Auta Lasta -lehti 2022-2023

Page 1

Auta Lasta 2022–2023

Sisällys

Pertti Kukkonen: Yhdessä olemme enemmän 3

Leena Mämmi-Laukka: Kohti hyvinvointialuetta -yhdessä tehden 4

Oona Ylönen: Anna äänesi lapselle 6

Merja Lehtiharju: Kaikki suuri on yhdessä tehtyä 7

Anne-Maria Takkula: Perhehoidon vuosi 8

Taide 11

Johannes Lomma: Monikulttuurinen yhteistyö kukoistaa Lapsirikkaalla 12

Pertti Kukkonen: Euromet Belgiassa 15

Tuomo Mulari: Poimintoja Auta Lasta ry:n somekanavilta 16

Anu Uusikylä: Lapsen osallisuus on koko elämän kollaasi 18

Mervi Saloheimo: Järjestövarikko -toiminnan kehittäminen jatkuu hankerahoituksella 19

Henna-Maria Heino: Voima vaikuttaa -verkostofoorumi 20

Henna-Maria Heino: Yhdenvertaisuus -ääni kuuluviin foorumi 22

Johannes Lomma: Grilliruokaa ja nostalgiaa 24

Johannes Lomma: Aki ja Virve, rakkautta ensivuorosta lähtien 26

Johannes Lomma: Kotiruokaa ja saumatonta yhteistyötä. Taloustoimistossa ei tavoitella voittoa 28

Johannes Lomma: Talonmies Antti. Natalia Issakainen on Heinäsalmen uusi siistijä 29

Jenni Herajärvi: Päiväkodin syysolympialaiset 30

Pieni juttu. Sakari Ylisirniö Heinäsalmikodille ohjaajaksi 31

Yhdessä olemme enemmän

Vuoden 2022 aikana olen saanut osallistua monen kumppanijärjestömme tasavuosien juhlintaan. Pelastakaa Lapset ry täytti täydet sata vuotta ja SOS -lapsikylä aloitti Suomen toimintansa 60 vuotta sitten. Alkava vuosi 2023 on puolestaan lastensuojelupalveluita tuottavien järjestöjen yhteenliittymän, Erityishuoltojärjestöjen Liitto Ehjä ry:n juhlavuosi. Auta Lasta ry on ollut Ehjä ry:n toiminnassa mukana jäsenjärjestönä neljänneksen yhdistyksen nelikymmenvuotisesta historiasta.

Lastensuojelujärjestöt ovat olleet itsenäisen Suomen historiassa kuntien ja valtion tärkein kumppani lastensuojelun ja sijaishuollon järjestämisessä ja kehittämisessä. Tänä päivänä, kun Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä ollaan tekemässä historian suurinta kokonaisuudistusta hyvinvointialueisiin siirryttäessä, järjestöjen tuottamien sijaishuollon palvelujen osuus on enää kahdeksan prosenttia kaikista lastensuojelusijoituksista. 1990 -luvun jälkipuoliskolla lastensuojeluun syntyi paljon yritystoimintaa. Viime vuosien ilmiönä kuntien ja kuntayhtymien keskitettyjen hankintakilpailutusten seurauksena palvelujen tuottami-

nen on siirtynyt yhä enemmän monikansallisille hoivajäteille. Nämä ketjut ovat kasvattaneet toimintansa volyymiä huomattavasti hankkimalla yritysostoilla näitä aiemmin perustettuja yrittäjävetoisia perhekoteja.

Pelastakaa Lapset ry, SOS-lapsikylä ry, Perhekuntoutuskeskus Lauste ry, Barnavårdsföreningen i Finland rf, Erityishuoltojärjestöjen Liitto Ehjä ry sekä Auta Lasta ry ovat aloittaneet yhteistyössä muistuttamaan hyvinvointialueille järjestyviä lastensuojeluhankintayksiköitä ja lastensuojelulain kokonaisuudistuksen valmistelijoita yleishyödyllisten järjestöjen palvelutoiminnan merkityksestä. Näiden kuuden toimijan yhteenlasketut ”yhdistystyövuodet” lähestyvät viittäsataa vuotta, ja palvelutuotannossa liikevoitto on aina kiertänyt tavalla tai toisella järjestöjen alkuperäisten sääntöjen mukaisen toiminnan kehittämiseen. Suurin osa lastensuojelussa nykyisin käytössä olevista toimintamuodoista ja innovaatioista on syntynyt ja kehitetty osana yleishyödyllistä lastensuojelujärjestötyötä.

Hyvinvointialueiden aloittaminen on pitkään valmisteltu ja historiallisen suuri uudistus suomalaisen hyvinvointivaltion historias-

sa. Pohjois-Pohjanmaalla järjestöt on huomioitu uudistuksen valmistelussa kiitettävästi ja huomattavasti monia muita hyvinvointialueita paremmin. Silti uuteen hyvinvointialueaikaan siirtymisessä on oma jännityksensä ja uudessa toimintaympäristössä riittää opeteltavaa meille kaikille kansalaisille. Uusi vuosi tuo uudet organisaatiot meidän järjestöpalvelutuottajienkin yhteistyökuvioihin. Mutta lohdullista on, että työmme tärkein sisältö säilyy entisellään. Tutut työntekijät jatkavat yhteistyötä kanssamme uuden hyvinvointialueenkin toiminnassa ja perustehtävämme lasten, nuorten ja perheiden auttamisessa säilyy ennallaan. Me Auta Lasta ry:ssä luotamme edelleen siihen, että yhdessä tehden asioilla on taipumus järjestyä. •

PERTTI KUKKONEN

Toiminnanjohtaja, Auta Lasta ry

Auta Lasta ry:n julkaisu 2022–2023 AUTA LASTA RY Mustasaarentie 7, 90510 OULU puh. 044 562 9800 autalasta@autalasta.fi www.autalasta.fi Auta Lasta ry myös facebookissa ja instagramissa
Taitto ja paino: PunaMusta Oy Kannen kuva: Julia Laurila Takakannen kuva: Pertti Kukkonen Johannes Lomma Tuomo Mulari TOIMITTAJAT Pertti Kukkonen
Kuva: Reijo Koirikivi

Kohti hyvinvointialuetta –yhdessä tehden

Käännämme enää yhden kerran kalenterin sivua, ja sitten se on täällä. Olen elänyt koko reilun parikymmen vuotisen työhistoriani sote-uudistuksen varjossa, ja vihdoin se on totta. Tässä vaiheessa vuotta olo on erityisen uupunut raskaan vuoden nopean valmistelun vuoksi, mutta mieli on innokas ja odottava. Ja ennen kaikkea toivoa täynnä!

Hyvinvointialueen aloittaessa lähdemme miljoonien miinusmerkkisestä kuopasta rakentamaan kaikille uutta. Tilanteessa, jossa ollaan toipumassa pandemiasta, eletään sodan aiheuttamien kustannusten nousun, inflaation ja maailman hädän keskellä, meidän pitää rakentaa 19 sote-organisaatiosta ja 2 pelastuslaitoksesta yksi organisaatio. Valtion laskelmat palvelutarpeisiin perustuen eivät huomioi kustannusten kasvua eikä olemas-

sa olevaa maailman tilannetta, ja näin ollen jo muutenkin tiukat sote-eurot kiristyvät entisestään.

Valmistelun aikana olemme törmänneet päivittäin asioihin, jotka putkahtelevat esiin yhtäkkiä, aivan niin kuin niitä ei koskaan olisi kukaan hoksannut koko sote-historiassa. Olo on kuin vuoristoradassa, välillä pidetään silmiä kiinni ja mennään vauhdilla kohti tuntematonta, välillä puksutellaan rauhassa ja itsevarmoina ylämäkeen. Se, mikä on meidät pitänyt oikealla suunnalla ja junan kyydissä, on yhteistyö. Pohjois-Pohjanmaalla yhteistyö valmistelussa eri tasoilla on uskomattoman antoisaa. Meillä on niin sanotusti ”hyvä pöhinä”, viranhaltijat ja päättäjät ovat sitoutuneita yhteiseen hyvään.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue –Pohde - sai päätöksentekokyvyn jo varhain

keväällä, kun valtuusto aloitti toimintansa maaliskuussa. Strategia saatiin valmiiksi niin ikään keväällä. Strategiasta saamme olla täällä ylpeitä. Hyvinvointialueemme arvoja ovat: Näemme ihmisen, kohtaamme ammattitaidolla ja olemme edelläkävijänä vaikuttavuudessa. Painotamme kaikissa toiminnoissa sitä, että olemme ihmistä varten, meillä on parhaat osaajat, teemme rohkeasti uutta ja toimimme vaikuttavasti yhdessä. Strategian pohjalta pääsimme myös tekemään lakisääteisen järjestämissuunnitelman – muutosohjelman, jolla toteutamme strategisia tavoitteita. Järjestämissuunnitelmassa korostuu erityisesti perustason palveluiden vahventaminen, kotiin ja arkeen tuotavat palvelut sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin satsaaminen. ”Tältä pohjalta”, kuten aluehallituksemme puheenjohtaja usein toteaa, on hyvä lähteä rakentamaan uutta organisaatiota.

Lapset, nuoret ja perheet keskiössä Hyvinvointialueuudistus on alueellemme elintärkeä useasta syystä. Tärkein niistä lienee lapset ja nuoret. Pohjois-Pohjanmaalla on paljon lapsiperheitä ja nuoria, joka kolmas on alle 24-vuotias. Tutkimusten ja kyselyiden mukaan lapset, nuoret ja perheet voivat meillä pääosin hyvin. Alueemme haaste on sen moninaisuus ja sirpaleisuus. Alueelliset eroavaisuudet palvelujärjestelmän rakenteissa, palveluiden sisällöissä, resurssoinneissa ja toimintamalleissa ovat muokanneet järjestelmäämme painottuen raskaisiin, kalliisiin palveluihin ja ne ovat nostaneet kustannuksia viime vuosina jopa noin 10% vuosivauhtia lisäten samanaikaisesti eriarvoisuutta lasten ja nuorten välillä. Yhdenvertaisuus ei alueellamme toteudu ja erityisesti lasten ja nuorten näkökulmasta tilanne on huolestuttava. Apua ja tukea saa ongelmiin siis täysin riippuen siitä, missä sattuu asumaan. Myös työttömyys ja pienituloisuus koskettaa useita lapsiperheitä ja nuoria, ja tämä aika lisää niitä entisestään. Yhtälö ei ole helppo. Miten tätä vyyhtiä lähdetään purkamaan, ja miten me pääsemme kääntämään hyvinvoinnin kurssin oikeaan suuntaan?

Onneksemme näitä muutos- ja kehittämistarpeita on tunnistettu usean vuoden ajan, ja työtä on tehty erityisesti lapsiperheiden palveluiden suhteen mm. LAPE –muutosohjelman kautta. Palvelujärjestelmää on kehitetty erilaisten valtionosuushankkei -

den kautta, perhekeskus –toimintamalli lienee näistä tutuin, jossa perheiden palveluiden kokonaisuus rakentuu usean eri toimijan voimin. Perhekeskuksella tarkoitetaan lähipalvelujen verkostoa, joka tukee ja edistää lasten ja nuorten hyvää arkea sekä koko perheen hyvinvointia ja terveyttä. Toiminnassa huomioidaan perheen monimuotoisuus, monikulttuurisuus sekä voimavarat ja osallisuus. Perhekeskuksen kautta tukea ja apua saa vanhemmuuteen, parisuhteeseen, yksinäisyyteen, sovinnolliseen eroon tai perheväkivallan ehkäisyyn.

Hyvinvointialueella perhekeskuksia kehitetään osana sote-keskuksia. Jatkossa emme puhu erikseen sosiaalitoimista ja terveyskeskuksista vaan käytämme sote-keskus –termiä. Perhekeskus on sote-keskuksen lapsille, nuorille ja perheille tarkoitettu osa, jonka palveluvalikoima laajentuu mm. varhaiskasvatuksen, opetuksen, nuorisotyön ja järjestöjen palveluihin. Perhekeskuksen palveluita saa monipuolisesti – lähellä, liikkuvina, verkostomaisesti, arkiympäristöissä ja erilaisissa kohtaamispaikoissa. Myös sähköiset ja digitaaliset palvelut ovat osa perhekeskuksen toimintaa.

Verkostomainen toimintapa tarkoittaa, että perheiden tarvitsema apu tai tuki on saavutettavissa sieltä, missä asiat tulevat

puheeksi. Puheeksi ottaminen pyritään tekemään mahdollisimman helpoksi, ja perhekeskuksessa jokaisen vanhemman tai lapset tulisi voida pyytää apua ilman pelkoa leimaantumisesta. Sekä perheellä että yksittäisellä työntekijällä on käytettävissään monialainen asiantuntijaverkosto, josta voi kutsua sopivaa osaamista tueksi asiakkaan kanssa sovitusti yhdessä tunnistetun tarpeen mukaisesti.

Jos perhe kokee elämässään pieniäkin haasteita, vaikkapa vauvan hoidon tai murrosikäisen nuoren suhteen, on perhekeskusverkostossa olevat työntekijät juuri heitä varten. Perhekeskuksen keskeisin sanoma on, että avun pyytäminen ja saaminen tulisi olla mahdollisimman helppoa, oikea-aikaista ja vaikuttavaa.

Lapselle ja nuorelle hyvinvoinnin perustan muodostavat arkiympäristö, koti, varhaiskasvatus, opetus ja opiskelu. Yksikään lapsi ei sote-uudistuksen myötä muuta hyvinvointialueelle, vaan he asuvat edelleen kunnissa, käyvät päiväkodissa ja koulussa. Sotepalveluiden tulee tulla apuun sinne, missä avun ja tuen tarve on. Järjestelmää on kehitettävä ja rakennettava siten, että painopiste siirtyy ennaltaehkäisyyn, varhaisempaan tukeen, lapsen ja nuorten kehitysympäristöihin ja palveluita tulee vahvistaa erityisesti

perustasolla, yhdessä eri toimijoiden kanssa – erityisesti myös järjestöjen. Kun kehitämme lasten ja nuorten palveluita, tulee katse olla myös aikuisten palveluissa. ”Koko perhe keskiössä” voisi olla yhteinen mottomme. Merkityksellistä on myös se, että meillä tulee aina olemaan lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat sijaishuoltoa, eikä heidän palvelutarpeitaan tule uudistuksessa unohtaa. Resurssimme on riitettävä kaiken uudistuksen keskellä myös vahvaan tukeen, ja sijaishuollon kokonaisuutta on kehitettävä entisestään. Perhehoidon vahvistamista eri tavoin, kotiin annettavanakin, on kehitettävä.

