Te e
ma
Ny k y t
2/ 20
i la
1 2
Teema 2•2021 Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1972. 49. vuosikerta. Teema on Helsingin yleisen kirjallisuusteiteen opiskelijoiden ainejärjestö Katharsis ry:n julkaisema kulttuurilehti, joka on tarttunut rohkeasti ajan ilmiöihin ja menneisyyden merkkipaaluihin jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Teema ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja tarkastelee monipuolisesti kulloisenkin teeman mukaisesti kirjallisuutta ja muuta kulttuuria. Teema sisältää niin kritiikkejä, artikkeleita, esseitä, runoja, kolumneja, haastatteluja kuin novellejakin tuoden uusia näkökulmia kulttuurin kentälle ja toimien kaikkien lukijoidensa foorumina.
Tätä julkaisua on tuettu Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan järjestötuella.
4
Tuomas Lapatto
Pääkirjoitus
6
Joona Kupiainen
Jäähyväiset humanismille
8
Mikael Leinonen
Runoja
Toimittajat Vehka Hakonen Joona Kupiainen Joonas Sojakka Johanna Valjakka
10
Katri Kokkola
Kolumni; Paha, paha nuoriso
12
Jenni Valaranta
Runoja
14
Joonas Sojakka
Mita uutta J-setä?
Taitto ja ulkoasu Veera Jussila Matias Loikala Iida Sääskö Kaisa Vahteristo
16
Meeri Pihlström
Toimintahäiriöitä/Toinen kevät
18
Tuomas Lapatto
Tila ja aika
20
Johanna Valjakka
Aikamme tauti
Tiedustelut tuomas.lapatto@helsinki.fi Ilmoitushinnat: takasivu 150€ koko sivu 100€ puoli sivua 50€ 1/4 sivu 30€ Kirjaintyypit: Calisto MT Paperi: Munken Pure 200g/m², Munken Pure 100g/m²
22
Riina Niemi
Ystävyyden sydänsuruista
Päätoimittaja Tuomas Lapatto Toimitussihteeri Riina Niemi
Painos 120 kpl Paino Copy-Set Oy ISSN 1455-593X (painettu) ISSN 2737-2278 (verkkojulkaisu)
24
Teema Suosittelee
Teema 2/2021
”
Ennen havahtumista olin kuulevani äänen, joka varoitti herkkyyden katoamisesta. Katoaminen leviää oireettomana tartuntana, joka paljastuu vasta kun tilannetta ei voisi enää korjata, menetettyä palauttaa. Tai jotain tämänkaltaista. En usko, että varoitus saattaisi olla näin monimutkainen.” (Blomberg, Kaikessa hiljaisuudessa, 2019) Toisenlaiset oireettomat tartunnat ovat kohta jo puolitoista vuotta välkkyneet jokaisessa uutislähetyksessä. Kuinka nopeasti ja määrätietoisesti ihmiskunta kävikään taistoon virusta vastaan, muutti tapojaan ja hellitti halustaan. On kauhean surullista nähdä paljon suurempaa tuhoa tapahtumassa joka puolella maailmaa ilman että mitään muutosta saadaan aikaan. Eivätkä varoitukset todellakaan ole monimutkaisia tai epäselviä. Tässä lehdessä käänsimme katseemme omaan aikaamme. Etsimme ja dokumentoimme tapahtumia joiden ääni ei kuulu iltauutisissa. Salakavalasti ihmisen herkkyys havaita luonnonkatoa tai toisen hätää häviää. Irtisanomisista tulee tilastomerkintöjä ja metsäpaloista pieniä kymmenen rivin lehtijuttuja, kunnes sekin raportointi unohtuu kodinkonemainoksen vallatessa paikan. Vaikka merkit ovat kaikkien nähtävissä, hukkuvat ne tähän informaatiotulvaan, joka jatkuvasti pyyhkii ylitsemme. Emme pääse tulevaisuuteen katsomaan huomaamattomien kärsimysten kauheita seurauksia, joten kaikki mitä voimme tehdä on kirjoittaa tekstejä, jotka säilyttävät voimansa, vastustavat unohdusta.
Nykytila lähti kepeästä sanaleikistä, ajan vaihtamisesta tilaan, pyrkimyksestä muotoilla nykyisyyttä. Samalla se kantaa taakkanaan kaikua tilanteesta. Humanismin nykytilasta, Yliopiston pahoinvoinnista, ihmisten mielten pirstaleista. Etenkin keväästä, joka halusi murskata meidät alleen. Kerromme muutoksista, jotka uhkaavat jäädä pysyviksi ja hävityksestä, jolle ei näy loppua. Me yritämme varoittaa. Sillä se mitä näemme katsoessamme avohakkuuaukealle ei ole kovin kaukana. Loppujen lopuksi tämä lehti on kielen voittoa kärsimyksestä: Mikael Leinosen, Meeri Philströmin, Jenni Valarannan ja Johanna Valjakan runoutta, Joona Kupiaisen ja Katri Kokkolan kolumneja, Riina Niemen kritiikki, Joonas Sojakan keskustelu ja oma esseeni. Kiitos upeasta kuvituksesta ja taitosta Veera Jussila, Matias Loikala, Iida Sääskö ja Kaisa Vahteristo.
