
3 minute read
Tutkimushoitaja-koulutus - kokemuksia koulutuksesta ja tutkimushoitajan työstä
TEKSTI ja KUVA Mervi Nissinen, laboratoriohoitaja, Terveystalo Jyväskylä
Tutkimushoitaja-opinnot toteutettiin verkko-opintoina. Se mahdollisti minulle opiskelun töiden ohella. Opiskelua rytmittivät 6–8 viikon välein olevat itsenäisten tehtävien palautukset ja niistä käytävät verkkokeskustelut.
Advertisement
Eri moduulit alkoivat yleensä opettajien alustuksilla. Saimme myös kuunnella hyviä esityksiä useammalta tutkimushoitajana tai -koordinaattorina toimivalta henkilöltä.
Työskentelen Terveystalo Jyväskylän laboratoriossa laboratoriohoitajana. Opintojen alussa mietiskelin, että kuinkahan jaksan iltaisin opiskella ja riittääkö aika. Ajankäyttö opiskeluun täytyi itse suunnitella mutta mielestäni itsenäisten tehtävien toteutukselle oli varattu riittävästi aikaa. Käytännössä opintoihin tuli syvennyttyä vapaa-ajalla iltaisin. Opiskelu oli kuitenkin niin mielenkiintoista, että välillä en huomannut ajankulua vaan koko ilta vierähti koneen ääressä. Itselläni vaatii aina jonkin aikaa ennen kuin pääsee sisälle aiheeseen, joten mieluummin tein töitä kerralla vähän kauemmin kerrallaan.
Osa tehtävistä julkaistiin myös muille kurssilaisille luettavaksi ja kommentoitavaksi Itslearning-verkkoalustalle. Tämä oli todella mielenkiintoista ja opettavaista, kun sai tutustua muiden opiskelijoiden töihin. Siinä näki erilaisia lähestymistapoja samaan aiheeseen ja sai tutustua erilaisiin aihepiireihin. Tehtävien kommentointi kuului myös opiskeluun eli oman tehtävän kirjoittamisen lisäksi kommentoitiin muiden opiskelijoiden tehtäviä rakentavalla tavalla. Omassa työskentelyssä huomasi monesti lähestyvänsä tehtäviä laboratoriohoitaja-silmälasien läpi. Työhistoria ja koulutustausta näkyivät jokaisella omissa tehtävissään ja se tekikin muiden töiden tarkastelusta niin mielenkiintoista.
Toisiin opiskelijoihin ei muuten tutustunut kuin pienen kirjallisen alkuesittäytymisen verran. Olisihan opiskelu ollut ihan erilaista, jos olisimme kokoontuneet samaan luokkaan. Näin koulutus olisi varmastikin, ainakin osittain, toteutettu ilman pandemiaa. Verkostoituminen toisiin tutkimushoitajiin jäi valitettavan ohueksi. Harkitsenkin liittymistä Tutkimushoitajat Ry:een, joka järjestää vuosittain mm. koulutuspäiviä tutkimushoitajille. Muuta keskustelua verkossa oli aika vähän, lähinnä opettajien viestejä tulevista tapahtumista.
Lähdin koulutukseen, koska kaipasin jotain uuden oppimista. Pian koulutuksen alkamisen jälkeen minulle tarjottiinkin mahdollisuutta alkaa perehtymään omalla työpaikallani tapahtuvaan tutkimustyöhön. Opiskelu ja käytännön työ ovat tukeneet hyvin toisiaan. Koulutus auttaa ymmärtämään lääketieteellisen tutkimuksen takana olevaa lainsäädäntöä ja ohjeita, jotka ohjaavat tutkimuksen tekoa.
Tutkimushoitajalla täytyy olla hyvät vuorovaikutustaidot ja kykyä joustavuuteen. Terminologian ja tietoteknisten ohjelmien hallinta ovat edellytyksiä työssä onnistumiseen. Ymmärrän nyt aloittelevana tutkimushoitajana, kuinka asiantuntijuus tässä työssä kasvaa vasta hiljalleen kokemuksen myötä. Olen saanut todella paljon tukea työssäni kokeneelta tutkimushoitajakollegalta, hän on perehdyttänyt minua kaikkeen tutkimushoitajan käytännön työhön liittyvään. Tutkimukseen liittyvät dokumentit ja koulutusmateriaalit ovat pitkälti englanninkielisiä. Niiden läpikäyminen vaatii aikaa ja välillä Google-kääntäjää. Seuraavaksi täytynee alkaa parantaa englanninkielen taitoa!
Faktaa koulutuksesta
Tutkimushoitaja-koulutuksen järjesti Turun ammattikorkeakoulu, joka on jo vuosia toteuttanut tutkimushoitajaopintoja. Opiskelu tapahtui täysin verkko-opintoina ja opintojen laajuus oli 15 opintopistettä (yksi opintopiste edellyttää noin 27 tuntia opiskelua). Opintojen toteutuksen ajankohta oli syksystä 2021 kevääseen 2022. Tällä kurs silla oli mukana noin 20 opiskelijaa eri ammattiryhmistä, kuten sairaanhoitajia, kätilöitä ja laboratoriohoitaja. Mukana oli myös sairaanhoitajaopiskelija. Olin tässä ryhmässä ainoa laboratoriohoitaja/bioanalyytikko.
Koulutus on tarkoitettu tutkimushoitajan tehtävistä kiinnostuneille sekä tutkimushoitajan tai tutkimusassistentin tehtävissä toimiville henkilöille, joilla on soveltuva opisto- tai korkeakoulututkinto (esim. sairaanhoitaja, bioanalyytikko, röntgenhoitaja). Koulutuksen tavoitteena on kehittää opiskelijan ammatillista osaamista ja antaa valmiuksia toimia tutkimushoitajan tehtävissä. Koulutus syventää tutkimuksen perusteisiin ja eettisiin näkökohtiin, erilaisten tutkimusten käytännön toteuttamiseen sekä tutkimushoitajan työhön liittyvää osaamista. Tutkimushoitaja-koulutus perustuu innovaatiopedagogiikkaan, joka korostaa tiedon ja osaamisen jakamista sekä erilaisten näkökulmien yhdistämistä. Innovaatiolla tarkoitetaan osaamisen jatkuvaa parantamista, joka johtaa työelämässä hyödynnettävään kestävään ideaan, osaamiseen tai muuhun käytäntöön. Koulutus rakentuu monialaiseen terveystieteellisen tutkimuksen viitekehykseen. Siinä painottuu tutkimushoitajan rooli ja asiantuntijuus erilaisissa terveystieteellisissä tutkimuksissa. Koulutuksessa hyödynnetään osallistavan ja tutkivan oppimisen periaatteita. Oppimisessa korostuu sekä itsenäinen, aktiivinen oppiminen että vertaisoppiminen.
Opinnot on jaettu neljään osa-alueeseen (moduuliin), jotka etenevät kronologisessa järjestyksessä: • Tutkimuksen etiikka ja lainsäädäntö (4 op) • Tutkimusprosessi (4 op) • Kliininen tutkimus (4 op) • Tutkimushoitajan työ (3 op)
Koulutuksen aikana tulee suorittaa hyväksytysti kaikki etätehtävät (5 kpl), opintojen lopussa etätentti sekä osallistua aktiivisesti verkkokeskusteluun.
Lähteet: Turun AMK:n www-sivut ja tutkimushoitajakoulutuksen materiaalit.