1 minute read

Vapaaehtoistyöstä merkityksellisyyttä

Yksinäisyyden ehkäisy on jo toista vuotta Alkon vastuullisuuden pääteema. Siksi vapaaehtoistyön kohteeksi on ollut luontevaa valita Alkon yhteistyökumppanin, HelsinkiMission, yksinäisyyden vähentämiseen tähtäävät palvelut, Perjantaipuhelin ja Aamukorva.

KUUNTELEMISEN TAITO ON VAPAAEHTOISEN TÄRKEIN OMINAISUUS

Vapaaehtoiset eivät ole yksinäisyystyön ammattilaisia, vaan toimivat ”kuulevana korvana” tavallisen ihmisen taidoin. Jokainen vapaaehtoistoimintaan osallistunut alkolainen kävi läpi HelsinkiMission koulutuksen ennen ensimmäistä vastausvuoroaan.

Yksinäisyys aiheuttaa usein häpeän ja epäonnistumisen tunteita, joista on erityisen vaikeaa puhua. Vapaaehtoisen on tärkeää keskittyä kuuntelemiseen. Hänen ei oleteta ratkaisevan soittajan ongelmia.

Moni vapaaehtoinen koki keskustelut silmiä avaaviksi ja kokemus siitä, että on voinut olla avuksi, tuntui valtavan hyvältä ja merkitykselliseltä.

Yhden Alkon vapaaehtoisen sanoin:

Uusi perjantaipuhelin-palvelu käynnistyi viime elokuussa. Se tarjoaa uuden, matalan kynnyksen tavan lievittää yksinäisyyttä viikonlopun kynnyksellä. Aamukorvasta puolestaan löytyy keskusteluseuraa ikäihmisille aamuisin klo 5-8.

This article is from: