, enkä vain silloin tällöin, niin minusta tulee aikanaan onnellinen ihminen tai suorastaan onnekas ihminen.
Antiikin ajattelutapa nostaa puheeksi hyveen rinnalle niin ikään paheen. Aristoteleen nimissä on toteamus, että jos kulkija ei pysty pysyttelemään niin sanotulla kultaisella keskitiellä, joka on ainoa hyveellinen, hänen tavoitteensa käydä tuolla omalla keskitiellään tullen onnelliseksi ja onnekkaaksi ihmiseksi vesittyvät kuin järjestään. On vältettävä äärimmäisyyksiä, paheita, jotka voi kohdata eksyessään keskitieltä. Esimerkiksi hyve rohkeus muuttuu paheeksi yhtäältä tyhmänrohkeutena tai toisaalta pelkuruutena. Tuohon voisi lisätä kaikitenkin, että niin yleistä kun ylilyönti onkaan!
Tosin täytyy kysyä, miksi tietyt hyveet olisivat täten kaikille ihmisille samat, ajattomat; ne olisivat hyveitä riippumatta muusta kuin noista filosofisista teksteistä sekä ammoisten aikojen mietelmistä. Ihmetellä voi, että olisikohan tuossa tosiaan universaali ja kaiken maailman kattava määritelmä ensinnäkin hyveistä ja toiseksikin onnellisuudesta elämässä. Monologissa on helppo kysyä itse ja vastata itse, eipähän tule riitaa. Sokrateskin joutui ratkaisemaan asian ottamalla perin kyseleväisen opettajan roolin Platonin muistiinkirjoittamissa dialogeissa.
Mutta entäpä, onko hyvän käsitteen ainut vastakohta nimenomaan paha? Voidaan sanoa joko hyvää ruokaa tai pahaa ruokaa. Hyvä mieli tai paha mieli. Vaan kas, tiedämmehän ennestään myös esimerkiksi sanat huono ja kehno. Huono puoli, huono näkö. Kehno tulos, kehno numero.
Sillä onhan niin, että vaikka pirua voi kaiketi kuvailla pahaksi, tai paholaiseksi, lievennetään sen pahuutta toisinaan puhumalla ”vanhasta kehnosta”. Ikään kuin vanhan kehnon moraalissa olisi vain jotakin perin inhimillistä vikaa, vain jotakin sellaista vikaa, joka tekee vanhasta kehnosta kehnon muttei konsanaan vanhaa pahaa!
Ja muutakin perin juurin inhimillistä lienee sanoissa huono ja kehno, a propos. Otetaan esimerkiksi vaikkapa kaikki maailman kirjat. Eihän ihmisillä näet ole olemassakaan esimerkiksi jotakin pahaa kirjaa, vai onko sellainen jossakin? Minä haluaisin mielelläni lukea myös sen pahan kirjan, nimenomaan, kyllä.
Vaan eivätpä kieli, saati sen käyttö ja kirjoitustaito sinänsä taida olla suinkaan mikään hyvä tai paha itsessään, vaan nehän ilmentävät pikemmin ihmisen omaa ajattelua kielellään. Muutenhan esimerkiksi vierasta kieltä taitamaton ei ymmärtäisi turistina vieraassa maassa hyvän ja pahan erosta yhtään mitään, jos vaikka joku
varastaisi hänen käsilaukkunsa. Olisi ensin opeteltava puhumaan sitä vierasta kieltä ja sitten etsittävä sellainen juttukaveri, joka kertoisi, mikä täälläpäin on yleisesti ottaen hyvää tai pahaa. Eli onko jotenkin väärin koettaa viedä toisen käsilaukku.
Sitä, mitä kieli sitten oikein on, kantaakseen hyvänlaisen ja pahanlaisen merkityksiä, lienee tässä turhaa valottaa aivan liian pitkälti, sillä niin kuin eräs kielinainen kerran sanaili meille vasta-alkaville opiskelijoilleen, hän ei ollut vielä kielitieteen tohtorinakaan saanut selville, mitä kaikkea se kieli oikein voisi olla. Taidatkos tuon paremmin sanoa!
Tulee viimein esiin oman ajattelun rajapinta: Mitä muuta voisin sanoa hyvästä ja pahasta? Mihin muuhun perustavanlaatuiseen inhimilliseen hyvän ja pahan kysymys oikein liittyy kuin kielelliseen ilmaisuun? Hyvän ja pahan ongelma pureutuu tiukasti kiinni omakohtaiseen ihmisyyteen.
