Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Toim. Johanna Linner Matikka
EI VAIN SELVIYTYJÄ Mirkku Merimaa
– väkivallasta toipujan tie
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Sisällysluettelo Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan pitkä tie.............................. 3 Kun läheinen satuttaa..........................................................................4 Väkivallan pitkä varjo............................................................................6 Selviytyminen ja joustavuus................................................................7 Verkkokyselyn tulokset.........................................................................8 Kenelle väkivallasta kerrotaan...........................................................10 Mikä sai sinut hakemaan apua?....................................................... 12 Mistä apua?......................................................................................... 14 Toipumisen tuki arjessa.....................................................................16 Mitä yhteiskunnassa tulisi tehdä?.................................................... 18 Avun saaminen on ehto toipumiselle............................................. 20 Lähteet..................................................................................................22
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
2
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan pitkä tie
V
äkivallasta eroon pääsy on kokijalle, kuten myös tekijälle, usein pitkä tie. Väkivallasta selviytyminen on muutakin kuin tilanteesta poispääsyä ja kriisin ylittämistä. Selviytyäkseen väkivallasta on otettava kanta väkivaltaan: en voi hyväksyä sitä elämässäni. Mutta jos väkivalta on jo osa elämää, siitä irtautuminen vaatii tukea ja tietoa, kuulevia korvia, kysymyksiä ja keskustelua. Eroon pääsy voi tarkoittaa ihmissuhteen loppumista, kodin ja elämän piirin vaihtumista ja asian käsittelyä eri tavoin. Miten minun elämässäni kävi näin, miten pääsen tästä eteenpäin, kuka minua auttaa, mistä saan apua, mikä on oikea ratkaisu minulle, läheisilleni, kuinka luottamus elämään palaa, missä menevät minun rajani ja miten sanon -EI? Näitä kysymyksiä ei kenenkään pitäisi väkivaltakokemuksen jälkeen joutua miettimään yksin. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset ovat auttaneet väkivallan eri osapuolia 40 vuoden ajan. Alusta asti olemme auttaneet niin aikuisia väkivallan kokijoita ja tekijöitä kuin lapsiakin. Eri asiat auttavat eri tilanteissa ja eri ihmisiä lopettamaan väkivallan elämässään, selviytymään ja lopulta toipumaan. Halusimme kuulla ja koota kokemuksia väkivallasta selviytymisestä ja kysyimme sitä avoimella verkkokyselyllä. Nettiturvakodissa helmikuusta joulukuun loppuun 2019 avoinna olleeseen kyselyyn vastasi yhteensä 722 henkilöä. Osa vastaajista oli alle 18-vuotiaita. Tässä raportissa kerrotaan niistä tavoista, jotka kyselyn pohjalta auttavat selviytymään väkivallasta: kenelle väkivallasta kerrotaan, mikä saa hakemaan apua, mistä apua saa ja mikä toipumista on tukenut. Sen lisäksi vastaajat kertoivat, mitä yhteiskunnassa pitäisi tehdä väkivallan vähentämiseksi. Nämä vastaukset olivat pysäyttäviä. Ne muodostavat suoranaisen ratkaisujen aarrearkun. Ystävien merkitys väkivallasta selviytymisessä on keskeinen. Ystävät ovat niitä, joille väkivallasta kerrotaan, joilta saa apua ja jotka tukevat toipumista. Ammatikseen auttavien tulee huomioida ystävät merkityksellisenä tukena väkivallasta selviytyjän elämässä. Toipumisen tueksi muodostui myös itsetuntemuksen vahvistuminen. Surullista oli se, että 56 % vastaajista koki, ettei ole saanut apua selviytymiseen. Sydäntä kylmäävää oli myös lukea avoimia vastauksia kysymykseen Mitä yhteiskunnassa tulisi tehdä väkivallan vähentämiseksi. Niissä toistuivat kokemukset vähättelystä, kysymättömyydestä ja puuttumattomuudesta sekä näitä kokemuksia hyödyntävä pohdinta ratkaisuista. Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on kyselyn mukaan yllättävän yleistä ja hyväksyttävää. Tarvitaan koko yhteiskunnan, meidän kaikkien panosta, että asia muuttuu. Ihmisiltä on kysyttävä heidän turvallisuudestaan; kannustamme ystäviä ja ammattilaisia tekemään niin. Kaikkien ammattilaisten on annettava tietoa väkivallan muodoista ja tarjottava apua ja vähintään uskottava kokemuksistaan kertovaa. Apua on tarjolla, mutta päättäjien on huolehdittava, että sitä saadaan kaikille väkivaltaa kokeneille. Yhteiskunnassa on tehtävä työtä, että asenne väkivaltaa ja väkivallasta selviytyjää kohtaan muuttuu. Otetaan askeleita sitä kohti, että väkivallasta toipuja saa tarvitsemansa tuen ja pääsee kiinni turvalliseen elämään. Toukokuu 2020 Tiina Muukkonen Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämispäällikkö Ensi- ja turvakotien liitto
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
3
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Mirkku Merimaa
Kun läheinen satuttaa
M
aailman terveysjärjestön (WHO) mukaan väkivalta on yksi suurimpia ja yhä kasvavia terveyttä uhkaavia ongelmia kaikkialla maailmassa. Väkivalta leviää paitsi ihmisten välisissä suhteissa, valtiollisissa konflikteissa ja humanitaaristen kriisien yhteydessä, myös rasismina ja seksuaaliväkivaltana muun muassa internetin välityksellä nopeammin kuin koskaan aiemmin. Maailmassa on monimuotoista ihmiskauppaa, nykyajan orjuutta, mutta myös paljon arkista väkivaltaa, jota emme aina tunnista väkivallaksi. Piiloon jää erityisesti yksityisissä tiloissa tapahtuva, perheenjäseniin ja läheisiin kohdistuva väkivalta, josta vain pieni osa päätyy viranomaisten tietoon. Naisiin kohdistuu monien tilastojen mukaan miehiä enemmän väkivaltaa lähisuhteissa. Erityisesti seksuaa-
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
lirikoksissa ja vakavissa kuolemaan johtaneissa väkivallan teoissa sekä eron jälkeisen vainon osalta ovat naiset selvästi yliedustettuina. Vuonna 2015 voimaan astunut Istanbulin sopimus (naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston yleissopimus) asettaa jäsenmaille velvollisuuksia torjua ja ennaltaehkäistä väkivaltaa ja auttaa väkivallan uhreja. Sopimus korostaa naisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteitä eli naisiin sukupuolen perusteella kohdistuvaa väkivaltaa sekä perheväkivallan uhreina olevien lasten auttamista. Sopimus velvoittaa myös väkivallan tekijöille tarkoitettujen ohjelmien kehittämistä. Tähän verkkokyselyyn vastasi pääasiassa naisia. Heistä suurin osa on väkivallan uhreja. Kuitenkin lähes joka viides vastaajista vastasi olevansa sekä väkivallan
4
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
kokija että sen tekijä. Tämä kuvaa väkivallan kumuloituvaa luonnetta. Etenkin lapsuudessaan väkivaltaa kokeneilla on riski väkivallan käyttöön myöhemmin ihmissuhteissa. Väkivalta voi myös olla itsetuhoista käytöstä, mikä on epäsuoraa väkivaltaa itseä ja esimerkiksi lapsia kohtaan, jotka ovat riippuvaisia aikuisen tarjoamasta hyvästä hoivasta ja huolenpidosta. Lähisuhteissa tapahtuva väkivalta voi johtaa kuolemaan tai vakavaan vammautumiseen, mutta jättääkseen ihmiseen jälkiä sen ei tarvitse tuottaa fyysisiä vammoja. Kun läheinen henkilö, jonka tulisi tarjota turvaa, tukea ja välittämistä, satuttaa, syntyy syviä, pitkään kipua aiheuttavia psyykkisiä jälkiä. Väkivalta voi olla fyysistä tai henkistä satuttamista tai seksuaalisuutta loukkaavia tekoja, kuten seksiin painostamista tai pakottamista. Se voi olla taloudellista riistoa, uskonnonvapauden rajoittamista tai vakaumukseen nojaavaa painostamista ja kaltoinkohtelua. Se voi olla vainoa, pelottelua, uhkailua ja omaisuuteen tai esimerkiksi lemmikkeihin kohdistuvia vahingoittavia tekoja. Mikään lista väkivallan muodoista ei ole kaiken kattava, sillä henkilö, joka tahtoo kontrolloida, alistaa ja satuttaa, keksii monia erilaisia keinoja sen tekemiseksi. Vastuu väkivallasta on aina sen tekijällä. Toisen tietoinen satuttaminen on teko ja valinta, syitä ja selityksiä ei tule hakea väkivallan kohteelta. Tyypillisimmin väkivalta on tapa reagoida ja toimia tilanteissa, joissa henkilökohtainen stressin sietokyky on koetuksella. Väkivalta voi olla keino kontrolloida toista oman epävarmuuden tai pelon vuoksi tai se on kyvyttömyyttä ilmaista omia tunteita sanoin. Lähisuhteissa tapahtuu myös väkivaltaa, joka johtuu tekijän omasta pahasta olosta, läheisiin kohdistuvista kohtuuttomista odotuksista ja vaatimuksista, päihteiden käytöstä tai mielenterveyden ongelmista. Aina väkivalta ei kuitenkaan ole tarkoituksellista. On myös tilanteita, joissa esimerkiksi vanhemmat käyttävät kasvatuksessa haitallisia keinoja, joita eivät tunnista väkivallaksi, koska heitä itseään on ehkä kasvatettu niin. Näissä tilanteissa ammattilaisten varhainen puuttuminen ja tuen tarjoaminen voivat muuttaa tilanteen. Lasten välisissä suhteissa väkivalta voi olla reaktiivista ja johtua esimerkiksi tunteiden säätelyn haasteista, minkä vuoksi tunnekasvatus ja stressin säätelyn taitojen tukeminen on tärkeää väkivaltaa ennaltaehkäisevää työtä. Myös tekemättä jättäminen eli laiminlyönti voidaan nimetä kaltoinkohteluksi. Etenkin pienten lasten, vammaisten ja vanhusten kohdalla hoivan ja hoidon laiminlyönnillä voi olla vakavia seurauksia.
