EU 17 / 29.4.2021

Page 10

10 - Nro 17 Torstaina huhtikuun 29. pnä 2021 .

BK putsasi pronssit koi. Sapluunaa käytettiin enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä ilman Jac Karlssonia pelanneen koplan pasmat menivät 6 vastaan 6-pelissä sekaisin GrIFK:n nostettua puolustustaan kohden Nico Rönnbergiä. -En valmentajana tahtoisi ottaa ylimääräistä pelaajaa kentälle, koska 6 vastaan 6-hyökkäyksellä tulisi pärjätä. Nyt oli kuitenkin vaikeaa, kun Jac oli poissa ja he nousivat Nicoa vastaan. Siitä tuli 5 vastaan 5-peliä, johon meillä ei ollut aseita, valmentaja selvitti. Nico Rönnberg heitti varsin hillitysti ja sulautui ”seiskakutosessa” osaksi suurempaa kokonaisuutta. -Minulla oli tänään muutenkin huono päivä, muutaman tahtomaalin sain sentään tehtyä. Nuoret pelaajamme eivät ole tällaisissa tiukoissa paikoissa tottuneet kantamaan vastuuta, eikä siihen opi muuten kuin saamalla kokemuksia näistä tilanteista. Täytyy uskaltaa pelata ja tänään moni siihen pystyi, Nico totesi.

(Raasepori) BK-46:n käsipallomiehistö ei saanut tällä kaudella himoitsemaansa palkintoa, mutta käteen ei sentään jäänyt pelkkää pihkaa. Kaulaan ripustettiin lauantaina pronssimitalit, kun BK päihitti toisessa osaottelussa Karjaan urheiluhallissa Grankulla IFK:n 33-27 (15-12). Ensimmäinen osa Kauniaisissa päättyi 27-27, joten BK kuittasi kolmannen sijan yhteismaalein 60-54. Joukkueen edellinen mitali oli niin ikään pronssinen keväältä 2018.

Seitsemän uutiset Välierien pettymyksestä toipunut BK möhli Kauniaisten luolassa kuuden maalin johtonsa mäkeen eikä vielä syttynyt täysillä mitalista mäiskimään. Rankkareita tuhlanneet ja turhia jäähyjä venkoilleet karjaalaiset kyykkivät kotisalissaan 3-8-tappiolla, kunnes ääni kellossa muuttui. Ratkaisevaksi elementiksi muodostui 7 vastaan 6-konsepti, jolla valmentaja Andreas Rönnberg lääkitsi jo hyvissä ajoin jumiin mennyttä hyökkäystä. BK hurjasteli ilman maalivahtia peräti 20 osumaa ja karisti lopulta Granin kannoiltaan. -Olo on ennen kaikkea helpottunut. Molemmilla joukkueilla oli loukkaantumisia ja näillä kokoonpanoilla meidän tuleekin Grani päihittää. ”Seiskakutonen” meidät tänään pelasti, Rönnberg virk-

Laaja rintama Siinä missä maajoukkuemiehiään kaipaillut GrIFK oli riippuvainen Robin Granlundin ja elämänsä vedossa pronssipeleissä puijanneen Alexander Qvistin panoksesta, sai BK onnistumisia laajalta rintamalta. Kyseessä saattoi olla yksi kauden tasapainoisimmista ja kollektiivisimmista esityksistä. -Meillä oli tässä ottelussa sata kertaa parempi asenne kuin Kauniaisissa. Pelasimme ja voitimme joukkueena, kauden korkeinta maalimääräänsä sivunnut Miska Henriksson tiivisti. Hänet palkittiin maaliensa ja puolustustyöskentelynsä myötä kolmella tähdellä. Jonathan Ekman pelasi suorastaan maagisen pätkän päästyään 44. minuutilla kentälle ja juoni yhdessä Rönnbergin kanssa kotijoukkueen lopullisesti karkuun. Parras-

Kia cee´d 1.6 EX Sporty Wag. -08 95 tkm 6.490 € www.mhdauto.fi

Varastossa n. 30 autoa!

