Teema
4•2019
Viha
Teema 4•2019 Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1972. 47. vuosikerta. Teema on Helsingin yleisen kirjallisuustieteen opiskelijoiden ainejärjestön Katharsis ry:n julkaisema kulttuurilehti, joka on tarttunut rohkeasti ajan ilmiöihin ja menneisyyden merkkipaaluihin jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Teema ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja tarkastelee monipuolisesti kulloisenkin teemansa mukaisesti kirjallisuutta ja muuta kulttuuria. Teema sisältää niin kritiikkejä, artikkeleita, esseitä, runoja, kolumneja, haastatteluja kuin novellejakin tuoden uusia näkökulmia kulttuurin kentälle ja toimien kaikkien lukijoidensa foorumina.
Tätä julkaisua on rahoitettu Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan järjestötuella.
KIRJALLISUUDEN
opiskelija, liity mukaan yli 700
opiskelijajäsenemme joukkoon! Opiskelijajäsenenä maksat jäsenmaksua vain työtulosta, et opintotuesta!
Samalla voit kartuttaa työssäoloehtoa.
.fi
Voit hyödyntää: Koulutukset & tapahtumat Verkostot Palkkaneuvonta Työttömyysturva Lakipalvelut Uraneuvonta
3600 TAKUn jäsentä toimivat mm. taiteen välittäjinä, tekijöinä, taide- ja kulttuurialan asiantuntijoina tai tutkimustyössä.
Päätoimittaja Frida Wikblad Toimitussihteeri
Teema Frida Wikblad
Vilhelmiina Vilhunen Toimittajat Vehka Hakonen
Martin Määttänen
Lähtöruudusta barrikaadeille
2
Hukkaan heitetty viha
4
Vastarintaa Venäjällä -
7
Martin Määttänen Joonas Sojakka
Vilhelmiina Vilhunen
Puškinista Pussy Riotiin
Vilhelmiina Vilhunen Esko Roininen Taitto ja ulkoasu
Kritiikki Esko Roininen
frida.wikblad@helsinki.fi Ilmoitushinnat: takasivu 150€
11
rajamailla: fragmentaari-
Esko Roininen Tiedustelut
Toiminnan ja meditaation sia ajatuksia Hanna Rentolan esikoisromaanista
Taide Joonas Sojakka
12 askelta rakkauteen
14
Vehka Hakonen
Lista asioista, jotka pis-
17
koko sivu 100€ puoli sivua 50€ 1/4 sivu 30€
tää vihaksi
Kirjaintyypit: Calisto MT
Joel Mäkipuro
Bunkkeri
18
Ella Toivonen
Mut noh, ihan sama
20
Hatebook
22
Teema vihaa
25
Helvetica LT Pro Arial Times New Roman Paperi: Munken Pure 200g/m 2, Munken Pure
Läskimaksa Joe
100/m 2 Painos 120 kpl Paino Copy-Set Oy
Viha
Teema
Lähtöruudusta barrikadeille Frida Wikblad
2
K
un olin pieni, olin huono häviämään. Vihasin häviämistä. Perheen yhteinen pelituokio saattoi muuttua hetkessä helvetilliseksi, kun joku toinen sai kerättyä kaikki kakkupalat Trivial Pursuitissa ennen minua tai kun menetin ensimmäisenä rahani Monopolissa. Kummallista kyllä, mutta silloin kun voitin, ei voitto tuntunut läheskään niin huumaavalta kuin karvaiden tappioiden jälkeen voisi kuvitella. Se, mikä aiheutti vihaa hävitessä, oli tunne huonommuudesta ja epäonnistumisesta. Vastaavanlaisia tunne-elämyksiä on myöhemmin aiheuttanut muun muassa tavallista huonompi arvosana, juhlallisuuksien väliin jättäminen ahdistuksen takia ja sydänsurut. Kirjoittamishetkellä myös tämän pääkirjoituksen kirjoittaminen uhkaa aiheuttaa päätoimittajalle aivoverenvuodon. Vihaan järjestelmää, jossa täytyy kilpailla muita vastaan. Vihaan järjestelmää, joka ruokkii ajatusta siitä, että on vain oikein, että menestyjät saavat määrätä pelin säännöt. Vihaan järjestelmää, jossa täytyy olla jollain perustavalla tavalla parempi kuin muut, jotta näyttäytyy kanssaihmisten silmissä tarpeeksi hyvänä tyyppinä eikä jonain vitun luuserina. Uskon, että vihani on saanut minut herkemmäksi yhteiskunnallisille epäkohdille ja epäoikeudenmukaisuudelle. Olen oppinut myös tiedostamaan, että tunteeni eivät ole ainutlaatui-
4•2019
Teema
4•2019
Viha
sia. Kokemus jaetusta vihasta on auttanut minua kanavoimaan turhautumiseni ja huonommuuden tunteeni yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi. Kirjoitin taannoin hakemuskirjettä ja yritin miettiä sanoja, joilla kuvailla itseäni. Niin, että erotun joukosta, muistan ajatelleeni ja naurahtaneeni samalla epäuskoisena. Ehkä jonain päivänä minun ei tarvitse olla enää vihainen. Valovuosien päässä siintävässä utopiassa kaikki on hyvin, ja olen tyytyväinen. Siihen asti jatkan kirjoittamista, niin kauan kuin on tarpeen – ja odotan vallankumousta. Vuoden viimeisessä Teemassa syvennymme vihaan. Vilhelmiina Vilhunen tarjoaa katsauksen Venäjän alakulttuureihin ja nuorisoliikkeisiin, joille valtavirran vastustus ja siitä eroaminen on ollut aina elinehto. Vehka Hakonen listaa asioita, jotka suututtavat häntä. Joonas Sojakka kuvaa runossaan rakkauden elinkaarta aina ihastumisesta vihaan ja katkeruuteen saakka. Esko Roininen keskittyy kritiikissään binaarisiin jännitteisiin Hanna Rentolan romaanissa Heinäkuu. Martin Määttänen tarkastelee esseessään vastakkainasettelua ja yhteiskunnan polarisoitumista. Joel Mäkipuro kuvaa runossaan vihasta luopumista, kun taas Ella Toivosen runossa puhuja kurkottaa vihan suvannosta. Vapaa kirjoittaja Läskimaksa Joe tarjoilee meille myös aimo annoksen sosiaalisen median vihavuodatusta.
”Vihaan järjestelmää, jossa täytyy kilpailla muita vastaan.”
