Voima Teatteriliite – Joulukuu 2023

joulukuu 2023 – kevät 2024

Tommi Korpela tinkimätön taiteilija

Teatteria kautta maan

Vieraanvaraisuutta Kainuussa ja Vilnassa, uusia tuulia ja supersankareita.

PÄÄKIRJOITUS

Sisällys Nauska

Maailma palaa

4

Opiskellessaan nuorena näyttelijäksi Tommi Korpela sai ruoskaa ja haukkuja. Nykyään tulee jo kiitoksia.

Veera Konsti

6 Kajaanin kaupunginteatterin Anna-Liisassa tanssi tukee draamateatteria.

Pekka Elomaa

9 Teatteriliitteen supersankari­vertailussa Hurjaruuthin Talvisirkus ja Teatteri Hevosenkengän Tatu ja Patu.

sekoituksesta sattumia ja maailmanhistorian myrskyisiä tapahtumia. Tietenkin polttoaineeksi tarvitaan teoksen tekijöiden lahjakkuutta ja hengen paloa. Intohimoa ja angstia.

Aloitetaan sattumista. Englantilainen Christopher Isherwood tutustui 1920-­ luvulla maanmieheensä, runoilija W. H. Audeniin. Heistä tuli sydänystäviä.

Vuonna 1929 Auden hengaili Berliinissä perehtymässä silloin vielä hetken ajan vapaamielisen kaupungin sykkeeseen. 25-vuotias Isherwood päätti lähteä kaveria moikkaamaan.

Isherwood todisti, miten saksalaiset fasistit tekivät juutalaisista suuren sodan jälkeisen laman syntipukkeja. Yhteiskunnan hajautuminen ja latentti väkivalta oli ­uuvuttavaa, niinpä Isherwood rentoutui hämärissä baareissa Schönebergin kaupungin­ osassa.

Avoimen eroottinen taide ja seksuaalisten suuntautumisten villi kirjo hurmasivat Isherwoodin.

Palattuaan Englantiin Isherwoodin Saksan-­visiitin tapahtumat ja ihmiset, etenkin varieteelaulajatar Jean Ross, pyörivät hänen mielessään. Vuonna 1939 hän julkaisi romaanin Goodbye to Berlin. Se ilmestyi suomeksi vasta 1976 Paavo Lehtosen suomentamana.

Kirjassaan Isherwood kuvaili itseään herkkänä kirjailijana, Rossista tuli dramaattinen viettelijätär, S ­ ally Bowles. He taistelivat pysyäkseen ihmisinä sekasortoisessa maailmassa.

Ihmismassat ympäri maailmaa ovat sittemmin pystyneet kokemaan sotien välisen Berliinin-odysseian, kiitos Cabaret-musikaalin ja sen elokuvaversion.

Elisa Sola

TUNNISTAVATKO SUOMESSA vuonna 2023

Cabaret Kouvolassa

10 Willkommen! Cabaret Turussa ja Kouvolassa.

Tallinnassa My Fair Lady.

ESITTÄVÄ TAIDE teatterista sirkukseen muis-

tuttaa tosiasioista. Näyttämöillä kerrotaan menneiden sotien kurimuksesta vahvasti viitaten siihen, että nämä kauhut voisivat tapahtua uudestaan.

Metsien hakkuita, ylikulutusta, räikeää rasismia ja itsekkään ihmisen hybristä läimitään teattereiden ohjelmistoissa – ja se on hyvä. Totuudelle on sijansa fiktion maail­massa.

Eikä teatterin katsomo ole ikinä, eikä saakaan olla, sillä tavalla turvallinen tila, että siellä pääsisi pakoon esityksen nostattamia tunteita.

Aivan liikaa digilaitteissa valheellisen datan keskellä marinoituvalle nyky­ ihmiselle on tärkeämpää nyt kuin koskaan nähdä inhimillistä toimintaa. Hänen pitää kuulla repliikkejä, laulua, ähellystä ja huutoa, hänen pitää katsoa elävää, hengittävää ihmistä, haistaa hikeä, nauraa ja tuntea kyyneleet poskillaan. Pitää pelätä, hävetä ja helpottua.