Hyvinvointialueemme tavoite PohjoisPohjanmaalla on hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden parantuminen ja palvelutarpeiden väheneminen. Tarvitsemme uudenlaisia palveluita, uusia avauksia, vahvaa yhteistä työtä, yhdessä tekemistä. Me emme hyvinvointialueella pärjää ilman kumppaneita.

Haastammekin kaikki – erityisesti lasten, nuorten ja perheiden parissa toimijat yhteisen työn ääreen. Jokaisen tähden. •

LEENA MÄMMI-LAUKKA

Toimialuejohtaja / Perhe- ja sosiaalipalvelut, Oys psykiatria Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue

Auta Lasta ry kiittää!

Auta Lasta ry kiittää Osuuskauppa Arinaa ja kaikkia Auta Lasta ry:n voimauttava valokuvaustoiminnalle äänensä antaneita asiakasomistajia. Teitä oli paljon, koska tukisumma tähän tulevana vuonna lasten ja nuorten kanssa toteutettavaan toimintaan nousi 5699,96:en euroon.

4 5
Kuva: Leena Mämmi-Laukka
Kuvalähde: Arina mediapankki

Anna äänesi lapselle! Kaikki suuri on yhdessä tehtyä

Olen Oona Ylönen, Lastensuojelun Keskusliiton uusi vaikuttamistyön ja kehittämisen johtaja. Auta Lasta ry on yksi noin sadasta keskusliiton jäsenjärjestöstä, siksi minua pyydettiin esittäytymään tässä jäsenlehdessä. Keskusliiton jäseninä on järjestöjen lisäksi kuntia, kuntayhtymiä ja toivottavasti jatkossa myös hyvinvointialueet. Keskusliitto tarjoaa yhden toimivan areenan yhteiselle keskustelulle ja toiminnalle lasten, nuorten ja perheiden asioissa.

Minulla on pitkä työkokemus erilaisista lastensuojelun tehtävistä sekä julkisella sektorilla että järjestöissä. Ennen siirtymistäni Lastensuojelun Keskusliittoon työskentelin Turun yliopistolla työelämäprofessorina ja Turun ensi- ja turvakoti ry:n toiminnanjohtajana. Olen toiminut myös lapsen asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä, vaikka siitä on jo aika kauan. Olen kuitenkin kokenut tämän työkokemuksen kaikkein merkityksellisimpänä urallani, siihen työhön ikään kuin pohjaa kaikki muu.

Pääsen työskentelemään keskusliittoon hyvin kiinnostavana aikana. Tätä kirjoittaessani olemme juuri siirtymässä uuteen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuuseen. Uudistuksella tavoitellaan yhdenvertaisempaa palvelujen saatavuutta eri puolilla Suomea. Tämä on tärkeä ja tarpeellinen tavoite myös lastensuojelun suojaa tarvitsevien näkökulmasta. Suurempi alue voi mahdollistaa lastensuojelun edellyttämän ekspertiisin entistä vahvemman kehittymisen esimerkiksi kollegiaalisen tuen ja mentoroinnin myötä.

Kunnille jää paljon lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin kannalta olennaisia tehtäviä. Lapsen näkökulmasta lähellä oleva kasvuympäristö, kuten varhaiskasvatus, koulu ja harrastukset ovat perheen lisäksi oleellinen lasta kannatteleva ja vaikeuksia ehkäisevä ympäristö. Entistä useamman lapsen ja nuoren tarvitsema tuki tulisi löytyä sieltä. Sen toteutumiseen tarvitsemme toimivampia konsultaatiokäytäntöjä. Yksi olennainen menestystekijä lasten ja nuorten näkökulmasta onkin toimiva yhteistyö hyvinvointialueiden ja kuntien kesken.

Hyvinvointialueet toimivat vuoden 2023 alusta alkaen palvelujen järjestäjänä ja pääasiallisena tuottajana. Järjestöt ja yksityiset yritykset täydentävät niitä omalla toiminnallaan. Uudistuksessa onkin luvattu vah-

vistaa järjestöjen roolia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä sekä turvata järjestöjen mahdollisuus tuottaa palveluita. Myös järjestöissä on nyt oltava valmiita uudistumaan ja asettumaan osaksi uutta. Tässä on toinen oleellinen menestystekijä: onnistummeko toimimaan siten, että lasten ja nuorten kannalta paras ja taloudellisesti kestävin kokonaisuus pääsee alueilla syntymään ja kukoistamaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön valmisteluvastuulla oleva lastensuojelun kokonaisuudistus on toinen merkittävä meneillään oleva prosessi. Lastensuojelupalvelujen kokonaisuudesta halutaan nykyistä selkeämpi ja vaikuttavampi. Lastensuojelun Keskusliitto on tuomassa uudistukseen mukaan erityisesti lasten ja nuorten tietoa ja näkökulmia.

Eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntaina 2.4.2023. Lastensuojelun Keskusliiton tavoiteohjelma eduskuntavaalikaudelle 2023–2027 on nimeltään Onnellinen lapsuus on kestävä pohja huomisen yhteiskunnalle. Auta Lasta ry on mukana Lastensuojelun Keskusliiton koordinoimassa Anna ääni lapselle -kampanjassa. Sen tavoitteena on kiinnittää päättäjien huomiota lasten oikeuksien toteutumiseen. Äänestetään lapsen oikeuksiin sitoutuneita ehdokkaita, koska lapset ovat tärkeintä, mitä meillä on! •

Perhehoitoliitto on olemassa sitä varten, että perhehoitaja voi keskittyä siihen kaikkein tärkeimpään eli kodissaan asuvaan lapseen, nuoreen tai aikuiseen. Liiton tarkoituksena on toimia toimeksiantosuhteisten perhehoitajien etujärjestönä ja edistää laadukkaan perhehoidon toteutumista sekä toimia toimeksiantosuhteisen perhehoidon valtakunnallisena asiantuntijajärjestönä.

Lisäksi liiton tarkoituksena on osaltaan kehittää ja ylläpitää perhehoitajien, perhehoidossa olevien henkilöiden, viranomaisten ja alan yhteisöjen välistä yhteistyötä. Käytännössä Perhehoitoliitto toteuttaa tarkoitustaan vaikuttamalla, viestimällä, neuvomalla ja kouluttamalla perhehoitoon liittyvistä asioista sekä tukemalla perhehoitajia ja heidän perheitään.

Toimeksiantosuhteinen perhehoitaja saa tehtävänsä kunnalta tai kuntayhtymältä ja tulevaisuudessa hyvinvointialueilta. Julkinen toimija delegoi vastuullaan olevan lapsen, nuoren, aikuisen tai ikäihmisen hoivan ja huolenpidon esimerkiksi lastensuojelulain, sosiaalihuoltolain tai kehitysvammalain nojalla perhehoitajan tehtäväksi.

Perhehoitoa säätelee perhehoitolaki, ja sen mukaan perhehoito perustuu toimeksiantosopimukseen. Perhehoitajat eivät siis ole työsuhteessa. Perhehoito on tärkeä, inhimillinen ja hyvin tuettunakin resurssiviisas palvelun muoto apua tarvitsevalle. Jotta perhehoito pysyy riittävän turvallisena myös perhehoitajalle, kehittämistyössä on tärkeää saada perhehoitajan ääni kuuluviin. Ilman perhehoitajia ei ole perhehoitoa.

Sen lisäksi, että perhehoito on merkityksellistä yhteiskunnallisella tasolla, perheessä ja kotona saatava hoito on merkityksellistä myös yksilölle itselleen ja hänen läheisilleen. Hyvässä perhehoidossa apua tarvitseva saa kokea inhimillistä, kotoisaa ja turvallista arkea.

vat laajentua ja erityisyyden hyväksyminen helpottua.

OONA YLÖNEN

Johtaja, vaikuttamistyö ja kehittäminen Lastensuojelun Keskusliitto

Auttaminen on yksi välittämisen muoto. Välittäminen on erityisen merkityksellistä. Välittämiseen liittyy kyky tuntea empatiaa, ja näitä taitoja saamme ja voimme harjoitella läpi elämän. Taitomme joutuvat koetukselle muun muassa silloin, kun kohtaamme erilaisuutta tai jos olemme ajautuneet me vastaan te -ajatteluun. Yhteiset tavoitteet, yhteinen tekeminen ja vaikkapa hyvä vertaistuki lisäävät kokemusta jostain yhteisestä. Tallaisen kokemuksen karttuessa näköalat saatta-

Jotta perhehoito toimisi tarkoituksenmukaisesti, tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista. Yhdessä toimiessa jokaisen toimijan on hyvä tuntea olonsa turvalliseksi. Turvallisuuden tunne taas vaatii keskinäistä luottamusta. Luottamusta lisää se, että tuntee yhteistyökumppaninsa ja pystyy katselemaan maailmaa myös heidän silmälasiensa läpi.

Aina tämä ei ole helppoa, mutta sitäkin tärkeämpää. Voimme jokainen pyrkiä valitsemaan sen, että uskomme toisen ihmisen hyvään tahtoon.

Perhehoitoliiton missio on ensi vuodesta eteenpäin ”Kaikki yhdessä perhehoidon parhaaksi”. Tähän kaikkien porukkaan kuuluu hyvin monenlaisia toimijoita, kuten per-

hehoitajia, vapaaehtoisia, yhdistyksiä, viranomaisia ja yksityistä sektoria. Erilaisilla toimijoilla on erilaisia tavoitteita ja vastuita, mutta yhdistävänä asiana on perhehoidossa olevasta hoidettavasta huolehtiminen ja välittäminen.

Perhehoitoa on olemassa siksi, koska joku tarvitsee meidän apuamme ja me haluamme auttaa. Me yhdessä.

6 7
Kuva: Soile Honkala Kuva: Merja
MERJA LEHTIHARJU Toiminnanjohtaja Perhehoitoliitto
Lehtiharju

Perhehoidon vuosi 2022

Tutkijat kiinnostuivat kotiin annettavasta perhehoidosta “Auta Lasta ry Oulusta on tehnyt yhteistyötä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän kanssa perhehoidon järjestämiseksi lapsiperheille pilotoiden sitä vuodesta 2021 alkaen. Ihmissuhdeperusteinen perhehoito lapsiperheille on tuonut hyvin monipuolisesti näkyväksi perheiden tarpeet. Kun perheelle on järjestetty riittävästi ja riittävän pitkäaikaisesti perhehoitoa arjen tueksi, perheen tarpeet ovat tulleet hyvin nopeasti näkyviksi. Perhehoitajien ihmissuhdeperusteinen työ on luonut luottamuksen, jonka ilmapiirissä on voinut avata syvempiä tarpeita. Perheet ovat ohjautuneet paremmin heidän tarvitsemiinsa palveluihin.” Anne-Maria Takkula, perhehoidon yhteyspäällikkö toteaa.

Talven 2022-2023 aikana tutkijat Kaisa Vuolukka ja Marjukka Rasa julkaisevat tieteellisen artikkelin ylläolevasta teemasta. Asiasta on työn alla myös ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.

Auta Lasta ry:n perhehoidon toiminta on kasvanut vuoden 2022 aikana voimakkaasti. Perhehoidon palvelut koostuvat kotiin annettavasta perhehoidosta sekä tukihenkilö-, tukiperhe- ja sijaisperhetoiminnoista.

Auta Lasta ry:n sijaisperheissä on ollut tänä vuonna erityisesti nuoruusikäisiä lapsia, ja vuoteen on mahtunut myös lyhytaikaisia kriisisijoituksia. Perhehoitajan arjen tuki ja työntekijöiden tavoitettavuus on asetettu perhehoidon toiminnassa etusijalle. Sijaisja tukiperheille on järjestetty kuukausittain työnohjausta ja säännöllistä täydennyskoulutusta.

Vuonna 2021 aloitettu kotiin annettava perhehoito lapsiperheille on vakiinnuttanut toimintansa Raahen seutukunnan alueella.

Vuoden kierrossa keskimäärin 10 perhehoitajaa on toiminut alueen lapsiperheissä, ja sopimukset lapsiperheisiin ovat olleet kestoltaan vuoden, jopa 1,5 vuoden mittaisia.

Perheissä on enimmillään tehty töitä 25-30 tuntia viikossa panostaen arjen tukeen, vanhemman rinnalla kasvatuksen tukemiseen, erityislapsiperheen arjen hallintaan ja yksittäisen lapsen tarpeisiin.

Tukiperheiden kysyntä Auta Lasta ry:ltä on lisääntynyt voimakkaasti vuoden 2022 aikana, ja sijaisperheillä on ollut mahdollisuus

toimia sijaisvanhemmuuden rinnalla myös tukiperheenä. Lapsirikas-toiminnan kautta tullut osaaminen monilapsisten perheiden kanssa toimimisesta on tuonut järjestöllemme uusia tukiperheitä, joista monilapsisissa perheissä kasvavat sisarukset ovat hyötyneet.

Vuoden 2022 aikana aloitettiin perhehoidossamme tukihenkilötoiminta. Yhteistyötä on tehty Oulun kaupungin kanssa. Tuettavat ovat olleet kouluikäisiä ja nuoruusikäisiä lapsia. Tukihenkilöt kokoontuvat kuukausittain omaan kehittämispalaveriin, jossa toiminnalle haetaan yhteisiä tavoitteita, toimintamalleja ja kartoitetaan erilaisia harraste- ja toimintapaikkoja.

Auta Lasta ry:n perhehoito järjestää talvella 2022-2023 tukihenkilö- ja sijaisperheiden pride-valmennusta. Tulevana vuotena haluamme olla mukana koko hyvinvointialueen yhteistyössä. Erityisesti uuden palvelumme, lapsiperheiden kotiin annettavan perhehoidon toivomme saavan jalansijaa koko hyvinvointialueella. Kehitetylle toiminnalle on ollut kiinnostusta myös muilla hyvinvointialueilla.

Täydennyskoulutuksella vahvistetaan perhehoitajan arkea

Auta Lasta ry:n perhehoidossa panostettiin syksyn 2021 ja kevään 2022 aikana tunnetai-

toihin. Tunnetaito-ohjaajat Kaisa Kinnunen ja Raili Kaski vetivät monipuolisen ja perhehoitajia vahvasti ryhmäyttävän koulutuksen. Ryhmä kokoontui kuukausittain Auta Lasta ry:n Puuhala-saliin. Perhehoitaja kohtaa erilaisia lasten ja aikuisten tunteita päivittäin, ja myös perhehoitajan omat tunteet voivat olla mylläkässä.

Perhehoitajien kanssa on käyty työnohjauk sessa, koulutuksissa ja yksittäisissä keskusteluissa keskustelua siitä, mihin asioihin he toivovat koulutusta ja valmennusta.

