
5 minute read
Syksyinen hunaja-porkkana-tonic
from Etiketti 3/2022
by Alko Oy
ALKOHOLI ON RISKI RASKAANA OLEVALLE: ÄLÄ OTA KUN ODOTAT
Jos olet tulossa ostoksille perjantaina 9.9. heti Alkon myymälän normaalina avaushetkenä, odota hetki.
kansainvälisenä FASD-päivänä 9.9. kaikki Suomen Alkot avataan nimittäin yhdeksän minuuttia normaalia myöhempään. Yleensä kello yhdeksän avautuvat myymälät avaavat ovensa 9.09, kymmeneltä avautuvat taas 10.09.
Päivän tarkoituksena on herätellä tärkeän teeman äärelle ja muistuttaa raskautta suunnittelevia ja raskaana olevia siitä, että pienikin määrä alkoholia odotusaikana voi olla lapselle vaaraksi.
Turvarajaa ei tiedetä FASD (fetal alcohol spectrum disorders) tarkoittaa alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden kirjoa. Suomessa syntyy vuosittain 600–3000 lasta, jotka kärsivät jonkinasteisesta alkoholivauriosta, koska äiti on käyttänyt alkoholia raskauden aikana.
Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on yksi merkittävimmistä kehitysvammaisuuden aiheuttajista länsimaissa. ”Haluamme lisätä yleistä tietoisuutta raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä asiallisesti ja syyllistämättä. Monet eivät tiedä, kuinka suuri riski alkoholi on syntymättömälle lapselle.” ”Kun äiti juo, sikiökin juo.Alkoholi on sikiön kehitystä uhkaava tekijä, johon odottava äiti voi itse vaikuttaa. Alkoholin käytön turvarajaa ei voida määritellä”, kertoo Alkon vastuullisuuspäällikkö Marja Aho.
Alko on ollut mukana Kehitysvammaliiton lanseeraamassa FASD-päivässä jo vuodesta 2015. Nyttemmin mukana ovat myös päivittäistavarakaupan puolelta S-ryhmän myymälät ja R-kioskit.
JOS LUET VAIN kaksi
1. GASTRONAATISTA KOKIKSI
Muun muassa Maku-lehden päätoimittajana ja Gastronaatti-kirjojen kirjoittajana tutuksi tullut Satu Koivisto lähti vuosi sitten toteuttamaan unelmaansa ja opiskelemaan kokiksi. Ruokavaikuttaja bloggaa ruokajuttuja osoitteessa satukoivisto.fi ja instragramissa satu_koivisto. Sadun ja perheen syksy kuulemma näyttää vallan omenaiselta!
2. RUOKAMATKA KANSALLISTEATTERIN KULISSEIHIN
Nyt pääsemme vierailulle näyttelijöiden keittiöön! Teatterin 150vuotista taivalta julistava kirja kokoaa yhteen uusia ja vanhoja reseptejä: inspiroivia kokeiluja, simppeleitä ruokaohjeita sekä tarinoita ja silmänruokaa kaikille ruoan ja teatterin ystäville. Sari Puumalainen on koonnut kirjan reseptit ja tarinat yhteen, Teresa Välimäki ja Laura Riihelä kokanneet ja kuvanneet ne julkaisuksi.
lukija kysyy
vastaa lukijakyselyyn netissä!


MIKÄ TOMAATILLE PARIKSI?
“Närpiöläiset ovat ylpeitä tomaateistaan ja nauttivat tomaattiruoistaan mielellään hyvien juomien kera. Tomaattikeittoon sopii raikas kuohuviini, kuten espanjalainen cava. Tomaattipiirakan kanssa puolikuiva roseeviini on usein erinomainen vaihtoehto. Tomaatti-mozzarellasalaatti voidaan nauttia vaalean vehnä- tai ale-oluen kanssa. Meillä on myös laaja valikoima alkoholittomia vaihtoehtoja.“
Riikka Kaseva, palvelupäällikkönä Närpiön Alkossa, jossa hän on työskennellyt 24 vuotta.
Ristikon ratkaisu

Entistä parempi Etiketti?
Kerro mikä miellyttää, mikä ei –tuloksena entistä parempi lehti!
Aikakausmedia on käynnistänyt tutkimuksen asiakaslehtien lukemisesta, ja olemme yhteistyössä heidän kanssaan keräämässä lukijoiltamme tietoa siitä, miten he lehteämme lukevat ja näkemystä siitä, mistä he pitävät ja mistä eivät.
Kysely tehdään samanaikaisesti noin kymmenen asiakaslehden lukijoille, joten se tuo arvokasta tietoa myös siitä, miten asiakaslehtiä yleisesti Suomessa tänä päivänä luetaan.
Kerro meille! Mene osoitteeseen alko.fi/lukijatutkimus ja vastaa kyselyyn, tai lataa kysely oheisella QRkoodilla. Kysely on voimassa lokakuun loppuun asti.
Kiitos kun autat meitä kehittämään lehteämme!
Lukijakyselyyn tästä: alko.fi/lukijatutkimus
KUVA PETRI MULARI EIJA LAAKSO TEKSTI T