Ollakseen tasapainoinen ihmisellä on oltava elämässään toivoa eikä pelkkää epä­ toivoa.

Meidän on koettava myös rakkautta, meidän pitää löytää ja tunnistaa itsessämme viaton ja rehellinen kirjailijamme, villi ja vapaa Sallymme tai seksikkään faustinen seremoniamestarimme.

Muuten meillä ei enää ole voimaa jatkaa.

IIDA SIMES

Kirjoittaja on Voiman toimittaja.

Tuomas Rantanen

16

asuvat ihmiset mitkä ovat tämän ajan kipu­ pisteitä? Hetkiä, jolloin historia vaihtaa suuntaa ja syöksyy kohti mustia aikoja, kohti jotakin äärimmäistä ja peruuttamatonta.

Ainakin informaatiota on tarjolla. On tutkimuksia ja tietoa, paljon jaettuja kokemuksia ihmisoikeuksien katoamisesta ja demo­ kratian romahtamisesta pitkin Eurooppaa. On tiedettä, joka mittaa luontokatoa ja ilmasto­kriisiä.

Maailmamme on kuin savuinen ja meluisa berliiniläinen klubi. Olemme pakotetusti irvistäen juhlimassa yöstä toiseen silloinkin, kun heikompien yli marssitaan, tiilis­kivet lentävät ikkunoiden läpi ja maailma on syttynyt palamaan.

Nauska

S

UURET TAIDETEOKSET syntyvät

Eglė Švedkauskaitė ja Laura Kutkaitė uudistavat Liettuan teatterikenttää.

Ville Kurki

Voiman Teatteriliite on teatteriaiheinen erikoislehti.

Se ilmestyy Voiman välissä.

Päätoimittaja on Iida Simes. AD on Antti Kukkonen.

Lehdessä ovat mukana Laura Gustafsson, Liila Jokelin, Antti Kurko, Tuomas Rantanen, Anna-Sofia Schaller ja Jari Tamminen.

Kannen ja Tommi Korpelan haastattelun kuvasi Nauska.

19 Liila Jokelin pohtii esseessään väkivallan näyttämöllistämisen jännitteitä.

Painos 60 000 kappaletta.

Painopaikka Sanoma Manu, Tampere. ”Niin kauan kun ihmiset maksavat mieluummin nähdäkseen alastoman ruumiin kuin alastoman sielun, draama kuihtuu.”

– George Bernard Shaw

Anna-Sofia Schaller

| TEATTERI • 3

Raekallio Corp. 10 vuotta

T

ANSSIJA-KOREOGRAFI

Valtteri Raekallion johtama tanssiryhmä tunnetaan suomalaisen nykyproosan höystämistä paikkasidonnaisista ja osallistavista teoksistaan. Tällaisia ovat olleet muun muassa tänä kesänä Helsingin puistossa yleisöä kierrättänyt Valvojat ja Igor Stravinskyn Kevätuhria koulukiusaamiseen Kaisaniemen ala-asteen tiloissa yhdistänyt Elä­ män koulu (2022).

Tanssin talossa 5. joulukuuta koetun juhlaesityksen prologina nähtiin ote vuoden 2013 teoksesta Mihin valo katoaa? Sen jälkeen palattiin Eino Santasen runoihin perustuvaan Edustajaan (2014).

Toisen osan pohjana oli alun­ perin Taidekoti Kirpilässä esitetty Kehys – Frame (2020). Esityksen jälkeisellä iltapalalla tarjoiltiin Oneironin (2018) tapaan yhdessä nautittavaa kasvisborssi­ keittoa.