Syksyllä 2022 järjestettiin yhteinen virkistysviikonloppu Pikku-Syötteellä, jossa nepsykouluttaja-työnohjaaja Kirsi Pöykkö Oulusta luennoi perhehoitajille heidän toivomuksestaan nepsy-asioista. Kirsi Pöykkö toimii nepsy-mentorina/opettajana Oulun opetustoimessa. Kirsin vetämää koulutusta jatkettiin syksyn 2022 aikana syventävästi erityisesti paneutuen asiaan perhehoitajien omien arjen kokemusten kautta.

Perhehoitajat ovat kokeneet, että täydennyskoulutukset ja työnohjaus ovat ryhmäyttäneet heitä toimijoina. He ovat kokeneet tapahtumat voimaannuttavina. Tämä on näyttäytynyt myös perhehoidon vetäjille verkostoitumisena ja osaamisen aitona jakamisena. Vertaistuellinen arjen jakaminen on ollut iso apu useissa arjen pulmatilanteissa.

”Tutkimuksellinen kiinnostuksemme julkaisuun on herännyt käytännön sosiaalityön kautta ja siitä, että lapsiperheet tarvitsevat yksilöllisiä ja räätälöityjä palveluita ainutlaatuisiin elämäntilanteisiin. Osavuorokautisessa perhehoidossa lapset ja perheet tulevat autetuksi omassa kodissaan. Parhaimmillaan perheiden elämänhaasteet eivät pääse kasautumaan ja vältytään raskailta viimesijaisilta palveluilta esimerkiksi sijaishuollolta. Lisäksi perhehoitoa tarjoaa tehtävään valmennetut ja soveltuvat henkilöt ja näin olleen omalta osaltaan osallistuvat yhteiskunnalliseen hoivavajeeseen. Valmistelemme tutkimusta osavuorokautisesta perhehoidosta, jotta sen yhteiskunnallinen ja toiminnallinen paikka jäsentyy osana perheiden tukiverkostoa” toteavat Marjukka Rasa YTT, Lapin AMK ja Kaisa Vuolukka, YTL, väitöskirjatutkija

Katin ja Johannan yhteinen matka arjessa on perustunut vahvaan luottamukseen

Perhehoitaja Kati Koskelo aloitti kotiin annettavan perhehoidon Johannan perheessä yli vuosi sitten. Perheeseen oli syntymässä tuolloin kolmas lapsi. Perheen vanhimmalla lapsella on laaja-alainen kehityshäiriö ja toiseksi vanhimmalla lapsella Asperger-adhddiagnoosi. Myös perheen äidillä Johannalla on diagnosoitu adhd. Erityisperheen arkeen sovittiin kotiin annettava perhehoitoa, joka toimii perheen tukena joka arkipäivä ja tarvittaessa iltaisin ja viikonloppuisin. Ennen perhehoidon aloittamista perheeseen oli järjestetty tukitoimena perhetyötä useita vuosia. Sitä oli joitakin tunteja viikossa.

Johanna kertoo, että hänen omat adhdtutkimuksensa aloitettiin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Lapselle oli aloitettu sitä ennen neurologiset tutkimukset. Johanna kertoo, että oma diagnoosi avasi hänelle ymmärryksen oman lapsuuden vaikeuksista: ”Koin usein olevani tyhmä, koska minun oli vaikea oppia koulussa asioita. Tutkimukset osoittivat, että olen älykkyydeltäni normaali. Jos olisin omassa lapsuudessani saanut tukitoimia, elämäni olisi ollut todennäköisesti helpompaa ja se olisi mennyt eri tavalla ”.

Johanna kuvaa lapsiperheen arkea kaoottiseksi ja monimutkaiseksi ennen perhehoidon aloittamista. ”Välillä mietin, joudunko antamaan lapseni huostaan joksikin aikaa, jotta selviän arjesta. Minulla oli pitkäaikaisesti myös mielenterveyden haasteita”, Johanna kertoo. Perhetyö auttoi onneksi siinä, että kykenin käymään tutkimuksissa. Se auttoi häntä jotenkuten selviämään kahden ensimmäisen lapsen arjesta. Kodin rutiinit olivat todella koetuksella.

” Sitten tuli Kati! Hän vaan tuli, tarttui toimeen. Kati kohtasi minut ihmisenä ja lähimmäisenä. Hän ei arvostellut, kysellyt eikä syyttänyt mistään”, Johanna kertoo. Johanna kuvaa, että on ollut ihmeellistä, miten heidän perheellään on ollut mahdollisuus tällaiseen tukeen. Hän on pohtinut viime aikoina, että miten tällainen riittävän pitkäaikainen ja riittävän paljon annettu tuki aiem-

massa vaiheessa olisi voinut vaikuttaa heidän perheeseen. Asiat olisivat monella tavalla menneet helpommin ja eri tavoin. ” Saan Katilta päivittäin palautetta siitä, miten edistyn ja vahvistun vanhempana omasta erityisyydestäni huolimatta”.

Kati Koskelo kertoo, että hän toimii perheessä tukemassa vanhemman kumppanina arjen askareissa, aikatauluttamisessa, lasten hoidossa ja vanhemman oman ajan ja asioinnin mahdollistajana. Erityislapsiperheen arjessa on todella paljon erilaisia ” liikkuvia osia”. Viikkoihin sisältyy lukuisia kuljettamisia, terapiakäyntejä, palavereita ja asiointipuheluita. Vanhemman pitkäaikainen kuormittuminen elämän haasteissa vaatii usein pitkäjänteistä yhdessä suunnittelua. Välillä tulee myös hetkiä, jolloin täytyy pysähtyä ja kerätä uusia voimia.

Katin ja Johannan yhteistyö on luottamuksellista ja avointa. Johanna kokee pystyvänsä ottamaan esille hyvin vaikeitakin asioita. Kati perhehoitajana on kannustanut häntä henkilökohtaisen avun hakemiseen ja yhteistyö on avannut uusien palveluiden pohtimiseen. Johanna haluaa viestiä heidän asioistaan päättäville sekä myös yhteiskunnallisille päättäjille, miten tärkeää on tukea perhettä riittävän ajoissa, riittävän pitkään ja riittävän paljon. Erityislapsiperheessä myös lapsen kasvu tuo mukanaan uusia vaiheita. Tarvitaan myös kannattelevaa tukea elämän eri vaiheissa.

8 9
Kuva: Heidi Koskelo Kuva: Anne-Maria Takkula
Perhehoitajia Pikku-Syötteellä syyskuussa 2022 koulutus- ja virkistyspäivillä Perhehoitajien tunnetaitokoulutuksessa kortit avaamassa koulutusiltaa Yhdessä
Kuva: Anne-Maria Takkula >
autalasta.fi/ perhehoito

Taide

Tukiperheeenä monilapsiselle perheelle

Annu ja Tuure Lahtinen toimivat tukiperheenä viidelle sisarukselle. Monilapsisen perheen tukiperheenä toimiminen on ollut heille luontevaa. He ovat itse kuuden lapsen vanhempia ja myös syntymäperheissään kasvaneet isommassa sisarussarjassa. He ovat myös olleet valmiita tukemaan omia sisaruksiaan heidän kasvussaan pariskuntana.

Taide tuo lapselle inspiraatiota tukihenkilötoiminnassa ”Olen inspiroitunut”, toteaa kouluikäinen tuettava lapsi tukihenkilö Heidi Lindroosille maalaushetken jälkeen. Lapsi kehuu omaa työtään ja iloitsee onnistumisesta. Hän kehuu myös tukihenkilöään Heidiä ja tämän työtä. Kotiin palatessa onnistumisen kokemus jaetaan äidin kanssa. Retki lammen rannalla on voimaannuttanut lasta ja tulevaa viikkoa on taas helpompi mennä eteenpäin.

Heidi Lindroosille on luontevaa käyttää maalausta ja taidetta työvälineenä tukihenkilönä toimiessa. Maalausvehkeet otetaan mukaan tuettavan kanssa luontoon ja myös sisätiloihin. Näinä pimeinä vuodenaikoina maalaaminen tuo valoa elämään.

Heidi käy myös perheissä. Yhteinen maalaushetki kokoaa perheen yhteen. Eri-ikäiset lapset kokoontuvat pöydän ääreen. Rupattelu, päivän kokemukset ja kommellukset käydään yhdessä läpi. ” Maalaus on myös rentouttavaa ja rauhoittavaa. Se on myös erityisen hyvä tutustumisen väline” Heidi toteaa. Maalaukseen voi yhdistää myös musiikin, jos se on maalaajista positiivista. Yhteistä tekemistä odotetaan innolla jo seuraavaan tapaamiseen!

Tukihenkilötoiminta saa lapsen näkyväksi

Heidi Koskelo toimii tukihenkilönä kolmelle eri-ikäiselle lapselle Oulussa. Heidi aloitti toiminnan kesäkuussa 2022 ja kolmea tuettavaa hän tapaa viikoittain. Jokaiselle lapselle on tehty sosiaalipalveluiden ja perheen kanssa yhteiset tavoitteet, joiden mukaan Heidi toteuttaa tapaamisia. Lapset ovat tulleet jo tutuiksi ja yhteinen toiminta on syventänyt tavoitteita ja tuonut mukanaan uusiakin näkökulmia lapsen tukemiseen.

” Olen yllättynyt siitä miten tärkeää ja kuntouttavaa on lapselle ja nuorelle saada kokea ainutkertainen aikuisen läsnäolo ja huomio”.

Heidi kuvaa, miten autolla ajaessa sovittuun paikkaan saattaa lapsi kerrata ja kertoa koko viikon tapahtumat, hyvät ja haastavat tilanteet. Autoiluhetket ovat usein hieno mah-

dollisuus puhua, kuulla ja kuunnella. Myös löytää ratkaisuja pulmatilanteisiin. Heidi on kokenut sen, miten tärkeää lapselle on saada aikuisen hyväksyntä ja kannustus juuri sellaisena kuin hän on.

Heidi Koskelo on vienyt lapsia luontoon, retkille, erilaisiin kuntoilupaikkoihin sekä elämysten äärelle. Luontopaikkoja on löytynyt aivan lasten omien asuinpaikkojen läheltäkin. Yhteisiin hetkiin sisältyy aina yhteinen tekeminen ja sen ohessa keskustelua. Nuoruusikäisen tuettavan kanssa on etsitty uusia harrastusmahdollisuuksia. Usein uuden löytäminen ottaa oman aikansa ja vaatii tukijalta myös pitkäjänteisyyttä. Kannustava puhe ja hyvän huomaaminen vievät tilanteissa eteenpäin.

Heidi on havainnut, että lapsen näkyväksi tuleminen on erittäin tärkeää. Sitä puhetta hän on pitänyt erityisesti yllä. Melkein kaikki tuettavat lapset ovat kokeneet elämässä paljon kynnyksiä ja epäonnistumisen kokemuksia. Itsetunnon kasvaminen edesauttaa siihen, että kouluun on aamulla helpompi lähteä, kavereiden kanssa syntyy vähemmän eripuraa ja kotona sovitut asiat sujuvat helpommin. Tukihenkilötoiminta vaikuttaa lapsen koko perheen elämään.

Tukiperheenä toimiminen oli Lahtisille alusta alkaen koko perheen juttu. Jo asian valmistelussa valmennusaikana kaikki Lahtisen sisarukset olivat innolla mukana suunnittelemassa yhteisiä viikonloppuja. Lapset odottavat innolla viikonloppuja ja kokevat ystävyyttä lasten kanssa. Annu ja Tuure Lahtinen toteavat, että tukilasten kanssa yhdessäolo on samalla heidän koko perheen yhdessäoloa. Lapset ovat saaneet samalla ikäisiään kavereita.

Monilapsisessa perheessä tekeminen suunnitellaan hyvin ja päivän rytmi on selkeä. Perheessä toimitaan lasten ehdoilla. Päivässä on leikkimistä, pelaamista, uimista, saunomista, luonnossa vaeltamista. Välillä tehdään jotain perusarjesta poikkeavaa. Lapset nauttivat siitä, että aikuinen on läsnä tekemisessä. Välillä joku lapsista voi tarvita omaa yksityistä huomiota. Silloin Annu ja Tuure sopivat yhdessä, miten he jakavat tehtävät keskenään.

Tukiperhetoiminta on tuottanut paljon iloa Lahtisen perheelle. Toiminta tuntuu winwin-tilanteelta kaikille. On ihana nähdä lasten välinen tunneyhteys, rehellisyys ja avoimuus. Koskettavinta on molemminpuolinen ilo! •

Taide. Yleensä kun keskustellaan taiteesta, moni ajattelee alakoulun kuvaamataidon tunteja tai pakollisia koulutöitä. Minulle taide on pakokeino. Pakokeino kaikesta todellisesta ja olla hetken omassa pienessä kuplassa. Taide on tehokasta viestintää. Vihaisena maalaan tunteeni tauluksi, surullisena annan kynän sauhuta.

Taide osaa käsitellä myös ongelmia, joita ei voi ratkaista. Taide on minulle terapiaa. Se on terapeutti, joka ei koskaan väitä vastaan, se vain kuuntelee ja suodattaa. Aina kun minulla on paha olla, tartun kynään, siveltimeen, sukkapuikkoihin tai mikä on lähimpänä. Taide on minulle elämäntapa, josta en halua koskaan kasvaa pois. En ikinä. Tässä muutamia kuvia vuoden 2022 aikana tekemistäni tauluista. •

A.V Heinäsalmikoti

10 11
ANNE-MARIA TAKKULA perhehoidon yhteyspäällikkö Maalaushetki tukihenkilön kanssa Puuhalasalissa Kuva: Heidi Lindroos
Kuva:
Kuva: Annu Lahtinen Kuvat: A.V Yhdessä tekemisen iloa tukiperheessä “Nimetön” “Nimetön” “Nimetön” “Tired lives/too many thoughts” “Empathy”
Nuotiolla tukihenkilön kanssa valmistuu retkieväät Heidi Koskelo

Monikulttuurinen yhteistyö kukoistaa Lapsirikkaalla

Auta Lasta ry:n Lapsirikas-hankkeen järjestämä Lapsiparkki on saanut tänä syksynä riveihinsä ukrainalaisvahvistuksia. Raahessa Lapsirikkaan toiminnasta vastaava Hanna Pitkälä kertoo, että tarve ukrainalaisille vapaaehtoisille syntyi, kun Raahessa toimintaan ilmoitettiin mukaan ukrainalaisia lapsia. ”Aloin heti kyselemään, olisiko Raahessa mahdollisesti myös ukrainalaisia, joita kiinnostaisi vapaaehtoistoiminta. Lähinnä kielen takia, jotta kaikki lapset tulisivat ymmärretyksi”, Pitkälä tuumaa.

