Mitä yhteiskunnassa tulisi tehdä?

Sirpa Räsänen tarkastelee opinnäytetyössään Lähisuhdeväkivallasta selviytyneiden ehdotukset väkivallan vähentämiseksi: Analyysi Ensi- ja tur vakotien liiton kyselytutkimuksen tuloksista (2019) verkkokyselyn avoimia vastauksia, jotka koskevat vastaajien näkemyksiä siitä, mitä yhteiskunnassa tulisi tehdä väki vallan vähentämiseksi.

Räsänen on jaotellut esiin nousseet ehdotukset viiteen eri luokkaan:

Asenteiden muutos tiedotuksella ja asioista avoimesti puhumalla

Tunteiden säätelyn opetus

Matalan kynnyksen tukipalvelut

Väkivallan kokijoiden kuuleminen rikosoikeudessa ja poliisin taholta

Syrjäytymisen, päihteiden käytön ja mielenterveyden ongelmien ennaltaehkäisy (Räsänen 2019, 29)

Vastaajat toivoivat väkivallan eri muodoista puhumista ja väkivallan tunnistamisen lisäämistä laajasti kaikissa arjen toimintaympäristöissä, kuten kouluissa ja varhaiskasva tuksessa, mutta myös mediassa. Vastaajat toivoivat, että väkivalta otetaan puheeksi neuvoloissa, lääkärillä ja sosi aalityössä. Vastaajat toivoivat myös väkivaltaan liittyvän häpeän vähentämistä tiedotuksen ja tiedon lisäämisen avulla. Vastaajien mukaan väkivallan yleisyydestä tulee puhua, koska moni elää läheistenkin huomaamatta vä kivaltaisessa suhteessa jopa vuosia. (Räsänen 2019, 30.)

Useat vastaajat toivoivat, että lapsille opetetaan tunnetaitoja ja stressin säätelyn taitoja jo varhaiskasvatuksessa, jotta lapset oppivat hallitsemaan erilaisia tunteita ja kunnioittamaan omia ja toisten rajoja. Turvataitojen opetusta toivottiin eri ikäluokille, osana esimerkiksi pa kollista terveysoppia koulussa. Nuorille aikuisille ehdotettiin myös parisuhdekursseja ja vanhemmuuskursseja ennen lasten saamista. (Räsänen 2019, 32.)

Moni vastaaja toivoi, että väkivallan kokija ja myös koko perhe saisi apua ja tukea ajoissa, ilman että tarvit see pelätä leimatuksi tulemista tai lasten huostaanottoa. Apua tulisi olla heti, kun ilmassa on uhan tuntua. Eräs vastaaja mainitsi hyvänä ideana nähneensä tiedotteen auttavasta puhelimesta ruotsinlaivan terminaalissa. Tie dotusta avusta tulee kohdentaa sinne, missä ihmisetkin ovat. (Räsänen 2019, 33.)

Monet vastaajat toivoivat poliisien asenteiden muu tosta väkivallan kokijaa puolustavammaksi ja väkivaltatuomioiden koventamista. Vastaajat toivoivat väkivallan ja sen uhan sekä vainoamisen huomioimista tapaamisja huoltosopimuksissa. Eräs kirjoittaja ihmetteli, miksi eroavaa pariskuntaa lähes painostetaan yhteishuoltajuu teen, vaikka toinen osapuoli on ollut väkivaltainen toista kohtaan. Hänen kokemuksensa mukaan yhteishuolta juus mahdollisti ex-puolison vainon siihen asti, kun lapsi tuli täysi-ikäiseksi. (Räsänen 2019, 35.)

Vastaajat toivoivat ennaltaehkäisevää väkivaltatyötä, koska ”syrjäytyminen lisää juomista ja juominen väkivaltaa”. Lisäksi toivottiin terapiaa kaikille, ennen kaikkea kokijoille mutta myös väkivallan tekijöille, samoin kuin mielenter veysongelmien seulomista työterveyshuollossa. Vastaajat näkivät väkivallan taustalla ylisukupolvisen kierteen, johon tulisi puuttua tiukemmin. (Räsänen 2019, 36–37.)

”Olen kokenut väkivaltaa lapsuudessa vanhemmiltani, olen kokenut seksuaalista väkivaltaa lapsena ulkopuolisen toimesta, olen kokenut väkivaltaa työpai kalla, olen kokenut väkivaltaa kahdessa eri parisuhteessa.

En siis tiedä mitä tulisi tehdä, väkivaltaa on kaikkialla, ja se on yllättävän hyväksyttyä tai siihen on vaikea puuttua.”

”Väkivallasta pitäisi puhua avoimesti ja vähättelemättä uhria”.

”Puhua siitä enemmän. Erityisesti sen eri muodoista.

Että väkivaltaa ei ole vain lyöminen/hakkaaminen/ potkiminen. Se on henkistä alistamista, kiristämistä, taloudellista väkivaltaa jne.”

”Asennemuutos kaikkea väkivaltaa kohtaan. Väkivalta on tunnistettava ja nähtävä aina tekijän syynä, jotta kokija ei tunne häpeää. Kokijaa ei myöskään pidä kutsua uhriksi, se lamaa. Kokija on väkivallan kohde, väärin kohdeltu ihmi nen, joka voi (halutessaan ja tuella) vapautua väkivallasta.”

”Väkivallasta ja sen monimuotoisuudesta pitäisi puhua enemmän. Poliisilla tulisi olla suuremmat resurssit puuttua perheissä ja parisuhteissa tapahtuvaan väkivaltaan.

Turvakotipaikkoja pitäisi olla kattavasti koko maassa niin, että pystytään vastaamaan alueelliseen tarpeeseen.”

”Varmistaa että apua pyytävä otetaan vakavasti ja hän varmasti pääsee avun piiriin.

Olisi hyvä lisätä tietoisuutta väkivallan ensi merkeistä ja merkkejä mitkä voi johtaa perhesurmaan. Näitä en tiennyt mutta jälkikäteen tunnistan, olimme jossain kohtaa kuitenkin ”ihan tavallinen suomalaisperhe.” ” Lasten kokemassa väkivallassa tunnistaminen ja se, että naapurit ja muut läheiset alkavat puuttua myös perheen sisäisiin asioihin. Kumpi on tärkeämpää, näennäiset hyvät välit vai lapsen elämä?

Meidän kaikkien aikuisten on kannettava vastuu.”

”Trauman vaikutusten ymmärtäminen kaikilla yhteiskunnan tasoilla olisi tärkeää. On vaikeampi tuottaa toiselle vahinkoa, jos tietää, että seu raukset voivat olla elinikäiset.

Ja toisaalta on helpompi toipua väkivallasta mitä enemmän ympärillä on ihmisiä, jotka ymmärtävät ja näkevät vaikutukset ja osaavat auttaa.”