3
Viha
Teema
Hukkaan heitetty viha D Martin Määttänen
4
onald Trumpin kauteen tultaessa länsimainen diskurssimme on polarisoitunut ja jopa rikkoutunut täysin, siinä mielessä ettei se enää pysty tuottamaan konsensuksen illuusiota. Tämä ei suinkaan yksiselitteisesti ole huono asia: elämme nyt epävarmaa ja niin kutsutusti totuuden jälkeistä aikaa, jossa kansalaisten ja ryhmien käsitykset maailman tilasta erkanevat dramaattisesti ja joskus jopa pelottavalla tavalla. Mutta paluuta 1900-luvun näennäiseen sopuun ei enää ole, eikä sinne pidä edes pyrkiä, ellemme halua ottaa mallia Kiinasta tai Venäjästä. Suuret ikäluokkamme perustivat elämänsä sotien jälkeisessä matalan jännitteen tilassa, Pax Americanan alaisessa maailmassa. Kylmää sotaa seurasi jopa illuusio historian lopusta, eli sotien tai ylipäätään kaikenlaisten epärationaalisiksi koettujen konfliktien lopusta. Näin ei sitten käynytkään, eikä liberaali demokratia ole pystynyt ratkaisemaan kaikkia ongelmia. Lisäksi vakiintuneet median instituutiot ovat menettämässä kontrollia julkisesta keskustelusta. Tämä on sekä suuri riski, että suuri mahdollisuus. Menkää siis, kynnelle kykenevät, ja yrittäkää rakentaa jotain uutta, sillä maailmassa tarvitaan sekä järjestystä että kaaosta. Nykyinen äärioikeiston nousu selittyy etäisyydellä toiseen maailmansotaan sekä holokaustiin, ja muutos on tapahtunut kollektiivisessa alitajunnassa. Kolmanteen, neljänteen ja viidenteen sukupolveen mennessä meidän kotimaistenkin sotiemme traumat kuolevat pikkuhiljaa kokijoidensa kanssa. Kollektiivinen, sukupolvien välinen trauma on tietysti olemassa, mutta on tärkeää tunnistaa se, ettei kyseessä ole sama trauma vaan traumojen jatkumo. Trauma toisiintuu uudessa ihmisessä ja uutena trauman instanssina, jolla on uusia syitä (epäsuorasti edelliset traumat) ja uusia merkityksiä sekä uusia vaikutuksia niin yksilön kuin myös yhteiskunnankin tasolla. Tämän prosessin kautta sellaiset painavat ja suunnattomat asiat – kuten sota tai joku spesifi vihan ilmentymä –banalisoituvat, eli menettävät merkitystään. Vertauskuvallisesti voin sa-
4•2019
Teema
4•2019
Viha
noa, että rokote menettää tehonsa vuosien kuluessa. Muistot haalistuvat, mutta on ymmärrettävä sekin, ettei unohtamista edes tarvita: kuka tarvitsee unohdusta, kun kuolemakin on jo keksitty? Siten myös holokaustin painoarvo suurimman pahuuden symbolina heikentyy. Kun uudet sukupolvet, niin sanotut “zoomerit”, astuvat esiin tästä 1900-luvun varjosta, he katsovat taakseen, ja heidän silmiään kohtaakin historian sokaiseva kirkkaus. He ovat taas läsnä äärimmäisen vaaran maagisessa kehässä, jossa todellisuus mytologisoituu tai romantisoituu, ja uuden luominen on mahdollista. Tuota haalistumisen ilmiötä venäläiset formalistit kutsuivat nimellä automatisaatio. Viktor Šklovskin kaltaiset kirjallisuuden teoreetikot puhuivat automatisaatiosta (avtomatizsija) toiston tai arkipäiväistymisen prosessina, joka heikentää kielen ja kokemisen välittömyyttä sekä turruttaa ihmisen kyvyn kokea todellisuus. Ilmiö esiintyy jo välitöntä nykyhetkeä kuvaavassa kielessä ja symbolisessa materiaalissa, mutta holokaustin tapauksessa muistutan, että itse tapahtumat ovat etääntyneet menneisyyteen eli katoavat yhä useamman muutoksen taakse, muuttuvat toiston ja jatkuvan tulkinnan kautta osaksi historiaa. Formalistien lääke automatisaatioon taas on defamiliarisaatio (ostranenije), eli tuttujen seikkojen esittäminen uudella tavalla, joka vieraannuttaa ihmisen kielen konventioista ja vertauskuvallisesti saa hänet näkemään metsän puilta tai puut metsältä. Tällaista toimintaa voidaan soveltaa Umberto Econ lanseeraamana “semiologisena sissisodankäyntinä” tai kulttuurihäirintänä (culture jamming), joka ylipäätään on suositeltavaa kaikille ja jota myös nykytilassa saamattoman vasemmiston kannattaisi ymmärtää, vaikkei defamiliarisaatio pystykään kumoamaan edellä mainittua ajallista etäännytystä. Aiheeseen liittyen lingvisti Roman Jakobson toteaa, että “kirjallisuus on organisoitua väkivaltaa normaalikieltä kohtaan”. Käyttäkää siis ihmeessä runoutta, väkivaltaa, vihaa… mutta miettikää mitä nuo ovat, milloin ja missä te niitä käytätte, ja mitä teoillanne saatte tai tahdotte saada aikaan. En ole kieltämässä ketään sorrettua rikkomasta kahlei-
taan, tai ketään oikeamielistä tekemästä oikeutta, mutta vaarana on kuten aina, että ajattelu tai ajatteluun käytetty kieli tällä uudella polarisaation aikakaudella automatisoituu ennen aikojaan, juuri kun pitäisi luoda jotain uutta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kaupallinen, perinteinen media tavoittelee voittoa räätälöimällä sisältönsä kohderyhmilleen mieleiseksi, tai palvelee jopa suoraan omistajiensa intressejä. Sosiaalinen media on (näennäisesti) monipuolisempaa, mutta sekin tarvitsee klikkejä menestyäkseen. Siksi sen rakenteet yllyttävät vastakkainasetteluun ja keskustelun fragmentaarisuuteen, jossa yksikertaiset, nopeat tuomiot keräävät pisteet kotiin, eikä nyansseilla juuri ole arvoa. Julkisia palveluita taas uhkaa resurssien puute, eräänlainen jähmeys, tai jopa poliittinen kontrolli. Ja muissa suurvalloissa tilanne on vielä paljon huonompi. Ongelman ydin on aatteellisen liikkumavaran tai mielikuvituksen kaventuminen, tai keinotekoinen pakko tehdä binäärisiä valintoja valmiiden ideologisten pakettien välillä, kun huonoja ideoita tyrkytetään yhdessä hyvien kanssa. Tämä binäärin ongelma tiivistyy USA:n valtiomuodossa suorastaan parodisella tavalla, kun tarkastelemme vaikkapa kaksipuoluejärjestelmän juurtuneisuutta sekä sen haittoja, tai kongressin tapaa äänestää kerralla toisiinsa liitetyistä mutta sisällöllisesti erilaisista aloitteista yksinä lakeina, joihin sanotaan vain joko juu tai ei. Ja kuitenkaan meillä ei ole varaa syyttää yksinomaan rakenteita, vaan ihmisen itse on otettava ideologista vastuuta, kuten Barack Obama hiljattain totesi, kun hän oikein boomerimaisesti valitti nuorten liberaalien praksiksesta: maailma on sotkuinen ja monitulkintainen. Tällaiset julkisen keskustelun puitteet ajavat meitä polarisaatioon, mutta haluan tähdentää, että itse vastakkainasettelu sinällään ei ole turhamaista. Se on välttämätön seuraus sellaisessa tilanteessa, jossa yksilöiden tai ryhmien todelliset, materiaaliset intressit asettuvat toisiaan vastaan, kuten vaikkapa ympäristöä saastuttavan yrityksen rahallinen intressi asukkaiden intressejä vastaan. Ongelmaksi muodostuu näennäinen tai toissarvoinen vastakkainasettelu, joka vie huomiota tärkeäm-
”Nykyinen äärioikeiston nousu selittyy etäisyydellä toiseen maailmansotaan sekä holokaustiin, ja muutos on tapahtunut kollektiivisessa alitajunnassa.”
5
Viha
Teema
miltä kysymyksiltä ja estää meitä ratkaisemasta niitä. Nykyään puhumme esimerkiksi identiteettipolitiikasta. Käsite on latautunut, ja on selvää että identiteetillä on ja on aina ollut poliittista merkitystä, mutta nähdäkseni vuorovaikutus rikkoutuu siinä vaiheessa, kun konkretiasta luisutaan semanttiselle tasolle väittelemään sanojen merkityksistä, kun tiedostamme että sanat ovat symboleja ja identiteettien etikettejä. Vastakkaisten aatteiden väliset kuilut kasvavat moninkertaisiksi, kun perustavanlaatuistenkaan sanojen merkityksistä ei enää ole yksimielisyyttä, ja silloin konsensus on mahdotonta, sillä sanojen ja kielen alla on enää itse todellisuus, tunteet tai väkivalta. Merkitykseltään kiistanalaisia sanoja ovat esimerkiksi “nainen”, “suomalainen” tai “väkivalta”, ja miksei myös “viha”. Minun ei välttämättä kannata edes yrittää määritellä näitä sanoja, sillä määritelmiä on monia, ja niistä yhden valitseminen tarkoittaa usein puolen valitsemista ideologisessa kamppailussa jo ennen kuin edes ehdin käyttää kyseistä sanaa. Tähän tultaessa aito keskustelu ei itse asiassa enää ole mahdollista, eikä strategisesti kannattavaa ainakaan poliitikoille, jotka tarvitsevat huomiota enemmän kuin totuutta. Keskustelun tultua mahdottomaksi voimme harjoittaa suoraa toimintaa tai esimerkiksi deplatformaamista (deplatforming), mutta onko se viisasta? Jokaisessa tilanteessa on vedettävä erilliset johtopäätökset, mutta esimerkiksi Ruotsin parlamentaarista politiikkaa tarkastellessa on syytä sanoa, että etabloituneiden puolueiden ja niiden edustaman dominantin ideologian eli uusliberalismin tai sosiaalidemokratian harjoittama Ruotsidemokraattien (Sverigedemokraterna, SD) eristäminen on ollut tehoton ratkaisu, joka pitkällä tähtäimellä heikentää yhteiskunnan koheesiota ja kansalaisten luottamusta järjestelmään. Amerikassa esimerkiksi filosofian popularisoija ja kropotkinlaisittain nimetyn vasemmistolaisen breadtube-skenen vaikuttaja Natalie Wynn on hiljattain joutunut jonkinasteisen deplatformauksen uhan alle tiettyjen toissukupuolisuutta ja persoonapronomineja koskeneiden lausuntojen jälkeen. Wynn, joka itse on transnainen ja ennestään lehdistön maalaamana alt-right-nuorten deradikalisoija, on myös vastaanottanut anka-