Vapaaehtoisia löytyikin heti kaksin kappalein, ja niin monikulttuurinen yhteistyö Raahen lapsiparkissa pyörähti käyntiin. Pitkälän mukaan älypuhelin ja googlekääntäjä ovat ilta toisensa jälkeen olleet korvaamaton apu kielimuurin ylittämisessä. Sen turvin kaikki hommat on aina saatu hoidettua. Hieman myöhemmin Pitkälä sai kuulla 64-vuotiaasta ukrainalaisnaisesta, joka on toiminut lastenhoitajana ukrainassa, ja halusi tulla lapsiparkkiin avuksi. Aiemmin Donbassissa asunut Taisia Kvartenko muutti Harkovasta suomeen loppukesällä miehensä kanssa. Hetken asiaa puntaroituaan Hanna Pitkälä näytti Taisialle vihreää valoa, eikä ole katunut päätöstään.

Taisia kertoo olevansa erittäin kiitollinen pääsystään mukaan Lapsirikas-toimintaan. Tällä hetkellä Suomessa asuminen, sähkö ja ruoka ovat hänelle ilmaisia, minkä vuoksi hän halusi olla jotenkin hyödyksi ympäristölleen. Hän kertoo nauttivansa suuresti lasten kanssa työskentelystä ja saavansa siitä energiaa. ”Lasten kanssa ei voi muuta kuin iloita”, hän sanoo. Lapsiparkissa työskentely on myös auttanut häntä palautumaan sotaan liittyvistä traumoista. Hän kertoo miehensä seuraavan sotaan liittyvää uutisointia erittäin tarkkaan. Taisia itse käsittelee asiaa täysin päinvastoin. Hän ei halua kuulla uutisia, koska silloin hän huolestuisi vain enemmän. ”Mieheni käsittelee asiaa kuin mies, ja minä käsittelen asiaa kuin äiti. Talot saadaan kyllä rakennettua uudelleen, mutta toivottavasti ihmisiä ei enää kuolisi, ” hän summaa. Taisialla on kaksi aikuista lasta, jotka molemmat jäivät Ukrainaan.

Taisian lisäksi Lapsiparkkitoiminnassa on tällä hetkellä mukana neljä 16–17-vuotias-

ta ukrainalaistyttöä. He asuvat vastaanottokeskuksessa ja ovat kaikki oleilleet Suomessa parisen kuukautta. ”Näistä vapaaehtoisista kyllä näkee, että he ovat tulleet tänne Parkkiin töihin. Heitä ei tarvitse paljon käskeä, vaan esimerkiksi, kun ilta alkaa olla ohi, niin he alkavat siivoamaan eikä siinä kauaa mene, kun tavarat ovat oikeilla paikoillaan”, Hanna Pitkälä ylistää.

Ukrainalaisia lapsia Raahen Lapsiparkissa on kerrasta riippuen ollut tänä syksynä 2-6,

ja vain noin puolet toimintaan osallistuvista lapsista tulee suomalaisista perheistä. Taisian Hanna Pitkälä on jo pestannut vakioparikseen Raahen Lapsirikkaaseen. ”Palkkasin hänet ainakin väliaikaisesti töihin pienellä palkkiolla”, hän kertoo ja päivittelee sitten, kuinka ukrainalaisen palkkaamiseen on liittynyt varsin ronski annos byrokratiaa: ”Saa nähdä kuinka tästä selviää,” huokaisee nyt verotietojen ja tilinumeroiden viidakossa kamppaileva Pitkälä.

Hanna Pitkälä on itse ollut nykyisessä toimessaan parisen vuotta. Virallisesti hän on vapaaehtoistyön koordinaattori, mutta on käytännössä mukana kaikessa Lapsirikkaan toiminnassa Raahen suunnalla. Pitkälä peräänkuuluttaa vapaaehtoisten ja opiskelijoiden tärkeää roolia niin parkkitoiminnassa kuin perheeseen annettavan tuen puolellakin. Hän toivoo, että myös Raaheen saataisiin enemmän esimerkiksi sosionomiharjoittelijoita. ”Parkkitoimintaan on helpompi saada vapaaehtoisia, kuin kotiin annettavaan palveluun. Toimintaa olisi mukava myös kehittää ja laajentaa. Markkinointi ei kuitenkaan ole ihan mun juttu, eivätkä pelkät omat kanavat aina riitä. Yleensä olen pyytänyt ystäviäni, jotka ovatkin kyllä sitten lähteneet avuksi, ja nämä ukrainalaiset ovat kuin taivaan lahja”, Pitkälä kertoo ja myöntää toisaalta ainakin Raahen Lapsiparkin markkinoineen ihan hyvin itse itseään.

Raahen lapsiparkki pyörii keskiviikkoisin klo 16.30–19.00 kaupungin kotipalvelun tiloissa Softpoliksella. Yhdellä kertaa mukaan mahtuu 5-10 lasta, joiden ikähaarukka on 1-10 vuotta. Jokaiselle viikolle pitää ilmoittautua erikseen. Yleensä lapsilla on mukana

omat eväät, jotka nautiskellaan klo 18 maissa yhdessä ison pöydän ääressä.

Pitkälä painottaa kyseessä olevan hyvin matalan kynnyksen palvelu, joka on osallistujille täysin ilmainen. ”Pyrimme vastaamaan perheiden tarpeeseen saada pieni hengähdystauko. Vanhemmat voivat halutessaan käydä vaikka lenkillä tai ulkona syömässä. Parkissa meidän toimintamme ei ole kovin ohjattua. Meillä on ideana, että lapset saisivat olla mahdollisimman vapaasti. Yleensä he haluavat vain leikkiä eivätkä kaipaakaan sen kummempaa ohjelmaa”, hän sanoo.

Pitkälä vetää Softpoliksen lapsiparkkia joka toinen viikko. Joka toinen viikko sen hoitaa kaupunki. ”Teemme kaupungin kanssa hyvää yhteistyötä. Myös seurakunta on tärkeä yhteistyökumppani.” Raahen lisäksi lapsiparkkeja järjestetään Pyhäjoella, Vihannissa sekä Oulun suunnalla Haukiputaalla ja Kiimingissä. Toimintaa halutaan laajentaa.

Pitkälän työnkuvaan kuuluu, että jatkuvasti on oltava niin sanotusti verkot vesillä uusien tilojen, yhteistyökumppaneiden ja uusien vapaaehtoisten hankkimista ajatellen. Haasteita ei tästäkään urakasta puutu. Esimerkik-

si Ruukkiin on tarkoitus saada Parkki jälleen pyörimään, mutta seurakunnan kanssa ei ole vielä löydetty sopivaa ajankohtaa. Kysyntää varmasti olisi. Itsekin 14-lapsisen suurperheen äitinä Pitkälä tietää, miten tärkeää on välillä saada edes pieni tauko kotiarjen pyörteistä.: ”Kyllä se on erittäin tärkeää varsinkin, jos ei ole mitään muita verkostoja tukemassa. Minusta tällainen palvelu saisi olla ihan valtakunnallinen juttu.” •

12 13
Raahen Lapsiparkissa turvauduttu googlekääntäjään JOHANNES
LOMMA Kuvat: Johannes Lomma
Taisia Kvartenko ja Hanna Pitkälä

Euromet 2022 Belgiassa

misessä isommissakin asioissa. Tärkeintä on löytää jokaiselle oman kokoinen ja näköinen paikka yhteiskunnassa työn, opiskelun tai mielekkään vapaa-ajan kautta lähtötilanteesta riippumatta.

Symposium -tapahtuman lisäksi samaan aikaan toisaalla Kortrijkissa jäsenorganisaatioiden nuorten edustajia oli kokoontunut tutustumaan toisiinsa ohjelmallisessa Jamboree -tapahtumassa. Symposium ja Jamboree osallistujien yhteisessä illanvietossa tapahtumaviikon viimeisenä iltana ohjelmassa oli mm. tulennielemisnäytöksiä, bongorumpukoulua, metalli- ja puutyöpaja-askartelua, musiikkiesityksiä ja herkullinen hampurilaisillallinen kauniissa belgialaisessa maalaismiljöössä.

Auta Lasta ry:n toiminnanjohtaja Pertti Kukkonen osallistui Ehjä ry:n delegaatiossa hallituksen edustajana Belgian Kortrijkissa 19.-23.9.2022 järjestettyyn Euromet Symposiumiin. Euromet -verkosto koostuu kymmenen Euroopan maan lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien organisaatioiden yhteenliittymästä. Suomesta verkostoon kuuluvat Erityishuoltojärjestöjen Liitto Ehjä ry, Nuorten Ystävät ry sekä perhekuntoutuskeskus Lauste.

Tapahtuman järjestämisvastuu kiertää vuosittain eri jäsenmaiden kesken ja symposiumin vuosittain vaihtuva teema kokoaa hyviä käytäntöjä jaettavaksi jäsenorganisaatioiden kesken. Vuoden 2022 teemana oli nuorten vapaa-ajan merkityksellisyys. Vaikka elämänhallintaan, opintoihin ym. kuuluvat tavoitteet ovat tärkeitä, rakentuu lapsen ja nuoren kehitys ja omakuva olennaisesti leikin, levon ja vapaa-ajan kautta. Hyvinvointi tässä ja nyt auttaa tavoitteisiin pääse -

Symposiumin viimeisen päivän ohjelmassa oli siirtyminen Kortrijkista Bruggen kaupunkiin tutustumaan Belgian lastensuojelun erityisen hoidon suljettuun laitoskokonaisuuteen De Zandeen. Vanhaan sokeritehtaaseen saneeratuissa kolmessa eri yksikössä asui vierailun aikaan 53 12-18 -vuotiasta lasta, ja työntekijöitä valtavalla laitosalueella on lähes 300. Laitoksen koulutilat on rakennettu vanhaan kirkkoon, jonka kellariin oli toteutettu myös moderni kuntosali. Ammatillista opetusta annetaan mm. ajanmukaisissa puu- ja metallityötiloissa. Lasten haastavahoitoisuus edellyttää ajoittain myös paljaaksi riisuttujen "safetyroomien" käyttöä, mutta ensisijaisesti uhkatilanteet saadaan rajoitettua työntekijöiden käyttämällä hoidollisella kiinnipidolla. Vaikuttavaa työtä suurien haasteiden äärellä.

Seuraavien vuosien Euromet -tapahtumat toteutuvat suomalaisten ja virolaisten järjestäminä. Auta Lasta ry kiittää mahdollisuudesta päästä Ehjä ry:n kautta tutustumaan Euromet -yhteistyöhön ja verkoston ammattilaisiin hienosti järjestetyssä tapahtumassa.

14 15
PERTTI KUKKONEN Ehjä ry:n ja Nuorten Ystävät ry:n Symposiumosallistujat
Kuva: Ehjä ry Kuva: Emmi Okarof Kuva: Pertti Kukkonen Kuva: Pertti Kukkonen Kuva: Pertti Kukkonen Kuva: Pertti Kukkonen
Toiminnanjohtajat Kai Laitinen ja Pertti Kukkonen Jamboree Jamboree De Zande De Zande

Poimintoja Auta Lasta ry:n somekanavilta

Presidentin 6.12.2021 myöntämät

Suomen Valkoisen Ruusun mitalit luovutettiin kokki-emäntä Saila Hotakaiselle ja lastenhoitaja Tuija Niemiselle.

Auta

Heinäsalmikodissa opiskelija ollut Nanna uudisti Heiniksen nuorten palaveri käytäntöä.

Nyt nuoret voivat laittaa omat toiveet ja ideat postilaatikkoon ja sieltä ne hyppää tiedonpuuhun palavereihin poimittavaksi.

mareissulla.

Pitkän linjan lastensuojelija Kaisu Pelkonen kahviteltiin eläkkeelle Heinäsalmikodissa. Kaisu toimi Auta Lasta ry:ssä apulaisjohtajana kymmenen vuotta ja sitä ennen SOS-lapsikylä ry:ssä Vihannin lapsikylän johtajana viisitoista vuotta. Virkeitä eläkepäiviä Kaisulle!

Veturointi-toiminnan Turun osasto loihti 5,5 metrisen junakakun sijaishuollon juhlapäivään liittyneeseen kakkukilpailuun. •

16 17
Lasta ry:n Etelä-Intian Machilipatnamissa toimivan kummilastenkoti Home of hopen johtaja Moses Lingam saapui kahdeksan vuoden tauon jälkeen vierailulle Auta Lasta ry:n Heinäsalmeen. Päiväkoti Laululinnun Leivosten ryhmässä ihmeteltiin itse istutettujen kukkien kasvua. Iso-syötteen maisemissa Heinäsalmikodin hiihtolo
@autalastary @veturointi @perhehoito. autalastary @lapsirikasoulu @lapsirikasraahe Kuva: Pertti Kukkonen Kuva: Heinäsalmikoti Kuva: Pertti Kukkonen Kuva: Veturointi-Toiminta Kuva: Tuomo Mulari Kuva: Päiväkoti laululintu Kuva: Heinäsalmikoti

Lapsen osallisuus on koko elämän kollaasi

Muutama vuosi sitten olin opettajana aloittamassa ns. vanhempainvarttia eli oppilaan kehityskeskustelua koulussa. Mukaan olivat tulossa Ollin äiti ja erityisopettaja sekä tietenkin 11-vuotias Olli itse. Olli oli aikaisemmin pyytänyt, että saisi jäädä keskustelusta pois. Arvatenkin tuo aikuisten puheen täyttämä tapaaminen, jossa

pitää istua puolisen tuntia paikallaan, ei tuntunut hänestä houkuttelevalta. Ehdinkin jo luvata Ollille, ettei tarvitse tulla, kunnes erityisopettaja muistutti, että oppilaan pitää olla mukana, kun hänen asioistaan puhutaan. Sehän on tietenkin totta. Monet asiakirjat, kuten Lapsen oikeuksien julistus ja Peruskoulun opetussuunnitelma velvoittavat lapsen ja

nuoren osallisuuden huomioimiseen häntä koskevissa asioissa.

Ennen tapaamista mietin kuumeisesti, miten juttelusta tulisi Ollin kannalta mukavampi. Lapsen saattaa olla vaikea ymmärtää aikuisten erityissanoja ja liittyä nopeatempoiseen keskusteluun. Myös katseiden kohteena oleminen voi tuntua lapsesta kiusalliselta. Karrikoiden voikin kysyä, että miltä meistä aikuisista tuntuisi istua palautepalaverissa, jossa puhutaan osittain vierailla sanoilla ja käsitellään asioita, joissa meihin ei olla tyytyväisiä?

