EU 38 / 23.9.2021

Page 5

Nro 38 Torstaina syyskuun 23. pnä 2021 - 5 .

Thomaustauko Periaate ja perhesyyt

Kvarnström ei asetu ehdolle aluevaaleissa -En asetu ehdokkaaksi hyvinvointialuevaaleissa, mutta osallistun tietysti muuten mielelläni tuomalla osaamistani ja verkostojani kun uusi alue rakennetaan, raaseporilainen kansanedustaja Johan Kvarnström (sd) tiedottaa. Hän perustelee päätöstään sekä periaatteellisilla että henkilökohtaisilla syillä. -Periaatteellinen kuva ei ole mustavalkoinen, mutta on ongelmallista jos meillä on samat henkilöt kolmella tasolla eli kunnassa, hyvinvointialueella ja eduskunnassa, Kvarnström näkee ja mainitsee tässä epäterveestä vallan keskittymisestä. -Tosiasia on, että kaikkien vuorokaudet ovat yhtä pitkät ja jossain tulee raja vastaan, kuinka paljon joku voi ottaa tehtäväkseen ja hoitaa kunnolla. Kunnioitan kuitenkin myös sitä näkemystä, että osallistumalla voi tietenkin osoittaa, että nämä ovat tär-

keät vaalit, ja tutut nimet voivat korottaa äänestysprosenttia, jonka on arvioitu jäävän alhaiseksi, Kvarnström sanoo. Hän aikoo keskittyä nykyisiin tehtäviinsä eduskunnassa, puoluehallituksessa, Raaseporin kaupunginvaltuustossa, Svenska Finlands Folktingetin puheenjohtajistossa, Suomen ja Ruotsin Kulttuurirahaston hallituksessa sekä Pohjoismaiden neuvostossa. Kvarnström on eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan sekä ympäristövaliokunnan jäsen. Hänellä ei ole jäsenyyksiä Raaseporin lautakunnissa ja johtokunnissa. -Teen jo nyt pitkiä työviikkoja hoitaakseni nämä ja muut tehtävät kunnolla, ja enempää en aio olla poissa perheeni luota. Olemme kuuden hengen perhe, jossa on sekä päivähoitoikäisiä että teini-ikäisiä lapsia, ja haluan olla perheessä läsnä, 35-vuotias Kvarnström tiedottaa.

Vajaat 1.900 työtöntä

Ilmasto, työllisyys ja ensi vuoden budjetti Hallituksen budjettiriihi saatiin päätökseen viime viikolla. Jälleen kerran tarvitsimme hieman enemmän aikaa kuin etukäteen oli arvioitu. Lopputulos kuitenkin ratkaisee ja voimme olla tyytyväisiä tulokseen. Lisäpäivän tarpeeseen vaikutti muun muassa se, että riihessä käsiteltiin kolmea isoa kokonaisuutta yhdellä kertaa. Ensi vuoden tulo- ja menoarvion lisäksi hallitus linjasi ja tarkensi polun kohti hiilineutraalia Suomea vuonna 2035 sekä teki myös työllisyyttä edistäviä päätöksiä. Ilmastokysymykset olivat paljon esillä julkisuudessa ja puhuttiin jopa ilmastoriihestä. Tavoite, eli hiilineutraalius vuonna 2035, on kaikilla hallituspuolueilla yhteinen. Kävimme keskustelua keinoista ja itse olen tyytyväinen, että löysimme kannustavia keinoja verojen ja kieltojen sijaan. Enemmän porkkanaa kuin keppiä. Hallitus uppoutui syvällisesti kasvihuonekaasuinventaarion saloihin. Hiukan yksinkertaistaen voidaan sanoa, että on kolme osiota; maankäyttösektori, jossa metsämme toimivat hiilinieluina, päästökauppasektori, joka koostuu teollisuudesta ja energiantuotannosta, sekä niin kutsuttu taakanjakosektori, johon kuuluu liikenne, lämmitys ja maatalous. Liikenteen osalta hallitus on jo aikaisemmin tänä vuonna hyväksynyt fossiilittoman liikenteen tiekartan, eli hallituksen periaatepäätöksen, jolla voimakkaasti vähennetään liikenteen päästöjä. Liikenteen sähköistyminen etenee nopeasti, nopeammin kuin mitä vielä vähän aikaa sitten arvioimme. Hallitus voi edesauttaa ja nopeuttaa tätä kehitystä monin eri tavoin, esimerkiksi edistämällä jakeluinfran rakentamista ja nopeuttamalla autokannan uudistamista. Fossiilittoman liikenteen edistämiseen hallitus varasi 75 miljoonaa euroa. Päätimme myös edistää biokaasun käyttöä. Biokaasu on kotimainen tuote, jonka kasvu painottuu lannan ja muiden maatalouden jakeiden hyödyntämiseen. Valtaosa, noin 90

