Kulmiksen kummajainen

Kuvat: Rami Rantanen

Teksti: Rami Rantanen ja Eetu Ekonen

Elokuussa 2014 tapahtui jotain ennennäkemätöntä, kun vannoutunut toisen polven Volvomies osti itselleen Bemarin.

Jo vuosien ajan takaraivossa oli muhinut ajatus kaksioviseksi muutetusta Volvo 164:sta. Netissä sellaisia joskus on tullut vastaan ja auton korin sopusuhtaisuus oli aina miellyttänyt silmää. Projektin aihion hankinta piti olla helppoa, koska isän vanha 164 on edelleen eräässä suulissa säilössä, mutta muu suku teki aika selväksi sen, että sitä autoa ei saa alkaa muuttelemaan. Seuraava vaihtoehto olisi ollut 242, johon vaihdetaan 164 keula, mutta se ei olisi ollut teknisesti kovinkaan viisas ratkaisu, koska malleissa on erilainen akseliväli ja muutenkaan 240-sarja ei ole ehkä ihan mun juttu.

Siispä ongelmaa piti lähestyä eri näkökulmasta. Olisikohan mahdollista vaihtaa johonkin modernimpaan autoon pintapellit?

Ensimmäinen ajatus tehokkaasta takavetoisesta autosta oli BMW ja pienen tutkiskelun jälkeen E36 oli jopa hämmentävän sopivan kokoinen projektin aihioksi. Sopivaa autoa ei tietenkään ollut, joten projektin onnistuminen ja laillisuus piti varmistaa ennen auton ostamista.

Ensin kävin konttorilta kysymässä projektille lupaa ja hetken naureskelun jälkeen tuli vastaus, että he palaavat asiaan seuraavana päivänä, sillä ei tällaista ihan joka päivä kukaan kysy. Lopulta vastaus oli myöntävä ja seuraavaksi tein netistä kaivettujen kuvien perusteella Photoshoppauksen, joka lisäsi uskoa projektiin, sillä autojen mittasuhteet olivat tosi lähellä toisiaan. Akseliväli on tosiaan millilleen sama kuin vanhemmissa 164:ssa, eli 2700mm.

Leveyskin käytännössä ihan sama, ehkä ihan hitusen auto on nyt ovien kohdalta normaalia Volvoa leveämpi, mutta puhutaan varmaan vain jostain 10 millistä.

Projektin lähtökohta taka-alalla ja ”uusia peltiosia”.

Sopiva aihio löytyi, eli vuosimallia 1993 BMW M3 Coupe joutuisi tavallista suurempaan muuttumisleikkiin. Selitin kaupantekohetkellä myyjälle, mitä mulla on mielessä. Sanoin, että ei ole pakko myydä, jos tekee pahaa, kun Bemari rikotaan, mutta oli onneksi ymmärtäväinen myyjä. Tositoimiin päästiin lokakuussa 2014, jolloin BMW sai tutustua rälläkän laikkaan.

Oven yläreunan muutoksia

Homma alkoi ovien pintapeltien vaihtamisella, koska ne osat ovat sellaisia, että niiden on pakko olla just siinä, missä ne ovat ja muita kohtia voi sitten tarvittaessa soveltaa. No, piti niitä ovipeltejäkin lopulta jatkaa etureunastaan 2 cm, mutta jostain on hyvä lähteä alkuun.

Loogisena jatkumolle ovien jälkeen oli tietysti takakyljet, joiden asemoiminen oikeaan kohtaan saattoi olla jopa projektin hankalimpia vaiheita.

Takaluukkua on kavennettu noin 10 cm, jotta luukun sivuraot jatkuvat samassa linjassa takalasin reunojen kanssa.

Takaluukun kansi on Bemarissa niin ylhäällä, että kylkipelti tuntu jäävän liian alas, eikä kylkipellin ja c-pilarin liitoskohdasta olisi tullut jouhevaa. Lopulta sain muodot täsmäämään ja lopputulokseen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Takaylityksessä oli pituuseroa noin 30 cm, joten runkopalkkeja ja tavaratilan pohjaa piti jatkaa ja takapuskurille tuli tehtyä siinä samalla kiinnikkeet.