Näin ollen, jos jonkun henkilön mielestä jokin teko olisi hyvä mutta toisen henkilön mielestä paha – siinäkö siis olisikin juuri oikea kysymys pohdittavaksi ihmiselle itselleen, joka saattaa olla joko hyvä tai huono tietämään hyvän ja pahan eron, muttei sentään paha? ”Itkeä ei voi ilkeä”, runoilee mestari Eino Leino. Nimittäin: enhän voisi olla ihminen ja elää elämääni tietämättä itse jostakin perustavanlaatuisesta hyvästä ja pahasta. Aristoteles katsoi jokaisella ihmisellä olevan omanlainen tapansa toteuttaa hyveitä.
Täytyypä vielä kumminkin muistuttaa, ettei eurooppalaisen antiikkinen ajattelu ole ollut koskaan sen parempaa kuin muiden sivistysten kehtojen ajattelu maailman filosofioissa ja erilaisissa uskonnoissa. Eurooppalaisen ihmisen helmasyntinä on aina ollut omaan peiliin tuijottaminen.
No, jos nyt tämän pakinani lopuksi testaisin leikkimielisesti hyvää ja pahaa sillä ajatuksella, että miksi kohdatessani toisen ihmisen toivotan ”Hyvää päivää!”
Tai ”Päivää!”, joka tarkoittaa samaa. Toivotaan tietysti kaverille kaikkea hyvää kyseiselle päivälle. Ja entä sitten kun sanotaan hyvää yötä? Toivotaanko silloin esimerkiksi kauniita unia, oman kullan kuvia sekä rauhallista ja virkistävää yöunta?
Kyllä minusta itse kullekin hyvä päivä ja hyvä yö ovat kumpainenkin oleellisen tärkeitä, vaikkei päivä suinkaan aina ole kokonaan hyvä päivä vaan ainoastaan osittain – mikä ehkä tunnettua – sillä päiväänhän sisältyy usein myös erilaisia haasteita. Kukapa kuitenkaan toivottaisi vieraalle tai tuttavalle ihmiselle useinkaan mitään ”Neutraalia päivää!” tai ”Joko hyvää tai huonoa päivää!”, viisastellakseen?
No, enpä niin tee minäkään. Ja niinpä toivotan sinulle, arvoisa lukija, joka päivälle universaalisti ”Hyvää päivää!”
Niin kuin päällimmäiseksi päivä, samoin panen suun. ”On omakii suu vieraan veronen.” Ja kenpäs nyt muutenkaan olisi paha suustaan? Ei ainakaan se paraskin sanoja.
Teksti: Reija Halonen
Kuka tuntee sinut?
Miten hyvin tunnet itsesi sekä läheisesi?
Tunteeko joku muu sinut ja pystyy sanomaan, kuinka hyvin tunnet itsesi? Entä kaikkien tuntemat henkilöt, esimerkiksi Urho Kekkonen? Millainen hän oli? Kalju korkeushyppääjäkö? Vai viisas valtiomies? Pelastiko hän Suomen vai bluffasiko hän?
Olen ollut itseni kanssa noin 28 000 päivää, paljon enemmän kuin kukaan muu. Toisaalta olen tietysti jäävi arvioimaan itseäni ja itsetuntemustani. Yhdessä asumalla kai opitaan tuntemaan toinen ihminen, vai opitaanko? Olen joskus ottanut talteen listan, jossa on muistaakseni 30 kysymystä puolisosta. Mitä hän pelkää tai toivoo eniten, mitä tai ketä hän arvostaa eniten, mistä hän pitää eniten tai vähiten työssään, milloin hän on onnellisimmillaan tai onnettomimmillaan? Yhteenkään kysymykseen en osannut vastata asuttuani avovaimoni kanssa 20 vuotta. Enempää emme sitten asuneetkaan.
Minulla oli vuosina 1975-1999 viisi vakinaista työpaikkaa, joista neljään pääsin soveltuvuustestien kautta. Ne tehtiin sellaisissa henkilöstöfirmoissa kuin MPS, Personnel ja Human Factor. Tiivistelmä yhdestä soveltuvuuslausunnosta: Kykytesteistä sain enimmäkseen plus kakkosia asteikolla miinus kolmesta plus kolmeen. Persoonallisuuttani arvioitiin sanoilla aktiivinen, itsenäinen, omintakeinen, rohkea, kriittinen ja sanavalmis. Pidin lausuntoa oikeaan osuvana ja sain sen työn, mutta testien ennustearvo oli huono. En pystynyt työhöni, koska en saanut selvää valtavan suurten ja monimutkaisten tietokoneohjelmien logiikasta.