Päätoimittaja Tuomas Lapatto (Teema pahoittelee ilmestymistaukoa.)
” on mahdotonta astua ulos tästä ajasta, hyrräävästä helmiäiskiposta jonka fragmentteja tippuu tänäänkin paperille uutisia jotka painetaan ja jotka menettävät painonsa jo seuraavien tuntien aikana ” (Lehikoinen, Terra Nova, 2019)
4
Nykytila
5
Teema 2/2021
J ä ä h y v ä i s e t h u m a n i s m i l l e
E
n ole vielä ehtinyt tuntea humanismia vuottakaan, mutta tuntuu että pian jo joudumme hyvästelemään. Uutiset miltään suunnalta eivät lupaa hyvää. Pian on siirryttävä teho-osastolle ja vain toivottava parasta, koska ennusteet näyttävät selviytymismahdollisuuksien tippuneen dramaattisesti. Entä jos humanismi on päätynyt saattohoitoon, mutta minulle ei ole vain raaskittu kertoa uutisia – onko kuolema väistämätön? Suomen Kuvalehdessä (12.3.2021) julkaistussa Arno Kotron esseestä Lukio meni rikki nousee muiden huolien lisäksi esiin humanismin tila. Rappio ei koske vain yliopistoa, vaan samat huolet humanismin tilasta ovat valuneet lukioon. Viimeistään lukiosta lähtien on satsattava ”oikeisiin” oppiaineisiin, jotka ovat tietysti kaikkea muuta kuin humanistisia tai taideaineita. Esseessä referoidaan kaiken lisäksi huolestuttava kommentti, jossa eräs lukiouudistuksen vaikuttaja oli todennut filosofian täysin turhaksi aineeksi opiskella. Samaan aikaan saa lukea Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta (3.4.2021) kuinka humanistiset tieteet ajautuvat kohti ideologiaa, kauas tieteen ytimestä. Arvostus humanismia kohtaan on tainnut pudota jo hautaan asti odottelemaan viimeisiä maan päällä vaeltavia humanistisielun rippeitä. Pahasti alkaa näyttämään siltä, ettei hautajaisiin ole tulossa ketään edes muistelemaan. Lehtiä lukiessani tunnen painajaisen painon rinnallani: olenko tehnyt elämäni suurimman virheen tutustuessani humanismiin? Yliopisto ei uskalla suoraan sanoa kyllä, mutta antaa hienovaraisin ja vähemmän hienovaraisin keinoin ilmi kantansa. Varsinkin humanistisen tiedekunnan tilanne vaikuttaa kuin suoraan Harry Salmenniemen Instituutioita-novellista repäistyltä: ”Helsingin yliopistosta irtisanotaan seuraavaksi opiskelijat” (kirjassa Delfiinimeditaatio ja muita novelleja, 2019). Kaikkialla tiedekunnassa ei ole tarjolla kunnollista opetusta, vain kirjatenttejä jos niitäkään.
6
Kilistän lasiani. Tähän väliin pieni muistopuhe voisi olla paikallaan. Humanistit tutkivat ihmistä ja erityisesti luomaamme kulttuuria. Itse taiteen tutkimiseen painottuneena humanistina haluan nostaa tärkeän seikan Katharsis ry:n mielipidekirjoituksesta Helsingin Sanomiin (29.3.2021), taide vaikuttaa siihen, kuinka näemme maailman ja muovaa identiteettiämme.
Ei kuulosta kovin toisarvoiselta tutkimuskohteelta, jos vaikutukset voivat olla noinkin suuria. Tuskin haluamme yhteiskuntaa, jossa taiteeseen ja kulttuuriin suhtaudutaan Theodor Adornon kulttuuriteollisuuskäsityksen tapaan kritiikittömästi. Humanismin opettamalla kriittisellä tarkastelulla on paljon arvoa nykyhetkessä, mutta humanismi tuo myös arvoa kulttuurillemme säilyttämällä sitä. Kirjoitetut tekstit ovat kuin ihmiskunnan kollektiivinen pilvipalvelu, josta voimme etsiä tarvittavaa tietoa nykyhetkenkin pulmiimme. Yksi ihmiselämä on lyhyt, joten on ensiarvoista voida tukeutua menneiden sukupolvien ajatusten pinoon ja kasvattaa sitä omilla sivuilla. Historiaa voidaan tarkastella uusien linssien läpi, kuten feminismin tai postkolonialismin, ja näin monipuolistaa sitä nostamalla esiin henkilöitä ja heidän saavutuksiaan, jotka muuten olisivat pysyneet historian sisuksissa. Menneisyyden kaivelu voi muuttaa nykypäivääkin. Esimerkkinä mieleeni nousee ajankohtainen Hilma af Klint, jonka maalausten löytyminen muokkasi abstraktin taiteen historiaa. Kaanonit eivät ole kiveen kirjoitettuja, vaikka niin usein tahdotaan ajatella. Tekohengityksen alkaessa valua humanismin keuhkoihin tunnen yhä sisälläni polttavan