Nukkekoti / Noora Geagea

Mad House meni Tekstin taloon esitystaideyhteisö Mad House Helsinki on melkein kahden vuoden kodittomuutensa jälkeen löytänyt uudet tilat Helsingin Kalliosta. Lintulahdenkatu 3:ssa sijaitseva Tekstin talo on kirjallisuuden alan yhteisö, joka kokoaa useita kulttuurijärjestöjä saman katon alle. Talossa on toimistoja, äänitysstudioita ja kirjakauppa, ja siellä järjestetään paljon tapahtumia.

Tekstin talossa toimii Mad Housen lisäksi muun muassa

Suomen arvostelijain liitto, Suomen Kirjailijaliitto, Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat sekä Suomen PEN. Mad Housen toiminnanjohtaja Emmi Vainio iloitsee keskeisestä sijainnista ja siitä, että talo tarjoaa ison näyttämön ja hyvät puitteet esitystaiteelle. ”Tekstin talon yhteisön kautta tulee uusia tekijöitä ja yleisöä, esitystaide elää ja muuntuu. Syntyy rikas esityskonteksti, joka tukee taiteen tekemistä ja kokemista poikki- ja monitaiteisesti.”

Mad Housen pikkujouluihin 20.12. on vapaa pääsy. Musiikista ja esityksistä vastaavat MYÖS-kollektiivi, Olga Spyropoulou ja Juha Valkeapää.

Tekstin talon avajaisia vietetään 22.–26.1. Lisätietoja ­ madhousehelsinki.fi & tekstintalo.fi.

Kuuntele Emmi Vainion ja Tekstin talon toiminnanjohtajan Laura Serkosalon haastattelu Teatterin politiikkaa -podcastista: www.voima.fi/audio.

T Mikko Vares

teri irtisanoi marraskuussa taiteellisen johtajansa Otso Kauton.

Teatteri & Tanssi + Sirkus -lehden jutussa TTT:n hallituksen puheenjohtaja Kai Hintsanen perustelee päätöstä puhtaasti talou­

dellisena. Kautto itse taas katsoo, että taloudestakin on pidetty huolta, mutta harmittelee, että erityisesti ryhmämyynti on jäänyt palautumatta koronaepidemiaa edeltävälle tasolle.

Kun Kautto aloitti tehtävässään vuonna 2019, käynnissä oli

YYSKUUSSA

käytännöstä on tarkoitus tehdä pääohjelmiston osalta pysyvä. ”Se liittyy siihen, miten teatterin saavutettavuutta voi parantaa. Samalla haluamme haastaa muitakin teattereita miettimään, keitä meitä täällä yhteiskunnassa on.”

Aikaisemmin näin ovat tehneet vakituisesti lähinnä Espoon teatteri ja ruotsinkieliset teatterit, jotka tarjoavat esityksiinsä sekä suomen- ja englanninkieliset käännökset.

E. L. Karhu palkittiin Lealla

Tampereella tuulee AMPEREEN TYÖVÄEN Teat-

S

ensi-iltansa saaneen Mikko Roihan Nukke­k odin yhteydessä KOM-teatteri otti käyttöön englanninkieliset tekstitykset. ”­Ideana oli avata esitys myös muunkielisille, ei suomea äidinkielenään puhuville, sitä opiskeleville, maahanmuuttajille ja turisteille. Teatteri tarttui ideaan, ja löysi vielä toimivan tavan hoitaa se teknisesti niin, että lisäkustannus oli vain se käännös”, Roiha kiittelee.

KOM-teatterin uuden johtajan Susanna Airaksisen mukaan

keskusteluja TTT:n asemasta yhtenä ”kansallisena päänäyttämönä”. Siihen liittyvien erityistukien perusteena on ollut teatterin kyky tarjota taiteellisesti kunnian­ himoista ohjelmaa.

Kauton aikana TTT:n ohjelmistoon kuulunut myös suuren yleisön musikaaleja ja komedioita. Hänen mukaansa lähtökohta onkin ollut korkean taiteellisen laadun ja yleisön kiinnostuksen kohtaaminen. ”Esitystaiteen kehittäminen ei saa jäädä marginaalin tehtäväksi. Teatteri on tuettua, jotta sen ei tarvitse olla kaupallisesti kannattavaa. Tästä olisi hyvä pitää kiinni, sillä muuten tuen perusteet katoavat.”

