HELMI
TEEMANA LÄHEISET YMPÄRILLÄNI
6-7 LÄHEISET YSTÄVÄT
Sari on maalannut ja kirjoittanut läheisistään kauniita ja henkilökohtaisia näkemyksiään
8-9 MIKÄ-MIKÄ-MAA
Kirjoittaja päästää meidät novellissaan päähenkilönsä mukaan jännittävien tapahtumien äärelle
10-11 PIIRI PIENI PYÖRII
Tekstissä käsitellään sukulaisuutta ja ystävyyssuhteita
12 ELÄMÄÄ JA TAIDETTA
Callen lapset lahjoittivat Helmille isänsä taideteoksia sekä muistelivat hänen persoonsa
14-15 PIHLAJANMARJOJA JA LÄHIPIIRILÄISIÄ
Kaj pohtii kolumnissaan kauniisti läheisten merkitystä sekä sitä, voisiko läheiset löytyä omalta pihalta?
16-17 VIIKKONI KUVINA
Vuoden viimeisessä lehdessämme vapaaehtoistoiminnan ohjaaja Mira sekä toiminnanohjaaja Katri kertovat omista viikoistansa kuvien ja lyhyiden tekstien avulla
19 LÄHEISYYDESTÄ JA SEN PUUTTEESTA
Reijo pohtii tekstissään läheisten merkitystä
20 MINULLE LÄHEISIÄ
Kirjoittaja kokee lähimetsän asukkaineen itselleen läheisiksi
21 VOIKO SUHDE ELÄIMEEN KORVATA HYVÄN IHMISSUHTEEN?
Petri käsittelee tekstissään ihmisen ja eläimen suhdetta
22-23 KOIRA – IHMISEN PARAS YSTÄVÄ?
Tanja päästää lukijat kurkistamaan omaan menneisyyteensä kirjoituksessa, jossa hän muistelee elämänsä tärkeitä eläimiä
24-25 YSTÄVÄT YMPÄRILLÄNI
Kirjoittaja käsittelee tekstissään ystävyyttä useammalta eri näkökulmalta
26 LÄHEISET YMPÄRILLÄNI
Ainoan lapsen ajatuksia läheisistä, kun sisaruksia ei ole
27 SURREALISMIN PINNAN ALLA
Eija avaa lukemansa taskusanakirjan sisältöä
28 RISTIKKO JA SUDOKU
Helmi 4/2024
Mielenterveysväen
kulttuuri- ja mielipidelehti
HELMI ry:n jäsenlehti
PÄÄTOIMITTAJA
Heidi Saukkonen
TOIMITUSSIHTEERI
Mira Martikainen
ULKOASU JA TAITTO Verneri Käyhkö
ISSN-L 0788-9828, ISSN 0788-9828 (Painettu) ISSN 2242-6140 (Verkkolehti) Painosmäärä: 1200 33. vuosikerta
PAINO PunaMusta Oy
ILMOITUSMYYNTI
Antero Viinikainen ja Auli Lepistö antero.viinikainen1@gmail.com, p. 050 530 6978
ILMOITUSAINEISTOT
TJM-Systems Oy, PL 75, 02921 Espoo, p. 044 566 7032 aineistot@tjm-systems.fi
Kannen kuva: Kuvapankki
Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Viisi uusinta Helmi-lehteä: https://issuu.com/helmiry Yhteystiedot: helmi@mielenterveyshelmi.fi
Helmi-lehti julkaisee lukijoiden kirjoituksia. Lähetä tekstisi sähköpostilla mira.martikainen@mielenterveyshelmi.fi
MEDIAKORTTI
Linkki mediakorttiin löytyy HELMI ry:n sivuilta osoitteesta: https://mielenterveyshelmi.fi/helmi-lehti2022/
Helsingin kaupunki tukee HELMI ry:n toimintaa
Lehtiaineisto ilmestyy: LEHTI 1/2024 2/2024 3/2024 4/2024
maaliskuu viikolla 11 kesäkuu viikolla 23 syyskuu viikolla 38 joulukuu viikolla 49
Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, kuinka mummilleni läheiset ihmiset pelastivat hänet suuresta
ahdingosta
Läheiset ympärilläni
Kerron seuraavassa tositarinan perheeseeni liittyen, jossa läheiset äidinäitini eli mummin ympärillä pelastivat mummin ahdingosta. Äitini oli syntynyt vuonna 1919 avioliiton ulkopuolella. Hän ei koskaan tullut tietämään isänsä nimeä, saati sitten tuntemaan häntä. Mummini oli kyllä äitini ollessa jo aikuinen, sanonut hänelle, että nyt voisin kertoa, kuka oli isäsi. Äitini oli vastannut, ettei hän halunnut tietää. Tätä äitini katui myöhemmällä iällään, mutta asiaan ei voinut enää saada vastausta, sillä mummi oli kuollut.
Mummi kuuli vuonna 1922 adventtikirkon saarnaajaa. Saarnaajan sanat lankesivat otolliseen maaperään ja mummi liittyi adventtikirkkoon. Tämä kaikki tapahtui Viipurissa. Adventtikirkon jäsenillä oli tapana uskonsa mukaan pitää lauantaita pyhänä. He eivät silloin tehneet työtä eivätkä lapset käyneet silloin koulua.
Kouluviranomaiset eivät tästä adventtiseurakunnan jäsenten tavasta pitäneet ja he halusivat tehdä asiasta varoittavan esimerkin. Kohteeksi he valitsivat mummini, joka työskenteli siivoojana. Asiassa nostettiin oikeusjuttu ja oikeus tuomitsi mummin sakkorangaistukseen. Mummilla ei ollut pienipalkkaisena siivoojana varoja maksaa sakkoja ja sen vuoksi häntä uhkasi vankeustuomio.
Kun asia tuli adventtiseurakunnan tietoon, päättivät he kerätä varat mummin sakkorangaistukseen. Näin mummini vältti vankilan. Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, kuinka mummilleni läheiset ihmiset pelastivat hänet suuresta ahdingosta. Toivotan lehden lukijoille hyvää talven jatkoa.
Teksti: Timo Krohn, hallituksen jäsen
Oletko kiinnostunut
hallitustyöskentelystä?
Helmin hallituksessa pääset vaikuttamaan yhteisiin asioihin
Helmin hallitustyöskentely tarjoaa mahdollisuuden päästä osaksi merkityksellistä toimintaa ja tilaisuuden vaikuttaa yhdistyksen toimintaan. Helmin hallitus koostuu asiantuntijoista sekä kokemusasiantuntijoista. Hallituksen jäsenet osallistuvat yhdistystä koskevaan päätöksentekoon ja tuovat siihen omaa osaamistaan ja asiantuntijuutta.
Tehtävissä on hyvä tietää perusteita työsuhdeasioista, taloudenhoidosta ja yhdistystoimintaan liittyvistä laista, säännöksistä ja yleisistä toimintatavoista sekä oltava valmius selvitellä ja oppia lisää.
Yhdistyksen vuosikokous järjestetään keväällä 2025. Vuosikokouksessa valitaan uusi hallitus erovuoroisten tilalle. Mikäli olet kiinnostunut hallitustyöskentelystä ja haluat asettua ehdolle yhdistyksen hallitukseen, olethan yhteydessä Heidi Saukkoseen 31.1.2025 mennessä, heidi.saukkonen@mielenterveyshelmi.fi
Tällä kertaa erovuorossa ovat puheenjohtaja, kolme varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Olemme jo saaneetkin yhden puheenjohtajuudesta kiinnostuneen ehdokkaan, hänen esittelynsä löydät viereiseltä sivulta.
Tulevien avustusleikkausten vuoksi vuonna 2025 Helmi-lehteä ei enää postiteta jäsenistölle. Lehti on kuitenkin jatkossa luettavissa verkossa sivuilla issuu.fi/helmiry, kotisivuillamme mielenterveyshelmi.fi sekä tietysti talollamme. Lehden painomäärää myös lasketaan 500 kappaleeseen. Vuonna 2025 siirrymme lähettämään jäsenkirjeen sähköisessä muodossa. Mikäli et ole vielä ilmoittanut sähköpostiosoitettasi meille jäsentietojesi yhteydessä, laitathan sen tulemaan Tiinalle osoitteeseen tiina.vaananen@mielenterveyshelmi.fi.
Jäsenkirjeen 2/2025 joka sisältää vuosikokouskutsun, lähetämme kuitenkin postilla niille jäsenille, jotka eivät ole vielä ilmoittaneet sähköpostiaan jäsenrekisteriin. Ilmoitahan sähköpostisi mahdollisimman pian, kiitos!
Huom!
Ehdolle Helmi ry:n puheenjohtajaksi
Eveliina Lafghani esittäytyy
Olen Eveliina Lafghani ja minulle esitettiin ehdotus asettua Helmi ry:n puheenjohtajakisaan mukaan.
Pohdin asettumista koska mielenterveyden teemat ja tulevaisuus erityisesti järjestökentällä ovat vahvassa murroksessa. Näen, että Mielenterveysyhdistys Helmi ry on järjestökentässä tärkeä toimija ja että minulla olisi puheenjohtajan tehtävään annettavana omaa osaamistani.
Koulutukseni on psykiatrian hoitotyössä, sekä taiteen kentällä esittävän taiteen alalla. Tällä hetkellä työskentelen Taiteen Sulattamon toiminnanjohtajana. Olen työskennellyt mielenterveyden teemojen parissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Olen ollut myös järjestökentän luottamustehtävissä pitkään mukana ja näen nämä luottamustehtävät tärkeänä osana vaikuttamistyötä mielenterveyden teemojen edistämisen näkökulmasta, josta me kaikki toimijat hyödymme.
Olen vahvasti verkostoitunut eri mielenterveysorganisaatioissa kunta-, ja järjestötasoilla. Olen työssäni ja luottamustehtävissä mukana asiantuntijaryhmissä, joissa työskennellään mielenterveyden edistämiseksi. Omasta tulokulmasta olen vahvasti sitoutunut mielenterveyden edistämistyöhön. Jos tulen valituksi puheenjohtajan tehtävään, olen sitoutunut edistämään yhdistyksen tavoitteita, toiminnan kehittämistä sekä strategisia tavoitteita. Tuon myös työskentelyyn osaamista rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä erityisesti nyt, kun me tulemme olemaan taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti suurten muutoksien ajassa. Ydintehtävänä on vahvistaa helsinkiläisille suunnattua mielenterveysjärjestötoimintaa ja vahvistaa toimintaedellytyksiä toipujien tarpeita huomioiden ja kuullen. Olen valmis antamaan osaamiseni ja panokseni luottamustehtävään.
Haluan edistää ja parantaa Suomessa mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia kaikissa yhteiskuntamme rakenteissa ja vahvistaa mielenterveystoipujien ääntä siellä missä se ei vielä riittävästi kuulu.
Teksti: Eveliina Lafghani
Uusia tuulia
Syksy on jo pitkällä, vaikka lämpöasteet ovat plussan puolella eikä lunta vielä näy. Saa nähdä, saammeko valkeaa joulua. Joulu tietysti tulee, vaikka lunta ei saataisikaan. Joulumielen saa esimerkiksi Helmin jouluvalmisteluilla ja puurojuhlassa. Tämä syksy on muutenkin erikoinen valmistautuessamme tulevaan toimintavuoteen. Ensi vuodeksi on todennäköisesti odotettavissa vähemmän avustusrahaa, syynä valtiontukien pienentäminen Stealle, joka vaikuttaa suoraan järjestöille jaettavaan toiminta-avustukseen.