pelon, mutta pieni toivo alkaa välähdellä ajatuksissani. Ehkä en tulekaan seisomaan yksin humanismin hautajaisissa… Tai tuskin ainakaan olen tehnyt elämäni suurinta virhettä sitä opiskellessani, koska koen merkitykselliseksi tutkia kirjallisuutta ja taidetta laajemminkin. Voisiko sittenkin humanismi tieteenalana selvitä? Meitä, jotka uskomme humanismin tärkeyteen, on vielä jäljellä. Me voimme pitää yllä niitä pieniä välähdyksiä toivosta opiskellen, tutkien ja työskennellen tärkeiden kysymysten parissa. Humanismin arvo ei ole kadonnut mihinkään – välillä se on vain kuultava. Joona Kupiainen
Nykytila
7
Teema 2/2021
Tanssimme toistemme lävitse
Mik ael Lei no nen
8
Juomme tallennettua aikaa uudestaan ja uudestaan me juopuneet matadorit totuuden punaisen teatteriverhon edessä ilmassa ei ole yhtään myrskyä meille ei taistelua, unimatkaa syvimpään me valmiiseen matkaan valmiiseen pakettiin syntyneet hullut lapset, nälkäiset hiukkaset vain toisiamme koskettavat, syövät, synnyttävät aarnikotkat tanssimme toistemme lävitse ja pelkoni on niin janoinen janoinen kuin kaikkien meidän itsemme vaeltavien lapsien kunnes elokuva syttyy vihdoin palamaan elämään silmissämme taivas valottuu sitä vasten
Nykytila
Alaston Seinä murtaa leipäänsä kameroiden edessä varisten huutoja yllä kuin vanhojen miesten ulvonta lätäkössä sameaa valoa ompelemme toistemme aisteja kiinni
Luurangot rakastelevat katoilla Tuuli oli kireä naamio kauppakadun ylitse jalkoihin tarrautui pyhillä sivuillaan hampaita kiillottavia saarnamiehiä nälkäisiä poliitikkoja halpoja sielujonglööreita kierrätettyjä profeettoja ne elehtivät kuin tuleen syttyneet tanssijat toistensa irvikuvia uikuttavat paperilohikäärmeet yritimme paeta muuttaa suuntaa söimme toistemme sanoja ja tunteita ahmimme niitä pikaruoan lailla oli vuosisadan kirkkain vuodenaika kaikki näkyi ja katsoit salaa kun luurangot rakastelivat katolla tulikärpästen lainehtiessa suistamme jospa kevät saapuu näin elämä luoti viisaus joka leviää kaikkialle
Rikottuja ikkunoita. Aika yksi niistä. Näen koirien nuolevan haavojaan sirpaleilta äänet kiven toisella puolen joka suuntaan läähättävä versova, variseva kevät lapsi verta käsissään vielä, syntymätön Kuin riekaleiksi revittyjä vaatteita aavikolle hylättyjä avaimia ja ovia jätettyinä kaipaukseensa tiet rakoilevat tuhanteen osaan kosketuksesta Peili aukeaa Söisitkö tulen kanssani? Juoksisitko pimeässä silmät kiinni? Olemme nuoria kuin jano ja nälkä
Olen rakentanut kirjoittamattomista papereista siiveniskuista uniesi välillä sillan pois tästä kuvasta Varjoja tippuu lintujen selästä puun juurelta versoo kuninkaiden ruumiita savihahmoja ja nukkeja Äiti Asfaltin syliin
9
Teema 2/2021
Paha, paha nuoriso Katri Kokkola Verkkolehdet ja niiden keskustelupalstat ovat kevään myötä täyttyneet nykynuorison jonninjoutavasta valittamisesta. Yliopisto-opiskelijoiden saama mediahuomio on järkyttänyt syvästi erityisesti yhteiskuntamme vanhimpia sukupolvia, jotka ovat hyökänneet näppäimistöjensä ääreen heti, kun verkkolehden otsikoissa on mainittu nuori ihminen ongelmineen. Nuorten saamasta huomiosta loukkaantuneet ja raivostuneet keski-ikäiset ja keski-iän ylittäneet penkkipoliitikot ovatkin pitkin kevättä ratkaisseet näppärästi uupuneiden yliopisto-opiskelijoiden ongelmia. Ratkaisu näihin ongelmiin on ollut nopea ja yksinkertainen: “Nuoret, lopettakaa valittaminen ja menkää ulos”. Keski-ikäisten keskuudessa on kylvänyt kauhua erityisesti se, ettei nuorten ongelmia koskevissa artikkeleissa ole muistettu mainita työssäkäyvien tai ikäihmisten läpikäymiä koronakohtaloita. Onneksi artikkelin alle on laitettu kommenttikenttä, jossa on hyvä muistuttaa, että kyllä ikäihmisiäkin ahdistaa ja työssäkäyvätkin ovat etäilleet jo vuoden. Kilpailu huomiosta käy todella kuumana. Etäopiskeluun uupuneet, tua tuijottavat opiskelijat
10
omissa ovat
yksiöissään ruumenettäneet paljon.
