EU 7b / 18.2.2024

Page 3

Nro 7b Sunnuntaina helmikuun 18. pnä 2024 - 3

Yhteisölle, yhdistykselle ja yksityishenkilöille

Raaseporissa palkittiin taas vuoden aikana ansioituneita (Raasepori) Raaseporissa on jaettu taas palkinnot vuoden aikana eri tavoin ansioituneille toimijoille, yksityishen. kilöille ja yhdistyksille. Vuoden raaseporilaisen palkinnon sai Raaseporin jouluapu, kulttuuripalkinnon Tammisaaren vanhan kaupungin yhdistys, nuorisopalkinnon Malin Wikström ja kestävän kehityksen palkinnon Ylva Rancken-Lutz. Vuoden raaseporilainen valittiin taas yleisöäänestyksellä. Ääniä annettiin yli 1 600 ja enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Raaseporin jouluapu sai 51,5 prosenttia äänistä ja sen lisäksi ehdolla olleet Anne Ingman 25 ja Sepi Sundman 23,5 prosenttia äänistä. Muut voittajat valittiin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa, nuorisovaltuustossa ja kaupunkikehitys-

jaostossa. Voittajat palkittiin torstaina Karjaan Fokuksessa järjestetyssä tilaisuudessa ja palkintosumma jokaisessa kategoriassa oli tuhat euroa.

toimintaan.

Palkinto elämäntyöstä

Tärkeää hyvää työtä Jouluaputyöryhmän muodostavat Jenna Nyman, Jenna Ahlroth-Ragnell, Jannica Nyman ja Jenny Romberg-Valkeapää. He auttavat perheitä, joilla ei ole jouluna varaa lahjoihin tai jouluruokaan. Lisäksi jouluapu toimittaa lahjoja yksinäisille vanhuksille. Jouluapu aloitti toimintansa jo vuonna 2015 ja edellä mainitut ”neljä J:tä” ovat vastanneet toiminnasta vuodesta 2022 lähtien päivätöidensä ohella vapaaehtoisesti. Viime jouluna apua sai 70 raaseporilaista perhettä ja sitä riitti kaikille hakijoille yritysten ja yksityishenkilöiden lahjoituksilla.

Kaupunginjohtaja Petra Theman kukitti vuoden raaseporilaisen palkinnon voittaneita jouluaputyöryhmän jäseniä. Jenna Nyman (vas.), Jenny Romberg-Valkepää ja Jenna Ahlroth-Ragnell ottivat tunnustuksen hämmästyneinä vastaan. Neljäs ”jii” Jannica Nyman ei ollut palkintogaalassa mukana. jolla se on kohottanut kulttuuriympäristön arvoa. Yhdistys työskentelee luovalla tavalla vuoden ympäri järjestäen tapahtumia, jotka hyödyttävät myös kaupungin matkailua, lautakunta kiittelee. Erityisesti mainitaan yhdistyksen lapsille ja lapsiperheille järjestämät tapahtumat, kuten syksyinen kurpitsanmetsästys ja elävä joulukalenteri. Palkinnon vastaanottivat yhdistyksen puheenjohtaja Christian Gröndahl ja varapuheenjohtaja Viveca Blomberg.

Backgrändin kylän nuoria aktivoiva Malin Wikström pokkasi vuoden nuorisopalkinnon.

Palkintogaalassa neljä jiitä oli supistunut kolmeen, kun juuri lapsen synnyttänyt Jannica Nyman puuttui joukosta. -Olimme todella hämmästyneitä ehdolle nimeämisestä ja vielä hämmästyneempiä, kun saimme kuulla voittaneemme, Jenna Nyman äimisteli. -Tekemämme työ ei olisi mahdollista ilman yksityishenkilöitä ja yrityksiä, joilta olemme saaneet paljon tukea. Toivottavasti saamme sitä tulevana jouluna vähintään yhtä paljon, ja enemmänkin. Tuhannet kiitokset äänestäjille, Ahlroth-Ragnell säesti. Tammisaaren vanhan kaupungin yhdistys sai kulttuuripalkinnon hienosta työstään,

Poliisi toivoo malttia hiihtolomaliikenteeseen

Visit Hanko sai kestävän matkailun sertifikaatin

Hiihtolomakausi alkoi perjantaina, kun eteläsuomalaiset aloittivat lomansa. Tieliikenteessä se tarkoittaa, että seuraavat viikonloput ovat tavanomaisia vilkkaampia. Poliisi valvoo liikennettä tehostetusti koko maassa koulujen hiihtolomien aikaan viikoilla 8-10. Valvontaa kohdistetaan erityisesti vilkkaasti liikennöidyille tieosuuksille. Valvonnassa keskitytään ratti-

juopumuksiin, ylinopeuksiin, turvaväleihin, turvavöiden ja kännyköiden käyttöön, renkaisiin sekä ajoneuvon kuntoon ja kuormaukseen. -Huonon ajokelin vallitessa on entistäkin tärkeämpää laittaa tilannenopeudet kuntoon ja käyttää takasumuvaloja. Turvallista matkantekoa ei kannata pilata turhilla ohituksilla, poliisitarkastaja Kari Onninen painottaa.

ähkösavukkeiden käyt- että tupakka- ja nikotiinituothallussapitokiellon tö on kaksinkertaistunut teiden S suomalaisnuorten keskuu- tulisi koskea kaikkia tupakan dessa vuodesta 2021 vuoteen 2023, kansanterveysjärjestö Suomen ASH tiedottaa. Se vaatii asiassa nopeita lainsäädännöllisiä toimia ja toteaa,

vastikkeita ja myös vape-tuotteita. Nyt kielto koskee vain tupakkatuotteita ja nikotiininesteitä, mutta ei kertakäyttöisiä sähkösavukkeita.

