Auta Lasta -lehti 2017 by Auta Lasta ry

Auta Lasta Joulukuu 2017

Sisällys Marja-Leena Kemppainen: Miltä nyt tuntuu? .....................................................3 Pertti Kukkonen: Kokemusta rikkaampia ..........................................4

Saana Savela: Vapaaehtoistoiminassa auttamisen ilo ............ 16

Vertti Kiukas: Mitä toi uusi Veikkaus? ...........................................5

Mervi Soukka: Työhyvinvointia ................................................... 17

Marja-Leena Kemppainen: Hyvät Samin läheiset, hyvä saattoväki................6

Leena Kurki-Manner: Päivähoidon/varhaiskasvatuksen viimeiset kolme vuosikymmentä ...................... 18

Miia Hänninen: Yhdessä enemmän - Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry ......................................7

Pertti Kukkonen: Lyhyesti................................................................... 18

Mervi Väisänen: Veturointi-toiminta suuntaa uusille raiteille ......8

Uusia osaajia Heinäsalmikodin vakiokokoonpanoon ........................................... 20

Niina Jääskeläinen: Juuri mun ääntäni täällä myös tarvitaan ............9

Tuomo Mulari: Viikonloppu eräleirillä ......................................... 21

Hanna Oikarinen: Lastensuojelun lapset eivät ole paperilappuja ja raportteja, vaan aitoja oikeita ihmisiä ....................................................... 10

Anna-Maija Vuorinen: Lahjoitus Auta Lasta ry:lle .................................. 22

Hanna Oikarinen: Palava halu auttaa nuoria sai lähtemään mukaan toimintaan ............................................. 11 Anne-Maria Takkula: Lapsirikas-hanke – työtä ja kehittämistä lapsiperheiden arkeen................. 12 Anne Tanskanen: Ammattiharjoittelu Lapsirikas-hankkeessa: Mietteitä kesän ja syksyn toiminnasta – unohtumattomia kohtaamisia! ...................... 14 Tero Nevala: Kun palvelun vastaanottaminen vaatii työtä ............................................................. 15

Marika Kukkohovi: Marikan matka Italiaan ....................................... 23 Pertti Kukkonen: Uusia autalastoitettuja 2017 ............................. 24 Minna-Maija Svärd: Uudistuvasta varhaiskasvatuksesta.................. 25 Eväsrepun vuosi kuvin......................................... 26 Laululinnun päiväkodin toimintaa ja juhlaa .................................................................. 28 Kaisu Pelkonen: Saumatonta yhteistyötä...................................... 30 Infosivu ................................................................... 31

Auta Lasta ry:n julkaisu joulukuu 2017 Toimittajat: Kari Miettunen Pertti Kukkonen AUTA LASTA RY Mustasaarentie 7, 90510 OULU puh. 044 562 9800, fax 08 5629 850 autalasta@autalasta.fi www.autalasta.fi

Kannen kuva: Jatta Sauvula Takakannen kuva: Veera Kukkonen

Auta Lasta ry myös facebookissa ja instagramissa Taitto ja paino: Erweko Oy

Kuva: Keräsen kuvaamo

Onnea puheenjohtajamme, kuluvana vuonna kunnallisneuvoksen arvonimen saanut Marja-Leena. Urheilukysymys miltä nyt tuntuu? Kiitos, tuntuu hyvältä ja vähän hämmentävältäkin. Kunnallisneuvoksen nimi ja arvo on kunnianosoitus kaikelle sille työlle mitä olen saanut tehdä työurallani, luottamustehtävissä ja vapaaehtoistyössä elämäni aikana. Arvostan saamaani huomionosoitusta suuresti ja nöyrin mielin otin sen vastaan. Suomen satavuotisjuhlien huipennus eli itsenäisyyspäivä on tämän haastattelun aikaan aivan ovella. Reilun vuoden kuluttua Auta Lasta ry on aloittamassa oman puolivuosisatansa juhlimista. Millaisia ajatuksia nämä juhlat Sinussa herättävät? Suomi 100 -juhlavuoden teema ”yhdessä” yhdistää mielestäni molempia juhlijoita. Suomi 100 -juhlavuotta on todella tehty yhdessä. Vuoden aikana eri tapahtumat ja juhlallisuudet ovat keränneet valtavan määrän vapaaehtoisia tukemaan virallisia toimijoita tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämisessä. Itsenäisyys ja sen säilyttäminen ei ole ollut itsestäänselvyys vaan sen eteen on jouduttu jopa taistelemaan. Sotien jälkeen rakennettu Suomi on vaatinut työtä sekä sisua. Suomalaiset arvostavat itsenäisyyttämme ja myös näyttävät sen arvokkaasti juhlimalla yhdessä. Auta Lasta ry:n historiassa on samoja piirteitä. Vapaaehtoistyöstä käynnistynyt ja kehittynyt laaja-alainen tehtäväkenttä lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen parissa ei

MILTÄ NYT TUNTUU?

aina ole ollut itsestäänselvyys. On ollut myös omat ”sotavuotemme”. Tänään saamme olla kiitollisia työstä mitä saamme tehdä lasten ja nuorten hyväksi. Auta Lasta ry:n tulevaa juhlavuotta valmistelemme osittain vapaaehtoistoimin. Arvostamme työtämme ja yhteistyökumppaneitamme. Tavoitteemme on juhlistaa 50-vuotistaivaltamme arvokkaasti yhdessä Auta Lasta -ystävien kanssa.

olosuhteet että he pystyvät paneutumaan lapsen ja nuoren asioihin tarvittavasti. Lastensuojelutyössä kehittymistä on tapahtunut ns. ennalta ehkäisevässä perhetyössä, perheiden ja läheisten ottamisessa mukaan lapsen ja nuoren elämään sijoituksen aikana sekä jälkihoidossa. Tietenkin katson tätä kolmenkymmenen vuoden ajalta meidän toiminnoista käsin.

Millaisena näet Auta Lasta ry:n tulevaisuuden juhlavuoden 2019 jälkeen uuden maakuntamallin ja Sote -ajan alkaessa? Toimintamme on pääosin erityisosaamista. Se on myös julkista toimintaa tukevaa. Olipa toimintamalli mikä tahansa on erityisosaamisellemme tarvetta. Pienen toimijan tulee jatkossakin huolehtia henkilökunnan hyvinvoinnista, osaamisesta ja sitä kautta laadukkaista palveluista.

Olet ollut aktiivisesti Auta Lasta ry:n luottamustehtävissä mukana jo kolmekymmentä vuotta. Jaatko tältä ajalta meille jonkin erityisen hauskan Auta Lasta -muiston. Toimintani alkuvuosi järjestettiin perinteiset Itsenäisyyspäivän ruokamyyjäiset. Olimme laittaneet kaikki valmiiksi jo edellisenä iltana. Pöydät notkuivat upeita käsitöitä ja herkkuja. Sitten selvisi, että talossa, missä myyjäiset pidettiin, oli useamman yön aikana epäily varkaista. Ei auttanut muu silloisen johtajan kanssa jäädä yöksi vahtimaan tavaroita. Emme nukkuneet juurikaan ja reagoimme jokaiseen risaukseen. Seuraavana päivänä seisoimme koko päivän tiskien takana. Jostain syystä meitä ei edes nukuttanut, nauratti vain. Myyjäiset onnistuivat yli odotusten. Edelleenkään tuota Itsenäisyyspäivän myyjäistapahtumaa ei voi nauramatta muistella.

Lastensuojelu on ollut loppuvuoden aikana paljon esillä ikävissä uutisissa. Mitä mielestäsi meidän olisi tehtävä toisin niin täällä Oulussa kuin valtakunnallisestikin? Entäpä missä lastensuojelussa on mielestäsi onnistuttu. Lastensuojelutyön asema tulee arvioida lapsinäkökulmasta valtakunnan tasolla, asettaa tavoitteet ja resurssit tavoitteen mukaisesti vaikka lain kautta. Samaa arviointia tarvitaan myös Oulussa. Oulussa lastensuojelua on haluttu kehittää mutta ikävä kyllä toimenpiteet eivät ole riittäneet. Arvokasta työtä tekevillä sosiaalityöntekijöillä tulee olla sellaiset työ-

•

MARJA-LEENA KEMPPAINEN Auta Lasta ry hallituksen puheenjohtaja

Kokemusta rikkaampia

nnikki Raatikaisen lastenkotiyhdistyksen nimellä 1969 alkanut toiminta on vuodesta 1973 alkaen kehottanut nimelläänkin auttamaan lasta. Lastensuojelun alalla toimivat kumppanijärjestömmekin pelastavat, ovat ystäviä ja antavat parasta lapsille ja nuorille. Perinteiset lastensuojelujärjestöt ovat olleet satavuotiaan Suomen historiassa merkittävässä roolissa hyvinvointivaltion rakentamisessa. Maakunta- ja sote-uudistukset muuttavat tulevalla vuosikymmenellä suuresti perinteistä sosiaali- ja terveyspalvelukenttää. Järjestöjen ja yhdistysten tekemä vapaaehtoistyö ja palvelutuotanto ovat kuitenkin tulevaisuudessakin tärkeä osa hyvinvointivaltiotamme. Tälläkin hetkellä eri lähteiden mukaan Suomessa toimii 10 000–13 000 sosiaali- ja terveysyhdistystä, joihin kuuluu yli miljoona henkilöjäsentä. Palvelutuotantoa

on noin tuhannella järjestöllä, jotka toimivat työnantajana lähes 40 000:lle työntekijälle. Meistä jokainen on kokemusasiantuntija jonkin suhteen. Kokemuksellisuus on asia, jota ei voi oppia korkeakouluissa ja oppilaitoksissa. Mutta kokemuksellisuuden kuulemista voimme harjoitella ja hyödyntää ammatillisuutta kehitettäessä. Suuri osa järjestöistä toimii erilaisten erityisryhmien edunvalvojina ja vaikuttajina. Mutta samalla nämä järjestöt kokoavat yhteen valtavan määrän kokemustietoa. Viime vuosina kokemusasiantuntijuutta on alettu hyödyntämään aiempaa enemmän, mutta vielä paljon tästä mahdollisuudesta on käyttämättä. Kokemusasiantuntijuus on nimensä mukaisesti kokemuksen synnyttämää asiantuntijuutta. Auta Lasta ry:n Veturointi-hanke lähti liikkeelle lastensuojelun sijaishuollon ja jälkihuollon liitty-

Meistä jokainen on kokemusasiantuntija jonkin suhteen. Kokemuksellisuus on asia, jota ei voi oppia korkeakouluissa.

Teksti: PERTTI KUKKONEN toiminnanjohtaja Auta Lasta ry Kuva: VEERA KUKKONEN

mäpinnan kehittämistarpeesta. Ja kuka tietäisi paremmin lastensuojelulaitoksesta tai sijaisperheestä itsenäiseen elämään muuttamisen haasteista ja sudenkuopista kuin asian omassa nuoruudessaan läpikäynyt nuori aikuinen. Niin ikään Lapsirikkaiden perheiden toimiva arki -hankkeessa kehittämistyön lähtökohtana on ollut erilaisten perheiden asiantuntijuus. Palvelu- ja tukijärjestelmämme huomioi valitettavan monessa tilanteessa huonosti perheiden yksilöllisiä erityistarpeita. Useampilapsisissa "lapsirikkaissa" perheissä, perheissä joissa on erityislapsia, yksinhuoltajaperheissä, vanhemman sairastuessa jne. pienellä tuella voidaan hankkeessa saatujen kokemusten perusteella saada aikaan suurta vaikuttavuutta, kun tukea järjestettäessä kuullaan perheen omaa toivetta ja arviota tarvittavista tukitoimista. Veturointi-hankkeen laajeneminen Varsinais-Suomeen teki Auta Lasta ry:stä virallisestikin valtakunnallisen järjestön. Auta Lasta ry on saanut todella lämpimän vastaanoton, niin perhetalo Heidekenilla toimivilta Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöiltä, kuin Turun kaupungin viranomaisten taholtakin. Erityisen ilahduttavaa on ollut VarsinaisSuomen nuorten kokemusasiantuntijoiden innostus lähteä mukaan Veturointi -toimintaan. Myös vaikuttamistyössä olemme vuoden 2018 alusta Lastensuojelun Keskusliiton varsinaisen hallitusjäsenyyden myötä koko lastensuojelun toimialan keskeisiä edunvalvojia Suomessa. Suomi sata vuotta alkaa tätä kirjoittaessa olla viimeisiä loppuhuipennuksia vaille juhlittuna. Hieno juhlavuosi kokosi yhdessä -teeman äärelle meidät suomalaiset tekemään satoja yhteisiä projekteja Suomi100 -vuotta juhlistamiseksi. Toivottavasti tämä juhlavuoden hyvä yhdessä tekemisen meininki jää meille tulevienkin vuosien pysyväksi nosteeksi. Meillä Auta Lasta ry:ssä on aloitettu valmistautuminen vuonna 2019 täyteen tulevaan puolen vuosisadan juhlavuoteen. Vuoden 2018 joulun alla posti ei tuo uutta Auta Lasta -lehteä, vaan keskitämme lehdentoimittamisen resurssit maaliskuulle 2019, jolloin julkaisemme 50-vuotisjuhlajulkaisun maaliskuussa pidettävään pääjuhlaan. Sosiaali- ja terveysalalla suurten muutosten aika on edessä lähivuosina. Me Auta Lasta ry:ssä haluamme olla mukana kehittämässä tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuoltoa, jossa ihmisen ääni saadaan kuuluville suurissa maakuntakeskuksissa. Hyvää alkavaa Suomi 101 -vuotta meille kaikille!

•

Mitä toi uusi Veikkaus?

Teksti: VERTTI KIUKAS pääsihteeri SOSTE Kuva: VEIKKO SOMERPURO

Sosiaali- ja terveysjärjestöt perustivat varainhankintansa tueksi Raha-automaattiyhdistyksen jo ennen sotia. Yhdistyksen taru päättyi vuoden 2016 lopussa. SOSTE ja muut sote-järjestöt laajasti tukivat rahapeliyhteisöjen (RAY, Veikkaus, Fintoto) yhdistymistä, koska nähtiin, että kolmen toimijan malli tulee pian joka tapauksessa tiensä päähän, kun rahapelit muun yhteyskunnan mukana siirtyvät entistä enemmän verkkoon. Enää ei olisikaan itsestään selvää, mikä peli millekin toimijalle kuuluisi ja samalla keiden hyväksi tulisi kyseisen pelin tuotto. Samalla pelien kokoaminen saman katon alle mahdollistaisi rahapelihaittojen paremman ehkäisyn, kun kolme eri järjestelmää korvautuisi yhdellä.

hdistymistä valmisteltiin useassa työryhmässä. Aivan keskeinen oli kansliapäällikö Nergin johtama edunsaajien asemaa ratkonut ryhmä, jossa sovittiin keskeiset ehdot sille, miten yhdistyminen meidän järjestöjen asemalle ja rahoitukselle tarkoittaisi. Monelta osin lait kirjoitettiin ja pykälät sorvattiin sovitun mukaisesti, mutta osassa lipsuttiin. Tällainen lipsuminen rapauttaa luottamusta, jota ilman ei yhteiseksi hyväksi toimiminen ole mahdollista. Sovittiin, että kaikkien yhtiöiden taustatahoja kohdellaan tasapuolisesti. Kuitenkin RAYn perustajien ja jäsenten haitaksi muodostui yhdistysmuoto. Fintoton osakkeet ostettiin Hippokselta, RAYn omaisuus siirrettiin yksipuolisella päätöksellä ilman korvausta Veikkaukseen. Sovittiin periaate, että uusi Veikkaus korvaa STM:lle sote-järjestöjen tuotonjaosta syntyvät kustannukset, käytännössä siis STEAn toimintamenot. Korvausta tuleekin vain puolikkaan verran ja toinen puoli otetaan järjestöjen avustuksiin tarkoitetuista varoista. Sovittiin, että kansalaisjärjestöjen avustamiskäytäntöjä yhdenmukaistetaan autonomiaa lisäten ja byrokratiaa karsien. Byrokratia on kiristynyt, autonomia vähentynyt. Työryhmän asettaminen uudistamaan avustuskäytäntöjä ei ole edennyt minnekään, vaan on hautautuneena ministeriöiden toimivaltojen väliseen erämaahan. Sovittiin, että tässä vaiheessa laki rahaautomaattiavustuksista siirretään sellaisenaan asetukseksi, joka määrittelee sotejärjestöille myönnettävien avustusten ehdot. Lausuntokierroksen jälkeen, järjestöjä informoimatta asetukseen lisättiin teksti, joka muutti koulutustoiminnan menot avustuskelpoisiksi vain neton osalta. Määräys tuli voimaan ilman siirtymäaikaa kauan sen jälkeen, kun järjestöjen talousarviot vuodelle 2017 oli hyväksytty. Sovittiin selkeät periaatteet, mitä tehdään avustuksiin tarkoitetuille varoille, jotka jäävät uuden Veikkauksen aloittaessa jakamatta. Näistä rahoista yritettiin maksattaa satavuotisjuhlapäätös – yhtään uutta rahaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ei olisi