Teemme kaikkemme henkilökunnan ja hallituksen kanssa, ettei toimintaa tarvitsisi supistaa ja tietysti että keittiö toimisi entiseen malliin. Kiitänkin tässä toiminnanjohtajaa Heidiä, joka on tehnyt Tiinan ja muiden kanssa tarkkaa työtä ensivuoden toimintasuunnitelman kanssa.
Olen ollut Helmi ry:n puheenjohtajana kahdeksan antoisaa vuotta, niiden vuosien aikana paljon on tapahtunut. Helmi on muuttanut yhteisiin tiloihin, se ei käynyt kivuttomasti, mutta siitäkin selvittiin. Toimintamme on laajentunut ja kulkenut ajan virran mukana, mutta olemme pysyneet matalan kynnyksen kohtaamispaikkana, josta saa hyvää ruokaa, kahvia sekä elintärkeää vertaistukea.
Vaikka ajat ovat vaikeat, yhdessä teemme Helmistä vahvan toimijan, siksi on hyvä vaihtaa myös puheenjohtajaa aika ajoin. En asetu ehdolle puheenjohtajaksi ensi kevään vaaleissa erovuorossa ollessani. Olen aina sanonut, ettei saa jäädä esteeksi kehitykselle. Mielestäni puheenjohtajan pestiä on hyvä kierrättää, se mahdollistaa uudistumisen ja innovatiivisten ajatusten tuomisen yhdistykseen, jolla on hyvä pohja ja vahvat edellytykset kehittyä.
Kiitos teille vuosista, jotka sain toimia kanssanne, tähän on hyvä lopettaa ja antaa uusien tuulin tuoda uutta aikaa Helmi ry:hyn!
Hyvää vuoden loppua ja parempaa uutta vuotta!
Teksti: Päivi Seila Helmi ry pj
Läheiset ystävät
Taiteilijan kunnianosoitus läheisilleen
1. Tässä kissani Milla heti ensimmäisenä. Milla on 8-vuotias venäjän sininen rodultaan ja ollut jo pennusta saakka Matilla ja minulla.
2. Läheisin ihmiseni on mieheni Matti. Tapasimme kolmen sepän patsaalla ensimmäistä kertaa 24.4.2004. Jo 2005 menimme naimisiin. Pystymme olemaan esittämättä mitään muuta kuin itseämme. Meillä on syvä luottamus ja rakkaus. Matti on minun tammeni kun leijailen ympäriinsä. Pysyy siinä vaikka mikä olisi. Hän tukee, vaikka sairastan levinnyttä rintasyöpää ja skitsoaffektiivista häiriötä. Maalauksessa minä ja Matti, silloin kun aloimme seurustella vuonna 2004.
3. Veljeni on minulle tärkeä ja vaikka olemme tunteneet toisemme lapsesta saakka, olemme tulleet läheisemmäksi vasta aikuisiällä. Kun vanhempamme kuolivat, äiti 2003 ja isä 2007, olemme olleet yhteydessä enemmän. Lapsuudesta muistan, kuinka hän ajoi minua kiusaavat pojat pois, kun olin pieni. Veljeni oli minulle kuin isä, kun oma isäni ei osannut olla.
4. Eevaan tutustuin vuonna 2016, bussissa matkalla Pekka Halosen akatemiaan taidekurssille. Sen jälkeen olemme olleet hyviä ystäviä. Eevalla on räiskyvä luonne ja hän on ihana ystävä, Hän kuskaa maalauksiani näyttelyihin. Eeva on itsekin taiteilija ja lahjakas sellainen. Juttelemme paljon mielenterveys asioista, siitä, miten ne vaikuttavat meihin.
5. Hanna on ystävä monen vuoden takaa, olemme tunteneet 5 luokalta saakka eli yli 40 vuotta. Se on jo pitkä aika. Olemme pitäneet yhteyttä vaikka emme näe usein. Hanna on todellinen ystävä. Olemme pysyneet ystävinä kaikki nämä vuodet ja hän on tukenut minua kun minulla on mennyt huonosti. Joskus vuonna 2000 Hanna tuli hakemaan minut kotoa ja vei Hesperian sairaalaan.
6. Tämä kuvassa oleva ystävä on rakas ystävä vuodesta 2004 kun tutustuimme eräällä kurssilla 20 vuotta sitten. Sinä aikana menin kihloihin nykyisen mieheni kanssa. Ystäväni on erittäin taiteellinen. Hän on tukenut minua minun taiteessani, eikä hän ole välittänyt sairauksistani, psyykkisistä tai fyysisistä. Juttelemme puhelimitse henkeviä keskusteluja maan ja taivaan väliltä.
7. Tämän ystävän olen tavannut yläasteella vuonna 1983 rinnakkaisluokalla. Emme olleet silloin paljon tekemisissä ja menimme lukioon eri kouluihin 1986 mutta vuosien jälkeen, n. 20- vuotiaina 1990 näimme ja vaihdoimme puhelinnumeroita. Olimme kävelylenkillä, kun halusin kertoa hänelle, että sairastan skitsofreniaa. Hän sanoi, että arvasi sen, hän ymmärsi minua. Olemme olleet yhteyksissä sen jälkeen hyvin paljon. Hän on paljon kuljettanut maalauksiani eri näyttelyihini.
8. Tähän ystävääni tutustuin taideyhdistyksessä, jonne menin työharjoitteluun vuonna 2005. Minä olin silloin opiskelemassa media-assistentiksi Adultan radio- ja tv-opistossa. Muistan, kuinka veimme taidenäyttelyjulisteita gallerioihin kärryillä ympäri Helsinkiä. Vahva luonne. Hän on taiteilijakollega. Pidämme yhteyttä edelleen ja olemme olleet ystäviä jo 19 vuotta. Olemme myös pitäneet yhteisnäyttelyjä.
Nämä maalaukset ovat olleet Ravintola Oivassa Ystävät- yksityisnäyttelyssäni vuonna 2019
Teksti ja kuvat: Sari Nieminen
Mikä-mikä-maa
Jännittävässä novellissa päähenkilön todellisuudentaju hämärtyy
Oli keskiyö ja T käveli pitkin puistoteitä. Hänen ajatuksensa olivat psykoottisia ja T:lle oli sattunut outoja asioita; ihmisiä katosi ilmaan hänen edestään, outoja merkkejä oli joka puolella ja sädeaseet olivat suunnattuna häntä kohti. Lisäksi hänen muistinsa oli heikentynyt. Ja nyt se poimi T:n mielen valkokankaalle otoksia hänen vaikeasta elämästään. T myös epäili kaikkea ympärillään. Maailmankaikkeus näytti suurelta kärsimyksen teatterilta.
T jatkoi kävelyään. Hän näki aidatun alueen, missä kasvoi puita. Hän astui portista alueelle. Puiden seassa oli valaistu polku ja hän päätti jatkaa sitä pitkin. Viimein T:n mieli käski hänen pysähtyä ja hän istahti penkille polun vierellä. Hän sytytti tupakan. Mitä tämä kaikki oikein on, hän tuumi. Olen lukenut matkakirjoja ja jopa nämä kotonani olevat kirjat näyttävät olevan jonkinlaista huijausta. Olen huomannut niissä loputtomasti virheitä ja vihjeitä asioista, jotka eivät käy yhteen. Yrittääkö koko maailmankaikkeus huijata minua? Johtaa elämääni väärään suuntaan?
T jatkoi polttamista. Poltettuaan hän viskasi tupakanjämän metsään. Hetken hän katseli maassa savuavaa tupakkaa. Sitten ajatteli, että se pitäisi sammuttaa. Vaikka koko maailmankaikkeus olisi häntä vastaan, niin hänen pitäisi sammuttaa tuo tupakka. Hän käveli tupakan luokse. Silloin hän näki jotain outoa ja unohti koko tupakan. Katulamppujen valossa yhdessä puussa näytti lukevan jotain: Made in never-never land. T oli hämmästynyt. Hänen ajatuksensa juoksivat mielipuolisesti ja pakokauhu teki tuloaan.
Made in never-never land, hän tuumi. Mitä hittoa tämäkin nyt oli? Hän ei ollut kuullutkaan paikasta, nythän oltiin suomessa, turvallisessa lintukodossa. Vai oltiinko? T tuli vainoharhaiseksi ja alkoi katulampun valossa tutkia muitakin puita. Aikansa tutkittua hän totesi: kaikissa luki tuo sama teksti: Made in never-never land. Silloin T sekosi täysin ja lähti juoksemaan kohti kotiaan.
Kotona, laitettuaan oven kaikki viisi lukkoa kiinni, hän huokaisi helpotuksesta. Ja totesi, että oli aika lähteä pois Suomesta ja tutkia asiaa lisää. Vaikka ehkä mitään ulkomaita ei ollut edes olemassa? Ehkä ainut mitä oli olemassa, oli tämä Suomenmaa, paikka, joka oli kulissia alusta loppuun. Hänen omat ajatuksensa pelottivat häntä. Hän näki pöydällä avonaisen matkakirjan. Siinä oli kuvia New Yorkista (jonka hän myös oletti olevan huijausta). Yhdessä kuvassa oli hotelli jonka neonkyltin nimi oli väärin päin, peilikuvana. Kirjan kuvankin on pakko olla huijausta, T ajatteli. Hän päätti tutkia asiaa ja pakkasi laukkunsa.
Seuraavana aamuna, T seisoi Helsinki-Vantaan lentokentällä. Kädessään hänellä oli lippu New Yorkiin. Ja ihme kyllä, T:n matka sujunut hyvin, vaikka hän olikin pelännyt pahinta, että, jossain vaiheessa lentoemäntä tulisi sanomaan hänelle tämän tapaista: ”Kaikki on lopussa T. Olette paljastaneet salaisuutemme ja nyt maailmankaikkeus on saanut teistä tarpeekseen, ja te katoatte loputtomaksi ajaksi olemattomuuteen.”
Tai että jotain vastaavaa tapahtuisi.
Viimein T oli New Yorkissa. Muutamaa tuntia myöhemmin hän seisoi laukkuineen samaisen hotellin edessä, jonka kuvia oli nähnyt matkakirjassaan. T tuijotti ihmeissään hotellin neonvaloista kylttiä. Sen teksti oli väärin päin ja siinä luki peililasikirjaimin: Hotelli peilitalo. Miksi, T ihmetteli. Ehkä se oli jokin mainoskikka?