Muiden soveltuvuustestieni kanssa kävi suunnilleen samoin. Testit menivät hyvin ja tuottivat yhdenmukaisia tuloksia, mutta ne eivät mitanneet käytännön työssä tarvittavia ominaisuuksia. Tästä soveltuvuustestien huonosta ennustearvosta uutisoitiinkin jossain äskettäin. Viime vuosituhannella ilmi tulleen ongelman ovat siis asiantuntijatkin jo havainneet. Samaahan tapahtuu sosiaalialallakin. Maallikolle on itsestään selvää, että asunnoton addikti tarvitsee pikaisesti asunnon. Asiantuntijatkin sen lopulta keksivät. Asunto ensin -periaate, innovaatio, heureka!
Kohtalokkain virhe psyykeni tutkimisessa tapahtui lukioaikanani, kun ammatinvalinnanohjaaja sai minut luopumaan aikeestani lähteä opiskelemaan kieliä. Päädyin matematiikkaan, mutta se oli minulle liian vaikeaa ja pitkitti opintojani vuosilla, enkä koskaan tarvinnut työssäni edes lukion matematiikkaa. Käännöksiä sen sijaan olen tehnyt jonkin verran jo yli puoli vuosisataa, ilman kääntäjäkoulutusta ja paremmin kuin oman alani työtä. Mitä opimme tästä? Varo huippuosaajia ja erityisasiantuntijoita. Montako moukarinheiton huippuosaajaa Suomessa on? Taitaa olla korkeintaan kaksi. Ei niitä vaativan erityistason kansainvälisiä huippuja muutenkaan ole pilvin pimein. Sinä saatat hyvinkin tuntea itsesi parhaiten.
Teksti: Reijo Ruponen
Lopetin viittaamisen koulussa
Teksti käsittelee aikuisuuden vapautta elää omaan rytmiin ja tehdä töitä itselle sopivalla tavalla
Aikuisuudessa yksi parhaista puolista on se, että voi elää omassa rytmissään. Olen luovuttanut aamuherätysten kanssa ja löytänyt hyvin osa-aikaisia iltatöitä, jotka sopivat minulle paremmin. Aloittaessani koulun sanoin äidilleni, että aamuherätykset alkavat nyt ja loppuvat vasta eläkkeellä. Sitä en olisi voinut ennustaa, että jään eläkkeelle jo kolmekymppisenä! Tällä hetkellä en voisi edes kuvitella herääväni kouluun kahdeksaksi ja tekeväni kokonaisia koulupäiviä, saati sitten vielä kotitehtäviä päälle.
Minä kuulun niihin, jotka eivät kykene työskentelemään täysipäiväisesti. Jotkut pystyvät luonnostaan tekemään pidempiä päiviä kuin 38 tuntia viikossa, mutta toiset vähemmän, kuten hyvä lääkärini sanoi. Osa-aikatyö tulisi mahdollistaa kaikille, jotka sitä haluavat. Onneksi tuntitöitä on usein tarjolla, ja täyttä työkyvyttömyyseläkettä saavana voi ansaita lähes 1 000 euroa kuukaudessa. Lisätienestit ovatkin usein tarpeen!
Nykyään ihmisillä on valtavasti turhia paineita. Koulujärjestelmämme tasapäistää nuoret ja vie heiltä uskon itseensä. Heidät pakotetaan kilpailemaan keskenään, vaikka kilpailun tulisi tapahtua oman itsensä kanssa. Kävin Steiner-koulun, ja siellä luokkakavereilta tuli kuittailua liiallisesta tietämisestä. Sosiaaliset paineet saivat minut jättämään viittaamatta ja pitämään kynttilää vakan alla.
Nyt aikuisena ajattelen, että tekevälle sattuu, ja jokainen tekee pikkumokia. Eihän suoritus voi olla liian täydellinen! Moka tekee siitä inhimillisen. Ilman virheitä suoritus olisi ollut liian virheetön.
Tällä hetkellä teen satunnaisesti tutkijan töitä kotoa käsin, mikä sopii minulle mainiosti. Ei haittaa, vaikka pyykkään keskellä päivää – ajattelutauot, kuten pyykkäys ja tiskaus, ovat juuri sopivia hengähdystaukoja. Ei kannata yrittääkään istua kirjoittamassa koko päivää ja potea huonoa omaatuntoa tauoista.
Ajattelu toimii parhaiten, kun pilkkoo ongelmat kysymyksiksi itselleen. Minulla on tapana käydä suihkussa kesken päivän ja miettiä ongelmia kysymyksinä. Monesti vastaus on ehtinyt kypsyä, kun palaan sorvin ääreen, ja se yllättää minutkin. En odota inspiraatiota, vaan kirjoitan menemään. Ja on tärkeää muistaa, että kukaan ei pärjää yksin tässä maailmassa. Ihan turha edes yrittää. Tasapäistämisen sijaan meitä tulisi opettaa ymmärtämään, että olemme kaikki aivan yhtä sopivia kuin kuka tahansa muualla.