Sovittiin selkeät periaatteet, mitä tehdään avustuksiin tarkoitetuille varoille, jotka jäävät uuden veikkauksen aloittaessa jakamatta. tullut. Tämä saatiin järjestöjen määrätietoisella yhteistoiminnalla estettyä, muttei anna hyvää kuvaa hallituksen tavasta kunnioittaa sopimuksia. Sovittiin periaatteet, joiden mukaan järjestöjen osallisuus tuotonjaon valmistelussa toteutuu. Syntyi naapuriministeriöistä poikkeava, kireä jääviystulkinta ja suuri osa avustusjaostoon esitetyistä, uusillakin kriteereillä jäävittömistä henkilöistä sivuutettiin nimitystä tehtäessä. Kesän ylimääräisessä jaossa jaoston lausunto sivuutettiin. Yllä on muutamia esimerkkejä siitä, miten yksimielisesti sovittu ja yhteisesti allekirjoitettu ei ole pitänyt. Se rapauttaa luottamusta maan hallitukseen sopimuskumppanina ja virkamiehistöön sovitun toteuttajana. Uuden avustusjärjestelmän luomiseen olisi ryhdyttävä yhdessä järjestöjen kanssa viipymättä oikeusministeriön johdolla ja käynnistettävä muutkin sovitut jatkoprosessit. Samaan aikaan on muistettava, että paljon sovitusta toteutui ja että onnistumisiakin on ollut. Uuden, yhteisen yhtiön alkutaival on ollut lupaava. Kustannussäästöjä on saatu, tuloskehitys on ollut ennustetun kaltaista. On tärkeää myös pelihaittojen vähentämisen näkökulmasta, että Veikkaus kykenee kehittämään sellaisia pelejä, joita suomalaiset haluavat pelata. Kun kansan pelihalut eivät ole vähenemässä, pelaaja suuntaa ulkomaisille sivustoille, jollei kotimaista vaihtoehtoa ole tarjolla. Jo nyt ulkomaille pelataan pitkälti toistasataa miljoonaa euroa vuosittain.

Tämä tarkoittaa pelaajalle pahimmillaan heikompaa kuluttajansuojaa. Tiedetään, että ulkomaisten tarjoajien pelit aiheuttavat suuremman osan pelihaitoista kuin niiden osuus pelaamisesta on. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun nykyistä järjestelmää ja Veikkauksen toimintaa kritisoidaan. Mitään näyttöä siitä, että yksinoikeuden purkaminen ja siirtyminen lisenssimalliin, jossa yksityistä voittoa tavoittelevat yhtiöt kilpailisivat keskenään, merkitsisi lisää tuottoja yhteiskunnalle tai vähäisempiä haittoja, ei ole olemassa. Päinvastoin esimerkiksi tuoreesti lisenssimalliin siirtyneessä Tanskassa toimijat pitävät kohtuuttomana parinkymmen prosentin maksua yhteiskunnalle, kun Veikkaus tilittää kaksi kolmesta pelieurosta valtiolle eri kautta. Lisenssiyhtiöt ovat tehneet sopimuksia muutaman suuren urheiluseuran kanssa, mutta muutoin tulos häviää osinkoina omistajille, ei yhteiseen, yhteiskunnalliseen hyvään. Jos pelihaittoja halutaan ehkäistä, on Veikkauksen siis annettava kehittää kiinnostavia tuotteita ja kertoa niistä kuluttajille. Samalla on todettava vahvasti, että yksinoikeus velvoittaa yhtiötä vahvasti. Ei ole hyväksyttävää, että Veikkaus kolkuttelee sääntöjen rajamaita pelikehityksessään tai käyttää mainonnassaan vahvasti nuoriin vetoavia hahmoja. Meidän järjestöjen on vahvasti kerrottava oma viestimme yhteiskunnalle. Me haluamme, että Veikkaus toimii hyvin ja tehokkaasti ja tarjoaa kiinnostavia, vastuullisia pelejä. Me emme halua, että peliyhtiö omalla toiminnallaan pyrkii kasvattamaan tuottojaan juuri ostovoimaa enempää. Paljon pelaavien osuus pelikatteesta on nyt liian suuri. Lisätuottojen pitää ensisijaisesti löytyä niiltä ihmisiltä, jotka nyt eivät pelaa lainkaan tai vain hyvin satunnaisesti. Me järjestöt näemme, että Veikkaus on pitkäjänteinen sijoitus. On parempi, että se toiminnallaan turvaa nykyjärjestelmän olemassaolon ja sitä kautta tasaisen tuottovirran vuosikymmeniksi. Tämän hintana olemme valmiit hyväksymään alhaisemman avustusmäärän erityisesti, jos se merkitsee myös pienempiä yhteiskunnallisia haittoja.

•

Teksti: MARJA-LEENA KEMPPAINEN

Hyvät Samin läheiset, hyvä saattoväki

uta Lasta ry:n puheenjohtajana välitän hallituksen ja henkilökunnan lämpimän osanoton teille Samin läheiset. Jumala olkoon kanssanne surussa ja ikävässä. Samin palvelusaika Lastenkoti Heinäkulman johtajana ajoittui lokakuusta 1982 kesäkuuhun 1991. Kaksi viimeistä vuotta Sami toimi jo kansainvälisissä tehtävissä. Aloitin hallitustyön -87 ja näin ollen yhteistä aikaa Samin ja Päivin kanssa ehti olla n. kahden vuoden ajan. Samin toimikaudelta Heinäkulman johtajana on selkeästi nostettavissa esille kaksi asiaa joiden tavoitteena oli tukea nuorten hyvinvointia. Lasten kasvatustyössä Sami ymmärsi välttämättömäksi yhteistyön tärkeyden muiden viranomaisten kanssa, joista keskeisimmät olivat sosiaalityöntekijät, koulut ja psykiatrian klinikka. Samilla oli taito rakentaa työlleen tärkeitä verkostoja. Parasta palautetta Samista ja hänen työstään kuvaa yhtä aikaa lastenkodissa olleen Arin vastaus. Auta Lasta ry:n 40 – juhlalehteen tehdyssä haastattelussa häneltä kysyttäessä parhainta asiaa Heinäkulman ajalta. ” No, se johtaja Sami” tuli vastaus nopeasti. Myös kodissa asunut Jouko kertoi facebook -viestissään kuinka Sami ollessaan kesätyöntekijänä osti ensimmäisellä palkallaan lapsille leluja. Tämä oli tehnyt Joukoon syvän vaikutuksen. Johanna-ystävällemme Sami ja Päivi perheineen ovat olleet ja olette edelleen tärkeitä ihmisiä. Huolenpito ja ystävyys jatkuvat edelleen. Lasten hyvinvoinnista huolehtiminen on kantanut hedelmään lasten elämään. Toinen merkittävä asia Samille oli lasten kasvuympäristö. Hietasaaren kesäpaikka kauniine ympäristöineen häämötti Samin ajatuksissa myös vakituiseksi lastenkodin paikaksi. Hän ei lannistunut vaikka ensimmäinen rakennushanke rahoituksineen ei saanut myötätuulta. Silloinen hallituksen puheenjohtaja Veli Koskela kertoi, että Sami innoitti hallitusta rohkeasti uuteen yritykseen. Niinpä eri

Sami Tuokkola 4.12.1953–27.4.2017

vaiheiden jälkeen Heinäkulman väki muutti Hietasaareen -90 ja uudeksi nimeksi tuli Heinäsalmikoti. Lastenkodin pysyvän muuton aikana Sami oli jo uusissa tehtävissä. Sami ja Päivi vierailivat usein Hietasaaressa ja näin Sami sai nähdä kuinka sitkeän työn tuloksena saadussa uudessa toimintakeskuksessa jatkuu alkuperäinen lastenkotityö ja kuinka työ on edennyt ja laajentunut. Me tämän päivän Auta Lasta -väki olemme kiitollisia Samille ja hänen rohkeille avauksilleen ja tavoitteilleen. Toimintakeskuksemme sijaitsee luonnon keskellä kaupungin parhaalla paikalla. Työ lasten ja nuorten arjen hyvinvoinnin tukemiseksi on kehittynyt ja laajentunut. Ensi syksynä Auta Lasta ry:n työ laajenee Veturointi- hankkeen muodossa Turkuun. Oulussa toimiva hanke on rahoittajienkin mielestä niin ainutlaatuinen että se halutaan viedä valtakunnallisesti eteenpäin. Samin poismenon myötä pala Auta Lasta ry:n historiaa on poissa. Toisaalta historia elää ja on olennainen osa nykyistä arkeamme. Kiitos Sami !

•

Yhdessä enemmän –

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry

Järjestöjen järjestö Järjestömme historia alkaa tämän vuosituhannen alusta, kun alueen lastensuojelujärjestöt aloittivat yhteistoiminnan vaikuttavuutensa lisäämiseksi. Todettiin, että yksi toimija voisi alueella ajaa kaikkien lastensuojelujärjestöjen asioita eteenpäin, jolloin jokaisen ei tarvitsisi tavoitella samoja tahoja erikseen. Todettiin, että yhdessä olisimme enemmän. Tätä tehtävää varten perustettiin Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry vuonna 2002. Olemme ainutlaatuinen asiantuntija-, kumppanuus- ja vaikuttamisjärjestö Suomessa, joka kokoaa alueen lastensuojelujärjestöt yhteen. Edistämme lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia, lastensuojelujärjestöjen keskinäistä yhteistoimintaa sekä jäsenjärjestöjen yhteistyötä yksityisen ja julkisen sektorin toimijoiden kanssa. Yhdistyksen toiminnan keskiössä ovat vaikuttamis- ja kehittämistyö, palveluohjaus sekä Perhetalo Heidekenin ylläpito ja kehittäminen. Toiminta tähtää siihen, että lastensuojelujärjestöt pystyisivät auttamaan vaikuttavammin. Lisäksi järjestö toteuttaa murrosiän, nuoruuden ja vanhemmuuden kysymyksiin apua tarjoavaa Linkki-toimintaa, joka kehitettiin RAY:n tukemassa viisivuotisessa hankkeessa. Linkki-toiminta on suunnattu 10–18-vuotiaille nuorille ja heidän perheilleen. Tavoitteena on tukea mur-

www.vslapset.fi www.linkki-toiminta.fi www.hakulaari.fi

rosikäisen nuoren kasvua, kehitystä ja hyvinvointia. Linkki järjestää nuorille, vanhemmille sekä ammattilaisille suunnattua toimintaa, kuten yksilötyötä, vertaisryhmiä sekä luento- ja koulutustilaisuuksia, jotka toteutetaan yhteistyössä jäsenjärjestöjen ja kuntatoimijoiden kanssa. Ensi vuonna käynnistämme Järjestöt on the Road-hankeen, jolla jalkautetaan järjestöjen matalan kynnyksen toimintaa uusille alueille palvelunohjausbussin avulla. Hanke toteutetaan yhteistyössä yhdeksän jäsenjärjestön kanssa.

Perheiden oma talo Lastensuojelujärjestöjen yhteistoiminnan alusta asti mielissä eli unelma perheiden ja järjestöjen omasta talosta. Tämä unelma toteutui vuonna 2007, kun Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry ja MLL:n VarsinaisSuomen piiri ry ostivat RAY:n tuella entisen Heidekenin synnytyssairaalan. Vuonna 1900 rakennettu talo on turkulaisille tärkeä ja rakas paikka, jonka seinien sisäpuolella lukemattomat lapset ovat vuosikymmenien aikana nähneet maailman ensimmäisen kerran. Upean ja tunnelmallisen miljöönsä lisäksi synnytyssairaalan historian takia onkin sydäntä lämmittävää, että talo toimii edelleen lasten, nuorten ja lapsiperheiden talona. Perhetalo Heideken toimii lastensuojelujärjestöjen kehittämis- ja osaamiskeskuksena sekä ammattilaisten, niin talossa työskente-

Teksti: MIIA HÄNNINEN toiminnanjohtaja Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry

levien kuin muidenkin, kohtaamisen paikkana. Heidekenillä kävijät kertovat usein yllättyvänsä yhdistysten yhteistyön syvyydestä; luottamus on vahvalla pohjalla ja toiminta hyvin kollegiaalista. Talossa järjestetään monipuolista toimintaa, kuten perhekahviloita, vertaisryhmiä, terapiapalveluita ja tapahtumia. Jäsenjärjestömme tekevät kattavasti lastensuojelutyötä sen laajassa spektrissä aina ehkäisevästä työstä korjaavaan lastensuojeluun. Jäsenistössämme onkin runsaasti lastensuojelun huippuosaamista ja yhteistoiminnalla pystymme edistämään alueen lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia entistä enemmän.

Yhteinen matkamme on alkanut Järjestöömme kuuluu 31 jäsenjärjestöä, joissa työskentelee 600 ammattilaista ja yli 3 000 vapaaehtoista. Kuluvan vuoden syksynä saimme jäseneksemme myös Auta Lasta ry:n, kun Veturointi-toiminta käynnistyi Turussa. Yhteistyö alkoi kuitenkin jo aiemmin keväällä, jolloin Heidekenillä järjestettiin ensimmäinen tapaaminen Veturointitoiminnasta lastensuojelun ammattilaisille. Veturointi-toiminta on lähtenyt Turussa hyvin liikkeelle ja olemme erittäin otettuja, että Auta Lasta ry päätti monistaa tärkeän toimintamuodon juuri Varsinais-Suomeen. Ajattelemme, että Veturointi-toiminta on arvokas lisä lastensuojelujärjestöjen toimintaan alueella. On myös hienoa, että Veturointi-toimintaa toteutetaan perhetalo Heidekeniltä käsin. Tulevan sote-uudistuksen edessä järjestöjen keskinäinen yhteistyö on kaikkien hyvässä mukana pitämisen kannalta tärkeämpää kuin koskaan ennen. Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry pyrkii tekemään parhaansa, jotta järjestöjen mahdollisuus tukea lapsia, nuoria ja lapsiperheitä turvataan myös jatkossa. Lasten ja perheiden kärkihankkeen kehittämisessä sekä maakunnan sote-pöydissä pidämme yhdessä jäsenjärjestöjemme kanssa huolta siitä, että haavoittuvimmassa asemassa olevia lapsia, nuoria ja lapsiperheitä ei unohdeta uudistuksia tehdessä.