Kun en muuta keksinyt, nappasin luokan kaapista alkuopetukseen tarkoitetut ns. toiminnanohjauskortit, joissa on kuvia koulun oppiaineista. Piirsin paperialustalle hymyilevän, tavallisen ja surullisen naaman ja pyysin Ollia kertomaan niiden avulla ajatuksiaan koulunkäynnistä. Kuvien ja hätäisesti kyhätyn alustan avulla keskustelu muuttui. Tavallisesti vähäpuheinen Olli puhua pulputti ja sijoitteli kuvia. Hän oli tapaamisen pääosassa, me aikuiset keskityimme kuunteluun, nyökyttelyyn ja kannustavaan kommentointiin. Vaikka olin opettanut Ollia jo yli vuoden, en ollut aikaisemmin tiennyt kovinkaan paljoa hänen mainioista ideoistaan, harrastuksistaan, nasevasta huumoristaan ja vahvuuksistaan. Meillä kaikilla oli kivaa, Ollikin hymyili. Myönteinen tunnelma ei tullut

siitä, että olisi vain naurettu ja kehuttu. Olli nosti esiin myös haasteita, kuten ääneen lukemisen vaikeuden ja kaveriasiat. Myös aikuiset puhuivat sellaisistakin kodin ja koulun asioista, jotka eivät sujuneet hyvin. Haasteisiin mietittiin yhdessä apukeinoja ja käytännöllisiä ratkaisuja. Se, mistä puhuttiin, näkyi kuvakorttina hymiöalustalla.

Tässä sattumalta kehkeytyneessä tilanteessa ilmestyi näkyviin jotain erityistä, jota ei voinut ohittaa. Sillä asialla on nimikin: lapsen osallisuutta edistävät välineet ja myönteinen ilmapiiri.

Leppoisa jutustelun sävy syntyi varmasti monenkin tekijän ansiosta, mutta tärkeänä osana siinä olivat kuvakortit. Olli sai ilmaista itseään leikinomaisesti korteilla ja jos sanat olivat hukassa, kortit kertoivat asian. Tästä lähti liikkeelle kuvallisen keskustelumateriaalin tuotanto yhteistyössä Suomen Vanhempainliiton ja Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin kanssa. Mukaan tuli myös Martinniemen alakoulu ja taidelähtöisiä menetelmiä kehittävä Fire- kollektiivi Oulun yliopistosta, jossa olin juuri aloittanut oppilaan osallisuutta koskevan väitöstutkimukseni. Osallisuuden oppivuodet ovat tuottaneet osallisuutta vahvistavia käytänteitä ja materiaaleja kouluun. Kesy- Keskustelu sym-

bolein ja Syke- Syventävä keskustelu materiaalit ovat levinneet koulujen ja muiden ammatillisten toimijoiden keskusteluihin, joissa käsitellään lapsen tai nuoren kanssa heidän asioitaan. Olen kuullut, että kuvia hyödynnetään myös kodeissa, kun halutaan selkiyttää arjen asioita. Kuvat ovat kurkistusikkuna lapsen kokemusmaailmaan. Ne täydentävät sanallista ja nonverbaalista ilmaisua. Kun lapsi ohjaa peliä, hän voi suunnata itselleen tärkeisiin aiheisiin, jopa sellaisiin, joista on vaikea puhua. Visuaalinen materiaali auttaa jäsentämään juuri sitä lapsen arkea, jossa hänelle tärkeät asiat tapahtuvat. Aikuisille puolestaan kuvallinen keskustelu tuottaa tärkeää tietoa lapsen kokemuksista, tuen tarpeista ja vahvuuksista.

Mitä sitten olen oppinut osallisuudesta tutkittuani sitä useamman vuoden ja pelattuani muutaman sata Kesy- ja Syke- peliä lasten kanssa? Ensinnäkin sen, että osallisuus on oleellinen osa lapsen ja nuoren hyvinvointia. Toiseksi osallisuus tuottuu usein ennakoimatta ohikiitävissä hetkissä, joissa lapsen mahdollisuudet osallisuuteen ikään kuin aukenevat tai tyrehtyvät. Nuo arjen hetket koostuvat paikoista, tavoista, tavaroista, säännöistä, ihmisistä, toiminnasta ja puheesta. Kolmanneksi osallistumisen tilantei-

siin liittyy monenlaisia tunteita, aistimuksia ja tunnelmia yhtä lailla kuin muistoja ja uusia mahdollisuuksia. Tilanne, mikä toisesta tuntuu voimauttavalta kuulumiselta ja vaikuttamiselta, voi lamauttaa toista, sillä kokemisen tavat ovat moninaisia. Neljänneksi osallisuuden kokemukset jäävät helposti piiloon, siksi osallisuuteen liittyviä aiheita kannattaa ottaa puheeksi lapsen kanssa. Leppoisassa tilassa hän voi kertoa myös ikävistä kokemuksista ilman pelkoa aikuisen suuttumisesta. Summa summarum: osallisuus on pullan leivontaa, sukkien etsimistä ja hampaiden harjaamista itse valitulla harjalla. Se on pienissä hetkissä kehkeytyvä koko elämän kollaasi. •

ANU UUSIKYLÄ äiti, tukiperheäiti, luokanopettaja, väitöskirjatutkija

Järjestövarikko-toiminnan kehittäminen

jatkuu hankerahoituksella

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) esittää Auta Lasta ry:lle avustusta kolmivuotiseen hankkeeseen Oulussa toteutettavaan kolmannen sektorin toiminnan ohjaamisen kehittämiseen kuormittuneessa elämäntilanteessa elävien perheiden tueksi osana yhteisövaikuttavuusmallia. Vuoden 2023 alussa alkavassa Järjestövarikko-hankkeessa jatketaan Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön (Itla) ja Tiina ja Antti Herlinin säätiön Lapsuuden rakentajat innovaatio- ja tutkimusrahaston rahoittamassa Järjestövarikko-kokeilussa aloitettua kehittämistyötä.

Järjestövarikko toimii osana yhteisövaikuttavuusmallia, jonka perusajatuksen mukaan perheitä ei lähetetä muihin palveluihin tai muiden toimijoiden autettavaksi, vaan kootaan yhteen ne toimijat, jotka voivat tukea perhettä konkreettisesti. Järjestövarikon rooli yhteisövaikuttavuusmallissa on työskennellä julkisen sektorin ammattilaisten (esimerkiksi sote- ja perhekeskukset, koulut, varhaiskasvatus) ja perheiden rinnalla.

Hankkeen tavoitteena on saada kolmannen sektorin tarjoama tuki oikea-aikaisesti ja yhteen sovitetusti julkisen sektorin palveluiden rinnalle perheiden käyttöön, kun perheiden tilanne on kuormittunut, ja he tarvitsevat paljon tukea toimintaan ohjautumiseen. Järjestövarikon avulla perheet pääsevät hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta tukevan kolmannen sektorin toiminnan pariin mahdollisimman helposti yhden kontaktin avulla. Järjestövarikko tunnistaa perheiden tarpeita järjestöjen ja seurakuntien tuelle ja toiminnalle, etsii toimintamahdollisuuksia, kokoaa yhteen tuen järjestämisen kannalta keskeisiä toimijoita, sopii yhteistyöstä ja saattaa tarpeen mukaan lapsia, nuoria ja perheitä konkreettisesti toiminnan pariin.

Järjestövarikon myötä julkisen sektorin ammattilaiset saavat yhteistyökumppanin etsimään ja ohjaamaan kolmannen sektorin toimintaa asiakasperheidensä tueksi. Lisäksi he saavat tietoa kolmannen sektorin tarjoamasta tuesta ja toimintamahdollisuuksis-

ta. Järjestöt ja seurakunnat taas saavat yhteistyökumppanin toimintansa ohjaamiseen perheiden tueksi, etsimään tukea tarvitsevia toiminnan piiriin ja saattamaan tuen tarjoajat ja tarvitsijat yhteen.

Järjestövarikko-hankkeen tulevia yhteistyökumppaneita ovat Oulun seudulla toimivat paikalliset, alueelliset ja valtakunnalliset yhdistykset ja järjestöt, urheiluseurat, vapaaajan- ja kulttuuritoimijat ja seurakunnat, julkisen sektorin Sote-palveluissa ja esimerkiksi kouluissa ja varhaiskasvatuksessa työskentelevät ammattilaiset, Oulun Yliopisto ja Itla. •

18 19
Kuva: Mika Saloheimo
MERVI SALOHEIMO Kehittämistoiminnan päällikkö Auta Lasta ry

Voima Vaikuttaa -verkostofoorumi

Tampere 10.9.2022

Kkohti Tamperetta ja siellä pian alka vaa Voima Vaikuttaa -verkostofoorumia.

Verkoston järjestäjänä toimi Pesäpuu ry ja UP2US-hanke.

Paikalla oli Veturointi-toiminnan lisäksi monia muita vaikuttajia ympäri Suomen kuten Nuorten turvasatama, Osallisuuden aika ry, Sinut ry, SOS-Kehittäjänuoret, Tilkkutäkki, Suomen Sijaiskotinuoret SINUT ry, Perhehoitoliitto ry ja Satanuoret.

Päivä alkoi omien nimikylttien valmistuksella, jonka jälkeen seurasi pieni humoristinen tietovisa.

Pääsimme Veturoinnin porukan kanssa myös sotkemaan kätemme maaliin ja taiteilemaan meidän näköisemme taulun.

Tämän jälkeen jakauduimme sekaryhmiin, joissa pohdittiin sitä, mitä kokemusasiantuntijuus oikeastaan edes on ja mitä kaikkea se voisikaan tulevaisuudessa olla?

Näistä ajatuksista pääsimme luomaan yhdessä Tulevaisuuden sanomat.

Ja ideoitahan riitti!

Tulevaisuuden sanomissa nousi esiin mm. miten virtuaalitodellisuutta voisi hyödyntää kokemusasiantuntijoiden tukena? Mitä jos voisit VR-lasien avulla asettua toisen asemaan? Mitä jos työvoimapulaa paikattaisiin kokemusasiantuntijoiden muistojen avulla ohjelmoituihin robotteihin?

Tärkeimpänä nousi kuitenkin kussakin ryhmässä esille se, että kokemusasiantuntijat ovat ja pysyvät. He ovat maailmalla tunnettu ja arvostettu ammattiryhmä, joka toimii työntekijän työparina täysin tasaarvoisena. He ovat vahvojen ja rohkeiden aikaansaannos, eikä nimikkeen ympärillä ole negatiivista stigmaa.

Päivään oli myös sisällytetty totta kai herkullinen lounas, jonka jälkeen pääsimme kuulemaan mahtavan rohkeita nuoria, jotka osallistuivat akvaariokeskusteluun.

Akvaariokeskustelussa oli ennalta valittuja kysymyksiä osallistujille, jolloin muu väki hiljeni mielenkiinnolla kuuntelemaan.

Kysymyksiä olivat mm. että, miksi on itse lähtenyt kokemusasiantuntijaksi? Mitä kokemusasiantuntijuus itselle merkitsee? Ja päivän polttava kysymys: Mitä kaikkea kokemusasiantuntijuus voisi oikeasti olla?

Näissäkin vastauksissa nousi paljon yhteneväisiä ajatuksia kuten vertaisuus, itse koetut epäkohdat, halu auttaa muita ja tuoda

erilaista perspektiiviä, halu kehittää ja varmasti tärkeimpänä: jotta päätökset heijastaisivat oikeasti niitä ihmisiä, joita ne koskettavat, tarvitaan kokemusasiantuntijoita mukaan päätösten tekoon!

Päivä oli kaiken kaikkiaan todella hyvin järjestetty ja ihan mahtava porukka oli koolla! Saimme vielä kotimatkalle mukaan pientä herkkua ja pienet saippuakuplat!

Ja turkulaiset totta kai poikkesivat vielä kotimatkalla Urjalan makeistukkuun. •

HENNA-MARIA HEINO

Ohjaaja / Asiantuntija Auta Lasta ry Veturointi- toiminta

Verkostoitumisen päätteeksi, Urjalan makeistukun saalis

20 21
Kuva: veturointi
Vetureiden tekemä taulu
Kuva: Henna-Maria Heino Kuva: Henna-Maria Heino Kuva: Henna-Maria Heino
Turkulaiset kävi matkalla tampereelle toteamassa, että Auran ABC:llä on söpöt vessat! Tulevaisuuden sanomat lööppi tyyliin!

Yhdenvertaisuus – Ääni kuuluviin foorumi!

Järjestimme yhdessä Pesäpuu ry:n ja Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSOn kanssa foorumin nuorille koskien yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuutta käsiteltiin kaikista mahdollisista näkökulmista mm. taustasta, kulttuurista, seksuaalisuudesta, uskonnosta ja fyysistä rajoitteista.

Foorumi järjestettiin Turussa Lounatuulet yhteisötalolla 28.5.2022, ja osallistujia saapui paikalle aina Pietarsaaresta asti.

Päivä alkoi tuttuun tapaan omien nimikylttien tekemisellä ja pienellä tutustumiskierroksella, jonka jälkeen pääsimme nauttimaan lounasta ja tutustumaan toisiimme hieman lisää.

Lounaan jälkeen kävimme yhdessä läpi päivän ohjelmaa ja aikatauluja. Pohdimme mm.: Mikä on päivän tarkoitus? Mistä idea sai alkunsa? Mitä päivällä tavoitellaan? Miten ja ketkä ovat suunnitelleet foorumia?

Mistä tänään puhutaan? Mihin viesti viedään?

Laadimme yhdessä myös pelisäännöt päivään, jotta kaikilla olisi turvallinen olo olla ja jakaa mietteitään. Pääsimme myös kokeilemaan maadoittavaa turvapaikka harjoitusta, johon itse kukin voisi palata tarvittaessa.

Päivän aikana osallistujat pääsivät kiertämään ryhmissä kolmessa pisteessä, joissa teemoina käsiteltiin identiteettiä, monimuotoisuuden arvostamista, vaikuttamismahdollisuuksia ja osallisuutta.

Jokaisessa ryhmässä nostimme kirjaimellisesti kissan pöydälle ja kokosimme nuorten viestit ylös. Ensimmäisessä työskentelyosiossa kävimme läpi hyviä ja huonoja käytäntöjä teemoihin liittyen.

Oletko saanut olla oma itsesi? Miten monimuotoisuuden arvostaminen näkyy sijaishuollossa? Voitko vaikuttaa itse arkeesi? Koetko pystyväsi keskustelemaan omista asioistasi ja arvoistasi avoimesti?

