EU 59 / 3.8.2014 su

Page 10

10 - Nro 59 Sunnuntaina elokuun 3. pnä 2014 .

Perheet kohtaavat Jumbopuistossa Karjaalla tarkoitettu yli kuusivuotiaille lapsille. Siinä tulee olemaan esimerkiksi hieman isompi liukumäki, eli aivan pienille lapsille sitä ei ole suunnattu, Grönroos kertoi. Puiston parakin sisätilat tulevat niin ikään kokemaan muutoksia. -Muun muassa IDO on luvannut lahjoittaa meille uudet saniteettiposliinit wc-tiloihin ja Hangon Sähkö on lupautunut huolehtimaan sähköjen asentamisesta, Virkamäki totesi. -Osa työstä tehdään todennäköisesti talkootyönä, kuten esimerkiksi maalipintojen uusiminen, hän lisäsi. -Puisto on käytössä muulloinkin kuin perhekahvilan ollessa toiminnassa. Se tässä on tarkoituksenakin, että puisto olisi kaikkien ilona, Virkamäki kommentoi.

(Raasepori) Mannerheimin Lastensuojeluliiton Karjaan yhdistys on perustamisvuodestaan 1989 lähtien pitänyt Karjaan Jumbopuistossa perhekahvilaa viikoittain. -Perhekahvila on auki ympäri vuoden, mutta erityisen paljon ihmisiä perhekahvilaan osallistuu kesäisin. Myös talvisin hyvillä säillä puistossa riittää vilskettä, yhdistyksen hallitukseen kuuluva Jonna Grönroos kertoi. -Viime vuonna aloimme pohtia, että puiston kunto alkoi olla sitä luokkaa että asialle oli pakko tehdä jotakin, Grönroos totesi. -Onneksi myös vanhemmat olivat kiinnostuneita puiston kunnosta, yhdistyksen hallituksen jäsen Tiia Virkamäki lisäsi.

”Puisto kaikkien ilona” -MLL Karjaan yhdistys on nyt ollut pitkään ainoa, joka on Jumbopuiston tiloissa toiminut. Yhdessä vaiheessa puiston ylläpitäminen meinasi jäädä kokonaan meidän vastuullemme, mutta niin ei kuitenkaan lopulta käynyt, Virkamäki kertoi. -Tänä vuonna uudet kiipeilytelineet ja keinut meidän

Yhdessäoloa ja kohtaamisia

Joka maanantai pidettävään perhekahvilaan MLL Karjaan yhdistys toivottaa tervetulleiksi kaikki. Puisto on käytettävissä myös silloin kun perhekahvila ei ole toiminnassa.

KIINTEISTÖJÄ, HUONEISTOJA

Lisää koteja www.skv.fi

puolestamme tilasi ja pystytti Raaseporin kaupunki, ja onneksi myös monet yhdistykset ovat olleet halukkaita auttamaan puiston kunnostamisessa, Virkamäki jatkoi.

Koti on sydämenasia

teline. -Nykyinen teline on ehkä enemmänkin vanhemmille ihmisille tarkoitettu, eikä se oikeastaan ole edes kiipeilyteline. Se luultavasti siirretään Pumppulahteen ja tilalle tulee kiipeilyteline, joka on

KIINTEISTÖJÄ, HUONEISTOJA

RAASEPORI

27 m² Papinniitynkatu 28, T:saari

1 huone, keittokomero. Siisti yksiö Tammisaaren keskustassa, ensimmäinen kerros! Kaakeloitu kylpyhuone, laminaattilattiat. Taloyhtiössä sauna. Kaukolämpö. Rv. 1962. Ikkunat uusittu 1996, käyttövesiputket uusittu 2007/2008. Mh. 73.000 €.