Konepellissä ja takaluukussa on molemmissa Bmw:n alkuperäiset saranat ihan omalla paikallaan ja luukun reunasta on alkuperäistä vain sellainen 10cm siivu.

Bemarin takaluukun kaistaleeseen on liitetty Volvon pellit ja samalla myös sisäpuolen tukirakenteet on muotoiltu jatkumaan niin, että joku voisi luulla luukuja kokonaan tehtaan tekemiksi. Takapää oli nyt siis valmis ja edessäkin oli konepelti omalla paikallaan, niin ei muuta kuin etulokasuojien ja keulakappaleen kimppuun. Lokasuojien yläkulmissa on pienet palat Bemarin peltiä ja vesikourut on tehty suorasta pellistä, mutta muuten ovat kutakuinkin ehtaa Volvoa.

Kaikki vanhat maalit hiottiin pois, minkä jälkeen auto oli ns. yksivärinen, vaikkakin peltipuhdas.

Uudenvuodenaattona 2014, kun peltityöt oli saatu päätökseen ja oli pohjatöiden ja maalausvalmisteluiden aloittamisen aika. Nyt näki auton todelliset muodot ensimmäistä kertaa ja taputtelin itseäni virtuaalisesti olkapäälle, sillä kori näytti melkoisen maukkaalta.

Ikävä kyllä tuo korunkaunis kori piti kuorruttaa kauttaaltaan kitillä, jotta pinnasta saatiin hiottua virheetön timantti. Kittihommissa ja pohjamaalauksissa vierähti aika mukavasti aina maaliskuun lopulle asti, jolloin oli maalauksen vuoro. Auto maalattiin oikean ammattilaisen toimesta ja lopputulos on sen mukainen. Auto tuotiin kotiin maalaamosta huhtikuun alussa ja kasaaminen alkoi kovalla innolla. Jokainen rosterilista kaipasi hellyyttä ennen asennusta, mutta muuten homma oli aika perussettiä. Ovissa oli hitunen haastetta, sillä Volvon ulkokahvan ja Bemarin lukkolaiteen yhteispeli ei sujunut sormia näpsäyttämällä ja lopulta toiminta saatiin halutun kaltaiseksi vaijerilla, joka menee kahvalta lukkolaitteelle.

Ulkokahvojen ympärillä on alunperin ollut alumiiniset koristelistat, jotka korvasin itse prässäämilläni rosterilistoilla.

Materiaalin tultua tutuksi tein myös uudet maskin ympäryslistat ja maskissa oleva vanhanaikainen Volvon rautamerkki on myös tehty kokonaan rosterista. Puskurien alkuperäinen eloksointi on kokonaan hiottu pois, minkä jälkeen on hiottu asteittain hienommalla paperilla pinta sileäksi. Epäkeskolla on hiottu karkeudet #180-800 läpi ja sen jälkeen käsin #1500-2500. Vielä kiillotus laikalla ja sen jälkeen viimeistely käsin Autosolilla. Koko komeus on kuorrutettu kaksikomponenttisella metallilakalla. Puskurien kumit hioin epäkeskolla #180 ja #240 papereilla. Tämän jäljiltä kumi tuntui todella karhealta ja tahmealta ja testimielessä ruiskaisin pintaan väritöntä muovitartuntaspraytä. Lopputuloksesta tuli tosi hieno, mutta kestävyys on toistaiseksi arvoitus.

Jossain vaiheessa motivaatio katosi totaalisesti ja vajaa pari kuukautta kaivelin nenää ja odottelin, että inspiraatio palaa. Kesäloma alkoi heinäkuun lopulla ja päätin, että loman aikana auto tehdään valmiiksi ja katsastetaan. Tekemisen ilo palasi yhtä nopsaan, kun oli lähtenytkin, joten ei aikaakaan, kun auto saatiin siihen kuntoon, että sitä uskalsi mennä näyttämään katsastuskonttorille 7.8.2015.

Epätasainen tyhjäkäynti vaivasi välillä, mutta kukaan ei Suomessa eikä maailmalla tuntunut tietävän, että mistä se lopulta johtui. Vaihdoin nokka-akselin ajoituksensäätimeen, eli Vanos-järjestelmään uudet tiivisteet vanhojen koppuroiden tilalle ja sen jälkeen moottori kävi niin nätisti, ettei voinut enää parempaa vaatia. Vian uusiuduttua vaihdoin koko Vanos-yksikön solenoideineen. Alunperin oli siis toinen solenoidi rikki, mutta vaihdoin nyt ne molemmat.