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
Lapsia pahoinpidellään kodeissaan siinä missä aikuisiakin. Tämän vuoksi lasten ja nuorten kuuleminen on erityisen tärkeää, jotta piilossa olevat kokemukset saadaan esiin. Tämä verkkokysely tuotti lohdutonta tietoa nuorten tilanteesta, joka herättää kysymyksen siitä, kuka lapsia ja nuoria auttaa, kun koti on turvaton paikka. Moni ei tiedä, että nuori voi hakeutua turvakotiin myös itsenäisesti. Lähisuhteissa tapahtunut väkivalta on vakava riskitekijä, joka uhkaa ihmisen hyvinvointia vielä pitkään tapahtuneen väkivallan jälkeen. Yhteistä väkivallan tekijöille ja väkivallan uhreille on väkivallan traumatisoiva vaikutus. Iso osa väkivallan tekijöistä on itse kokenut lapsuudessaan väkivaltaa. Väkivalta siis synnyttää väkivaltaa, jos ei muihin kohdistuvaa, niin itseen kääntyvää. Tämä selvitys nostaa esiin tarinoita ja kokemuksia selviytymisestä ja väkivallasta toipumisesta. Me uskomme, että tuen avulla väkivallasta voi selviytyä ja ajan myötä toipua. Väkivallan kierre on katkaistavissa.
5
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Väkivallan pitkä varjo
L
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
Mirkku Merimaa
ähisuhteissa koettu väkivalta ja lapsuuden kaltoinkohtelu eroaa seurauksiltaan esimerkiksi luonnonkatastrofin tai onnettomuuden seurauksena syntyneestä traumasta. Kun läheinen ihminen satuttaa, paikantuu kipu ihmissuhteen kautta yksilön koko psykofyysiseen olemukseen ja persoonaan. Kyseessä ei ole epäonni tai ikävä sattumus vaan toisen ihmisen tekemä tietoinen haavoittava teko, josta uhri usein kantaa syyllisyyttä ja häpeää, joka ei kuulu hänelle. Tämän seurauksena maailma muuttuu monille väkivaltaa kokeneille ennalta-arvaamattomaksi ja pelottavaksi paikaksi. Koskaan ei voi tietää keneen voi luottaa. Joillekin väkivallan kokijoille väkivallasta tulee myöhemmin tapa puolustautua ennalta-arvaamatonta maailmaa vastaan. Lähisuhteissa tapahtuva väkivalta on luonteeltaan kumuloituvaa ja usein ylisukupolvinen ilmiö. Kuinka yleistä väkivalta on? Tilastokeskuksen mukaan (Tilastokeskus 2019) vuonna 2018 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosten uhreista 76,5 % oli naisia, 23,5 % miehiä ja kaikista uhreista alaikäisiä oli 24,4 %. Kuolemaan johtanut väkivalta lähisuhteissa vuonna 2018 pitää sisällään 16 naisuhria, 8 miestä ja 3 lasta (Helsingin yliopisto 2019). Vuonna 2014 julkaistu FRA:n eli Euroopan perusoikeusviraston tekemän Euroopan laajuisen (n. 42 000 naista) tutkimuksen pohjalta Suomessa nykyisen tai entisen kumppanin tekemää fyysistä ja/ tai seksuaalista väkivaltaa on kokenut 30 % 15 vuotta täyttäneistä naisista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Kouluterveyskysely raportin pohjalta käy ilmi, että tytöt kokevat poikia yleisemmin seksuaalista häirintää sekä henkistä tai fyysistä väkivaltaa perheissä. Pojilla on tyttöjä enemmän fyysisen uhan kokemuksia, jotka olivat yleisimpiä perusopetuksen 8. ja 9.-luokkalaisilla. Perusopetuksen 4.–5.-luokkalaisista 12 prosenttia ilmoitti kokeneensa fyysistä uhkaa vähintään kerran viimeksi kuluneen vuoden aikana. Kouluterveyskysely teetetään kahden vuoden välein. Vuoden 2019 kyselyyn vastasi yhteensä yli 260 000 perusopetuksen 4.–5.-luokkalaista, 8.–9.-luokkalaista sekä lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa 1.–2. vuotta opiskelevaa nuorta. Erityisen pitkäkestoisia seurauksia syntyy lapsuudessa koetusta väkivallasta. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim julkaisi vuonna 2018 uutisen tutkimuksesta, jonka mukaan lapsuudessa koettu kaltoinkohtelu lisää
merkittävästi psykoosiin sairastumisen riskiä, ja arvioi, että aineiston psykoosipotilaista merkittävä osa ei olisi sairastunut ilman traumaattisia lapsuusajan kokemuksia, kuten fyysistä tai seksuaaliväkivaltaa, kiusaamista ja emotionaalista laiminlyöntiä. On useita tutkimuksia, jotka ovat osoittaneet lapsuusajan haitallisten kokemusten yhteyden somaattiseen ja psyykkiseen sairastumiseen. Tunnetuin näistä on mittavan aineiston pohjalta tehty Adverse Childhood Experiences study vuodelta 1997. Ihminen on sosiaalinen olento, joka elää, kasvaa ja kehittyy toisten kanssa ja suhteessa toisiin ihmisiin. Lapsi tarvitsee aikuisten tukea ja ohjausta erityisen pitkään, sillä ihmisaivot saavuttavat aikuisen valmiudet vasta noin 25 vuoden iässä. Kun oma ”lauma”, johon tulisi voida turvautua hädän hetkellä, onkin satuttava ja turvaton, jää yksilö vaille sitä suojaa, jonka varassa hyvä kasvu ja kehitys mahdollistuvat. Väkivalta lähisuhteissa horjuttaa merkittävästi ihmisen perusturvallisuuden kokemusta ja luottamusta toisiin ihmisiin. Väkivallan kokeminen ja todistaminen jättää jäljen, jolla on erilaisia arkeen vaikuttuvia seurauksia. Seuraukset vaihtelevat yksilöittäin, mutta tyypilliset haasteet liittyvät oppimiseen, muistamiseen, keskittymiskykyyn, tunteiden säätelyyn, sosiaalisiin suhteisiin, kykyyn tuntea turvaa ja vaalia unelmia. Lähisuhteissa koetulla väkivallalla on yhteyksiä myös moniin somaattisiin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin (Burke Harris 2019; Korkeila 2008).