Ystävyyssuhteiden luominen ei ole välttämättä ehtinyt alkaa ollenkaan, ja monissa tapauksissa alkaneetkin ystävyyssuhteet ovat kariutuneet alkutekijöihinsä. Kehä kolmosen, ja jopa koko Suomen, ulkopuolelta Helsinkiin muuttaneet nuoret ovat jääneet monien asioiden kanssa yksin. Pitkään odotettu opiskeluaika ei tarjoakaan mitään muuta kuin nistipataa ja selkäkipuja omalla kotisohvalla – ei ystäviä, ei tapahtumia, ei reissaamista, ei edes sitä fyysistä yliopistorakennusta. Kirjastokin on liikaa pyydetty.
Nykytila Mutta miksi valittaa, kun sota-aikanakin kestettiin, kysyvät sodasta edelleen toipuvat ukit ja mummit, jotka eivät itsekään ole olleet kosketuksissa yhdenkään sodan kanssa omaa somesotaansa lukuun ottamatta. Siksi, että sodasta ja muista maailman kurjuuksista huolimatta jokaisella on oikeus omiin ongelmiinsa. Opiskelijoiden tilanteelle itsessään ei voi oikeiden poliitikkojen suusta kuuluneet -toivotukset ilahduttavat enemmän kuin kolynkkaajien “menkää ulos ja olkaa
mitään, mutta jopa “koittakaa jaksaa” keski-ikäisten joukhiljaa” -kommentit.
Etäopiskelu ei sovi kaikille. Opinnot viivästyvät, ja monet ovat joutuneet lopettamaan vasta alkaneet opintonsa kokonaan. Tästä kelkasta ei enää niin vain nousta. Tässä kohtaa nuoruutensa jo eläneet ruuhkavuotiset syövät kotonaan lounaaksi karjalanpaistia ja omasta maasta nostettuja perunoita. Parin tunnin päästä he joutuvat (huom. joutuvat!) Zoomiin tekemään töitä sellaisten ihmisten kanssa, joihin he ovat saaneet tutustua mahdollisesti jo kymmenien vuosien ajan, ihan face to face. Tämän jälkeen he avaavat Facebookinsa ja vihaavat sormet syyhyten nuorisoa erilaisissa kommenttiketjuissa ihmetellen, mikä siinä kotona olemisessa muka on niin vaikeaa. Yksi opiskelu-uupumukseen vaikuttava tekijä on se, että omat opinnot koetaan täysin merkityksettöminä. On vaikeaa pitää omia opintoja arvokkaina, kun yliopisto uhkaa säästämisen huumassa poistaa koulutusohjelmasi kokonaan ja keski-ikäiset Tarmo-Irmelit väheksyvät tekemisiäsi ja ongelmiasi lempiharrastuksinaan. Kun yhteiskunta viestii joka suunnalta, että opintosi ovat ihan hällä väliä, kuka jaksaa vielä pysyä positiivisena ja nauttia opiskelusta? Lapsia kannustetaan kunnioittamaan vanhempiaan. Tässäpä tulee uusi opetus: jopa vanhempien täytyy ansaita kunnioituksensa. Muuten voitkin miettiä, kuka vaihtaa 20 vuoden kuluttua paskavaippasi, kun olet suoltanut sitä samaa tavaraa suoraan sinusta huolta pitävien feissiin? Kuka tekee yhteiskunnassa jatkossa yhtään mitään, jos arvostus opiskelijoita ja nuorisoa kohtaan on näinkin puhdas nolla? Nyt loppu se silmien pyörittely, vähättely, tytöttely, nykynuorittelu, vittuilu ja kaikki muu sekoilu internetissä ja kaupankassoilla. Tarmo-Irmeli, tee elämäsi valinta ja sijoitus tulevaisuuteesi: laita se Face kiinni ja mene nukkumaan – tai ulos!
11
Teema 2/2021
Jenni Valaranta
Jono on niin pitkä, ettet tiedä mihin jonotat Liian pimeää erottaaksesi sumun takaa ovatko ne radan valoja vai kiiluvia silmiä Kun vuoristorata ajaa ohitsesi voit kuulla sen kirskuvan ja natisevan hieman liikaa Lapsi katsoo rataa toiveikkaana hämähäkinseittihattaran läpi ja nauraa kuin rata olisi hänelle valmistettu Harmaina, vaatteet tuhkaisina seuraavat nousevat tyhjentyneen radan kyytiin Kukaan ei tiedä mihin edelliset jäivät, puomien väliin jäänyt kravatti vain lepattaa arvokkaana tuulessa
12
Nykytila
Onko kaiken pakko olla niin kamalaa ja raadollista? Kahlaan veressä ja lumessa polviani myöten Yritän kuvitella tämän kaiken olevan vain sorbettia
Olin varma, että sain kutsun tivoliin mutta näen vain yksityisiä pikku huvipuistoja, tarjolla harmaata ylijäämähattaraa sekä vaivihkaista hirttoköyden vetoa Näen kolmihuoneisia laatikoita, joissa kaikki sahataan leikisti kahtia, leikkiä on teeskennelty kuolema
13
Teema 2/2021
Mitä uutta J-setä? Joonas Sojakka