•

Veturointi-toiminta suuntaa uusille raiteille

Teksti: MERVI VÄISÄNEN

Veturoinnissa käynnistettiin toimintavuosi 2017 innostuneissa, mutta myös hiukan epävarmoissa tunnelmissa. Olihan kyseessä hankkeen viimeinen vuosi, ja kaikki raiteet vielä avoinna tulevaisuuden suhteen. Selvää oli ainoastaan, että halusimme jatkaa, edelleen kehittää ja levittää toimintaa valtakunnallisesti. Iloksemme Sosiaali- ja terveysministeriö päätti alkuvuodesta 2017 järjestää erillisen hakuprosessin Suomi 100 - juhlavuoden avustusohjelmakokonaisuuteen, johon Veturointikin sisältönsä puolesta istui mainiosti.

iukan arviointi- ja hakemusrutistuksen jälkeen Veturointi-toiminta pääsi yhdeksi Kaikille eväät elämään -avustusohjelman 23 hankkeesta. Kaikille eväät elämään -avustusohjelma eriarvoisuuden vähentämiseksi on STEA:n rahoittama ja Lastensuojelun Keskusliiton koordinoima 3,5-vuotinen ohjelma. Ohjelma toimii vuosina 2017–2020 ja sen tavoitteena on edistää lasten, nuorten ja perheiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia, vähentää eriarvoisuutta ja torjua ylisukupolvisen syrjäytymisen uhkaa. Veturointi-toiminnassa lastensuojelun nuoret aikuiset kokemusasiantuntijat toimivat nuorten sekä perheiden ja muiden lähiverkostojen tukena elämän muutosvaiheissa. Ohjelmarahoitus mahdollistaa Veturointi-toiminnan jatkamisen ja edelleen kehittämisen Oulun seudulla Pohjois-Pohjanmaalla sekä Turun seudulla Varsinais-Suomessa. Ohjelman ensimmäinen verkostotapaaminen järjestettiin lokakuun lopulla Tampereella innostuneissa tunnelmissa. Jatkossa avustusohjelmaan kuuluvat hankkeet pääsevät jakamaan kokemuksiaan ja osaamistaan kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä verkostotapaamisissa. Lastensuojelun Keskusliitto koordinoi ohjelman toteutusta ja tukee hankkeiden kehittämistyötä, osaamista ja verkostoitumista sekä viestii hankkeiden tuloksista ja vaikutuksista. Yhteistyössä on voimaa! Yhdessä tekeminen on muutenkin ollut kantavana teemana kuluneen vuoden toiminnassamme. Yhdessä osallistuimme Pesäpuu ry:n koordinoimaan Yhdessä koettua – 100-vuotias Suomi sijoitettujen lasten ja nuorten silmin -kiertueen Oulun tapahtumakokonaisuuden toteutukseen. Oulun kaupungin Kuntalaislähtöinen kaupunkikehittäminen -hankkeen KAAOS-projektirahoituksella toteutimme ideointi- ja taidetyöpajakokonaisuuden, jossa lapset ja nuoret pääsivät tekemään yhteisöllistä taidetta yhdessä 8

taiteen ja kulttuurin toimijoiden kanssa ja tuomaan esille omaa taidettaan Mukana!? -taidenäyttelyssä. Kokonaisuuteen kuului myös lastensuojelun varttuneempia kokemusasiantuntijoita yhteen koonnut Mukana!? -foorumi ja Mukana!?-seminaari, joissa keskusteltiin lastensuojelusta historiallisesta, kokemusasiantuntijuuden, taidelähtöisyyden ja tulevaisuuden näkökulmista. Yhteistyö alueellisten LAPEhankkeiden kanssa on käynnistynyt niin

Pohjois-Pohjanmaalla kuin Varsinais-Suomessakin, ja kokemusasiantuntijamme ovat päässeet osallisiksi lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämiseen monella tasolla. Yhteistyötä on tehty lastensuojelun ammattilaisten kanssa nuorten konkreettisessa tukemisessa ja toimintoihin ohjaamisessa. Turun seudulla Veturointi on nytkähtänyt vauhdilla liikkeelle innostuneen toimijaverkoston ja ennen kaikkea upeiden kokemusasiantuntijanuorten yhdessä tekemisen voimalla. Kuva: Sirpa Tarkkinen

Mukana!? Taidenäyttelyn teoksista koottu nettigalleria löytyy osoitteesta: https://yhdessakoettua.fi/ 2017/10/ nettigalleria-mukana/

Veturoinnin Oulun tiimi: Mervi Väisänen, Anna-Stiina Effe, Anni Vaittinen ja Niina Jääskeläinen

Yhdessä on hyvä jatkaa uusilla Kaikille eväät elämään -raiteilla kohti tulevaa vuotta 2018! Sitä ennen, tässä tunnelmia ja esimerkkejä Veturointi-toiminnasta matkan varrelta…

KAAOS – Yhdessä koettua -projektissa oltiin Mukana! Miltä satavuotias Suomi näyttää sijoitettujen lasten ja nuorten silmin? Tähän kysymyk-

seen lähdettiin etsimään vastausta KAAOS -Yhdessä koettua -työpajaprojektissa kesällä ja syksyllä 2017. Työpajaprojektin tavoitteena oli tuoda nuorten tarinat näkyviksi, tukea identiteetin vahvistumista sekä mahdollistaa kohtaamisia ja yhdessä tekemistä nuorten kesken. Projektissa työllistettiin yksi kokemusasiantuntija osa-aikaiseen työpajaohjaajan tehtävään toteuttamaan ja dokumentoimaan yhteistä tekemistä yhdessä

taiteen ja kulttuurin toimijoiden kanssa. Projektin päätti syyskuussa Galleria Koomassa Oulussa järjestetty MUKANA!? -taidenäyttely, joka toi esille työskentelyprosessin, työpajojen upeat tuotokset sekä matkan varrella kohdattujen nuorten omaa taidetta. Projektin ja näyttelyn toteuttamiseen osallistuneista nuorista huokui ylpeys ja ilo omasta tekemisestä sekä oman taiteen esille saamisesta.

•

Teksti: SALLA HILDEN, työpajaohjaaja Kuva: Salla Hilden

Kävimme lasten- ja nuortenkodeissa ideoimassa ja toteuttamassa taidepajoja. Ensimmäisissä ”Ideointipajoissa” nuoret saivat valita ryhmälleen mieluisen taiteilijan, jonka ohjaamana he pääsivät kokeilemaan haluamaansa taidemenetelmää. Nuoret valitsivat projektiin valokuvaaja Martu Väisäsen TunneKuva -menetelmän ja Oulun katutaide ry:n vetämän katutaidetyöskentelyn. Ideointipajoissa nuoret myös maalasivat kiviin itselleen tärkeitä asioita. Osa kirjoitti itselleen merkityksellisiä sanoja ja voimalauseita. Kivet koottiin yhteen yhteisölliseksi taideteokseksi Mukana!? –taidenäyttelyyn. Myös taidenäyttelyn kävijöillä oli mahdollisuus jättää jälkensä teokseen maalaamalla oma ”voimakivensä”. Pohjolakodin nuoret valitsivat taidemenetelmäkseen TunneKuvan. Ennen varsinaista valokuvaushetkeä TunneKuva -taidepajassa tutustuttiin omaan identiteettiin. Löydettiin itsestä ja kaverista uusia puolia, sekä mietittiin, millaisia toiveita ja ajatuksia valokuvaus herättää. Seuraavalla kerralla nuoret pääsivät kameran taakse valokuvattavaksi. Nuortenkoti Auroran nuoret ja Heinäsalmikodin lapset ja nuoret valitsivat taidemenetelmäkseen katutaiteen. Katutaidepajoissa saimme kuulla graffitien historiasta, sekä katutaiteen monimuotoisuudesta. Luonnostelimme ensimmäisenä päivänä kuvia paperille ja teimme tarroja. Toisena päivänä nuoret pääsivät kokeilemaan maalaamista oikeilla ”kannuilla” (spraymaaleilla). Nuoret saivat itse päättää, tulevatko heidän teoksensa esille projektin päättäneeseen Mukana!? -taidenäyttelyyn. Jokainen lupasikin teoksensa muiden nähtäville.

•

Juuri mun ääntäni täällä myös tarvitaan

ikipedia määrittelee kokemusasiantuntijan olevan henkilö, jolla on omakohtainen kokemus sairaudesta, vammasta tai muusta vaikeasta elämäntilanteesta ja on käynyt kokemusasiantuntijakoulutuksen. Keskustelua paljon herättää kentällä, tarvitseeko ollakseen kokemusasiantuntija koulutusta, ja ainakin itse kallistun enemmän sen puoleen, ettei tarvitse olla. Mutta koulutus voi olla hyvä ponnahduslauta ja mahdollisuus vielä pohtiakin, onko valmis toimimaan kokemusasiantuntijana ja minkälaisissa tehtävissä haluaa toimia. Itse olen kuitenkin toiminut aika monta vuotta kokemusasiantuntijana ilman koulutusta ensin syömishäiriöasian parissa ennen lastensuojelun kokemusasiantuntijuutta, mutta mikä

omasta mielestäni koulutusta tärkeämpää, on minulla ollut hyvä tukiverkosto yhdistyksen ihmisistä, joiden kanssa olen voinut jakaa fiiliksiäni ennen ja jälkeen puhumisen tai muun toiminnan. Kokemusasiantuntijan tehtäviä ovat mm. luentojen pitäminen, oppituntien alustus, vertaisryhmissä vierailu, ryhmien ohjaaminen, elävänä kirjana ja ammattilaisen työparina toimiminen. Tämän lisäksi kokemusasiantuntija voi antaa haastatteluita ja osallistua erilaisiin kehittäjäryhmiin kehittämään palveluita paremmiksi. Veturoinnissa minun kohdallani ovat toteutuneet kaikki nämä tehtävät. Viimeisimpänä antoisana kokemuksena on ollut vierailu ryhmään, jossa lapsensa huostaanoton kokeneet vanhemmat saivat

Teksti: NIINA JÄÄSKELÄINEN

ammattilaisten ohjauksessa turvallisen tilan puhua kokemuksistaan. Ryhmäkerta meni kuin siivillä ja totesimme, että iltaan asti olisi meillä riittänyt juttua, kun ohjaajat lopettelivat kertaa. Mieleeni jäi erään vanhemman kokemus siitä, että hän sai vahvistusta ajatukselleen oikein toimimisesta lapsen kanssa, vaikka lapsi kapinoi ja piti häntä ”sossujen kaverina”, kun hän ei suostunut yhdessä rikkomaan sijoituspaikan sääntöjä eri tavoin. Olisi 15-vuotias Niina saattanut olla ihmeissään, jos hänelle olisi tällainen pilkahdus tulevaisuudesta kerrottu silloin! Aina kokemusasiantuntijana ei tunne oloaan yhtä, sanoisinko tervetulleeksi kuin tuolla vanhempien ryhmässä sain kokea. Joskus on tilanteita, joissa paikalla olevat ihmiset, 9

asiantuntijat taikka maallikot, eivät arvosta kokemustietoa ja lyttäävät sen, ehkä yksittäistapauksena, ehkä muistuttelevat kuinka asioilla on aina toinenkin kokemus, vaikka juuri tärkeää olisi kuulla nyt vain ja ainoastaan tätä nimenomaista kokemusta eikä jokaista osapuolta. Onpa myös eräs kokemus, jossa osallistuin keskusteluun, jossa ammattilaisilta kysyttiin työstään ja minulta sen sijaan, tietäisinkö mistä saada apua, jos kaveri kertoisi olevansa masentunut. Vuosi sitten syksyllä lentelimme täältä Oulusta Helsinkiin THL:een Lape-päiviin (valtakunnallinen mallinnusryhmätyöskentely), ja Lape-lyhenteestä tuli jo vähän meidän tiimin kirosana, sen verran raskastakin välillä työpajaprosessi oli. Itse osallistuin laitoshoitoa koskevaan työryhmään ja koin prosessin antoisaksi. Ensimmäisellä kerralla kuitenkin hetken aikaa mietin, että mitä mä oikein täällä, kun kaikki muut oli ylilääkäreitä ja muita korkeassa asemassa olevia – asiantuntijoita – ja sitten olen minä, tällainen kokemusasiantuntija. Mutta kävin pään sisälläni keskustelua, johon totesin, että hitto, juuri mun ääntäni täällä myös tarvitaan ja käytin sitä. Ja minua kyllä kuunneltiin ja haluttiin kysellä tarkentavia kysymyksiäkin. Mutta ehkä kokemusasi-

antuntijaurani alkuaikoina tuollainen tilanne ei olisi mennyt niin hyvin kuin meni ja olisin saattanut olla hiljaisempi. Se olisikin hyvä ammattilaisten muistaa, että jokainen kokemusasiantuntija ei ole samanmoisissa liemissä keitelty, ja voi olla tarpeen miettiä, miten kokemusasiantuntijalle tarjotaan tilaa, jos hänelle ei ole niin helppoa sitä ammattilaisten seurassa ottaa haltuun. Tässä ehkä voi olla hyvä olla kokemusasiantuntijoilla mukana työntekijä, joka huolehtii, että kokemusasiantuntijoiden ajatukset tulevat sanotuksi ja kerrotuksi, varsinkin jos mukana on vähemmän aikaa kokemusasiantuntijoina toimineita tyyppejä. Ammattilaisten keskuudessa on myös vähemmän ja enemmän ja ei yhtäänkin kokemusta kokemusasiantuntijoista ja meidän hyödyntämisestä erilaisiin tehtäviin. On ammattilaisia, joille se on aivan luonteva ja itsestään selväkin, että kokemusasiantuntijoita on mukana monissa jutuissa. Osittain tiedon ja kokemuksen puutteen vuoksi ammattilaisilla voikin olla monenlaisia ennakkokäsityksiä ja -luuloja, mitkä estävät sen ensimmäisen kerran tapahtumista, että ottaisi kokemusasiantuntijan mukaan nuorta tapaamaan tai edes kertoisi nuorelle mahdollisuudesta vaikka-

pa omaan veturiin. Joskus ammattilaiset kovinkin tiukasti kyselevät, miten aikuisia me (kokemusasiantuntijat) olemme, kuinka hyvin olemme sinut taustamme kanssa, kuinka osaamme olla lähtemättä nuoren juttuihin huonosta sossusta, jos nuori meille kertoo kokemuksistaan. En halua sanoa, että se on huono juttu, että ei saisi kysyä – meillähän kaikilla on yhteinen tavoite: toimia nuoren parhaaksi ja parempaa tulevaisuutta rakentaen. Mutta haluan sanoa, että toisaalta se tuntuu vähän hassulta, kun kuitenkin meidät on haluttu palkata tekemään tällaista työtä, voisi ajatella, että se jo jotakin kertoo meidän kyvyistämme ja elämäntilanteestamme. Eikä tällaisia kysymyksiä kysyttäisi samalla tavoin ammattilaiselta, joka voi olla meidän kokemusasiantuntijoiden ikäinen tai jopa nuorempikin. Kaiken kaikkiaan kokemusasiantuntijan työ on todella monipuolista. Aamulla töihin lähtiessä ei aina tiedä, minkälaiseksi päivä muodostuu. Onko nuoren luokse menossa vastassa ovikellon soittoon herännyt peikko, joka ei ole vielä oikein herännyt vai onko vastassa tyyppi, joka odottaa että lähdetään ulkoilemaan?

Lastensuojelun lapset eivät ole paperilappuja ja raportteja, vaan aitoja oikeita ihmisiä

erhetalo Heideken ja Turun seutu on ottanut ilolla vastaan Auta Lasta ry:n Veturointi-toiminnan. Tunnelma on ollut koskettava, innostava, kriittisen rakentava ja kannustava. On ollut ilo astua projektisuunnittelijan saappaisiin ja kuulla sanat ”vihdoin tällaista toimintaa. Tätä on toivottu ja odotettu järjestettäväksi”. Sekä kunta, yhteistyökumppanit että muut Turun seudun toimijat ovatkin osoittaneet kannustuksensa toiminnalle ja tämän ansiosta kahdessa kuukaudessa Veturointi-toiminnan tammikuussa järjestettävään valmennukseen on tullut enemmän ilmoittautumisia, kuin olisi voinut toivoa. Tulevat veturit eivät suinkaan ole jääneet toimettomiksi hankkeen käynnistysvaiheessa, vaan heitä on pyydetty mukaan toiminnan esittelyihin, pitämään puheenvuoroja seminaareissa ja työryhmissä sekä tuomaan asiantuntijuuttaan ja kehittämisideoitaan mukaan muun muassa Lupa auttaa! -hankeessa (Varsinais-Suomen LAPEhanke). Yhteistyöideoita on myös vaihdet-

tu eri oppilaitosten kanssa ja marraskuussa kokemusasiantuntijat antoivat vinkkejä lasten parissa työskenteleville ammattilaisille sekä opiskelijoille. Mielenkiinnolla, innolla ja malttamattomana odotan tulevaa vuotta sekä varsinaisen toiminnan käynnistymistä Veturointi-toiminnan merkeissä. Yhteistyöllä, hyvin tehdyllä suunnittelutyöllä, Oulun seudun kokemuksilla höystettynä, luovuudella, innolla ja ennen kaikkea kokemusasiantuntijoiden vilpittömällä halulla auttaa ja vaikuttaa syntyvät erinomaiset perusteet aloittaa vuosi 2018 ja toiminta Turussa.