Toisessa työskentelyosiossa pohdimme ihan konkreettisia kehittämisehdotuksia sijaishuoltoon ja kokosimme viestejä yhdenvertaisuudesta. Keksimme myös uuden termin.

Auktoriteetti kuilu = Helposti muodostuu asetelma siitä, että aikuiset ovat aina oikeassa ja työntekijät pitää helposti yhtä, jolloin saattaa olla yksi nuori vastaan kaikki työntekijät, ilman että nuoren kantaa on edes kuultu.

Foorumissa nostettiin kirjaimellisesti kissa pöydälle

Viestejä nuorilta:

• Nuoret ovat yksilöitä.

• Ota nuorten mielipiteet ja nuorelle tärkeät asiat vastaan vähättelemättä.

• Älä oleta, että nuoren tehtävä on opettaa ammattilaisia, mutta ota opit avoimena vastaan.

• Aikuisten tehtävänä on olla vastuussa, mutta ei määrätä kaikesta.

• Varmista nuorelta, että hän kokee tulleensa kuulluksi, älä vain oleta.

• Anna nuorelle tietoa hänen oikeuksistansa ja vaikuttamismahdollisuuksista.

• Muista että sijaishuoltopaikka on nuoren KOTI.

• Kaikki nuoren huonot mielialat tai eriävät mielipiteet eivät ole kapinallisuutta tai huonoja käytöstapoja.

• Osallista nuorta hyvän kohtaamisen suunnitelman tekemisessä ja arvioikaa sen toimintaa yhdessä.

• On täysin suotavaa näyttää tunteita myös nuorille. Rakentavasti.

• Ei kosteta aktiiviselle nuorelle.

• Koittakaa suhteuttaa sijaishuollossa asuvan nuoren käytös vs. kotona asuvan nuoren.

• Sijaishuollon ympärillä vallitsee tietty leima. He ovat kuitenkin täysin normaaleja nuoria muiden joukossa.

• Mielenterveyspalveluihin täytyisi ehdottomasti panostaa lisää.

• Aina kun nuori saa yhden asian hoidettua, seuraava odottaa jo hoitamista.

Ilmeisen hyvän markkinoinnin vuoksi myös ammattilaiset olivat kiinnostuneita meidän nuorten foorumista, jonka johdosta järjestimmekin jatkofoorumin nuorille ja ammattilaisille 22.9.2022.

Tilana meillä palveli jo tutuksi tullut Lounatuulet yhteisötalo ja foorumipäivä järjestettiin melko saman sisältöisenä kuin nuortenkin foorumi. Saimme myös pari rohkeaa nuorta mukaamme aiemmasta foorumista. Aloitettiin päivä valitsemalla pöydältä arvokortti, joka edusti omia arvoja tai tuntui puhuttelevan. Näiden korttien avulla esittelimme kaikki lyhyesti itsemme ja avasimme lupaavasti päivän teemaa.

Ammattilaiset pääsivät päivän aikana nuorten tapaan kiertämään ryhmissä, käsitellen samoja teemoja ja kuulemaan edellisen foorumin viestejä nuorilta.

Molemmissa foorumeissa mukana olleena, voin vain todeta että paljon nousi esiin täysin samoja asioita.

22 23
HENNA-MARIA HEINO Ohjaaja / Asiantuntija Auta Lasta ry Veturointi- toiminta
Ääni kuuluviin! -foorumin juontajat Samira ja Henna juuri ennen H-hetkeä! Kuva: Hanna Oikarinen
Kuva: Henna-Maria Heino

Grilliruokaa ja nostalgiaa

Raportti Heinäsalmikodin Muisteloista 2022

Elokuun toisena lauantaina 13.8.2022 kokoonnuttiin Heinäsalmikodilla viettämään perinteikästä Muistelot-iltaa, joita on järjestetty kolmen vuoden välein aina 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Muisteloissa entiset ”Heiniksen” nuoret kokoontuvat yhdessä lastenkodin henkilökunnan kanssa verestelemään vanhoja sekä vaihtamaan kuulumisia nykyhetken meiningeistä. Alun perin Muistelot-idean taustalla on ollut myös antaa aina sillä hetkellä Heinäsalmikodissa asuville nuorille uskoa tulevaisuuteen. Entiset sijaishuollossa olleet toimivat esimerkkinä siitä, kuinka elämässä voi käydä hyvinkin, vaikka lähtökohdat eivät olisikaan olleet parhaat mahdolliset. Edelliset muistelot järjestettiin vuonna 2019, joten korona lipsahti sopivasti ohi seuraavaa kokoontumista odotellessa.

Nytkin koronan vuoksi jouduttiin perumaan ainoastaan tilaisuuteen varatun musiikkiartistin keikka. Tämä oli tietysti harmillinen ta-

kaisku, mutta tapahtuman henkeen sillä ei ollut vaikutusta.

Grilliruoan vielä käristessä alkoivat ensimmäiset osallistujat ilmestyä paikalle, ja kohta Heinäsalmikodin takapihan nurmikolle kannettujen ruokapöytien ääressä istuskeli jo varsin runsaslukuinen muistelokansa.

Paikalle saapuneista kymmenen oli entisiä Heinäsalmikodin nuoria, ja minulla oli kunnia haastatella heistä jokaista. Osa heistä oli asunut Heiniksessä jo silloin, kun lastenkoti sijaitsi vielä Heinäpäässä Uusikadulla, useampi vuosikymmen sitten. Osa taas oli karistanut sijaishuollon pölyt jaloistaan vasta kuluneena kesänä. Otanta oli siis aikajanallisesti varsin laaja.

Iloinen puheensorina täytti elokuisen pihamaan, kun vanhat tutut löysivät toisensa eikä uusista kuulumisista tullut ihan heti pulaa. Päivittäisten puheenaiheiden lisäksi osattiin keskusteluissa onneksi keskittyä

myös vanhojen muisteluun. Aika kultaa muistot, kuuluu sanonta. Lienee pitävän paikkansa, sillä entisten nuorten suusta ei montaa poikkipuolista sanaa kuulunut Heinäsalmikotiin liittyen. Vanhoja kommelluksia on ilmeisen hauska analysoida turvallisen matkan päästä.

”Aikoinaan 80-luvulla Hietasaaressa oli ne vanhat rakennukset ja kesäisin lampaita”, aloitti tarinointinsa eräs vanha heinisläinen. Kyseinen naishenkilö oli asunut aikoinaan puoli vuotta Uusikadun tiloissa, kunnes hänen tätinsä adoptoi hänet Kajaaniin. Kajaanissa meno äityi kuitenkin melko vauhdikkaaksi, ja seitsemännen luokan päätyttyä koitti paluu takaisin Heinikseen. Siellä vauhti sitten vähän laantui, joskus ihan pysähtymiseen asti. Hän muistaa yhdenkin kerran, kun kaverin kanssa olivat jääneet kiinni pahanteosta ja joutuivat arestiin. Aresti piti lusia puutarhakeinussa. ”Siinä sitä sitten istut-

tiin kiikkukeinussa eikä liikuttu mihinkään”, hän kertoilee hymyssä suin ja jatkaa: ”Olin villi tyttö. Heiniksessä oli säännöt ja rajat. Se teki mulle hyvää. Tykkäsin enemmän asua lastenkodissa kuin kotona. Oli kivaa, kun oli muita lapsia ja nuoria sekä myös ohjaajat.”

Hän asui Heinäsalmikodissa 16-vuotiaaksi asti. Nykyään hän on eläkkeellä ja naimisissa irakilaisen miehen kanssa. Edellisestä avioliitosta on yksi tytär. Työura hujahti kaupan alalla. Touhua riittää nyt seurakunnan vapaaehtoistöissä sekä äidin ja isän apuna olemisessa. Kavereitakin on ihan nokko. ”Aika kuluu hyvin. Joskus on jopa kiireisempää kuin työelämässä”, hän kertoo.

Muisteloissa mukana olleista jotkut olivat asuneet Heinäsalmessa jopa varhaislapsuudesta täysi-ikäisyyteen asti. Joillekin Heinisaika taas on ollut muutaman viikon tai kuukauden pituinen visiitti. Kaikkien osalta elämä on kuitenkin jatkunut tavalla tai toisella lastenkodista lähtemisen jälkeen. Useilla heistä on puolisot, omat perheet ja työpaikat. Osa vielä opiskelee tai on vasta valmistunut. Joillakin vahvan tuen tarve on jatkunut aikuisuuteen asti.

Yksi jo vauvana Uusikadun Heinikseen sijoitettu muistelee: ” Hietasaaren vanhojen rakennusten takapihalla oli mökki. Siellä oltiin yötä aina kesällä, vanhaan aikaan. Viikonlopun viettoon karattiin ikkunasta. Lastenkodista muutin sitten Kastellin asuntolaan.”

Muisteloissa näkee konkreettisesti myös sen, miten pientä vaihtuvuus Heiniksen työntekijöissä on vuosien mittaan ollut. Eipä tainnut näissäkään kekkereissä olla yhtään entistä nuorta, joka ei olisi löytänyt paikalla olevasta henkilökunnasta edes yhtä vanhaa tuttua ohjaajaa juttukaveriksi. Paikalla oli myös jo eläkkeelle jääneitä entisiä työntekijöitä.

Aika lastenkodissa voi tuntua toiselle kiroukselta, mutta toiselle mahdollisuudelta löytää elämälle kokonaan uusi suunta. Yksi jälkimmäiseen näkökulmaan kuuluvista kertoi tulleensa Heinikseen 16-vuotiaana vuonna 2005. ”Tykkäsin tästä paikasta heti!”, hän ilmoitti haastattelun alkuun. Sijoitusta oli edeltänyt raskas elämäntilanne, johon liittyi alkoholisoitunut adoptioäiti, väkivaltainen perhe sekä koulukiusaamista. Hän kertoo olleensa Heinikseen tullessaan pelokas, ja muistaa lämmöllä, kuinka eräs nuori otti hänet heti hyvin vastaan. Hän kiittelee, miten Heiniksessä sai oppia hyvän elämän perusasioita. ”Oli turvallista, ja sen lisäksi reissuja sekä muuta ohjelmaa. Olen kiitollinen, kun opetettiin, ettei rikoksen ja päihteiden polulle kannata lähteä. Opetettiin myös hyvät käytöstavat. Yhdessä vaiheessa kuljin pyörällä Kempeleessä kesätöissä. Kerran työmatkalla sattui onnettomuus, ja oli hienoa, kun Heiniksessä pidettiin huolta ja käytettiin sairaalassa paikattavana”, hän kiitte -

lee. Nykyään hänellä on kaksi ammattia ja kohta 11 vuotta täyttävä lapsi. Hän on edelleen yhteyksissä Heiniksestä saamansa ystävän kanssa.

Tämän vuoden muistelojuhla oli alun perin suunniteltu pidettäväksi kokoaan ulkona, mutta Suomen kesä pakotti ihmiset loppu viimein siirtymään sisätiloihin. Keittiötiloissa tarjoillun kakkukahvin aiheuttamat jonot lyhenivät sutjakkaasti, ja kaikki löysivät istumapaikan kuin vanhasta muistista. Toiminnanjohtaja Pertti Kukkosen luotsaama Heinis-aiheinen tietovisa siivitti tunnelman huippuunsa, kun eri sukupolvet pääsivät mittelemään tietoudellaan päärakennuksen olohuoneessa. Joku voitti, ja hauskaa oli.

Visailun jälkeen istahdimme yhden parivaljakon kanssa juttusille lastenkodin käytävän sohvalle. Toinen heistä kertoi, että olimme istuneet juuri hänen entisen huoneensa eteen. ”Se oli hyvä huone”, tuli kommenttina. Hän oli saapunut Heinäsalmikotiin 17-vuotiaana vuonna 2010. Näihin aikoihin nuoret olivat kuulemma tykänneet käydä usein ”lenkillä”, eli toisinsanottuna lastenkodin lähimaastossa tupakilla. Tällainen toiminta oli tietysti vastoin kaikkia Heiniksestä annettuja ohjeistuksia, ja toisinaan kiinnijäämiseltä oli mahdotonta välttyä. Silloin ei ollut hyvä heilunut. Tätä tarinaa kertoneen naisen mieleen on Heinäsalmikodista jäänyt tiivis yhteisöllisyyden henki nuorten kesken. Viereisellä sohvalla istuneen Heinis-kaverin kanssa hän on edelleen päivittäin yhteydessä. Nykyään hän asuu Muhoksella, on kolmen lapsen äiti ja opiskelee lähihoitajaksi.

Edellä mainittu viereisellä sohvalla istuva kaveri oli 14–15-vuotias tullessaan Heinäsalmeen. Hänen päällimmäinen muistonsa lastenkotiajalta on oman esikoisen syntymä. Hänelle on jäänyt hyvät ja lämpimät muistot Heinäsalmikodista, ja hän kertoo tulleensa läheiseksi niin silloisten nuorten kuin ohjaajienkin kanssa. Omaohjaaja oli ollut mukana esikoisen synnytyksessäkin. Nykyään hänellä on mies, työ ja kolme lasta. Arki rullaa ja hyvää kuuluu. Oli hauska nähdä, kuinka silloin syntynyt poika oli nyt muisteloissa matkassa juoksentelemassa pitkin lastenkodin käytäviä.

Kokemus Heinäsalmikodissa asumisesta on tietysti jokaiselle nuorelle yksilöllinen, mutta tiettyjä samankaltaisuuksia entisten nuorten puheissa oli selkeästi havaittavissa. Esimerkiksi lastenkodin kanssa tehdyt reissut olivat jääneet erityisesti monelle mieleen. Yhdelle matka Kilpisjärvelle oli ollut niin ikimuistoinen, että hän on aikuisiälläkin käynyt siellä suunnalla pariin otteeseen reissaamassa. Linnanmäki ja PowerPark ovat nekin vuosien varrella tarjonneet monille lastenkotiaikojen huippuelämyksiä. Myös Syöte on tullut nuorille tutuksi niin laskettelun kuin telttailunkin merkeissä. Yhteinen ai-

ka, kuten peli-illat ja toisten nuorten kanssa muodostuneet ystävyyssuhteet ovat asioita, joita vanhat Heinis-nuoret hyvillään muistelevat. Haastatteluissa hoksautettiin kuitenkin myös, ettei kaikki tosiaankaan ollut aina yhtä ruusuilla tanssimista, vaan elämän haasteet olivat eri muodoissaan arjessa läsnä. Muutaman tunnin yhdessäolon jälkeen vuoden 2022 Muistelot alkoivat olla jo hiilloksen puolella. Jotkut vieraista sovittelivat takkia päälleen ja keskustelu oli kääntynyt menneiden nostalgioista siihen, että mitä sitä sitten seuraavaksi elämässä tapahtuu. Yksi vieraista on Oulussa veljensä omistamassa firmassa taksiyrittäjänä. 4-vuotias poika sekä tämän vuoden huhtikuussa syntynyt pienokainen odottelivat jo isää kotiin. ”Aina pitää yrittää. En aio muuttaa Oulusta mihinkään. Tämä on mukava kaupunki”, hän totesi lähtöä tehdessään.

