WIIPURILAISEN OSAKUNNAN JÄSENLEHTI | KIINNOSTAVA WILLI | 4/2024
Willi
WIIPURILAINEN OSAKUNTA SOMESSA
NETTISIVUT wiipurilainenosakunta.fi
FACEBOOK Wiipurilainen Osakunta INSTAGRAM wiipurilainenosakunta TIKTOK wiipurilainenosakunta
Etukannen kuva: Pixabay, Milla Muttonen, Kansallisgalleria
Takakannen kuva: Siiri Näränen
Sisäkannen kuva: Tuulia Kettunen
Knut Possen, tuon jalon ritarin ja oivallisen juomaveikon
Jaakko Tanhola
WILLI 4/2024 | Päätoimittajat Aaron Iitiä ja Tuulia Kettunen | Kirjoittajat | Tuulia Kettunen, Patrik Nurminen, Jenna Pohjalainen, Sami Sidoroff, Riina Martikainen, Jaakko Tanhola, Ada Heikkinen, Ulriikka Kaskinen, Milla Muttonen, Vilja Antikainen | Ulkoasu ja taitto Aaron Iitiä ja Tuulia Kettunen | Painos 120 kpl | Painopaikka Picaset Oy, Helsinki
Willi on Wiipurilaisen Osakunnan täysin sitoutumaton julkaisu. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, joiden lisäksi ilmestyy yksi erikoisnumero eli FuksiWilli.
Willi toimitetaan kaikille halukkaille osakunnan jäsenille kotiin. Mikäli osoitteesi muuttuu, ota yhteyttä päätoimittajiin: willintoimitus@gmail.com. Täwmä lehti on saanut HYYn järjestölehtitukea.
PÄÄTOIMITTAJALTA
Tämänkertainen Willin numero, ”Kiinnostava Willi”, asettaa nimellään suuret odotukset, jotka väittäisin sen kuitenkin onnistuvan myös lunastamaan; ovathan aiheenamme tällä kertaa osakuntalaisten kiinnostuksenkohteet. Ja mikäpä olisikaan osuvampi aihe juuri osakuntalaisille suunnattuun lehteen – voin taata, että tämän numeron sivujen välistä löytyy juuri sellaisia juttuja, jotka (ainakin muutamia Willin toimituskuntaan kuuluvia) osakuntalaisia kiinnostavat.
Eikä tämä ole suinkaan ainut näkökulma, josta käsin kiinnostuksenkohteet on loistava aihe; ovathan ne myös melko keskeinen osa sitä, mikä elämästä lopulta tekee mielekästä ja kiinnostavaa. Ainakin itse olen kokenut havahtumisen hetkiä, joissa tajuan ajautuneeni pois omien mielenkiinnonkohteideni parista. Tämä havahtuminen on usein seurausta siitä, että elämä on tuntunut hetken aikaa erityisen synkältä ja tympeältä. Sellaisesta kuopasta käsin voi välillä olla vaikeaa kivuta takaisin kiinnostavien ja mielekkäiden asioiden pariin, mutta siksi koitankin jatkuvasti opetella siihen, etten ajoittain vallitsevan kiireen ja synkkyyden keskelläkään unohtaisi esimerkiksi minulle rakkaita harrastuksia. Erityisesti lähestyvän talven ja kellojen siirtämisen tuoma pimeys on helpompi ottaa vastaan, jos saa viettää aikaa niiden asioiden parissa, joihin suhtautuu innostuksella tai edes pienellä uteliaisuudella.
Myös muiden kiinnostuksenkohteista kuuleminen on usein inspiroivaa. On ihanaa kuunnella, kun joku puhuu aiheesta, johon suhtautuu intohimoisesti. Siksi oli myös erityisen ilahduttavaa lukea tähän Willin
numeroon kirjoitettuja juttuja. Toivottavasti sinäkin löydät niiden joukosta jotakin ilostuttavaa ja inspiroivaa!
Lopuksi vielä lista muutamista minua juuri nyt kiinnostavista asioista:
- linssikeitto
- satsumat ja mandariinit
- juuret ja rihmastot ja niiden piirtäminen
- kerrospukeutuminen
- kaakaon maustaminen (esim. chilillä, kanelilla ja inkiväärillä)
- lehtien lukeminen
- Sylvanian Families -eläimet (ja muutkin eläimet)
- muistikirjoihin ja päiväkirjoihin kirjoittaminen
TuuliaKettunen
KURAATTORILTA
Tämän Willin teemana ovat kiinnostuksen kohteet. Teema on mielestäni hieno, jopa jokseenkin metatasoinen, sillä Willin sivuilla wiipurilaiset ovat käytännössä kaikissa numeroissa vuosikymmenten ajan kirjoittaneet heitä kiinnostaneista asioista. Ihmisinä päädymmekin helposti kirjoittamaan meitä kiinnostavista ja meillä tärkeistä asioista. Ysärillä on kirjoitettu silloin uusista matkapuhelimista ja pohdittu omaa Ultra Brata kohtaan koettua inhoa. Myöhemmin on avattu omia harrastuksia kuten jousiammuntaa. Itsekin olen Willissä kirjoittanut vuosien varrella kielistä, sarjakuvista ja (maantiedeintoilijana) valtioiden rajoista ynnä paljon muusta. Osakunnan lehti, kuten monet muut vastineensa, on hyvä tapa tuulettaa ajatuksia, pohtia, jakaa sekä löytää uutta tietoa.
Minulla on aina ollut paljon kiinnostuksen kohteita, jotka pomppivat esiin vaihtelevasti ja erilaisilla intensiteeteillä. Osa meistä taas on sellaisia, joiden kiinnostuksen kohteet ovat selvärajaisia ja varsin muuttumattomia vuosien saatossa. Jokainen meistä hankkii tietoa kiinnostuksen kohteistaan, mutta eri tavoilla: minä etsin sieltä täältä tietoa eri asioista, joku toinen keskittyy 1. maailmansodan ranskalaisiin tapahtumiin, kolmas taas pyrkii ymmärtämään kissarotujen eroavaisuuksia. Kaikki asiat ovat omalla hienolla tavallaan jollekulle maailman kiintoisimpia. Korkeakouluissa meistä suurin osa opiskelee asioita, joista olemme kiinnostuneita, sillä ihmisinä koemme tärkeäksi sen, että opiskelu on mielekästä. Itse aloitin opintoni teologisessa, sillä olen aina ollut kiinnostunut uskonnoista ja uskomus-
järjestelmistä. Tajusin kuitenkin varsin pian, että teologia ei ollut minulle se oikea ala. Pohdin, että kielet saattaisivat ollakin sopivampi paikka, ja niinhän se olikin. Filologiakandin jälkeen päädyin maisteriopinnoissani kääntämiseen. Kääntäminen olikin minulle mielekäs oppiaine, sillä siinä voi tutustua ties mihin asioihin, mekaniikasta lääkeaineisiin ja näytelmistä juuston valmistukseen. En koe, että kiertäminen teologisen kautta olisi ollut millään lailla turhaa, sillä opin mielekkäitä taitoja sekä paljon uutta tietoa asioista, jotka minua edelleenkin suuresti kiinnostavat. Työelämässäkin, johon opinnoilla nykymaailmassa lopulta tähdätään, monet meistä haluavat myös tehdä kiinnostavia ja mielekkäältä tuntuvia asioita. Työelämässä vuosikymmenten puurtamista jaksaa silloin helpommin. Omat ja myös elämän eteen tuomat uudet kiinnostuksen kohteet auttavat usein työelämässäkin.
Meillä kaikilla on omat kiinnostuksen kohteemme, joihin keskitymme. Kehotan kuitenkin kaikkia pitämään aivot vetreinä, silmät avoinna ja mielen vastaanottavaisena. Maailmassa riittää erilaisia kiinnostavia asioita, ja usein yllättyykin siitä, miten kiintoisaa jokin itselle aiemmin vieras tai tylsänä pidetty asia onkaan.
Tämänkin lehden sivuilla pääset varmasti lukemaan jostakin, mitä et ole aiemmin pohtinutkaan!