•

Veturointi perhetalo Heidekenillä

•

Teksti: HANNA OIKARINEN

Kuva: Terhi Hytönen

Palava halu auttaa nuoria sai lähtemään mukaan toimintaan

Teksti: HANNA OIKARINEN Kuva: TERHI HYTÖNEN

Teksti: HANNA OIKARINEN

iki on yksi Turun seudun uusista vetureista. Hän on ollut mukana jo hankkeen kehittämistoiminnassa tuomassa omia ideoitaan ja asiantuntijuuttaan esiin. Hän on osallistunut mm. hankkeen ohjausryhmään sekä puheenvuoroihin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sekä opiskelijoille. Kysyin Vikiltä, mikä hänet sai lähtemään mukaan toimintaan, johon hän kuvaili hänellä olevan palava halu auttaa nuoria ja toimia heille esimerkkinä. Hankkeessa hän tulee olemaan esimerkkinä myös omatessaan samankaltaisia kokemuksia nuorten kanssa. Hänestä on tärkeää myös olla esimerkkinä nuorille, oli heidän lähtökohtansa mitkä tahansa. Viki pohti, että moni on ehkä ihmetellyt, että miksi hän lähti toimintaan mukaan vasta nyt eikä jo esimerkiksi 18-vuotiaana. Hän kertoi, että vuodet ovat antaneet lisäarvoa sille, että näkee asiat ja omat kokemukset eri tavalla. Viki sanoikin olevansa nyt valmis auttamaan. K u v a : V ik i

Viki lähti mukaan Veturointitoimintaan ohjaajansa innostamana.

Hankkeessa hän tulee olemaan esimerkkinä myös omatessaan samankaltaisia kokemuksia nuorten kanssa. Hänestä on tärkeää olla myös esimerkkinä nuorille, oli heidän lähtökohtansa mitkä tahansa.

Veturoinnin pariin Vikin tuli lähdettyä vanhan ohjaajansa innostamana. Hän kertoi, että ohjaaja oli aiemminkin rohkaissut ja kannustanut häntä mm. opiskelujen ja töiden suhteen. Keskustelua oli käyty myös Vikin kiinnostuksesta sosiaalialaa kohtaan. Nyt Vikille kerrottiinkin Veturoinnista sanoilla ”mulla olis sulle yksi täydellinen juttu”. Viki kertoi, että tutun ihmisen kertoessa toiminnasta, oli vaikutusta myös päätöksessä lähteä toimintaan mukaan. Vikillä on selkeä halu lähteä alalle ja hän toivoo tästä uraa itselleen. Viki kuvaili, että kun näkee paljon nuoria, ketkä ovat hukassa ja antaneet ehkä itselleen ”musta ei tule mitään” -leiman, on hienoa saada olla heidän apuna. Vikin mielestä Veturointi-hanke on erittäin hyvä ja on hienoa, että ihmiset ja palvelut ovat valmiita kehittymään sekä ollaan valmiita auttamaan nuoria.

Aikamatka vuoteen 2020 Teimme pienen ajatusmatkan Vikin kanssa vuoteen 2020 ja mietimme, mitä on mahtanut hankkeessa tapahtua kolmen vuoden aikana. Viki kuvaili, kuinka vetureilla on tosi hyvä yhteishenki ja ymmärrys toistensa taustoista. Heille on syntynyt myös ymmärrystä nuorten eri lähtökohdista ja siitä, miksi mitäkin asioita tehdään. Hän kuvaili, kuinka on syntynyt elinikäisiä muistoja. Nuoret ovat löytäneet mukaan toimintaan ja vetureista on myös kehittynyt parempia ja he tietävät mitä tehdään. Kaikille on myös syntyneet selkeät tavoitteet, mitä kenenkin kanssa tehdään. Päättäjiä on saatu heräteltyä asian tiimoilta ja lastenkodeissa mietitään ja ymmärretään, kuinka tärkeää elämä ja tuen saaminen ovat myös lastenkodin jälkeen. Viki toivoi, että toiminta voisi levitä myös muille paikkakunnille, kun nähdään toiminnan hyötyä ja apua. Viki odottaakin, että toimintaa saadaan näkyväksi ja ihmisten tietoisuuteen. Lisäksi hän toivoisi työntekijöiden ymmärtävän kuinka tärkeää on muistaa myös lastensuojelun jälkeinen aika. Ammattilaisia voisi herätellä silloin tällöin katsomaan laatikon ulkopuolelta ja saada ymmärtämään, että se mitä he tekevät ei ole vain työpaikka, vaan se on hullun tärkeä tehtävä! Viki haluaakin herättää ja muistuttaa ammattilaisia siitä, että me ihmiset emme ole vain paperilappuja, vaan aitoja oikeita ihmisiä.

•

Olen Hanna Oikarinen ja aloittanut syyskuussa Turun seudulla Veturointi-toiminnan projektisuunnittelijana. Olen koulutukseltani sosionomi (amk), mutta olen myös ikuinen itseni kehittäjä sekä opiskelija. Työotteeseeni vaikuttavat voimakkaasti ratkaisukeskeisyys ja voimavaralähtöisyys. Minulle on tärkeää tehdä merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä sekä sekoittaa siihen sopivasti luovuutta sekä periksiantamattomuutta. Työstä innostuminen on helppoa, kun oivaltaa sen merkityksen. Olen luova innostuja. Ideoissani saatan kiihdyttää vauhtia sekä kurkistaa vuosien päähän tulevaisuuteen, muistaen samalla jarruttaa mutkakohdissa sekä edetä askel askeleelta. VETUROINTI-TOIMINNAN YHTEYSTIEDOT OULU Mervi Väisänen Projektipäällikkö mervi.vaisanen@autalasta.fi puh. 044 5629805 Katuosoite: Kumppanuuskeskus Kansankatu 53, 1 krs. 90100 Oulu www.autalasta.fi/veturointi www.facebook.com/veturointi/ www.instagram.com/veturointi/ http://veturointi-hanke.blogspot.fi/ TURKU Hanna Oikarinen Projektisuunnittelija hanna.oikarinen@autalasta.fi Puh. 044 5629824 Katuosoite: Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku

Lapsirikas-hanke – työtä ja kehittämistä lapsiperheiden arkeen

TEAN:N rahoittama Lapsirikkaiden perheiden toimiva arki -hanke on vuoden 2017 aikana kohdannut yli 400 perhettä Oulussa ja Raahen seutukunnassa. Tuen piirissä olleissa perheissä on keskimäärin ollut kuusi lasta, joten hankkeella on vaikutettu jopa 2400:en lapsen kasvuympäristöön. Kohtaamiset ovat tuoneet hankkeeseen paljon tietoa perheistä. Lapsirikas-toiminnasta on kahden ensimmäisen hankevuoden aikana kehitetty toimintamalli, joka on levitettävissä laajemmallekin Pohjois-Pohjanmaalle ja jatkossa myös valtakunnalliseksi toiminnaksi, mikäli siihen saadaan resursseja. Lapsirikas -toiminta on osoittanut, että tavallisen matalan kynnyksen avun järjestämiseen ei tarvita raskasta byrokratiaa silloin kun perheitä kuullaan heidän oman arkensa asiantuntijoina.

Toimijat hankkeessa Lapsirikas-hanke on lähtenyt työssään liikkeelle etsimällä erilaisia toimintamuotoja vapaaehtoistyön kehittämiseksi. Oulun kaupungin alueella vahvuudeksi on osoittautunut hyvinvointialan oppilaitosten ja TE-toimiston kanssa tehtävä yhteistyö. Vuoden aikana Oulussa on ollut lähes 70 opiskelijaa suorittamassa harjoittelujaksoja ja vapaaehtoistyön kursseja Lapsirikas -hankkeessa. Seitsemän henkilöä on osallistunut toimintaan TE-toimiston työkokeilu- ja työllistämispäätöksillä. Parhaimmillaan tiimin jopa kahdeksantuntisiksi venyneet auttamispäivät ovat olleet useille perheille kantavana

Teksti: ANNE-MARIA TAKKULA

Opiskelu- ja työllisyysyhteistyöstä on monenlaista hyötyä. Työllistetyt kehittivät alkuvuodesta yhteisöllistä vapaaehtoistyötä perheiden omissa ympäristöissä.

tukena arjen pienissä ja suurissa haasteissa. Opiskelijatyönä hankkeelle on myös kehitetty tuen koordinointia ja sähköinen kalenteripohja. Oppilaitos- ja työllisyysyhteistyöstä on ollut monentasoista hyötyä. Työllistetyt ovat mm. kehittäneet perheiden omissa toimintaympäristöissä toteutettua yhteisöllistä vapaaehtoistyötä. Myös Raahessa on vuoden aikana työkokeilussa ja opiskelijaharjoittelussa ollut useita henkilöitä. Erityisenä voimavarana Raahen seudulla ovat olleet aktiiviset vapaaehtoiset, joiden toiminta on mahdollistanut alueelle myös iltapainotteisen tuen järjestämisen. Oppilaitosyhteistyöstä on saatu lisäarvoa myös Raahessa järjestettyyn hyvinvointikuntayhtymän ja järjestöjen yhteiseen lapsiparkki-

Kuva: Saana Savela

Lapsirikashankkeen työntekijät, vapaaehtoistoimijat ja ohjausryhmän jäsenet kokoontuivat elokuussa Siikajoen Törmälän tilalle vaihtamaan kokemuksia tähänastisesta toiminnasta ja ideoimaan tulevaa.

toimintaan. Raahessa on ollut myös muita perheitä yhdistäneitä ja Lapsirikas -toimintaa tutuksi tehneitä tapahtumia, joista mainittakoon erityisesti syksyn koulureppukampanja, jossa yritysten tuella saatiin hankittua reppuja kouluaan aloittaville ekaluokkalaisille.

Asiakaskyselyt hankkeessa 2017 Lapsirikas-hanke on toteuttanut vuoden 2017 aikana kaksi kyselyä. Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelija Minna Mikkola laati kyselyn hankeapua saaneille perheille. Perheiltä saatu palaute oli positiivista mm. hankkeen kautta kuulluksi tulemisen, neuvonnan ja tiedottamisen suhteen. Perheet kokivat avun saamisen ja kysymisen helpoksi, koska perheitä ei arvioida avun pyytämisen yhteydessä. Hyvänä perheet kokivat myös sen, että heille oli hanketyön avulla löydetty lisäapua myös heidän omista lähiverkostoistaan. Kyselyn vastauksissa nousi erityisesti esille kokemus vertaistuellisesta avun merkityksestä. Lapsirikas-hanke ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä toteuttivat yhteistyönä valtakunnallisen kyselyn lapsiperheiden vanhemmille. Lokakuussa toteutettuun Webropol-kyselyyn saatiin 2958 vastausta eri puolilta Suomea. Lapsirikas-hankealueelta Oulusta vastauksia tuli 403 ja Raahen seutukunnasta 201. Vastausten perusteella lähes kaikki lapsiperheet tarvitsevat arkeensa lastenhoidollista apua. Tämän lisäksi vastauksista nousi esille tarve kodinhoidolliseen apuun, kasvatukselliseen ohjaukseen ja neuvontaan sekä tuen tarve parisuhteeseen haasteisiin. Perheet toivovat arkeen käytännön apua sekä

Kuva: Pertti Kukkonen

arkea tukevia ihmisiä ympärilleen. Perheet kertovat, että he tarvitsevat myös taloudellista tukea elämäänsä. Hälyttävää aineistossa oli, että ainoastaan 37 % vastanneista oli kokenut saaneensa apua riittävästi. Alueittain eroteltuna riittävästi apua Oulun alueella koki saaneensa vain 29 % ja Raahen seutukunnassa 40 % vastaajista. Kysymykseen ovatko perheet saaneet apua riittävän pitkäaikaisesti vain 36 % vastasi myöntävästi. Oulussa vastaava luku oli 18 %, kun taas Raahen seutukunnassa 42 %. Lapsirikas-hankkeessa saatua kysely- ja kokemustietoa välitetään myös kunnallisen ja valtiollisen päätöksenteon tueksi. Hankkeen toimijat ovat toteuttaneet useita päättäjätapaamisia ja samaa vaikuttamistoimintaa aiotaan jatkaa myös kolmannen hankevuoden aikana.

Lapsirikas -hankkeen toukokuussa Oulussa järjestämän Lapsuus on syvyys kaiken alla -seminaarin pääpuhujana toimi professori Juha Hakala. Kuva: Anne-Maria Takkula

Opinnäytetyöt hankkeessa Hankkeessa mukana olleet opiskelijat ovat lähteneet aktiivisesti tekemään tutkimustyötä Lapsirikas-toimintaan liittyen. Tero Nevalan gradutyö Lapin yliopistolle valmistui marraskuussa 2017. Tero haastatteli Lapsirikas-hankkeesta arjen apua saaneita isoja perheitä ja heidän kokemuksiaan. Lisäksi valmistumassa on pro gradu työ Lapin yliopistolle sekä kaksi ammattikorkeakoulun päättötyötä koskien työhyvinvointia vapaaehtoistyössä sekä asiakkaiden kokemuksia.

Yhteistyö eri toimijoiden kanssa Lapsirikas-hanke on verkostoitunut kahden hankevuoden aikana laajalti. Molemmilla hankealueilla lapsiperhejärjestöt ovat tiiviisti mukana yhteistyössä kaupungin ja hyvinvointikuntayhtymän kanssa. Järjestöt ovat edistäneet Lapsirikas -toiminnasta tiedottamista ja erityistarpeissa olevien perheiden palveluohjausta. Yksi Oulun toimivimmista kokonaisuuksista on syntynyt Oulun Martinniemen alueelle. Martinrenkassa tehdään alueyhteistyötä kaupungin, Haukiputaan seurakunnan sekä järjestöjen kesken. Täällä mm. seurakunnan lapsityö on tullut aktiivisesti tukemaan perheiden arkea. Raahessa yli sektorirajojen käyttössä oleva Lapset Puheeksi -toimintamalli on yhdistänyt lasten ja perheiden kanssa toimivia viranomaisia ja järjestöjä.

Lapsirikas -seminaarin avausohjelmasta Pohjankartanon juhlasalissa vastasi Teuvo Pakkalan koulun musiikkiluokkien lapsikuoro. Kuva: Pertti Kukkonen

Tiedottaminen Lapsirikas-toiminnasta on tiedotettu aktiivisesti koko hankkeen ajan, ja näkyvyys onkin tuonut toimintaan mukaan lisää vapaaehtoistoimijoita. Erityisen tärkeiksi niin medianäkyvydessä kuin seminaariesiintymisissäkin on koettu perheiden kokemukselliset puheenvuorot, jotka ovat tuoneet kuuluville lapsiperheiden kokemuksia avun saamisesta ja -tarpeesta.

•

Auta Lasta ry:n Veturointi- ja Lapsirikas -hankkeet sekä MLL:n Perhepesä -toiminta esittäytyivät Pohjois-Suomen lastensuojelupäivillä helmikuussa Oulussa.