6
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Selviytyminen ja joustavuus
V
äkivallasta selviytyminen tarkoittaa pelkistettynä väkivallasta hengissä selviämistä. Väkivallasta toipumisella tarkoitetaan yksilön hyvinvoinnin asteittaista lisääntymistä; toimintakyvyn vahvistumista, oman elämän hallinnan tunteen palautumista, luottamuksen, toivon, unelmien, hyvän olon ja turvan kokemuksen löytymistä ja vahvistumista. Toipuminen edellyttää väkivallasta syntyneiden tunnehaavojen tunnistamista ja hoitamista ja ennen kaikkea väkivallan päättymistä. Toipuminen on prosessi, samaan tapaan kuin onnettomuuden jälkeen saattaa olla välttämätöntä kuntouttaa jotain kehonosaa tai opetella uudelleen kävelemään. Väkivallasta selviytyminen vie aikaa ja toipumista tulee tukea. Osa ihmisistä selviää hyvinkin haastavista elämänkokemuksista kohtuullisen hyvin, osalle kokemukset muodostuvat koko loppuelämää varjostavaksi kivuksi. Positiivinen psykologia syntyi vastavoimana psykologian ongelmakeskeisyydelle ja mielen sairauksien tutkimiselle. Kyseessä on psykologian osa-alue, joka on kiinnostunut siitä, mikä tukee ihmisen hyvinvointia, terveyttä ja kannattelevia sosiaalisia suhteita. Siinä tutkitaan ihmisen hyvinvointiin liittyviä tekijöitä, yksilön ja yhteisöjen vahvuuksiin ja voimavaroihin sekä näiden edistämiseen kiinnittyviä kysymyksiä. Yksi sen kiinnostuksen kohteista on yksilöiden ja yhteisöjen kyky selviytyä, joustaa ja ponnahtaa takaisin vastoinkäymisistä. Niin kutsuttu resilienssitutkimus on myös psykologi, psykoterapeutti Soili Poijulan kirjan teemana Resilienssi – muutosten kohtaamisen taito, jossa Poijula kuljettaa traumateoriaa ja resilienssitutkimusta rinnakkain. Poijula kuvailee resilienssiä kirjassaan muun muassa ”joustavuudeksi, kimmoisuudeksi, pärjäävyydeksi, sinnikkyydeksi, lannistumattomuudeksi ja kestävyydeksi” (Poijula 2018, 16). Kyseessä on teoria aivojen ja mielen joustavuudesta. Resilienssi ei ole persoonallisuuden piirre vaan prosessi, yksilöllinen ja yhteisöllinen voimavara, jota voidaan vahvistaa pitkin elämää. Resilienssiä tukeviksi ja vahvistaviksi tekijöiksi on tunnistettu:
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
■ ■ ■ ■ ■ ■ ■ ■
■
■ ■
Realistinen optimismi Pelon kohtaaminen Sisäinen moraalinen kompassi Henkisyys, hengellisyys, uskonto Sosiaalisen tuen vastaanottaminen Ongelmista puhuminen Esikuvien hyödyntäminen Fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen Emotionaalinen joustavuus (vastuunkanto omista tunteista) Tarkoituksen kokeminen Omien vaikeuksien kääntäminen henkilökohtaisen kasvun alustaksi (Southwick & Charney 2012)
Näitä tekijöitä on mahdollista vahvistaa hyvässä vuoro vaikutuksessa ja asiakaslähtöisessä traumainformoidussa kohtaamisessa arjen toimintaympäristöissä. Traumainformoitu kohtaaminen tarkoittaa tunnehaavoista kärsivien asiakkaiden inhimillistä kohtaamista ja turvan rakentamista, jotta asiakas voi kokea, että hänen on turvallista tukeutua ammattilaisiin ja tarjolla olevaan apuun. Posttraumaattinen kasvu eli trauman jälkeinen henkinen kehittyminen on myös yksi positiivisen psykologian kiinnostuksen kohteista. Siinä on kyse vaikeiden elämänkokemusten jälkeisestä vahvistumisesta ja henkisestä kasvusta, josta myös osa väkivallasta toipuneista raportoi. Tällöin vaikeista kokemuksista toipuminen kääntyy voimavaraksi ja joustavuudeksi. Toipumisen tueksi tarvitaan kuitenkin tukea. Kukaan ei selviä yksin, sillä monille toipuminen on hidas ja aikaa vievä prosessi. Väkivallan aiheuttamien pitkäaikaisten vaikutusten ymmärtäminen auttaa ammattilaisia ohjaamaan asiakasta oikeiden palveluiden piiriin ja edistämään moniammatillista yhteistyötä parhaimman tuen rakentamiseksi.
7
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Verkkokyselyn tulokset
V
erkkokysely väkivallasta selviytymisestä ja toipumisesta tuotti mittavan aineiston. Kyselyymme vastasi aikavälillä 7.2.–31.12.2019 yhteensä 722 henkilöä. Vastaajista 94 % on naisia, 4,7 % miehiä ja 1,3 % muun sukupuolisia. Puolet kyselyyn vastanneista on 30–55-vuotiaita. 19–29-vuotiaita aineistossa on 124 ja alle 18-vuotiaita 28 henkilöä. Eläkeikäisiä, 66-vuotiaita tai sitä vanhempia aineistossa on yhteensä 12 henkeä. Ensi- ja turvakotien liitto on jäsenyhdistyksineen suurin valtakunnallisesti lähisuhdeväkivaltaan matalan kynnyksen periaatteella apua tarjoava toimija. Vastaajat kuvaavat avoimissa vastauksissaan nimenomaan lähisuhteissa, kuten parisuhteissa ja lapsuudenperheessä, tapahtunutta väkivaltaa. Aineistossa on muutamia mainintoja kiusaamisesta. Voittopuolisesti vastaajat ovat väkivallan kokijoita (82 %). 17 % vastaajista ilmoittaa olevansa sekä väkivallan kokija että sen tekijä. Väkivallan tekijöitä aineistossa on vain 4 henkilöä (0,4 %). Vastaa-
Kysely herätti minussa:
” ”
Toivoa! En tiedä ennestään oikeastaan, mistä apua voisi oikein hakea ja tuossa oli hyvin monta vaihtoehtoa.” Kysely herätti minussa vahvoja tunteita menneestä ja selviytymisestä, suurta kiitollisuutta minua auttaneeseen Setlementti yhdistykseen ja siellä olleeseen terapeuttiin, joka osasi keskustelulla ja kysymyksillä avata silmäni vieläkin paremmin näkemään tilanteen. Lisäksi minussa heräsi suuttumusta ja turhautumista siihen, miten lähisuhdeväkivaltaan suhtaudutaan virallisella tasolla.”
jat ovat eri puolilta Suomea, Etelä-Suomi on kuitenkin vahvimmin edustettuna (54,5 %). Taustatietojen lisäksi olemme kysyneet vastaajilta: kenelle hän kertoi väkivallasta, mikä sai hänet hakemaan apua, mistä hän sai apua ja mikä tuki hänen toipumistaan. Lisäksi olemme kysyneet avoimella kysymyksellä ”Mitä yhteiskunnassa tulisi tehdä väkivallan vähentämiseksi?”. Tämän kysymyksen vastausten pohjalta on tehty opinnäytetyö (Räsänen 2019), jonka analyysiä hyödynnetään tässä raportissa. Vastaajat ovat hakeneet ja saaneet apua useilta eri tahoilta sekä löytäneet arkeensa sopivia toipumista tukevia elementtejä. Osa vastaajista kuitenkin kertoo, ettei ole kertonut väkivallasta toistaiseksi kenellekään (~12 %) eikä ole saanut apua väkivallasta toipumiseen (22 %). Merkille pantavaa on myös se, että vastaajat ovat kertoneet väkivallasta melko harvoin viranomaisille.