Ihmeissään hän astui sisään hotelliin. Tiskillä hän otti huoneensa avaimen ja nousi hissiin. Perillä hotellihuoneessa kaikki näytti normaalilta, mutta silti eräs asia vaivasi häntä. Ne ihmeelliset puut, joissa oli lukenut Made in never-never land. Hän ei keksinyt niille mitään selitystä ja ajatteli, että ehkä koko maailmankaikkeus, eikä pelkkä Suomi, olivat huijausta. Hän tunsi taas sekoavansa, mutta pieni järjen kipinä hänessä ehdotti, että hän sekoaisi ainakin humalassa, jos sekoaisi. Hotellin vastaanottovirkailijahan oli sanonut, että huoneen baarikaappi oli täynnä alkoholia. Juotuaan muutaman oluen T avasi television. Televisiosta tuli ulkomaan uutisia. Yllättäen ruudussa näkyi kuvia suomesta. Uutistenlukija puhui: ”Eilen illalla Suomessa on syttynyt metsäpalo, joka on johtanut laajempaan ja tuhoisampaan paloon. Syytä palolle ei vielä tiedetä, vaikka epäilyjä onkin. Kuitenkin nyt Helsingissä on käynnissä
yksi kaikkien aikojen suurimmin levinnyt tulipalo. Se on vallannut kokonaisia puisto-, ja metsäalueita eikä sille näy loppua. Tuhansien ihmisten yrittäessä sammuttaa...”
Uutistenlukija piti hetken tauon ja jatkoi sen jälkeen:
”Juuri saamani tiedon mukaan, palo saattaa olla syttynyt pieneltä puistoalueelta ja levinnyt siitä eteenpäin. Tuolla puistoalueella oli yhdysvaltalaisen Never-never land-nimisen yrityksen valmistamia tekopuita. Puut oli lahjoitettu alueelle, koska alueen maaperällä ei enää kasvanut oikeita puita. Ja, eräs epäily onkin, että jokin Never-never land-yhtiön puista on syttynyt palavasta tupakasta...”
Teksti: Tomi Tuppurainen
Piiri pieni pyörii
Jutussa kirjoittaja kertoo kaukaisista sukulaisistaan sekä läheisistä
perheenjäsenistään
En ole sukulaisrakas, minut on aikoinaan kyllästetty sukulaisten kaikenkarvaisissa kissanristiäisissä. Eivät ne hienostelijat olleet oikeita sukulaisiani, vaan äitipuoleni akateeminen pölinäsakki. En ole vuosikymmeniin ollut heidän kanssaan enää missään tekemisissä. Niillä iänikuisilla kutsuilla, kondiittoreitten kakkuja syödessäni, ehtivät kaukaiset verisukulaiseni kuolla sukupuuttoon.
Muistan hämmästyneenä kuunnelleeni, kun isä yritti liikuttuneena selittää äitini haudalla lukion päättäjäispäivänä, että laskimme ruusun oikean äitini haudalle. Hän oli sairastanut tuberkuloosia kotona ja kuoli sairaalassa, kun olin kolmen vanha. Enpä muistanut mitään.
Suurin osa verisukulaisistani esiintyy kirjahyllyni vihoissa, mapeissa ja netin sukututkimusohjelmissa. Monivuotisen sukututkimukseni seurauksena ymmärrän myös sen, miksi tunnen itseni joskus vähän tyhmäksi. Äitini puoleinen suku oli kotoisin Varkauden seudulta aina 1500-luvulta lähtien. Ei voi kauhalla vaatia, kun on lusikalla annettu. Hänen kirjeenvaihdostaan olen lukenut, että onneksi he naivat viisaampiaan.
En ole nähnyt montakaan sielua oikeasta suvustani. Äidinäitiä, mummoa, sentään tapasin. Hän kuoli muistisairaana, kun olin 20. Hänen yhden savolaisveljensä kanssa puhuin muutaman kerran puhelimessa. Äitini lapsettoman siskon kanssa nelihenkinen perheemme oli kyllä tekemisissä, hänen maatilallaan Turun saaristossa kesäisin ja joinakin jouluina kutsuimme hänet ja vitsikkään aviomiehensä kotiimme mässäilemään. Lääkärit kotiuttivat tätini liian varhain ja häneltä petti sydän. Hautakirja paljasti isoisäni ja setäni. Muistan mummon todenneen, että olen sukuhaaramme viimeinen. Eipä lapselle mitään epätasaisesta suvusta oltu kerrottu.
Sukutaulussani minulla on kasapäin kolmansia ja neljänsiä serkkuja äitini puolelta. Isäni suvusta olen nähnyt keskisuomessa asuneen veljen vaimoineen muutaman kerran ja heidän kotonaan vieraillutkin, joskus yhdeksän vanhana. Veli dementoitui ja poikansa kertoman mukaan oli sotkenut laajan postimerkkikokoelmansa.
Löysin sukututkimuksissani setäni kolmesta tyttärestä ainoan elossa olevan, Lahden seudulta. ”Ei voida nähdä, kun huimaa niin kamalasti”, selitti puhelimessa. Ei sekään ole sukulaisrakas. Sukuvika. Muisteli lapsuuttaan, sitä että isoäiti oli vihannut lapsia, huudellut ikkunasta. Dementoitunutko? Kumpi?
Isäni sisarpuolen tapasin ainakin kerran, miehensä 50-vuotissyntymäpäivillä. Nauroi kovasti. Heidän kolmesta lapsestaan löysin vielä elossa olevan, lapsettoman pojan ja kävin kylässä valokuvien kanssa. Samoja silläkin oli. Isän setä oli muuttanut nuorena Floridaan. Lapseton tytärkin kuulemma jo kuollut.
Äitipuoleni, joka oli opettaja, ilmestyi neuvomaan, kun olin viiden vanha ja hän putkautti minulle veljen, juuri kun olin aloittanut koulunkäynnin. Loistava ajoitus! Muori sairasti kotona rintasyöpää ja kuoli vain 54-vuotiaana. Olin keitellyt sille pyynnöstä löyhkääviä kateenkorvamuhennoksia. Lapsirakas isäni, kuoli 74-vuotiaana sydänveritulppaan 1992. Syytteli loppuaikoinaan, että olimme mieheni kanssa varastaneet sieniä mökin pihalta. Pyysi, ja annoimme mökin avaimen pois. Dementia ollut silläkin?
Tällä hetkellä sukulaisiini kuuluvat veljeni, hänen vaimonsa sekä heidän insinööriksi valmistuva poikansa. He eivät ole dementoituneita.
Olen eronnut aviomiehestäni, mutta sitä ennen tein kaksi ihanaa poikaa, joista nuoremmalla perheessä tulossa ensi keväänä jo kolmas lapsi. Vanhempi on nörttisinkku. Näen heitä usein.
Läheiset ympärilläni, kotonani, ovat pieniä ja pitävät eläimellistä menoa. Syövät minut perikatoon. Minäkin ravaan alvariinsa jääkaapille ja siivoan pottaa. Roskien vienti katsotaan onneksi hyötyliikunnaksi. Läheiseni hyökkäilevät toistensa kimppuun ja pysähtyvät hämmästyneinä tuijottamaan, kun ärähdän. Pääsevät sitten parvekkeelle jäähylle. Iltaisin ne kaksi kisailevat, piiloutuvat vessanpöntön taakse, ikkunaruutujen väliin (luulevat etten näe), päiväpeiton tai sängyn alle.
Ihmisistäni lähimpänä minua asuu (puoli)veljeni, linnunteitse kahden lähiön takana. En viimeksi kirkon pihalla (poikansa konfirmaatio) tuntenut takaapäin tuota harmaantunutta miestä. Isäämme tullut. Sen verran oli aikaa vierähtänyt viime näkemisestä. Kumpikin olemme kiireisiä. Viime joulunakaan ei tavattu sairastapauksen takia. En edes hänen vaimoaan tai poikaa, jolle tuli mielestäni kivan tyttökaverin kanssa bänät. Sukuvika taitaa olla, kun seurustelut eivät luista, vaikka hyvin veljen kanssa toimeen tullaan tavattaessa. Talousihmisiä ollaan.
Kavereistani läheisin tapaus on sossutantta Vantaan Korsossa. Näemme säännöllisesti. Hän hoitaa mielellään avuttomien ihmisten asioita, joten pyynnöstä annoin hänelle asuntoni vara-avaimen. Varmuudeksi, en ole vielä avuton! Toinen kaverini asuu Turun takana ja kolmas Keravalla. Muutaman muun kanssa soitellaan viikottain ja nähdään vaikkapa kirjamessuilla.
Teksti ja kuva: Maarit.S.
”En ole nähnyt montakaan sielua oikeasta suvustani”
Elämää ja taidetta
Kari ”Calle” Laulaisen rehellistä ja puhuttelevaa karikatyyritaidetta. Jatkuva näyttely Helmi-talon olkkarissa.
Saimme ihastuttavan ja muistoja herättävän lahjoituksen pitkäaikaisen jäsenemme Callen lapsilta, Pialta, Joonakselta ja Tuomakselta. He kokevat Helmin olleen hänelle tärkeä paikka, ja että hänen teoksensa kuuluvat juuri meille.
Varkaudesta kotoisin oleva, ammatiltaan klassinen sekatyömies, ikuinen optimisti, jonka mielestä ”asioilla on tapana järjestyä” ja tekemisissään suurpiirteisyyden ystävä. ”Rauhallinen, sopivasti omituinen ja omintakeinen rokkifaija”, muistelee Callen tytär Pia.
Musiikki oli hänelle tärkeää, kitaransoitto ja levyjen keräämiseen heräsi jo teini-iässä. Kuvataiteellinen innostus syntyi kuitenkin myöhemmin kuin rakkaus musiikkiin, vaikka hän piirsikin pienestä pitäen. Kipinä taiteen tekemiseen syttyi maalausleirillä kesällä 1981, jossa Calle oli perheineen. Leirin jälkeen hän kävi Hyvinkään Taidekoulua kaksi vuotta päivätyön ohessa, pääsi jäseneksi paikalliseen taiteilijaseuraan ja piti ensimmäisen oman näyttelynsä seuran galleriassa.
Helmi, ja etenkin Pasilan toimipiste, oli paikka, joka toi hänelle rytmiä sekä ruumiin että sielun ravintoa. Calle asui pitkään aivan toimipisteen vieressä, ja talolle oli siksi helppo tulla. Sieltä sai alkunsa myös vuosia kestänyt rakkaustarina, kun Calle ihastui puutalon ravintolassa työskentelevään iloiseen Christinaan.
Callen elämää sävytti 1980-luvun lopusta lähtien mielenterveyteen liittyvät ongelmat. Asiat johtivat toiseen, ja lopulta pitkään hoitojaksoon Niuvanniemen sairaalassa. Vaikka aika oli perheen mukaan surullista ja karmeaakin, Callelta ei ikinä loppunut huumori.
Niuvanniemen sairaalan henkilöistä tehdyt karikatyyrit ovat sekä taiteilijan tulkitsemaa ja luomaa aikalaiskuvaa, mutta myös hänen puheenvuoronsa mielenterveysongelmien piileviin ja vähän puhuttuihin puoliin, jotka ovat inhimillisiä, groteskeja ja humoristisia. Kuvat ovatkin yhtä aikaa räävittömiä, hiljaisen älykkäitä, tarkan selkeänäköisiä, että ratkiriemukkaita.