Yhdelle seuraava kiintopiste on valkolakki, ajokortti ja kenties seuraavana kesänä matka Amsterdamiin Heinis-kaverin kanssa.

”Ja jos ei ihan Amsterdamiin, niin ainakin johonkin festareille”, hän tarkentaa. Kauempana tulevaisuudessa siintää unelma hammasteknikon tai meteorologin ammatista. Kyseinen tyttö on vastikään muuttanut omaan asuntoon. Hänen mielestään omassa kämpässä asuminen ei hirveästi eroa Heiniksen harjoitteluasunnosta, paitsi ettei ole tuttuja naapureita. Kuten kaikki Heinäsalmikodissa aikanaan asuneet nuoret, jätti tämä tuleva hammasteknikkokin oman jälkensä lastenkotiin muisteltavaksi: ”Minä kudoin Heiniksessä sukkia kaikille. Tienasinkin sillä varmaan satasen.” •

24
Kuva: Johannes Lomma
JOHANNES LOMMA Vuoden 2022 Muistelot polkaistiin käyntiin kokoontumalla Heiniksen takapihalle nauttimaan grilliruuasta ja hyvästä seurasta

”H

Aki ja Virve

Rakkautta ensivuorosta lähtien

än oli voimakastahtoinen, haastava ja pärjäävä nainen, joka piti valloittaa. Se vetosi muhun. Hän teki asioita oikein, oli oikeudenmukainen ja itsenäinen. Se kiehtoi. Nuori ja kaunis. Kaunis vieläkin, tottakai.” – Aki Keskinen

Elettiin kevättä 2003, kun Virve ensikerran, silloin vielä harjoittelijana, asteli Heinäsalmikodin kotoisaan toimistoon. Kyseessä oli monella tapaa kohtalokas hetki. Silloin samaisen toimiston perimmäisessä nurkassa tietokonepöydän hyllyjen takana lymyili eräs siviilipalvelusmies, joka nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin myöntää Virven läsnäolon nostattaneen mahanpohjaan ihan kohtalaisen kokoisen perhosparven. Molemmat osapuolet muistavat kyseisen ensitapaamisen. Kemiaa oli, ja se pantiin merkille myös Heiniksessä. ”Ekasta päivästä lähtien täällä alettiin yhyttää, että oltais pihkassa”, Virve kertoo. Aki vitsailee sosionomiopiskelijoiden olleen hänen heikkoutensa, ja kehuu erityisesti Virven olleen näyttävä ilmestys: ”Pistin kyllä heti merkille, kun hän käveli toimistoon.”

Näin Virven harjoittelu lähti liikkeelle. Talo tuli tutuksi, ja lastensuojelutyö tuntui ensi askelista lähtien hänelle sopivalta. Virve sai harjoittelustaan todella hyvää palautetta, vaikka lähes 18 kesäisten miehenalkujen kaitseminen olikin vähän yli parikymppiselle sosionomiopiskelijalle haastava paikka. ”Se oli ihan mielenkiintoista. Ei meillä hirveästi ikäeroa ollut niiden nuorten kanssa. Paljon tuli sanomista ja kaikenlaista voirasiaa päin näköä”, hän muistaa. Vanhemman kollegan suusta kuultu sanonta: “Nää on niitä juttuja, joissa erotellaan kotkat punatulkuista”, sopinee tähänkin tilanteeseen. Virve mitä ilmeisimmin valikoitui kotkien joukkueeseen.

Virven mukaan Aki antoi alusta alkaen itsestään vaikutelman kokeneena ”Heiniskonkarina”, vaikka hänkin oli tosiasiassa saapunut taloon vain muutamaa kuukautta Virveä aikaisemmin. Molemmat kertovat tulleensa alusta lähtien hyvin toimeen keskenään. Lähempääkin tuttavuutta alettiin tehdä jo ensimmäisenä kesänä, kun sivarin jälkeen Heinikseen kesätöihin jäänyt Aki pyysi Virveä treffeille. Tilanne oli mennyt jotakuinkin seuraavalla tavalla.

Oli kaunis kesäilta, kun Virve iltavuorosta päästyään pyöräili Heiniksen portilta hiekkatien päähän, ja suuntasi jo hyvää vauhtia kotia kohti. Yhtäkkiä Aki kiihdytti silloisella auton reuhkallaan Virven luokse, pysäytti kiesin tämän viereen ja rullasi ikkunan alas. ”Lähetäänkö jätskille”, kuului kysymys. Vastaus oli suostuvainen.

Akin tullessa hakemaan Virveä , auto oli vaihtunut isän vähän parempaan menopeliin, päälle oli kiskaistu nahkatakki ja hieman hajuvettäkin oli olemukseen tarttunut. Virve muistaa huomanneensa Akin selkeän panostuksen ja pohtineensa,

että mitä tämä nyt on. Virve istui kyytiin, ja Aki suuntasi auton Limingantulliin Mcdonaldsin autokaistalle. Jäätelöiden nauttimisen lomassa oli Aki antanut Virvelle palautetta: ”Niin kyllä sussa on ihan potentiaalia.” Pienen tauon jälkeen oli hän supliikkimiehenä jatkanut: ”…siis opiskelijana.”

Potentiaalisena opiskelija Virve teki harjoittelunsa loppuun, minkä jälkeen hän keikkaili Heiniksessä opiskelujen lomassa. Aki jäi Heinikseen vakkarikeikkalaiseksi, jolle kertyi toisinaan tunteja enemmän kuin vakituisille ohjaajille. ”Pisin työputki taisi silloin olla 22 päivää, tai jotain sinne päin ainakin”, hän muistelee.

Seuraavan vuoden keväällä Virve valmistui sosionomiksi ja pääsi heti Heinäsalmikotiin töihin. Kun Rantaheinä avattiin, Virve meni tälle uudelle osastolle ohjaajaksi. Kaksikkomme oli usein vuorossa samaan aikaan. ”Siinä kaverustuttiin. Oltiin samoilla linjoilla kasvatusasioista ja myös huumori natsasi. Kun yövuoroja tehtiin yhtä aikaa toinen toisella osastolla, niin tietysti laiteltiin tietokoneella viestiä toisillemme pitkin yötä”, he muistelevat. Virven mukaan Aki oli ollut todella ystävällinen. Hän oli muun muassa polttanut Virvelle CD-levyjä ja muutenkin pitänyt aina Virven puolia. Aki myös mie -

lellään leipoi nuorten kanssa. Tarina kertoo, että joskus Aki olisi jopa taiteillut leipomansa sämpylän päälle juustosta sydämen, ja sitten kiikuttanut teoksensa pihan poikki Rantaheinään Virvelle.

”Olihan siinä mukavaa kutinaa, muttei varmaan mitään realistista ajatusta, että tästä tulisi jotain. Oltiin niin eri maailmoista”, Aki kertoo. ”Eri maailmat” kuulostaa helposti kliseeltä, mutta tässä tapauksessa se on aika tarkka kuvaus asian todellisesta tilasta. Aki oli saanut uskonnollisen kasvatuksen, hän viihtyi aktiivisesti helluntaiseurakunnassa. Virve puolestaan eli nuoren opiskelijan elämää ja tykkäsi pitää hauskaa ystäviensä kanssa.

Näennäiset vastakohdat pitivät silti kovasti toistensa seurasta. He jopa asuivat käytännössä naapureina, 200 metrin päässä toisistaan Uusikadun molemmin puolin. Työmatkatkin kuljettiin monesti yhdessä. Matkaa tosin taitettiin vielä kaveripohjalta, ja niin meni useampi vuosi aina 2010-luvulle asti.

Mutta vuodet eivät tule yksinään, ja kävipä niin, että Akin maailmankatsomus hieman laajentui uudelle vuosikymmenelle tultaessa. Aki ja Virve alkoivat viihtyä yhä enemmän samoissa porukoissa. Ilmassa on ollut taikaa, mutta kumpikaan ei varsinaisesti osaa määrittää mitään tiettyä hetkeä, jolloin heidän suhteensa olisi loikannut kaveri-

Virve kertoo olleensa aina sen luulon vallassa, että Aki olisi häneen salaisesti ihastunut. Työkaverit olivat kuulemma näin väittäneet, ja myös tietyt merkit viittasivat siihen suuntaan. Seurustelun aloittamisen jälkeen, Virven mieleen on jäänyt erityisesti yksi puhelu. Aki oli ollut Heiniksen kesäreissulla ja soitti sieltä Virvelle Pyhäjärvelle. Taustalla Akin päädyssä lapset ilkkuivat, että nyt se mies soittaa ihastukselleen. Aki oli sitten ärähtänyt lapsille ja mennyt johonkin nurkan taakse jatkamaan puhelua. Virve muistaa edelleen silloiset tunnelmat: ”Puhelun lopuksi, kun sanottiin heipat, niin kuulin Akin äänensävystä jotain erilaista. Silloin, kun laittoi puhelimen kiinni, niin oli kyllä itselläkin vähän erilainen olo. Tuntui, että valinta oli osunut oikeaan.”

Myöhemmin samana vuonna Aki ja Virve muuttivat yhteiseen asuntoon Kirkkokadulle. Kaveruksista kumppaneiksi siirtymistä voi jopa luonnehtia luonnolliseksi siirtymäksi. Virve muistaa seurustelun alkuaikoina yhtäkkiä huomanneensa, että elämänkumppani onkin koko ajan ollut siinä vieressä: ”Ekaa kertaa hoksasi, että tämmöistä se pitää olla! Jotenkin hiipimällä tuli tunne, että tuon kanssa on hyvä olla ja turvallista. Siihen sekoittui vielä semmoinen kummallinen lämmin olotila, että tämähän on oikeasti hyvää.”

Seuraavia aikoja he kuvaavat yhdellä sanalla, joka on heinäsalmikotipainotteinen. Molemmat työskentelivät Heinäsalmikodissa. Samassa taloudessa asuminen, ja samassa työpaikassa käyminen tarjosivat aika ajoin haasteellisen yhdistelmän. ”Tuli tuttuuden ja turvallisuuden tunne työpaikallakin. Saattoi vähän se raja häilyä, että sanoin Akille esimerkiksi työasioista hieman eri tavalla”, Virve kertoo. Tämä aikakausi kuitenkin tuli päätökseensä vuonna 2016 Virven jättäydyttyä pois Heiniksestä, Aki oli jo aiemmin siirtynyt opettajan töihin. Molemmat kokevat Heinäsalmikodin olleen ratkaisevassa roolissa yhteisessä tarinassaan.

saan oli Akikin mitä ilmeisimmin tehnyt poikkeuksen tähän sääntöön. Virve nimittäin kehuu miehellään olleen kyseisessä puhteessa varsin hyvää romanttista yritystä. Mystisyyden verhoon kietoutunut kosimishetki jää pitkälti asian osaisten itsensä muisteltavaksi, mutta sen verran Auta Lasta ry:n toimitus sai urkittua, että Aki kosi Virveä kotioloissa. Syystä tai toisesta tarkemmat yksityiskohdat pysyvät edelleen salassa. Aki onnistui kosinnallaan yllättämään Virven, vaikka naimisiin menoa olikin pohdiskeltu jo pidemmän aikaa. ”Molemmilla meillä oli halu mennä naimisiin ja perustaa perhe. Asia jäi vähän roikkumaan, mutta kummallakaan ei ollut kiire, kunnes huomasi, että kiirehän tässä alkaa tulla”, pariskunta kertoo. Kihloihin mentiin syksyllä 2018 ja häitä juhlittiin helmikuussa 2019.

Hieman ennen häitä Aki ja Virve muuttivat Kiviharjuun. Häät pidettiin Oulujen kirkossa. Oli helmikuinen pikku pakkanen, kun pinkeillä nauhoilla koristeltu ”musta möhkäle”, eli iso Chevrolet, haki avioparin kirkon pihalta ja kuskasi jatkojuhlapaikkaan Alppilaan. Heinäsalmikodistakin oli muutama työkaveri häävieraiden joukossa. ”Kiva päivä oli, ja kaikki meni, kuten oli suunniteltu”, Virve muistelee hymyssä suin.

Kesäkuussa 2020 Akille ja Virvelle syntyi poikalapsi, Manu. Manu on ollut syntymästään lähtien vanhempiensa silmäterä ja samalla suurin mullistus kummankin elämässä. ”Kyllä tässä on pitänyt oppia ihan uuteen elämäntyyliin, kun niin pitkään elettiin kahdestaan. Manu on ollut helppo lapsi ja parasta, mitä elämä on antanut, hieno mies, jota ei voi kuin rakastaa. Oisko saanut molemmista parhaat puolet”, sanovat onnelliset vanhemmat.

kynnyksen yli romanttisen rakkauden puolelle. Fakta on kuitenkin se, että he viihtyivät samoissa porukoissa yhä enenevissä määrin, ja keväällä 2011 Heiniksessä jo pitkään elänyt ennustus viimein toteutui. Aki ja Virve alkoivat seurustella. Virallisesti seurustelusta lyötiin kättä päälle jääkiekon maailmanmestaruushuumassa 15.5.2011.

”Heinis on ollut alustana kaikelle. Täällä on pitänyt kasvaa ihmisenäkin tosi paljon. On tullut tilanteita, joista olisi halunnut juosta karkuun, mutta kun ei voinut, niin oli vain pakko kasvaa”, Aki summaa. Jännä yksityiskohta on, että Virve oli alun perin menossa toiseen lastenkotiin harjoitteluun, mutta jostain syystä hänen kaverinsa, jonka olisi pitänyt mennä Heinikseen, halusi vaihtaa paikkaa. Virven harjoittelun osoite vaihtui täten viime hetkellä. Lieneekö kyseessä ollut vain varsin iloinen sattuma, vai kenties joku suurempi suunnitelma? Virve on asiaa pohtinut: “Uskon vähän niinkin, että jotkin asiat on tarkoitettu.” Entäpä, jos se harjoittelupaikka vaihtuikin siksi, kun Aki ootti lymyämässä siellä toimiston nurkassa?