” ”
Uskoa tulevaan. Uskoa itseen, kiitollisuutta että on selvinnyt.”
”
Pieni toivonpilkahdus kävi – josko aika alkaisi olla valmis inhimillisemmälle tulevaisuudelle. Tarvitsemme rohkeita ja uudistavia päättäjiä, jotka nostavat inhimillisyyden, henkisyyden ja köyhyyden torjumisen prioriteettilistan kärkeen.”
Niin paljon tunteita nousi pintaan vaikka kokemuksesta jo yli 10v. Kolmetoista vuotta kestäneen henkisen ja fyysisen väkivallan alla eläneenä edelleen tunteet ottavat vallan monissa asioissa.”
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
8
”
Tunnen vilpitöntä iloa siitä, että olen henkilökohtaisesti selvinnyt. Heräsi halu auttaa.”
”
Tunne, että onko vielä mahdollista saada apua lapsuuden traumoihin. Miksi elämäni on niin yksinäistä, työsuhteeni ja parisuhteeni lyhytkestoisia, pintapuolisia ystävyyssuhteita. Vaikuttaako lapsuuden huono itsetunto koko elämän? En pysty luottamaan, vakiintumaan ihmissuhteissa enkä työelämässä.”
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Taustatiedot
60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 %
3,9 %
Alle 18 vuotta
17,2 %
19–29 vuotta
51,5 %
30–45 vuotta
19,1 %
46–55 vuotta
6,7 %
56–65 vuotta
1,5 %
66–75 vuotta
0,1 %
76 vuotta tai enemmän
54,5 %
Etelä-Suomi
16,1 %
Länsi-Suomi
7,7 %
Keski-Suomi
8,7 %
Itä-Suomi
0,3 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 %
0,6 %
l Olen käyttänyt väkivaltaa 82,1 %
l Olen kokenut ja käyttänyt väkivaltaa Kaikki vastaajat (KA: 1.35, Hajonta:0.76) (Vastauksia: 698)
0 %
12,7 %
l Olen kokenut väkivaltaa
17,3 %
Pohjois-Suomi
1,3 % 4,7 %
l Nainen l Mies l Muu
94,0 %
Kaikki vastaajat (kKA: 1.35, Hajonta: 0.76) (Vastauksia: 698)
Ahvenanmaa
0 %
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
9
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Kenelle väkivallasta kerrotaan
V
äkivallasta selviytyminen alkaa hiljaisuuden rikkomisella. Kolme vastaajien keskuudessa suosituinta ryhmää edustavat arjen ihmissuhteita. Erityisesti nuoret alle 18–29-vuotiaat kertoivat väkivallasta läheiselle ystävälle (63 %), kaverille (45 %) tai vanhemmalle (44 %). Kaikkien vastanneiden keskuudessa läheiselle ystävälle väkivallasta kertoi 55,8 % vastanneista ja seurustelukumppanille tai puolisolle yhteensä 26,5 %. Väkivaltatyön ammattilaiselle väkivallasta kertoi neljäsosa (~25 %). Lähes 40 % vastanneista kertoi väkivallasta terapeutilleen. Peruspalveluissa toimiville eri alojen ammattilaisille, joilla olisi parhaimmat mahdollisuudet puuttua väkival-
”
Sisko joutui kuulemaan eniten ja liian nuorena. Lopulta kun tilanne oli ”kuole, tapa tai lähde” hain ja sain apua kolmannelta sektorilta hyvältä ammattilaiselta. Sittemmin terapiaa jne. Poliisi suurin piirtein nauroi päin naamaa ja sovittelijat (tapausta soviteltiin) syyllistyivät minua, vaikka olin vain kokija ja väkivalta raakaa.”
taan varhain ja ohjata uhri palveluiden piiriin, kerrotaan harvoin ensimmäisten joukossa väkivaltakokemuksista. Kuraattorille (3 %) ja opettajalle (3,5 %) väkivallasta kerrotaan harvoin. Edellä mainitun Kouluterveyskyselyn tulosten pohjalta tämä on varsin huolestuttava tieto. Poliisi ja terveydenhoitaja erottuvat joukosta. Poliisille väkivallasta ilmoitti noin 30 % vastaajista, terveydenhoitajalle väkivallasta kertoi 11 % vastaajista. Vain 1 % vastaajista kertoi väkivallasta kätilölle. Huolestuttavinta on, että 12,6 % väkivallan kokijoista ei ole kertonut väkivallasta kenellekään.
”
Alkuun en uskaltanut kertoa kenellekään. Lopulta oli pakko, kun pelkäsin, että kuolen. Alkuun kukaan ei edes uskonut. Lopulta kaikki uskoivat.”
”
Silloin 90-luvun alussa asiasta etupäässä vaiettiin ja jälkiä peiteltiin, se oli enemmänkin hävettettiin.”
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
10
”
En ymmärtänyt hengellistä väkivaltaa väkivallaksi. Myöhemmin ajauduin suhteisiin, joissa oli henkistä ja seksuaalista välkivaltaa. Ajattelin, että olin itse valinnut sen, joten ei ollut kerrottavaa.”
”
Koin lapsena henkistä väkivaltaa ja näin väkivallan tekoja. Lapsena en kertonut asioista kenellekään, aikuisena vasta ymmärsin kokeneeni väkivaltaa.”
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Kenelle kerroit väkivallasta? Voit valita useita eri vaihtoehtoja. – Jokin muu, mikä (Kaikki vastaajat)
32,8 %
Vanhemmalle
36,0 %
Kavereille
14,7 %
Seurustelukumppanille
11,8 %
Puolisolle
5,0 %
60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 %
Isovanhemmalle
20,1 %
Sukulaiselle (kummi, serkku tms.)
55,8 %
Läheiselle ystävälle
15,7 %
Työtoverille
39,6 %
Terapeutille
4,2 %
Kuraattorille
3,9 %
Opettajalle
11,7 %
Terveydenhoitajalle
29,3 %
Poliisille
1,5 %
Kätilölle
2,4 %
Papille
3,3 %
Chat tukihenkilölle
24,7 %
Väkivaltatyön ammattilaiselle
12,4 %
En kertonut kenellekään
15,0 %
Jokin muu, mikä
0 %
Kaikki vastaajat (KA:8.41, Hajonta:5.43) (Vastauksia:720)
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
11
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Mikä sai sinut hakemaan apua?
V
äkivallasta kertominen on ensimmäinen askel, mutta avun hakemiseen tarvitaan usein vielä enemmän. Motivaatio avun hakemiseen ja sen vastaanottamiseen vaatii joskus aikaa. Siihen nähden, kuinka moni kertoo väkivallasta ensi sijassa läheiselle ystävälle, on merkille pantavaa, että vain osa motivoituu hakemaan apua ystävien tuella. Kaikista vastanneista vain joka kymmenes (9,5 %) hakeutui avun piiriin ystävän tuen ja motivoinnin seurauksena. Poikkeuksena olivat alle 18-vuotiaat, joiden kohdalla luku oli huomattavasti korkeampi (24 %). Nuorten aikuisten eli 19–29-vuotiaiden kohdalla noin 15 % motivoitui hakemaan apua ystävän tuella. Reilu 30 % kaikista kyselyyn vastanneista kertoo, että haki apua, kun ymmärsi, että väkivalta voi johtaa kuolemaan. Huoli omasta jaksamisesta ja terveydestä oli suosituin vastaus kaikkien vastanneiden kesken, lähes puolet vastaajista (46 %) motivoitui tästä syystä hakeutumaan avun piiriin. Huoli lapsista motivoi noin 40 % vastaajista etsimään itselleen apua. Vastaukset kuvastavat väkivallasta irtaantumisen prosessimaisuutta. Lähisuhteissa koettu väkivalta päättyy harvoin ensimmäiseen väkivallan tekoon ja harva lähtee suhteesta ensimmäisen lyönnin jälkeen.