KORJAAMOKATU 2, KARJAA Näytöt sop. muk.! 045 237 4442

Nico Rönnberg jakoi pronssimitalit joukkuetovereilleen, joista maalivahti Miksu Heinonen oli sangen iloista poikaa. valoissa paistatteli myös kauden ensimmäiset minuuttinsa pelannut André Udd, joka pääsi vihdoin polvileikkauksen jälkeen kehiin. Hänellä asennetta piisasi eikä Sebastian Säkkisen nimeämä ”Karjaan kovin käsi” tärissyt. -Olin jopa ylilatautunut, pelihalut olivat niin kovat. Polvi kesti hyvin enkä kokenut pelaamista riskiksi. Minulle oli tärkeää päästä vielä tämän kauden puitteissa pelaamaan, jotta pystyin olemaan edes vähän joukkueelle hyödyksi. Tuntui, että toin kentälle energiaa ja nostin porukan henkeä, Udd iloitsi. -André on heittovoimallaan täysin erilainen pelaaja muihin verrattuna. Kunpa hän olisi ollut käytettävissä jo aiemmin, valmentaja Rönnberg sanoi. Annetaan kunniamaininta Robin Sjömanille, joka kykeni pronssiotteluissa lyömättömään meriittiin noteerattuaan enemmän punaisia kortteja (2) kuin maaleja (0). Keskuspuolustuksessa rehkinyttä sentteriä sakotettiin molemmissa peleissä kolmella 2-minuuttisella, vaikka tuo-

UUTISET UUTISET Etelä-Uusimaan tuoreimmat uutiset nyt myös Etelä-Uusimaan tuoreimmat ILMAISELLA MOBIILISOVELLUKSELLA! uutiset nyt myös ilmaisella Etelä-Uusimaas färskaste nyheter nu även mobiilisovelluksella! med EN GRATIS MOBILAPP! > Uudella mobiilisovelluksella voit lukea kätevästi KAIKKIA > Uudella mobiilisovelluksella voit lukea kätevästi KAIKKIA Etelän uutisia ja artikkeleita -

marit menivätkin lauantaina jo laskuissa sekaisin, eivätkä ensin muistaneet punakorttia näyttää.

Kitkerä sivumaku Pronssijuhlista tuskin jää paljon kerrottavaa, sillä Suomen cupin voiton kylkeen Karjaalla jahdattiin myös liigatitteliä. -Ei pronssi ihan mestaruudelta maistu, mutta kiva sitä oli olla kentällä voittamassa, Udd muotoili. Nico Rönnberg jakoi mitalit joukkuetovereilleen, mutta ei itse tiennyt, mitä pronssipänikällä tekisi. -Välierät Dickeniä vastaan pyörivät vieläkin mielessä, enkä ymmärrä miten saatoimme sen sarjan hävitä. Pronssin voittaminen on toki parempaa kuin se, että olisimme jääneet neljänneksi, mutta enemmän oli tarjolla. Tämä taitaa olla minulle ensimmäinen SM-pronssi aikuisten tai junnujen tasolla. Katsotaan nyt, mihin mitali laitetaan, Nico tokaisi. Hän tottui voittamaan mestaruuksia Cocksissa, joka kukkoili kahdeksanteen pe-

Lue sunnuntain Etelä-Uusimaa osoitteessa

rättäiseen kultaan kaatamalla finaalissa Dickenin voitoin 3-0. Cocksin venettä olisi voinut viime kaudella keikuttaa, mutta leikki jäi kesken ja BK tyytyi ranking-ykkösen arvonimeen. Kaj Kekin palatessa tammikuussa riksulaisten ruoriin oli joukkueen meno taas pysäyttämätöntä. -Olen silti sitä mieltä, että olisimme antaneet Cocksille paremman vastuksen kuin Dicken. Pelasimme mielestäni pitkään todella hyvää käsipalloa ja korkein tasomme olisi riittänyt mihin vain. Jos mestariksi mielii, niin huonomman päivän tasoa on saatava ylöspäin ja pitää tietenkin pysyä terveenä. Esimerkiksi Dicken onnistuu jollain ihmeen konstilla aina pysymään ehjänä, Nico Rönnberg tuumi.

Jahti jatkuu Dickenin lyöminen ei ollut BK:lta kaukana, mutta Cocksin syrjäyttäminen vaatii enemmän. -Tiedämme kyllä reseptin siihen. Onnistuneen puolustus- ja maalivahtipelin päälle lyödään kontrauksia ja taktisilla peliliikkeillä haetaan etua. Meillä tuntuu vain olevan jokaisella kaudella sellaisia loukkaantumisia, ettemme saa kaikkea kapasiteettia mitattua ulos, valmentaja Rönnberg sanoi. Siinä missä Cocks rikastaa rivejään 150 eurocup-ottelua