Nuorisovaltuusto päätti, että nuorisopalkinnon ansaitsee nyt Malin Wikström, joka toimii vapaaehtoisena aktii-

(Hanko) Hangon matkailutoimisto Visit Hanko on saanut Sustainable Travel Finland -sertifikaatin arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstään kestävän matkailun edistämiseksi. Hangon matkailutoimistolla on jo entuudestaan kestävää matkailua tukeva Good Travel Seal -sertikaatti. Sertifikaatin saaminen on osa Hangon matkailustrategian toteuttamista. Sen myönsi Visit Finland, joka hallinnoi kestävän matkailun ohjelmaa. Jatkuva prosessi ottaa huomioon ekologisen, sosio-

kulttuurisen ja taloudellisen kestävyyden. Keskeistä on viestiä avoimesti vastuullisuudesta. Visit Finland edistää Suomen kiinnostavuutta kansainvälisesti kestävänä ja houkuttelevana matkakohteena ja edesauttaa yritysten, yritysryhmien ja matkailualueiden kestävää kansainvälistä kasvua. Sertifikaatin avulla kotimaisten ja myös ulkomaisten matkailijoiden on helpompi tunnistaa kestävien periaatteiden mukaan toimivia yrityksiä.

www.etela.com

Karjaalla MEILTÄ SÄHKÖISET

VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN Karjaa, tiistaina 20.2. klo 13–18 TryckeriTeatern, Kulttuuritalo Fokus, Laaksokatu 4

Kiitos sitoutumisesta

Röda Korset Blodtjänst

Varaa aika (tai tule kysymään vapaita aikoja) ja täytä terveyskysely etukäteen: veripalvelu.fi

KUVAT

Keskuskatu 83 | ma–pe 9–17 | 019 239 0789

Karis, tisdagen 20.2 kl. 13–18 TryckeriTeatern, Kulturhuset Fokus, Dalgatan 4 Boka tid (eller kom och fråga om lediga tider) och fyll i hälsodeklarationen på förhand: blodtjänst.fi

karjaanpuhelin.fi

OJENNA KÄTESI. Ota ajokortti tai virallinen henkilötodistus mukaan. STRÄCK UT DIN HAND. Ta med dig ditt körkort eller officiella identitetskort. Info 0800 0 5801

0400 914 000 Nummitie/Movägen 10 HANKO/HANGÖ

WWW.KOJOKAIHDIN.FI

KOKO KOTI KYMPILTÄ! REMONTTI HELA HEMMET HELAKOKO RENOVERINGEN ALK./FR. FRÅN KYMPPI! 100 €/KK/MÅN Kattoremontit / Takrenoveringar Ulkoverhoukset / Fasader Ikkunat / Fönster

Ovet / Dörrar

PASSIKuitukaista, kaapeli-tv ja maksukanavat

BLODGIVARE BEHÖVS

visesti lasten ja nuorten hyväksi. Wikström on toiminut Backgrändin vapaapalokunnan vastaavana nuoriso-ohjaajana jo vuodesta 2010. ”Wikström osallistuu aktiivisesti kaikkeen toimintaan ja saa nuoret mukaan yleishyödylliseen harrastukseen”, valtuusto perustelee ja kiittelee yleisesti hänen sitoutumistaan nuoriin. Wikström on myös puheenjohtaja Backgrändin kotiseutuyhdistyksessä, joka järjestää lapsille ja nuorille esimerkiksi diskoja ja peli-iltoja. Tässä roolissa Wikström on myös pyrkinyt aktivoimaan kylän nuoria mukaan

Ylva Rancken-Lutz sai kaupunkikehitysjaostolta kestävän kehityksen palkinnon elämäntyöstään ja monen vuoden monipuolisesta työstä vastuullisuuden edistämiseksi Raaseporissa. Rancken-Lutz on ollut mukana perustamassa ja johtamassa lukemattomia kestävän kehityksen hankkeita ja yrityksiä. Kehitysjaoston mukaan hän elää ja hengittää kaikkia kestävän yhteiskunnan komponentteja, ja viime vuosina hän on keskittynyt sosiaalisen kestävyyden edistämiseen. Rancken-Lutz perusti viisi vuotta sitten RekoSkolanin voidakseen muuttaa sosiaalista kestävyyttä koskevia teorioita ja visioita konkreettisiksi teoiksi. ”Hän uskoo, että tehokkain ja paras tapa saada muutos aikaan on yhdistää keskustelu ja käytännön toiminta”, jaosto toteaa. Ruotsissa työpajaan osallistuneen Ylvan puolesta palkinnon nouti hänen miehensä Jonathan. -Ylva viestitti olevansa palkinnosta ensin hämmästynyt, mutta sitten liikuttunut ja kiitollinen. Sosiaalisen kestävyyden edistämisessä Ylva on huomannut suklaan olevan hyvä tie asiasta puhumiseen, koska suklaa itsessään kiinnostaa monia ja on kestävyyden kannalta erinomainen tuote. Toinkin tähän tilaisuuteen tarjolle luomusuklaata suoraan Belizestä, mistä se on purjeveneellä tuotu tänne, Jonathan Lutz-Rancken maiskutteli.

BESTÄLL GRATIS TILAA ILMAINEN ITIONSBEDÖMNING KOND KUNTOKARTOITUS PLANERING! OCH JA SUUNNITTELU! SOITA & VARAA AIKA / RING & BOKA TID! Nils Fagerström 0400 217 173 Markku Koistinen 0400 670 397

(02) 4358 006 • WWW.KYMPPI-KATTO.FI


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.