”
”
Jouduin vakavan pahoinpitelyn jälkeen sairaalaan, jonka kautta menin turvakotiin. Hätäkeskus hälyytti tilanteessa paikalle sekä ensihoitoyksikön, että poliisin ja sitä kautta asia eteni viranomaisten tietoon. Turvakodissa myönsin, että olin kokenut jo vuosia sekä henkistäettä fyysistä väkivaltaa.” Käytin lääkkeenä alkoholia runsaasti aina 16-vuotiaasta 40-vuotiaaksi.”
Alle 18-vuotiaiden vastaajien ryhmässä itsetuhoiset ajatukset (48 %) olivat merkittävä syy avun hakemiseen. Kaikkien vastanneiden keskuudessa itsetuhoiset ajatukset toimivat motivaationa joka viidennelle (19,9 %). Pelon kanssa elämiseen kyllästyminen johti avun hakemiseen joka kolmannen vastaajan kohdalla. Alle 18-vuotiaiden kohdalla pelkoon kyllästyminen motivoi avun piiriin 44 % vastanneista. Kyselyn vastaukset kuvastavat lähisuhdeväkivallan tuhoisuutta ja vakavuutta. Etenkin nuorten kohdalla tulos osoittaa, kuinka perheessä tai kaveri- ja seurustelusuhteissa koettu väkivalta on merkittävä itsetuhoisuutta kasvattava tekijä, mikä tulee ottaa vakavasti nuorten palveluita kehitettäessä. Tulosten pohjalta vaikuttaa siltä, että motivaatio avun hakemiseen syntyy hitaasti ja vasta vakavasta huolesta ja pelosta käsin. Avoimista vastauksista erottuu pääasiassa kolme erilaista väkivallan kokijan luokkaa: ne, jotka eivät ole hakeneet apua tai ovat hakeneet sitä saamatta, ne, jotka hakivat apua viranomaisen (poliisi, lääkäri, sosiaalityöntekijä) ohjaamana ja ne, jotka hakivat apua epäsuorasti esimerkiksi mielenterveysongelmaan tai päihderiippuvuuteen.
”
Minua on auttanut että muut ovat ottaneet vakavasti ja pitäneet vakavana.”
”
Lapset tekivät rikosilmoituksen ja ilman heitä en olisi tähän kyennyt.”
”
En koskaan hakenut apua. Vasta yli nelikymppisenä kerroin isäni teoista puolisolleni ja parille hyvälle ystävälleni.”
”
Ajauduin mielenterveys ongelmien takia hoitoon ja väkivalta paljastui sitä kautta.”
”
En halua siirtää kokemaani omiin lapsiin, halusin käydä asiat lävitse ennen perheen perustamista.”
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
12
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Mikä sai sinut hakemaan apua? Valitse kolme sinulle tärkeintä vaihtoehtoa.
60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 %
15,8 %
Asiasta puhuminen
25,9 %
Kun ymmärsin kokeneeni väkivaltaa
5,4 %
Kun ymmärsin käyttäväni väkivaltaa
36,4 %
Kun ymmärsin, että se mitä on tapahtunut, oli väkivaltaa ja väärin
32,7 %
Kyllästyin pelkäämään
31,8 %
Ymmärsin että voin kuolla
3,7 %
Ymmärsin että saatan tappaa
9,5 %
Ystävien tuki ja motivointi
18,5 %
Oma motivaatio muutokseen
38,9 %
Huoli lapsista
2,5 %
Huoli sisaruksista
3,4 %
Huoli vanhemmista/vanhemmasta
4,1 %
Ulkopuolisten painostus
6,9 %
Pelko lasten menettämisestä
1,0 %
Pelko puolison menettämisestä
46,3 %
Huoli omasta terveydestä ja jaksamisesta
19,9 %
Itsetuhoiset ajatukset
12,6 %
Jokin muu, mikä
0 %
Kaikki vastaajat (KA:8.82, Hajonta:5.38) (Vastauksia:707)
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
13
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Mistä apua?
A
vun hakeminen ja oikeanlaisen avun löytäminen on ollut osalle vastaajista haastavaa. Joka neljäs väkivallan kokija ilmoittaa, ettei ole saanut apua väkivallasta toipumiseen, alle 18-vuotiaista yli puolet (56 %). Lähisuhdeväkivaltaan puuttumisen ja siitä toipumisen polulla eri toimijoilla on erilaisia tehtäviä. Poliisi ja terveysasema vastaavat usein välittömään avun tarpeeseen. Turvakoti tarjoaa turvaa akuutissa väkivaltatilanteessa tai sen uhan alla. Terapia ja vertaistukiryhmät tukevat toipumista yleensä silloin, kun akuutti vaaratilanne on ohi. Matalan kynnyksen maksuttomia tukipalveluita tarjoavat lähinnä järjestötoimijat. Kansalaisilla ei välttämättä ole tietoa siitä, mistä oikeanlaista apua omaan tilanteeseen voi hakea, keitä omalla alueella toimii ja miten palveluihin hakeudutaan. Tästä syystä palveluohjaus peruspalveluista on tärkeä osa väkivallan vastaista työtä. Osa vastaajista on hakenut ja saanut apua julkisista palveluista, kuten terveyskeskuksesta ja poliisilta, sosiaalitoimesta ja psykologilta. Peruspalveluissa on
”
Pääsin mielisairaalaan törkeän pahoinpitelyn jälkeen. Poliisin mukaan syy oli osittain minun, koska en ollut pahoinpitelystä aiemmin kertonut. Siksi koen, että en saanut poliisilta apua.”
” ”
Ensimmäinen kontakti oli Nuorten Kriisipisteeseen.” Sisko, joka rikosuhripäivystyksessä töissä. lisäksi hänen kollegansa.”
siis vastausten perusteella valmiutta tukea väkivaltaa kokeneita, mikäli uhri itse ottaa väkivaltakokemuksensa puheeksi. On ongelmallista, jos vastuu väkivallan puheeksiotosta jää uhrille. Peruspalveluissa hoidetaan tyypillisesti oireita mutta oireiden taustalla vaikuttaviin haavoittaviin kokemuksiin ei riittävän usein pysähdytä. Oikean ja riittävän avun saamisen näkökulmasta väkivallasta kysyminen on ammattilaisen tehtävä. Poliisista apua kertoo saaneensa noin 20 % vastaajista, mikä on 10 % vähemmän, kuin poliisille raportoitu väkivalta (30 %). Alle 18-vuotiaiden osalta sosiaalityöntekijä nousee keskeisimmäksi avun tarjoajaksi, 24 % vastaajista kertoo saaneensa apua sosiaalityöntekijältä. Lähes joka viides nuori aikuinen on saanut apua verkosta. Lähes puolet vastaajista on saanut apua järjestöjen tuottamista palveluista, kuten turvakodeista ja vertaistukiryhmistä. Yksilö- tai ryhmämuotoinen terapia on tarjonnut apua 33 % kaikista vastaajista. Nuorten kohdalla avoimissa vastauksissa korostuvat ystävien merkitys arjen tukijoina ja kolmannen sektorin tarjoamat palvelut.
”
Kerroin asiasta lääkärille käynnin yhteydessä, hän ei kommentoinut mitään. Sairaanhoitajalta sain mukaani käyntikortin joka olisi pitänyt antaa hakkaavalle avopuolisolleni silloin. Itse en saanut mitään apua.”