Virven mukaan romanttisuus ei ehkä ole ollut Akin vahvimpia puolia, mutta kosies-

Heinäsalmikoti liittyy tiukasti kaikkiin muistoihin. Aki käy nykyäänkin silloin tällöin keikalla Heiniksessä, ja Virve pitää jonkun verran yhteyttä vanhoihin työkavereihin, joista on vuosien varrella tullut ystäviä. Aki ja Virve ovat tunteneet toisensa jo kohta kaksi vuosikymmentä. Yhteistä matkaa on taitettu sitäkin jo yli kymmenen vuotta. Lienee sanomattakin selvää, että moiseen ajanjaksoon ehtii osua tapahtuma, jos toinenkin. ”Ei se ole aina pelkkää auringonpaistetta ollut, mutta meillä on varmaan tullut kaveruusajalta jo niin hyvä pohja, ettei ihan pikku risahduksesta ole kumpikaan lyönyt hanskoja tiskiin. Aki on aina pyrkinyt kohtelemaan minua hyvin. Hän on tuttu ja turvallinen ja siihen joku pieni extra päälle. Enkä kyllä osaa ajatella elämää ilman häntä. Varmaan vähän tykätäänkin toisista.”, Virve summaa vuosien saldon. Aki allekirjoittaa saman, elämää ilman Virveä ei osaa kuvitella. ”Varmaan siinä oli jonkunlaista potentiaalia mäkkärin autokaistalla”, Virve kuittaa. •

26 27
JOHANNES LOMMA
Virve Terve-Sos messuilla vuonna 2007 Aki pingiksen peluussa vuonna 2008 Kuva: Heinäsalmikoti Kuva: Heinäsalmikoti
Virve, Aki ja Manu kesällä 2022

Kotiruokaa ja saumatonta yhteistyötä

– Saila ja Jonna Heiniksen keittiössä

Heinäsalmikodin päärakennuksen sydämessä olohuoneen läheisyydessä sijaitsee keskuskeittiö, jota emännöivät Saila Hotakainen ja Jonna Remes. Yhdessä he ovat kokkailleet suussa sulavia pöperöitä Heinäsalmikotiin ja kahteen Auta Lasta ry:n päi-

väkotiin vuodesta 2014 lähtien. Työskentelyään keittiössä he kuvaavat saumattomaksi yhteistyöksi jopa siinä määrin, että omien sanojensa mukaan ovat oppineet lukemaan jo toistensa ajatuksetkin. Kysyttäessä, minkälainen työpaikka Heinäsalmikoti on, vastaa Saila spontaanisti: ”Aivan mahtava, paras työpaikka ikinä!” ”Täällä on tosi hyvä yhteishenki, ja mukava, kun on lapsia talossa”, Jonna komppaa keittiön toiselta puolelta leikkuulaudan ääreltä. Maukkaaksi kotiruoaksi tuotoksiaan kuvaavat keittäjät suunnittelevat talon ruokalistat itse, fiilispohjalta. ”Tilanteen mukaan voi aina soveltaa, ja lapsille tehdään toiveruokia mahdollisuuksien mukaan. Tänäänkin on hampurilaisia. Mangorahka on varmaan suosituin jälkiruoka, ja päiväkodin lapset pitävät erityisesti kasvissosekeitosta”, he kertovat. Tavallinen päivä keittiöllä alkaa klo 6.30. Puoli kahdeksalta pitää olla jo puuro valmiina menossa päiväkoteihin. Samoin lounas tehdään niin Heinäsalmikotiin kuin Auta Lasta ry:n päiväkoteihin Laululintuun ja Eväsreppuun. Laululintu sijaitsee Intiössä, minne lounas pitää olla vientivalmiina ennen aamu kymmentä. Ennen kotiinlähtöä he laittavat vielä päivällisen tarjolle Heinäsalmikodin iltavuorolle. ”Kyllä me tykätään leipoakin paljon”, Jonna muistuttaa. Tottahan se on, että monesti esimerkiksi maanantaiselle keittolounaalle tiensä löytänyt Heinisläinen todennäköisesti törmää pääruoan kylkiäisenä tuoksuvaan pinoon tuoreita sämpylöitä. Naisten työskentelyä säestää usein keittiössä soivan radion lisäksi iloinen naurunremakka, joka osaltaan on omiaan lisäämään rentoa kodinomaisuutta ruokailuihin. Molemmilla keittäjistä on omia lapsia ja he kertovat aidosti nauttivansa, kun myös töissä saa olla tekemisissä uusien sukupolvien kanssa. ”Kyllä tässä ihan mukavasti ehtii tutustua talon nuoriinkin. Meitä ei tarvi kenenkään ujostella”, Saila toteaa. •

Natalia Issakainen on Heinäsalmen uusi siistijä

Olennainen osa Auta Lasta ry:n tukipalveluja on taloustoimisto, missä huolehditaan yhdistyksen toimistotyöstä niin lastenkodin kuin päiväkotien ja hankkeidenkin osalta. Taloustoimistossa tehtävään työhön sisältyy palkkahallinto, ostot ja myynnit, maksatukset, laskutukset, jäsenrekisteriasiat ja kirjanpito. Tilitoimisto on toiminnan tukena. Taloustoimisto sijaitsee Heinäsalmikodin kiinteistön alueella samassa rakennuksessa harrastustilojen kanssa. Työ vaatii erityistä tarkkuutta, minkä vuoksi rauhallinen työympäristö on tarpeen. Taloustoimistossa työskentelevät taloussihteeri, toimistosihteeri sekä toimistopäällikkö.

Taloussihteeri Sari Ojala on pitkän linjan taloushallinnon konkari, jolla on 20 vuoden kokemus osakeyhtiömaailmasta ja tilitoimistossa toimimisesta. Hänellä on aikaisempaa kosketusta myös järjestöpuolelle. Auta Lasta ry:llä Sari aloitti toukokuussa 2022. Hän kertoo pitävänsä voittoa tavoittelemattomassa järjestössä työskentelemistä yritysmaailmaa mielekkäämpänä. ”Toimintaympäristönä Auta Lasta ry on omia arvoja vastaava, ja juuri se olikin ratkaisevassa roolissa siinä, miksi tulin tänne töihin. Se on myös suuri syy siihen, miksi olen täällä viihtynyt.”, hän kertoo. •

Natalia Issakainen palkattiin Heinäsalmikotiin ja päiväkoti Eväsreppuun vakituiseksi siistijäksi 20. elokuuta 2021 lähtien. Natalia huolehtii lastenkodin siivouksesta sekä päivittäisestä ruuan kuljettamisesta Laululintu-päiväkotiin Intiöön. Hän auttaa tarvittaessa myös keittiöllä. Työhaastattelussa Natalia kuuli edellisen siistijän viihtyneen Heinäsalmikodissa 30 vuotta, ja kertoo päätelleensä tästä, että Heiniksen on oltava hyvä työpaikka.

Natalia muutti Suomeen huhtikuussa 2003 Venäjältä Kostamuksesta. Hän kertoo tulleensa Suomeen naimisiin. Natalia pitää ulkoilusta, ja usein hän karauttaa polkupyörällä työvuoroonsakin, johon hän saapuu yleensä jo yövuorolaisen seuraksi klo 5.30. Hänellä on yksi tytär.

Natalian mielestä Auta Lasta ry on erittäin mukava työpaikka. Hän kiittelee talon hyvää yhteishenkeä ja kehuu keittiön ruokia erinomaisiksi. Natalia kertoo pilke silmäkulmassa keskittyvänsä työnteon ohessa mielellään kahvinjuontiin työkavereiden hyvässä seurassa. •

Antti Alakontiola on Heinäsalmen palvelukeskuksen luotettu talonmies. Hän on ollut talossa vuodesta 2010 lähtien. Omien sanojensa mukaan hän koittaa pitää Heiniksen paikat ainakin jossakin järjestyksessä, ja jos jotakin sattuu, niin hän tekee asialla sen, mitä tehtävissä on. Antti haluaa säilyttää kiinteistön yleisen kunnossapidon sillä tasolla, että ohjaajat saavat mahdollisimman vapaasti keskittyä ohjaustyöhönsä.

”Vaikka mitä on tullut tehtyä”, kuittaa Antti työkokemuksesta kysyttäessä. Monipuolinen kokemus onkin tarpeen, sillä myös Heinäsalmen tarjoama puuharepertuaari on varsin kirjava. Antin aloitteesta on muun muassa saanut alkunsa useampi Heinäsalmen remontti, ja talon takapihalle puolenkymmentä vuotta sitten noussut rantasauna on sekin lattiavalusta ylöspäin Antin käsin rakennettu. Antti tilaa Heinäsalmeen myös LVI- ja sähköhuollot ja valvoo, että huollot tulevat tehtyä.

Työpaikkana Antti arvostaa Auta Lasta ry:tä korkealle. ”En minä muuten olisi täällä 12 vuotta ollut. Mielestäni täällä on hyvä henki, ja töissä pystyy olemaan vapaasti, ei ole pakon tunnetta”, hän sanoo. Ikää monitaitoisella talonmiehellä on jo 69-vuotta. ”Olen luvannut ilmoittaa puolta vuotta aikaisemmin sitten, kun olen jäämässä eläkkeelle.” Vielä ei Antin mukaan kuitenkaan ole sen aika. Hän kertoo, että tällä hetkellä tuntuu hyvältä olla töissä, ja vaikka työvuosia on useampi jo takana, niin on niitä silti näillä näkymin vielä edessäkin jokunen.

28 29
JOHANNES LOMMA
Talonmies Antti
Taloustoimistossa ei tavoitella voittoa
Jonna ja Saila –Saumatonta yhteistyötä ilolla maustettuna.
Kuva: Johannes Lomma Kuva: Johannes Lomma Kuva: Johannes Lomma Kuva: Johannes Lomma
Taloussihteeri Sari Ojala

Päiväkodin syysolympialaiset

Syyskuussa vietimme Päiväkoti Eväsrepun pihalla perinteeksi muodostuneita lasten olympialaisia. Mukaan kutsuttiin Laululinnun päiväkodin Pääskyset. Koko viikon oli sadellut ja ennuste perjantaillekin näytti sateiselta. Pohdimme jo, että olympialaiset pitäisi perua. Onneksi päätimme, että emme ole sokerista vaan voimme urheille sadesäälläkin. Lopulta aamupäivä oli sateeton ja urheilulajit päiväkodin pihalla sujuivat mallikkaasti osallistujien ikähaitarin vaihdellessa yhdestä viiteen vuoteen. Lajeiksi tänä vuonna valikoituivat hyppelyt eri tyyleillä, kuulantyöntö, keihään heitto, pallon tarkkuus potkaisu maaliin sekä lopuksi yhdessä juostava maratonia pihan ympäri. •

Pieni juttu

Olen asunut lastenkodissa jo yli vuoden. Menneen vuoden aikana olen saanut elää vapaammin ja vastuullisemmin kuin koskaan aiemmin. Olen saanut toteuttaa itseäni ilman tuomitsemista. Saan paljon tukea asioihin, joihin sitä tarvitsen. Olen tehnyt paljon uusia asioita ja tutustunut esimerkiksi jääkiekkoon, josta sitten innostuinkin ja moneen peliin menin katsomaan ja kannustamaan Kärppiä. Vaikka välillä on hankalaa ja huonoja päiviä, saa ohjaajilta tukea ja apua aina. Lastenkodilla on turvallinen olo ja olen sieltä kavereitakin saanut. Ikinä ei ole turvaton tai yksinäinen olo, kun aina on tuki ja turva lähellä. •

Sakari Ylisirniö, 43, palkattiin Auta Lasta ry:n Heinäsalmikotiin vakituiseksi ohjaajaksi huhtikuun 2022 alusta lähtien. Tätä ennen Sakari oli jo tullut Heinäsalmikotilaisille tutuksi keikkalaisena. Sakarilla on työkokemusta lastensuojelusta 13-vuoden verran. Hän on Posiolta kotoisin, mutta on ehtinyt asua Oulussa jo pari vuosikymmentä.

Sakari harrastaa laskettelua ja musiikkia, niin kuuntelu kuin soittaminenkin onnistuu. Musiikkimakuaan hän kuvailee monipuoliseksi, mutta on eniten kallellaan rock-henkisiin säveliin. Tämän lisäksi Sakari kertoo olevansa innokas penkkiurheilija: ”Kaikki muu menee, paitsi ravit.” Työpaikkana Sakari kuvailee Heinäsalmikotia mahdollisesti parhaaksi, jossa on ollut. ”Sakke” tuo rennolla huumorillaan ja varmalla työotteellaan arvokkaan lisän Heinäsalmikodin työtiimiin. Sakarin motto on: “Mikäli voisit olla mikä tahansa supersankari, niin ole aina Batman.” •

30 31
Kuva: Anne Seppälä
Ylisirniö Heinäsalmikodille
Kuva: Johannes Lomma autalasta.fi/ evasreppu Autalasta.fi/ laululintu Kuulantyönnössä tuleekin olla tarkkana, että kaveri ehtii alta pois. Suuren urheilujuhlan aluksi lämmittelimme lisäksi muutaman jumppalaulun avulla. Lihasten
vetreitä oli aika suunnata lajien pariin
Sakari
ohjaajaksi
ollessa
Onkohan nyt minun vuoro kokeilla, minne kuula lentää. Kun kaikki lajit oli suoritettu seurasi diplomien ja sekä palkintojen jako. Hurraa me voitettiin! Ensi vuonna uudestaan! Vielä viimeinen rutistus kun lähtö
laukaus maratonille kajahtaa.
Kuvat: Päiväkoti Eväsreppu
Jonoon järjesty! on aika heittää sanomalehtikeihästä!

Auta Lasta ry, kotia lähellä

Auta Lasta ry on vuonna 1969 perustettu lastensuojeluyhdistys, joka ylläpitää Oulussa 14 -paikkaista lastensuojeluyksikkö Heinäsalmikotia, 21 -paikkaista päiväkoti Eväsreppua ja 30 -paikkaista päiväkoti Laululintua. Auta Lasta ry:n palvelukeskus Heinäsalmessa toimivat yhdistyksen keskustoimisto, Heinäsalmikoti, perhehoitopalvelujen toimisto sekä päiväkoti Eväsreppu. Heinäsalmi sijaitsee luonnon kes-

kellä Oulun Hietasaaressa vain muutaman kilometrin päässä Oulun keskustasta. Päiväkoti Laululintu sijaitsee Intiön kaupunginosassa vanhalla puukasarmialueella. Auta Lasta ry:n yleishyödyllisen kehittämistoiminnan toimistot sijaitsevat Oulussa järjestötalo Kumppanuuskeskuksessa, Raahessa Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän Soft poliksessa sekä Turussa perhetalo Heidekenissa.

32
Kuva: Pertti Kukkonen