EU 17 / 29.4.2021

Page 11

Nro 17 Torstaina huhtikuun 29. pnä 2021 - 11 .

”Liekki sammui”

BK:ssa ja HIK:ssa kääritään hihoja

Joni Stenström lopettaa ampumauransa (Raasepori) Viimeistä liipaisua vaille valmis on Joni Stenströmin eliittiura urheiluampujana, ellei sitten mieli äkisti muutu. Raseborgs Skyttaren 26-vuotias kiväärinkäsittelijä jätti viime torstaina sosiaaliseen mediaan jäähyväiskirjeen, jossa hän ilmoitti taulujahdin olevan tältä erää taputeltu. -Hiljalleen on kasvanut tunne siitä, ettei lajiin ole enää tarpeeksi paloa eikä intohimoa. Liekki yksinkertaisesti sammui. En tahdo vain roikkua mukana, vaan olen aina ollut liikkeellä sillä asenteella, että jos tätä tehdään, niin tehdään kunnolla. Siihen ei enää ole energiaa, Stenström tiivistää. Päätös saavutti virallisen muotonsa kaksi päivää sen jälkeen, kun Stenströmin nimeä ei löytynyt ensi kuussa Kroatian EM-kisoihin matkaavasta Suomen joukkueesta. EM-kisat olisivat olleet hänelle viimeinen oljenkorsi Tokion olympiapaikan saavuttamiseen. -EM-kisoista putoaminen oli ikään kuin viimeinen pisara. Mutta vaikka olisin sinne päässyt, niin sama risteys olisi tullut myöhemmin eteeni.

Joko tai Snappertunan kasvatin päätös iski tavallaan kuin salama kirkkaalta taivaalta, sillä kevääseen asti puheissa ovat pyörineet Tokio, seuraava olympiakohde Pariisi, uuden pienoiskiväärin tuomat mahdollisuudet ja työnteon jatkuminen. -Pinnan alla on kuitenkin kuplinut jo pidemmän aikaa. EM-katsastusten jälkeen aloin hieman syvemmin miettiä, missä oikein menen. Huomasin olevani muita maajoukkuemiehiä jäljessä ja he olisivat kyllä otettavissa kiinni, mutta olenko valmis tekemään sen eteen kaiken mahdollisen? Ei sitä kipinää

Joni Stenströmin liekki huipputasolla sammui. 26-vuotias Raseborgs Skyttaren ampuja kilpaili pitkään maajoukkueessa ja voitti muun muassa opiskelijoiden MM-pronssia. enää ollut. Olen 16-vuotiaasta asti panostanut lajiin ja tehnyt hemmetisti töitä, mutta nyt tuntuu, etten jaksa tarvittavaa työtä tehdä. Joko antaa kaikkensa tai sitten ottaa pari askelta taaksepäin, Stenström tuumii. Edes vuodenvaihteen jälkeen saapunut uusi ase ei kurssia kääntänyt. -Ajattelin, että se voisi lisätä innostusta ja sytyttää. Aseen saavuttua tajusin, etten saanut enää siitäkään sellaista iloa, jota nuorempana tunsin uusia juttuja kohtaan.

Maksimit irti Pitkään maajoukkueessa ampuneen Stenströmin uran kohokohtia ovat opiskelijoiden MM-pronssi, juniorien maailmancupin kolmostila ja kaksi vuotta sitten Munchenin maailmancupissa tähtäilty pienoiskiväärin asentokilpailun ennätystulos 1.176. -Siinä kisassa sain itsestäni parhaan irti, hän muistelee. Stenström oli paitsi pätevä pyssyttelijä, niin lupsakkana ilopillerinä myös hengenluoja

maajoukkueessa. Harjoittelun suhteen hän oli ahkera ja tunnollinen. -Jos rehellisiä ollaan, niin revin itsestäni aika lähelle maksimit irti. Kun vertaa muihin maajoukkueampujiin, niin en ollut lahjakkaimmasta päästä vaikka teknisessä tekemisessä. Tuskin hirveästi liioittelen sanoessani, että viime vuosina olin porukan kovin harjoittelija. Tiesin, etten pysy mukana, jos en anna sataprosenttista panosta, Stenström kertoo. Turussa asuva opiskelija keskittyy nyt valtiotieteiden maisterin tutkinnon hankkimiseen, mutta ei ole ammuntaa täysin jättämässä. -Tarvitsen vähän etäisyyttä lajiin, mutta olen siihen jo niin pahasti sotkeutunut, ettei se kokonaan jää syrjään. Eikä sitä tiedä, vaikka mieli muuttuisi ja tekisin paluun. En kuitenkaan usko, että yllän enää samalle tasolle, hän toteaa. Stenström ampuu jäähyväiskilpailunsa elokuussa Inkoossa seuransa järjestämissä pienoiskiväärin SM-kisoissa.