”
70–80-luvuilla ei toisten asioihin puututtu, vaikka ongelmia olisikin havaittu.”
”
Päätin itse pyristellä tilanteesta irti. Myöhemmin olen käsitellyt asiaa psykoterapiassa, ja käsittelen yhä.”
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
14
”
En edes ymmärtänyt kunnolla minulle tehtävän väärin, mutta apua sain oikeasti vasta kun hain kolmannelta sektorilta ymmärrettyäni, että kohta kuolen tai sitten oma vintti pimenee ja kaikki kokemukset purkautuvat niin että tapan tekijän itse. Läheiset ystävät. Viranomaisten suhtautuminen lähinnä traumatisoi lisää.”
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Mistä sait apua? Voit valita useita vaihtoehtoja. 17,4 %
Terveyskeskus tai Lääkäriasema
19,7 %
Poliisi
24,8 %
Turvakoti
18,8 %
Psykologi (työ-, neuvola-, koulu- tms.)
14,0 %
Sosiaalityöntekijä
8,2 %
60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 %
Järjestö
13,5 %
Vertaistukiryhmä
21,2 %
Psykiatri / psykiatrinen sairaanhoitaja
32,3 %
Terapia (yksilö tai ryhmämuotoinen)
13,5 %
Verkosta (esim. keskustelupalsta, sosiaalisen median suljettu ryhmä tms.)
22,4 %
En saanut apua
22,5 %
Jokin muu, mikä
0 %
Kaikki vastaajat (KA: 6.71, Hajonta: 3.58) (Vastauksia: 706)
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
15
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Toipumisen tuki arjessa
T
urvan kokemuksen kasvaminen on toipumisessa keskeistä, ja tavat sen vahvistamiseksi ovat yksilöllisiä. Terapeutti tai tukihenkilö ei ole arjessa läsnä jatkuvasti. Turvaa on siksi kasvatettava siten, että se kantaa myös arjen tilanteissa. Työstä ja opinnoista suoriutuminen, vanhemmuus ja parisuhde tulevat haastetuksi, jos väkivaltakokemukseen ei saa apua. Väkivallan ylisukupolvisen kierteen katkaisemiseksi on ensisijaista ohjata väkivaltaa kokeneet toipumisen tielle. Väkivallasta toipuminen on aina yksilöllinen matka. Toipumista tukeneista asioista ystävät nousevat kaikkein merkittävimmäksi yksittäiseksi asiaksi. Puolet kaikista vastaajista ja 70 % alle 18-vuotiaista on vastannut ystävien olevan yksi merkittävimmistä toipumisen tukijoista. Toiseksi tärkeimmäksi tekijäksi tunnistetaan itsetuntemuksen lisääminen, kuten omien vahvuuksien
” ” ”
Kun näin lasteni helpotuksen ja onnellisuuden turvasta.”
”
Asioista puhuminen avoimesti ja blogin kirjoittaminen.”
”
Perheen yhdessä oloa sekä lapsille ehjämpi mielenterveys samoin mieheni mutta ennenkaikki oman minuuden tasapainoksi tulemiseksi.”
”
Ensi- ja turvakodilta saamani tuki terapiakäynneiltä. Ouluun terveiset ja kiitokset. Opin asettamaan rajoja.”
”
Vertaisryhmä, joka kokoontui parin vuoden ajan kerran viikkoon.”
”
Uusi turvallinen ja rakastava parisuhde.”
Isovanhempi joka katsoi minua rakastavin silmin.” Yllättävän hanakka ja tosissaan ottava kunnallisen ja järjestöllisen tahojen tarjoama apu. Myös oma vahva motivaatio muuttaa elämä suunta.”
tunnistaminen. Vastaajista 40 % nimesi itsetuntemuksen vahvistumisen yhdeksi tärkeimmistä toipumista tukevaksi tekijäksi. Kolmantena yksittäisenä tekijänä mainitaan vanhemmuus (37,5 %). Alle 18-vuotiaiden ryhmässä eläimet ohittivat vanhemmuuden. Ikäihmisten osalta päihteettömyys nousi muita ikäryhmiä tärkeämmäksi: 65-vuotiaista ja sitä vanhemmista 33 % nimesi sen merkittäväksi toipumista tukevaksi tekijäksi. Mielekkäät liikunta- tai muut harrastukset (esim. lenkkeily, kuntosali, tanssi, jooga) tukevat myös toipujien arkea. Noin neljäsosa (26 %) vastaajista nimesi omien arvojen vaalimisen tärkeäksi. Luonto on ollut merkittävä tuki 20 %:lle vastaajista. Merkityksellinen työ ja hyvä parisuhde sekä unelmien vaaliminen tulevat listalle seuraavina. Avoimissa vastauksissa korostuvat terapia ja oma perhe toipumista tukevina tekijöinä.
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
16
”
Tiedon saaminen lähisuhdeväkivallasta. Luin tutkimuksia erityisesti feministisiä akateemisia tutkimuksia aiheesta, niin kotimaisia kuin ulkomaisia. Tietämys lisäsi ymmärrystä siihen mitä olen käynyt läpi.”
”
Osittain koen, että ei vieläkään ole selvinnyt vuosien takaisista asioista.”
”
Elämän rauhoittuminen ja normalisoituminen. Uusi terve parisuhde.”
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Mikä tuki toipumistasi? Valitse kolme sinulle tärkeintä asiaa 19,1 %
Parisuhde
37,5 %
Vanhemmuus
50,8 %
Ystävät
8,1 %
Merkityksellinen työ
12,5 %
Opiskelu (ammatillinen tai muu)
40,7 %
Itsetuntemuksen vahvistaminen (esim. omien vahvuuksien tunnistaminen)
26,1 %
Omien arvojen nimeäminen ja niihin kiinnittyminen
17,1 %
Kuntoliikunta (esim. lenkkeily, kuntosali, nyrkkeily tms.)
3,4 %
Ryhmäliikunta (esim. joukkuepelit, aerobic, spinning tms.)
4,5 %
Jooga, Taiji, Qigong tai muu vastaava
6,5 %
Mindfulness ja meditaatio
4,1 %
Tanssi
20,7 %
Luonto
17,6 %
Eläimet
7,6 %
Käsityöt
9,5 %
Päihteettömyys
6,4 %
Elämäntaparemontti (ravinto, uni, liikunta)
9,5 %
Taide ja kulttuuri
9,2 %
Henkisyys tai hengellisyys
7,8 %
Uskonto tai elämänkatsomus
16,3 %
60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 %
Kannatteleva työyhteisö
18,3 %
Unelmien vaaliminen
6,2 %
Tärkeä harrastus
18,8 %
Jokin muu, mikä
0 %
Kaikki vastaajat (KA: 9.89, Hajonta: 7.19) (Vastauksia: 706)
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
17
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Mitä yhteiskunnassa tulisi tehdä?
S
irpa Räsänen tarkastelee opinnäytetyössään Lähi suhdeväkivallasta selviytyneiden ehdotukset väkivallan vähentämiseksi: Analyysi Ensi- ja turvakotien liiton kyselytutkimuksen tuloksista (2019) verkkokyselyn avoimia vastauksia, jotka koskevat vastaajien näkemyksiä siitä, mitä yhteiskunnassa tulisi tehdä väkivallan vähentämiseksi. Räsänen on jaotellut esiin nousseet ehdotukset viiteen eri luokkaan: ■ Asenteiden muutos tiedotuksella ja asioista avoimesti puhumalla ■ Tunteiden säätelyn opetus ■ Matalan kynnyksen tukipalvelut ■ Väkivallan kokijoiden kuuleminen rikosoikeudessa ja poliisin taholta ■ Syrjäytymisen, päihteiden käytön ja mielenterveyden ongelmien ennaltaehkäisy (Räsänen 2019, 29) Vastaajat toivoivat väkivallan eri muodoista puhumista ja väkivallan tunnistamisen lisäämistä laajasti kaikissa arjen toimintaympäristöissä, kuten kouluissa ja varhaiskasvatuksessa, mutta myös mediassa. Vastaajat toivoivat, että väkivalta otetaan puheeksi neuvoloissa, lääkärillä ja sosiaalityössä. Vastaajat toivoivat myös väkivaltaan liittyvän häpeän vähentämistä tiedotuksen ja tiedon lisäämisen avulla. Vastaajien mukaan väkivallan yleisyydestä tulee puhua, koska moni elää läheistenkin huomaamatta väkivaltaisessa suhteessa jopa vuosia. (Räsänen 2019, 30.) Useat vastaajat toivoivat, että lapsille opetetaan tunnetaitoja ja stressin säätelyn taitoja jo varhaiskasvatuksessa, jotta lapset oppivat hallitsemaan erilaisia tunteita ja kunnioittamaan omia ja toisten rajoja. Turvataitojen opetusta toivottiin eri ikäluokille, osana esimerkiksi pakollista terveysoppia koulussa. Nuorille aikuisille ehdotettiin myös parisuhdekursseja ja vanhemmuuskursseja ennen lasten saamista. (Räsänen 2019, 32.)