raa kritiikkiä yhteistyöstään pornotähti Buck Angelin kanssa. Angel on transmies, joka myös tunnetaan poliittisesti epäkorrekteista mielipiteistä. Ottamatta kantaa itse asiaan, väitän että ainakin anglosfäärin vasemmistossa ilmenevä ideologinen puritanismi on erittäin haitallista, ellei jopa toksista. Youtubessa vaikuttaa myös kanadalainen psykologian professori Jordan Peterson, joka pari vuotta sitten vieraili Suomessakin. Peterson vetoaa erityisesti nuoriin miehiin ja on jo useita vuosia saanut kritiikkiä ajatuksistaan koskien muun muassa sukupuolta, vasemmistolaista ajattelua sekä evoluutiopsykologiaa. Itse en ole paneutunut syvällisesti kummankaan henkilön työhön, mutta oireellista on mielestäni juuri se, että Petersonin ja Wynnin vastaanottamat kritiikit takertuvat pinnallisiin, yhteydestään poistettuihin julkilausumiin. Erona on se, että oman leirin sisäinen kritiikki repii Wynnin yleisöä kahtia, kun taas Petersonin valmiiksi oikeistolaisvoittoinen yleisö tietysti kokee vasemmistolaisen kritiikin oikeuttavana. Molempien vaikuttajien menestys perustuu juuri defamiliarisaation voimaan: sissisodan periaatteiden mukaisesti he ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa, eli sellaisessa ideologisessa positiossa, josta käsin automaatiota pystyy murtamaan. Petersonin ajattelun esoteeriset ja jungilaiset puolet korreloivat feministisen noituuden suosion kanssa, ja kompensoivat evoluutiopsykologian kyynisyyttä, joka kuitenkin vaikuttaa vastapainona kriisiytyneen liberalismin idealismeille. Wynn taas on vasemmistoliberaalina onnistunut omaksumaan eräänlaisen sarkastisen tai jopa nihilistisen tyylin tai muodon, joka pystyy lähestymään uuden oikeiston kulttuuria sosiaalisessa mediassa, ja siten myös uudistamaan vasemmistoa. Väitän että molemmille yhteistä on avarakatseisuus, joka Wynnin tapauksessa konkretisoituu erilaisia ajattelutapoja edustavissa hahmoissa. Ja juuri tuo ajattelun ekletismi on sellainen ominaisuus jota vaaditaan nykymaailmassa, jonka ideologiset rakenteet eivät enää vastaa sitä alustaa jolle ne kerran rakennettiin. Donald Trump suorastaan säteilee tätä kaaoksen magiaa, mutta sitä voi käyttää eri tavoin.
”Kun uudet sukupolvet, niin sanotut “zoomerit”, astuvat esiin tästä 1900-luvun varjosta, he katsovat taakseen, ja heidän silmiään kohtaakin historian sokaiseva kirkkaus.”
6
4•2019
Teema
VASTARINTAA VENÄJÄLLÄ -
4•2019
A
Viha
PUŠKINISTA PUSSY RIOTIIN
rtemi Troitskin (s.1955) Vastarintaa Venäjällä – Puškinista Pussy Riotiin (Into, 2019) valaisee mielenkiintoisella tavalla erilaista Venäjää – anarkistien, taiteilijoiden, dandyjen, stiljagojen ja hipstereiden maata. Troitski tarjoaa katsauksen erilaisiin nuorisoliikkeisiin parin viimeisen vuosisadan ajalta. Hän nostaa maljan kaikille niille sukupolville, jotka ovat väsymättä nousseet perivenäläistä, autoritaarista valtaa ja virallista kulttuuria vastaan.
Vilhelmiina Vilhunen
Dandyt, dekabristit, tarpeettomat ihmiset ja nihilistit Troitski lähtee liikkeelle 1800-luvun dandyista, jotka ovat tärkeitä Venäjän historiassa, ei vähiten siksi, että heistä kuuluisimpia lienevät runoilija Aleksandr Puškin ja filosofi Pjotr Tšaadajev. Dandyismi oli nuorten aristokraattien liike, joka levisi Englannista ja Ranskasta koko Eurooppaan, ja sitä voidaan pitää kaikkein ensimmäisenä nuorison alakulttuurina. Dandyilla ei varsinaisesti ollut ideologiaa, mutta heillä oli hienostunut tyyli ja tapa käyttäytyä. Venäläisten dandyjen erikoispiirteenä oli suoranainen pröystäily, sillä heidän pukeutumisessaan kaikki meni överiksi: liivinnapit olivat kookkaita timantteja ja kelloja oli ranteissa pareittain. Sotaväen dandy paheksui pakollista univormua, mutta soi itselleen vapauksia muissa ulkonäköseikoissa: puuteri, poskipuna, korsetit, olkatoppaukset ja korvakorut olivat suosittuja. Nikolai Gogol kuvaili Pietarin pääkadulla käyskenteleviä dandyja novellissaan "Nevski Prospekt": ”[...] Luoja miten outoja luonteita Nevskillä tapaakaan!” Jos dandyilla oli tyyliä, mutta ei niinkään tavoitteita, niin heitä seuraavilla dekabristeilla oli tavoite, mutta ei tyyliä. He olivat aristokraatteja, yleviä, sivistyneitä, hyvin nuoria henkilöitä, joilla oli suuria vapaudellisia pyrkimyksiä. He olivat myös poliittisesti radikaalimpia. Muutamista upseereista koottu salaseura yritti murhata tsaarin ja vapauttaa maansa. 7
Viha
Teema
Heidän tehtävänsä epäonnistui traagisesti, ja siitä seurasi teloituksia ja elinkautisia pakkotyörangaistuksia Siperiassa. Heistä jäi kuitenkin elämään käsite ”vuoden 1825 ihmiset”, sillä heidän intohimonsa ja ihanteellisen käytöksen tavoitteensa loivat moraalisäännöstön kaikille heidän jälkeensä tulleille edistysmielisille venäläisille. Dekabristien epäonnistumisen jälkeen kirjailijat tarttuivat aseisiinsa ja loivat joukon fiktiivisiä henkilöhahmoja, jotka lahjakkuudestaan ja hyvistä tarkoitusperistään huolimatta eivät saaneet tyydytystä elämään. Heitä kutsuttiin nimellä ”tarpeettomat ihmiset”, ja hahmot perustuivat tosielämän ihmisiin. Leo Tolstoin Pierre Bezuhov, jota hän kuvailee Sodassa ja rauhassa, tiivistää tarpeettoman ihmisen tuntemuksia hyvin: ”Menipä hän minne tahansa ja ryhtyipä hän mihin tahansa, pahuus ja valhe olivat kaikkialla vastassa ja sulkivat häneltä kaikki toiminnan tiet. Ja elää ja toimia hänen sentään täytyi. Kauheata oli olla näiden ratkaisemattomien elämänkysymysten kalvamana, ja siksi hän heittäytyikin ensimmäisten viettelysten syliin unohtaakseen nuo ai-
kissa mahdollisissa piireissä, juopotteli mielellään, osti tauluja, rakennutti, mutta enimmäkseen sentään lueskeli.”
Vaikka tarpeettomien ihmisten henkilögalleria tuli valmiiksi jo noin 1860 paikkeilla, niin Troitski muistuttaa, että se ei tarkoita sitä, etteikö elämä Venäjällä antaisi kaikille koska tahansa mahdollisuuden olla tarpeeton ihminen! Nihilistit puolestaan olivat joukko, joka kutsui itseään mieluummin ”ajatteleviksi realisteiksi”, ”edistykselliseksi nuorisoksi” tai ”uusiksi ihmisiksi”. He olivat nuoria ja heidän filosofiana oli mm. luonnontiede ja ateismi. Nihilistit eivät tunnistaneet vallanpitäjien auktoriteetteja, eivät piitanneet taiteesta (”kyllä saapaspari aina Shakespearen voittaa”) ja halveksuivat lämmintä vaatetusta. Talvella pukeuduttiin kesätakkiin, jonka päälle laitettiin lämmin huopa. Kevyt pukeutuminen oli terveellistä ja hygieenistä. Nihilistien parissa versoi yllättäen muuten ripaus feminististä aatetta. Nuoret alkoivat kannattaa naisten vapautumista, vapaata rakkautta ja kommuuniasumista. Paperiavioliitoista tuli yleisiä ja ne vapauttivat monet naiset
8
kotiorjan asemasta ja mahdollistivat toiminnan patriarkaalisessa yhteiskunnassa.