Jännityksellä käynnistin auton ja se kävi taas ihan normaalisti. Koeajolla kuitenkin huomasin, että auto oli samalla tavalla alakierroksilla tosi laiska, mitä se oli viimeksikin, kun sain tyhjäkäynnin nätiksi. Uskoakseni autuus olisi ollut taas vain hetkellinen ja siksi vaihdoin vielä Vanoksen sähköisen ohjausyksikön toiseen. Tyhjäkäynti ei muuttunut mihinkään, mutta kulku muuttui dramaattisesti. Nyt uskaltaisin sanoa, että systeemi toimii ja voimaa on eri malliin, mitä tässä on minun aikanani ikinä ollut. Tehoa 3,0L kutosessa on tehtaan ilmoittamana ollut 282 hp ja vääntöä 320 Nm, ohjelmamuutoksella 300 hp ja 350 Nm.

Talvella 2016 oli vuorossa moottoritilan siistiminen, johon kuului konehuoneen tyhjentäminen tavarasta väliaikaisesti sekä uudelleen maalaus.

Kun konehuone oli uudelleen maalattu, sinne vaihtui kaksi litraa suurempi V8 javaihdemäärä kasvoi viidestä kuuteen. Myös lukemat kasvoivat luonnollisesti niiden ollessa nyt 400 hp ja 500 Nm. Vapaastihengittävänä se tarkoittaa maukasta kaasuun vastaamista samantehoiseen ahdettuun moottoriin verrattuna. Parin kesän jälkeen öljynkulutus kasvoi dramaattisesti ja moottori oli purettava tarkempaa tutkintaa varten. Öljyä oli mennyt niin paljon läpi, että ykkösen tulppa oli karstoittunut umpeen ja moottori lakkasi siksi käymästä kaikilla.

Ykköspytyssä oli syvät urat ja kuitenkin puristuspaineita vielä 10,5 bar.

Tuntuu ihan uskomattomalta siihen nähden, miten pahasti sylinterin pinta oli vaurioitunut. Lohko on siitä kiva, että sitä ei pysty korjaamaan, joten ei muuta, kun bemarikaupasta uutta tilalle. Yhden käytetyn männän ostin Ebaysta, mutta muuten laitoin kaikki loput vanhat. Toki uudet renkaat tuli. Kannet kävi koneistamolla ja jakopäähän ym. tuli kaikki osat uusia. Vanokset korjasin perinpohjaisesti.

Kone käy nyt nätimmin kuin koskaan aiemmin, joten tuo vika lienee ollut alusta asti. Näin jälkikäteen on tosi hyvä fiilis, mutta alkuun meinasi iskeä epätoivo, kun tiesi, että halvalla tästä ei selviä, vaikka mitä tekisi.

Alusta on muuten alkuperäinen, mutta jouset on muutettu korkeussäädettäviksi. Etupäätä on korotettu noin 40 mm ja takaa laskettu saman verran. Jarrut ovat vakiot. Konepellin ja takaluukun lukkolaitteet sekä vastakappaleet on käytetty uudelleen sinkityksessä.

Myös sisusta on kokenut joitain muutoksia, mutta ulkokuorta huomattavasti pienempiä. Mustat sähkösäätöiset nahkapenkit eteen on vaihdettu 2010 mallisesta M3:sta ja takapenkit verhoiltu samanlaisiksi niiden kanssa. Tyyliä on lisätty myös kromatuilla kehyksillä ja listoilla mm. oven sisäkahvojen ja kojetaulun ilmasuulakkeiden ympärille.

Volvo vai BMW? Kyllähän tämän enemmän Volvoksi tunnistaa,tyyliä on lisätty kromilla ja Volvoon viittaavilla tunnuksilla.

Ratin keskelle tein Volvohenkisen merkin. Alumiinimöykystä sorvasin sopivan kehyksen, jonka sisään on lasista leikattu ympyrä. Puoliso auttoi vähän tietokoneella ja tarraleikkurilla, jolloin lasin alle syntyi aikakauden tyyliin sopiva logo.