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
Moni vastaaja toivoi, että väkivallan kokija ja myös koko perhe saisi apua ja tukea ajoissa, ilman että tarvitsee pelätä leimatuksi tulemista tai lasten huostaanottoa. Apua tulisi olla heti, kun ilmassa on uhan tuntua. Eräs vastaaja mainitsi hyvänä ideana nähneensä tiedotteen auttavasta puhelimesta ruotsinlaivan terminaalissa. Tiedotusta avusta tulee kohdentaa sinne, missä ihmisetkin ovat. (Räsänen 2019, 33.) Monet vastaajat toivoivat poliisien asenteiden muutosta väkivallan kokijaa puolustavammaksi ja väkivaltatuomioiden koventamista. Vastaajat toivoivat väkivallan ja sen uhan sekä vainoamisen huomioimista tapaamisja huoltosopimuksissa. Eräs kirjoittaja ihmetteli, miksi eroavaa pariskuntaa lähes painostetaan yhteishuoltajuuteen, vaikka toinen osapuoli on ollut väkivaltainen toista kohtaan. Hänen kokemuksensa mukaan yhteishuoltajuus mahdollisti ex-puolison vainon siihen asti, kun lapsi tuli täysi-ikäiseksi. (Räsänen 2019, 35.) Vastaajat toivoivat ennaltaehkäisevää väkivaltatyötä, koska ”syrjäytyminen lisää juomista ja juominen väkivaltaa”. Lisäksi toivottiin terapiaa kaikille, ennen kaikkea kokijoille mutta myös väkivallan tekijöille, samoin kuin mielenterveysongelmien seulomista työterveyshuollossa. Vastaajat näkivät väkivallan taustalla ylisukupolvisen kierteen, johon tulisi puuttua tiukemmin. (Räsänen 2019, 36–37.)
18
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
”
Olen kokenut väkivaltaa lapsuudessa vanhemmiltani, olen kokenut seksuaalista väkivaltaa lapsena ulkopuolisen toimesta, olen kokenut väkivaltaa työpaikalla, olen kokenut väkivaltaa kahdessa eri parisuhteessa. En siis tiedä mitä tulisi tehdä, väkivaltaa on kaikkialla, ja se on yllättävän hyväksyttyä tai siihen on vaikea puuttua.”
” ”
Väkivallasta pitäisi puhua avoimesti ja vähättelemättä uhria”.
”
Asennemuutos kaikkea väkivaltaa kohtaan. Väkivalta on tunnistettava ja nähtävä aina tekijän syynä, jotta kokija ei tunne häpeää. Kokijaa ei
Puhua siitä enemmän. Erityisesti sen eri muodoista. Että väkivaltaa ei ole vain lyöminen/hakkaaminen/ potkiminen. Se on henkistä alistamista, kiristämistä, taloudellista väkivaltaa jne.”
myöskään pidä kutsua uhriksi, se lamaa. Kokija on väkivallan kohde, väärin kohdeltu ihminen, joka voi (halutessaan ja tuella) vapautua väkivallasta.”
”
”
Väkivallasta ja sen monimuotoisuudesta pitäisi puhua enemmän. Poliisilla tulisi olla suuremmat resurssit puuttua perheissä ja parisuhteissa tapahtuvaan väkivaltaan. Turvakotipaikkoja pitäisi olla kattavasti koko maassa niin, että pystytään vastaamaan alueelliseen tarpeeseen.” Varmistaa että apua pyytävä otetaan vakavasti ja hän varmasti pääsee avun piiriin. Olisi hyvä lisätä tietoisuutta väkivallan ensi merkeistä ja merkkejä mitkä voi johtaa perhesurmaan. Näitä en tiennyt mutta jälkikäteen tunnistan, olimme jossain kohtaa kuitenkin ”ihan tavallinen suomalaisperhe.”
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
19
”
Lasten kokemassa väkivallassa tunnistaminen ja se, että naapurit ja muut läheiset alkavat puuttua myös perheen sisäisiin asioihin. Kumpi on tärkeämpää, näennäiset hyvät välit vai lapsen elämä? Meidän kaikkien aikuisten on kannettava vastuu.”
”
Trauman vaikutusten ymmärtäminen kaikilla yhteiskunnan tasoilla olisi tärkeää. On vaikeampi tuottaa toiselle vahinkoa, jos tietää, että seuraukset voivat olla elinikäiset. Ja toisaalta on helpompi toipua väkivallasta mitä enemmän ympärillä on ihmisiä, jotka ymmärtävät ja näkevät vaikutukset ja osaavat auttaa.”