Kumoukselliset terroristit ja mustasotnialaiset 1870-luku oli sekasortoinen ja ristiriitainen vuosikymmen. Venäläinen klassinen kulttuuri kukoisti, vapaudet lisääntyivät, edistysmielisiä uudistuksia toteutettiin yhteiskunnassa, mutta sekä väkivaltainen että väkivallaton protestiliike kasvoivat. Aleksanteri II yritettiin murhata monta kertaa ja hanke onnistui viimein 1881. Tämä erityisen kiintoisa tapaus liittyy kumouksellisten terroristen ei-maltilliseen alaryhmään (Kansan tahto), joka onnistui haalimaan riveihinsä useita satoja aktivisteja ja tuhansia kannattajia. Onnistuneen salamurhan suunnitteli Pietarin entisen kuvernöörin tytär, 27-vuotias Sofia Perovskaja poikaystävänsä Andrei Željabovin kanssa. Teon jälkeen Perovskaja tunnistettiin ja otettiin kiinni, Željabov oli ehditty vangita jo ennen murhaa. Perovskaja ja Željabov olivat kuin Venäjän Bonnie ja Clyde. Heidät hirtettiin yhdessä 3.4.1881. Silminnäkijän mukaan ”hirttolavalle vietyjen kasvot olivat valoisampia ja riemukkaampia kuin niiden, jotka ympäröivät heitä”. Nuorisoliikkeiden lisäksi on syytä mainita Venäjän historiassa harvinainen, ehkä jopa ainutlaatuinen poikkeustapaus, jossa maanlaajuinen ruohonjuuritason liike ei ollut nuorisoliike, vaan nuorison vastainen liike. Kyseessä oli mustasotnialaiset, sekalainen seurakunta käsityöläisiä, talonmiehiä, puodinpitäjiä, kirkonpalvelijoita, poliisikonstaapeleja, varkaita ja muuta kaupunkien alaluokkaa, joita yhdisti ylpeys venäläisyydestä ja ortodoksisuudesta. Heidän tähtäimessään olivat kumoukselliset, liberaalit, juutalaiset ja opiskelijat, joita he mukiloivat, ryöstivät ja tappoivat. Koulutettujen nuorten mielestä äärikonservatiiviset mustasotnialaiset olivat häpeällinen ilmiö. Kulttuurielämän kärkinimet, kuten Tolstoi, Maksim Gorki ja Anton Tšehov vastustivat heitä jyrkästi, jonka vuoksi heitä pilkattiin juutalaisten paapojiksi. Mustasotnialaisten toiminta oli huipussaan vain 1905–07, jonka jälkeen se hiipui vähitellen.
”Jos dandyilla oli tyyliä, mutta ei niinkään tavoitteita, niin heitä seuraavilla dekabristeilla oli tavoite, mutta ei tyyliä.”
naiset kysymykset. Hän seurusteli kai-
4•2019
Teema
4•2019
Viha
Futuristit, Komsomol, katulapset ja stiljagat Tulevalaiset eli futuristit nousivat maailmanlaajuiseen tietoisuuteen julkaisemalla ensimmäisen runokokoelmansa 1910 ja skandaalimaisen manifestin Korvapuusti yleiselle maulle 1912. ”Vain me olemme aikamme todelliset kasvot. Menneisyys on tukahdutettava. […] Puškin, Dostojevski, Tolstoi ym. on heitettävä yli laidan Nykyajan Höyrylaivasta […]” Manifestin kirjoittivat hotellihuoneessa yhden päivän aikana neljä nuorta miestä: Velimir Hlebmnikov, David Burljuk, Aleksei Krutšonyh ja Vladimir Majakovski. Liike ei ollut yhtenäinen, mutta manifestin kirjoittajat kuuluivat pietarilaiseen ydinryhmään. Heitä viehätti tulevaisuuden palvonta, menneisyyden taiteellisten dogmien hylkääminen sekä radikaalit runokokeilut, joissa pisimmälle menivät Hlebnikov ja Krutšonyh, jotka loivat oman autonomisen kielensä nimeltään zaum. Sana zaum tarkoitti ennen futuristeja ainoastaan viisastelua tms. mutta futuristit antoivat sille uuden merkityksen, joka nojautui siihen, että sana koostuu tarkemmin katsottuna kahdesta osasta za (takana) ja um (järki). Bolševikkien valtaantulon myötä Venäjällä (ja 1922 perustetussa NL:ssa) luotiin ensi kertaa nuorisopoliittinen ohjelma ja järjestö nimeltä Komsomol, jonka avulla pyrittiin kontrolloimaan nuorison elämää. Siihen kuului miljoonia 14–28-vuotiaita nuoria, jotka käyttivät yhdenmukaisia rintamerkkejä ja opettelivat ulkoa samat laulut ja tekstit. Sitä voi kutsua Venäjän historian suurimmaksi nuorisojärjestöksi, joka oli läsnä kaikkialla. Kontrollin ulottumattomissa oli kuitenkin pitkään yksi osa nuoresta polvesta, besprizornikit eli katulapset. He olivat iältään vain noin 6–17-vuotiaita ja asuivat autiotaloissa, kellareissa, ullakoilla, junavaunuissa ja rautatieasemilla. He pelasivat korttia, joivat, polttivat ja nuuskasivat kokaiinia, joka oli tuolloin halvempaa kuin alkoholi. Katulapseksi päätyi helposti. Taustalla oli 1. maailmansota, muutama vallankumous, sisällissota, ja miljoonia kuoli kulkutauteihin sekä nälkään. Lapsia jäi orvoiksi, ja vuonna 1922 heitä oli ainakin 7 miljoonaa. Päivisin lapset liikkuivat kaupungilla ja toreilla ansaitsemassa elantoaan. He ryöstelivät ohikulkijoita ja harjoittivat
usein prostituutiota. Yksi keino selviytyä oli myös kerjääminen, laulaminen ja tanssiminen. Koska lapsilla ei ollut soittimia, säestys hoidettiin lusikoilla ja melodioiden soittamiseen käytettiin hampaita. Repertuaarissa oli surullisia valitusvirsiä, rikollisuudesta kertovia balladeja ja ajankohtaisia pilkkalauluja: ”Kerranpa Kiovan asemalla panssariauto räjähti. Sirpaleita täynnä oli asemahalli, kuskista ei jäänyt kuin kulli […]”. Katulapsia vastaan taisteltiin epäjärjestyneesti. Jotkut ottivat heitä kiinni ja lähettivät laitoksiin, joissa heidät desinfioitiin ja yritettiin saada liittymään Nuoriin pioneereihin. 20-luvun lopulla heitä lähetettiin maaseuduille huutolapsiksi kolhooseihin. Noin vuodesta 1947 eteenpäin alakulttuurin saralla vaikuttivat stiljagat. Heitä oli joitakin tuhansia, ja heitä voi kutsua länsimielisten ja musiikin ympärille kehkeytyneiden neuvostoliittolaisten alakulttuurien esi-isiksi, tyyliniekoiksi, joita kiinnosti lähinnä tanssiminen, mm. boogie woogie, jitterbug ja lindy hop. Heidän epävirallinen tunnuslaulunsa oli Glenn Millerin Chattanooga Choo Choo. Chattanoogaan lähtevästä junasta kertova laulu kenties symbolisoi stiljagoille unelmaa kaukaisesta Amerikasta, johon neuvostoihminen ei voinut kuitenkaan koskaan päästä. Stiljagoille vaatteet ja hiustyyli olivat yhtä tärkeitä kuin dandyille aikanaan. Liikkeen ollessa suosionsa huipulla heidän tyylinsä muistutti englantilaisten teddypoikien muotia: takit olivat pitkiä ja räikeän värisiä, oli raidallisia ja ruudullisia kuoseja sekä tiukkoja housuja, jotka jättivät nilkat paljaiksi. Monet pitivät kirjavaa solmiota ja käyttivät läskipohjakenkiä. Myös havaijipaidat olivat suosittuja, sekä rasvattu pompadour ja siimanohuet viikset. Stiljagat katsoivat muita ihmisiä alaspäin ja kutsuivat neuvostokansalaisia moukiksi. Vuonna 1957 heidän alakulttuurinsa koki iskun, josta se ei enää toipunut. Tuona kesänä Neuvostoliitossa järjestettiin Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaalit. Maahan saapui ensimmäistä kertaa sitten vuosikymmeniin valtava määrä nuorisoa, myös amerikkalaisia. Stiljagoille se oli unelmien täyttymys, mutta samalla heidän illuusionsa särkyivät, sillä kävi ilmi, että heidän matkittu olemuksensa oli kymmenen vuotta jäljessä länsimaises-
"[Futuristeja] viehätti tulevaisuuden palvonta, menneisyyden taiteellisten dogmien hylkääminen sekä radikaalit runokokeilut.”
