1 minute read

Herkullista halvalla, hävikkiä hyödyntäen

Tiukkoinakaan aikoina ruoan iloista ei tarvitse luopua. Hyvää ruokaa arkeen ja juhlaan syntyy halvemmallakin, kun näkee hitusen vaivaa. Kekseliäs kokki hyödyntääkin edullisia raaka-aineita ja käyttää nekin tarkasti. Ruokahävikin vähentämisen ohella trendinä on jatkaa raaka-aineiden ja valmiin ruoankin käyttöä mahdollisimman pitkälle. Kelpo konsti kotikeittiöön on esimerkiksi tehdä uunissa paahdettuja juureksia reilumpi satsi ja pyöräyttää ylijäämistä seuraavan päivän sosekeitto. Lihoissa voi siirtyä edullisempiin ruhon osiin – ne vaativat vähän työstämistä, mutta ovat todella maukkaita, meheviä ja herkullisia.

Hävikin hyödyntämien ulottuu myös juomien puolelle. Ruoanlaitossa jääneet sitruunan kuoret, yrttien jämät tai ylimääräiset kurkkusiivut antavat makua, tuoksua ja näköä kauniille cocktaileille. Tai jos joulupöydästä jää glögiä, siitä saa sangriaa limonadin, sitruunoiden ja appelsiinien kanssa. Viinipullon pohjat voi myös pakastaa jääpaloina ja käyttää kastikepohjissa.

This article is from: