Mistä apua?
A
vun hakeminen ja oikeanlaisen avun löytäminen on ollut osalle vastaajista haastavaa. Joka neljäs väkivallan kokija ilmoittaa, ettei ole saanut apua väkivallasta toipumiseen, alle 18-vuotiaista yli puolet (56 %). Lähisuhdeväkivaltaan puuttumisen ja siitä toipumisen polulla eri toimijoilla on erilaisia tehtäviä. Poliisi ja terveysasema vastaavat usein välittömään avun tarpeeseen. Turvakoti tarjoaa turvaa akuutissa väkivaltatilanteessa tai sen uhan alla. Terapia ja vertaistukiryhmät tukevat toipumista yleensä silloin, kun akuutti vaaratilanne on ohi. Matalan kynnyksen maksuttomia tukipalveluita tarjoavat lähinnä järjestötoimijat. Kansalaisilla ei välttämättä ole tietoa siitä, mistä oikeanlaista apua omaan tilanteeseen voi hakea, keitä omalla alueella toimii ja miten palveluihin hakeudutaan. Tästä syystä palveluohjaus peruspalveluista on tärkeä osa väkivallan vastaista työtä. Osa vastaajista on hakenut ja saanut apua julkisista palveluista, kuten terveyskeskuksesta ja poliisilta, sosiaalitoimesta ja psykologilta. Peruspalveluissa on
”
Pääsin mielisairaalaan törkeän pahoinpitelyn jälkeen. Poliisin mukaan syy oli osittain minun, koska en ollut pahoinpitelystä aiemmin kertonut. Siksi koen, että en saanut poliisilta apua.”
” ”
Ensimmäinen kontakti oli Nuorten Kriisipisteeseen.” Sisko, joka rikosuhripäivystyksessä töissä. lisäksi hänen kollegansa.”
siis vastausten perusteella valmiutta tukea väkivaltaa kokeneita, mikäli uhri itse ottaa väkivaltakokemuksensa puheeksi. On ongelmallista, jos vastuu väkivallan puheeksiotosta jää uhrille. Peruspalveluissa hoidetaan tyypillisesti oireita mutta oireiden taustalla vaikuttaviin haavoittaviin kokemuksiin ei riittävän usein pysähdytä. Oikean ja riittävän avun saamisen näkökulmasta väkivallasta kysyminen on ammattilaisen tehtävä. Poliisista apua kertoo saaneensa noin 20 % vastaajista, mikä on 10 % vähemmän, kuin poliisille raportoitu väkivalta (30 %). Alle 18-vuotiaiden osalta sosiaalityöntekijä nousee keskeisimmäksi avun tarjoajaksi, 24 % vastaajista kertoo saaneensa apua sosiaalityöntekijältä. Lähes joka viides nuori aikuinen on saanut apua verkosta. Lähes puolet vastaajista on saanut apua järjestöjen tuottamista palveluista, kuten turvakodeista ja vertaistukiryhmistä. Yksilö- tai ryhmämuotoinen terapia on tarjonnut apua 33 % kaikista vastaajista. Nuorten kohdalla avoimissa vastauksissa korostuvat ystävien merkitys arjen tukijoina ja kolmannen sektorin tarjoamat palvelut.
”
Kerroin asiasta lääkärille käynnin yhteydessä, hän ei kommentoinut mitään. Sairaanhoitajalta sain mukaani käyntikortin joka olisi pitänyt antaa hakkaavalle avopuolisolleni silloin. Itse en saanut mitään apua.”
”
70–80-luvuilla ei toisten asioihin puututtu, vaikka ongelmia olisikin havaittu.”
”
Päätin itse pyristellä tilanteesta irti. Myöhemmin olen käsitellyt asiaa psykoterapiassa, ja käsittelen yhä.”
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
14
”
En edes ymmärtänyt kunnolla minulle tehtävän väärin, mutta apua sain oikeasti vasta kun hain kolmannelta sektorilta ymmärrettyäni, että kohta kuolen tai sitten oma vintti pimenee ja kaikki kokemukset purkautuvat niin että tapan tekijän itse. Läheiset ystävät. Viranomaisten suhtautuminen lähinnä traumatisoi lisää.”
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