Sairaalassa tehdyt karikatyyrit olivat hänen tapansa kuvata elämää sieltä käsin. Hahmot olivat oikeita henkilöitä, joiden nimet on muutettu. Kuvista osa on sellaisia, ettei niitä voi tänä päivänä julkisesti esitellä, mutta ne ovat kuvauksia 90-luvun mielisairaalapotilaiden arjesta. Kuvilla saattaa tästä syystä olla oma arvonsa vuosikymmenien päästä. Syy teossarjan lahjoitukseen on Callen lasten mukaan siinä, että he uskovat yhdistyksemme ymmärtävän teosten arvon ja ainutlaatuisuuden.
Sydämellinen kiitos kaikilta Helmiläisiltä.
Digipulmiin ei tarvita tuuria, vaan luuria.
Kaipaatko selväsanaista, luotettavaa apua tietokoneen, älypuhelimen tai asiointipalveluiden käyttöön? Päivystämme Helsingin kaupungin Digituessa juuri sinua varten. Ja autamme ihan maksutta – nyt myös puhelimessa ja chatissa!
Soita Digitukeen: 09 310 10011
Tai chattaa: digituki.hel.fi Ma–pe klo 9–12
Niemikotisäätiö – yhdessä 40 vuotta 4o
Tuettua asumista, aktiviteetteja ja valmennusta helsinkiläisille mielenterveyden häiriöistä toipuville jo vuodesta 1983 lähtien
niemikoti.fi
Pihlajanmarjoja ja lähipiiriläisiä
Kun läheiset löytyvätkin luonnosta
”Nyt otti ohraleipä”, tuli ensimmäisenä mieleen, kun kolumnin aiheeksi valikoitui teema Läheiset ympärilläni. Tässä vanhassa suomalaisessa sanonnassa on ajatuksena tunne siitä, kuinka tästä selvitään. Mitä osaan kertoa hänelle, joka kokee, ettei läheisiä ympärillä ole? Yksinäisyys kun painaa nykyään yhä useamman mieltä.
Toisinaan mietin lähipiirin merkitystä käsitteenä ja sen määrän tarvetta. Itse tunnustaudun introvertiksi pohdiskelijaksi, joka viihtyy hyvin omissa oloissaan. Yleisestä keskustelusta saa sen käsityksen, että ihmisellä tulisi olla läheisiä ja ystäviä ympärillään sankoin joukoin. Niin, että ei koskaan tuntisi oloaan yksinäiseksi. Aina tulisi olla lähellä joku, johon turvata tai joka kuuntelisi, myötäeläisi tai komppaisi, kun maailma potkii. Tämä ajatusmalli on tietenkin suloinen ja kannatettava. Mutta, mutta – jos itsellä on tunne, että läheisiä ihmisiä ei juurikaan ole! Usein nämä julkisuudessa esitetyt ”näin pitää elää ja olla” -teemat aiheuttavat syyllisyyttä, alemmuudentunnetta, jopa hätää, jos tajuaa ettei täytä esitettyä normia. Olenko huonompi ihminen, kun en ole onnistunut keräämään ympärilleni läheisiä?
Mikä määrä läheisiä on optimaalinen? Kun katsotaan vaikka elokuvamaailman tarjontaa, niin usein lähipiiri on ihanan rauhaton, ratkiriemukas ja hyvää tarkoittavan häsläävä joukko, jossa on aina nauru läsnä, syleileviä käsivarsia ja huomioivia silmäilyjä. Rakkautta ja huolenpitoa jaetaan sylysmitoin ympäristöön.
Täsmällisemmän näkemyksen läheisten riittävyydestä antaa vaikkapa Ekskursio -kokoonpano tulkinnassaan ”Kuusi arkunkantajaa” (Kolibrimaa albumi, 2001). Kappaleessa kysytään: ”Onko sulla kuusi ystävyyden vaalijaa, joiden kanssa voit
elämää jakaa?” Osaammeko tunnistaa läheiset ympärillämme? Vaikka yhtäkään ei pystyisi nimeämään, ei kannata vajota loppuvuoden kaamoksenomaiseen synkkyyteen.
Läheiset ympärillä voivat olla muitakin kuin ihmisiä. Eläimet ovat hyvä esimerkki. Lemmikkieläin on monessa tapauksessa korvannut ihmisläheisen. Se voi olla koira, kissa tai kilpikonna, muista olioista puhumattakaan. Sille voi puhua, sen kanssa voi harrastaa, sille voi viimeisenä toivottaa kauniita unia ja sen kanssa voi aloittaa alkavan aamun. Lisäksi se on useimmiten viehkoa seurattavaa silmälle. Välttämättä tämäkään ei toimi kaikille, eikä tarvitsekaan. Kunhan ehdotin. Jos ei tunne olevansa akvaariokalojen tai lähi-ihmisten paapoja, voi läheisiä löytyä muualtakin. Itse olen löytänyt itselleni läheisiä – puista. Niin juuri, maasta kasvavista tai sinne istutetuista puista. Puiden kanssa ei voi harjoittaa dialogia, mutta monologia kyllä. Niille voi puhua. Puiden kanssa voi tuntea, sanoin kuvaamattomia tunteita. Niiden kasvua ja kehittymistä voi ihastella ja niitä voi kannustaa. Ikiaikaisen männyn rungon ympärille voi kiertää käsivartensa ja antaa sekä ottaa vastaan halauksen ja lämmön tunteen, joka valtaa koko kehon. Väitän, että vanha viisas puu luovuttaa energiaansa, kunhan vaan uskaltaa kiertää kätensä sen rungon ympärille.
Joku vuosi sitten tein lähipiirin tarpeessani sellaisen päätöksen, että kokoan itselleni kavereita ja perustan hedelmätarhan. Tarha oikeastaan on turhan ylevä ilmaus. Kokosin ympärilleni jengin, johon kuului omenapuu, päärynäpuu, kaksi kirsikkapuuta ja luumupuu. Koko porukan istutin rinteeseen, jossa ne saavat siivilöityvää etelän puoleista aurinkoa ja pitkään laskevaa länsipuolen valoa. Yritin olla huolehtiva ystävä ja saada tulokkaat viihtymään. Heti huomasin, että ne ovat itse kukin yksilöitä, jotka eivät turhaan kumartele ihmiskumppania. Luumupuu päätti ensimmäisen vuotensa jälkeen poikia ja se on nyttemmin pensas. Luumujen tuotanto
ei ole sen ykkösprioriteetti. Toinen kirsikkapuista teki kukkiensa lisäksi jo toisena vuotenaan muutaman kirsikan, jotka rastaat hotkivat suihinsa välittömästi, kun lapsoset olivat saaneet punaa poskiinsa. Toinen kirsikkapuu on sen sijaan keskittynyt ulkonäköönsä, kuten teinit usein. Se on kaunis, mutta muutaman kukan lisäksi ei ole suostunut kasvattelemaan kirsikoita. Päärynäpuu oli kolmantena vuotenaan satoisa, mutta tänä kesänä pusersi vain muutaman muumioituneen hedelmän. Omenapuu sentään antoi minulle tänä kesänä lahjaksi kahdeksan punaposkista jälkeläistä! Mukavia, mutta omaperäisiä tyyppejä ovat nämä jolpit. Puuporukan kanssa kesät ovat sujuneet rattoisasti. Nyt on aika saatella ne jälleen talven lepoon ja vielä aikailen, kun pitäisi leikata pari oksaa omenapuusta. Miten selitän tämän toimen parhain päin ystävälleni?
Pihapihlaja ystäväni päätti edellisenä vuonna, että nyt saa riittää! Se ei sinä keväänä kukkinut eikä syksyllä marjonut. Olin hieman huolestunut sen tilasta. Kun tänä keväänä pidin puiden kanssa kahdenkeskisen keskustelu- ja halimeetingin, mainitsin pihlajalle huoleni sen voinnista. Halasin sitä ja kerroin, sen olevan kaunis ja hyvä puu, jolta en odota kummempaa, mutta iloitsen sen antamasta energiasta. Tätä kirjoittaessani lokakuun lopussa, katson ikkunasta uhkeaa pihlajakaunotarta. Se on pukeutunut parhaimpiinsa. Viehkojen keltaisten lehtihapsujen välistä vilkkuvat raskaina oranssit pihlajanmarjatertut.
Jonain aamuna syksyn juhlat ovat päättyneet ja pihlaja on riisunut juhlapukunsa käydäkseen talven levolle. Se jättää näkyville lahjansa eräälle toiselle läheisten joukolle. Kun ensimmäiset pakkaset ovat puraisseet pihlajanmarjat makeiksi, rynnistää tilhiparvi pitämään omia juhliaan. Me nyökyttelemme toisillemme, viisas pihlaja pihassa ja minä ikkunaruudun takana. Iloitkoot tilhet, antaa talven tulla! Keväällä jälleen heräämme uinuttuamme onnellisina kaamoksen ajan. On hyvä olla, sillä meillä on läheisiä ympärillämme.
Teksti: Kaj Erlund
“Mikä määrä läheisiä on optimaalinen?”
Viikkoni kuvina
MIRAN VIIKKO
MAANANTAI
Käymme usein kissojen kanssa ulkoilemassa iltasella, -
TORSTAI
Elämäni valot! Lillemor on norjalainen metsäkissa, hieno ja arvokas lady, Meimei on Maine coon ja läheisyydenkipeä höpsöttelijä! Tämän kaksikon kanssa ei tylsää hetkeä tule!
TIISTAI
Olimme porukalla katsomassa Pirtin puhaltajien konserttia maailman ympäri 80 päivässä, uskomattoman hieno esitys! Yhteistyönä osa teatterimme jäsenistöä oli dramatisoinut esityksen ja toivat näin konserttiin mukaan myös paljon huumoria ja naurua!
PERJANTAI
Perjantaina kävimme kokeilemassa, kuinka keila kaatuu. Kivaa oli!
KESKIVIIKKO
Keskiviikko-illat on pyhitetty omalle teatteriharrastukselleni, olen vuosia ollut mukana samassa porukassa ja näistä treeneistä ei koskaan naurua puutu! Valmistelemme paraikaa uutta esitystä kevääksi käsikirjoitukseni pohjalta.
LAUANTAI
Viikonloppuna olimme tutustumassa Turun linnaan ja pääsin kokemaan hetkeni linnanneitona! Täällä aika lensi kuin siivillä ja nähtävää oli valtavasti!
SUNNUNTAI
Jännittävä elokuvailta kruunasi viikonlopun!
KATRIN VIIKKO
MAANANTAI
Viikko alkoi syysilmassa ulkoillen. Ulkoilu rentouttaa ja erityisesti syksyisin ulkoilu on mieleeni!
TIISTAI
Pidän lautapelien pelaamisesta ystävieni kanssa.
Pelitauolla kissani Ruttu päätti kokeilla onneaan Trivial
Pursuit -pelissä!
TORSTAI
Käännän syksyn pimeyden positiiviseksi asiaksi ja nautin iltakävelyistä pimeällä!
PERJANTAI
Viikonloppu oli hyvä aloittaa leffaillalla. Minusta kuva kertoo mahtavasti tunnelman, joka oli jo elokuvan
KESKIVIIKKO
Ulkoilu koirakavereiden kanssa on ihanaa. Syksyn pudonneet lehdet rasahtelivat ja ilma oli raikas.