pelanneella kaksimetrisellä puolustusspesialistilla, yrittää BK saada edes yhden ulkomaalaisvärväyksen onnistumaan. Stefan Trpchevski ei valitettavasti poikennut linjasta, joka on tuottanut yhdeksään metriin liian heppoista tavaraa. -Olemme ehkä erehtyneet siinä, että yritämme hakea ulkomailta vasenkätistä pelaajaa oikeaksi pakiksi. Sen pelipaikan hyvät pelaajat päätyvät kyllä muihin sarjoihin. Jonathan Ekman on sille pelipaikalle lupaava oma poika ja häneen meidän tulee panostaa. Jos jotain on ulkomailta saatavilla, niin puolustuksen erikoismiehelle olisi tarvetta. Tarvitsemme sinne yhä lisää kovuutta, Rönnberg totesi. Jos neuvottelut Oscar Kihlstedtin kanssa johtavat toivottuun lopputulokseen, niin BK:lla tulee ensi kaudella olemaan yhdeksässä metrissä väenpaljoutta. -Meillä voi olla sinne jopa liikaa pelaajia, mutta mieluummin otan sellaisen luksuksen kuin harmittelen, miten on taas 2-3 miestä sivussa ja kapea materiaali. Ottelutilastot, BK-46: Sebastian Säkkinen 7/10 (7 m 2/3), Miska Henriksson 5/6, Nico Rönnberg 4/9 (7 m 0/1), Linus Lindberg 4/5, Oliver Nordlund 3/6, André Udd 3/6, Kenneth Dahlberg 3/3, Nicholas Mavrostomos 2/2, Jonathan Ekman 1/1, Linus Sjöman 1/1, Robin Sjöman 0/1, Stefan Trpchevski 0/1. Yhteensä 33/51 (65 %). Maalivahdit: Miksu Heinonen (55 min.) 10 torjuntaa, Oscar Snellman (5 min.) 0. Jäähyt: R. Sjöman 3 x 2 min, Rönnberg, Lindberg 2 min. Maalit Granille 7-3. Pallonmenetykset: 12. GrIFK: Robin Granlund 9/20 (7 m 3/3), Alexander Qvist 8/11 (7 m 1/1), Miro Koljonen 2/4, Daniel Lång 2/3, Fredrik Forss 2/2, Erik Åkermarck 1/2, Ville Viljanen 1/2, Kalle Kankaanpää 1/1, Atte Pakarinen 1/1, Niki Tuominen 0/1. Yhteensä 27/47 (57 %). Maalivahdit: Atte Pakarinen (48 min.) 10 torjuntaa, Albert Georgs (5 min.) 1, Tommi Haverinen (7 min.) 0. Jäähyt: Forss, Koljonen 2 min. Maalit BK:lle 3-1. Pallonmenetykset: 15.

Läs söndagens Etelä-Uusimaa på adressen

www.etela.com

Etelän uutisia ja artikkeleita - edelleen ilmaiseksi

edelleen ilmaiseksi > Med den nya mobilappen kan du behändigt läsa ALLA Eteläs nyheter och artiklar - fortfarande gratis > Sovelluksessa voit lukea > Sovelluksessa voit lukea myös myös Etelä-Uusimaan Etelä-Uusimaan KAIKKI näköislehdet KAIKKI näköislehdet

> I appen kan du även läsa ALLA Etelä-Uusimaas > Kunnättidningar käyttäjä sallii ilmoitukset, > Kun käyttäjä sallii ilmoitukset, sovellus sovellus ilmoittaa

Konttorimme on avoinna ma-pe klo 8.30-16.30 Vårt kontor är öppet må-fre kl. 8.30-16.30 Tervetuloa - Välkommen!

ilmoittaa heti tuoreista uutisista

heti tuoreista

> När användaren uutisistagodkänner push-

notiser, meddelar appen genast vid uppladdning av färska nyheter

Lataa jo tänään ned redan idag!! Lataa/ Ladda jo tänään!

Apple logo ja App Store® ovat Apple Inc:n tavaramerkkejä.

Google Play ja Google Play ‑logo ovat Google LLC:n tavaramerkkejä.

Keskuskatu/Centralgatan 76, Karis/Karjaa (019) 278 866 • ilmoitus@etela.com

Polvileikkauksesta toipunut André Udd pääsi tekemään kauden ensiesiintymisensä kreivin aikaan. Heittohirmu toi ratkaisevaan pronssipeliin kaivattua kaukotulitusta.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
EU 17 / 29.4.2021 by Etelä-Uusimaa - Issuu