Luo Kauton ja Hintsasen koko haastattelu: www.teatteritanssi.fi

S

Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry palkitsevat vuosittain parhaan kotimaisen näytelmätekstin.

Lea-palkinnon voitti tänä vuonna E. L. Karhu näytelmällään ­Eriopis. Sen runsaassa materiaalissa kohtaavat antiikin myytit, Liisa Takala

V

UODESTA 2014 toiminut

KOM aloitti käännöstekstitykset

UOMEN

Lapin syrjä­kylille sijoittuva perhedraama ja stalkkaavien papa­ razzien kameroiden välke.

Lea-voittajan valitsi Teatterin tiedotuskeskuksen johtaja Linnea Stara. Muita kilpailun finaalin näytelmiä olivat Johanna Freund­ lichin 1000 paperista kurkea, Veikko Nuutisen Vanhempain­ilta, Veikka Heinosen Kaksi sisarta ja Liila Jokelinin Action Hero.

Karhu itse kertoo haluavan synnyttää suomen kieleen uuden kirjallisuudenlajin, ”post-draamallisen” näytelmän. ”Siinä näytelmän massa tulee lähelle proosaa, ja sitä lyhennetään vapaasti esityksiin. Tämän näytelmän palkitseminen tuntuu siksi erityisen merkittävältä, että se on myös tunnustus uuden lajin synnylle.”

www.sunklo.fi

4 •

| TEATTERI

Ylpeä riskinottaja Näyttelijä Tommi Korpela pitää työtavasta, jossa saa itse pohtia roolihahmoaan – silläkin uhalla, että harkitsevaisena ihmisenä häneltä homma kestää pitkään.

TEKSTI: IIDA SIMES KUVA: NAUSKA

K

Helsingin Töölöstä vuonna 1990, kun nuoret freelance-näyttelijät perustivat teatterin primus motorinsa Antti Raivion (1962–2023) johdolla. Q-teatteri ponkaisi yhdeksi Helsingin suosituimmista teattereista ensimmäisenä vuotenaan, kun Skava­bölen pojat -näytelmä meni täysille katsomoille. Lippuja jonotettiin teatterin ulkopuolella Tunturikadulla.

Lahden kansanopiston teatterilinjalta valmistunutta Tommi Korpelaa (s. 1968) Q-teatteri ja rooli Skavabölen pojissa kouluttivat näyttämön haltuunottoon kauan ennen kuin maisterin paperit Teatteri­ ­ korkea­koulusta olivat hanskassa.

Raivio piiskasi porukkaa Teatteri­ korkeakoulun 1980-luvun rehtorilta ­Jouko Turkalta oppimiensa metodien kautta.

AIKKI ALKOI

Vastaukset ovat ihmisessä sisällä.

Itsensä kanssa pitää oppia tulemaan toimeen. ”1990-luku oli vahvojen miesohjaajien aikaa”, Korpela muistelee. ”Me näyttelijät oltiin ohjaajien koiria. Antti opetti mulle paljon, eli oppia tuli, ja ruoskaa. Ani­ harvoin kiitosta.”

Meininki alkoi muuttua vähemmän autoritaariseksi ysärin puolessavälissä, ­ kun Jani Volanen (s. 1971) saapui Q-teatteriin. KOM-teatterissa kannuksensa ansainneella Volasella oli eri tyyli. ”Näyttelijä sai olla eri mieltä kuin ohjaaja ja tehdä omia ratkaisuja”, Korpela muistaa.

Ne ”omat ratkaisut” pääsivät valta­ kunnan televisioon, kun Volanen alkoi käsi­ kirjoittaa ja ohjata Yleen Studio Julmahuvi -sketsisarjaa. Korpela pääsi tiimiin.