Teksti: Outi Moilala, kirjailija, sosiologi, helmiläinen
Kohtaamattomuuden varjossa – Lotta Stenroosin romaani lapsen ahdistuksesta
Lotta Stenroosin romaani ”Jossain on aina päivä” -kirja kuvaa lapsen ajatusmaailmaa ja kokemusta vaikeissa ja ahdistavissa elämäntilanteissa
Lapsen mieltä ahdistaa
Lotta Stenroosin romaani Jossain on aina päivä kuvaa lapsen vähittäistä psyykkistä luhistumista.
Kirjassa mennään rohkeasti kokemaan psyykkisiä elämyksiä, joita oireileva lapsi tuntee. Näitä kirjoja on vähän. Kirja kannattaa lukea, jos ei ole herkkä ahdistumaan toisten kohtaloista.
Lastenpsykiatrian poliklinikan ylilääkärin näkee, että Riinalta puuttuu perusluottamus omiin vanhempiinsa. Ihmisten välisissä suhteissa on kipua, perhe on perhe vain nimellisesti. Loppunäytöksessä perhe onnistuu toimimaan funktionaalisesti oikein ja Riinankin paha olo helpottuu.
Lapsuus aikuisuuden peilikuvana
Aikuinen Riina ajattelee, että kukaan ei välitä hänestä ja ihmisten ystävällistenkin sanojen takana on pahansuopuutta.
Kirja näyttää vahvasti sen, miltä Riinasta tuntuu ongelmien keskellä lapsena (vuosina 1993 – 1995) ja aikuisena (vuonna 2018). Tarina kertoo henkilöstä, joka tuntee olevansa huonompi kuin muut. Koulussa matematiikan tehtävät ovat vaikeita. Kotona isä, joka on opettaja, koettaa opettaa lastaan. Lapsi ei tahdo mennä kouluun ja jää kotiin yksin.
Aikuisena Riina pyrkii olemaan koko ajan iloinen ja peittää oman epävarmuutensa. Hän ajaa itsensä nurkkaan ja luhistuu jälleen. Työelämä osoittautuu liian raskaaksi, osin Riinan oman elämänasenteen vuoksi.
Näyttää siltä, että aikuisena Riina itse pitää yllä kohtaamattomuutta.
Kohtaamattomuuden kipu
On sydäntä särkevää lukea kirjasta, kun pieni lapsi pohtii omaa itsemurhaansa fiktiossa. Tässä esikoisromaanissa on paljon omaelämäkerrallista. Jossain on aina päivä kertoo epävarmuudessa ja psyykkisessä pyörremyrskyissä elävästä media-alan työtä tekevästä naisesta ja hänen lapsuudestaan.
Tarina kertoo kohtaamattomuudesta. Vanhemmat eivät kohtaa lasta. Psykiatrinen hoitokaan ei kohtaa lasta. Kirja näyttää, miltä tuntuu, kun kukaan ei ymmärrä lapsen ahdistusta. Siinä käsitellään perheen suhtautumista psyykkisiin vaikeuksiin.
Riina kokee lapsena olevansa vääränlainen tyttö vanhemmilleen. Näkyvin ongelma on hänen haluttomuutensa mennä kouluun. Hän tuntee voimakasta ahdistusta ja pelkoa, mutta hänen vanhempansa eivät osaa kohdata ja auttaa häntä, koska heille ongelma on se, että tyttö ei mene kouluun.
Aikuisena Riina on epävarma ja päätyy pahaan burnoutiin kesken työmatkan. Kuvauskeikalla hän ei aluksi myönnä itselleen, mitä on tapahtumassa.
Toinen tarinan kannalta tärkeä henkilö on Maisa, jonka äiti Riina on. Kirjasta voi saada elämyspintaa aikuinen, jolla on ollut ongelmia murrosikäisen kanssa.
Kerronnan vahvuudet ja heikkoudet
Riinan tarina on syvällinen sukellus tytön ajatuksiin ja tunteisiin. Kieli on ilmaisuvoimaista ja elävää. Kerronta ottaa lukijan otteisiinsa ja pakottaa miettimään Riinan maailmaa kokonaisvaltaisesti. Lapsen maailma ja ajatukset on näytetty hyvin.
Kirja on helppolukuinen. Kirjoittaja on media-alalla, joten ei ole ihme, että tarinan kykenee hahmottamaan elokuvamaisina kohtauksina.
Jostain syystä aikuinen Riina ei herätä minussa myötätuntoa. Tilanteet on viety äärimmilleen, aikuisessa Riinassa ei ole lainkaan rohkeutta, ja oma-aloitteisesti hän yrittää pitää yllä vain omaa julkisivuaan.
