EU 1 / 4.1.2024

Page 6

6 - Nro 1 Torstaina tammikuun 4. pnä 2024 .

Vuoden tapahtumat pyritään toteuttamaan suunnitellusti

Festivaalijärjestäjä Nordic Live hakee yrityssaneerausta Tapahtumatuotantoyhtiö Nordic Live Productions Oy on hakeutunut yrityssaneeraukseen, jonka tavoitteena on talouden ja toiminnan tasapainottaminen ja tervehdyttäminen. Yhtiö tiedottaa, että sen elokuussa 2023 päättynyt tilikausi oli selvästi positiivinen 10,5 miljoonan euron liikevaihdolla, ja liiketoiminta on sen mukaan tällä hetkellä operatiivisesti kannattavaa. Vuonna 2022 yhtiön tulos oli kuitenkin raskaasti tappiollinen ja siitä juontuvat haasteet heijastuivat kassavajeena yhtiön toimintaan vuonna 2023. Suomalaisyhtiö Nordic Live järjesti tuottajaa vaihtaneen Raasepori festivaalin ensimmäisen kerran vuonna 2022 Karjaalla ja viime vuonna Tammisaaressa. Se järjesti kesällä 2022 myös ensimmäistä kertaa Hanko Sommarfestin, joka jäi väliin viime vuonna. Yhtiön mukaan tämä johtui tuotannollisista syistä. Tapahtuma on ollut määrä järjestää

KOKOUKSET MÖTE

Påminne Oy Påminne Oy:n yhtiökokous ja Pohjan Sport ry:n vuosikokous pidetään Påminnessa maanantaina 23.1. klo 18.

Raasepori festivaali järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa Tammisaaressa. Nordic Liven tavoitteena on, että tapahtuma voidaan järjestää suunnitellusti myös tulevana kesänä. heinäkuun puolivälissä vuonna 2024. Raasepori festivaali on merkitty kalenteriin elokuun puolivälin paikkeille. Vuonna 2013 perustettu Nordic Live ilmoittaa saaneensa hyväksytyn rahoituspäätöksen toiminnan turvaamiseksi ja kassahaasteiden selättämiseksi syyskuussa kansainväliseltä rahoittajalta. Asiassa on kuitenkin sittemmin ilmennyt epävarmuustekijöitä rahoittajan suunnalta. Yhtiö on myös hakenut aktiivisesti uusia osakkaita ja sijoittajia toiminnan rahoit-

Esillä sääntömääräiset asiat. Hallitus

Påminne Oy:s bolagsstämma och Pojo Sport ry:s årsmöte hålls i Påminne måndagen den 23.1 kl. 18. Stadgeenliga

ärenden behandlas. Styrelsen

KOKOUKSET Hankoniemen Eläkkeensaajat ry

Yhdistyksen ylimääräinen kokous to 11.1. klo 13, Esplanaadi 83, Hanko. Kokouksessa käsitellään vuoden 2024 hallituksen täydentäminen. Tervetuloa! Hallitus

KUULUTUKSIA

tajiksi loppuvuodesta 2022 alkaen. Neuvotteluissa ei ole syntynyt vielä lopullisia ratkaisuja. Yhtiö tavoittelee yrityssaneerauksessa veloilleen uudelleenjärjestelyjä ja maksuaikaa. Useat yhtiön merkittävät velkojat ovat jo puoltaneet yrityssaneeraushakemusta, Nordic Live tiedottaa. Saneerauksen ensisijainen tavoite on, että koko tilikausi 2024 voidaan toteuttaa suunnitellusti ja vuoden aikana yhtiön liikevaihto ja tulos ovat vähintään samalla tasolla kuin vuoden 2023 tapahtumaliiketoiminnassa. Näkymä vuodelle 2024 on yhtiön mukaan tällä hetkellä erinomainen ja sen lukuisat festivaalit ovat myyneet tavoitteen mukaan tai jopa paremmin, Nordic Live tiedottaa. -Myös Raasepori festivaalin lippujen myynti on edistynyt erittäin hyvin eikä sen toteutumiselle ole tällä hetkellä tiedossa epävarmuustekijöitä, toimitusjohtaja Tommi Mäki kertoo. Lipunmyynti tapahtumaan aloitettiin joulukuun alussa.