SKV-avain 823382

ESITTELY

Suvi Ahlfors 25 vuoden kokemuksella! ASUIN-/LIIKERAKENNUS ESITTELY

Mustio, keskusta

260/350 m² Mustio Monien mahdollisuuksien ihastuttava vankka tiilitalo isollekin perheelle, yrittäjälle tai sijoittajalle. Rv. 1944. Yläk. 4 h, k, kph, parv. Alak. 4 h, k, kph, s, iso autotalli ja varastoja. Keskeinen sijainti. Oma tontti 1010 m². Hp. 229.000 €. Askersintie 64. Esittely su 3.8. klo 12.00-12.20. Suvi OMAKOTITALOT ESITTELY

116,5/166,5 m² Jyrkkäkalliont. 5, Pinjainen 125/153 m²

Kissatie 19, Snappertuna

Upea v. -92 rak. okt. Avara pohjaratk. 5 h, k, 2 wc, kph, s, katettu terassi. Talossa mittavat remontit tehty, mm. kph, sauna, wc:t, keittiö uusittu 2008. Pintoja uusittu 2008-14. Varaava vuolukivitakka. Terassille paistaa ilta-aurinko. Autokatos. Billnäsin ruukki kivenheiton päässä. Oma tontti 1188 m². Vap. nop. Mh. 235.000 €.

UUSI HINTA

SKV-avain 8177916

SKV-avain 8191475

3 makuuhuonetta, olohuone, keittiö, kylpyhuone, sauna, autotalli, parveke. Tilava omakotitalo, rauhallinen sijainti Österbyn sydämessä. Autotalli. Edulliset lämmityskustannukset, pellettilämm. Rv. 1976. Takapiha/terassi iltaaurinkoon. Oma tontti 835 m². Mh. 165.000 €. Esittely ti 5.8 klo 16.00-16.20.

82/115 m² 3 h, k, kph, wc, s, et, kuisti, puuvaja/kylmäk. + autotalli. Alkuperäiskunt. 1929/73 rak. okt odottaa remonttitait. ostajaa, kaunis 1228 m² puutarhatontti! Yläk. avointa tilaa, josta helposti lisähuoneita. Käyttövesiputket uusittu 2012. Puuhella ja Porin Matti tuovat lisälämpöä. Hp. 89.000 €. Linderintie 26. Esittely ti 5.8. klo 17.30-17.50. Satu ESITTELY

Vapaa-ajan kiint. Brändön saaressa, korkean kallion päällä. Huikeat näkymät Jomalvikin kanavalle asti. Omaa rantaa n. 85 m. 3-vaihe sähköt. Huonokunt. n. 60 m² mökki jossa 3 erill. huon. omine sis.käynt. Rak.oik. 100 m² + 30 m² + 30 m². Tänne pääset isommallakin veneellä. Oma tontti 7300 m². Mh. 149.000 €.

KUNINKAANKATU 11, Tammisaari, puh. 010 228 3530

ROBERT HEINÄNEN kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT 010 228 3530 0400 972 025

JEANETTE KIURU myyntipäällikkö, LKV 010 228 3530 040 738 9466

136/154 m²

Harvoin tarjolla vuonna 1897 rakennettu, kauniisti remontoitu, tilava koti. 3 makuuhuonetta, keittiö, iso ruokailutila, olohuone, veranta, kylpyhuone/ wc. 3 pönttöuunia sekä 2 puuhellaa, joista osa ollut käytössä. Iso, 2800 m² suojainen tontti, jolla 2 purkukuntoista rakennusta (toisessa sauna) sekä lämpöeristetty leikkimökki. Hp. 195.000 €. Dånabackantie 18 Esittely ti 5.8 klo 17.00-17.30. Satu ESITTELY

Mustio

75/130 m²

Asuinkrs 2 h, k, kph/wc, et., yläk. 2 isoa makuutilaa, 4 alka. Ihast. maalaisrom. -50 luv. talo. Isot rem., mm. putket, viemärit, sähköt ja ikk. uusittu, julkisivut maal. Pihasauna kaipaa rem., sisus purettu. Kaunis iso 2150 m² puutarhatontti. Mh. 159.000 €. Lindnäsintie 9. Esittely su 3.8. klo 12.25-12.45 Suvi

Poliisi valvoo koulujen alkaessa nuorten alkoholinkäyttöä Poliisi valvoo tehostetusti nuorten alkoholinkäyttöä koulujen alkua edeltävänä ja sitä seuraavana viikonloppuna koko maassa. Lisäksi valvontaa kohdistetaan erityisesti ilkivaltaan ja vahingontekoihin. Koulut alkavat eri puolilla maata eri aikaan, joten

KIINTEISTÖJÄ, HUONEISTOJA

Mustio

118 m² Brändö, Storberget, T:saari 58/60 m²

Upea kesäpaikka Höstnäsin Lillgårdin alueella. Kauniisti kallion päällä, kauniit näkymät Byvikenin merenlahdelle ja uimarannalle. Siisti mökki, rak. -67, rem. 2010, laaj. 2011 lisäsiivellä, jossa saunaos., saunatupa ja isot terassit, kylpytynnyri. Käytössäsi myös Lillgårdin yhteisalueet ja -rannat. Mh. 159.000 €.