Kirjan rakenne ja juoni on hieman ohut. Henkilökuvaus on onnistunut, mutta loppuratkaisu vaikuttaa jotenkin helpolta. Olisi mielenkiintoista tietää, miten psykiatrian ammatti-ihminen näkisi tämänkaltaisen tilanteen kuvauksen.
Psykiatrian näkökulma on otettu kirjaan lastenpsykiatrian poliklinikan ylilääkärin ja kasvatus- ja perheneuvolan perheterapeutin lyhyinä muistiinpanoina, jotka vievät pikemminkin tarinaa eteenpäin kuin näyttäisivät psykiatrisen näkemyksen.
Lapsuuden pelot ja psykiatrian kasvot
Aikuisena Riina on tilannut potilaskertomuksensa siltä ajalta, kun hän oli lapsi ja sairaalassa, mutta paperit eivät tunnu paljastavan sitä todellisuutta, jonka hän koki. Lapsellahan ei ole kunnollista itsemääräämisoikeutta, joten hänen vastustavaa mielipidettään ei kuunnella, kouluun olisi mentävä ja sairaalaan on jäätävä. Pienen lapsen pelkona on, että hän ei pääse koskaan pois osastolta. Tämä pelko lisänä pitkälle listalle muita pelkoja, jotka virittyvät kouluun tai nukkumaan mennessä. Kirja osoittaa sen, miten kiinteä yhteisö perhe on. Lukija voi lähes nähdä, miten perheen toimimattomuus on ongelmien taustalla. Kun ei osata kohdata sitä kaikkein läheisintä, jäädään yksin. Riinan tarinastakin voi lukea, mitä sellainen tekee lapsen itsetunnolle.
Tunnelin päässä näkee usein valon
Kirjan loppu tarjoaa toivoa, kun Riinan uupumus johtaa vuonna 2018 muutoksiin työpaikan työkulttuurissa. Tämä onnellinen loppu tuo kontrastia aiemmalle synkälle teemalle, mutta jääkö se riittäväksi ratkaisuun koko tarinan aikana esiin nousseille kysymyksille? Kysymykset jäävät ilmaan ja kirjan aihe ja teema antavat vastaukseksi kokemuksen, joka uskalletaan näyttää kaikille. Vuoden 1994 lapsi-Riina ymmärtää, että kun hän illalla menee nukkumaan, ja on pimeää, on toisella puolen maapalloa — jossain, ehkä Australiassa — aamu. Tämä tuo lohtua pienen tytön mieleen.
Eija Toiviala, YTK
Suomen arvostelijain liiton jäsen
Lähteet:
Lotta Stenroos, Jossain on aina päivä, Tammi 2024
Miksi
Oletko nähnyt vanhaa minua?
Jos olet, sano sille terveisiä ja kysy voiko se hyvin.
Hiukseni ovat nyt kultaa ja suuni purppuraa, selkääni vasten toinen iho, jossa auringon väri säilyy läpi talven.
En tarvitse sinua enää, voit unohtaa minut.
- Outi Moilala
Olet sitonut minut itseesi, halusit tehdä sen, olit varma jo pitkään, vaikka et ole nähnyt minun tanssivan.
Muut näkivät ja sitoivat sen jälkeen.
- Outi Moilala
Päivitystä odotellessa
Kovalevy päässäni
odottaa päivitystä.
Keuhkoni tuulettuvat pyykkinarulla.
Verenpaineeni mitataan etänä, syke nousee. Olen pihalla.
Perhonen lentää silmääni.
Nielaisen hiuksen ja hyttysen. Menen liikenteeseen.
Piirileikkiä liikenneympyrässä.
En muista, miten siitä pääsee pois? Hidastun, koska pääni päivitys alkaa.
Miltsu
Miksi et koskettanut minua vaativammin?
Miksi puhut vain tavanomaisista asioista kun tapaamme vihdoin?
Miksi minä suhtaudun sinuun välinpitämättömästi, vaikka sisälläni käydään veristä taistelua?
Miksi en kuitenkaan räydy ihastuksesta, vaikka käyttäydyn vanhan kaavan mukaan?