Patrik Nurminen
SAAVUTETTAVAA
Kirjoittaja: Jenna Pohjalainen, Seniores Wiburgenses
Syksy on taas täällä. Osakuntalaiset ovat palanneet opintojensa pariin ja järjestöjen toimintakalenterit ovat täyttyneet tuttuihin uomiinsa. Osakunnan seniorit ovat tavanneet myös kesän aikana. Olemme esimerkiksi pelanneet osakuntalaisten kanssa kyykkää ja tehneet puutarhavierailun sekä pohtineet hallituksen kesken syksyn toimintaa. Kevään kokousten aikana pohdimme myös hieman tarkemmin alumnitoiminnan syvempää olemusta juuri tässä ajassa, jossa nyt elämme. Syvemmällä olemuksella tarkoitan sitä kokonaisvaltaista mielikuvien sumppua, jonka yhdistämme juuri alumni- ja senioritoimintaan. Kun itse opiskelin, näytti senioritoiminta jokseenkin meistä opiskelevista osakuntalaisista erillään olevalta, selvästi oman yksikkönsä toiminnalta. Oli ehkä vaikea löytää tuttuja senioritoiminnan puolelta, eikä se oikein henkilöitynyt kehenkään. Oli kuin seniorit operoisivat omassa laatikossaan, jossa kaikki on hieman kesympää ja kalliimpaa. Agendallamme on muuttaa tällaisia yksipuolisia mielikuvia toiminnastamme. Toki olemme ylpeitä siitä, että meillä on pitkä perinne päivätapahtumien, esimerkiksi seniorilounaiden järjestämisestä, ja niiden jatkuminen on keskeinen osa toimintasuunnitelmaamme, mutta haluamme kuunnella myös tuoreemman jäsenistösiiven toiveita. Ne jotka työskentelevät päivätapahtumien aikana, voivat osallistua esimerkiksi uudempaan perinteeseemme eli after work -tapahtumiin, jossa vaihdamme kuulumisia mieleisen juoman äärellä töiden jälkeen. Biljardiakin on pelattu illansuussa. Kulttuurivie-
railut ja vastaavat pysyvät silti ohjelmassa, mutta mielikuvien päivittämisen nimissä muistutamme myös siitä, että teemme myös vahvasti samankaltaisia asioita kuin te osakuntalaisetkin. Todellisuudessa monet meistä senioreista ovat vielä hyvin samanlaisia kuin opiskelujemme aikana. Hallituksen kokousten jälkeen mietitään edullisia tuoppitarjouksia varmasti samalla intensiteetillä kuin teidän osakuntalaistenkin tapauksessa.
Ja tässä lienee eräs mielikuva murrettavaksi. Senioreiden illalliskortit Pamaukseen ja vuosijuhlaan ovat poikkeuksetta hintavampia kuin osakuntalaisten, ja sama logiikka on pätenyt moniin muihin senioritapahtumiin. Mielikuva saattaa ohjata ajattelemaan, että senioreilla (siellä valmistumisen verhon takana) on automaattisesti melko hyvä taloudellinen tilanne. Heillä on jotakin ylimääräistä, mistä irrottaa lisäeuroja. Aiempina vuosina ja vuosikymmeninä näin on ollutkin - maisterin paperit Helsingin yliopistosta ovat taanneet melko varman tulonnousun, ja aktiivisilla valinnoilla pystyikin pitämään kulurakenteensa sillä tavalla kurissa, että voitolle jäätiin. Valitettavasti suomalaisen asiantuntijan keskipalkka on polkenut pitkälti paikallaan viimeiset lähes kaksi vuosikymmentä. 5500 euroa kuussa oli erityisen hyvä palkka vuonna 2010, ja samoin vuonna 2024. 5500 euron palkalla nimittäin kuuluu parhaiten tienaavaan 10 prosenttiin täysin samalla tavalla vuonna 2024 kuin kuului vuonna 2010. Talouskasvun hukatun vuosikymmenen tilastot ovat olleet karua seurattavaa. Samaan ai-
SENIORITOIMINTAA
kaan muut euromäärät eivät ole kulkeneet kehityksen mukana, vaan monien tuotteiden hintalaput ovat tässä ajassa vähintään kaksinkertaistuneet. Kävimme toisinaan luentotauolla hakemassa Arnold’sin pikkudonitsit, joiden muistan elävästi maksaneen 1,50€ (lukiovuosinani tasan euron!), kun tänä päivänä saman tuotteen hinta on 3,50€. Mielissämme on tietty käsitys hyvän palkan rajasta, joka omina opiskeluvuosinani oli jossain kolmen tuhannen euron yläpuolella. Hintojen noususta huolimatta palkkakäsitys ei näiden vuosien aikana ole juurikaan muuttunut. Sama kolme-tuhatta-jotain on kuulemani mukaan edelleen aktiivisena opiskelijoiden mielessä hyvää palkkaa mietittäessä.
Haluan sanoa tällä siis seuraavaa: me ymmärrämme, mitä ajatuksia teillä saattaa olla valmistumisen kynnyksellä, myös epäsuorasti senioritoimintaan liittyen. Ajat, joita nyt elämme, ja joissa teidän tulee rakentaa elämäänne oman toimeentulonne varaan, eivät ole kiitollisimmasta päästä. Ajattelin joskus 2014 itsekin, että kehtaankohan edes mennä senioreihin, kun olen tällainen pienituloinen vastavalmistunut. Seniorithan käyvät hintavissa oopperoissa, teatterinäytöksissä ja _oikeissa_ baareissa, eikä isännän tiskillä, ja hehän maksavat täysin mukisematta oluesta kymmenen euroa. Haluan omalta osaltani murtaa tätä mielikuvaa ja muistuttaa, että toimintamme tärkeässä strategisessa keskiössä on tehdä siitä myös taloudellisesti saavutettavaa. Saamme usein alennuslippuja ja käytämme hallituksen kesken aikaa miettien, missä paikoissa
on kohtuullinen hintataso. Teemme aidosti parhaamme tältä osin. Toisinaan on yksinkertaisesti vaikeaa löytää tiettyihin tapahtumiin edullista vaihtoehtoa (esimerkiksi vappulounas on tällainen), mutta asia on ehdottomasti sellainen, jota mietimme paljon. Samanaikaisesti ne, joilla ostovoimaa on, voivat myös nauttia senioritoiminnan tuomasta virkistyksestä arkeen, ja valita listalta jotakin arvokkaampaa. Oleellista on pyrkiä tarjoamaan vaihtoehtoja kaikille.
Seniores Wiburgenses on järjestö, jonka jäsenistön valmistumisvuodet kattavat useita vuosikymmeniä ja sitä kautta myös monenlaisia taloudellisia tarinoita. Pyrimme huomioimaan kaikkien toiveita, ja näin laajalle joukolle yhteisesti istuvan konsensuksen löytäminen onkin yksi toimintamme hienouksista. Opimme paljon toistemme näkökulmista. Tapahtumissamme on kuitenkin ilostuttava määrä osallistujia, ja teemme parhaamme myös siinä, että tulemme osakuntalaisille tutuiksi. Toivomme teitä pian valmistuviakin mukaan toimintaamme.
Meitä voi seurata esimerkiksi Instagramissa tililtä senioreswiburgenses.
SATUNNAISTA JA SATTUMAA
Herra Pseudosatunnainen kirjoittaa kepeästi umpimähkäisistä, arvaamattomista ja sattumanvaraisista ajankohtaisista aiheista.
Hei
ystäväni. Tapaamme jälleen. Viime kerrasta onkin jo kulunut pitkä tovi. Olen Herra Pseu dosatunnainen ja kirjoitan Teille (ajankohtaisista?) aiheista mitä satunnaisinta tajunnanvirtaa.
Kaikki mielipiteet ovat omiani, eikä niitä tule missään nimessä ottaa tosissaan.
”Ei mulla oo tarkkaa suuntaa. Mä menen minne sattuma johtaa.”
– Elli Haloo kulkiessaan toisella puolella maailmaa
Täysin sattumalta, sattumoisin, tahattomasti, vahingossa, stokastisen luontoisesti, randomisti kävelin ystävääni vastaan kadulla. Olin kertaamassa Markovin prosesseja satunnaiskulun muodossa: risteyksissä päätin suuntani kolikkoa heittämällä. Jäimme ystäväni kanssa keskustelemaan maailman menosta toviksi jos toiseksikin.
Ystäväni tiedusteli minulta: ”Hei Pseudo, mikä on mielestäsi ihmiskunnan merkittävin aikaansaannos 2020-luvulla?”
Mietin kysymystä tovin jos kolmannenkin…
Tovin jos neljännenkin jälkeen päädyin valitsemaan vastauksekseni suuret kielimallit. ChatGPT, LlaMA tms. yms. jne. kielimallit ovat muuttaneet käsitystämme tietokoneiden kyvyistä pysyvästi. Toiset maalailevat uhkakuvia siitä, miten TÄ (TekoÄly) kaataa, kumoaa, horjauttaa, kippaa kapitalismin. Toiset taas keskittyvät TÄ:n tuomiin mahdollisuuksiin. Herra Pseudosatunnainen lukeutuu jälkimmäiseen joukkoon.
