Teema
3•2019
Fetissi
A
Teema 3•2019 Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1972. 47. vuosikerta. Teema on Helsingin yleisen kirjallisuustieteen opiskelijoiden ainejärjestön Katharsis ry:n julkaisema kulttuurilehti, joka on tarttunut rohkeasti ajan ilmiöihin ja menneisyyden merkkipaaluihin jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Teema ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja tarkastelee monipuolisesti kulloisenkin teemansa mukaisesti kirjallisuutta ja muuta kulttuuria. Teema sisältää niin kritiikkejä, artikkeleita, esseitä, runoja, kolumneja, haastatteluja kuin novellejakin tuoden uusia näkökulmia kulttuurin kentälle ja toimien kaikkien lukijoidensa foorumina.
KESTÄVIÄ KIRJOJA
Tätä julkaisua on rahoitettu Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan järjestötuella.
Tutustu syksyn 2019 uutuuksiin: www.aviador.fi
Päätoimittaja Frida Wikblad Toimitussihteeri
Teema Frida Wikblad
Vilhelmiina Vilhunen Toimittajat Vehka Hakonen
Vilhelmiina Vilhunen
Runouden lukemisen nautinnoista
4
Vehka Hakonen
Fanfiction & fetissit: viisi
6
tirkistysreikää
Esko Roininen Läskimaksa Joe Taitto ja ulkoasu
frida.wikblad@helsinki.fi
8
möykyn dialektiikka Kritiikki Frida Wikblad
Ilmoitushinnat:
Karoliina Heinola: Hiton-
11
hauta ja muita puolielävien
takasivu 150€ koko sivu 100€
Tämä ei ole essee Cheekistä: Veljeni Vartija ja
Esko Roininen Tiedustelut
2
Vilhelmiina Vilhunen
Martin Määttänen Joonas Sojakka
Nautinnon politiikasta ja poetiikasta
Taide
kohtaloita
puoli sivua 50€ 1/4 sivu 30€
Joonas Sojakka
Maailman fetisointi
14
Runo
16
En puhu nyt siitä
17
Taidesivut.net
18
Lehti
21
Harakka
22
Teema suosittelee
25
Kirjaintyypit: Calisto MT Arial Avenir Next Cyr W04 Light
Maria Matinmikko Vilhelmiina Vilhunen
Paperi: Munken Pure 200g/m 2, Munken Pure
Martin Määttänen
100/m 2 Painos 120 kpl
Esko Roininen
Paino Copy-Set Oy Oili Leinonen
Pääkirjoitus
Teema
Nautinnon politiikasta ja poetiikasta Frida Wikblad
T
erapeuttini kysyi minulta syyskuisena aamuna, uskonko että naisiin kohdistuu enemmän ulkonäköpaineita kuin miehiin. Minua häiritsi kovasti kysymyksen binäärinen asettelu, joka sulki ulkopuolelleen sukupuolen moninaisuuden sekä materiaaliset erot. Yritin selittää hänelle rakenteista, jotka luovat epätasa-arvoa sukupuolien välille, mutta en osannut oikein pukea ajatuksiani sanoiksi. Olisin halunnut puhua mieskatseesta ja siitä, kuinka naisoletettuja esineellistetään mediassa, kotona, työpaikoilla ja kaduilla. Olisin halunnut puhua siitä, kuinka pelkään tilanteita, joissa minua arvioidaan ulkonäköni perusteella tai että akateeminen, luova ja henkinen työni redusoidaan täysin siihen, kuinka viehättävä olen ja kuinka hyvin esitän tietynlaista naisroolia. Sain vihdoin nähdä kauan ihailemani artistin Mitskin elokuussa Flow Festivaaleilla. Olin vielä seuraavana päivänä hurmoksessa, kunnes luin Helsingin Sanomien artikkelin edellisen päivän esiintymisistä: Mitski poseerasi vuoroin rintojaan, takapuoltaan ja haaroväliään korostaen. Jälleen Secretarysta muistutti First Love / Late Spring
1
HS 11.8.2019. Chisu veivasi ilmaston-
muutoksesta Flow-lavalle spektaakkelin, jonka voimaan hän ei sittenkään luottanut – Mitski toi lavalle pöydän, tuolin ja estetisoidun naiskehon.
-kappaleen loppu, jossa Mitski laski yläkroppansa pöydän päälle ja nosti takapuolensa pystyyn kuin piiskausta odottamaan. Tällaisten havaintojen kirjoittaminen mieskatsojana on tietenkin kiusallista, mutta Mitski tuntui nimenomaan leikittelevän sillä, miten naiskehoa visuaalisessa kulttuurissa kohdellaan. Artistin ensimmäisessä Suomen-keikassa oli kyse esitettävyydestä. 28-vuotias Mitski otti asentoja, joita häneltä naisena – ja ehkä eritoten aasialaisena naisena, joihin kohdistuu aivan erityinen eksotisoiva katse – odotetaan. 1
2
3•2019
Teema
3•2019
Fetissi
En voinut uskoa lukemaani ja mietin, olimmeko todella nähneet saman esityksen. Omasta materiaalis-psykososiaalisesta näkökulmasta muodostamani tulkinnan mukaan näin performanssin, jonka ytimessä oli ajatus (rodullistetun) naiskuvaston haltuunotosta ja sen jälleen käyttämisestä voimaannuttavalla tavalla. Tai ehkä kyseessä oli parodinen esitys, joka käytti tätä estetiikkaa ironisesti. HS:n kirjoituksessa ajatus Mitskistä leikittelemässä naiskeholla hautautuu fetisismin ja eksotisoivan katseen alle päätyen toisintamaan naiskehon historiallista esineellistämistä. Ajatus parodian, ironian tai historiallisen kuvaston uudelleen käyttämisestä loistaa poissaolollaan arviossa. Eikö se, että yllä olevien havaintojen kirjoittaminen tuntui kirjoittajasta mieskatsojana kiusalliselta, saanut kirjoittajaa harkitsemaan toisenlaista lukutapaa näkemänsä ja kuulemansa tarkastelemiseen? Kuinka emansipoivaa itsensä esineellistäminen voi olla, mikäli vastaanottaja ei ymmärrä ironian nyansseja tai historiallisen kuvaston kritiikkiä omasta, erilaisesta positioistaan käsin? Syksyn ensimmäisessä Teemassa pureudumme fetissien maailmaan esseiden, proosan ja runouden keinoin. Fetissillä on tapana rakentua kahden tai useamman subjektin väliselle suhteelle tai subjektin ja objektin väliselle suhteelle – tai jopa subjektin ja esineellistetyn subjektin suhteelle. Martin Määttäsen kirjoitus kyseenalaistaa fallisen kulttuurin elinkelpoisuuden tällä vuosituhannella. Joonas Sojakan kuvaruno kommentoi fetisismin ja kolonialismin perinnön ongelmallisuutta. Miten fetisismi taas näkyy runollisessa semantiikan avaruudessa? Maria Matinmikon runo tarjoaa tämän kysymyksen pohtimiseen ja tulkitsemiseen oivallisen aloituspisteen.