- Outi Moilala
Yksinäisyys
hiljainen seuralainen läpi vuosien nyt seuranani myös tänään
EI puhetta kapinoimatta
Terapiaako minulle hitaasti kulkevalle
Kyllähän toki sekin tekee hyvää
Puhuminen kertominen ja joskus suru
Sinä ystäväni lapsuudesta
Tutuksi tullut maailman vielä
Palasimme yhteen vuosien jälkeen
Runoja
Kuningaslinnut
Kurjet huutavat nuo kuningaslinnut
Kurkiaura lentää korkealla taivaalla ne lentävät kohti etelää taivaan sinessä syksyn saapuessa
Ne lentävät kohti aurinkoa jättäen tämän maan syksyn harmaat pilvet ja jäisen kuuran kohmettamat ruohikot
Sirkka-Liisa
Ystäviä uusia ja entisiä vuosi tuleva täynnä toiveita yhdessäolosta
Rauhallisuus hyvin nukutun yön jälkeen
Syksy ja kynttilöiden valo hämärässä päivässä
Ystävät kaukana metsän takana
Ja minulla sunnuntai ilman seuraa
Ei puhetta
Vain musiikkia sateen ropistessa ikkunaan
Sisar sinä joka elit vielä jokunen aika sitten
Olit kaunis ja sosiaalinen pidetty piirissäsi kulttuuria harrastava
Sitten menit pois jättäen jälkeesi aukon ihmeteltävän
Vain hiljaa kysyen -miksi jo nyt
Tekijä ELSA-KAARINA
KRYPTO 2024/4
HUOM! TEKSTIIN VIHJESANA KELTAISEEN PALKKIIN.
Vastaukset 30.10.2024 mennessä: ”Helmikrypto 3/2024” HELMI ry, Mäkelänkatu 56, 00510 Helsinki tai ota puhelimella kuva ratkaisustasi ja lähetä se Helmiin p. 0447774998. Palkintona leffalippu!
Laatija: Juha Porkola
AJANKOHTAISTA:
AUKIOLOAJAT
MA-TO 9.00-16.30, PE 9.00-15.00
POIKKEUSAUKIOLOAJAT
MAANANTAISIN 30.9.–14.10. SULKEUTUU KLO 15.00
Tämän jälkeen 16.30 joulutaukoon saakka.
KESKIVIIKKOISIN 16.10–18.12. SULKEUTUU KLO 15.00.
TAPAHTUMIA:
MEGABINGO
TIISTAINA 24.9. KLO 14.00
Maksutonta MEGABingoa Helmi-talolla! Pelataan kolme kierrosta, palkinnot toinen toistaan parempia. Olet lämpimästi tervetullut mukaan pelailemaan.
MAAILMAN MIELENTERVEYSPÄIVÄNÄ HELMISSÄ
TORSTAINA 10.10. KLO 9.30–11.0
Maailman mielenterveyspäivänä tehdään iso yhteinen hyvän mielen kollaasi. Tule antamaan oma kädenjälkesi teokseen! Talolla vierailee ihania eläimiä klo 10.00–11.30. Luvassa myös paljon muuta mielenkiintoista ohjelmaa!
ÄÄNETÖN ÄÄNI ESIINTYY
TIISTAINA 22.10. KLO 13.30
Tule katsomaan Äänetön Ääni -bändiä Helmi-talolle. Bändin musiikkigenre on vertaisuusrockia, jonka sanoituksiin monen on helppo samaistua. Limutarjoilu. Tervetuloa!
MARRASILTAMAT
KESKIVIIKKONA 6.11. KLO 15.00–21.00
Avomielin yhdistysten yhteiset Marrasiltamat. Tarjolla herkullinen buffet, livemusiikkia, karaokea, bingo ja tanssia. Iltamat ovat Malmin työväentalolla ja pääsylipun hinta on 4 €.
HALLOWEEN-BILEET
PERJANTAINA 1.11. KLO 11.00–14.00
Vallilan Helmi-talon hurjiin Halloween-bileisiin ovat tervetulleita kaikki, pukeutuneena teemaan sopivasti tai normivaatteissa. Paras asu palkitaan! Keittiöstä Halloweenlounas hintaan 3,50 €.
JOONATAN TOLA
TIISTAINA 26.11. KLO 14.30–16.30 Tolan esikoisromaani Punainen planeetta (2021) kuvasi lapsen elämää ailahtelevaisen ja alkoholisoituneen isän varjossa. Kirjailijan omista lapsuudenkokemuksista ammentava romaani on saanut kaksi palkintoa. Tolan toinen romaani Hullut ihanat linnut (2023) jatkoi esikoisromaanin teemojen parissa. Tervetuloa talolle kuulemaan kirjailija Joonatan Tolan puheenvuoroa omakohtaisista romaaneistaan Punainen planeetta ja Hullut ihanat linnut.
RETKIÄ:
HELSINGIN TAIDEMUSEO HAM JA PERJANTAIKAHVIT
PERJANTAINA 27.9. KLO 12.00
Kierretään yhdessä Helsingin taidemuseota läpi ja inspiroidutaan taiteesta hyvässä seurassa, jonka jälkeen käydään kahvilassa perjantaikahvilla reissun päätteeksi. Maksu ja ilmoittautumiset 25.9. mennessä. Omavastuu 2,5 €. Omavastuu sisältää kahvin/teen ja makean herkun.