9
Viha
Teema
ta muodista. Stiljagat käytännössä katsoen katosivat 50-luvun loppuun mennessä ja Neuvostoliittoon saapui rock ’n’ roll. Heidän jälkeensä tulivat sellaiset nuorisokulttuurit, kuten kuusikymmenlukulaiset, Beatles-fanit, hipit, rockfanien alakulttuurit, mafiaveljet, uusvenäläiset, mitkat, gopnikit jne.
Nykyaika: hyvän tahdon alakulttuuri ja radikaali performanssitaide Troitski kirjoittaa kirjansa lopussa, että nykyään Venäjällä ajattelevien nuorten suosituin teko on maastamuutto. Vuoden 2015 tienoilla sille keksittiin uusi ilmaisu, poravalismi, joka tulee sanaparista pora valit (aika häipyä). Toinen mahdollisuus on sisäinen emigraatio. Provinsseissa uusi underground-kulttuuri on selvästi kasvussa. Yksityiskodeissa on alettu pitää konsertteja, luentotilaisuuksia ja kulttuurisalonkeja. Pieniä teattereita perustetaan ja runoiltojen traditio on elpymässä. Rock-bändit laulavat taas äidinkielellään ja tekevät lauluja todellista elämästä. Parasta Troitskin mukaan venäläisessä nuorisokulttuurissa on tällä hetkellä vapaaehtoisliikehdintä. Ensimmäinen buumi oli 2010, kun Venäjä kärsi metsäpaloista, ja virallisten tahojen avuttomuus sai tuhannet kaupunkilaisnuoret liikkeelle. Ilmiö vakiintui ”hyvän tahdon alakulttuuriksi”. Vapaaehtoisten lisäksi siihen kuuluu suuri joukko hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka suojelevat niin luontoa kuin historiallisia muistomerkkejä ahneilta gryndereiltä. No mitä muuta Venäjällä on nykyään? Troitskin mukaan hipstereiden tyyppisiä hedonisteja on hiukan vähemmän kuin ennen talouskriisiä, mutta sen sijaan eskapistien (cybergoottien, steampunkkareiden, anime-harrastajien, larppaajien) ja virtuaalisessa verkkomaailmassa elävien määrä on kasvanut. Facebook ja sen vuonna 2007 perustettu venäläinen vastike VKontakte ovat siirtäneet kanssakäymistä nettiin, mikä on tehnyt nuorisokulttuurien tarkastelusta mutkikkaampaa. Troitski nostaa esiin myös muutamia mielenkiintoisia, varsin järisyttäviä tempauksia ja kannanottoja radikaalin perfor-
manssitaiteen piiristä. Esimerkkinä Voina-ryhmän vuoden 2008 performanssi Dekabristien muistolle, jossa keskellä kirkasta päivää hypermarketin valaisinosastolla "hirtettiin" kolme vierastyöläistä ja kaksi homoa, joista toinen oli lisäksi juutalainen. Ryhmän ideana oli näyttelemisen keinoin tuoda esiin yhteiskunnan vieraskammoa ja homofobiaa. Monille on tuttu myös esimerkiksi feministisen ja Putin-vastaisen Pussy Riotin tempaus Punaisella torilla vuonna 2012, kun he esittivät kappaleen, jonka kertosäe kuului: ”Kapina Venäjälle – Putinilla meni paskat housuun!” Hieman myöhemmin he yrittivät esittää uuden kappaleen Moskovan Kristus Vapahtajan katedraalissa, mutta heidät keskeytettiin ja useat heistä vangittiin. Pussy Riotin lisäksi viime vuosien merkittävimpiä aktionisteja on ollut taiteilija Pjtr Pavlenski, joka teki ensimmäisen performanssinsa Pietarin pääkadulla Nevski Prospektilla Pussy Riotin tukemiseksi. Aktion nimi oli Ommel, ja siinä hän ompeli huulensa langalla yhteen. Pavlenskin seuraavan aktion nimi oli Ruho, siinä taiteilija asettui makaamaan piikkilangan sisään kääriytyneenä Pietarin paikallisparlamentin rakennuksen eteen. Kolmas hänen aktioistaan oli Fiksaatio, jossa alaston Pavlenski vasaroi isolla naulalla kivespussinsa kiinni katukivetykseen Punaisella torilla. Pavlenski on myös myöhemmissä aktioissaan muun muassa leikannut palasen irti korvastaan ja valanut bensiinillä FSB:n (ent. KGB) päämajan puisen ulko-oven ja sytyttänyt sen palamaan. Vuoden 2016 lopussa Pavlenski joutui perheineen lähtemään maasta. Summa summarum, Troitskin teos Vastarintaa Venäjällä nostaa mukaansatempaavalla tavalla esiin venäläisen yhteiskunnan nuorta vimmaa, ryhmittymiä, jotka ovat marginaalista käsin pyrkineet muuttamaan omaa maataan. Artemi Troitski on itsekin yksi Venäjän tunnetuimmista toisinajattelijoista, joka emigroitui perheineen Tallinnaan vuonna 2014 huomattuaan, että venäläisissä kouluissa ja päiväkodeissa yritettiin tuputtaa hänen lapsilleen isänmaallista ja sotilaallista kasvatusta. Troitskin teos tarjoaa historiallisen katsauksen lisäksi näkökulmia myös nykytilanteeseen ja tulevaisuuteen.
”Parasta Troitskin mukaan venäläisessä nuorisokulttuurissa on tällä hetkellä vapaaehtoisliikehdintä.”
10
4•2019
Teema
4•2019
Toiminnan ja meditaation rajamailla: fragmentaarisia ajatuksia Hanna Rentolan esikoisromaanista Hanna Rentola: Heinäkuu (Pesä, 2019).
E
hkä ihmeellisin vaikutelma, niistä monista lukuisista, jotka hahmottuivat lukiessa Hanna Rentolan esikoisromaania Heinäkuu, on se, kuinka teos tasapainottelee intensiivisen toiminnan ja meditatiivisen reflektion välillä. Tämä vastakkaisuus on selvästi havaittavissa, muttei yksinkertaisesti eroteltavissa. Liikkeen ja pysähdyksen välissä on kielen ja kerronnan peilaama subjekti, Juuli Puronen. Juuli Puronen on kahden lapsen äiti, joka jää yksin kotiin heinäkuuksi, kun aviomies karkaa pitkälle työmatkalle. Juuli ei millään pysty samaistumaan rivitalon ympäristön sosiaaliseen arkeen. Naapuri, joka saa kerronnan syövereissä epiteetin ”pesukonenainen”, yrittää pirteästi ja tunkeilevasti tehdä tuttavuutta Juulin kanssa, mutta Juuli näkee hänet kaksiulotteisena ja banaalina persoonana. Sen sijaan kahvi ja Doctor Who ovat hänelle tärkeitä, samanaikaisesti sekä pakoreittejä että kokemuksen välittäjiä. Kun kaikki ympärillä tuntuu pinnalliselta ja turhalta, Juuli syvenee omaan televisiosarjojen ja kofeiinin
Kritiikki
Esko Roininen
kyllästämään fantasiaan. Kahvia juodaan niin paljon, että pelkästä lukukokemuksesta uhkaa tulla flimmeri. Kahvia ei vain ja ainoastaan juoda, vaan sitä ajatellaan, sen olemukseen syvennytään. Kahvin suhde aikaan on alituinen reflektion kohde, Juuli ajattelee sen tuovan lisää tunteja elämään, jossa joka sekunti merkitsee, vaikka kahvi myös nopeuttaa ja saa ajan kulumaan nopeammin. Kahvin paradoksaalisuus ajan ja sen kulumisen suhteen kuvaa kiehtovasti sitä, miten Juuli asettuu ajan vietäväksi, miten tunnit ja päivät vaihtuvat hänessä. Aika on myös jotain, joka ei pelkästään kulu, vaan jättää jälkensä. Menneisyyden muistikuvat eivät jätä Juulia rauhaan edes äärimmäisen kiireen ja huolen keskellä, vaan hän elää samanaikaisesti jokaista elämänsä hetkeä. Kerronta ja tarina piirtävät selvät rajat heinäkuun, Juulin ja lasten arjen haasteiden, jokapäiväisen toisteisuuden ympärille. Usein tuntuu siltä, kuin lukisi eräänlaista arkikokemuksesta abstrahoitua mantraa. Teoksen poeettinen syvyys on ikään kuin sisään koodattu tähän mantraan. Aluksi vaikuttaa siltä, että ensisivuilla mainittu fantastinen kertojaolento levittäisi katseltavaksemme eräänlaisen toisteisen, materiaalisesti käsinkosketeltavan tarinan. Toisteisuus, yhä