Katsastetaanpa ChatGPT:n suorituskyky pakinoinnin maailmassa. Pakinani käsittelevät ajankohtaisia aiheita. Mitkä ovat GPT:n mielestä tärkeimmät tapahtumat Suomessa viimeisen kahden kuukauden ajalta?
”Suomessa tapahtuu, vaikkei se aina ensimmäisenä otsikoihin pomppaa. Viime kuukausien aikana maassamme on hiihdetty tuttua latua eteenpäin, mutta siinä sivussa on sattunut ja tapahtunut. Ensinnäkin, NATO-jäsenyyden myötä olemme saaneet uuden lempinimen: ”Turvallisuuden takapiru”. Rajan takana silmät pyörivät kuin karhulla karhuvaarassa, mutta täällä me vain hiomme puolustusstrategioitamme, vailla sen kummempaa dramatiikkaa.
Samaan aikaan tuulivoima pyörittää niin maisemia kuin energiapolitiikkaa. Siinä missä muu maailma hikoilee polttoaineiden hinnan kanssa, Suomi rakentaa tuulimyllyjä kuin viimeistä päivää – ei Don Quijoteista tietoakaan, vaan järkevää tulevaisuuteen katsomista.”
Herra Pseudosatunnainen ei koe virkaansa uhatuksi.
Ensi kertaan.
Maan troposfäärissä 15.10.2024
Herra Pseudosatunnainen
*Tekoälyn tulkinta kyykästä
KYYKKÄ
Teksti: Sami Sidoroff, kyykkäkerhon puheenjohtaja | Kuvat: WiO:n galleria/Telegram
Kyykkä? Mikä ihmeen kyykkä? Kyykätäänkö kyykässä? Liittyykö se viiniin? Miksi siinä on mailat joilla ei edes lyödä? Miksi siinä on niin samperisti pieniä puusylintereitä? Kyykän MM? Täytyykö siellä kilpailla maailman huipputiimejä vastaan? Ennen kaikkea, ketä kiinnostaa?
Kyykkä on vanha karjalainen ulkopeli, vähän niinkuin mölkky. Mölkystä poiketen kyykässä heitetään n. 850mm pitkää ja 80mm paksua puista mailaa eli ”karttua”. Varsinaista virallista painoa ei kartuilla ole, joten saatat tarttua kilon painoiseen mötikkään ensin ja seuraavassa pelissä tuplasti painavampaan. No mitä kohti karttua heitetään? Vastakkaisia pelaajiako? Mieluiten ei, vaan joukkueiden välissä oleviin kahteen torniriviin eli ”kyykkiin”. Pelin ideana on saada mahdollisimman monta kyykkää pois vastakkaisen joukkueen pelikentältä. Helppoa siis! Kartun heittäminenhän on jo meillä ihmisillä geeneissä. The evolutionary urge to throw big stick.
Yksi kyykän puoleensa vetävistä puolista on sen rennokkuus. Heittäminen ei ole nopeuskilpailu eikä siitä hyödy yhtikäs mitään. Myös itse heittäminen on vapaamuotoista, sillä sääntömäistä tyyliä ei ole, vaikka tehokkaita mallisuorituksia löytyykin. Olen itse nähnyt ties millaista toinen toistaan luovempaa heittotaktiikkaa sekä rennossa pelailussa, että MM-Kyykässä Tampereella. Vaatteiden riisuminen -20 asteen pakkasessa ja ohi heittäminen oli mielenkiintoinen näky. MM-Kyykkä on jokavuotinen massiivinen ulkourheilutapahtuma Tampereen Yliopiston Hervannan kampuksella. Se järjestetään yleensä helmikuussa, kun lumi ja jää vielä peittää maata ja helpottaa kartun vierittämistä. Nimi viittaa vitsikkäästi maailmanmestaruuteen, vaikka todellisuudessa pelaajat ovat lähinnä opiskelijoita eri puolilta Suomea.
MM-Kyykästä puheenollen toinen hyvä puoli pelissä on sen aloittelijaystävällisyys! Allekirjoittanut lähti aikoinaan sitsien jatkoilta suoraan junalla Tampereelle pelaamaan kyykkää (lukijalle jääköön pohdittavaksi tämän tempauksen kannattavuus). Kaiken lisäksi Tampereen Hervannan kampukselle päästyäni tokaisin vierustoverille: ”en muute tiiä mikä peli tää on eikä mul ei oo mitää hajuu säännöistä”. Tästä huolimatta homma oli selvä, tartu karttuun ja heitä, ja näin tein. Näin alkoi minun tie Wiipurilaisen Osakunnan Kyykkäkerhon puheenjohtajaksi. Kyykkätreenejä muuten järjestetään epäsäännöllisen säännöllisesti pitkin vuotta, kulminoituen MM-Kyykkään! Tuu sieki kokeilee ja ihastuu! Taitotaso on toissijainen asia rennon ja hauskan asenteen rinnalla.
Värityskuva
Piirros: Siiri Näränen
Lisääväritettävääsivulla15!
PLuontopolun lumo
Teksti ja kuvat: Riina
Martikainen
ainaako syksyn kiire hartioita tai pimeys mieltä? Ainakin hetkellinen piristäjä voi löytyä Nuuksiosta luontopolkujen muodossa. Tai no tässä tapauksessa yhden tietyn polun, nimittäin Klassarinkierroksen. Tässä teille pieni arvio reitistä, jolle suuntasimme tarkastelemaan ruskan aikaansaannoksia. Polku ei pettänyt, vaikka väriloistoon olimmekin liian myöhään liikkeellä.
Lähdimme reitille Valklammentien pysäköintialueelta, jonne yksityistien varoitusmerkeistä huolimatta saa kyllä ajaa. Taisimme olla vähemmistössä valitessamme ensiksi suunnaksemme Klassarinkallion, minkä johdosta saimme harjoitella patikointietikettiin kuuluvaa tervehtimistä tavallista enemmän. Sosiaaliset taitoni kaipasivatkin virkistystä!
Reitti on nimensä mukaisesti kierros, joten paluuta tutuissa maisemissa ei tarvitse pelätä. Lisäksi neljä kilometriä kerkeää esittelemään yllättävän monipuolisesti erilaisia maastoja ja ihastumisen syitä. Meidän alkureittimme johdatteli meidät märän metsämaaston kautta kalliopohjalle, jonka erilaiset kirjavat kasvustot saivat minut haaveilemaan sienitietämykseni kasvat-
tamisesta. Kiipeämisen lomassa kerkesin myös kuvittelemaan koloihin ja lakkien alle viipottamaan erilaisia satuolentoja.
Kierroksen toinen puolisko voi taas tuoda lohtua, mikäli joku samaistuu kaipuuseeni järvimaisemien rauhoittavaan syleilyyn. Klassarinkallion maisemista laskeudutaankin kohti kahta reittiä elävöittävää lampea. Tunsin melkein olevani kotonani katsellessani veden rauhallista liplatusta ja sitä ympäröivien koivujen kisailua pisimmälle uskaltautujasta. Ilokseni tulentekopaikka löytyi toisen lammen rannalta, joten sain mussuttaa makkaraani ja hörppiä kaakaotani veden äärellä.
Jos tässä ei ole vielä tarpeeksi ylisanoja, niin jo pelkästään reitin solisevat pikkupurot ovat reippailun arvoisia. On hämmästyttävää, kuinka voimakas voi veden ääni olla rauhallisessa metsässä. Selvästi syksyn kosteus oli saanut myös maan kasvustot loistamaan vehreyttään. En muistanutkaan, että vihreä voi olla luonnossa niin eloisa!
Jännitystä polulle tuovat märillä pitkospuilla tehtävät tasapainoharjoitteet.
Kerrassaan mainio retkikohde!
Possen, tuon jalon ritarin ja oivallisen
Teksti: Jaakko Tanhola | Kuvat: Olaus Magnuksen kartta, wikimedia commons, Siiri Näränen
Näin pamauksen lähestyessä on oivallisen mieluisaa uppoutua ajattelemaan hetkeksi tuota Viipurin todellista linnanherraa. Wiipurilaisessa Osakunnassa tällä jalolla herralla on vankkumaton myyttinen maine oivallisena juomaveikkona, jalona ritarina ja miehenä Viipurin pamauksen takana. Posse eli noin vuosina 1440–1500. Näin ollen hän oli jo pitkän elämänsä loppusuoralla paukauttaessaan itsensä kerta rysäyksellä Suomen historian suurmieheksi. Vaikka hänet tästä erityisesti muistetaankin, ehti jalo ritarimme kaikenlaista muutakin toimitella ollessaan Ruotsin valtakunnan suurimpia herroja.