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Avun saaminen on ehto toipumiselle
V
äkivallasta on mahdollista toipua. Haitallisten elämänkokemusten kautta on mahdollista jopa vahvistua. Oleellisin kysymys on kuitenkin se, saako ihminen apua kokemuksensa jäsentämiseen ja käsittelyyn, onko hänellä riittävästi tukea arjessaan toipumisen mahdollistumiseksi. Tämä on keskeinen kysymys naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ja ylisukupolvisten väkivallan kierteiden katkaisemisen näkökulmasta. Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta eli ns. Istanbulin sopimus astui Suomessa voimaan elokuussa 2015. Syksyllä 2019 Suomi sai Euroopan neuvoston tarkastusryhmältä (Group of Experts on Action against Violence against Women and Domestic Violence) huomautuksia ja ehdotuksia, joiden pohjalta naisiin kohdistuvaa ja perheväkivaltaa voitaisiin ennaltaehkäistä paremmin. Huomautukset pitävät sisällään mm. viranomaisten koulutuksen lisäämisen ilmiön tunnistamiseksi, sukupuolineutraalin kielen muuttamista sellaiseksi, että se tunnustaa naisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteet sekä lasten suojelun väkivallalta erityisesti huolto- ja tapaamissopimuksia tehtäessä, tilanteissa, joissa eron taustalla on ollut väkivaltaa. Verkkokyselyn tulosten pohjalta GREVIOn suosituksiin on helppo yhtyä. ”Vastausaineistossani esiin tulleista asioista Istanbulin sopimukseen ja sen toimeenpanoon resonoivat parhaiten toimenpide-ehdotukset tiedotuksesta ja ammattihenkilöstön koulutuksesta väkivallan eri muodoista, ja lakien ja rangaistusten tiukentaminen sekä matalan kynnyksen tukitoimien tarve. Näistä vastaajat olivat siis yhtä mieltä Istanbulin sopimuksen kanssa. Molemmissa, sekä vastausaineistossani että sopimuksessa ja sen toimeenpanosuunnitelmassa tuli esiin myös tunteiden käsittelytaitojen ja turvataitojen opetus ja aputoimet väkivallan tekijöille väkivallasta irti pääsemiseen.” (Räsänen 2019, 40.) Traumatutkimuksessa on todettu, että ihmiset, jotka ovat joutuneet lapsuudessaan pitkäkestoisesti kaltoinkohdelluiksi ja joille on siitä syystä kehittynyt monimutkainen ja varauksellinen tapa suhtautua maailmaan, ovat vaikeasti autettavien ryhmä palvelujärjestelmässä. Traumaoireista ja etenkin dissosiaatiohäiriöistä kärsiviä
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
potilaita on kuvattu vaikeahoitoisiksi, koska häiriöön liittyy epäluuloisuutta, muistamattomuutta, äkillisesti vaihtelevaa käytöstä, epämääräisiä psykosomaattisia oireita ja itsetuhoisuutta. Kyselyyn vastanneet toivoivat, että asiantuntijat toisivat julkisuuteen enemmän tietoa siitä, miten pitkäaikaisia vaikutuksia väkivallalla on. Tutkijoiden mukaan traumaperäiseen stressioireyhtymään voi liittyä esimerkiksi mieleen tunkeutuvia takautumia, painajaisunia, vireystilan äkkinäistä vaihtelua sekä säpsähtely- ja ärsyyntymisherkkyyttä. Tunne-elämää saattaa leimata muun muassa turtuneisuus, kiihtyneisyys, pelokkuus ja poissaolevuus. Vaikutukset vanhemmuuteen ja perhe-elämän arjen hallintaan ovat usein vakavia. Käyttäytymisessä voi ilmetä myös väkivaltaisuutta ja kykenemättömyyttä huolehtia lapsista ja arjen sujumisesta. (Hästbacka 2012, 32.) Kyselyyn vastanneet peräänkuuluttivat aikuisten vastuuta, koska lapset eivät pysty vaikuttamaan elämänsä olosuhteisiin. Mielenterveyspalveluissa kaivataan kuitenkin edelleen toimivampia käytäntöjä sille, kuinka saataisiin kaikki osapuolet avun piiriin (Räsänen 2019, 38). Toipumisen tukeminen on yhteispeliä vaativaa työtä, johon tarvitaan yhteiskunnan kaikkia toimijoita ja asiakkaiden läheisverkostoja. Väkivaltaerityisiä palveluita tarjoavat Suomessa tällä hetkellä erityisesti järjestötoimijat. Vuonna 2015 voimaan tulleen sosiaalihuoltolain pohjalta kunnilla on velvoite tarjota sen asukkaille tarvittaessa sosiaalista kuntoutusta, joka on sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin annettua tehostettua tukea sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi, syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi. Lähisuhteissa koetun väkivallan pitkäaikaiset vaikutukset kiinnittyvät keskeisesti syrjäytymisen, heikentyneen toimintakyvyn ja pahoinvoinnin kierteisiin. Nuorten sosiaalisella kuntoutuksella tuetaan nuorten sijoittumista työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikkaan sekä ehkäistään näiden keskeyttämistä. Sosiaalinen kuntoutus voisi toimia lähisuhdeväkivallasta toipumisen tukena ja väkivallan kierteen katkaisijana, mikäli lähisuhdeväkivalta tunnistetaan ja tunnustetaan ongelmana näkyvien ongelmien taustalla. Sosiaalihuoltolain mukaan sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu:
20
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
■
■
■
■
■
sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen kuntoutusneuvonta ja -ohjaus sekä tarvittaessa kuntoutuspalvelujen yhteensovittaminen valmennus arkipäivän toiminnoista suoriutumiseen ja elämänhallintaan ryhmätoiminta ja tuki sosiaalisiin vuorovaikutussuhteisiin muut tarvittavat sosiaalista kuntoutumista edistävät toimenpiteet
Turvallisuuden lisääminen on yhteiskunnan kaikkien toimijoiden yhteinen tehtävä. Ensi- ja turvakotien liitto on todistanut muutoksen mahdollisuutta jo 40 vuoden ajan. Väkivallan kierre on mahdollista katkaista niin väkivallan kokijana kuin sen tekijänä tai lapsena. Hyvin toimivat ja resursoidut peruspalvelut ovat väkivallan torjumisessa keskeinen tekijä, ja viranomaiset, jotka ottavat väkivallan puheeksi ja osaavat ohjata asiakkaita avun piiriin tuottavat kestävää hyvinvointia. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset palvelevat ympäri Suomea ja tarjoavat apua väkivallan varjostaessa elämää sekä koulutusta alueensa ammattilaisille. Uskomme, että tulevaisuudessa apua lähisuhteissa tapahtuvaan väkivaltaa on yhä paremmin kaikkien kansalaisten saatavilla ja Ensi- ja turvakotiyhdistysten väkivaltatyön avopalvelut tunnetaan avun tarjoajina alueillaan. Väkivallattoman elämän rakentamiseksi tarjolla on rikas ja monipuolinen valikoima auttamisen käytäntöjä, joista väkivallan kaikki osapuolet voivat löytää itselleen sopivimmat turvallisen arjen rakentamiseksi.
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
21
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Lähteet Burke Harris, Nadine (2009). Syvälle ulottuvat juuret – Varhaislapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. Basam Books. Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta 53/2015. Verkossa: https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2015/20150053 European Union Agency for Fundamental Rights FRA (2014). Gender-based violence against women – an EU-wide survey. Verkossa: https://fra.europa.eu/en/event/2014/fra-present-findings-its-eu-wide-surveyviolence-against-women Felitti, Vincent; Anda, Robert; Nordenberg, Dale; Williamson, David; Spitz, Alison; Edwards, Valerie; Koss, Mary & Marks, James (1998). ”Relationship of Childhood Abuse and Household Dysfunction to Many of the Leading Causes of Death in Adults: The Adverse Childhood Experiences (ACE)”. American Journal of Preventive Medicine 1998, Volume 14, 245–258. Flick, Uwe (2014). The SAGE Handbook of Qualitative Data Analysis. Sage: Los Angeles, CA, USA. Helsingin yliopisto (2019). Henkirikoskatsaus 2018, toim. Martti Lehti. Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin katsauksia 34/2019. Verkossa: https://helda. helsinki.fi/bitstream/handle/10138/301889/Katsauksia_34_Lehti_2019.pdf?sequence=1&isAllowed=y Hästbacka, Kaarina (2012). Kohti vakautuvaa vanhemmuutta. Teoksessa Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen Suomessa. Projektiraportti 2009–2012. Traumaterapiakeskus, Helsinki. Korkeila, Jyrki (2008). Stressi, tunteiden säätely ja immuniteetti. Duodecim 2008; 124: 683–92. Poijula, Soili (2018). Resilienssi. Muutoksen kohtaamisen taito. Kirjapaja, Helsinki. Räsänen, Sirpa (2019). Lähisuhdeväkivallasta selviytyneiden ehdotukset väkivallan vähentämiseksi: Analyysi Ensi- ja turvakotien liiton kyselytutkimuksen tuloksista. Diakonia-ammattikorkeakoulu opinnäyte, sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Verkossa: https://www.theseus.fi/handle/10024/264726 Southwick, Steven & Charney, Dennis (2012). Resilience: The science of mastering life’s greatest challenges. Cambridge University Press. Suomalainen Lääkäriseura uutispalvelu Duodecim (2019). Lapsuuden traumat altistavat psykooseille. Verkossa: https://www.duodecim.fi/2018/12/17/lapsuuden-traumat-altistavat-psykooseille/ Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL (2019). Lasten ja nuorten hyvinvointi – Kouluterveyskysely 2019. Tilastoraportti 33/2019, THL. Verkossa: http://www.julkari.fi/handle/10024/138562 Tilastokeskus (2019). Rikos- ja pakkokeinotilasto, perhe- ja lähisuhdeväkivalta vuosi 2018. Verkossa: https://www.stat.fi/til/rpk/2018/15/rpk_2018_15_2019-06-06_tie_001_fi.html
Ei vain selviytyjä – väkivallasta toipujan tie
22
Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyn raportti
Mirkku Merimaa
Ensi- ja turvakotien liitto Asemamiehenkatu 4 A 00520 Helsinki