”Kuinka emansipoivaa itsensä esineellistäminen voi olla, mikäli vastaanottaja ei ymmärrä ironian nyansseja tai historiallisen kuvaston kritiikkiä omasta, erilaisesta positioistaan käsin?”
3
Fetissi
Teema
Runouden lukemisen nautinnoista Vilhelmiina Vilhunen
”Gustave Flaubert kirjoitti aikanaan, että ainoa tapa elää on hukuttaa itsensä kirjallisuuteen kuin loputtomiin orgioihin.”
O
len pysähtynyt pohtimaan, mikä siinä on, kun tahdon jatkuvasti hakeutua runouden luo. Kun avaan runokokoelman, ja luen muutamankin säkeen, koko ruumiini yli kulkee lämmin, hurmaava läikähdys, sydämessä muljahtaa. On kuin joku silittäisi hetken minussa jotakin. Kokemus on sekä henkinen että fyysinen. Gustave Flaubert kirjoitti aikanaan, että ainoa tapa elää on hukuttaa itsensä kirjallisuuteen kuin loputtomiin orgioihin. Olen tismalleen samaa mieltä. Kehtaanko tunnustaakaan, miten monen runoilijan ajatuksiin olen rakastunut, kuinka monen säkeitä himoitsen. Runous on mielihalu ja halun täyttymys. Runous on turvapaikka, satama, jonka tunnen, mutta johon en koskaan kyllästy. Se on kuin luola, johon voi ryömiä piiloon. Runon kanssa voi olla kylki kylkeä vasten, runon kainaloon voi aina käpertyä. Runous on intohimojen näyttämö, jolla voi vapaasti temmeltää. Runous on ainoa historian laji, joka on puhtaasti sydämen historiaa. Vaikka sitä jäljittäisi kuinka kauas varhaisimpiin säilyneisiin runoihin saakka, huomaa, että kaikkina aikoina runoilijat ovat askaroineet universaalien tunteiden parissa, kuten pelko, kuolema, kiitollisuus, yksinäisyys, seikkailu, epäonnistuminen tai ystävällisyys. Kirjoittajien kielellinen taju ja tyyli voivat poiketa toisistaan paljonkin, mutta runot muistuttavat siitä, että pinnan alla ihminen on aina samanlainen.
4
3•2019
Teema
3•2019
Olen luonteeltani fetisistinen lukija. Minua kiinnostavat erityisesti kielen sävyt, rytmi ja yksityiskohdat, ei niinkään tarina tai kokonaisuus. Luen esteettisen elämyksen vuoksi. Runoudessa jotakin on usein ilmaistu niin nerokkaasti, käyttäen kielen mahdollisuuksia, että parhaimmillaan se aiheuttaa välittömän aivo-orgasmin. Joku onkin osuvasti määritellyt, että runoudessa sanat tarkoittavat enemmän ja kuulostavat paremmilta kuin missään toisaalla.
Lukija seilaamassa runon ulapalla. Kuva: Jari Kona Konttinen @kodvenavedkona
Runokokoelman sivuilla runon säkeitä ja säkeistöjä ympäröi valkoinen tyhjä tila. Ajattelen, että se on ikään kuin hiljaisuutta. Runo on silloin aina kutkuttavalla tavalla kielen sijoittamista hiljaisuuteen. Kirjaimet ovat kuin mustia nuotteja nuottiviivastolla. Kun lukija lukee runoa, hiljaisuuden keskellä olevat merkit muuttuvat asioiden representaatioiksi: tuoksuiksi, tuokioiksi, ääniksi lukijan mielessä. Runoudessa myös metaforiset yhteydet tuottavat suurta iloa. Nautin siitä, kuinka uusia kytköksiä syntyy erilaisten asioiden välille. Hekumaa aiheuttaa lisäksi sulava liikkuminen ajasta ja paikasta toiseen, tutusta tuntemattomaan tai miten vain. Yksi ihan lempiasioistani runouteen liittyen on tunne sielujen välisestä toveruudesta. Kun oppii muistamaan runon tai yksittäisiä säkeitä ulkoa, ne pysyvat mukana missä tahansa kulkeekin. Silloin runosta tulee seuralainen.
5
Fetissi
Teema
Fanfiction & fetissit: viisi tirkistysreikää Vehka Hakonen
K
un puhutaan fanfictionista, monet ajattelevat kieroutuneita fantasioita ja fetissejä. Me, jotka fanfictionia kirjoitamme ja luemme, tiedämme toki, että suurin osa teksteistä on lopulta jotakin aivan muuta. Mutta myönnettäköön: kyllä kunnon jyystöä ja fetissejäkin löytyy. Tällä kertaa puhutaan siis niistä, mutta koska tarkoituksena on esitellä makupaloja koko kirjosta, ei nyt kuitenkaan vellota vain siellä syvissä vesissä.
Ensimmäinen tirkistysreikä: “Nai tai kuole!” Tämä klassinen asetelma on tarttunut matkaan alkuperäisestä Star Trek -sarjasta, jossa vulkanuslainen Spock joutuu rodulleen ominaisen kiiman valtaan. Jotta miekkonen säilyisi hengissä, on hänen saatava seksiä. Yleensä viileä ja analyyttinen tiedeupseerimme onkin nyt tukalassa tilanteessa. Tämä taas on antanut ficcareille mainion mahdollisuuden kirjoittaa tekstejä, joissa kapteeni Kirk pelastaa vanhan ystävänsä pulasta silkkaa jalouttaan… Star Trekin lisäksi seksi kuoleman välttämiseksi on kutkuttanut kirjoittajia aiheena kautta fan fictionin historian. Syypääksi osoittautuu milloin myrkyllinen siitepöly, milloin harvinainen sairaus tai käsistä karannut lemmenloitsu. Ja vaivaan on vain yksi lääke, jonka avulla myös viholliset saadaan petiin keskenään. Kuinka kätevää!
6
3•2019
Teema
3•2019
Fetissi
Toinen tirkistysreikä: Pakkoavioliitto
Neljäs tirkistysreikä: UST – eli milloin ne panee?