ESITTELY

100 m²

Siisti, valoisa 4 huonetta ja keittiö talon toisessa kerroksessa Tammisaaren keskustassa. Rv. 1969. Kph uusittu 2009, lattialämmitys. Lasitettu parveke josta näkymät Pohjanpitäjänlahdelle. Kaukolämpö. Autokatospaikka. Mh. 179.000 €. Esittely ti 5.8. klo 16.30-16.50.

SKV-avain 8133285

Papinniitynkatu 11, T:saari

ESITTELY

SKV-avain 8189137

SKV-avain 8175595

UUSI KOHDE

Böningintie 7, T:saari

Myös Folkhälsan on kerännyt varoja puiston hyväksi. Puistosta lähtee vielä tämän vuoden aikana kiipeilyteline, jonka tilalle tuodaan uusi Folk­hälsanin rahoittama

MLL Karjaan yhdistyksen järjestämä perhekahvila kokoontuu maanantaisin kello 10-12. -Perhekahvilan ideana on yhdessäolo ja muiden kohtaaminen. Toivotamme ehdottomasti kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi perhekahvilaan, Grönroos sanoi. -Tarjoiluista veloitamme yleensä kaksi euroa yhdeltä perheeltä, mutta muuten osallistuminen on ilmaista, Grönroos totesi. -Uskomme, että perhekahvila on tärkeä etenkin sellaisille perheille, jotka ovat vasta muuttaneet alueelle. Täällä

Karjaa, Kiila

140/300 m² 4 h, k, khh, 2 kph, at, takkah., ym. Viehättävä -68 rak. vankka rinnetalo. Suoj. 1515 m² iso oma tontti. Tilaa isollekin perh. ja harrasteille! Kaunis rem., iso talon lev. parv., josta käynti takapih. Kellarissa takkah., rem. kph ja sauna, vieras/työtila. Putket, lähes kaikki pinnat, kattila, poltin, ym. uus. 2000-luv. Hp. 219.000 €. Tammisaarentie 92. Esittely su 3.8. klo 17.05-17.25. Suvi

Suvi Ahlfors Oy LKV

Tammisaarentie 9, 10300 Karjaa suvi.ahlfors@kotikone.fi Suvi Ahlfors Satu Taponen

0500 505 838 044 746 7035

Katso muut kohteemme www.suviahlfors.fi

valvontaviikonloputkin määräytyvät paikallisesti. Poliisi valvoo erityisesti nuorten alkoholinkäyttöä lasten leikkipaikoilla sekä päiväkotien ja koulujen pihoilla. Poliisi muistuttaa, että alkoholilain mukaan alle 18-vuotias nuori ei saa pitää hallussaan mitään alkoholijuomaa. Jos alle 18-vuotiailta löydetään alkoholia, poliisi ilmoittaa asiasta nuoren vanhemmille sekä lastensuojeluviranomaisille. Lisäksi alaikäiselle juhlijalle langetetaan kahdenkymmenen euron rikesakko ja juomat hävitetään. Poliisi kehottaa vanhempia kiinnittämään huomiota alaikäisten lastensa juhlimiseen koulunalusviikonloppuina, sillä koulujen alkaessa juhlinta on perinteisesti innokkaampaa kuin tavallisina kesäviikonloppuina. Nuorten tulee ottaa vastuuta omista tekemisistään, mutta myös vanhemmat ovat vastuussa alle 18-vuotiaiden lastensa tekemisistä. Poliisi muistuttaa myös, että alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
EU 59 / 3.8.2014 su by Etelä-Uusimaa - Issuu