uudestaan tehtävät aamupalat, yhä uudestaan juodut kahvikupit, päätyminen yhä uudestaan televisiosarjojen sisäisen reflektion ääreen, syvenee, jolloin todellisuuden ja unen välinen raja on hankalasti havaittavissa. Tällöin teos todellisesti alkaa. Heinäkuu on todellista arjen poetiikkaa, ja tietyssä mielessä hyvä esimerkki tämän vuosituhannen surrealistisesta romaanista juuri siksi, ettei se näe arkea ja taikaa erillään, vaan näkee taian sisäänkirjoitettuna arjen toisteisuuteen. Arkea tutkimalla, asettamalla arki ja jokapäiväisyyden toisteisuus, kuten André Breton toteaisi, tarkasteltavaksi avoimena heiluriovineen, pääsemme kosketukseen ja kokemukseen sen todellisen kauneuden, ja myös kauheuden kanssa. Tämä on ansiokasta etenkin jo siksi, että surrealistinen poetiikka on aina ollut hyvin vahvasti miesten juttu, kuin kierretty poikamiehen seksuaalisen yksinäisyydenkokemuksen ympärille. Rentolan romaani näyttää kerronnallisin häilyvyyksin äidin kokemusmaailman upottavan syvyydenkokemuksen, mikä on feministisesti äärimmäisen arvokasta. Se laajentaa käsitystä arjen surrealisti-
11
Viha
Teema
sesta kokemuksesta, ja antaa toivon siitä, että surrealismi ja realismin maagisuus ovat kirjallisia keskittymiä, jotka eivät ole välttämättä lukkiutuneet omaan ahtauteensa, vaan ne ovat laajennettavissa eri kokemuksiin, tutkittavissa erilaisissa subjekteissa (tai subjektittomuuksissa). Äiti ei ole poikamies, vaan osa hänen kokemuksestaan ja minuudestaan elää hänen lapsissaan, joiden kautta hän elää. Aviomiehellä Panulla on harvinaislaatuinen ”vapaudu vankilasta -kortti”, sillä hän on jo kerronnan alettua muualla, eikä hänestä sen kummemmin kuulla.1 Sen sijaan äiti hapuilee intersubjektiivisen kokemuksensa rajamailla. Tähän minuuden ja toiseuden ristiriitaan perustuu Rentolan romaanin toiminnan ja meditatiivisuuden vaihtelevuuden ydin, ja myös niiden yhtenäinen liitto. Hyvin usein olemme kosketuksissa niissä päättymättömissä reflektioissa, joita kerronta tarjoaa Juuliin hyvin syvään fokalisoituen. Tällöin kieli on leveää ja päättymätöntä, lauseet venyvät, ajatukset ailahtelevat. Tämän virtaavuuden päättää yhtäkkiä perheen pienin lapsi Simba, joka ei suostu pesemään käsiään, syömään mitään muuta ruokaa kuin puuroa ja juoksee jokaiseen paikkaan johon kielletään menemästä. Tällöin kieli typistyy äärimmilleen, meditatiivisen reflektion keskeytyessä, kun sykähdyksenomainen toiminta alkaa. Simba on täysin suostumaton minkäänlaiseen neuvotteluun tai tästä seuraavaan sopimukseen. Hänen uhmaikänsä on kuvattu henkeäsalpaavasti, suorastaan niin jännitteisesti ja armottomasti, että meinasin ainakin itse useaan otteeseen vihanpurskahduksen hetkenä heittää kirjan suoraan seinään. Simban vaatimus omaan riippumattomuuteensa ja itsenäisyyteensä on äärimmäinen. Silti Juuli samaistuu häneen
4•2019
kahdesta lapsesta vahvemmin. Toinen lapsi Kosmo asettuu Simban vastakohdaksi, ja on taas äärimmäisen rauhallinen, jopa passiivinen. Kosmon kautta Juuli on yhteydessä pysähtyneisyyteen ja olemisen meditatiivisuuteen, tai jopa tyhjyyteen ja äärimmäiseen ei-olemiseen. On hyvin tärkeää nähdä, kuinka nämä kaksi lasta vetävät Juulia hyvin erilaisiin suuntiin, ja kuinka Juuli taas pysyy heidän välillään merkittävänä linkkinä. Simba vetää fokalisoidun subjektin, Juulin, toimintaan ja maniaan, kun taas Kosmo vetää häntä television ääreen, johonkin paikkaan, jossa aika pysähtyy ja lakkaa olemasta. Simban todellisuudessa jokainen sekunninpuolikas on konkreettinen ja suuntautunut. Romaanin läpi toistuu hyvin vahva ajatus siitä, että minuudessa on jotain sellaisenaan arvokasta ja rönsyilevää, joka ansaitsee tulla kuvatuksi, teoksen sanoin peilatuksi. Tätä peiliprojektia varten teos lähettää korkeamman todellisuuden kertojahahmot, joiden tehtävä on suorittaa tämä eräänlainen hämmennystyö, reflektioprojekti, joka on sisäisen ja ulkoisen rajamailla. Tämän projektin mahdottomuus, sen vääjäämätön luisuminen kohti epäonnistumista, ilmenee kuitenkin toistuvasti. Juuli tuntee ylemmät kertojahahmot unissaan eräänlaisina ihon alle sukeltavina henkinä, mutta niiden läsnäolo, toisin sanoen hänen sisäisen eheytensä ja ykseytensä kyseenalaistava kokemus, saa hänessä hetkellisesti aikaan vain pelkkää kauhua. Väitän, että tämä peilaus onnistuu teoksen edetessä ikään kuin vahingossa, vaikka fantastiset kertojaolennot luulevatkin joutuvansa harhaan. Juuli asettuu peilatuksi juuri binaarisissa jännitteissä, joista ehkä selvin ja merkittävin esimerkki on lapsien asettuminen passiivisuuden ja toiminnan vastakohdiksi. Nämä jännitteet kyseenalaistetaan teoksessa dekonstruktioon saakka.
”Usein tuntuu siltä, kuin lukisi eräänlaista arkikokemuksesta abstrahoitua mantraa. Teoksen poeettinen syvyys on ikään kuin sisään koodattu tähän mantraan. ”
1
Panuun ollaan tarinan aikana yhteydessä muuta-
maan otteeseen puhelimitse, mutta hänellä on harvoin aikaa puhua. Syvemmin Panu tulee esille Juulin takautumissa, joissa hän muistelee heidän tapaamistaan. Aviomiehen läsnäolo on siis teoksessa poissaolevaa,
12
mutta muistojen ja tunteiden kautta hän on silti epäsuorasti läsnä.
Kritiikki
Teema
Taide
4•2019
Viha
13
Joonas Sojakka
Teema
4•2019
12 askelta rakkauteen
1. askel Katseemme kohtaavat.
2. askel Olemme yksin.
3. askel Näytät linnunradalta.
4. askel Olen vaikutuksen alaisena. Olet humalassa. On täysikuu.
5. askel Hankkiudut eroon alushousuistasi. Rakastelemme aamuun kuin vanhat jumalat. 6. askel Tuon Lethen virtaa, kun sä pyydät viiniä. Juon sun silmistä. En haluu lähtee, et haluu lähtee.
14
Taide
Teema
4•2019
Viha
Me luetaan kortteja, jotka paljastaa puolia, ja nuolia sydämen ympärillä. Sä sanot että sua on satutettu ja mä sanon että mua on myös satutettu ja kannan sitä mukanani. Mutta me ei haluta kantaa mitään just nyt ja me jätetään kaikki, kaikki maahan, ja riisutaan vakavuutemme ja aikuisuutemme, ja elämä virtaa.
7. askel Sinä täytät mut Kaikki lauseeni alkaa Etunimelläs Toit kahvia, enkä halua käyttää sitä, koska sitten sinua ei enää ole täällä niin paljoa. Sitten lisää katseita ja haaveita ja mukana kannettavia hammasharjoja ja unohtuneita hiuslenkkejä. Sitten kaksi yhteen sopivaa kahvikuppia ja yöpaita mun luona. Sitten katselemme vuokra-asuntoja etelään päin suunnatuilla ikkunoilla, koska tarvitset valoa.
8. askel Lähdet töihin tai jonnekin suutelematta ja sanomatta, että olen ihana ja rakastat minua. Vihaan sinua hetken sen vuoksi, mutta tarvitsen sinua vielä ja hautaan kasvoni tyynyyn, jolla pääsi lepäsi, ja hiustuotteittesi tuoksu palauttaa sinut takaisin kotiin ja syliini, ja voin kastaa sormeni silkkisiin hiuksiisi. Ja suutelet minua kaikkina muina päivinä ja sanot, että olen ihana ja rakastat minua.
Taide
15
Viha
Teema
4•2019
9. askel Tajuan, että minun pitää loukata sinua, että tästä runosta tulee parempi. Joten mietin jotain oikein henkilökohtaista ja arkaa. Jotain mustaa kaivan sisältäni ja sanon millä tavalla et riitä. Sanon, millä tavalla et riitä minulle.
10. askel Katsot minua, kun mietin miksi elän. Olet katsonut minua jo pitkään. Sanot, että olen aina vähän surullinen. Sanot, että mun pitää ensin rakastaa itseäni, mut on liian myöhäistä. Sanot, että mun kannattaisi hakea apua, mut en haluu syödä niitä pillereitä, jotka saa mut tuntemaan itseni eri ihmiseksi. Sitten sanot, että rakastat mua valtavasti, toivottavasti en luule muuta.
11. askel Vuodet kaiverramme toistemme graniittista pintaa. Kaikkia kauniita kuvioita ja välillä halkeaa. Ja välillä murtuu.
12. askel Sinä sanot, että sinun pitää olla yksin, ja yhtäkkiä lennät toiseen maahan, ja laitamme maailman korkeimmat vuoret ja syvimmät meret väliimme. Se tuntuu kylmältä keittiöveitseltä sydämessä. Se on syvällä. Mutta sekin on siellä paikallaan, niin kuin kaikki tuli, kivet ja tähdet. Kaikki, mitä sinä olet sinne tuonut.
16
Taide
Teema
4•2019
Vehka Hakonen
Lista asioista, jotka pistää vihaksi: - netin vihapuhe - miksi lentoveroa alettiin ajaa kunnolla vasta Herran vuonna 2019? - musiikkitieteen yliopistonlehtorin viran lakkauttamisaikeet - uusnatsit - kun ei muista sähköpostinsa salasanaa, vaikka vaihtoi sen pari päivää sitten - Game of Thronesin viimeisen kauden loppu - setäselittäminen - se kun Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa tehtiin suomalaista historiaa laittamalla mies- ja naisparit tanssimaan keskenään, mutta tuomarit kommentoivat naisten esityksessä vain näiden “kissamaisuutta”, “eroottista latausta” ja “miten ei kehdannut nousta pöydän takaa seisomaan, koska huhhuh”. Miespari sai sitten taas kommentteja tekniikasta, ylistystä ja kehuja oikein olan takaa. Kyrsii tuollainen pelleily!!! - se kun MSN Messengerin sarkasmihymiötä parempaa ei vain ole vieläkään keksitty - kun menet viimeinkin tenttimään antiikin kirjallisuuden tentin viiden vuoden jänistämisen jälkeen ja saat siitä arvosanan 2 - kun unohdat kirjoittaa Teemaan kolmatta kertaa putkeen ja päätoimittaja joutuu asiasta muistuttamaan - kirja 12 000 syytä olla onnellinen, joka on vain jäätävän pitkä lista asioista ja täysin turha, mutta ei sitä voi poiskaan heittää, koska se on saatu lahjaksi - suomalainen kehtaamattomuus, kun ei voi ottaa sitä vikaa kakkupalaa tai aloittaa sitä helvetin kakkua, ja sitten niitä turhia lahjojakaan ei voi edes kierrättää - kun jokaisella rekrytointifirmalla on oma hakemussivunsa, joka pitää aina täyttää, eikä vaan voi laittaa esimerkiksi sähköpostia - närästys (henkinen ja fyysinen) - Kokoomus - Rowlingin esiintulot ja se, ettei mokoma osaa lopettaa teostensa kommentointia ajoissa - Helsingin Sanomien timanttijuttujen maksumuuri - kirjastojen varausjonot - kun uudesta mekosta ratkeaa heti nappi, kun kumarrut vetämään juhlakenkiä jalkaan - nokkelat vitsit asiakaspalvelutyöntekijöille. “Voit pitää kuitin muistona.” Hehhehheh. - se kun ei keksi mitään iskevää tapaa lopettaa tätä listaa
Taide
17
Joel Mäkipuro
Teema
4•2019
Metsän keskellä oli bunkkeri, jonka katto sammaloitui. Seinässä oli pääkallo ja sääriluut ristissä. Jalkaterät eivät liikkuneet, polvet vain notkuivat paikoillaan. Kädet puristuivat nyrkkiin, vispasivat ilmaa. Valojuovat halkaisivat lattian keskeltä kuin salamaniskut. Vielä eilen jokainen katse jokaisessa kadunkulmauksessa oli ylitulkitsemasi. Olit shamppanjabaarissa katolla ja heittelit käsikranaatteja kaupunkiin. Ei, et unohtanut heitä, jotka sanoivat muuttavansa tämän maailman. ”Ja sitten maailma on täynnä rakkautta”, he sanoivat. He tekivät rakkaudesta kapitalistisen sarjatuotteen, jota myytiin kaikkialla. Heillä oli jo t-paitoja. ”Haluatko sinä sellaisen?” he kysyivät. Sinulla ei pohjimmiltaan ollut mitään yhteistä heidän kanssaan, mutta joitte viiniä yhdessä, kunnes erkanit heidän joukostaan kuin aave ja lähdit kotiin. Hedelmänkuoret kasautuivat vanitas-asetelmiksi keittiönpöydälle, pystyviivatapetit irtoilivat, maali lohkeili seinässä.
18
Taide
Teema
4•2019
Viha
Mustat kankaat peittivät bunkkerin seiniä. Astuit keskelle lattiaa ja kohtalot asettuivat vasten toisiaan kuin sileiksi hioutuneet timantit. Samanaikaiset rinnakkaistodellisuudet, poikkeustilat ja rituaalit ilmenivät. Moraaliset hybridit, joissa subjektit sulautuivat mustina volyymeina hypnoosiin. Himmeä hohde oli reunoiltaan terävä, kunnes symbolit yhtäkkiä katosivat jättäen jälkeensä tyhjiön ja sosiaalinen energia latautui yhä uusiin elementteihin. Pihalla odotettiin ufon laskeutumista ja tehtiin head bangingia. Muovinen lusikka hukkui pahviseen kahvimukiin kuin valtameren pohjaan vajonnut hylky. Sanoit, ettei sinulla olisi ollut mitään sitä vastaan, että maailma olisi loppunut juuri nyt. Olit kenttien vaikutuksen alainen, kenttien, joita oli rajattomasti. Erottauduit muista, teit distinktioita, aloit hiljalleen etääntyä. Nouseva aurinko heijastui Tuomiokirkon kupolista, etkä enää halunnut sytyttää maailmaa palamaan.
Taide
19
Ella Toivonen
Teema
4•2019
En tiiä. Mut noh, ihan sama. Joo tää loppuu. Anteeks. On kivaa et kyselet mun päivästä, mut välillä tuntuu et haluut tietää et missä oon minäki hetken. Tietty sul oli ollu fiiliksii jo kauan ja mul jonki aikaa, harmittaa ettei oltu pystytty puhuu.
Ystävä voi tuomita ja kertoa mielipiteensä, mutta ei kontrolloida toisen käytöstä. Vitun hirveetä tää kaikki. Hävettää nolottaa ahdistaa. Suututtaa. En oo pahoillani siitä et kieltäydyin seksistä.
Sen lisäks et pilataan omat elämämme, ei me saada muiden elämii pilata enkä jaksa tätä enää. Mä oon tehny väärin. Tai niiku toki sitä tekee parhaansa, mut on muuki elämä. Kommunikointi mun kanssa on tällasta koska oon minä. Mä oon pahoillani. Oliksä tullu siihe päätökseen aiemmin ku sillon yöl? Tai totesiksä et hyvä päätös sillon sunnuntaina?
Haluun ymmärtää ja nii ymmärränki et oot huolestunu, mut välillä se tuntuu aika raskaalta. Täs ei oo mitään järkee. Tää kuukaus on ollu vähän paha. Tai kesä.
En haluu kuunnella tollasta syyttelyy. Anteeks. Mä oon niin pahoillani.
Mua ei voi kiristää käyttäytymään tietyllä tavalla. Vitun vitun vittu.
20
Taide
Teema
4•2019
Viha
Ja voidaan jatkaa normaalisti. En tiiä voinko sanoa enää mitään, mitä en olis jo sanonu.