Knut Jönsson Posse oli, vähemmän yllättäen, Jöns Lage Possen poika. Tämä Jöns oli tanskalainen ritari, joka oli asettautunut asumaan Länsi-Göötanmaalle. Siellä hän nai laamannin tyttären Märta Knutsdotterin. Heidän vanhimman poikansa nimeksi tuli Knut äidin isoisän mukaan. Knutista tuli suvussa suosittu etunimi pitkälle tulevaisuuteen. Posse syntyi todennäköisesti sukunsa kartanossa Tunin pitäjässä, lähellä Vänern- järven eteläkärkeä, mutta aika ja paikka ovat epäselviä. Jöns-ritarilla ja Märta-rouvalla oli kaikkiaan kolme lasta, pojat Knut ja Nils sekä tytär Märta. Kuten on keskiajalle ominaista, ei Knutin lapsuudesta tiedetä juuri mitään. Hänet mainitaan vanhemmille annetussa anekirjeessä vuodelta 1452. Vähän mielikuvitusta lisäämällä voi siis olettaa Knutin olleen vilkas lapsi, kun synninpäästöä pidettiin
jo tarpeellisena. Aatelispoikana häntä kasvatettiin sotilaaksi valtakunnan palvelukseen, olihan sota koko säädyn ammatti.
Isä-Jöns pelasi valtapeliä varovaisesti ja pääsi 1460-luvulla toisen tanskalaissyntyisen aatelismiehen, Erik Axelsson Tottin klientiksi ja tämän siivellä korkeisiin virkoihin. Hän oli valtaneuvos viimeistään vuonna 1466. Jönsin vetämänä myös pojat pääsivät Tottille niin sanotusti kunnon töihin ja hyviin hommiin eli sotimaan, koska se oli aatelismiehen uravaihtoehdoista kunniakkain ja oikeastaan ainut tarjolla oleva. Koko sääty ja Ruotsin valtakunta pyörivät sotimisen ja sisä- ja ulkopoliittisten kuvioiden ympärillä. Kuviot olivat ennen kaikkea sotimista ja sotaan valmistautumista. Aateli oli soturieliittiä ja Ruotsi kuului koko pohjolan kattavaan Kalmarin unioniin, joka kesti kasassa vain vaivoin ja kärsi koko ajan sisäisistä konflikteista ruotsalaisten ja tanskalaisten välillä, samoin Ruotsi oli usein konfliktissa idässä Novgorodin ja myöhemmin Moskovan suuriruhtinaskunnan kanssa itärajan sijainnista. Itämeren eteläpuolella ruotsalaiset taas kamppailivat Balttian ritarikuntien ja Hansakauppiaiden kanssa. Knutin ensimmäinen tunnettu pesti oli asemiehenä Suomessa.
Ensimmäisiin taisteluihinsa nuori Posse päätyi yllättäen merellä. Hän lähti vuonna 1465 Suomesta puolustamaan merenkulkua kaappareita vastaan, mutta ainakin Lyypekin kaupungin raadin valitusten mukaan
oivallisen juomaveikon todellinen elämä
innostui itse ryöstämään tallinnalaisia laivoja. Niin sanotusti nuorena ammattilaisena Posse pääsi etenemään isäntänsä Tottin siivellä. Tämä nimitti Possen Tukholman linnan voudiksi, missä tehtävässä hän vaikutti neljä vuotta, minkä jälkeen tapaamme hänet jälleen Suomesta. Posse teki visiitin Janakkalan käräjille, luultavasti herransa erityisedustajana. Täältä hän palasi Tukholmaan, sillä Ruotsin ja Tanskan välit olivat taasen kääntymässä sotimiseksi. Tanskan unionikuningas Kristian Oldenburgilainen oli tulossa armeijoineen syrjäyttämään Ruotsin valtionhoitaja Sten Sturea. Juuri Tukholman ulkopuolella käytiin 10.10.1471
Brunkebergin taistelu, jossa Knut Posse johti ratkaisevaa hyökkäystä kaupungista tanskalaisten selustaan. Posse taisteli eturintamassa miestensä rinnalla, kuten keskiajalla päälliköiltä oletettiin. Hän haavoittui vakavasti jalkaan tanskalaisten nuolista, ja oli vähällä kuolla haavoihinsa. Kaikki olivat niin varmoja hänen kohtalostaan, että Possen toipumista pidettiin ihmeenä. Knut Posse pääsi tällä suorituksellaan suureksi sankariksi ja sai lähtemättömän soturimaineen. Haavojen parannuttua hänelle aukesi nopea uraputki ja verkostoituimismahdollisuudet valtakunnan huipulle. Posse meni vuonna 1472 naimisiin Birgitta Gustafsdotterin kanssa, joka oli sukua sekä Totteille että Stureille. Samoin hänet otettiin valtaneuvoston jäseneksi 1473. Näiden ylennysten jälkeen Knut Posse siirtyikin sitten loppuiäkseen Suomen alueelle. Tässä vaiheessa kuvioihin astui Possen koko elämän
merkittävin linna, nimittäin Hämeen linna.
Posse pysytteli Tottin vanavedessä ja pääsi tämän läänityksen Hämeenlinnan voudiksi vuonna 1473 ja sai koko linnaläänin itselleen 1477. Hän keräsi omaisuutensa Tuulokseen Sairialan kartanoon ja otti näin Hämeen uudeksi kotiseudukseen. Hän on jopa todennäköisesti asunut siellä jonkin aikaa. Posse oli Hämeen linnan päällikkönä pitkään, aina vuoteen 1490 asti. Tosin hän ei oleskelut alueella yhtäjaksoisesti, vaan matkusti useinkin valtakunnan asioissa, kuten välttämätöntä oli. Hämeessä hän on jättänyt jälkiä useisiin seudun kirkkoihin lahjoittaessaan niille vaakunallaan koristeltua esineistöä. Itse linnaa hän paranteli suuresti ja muurautti sitä tiilestä kustannuksia karttamatta. Näinä vuosina Possen asema valtakunnan hierarkiassa vahvistui entisestään, kun hänen herransa Erik Axelsson Tott ja hänen veljensä kuolivat. Syntyi kamppailu Tottien ja Sturejen välille, jossa Posse valitsi Sturet, onnistuen olemaan jälleen voittavalla puolella. Posse oli näihin aikoihin todistetusti Viipurissa hoitamassa Tottien kuolinpesien asioita 1481 ja uudestaan 1483. Samoin Posse sekaantui jälleen merisotaan, käyden Suomenlahdella häiritsemässä saksalaisen ritarikunnan yhteyksiä eli ryöstelemässä. Hän osallistui myös Raaseporin linnan piiritykseen ja valloittamiseen Stureille. Possesta jalostui näinä vuosina todellinen itäisten alueiden erityismies. Häntä pidettiin Suomen, Baltian ja Venäjän alueiden asiantuntijana. Tämän
vuoksi häntä käytettiin neuvottelijana erilaisissa yhteyksissä. Tilanne itärajalla alkoi kiristyä 1480-luvun lopulla, jolloin Posse toimi hetken aikaa Viipurin linnan päällikkönä. Hän ja piispa Maunu Särkilahti harjoittivat jopa puoli-itsenäistä ulkopolitiikkaa neuvotellessaan rauhasta Saksalaisen Ritarikunnan kanssa ja välirauhasta idänsuuntaan. Posse ja piispa päätyivät suorastaan sydänystäviksi. Näihin aikoihin alkoi näkyä yhä enemmän merkkejä Moskovan halusta selvittää Ruotsin kiistanalaisen itärajan ongelma. Periaatteessa sen pohjana oli edelleen Pähkinäsaaren rauhan raja vuodelta 1323 Karjalan kannakselta Pohjanlahteen. Rajan tarkasta linjasta ei koskaan päästy yksimielisyyteen osapuolten välillä. Asia on vielä tänä päivänäkin epäselvä kuin WiO:n civis Pyhän Andreaan päivänä.
Vuonna 1490 Posse vaihtoi pestinsä Hämeessä Kastelholman linnan päällikkyyteen Ahvenanmaalla. Syyt tähän olivat varmasti ennen kaikkea poliittiset ja liikenteelliset. Kastelholmasta käsin Possen oli helpompi osallistua tärkeisiin neuvonpitoihin Ruotsissa ja pysyä perillä tapahtumista valtakunnan eri osissa. Tilanne ei kehittynyt Ruotsin kannalta suotuisasti idässä. Kaavailtiin liittoa Liivinmaan ritarikunnan kanssa, mutta tästä ei tullut mitään. Sen sijaan Moskovan suuriruhtinas pääsi sopuun liitosta Tanskan kanssa. Enää 1494 ei saatu solmittua uutta välirauhaa itään, joten Suomessa käynnistyivät sotavarustelut Possen ja piispa Särkilahden johdolla. Piispa antoi oman huomattavan aseväkensä puolustuksen käyttöön ja Posse lähti Ruotsiin hakemaan apujoukkoja tässä kuitenkaan onnistumatta. Täältä Posse siirtyi Viipuriin ja päätyi suurena ja kokeneena sotilaana puolustuksen ylimmäksi komentajaksi, vaikkei varsinaisesti linnanpäällikkö ollutkaan. Syttynyt sota tunnetaan Vanhana Vihana. Taistelut
alkoivat Viipurin lähistöllä käydyllä Vatikiven kahakalla. Vatikiven kautta virtasi vielä tuolloin merelle eräs Vuoksen haara. Possella oli vastassaan jo tässä kohtaa valtava noin 10000 miehen vihollisjoukko. Vatikivi 12.10.1495 olikin viimehetken yritys välttää piiritetyksi joutuminen. Huonostihan siinä oli käydä. Sotaan tottumaton uusmaalainen talonpoikainen nostoväki meni paniikkiin venäläisen ratsuväen kohdatessaan ja oli vähällä ettei kaupunkia menetetty jo ensi rynnäkössä. Possen joukkoja oli noin tuhat miestä ja 800 talonpoikaa. Joukot olivat pääasiassa Suomesta koottuja kirkon ja aatelin asemiehiä, mutta huomattava etu olivat myös Ruotsin kruunun palkkaamat 500 saksalaista palkkasotilasta. Posse ei ilmeisesti pitänyt onnistumisen edellytyksiä kovin suurina, mutta toimi silti päättäväisesti ja tarmokkaasti. Kaupungin vahvistettujen muurien suojasta venäläisten yritykset onnistuttiin pysäyttämään talonpoikien ja kaupunkilaisten avulla. Tilanne oli silti erittäin uhkaava ja tappio vaikutti varmalta. Apua Ruotsista odotettiin kiihkeästi, vaikkakaan sen saapuminen ajoissa ei ollut varmaa. Sitten Pyhän Andreaan päivänä käynnistivät venäläiset rynnäkön muureja vasten. Tämä on se hetki, josta legendat pamauksesta saivat alkunsa. Viholliset olivat onnistuneet jo valtaamaan yhden tornin ja ylittämään kaupunginmuurin, joten tappiota alettiin jo pitää varmana. Muurin vierustalla poltetuista veneistä ja tervapadoista pääsi kuitenkin tuli karkaamaan torniin. Samalla hetkellä venäläiset näkivät taivaalla jonkin valoilmiön, jonka he tulkitsivat Pyhän Andreaksen ristiksi. Ruotsalaisten mielestä taivaalla näkyivät Pyhien Erikin ja Olavin liput. Nämä näyt yhdessä pelottivat venäläiset tiehensä tornista. Myöhemmin talvi, elintarvikepula ja Länsi-Suomesta saapunut rutto pakottivat vihollisarmeijan tiehensä. Tuota mainittua valoa
pidetään tosijuttuna. Hienot legendat pamauksesta ovat saaneet inspiraationsa siitä. Todellisuudessa ei luultavasti ollut mitään Possen noidanpataa, jossa hän muun muassa sammakoita keittämällä aiheutti pamauksen. Luultavasti ei ollut minkään sortin räjähdystä, niin harmillista kuin se onkin. Pamauksen legenda kirjattiinkin ylös vasta noin 40 vuotta tapahtumien jälkeen. Yhtä kaikki aikalaiset pitivät puolustuksen pitämistä jumalan ihmeenä. Ruotsin apujoukot ehtivät perille vasta seuraavan vuoden puolella. . Merkittävimmän urotekonsa jälkeen Posse jatkoi Viipurin päällikkönä sodan loppuun 1497 asti. Palkkioksi saavutuksistaan hänelle myönnettiin Ruotsista laajat läänitykset. Possen sodat alkoivat olla soditut. Hän osallistui vielä vuonna 1496 Narvan vieressä olevan Ivangorodin valtaukseen, mutta se olikin hänen viimeinen taistonsa. Posse matkusti Ruotsiin uuden unionikuninkaan kruunajaisiin, mutta ei ennättänyt niihin paikalle. Virallisesti Knut Possea ei koskaan lyöty ritariksi, vaikka häntä arvostettiin Ruotsin taitavimpana sotapäällikkönä. Knut Posse ei elänyt enää monta vuotta suurtekonsa jälkeen, vaan kuoli 25.3.1500. Kuolinpaikka ei ole varma, mutta todennäköisenä vaihtoehtona on Kastelholma, jonka päällikkönä hän jatkoi loppuun asti. Knut Posse arvellaan lähteissä olevien mainintojen ja hautakivilöytöjen perusteella tulleen haudatuksi Turun tuomiokirkkoon samaan hautaholviin kaikkien pyhien kappeliin hyvän ystävänsä piispa Maunu Särkilahden kanssa. Wiipurilaisessa osakunnassa Possen merkityksestä tai jälkimaineesta ei ole epäilyksiä.
Haalarimer
Saimme palautetta, että osakunta tarvitsee kipeästi uusia meemikkäitä haalarimerkkejä. Täten päätimme järjestää haalarimerkkikilpailun, jonka aivan uskomatonta antia todistatte tässä nyt ensimmäistä kertaa. Olisikin suoranainen rikos jos näitä ei tuotettaisi.
Varsinainen äänestys järjestetään myöhemmin, todennäköisesti sähköisellä lomakkeella tai osakunnan kokouksessa. Nyt onkin hyvä tilaisuus tutustua ehdokkaisiin ja valita oma suosikki. Voittaneelle/neille luvassa palkinto, pysykää siis kuulolla!
3.
1. 2.
4. 5.
kkikilpailu
*Vanhasta ylioppilaan univormusta laakerilehvät haalarinkaulukseen ommeltavaksi
9.
11.
*Älä hättäile, lisää kuntia saatavilla!
Taidenäyttelyarvostelu
Teksti: Ada Heikkinen | Kuvat: Kansallisgalleria
Gothic Modern
Ateneumin taidemuseo, Helsinki
4.10.2024-26.1.2025
Ateneumin taidemuseon talven 2024—2025 päänäyttely kantaa nimeä Gothic Modern, pimeydestä valoon. Se perustuu kansainväliseen yhteistyöhankkeeseen, jonka Ateneum on käynnistänyt vuonna 2018 professori Juliet Simpsonin (Coventry University) kanssa. Hänen lisäkseen hanketta on johtanut Ateneumin museojohtaja ja yksi näyttelyn kuraattoreista Anna-Maria von Bonsdorff. Muita näyttelyn kuraattoreita ovat Nasjonalmuseetin Vibeke Waallann Hansen ja Cynthia Osiecki sekä Alte Nationalgalerien johtaja Ralph Gleis. Näyttelyarkkitehtinä on Osmo Leppälä.
Gothic Modern -näyttely esittelee 1800- ja 1900-lukujen modernia taidetta, jonka inspiraation lähteenä on ollut eurooppalainen keskiaika ja pohjoismaalainen varhaisrenessanssi. Modernit taitelijat tarvitsivat välineitä käsitelläkseen esimerkiksi traumoja, uskontoa ja surua. Yksi suosituista kuva-aiheista oli kuolemantanssi, joka kuvaa vertauskuvallisesti kuoleman universaaliutta. Aiheen tunnistaa ihmisten ja luurankojen kohtaamisista, joissa luurangot edustavat kuolemaa. Näyttelyn laajoja ja iäti ajankohtaisia teemoja ovat kuolema, rituaalit, kärsimys, seksuaalisuus ja luonto. Useissa teoksissa näkyy myös uskonnollisuus, erityisesti kristinuskon teemat ja musta huumori.
Vincent van Gogh: ”Tupakoiva luuranko” (1886)
Näyttelyssä on teoksia lukuisilta tunnetuilta taiteilijoilta, joita ovat muun muassa Arnold Böcklin, Lucas Cranach vanhempi, Akseli Gallen-Kallela, Vincent van Gogh, Edvard Munch, Helene Schjerfbeck ja Hugo Simberg. Maalausten ja grafiikan teosten lisäksi näyttelyssä on esineitä, veistoksia ja huonekaluja. Teokset on sommiteltu vaihtuvien aiheiden mukaan ja kokonaisuus on onnistunut. Näyttelyn teemaan ja ajankohtaan sopivasti seinät on maalattu syksyisillä väreillä, kuten violetilla, oranssilla ja ruskealla. Valaistusta on myös himmennetty, koska paperipohjaiset teokset ovat herkkiä valolle. Seinien värit ja valaistus tuovat näyttelyyn tunnelmaa ja omalla tavallaan auttavat maalauksia nousemaan entistä paremmin esiin.