-Hej J-setä, mitä uutta? -Ei uutta, vaan vanhaa kunnon. Klassista. -Mitä kuuluu? Miten menee? Miltä näyttää tulevaisuuden kuvat? Miltä elämä maistuu? Mitä lukee kapteenin lokikirjassa? -Kuuluu paalutusta vastamelukuulokkeiden läpi. Kaikki tulee ja myös menee. Kuvat näyttää prosessoiduilta ja sileiltä. Ei maistu ainakaan lehmuksenkukkahaudukkeelta, mikä ei muuten auta viruksen aiheuttamiin äkillisiin vakaviin hengitystieoireyhtymiin. Mitä lukee? No voit lukea sen tulevasta romaanista. -Kerro nyt! Tai perusta podcasti! Vai joudunko odottamaan äänikirjajulkaisua? Mä luin just Kadonnutta aikaa etsimässä silleen. Meni kaks viikkoa. 8 tuntia päivässä. Samalla, kun vein jengin Wolt-tilauksia. -Etkä muuten lukenu, vaan kuuntelit, kun joku kertoo, mitä siinä kirjassa lukee. -Juu, juu, J-setä. Eikö se ole ihan hyvä, että vaikka sitten kuulee sen? Parempi kuin ei mitään? -On se parempi syödä Saarioisten kebabkiusausta, kuin olla syömälakossa. Siis jos haluaa pysyä hengissä, eikä ole makuaistia. -Ukko, sä olet NIIN hauska. Sen takia mä tulen aina juttelemaan sun kanssa. -”Sarkasmi on nokkeluuden alhaisin muoto.” tokaisi Oscar Wilde. Me ollaan samanikäisiä, juniori. -Ehkä meidän pitäisi kirjoittaa vain kirjeitä, niin vältyttäisin väärinkäsityksiltä, JA saataisiin pidettyä ylevä kirjallinen ilmaisu voimissaan. Mutta post-modernista näkökulmasta asia onkin niin, vai mitä? Ihmiset lukee ja kirjoittaa enemmän kuin koskaan! Nämä kaikki asiat olisi jääneet kirjoittamatta. -Oi, rakastan post-modernismia! Oi, se olisi ollut suuri vääryys. Oi, arvostettu olkoon kaikkien mielipide. -Haa, trollaus on retoriikan korkein muoto. -Mitä tapahtuisi, jos trollit käyttäisivät retoriset kykynsä runouden kirjoittamiseen?
14
Nykytila -Kaikki räjähtäisi ja tilalle jäisi vain sikarihuone, jossa kaikki voisivat tuprutella ja taputella toisiaan selkään. -Miten opinnot edistyy? -Huonosti.
huakseen heikommassa asemassa olevien puolesta. -Ja tekee hyvää musaa, ja maksaa monen myös muiden palkkoja. Kirjailijat ei sentään valita. -Niin, kun kerrankin niiden kirjoja ostetaan enemmän kuin edellisvuonna. Eikä ollut edes kirjamessuja! Paitsi tietysti etänä.
-Kerro. -Älä anna mun alottaa etätapahtumista! -Saan sähköposteja, luen niitä joskus, harvoin teen niitten ohjeiden mukaan. En tiedä miten minun pitäisi opintojani edistää. Tietääkö kukaan? Huhuu? Joku?
-Mä rakastan sun anglismeja, veli! -Ehkä pitäisi ruveta räppäämään.
-Shhh, hiljempaa. Ne saattaa kuulla, että täällä on vielä joku humanisti, taiteidentutkija. Leikkaa sinut irti. -Mä olen kehittänyt opiskelija-botin, joka liittyy kaikkiin etäluentoihin ja striimaa loopilla videota, jossa näytän helvetin kiinnostuneelta. Sit se tunnistaa, jos luennoitsija mainitsee mun nimen ja mulle esittää kysymyksen. Silloin se soittaa automaattisesti nauhan, jolla sanon: “Tämä on mielenkiintoinen asia, ja haluaisin pohtia kysymystä intersektionaalisen feminismin näkökulmasta. Tässä tapauksessa esiintyvät valtarakenteet haastaa teoksen aseman kaanonissa.” -Jaahas. -Toimii joka kerta. Tietyt luennotsijat näyttää aina kauhistuneelta ja siirtyy vikkelästi asiassa eteenpäin. -Eikö sitten sitä olisi hyvä pohtia intersektionaalisen feminismin näkökulmasta? -No olis, olis, mutta tämä kirjekurssi-etäluento-yliopisto ei oikein nappaa. Sehän oli ennen vitsi: “Get your MBA online free in 1 year!” Ja eikö tää yliopisto ole aika elitistinen instituutio? Taide, kulttuuri ja oppiminen tapahtuu ulkona, maailmassa. Ei yliopisto pysy siinä perässä. “Kulttuurialan ahdinko”, just joo. Ennemminkin kaikkien niiden sadan ihmisen ahdinko, jotka esiintyy stadioneilla ja saa apurahaa. -Ehkä niitä on vähän enemmän kuin sata. -On on, mutta ai että kun sylettää, kun joku Paula Vesala puhuu ahdingosta 257626 euron vuosituloilla. -Hei, älä astu nyt mun tontille. Vesalahan käytti asemaansa pu-
15
Teema 2/2021
Toimintahäiriöitä Meeri Philström
I Uupumus Toinen kevät, uupumus sielussa asti Psyykkiset paperipinot tietokoneen työpöydällä Keuhkoputket tukossa, vuotavat silmät Maanisen usein hakeutuu katse kelloon, välissä hukun tunneiksi kuvavirtaan Paatunut dopamiininarkkari ja itsekuri nolla Sinisen seinäkellon äänekäs tik tok Sumuiset sunnuntaini syövä tiktok Keitän artesaaniteen johon minulla ei ole varaa ja löydän sen keittiöstä tunteja myöhemmin unohdettuna kylmänä ja kitkeränä