LEFFARETKI RIVIERAAN
TORSTAINA 3.10. KLO 13.00
Leffaretki elokuvateatteri Rivieraan yhdessä Helmi-porukan kanssa. Mika Kaurismäen MIELENSÄPAHOITTAJAN RAKKAUSTARINA. Retken omavastuu tuttuun tapaan 7 €, joka sisältää leffaherkut ja elokuvahetken. Ilmoita itsesi mukaan! Maksu ja ilmoittautumiset 26.9. mennessä.
SKATAN TILAN GRILLIRETKI
TORSTAINA 24.10. KLO 12.00
Tapaaminen kahvila Kampelan edessä klo 12, josta kävellään yhdessä kodalle noin kilometrin matkan. Mukaan pakataan grillattavat eväät. Kodassa nautitaan nokipannukahvit ja paistetaan jälkkäriksi tikkupullaa. Matkat omakustanteisia, omavastuu retkelle 3 €. Maksu ja ilmoittautumiset 15.10. mennessä.
SYKSYINEN KÄVELYRETKI KAIVOPUISTOON
KESKIVIIKKONA 30.10. KLO 12.00
Lähdetään yhdessä kävelyretkelle ja syyskahveille Kaivopuistoon! Retken lopuksi käymme herkuttelukahveilla Cafe Caruselissa. Omavastuu retkelle 2,5 €. Omavastuu sisältää kahvin/teen ja makean herkun. Retkellä säävaraus. Maksu ja ilmoittautumiset 23.10 mennessä.
PULLAKAHVILLE ITIKSEEN
TIISTAINA 5.11. KLO 14.00
Lähde mukaan Itäkeskuksen kahvilaretkelle! Treffataan Itiksen S-Marketin edessä klo 14. Ilmoittaudu mukaan 29.10. mennessä. Omavastuu 2,5 €.
KUUSIJÄRVEN LUONTORETKI
TORSTAINA 14.11. KLO 11.00
Yhteislähtö talolta noin klo 11 (bussiaikataulujen mukaan) Kävelylenkki Kuusijärven ympäri, saunaan ja pulahtamaan ja buffetlounasta päivän päätteeksi! Lähde matkaan itsellesi sopivissa jalkineissa sekä halutessasi vesipullon kera. Matkat omakustanteisia, omavastuu retkelle 6 €. Sisältää saunan sekä buffetlounaan. Ilmoittaudu mukaan 6.11. mennessä.
RETKI TROOPPISEEN ELÄINTALOON TROPICARIOON
KESKIVIIKKONA 20.11. KLO 12.00
Lähdetään yhdessä tutustumaan Vallilan trooppiseen eläintaloon Tropicarioon. Paikan päällä pullakahvit. Omavastuu 5 €, joka sisältää pääsymaksun sekä kahvin/teen ja pullan. Maksu ja ilmoittautumiset 13.11. mennessä.
RYHMIÄ:
JOOGAA
TORSTAISIN KLO 17.00–18.00
Maksutonta joogaa Helmi-talolla torstaisin. Seuraa ilmoittelua poikkeusaikataulujen varalta. Ohjaajana Sara Tolonen. Maksuton, mutta vaatii ilmoittautumisen.
KAKSISUUNTAISET
TIISTAISIN PARILLISILLA VIIKOILLA KLO 16.30–18.00
Tämä vertaisryhmä on tarkoitettu kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai skitsoaffektiivista häiriötä sairastaville ja kokoontuu joka toinen viikko. Tervetuloa ryhmään!
SAVIPAJA
MAANANTAISIN 4.11., 11.11., 18.11., 25.11., 2.12., 9.12 KLO 16.00–18.00 (6 krt)
Kuuden kerran Savipaja. Aikaisempaa kokemusta sinulla ei tarvitse olla. Tehdyt työt raaka poltetaan ja osa töistä saavat lasitteen. Viimeinen ilmoittautuminen 21.10. Omavastuu 20 €.
OCD-RYHMÄ
MAANANTAISIN 30.9., 7.10., 14.10 KLO 15.00–17.30
Olen Jonas Hjärtberg ja toimin OCD Suomi ry:n toiminnanjohtajana sekä vertaistukiohjaajana. Tulen syksyllä vetämään suljettua, ryhmää OCD:sta. Tarkoitus on luoda turvallinen tila missä jutella peloista ja huolista mutta myös työkaluista, miten työstää OCD:ta sekä mieltään. Tervetuloa mukaan vertaisryhmään. Ryhmä on maksuton, mutta vaatii ilmoittautumisen.