Näyttelyssä ei ole pelkästään moderneja 1800- ja 1900-luvun teoksia, vaan myös sellaisia, joista modernin ajan taitelijat ovat mahdollisesti ottaneet inspiraatiota omiin teoksiinsa. Tällainen vuoropuhelu tekee näyttelystä mielenkiintoisen ja auttaa vierailijaa hahmottamaan modernien taitelijoiden kiinnostuksen esimerkiksi keskiaikaisia maalauksia kohtaan. Vaikka teokset ovat satoja vuosia vanhoja, ovat ne silti yhä ajankohtaisia useista eri syistä. Esimerkiksi yksi näyttelyn vetonauloista: Vincent van Goghin: ”Tupakoiva luuranko” (1886) on varoittava esimerkki tupakan vaaroista, jotka tunnetaan vielä paremmin nykyään kuin teoksen valmistumisen aikana.
Näyttelyn virallisessa tiedotteessa kerrotaan, kuinka näyttely kirjoittaa uudelleen modernin taiteen historiaa. Taidehistoriassa ei ole aiemmin tutkittu sitä, miten 1800ja 1900-luvun taiteilijat ovat hakeneet inspiraatiota eurooppalaisen keskiajan ja pohjoisen renessanssin taiteesta. Näyttely on siis paitsi muuten kiinnostava, myös tarpeellinen. Näyttely ei ole ollut kovin kauaa esillä, mutta se on tähän mennessä saavuttanut jo suuren suosion. Erityistä on, että näyttely vetoaa poikkeuksellisesti myös lapsiin ja nuoriin synkistä teemoistaan huolimatta.
Suosittelen käymään näyttelyssä. Näyttelyn teemat sopivat erinomaisesti syksyyn ja lähestyvään halloweeniin. Pelkkää synkistelyä näyttely ei kuitenkaan ole, josta näyttelyn lisänimikin: ”Pimeydestä valoon” viestii. Näyttely pyrkii tarjoamaan tukea elämän vaikeiden aiheiden ja synkän maailmantilanteen käsittelyyn samalla tarjoten toivoa paremmasta ja valoisammasta tulevaisuudesta.
(1896)
Jacopo Bassano – Venetsian renessanssimestari
Sinebrychoffin taidemuseo, Helsinki
12.9.2024-12.1.2025
Sinebrychoffin taidemuseon vuoden päänäyttely keskittyy venetsialaisen renessanssin ajan taidemaalarin
Jacopo Bassanon (n. 1515—1592) teoksiin. Näyttelyn kuraattorit ovat Jacopo Bassanoon erikoistuneet tutkijat Sinebrychoffin taidemuseon johtaja FT Kirsi Eskelinen ja Dr. Claudia Caramanna. Yhteensä näyttelyssä on 34 teosta, jotka on tehty joko yksityisille keräilijöille tai kirkkojen tilauksesta.
Vastaavaa monografista näyttelyä ei ole järjestetty koskaan aikaisemmin Euroopassa Italian ulkopuolella. Näyttelyn teemoja ovat muun muassa Raamatun aiheet, eläinaiheet ja maalaismaisemat.
Bassano vaikuttaa olleen eläinrakas päätellen siitä, että eläinaihe toistuu useissa maalauksissa. Näyttelyn teoksissa on esimerkiksi kaniineja, lampaita, aaseja, hevosia ja vuohia. Erityisesti koirat ovat olleet taiteilijalle tärkeitä ja useissa teoksissa onkin koiria joko teoksien maisemissa tai sitten
Hugo Simberg: ”Kuoleman puutarha”
Jacopo Bassano: ”Lammas ja karitsa” (n. 1515-1592)
Venetsiassa. Bassano on ottanut mallia hänen teoksiensa sommitteluista ja värien käytöstä.
niihin keskitytään pelkästään jopa muotokuvamaisesti. Eläinaiheet olivat Bassanolle aikanaan lähes tavaramerkki ja ne olivat erittäin suosittuja.
Bassanon kotiseudun maalaismaisemat ovat toimineet hänen inspiraationsa lähteenä useissa teoksissa. Maalausten vuoristoinen maaseutu miellytti myös venetsialaista yläluokkaa, jotka tilasivat teoksia kirkkojen lisäksi. Kirkot taas tilasivat enemmän alttarimaalauksia ja hartauskuvia. Niiden aiheina oli tyypillisesti pyhimyksiä, kuten Johannes kastaja tai neitsyt Maria.
Teoksille ominaista on mestarillinen valolla ja varjolla leikittely sekä raamatullisaiheiset pastoraalimaalaukset. Niillä tarkoitetaan sitä, miten maalaismaisemien taustoihin on piilotettu Raamatun tapahtumia kuvittavia kohtauksia. Osassa teoksia on voimakkaat valon ja varjon kontrastit. Ne tuovat mieleen barokin aikakauden Caravaggion teokset. Molempien töissä on dramaattisuutta, Raamatun aiheita ja valon sekä varjon voimakasta käyttöä. Bassanon työ ei edustanut kuitenkaan barokin aikakautta vaan renessanssia. Lisäksi hänen tärkeimmän esikuvan tiedetään olleen Tizian (1488—1576), joka työskenteli myös
Suosittelen lämpimästi Sinebrychoffin taidemuseossa vierailua. Jacopo Bassano -näyttely tarjoaa upeita ja harvoin saatavilla olevia teoksia, joista huokuu lämmin, maanläheinen tunnelma. Myös teosten uskonnollinen tematiikka voi kiinnostaa, joka kuitenkin tulee suurimmassa osassa teoksia esiin vain niille, jotka osaavat sitä niistä etsiä. Mainittakoon vielä, että maksullisen ja vaihtuvan päänäyttelyn lisäksi rakennuksen toisessa kerroksessa on ilmaiset Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseo ja Valentin de Boulognen (1591—1632) teos: ”Italian allegoria”. Kyseinen teos on näytillä Sinebrychoffin taidemuseossa Suomen Rooman-instituutin Villa Lanten peruskorjauksen ajan aikavälillä 6.9.2023— 12.1.2025.
Jacopo Bassano: ”Neitsyt Maria, Jeesus-lapsi, Johannes Kastaja ja Pyhä Antonius Apotti (n.1561— 1562)
Galgon adoptio - elämän ja kuoleman kysymys
Teksti: Ulriikka Kaskinen | Kuva: Pixabay
Lähes jokainen minut paremmin tunteva osakuntalainen on joskus kuullut suustani sanan galgo (tai vaihtoehtoisesti selvemmin espanjanvinttikoira). Jos en papata oman Kielo -whippetini ylettömästä ihanuudesta, on aiheena usein jonkin rescuegalgon adoptioilmoitus tai yleinen rakkaudentunnustuksellinen paatos kyseisen rodun puolesta. Harva kuitenkaan tietää galgoista yksityiskohtaisemmin. Miksi olen ottanut elämäntehtäväkseni ainakin yhden galgon adoptoimisen?
Törmäsin galgojen tilanteeseen ensimmäisen kerran Mari Jäntin kirjoittamassa artikkelissa “Koirat, jotka eivät ole edes yhden luodin arvoisia – espanjalaisia koiria hirtetään ja poltetaan elävältä” (yle.fi, 3.7.2017). Jo otsikko pysäyttää. Artikkelin mukaan Espanjassa tapetaan vuosittain metsästyskauden päätyttyä kymmeniätuhansia – suurimpien arvioiden mukaan satojatuhansia – galgoja. Koiria muun muassa hirtetään, kivitetään, myrkytetään, poltetaan elävältä, heitetään kuiluihin tai raahataan auton perässä. Osa metsästäjistä päätyy “vain” hylkäämään koiransa. Syyt kaltoinkohteluun ovat syvällä kulttuurissa: koira nähdään vain välineenä, jonka arvo on riippuvainen sen metsästystaidosta. Koiran kärsimys tuo vanhojen uskomusten mukaan metsästysonnea. Lienee sanomattakin selvää, että eläinrakas sydämeni särkyi kun galgojen kohtalo valkeni minulle ensi kertaa.
Espanjan uudehko eläinsuojelulaki ei helpota galgojen tilannetta. Uusi laki rajaa metsästyskoirat ja muut käyttökoirat kokonaan lain ulkopuolelle (esim. “Suomalaiset rescue-koirajärjestöt järkyttyivät Espanjan tulevasta eläin-
suojelulaista: ‘Hirveä shokki’”, yle.fi, 1.3.2023). En pysty ymmärtämään, ettei nykypäivänä kyetä kehittämään lakia joka suojelisi niitä, jotka kaikkein eniten suojelua tarvitsevat.