Toisen kevään Katkoksia systeemissä: Kela-kortti väärin päin viivakoodinlukijassa, Kylmä hiki, tärisevät kädet Valeaikuisen Visa Electron ja Jäädytetty lähimaksuominaisuus 404 page not found Guilty on all charges, Marttyyriretoriikkaa tulvivat uutiskanavat Ja samaan aikaan poliisi ampuu minkä ehtii
Vuosi sitten tänään: Kohoavan hiivaleivän tuoksu Aamurutiini jossa sängystä noustiin ennen puolta päivää
Maitopurkki astiakaapissa, Kaurahiutaleet pakastimessa Kämmenellä shampoota saippuan sijasta Jalat rakoilla sekä ikuinen selkäsärky Rikkinäisiä lautasia ja Pölyiset ikkunalaudet
Nyt: edes pakotetun pornolla turrutetun orgasmin hetki ei tunnu enää muulta kuin puuduttavalta epäonnistumisten ja pettymysten äärimmäiseltä artikulaatiolta,
Miksen ole koskaan nähnyt naapurin kantavan kauppakasseja kotiin Déjà vu ja häiritsevät aamuyön unet Just a glitch in the matrix
Seinäkello sanoo iltapäivä, edelleen yöpaidassa, kahvi tippuu hiljaa, pilkaten
500 internal server error
tik tok
16
II Häiriö
Ja lähestyvä, pelottava ajatus: Entä jos järjestelmä Ei olekaan rikki – Jos se toimiikin juuri kuten kuuluu
Nykytila
/ Toinen kevät III Ikävä Ja kaiken tämän Alleen peittävä kaipaus, Matkakuume, koti-ikävä: Tänä keväänä ennui on vakio Kaikkien inhoamieni ranskalaisten runoilijoiden sieluaraastava eksistentiaalisen kuolettava vaikeus, kaipaus, Loputon juureton voipumus Maalaishiiri, kaupunkilaishiiri, Matkahiiri, kotihiiri Joka paikkaan kiire Jousimiehen levottomuudella Juosta kilpaa tulen kanssa Helsinki-Vantaan aamuhälinä Pasilan aseman likaiset kierreportaat Kiusalliset kielimuurit suurkaupunkien taksikuskien kanssa Vaikka kotona on hyvä jotenkin silti Kaipaan kaikkea tahmaista ja inhottavaa, Aamuisia katuja ja ylihintaisia leivoksia, Aikaerorasitusta, ilmastoahdistusta Mutta toisaalta, jälleen: Töölönlahden jäidenlähtö Ja katusora keuhkoissa asti Villihanhen laulun tavoin Tuntuu sydämessä suurin pakahdus aina kevättalvisin Toinen kevät pitkä ja pölyinen Mutta – Helsingin heräilevä kevät Ja aavistus uudesta ajasta
17
Teema 2/2021
Tila ja aika
T
ilan ja ajan välinen leikki sai aivan uuden muodon viime vuoden aikana. Meitä ohjeistettiin vahvasti tilallisin termein pitämään etäisyyttä ja välttämään läheisiä kontakteja. Näiden vastapariksi meille annettiin aikaa, eli kaikki tapahtumat peruttiin. Korona-ajan etäopiskelu kiihdytti aikamme yhä nopeammin muuttuvaa suhdetta ajan ja tilan välillä. Yhä enemmän yritämme säästää ajassa kasvattamalla tilaa. Tämä onnistuu siirtymällä etäisyydellisiin kommunikaationtapoihin, jossa matkustamiseen ei mene aikaa. Eikä kukaan tiedä mihin tämä tilan venyttäminen johtaa sen muuttaessa tapaamme olla kommunikaatiossa. Se että toinen on vain kasvot ruudulla ilman fyysistä läsnäoloa puistattaa ihan ajatuksena. Tähän meidät kuitenkin sysättiin kertaheitolla ja vaikuttaa siltä, ettemme siitä vähällä pääse eroon. Etäopiskelu ei ole yksistään mitenkään järisyttävää ajatellen ihmisen tapaa olla tilallisesti läsnä. Paljon merkittävämpi käyttäytymisen ja ajattelutavan muutos on tapahtunut älypuhelinten vaikutuksesta. Sinulla on aina ja jokaisessa hetkessä mahdollisuus siirtyä tilallisesti toisaalle. Ainakin itse näen älypuhelimeen tarttumisen tilallisena siirtymänä. Se on muutos, johon ei tarvita kehon fyysistä siirtymää, vaan pelkkä mielen siirtymä. Tästä seuraakin, että nykyisyyttä määrittää enemmän kuin koskaan nämä tilalliset vaihdokset, jotka tapahtuvat ajallisesti hyvin nopeasti. Kuinka me itse muutumme näiden mahdollisuuksien myötä? On jo huomattavissa, että ihmiset eivät ole samalla tavoin läsnä. Mutta kuinka puh elin eroaa esimerkiksi omasta mielikuvituksesta? Kirjallisuus on toisaalta aina toiminut ajan ja tilan sekoittajana. Se että on mahdollisuus lukea jonkin satoja vuosia sitten kuolleen ihmisen kirjoituksia, kätkee sisäänsä aivan järisyttävän tavan olla. Se on oma olemisentapa, joka eroaa hyvin ratkaisevasti tavallisesta kanssaolemisesta, eli vaikka keskustelusta kahvipöydässä. Astuessasi kirjan sisään antaudut toisen maailman säännöille. Kirjoituksen äärellä minä en vain usko tekstiä, vaan lumoudun siitä. Se saa yhä vahvemman otteen minusta, jopa niin että joudun pitämään taukoja, etten tukehdu sen yhä tiukempaan syleilyyn. Kuten Maurice Blanchot asian Kirjallisessa