Käsipallokausi käärittiin pakettiin Käsipallon kilpailukaudella ei päästy miesten ja naisten pääsarjoja lukuun ottamatta edes kunnolla vauhtiin ja lysti loppui virallisin menoin maanantaina. Käsipalloliiton liittohallitus päätyi Suomen hallituksen linjauksia pureskeltuaan siihen, että kilpakauden takarajaksi asetettu toukokuun loppu tulee vastaan liian nopeasti. ”Koska rajoituksia avataan vähän kerrallaan, on valtakunnallinen kilpailutoiminta viimeisenä vuorossa, eikä ole realistista odottaa sen tapahtuvan enää toukokuussa. On tärkeää, että toiminta jatkuu paikallisesti rajoitusten puitteissa ja harjoitusten ohella voidaan pelata myös harjoitusotteluita heti kun se on mahdollista”, tiedotteessa mainitaan. BK-46:n käsipallomiesten pronssi jää siis aikakirjoihin ainoaksi paikalliseksi mitaliksi kaudella 2020-2021. Todetaan myös, että hankolainen Mathilda Sandblom oli voittamassa Grankulla IFK:lle pronssia naisten SM-sarjassa.

Töitä riittää BK:n uutena puheenjohtajana kesällä aloittaneen Roger Roosin aikakausi käynnistyi vallan rikkonaisesti, mutta miesten pronssi sentään hieman nosti tunnelmaa. -Joukkueen tähtäin oli toki finaalissa, mutta ensi kaudella sitten. Toivottavasti silloin saadaan kotiyleisö tueksi, Roos toteaa. Juniorijoukkueilla oli syksyllä hyviä menestysnäkymiä, mutta ne ovat vaihtuneet murheeseen siitä, miten pakka pysyy kasassa. Marraskuun jälkeen ei ole pelaamisen makuun päästy ja hallissa ovat harjoitelleet vain nuorimmat ikäluokat. -Iso huoli on siitä, miten pandemian aiheuttamat toimenpiteet juniorien intoon vaikuttavat, ja kuinka moni mahdollisesti lopettaa. Töitä on tehtävä, jotta tästä selviämme, Roos sanoo. Taloudellisesti BK pyristeli nollatulokseen, vaikka pahemmaltakin

Lindholm luokkakakkonen MM-rallissa Emil Lindholm oli vinhassa vauhdissa Kroatiassa ajetussa MM-rallissa, johon inkoolaislähtöinen kuski ampaisi Toksport WRT-tallin Skoda Fabia Rally2 Evolla. Mikael Korhosen nuotteja totellut Lindholm kaasutteli maaliin WRC3-luokan kakkosena ja oli yleiskilpailussa sijalla 13. Luokkavoiton vei Puolan Kajetan Kajetanowicz reippaan minuutin erolla. -Tavoitteemme oli ajaa palkintopallille ja siinä onnistuimme. Tiesimme, että kaiken mennessä nappiin voittoonkin on mahdollisuudet. Rengasrikkoja tuli kuitenkin liikaa ja niitä pitää jatkossa välttää, Lindholm totesi GRX-tiimin tiedotteessa. Avauspäivän kahdeksalla erikoiskokeella hän kellotti kolme pohja-aikaa ja ajoi luokassaan kolmesti toiseksi kovinta kyytiä. Päivän pisim-

mällä etapilla Skoda-kaksikko koki rengasrikon ja tipahti kokonaistilanteessa neljänneksi. -Asvaltin reuna todennäköisesti rikkoi renkaan, koska ilmat hävisivät siitä pätkän

puolivälin jälkeen pikku hiljaa. Aamupäivän ensimmäisillä pätkillä pito vaihteli todella paljon, enkä ihmettele Kallen ulosajoa yhtään, Lindholm kertoi Kalle Rovanperän kuperkeikkaan viitaten.

Emil Lindholm kiskoi Kroatiassa kurvit suoriksi. (Kuva: Skoda Motorsport)

Toisena ajopäivänä sijoitus kohosi kahdella pykälällä toiseksi. -Ehjä päivä. Jos näin pitkässä kisassa ja tällaisissa olosuhteissa lähtee puskemaan kovaa, niin virheitä tulee helposti. Yritin välttää rengasrikkoja, pudotin vauhtia ja ajoin järkevästi, Emil kiteytti. Päätöspäivänä hän piti kiinni kakkospaikastaan, vaikka yhden rengasrikon kärsikin. -Ajoin varovasti, mutta silti kävi niin. Power stagella ei enää hirveästi yritystä ollut, vaan totesimme tiimin kanssa, että tuomme auton vain varmasti maaliin, Lindholm sanoi. Hän teki taannoin Toksportin kanssa sopimuksen, joka käsittää ensimmäisessä vaiheessa neljä MM-rallin osakilpailua WRC3-luokassa. Seuraava savotta odottaa vajaan kuukauden päästä Portugalin rallissa.

näytti. Pelkästään yhdestä tyhjille katsomoille pelatusta liigan pudotuspeliottelusta menetettiin useita tuhansia euroja. -Menoja on ollut, mutta lipunmyynnistä tai kahvilasta ei ole tullut tuloja. Olisimme menneet miinukselle ilman sponsoreiden tukea. Lisäksi saimme opetus- ja kulttuuriministeriön koronatukea, jota olemme myös tänä keväänä hakeneet. Pyrimme esimerkiksi miesten joukkueen osalta pitämään budjetin samalla tasolla, mutta sekin riippuu siitä, saammeko sponsorit pysymään yhtä kattavasti mukana, Roos sanoo.