Ammattiharjoittelu Lapsirikas -hankkeessa:

Mietteitä kesän ja syksyn toiminnasta – unohtumattomia kohtaamisia! Teksti: ANNE TANSKANEN Kuva: KARI MIETTUNEN

len Tanskasen Anne Revonlahdelta ja olen loppusuoralla sosionomiopintojani Oulun ammattikorkeakoulussa. Tein viimeisen eli 3. ammattiharjoitteluni Lapsirikas-hankkeessa Raahen seutukunnassa kesäelo- ja syyskuussa kuluvaa vuotta. Kuulin Lapsirikas-hankkeesta ensimmäisen kerran elokuussa 2016 ja kiinnostuin välittömästi hankkeen toiminnasta. Lapsirikashankkeessa tehdään todella arvokasta työtä perheiden hyväksi. Matalan kynnyksen palveluna tarjotaan monenlaista arjen apua lapsiperheisiin. Yhteydenotto on vaivatonta ja apua voidaan antaa suhteellisen nopeasti. Ihanat työntekijät ja vapaaehtoiset rientävät perheiden avuksi arkeen. Kun Raahessa marraskuussa 2016 oli infotilaisuus vapaaehtoistyöstä, menin kuuntelemaan paikan päälle. Savelan Saanan esitystä kuunnellessani tiesin heti, että tässä on minun viimeinen harjoittelupaikkani, jos minut vain hyväksytään harjoitteluun. Juttelin Saanan kanssa pitkään tilaisuuden päätyttyä ja Saana näytti vihreää valoa tulevalle harjoittelulleni. Minulla heräsi valtavasti ajatuksia, mitä toivoin saavani hankkeessa tehdä ja mikä tärkeintä – halusin tehdä työtä perheiden kanssa. Kevään 2017 aikana osallistuin hankkeen infotilaisuuden suunnitteluun ja ideointiin. Osallistuin myös Siikajoen alueen lapsiperhepalveluiden kehittämistyöryhmän kokouksiin, joissa pohdittiin lapsiperheiden palveluiden kehittämistarpeita. Kehittämistyöryhmän ideoima vanhempainilta järjestettiin syyskuussa Ruukin koulukeskuksessa, jossa 14

Minulla heräsi valtavasti ajatuksia, mitä toivoin saavani hankkeessa tehdä ja mikä tärkeintä -halusin tehdä työtä perheiden kanssa. oli vanhemmuudesta luennoimassa kasvatustieteiden professori Juha T. Hakala. Kyllä oli mainio luento runsaalle yleisölle! Viimeisen ammattiharjoitteluni aikana sain tehdä hyvin monipuolisesti erilaisia tehtäviä hankkeessa. Erityisen mieluisia minulle olivat perheissä tehtävä työ sekä kerhon pito 12–14-vuotiaille. Idea kerhosta syntyi jo edellisenä keväänä nuorten aloitteesta. Elosyyskuun aikana meillä ehti olla kuusi kerhokertaa ja ohjelma perustui täysin osallistujien toiveisiin. Kerhoiltoina kävimme mm. pyöräretkellä, leivoimme, pelasimme palloilulajeja liikuntasalissa, soitimme ja lauloimme. Juttelimme paljon kerhoiltojen aikana ja aina aika tuntui kuluvan liian nopeasti ja oli aika lähteä kotiin. Viimeisellä kerhokerral-

la meillä kaikilla oli varsin haikeat tunnelmat kerhon päättyessä. Mutta siitä perhetyöstä. Se oli asia, jonka takia kiinnostuin hankkeesta. Halusin tehdä sellaista työtä, josta on konkreettista apua perheissä. Ja onnekseni sain sitä tehdä. Kävin harjoitteluni aikana perheissä pitkin Raahen seutukuntaa ja aina oli yhtä mukava lähteä liikkeelle. Kyllä oli mukava, kun ajoi pihaan, niin lapset juoksivat vastaan. Oli hämmästyttävää, kuinka nopeasti lapset ja nuoret tutustuivat minuun, heille uuteen ihmiseen. Aina löytyi nopeasti yhteinen sävel ja päästiin aloittamaan hommat. Vanhempienkin kanssa toimiessa mutkaton ja avoin työskentely oli se toimintatapa, jota itse suosin. Olla ihmisenä ihmiselle, sehän se on kaiken ydin. Kun kohdataan ennakkoluulottomasti puolin ja toisin, saadaan syntymään luottamus, mikä tarvitaan hyvän suhteen luomiseen. Vaikka perheitä oli niin paljon erilaisia, jokaisen perheen kanssa löytyi yhteinen sävel tosi nopeasti. Oli ilo tutustua näihin ihaniin perheisiin! Voin sanoa, että tämä viimeinen ammattiharjoitteluni oli todella antoisa jakso, jossa sain käyttää ammatillista osaamistani ja aikaisempaa kokemustani lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelemisestä. Mielestäni kaikilla sosiaalialan opiskelijoilla tulisi opintoihin kuulua jakso, jossa tehdään työtä perheiden arjessa, mennään mukaan perheiden arkipäivään. On ensiarvoisen tärkeää nähdä perheet omassa ympäristössään, jotta osaa antaa tukea ja auttaa perheitä parhaalla mahdollisella tavalla. Ja ennen kaikkea ymmärtää, että kaikki perheet ovat erilaisia, ei ole kahta samanlaista perhettä. Olen kiitollinen siitä, että sain olla monessa perheessä hetken heidän rinnalla kulkijanaan ja ehkä helpottaa hiukan heidän arkeaan. Kiitos Saanalle, että mahdollistit harjoitteluni hankkeessa ja uskoit minuun. Ja kiitos ihanalle työkaverilleni, joka perehdytit minua perheen kanssa tehtävään työhön. Toivon kaikkea hyvää hankkeelle ja muistakaa, että teette todella arvokasta työtä. Ehkäpä tapaamme jälleen…

•

Kun palvelun vastaanottaminen vaatii työtä

Teksti: TERO NEVALA

Kuvitelkaa normaali pikkulapsiperhe, jossa on yksi tai kaksi pientä, alle kouluikäistä lasta. Kun tämän perheen vanhempi lähtee lasten kanssa asioille, on pelkkä liikkeelle pääseminen jo oma operaationsa. Mutta mitä jos pieniä lapsia olisikin kolme, tai viisi? Ja niiden lisäksi alakouluikäisiä jokaiselle luokka-asteelle oma? Millaisten asioiden äärellä tuolloin ollaan, että perhe pääsee ylipäätään yhtään mihinkään?

ällaisten haasteiden edessä suurperheet usein ovat. Pelkkä arkisten asioiden hoito kodin ulkopuolella, kuten neuvolakäynnit, kauppareissut ja vastaavat vaativat tarkkaa suunnittelua ja yleensä sen, että joku jää huolehtimaan kotiin muista lapsista. Koska esimerkiksi lasten neuvolakäynnit ovat juuri kyseisen lapsen omia käyntejä, ei niihin voi ottaa koko sisaruskatrasta mukaan, mutta pieniä lapsia ei voi jättää kotiinkaan, joten jonkun pitää huolehtia heistä. Mahdollisuudet siihen, että molemmat vanhemmat olisivat mukana asioilla, ovat pienet.

Suurperheet sosiaalityön asiakkaina Tutkin omassa pro gradu-työssäni suurperheiden kokemuksia sosiaalityön asiakkuuden näkökulmasta. Sen kautta nousi selkeästi esiin ne haasteet, joita suurperheet kokevat perheen suuren lapsimäärän vuoksi jo pelkästään sosiaalipalveluiden vastaanoton tasolla. Asia, joka voi olla itsestäänselvyys yhden tai kahden lapsen perheessä, kuten koko perheen oleminen yhdessä paikas-

sa yhtaikaa, varsinkin kodin ulkopuolella, voi olla valtava haaste suurperheille. Kun suurperhe tarvitsee sosiaalityön tukea, ovat tuen tarpeet aivan samanlaisia kuin muissakin perheissä. On haasteita vanhemmuudessa, taloudellisia huolia, perheenjäsenen sairastumista, uupumusta ja monia muita haasteita. Suurperheet ovat tässä mielessä aivan tavallisia perheitä, eikä suuri lapsimäärä tee sinällään perhettä huonommin toimivaksi, eikö myöskään paremmin toimivaksi. Suuri lapsiluku ei kerro huonosta vanhemmuudesta, mutta se ei myöskään tee kenestäkään automaattisesti hyvää vanhempaa. Palvelujärjestelmämme ei kuitenkaan aina osaa tunnistaa suurperheiden erityisyyttä tuen tarvitsijoina. Esimerkiksi kotipalvelun tuki, joka tutkimuksessani nousi selkeästi hyvin tarpeelliseksi ja hyväksi koetuksi palveluksi, on usein mitoitettu pienempien perheiden tarpeelle. Siinä missä yhden tai kahden lapsen perheessä parina päivänä viikossa muutaman tunnin käyvä kotipalvelu voi olla hyvinkin riittävä ja hyödyllinen apu, niin suurperheessä työmää-

Kuva: Katja Kurvinen

Tutkimukseeni osalliﬆuneet suurperheet kokivat, että kotiin saatava, konkreettinen apu on toimivinta mahdolliﬆa tukea.

rä on yksinkertaisesti niin iso, että myönnetyt tunnit eivät riitä kuin pintaraapaisuun. Lisäksi pelkkä tuen vastaanottoon valmistautuminen voi vaatia suurperheitä paljon organisointia ja työtä. Erityisesti kodin ulkopuolelle suuntautuva tuki, kuten perheneuvola, mahdolliset terapiat, lastensuojelun tapaamiset ja monet muut voivat olla hyvin haastavia suurperheiden näkökulmasta, koska suuren lapsimäärän vuoksi molempien vanhempien on vaikea päästä yhtaikaa kodin ulkopuolelle. Perhetyö taas koettiin yleensä lähinnä ylimääräisenä haittatekijänä, sillä kodinhoitoon osallistumaton perheohjaaja oli vain yksi henkilö lisää kotona, joka piti huomioida.

Siltoja rakentava tuki Tutkimukseeni osallistuneet suurperheet kokivat, että kotiin saatava, konkreettinen apu on toimivinta mahdollista tukea. Auttavat kädet, jotka helpottavat arjessa, sekä tuki joka mahdollistaa vanhempien osallistumisen yhdessä esimerkiksi yksittäisen lapsen palaveriin kodin ulkopuolella. Lisäksi tärkeänä koettiin, että toimijoita ei ole liikaa, vaan tuki keskitettäisiin. Kutsunkin tätä tukea siltoja rakentavaksi tueksi. Tuki, joka rakentaa siltoja kodin ja palvelun välille, sekä siltoja eri toimijoiden välille. Tällaisen tuen avulla perheen jäsenet pääsisivät sen avun piiriin, jota he tarvitsisivat, ja toisaalta avuntarjoajat osaisivat koordinoida toimintaansa niin, että perhe ei ylikuormitu niiden keskellä. Kuten jo aiemmin totesin, suurperheet ovat kaikessa moninaisuudessaan aivan tavallisia perheitä lapsimäärästä huolimatta. Syyt heidän tuen tarpeelle sosiaalityössä eivät poikkea muista, mutta siinä miten heitä tuetaan, ja millaisilla palveluilla, olisi kehittämisen paikka. Palvelut pitäisi mitoittaa riittävän laajaksi, ja ne pitäisi toteuttaa siten, että perheet voivat ne ottaa vastaan ilman, että vastaanotto itsessään kävisi työstä.

•

Vapaaehtoistoiminassa auttamisen ilo

attijokiset Sinikka ja Lauri Kinnunen ovat mukana Lapsirikas-hankkeen vapaaehtoistoiminnassa. Kysyessäni, mikä sai heidät lähtemään mukaan vapaaehtoistoimintaan, Sinikka kertoo, että heillä eläkeläisillä on niin paljon aikaa, että ehtivät auttamaan perheitä. Lauri toteaa, että eläkeläisenä aikaa on paljon ja kyllähän sitä keksii aina jotain puuhaa ja askaretta, mutta perheiden auttaminen on mielekästä ja antoisaa. ”Kun ei ole meillä sitä ruutuaikaakaan, niin ehdimme hyvin perheiden avuksi”, Lauri naurahtaa. ”Ja onhan meillä kokemustakin, kun ollaan 12 lasta kasvatettu”, jatkaa Sinikka. Kinnuset ovat tykästyneet vapaaehtoistoiminnassa siihen, että voivat olla apuna perheille ja vanhempien kiitollinen mieli tehdystä työstä lämmittää mieltä. Sinikka ja Lauri ovat olleet vapaaehtoistoiminnassa mukana lähes vuoden. Tänä aikana he ovat käyneet useissa perheissä auttamassa. ”Etupäässä se on ollut lastenhoitoa”, kertoo Sinikka. ”Olemme ottaneet kotoa kirjoja mukaan ja lukeneet niitä lapsille.” Joskus vanhemmalla on ollut asiointiaika ja Kinnuset ovat jääneet hoitamaan lapsia sen ajaksi. Toisinaan äiti on jäänyt sisälle vauva kanssa, kun Sinikka ja Lauri ovat lähteneet isompien kanssa leikkipuistoon tai pihalle ulkoilemaan. Ovatpa käyneet lasten kanssa kaupassakin ja läheisellä hevostilalla. ”Lasten kanssa ollaan leikitty ja piirretty”, he kertovat. Pääsääntöisesti lastenhoitokäynnit ovat olleet parin tunnin mittaisia, mutta

Kinnuset ovat tykästyneet vapaaehtoistoiminnassa siihen, että voivat olla apuna perheille ja vanhempien kiitollinen mieli tehdystä työstä lämmittää mieltä. ovat Kinnuset mahdollistaneet pari kertaa perheen vanhemman käynnin lapsen kanssa OYS :an olemalla muiden lasten kanssa koko päivän. ”Meillä on hyvä lähtövalmius, kun perheissä tarvitaan apua. Meillä kun ei ole kiireitä eikä muitakaan pakollisia menoja”, Lauri kertoo. Sinikalle vapaaehtoisena toimiminen ei ole uusi juttu. Hän kertoo käyneensä jo kahdeksan ja puolen vuoden ajan vanhuksen luona vanhainkodissa viikoittain. ”Viimeksi eilen kävelin seitsemän kilometrin matkan edestakaisin käydessäni tapaamassa vanhusta. Hän on ihana ihminen, pirteä muuten, mutta ei

Ma-pe 9-16 Uusikatu 78

Paakakatu 2

Teksti ja kuva: SAANA SAVELA

Sinikka ja Lauri Kinnunen pääse enää liikkeelle. Aikaisemmin ulkoilutin häntä, nykyisin keskustelemme paljon ajankohtaisista asioista ja esimerkiksi lukemistani kirjoista. Koen iloa käynneistä. Hän odottaa käyntejä paljon, ne ovat hänelle tärkeitä. Nyt olen menossa vanhainkodin joulujuhlaan laulamaankin”, kertoo Sinikka. Haastattelua tehdessä Laurin puhelin piippaa, perheen äidiltä tulee tekstiviesti. Vanhemmilla olisi työpaikan jouluruokailuun meno ja tarvitsisivat lastenhoitajaa joulukuiselle illalle. Kinnusille aika sopii ja he lupautuvat lastenhoitajiksi. Kysyn, mitä ovat kokeneet vapaaehtoistoiminnan tuoneen heidän elämäänsä ja kuinka ovat jaksaneet lasten kanssa touhuta, perheiden pyyntöjä kun on tullut syksyn aikanakin runsaasti. ”Hyvin ollaan jaksettu ja iloinen mieli on siitä, että ollaan pystytty auttamaan. Perheet ovat melko vähästä tyytyväisiä, kertoo Lauri. Sinikka kertoo, että alkuun oli vähän mietityttänyt, kuinka lapset ottavat vastaan näin vanhoja. ”Hyvin ovat vastaanottaneet, eikä ikä ole ollut esteenä”, nauravat molemmat. Lauri kertoo, että lapset olivat vähän ihmetelleet, kun he lähtivät juoksemaan lasten kanssa. ”Olen minä trampoliinillakin hyppinyt lasten kanssa”, Lauri naurahtaa. ” Ensimmäisellä kerroilla lapset ovat saattaneet ujostella, mutta toisella kerralla perheeseen mennessä jo juosseet vastaan. Mukava on ollut mennä, kun niin hyvin ottavat vastaan”, Kinnuset kertovat. Teen jo lähtöä Kinnusten eteisessä, kun Sinikka muistaa, että juttuun olisi hyvä lisätä kannustus muillekin eläkeläisille. ”Kyllä tätä hommaa kannattaisi muidenkin eläkeläiset tehdä”, muistuttaa Sinikka. Lauri on samaa mieltä ”Jos ei ole omia lastenlapsia lähellä, voisi lähteä mukaan auttamaan muita perheitä”.

