Sirius 2/2021

Page 80

Toisessa piloteissa oppilas toimi perinteisemmin oppimateriaalin kuluttajana, ja heille luotiin ilmiöoppimista tukeva oppimateriaali, jonka varassa he voivat itse ohjata ja säädellä omaa oppimistaan. Toisissa piloteissa lähdetään siitä, että oppijoiden omaa toimijuutta vahvistetaan tuottajalähtöisen pedagogiikan avulla, jossa oppilaat oppiessaan ja opiskellessaan tietyn ilmiökokonaisuuden yhteydessä tuottavat aktiivisesti omaa oppimista näkyväksi, ja tuottavat jaettuun tietokantaan omia tuotoksia, joiden avulla he voivat suorittaa ko. ilmiöjakson ja osoittaa osaamisensa. Ensimmäinen pilotti toteutettiin avaruusteemasta helmikuussa 2021 ja toinen pilotti käynnistyy toukokuussa 2021. Avaruus-pilotin suunnittelussa tehtiin yhteistyötä luokanopettajakoulutuksen opetusteknologian opetuskäyttöön liittyvillä opintojaksoilla siten, että luokanopettajaopiskelijat tuottivat teknologisia ja pedagogisia näkökulmia huomioivaa avaruusilmiöön liittyvää pohjamateriaalia, joka sitten tutkijatiimin toimesta sovellettiin hankkeessa käytössä olevaan oppimisalustaan (LMS). Toinen tuottajalähtöisempää ilmiöoppimista soveltava Kestävän kehityksen -ilmiötä on rakennettu yhdessä opetusharjoittelussa olevien opettajaopiskelijoiden kanssa. Hankkeessa on tekeillä tähän mennessä kaksi pro gradu -tutkielmaa, joista toisessa tarkastellaan oppilaiden kokemuksia oppimisanalytiikan hyödyntämisestä omassa oppimisessa, ja toisessa tarkastellaan opettajan näkökulmasta oppimisanalytiikan käyttöä, toiveita ja mahdollisuuksia.

Käytännön kokemuksia Rantakylän normaalikoulusta Rantakylän normaalikoulun ICT-tiimillä oli jo lukuvuonna 2019-2020 kiinnostusta päästä mukaan oppimisanalytiikkaa tutkivaan yhteistyöhön. Lukuvuonna 2020-2021 asiaan päästiin käsiksi kahden eri hank-


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.