”Kirjallisuus on aina toiminut ajan ja tilan sekoittajana.” 18
Nykytila
avaruudessa muotoilee: ”Se mikä lumoaa, riistää kyvyn antaa mieli. Se luopuu ”aistimellisesta” luonnostaan ja maailmasta, vetäytyy maailman tuolle puolen ja houkuttelee meidätkin sinne, ei enää paljastu meille ja silti vakuuttaa olevansa läsnä, vaikka ajan nykyisyys ja tilan läsnäolo ovatkin sille vieraita.”. (Suom. Susanna Lindberg) Tämä kaikki kuvaa sitä miten tekstistä tulee osa sinua. Nykyään, kun emme enää opiskele tekstejä ulkoa ja lainaa niitä suoraan osana puhettamme, emme enää huomaa kuinka tekstit jatkavat elämäämme meissä. Tämä huomaamaton sulautuminen, tekstin ruumiillistuminen, tulee näkyvillä vahvassa lukukokemuksessa. Teksti tuntuu olevan osa sinua jo silloin kun luet sitä, sen ääni on jo osa ääntäsi. Tätä yksilöllistä tunnetta ei voi jakaa. Se on vain sinun ja tekstisi välinen verkko. Mutta onko tällä mitään yhteyttä zoom-luentojen uneliaan kiusaantuneeseen tunnelmaan tai yliopiston digitalisoitumiseen? Vaihdos etäluent oihin ei ole pelkästään pinnalla tapahtuva yksinkertainen muutos, jossa luennoitsija vain vaihtaa paikkaa. Jotain ratkaise-
”Jotain ratkaisevaa menetetään, kun ihmiset eivät ole samassa tilassa.” vaa menetetään, kun ihmiset eivät ole samassa tilassa. Erityisesti tämä näkyy ilmapiirin muodostumisessa, joka selvästi jää erilaiseksi kohdatessa verkossa. Oppimiseen ja luentoihin osallistumiseen liittyy paljon enemmän kuin pelkkä passiivinen äänen kuuntelu. Ihminen tottuu kuitenkin ehkä hieman liiankin nopeasti uuteen, eikä enää muista mitä vanhoissa tavoissa oli merkittävää tai mitä kaikkea niistä luovuttaessa menetetään. Etäkeskustelu yhdistää kaksi olemisen muotoa tavalla, johon emme ole missään määrin harjaantuneet. Etätapaaminen irtautuu sekä tavallisesta kanssakäymisestä että tekstin sisälle vetäytymisen tilallisista raameista. Se muotoilee uudestaan säännöt käyttäytymisellemme, katseelle ja puheelle. Se että nykyaika on muodostumassa yhä virtuaalisemmaksi voi hyvinkin olla jonkun unelma, mutta en usko, että kukaan oppii paremmin, tai nauttii oppimisesta katsellessa puhuvaa päätä sen sijaan, että jakaisi yhteisen luentosalin. Toivoisin, että myös yliopistolla ymmärrettäisiin, ettei digitalisaatio tarkoita pelkkää ajan säästöä, vaan sen seuraukset pureutuvat hyvin syvälle ihmisenä olemiseen. Tuomas Lapatto
19
Teema 2/2021
Aikamme tauti Johanna Valjakka
Olen pahoillani häiriöstä: omatuntoni velvoittaa minut kirjoittamaan tästä. Nyt on jokaisen aika toimia ja minulla on vain sanani sanottavana “Onko ilmastokriisi edes kunnolla alkanut kun se ei ole täydellä voimallaan vielä tänne iskenyt siispä mistä täällä valitetaan jos kukaan ei ole Suomessa siihen kuollut?” Astutaan ulos kuplastamme, eikä vain hetkeksi. Muualla maailmalla jo tulvaa ja tulta vasten tapellaan samalla kun rusketuksesta nautimme ja upeaa juhannussäätä ihaillaan Vaikka olihan se hieman vaikeaa kuumassa kerrostaloasunnossa nukkua Trooppinen ilmasto tuo mukanaan hikeä ja jonkin verran epämukavuutta kunnes kaiken korjaa alennuksessa oleva tuuletin
20
Nykytila
ja näin laastari sormessa estää meitä näkemästä taudin, joka on alkanut kauan sitten ja vie joka solun mukanaan ja se on meistä kuka vaan joka tähän seuraavaksi kuukahtaa Emme istu kadulla aiheuttaaksemme mielipahaa vaan yritämme tilanteen pysäyttää, sitä hillitä tai vähintään hidastaa Sillä tältä ei välty rohkein tältä ei välty rikkain Ei se joka käski jäädä auton alle; ei se joka on kanssamme vastakkain En halua, että lopuksi meitä ihmisiä yhdistää sama kohtalo ja ennen kaikkea toive Että olisimme tehneet enemmän Että olisimme tehneet toisin.