Pakkoavioliittoficeissä asetelma on yhtä epätoivoinen kuin aiemmassakin esimerkissä, mutta jumissa ollaan pidempään. Syynä saattaa olla vaikkapa Harry Pottereiden velhomaailmaa ravistellut sota: sota on niittänyt noitia ja velhoja, minkä vuoksi Ministeriön onkin saatava porukka petipuuhiin tulevaisuuden turvaamiseksi. Muita syitä pakkoavioliittoihin ovat kahden kuningassuvun diplomaattisuhteet, muinaiset rituaalit, dystopioiden täydellisen parin löytävät algoritmit… Mutta oli syy mikä tahansa, yleensä loppujen lopuksi kaikki kääntyy hyväksi. Kun eron mahdollisuus sitten koittaa, sitä ei enää kaivata – onhan jo kiire saattaa maailmaan sitä kaivattua jälkikasvua!
UST tulee sanoista unresolved sexual tension, joka on fanfictionissa aivan oma genrensä. Kunnollinen UST-fic on vähintään kymmenen lukua ja toisinaan jopa yli 500 000 sanaa pitkä. (Jos 500 000 sanaa ei suoraan kerro mitään, niin todettakoon, että englanniksi se on suunnilleen 1100 sivua.) Ja näitä muuten riittää! Sitä kuvittelisi, että jos kyse olisi vain pornosta, harvemmin lukija jaksaisi kahlata läpi kolmen romaanin verran tekstiä ennen tositoimia, eikö totta? Mutta myönnettäköön, että harvoin sitä ilahtuu kiihkeästä ensisuudelmasta yhtä paljon kuin esimerkiksi luettuaan yhdeksänkymmentätuhatta sanaa Samin ja Frodon yhteisen leipomon perimyskiistoista.
”[S]eksi kuoleman Viides tirkistysreikä: Omegat, alfat välttämiseksi on kut- ja betat Draco Malfoy lysähtää huispaustreeneissä kuttanut kirjoittajia Nyt mennään sinne syviin vesiin. Omegat, kompastuttuaan vasten Harryn lihaksikasalfat ja betat edustavat hyvin suosittua vaihta rintakehää. Ilma väreilee sähköä, kun aiheena kautta fan fic- toehtotodellisuutta, jossa alfat ovat vahvotionin historian..” ja johtajia ja omegat taas alistuvaisia ja no, heidän katseensa kohtaavat… Ja siitä se Kolmas tirkistysreikä: Vihollisista ystäviksi, ystävistä rakastavaisiksi
sitten lähtee! Tuttu ja turvallinen kissa-hiiri-leikki, jossa parivaljakkomme suunnilleen viidenkymmenentuhannen sanan jälkeen voi viimein myöntää, että ehkä he eivät suoranaisesti vihaakaan toisiaan, vaan kaiken alla sykkii jotain muutakin.
Tämän kaavan mukaan kirjoitetut ficit ovat yleensä piiiiitkiä – aivan kuten myös UST-tekstit, joihin palaamme tuota pikaa – ja polveilevia. Syitä yhteisen sävelen löytymiseen voi olla monia, aina pakkoavioliitosta (heh) uhkaavaan sotaan tai vaikkapa salaisten supersankari-identiteettien paljastumiseen. Usein matka on kivikkoinen ja täynnä kompastumisia, mutta sitäkin herkullisempia ovat ne hellät hetket, jotka odottavat lopussa.
niin – kirjaimellisesti alfoille maistuvaa suuhunpantavaa. Betat ovat jotain siltä väliltä, eikä heitä edes kaikissa ficeissä esiinny, vaikka kyse olisikin tällaisesta vaihtoehtomaailmasta. Koska tämäkin trooppi on lähtenyt liikkeelle ihmissusista, mukana on muun muassa seksin myötä paikoilleen lukkiutuvia peniksiä (kuten susilla muuten oikeasti, tarkistakaa vaikka Wikipediasta!), yllättäen iskeviä kiima-aikoja, puremista ja omistussuhteita. Ja sitten voidaankin riidellä siitä, kuka mahtaakaan olla alfa ja kuka omega. Onko Darcy Elizabethin lieassa? Entä kykeneekö James Bond pitämään näppinsä erossa Q:sta, joka tuoksuu ylimaallisen hyvältä? Se selviää vain yhdellä tavalla… Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Fanfictionia on netti pullollaan ja melkein mitä tahansa löytyy, kun tarpeeksi rohkeasti googlaa. Onnea tutkimusretkelle!
7
Fetissi
Teema
Tämä ei ole essee Cheekistä: K Veljeni vartija ja möykyn dialektiikka Läskimaksa Joe
1
un eräänä iltana söin salaattia, siihen tapaan niin kuin aina muulloinkin, mieleni himotessa jotain anaalista viihdettä, äidyin katsomaan Ruudusta Jare Tiihosen eli Cheekin elämään mahdollisesti enemmän tai vähemmän uskollisesti 1 pohjautuvan, Antti Holman doppelgänger-tähdittämän elokuvan Veljeni Vartija. 2 Tajusin Baresa-oliiveihin ja tofuun tukehtuessani, että ei hemmetti, Cheek-leffahan on itseasiassa yllättävän hyvä. Tahdon painottaa, ettei tämä ole teksti Cheekistä, vaan nimenomaan teksti ”Cheekistä” hahmona elokuvassa Veljeni vartija. Se, tykkääkö Cheekistä vai ei, tai onko Cheek merkittävä vai pelkkää roskaa, on tässä tapauksessa täysin toissijaista. Ei tämä ole kaiketi edes teksti Cheek-elokuvasta, vaan ennemminkin fiktionaalisesta Cheekistä intradiegeettisenä3 kertojahahmona tämän elokuvan sisällä, sillä pääpainoni on keskeisesti siinä takautuvassa kerronnallisessa materiaalissa, jota kertoja-Cheek suoltaa kaiken muun sekoilun, tappelun ja räppäämisen tahtiin.
Tämä uskollisuus riippuu täysin siitä, onko Jare Tii-
Monologikerronta korostuu hyvin usein myös eräänlaisessa tässä ja nyt-hetkessä, jossa fiktiivisiin ei. Mutta sitä emme tässä sen enempää spekuloi, sillä speplyyseihinsä ahdettu artisti tilittää lyhyitä lauseita kulointi on jätettävä roskalehdille, eikä tämä ole roskalehkatse meihin, yleisöön ja katsojiin päin. Äärimmäiti, vaan analyyttinen taidejulkaisu. sen juustoista. Veljeni Vartija on haukuttu kritiikeissä tavanomaisen surkeaksi mainosleffaksi. Mutta juuri 2 Mieleni tekee aina sanoa elokuvan tavanomaisuus, äärimmäinen turhuus ja tyhjyys, ovat elokunimi virheellisesti Veljeni hartia, lähinnä van ydin; leikittelevää läpinäkyvyyden banaliteettia. honen oman elämänsä kanssa ns. rehellinen tyyppi vaiko
siksi koska se on minusta todella hauskaa, enkä usko sen olevan hauskaa kenenkään
muun mielestä, ja kaiken lisäksi myös siksi että tämä virheellinen ja vitsikäs sanonta on myös varsin osuva, sillä Antti Holmalla on ihan hyvät hartiat. 3
Kyllä, minä käytin tätä termiä täs-
sä esseessä, imekää sitä. Jos et tiedä mitä se tarkoittaa, niin k.v.g.