Rescuekoira ei sovi kaikille, mutta omalle unelmalistalleni galgo kuuluu. Spurttailua rakastavat galgot ovat kotioloissa rauhallisia ja leppoisia pötköttelijöitä, jotka useimmiten tarvitsevat vähintään yhden koiraystävän seurakseen (Kielon!). Olen hulluna vinttikoirien omalaatuiseen luontoon ja ulkomuotoon, joten galgo on itsestäänselvä jatkumo omassa koiratarinassani. Galgojen julmat kohtalot jäytävät sisimpääni ja vievät yöuneni, joten minun on pakko saada pelastaa edes yksi. En voi pelastaa jokaista, mutta voin muuttaa yhden koiran koko maailman. Netistä löytyy paljon aiheeseen liittyviä artikkeleita ja pelastettujen galgojen tarinoita, joihin suosittelen lämpimästi tutustumaan tarkemmin. Lisätietoa adoptioprosessista ja rescuekoiraan liittyvistä käytännön asioista löytyy helposti kotimaisten rescuejärjestöjen kautta (esimerkiksi Galgos del Fénix ja May’s Galgo Rescue).
Haluan vielä lopuksi nostaa esiin podencojen tilanteen. Podencot ovat niin ikään Espanjassa käytettäviä metsästyskoiria, joiden kohtalo on yhtä karu kuin galgojen. May’s Galgo Rescue -järjestö kertoo esitteessään seuraavaa: “Niitä [podencoja] kutsutaan myös nimellä “Invisible Dogs” tai “The Great Forgotten”, sillä niitä pelastetaan huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi galgoja”. Haluan pitää huolta siitä, että yhtäkään podencoa tai galgoa ei enää unohdeta.
Lähteet: yle.fi, Jäntti Mari 3.7.2017 https://yle.fi/a/3-9696013 (luettu 3.10.2024) yle.fi, Kempas Karla 1.3.2023 https://yle.fi/a/74-20020382 (luettu 3.10.2024)
SOS!
JUORU
Fuksi nähny juoksemassa Mannerheimintietä väärään suuntaan mysteeriesine kainalossa! Huhujen mukaan kyseessä oli saton jalkapuu, mutta vain harva tietää totuuden?
RAPUINENYLLÄTYSÅDÅTTIPÖYDÄSSÄ!
Rapujuhlien leikit riistäytyivät käsistä. Kondomi löytyi seniorin taskusta!
Kesäretki jätti wiipurilaisiin odottamattoman kulkutaudin. Kuka yskäisi ennen kuin hörppäsi? Mitä kvartterpöydässä oikeasti tapahtui? Entäs gokouksessa?
KANSKE ;)
Härre Gud! Willin päätoimittaja nähty tilaamassa naapurimaan kielellä! Onko willin toimituskieli vaihtumassa?
ÖFN isäntä ei tee mitään!!!!
PALSTA SOS!
Isäntien loihtima taikaliemi innostutti inspehtorin williin ja sponttaaniin puheeseen fuksisitseillä.
Suosiko onni vai jokin muu wiipurilaisten fuksien joukkuetta fuksiaisissa? Yhdeltä pisteeltä peräti 16 pistettä. Voitonjuhlat jatkuivat aamuhämäriin.
Fuksineuvos katosi synkkään pimeyteen kesäretkellä. Löytyi vastarannalta.
”Mieenhaluuollaskibidi”
Kotkalaiset saavat asuntolasihreerin märäksi. Nugetti kävi suussa.
Maakuntasihteerit innostuivat ilakoimaan: ”mie en haluu olla gen z skibidi toilet”
Musiikkia hyvyydestä
Teksti ja kuvat: Milla Muttonen
Miun sielu irtoaa ruumiista ja kohoaa korkeuksiin. Muistan, kuinka kaunis paikka maailma voi parhaimmillaan olla ja miten iso osa ihmisistä on pohjimmiltaan hyväntahtoisia ja kunnollisia. Kuuntelen miun lempibändin Nightwishin uusinta Yesterwynde-albumia. Olen fanittanut kiteeläisyhtyettä suunnilleen vuodesta 2008 alkaen ja käynyt tähän mennessä 22 keikalla ympäri Suomea ja vähän muuallakin. Nightwishista mieleen tulevia sanoja ovat ainakin hyvyys, rakkaus, empatia, toivo, ihme, mielikuvitus, tiede ja totuus.
Pohdin pitkään, kirjoittaisinko tähän kiinnostuksen kohteita käsittelevään Williin pesäpallosta vai Nightwishista, koska olen varsin kiinnostunut molemmista. Valitsin Nightwishin, sillä se saa miut uskomaan ihmisyyteen ja siihen, että hyviäkin asioita tapahtuu (pesäpallolla on välillä päinvastainen vaikutus, ainakin IPV:n hävitessä :D). Wiipurilaisen pienen ihmisenhän olisi helppo vaipua synkkyyteen, sillä maailma on täynnä julmuuksia ja ahdistavia asioita.
Karjalakin on menetetty. Kamaluuksien keskellä on merkityksellistä, että jotkut laulavat empatiasta, toivosta ja välittämisestä. Monet Nightwishin kappaleet käsittelevät näitä teemoja eli käytännössä ihmisten kykyä hyvyyteen sekä toistensa auttamiseen.
Nightwish muistuttaa miuta siitä, että elämä on ihme (huom. ei kuitenkaan pro-forced birth -tavalla!) ja että kannattaa elää täysillä se lyhyt hetki, joka täällä ollaan. Yhtyeen musiikki on saanut miut miettimään paljon sukupolvien ketjua, joka on johtanut miun olemassaoloon. Kuinka monien ihmisten on pitänyt rakastaa, surra, kärsiä, iloita, työskennellä, ponnistella ja hoivata, että mie saan olla olemassa tällä planeetalla tämän silmänräpäyksen ajan? Ja kuinka epätodennäköistä on, että juuri mie ja kaikki miun parhaat kaverit ollaan olemassa täällä nyt samaan aikaan? Kuinka tyytyväisiä miun esi-isät olisivat, jos näkisivät, että miulla on asiat suhteellisen mukavasti?
Nightwish on aiemmin tehnyt esimerkiksi
Mie, miun iskä ja Tuomas Holopainen tammikuussa 2012. Myö oltiin lentokentällä lähdössä Hollywoodiin katsomaan Nightwishin Imaginaerum-maailmankiertueen avauskeikkaa ja tavattiin lentokentällä erittäin ystävällinen ja sympaattinen Tuomas, joka oli lähdössä samalle keikalle esiintymään.
teemalevyn evoluutiosta ja luonnon monimuotoisuudesta. Moni heijän kappale perustuu tositapahtumiin ja historiallisiin löytöihin sekä tieteen saavutuksiin. Ilman Nightwishia en olisi tiennyt mitään vaikkapa seuraavista asioista: Antikytheran kone eli antiikin Kreikassa valmistettu tähtitieteellinen laite, jota käytettiin taivaankappaleiden liikkeiden laskemiseen. Sitä pidetään jopa historian ensimmäisenä analogisena tietokoneena. Kuuhun haudattu tähtitieteilijä, planeettatutkimuksen uranuurtaja Eugene Shoemaker
Kyynelten tienä tunnetut intiaanikansojen pakkosiirrot valkoisen asutuksen tieltä 1830-luvulla
maailman vanhin säilynyt sävellys (“Hurrian Hymn to Nikkal”, n.1400 eaa.)
Voisin kirjoittaa lempiyhtyeestäni vaikka sata sivua, mutta Willissä ei ole niin paljon tilaa. Haluan kuitenkin ehdottomasti kertoa “The Children Of ’Ata” -kappaleesta (Nightwish, 2024), joka kiehtoo miuta tällä hetkellä erityisen paljon ja josta koko ihmiskunnan pitäisi mielestäni kuulla.