•

Työhyvinvointia

yössä jaksaminen on tänäpäivänä usein puheenaiheena, kun kohtaamme tuttuja ja tuntemattomiakin. Itsekin siihen herkästi tartun tehdessäni työtä erilaisten ihmisten parissa, erilaisissa ympäristöissä. Olen ollut Lapsirikas-hankkeen matkassa nyt reilun vuoden verran. Oman opiskeluni alku sattui juuri siihen saumaan, kun tämä hieno hanke sai nähdä päivänvalon. Nyt pyristelen lopputyöni kimpussa ja yritän saada tärkeäksi kokemani asiat selkeästi esille työssäni. Teen oppariani työnimellä Työntekijöiden perehdytys ja työhyvinvointi järjestötyössä. Alaotsikkona; Auta Lasta -yhdistyksen Lapsirikas-hankkeessa. Oulu on monien opiskelijaharjoittelijoiden kautta saanut olla edelläkävijänä uuden kansalaisaktivismin luomisessa. Samaa työtä tehdään myös Raahen alueella, pienemmässä mittakaavassa. Myös vapaaehtoistyöntekijät ovat mukana hankkeen toimijoina, samoin työkokeilijat. On ollut aivan huikeaa seurata, miten apu on tavoittanut perheet. Kaupunkien kotipalvelumuodot ovat olleet yhteistyössä hankevastaavien kanssa apumuotoa luotaessa ja toteutettaessa. Hanketta vetävät Anne-Maria Takkula ja Saana Savela ovat itsekin lähtöisin kunnallisen lapsi-ja perhetyön parista. Näin heillä on ollut valmiit verkostot ja rautainen ammattitaito työhön ryhtyessään. Omalta puoleltani koen olleeni kuin kala vedessä tehdessäni nyt jo neljättä työharjoittelujaksoa hankkeen perhetyössä. Aiemmin olen saanut olla kotiäitinä pitkään hoitaen omat lapseni kotona kouluikään asti. Sittemmin olen työskennellyt sijaisrekisterissä ja opiskellut. Jokaiseen työpaikkaan tullessani olen miettinyt eri laitosten työhön perehdytystä. Yleensä sellainen on järjestetty, mutta monesti se myös puuttuu kokonaan! Olen kyllä antanut palautetta, mikäli en ole saanut minkäänlaista perehdytystä. Työn kuvaa ja luonnetta on vaikea hahmottaa, jos ei saa siihen tuntumaa. Ensivaikutelma on tässäkin kohtaa tärkeä. Perehdytys tarkoittaa uuden työntekijän opastamista ja valmentamista uusiin työtehtäviinsä. Hänelle tulee taata mahdollisuus kysymyksiin ja harjoitteluun ennen työhön ryhtymistä. Työntekijälle on taattava riittävä turvallisuus ja hänen aiempi työkokemuksensa/ kokemattomuutensa on otettava huomioon.

Lapsirikas-hankkeessa uudella työntekijällä on aina mahdollisuus halutessaan työskennellä aluksi kokeneemman työntekijän työparina. Työhyvinvoinnin perustana voidaan pitää selkeää perustehtävää, työntekoa tukevaa organisaatiota, palvelevaa johtamista, selkeää työjärjestelyä, yhteisiä pelisääntöjä, avointa vuorovaikutusta ja toiminnan jatkuvaa arviointia. (P. Virtanen, M. Sinokki 2014, Hyvinvointia työstä) Tein mielenkiintoisen haastattelututkimuksen Lapsirikas-hankkeen työntekijöille Tyhypäivässä siitä, miten he kokevat työskentelyn hankkeessa. Mukana haastattelussa oli jo pitempään toimineita työntekijöitä, mutta myös vasta aloittaneita. Yhteensä vastaajia oli kahdeksan. Kysymykset oli jaettu kolmeen osioon: Esimiestyö, johtaminen/ Työ ja osaaminen/ Työyhteisö Esimies-osiossa esimiehen antamasta palautteesta ja odotuksista sain poikkeuksetta positiiviset vastaukset kaikilta. Yksi kahdeksasta vastaajasta kertoi kaivanneensa joskus enemmän tietoa perheistä. Hänen mielestään ohjeistus kuitenkin on selkeää. Maanantaitiimi on koettu tässä kohtaa hyväksi. 1b- kysymyksen kohdalla puolet (4) vastaajista kiittelee esimiestä hyvästä tavoitettavuudesta (puhelimella) ja tässä korostetaan viikoittaista tapaamismahdollisuutta palaverissa. Itse pitää olla aktiivinen kahden vastaajan mielestä. 1c- kysymyksessä yksi vastaaja kokee ohjausryhmän tuen esimiestukea merkityksellisempänä. Toinen kertoo saavansa aina tietää perheen mahdollisesti antaman palautteen. Työn ja osaamisen osalta kysymysvastaukset mukailevat positiivista linjaa. Yhdessä vastauksessa kaivattaisiin selkeämpää ohjeistusta ja selkeää vastuiden tiedotusta. Toinen vastaaja kertoo saaneensa itse olla mukana luomassa tehtävänkuvaa. Eräässä vastauksessa kerrottiin, ettei hankkeessa tehtäviä voi tarkasti strukturoida, vaan työ muotoutuu tekemällä. Hän kokee myös olevansa työssä omalla vahvuusalueellaan. Tässäkin vastausryhmässä yhdessä vastauksessa toivottiin enemmän etukäteistietoutta perheistä. Omasta osaamisesta ei ollut juuri kukaan epävarma. Yksi vastaaja sanoi joskus osaavansa, joskus taas ei tunne niin, vaan saattaa olla epävarma. ”Toisinaan ei tiedä, osaako.” Tästäkin keskustelimme, miten hyvä on, kun voi tiimissä tuoda epävarmuutensa va-

Teksti: MERVI SOUKKA

paasti esiin. Toinen kertoi myös, että ”tiimissä purnataan, jos purnattavaa on”. Työyhteisö-osiossa yksi toivoi järjestön sivuille ”sisäisiä nettisivuja”, joissa voisi käydä keskustelua käytänteistä. Vuorovaikutuksen kertoivat kaikki (8) olevan keskiössä. ”Whatsapp piippaa ahkerasti.” Erilaisuus hyväksytään yleisen mielipiteen mukaan (7), yksi jätti kohdan vastaamatta. ”Kaikkien panos on yhtä arvokas, jokainen saa tehdä työtä omilla vahvuuksillaan.” Häiritseviä asioita ei ole joko koettu olevan tai sitten niistä on voitu puhua avoimesti, eri näkökulmia arvostaen. Apua annetaan ja pyydetään matalalla kynnyksellä (työmatkakyydit, parityöskentely jne.) Ryhmässä on kykyä huomioida toisten tarpeita. Kunnioituksesta kysyttäessä kolme haastateltavaa mainitsi kokeneensa tulleensa arvostetuksi. Kaikki olivat tässä kohtaa tyytyväisiä. Työyhteisön ilmapiiriä sanottiin joustavaksi, luotettavaksi, myönteiseksi, sallivaksi, innostavaksi. Yhdessä vastauksessa toivottiin joskus työparia. Yksi jätti tämän kohdan vastaamatta. Työpari-asiasta keskustelimme vilkkaasti. Kaikki olivat kokeneet parityöskentelyn hyväksi vaihtoehdoksi, sitä toivottiin lisää. Mielestäni haastattelu toi hyvin esille työyhteisön vahvuudet. Myös parannettavaa koettiin löytyvän, mikä on kehittyvän työyhteisön merkki. Hankkeen kohdalla voidaan siis puhua osallistavasta kehittämistavasta. Näin mahdollistetaan toimijoiden osallistuminen kehittämiseen henkilökohtaisen näkemyksen, kokemuksen ja ajatuksen perusteella. Tavoitteena tulisi olla avoin dialogi osallistujien kesken, jossa myös eriäviä mielipiteitä kuultaisiin. ( T. Toikko, T. Rantanen 2009, Tutkimuksellinen kehittämistoiminta) Tahtoisin olla houkuttelemassa uusia opiskelijoita, vapaaehtoisia ja työkokeilijoita hankkeen pariin. Itse koen saaneeni harjoittelun ohella paljon uusia kontakteja, upeita kohtaamisia ja arvokasta kokemusta. Olen saanut kokeilla siipiäni perehdyttämisessä, työhyvinvointipäivän valmistelussa ja hankkeen markkinoinnissa perhetyön lisäksi. Työ on antanut tunteen merkityksellisestä tekemisestä ja vaikuttamisesta. Toivon hankkeelle suotuisia myötätuulia ja pitkää ikää!

•

Päivähoidon/varhaiskasvatuksen viimeiset kolme vuosikymmentä

loitin Auta Lasta ry:n päiväkotien varhaiskasvatusjohtajana helmikuun puolivälissä. Olen kotoisin Muoniosta ja opiskelin sosiaalikasvattajaksi Oulussa vuosina 86–89. Auta Lasta ry on minulle jo entuudestaan tuttu työnantaja, sillä olin lastenhoitoharjoittelijana jo silloisessa lastenkoti Heinäkulmassa ja Heinäsalmen kesäkodissa lukion jälkeen vuonna 77. Opiskeluaikana olin myös parina kesänä lastenkodilla lomasijaisena. Olisin saanut mahdollisuuden jatkaa työtä lastenkodilla ohjaajana, mutta työurani suuntautui kuitenkin varhaiskasvatuksen alalle. Olen työskennellyt varhaiskasvatuksen parissa kolmisenkymmentä vuotta erilaisissa tehtävissä eri puolella Suomea. Osaamistani olen täydentänyt erilaisilla koulutuksilla työn ohessa. Työkokemukseni on mm. lastentarhanopettajan, päivähoidon ohjaajan, perhepäivähoidon ohjaajan, päiväkodinjohtajan sekä palveluohjaajan tehtävistä erikokoisissa varhaiskasvatusyksiköissä. Täytyy myöntää, että päivähoito – nykyään varhaiskasvatus – on kokenut aikamoisen mullistuksen näiden vuosikymmenten aikana. Lastentarhanopettajat, lastenhoita-

jat sekä muut kasvattajat ja lapsetkin ovat eläneet jo pitkään erilaisissa muutosprosesseissa. Eipä johtajakaan ole voinut olla kokematta muutosta omassa roolissaan. Tänään puhutaan jaetusta johtajuudesta, tiimijohtajuudesta sekä pedagogisesta johtajuudesta. Johtajan tehtävänä on olla mm. innostaja, sparraaja, tukija, rajojen asettaja ja valmentaja (coach) . Hänen tulee osata jakaa vastuuta ja luottaa työntekijän ammattiosaamiseen ja asiantuntijuuteen. Johtajan tehtävä on kuitenkin edelleen ohjata joukkoa sovittua päämäärää kohti. Vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön merkitys oman lapsensa kasvattajina ja asiantuntijoina on koko ajan lisääntynyt. Lapsiperheiden subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen elää murroksessa. Tärkeimpänä on kuitenkin se, miten tänä päivänä kohtaamme lapsen. Varhaiskasvatuslain ( 2 a §) mukaan varhaiskasvatuksen tehtävänä on mm. • edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä ja hyvinvointia • tukea lapsen oppimisen edellytyksiä, toteuttaa monipuolista pedagogista toimintaa

Lyhyesti Kuva: Pertti Kukkonen

Teksti: LEENA KURKI-MANNER varhaiskasvatusjohtaja

• antaa kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen, edistää sukupuolten tasa-arvoa, antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa • tunnistaa lapsen yksilöllisen tuen tarve ja turvata lasta kunnioittava toimintatapa • kehittää lapsen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja • varmistaa lapsen mahdollisuus osallistua ja saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin • toimia yhdessä lapsen sekä hänen vanhempiensa kanssa lapsen tasapainoisen kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parhaaksi Näillä eväillä jatkamme meille niin tärkeää ja rakasta työtä kristillisiä arvoja kunnioittaen.

•

Teksti: PERTTI KUKKONEN

Heinäsalmen alueella ja Jaalakujan varrella kävi toukokuisena iltapäivänä kuhina, kun lastenkodin väki sai Lions Club Oulu-Raatin talkooporukan siivousavuksi haravoimaan pihaa ja keräämään tievarrelle talven aikana kertyneitä roskia. Leijonilla tempaus kuului Eurooppa -päivän ja Lions -järjestön ympäristöpäivän ohjelmaan Oulun, Kainuun ja Siikalatvan Lions-clubeissa. Iso kiitos Leijonat mukavasta yhdessä tekemisen meiningistä!

Tasavallan Presidentti on 6.12.2017 myöntänyt Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan mitalin Auta Lasta ry:n palveluksessa yli kolmekymmentä vuotta työskennelleille lastenkodin ohjaajille Aila Tarkkinen ja Timo Reijonen.

Kuva: Saana Savela Kuva: Olli Alanen

Valtioneuvoston kanslia järjesti toukokuun lopussa Finlandiatalossa Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus -tilaisuuden, jossa yhtenä kolmesta pääteemasta oli lapsiperheköyhyyden vähentäminen. Noin kymmenen prosenttia suomalaisista lapsista elää vähävaraisiksi katsottavissa perheissä. Tilaisuuden päättävässä kommenttipuheenvuoro-osuudessa mukana oli Presidentti Tarja Halonen, joka tilaisuuden lopuksi asettautui yhteiskuvaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtava asiantuntija Esa Iivosen, Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinosen sekä Auta Lasta ry:n toiminnanjohtaja Pertti Kukkosen kanssa. Lastensuojelujärjestöillä on tärkeä rooli hyvän lapsuuden kehittäjinä. Köyhyys ei ole yhdenkään lapsen oma valinta!

Lastensuojelun Keskusliiton syysliittokokous valitsi Auta Lasta ry:n toiminnanjohtaja Pertti Kukkosen Lastensuojelun Keskusliiton hallituksen varsinaiseksi jäseneksi vuosille 2018–2020. Kukkonen on ollut vuosien 2012–2017 aikana Keskusliiton hallituksen varajäsenenä. Lastensuojelun Keskusliiton hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi 12 varsinaista jäsentä sekä jokaiselle jäsenelle valittu henkilökohtainen varajäsen. Hallituksen puheenjohtajana kaudella 2016–2018 toimii professori Pentti Arajärvi. Lastensuojelun Keskusliitolla on tällä hetkellä 93 jäsenjärjestöä ja 38 kunta- tai kuntayhtymäjäsentä. Keskusliiton toiminnanjohtajana työskentelee Hanna Heinonen.

Lapsirikkaiden perheiden toimiva arki -hankkeen ohjausryhmän kokouksen aluksi ohjausryhmän jäsenelle ja hankkeen keskeiselle kehittäjälle kuntayhtymäjohtaja Hannu Kallungille luovutettiin Auta Lasta -standaari Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön 10.3.2017 Kallungille myöntämän sosiaalineuvoksen arvonimen kunniaksi. Kuvassa sosiaalineuvos Kallunki, Auta Lasta ry:n toiminnanjohtaja Pertti Kukkonen sekä Auta Lasta ry:n hallituksen puheenjohtaja MarjaLeena Kemppainen.

Kuva: Leila Kekkonen

Kuva: Einari Parikka

Kiitos Oulun Kärpät kun tarjositte Heinäsalmikodin kahdelle kovimmalle Kärppäfanille helmikuussa ikimuistoisen lätkäillan. Ja kruunasitte illan vielä nollaamalla viime vuosien kovimman vastustajan Tapparan.