Useat negatiiviset kritiikit tukeutuvat juuri kertoja-Cheekin myötähäpeän kouristuksia aiheuttavaan monologikerrontaan. Mutta tämä juustoisuus on itseasiassa hyvin ehdotonta, sillä se on jotakin, joka rakentaa elokuvaa Cheekin hahmon elementtien ehdoin. Kyllä, elokuva on tietyllä tapaa hyvin kökkö ja sentimentaalinen, tyhjä ja äärimmäinen. Se on veistetty niistä muovisen kimaltavista pikakuiduista ja räppikonjakin merkityksettömistä katkuista, joiden varaan tämän ajan menestyvän miesartistin kuva rakentuu. Tässä mielessä elokuva on itseasiassa hyvin onnistunut, sillä se elää yhtäläisessä maailmassa sen artistin kanssa, jota se
8
3•2019
Teema
3•2019
Fetissi
kuvaa. Eräässä elokuvan kohtauksessa Cheek ja hänen tyttöystävänsä viettävät loikoillen iltaa ja katsovat Hurriganesista kertovaa Ganes-elokuvaa, mikä on äärimmäisen onnistunut viittaus elokuvalta omaan kaanoniinsa, elokuviin jotka representoivat lattean viihteellisesti jotain jo mennyttä loisteliasta musiikillista uraa. Sitä paitsi Ganes on aivan oikeasti kauhea leffa. Siinä muovisella ja halvalla pinnalla, ja sen kuvaamalla historiallisella maailmalla ei ole minkäänlaista yhteyttä, dialogia josta nousisi yhtään mitään. Tahdon väittää, että Veljeni Vartijan kanssa tilanne on täysin päinvastainen. Juustoisuudella tulee olla kontekstinsa, sitova poetiikkansa.
Mutta onko luovuus avain vankilaan? Elokuvassa luovuudesta ja sanataiteesta kehittyy Cheekille ennemmin tiukkaan sidottu telaketju vankilan ja tyhjyyden ympärille, kuin avain lukkoon. Tyhjyys ja vankila näyttäytyvät keskeisenä häkkitunteena, jossa saavuttamisen ja menestymisen pakko kasvaa äärimmilleen. Cheek avaa lapsuudenkokemuksestaan kantautuvaa minuuden ja toiseuden väliin asettuvaa, ristiriitaista tunnetta:
Koska jo alussa alleviivasin, etten keskity elokuvaan itseensä vaan nimenomaan kertojaan elokuvan sisällä, ja olen tässä nyt kaksi kappaletta käsitellyt pelkkää elokuvaa sellaisenaan 4, olisi kenties korkea aika miettiä tätä kertojan ongelmaa. Mihin kaikkeen intradiegeettinen Cheek puuttuu monologitaiteellaan? No, esimerkiksi lapsuuteen ja nuoruuteen, joista jälkimmäinen kuluu lähinnä kaduilla kuljeksimalla ja tappeluporukoissa riehumalla. Kaduilta käsin elämä näyttäytyy jonain, joka täytyy tappelemalla saavuttaa ja ansaita. Vain taistelemalla Cheek voi kokea olevansa Cheek, tai nuori Jare voi kokea olevansa vapaa:
pakoon. Jos mä juoksen kovempaa ku kukaan muu, niin ehkä se
Meil oli väkee ja meil oli valtaa. Se tuntu tosi hyvältä jossain tosi syvällä. Kunnon myllyssä koki hetken vapautta, jota sit kesti vaan hetken. Ja sitte taas se musta. Vankila. Lukko. Meni pitkään et mä tajusin et mähän oon väsäämässä siihen lukkoon avainta.5
Se on suuri ja se on musta. Sitä ei pääse pakoon. Se tulee koko ajan isommin vaik mä tekisin mitä. Useemmin ja isommin. […] Me annettiin sille jo hiekkalaatikolla nimeks ’möykky’. Sitä mä juoksen jää taakse. Voittajaa ei ahdista. 7
Jaren reflektoima möykkyfilosofia on koko elokuvan keskeisin motiivi, ja myös dialektinen jännite välittämisen ja oman itsen, herkkyyden ja kovuuden, minuuden ja toiseuden välillä. Möykky on liminaalitila oman itsen ja toiseuden välillä, johon syntyy hahmo, artisti, Cheek. Möykky edustaa myös tuntematonta ja katoavaa osaa omasta itsestä, kuten mielenterveyden oireita. Juoksukilpailu tyhjyydestä, jännitteen ylläpitäminen kaiken edellä luetellun välillä, on se tila, johon kysynnän ja tarjonnan lakien palvomassa yhteiskunnassa syntyvä artisti rakentuu, joiden ehdoilla se elää. Ratkaisu möykkyyn ja häkkiin ei ole rauhoittuminen tai pysähtyminen, vaan juokseminen ja vuorien valloittaminen.
Kertoja-Cheek luulee kehittäneensä avaimen lukkoon omalla sanataiteellaan ja urallaan. Ja niin, sitähän usein pop- ja rocktaide on, niin kuin Episodi-lehdessä Veljeni Vartija-elokuvaa arvosteleva Niko Ikonen toteaa:
Cheek ei suostu altistumaan herkkyydelle. Tyttöystävä jätetään nimenomaan sen takia, että parisuhde on elämää, josta räppäri ”ei voi kirjoittaa mitään kiinnostavaa.” Arkiminä ja hahmominä ovat kaksi eri henkilöitymää, jotka käyvät sotaa keskenään, mutta tyhjää menestymistä idealisoiva, tukahduttaJare purkaa pahan olonsa musiikkiin, sylkee elämänsä paskat asiat va möykky läpäisee kaiken. Sen kuvan tähden, jonka möykky rap-riimeihin. Tätä muusikot tekevät. Kanavoivat demoneitaan luo odotuksista uraa kohtaan, Cheek heittää rakkauden lisäkmusiikkiin. Musiikki on terapiaa elämässään turpaansa ottaneilsi ikkunasta myös mielialalääkkeet, koska hyle. Paska olo on luovuutta. Pimeys on inno4 vinvointi on tietysti täysin vailla pohjaa silloin 6 Näin minulla käy aina kaikissa vaatiota. ”kun täytyy tehä, kun täytyy tiätsä luoda”. opinnäytetöissäkin, että lupaan jotain, ja äidyn selittämään jotain aivan muuta.
5&7
6
Siili & Bardy, 2018: Veljeni Vartija
https://www.episodi.fi/elokuvat/veljeni-vartija/
Mutta mielestäni se on kivaa, vaikka kukaan muu ei siitä koskaan kauheasti ole pitänytkään.
9
Fetissi
Teema
Elokuvan representoima Cheek elää romanttisen taiteilijamyytin ja kapitalismin ohjaamien ihanteiden välisessä ristiriidassa. Periaatteessa ryysyistä konjakin äärelle noussut Jare tahtoo Cheekinä luoda jotain mahdollisimman häntä itseään, mutta taiteellisen luomisen pohjalla on lopullinen saavuttaminen, kapuaminen kaiken päälle, stadionien valtaaminen, ääretön puolijumalaksi kehittyminen. Markkinatalouden maailma palvoo tarinoita menestyksekkään miehen traagisista kärsimyksistä. Äärimmäisyys ja erityisyys kääntyvät tavanomaisuudeksi ja banaliteetiksi, sillä sitä ne olivat jo alun alkaen. Tavanomaisuuden ja erityisyyden välinen dialektiikka ei läpinäkyvyydellään paljasta vain ja ainoastaan artistiuden yhteiskunnallista tyhjyyttä, vaan myös sen eräänlaista feminististä problematiikkaa. Veljeni vartijassa Cheek kajahtelee teollistuneen maailman Odysseus-fetissiä. Elokuva ei kerro Cheekin tyttöystävästä, vaan suurmiehestä, niin kuin Homeroon Odysseiakin. Vaikka Cheekillä on ikävä rakkaintansa, omaa Penelopeaan, seikkailu ja vastoinkäymiset määrittävät hänen oman patriarkaalisen tragediansa, eikä hänen odysseiansa tulisi kerrotuksi, ellei hän löytäisi Calypson vieraaseen sänkyyn, ellei hän seilaisi ympäri merta. Cheek on Odysseus. Se taas, näyttäytyykö tämä patriarkaalinen jännite itseään vahvistavana vai kritisoivana, riippuu hyvin paljon siitä, kuinka tyhjyyttä ja banaliteettia katsoo.
3•2019
taa muusikkoelokuvien kaanonia uusiksi. Esimerkiksi Princen tähdittämässä elokuvassa Purple Rain Princen alter-ego, Kid, saa kaiken kusipäisyytensä ja narsisminsa anteeksi, hänen soittaessaan hitaamman ja tunteellisemman viimeisen kappaleen. Silloin Kid astuu oman haavoittuvaisuutensa ja naiiviuutensa parrasvaloihin, jossa hän syntyy uudelleen palvotuksi marttyyriksi, ristiinnaulituksi Jeesukseksi. Näin ei käy Veljeni vartijassa. Ainoa, mikä Jaren entisen tyttöystävän silmissä hehkuu, on silkka kammo ja samaistumattomuus Cheekiä kohtaan, jonka hän luulee tuntevansa ja jota hän luulee rakastavansa. Ihmis-Jaren paljastuminen Cheekinä, kähisevänä tyhjyytenä, näyttäytyy hänen silmissään pelkkänä loputtomana etäisyytenä vailla kosketuspintaa. Holman välittämä representaatio kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavasta viihdeartistista, joka ponnistaa menestykseen täysin oman ja muiden mielten kustannuksella, on lähestulkoon yhtä nerokas kuin vaikka jokin American Psycho. Holma näyttääkin ihan Christian Balelta, ainoa ero Cheekissä on vain se, että hän ei tapa, vaan räppää.
”Holma näyttääkin ihan Christian Balelta, ainoa ero Cheekissä on vain se, että hän ei tapa, vaan räppää.”
Elokuvan viimeisessä kohtauksessa tyhjyys eräällä tavalla paljastuu, tai tulee tunnistetuksi, hieman kuin joissain suurissa kreikkalaisissa tragedioissa. Jaren entinen tyttöystävä saapuu uuden miehen kanssa Cheekin keikalle. Loppukohtaus kirjoit-
10
Cheekin hahmon voi nähdä myös rakentuvan The Great Gatsbyn tyylisesti rakkautensa menettäneenä, köyhyydestä rikkauksiin nousseena nerokkaana valehtelijana. Tämä analogia on varsin rationaalinen, antaahan se Cheekin hahmolle kaivattua traagisuutta, kuvan artistista, joka on hylännyt rakkautensa ja tunteensa – arkissosiaalisen tai reaalisen itsensä – sen tähden, että hän voisi pönöttää huvijahdilla surullisennäköisenä aurinkolasit päässä.
Teema
3•2019
Fetissi
Karoliina Heinola: Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita Frida Wikblad
H
itonhauta ja muita puolielävien kohtaloita (Kustannus Aarni 2019) on Karoliina Heinolan esikoiskauhunovellikokoelma. Kirja koostuu kuudesta novellista, joita yhdistää kahden todellisuuden kohtaaminen. Tapahtumapaikat ovat idyllisiä kansallismaisemia – järvenranta tai tiheä havumetsä. Seesteinen idylli on kuitenkin ohimenevää, sillä järvenranta ja havumetsä toimivat portteina meidän maailmamme ja Hitonhaudan välillä. Hitonhauta on kuoleman jälkeinen välitila ja piilopaikka niille, jotka eivät ole vielä täysin valmiita poistumaan elävien keskuudesta. Paikan merkitys on ensiarvoisen tärkeä Heinolan novelleissa. Monet juonikuviot ovat täysin riippuvaisia ajan ja paikan muodostamasta jatkumosta, jossa monen vuosisadan takaiset tapahtumat muodostavat nykypäivän kanssa tapahtumien vyyhdin. Paikkakuvaus on yksityiskohtaista ja tarkkaa, ja se piirtää lukijan mieleen kuvan petollisesta järvimaisemasta tai karusta ruispellosta. Miljöön lisäksi luonnolla on muutenkin merkittävä rooli Heinolan novelleissa. Luonto esitetään personifioituna voimana, joka hallitsee luomakunnan elämänkulkua. Hitonhauta uhmaa olemassaolollaan Luontoa, joka
Kritiikki
11
Fetissi
Teema
haluaisi palauttaa siellä lymyilevät puolielävät takaisin maaksi. Heinolan tapa rakentaa novellien maailmaa on sangen kiehtova. Kuvaukset Hitonhaudasta ovat pirstaloituneita ja niitä ripotellaan läpi koko novellikokoelman. Vaikka Hitonhauta on yksittäinen nimetty paikka, tuntuu se tästä huolimatta ulottuvan novelleissa hyvin laajalle alueelle. Hitonhauta vaikuttaakin olevan pelkkä pintaraapaisu Puolielävien valtakunnasta, sillä Puolieläviä on olemassa ”niin monta kuin on kadotettuja sieluja” (s.186).