Taide
21
Viha
Teema
4•2019
Hatebook
Läskimaksa Joe Aikajana
Esittely: Opiskelee ainetta Elämänkoulu Lempilainaukset: Kaikki on paskaa, etenkin kusi. - Friedrich Nietzsche Bada bing bada boom - Theodor Adorno Juupasen juu sano rengit päissään. - Julia Kristeva
Tietoja
Kaverit 3
Kuvat
Arkisto
Lisää
7. syyskuuta 2015 Mitään en tässä kylmässä maailmassa vihaa yhtä paljon, kuin piuhoja. Niin, piuhoja piuhoja piuhoja, erinäisiä puoliturhia piuhoja, instrumenttipiuhoja, kuulokepiuhoja, mikkipiuhoja, antennipiuhoja, töpseleitä ja höpseleitä jotka huoneistossani levittävät itsensä muka vahingossa lattialle, ja alkavat solmiutua toisiinsa, samalla sitoen kaikki huonekalut ja irtaimiston yhteen epämiellyttäväksi, omituiseksi möykyksi. Siivotessa huonetta koetat epätoivoissasi löytää noitten piuhojen alkuperää, punoa ja solmia salaisuutta esille, mutta mitä kauemmin yrität, sitä enemmän itket ja huudat; nuo piuhat vain ilkkuen nauravat sinulle, sillä se on heidän elämäntehtävänsä tehdä huoneenomistaja hulluksi omalla sotkullaan ja kryptisyydellään! Tällä hetkellä mustan hyllyni kokonainen taso on täynnä erinäisiä piuhoja, jotka pitkän taistelun kautta sain siirrettyä lattialta tuolle tasolle; siinä on niitä instrumenttipiuhoja, mikkipiuhoja, AUX-piuhoja, antennipiuhoja, on kaikenlaisia typeriä piuhoja, jotka tuolla tasolla nyt vain nauravat ilkeästi minun epätöivoiselle siivousyritykselleni ja odottavat kieli pitkällään uutta hetkeä, jolloin he saavat taas heittäytyä lattialleni karkeloimaan ja pitämään iljettäviä yhteennitomisen ja sotkeutumisen juhliaan, tehden minut tuhannen kerran turhautuneeksi raukaksi. Milloin maailma päästää meidät oikeen tästä piuhavitsauksestaan eroon? 1 kommentti Meikämandoliini just joo kuule kyllä tällaset on kuultyu,,,,, ei kai sulla jääny ole aamulääkitys ottamatta kun tollasia kirjottelet????????
22
Taide
Teema
4•2019
Viha
9. helmikuuta 2014 Yks vähän kliseinenkin juttu, mikä ottaa kuiteskin aina aivoon, on kirpparille änkeilevät lastenrattaat. Ja joo, on paljon ihmisiä, jotka osaa toimia oikein ja olla niitten kanssa fiinisti, mutta puhun nyt nimenomaan siitä, jos ei ole minkäänlaista tilannetajua ja niitten rattaiden kanssa sitten hurjastellaan ympäri kämppää ihan hullulla spiidillä aivan kuin piripäissään, plus kesken kaiken vedetään kärryt levälleen hulluksi muuriksi niin ettei kukaan vaan vahingossa pääsisi ohitse. Niinku voi helvetti oikeesti, voin mäkin alkaa raahaa kojujen välissä tästä lähtien jotain singoilla varustettua tappajatraktoria perässäni, aika lailla yhtä vituttavaa. 4 kommenttia Patriarkka-Pate
MIKÄ SULLA OIKEEN ON LASTENRATTAITA VAS-
TAAN. JA ENTÄS SITTEN ÄIDIT JA PIRIPÄÄT. TÄHÄNKÖ TÄÄ SUVAITSEVAISUUS ON MENNY, OOT VARMAAN KOMMARIKIN Läskimaksa Joe Haista sinä kyrvänsyylä vittu! Ja lopeta se capseilla kirjottelu tai mä tulen ja PIÄKSEN sut! Patriarkka-Pate
KADUT TÄTÄ VIELÄ. ME NÄHÄÄN ÄIJÄ
SIT ROSIKSES ÄIJÄ, HAASTAN SUT OIKEUTEEN VÄHINTÄÄNKIN KAIKESTA. Läskimaksa Joe Kato kun mä tuun mihinkään rosikseen. Syö pääs. Ja lopeta se sukupuolien olettelu, me eletään vuotta 2014.
3. joulukuuta 2013 On se keskuskatu tähän aikaan vuodesta välkehtivä ja hehkeää jouluhenkeä täynnä oleva paikka. Mutta sitten kun pitäisi ihan vaan kahvimukille löytää roskista niin ei, ei ole, korttelin jos toisenkin saat siinä vittuuntuneena ravata, mutta tilanne ei muutu, roskiksia ei näy. Lähimmän roskiksen löydät tottakai sitten STOCKMANNISTA! Joku pirullinen markkinointikikka tässä haiskahtaa, ostoshelvetit houkuttelee ihmisiä roskiksilla, aika päheetä. 1 kommentti Anonyymi Skeptikko Minä olen tutkinut tätä aihetta pitkään. Kyseessä on Suojelupoliisin salaliitto ihmisoikeuksia vastaan, jonka suunnitelmana on muuttaa koko Suomen kansa gerbiileiksi vuoteen 2030 mennessä.
Taide
23
Viha
Teema
4•2019
29. lokakuuta 2013 Kauan aikaa tässä mietityttänyt nuo rainbowin saippuoiden nimet, jotka ovat luokkaa: hedelmän huuma, tuulen kuiskaus, paratiisin lumo, puutarhan tuoksu, sateen raikas, soijan sujahdus ja niin edelleen. Että kuka ihmeen happopää näitä nimiä on mennyt oikeen keksimään.. Omalla tavallaan noissa nimissä on samalla tollasta kamalan tyylitajutonta yliyrittämistä. Mutta en minäkään sen järkevämpi ole; päivästä toiseen ihmettelen eri saippuoitten nimiä, onko siinäkään sitten järkeä? 4 kommenttia Patriarkka-Pate
PITÄSKÖ SUN MIELESTÄ KAIKKI OLLA VAAN HAR-
MAAVALKOSTA NIINKU JOSSAIN NEUVOSTOLIITOSSA? KEKKOSLOVAKIAANKO HAIKAILET POIKA. REALITEETIT KOHILLEEN JA SILLEEN. KILPAILUKYKY JA KAIKKI. EI TÄÄLLÄ ASIAT SINUN PILLIN MUKAAN PONPI. MUUTA MUALLE JOS EI SAIPPUAT KELPAA. Meikämandoliini @Patriarkka-Pate, sananvappaus saatana!!!!! kyllä pitää olla jokasella oikeus huudella netissä mitä sulki syyhyn tuoyö,,,, taidat itte kapailla jonnekin sääntöyhteiskuntaan,,,,, kyllä nyt ollaan kovaa vauhtia menossa siihen orvelilaiseen yhteiskuntaan kun ei voi edes saippuoista sanoa mielipidettään,,,,,, tai heti joutuu sitten oikeuteen jostain kiihottamisesta saippuayhdistystä kohtaan,,,,,,,,, Anonyymi Skeptikko @Meikämandoliini, postmodernismin jälkeisessä informaatioyhteiskunnassa sananvapauden käsite on ymmärrettävästi problematioitunut ja muuttunut aikaisempaa kontekstiherkemmäksi, sillä erinäiset sosiaaliset mediat mahdollistavat toiseuden kiihkomielisen lynkkaamisen. Olemmeko ansainneet sananvapautta, kysyn? Patriarkka-Pate NAURETTAVAA ELITISMIÄ. KYLLÄ ME SUN ISMISI TIEDETÄÄN, JUMALA SINUT ARMAHTAKOON, JA KAPITALISMI JA ISÄMMAA. KAIKKI PITÄS LÄHETTÄÄ KUNNON METSÄÄN KYYKKYPASKALLE ÄIJIEN KESKEN NIINKU JOSKUS ARMEIJASSA SILLON, NII JOHAN ALKAIS ASIAT RATKEEMAAN JA PERSPEKTIIVIÄ TULEMAAN JUTTUUN JOS TOISEEN.
11. syyskuuta 2011 voi oikeesti sitä tunnetta kun sä koitat saada päähäs jotain sanaa mutta sitten sä et vaan muista sitä ja sitten kukaan muunkaa samassa huushollissa ei osaa auttaa sua koska niitten ÄO ei riitä muuhun kuin peukaloitten pyörittämiseen ja sitten sun koko essee pysähtyy siihen kun sä alat miettiä sitä yhtä ainoaa sanaa koska olet itekkin täysi lahopää ja mielummin vaikka bongailisit räkättirastaita ku miettisit sitä sanaa nii voi helvetti soikoon TÄSSÄ MENEE JÄRKI!!!
24
Taide
Teema
4•2019
Teema vihaa:
Viha
Kiire • Krapula • Nickelback • Post-grunge • Postmoderni näsäviisaus • Dyykkarirotat • Kylmä tuuli • Kapitalismi
Teeman
toimitus
kiittää
kuluneesta vuodesta!
C
Viha
D
Teema
4•2019