Auta Lasta ry:n hallituksen puheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen sai 16.6.2017 Tasavallan Presidentin myöntämän kunnallisneuvoksen arvonimen. 17.11.2017 Kemppaiselle luovutettiin juhlatilaisuudessa Tasavallan Presidentin avoin kirje arvonimen myöntämisestä. Marja-Leena on toiminut neljä vuotta kansanedustajan ja 28 vuotta Oulun kaupunginvaltuutetun luottamustehtävissä. Tämän lisäksi hän on ollut aktiivinen toimija lukuisissa eri kansalaisjärjestöissä. Auta Lasta ry:n hallitustehtävissä Marja-Leena on ollut jo 30-vuotta, josta 22 viimeistä vuotta hallituksen puheenjohtajana. Auta Lasta ry:n 21.11. kokoontunut syyskokous valitsi Marja-Leenan jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana myös toimintavuosina 2018–2019. Auta Lasta ry onnittelee aktiivista puheenjohtajaansa ansaitusta huomionosoituksesta.

Uusia osaajia Heinäsalmikodin vakiokokoonpanoon

Aloitin työni vastaavana ohjaajana Heinäsalmikodissa kesäkuun alussa. Kuulin, että Heiniksessä on huippua porukkaa töissä, kuulemani piti paikkansa. Olen viihtynyt erittäin hyvin huipun porukan seurassa. Olen naimisissa, neljän jo lähes aikuisen lapsen äiti. Olen työskennellyt pitkään lastensuojelun ja sosiaalityön parissa monenlaisissa tehtävissä. Viimeksi työskentelin Pelastakaa Lapset ry:n Pohjois-Suomen aluetoimistossa. Vapaaajalla tykkään liikkua, lukea, matkustaa ja viettää aikaa perheeni kanssa. Vapaaehtoistyötä teen toimimalla kummiperheenä yliopiston kansainvälisille opiskelijoille.

Olen työskennellyt Heinäsalmikodissa kolme vuotta tehden sijaisuuksia. Kesällä minut sitten vakinaistettiin ja onnellisena saan jatkaa ohjaajan hommia. Ennen Heinäsalmikotia olen toiminut ohjaajana Nuorten Ystävillä kolmetoista vuotta. Työmatkat pyöräilen upeissa maisemissa kesät talvet. Pyöräilyn lisäksi harrastan myös muunlaista luonnossa liikkumista sekä matkustelua.

Kuva: Tuomo Mulari

KATJA KURVINEN sosionomi (amk)

Kuva: Tuomo Mulari

TIINA PIKKARAINEN sosionomi (amk)

EINARI PARIKKA sosionomi (amk), diakoniatyö

JANNE JÄÄSKELÄ sosionomi AMK

Tulin Heinäsalmikotiin ammatinvaihtajan työkokeiluun syyskuussa 2013 ja tammikuussa 2014 aloitin opiskelut diakonia ammattikorkeakoulussa. Ennen Heinäsalmikotiin tuloani toimin kaupallisella alalla n 15 vuotta. Olen kotoisin Torniojokilaaksosta ja sittemmin oululaistunut naimisissa oleva kolmen pienen lapsen isä. Harrastuksiani ovat kaikenlaiset mailapelit ja luonnossa liikkuminen. Mielenkiinnon kohteitani ovat myös erilaiset hallitus- ja liittotyöskentelyt. Heinäsalmikodin palveluksessa olen ollut nyt neljä vuotta joista kuulunut vakituiseen henkilökuntaan puoli vuotta. Lastenkodin ohjaajan toimen lisäksi olen myös Auta Lasta ry:n luottamusmies.

Aloitin työt Heinäsalmikodissa tammikuussa 2015 entisen ja nykyisen työkaverin suosiollisella avustuksella. Ennen Heinäsalmikotiin tuloa olen toiminut ohjaajana sijaishuollon paikoissa Muhoksella, Siikajoella sekä Ristijärvellä n. 9 vuotta. Lisäksi olen työskennellyt Ensija Turvakodilla Raahessa. Olen kotoisin Raahesta. Nykyisin asun Oulussa vaimon ja kahden lapseni kanssa. Harrastan mailapelejä sekä koiran kanssa lenkkeilyä. Musiikki ja kirjallisuus kuuluvat myös mielenkiinnon kohteisiin.

Teksti: TUOMO MULARI

Viikonloppu eräleirillä

einäsalmikodin vuotuinen eräleiri järjestettiin marraskuun alkupuolella Suomussalmella. Viikonlopun kestäneelle leirille osallistui kaksi heinäsalmikodin ohjaajaa ja neljä Heinäsalmikodissa nuorta. Suurimman osan reissulle mukaan tarvittavista pakkauksista olimme tehneet valmiiksi edellisenä päivänä ja reissuun lähdimme perjantai iltapäivällä pikkupakkasen saattelemana. Matkan edetessä tiet muuttuivat loskaisiksi ja varsinkin Puolangan vaaramaisemissa ajokeli oli välillä hyvinkin haasteellinen. Rauhallisesti matkaa taittaen pääsimme kuitenkin turvallisesti perille kohteeseemme. Ensimmäisen leiripäivän ilta kului leiripaikan pystyttämisessä ja polttopuiden tekemisessä. Yöpymispaikkanamme toimi jälleen monien aiempien eräreissujemme tapaan oma sissitelttamme ja polttopuita tarvittiin sekä teltan kamiinan lämmitykseen, että nuotiopuuksi. Ensimmäinen yö oli hieman kylmä ja erittäin tuulinen. Voimakas tuuli rie-

potteli telttaa yön aikana välillä kovastikin ja laittoi teltan kiinnikkeet kovalle koetukselle. Tuulenpuuskien lisäksi oman äänimaailmansa yön tunnelmaan toivat taivaalla harjoituksiaan pitäneet puolustusvoimien suihkukoneet. Lauantaiaamun valjetessa tuuli oli tyyntynyt ja lämpötilakin noussut miinukselta pari piirua lämmön puolelle. Aikaisen aamupalan jälkeen eräseurueemme suuntasi maastoon vaeltamaan kohti eräkämppää. Metsässä kulkiessamme näimme useita eri eläinten jättämiä lumijälkiä. Jäljistä tunnistimme muun muassa jäniksen, ketun, hirven ja kanalintujen jälkiä. Läheiseltä suolta kuulimme myös teerien kukertelua. Eräkämpälle saavuttuamme lämmitimme kämpän ja saunan, johon vedet kannettiin saunan lähellä virranneesta purosta. Saunomisen jälkeen vietimme aikaa kämpän pihalla nuotion äärellä ja nautimme makkarat sekä vaahtokarkit nokipannukahvin kera. Toisen

Kuvat: TUOMO MULARI JA EINARI PARIKKA

leiripäivän aikana opettelimme mm. polttopuiden ja nuotion tekemisiä sekä ruuan valmistamista retkikeittimillä. Takaisin leiripaikalle saavuttuamme parantelimme teltan kiinnityksiä edellisyön tuulenpuuskien jäljiltä ja retkikeittimillä valmistetun lämpimän aterian nauttimisen jälkeen aika kuluikin iltanuotiolla tarinoiden ja yöpymiseen valmistautuen. Illalla teimme vielä myös pienen retken leiripaikkamme lähimaastoon ja tokihan polttopuitakin piti vielä touhuta lisää tulevan yön varalle. Toisena leiriyönä uni maistuikin paremmin koska tuuli oli rauhoittunut ja teltassakin oli lämpöisempää. Sunnuntaina ennen leirin purkamista pääsimme vielä kokeilemaan ruutiaseammuntaa ja Iltapäivällä leiritarvikkeet huollettuamme ja pakattuamme lähdimme paluumatkalle Ouluun. Paluumatkalla Ouluun ehdittiin jo suunnittelemaan seuraavan eräleirin järjestämistä ja ajankohtaa.

•

Lahjoitus Auta Lasta ry:lle

uulumme mieheni Martti Vuorisen kanssa suurimpaan ikäluokkaan eli olemme syntyneet vuonna 1947. Martti on puhtaasti hämäläinen perimältään, mutta minä eli Anna-Maija olen pohjalainen. Olen syntynyt Raahessa. Kun olin kaksivuotias, biologiset vanhempani päättivät antaa kolme lapsistaan ottolapsiksi. Siihen aikaan ei ollut vielä tiukkaa byrokratiaa tällaisissa asioissa. Vanhempani kertoivat lehti-ilmoituksella antavansa lapsiaan adoptoitaviksi. Uusi kotini löytyi Hämeestä ja kasvoin ”hitaiden” hämäläisten joukossa. Tosin kotipaikkakunnalleni oli asettunut asumaan karjalaisia, jotka rikastuttivat kylän elämää iloisella elämänasenteellaan. Kasvoin ilman isää, koska minut adoptoi yksinäinen sotaleski. Taloudellisesti oli varmaan aina tiukkaa, mutta mistään materiaalisesta minulla ei koskaan ollut puutetta, Sen sijaan lämpö ja läheisyys puuttuivat lähes täysin meidän, adoptioäitini ja minun, väliltä. Jouduin elämään tiukan kurin alaisena, selkäsaunat ja lyönnit olivat tavallisia kuritusmuotoja. En tiedä, oliko äitini ylisuojeleva, kun en saanut olla kavereiden kanssa kuin joskus. Lapsuudenaikaisten kokemusteni perusteella päätin jo varhain, etten koskaan löisi omia lapsiani, jos minulle lapsia suotaisiin. Adoptioäitini ei antanut minun olla missään tekemisissä biologisen perheeni kanssa. Vasta aikuisiällä minulla on ollut onni tutustua isääni ja sisaruksiini. Biologista äitiäni en valitettavasti ehtinyt tavata, koska hän kuoli ollessani lukioikäinen. Sain käydä koulua ylioppilaaksi saakka ja siitä olen äidilleni ja erityisesti yhdelle enoistani kiitollinen. Uskon, että juuri opettajaenoni sai äidin vakuuttuneeksi, että koulutus kannattaa. Kävin Oriveden yhteiskoulua, jota myös tuleva aviopuolisoni Martti kävi.

Anna-Maija ja Martti Vuorinen Lukion istuimme samalla luokalla. Olimme matematiikkalinjalla. Koulun päätyttyä tiemme erosivat, koska Martti opiskeli Helsingin yliopistossa ja minä Jyväskylän yliopistossa. Tapasimme kunnolla uudelleen vasta 1976. Sen jälkeen olemme kulkeneet yhtä matkaa onnellisina. Avioiduimme 1977. Kun viime kesänä 2017 vietimme yhteisiä 70-vuotisjuhliamme, samalla 40 vuotta kestänyt avioliittomme sai siunauksen, jonka suoritti Oriveden seurakuntapastori Kari Mäkinen. Ennen juhlaamme etsimme kohdetta, johon voisimme juhlamuistamiset osoittaa. Olen ollut jo pitkään perulaisen tytön kummi World Visionin kautta. Päätimme nyt, että on suomalaisten lasten vuoro. Halusimme, että lahjoituksemme saavan järjestön arvopohja on kristillinen. Kysyimme apua pastori Mäkiseltä ja hän kertoi meille Auta Lasta ry:stä. Kun otimme yhteyttä yhdistykseen, saimme kuulla Raahen seudulla toteutetusta Lapsirikas-hankkeesta. Silloin meistä tuntui, että tämä on juuri meidän etsimämme kohde, jossa taloudellinen tuki on tarpeen. Onhan Raahe syntymäkaupunkini ja olen lähtöisin monilapsisesta perheestä.

Teksti: ANNA-MAIJA VUORINEN Orivedeltä Kuva: ANSSI VUORINEN

Olen tehnyt elämäntyöni nuorten aikuisten ja nuorten parissa. Olen ollut lehtorina sekä yliopistossa että lukiossa. Pisimmän työrupeaman olin Pälkäneen lukion matemaattisten aineiden lehtorina. Olen nauttinut suuresti työstäni nuorten parissa ja toivon, että kaikki lapset voisivat käydä koulua ja opiskella mahdollisimman pitkälle. Perhe on yhteiskunnan peruspilari, joka antaa lapsille toivottavasti hyvän kasvualustan. Jos perheellä on vaikeuksia, juuri Lapsirikas-hankkeen kaltaisia projekteja tarvitaan. Olen kertonut tässä tarinassani lähinnä omista kokemuksistani, mutta aviomieheni on samaa mieltä kanssani, että lapsiperheiden asemaa on tuettava, jos arjesta selviäminen on vaikeaa. Mieheni on ainoa lapsi. Häntä ei ole koskaan lyöty ja hänellä on ollut hyvin turvallinen lapsuus omien vanhempiensa kanssa. Koska olemme molemmat kasvaneet ainoina lapsina, olemme hyvin onnellisia siitä, että meille syntyi kolme omaa lasta, jotka ovat nyt aikuisia. Lapsenlapsia on kolme, joista vanhin on vasta nelivuotias. Olemme siis kokeneet lapsiperheen arjen, jossa ei koskaan onneksi tullut vastaan ongelmia. Haluaisimme, että kaikilla lapsiperheillä elämä sujuisi mahdollisimman tasapainoisesti. Meillä on ollut kiinteä ja mutkaton suhde lastemme kanssa. Yksi esimerkki tästä on se, että vanhin poikamme on seurannut isänsä jalanjälkiä ja kouluttautui maataloustutkijaksi. Mieheni on tehnyt elämäntyönsä siis maataloustutkimuksen parissa. Pisimpään hän oli tutkimusasemanjohtajana Hämeen tutkimusasemalla Pälkäneellä, sitä ennen muun muassa Vaalassa Kainuun tutkimusasemalla kahdeksan vuotta. Nyt olemme viettäneet eläkepäiviä jo muutaman vuoden ajan.

•

VÄLIVAINIO 22

Marikan matka Italiaan

Teksti ja kuvat: MARIKA KUKKOHOVI

len Marika Kukkohovi ja olen töissä Eväsrepun päiväkodissa. Sain matka-avustusta Auta Lasta ry:ltä Italian Bielaan keilauksen Special Olympic kesäkisoihin ajalle 3.–9.7.2017. Ne kilpailut meni mulla yli odotusten. Sain henkilökohtaisen kultamitalin ja parikilpailussa Henna Kokon kanssa myös kultamitalin. Sitten meillä oli vielä ystävyyspeli, jossa oli kuusi pelaajaa, kaksi suomalaista ja neljä italialaista. Siinä olimme kolmansia. Kilpailijoita oli yhdeksästä maasta ja keilaajia yhteensä 140. Minulla oli mahtava reissu. Siellä oli lämmintä +27 astetta. Majapaikka oli Albergo la pineta -hotelli, joka oli 1486 metrin korkeudessa vuoristossa. Sieltä oli mahtavat näköalat ja maisemat. Yhtenä päivänä kiersimme vanhassa kaupungissa.”

•

Hotellimme pihalla minä ja Henna Kokko ja meidän valmentaja Marja-Leena

Onnellinen kultamitalisti

Meidän valmentaja Marja-Leena Laakkonen ja minä

Vanhan kaupungin kierrokselta

Uusia auta lastoitettuja 2017

Teksti ja kuvat: PERTTI KUKKONEN

Kuva: Maarit Kärkkäinen

Kansanedustaja Pekka Haavistolle lastaa luovuttamassa Pertti Kukkonen. Vuolle Setlementti ry:n toiminnanjohtaja Jussi Kemppainen kuuluu myös autalastan onnellisiin omistajiin. Haavisto on Suomen Setlementtiliiton liittohallituksen puheenjohtaja. Tammikuussa hän vieraili Oulussa tutustumassa Vuolle Setlementin toimintaan.

Kuva: Outi Kukkonen

Toiminnanjohtaja Pertti Kukkonen luovutti presidentinvaalikiertueelle joulukuussa lähteneelle Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistölle autalastan Mäntyniemen keittiön varustusta täydentämään.

Suomirapin pioneeri Paleface sai oman lastansa maaliskuussa Talentian asiantuntijapäivillä.

Toukokuussa Heinäsalmeen saatiin keskusjärjestövieraita Suomen Sosiaali-ja Terveys SOSTE ry:stä. SOSTE ry toimii keskusjärjestönä yli 200:lle sosiaali-ja terveysalan järjestölle joissa on yhteensä yli 1.3 miljoonaa henkilöjäsentä. Kuvassa pääsihteeri Vertti Kiukas, erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen ja kehitysjohtaja Kiril Häyrinen autalastoitettuina Heinäsalmikodin neuvottelutilassa.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vieraili elokuussa Heinäsalmessa tutustumassa Auta Lasta ry:n toimintaan.