”Kauhussa käytetään usein groteskin ja metaforan keinoja, joiden tarkoituksena on paljastaa arjessa ja normeissa piilevä kauhu.”
Novelleissa luodaan kielen ja erilaisten kielikuvien avulla vahvasti omaa maailmaa ja mytologiaa. Kieli on myös paikoin hyvin performatiivista ja tunkeutuu lukijaan välittäen inhottavat ja karmaisevat kielikuvat epämukavuuden tunteina ja puistatuksina – tämä on läsnä eritysesti novellissa ”Rukiteera”, jossa päähenkilö sairastaa picaa ja kuvaa kulinaristisia aistikokemuksiaan raadollisesti: ”Se ei tuntunut samalta kuin silloin, kun söin pihalta ruohikon seasta löytämäni ruosteisen naulan. Käyrä naula upposi nieluani raapien pehmeisiin sisuksiini ja ruokki minut täysin.” (s.99). Kauhussa käytetään usein groteskin ja metaforan keinoja, joiden tarkoituksena on paljastaa arjessa ja normeissa piilevä kauhu. Myös Heinolan novelleja voidaan tarkastella riisumalla groteskit elementit pois. Tällöin nousee esiin muun muassa kysymyksiä siitä, miten pakkomielteisen vainoajan kanssa voi elää, miten psyykkisesti sairas ihminen jaksaa arjessa ja miten oman ruumiin itsemääräämisoikeuden loukkaamiseen tulisi suhtautua. Heinolan novellit eivät kavahda vaikeita aiheita – niiden ansio onkin luoda oma maailma, jossa sekoittuvat niin groteski ja luontomytologia kuin myös kauhu, jonka voimme nähdä jokapäiväisessä elämässä ja joka niin usein jää meiltä kuitenkin huomaamatta.
12
3•2019
Teema
Taide
3•2019
Fetissi
13
Joonas Sojakka
14
Teema
3•2019
Taide
Teema
Taide
3•2019
Fetissi
15
Maria Matinmikko
Teema
3•2019
Hämärä höyryävä turpa työntyy eteeni talvimaisemasta, selaan tiedostoja. Hiutaleet vanupuikkoja, jonkin viehättävän geometrisen kuvion laidalla tämä on – en tiedä mitä puhuttelen.
Altistaa polvensa?
Halu tunkea itsensä maailmaan, penetroida ilmatila. Ei täyttää mitään.
Syötäviä luumuja lumessa kadulla, kirjoituksesta tippuneet välimerkit. Tämä rakkaus.
16
Taide
Teema
3•2019
Vilhelmiina Vilhunen
En puhu nyt siitä, miltä näyttää hiirenharmaa taivas, pilvet kohtuullistavat asioita, miltä tuntuu, kun ilmapallo on karannut, kynä vuotanut tyhjiin ja hattara painaa. En puuskuta kuin tuulet, täytyy olla ystävä ihmisille, rakastaa joita rakastaa, voivotella, miksi tähdet eivät putoa syliin, kuinka aamu on mykkä, laihoja täynnä. En puhu siitä, kuinka makasimme, lakanoissa hiekankeltaisia kukkia, se oli melkein kuin niitty, mikroskooppinen lumo alkoi rönsyillä universaaleihin ulottuvuuksiin. En puhu siitä, kuinka en tahtonut pitää yhtäkään kättä kurissa, tai siitä, että päivä hoiti puolestani puutarhan, kun sanoin: tahdon vain olla tässä ja vartioida valon liikkeitä. En puhu siitä, kuinka voisin matkustaa pois, sulkea tai avata sälekaihtimet, en puhu siitä, miten katselen kuinka sinisorsa ui lammessa, jonne laskimme kaarnaveneen, en siitä, kuinka mikään ei kokoonnu, rinnat eivät mahdu asuun ja koko maailma, en puhu nyt siitä. Sääennustuksessa sanottiin, että kaikki muuttuu, ihmiset, perhoset, orvokit muistuttavat yhä toisiaan, tuuli kietoo ylle viileän liinan ja olen tyytyväinen, en puhu nyt siitä, kuinka kiinnitän tauluja seinille, yritän olla onnellinen. Kaupunki oksentaa ylleen ja on niin hiljaista kuin asioisi tomun kanssa. Että aavistelijan sydän on tällainen tai mistä en tiedä, en puhu siitä. Tehdaspiiput tupruttavat ahkerasti, mukulakivet kiiltävät sateen jälkeen, en puhu siitä, minne ihmettely lopulta katoaa, että yhä seuraan jälkiä, en puhu nyt siitä, kuinka huomaavaiseksi olen tullut
Taide
17
Martin Määttänen
Teema
3•2019
Taidesivut.net “Ahaa, siis mikä tässä on?” “Taidesivut piste net.” Nyökkään hitaasti parikin kertaa, suoristan lasini naamalle ja nojaudun taaksepäin loosin selkänojaa vasten. Mies tahtoisi näyttää minulle profiilinsa ja muotokuvansa, mutta kuvaa ei nyt löydy. Kysyn melkein: oletko taitelija? Mahdollinen vastaus ahdistaa mieltäni. Kiinnitän siis katseeni omaan puhelimeeni: “Taidesivut.net on ammattitaiteilijoille, taiteen opiskelijoille sekä vahvoille harrastajille suunniteltu valtakunnallinen taiteen verkkokauppa sekä kotisivupalvelu.” Ulkoreunassa mainostaa Asianajaja Kassinen Oy Oulusta. Kassisen mainoksessa oikeus on sokea nainen, aivan kuin Onnetar, kantaa miekkaa ja vaakaa. Valitettavasti sivustolla ei ole mobiiliversiota. Taidemaalausten tirkistely Huaweilla alkaa rasittaa malttiani. Tunnen, että minulla on boomerin aivot. “Mitäs tykkäät?” Pöytäseuralaiseni, siistin oloinen vanhempi herrasmies, tutkailee minua rentona mutta hyväntahtoisen jännityksen vallassa, kuin joku Pikkukakkosen satusetä, joka on juuri esitellyt ohjelman seuraavan osion. Kohteliaasti lasken Huawein alas ja kurotan eteenpäin, käsivarsi pöydällä olutlasien kanssa. “Juu siis, oikein – oikein heinot.” Hörppään juomaa. Hiljaisuus ei enää tässä vaiheessa yötä aiheuta vaivaannusta, mutta koen että jotakin olisi kohteliasta sanoa. Mut-