Divarissa jatkuu BK:n naisten edustusjoukkueen pelit 1-divisioonassa jäivät viiteen ja haaveet paluusta SM-sarjaan ensi kaudeksi kuopattiin. Joukkue jatkaa divarissa ja luo pohjaa uudelle tulemiselle. -Emme päässeet tällä kaudella kunnolla mittaamaan tasoamme ja on järkevää jatkaa 1-divisioonassa vielä ainakin yksi kausi. Vielä ei ole rahkeita siihen, että harjoittelemme ja toimimme SM-sarjajoukkueen tavoin, mutta sitä kohti etenemme. Lähes kaikki pelaajat ovat jatkamassa ja niin tekee todennäköisesti myös valmentajamme Nisse Heerman, joukkueenjohtaja Jussi Laaksonen kertoo. BK-johdosta tuetaan joukkueen pyrkimyksiä takaisin pääsarjaan. -Suunnitelmana on saada naisten joukkue taas SM-sarjaan jossain vaiheessa, kun-

han materiaali siihen omista riveistä riittää, Roos sanoo.

Pelejä kaivataan HC HIK piti junioripäättäjäiset jo tiistaina. -Palkitsemme junnuja osallistumisesta ja aktiivisuudesta. He, ketkä ovat rajoitusten puitteissa voineet hallissa harjoitella, ovatkin olleet erittäin aktiivisia, puheenjohtaja Janne Sarpoma kiittelee. Kaipuu peleihin on samalla ollut suuri. -Pelit ja turnaukset ovat kuitenkin niitä juttuja, joiden takia lajia harrastetaan ja joista innostutaan. Niiden perään on paljon kyselty, mutta emme ole edes yrittäneet järjestää pelitoimintaa, koska koronatilanne on yhä kesken, Sarpoma kertoo. Taloudellisesti tilanne ei ole Hangon käsipalloylpeyttä heilauttanut suuntaan tai toiseen, mutta harrastajamäärä saattaa kolauksen kokea. -Joukkueista tulleiden viestien perusteella ”drop outia” on jonkin verran. Meillä ja kaikissa muissakin seuroissa joudutaan käärimään hihat, sillä tilanne ei itsestään korjaannu. On ryhdyttävä toimiin ja järjestettävä sellaista toimintaa, mikä houkuttelee niin vanhoja kuin uusiakin harrastajia mukaan, Sarpoma miettii. EIF:n käsipallossa harmitus iski kenties vahvimmin C 07-poikien joukkueeseen. Se oli syksyllä sarjansa kärjessä ja kauden oli tarkoitus huipentua toukokuussa kotikentällä Tammisaaren palloiluhallissa pelattavaan final four-lopputurnaukseen.

PALVELUKSEEN HALUTAAN

Haemme lapselle järjestettävään kotisairaalaan

KAHTA LÄHIHOITAJAA Kotisairaala järjestetään lapsen kotona määräaikaisesti tapahtuvaa kotisairaalahoitoa varten. Kotisairaalahoito käynnistyy niin pian, kun kotisairaalan työntekijät on saatu rekrytoitua ja jatkuu niin kauan, kuin lapsi tarvitsee kotisairaalahoitoa. Kelpoisuusehtona on sosiaali- ja terveydenhuollon perustutkinto, lähihoitaja (nimikesuojattu ammattihenkilö, laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 817/2015, Valtioneuvoston asetus 153/2016). Kielivaatimuksena on suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä toisen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Odotamme sinulta kokemusta lasten sairaanhoidosta tai lastenhoidosta sekä tahtoa ja kykyä oppia tarvittavat hoitotoimenpiteet. Odotamme sinulta asiakaslähtöistä asennetta ja kykyä toimia yhteistyössä lapsen ja hänen vanhempien sekä kotisairaalan henkilökunnan kanssa. Lisätietoja antaa iäkkäiden palvelupäällikkö Leena Hytti, 040 701 6985, leena.hytti@hanko.fi Hakuaika päättyy 7.5.2021 klo 15.00 ja toimeen haetaan sähköisesti Kuntarekry.fi -sivuston kautta. Myös kirjalliset hakemukset huomioidaan. Hyväksyttävä lääkärintodistus on esitettävä ennen määräaikaisen toimen vastaanottamista. Määräaikaisen toimen täyttämisessä noudatetaan kahden (2) kuukauden koeaikaa. Tehtävässä edellytetään Tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa. Hangossa 23.4.2021 Perusturvavirasto


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
EU 17 / 29.4.2021 by Etelä-Uusimaa - Issuu