EU 10 / 8.2.2018

Page 6

6 - Nro 10 Torstaina helmikuun 8. pnä 2018 .

HALPUUTIMME HINTOJA.

Kansanedustajat ja kuntajohtajat huolissaan:

”Uudenmaan ja Helsingin vaalipiirit pidettävä erillään”

ÄNNU BILLIGARE.

1

Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat ja alueen kuntajohtajat kiinnittävät tuoreessa julkilausumassaan huomiota maakuntalakiluonnokseen, jossa esitetään Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirien yhdistämistä maakuntavaaleissa. Julkilausumassa esitetään, että Uudenmaan ja Helsingin vaalipiirit säilytetään maakuntavaalien yhteydessä erillään ja kahtena vaalipiirinä. Maakuntalakiin tulisikin tehdä tältä osin korjaus ennen sen hyväksymistä eduskunnassa. ”Pelkäämme, että toteutuessaan Uudenmaan maakunnan määritteleminen yhdeksi vaalipiiriksi vaarantaa alueellisen edustuksellisuuden maakunnallisessa päätöksenteossa ja aiheuttaa sen myötä demokratiavajeen”,

Suomalainen/ Finsk

19

Kotimaista Puolukka/Lingon Pakaste/Djupfryst, 200 g (5,95/kg)

julkilausumassa todetaan. Maakuntauudistuksessa lähdetään siitä, että jokainen 18 maakunnasta muodostaa yhden vaalipiirin. Uudellamaalla se merkitsisi maan kahden suurimman vaalipiirin yhdistämistä. Helsingin vaalipiirissä on noin 650.000 ja Uudenmaan vaalipiirissä noin miljoona asukasta. Tämä johtaa Uudenmaan kansanedustajien ja kuntajohtajien mukaan siihen, että Helsingin ulkopuolella asuvien ehdokkaiden kynnys päästä maakuntavaltuuston jäseneksi on poikkeuksellisen korkea. Myös ehdokkaiden kampanjakustannukset nousisivat merkittävästi nykyisestä. Maakuntavaltuustolla tulee olemaan tulevassa maakunnassa paljon valtaa. Varsinkin ensimmäinen maakuntavaltuusto tekee maakunnan toi-

minnan ja talouden kannalta erittäin merkittäviä päätöksiä ja siinä päätöksenteossa alueellisen edustavuuden todetaan olevan kriittisen tärkeää. Asialla todetaan olevan suuri merkitys myös demokratian ja läheisyysperiaatteen näkökulmasta. Julkilausuma laadittiin Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajien ja kuntajohtajien tapaamisessa helmikuun alussa, jossa keskusteltiin ehdotetusta maakuntavaalien vaalipiirijaosta ja sen aiheuttamasta uhasta demokratialle. Julkilausuman on allekirjoittanut 15 kansanedustajaa ja 23 kuntajohtajaa. Allekirjoittajien joukossa on raaseporilainen kansanedustaja Thomas Blomqvist (r) sekä Raaseporin ja Hangon kaupunginjohtajat ja Inkoon kunnanjohtaja.

Suomenkielinen lukupiiri Inkooseen JOKAISELLA PITÄÄ OLLA VARAA SYÖDÄ HYVIN. ALLA SKALL HA RÅD ATT ÄTA BRA.

Suomalainen/ Finsk

325

595

Rainbow Smoothiehedelmät/ Smoothiefrukter Pakaste/Djupfryst, 600 g (5,42/kg)

Snellman Maatiaispossun kassler/Kassler av lantgris 800 g (7,44/kg)

(Inkoo) Inkoon kirjasto tarjoaa mahdollisuuden kirjallisuusaiheisiin keskusteluihin uudessa suomenkielisessä lukupiirissä, joka alkaa tiistaina 27. helmikuuta kello 18. -Kokeilimme jo aikaisemmin suomenkielistä lukupiiriä päiväsaikaan, mutta silloin kiinnostus jäi pieneksi. Toivo-

taan, että myöhäisempi kellonaika houkuttelisi nyt enemmän väkeä, lukupiirin vetäjä, kirjastovirkailija Timo Kärnä sanoo. Lukupiiriin ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Uusi lukupiiri kokoontuu neljän viikon välein kesätaukoa lukuun ottamatta. Osallistujat valitsevat yhdessä kirjan, jos-

ta seuraavassa tapaamisessa keskustellaan. Ensimmäisessä tapaamisessa esittäydytään, keskustellaan lukemisesta ja valitaan ensimmäinen kirja lukupiirin luettavaksi. Kirjaston ruotsinkielinen lukupiiri jatkaa entiseen tapaan. Sen seuraava kokoontuminen on 14. helmikuuta.