Useinhan uskotaan, että ihmiset ovat pohjimmiltaan pahoja ja että järjestäytyneen
Nightwishin keikalla civis Samuli Huuhilon kanssa huhtikuussa 2022. Myö oikeastaan ystävystyttiin alun perin Nightwishin ansiosta!
yhteiskunnan ulkopuolella sortuisimme hirveyksiin kuten Kärpästen herrassa. Nightwishin kappale kertoo tosielämän kärpästen herrasta; siitä, kun 1960-luvulla kuusi teini-ikäistä tongalaispoikaa haaksirikkoutui karulle autiosaarelle keskelle valtamerta. Lapset selvisivät saarella 15 kuukautta tekemällä yhteistyötä ja auttamalla toisiaan. Työt, kuten ruuanlaitto ja kasvimaan hoitaminen tehtiin pareittain ja ruoka- sekä vesivarat jaettiin tasan kaikkien kesken. Pojat elivät sovussa, eivät menettäneet ikinä toivoaan ja löytyivät lopulta terveinä ja hyvinvoivina, vaikka heidän läheisensä olivat jo ehtineet luulla menettäneensä heidät iäksi. Lapset olivat jopa kyhänneet kitaran, omalaatuisen punttisalin ja sulkapallokentän saarelta löytämistään materiaaleista. “The Children Of ’Ata” -kappaleen lyriikoissa näiden lasten osoittama kyky yhteistyöhön ja optimismiin laajennetaan koskemaan koko ihmiskuntaa, ja näihin toiveikkaisiin sanoihin päätän artikkelini:
We are the ones to tell you why The world of us, it will survive Light a fire for the boat afar Campsite Gaia
We all are The children of ’Ata
W niin kuin wege
Teksti ja kuvat: Vilja Antikainen
Lehdessä, joka koostuu kiinnostavista aiheista, täytyy olla ainakin yksi ruokaan liittyvä juttu. Uskaltaisin nimittäin väittää että ruoka, etenkin hyvä sellainen, kiinnostaa lähes kaikkia. Minua ainakin. Aloitin kasvissyönnin reilut kuusi vuotta sitten muuttaessani omilleni Helsinkiin. Alkuun moni asia oli uusi, tofua tai hummusta olin tuskin maistanut kertaakaan. Vuosien varrella kokemusta on karttunut runsaasti, ja nykyään metsästänkin (heh) innolla uutuustuotteita sekä ravintola- ja reseptisuosituksia. Lihattoman lokakuun kunniaksi aion tarjoilla kourallisen niitä myös Willin lukijoille. Jos siis haluat syödä kasvipohjaisemmin, tehdä vaikutuksen vegaaniystävään tai ihan vain kokeilla jotain uutta, nappaa nämä vinkit talteen!
Reseptit
Reseptejä on internet pullollaan, mutta testaamatta on hankala tietää, tuleeko lopputuloksesta kokkausurakan arvoinen. Omia lemppariblogejani ovat Chocochili, Viimeistä murua myöten ja Urbaani vegenda, joiden reseptit eivät ole pettäneet vielä kertaakaan. Näiden lisäksi hyviä perusruokia löytyy muun muassa Vegaanihaasteen sivuilta, joilla pystyy myös liittymään kuukauden kasvisruokahaasteeseen. Instagramin puolelta suosittelen puolestaan seuraamaan @sallajokin-tiliä. Luottoresepteihini lukeutuvat esimerkiksi seuraavat:
- Tofuskagen-perunasalaatti (Chocochili). Monet sekasyöjätkin hurmannut mömmö! Tykkään käyttää ohjeesta poiketen savutofua ja soijafraichea.
- Tofukiusaus (esim. Vegaanihaaste). Perushyvä ja riittoisa arkiruoka. Reseptejä on monia ja niitä voi soveltaa oman maun mukaan, itse suosin marinoitua Jalotofua sekä chilikaurakermaa.
- Nyhtökaura-gnocchivuoka (Chocochili). Tämäkin on pitkälti varioitavissa, gnoccheilla ja pestolla on vaikea epäonnistua.
- Raparperi-biscoff-tiramisu (Viimeistä murua myöten). Oikeasti oon tehnyt tätä vain kerran, mutta se riitti vakuuttamaan. Vinkkinä, ettei kannata keittää supervahvaa espressoa.
- Bonuksena loppuvuoden juhliin vegaaninen Wellington (Yhteishyvä). Testattiin tätä viime jouluna ja kyllä muuten maistui. Voi varmasti syödä muunakin ajankohtana.
Ravintolat ja kahvilat
Tähän kohtaan on todettava, että herkullisinta opiskelijabudjettiin sopivaa vegeruokaa saa tietenkin osakunnan tapahtumissa, kiitos emännistön <3. Hyvänä kakkosena tulee UniCafe ja muut opiskelijalounaat. Välillä on silti kiva käydä muuallakin syömässä. Tsekkailen itse ravintolasuosituksia Vegaaninen Helsinki –Facebook-ryhmästä ja Hyvä kurkku –blogista. Muissa kaupungeissa ja ulkomailla käytän apunani HappyCow-sivustoa. Tässä muutama paikka, joista jokaisesta saa annoksia alle kahdellakympillä:
- Jumbowl Noodle (Malminrinne 2–4).
Useampi juhlienjälkeinen päivä on pelastunut vegaanisilla seesaminuudeleilla ja kurkkusalaa-
tilla.
- Mei Lin (Annankatu 29). Täältä löytää ainakin suomalaisella mittapuulla autenttisia makuja. Omia suosikkeja ovat mapo tofu, sichuanilainen munakoiso ja niin ikään kurkkusalaatti.
- Green Hippo (esim. Punavuorenkatu 2).
Oman kokemukseni perusteella oikeasti runsaat annokset, parhaita tofu bowl, patatas bravas ja avokadopasta.
- Daddy Greens (esim. Iso Roobertinkatu 26).
Pizzaa, johon saa ihanaa itsetehtyä cashewpohjaista ”ricottaa”. Hyväksi todettu lätty kulkee nimellä An Enlightened Guy.
- Pontus (Kapteeninkatu 26). Kunniamaininta bängerille vegaanilasagnelle. Kannattaa pyytää chiliöljyä kylkeen.
Kahviloiden tarjontaa en rehellisesti sanottuna ole kartoittanut kovin laajasti. Usein ketjukahviloissakin on ainakin pari vegaanista vaihtoehtoa, mutta yritin kerätä tähän joitain spessumpia paikkoja. Mukana pari sellaistakin, jotka ovat itselläni vielä testaamatta:
Banu Cafe (Länsisatamankatu 24 A). Jätkäsaaren lahja maailmalle. Persialaisvaikutteista lounasta, brunssia ja vitriinituotteita.
Kahvila Rakastan (Mannerheimintie 13 B).
Symppis kahvila Hakasalmen huvilan vieressä. Herkkujen lisäksi täälläkin toisinaan (valitettavan hintavia) brunsseja.
Round (esim. Kampissa). Tämä lienee monille tuttu, makeita donitseja laidasta laitaan. ResQ-sovelluksesta löytää edullisia hävikkitarjouksia.
Meringue Cafe & Glam (Pietarinkatu 3). Tänne en ole toistaiseksi ehtinyt, mutta kuullut pelkkää hyvää! Erityisesti paikan korvapuusteja on kehuttu.
Raka’s kotileipomo (Mechelininkatu 12–14).
Lukuisista suosituksista huolimatta tämäkin, suomalaisia ja intialaisia makuja yhdistelevä leipomo on jäänyt vielä kokematta. Samosat ja currytwistit testauslistalla ykkösenä!
Tuotteet
Maailma on mennyt sillä tavalla hienoon suuntaan, että vegaanituotteiden valikoima alkaa olla jo niin suuri, ettei kaikkia meinaa ehtiä edes maistamaan. Uutuuksia ja tuotesuosituk-
sia löytyy runsaasti Facebookin Vegaanituotteet-ryhmästä (samalla nimellä myös IG-tili ja nettisivu) sekä Jodelin @vegan-kanavalta. Lisäksi Instagramissa esimerkiksi @vegaanisestisyoden tekee arvosteluja erilaisista uutuustuotteista. Omiin suosikkeihini lukeutuvat muun muassa:
Oddlygood Sour Dream. Paras dippisoossi! Soijapohjaiset tuotteet ovat muutenkin omaan makuuni parhaita jogurttien, rahkojen, kermaviilien ynnä muiden korvaajia. Näissä luottomerkkejä Oddlygood ja Alpro. Hernis. Kuivattu herneproteiini, saatavilla sekä suikaleina että rouheena. Semiedullinen ja helppo valmistaa. Kannattaa ensin turvottaa pannulla kuumassa vedessä ja sen jälkeen paistaa öljyssä. Itse maustan yleensä soijakastikkeella, valkosipulilla, paprikalla ja pippurilla. Apetit Kasvisjauhispihvit ja -pyörykät. Einesten aatelia, löytyvät pakasteesta. Mö Kreikkalainen. En itse oikein välitä vegejuustoista ja yleensä jätänkin ne resepteistä pois, mutta tätä tulee toisinaan ostettua. Parhaimmillaan ruoan seassa.
Friidu-jäätelöt. Näitä ei voi olla mainitsematta, onhan toinen yrityksen perustajista kuitenkin osakunnan entinen emäntä. Eikä toki haittaa, että itse jätskikin on pirun hyvää.
Tämä melko mittavaksi paisuneen vinkkilistan myötä toivotan kaikille lukijoille antoisia hetkiä kasvisruoan parissa, toivottavasti löydätte jotain omaan suuhun sopivaa! Allekirjoittaneelle voi aina tulla jutustelemaan aiheesta lisää :-)
Sarjakuva: Siiri Näränen