SAMALLA VIIVALLA
Miltäköhän tuntuisi pelata futista, kiekkoa tai maalipalloa silmät peitettyinä? Aistisporttilainen Miika Honkanen tietää, miten kivaa se on.
Mikä on Aisti Sport?
Vantaalainen urheiluseura, joka kehittää näkövammaisten urheilu- ja liikuntamahdollisuuksia. Pelaamme maalipalloa sekä kansallisella että Euroopan liigatasolla. Meillä harrastetaan myös näkövammaisille sovellettua näkövammaiskiekkoa ja -jalkapalloa ja uutena sokkopingistä. 2-9-vuotiaille lapsille ja 7-15-vuotiaille nuorille järjestämme omaa Aisti Play- ja Aisti Games -toimintaa viikottain.
Ketä Aisti Sport liikuttaa?
Vaikka haluamme ensisijaisesti parantaa näkövammaisten mahdollisuuksia liikuntaan, emme halua poissulkea ketään. Meille avoimuus on tärkeää. Noin viidennes harrastajistamme on vammattomia. Koen, että tämä onkin parasta osallistamista yhteiskuntaan.
Miten näkövamman kanssa pelataan kiekkoa, jalkapalloa tai maalipalloa?
Esimerkiksi maalipalloa pelatessa kaikilla on silmät peitettynä. Kaikki lähtevät samalta viivalta. Pelaamista autetaan sitten sovelletuilla säännöillä tai spesiaalivälineillä, kuten helisevän pallon avulla. Pelistä riippuen maalivahti tai valmentaja toimii äänimajakkana tai ohjeistajana.
Miksi Aisti Sportia tarvitaan tässä ajassa?
Edistämme omalla tavallamme inkluusiota tässä yhteiskunnassa. Esimerkiksi koulujen integraation myötä – kun omat erityiskoulut purettiin ja oppilaat integroitiin samoihin kouluihin – näkövammaisten väylät harrastusten pariin hankaloituivat. Me halusimme luoda seuran, joka löydetään, ja joka löytää harrastajat. Viidessä vuodessa olemme saaneet jo noin 90 harrastajaa ja 62 jäsentä.
Aisti Sport on ensimmäinen vammaisurheiluun keskittyvä seura, jolle on myönnetty Olympiakomitean tähtiseuramerkintä. Se Palkittiin vuoden 2021 Aikuisten tähtiseurana Alkon 3000 euron stipendillä.
MIIKA HONKANEN, 33
Aisti Sportin hallituksen puheenjohtaja, yksi viidestä perustajasta Pelannut itse maalipalloa vuodesta 2010
Toimii päätoimisesti Suomen Ladun hankesuunnittelijana

Anrin aatoksia
Viinin ja musiikin liitto
ANRI LINDSTRÖM rakastaa viinin yhdistämistä ruokaan hyvässä seurassa. Anri on vastikään suorittanut viinimaailman arvostaman WSET Diploman ja työskentelee Alkossa palvelu- ja tuotekouluttajana.
vuosi on 2001. Kannettavaan CDsoittimeeni sujahtaa Radioheadin levy OK Computer, kun hyppään isäni mustan, jättimäisen pyörän satulaan. Ajan varovasti, jottei levy lähde pomppimaan soittimessa. Kello on kuusi aamulla, kun polkaisen painavan fillarin käyntiin ja lähden ystäväni luota yökylästä kotiin. On keskikesä, ja pellonpientareiden aamukaste nostaa nenääni kostean ruohon ja nokkosten tuoksun. Pyörän renkaat rahisevat soratiellä, ja korvakuulokkeissa soiva musiikki on täydellistä juuri tähän hetkeen. Nuoruuteni kesäaamun kaltaisia muistoja on monia, joissa tuoksut, äänet ja sävelet sekoittuvat muistijäljiksi. Niitä on herkullista houkutella viinin ja musiikin liitolla eloon.
Musiikin ja viinin yhteisvaikutuksesta on olemassa paljon hajanaista tutkimustietoa. Viinintekijä voi kokea musiikin vaikuttavan viiniin tarhalla soittamalla kaiuttimista Mozartin sonaatteja kasvaville köynnöksille. Tynnyreissä kypsyvät viinit saattavat levätä vuosikausia kuorolaulun tuudittavassa syleilyssä. Taustalla on ajatus siitä, että musiikin äänen resonointi ja taajuudet vaikuttavat positiivisesti köynnösten kasvuun ja viinin kypsymiseen. Maistuisikohan heavymusiikin kera kypsynyt viini erilaiselta kuin gregoriaanisen kirkkolaulun hartaiden sävelten kypsyttämänä?
Musiikki vaikuttaa siihen, miten kokee viinin. Oxfordissa tehdyn tutkimuksen mukaan viinin maun ja rakenteen kokeminen linkittyy vahvasti, musiikin ominaisuuksiin, kuten sävelkorkeuteen ja tempoon. Muhevanhilloinen, pehmeä argentiinalainen malbec nauttii matalaäänisestä ja hidastempoisesta musiikista, kun taas rouheammat tanniinit omaava punaviini kaipaa musiikiltakin rouheutta särökitaran tai amerikkalaisen juurimusiikin muodossa. Teoriaa voi testata kotona maistelemalla vaikka tammitettua chardonnayta ensin pirtsakan popin säestyksellä ja sitten pehmeän jazzmusiikin seurassa. Muuttuuko viinin maku musiikkia vaihtamalla? Korostaako popmusiikki viinin hedelmäisyyttä, nostaako jazz viinistä esille syviä tammen sävyjä? Viiniala on huomannut potentiaalin musiikin ja viinin kokemisen välillä. Viinille saattaa löytyä sille tarkoin valittu soittolista tai musiikkisuositus pullon etiketistä tai QRkoodin takaa.
viinin ja Musiikin yhdistäminen voi viedä myös matkalle menneisyyteen. Nautin lasillisen sauvignon blancia samalla, kun pöydän kulmassa nököttävästä Bluetoothkaiuttimesta soi tuttu Radioheadin biisi. Nenääni tulvahtaa lasista pellonpientareiden raikas aamukaste, ja kuulen mielessäni polkupyörän renkaiden alla rahisevan soratien. Viinin nokkosten ja tuoreen ruohikon tuoksu vie minut siihen yhteen kesäaamuun isäni polkupyörän satulassa.