Hygieniapassi Inkoon opistosta (Inkoo) Kansalaisopisto järjestää lauantaina 17. maaliskuuta hygieniapassin päiväkurssin kello 9-13 Kyrkfjärdens skola -koulussa. Opetuspäivän tentti järjestetään kello 12 ja tulokset selviävät kello 14 mennessä. Tentti tehdään paperimuodossa, joten mukaan tulee ottaa sininen kuulakärkikynä. Myös henkilöllisyystodistus

(ei Kela-kortti) tarvitaan. Kyseessä on runsaan viiden oppitunnin kurssi. Opetusmateriaali luetaan etukäteen sähköisesti Eviran nettisivuilta. Materiaalin voi tilata myös postimaksun hinnalla etukäteen kurssin opettajalta Marianne Taipaleelta. Osallistumismaksu on 80 euroa ja hinta on sama myös pelkästä tentistä. Passi ja to-

distus lähetetään kurssin hyväksytysti suorittaneille 2-4 viikkoa tentin jälkeen. Lisätietoja saa nettiosoitteesta opistopalvelut.fi/inga. Osoite ei toimi suomenkielisellä Inkoo-päätteellä, joten hakukenttään kannattaa naputella nimenomaan sana inga. Ilmoittautumiset tulee tehdä samassa osoitteessa maaliskuun 5. päivään mennessä.

Yrittäjät ja kaupunki yhteistyössä

Uusi matkailu- ja palveluopas kesäksi

0

79

195

kg

Voimassa ti–ma 6.–12.2./ Priset gäller ti.–må. 6–12.2 Egypti/Egypten Appelsiinit/ Apelsiner Navel

Omistajan käyntikortti Ägarens visitkort

S-market Hanko/Hangö Ark. 7-21 Vard. La 8-20 Lö. Su 11-17 Sö.

S-market Tammisaari, Karjaa/ Ekenäs, Karis Ark. 7-22 Vard. La 8-21 Lö. Su 10-21 Sö.

Apetit Tuorekset Aasia tai/eller Thai wok 200 g (9,75/kg)

S-market Pohja/Pojo Ark. 8-21 Vard. La 8-18 Lö. Su 12-16 Sö.

S-market Inkoo/Ingå Ark. 7-21 Vard. La 8-19 Lö. Su 12-19 Sö.

(Raasepori) Raaseporin Yrittäjät ry. julkaisee yhdessä Raaseporin matkailutoimiston kanssa uuden matkailu- ja palveluoppaan tulevalle kesälle. Oppaaseen tulee tietoa matkailunähtävyyksistä ja erilaisista palveluista. Oppaaseen tulee myös kartta kaupungista sekä yksityiskohtaisia karttoja tietyistä kaupunginosista ja kylistä. -Matkailu- ja palveluopas on uusi yhteistyömuoto, jossa molempien osapuolten resurssit ja intressit yhdistyvät. Tavoitteena on julkaista tuote, josta on hyötyä matkailijoille, kesäasukkaille, yrittäjille ja kaupungin asukkaille, matkailusihteeri Martina Österberg kertoo. Yrittäjäyhdistyksen pu-

heenjohtaja Monica Javanainen toteaa yhteistyön antavan lisäresursseja sekä sisällöntuotantoon että jakeluun aiempiin vuosiin verrattuna. Yhdistys on tuottanut oppaan aiemmin yksin. Matkailutoimisto kuuluu nykyään kaupunkikehitysosaston alaisuuteen, ja yhteistyö yrittäjäyhdistyksen kanssa edustaa kaupungin mukaan uusia toimintamalleja, jotka ovat syntyneet yksikön ensimmäisen toimintavuoden aikana. Uudessa oppaassa esitellään mm. majoituspaikkoja, ravintoloita, kahviloita ja vierasvenesatamia. Painos on 30.000 kappaletta. Opasta jaetaan matkailutoimistossa, liikennemyymälöissä, kirjas-

toissa, satamissa ja muissa palvelupisteissä Raaseporissa ja lähiseuduilla. Kaupunkikehitysosasto postittaa karttaoppaan myös Raaseporin noin 6.500:lle kesämökkiläiselle. -Tämän vuoden opas on ensimmäinen, joka tehdään yhteistyössä, ja sen tehtävä on täydentää matkailuesitettä ja visitraasepori.com -verkkopalvelua. Opasta voidaan ajan myötä kehittää ja parantaa kävijöiden, matkailuyrittäjien ja muiden palautteen pohjalta, Österberg sanoo. Oppaassa on satakunta ilmoituspaikkaa. Ilmoitusmyynti alkaa helmikuussa. Ilmoitusmyynnistä vastaa Raaseporin yrittäjäyhdistys. Lisätietoa löytyy yhdistyksen kotisivuilta.

aaseporin kaupungin omistama Tammisaaren R Energia Oy saa merkitä 167

punginhallituksen luvalla. Energiayhtiö sai myös valtuudet ostaa enemmänkin Liikennevirran osakkeita, mikäli joku nykyisistä omistajista

ei käytä merkintäetuoikeuttaan. Valtuutuksen katto on 100.000 euroa. Liikennevirta Oy hallinnoi sähköautojen Virtapiste-latausverkostoa.

uutta osaketta Liikennevirta Oy:stä 50.000 eurolla kau-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
EU 10 / 8.2.2018 by Etelä-Uusimaa - Issuu