Mistä apua?

Avun hakeminen ja oikeanlaisen avun löytäminen on ollut osalle vastaajista haastavaa. Joka neljäs väkivallan kokija ilmoittaa, ettei ole saanut apua väkivallasta toipumiseen, alle 18-vuotiaista yli puolet (56 %).

Lähisuhdeväkivaltaan puuttumisen ja siitä toipumi sen polulla eri toimijoilla on erilaisia tehtäviä. Poliisi ja terveysasema vastaavat usein välittömään avun tarpee seen. Turvakoti tarjoaa turvaa akuutissa väkivaltatilanteessa tai sen uhan alla. Terapia ja vertaistukiryhmät tukevat toipumista yleensä silloin, kun akuutti vaaratilanne on ohi. Matalan kynnyksen maksuttomia tukipalveluita tarjoavat lähinnä järjestötoimijat. Kansalaisilla ei vält tämättä ole tietoa siitä, mistä oikeanlaista apua omaan tilanteeseen voi hakea, keitä omalla alueella toimii ja mi ten palveluihin hakeudutaan. Tästä syystä palveluohjaus peruspalveluista on tärkeä osa väkivallan vastaista työtä.

Osa vastaajista on hakenut ja saanut apua julki sista palveluista, kuten terveyskeskuksesta ja poliisilta, sosiaalitoimesta ja psykologilta. Peruspalveluissa on siis vastausten perusteella valmiutta tukea väkivaltaa kokeneita, mikäli uhri itse ottaa väkivaltakokemuksen sa puheeksi. On ongelmallista, jos vastuu väkivallan puheeksiotosta jää uhrille. Peruspalveluissa hoidetaan tyypillisesti oireita mutta oireiden taustalla vaikuttaviin haavoittaviin kokemuksiin ei riittävän usein pysähdytä. Oikean ja riittävän avun saamisen näkökulmasta väki vallasta kysyminen on ammattilaisen tehtävä. Poliisista apua kertoo saaneensa noin 20 % vastaajista, mikä on 10 % vähemmän, kuin poliisille raportoitu väkivalta (30 %). Alle 18-vuotiaiden osalta sosiaalityöntekijä nou see keskeisimmäksi avun tarjoajaksi, 24 % vastaajista kertoo saaneensa apua sosiaalityöntekijältä. Lähes joka viides nuori aikuinen on saanut apua verkosta.

Lähes puolet vastaajista on saanut apua järjestöjen tuottamista palveluista, kuten turvakodeista ja vertaistu kiryhmistä. Yksilö- tai ryhmämuotoinen terapia on tarjonnut apua 33 % kaikista vastaajista. Nuorten kohdalla avoimissa vastauksissa korostuvat ystävien merkitys ar jen tukijoina ja kolmannen sektorin tarjoamat palvelut.

”Pääsin mielisairaalaan törkeän pahoinpitelyn jälkeen. Poliisin mukaan syy oli osittain minun, koska en ollut pahoinpitelystä aiemmin kertonut. Siksi koen, että en saanut poliisilta apua.”

”Ensimmäinen kontakti oli Nuorten Kriisipisteeseen.”

”Sisko, joka rikosuhripäivystyksessä töissä. lisäksi hänen kollegansa.” ” Kerroin asiasta lääkärille käynnin yhteydessä, hän ei kommentoinut mitään.

Sairaanhoitajalta sain mukaani käyntikortin joka olisi pitänyt antaa hakkaavalle avopuolisolleni silloin. Itse en saanut mitään apua.”

”70–80-luvuilla ei toisten asioihin puututtu, vaikka ongelmia olisikin havaittu.”

”Päätin itse pyristellä tilanteesta irti. Myöhemmin olen käsitellyt asiaa psykoterapiassa, ja käsittelen yhä.” ” En edes ymmärtänyt kunnolla minulle tehtävän väärin, mutta apua sain oikeasti vasta kun hain kolmannelta sektorilta ymmärrettyäni, että kohta kuolen tai sitten oma vintti pimenee ja kaikki kokemukset purkautuvat niin että tapan tekijän itse. Läheiset ystävät.

Viranomaisten suhtautuminen lähinnä traumatisoi lisää.”

Mistä sait apua?

Voit valita useita vaihtoehtoja.

60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 17,4 % 19,7 % 24,8 % 18,8 % 14,0 % 8,2 % 13,5 % 21,2 % 32,3 % 13,5 % 22,4 % 22,5 %

0 % Terveyskeskus tai Lääkäriasema Poliisi

Turvakoti

Psykologi (työ-, neuvola-, koulu- tms.) Sosiaalityöntekijä Järjestö Vertaistukiryhmä Psykiatri / psykiatrinen sairaanhoitaja Terapia (yksilö tai ryhmämuotoinen) Verkosta (esim. keskustelupalsta, sosiaalisen median suljettu ryhmä tms.) En saanut apua Jokin muu, mikä

Kaikki vastaajat (KA: 6.71, Hajonta: 3.58) (Vastauksia: 706)