prosenttia, biokaasusta käytetään lämmitykseen ja loput liikenteessä. Hallitus linjasi, että biokaasu säilyy verottomana muussa kuin liikennekäytössä. Työllisyyden parantamiseksi teimme merkittäviä päätöksiä ja työ jatkuu. On tärkeää, että saamme työllisyyden ja talouden kääntymään parempaan suuntaan. Esimerkiksi edistämme työperäisen maahanmuuton saantia, korotamme opiskelijoiden tulorajoja ja yli 60-vuotiaiden työtulovähennys muutetaan kannustavampaan suuntaan. Nostamme kotitalousvähennyksen enimmäismäärää ja korotamme korvausprosenttia kotitalous- ja hoitotyöstä. Näillä parannuksilla haluamme kannustaa perheitä ja muita kotitalouksia hankkimaan arkea helpottavia koti- ja hoitopalveluita. Kotitalousvähennyksen korotuksella on myös iso merkitys monen pienyrittäjän työllisyyden kannalta. Toimenpiteet ja niiden rahoitus käyvät käsi kädessä. Tästä syystä käsittelimme jo hallitusohjelmassa valittuja fokusalueita, hiilineutraaliutta ja työllisyyden edistämistä, samanaikaisesti muun budjetin kanssa. Lisäksi budjettiesityksessä on monia muita hyviä asioita joita ei sovi unohtaa, esimerkiksi panostukset tieteeseen, koulutukseen ja kulttuuriin sekä poliisitoimintaan. Tämä varsin monitahoinen kokonaisuus julkaistaan syyskuun lopussa, kun koko 65 miljardin euron talousarvio lähetetään eduskunnan käsittelyyn. Thomas Blomqvist Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri

Seutukunnan työllisyysaste Uusi suunnitelma vuokrataloyhtiön kehittyi parempaan suuntaan Raaseporin seutukunnan kolmen kunnan työttömyysaste oli elokuussa 10,1 prosenttia, kun koko Uudellamaalla oltiin 11,7 prosentin työttömyydessä. Läntisen Uudenmaan kolmessa kunnassa työllisyys parani heinäkuusta 0,9 prosenttiyksikköä. Raaseporissa työttömyysprosentti oli elokuussa 10,5 prosenttia, mikä oli 0,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana ja 0,9 prosenttiyksikköä vähemmän kuin kuluvan vuoden heinäkuussa. Hangossa työttömyys oli viime kuussa 10,9 prosenttia (-0,4 heinäkuusta), kun vuoden 2020 elokuussa se oli vielä peräti 13,1 prosenttia. Inkoossa työttömyysprosentti oli elokuussa 7,5, kun vuosi sitten vastaavana aikana se oli 8,2. Kuluvan vuoden heinäkuussa Inkoon työttömyysaste oli 8,4 prosenttia. Raaseporissa oli elokuussa 1.310 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja noin sata ja pitkäaikaistyöttömiä 630 henkilöä. Vuosi sitten vastaavaan aikaan Raaseporissa oli työttömiä viitisenkymmentä henkilöä enemmän. Raaseporissa oli viime kuussa lähes 160 avointa työpaikkaa, mikä oli yli 40 enemmän kuin vuoden 2020 elokuussa. Hangossa oli elokuussa noin 390 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja vain parisenkymmentä. Pitkäaikaistyöttömiä oli viime kuun tilastossa 190 henkilöä. Vuoden 2020 elokuussa työttömiä oli lähes 480. Hangossa oli kuluvan vuoden elokuussa yli 70 avointa työpaikkaa, mikä oli puolenkymmentä enemmän kuin vuosi sitten. Inkoossa oli elokuussa 190 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja noin 30 ja pitkäaikaistyöttömiä 90 henkilöä. Vuosi sitten vastaavana ai-

kana työttömiä oli alun kolmattasataa. Inkoossa oli elokuussa 2021 vajaat 30 avointa työpaikkaa ja 10 enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Alueen kolmessa kunnassa oli kuluvan vuoden elokuussa vähemmän työvoimaa kuin vuosi sitten, työikäistä väestöä oli nyt 175 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Raaseporissa työvoima supistui 111, Hangossa 57 ja Inkoossa seitsemällä henkilöllä. Työttömien työnhakijoiden määrä laski elokuussa Uudellamaalla edellisvuoteen verrattuna kaikissa seutukunnissa, eniten Helsingin (-10 %), Raaseporin (-8 %) ja Porvoon seutukunnissa (-5 %). Loviisan seutukunnassa laskua oli vähiten (-3 %). Helsingin seutukunnassa työttömyys oli viime kuussa 11,7, Porvoon seutukunnassa 11,1 ja Loviisan seutukunnassa 12,9 prosenttia. Uudenmaan ely-keskuksen kuntien alueella oli elokuun lopussa yhteensä hieman alle 103.000 työtöntä työnhakijaa, joista ilman työsuhdetta olevia oli lähes 91.000 ja lomautettuja vajaat 12.000. Työttömien kokonaismäärä laski 11.300 henkilöllä verrattuna vuotta aikaisempaan. Uudellamaalla lasku oli koko maan neljänneksi alhaisin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli elokuun lopussa 11,7 prosenttia ja 1,4 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä työnhakijoita oli Uudellamaalla elokuun lopussa yli 12.000 henkilöä vähemmän kuin heinäkuussa. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Uudenmaan TE-toimistoon elokuussa lähes 31.000 ja noin 11.000 enemmän kuin vuotta aiemmin, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastosta.