18
Taide
Teema
3•2019
Fetissi
ta nyt hän puolestaan kallistaa lasia ja seuravaaksi kumartuu puhumaan matalalla ja asiallisella äänellä, kuin aatteentoverille. “Kato, mä leikkasin reiän housuihin. Että voin näyttää kun istun.” Hän levittää reisiään merkitsevästi. Itse myötänyökyttelen kuin Barack Obama meemikuvassa, sillä olen jo ymmärtänyt asioiden laidan: loogisesti ajatellenhan on itsestäänselvyys että housuihin pitää saada aikaan reikä ennen kuin kivespussin saa ulos farkkujen pillosta baariloosin helläntuhruiselle samettinyynylle, kuin Fabergé-muna lasikuvun alla Eremitaasin museossa. Noteeraan että pallit on myös ajettu sileiksi. On myönettävä, että on hyvin mahdollista, ellei jopa todennäköistä, että kuukausien ja vuosien saatossa housuihin kuin housuihin syntyy reikä nimenomaan haarovälin kohdalle, mutta vain tietäjillä ja askeeteilla on kärsivällisyyttä sellaiseen, Kristuksen tähden houkilla, pyhillä houkilla. Ymmärrän toki, että me muut joudumme repimään housumme. Vastaan joka tapauksessa empimättä. “Nice.” ( ͡ ° ͜ ʖ ͡ ° ) Mietteliäästi tutkailen taiteilijan sukupuolirauhasia, kuin katsoisin lokinmunia saaristossa tai sileiksi hioutuneita kiviä kirkkaan puron pohjalla, hänen luovan voimansa alkulähteillä, taiteeksi sublimoituvan maskuliinisen libidon tyyssijalla. Tahdon suojella tuota herkkää mutta voimakasta miehisyyttä siltä tuhoisalta pettymykseltä, jonka tuottamisen kohtalo niin julmasti on valtaani asettanut. Kuitenkin hänen kainonrohkeat sanansa ja eleensä lakoovat julmien, androgyynien silmieni edellä (kaikki silmät ovat androgyynejä). Olen turta. Malcolm X -malliset silmälasini, degeneroituneina länsimaiden rappiollisessa ilmapiirissä, liukuvat aina vain alaspäin nenänvartta pitkin inhottavalla tavalla, jota joudun korjaamaan sormillani fetissien lomassa, ne liukertelevat korvillani lerpukoina ja valuvat syliin. Mutta omassa rinnassani palaa toinen liekki, toisenlai-
Taide
19
Fetissi
Teema
3•2019
nen libido tai toisenlainen fetissi: viskihuurut aivoissani kiihottavat mieltä vaarallisella tavalla ja tunnen, kuinka todellisuus väkisinkin romantisoituu yhä uudelleen. Yliopistolla SDP:läinen kaupunginvaltuutettu ja suomenruotsalainen filosofianprofessori Thomas Wallgren on ennätysajassa istuttanut päähäni vaarallisen rakkauden viisautta kohtaan, joka purkautuu lihastani hillitysti mutta ilman armoa tai lepoa. Tahdon väitellä postmodernismista ja sukupuoli-identiteeteistä, eivätkä filosofian tunnit kuten ei netin anonyymi trollauskaan enää riitä tyydyttämään myrskyistä intohimoani. “Onko sukupuoli jatkumo vai binääri? Oletko koskaan tahtonut olla nainen? Mitä eroa on biseksuaalilla ja panseksuaalilla?” Tähän hän kerskailee olevansa umpihomo, mutta huomaan, että epävarmuus kurtistelee kivespusseja. Puhtaan järjen kritiikki laskeutuu kiimaisen ukon palleille kuin viileä mistraali talvisen Languedocin rannoilla Ranskassa, saa romanttisetkin runoilijat värjöittelemään kylmissään. Olen jääkuningatar. Kerron että olen nainen, olen koskematon ja intohimoillesi immuuni, kuten neitsyt Jeanne d’Arc roviolla. Sitten välähtää valomerkki ja pakkaat kiveksesi takaisin housuihisi. Itse kuljen ulos ovesta itsevarmana kuin köyhän miehen Oscar Wilde, nukkavieru ulsteri tuulessa. Seuraavana päivänä tulen harmittelemaan päätöstä olla lähtemättä taiteilijan poikavaimoksi, kun muistelen hillityn kokoista mutta niin silkinsileää ja vielä terveen ponnekasta ihopussia täytteineen, jotka roikkuivat Ravintola Mexin pehmustetulla penkillä Taka-Töölössä, Rokkimäkkiä vastapäätä. Vain kaksi laivaa yössä. Aamulla tiedän, ettei kaikki ollutkaan unta: Huawein selaimessa lukee “taidesivut. net”.