21
Teema 2/2021
Ystävyyden sydänsuruista Riina Niemi
22
V
appu Kannaksen toinen romaani Kirjeitä Japaniin (2021) kuvaa ystävyyden päättymisen kipeyttä sellaisella intensiteetillä, jolla on yleensä kuvattu vain romanttisia suhteita. Sen nimetön kertoja kirjoittaa kirjeitä Japanissa asuvalle ystävälleen, jonka kanssa välit ovat katkenneet kahdenkymmenen vuoden yhteen kasvamisen jälkeen. Suru, ikävä ja kokemus hylätyksi tulemisesta tuntuvat haamusärkyinä vielä usean vuoden jälkeen, kun kertoja yrittää muodostaa hajanaisista muistikuvistaan vastausta siihen, miksi ystävä katosi hänen elämästään. Vaikka naisten välinen ystävyys on noussut puhuttavaksi teemaksi esimerkiksi Ferranten Napoli-sarjan myötä, ystäväero on kirjallisuudessa vielä pitkälti tutkimatonta aluetta. Samoin ystävyyden päättyminen on varsin yleinen kokemus, mutta sen suremiselle ei ole samanlaisia kulttuurisia malleja tai hyväksyntää kuin parisuhteen kariutumisen. Ihmissuhteiden merkityksestä käydyssä keskustelussa on viime aikoina kritisoitu romanttisten suhteiden arvottamista ystävyyden yläpuolelle, ja ystävistä puhutaan myös itse valittuna perheenä, joka voi korvata sukulaisuuteen perustuvia suhteita. Silti sekä Kannaksen romaanissa että usein ympäröivässä yhteiskunnassa ystävyys määrittyy yhä ydinperheideaalin jalkoihin jääväksi suhteeksi, joka on toissijainen myös parisuhteelle. Teoksen päähenkilö kuitenkin haaveilee maailmasta, jossa ystävyyttä arvostettaisiin enemmän. Tällainen tila näyttäytyy lähes utooppisena: ”Täydellistä tasavertaisuutta, iloa ja naurua, koko elämän kestävää sidettä!” Toisaalta päähenkilön oma riitaisasti päättynyt ystävyys näyttää, ettei ihmissuhteen platonisuus tarkoita, ettei siihen voisi liittyä samanlaisia valtapelejä ja mustasukkaisuutta, jotka useimmiten liitetään romanttiseen rakkauteen. Sydänystävyys on kaikkine siihen liittyvine ristiriitaisine tunteineen ja piirteineen päähenkilölle identiteettiä ja
Nykytila
elämää muovaava suhde. Sen selittämätön loppuminen jättää häneen aukon, jota hän yrittää paikata kertomalla, miksi suhde päättyi. Menetyksen käsittely kietoutuu yhteen lapsuusmaisemien hahmottelun sekä parikymppisenä tehtyjen Aasian-matkojen kuvauksen kanssa, kun kertoja etsii ystäväänsä vanhoista valokuvistaan ja matkapäiväkirjoistaan. Päähenkilön yritykset muistaa välien katkeamiseen johtaneet tapahtumat törmäävät yhden ihmisen näkökulman rajoittuneisuuteen sekä muistikuvien vääristyneisyyteen. Miten voi muistaa menneisyytensä oikein, kun ystävän näkökulma puuttuu? Entä jos onkin kuvittelut kaiken ja sijoittanut merkityksiä sinne, missä niitä ei ollut? Entä jos ystävyyden päättyminen onkin omaa syytä? Muistojen aukkoisuus ja epäkronologisuus on tehty näkyväksi myös teoksen rakenteen tasolla. Se on kokoelma lyhyitä kirjeitä, muistoja, unia, matkapäiväkirjakatkelmia, sitaatteja ja keksittyjä dialogeja. Romaani vastustaa pirstaleisten muistojen muotoilemista lineaariseksi tarinaksi, joka etenee alusta käänteiden kautta selkeään loppuratkaisuun. Kappaleiden ja lukujen lyhyys tuo myös ilmavuutta kipeän aiheen käsittelyyn ja kehinä velloviin ajatuksiin. Vappu Kannas: Kirjeitä Japaniin Kustantamo S&S 253 s.
23
Teema 2/2021 Teema Suosittelee
Michael Chabon: Telegraph Avenue / metsässä kävely / kausivalojen asentaminen / Susanna Majuri: Rakkaus Kämpin K1:ssa / viherkasveihin kohdistuva erityinen huolenpito / heijastimien käyttö / lämpimät juomat / uusvilpittömyys / yksin elokuvateatterissa käyminen / puuro
24
Estella Niemi