LAUANTAI
Kävin Tuusulan Koiramäen Pajutallilla katselemassa kauniita käsitöitä ja kurpitsa-asetelmia. Hieman satoi vettä, mutta se ei menoa haitannut.
SUNNUNTAI
Sunnuntaina nukuin pitkään ja söin lempi aamupalaani eli erilaisia marjoja! Ruttu -kissakin nautiskeli kiireettömästä aamusta.
MY LIFE
Sä juokset katuja pitkin eikä koskaan sua nää illalla tulet kotiini sänkyyni selviämään
aamulla matka jatkuu et kerro minne meet vain sydämeeni lisää haavoja sä teet
tuskaa täynnä on sielusi et hyväksy elämää mielessäni kysyt multa miksi tänne synnyinkään
haluaisit olla lintu ja lentää kauas pois mutta rauhaa se ei kuitenkaan sielullesi tois
polku jota pitkin kuljet et tiedä minne vie loppunut on kauan sitten viitoitettu tie
mutta joskus tulee määränpää ja matkasi pysähtyy ja hiljaa kysyn haudallasi missä oli syy
Runo: Timo Litja
Runoja
Yhteinen aika
Parasta vuodessa on se, kun hämärän hiipiessä syttyy kynttilät ja ulkoroihut. Kun pilkotaan kasvikset rosolliin ja sekoitetaan sienisalaatti.
Parasta on, kun ei tarvitse olla yksin, kun on perhe jota rakastaa.
Runot: Olavi Matador Huuhkaja
Myöhässä
Elämä raahaa minua hitaasti perässään. Leuassani on mustaa asfaltista. Kukaan ei kiinnostu, kun kerron tästä töissä.
Kun lähden kotiin, elämä vierittää minut ojaan. Käännyn kylkiasentoon varmuuden vuoksi.
Runo: Miltsu
Pimeyden keskellä
Kiitos Mummot, kiitos Ukit. Olette mielessä joka päivä. Pyhäinpäivänä ja jouluna erityisesti. Kiitos muistoista, joiden voimalla voi mennä eteenpäin ja hiljakseen rakentaa omannäköistä elämää. Unohduksiin ette koskaan jää.
Runot: Olavi Matador Huuhkaja
Syksy, yksin
Tähän alkaa jo tottua. Sohva on luotettu, paras kaveri. Sohvan kanssa vietetään ilta toisensa perään. Jospa soittaisi jollekin? Jaksaisiko joku kuunnella? Teemuki kädessä, rauhallinen musiikki soi. Loppujen lopuksi kaikki on ihan hyvin.
Runot: Olavi Matador Huuhkaja
En enää haluu kun mulla oli tyttöystävä ei ollut yhtenä aamuna mulla yhtään mitään et enää haluu nähdä mua enään koskaan ja heitit kaikkeen hyvän pois.
T. Tähti
Tie menee helvettiin kuin aurinko paistaa niin kuin tähti lentää.
T. Tähti
Elämän tie helvettiin ei tiedä minne kun aurinko ei paista.
T. Tähti
Elämän tie vie ei tiedä minne koska tiedä tuleeko koskaan takaisin.
Runot: Tähti
Vain Julle uskalsi joskus uhmata häntä.
”käyn usein läheisessä metsässä”
löysinkin mieleeni painuneen lauseen ”käyn usein läheisessä metsässä”, olipa mukavasti sanottu!
No, minä asun keskellä metsää. Metsä on minulle lähellä ja läheinen. Olen aika lailla erakko ja tulen toimeen täällä maalla. Metsä tarjoaa rauhoittumista ja mahdollisuuden olla yksi osa puustoa. Metsä antaa myös marjoja ja sieniä, ja talveksi polttopuuta takan tulille. Metsässäni asuu myös villieläimiä, jotka tepastelevat väliin pihapiiriinkin. Tänään kävi peurat nauttimassa tammenterhoaterian. Rusakkopariskunta leikki hippaa ja monet pienet vipeltäjät hamstraavat näin syksyisin kaikenlaista syötävää. Kesäisin västäräkit Väiski ja Venla asuttavat katonrajaa ja hoitavat poikuettaan. Myös monet muutkin siivekkäät ovat saaneet nimet; muuttavathan ne tänne synnyinseuduilleen aina uudestaan ja uudestaan. Talon alla asustelee Rane ja Raija, herra ja rouva rantakäärmeet. Sissi ja Samu ovat taasen sisiliskoja. Odotan kovasti keväisin näitä luontokappaleita, ovathan ne minulle hyvin tuttuja ja läheisiä.
Läheisiä ovat minulle myös kirjat. Joskus ajatus on vaan siinä tilassa, ettei jaksa oikein itseään tai muitakaan ihmisiä, silloin kirjat vievät mielen muualle. Onhan noita iso kirjahyllyllinen kaikenlaisia teoksia. Jotkut lukematta, toiset luettu moneen kertaan. Kun oikein ahdistaa maailman meno, nappaan hyllystä jonkun iloisen tai hauskan opuksen, tai sitten minua kiinnostavan harrastekirjan. Runojakin lueskelen; nekin vievät ajatuksia muualle, toisen ihmisen hienoihin ajatelmiin ehkä juuri selviytymisestä. Ihan joutavat rakkausromaanitkin saavat hetkeksi pois todellisuudesta, vaikka nyt tämä todellisuus on ihan kivaa.
Läheinen ihminen voi olla taas kuka kulloinkin. Saatan tuntea hyvinkin läheiseksi juuri tapaamani ihmisen, vaikka nyt Helmi-talolla kohtaamani henkilön. Ehkäpä samanlainen elämäntilanne ja haasteet tuovat ihmisiä yhteen ja näin ollen läheisiksikin. Jostakin entisestä työtoverista tuli hyvin läheinen, kun jaoimme samoja ajatuksia. Ystävyys on tietenkin tärkeää ja ystävä voi olla läheinen, vaikka asuisi satojen kilometrien päässä. Erakkoluonteena vain ikäväkseni ystävyys on välillä hankalaa ja voimavaroja vievää. Silti heitä kaikkia rakastan.
Ja tietysti omat lemmikkini, kilpikonna ja koira, ovat läheisiäni. Pitäisikö lisätä vielä tuo kumppani, varmaan täytyy, muuten hän suuttuu.
Teksti: Minna Kettunen
Voiko suhde eläimeen korvata hyvän ihmissuhteen?
Kirjoittaja pohtii eläinten merkitystä omassa elämässään
Luulen, että jotkut joutuvat tyytymään ja turvautumaan lemmikkeihinsä, kun he eivät saa syystä tai toisesta luotua läheisiä ihmissuhteita. Korvikesuhde on kuitenkin aina korvike ja siitä uupuu aidon ihmissuhteen mukanaan tuoma onnellisuuden ja ystävyyden kokemus. Suhteet eläimiin taitavat olla helpompia kuin suhteet ihmisiin, mutta eihän se ole mikään mittari suhteen tärkeydelle - melkeinpä päinvastoin, sillä kun jonkin asian eteen on joutunut näkemään hieman vaivaa ja tekemään työtä, on tyydytyksen tunne suurempi.
Eläimet eivät pysty kommunikoimaan suullisesti tai kirjallisesti tai käymään syvällisiä keskusteluja - eivät kyllä kaikki ihmisetkään, mutta parhaimmissa ihmissuhteissa kyetään.
Sanotaan, että ”koira on ihmisen paras ystävä”. Sanontoja riittää joka lähtöön ja eiköhän totuus ole toisinpäin: ”Ihminen on koiran paras ystävä”, sillä se tarjoaa koiralle ravinnon ja lämmön ja huolenpidon.
Minulla on tuttu, joka sanoi kerran, että koira voittaa miehet mennen tullen. En tiedä missä. 110 metrin aidoissako? Asia ei kiinnostanut minua sen vertaa enempää, että olisin vaivautunut ottamaan selvää. Hän antoi minun ymmärtää, että olen alempiarvoisempi kuin koira. Ehkä hänellä oli huonoja kokemuksia miehistä ja hän yleisti.
Koiriin suhtaudutaan eri kulttuureissa eri tavalla. Islamilaisessa kulttuurissa koiria ei pidetä lemmikkeinä vaan vain hyötyeläiminä. Kiinassa koiria syödään ja ne ovat tuotantoeläimiä. Monet tätä kauhistelevat samaan aikaan kuin heillä on toisen, erittäin älykkään eläimen, sian, lihaa lautasella.
Teksti: Petri Keckman
Koira - ihmisen paras ystävä?
Tekstissä kirjoittaja kertoo elämänsä tärkeistä eläimistä
Koiran ja ihmisen ystävyydestä löytyy monenlaisia mielipiteitä. En lähde teilaamaan kenenkään ajatuksia, mutta voin kertoa omia kokemuksiani.
Minulle ei koskaan pitänyt tulla koiraa. Olin sanonut, että kavereiden lemmikeissä on minulle riittävästi. Mutta kuinkas kävi? Askeleeni johtivat töihin paikkaan, missä lemmikkejä käytettiin osana hoitotyötä.
Tunnelma tuolla osastolla oli erilainen kuin missään aiemmassa työyhteisössäni. Sen saivat aikaan iloiset nelijalkaiset hännänheiluttajat, jotka kulkivat töissä omistajiensa työvuorojen mukaan. Piti vain muistaa, että kolmea koiraa enempää ei mielellään samaan työvuoroon, koska muuten meno saattoi yltyä liian vauhdikkaaksi.
Vanhuksia koirien edesottamukset huvittivat. Esimerkiksi tilanne, kun Eddie huiskaisi hännällään parvekkeella olleen maalipurkin nurin ja juoksi sitten säikähtäneenä pitkin osastoa koristellen lattian valkoisin tassunjäljin. Sama Eddie veijari onnistui kerran myös maistamaan asukkaille toimitetusta kahvikakusta aimo palan ja oli sitten toruja saadessaan niin nöyrän ja anteeksipyytävän näköinen kuin koira vain osaa olla.
Oli koirista hyötyäkin. Mikä sen parempaa aktivointia vanhuksille kuin heitellä palloa koiralle, joka iloisena säntää sen perään, noutaa ja pyytää heittämään yhä uudestaan.
Koirien läsnäolo rauhoitti usein osaston asukkaita. Monesti levottomasti kuljeskeleva vanhus istahti koiran viereen rapsuttelemaan tätä. Sellainen ihmekin nähtiin, että pitkään puhumatta ollut mummo alkoi juttelemaa pikku Nikille, joka oli hypännyt hänen syliinsä istumaan. Koirat toivat pelkällä läsnäolollaan iloa ja sisältöä päiviin eikä ainoastaan
asukkaille. Jos vaikka itsellä sattui töihin mennessä olemaan ”huono päivä”, niin nelijalkaisten iloinen tervehdys kohensi mielialaa 100% varmuudella. Kun hoitajat viihtyivät töissä, se näkyi asukkaiden hoidossa ja kaikki voivat paremmin.
Koitti sitten päivä, jolloin työkaverini tarvitsi koiralleen hoitopaikan ja hän onnistui puhumaan colliepoikansa Jekun hoiviini. No, Jekku teki minulle jekun. Huomasin, miten hienoa voi yhteiselo koiran kanssa olla. Sosiaalinen elämä vilkastui huomattavasti. Kukaan ei sanonut mitään, kun lenkkeilin yksin, mutta nyt kun koira oli mukana, monet moikkailivat ja pysähtyivät juttelemaan. Kotona ollessa ei tarvinnut kuin viedä roskat, niin ovesta sisään astuessa vastaanotto oli kuin olisin ollut vuoden poissa. Ensimmäistä kertaa tunsin olevani jollekin tärkeä!
Meni vain muutama kuukausi, niin kotiini muutti ikioma puikkonenä, rakas sämpyläkuono, pitkäkarvainen collieneito Hilla.
Hilla oli karvakerä, joka sulatti naapuruston sydämet. Hillan avulla sain ystäviä, joille tuskin olisin ilman koiraa sanonut sanaakaan. Kun vastaan tuli muita koirakoita, olisi tuntunut hassulta seistä suomalaiseen tapaan tuppisuuna, kun koirat tervehtivät toisiaan. Tällaiset satunnaiset kohtaamiset saattavat olla hyvin antoisia.
Hilla jopa melkein löysi minulle miesystävän, kun ulkoillessa törmäsimme päivittäin ja jäimme aina juttelemaan. Kun sitten muutimme Pukinmäestä Malmille, tuo kaveri jäi. En tiedä edes hänen nimeään, vain sen, että hänen koiransa oli Tassu - huipputyyppejä kuitenkin molemmat.
Hillan avulla taisi kerran järjestyä myös työpaikka. Olin käynyt työhaastattelussa ja kertonut Hillasta. Hädin tuskin ehdin takaisin kotiin, kun haastattelija soitti perääni ja kysyi, voisinko tulla uudestaan ja ottaa koiran mukaani. Ylihoitaja halusi tavata Hillan. Sopihan se. Kieltämättä jännitti mennä
kuvassa tassuterapeutit Ruska ja Joiku
koiran kanssa ylihoitajan eteen, mutta Hilla taisi ymmärtää tilanteen tärkeyden. Koira istui hiirenhiljaa vierelläni, katsoi aina häntä kohti, joka puhui ja kulki nätisti ilman hihnaa, kun meille esiteltiin paikkoja. Kun ylihoitaja kumartui lopuksi Hillan puoleen rapsuttaakseen tätä, niin Hilla yllätti ja antoi hänelle pusun. Kului päivä ja tuli puhelu: paikka oli meidän!
Malmilla uuden kotimme naapurirapussa asui Hillan ikäinen irlanninsetteri Paula. Paulan emännän kanssa tutustuimme, kun yritimme opetta ”lapsiamme” sisäsiisteiksi. Sitten kun muutaman vuoden kuluttua minulle muutti toinen koira Ruska, oli kova pakkanen ja edessä oli yövuoro. Auto ei suostunut käynnistymään. En voinut ajatellakaan ottaa Hillaa ja pientä pentua bussiin, koska pakkasen takia vuoroja jäi välistä. Hädissäni soitin tälle naapurilleni, joka sitten tuli yöksi koiravahdiksi. Olemme ystäviä edelleen. Tänä vuonna lokakuun alussa majoituin heillä, kun ajelin Alajärveltä Helsinkiin sairaanhoitajapäiville. Tuo silloinen pentu, nyt jo harmaantunut Paula, tunnisti minut vielä eikä tiennyt miten päin olla, kun tuli tervehtimään.
Vaikka koira ei korvaa ihmistä, niin sen avulla on helppo saada ystäviä. Koira tuo paljon muutakin positiivista elämään. On olemassa tutkimuksia, joiden mukaan koiran silittely lievittää stressiä ja laskee verenpainetta. Itsestään selvää lienee, että kunto säilyy parempana, kun lenkkeilee karvakaverin kanssa päivittäin. Ei sovi myöskään unohtaa Kennelliiton vuosittain palkitsemia sankarikoiria, jotka ovat toiminnallaan onnistuneet pelastamaan ihmishenkiä. Harmittaa kun tuo titteli jäi anomatta nyt jo edesmenneelle
Hillalleni. Hilla oli puolivuotias, kun alkoi töissä ollessa yht´äkkiä haukkua, vaikka yleensä oli hiljaa. Ihmettelimme työkavereiden kanssa, mistä on kyse ja menimme katsomaan. Vanhus oli oksentanut, aspiroinut oksennustaan ja haukkoi henkeä vuoteessa. Ilman Hillan avunpyyntöä hän olisi menehtynyt.
Kun mietin, mitä kaikkea koirat ovat tuoneet elämääni, en voi kuin yhtyä ajatukseen: koirat ovat ihmisen parhaita ystäviä!
Teksti ja kuva: Tanja Rentola
“Minulle ei koskaan pitänyt tulla koiraa”
Ystävät ympärilläni
Läheisimpiä ihmisiä elämässämme voi myös olla ystävät
Olen siitä onnellinen, että minun on ollut aina suhteellisen helppo ystävystyä ja minulla on ollut lapsesta asti ystäviä. Minua ei myöskään ole esimerkiksi koulukiusattu, josta olen hyvin kiitollinen.
Ystävyyssuhteet ovat erilaisia. On kavereita, tuttavia, naapureita ja läheisempiä ystäviä. Itselläni on kaksi ystävää ihan lapsuudesta asti. Toisen kanssa tutustuimme jo ennen kouluikää, nelivuotiaina päiväkerhossa ja olimme koko peruskoulun rinnakkaisluokilla. Toisen lapsuudenystävän kanssa ystävyytemme alkoi ekaluokalla ja olimmekin samalla luokalla koko kouluajan.
Lapsuuden ystävyyssuhteet eroavat aikuisuudessa syntyneistä ystävyyssuhteista. On kasvettu yhdessä, vietetty paljon aikaa toistemme kodeissa ja tunnetaan toistemme lapsuuden perheet. On paljon yhteistä historiaa ja muistoja, jotka sitovat yhteen. Toisaalta haasteena on se, kun iän ja elämänkokemusten- ja tapahtumien myötä itse ja toinen kasvaa ja muuttuu, vanhat roolit pysyvät, ja niitä on hankala muuttaa. Parhaassa tapauksessa tästäkin voidaan puhua ja mennä eteenpäin ja ystävyys muuttuu enemmän kahden aikuisen väliseksi ystävyyssuhteeksi.
Nuoruudesta, lukioajoilta minulla on jäänyt kaksi ystävää, joiden kanssa olen edelleen tekemisissä. Sitten on paljon esimerkiksi koulukavereita, joiden kanssa ei olla tekemisissä, mutta joiden kuulumisia voi seurata Facebookissa. Tämä on sosiaalisen median yksi hyvä puoli.
Aikuisuudessa olen saanut ystäviä myös naapuruuden kautta. Ollessani sinkku, koin yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, kun ystäväpiirissäni monet perheellistyivät samaan aikaan ja itse olin yksin. Onnekseni asuin tuolloin hyvin yhteisöllisessä taloyhtiössä, jossa tutustuin samassa elämäntilanteessa olevaan naiseen, jonka kanssa olimme vieläpä ihan samanikäisiä. Myös toisen naapurin kanssa aloimme jutella ja kyläillä toistemme luona ja syntyi ystävyys, joka on yhä edelleen voimissaan. Tähän porukkaan liittyi muitakin naapuruston naisia ja yhdessä vietimme mm. hauskoja illanistujaisia. Tuolta ajalta on paljon hyviä ja lämpimiä muistoja.
Olen pohtinut sitä, kuinka myös sairastuminen on tuonut elämääni uusia ihmisiä. Yksi tämän hetken tärkeimmistä ystävyyssuhteistani syntyi, kun olimme Auroran sairaalassa huonetovereita.
Sairastumisen myötä löysin myös Helmeen ja olen kiitollinen kaikista ihmisistä, joihin olen siellä tutustunut ja joidenkin kanssa ihan ystävystynytkin.
On tärkeää, että voi kokea kuuluvansa johonkin yhteisöön. Kun en itse ole työelämässä, minulle harrastus on tuonut tällaisen yhteisön. Olen harrastanut talviuintia kymmenisen vuotta ja tässä porukassa koen vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Olen saanut tutustua eri taustoista tuleviin, eri-ikäisiin ihmisiin parikymppisistä melkein yhdeksänkymppisiin. Meitä yhdistää rakkaus lajiin. Saunan lauteilla on mukava jutustella ja juttujen aiheet vaihtelevat melkeinpä mistä vain maan ja taivaan väliltä. Joskus on vain mukava istua hiljaa ja kuunnella toisten jutustelua.
Myös Helmistä on tullut minulle tärkeä yhteisö, johon koen kuuluvani, samoin kuin seurakunnasta, jossa teen vapaaehtoistyötä.
Ystävyydet ovat eri syvyisiä ja ystäviä yhdistävät eri asiat. On ihmissuhteita, jotka kestävät jopa läpi elämän ja ihmisiä, joiden kanssa olet tiettynä aikana, ja jotka sitten jäävät taakse. Ja niin sen kuuluukin mennä. Itse koen, että kovin montaa syvällistä ystävyyssuhdetta ei voi olla samaan aikaan. On tosi arvokasta, jos elämässä on yksikin sellainen ystävä, jonka kanssa voit aidosti olla oma itsesi, näyttää haavoittuvuutesi ja myös ne asiat, jotka elämässä eivät ole hyvin.
Jokaisella meistä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Hyvä ystävyyssuhde on vastavuoroinen. Toki on aikoja, jolloin toinen tarvitsee enemmän tukea ja tilaa omille asioille, mutta pääasiassa on hyvä, jos antaminen ja saaminen ovat tasapainossa. Itse olen aiemmin ollut se, joka enemmän kuuntelee, mutta aikuisena olen opetellut avautumaan myös omista
asioistani ja ottamaan toiselta vastaan tukea. Tämä vaatii turvallisuuden tunnetta ja luottamusta, joka on mielestäni ystävyyden ja kaikkien muidenkin ihmissuhteiden perusta. Jos luottamuksen menettää, sitä on vaikea saada takaisin.
Hyvä ystävyys on todella kallisarvoinen asia elämässä. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!
Teksti: Katariina
Läheiset ympärilläni
Läheiset tekevät hyvää
Kaikki tarvitsevat toisia ihmisiä voidakseen hyvin, täysin yksin ei ole kenenkään hyvä olla. Olisi hienoa, jos jokaiselle löytyisi ystävä, joka ymmärtää sinua ja ajatuksiasi. Omaan rauhoittumiseen kannattaa varata aikaa ja silloin yksinolo on enemmän kuin suotavaa, jotta ajatukset voivat selkeytyä. Kannattaa siis pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan omaa itseä, kuka minä olen ja mitä minä tarvitsen.
On hyvä, jos ympärillämme on turvaverkosto ihmisistä, jotka ovat puolellamme ja jotka haluavat meille hyvää. Silloin esim. Sairastuessa, voimme luottaa ja turvautua näihin läheisiin. Heiltä saamme tukea ja voimaa ja voitamme vastoinkäymiset yhdessä. Tällaista tukiverkostoa olen rakentanut itselleni ja jo osin onnistunutkin siinä!
Olen ainoa lapsi ja lisäksi myös avioerolapsi, joten joskus tunnen itseni yksinäiseksi ilman sisaruksia. Olisi mukavaa jakaa yhteiset huolet ja murheet, kuin myös ilonhetketkin. Vanhempani erosivat ollessani pieni lapsi, mikä oli hyvä asia, koska he riitelivät usein ja tunnelma oli kotona pelokas. Siitä seurasi minulle kuitenkin myöhemmin sisäistä tyhjyyttä, kun isän puolen sukulaisiin ja erityisesti tärkeisiin serkkuihin välit viilenivät vuosien kuluessa.
Näin käy monesti avioeron yhteydessä. Ihmiset jakaantuvat eri leireihin ikään kuin avioliittoa ja yhteyttä sukulaisiin ei olisi koskaan ollutkaan. Tämän asian valossa ymmärtää, kuinka tärkeää on kuulua johonkin yhteisöön. Pohtiessani asiaa olen tullut siihen tulokseen, että sisarukset ovat suuri rikkaus elämässä. Samoin olen miettinyt millaista ja miten erilaista elämäni olisi, jos sisarukset olisivat rikastuttamassa sitä. On tietysti selvää, että aina automaattisesti sisarusten välit eivät ole hyvät. Sisarusten välillä voi olla kateutta ja katkeruutta esim. vanhempien huomiosta. Sisarusten välit voivat olla myös muuten viileät tai vaikka kokonaan poikki. Parhaimmillaan tilanne on, kun sisarusten välit ovat hyvät ja positiivista kanssakäymistä on puolin jos toisin.
”Olisi mukavaa jakaa yhteiset huolet ja murheet, kuin myös ilonhetketkin.”
Muistan omasta lapsuudesta ajan, jolloin lelujeni jakaminen muiden lasten kanssa oli vaikeaa. Olin niin tottunut leikkimään-, ja omistamaan ne yksin. Muistan sanoneeni, että en halua enää syntymäpäiviä, joissa paljon lapsia tulee kotiini ja lelujeni kimppuun. Jatkossa leikin yhden lapsen kanssa kerrallaan ja isoja syntymäpäiviä ei enää vietetty. Kun on sisaruksia, oppii lelut ja tavarat jakamaan eikä näin hankalia tilanteita tule. Tällainen ainoan lapsen toiminta voi johtaa jopa siihen, että on vaikea saada ystäviä ja porukassa oleminen voi olla vaikeaa. Päätyy helpommin kiusaamisen uhriksi. Tähän pystyy kuitenkin itse joskus vaikuttamaan, eikä niin tarvitse käydä. Olen oppinut, että jos on vaikeuksia löytää ystäviä, kannattaa mennä paikkoihin, joissa on samoista asioista kiinnostuneita. Sieltä voi löytää ystäviä luontevasti ja yleensä samoista asioista pitävät ihmiset viihtyvät hyvin yhdessä. Ystävyyssuhteita pitää myös muistaa hoitaa ja tavata ystäviä, jotta yhteys säilyy.
Olen sitä mieltä, että kuka tahansa voi olla läheinen. Se voi olla yhteisö, kuten Helmi, kaveri, naapuri tai vaikkapa lemmikkieläin. Monille ihmisille lemmikit poistavat yksinäisyyttä ja tuovat kodin ulkopuolisia ihmiskontakteja. Ystävyyssuhteisiin pitää myös osata laittaa rajat, niin kuin muihinkin ihmissuhteisiin ja ystäviä ei saa häiritä omilla asioilla niin usein, että kuormittaa liikaa. Välillä voi käydä niin, että joitakin ystävyyssuhteita päättyy ja se on ihan luonnollista. Ei kaikkia ihmisiä ole tarkoitettu kulkemaan rinnallamme koko elämää. Ystävät ovat iso voimavara. Hyvää Joulunaikaa ja Joulua!
Teksti: Tarja Ruusunen
Surrealismin pinnan alla – hämmentävä taskusanakirja
Kosketukseni surrealismiin alkoi, kun olin nuori 1980-luvulla, kun isäni palasi oman nuoruutensa ihanteiden pariin ja jatkoi taideharrastuksiaan maalaten. Isä teki kopioita surrealistisista tauluista, eritoten Salvador Dalin teoksista. Isäni oli sairastunut, mutta surrealistinen taide antoi hänen elämäänsä merkitystä.
Surrealismi pyrkii vapauttamaan mielen rajoitteista, logiikasta ja arkitodellisuuden kahleista. Surrealistinen taide syntyi 1920-luvulla vastauksena ensimmäisen maailmansodan järkytyksiin. En tiedä mitä järkytyksiä isäni oli lapsuudessaan kokenut ja millaista kapinaa surrealistiset taulut edustivat hänelle tai hänen lapsuuden perheelleen. Rationaalisuutta eli järkiperäisyyttä surrealismi ei kuitenkaan arvosta.
Heijastaako kuvataide mielen psyykettä vai kuvaako se unenomaisesti maailmaa, josta ei voi puhua. Merkityksiä kantava taide kuljettaa mielen johonkin muualla, johonkin toisaalle. Taide, jonka vastaanottamiseen ei tarvita sanoja on mielestäni merkityksellistä.
Vuonna 2023 ilmestyi suomalaisen Atrain & Nord Kustannusliikkeen ja Janne Salon suomentama Surrealismin taskusanakirja, jonka ovat kirjoittaneet André Breton ja Paul Éluard 1938. Kirja on yhtä surrealistinen kuin ovat surrealistiset maalaukset. Aluksi surrealisteille annetaan nimien mukaiset lyhenteet ja sanakirjassa heiltä on valittu sitaatteja. Salvador Dalilta on otettu kirjaan sitaatti: ”Välistä minusta on hauska syljeskellä äitini potretin päälle.”
Kirjan kansi kiinnosti minua, joten lähetin sähköpostia kustantamoon. Sain vastauksen, jossa kerrottiin, että kansi tuli kaiken muun materiaalin kanssa Ranskasta ja Suomen päässä ei tiedetä mistä se on peräisin. Voi siis olla, että kuva on 1930-luvulta.
Dictionnaire abrégé du surréalisme eli Surrealismin taskusanakirja on merkittävä teos surrealistisen liikkeen historiassa. Kirja on eräänlainen sanakirja, joka sisältää surrealistisen liikkeen keskeisten hahmojen, kuten Salvador Dalín, Max Ernstin, Man Rayn ja muiden, kirjoituksia ja määritelmiä.
Surrealismin taskusanakirja on tarkoitettu surrealismiin syventyneille taiteen tekijöille. Sitä voi pitää historiallisena erikoisuutena, koska alkuperäinen teos on niin
vanha. Voidaan sanoa, että surrealismi on yhä pinnalla ja kiinnostaa tiettyjä ihmisiä. Kirjana tämä teos voi avata terminologiaa ja liikkeen ajattelutapaa. Kirjan teksti saa ajatukset kihisemään ja toivomaan, että voisi tutustua myös tauluihin. Vähän kuin runoa lukisi: kaikki ei ole selkeää.
Surrealistista teatteria ovat edustaneet Antonin Artaud, Guillaume Apollinaire, Eugène Ionesco ja Samuel Beckett. Surrealistisessa teatterissa tarinan merkitys ei ole tärkeä. Kyse on tunnelmasta ja sen virittämistä ajatuksista. Ehkä tämä tapa tehdä teatteria elää vieläkin, mutta sitä ei aina nimetä esiin.
Minulle tämä taidesuuntaus on kuvataiteen puolella hieman tuttu, mutta samalla myös hieman vieras, koska en itse maalaa. Musiikin puolelta löytyy myös surrealistista musiikkia, kuten John Cagen ja Frank Zapan tuotannosta. Lisäksi klassisen musiikin puolelta voi mainita Erik Satien.
Minä tunnustan pitäväni tällaisesta ”häiriintyneestä” musiikista. Musiikin puolella ”häiriön” voivat aiheuttaa lyriikat tai kappaleen rytmi tai melodia. ”Häiriö” toimii minulle niin, että se irrottaa hetkeksi pois arjen maailmasta, mutta siinä on jotain tunnistettavaa: jotain unenomaista, jossa arjen maailma on niksahtanut hieman paikoiltaan.
Yliopistossa suoritin filosofiaan kuuluvan opintojakson Surrealismin filosofia. Ajatus surrealismista syventyi, luennot toivat ajatuksiini jotain uutta. Se ei enää liittynyt niin paljon isääni, vaan oli laajemmin maailmaan liittynyt ilmiö. Lähestyin siis kaikesta huolimatta surrealismia järjen puolelta.
Päällisin puolin surrealismi voi vaikuttaa hullulta, mutta se on selkeästi järkiperäisyyden vastavoima ja siksi sellaista kuin on. Me kaikki tarvitsemme ajoittain hieman hulluutta elämäämme, jos se vain sallitaan.
Teksti: Eija Toiviala
KRYPTO 2024/4
HUOM! TEKSTIIN VIHJESANA KELTAISEEN PALKKIIN.
Vastaukset 30.2.2024 mennessä: ”Helmikrypto 4/2024” HELMI ry, Mäkelänkatu 56, 00510 Helsinki tai ota puhelimella kuva ratkaisustasi ja lähetä se Helmiin p. 0447774998. Palkintona leffalippu!
Laatija: Juha Porkola
Läheiset ympärilläni
Läheiset ympärilläni lämmittävät olotilaani ja tunteitani: on mukavaa muistella ja todeta ystävieni olomuodon henkiset viestit sydämessäni.
Tervehtien ystävällisesti
Teksti ja kuva: Allan Wilén
Tekijä: Sari Nieminen
Tekijä: Miltsu
JÄRJESTÖSIVUT
AJANKOHTAISTA:
HELMI-TALO AVOINNA 2025: Maanantai – keskiviikko klo 9.00–16.30
Torstaina ja perjantaina klo 9.00–15.00
TAPAHTUMIA:
JOULUMAAN AVAJAISET
TIISTAINA 10.12. KLO 13.30
Laskeudutaan yhdessä kohti joulua maistelemalla glögiä ja pipareita, sekä kuuntelemalla joulumusiikkia ja ihastelemalla Helmin omaa Joulumaata. Lämpimästi tervetuloa Galleria Helmin Joulumaan avajaisiin!
PUUROJUHLA
TORSTAINA 12.12. KLO 11.30
Tiptap tiptap, tipe tipe tip tap... Taas on aika, jolloin saamme kutsua teidät puuropatojen ääreen. Onnekkain saattaa löytää mantelin! Päivään mahtuu mm. riisipuurolounas, Teatteri Helmin esitys (klo 13.30), sekä joululahjojen jako. Tule mukaan!
JOULUKONSERTTI: KIVELÄN KYMPPI ESITTÄÄ
TORSTAINA 19.12. KLO 14.00
Tervetuloa Helmiin katsomaan ja kuuntelemaan Kivelän Kympin joulukonserttia. Tämä taitavista muusikoista koostuva yhtye innoittaa rytmeillään liikkumaan ja laulamaan mukana. Tätä et voi missata! Glögitarjoilu.
UUDENVUODEN BILEET
TIISTAINA 31.12. KLO 10.00
Tervetuloa Helmin uudenvuoden bileisiin! Ohjelmassa megabingoa, uudenvuoden herkkuja, maksuton lounas sekä musiikkia ja rentoa yhdessäoloa. Toivotetaan vuosi 2025 tervetulleeksi ja nautitaan hyvästä ruoasta ja seurasta. Nähdään juhlissa!