Puolustusvoimat ostaa lisää Sisun maastoajoneuvoja (Raasepori) Puolustusministeri Antti Häkkänen on valtuuttanut Puolustusvoimat tilaamaan Karjaalla toimivalta Oy Sisu Auto Ab:lta lisää GTP 4x4 -maastoajoneuvoja. -Hankinnalla kehitämme maavoimien liikkuvuutta ja turvaamme sotilaallista huoltovarmuutta hankkimalla kotimaisia ajoneuvoja. Lisäksi hankinnalla on merkittävä alueellinen työllisyysvaikutus Länsi-Uudellamaalla, puolustusministeri Antti Häkkänen toteaa tiedotteessa. Nyt 13 ajoneuvoa käsittävän tilauksen arvo on noin 9,7 miljoonaa euroa ilman arvonlisäveroa ja sen kotimainen työllisyysvaikutus on noin 28 henkilötyövuotta. Toimitusjohtaja Timo Korhonen kertoo, että Sisulle on palkattu viimeisen puolen vuoden aikana parikymmentä uutta työntekijää ja tarvetta on edelleen. -Olemme löytäneet hyvää väkeä ja paikallisessa rekrytoinnissakin on onnistuttu. Tupa on täynnä rautaa ja nyt tapahtuu paljon, Korhonen

Puolustusvoimat hankkii Sisulta 13 uutta GTP 4x4 -maastoajoneuvoa. Tilauksen arvo on liki 10 miljoonaa euroa. (Kuva: Sisu Auto) sanoo. Puolustusvoimat on hankkinut Sisulta GTP 4x4 -ajoneuvoja jo aiemmin vuosina 2020 ja 2022 yhteensä 31 kappaletta. GTP-esisarjan ajoneuvot olivat armeijan kenttätesteissä kesällä 2021. Puolustusvoimat päätti niiden perusteella loppuvuodesta 2022 tilata ensimmäiset 25 ajoneuvoa, joiden sarjatuotanto alkoi Karjaan tehtaalla syksyllä. Yhtiön rahoituspohjan vahvistamiseksi Suomen Teollisuussijoitus Oy tuli tuolloin

Sisu Auton omistajaksi 19,9 prosentin osuudella. Uutta ajoneuvohankintaa on valmisteltu yhdessä Ruotsin kanssa osana maiden ajoneuvojärjestelmiin keskittyvää yhteistyötä, josta puolustusministeriö tiedotti keväällä. Sen puitteissa hankittavia järjestelmiä voivat olla mm. taktiset ja panssaroidut maastoajoneuvot, muut taktisen liikkuvuuden maastokuorma-autot ja sotilaskuorma-autot, liikkuvat haupitsit, tykistöjärjestelmät ja taistelupanssarivaunut.

Etola osti Ben-Dixin (Raasepori) Tammisaarelainen Ben-Dix Oy on siirtynyt uuteen omistukseen Etola-konserniin kuuluvalle teknisen kaupan erikoisliike Etra Oy:lle. Vuonna 1953 perustettu Ben-Dix myy tuotteita ja palveluja teollisuudelle ja urakoitsijoille. Etra on suomalainen perheyritys, joka on keskittynyt teollisuus-, kunnossapito- ja sähkötekniikka-

tuotteisiin. Ben-Dixin entiset omistajat, hallituksen puheenjohtaja Pia Olin ja toimitusjohtaja Mica Fältmarsch katsoivat ajan olevan kypsä omistajavaihdolle, jolla voidaan varmistaa yritystoiminnan kestävä ja kannattava kasvu. He ilmoittavat olevansa tyytyväisiä kauppaan, jolla tulee olemaan myönteinen vaikutus koko seudun teollisuudel-

le hyvän uuden kumppanin myötä. Omistajanvaihdoksen yhteydessä Ben-Dixissä ei tehdä muutoksia henkilöstövahvuuteen. Yrityksen palveluksessa on viisi työntekijää ja sen toimipaikka on Horsbäckissä. Yrityksen vuosiliikevaihto on noin 1,2 miljoonaa euroa. Etra Oy:n liikevaihto oli pari vuotta sitten reilut 320 miljoonaa euroa ja se työllisti noin 830 henkilöä.