20
Taide
Teema
3•2019
Esko Roininen
Lehti Nuutuneena, lakastuneena, kuolleena, mahona, ohuena, kuivana, kovana, heikkona, mitättömänä, kaikkena levitän varisseen maailmani maton alle tasapainoilen taivaan ja kankaan värähtelyssä märän yön vääjäämättömyyttä taivas ratkeaa valoon puhuttelen kaarevankalmoja raparperipalloja, huudan: Himoitkaa minua, niin minäkin himoan teitä teidän nahkeita pintojanne kangistuneita kuolleita muotojanne kastan teidät valon mehuun ja syön viimeisen hengenvetonne te raukat elätte lopullisen epäilyn keskellä lehdet täyttyvät valkoisilla täplillä kun huudatte Antakaa minun upota tyhjyyteen kanssanne ujutan itseni olemisen laitamille villaisen pölyn havinaan huoneen piina painuu umpeen askelkuviot kangaspinnan päällä tatuoivat liikkeen tyhjyyden, jämähtäneen patsaan alla hohtavat menneet huoneet litistynyt totuuteni laajenee Vain kangas sinun ja minun välissä väliintulo, joka määrittää kaiken lakastuneen ilon kohti vapautta
Taide
21
Oili Leinonen
Teema
3•2019
Harakka Nainen on kaunis kuin harakka. Sinimustat hiukset kiiltävät sulkien tavoin vasten paitapuseron silkkiä. Pusero hehkuu valkoista, se korostaa kalpeaa ihoa ja tummaksi maalattuja silmiä. Nainen pyörittelee fasaanin sulkaa käsissään, heiluttelee sitä kuin olisi lentoon lähdössä. Harakka on kauniin muotoinen lintu. Nainen on lähdössä lentoon, levittää kätensä kuin siivet ja kysyy, miksi hänen on mentävä häkkiin. Luisevat varpaat napisevat lattiaa vasten, kun nainen kävelee lakatun pöydän luo. Fasaani lennähtää takaisin maljakkoon toisten lintujen joukkoon. – En haluaisi, että lennät pois. – Onpa tämän pinta kova, nainen sanoo, – mutta se tuntuu jotenkin hauraalta. Kevytluinen käsi pitelee ruskeapilkullista vihreää munaa. Nainen katsoo sitä kuin haluaisi syödä sen, tyhjän kuoren. – Olethan varovainen. En haluaisi, että se menee rikki. – Nämä taitavat olla sinulle tärkeitä. Nämä kaikki munat ja sulat. Pakaroiden vaaleat kaaret lehahtavat mustan pitsin alla. Nainen lennähtää huoneen perälle katselemaan kokoelmaa, se melkein käy hyllyn päälle istumaan. Ohuet sormet poimivat pesästä tyhjän haarapääskyn munan ja kannattelevat sitä tummien silmien edessä. – Miten pieni tämä onkaan. Miksi sinulla ei ole täytettyjä lintuja? Harakka katsoo suoraan kohti. Se palauttaa kuoren pesään ja lennähtää takaisin. – En pidä kuolemasta. Mutta eläviä lintuja rakastan. Ne miellyttävät minua. Nainen tunkee hajareisin syliin istumaan, alkaa avata silkkisen paitansa nappeja. Se katsoo tummilla silmillään, levittää siipensä ja antaa valkoisten sulkiensa pudota lattialle. Harakka kääntää pää-
22
Taide
Teema
3•2019
Fetissi
tään, ja sen mustat hiukset loistavat metallisina, samanaikaisesti sinisenä ja vihreänä ja ei minkään värisenä. Mustat sulat sointuvat valkoiseen ihoon, mustat hiukset vasten kalpeita höyheniä, solisluut kuin ontot oksat, joilla se istuu kaikessa keveydessään. – Menen häkkiin, jos sinäkin teet jotain. Harakka naurahtaa käheästi, aivan kuin sen olisi jano. Nainen nousee ja kääntää selkänsä, ja sen musta pitsipyrstö värähtää. Sen hautoma kohta hehkuu lämpöä. – Käytä minuun solmioitasi. Nainen on löytänyt kiiltävän hopeapesän ja siinä olevan onyksisen munan. Valo heijastuu kiven sileästä pinnasta kuin tummista silmistä. Nainen katsoo kiveä arvioivasti, hautoo munaa käsillään, odottaa että se kuoriutuu. – Onpa tämä painava. Munan kolmijalkainen pesä lakatulla pöydällä on tyhjä. Nainen lennättää munaa lähemmäs kasvojaan ja aikoo muka haukata sitä. – Ethän vain pudota sitä. Harakka räkättää, ei lennä pakoon. Luut sen ranteessa ovat kevyet, ranne on kapea, sormet yltävät sen ympäri helposti. Mies puristaa kevyesti, ottaa lämmenneen munan naisen kädestä ja asettaa sen huolellisesti takaisin pesään. – Minulla on niin tyhjä olo, käheä-ääninen nainen sanoo. – Autatko minua, jos menen häkkiin? Harakka heilauttaa pyrstöään kuin nainen mustaa tukkaansa. Sulat kiiltävät. Se tepsuttaa lattialla pienin linnunaskelin ja pudottaa loputkin pitsihöyhenensä. Se levittää siipensä ja lentää miehen rakentamaan häkkiin kuin omaan pesäänsä. Mies seuraa lintuaan. – En ymmärrä, miten solmiot liittyvät lintuihin. Saanhan sulkea häkin? – Sido minut solmioillasi, niin en voi lentää pois eikä sinun tarvitse sulkea ovea. Harakka pörhistää jäljellä olevia höyheniään, aivan kuin sen olisi tullut kylmä, ja sen pienissä silmissä on rihkaman säihke. Se katsoo miestä, sitten hopeapesässä tuikkivaa kiiltävää kiveä ja jälleen miestä. – En voi. Ne menisivät pilalle. Enkä minä halua kahlita pikkulin-
Taide
23
Fetissi
Teema
tuja, en rauhoittamattomiakaan. En voi tehdä niin. Harakka visertää ja kirskuu häkissään. Se kallistaa päätään ja käpertää pienet varpaansa häkin pohjalla olevien mustien höyhenten sekaan. – Tarvitsen viisi solmiotasi, lintu kujertaa. Se istuu höyhenien päälle, pölläyttää niitä, ja hetken näyttää kuin häkissä olisi yhden sijaan monta kaunista harakkaa. Se poimii höyhenten seasta sulkia yksitellen ja asettelee ne sormiensa väliin kuin siiviksi ja tiputtaa sitten kaikki paitsi yhden, jonka se jättää siveltimekseen. – Eivät ne mene pilalle. Sulka hehkuu sulana metallina. – Sinun täytyy auttaa minua. Minä olen vain katsellut lintuja. Harakka poimii silkkiset solmiot miehen käsistä yksitellen kuin siemenet ja levittää ne höyhenmaton päälle. Se näyttää, miten silkkinauha kääritään linnunluisen nilkan ympärille ja kuinka sen voi kiinnittää häkin metallitankoon. Mies saa harjoitella linnun toisella jalalla, kunnes linnun jalat ovat levällään kuin siivet. – Nyt et voi lentää pois. – Ei, älä lopeta vielä. En ole valmis. Harakka näyttää, miten voi peittää pienet silmänsä silkillä. Se kujertaa ja neuvoo kiinnittämään siipensä solmiolla yhteen ja sitten häkin metalliin. Häkin ulkopuolelta mies katsoo, miten lintu makaa pesänsä sulkapedillä luonnottomassa asennossa, siivet yhdessä mutta jalat erillään. Lintu ei ole kuollut eikä täytetty eikä vapaa, mutta ei se sidottuna elävältäkään tunnu, vaikka se räkättää ja kujertaa kuin hädissään. – Anna minulle vielä viimeinen solmio, se sanoo ja kähisee. Jos sen pieniä tummia silmiä ei olisi peitetty, niissä hehkuisi hopeankiilto. Jos sen pieniä tummia silmiä ei olisi peitetty, niissä hehkuisi hopeankiilto.
24
3•2019
Teema
3•2019
Teema Suosittelee:
Fetissi
Kate Bush • Kaura-banaani-luumu-omenahyve • Salaiset kirjeystävät • Fanfiction • Pinjansiemenet • Stevie Nicks • Lyrikline.org • Keskuspuisto • Auta Antti • Meat Puppets • Vihreä tofupesto • Punajuuri • Buffy, vampyyrintappaja • Arkirutiinit • Riittävät yöunet
Seuraavassa Teemassa: Viha
C
Fetissi
D
Teema
3•2019