KUVA- JA SAVIPAJOJEN YHTEISNÄYTTELYN
AVAJAISET
MAANANTAINA 13.1. KLO 13.30
On aika ihastella taidepajojen tuotoksia Galleria Helmissä. Mitä kaikkea on saatukaan syyskauden aikana aikaan. Tarjolla kuplivaa juomaa ja pientä syötävää. Tervetuloa näyttelyn avajaisiin!
YSTÄVÄNPÄIVÄ PERJANTAINA
14.2.2025 KLO 13.00 ”Älä kulje edelläni, en ehkä seuraa. Älä kulje perässäni, en ehkä johda. Kulje rinnallani ja ole ystäväni.” -Alber Camus. Tervetuloa leivoskahveille kaikki ystävät!
NAISTENPÄIVÄN ETKOT
PERJANTAINA 7.3.2025 KLO 10.00
Naisten juttuja ja yhdessäoloa. Minkä väriset kynnet haluat, entä saisiko olla meikkivinkkejä tms.? Iltapäivällä nautimme myös kahvit herkkujen kera.
“Niin kuin aalto uittaa aallon yli valtameren, niin selviydymme mekin, toinen toistamme tukien.” Hyvää naistenpäivää!
RETKIÄ:
INTIALAINEN RAVINTOLA DELHI RASOI TRIPLA
MAANANTAINA 9.12. KLO 12.00
Lähdetään yhdessä makujen matkalle intialaiseen ravintolaan! Nautitaan buffetlounas, jossa tarjolla erilaisia herkullisia ruokalajeja. Omavastuu 5 €, joka sisältää buffetlounaan. Viimeinen ilmoittautumis- ja maksupäivä 5.12.
TUOMAAN MARKKINAT
TIISTAINA 17.12. KLO 12.00
Meitä kutsuu tunnelmalliset Tuomaan Markkinat. Lähdetään fiilistelemään joulun aikaa ja käydään glögillä/ kahvilla. Viimeinen ilmoittautumis- ja maksupäivä 12.12. Omavastuu 2,50 €.
LUONNONTIETEELLINEN MUSEO
KESKIVIIKKONA 8.1. KLO 12.00
Milloin viimeksi pysähdyit dinosauruksen jalkojen juureen tai kuuntelit yön ääniä Afrikan tähtitaivaan alla?
Lähdetään tutustumaan Luonnontieteelliseen museoon. Omavastuu 4 €, joka sisältää museolipun. Viimeinen ilmoittautumis- ja maksupäivä 2.1.
VILLA ULLAS
PERJANTAINA 17.1. KLO 12.30
Iltapäiväretkellä nautimme ”pullakahvit” Ullaksen viehättävässä kahvilassa Vuosaaressa, meren rantamilla. Varaudu noin 1,5 km kävelyyn. Omavastuu 2,50 €. Ilmoittaudu mukaan!
ATENEUM: GOTHIC MODERN – PIMEYDESTÄ
VALOON
PERJANTANTAINA 24.1. KLO 12.30
Kansainvälinen näyttely esittelee 1800- ja 1900-lukujen modernia taidetta, joka sai vaikutteita eurooppalaisesta keskiajan ja pohjoisen renessanssin taiteesta. Monipuolisen näyttelyn teemoihin kuuluvat kuolema ja rituaalit, mutta myös seksuaalisuus ja valaistuminen. Varattu näyttelyintro. Omavastuu 3 €. Ilmoittaudu viim. 9.1.
MEDIAMUSEO MERKKI
TORSTAINA 30.1. KLO 12.00 Merkkiin saapuessasi astut sisään Helsingin Sanomien entisiin toimitiloihin. Kuulostaa jännittävältä! Tutustutaan yhdessä median historiaan ja viestinnän ilmiöihin opastetun kierroksen avulla ja sen jälkeen itsenäisesti! Retki on maksuton, mutta siihen kuuluu kuppi kahvia/teetä. Ilmoittautuminen on sitova. Viimeinen ilmoittautumispäivä 27.1.
SEALIFE
TORSTAINA 6.2. KLO 12.00 Tervetuloa mukaan retkelle merimaailma Sealifeen! Tutustutaan yhdessä meren elämään ja sen kiehtoviin mysteereihin. Omavastuu retkelle on 7 €, joka sisältää pääsylipun. Viimeinen ilmoittautumis- ja maksupäivä 30.1.
NYKYTAITEEN MUSEO KIASMA JA
KESKIVIIKKOKAHVIT
KESKIVIIKKONA 19.2. KLO 12.00
Lähdetään yhdessä tutkimaan nykytaidetta ja keskiviikkokahville! Omavastuu retkelle on 3 €, joka sisältää kahvilaherkut sekä sisäänpääsyn museoon. Viimeinen ilmoittautumis- ja maksupäivä on 12.2.
BELLA-KIRPPIS
KESKIVIIKKONA 26.2. KLO 13.00
Toivottu retki aiemmin peruuntuneen tilalle. Bella on yksi Helsingin suosituimmista kirpputoreista. Lähdetään yhdessä kävellen talolta klo 13.00. Mahdollisuus juoda kahvit kirppiksellä. Ilmoittaudu 24.2. mennessä.
KAISANIEMEN KASVITIETEELLINEN PUUTARHA
TORSTAINA 6.3. KLO 12.00
Tervetuloa kasviterapiaan! Tutustutaan kasvihuoneiden loistoon, ihastellaan vehreyttä ja rentoudutaan. Omavastuu retkelle on 3 €, joka sisältää pääsylipun kasvihuoneisiin. Viimeinen ilmoittautumis- ja maksupäivä 27.2. Tervetuloa mukaan!
RYHMIÄ:
KUVAPAJA
PÄIVÄT JA AIKATAULU TARKENTUVAT MYÖHEMMIN
Suosittu kuvapaja tulee taas! Mukavaa taiteellista tekemistä hyvässä seurassa ja aiemmasta kokemuksesta riippumatta. Ohjaajana kuvataideterapeutti Laura. Tule mukaan! Kurssin omavastuu 20 €.
JOOGA-RYHMÄ
TORSTAISIN 9.1. KLO 15.00
Kevätkaudella taas mahdollisuus maksuttomaan joogaan! Huomioi ryhmän uusi kellonaika. Sitovat ilmoittautumiset jokaiselle kerralle erikseen. Tervetuloa rentoutumaan!
RUOKAKURSSI
KESKIVIIKKOISIN 5 KERTAA (15.1., 22.1., 29.1., 5.2. & 12.2.) KLO 13.00–16.00
Ruokakurssi tulee taas! Tehdään ja maistellaan yhdessä alkuruokia, pääruokia ja jälkiruokia työväenopiston opettajan johdolla. Osaamista kokkailuun ei vaadita, opetellaan yhdessä. Kurssin omavastuu 15 €. Viimeinen ilmoittautumis- ja maksupäivä 8.1. Tervetuloa mukaan!
TANSSIKURSSI
PERJANTAISIN 17.1.–14.2., 7.3.–11.4. & 25.4. KLO. 15.00–16.30
Tanssin pyörteet kutsuvat, kun tanssikurssi lähtee taas käyntiin. Omavastuu 5 €, joka sisältää koko kevään tanssikurssin. Viimeinen ilmoittautumis- ja maksupäivä 18.12. Tervetuloa mukaan!
KIRJOITTAJAPIIRI
MAANANTAISIN 20.1.–26.5. KLO 16.30–18.30 (10 krt) Kirjoittajapiirissä tuodaan ryhmään kotona kirjoitetut pidemmät tekstit, joista keskustellaan ja saadaan palautetta. Toivomme osallistujilta sitoutumista ryhmään. Ryhmä kokoontuu parillisilla viikoilla ja sitä ohjaa soveltavan taiteen vertaisryhmäohjaaja Eija Toiviala. Omavastuu yhteensä 10 €. Ilmoittaudu mukaan!
RUNO JA ELÄMÄ -RYHMÄ
MAANANTAISIN 20.1.–17.2. KLO 13.30–15.30 (5 krt)
Tule oppimaan runon teosta lisää ja käytä materiaalina omaa elämääsi. Ohjaajana Eija. Tähän maksuttomaan ryhmään on sitovat ilmoittautumiset.
PALVELUOHJAUS:
PALVELUNEUVONTAA
MAANANTAISIN KLO 13.00–15.00
Tarvitsetko tukea käytännön asioiden hoitoon, vinkkejä tai motivointia? Palveluohjaaja tavattavissa ilman ajanvarausta Helmi-talolla maanantai-iltapäivisin. Tervetuloa juttelemaan!
MEDIALUKUTAITOPAJA
TIISTAISIN 14.1.–4.2. KLO 12.00–14.00
Tule juttelemaan uutisista Keräsen Jussin kanssa. Tutustutaan yhdessä päivittäisiin tekstilajeihin, etsitään tietoa netistä, arvioidaan lähteiden luotettavuutta ja keskustellaan ajankohtaisista uutisista. Tervetuloa! Ilmoittautumiset 7.1.2025 mennessä Palveluohjaaja Mika Ristirannalle p. 040 626 6129 mika.ristiranta@mielenterveyshelmi.fi
MIELEKÄS MUUTOS-KURSSI
TIISTAISIN 4.2.–18.3. KLO 13.00–15.00
Mielekäs Muutos on arkifilosofinen kurssi, jolla vahvistetaan elämän merkityksellisyyden kokemusta erilaisten omaa ajattelua herättelevien tehtävien ja keskustelujen avulla. Tule pohtimaan esimerkiksi mikä sinulle on tärkeää, mikä sinua kannattelee ja miten selviät haasteista. Kurssi on kehitetty yhteistyössä kokemusasiantuntijan kanssa. Ilmoittaudu mukaan palveluohjaajille 21.1. mennessä: minna.papunen@mielenterveyshelmi.fi 0400 528 661 tai mika.ristiranta@mielenterveyshelmi.fi 040 626 6129.
KEITTIÖ TIEDOTTAA:
LEIVONTARYHMÄ
TI KLO 13.30–15.00 (14.1.,28.1.,11.2.,25.2.,11.3.)
Leivotaan yhdessä helppoja arkireseptejä, rauhallisesti pienryhmässä opetellen. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta leipomisesta osallistuaksesi, ainoastaan avoimen mielen. Tervetuloa mukaan Ruokapirtin ryhmään!
SUPERAAMUPALA
PE KLO 9.00–10.00 (31.1.,28.2.)
Herkullinen ja runsas aamupala, vaihtuvin valikoimin! Olet lämpimästi tervetullut ilman erillistä ilmoittautumista. Aamupalan hinta 2,50 €.
Huomio! Ryhmien paikat täyttyvät ilmoittautumisjärjestyksessä
ILMOITTAUTUMISET
Ryhmiin, retkille ja tapahtumiin:
Helmin toimisto: p. 040 1616 604 tai talolla/sähköpostitse toiminnanohjaajille: mari.saavala@mielenterveyshelmi.fi katri.ruotsalainen@mielenterveyshelmi.fi