Lavendel Costacalidan omistukseen

Pesulapalveluja tarjoava Lavendel Services Oy siirtyi vuoden vaihteessa Forsmanin perheeltä Hankoon rekisteröidyn Costacalida Oy:n omistukseen. Costacalida vastaa nyt yrityksen palvelupisteistä Karjaalla, Tammisaaressa ja Hangossa,

KOULUJA JA KURSSEJA SKOLOR OCH KURSER

joiden toiminta jatkuu normaalisti. Niin ikään Hankoon rekisteröity Lavendel toimii vuoden 2024 alusta lähtien Costacalidan tytäryhtiönä. Forsmanit vastasivat Lavendel-yrityksen toiminnasta vuodesta 2018 lähtien, jolloin he ostivat hankolaisen Pesula Iiran. He myivät Costacalidan uudelle omistajalle Mia Sirviölle kesällä 2022.

Lavendelin toimitusjohtajana aiemmin toiminut Max Forsman tulee jatkamaan veljensä kanssa yhtiön taustarooleissa, ja Forsmanien kiinteistöyritykset jatkavat toimintaansa entiseen tapaan. Lavendel Services Oy:n liikevaihto oli edellisellä tilikaudella lähes 410 000 euroa, Costacalidan vastaavasti 1,4 miljoonaa euroa.

RAASEPORI.FI

www.hurjapiruetti.com

MAASILLAN SILLAN KATUSUUNNITELMA Ehdotus Maasillan sillan katusuunnitelmaksi on 02.01.15.01.2024 nähtävänä kaupungin verkkosivulla osoitteessa www.raasepori.fi/kuulutukset/ Karjaan Turuntiellä sijaitseva suunnitelma-alue käsittää niin Maasillan sillan alueen kuin siihen liittyvän katualueen, noin 80 metriä sillan päädyistä molempiin suuntiin.

Hurja startti vuoteen Hurja start på året

8.1.2024

Katusuunnitelmaehdotuksella pyritään sujuvoittamaan liikennöintiä alueella niin moottoriajoneuvon kuin myös kevyenliikenteen käyttäjien näkökulmasta. Osallisilla on maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti oikeus tehdä yllä mainittuna aikana kirjallisia huomautuksia ehdotusta vastaan. Osoite: Tekninen lautakunta, Raaseporintie 37, 10650 Tammisaari. RBG/2216/10.03.01.01/2022 TEKNINEN LAUTAKUNTA

Lue lisää/Läs mer

https://www.tanssikoulut.fi/hurjapiruetti

Tervetuloa mukaan! Välkommen med!

Kulttuurista ja urheilusta

Hangossa aika nimetä palkintoehdokkaita (Hanko) Kulttuuritoimisto ja liikuntatoimisto toivovat hankolaisilta ehdotuksia vuoden 2023 palkintojen saajiksi. Jaossa on taas kaksi kulttuuripalkintoa ja palkintoja vuoden aikana ansioituneille urheilijoille. Palkintojen yhteissumma on 3 800 euroa. Kulttuuripalkinnon ja vuoden nuori kulttuuritoimija -palkinnon saajia voi ehdottaa tammikuun 22. päivään saakka. Urheilusaavutusten palkitsemisessa aikaa ehdotusten jättämiselle on tammikuun 15. päivään saakka. Ohjeet löytyvät kaupungin nettisivuilta. Tuhannen euron kulttuuripalkinto myönnetään henkilölle, yhdistykselle tai

yhteisölle, joka on edistänyt Hangon kulttuurielämää, luonut uutta toimintaa tai tehnyt kaupunkia tunnetuksi. Vuodesta 2021 alkaen on jaettu myös vuoden nuori kulttuuritoimija -palkinto 15-25-vuotiaalle henkilölle tai nuorten ryhmälle. Palkinto on 500 euroa. Lisäksi toivotaan ehdotuksia vuoden urheilijan (500) ja vuoden nuoren urheilijan palkinnon saajaksi (300) sekä vuoden joukkueeksi (400), vuoden valmentajaksi (300), vuoden teoksi (300) ja kunniamaininnan (500) saajaksi pidempiaikaisesta toiminnasta liikunnan hyväksi Hangossa. Yhteinen palkitsemistilaisuus järjestetään maaliskuun alussa.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.