Kesälomallakin kannattaa mukana olla muutama autalasta, sillä koskaan ei voi tietää kuka Porin jazzkadulla tulee vastaan. Tampereen Yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saaren ja Lääkäriliiton terveyspolitiikan asiantuntija Mervi Katteluksen kotona pihvit ja räiskäleet kääntyvät jatkossa Auta Lastalla. Juho oli kesän 2017 Porin Suomiareenan yksi seuratuimmista puhujista.

Uudistuvasta varhaiskasvatuksesta Varhaiskasvatuksessa on meneillään valtakunnallinen uudistamisprosessi. Valtakunnallinen, koko maan varhaiskasvatusta ohjaava varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja sen pohjalta laadittu Oulun kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma otettiin käyttöön tämän vuoden elokuussa. Päiväkotien omat toimintasuunnitelmat valmistuvat jouluun mennessä ja löytyvät sen jälkeen posterin muodossa jokaisen päiväkodin seinältä.

ikaisemmin varhaiskasvatussuunnitelma oli ainoastaan toimintaa ja arkea ohjaava suositus, mutta nyt sillä on ensimmäistä kertaa lain voima: suunnitelma on lakisääteinen normi, johon jokaisen päiväkodin varhaiskasvatuksen täytyy perustua. Samalla varhaiskasvatus asettuu samanvertaiseksi osaksi esi-, perus- ja lukio-opetuksen muodostamaa jatkumoa – elinikäisen oppimisen polku alkaa jo varhaisvuosina päiväkodista. Uusi varhaiskasvatussuunnitelma korostaakin erityisesti pedagogiikkaa: varhaiskasvatus on tavoitteellista ja suunnitelmallista lasten kehitystä ja oppimista tukevaa toimintaa, jota arvioidaan ja kehitetään säännöllisesti. Tämä ei tarkoita sitä, että lapset istuisivat pitkiä aikoja paikoillaan opettelemassa asioita, vaan maailmaa hahmotetaan elämänmakuisesti toimimalla, tekemällä, kokonaisvaltaisesti ympäristöä aistien ja tietenkin leikkien. Oppiminen on läsnä jokaisessa arjen tilanteessa: potalla istuessa, ruokailuhetkissä, ulkoillessa, lepohetkillä, sekä leikeissä ja muissa päiväkodin touhuissa. Puhutaankin kokopäiväpedagogiikasta, jossa jokainen päivän hetki on ammattitaitoisesti suunniteltu ja toteutettu. Auta Lasta ry:n päiväkodeissa on toteutettu jo vuosien ajan pienryhmäpedagogiikkaa, jonka nyt myös Oulun uusi varhaiskasvatussuunnitelma nostaa voimakkaammin esille. Pieni ryhmä mahdollistaa todellisten kiintymys- ja ystävyyssuhteiden muodostumisen, rohkaisee lasta osallistumaan ja ilmaisemaan itseään rohkeammin, sekä mahdollistaa kiireettömämmät ja rauhallisemmat siirtymätilanteet päivän aikana. Pienessä ryhmässä lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi kaikkine tarpeineen, sekä saa enemmän aikuisen läsnäoloa osakseen. Uuden varhaiskasvatussuunnitelman mukaisessa varhaiskasvatuksessa huoltajien ja lapsen kuuleminen nousevat entistä enemmän esille. Vanhempia on kuultu varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen eri vaiheissa:

”Viime kädessä ei ole kysymys siitä, mitä teet lastesi hyväksi, vaan siitä, mitä olet opettanut heitä tekemään oman itsensä hyväksi.” Ann Landers

valtakunnallisella ja paikallisella tasolla, mutta myös yksiköiden omia toimintasuunnitelmia laadittaessa. Päivittäinen yhteistyö on entiseen tapaan tiivistä ja yhdessä vanhempien kanssa laaditaan lapselle oma henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma. Lasten toiveet ja ajatukset otetaan huomioon paitsi yksikkökohtaisissa toimintasuunnitelmissa, myös erityisesti lapsen henkilökohtaisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa, johon on varattu lapsen ajatuksille oma tilansa nimikirjoituksineen. Lapsen mielipiteen selvittämisessä käytetään paitsi keskustelua, myös esimerkiksi piirtämistä, saduttamista, leikkiä ja aikuisen havainnointia apuna. Lapsen osallisuus nousee muutoinkin uudessa varhaiskasvatussuunnitelmassa keskeiselle sijaille. Lapset otetaan ikätaso huomioiden mukaan suunnittelemaan omaa arkeaan ja osallistumaan siihen aktiivisina toimijoina. Tämä ei tarkoita aikuisen vastuusta ja päätäntävallasta luopumista, vaan sitä, että aikuinen

Teksti: MINNA-MAIJA SVÄRD vastaava lastentarhanopettaja Laululinnun päiväkoti Auta Lasta ry

kuuntelee lasten tarpeita herkällä korvalla, ohjaa tekemään, kokeilemaan ja yrittämään itse – sekä antaa lapselle sopivan kokoisia mahdollisuuksia valita ja päättää. Tulevaisuuden aktiivisia osallistujia ei kasvateta laitostamalla ja puolesta tekemällä, vaan aktiivisuuteen ja osallistumiseen kannustamalla. Uutena, kaiken toiminnan läpäisevänä teemana uudessa varhaiskasvatussuunnitelmassa on laaja-alainen osaaminen. Laajaalaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen ja asenteiden kokonaisuutta; eräänlaista elämäntaitoa ja -hallintaa, jonka omaksumisen myötä on mahdollista kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi ja aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi. Arjessa harjoitellaan jatkuvasti ajattelun ja oppimisen taitoja, itsestä huolehtimista, kulttuurista ymmärrystä, osallistumista ja vaikuttamista, sekä erilaisten medioiden käyttämistä ja teknologista osaamista. Kasvatus on aina tulevaisuuteen katsovaa toimintaa; valmistamista johonkin, jota emme vielä täysin tunne emmekä osaa ennustaa. Nopeasti muuttuvassa maailmassa lapsi tarvitsee ennen kaikkea sellaisia elämäntaitoja, joiden avulla hän kykenee huolehtimaan ja kantamaan vastuuta itsestään, toisista ihmisistä ja ympäristöstään. Ihmisenä kasvamisen ja oppimaan oppimisen taitojen myötä on mahdollista sopeutua ja löytää paikkansa, vaikka maailma muuttuukin ympärillä nopeasti. Uusi varhaiskasvatussuunnitelma pyrkii vastaamaan näihin haasteisiin ja tavoitteisiin.

•

Lähde: Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja Oulun kaupungin paikalliset linjaukset 2017 https://www.ouka.fi/documents/112792/ 131455/Oulun+kaupungin+varhaiskasvatus suunnitelma+11.5.2017.pdf/04d6ece7-e6194cf6-8131-a3fcf94f938e

Eväsrepun vuosi kuvin Elokuva-aamu Heinäsalmikodin olohuoneessa.

”Ai ai ai kastutaan siiliäiti juoksee, lapsiaan sukkelaa vie se kuusen luokse. Ai ai ai kastutaan kastemato kaivaa, mullassan toivoo vaan sataisipa aina.”

Päiväkodin yhteinen kirjastoleikkiaamu

SUOMI-100 Taideteos 26

Syksyn askarteluja

Olympialaispäivänä kisaohjelmassa oli juoksukilpailua, keihäänheittoa, pallonheittoa ja pituushyppyä.

Jätejengi vierailulla, opimme kierrätyksestä.

Yhteisleikkejä

Päiväkoti Eväsrepun Suomi 100 -vuotta itsenäisyyspäiväjuhlintaan 5.12. kuului mm "presidentin" kättely, Pommac- maljat, juhlaloru sekä tietysti Suomi-täytekakkua.

Syksyisiä pihaleikkejä 27

Laululinnun päiväkodin toimintaa ja juhlaa Laululinnun päiväkodissa vietettiin ensimmäistä kertaa Halloween -juhlia 3.11. Juhliin sai pukeutua halutessaan, lapset olivat aiheesta innoissaan ja suunnittelivat omia asujaan etukäteen. Juhlissa esittelimme toisillemme asut, jonka jälkeen herkuttelimme sekä tanssimme lastenlaulujen tahtiin. Juhlat piristivät pimeää syksyä ja aiomme luoda niistä uuden perinteen päiväkodille.

Leivosten syysretki lähiympäristöön. Retkelle tutkailimme syksyn merkkejä sekä ihmettelimme läheisen rakennustyömaan koneita. Lapset jaksoivat reippaasti kävellä ja ihmetellä muun muassa maahan pudonneita lehtiä.

Laululinnun viikottaiseen ohjelmaan kuuluu muskari. Syksyn aikana olemme muun muassa opetelleet Mörri Möykky -laulua ja nyt loppuvuodesta olemme keskittyneet perinnelauluihin sekä Suomi 100 -vuotta teemaan. 28

Pääskyset ihmettelemässä lähiluontoa.

Mahtava majaleikki. Mielikuvitus pääsee valloilleen Laululinnun pihalla. Autonrenkaista on riittänyt iloa monenmoisiin leikkeihin. Välillä renkaista on rakennettu auto välillä sillä ollaan lennetty pelastamaan ihmisiä tulipalosta. Myöskään jalkapallomaali on meillä harvoin käytössä pelitarkoituksessa vaan yleisimmin sitä käytetään kotileikin kotina tai rosvojen vankilana.

Ensilumen riemua Laululinnussa, äkkiä pulkat, kolat ja lapiot esille. 29

Saumatonta yhteistyötä

uta Lasta ry on järjestänyt toimintaa Toppilan alueella Oulun kaupungin ennaltaehkäisevän rahoituksen turvin vuodesta 2013 lähtien. Toimintamuotoina ovat olleet järjestötoimintaan ohjaaminen, yläkouluikäisten poikien ryhmätoiminta ja ompelukerhotoiminta, joka jatkaa toimintaansa myös tulevana vuonna. Ompelukerhotoiminta aloitettiin viisi vuotta sitten Toppilan alueen äitien toiveesta. Aluksi tutustuttiin koneompeluun Merituulen koulun tiloissa ”Ompelukone tutuksi” -kurssin merkeissä. Toiminta on jatkunut säännöllisenä toimintana kerran viikossa kooten kerhopäivinä yhteen kymmeniä alueen äitejä lapsineen. Kevään 2017 aikana kävijämäärä oli kaikkiaan yli 700. Ompelukerhotoiminnan vetäjinä alusta asti ovat olleet ohjaajat Jutta Jaakkola ja Satu Kylmänen Auta Lasta ry:n Heinäsalmikodista. Vuosien mittaan ompelutoiminta on kerännyt säännöllisen osallistujaporukan. Yksi innokkaista kerholaisista on Haawo, joka on tekemässä ompeluharrastuksesta ammattia itselleen. Hän pääsi syksyllä opiskelemaan tekstiilialaa, mistä hän on hyvin ylpeä. Haaveena hänellä on saada alan opinnot päätökseen ja päästä ompelualan töihin. Ompelukerhon parhaina puolina hän pitää ennen kaikkea mahdollisuuden monenlaiseen ompeluun, mutta myös juttuseuran saamista tutuista naisista, tutustumisen uusiin äiteihin sekä mukavat kahvitteluhetket. Opintoihin hakeutumisessa häntä innostivat ja tukivat ompelukerhotoiminnan vetäjät. Jaana Myllylä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiristä on työskennellyt kerho-ohjaajana Toppilan Perhe-

pesässä kuusi vuotta eli sen perustamisesta saakka. Kirsi Sova, MLL:n lapsi- ja perhetoiminnan ohjaaja, on hypännyt mukaan Toppilan perhepesän toimintaan kuluvan vuoden aikana. Jaana ja Kirsi kertovat Perhepesässä olevan toimintaa tiistaista perjantaihin. Moni alueen perhe on löytänyt tiensä Perhepesän aktiviteetteihin, joista uusimpana on tänä syksynä alkanut miesten ja lasten ilta torstai-iltaisin. Perhepesän toiminta on avointa ja maksutonta toimintaa, jossa vanhemmat saavat vertaistukea toisistaan ja halutessaan ohjausta ja neuvontaa ohjaajilta. Ompelukerhotoiminnan myötä Jaana ja Kirsi kertovat monen äidin saaneen mahdollisuuden oppia käyttämään ompelukonetta, käyttää suomen kieltä ja tutustua toisiin äiteihin mukavan yhdessäolon merkeissä.

•

Kuva: Juuli Virkkunen

Kuva: Jutta Jaakkola

Vuosien mittaan ompelutoiminta on kerännyt säännöllisen osallistujaporukan. Yksi innokkaista kerholaisista on Haawo, joka on tekemässä ompeluharrastuksesta itselleen ammattia. Hän pääsi syksyllä opiskelemaan tekstiilialaa, mistä hän on hyvin ylpeä. Haaveena hänellä on saada alan opinnot päätökseen ja päästä ompelualan töihin.

MLL:n työntekijät Kirsi Sova (ylhäällä vasemmalla) vierellään Jaana Myllylä sekä Auta Lasta ry:n ohjaajat Jutta Jaakkola (alh. vasemmalla) ja Satu Kylmänen ovat tutustuneet Toppilan alueen lapsiperheisiin Perhepesän toimintojen myötä. Kuva: Kaisu Pelkonen

Toppila lapset ruokailevat.

Teksti: KAISU PELKONEN apulaisjohtaja Auta Lasta ry

Kuva: Kaisu Pelkonen

TOPPILA ÄIDIT– Ompelukerhon nuorimmat kävijät ovat vauvaikäisiä. Leikkikavereita ja tekemistä riittää.

Auta Lasta ry

HEINÄSALMI Kotia lähellä

Auta Lasta ry on vuonna 1969 perustettu lastensuojeluyhdistys, joka ylläpitää Oulussa 14-paikkaista lastensuojeluyksikkö Heinäsalmikotia, 21-paikkaista päiväkoti Eväsreppua ja 30-paikkaista päiväkoti Laululintua. Auta Lasta ry:n keskustoimisto, Heinäsalmikoti ja päiväkoti Eväsreppu sijaitsevat luonnonkauniilla paikalla Oulun Hietasaaressa vain muutaman kilometrin päässä Oulun keskustasta. Päiväkoti Laululintu sijaitsee puistomaisessa ympäristössä Intiön vanhalla kasarmialueella. Auta Lasta ry:n kehittä-

mishankkeiden toimipisteet sijaitsevat Oulussa järjestötalo Kumppanuuskeskuksessa, Raahessa Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän Soft Poliksessa sekä Turussa perhetalo Heidekenissa. Heinäsalmikoti tuottaa lastensuojelulain mukaisia sijais-, avo- ja jälkihuollon palveluita ympärivuorokautisen asumispalvelun lisäksi myös perheiden kotiin suunnatun tuen muodossa. Päiväkodit Eväsreppu ja Laululintu tarjoavat laadukasta varhaiskasvatusta alle kouluikäisille lapsille.

Auta Lasta ry osallistuu aktiivisesti lastensuojelun vaikuttamis- ja edunvalvontatyöhön myös valtakunnallisella tasolla. Yhdistys toteuttaa yleishyödyllisenä toimintana mm. lasten hyvinvointia edistäviä kehittämishankkeita yhteistyössä julkisten palveluiden sekä toisten järjestötoimijoiden kanssa. Auta Lasta ry on jäsenenä Lastensuojelun Keskusliitossa, Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry:ssä, Pesäpuu ry:ssä, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:ssä ja Kristillisten koulujen ja päiväkotien liitto ry:ssä sekä yhteistyöjäsenenä Suomen sosiaali- ja terveys SOSTE ry:ssä.

Auta Lasta ry kiittää yhteiﬆyökumppaneita ja tukijoita kuluneesta vuodesta sekä toivottaa menestystä vuodelle 2018