PALVELUOHJAUS:
PALVELUNEUVONTA
MA KLO 13.00–15.00
Tarvitsetko tukea arjen suunnitteluun, viranomaispapereiden täyttämiseen tai hankalan asiointipuhelun soittamiseen? Ilman ajanvarausta! Tavoitat meidät maanantai-iltapäivisin Helmi-talolta tai puhelimitse Minna Papunen 0400 528 661 / Mika Ristiranta 040 626 6129
MIELEKÄS MUUTOS
TI 8.10. KLO 13.30–15.00
Taiteen Sulattamo saapuu esittelemään Mielekäs Muutoshanketta ja kurssimuotoista Toipumisen polku- ryhmää. Ryhmä on tulevaisuusorientoitunut ja sen tavoitteena on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääminen yksilön omien tarpeiden ja toiveiden kautta. Kahvitarjoilu, tervetuloa!
DIGIÄ IISISTI
TI 29.10., 5.11., 12.11. ja 19.11. KLO 12.00–14.00 (4 krt)
Digityöpajassa voit kehittää omia taitojasi Jussi Keräsen ohjaamana. Aiheet voivat olla mm. sosiaalisen median käyttöä, digiperusteita, tekstinkäsittelyä ja taulukkolaskentaa. Voit käyttää omaa laitettasi tai lainata laitteen kouluttajalta. Lisätiedot ja ilmoittautuminen maksuttomaan ryhmään 15.10. mennessä palveluohjaaja Mika Ristirannalle mika.ristiranta@ mielenterveyshelmi.fi tai 040 626 6129.
VUOROVAIKUTUSTA RAKENTAMASSA
WEBINAARISARJA
TIISTAISIN 5.11.,12.11.,19.11. JA 26.11. KLO 13.00–15.00 (4 krt)
Tule mukaan kuuntelemaan MTKL:n järjestämiä webinaareja ja keskustelemaan sekä saamaan vinkkejä, miten vuorovaikutusta voi parantaa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset palveluohjaajille Mika 040 626 6129 tai Minna 0400 528 661.
MARTAT: ARKI SUJUVAKSI
MA 2.12. ja MA 16.12. KLO 10.00–11.00 (2 krt)
Marttojen kahden tapaamiskerran Arki sujuvaksi-kurssilla keskitymme kodinhoidollisiin asioihin. Ryhmää ohjaa kotitalouden asiantuntija Hanna Pikkarainen Uudenmaan Martoista. Lisätiedot ja ilmoittautuminen ryhmään 22.11. mennessä Mikalle: mika.ristiranta@mielenterveyshelmi.fi tai 040 626 6129.
KEITTIÖ TIEDOTTAA:
LEIVONTARYHMÄ
JOKA TOINEN TIISTAI KLO 13.30–15.00 (1.10, 15.10, 29.10, 12.11, 26.11)
Helmin keittiössä joka toinen viikko (parilliset viikot) on leivontaryhmä, jossa valmistetaan toiveiden mukaan suolaisia ja makeita leivonnaisia yhdessä ajan kanssa opastaen. Omat leipomuksensa saa viedä kotiin päivän päätteeksi, ei omavastuuta. Ilmoittautuminen vaaditaan.
SUPERAAMUPALA
KERRAN KUUKAUDESSA KLO 9.00–10.00 (27.9, 25.10, 22.11)
Herkullinen ja runsas aamupala, vaihtuvin valikoimin! Olet lämpimästi tervetullut ilman erillistä ilmoittautumista. Aamupalan hinta 2,50 €
HELMIN JUUSTORAATI
PE 15.11. KLO 14.00 Maistellaan ja pisteytetään erilaisia juustoja Helmin ruokasalissa. Ei ennakkoilmoittautumista.
KOKKAILLAAN KIMPASSA!
TORSTAISIN 7.11, 14.11, 21.11, 28.11.(4krt) KLO 14.30–16.30
Helmitalolla marraskuussa neljän (4) kerran kokkausryhmä. Tehdään yhdessä alkupalat, pääruoat ja jälkkärit. Päivän päätteeksi katetaan pöytä ja syödään kolmen (3) ruokalajin päivällinen.
Yhden kerran omavastuu 2,5 €, voit ilmoittautua yhdelle tai useammalle kerralle.
ITSENÄISYYDEN JUHLALOUNAS
TO 5.12. KLO 11.30–13.00
Herkullinen itsenäisyyspäivän juhlalounas. Juhla-aterian hinta 5 €. Ilmoittautuminen viimeistään to 28.11.
Huomio! Ryhmien paikat täyttyvät ilmoittautumisjärjestyksessä
ILMOITTAUTUMISET
Ryhmiin, retkille ja tapahtumiin: Helmin toimisto: p. 040 1616 604 tai talolla/sähköpostitse toiminnanohjaajille: johanna.norring@mielenterveyshelmi.fi mari.saavala@mielenterveyshelmi.fi Katri.ruotsalainen@mielenterveyshelmi.fi