talousongelmien ratkaisemiseksi

(Hanko) Kaupunginhallitus on antanut Hangon Vuokratalot Oy:lle ja kaupungin keskushallinnolle tehtäväksi laatia yhtiölle uusi talouden tervehdyttämissuunnitelma. Jatkovalmistelussa kaupunkia avustaa Suomen Kuntarahoitus Oy:n tytäryhtiö Inspira, joka tarjosi vuokrataloyhtiön taloudellisen aseman analyysin ja toimenpidevaihtoehtojen kartoituksen 18.000 eurolla. Kaupunginhallitus puoltaa myös vuokrataloyhtiön Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle tehtävää hakemusta vapautua aravarajoituksista. Hakemuksen kohilastokeskuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2021 Telokuussa 104.000 enemmän

kuin vuosi sitten. Työttömiä oli 33.000 vähemmän kuin vuoden 2020 elokuussa. Työllisyysasteen trendiluku oli 72,8 prosenttia.

teena on kiinteistöosakeyhtiö Sillen. Vuokrataloyhtiö on jo pitkään ollut taloudellisissa vaikeuksissa, kun sekä väestö että varsinkin suurempien vuokra-asuntojen kysyntä vähenee. Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2019 keväällä, että kaupunki myöntää tytäryhtiölleen lyhytaikaisen 100.000 euron lisälainan. Seuraavana keväänä päätettiin, että yhtiö vapautetaan pääomalainan lyhennyksistä vuosina 2019 ja 2020. Vuokrataloyhtiö on velkaa kaupungille noin 1,7 miljoonaa euroa. Yhtiön päävelkoja Valtiokonttori hyväksyi kol-

PÖLYPUSSEJA lauantaina 25.9. Tammisaaren torilla Pölypussit ja imuritarvikkeet edullisesti! OTA MALLI MUKAAN

Tervetuloa ostoksille! HA-Trading Må-fre 9-16

Ma-pe 9-16

Lö 10-16

La 10-16

Skillnadsg. 13 Erottajank., Ekenäs/T:saari UTAN TIDSBOKNING / ILMAN AJANVARAUSTA

Herr klippning/ Miesten hiustenleikkaus 15 €

Barn klippning/ Lasten hiustenleikkaus 13 €

Karjaalla MEILTÄ SÄHKÖISET

PASSIKUVAT

Keskuskatu 83 | ma–pe 9–17 | 019 239 0789

me vuotta sitten yhtiön vapaaehtoisen yrityssaneerauksen, joka helpotti sen taloustilannetta, mutta kaikkiin velkoihin ja tarvittaviin toimenpiteisiin ei ole rahaa. Tänä keväänä yhtiö pyysi kaupungilta 320.000 euron lainan huoneistojen kunnostamiseen. Kaupunginhallitus päätti, että tarkoitukseen myönnetään 130.000 euroa vanhustenhuoltorahastosta. Samalla päätettiin teettää ulkopuolisen ja riippumattoman tahon avustuksella analyysi yhtiön taloudellisesta tilas-

ta tulevien 10 vuoden aikana. Lisäksi edellytettiin, että vuokrataloyhtiön hallitus selvittää mahdollisuudet myydä Flundran ja Simpan. Valtiokonttori kehotti kesäkuussa yhtiötä ja Hangon kaupunkia päivittämään yhtiön talouden tervehdyttämissuunnitelman. Siinä tulee esittää toimenpiteet, joilla sen talous saadaan pidettyä tulevina vuosina tasapainossa. Suunnitelmassa tulee olla myös tarpeelliset peruskorjaukset, niiden aikataulu ja rahoittaminen.

Punkkibussi on liikkeellä!

INFLUENSSAROKOTUKSET SAAPUNEET

LAUANTAINA 25.9. Tammisaari, S-market 10-12.30 Karjaa, K-supermarket 13-14.30 Inkoo, S-market 15-16 KOKO AIKATAULU:

saaristolaakarit.fi

Makeisia Godis Donitseja Donitser Lettukahvila Plättcafé Marjoja Bär Hunajaa Honung

Pärekoreja Pärtkorgar

Ruukkikylän herkut

Laukkuja Väskor

Kenkiä Skor

Pölypusseja Dammpåsar

& Torikauppiaat /Torghandlarna

Lindan pikkukahvila

PALVIAUTO KÖTTBIL

Vaatteita Kläder Mattoja Mattor

MYÖS PNEUMOKOKKIROKOTE!


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.