Nyt Korpela väittää, ettei nuorena tajunnut näyttelemisestä mitään. Kuten sitä, että ”vastaukset ovat ihmisessä sisällä.

Itsensä kanssa pitää oppia tulemaan toimeen.”

Nuori näyttelijänalku haluaa oppia kaiken, mutta aivot eivät ota kaikkea vastaan. ”Koulun kaaoksessa annetaan paljon neuvoja, joista ei silloin tajua mitään. Vuosien päästä tulee hetki, kun ymmärtää, ’ai tätä se akrobatian ope tarkoitti’.”

Nuorena haluaa kaiken valmiina. Sen sijaan, että olisi ajatellut itse, Korpela pyysi opettajiltaan, että ”kerro nyt saatana miten tämä tehdään”.

Kokenut näyttelijä ymmärtää, miten roolin ydin löytyy sisältäpäin, ja kun se löytyy, kaikki asettuu paikalleen. Samalla oppimiseen kuuluu oivallus siitä, ettei

Krista Mäkinen

Kaatopaikan valittu kansa

Intuitiota ja riskejä

Näyttelijän painajainen on se, ettei homma toimi.

Jos ei yleisö saa siitä mitään. ”Siitä mä olen jopa ylpeä, että kun me mietitään ohjelmistoa, me ei mietitä hevon helvettiä, että mitä yleisö haluaisi nähdä.

Mä olen iloinen, että homma on aina pyörinyt niin, että me voidaan tehdä mitä lystäämme. Luotamme intuitioomme siitä mitä tehdään ja keitä valitaan tekemään se.”

Korpela kiihtyy miettiessään mikä ei ainakaan olisi oikea tie. ”Mä olen huolissani, kun monesta suunnasta kuuluu, että katsojille pitäisi tehdä helpompaa ja viihteellisempää teatteria.

Ihan järjetöntä! Mä olen ylpeä siitä, että me ollaan otettu hurjia riskejä.”

Vaikea tai ei, esityksen pitää toimia.

Korpela kauhistuu miettiessään vasta­ kohtaa.

H

va Kautto) ja Simo (Pyry Äikää) elävät kunnan sulkemalla kaato­ paikalla. Kaikki muuttuu, kun paikalle eksyy pakomatkalla oleva Kelan virkailija ­Arja (Maija Rissanen). Vastuutehtäviin tottunut Kelan tantta, jolla on hämärä historia, ottaa pian yhteisössä johtoaseman perustamansa uskonnollisen enkelikultin jonkinlaisena ylipapittarena. Marko Järvikal­ laksen ohjaama esitys on näyttävää teatteria, joka pohtii toivoa, merkityksellisyyttä ja hyväksytyksi tulemista.

Esitys ottaa katsojan mukaansa heti, kun hieman turhan pitkäksi venyvä alku-

kohtaus on saatu näyteltyä pois alta. Esitys ei päästä katsojaansa helpolla. Osasyynä on paikoin pikimusta huumori, joka vääntää suun yhtäaikaa hymyyn ja irvistykseen.

Löytyykö kaipaamamme merkityksellisyyden tunne maasta vai henkimaailmasta? Kuinka vahva on usko ja mitä sen avulla voidaan saavuttaa? Ja kun Ikarossuunnitel­ man aika lopulta koittaa, katsojan iho nousee kananlihalle. / AK

Teatteri Quo Vadis & Tampereen Työväen Teatteri: Ikarossuunnitelma. Tampereen Työväen Teatterissa 24.2.2024 asti.

Maestra ja oppipoika

H

Jurkka juhlii 70-vuotista taivaltaan Lauri ­Vennasen kirjoittaman ja Lauri Maijalan ohjaaman vahvan kamarinäytelmän siivittämänä. Se kertoo entisestä ohjaajan assistentista Jaakko Vargista (Tom­ mi Eronen), joka yrittää kirjoittamalla vapautua ohjaajanero Teresa Dungen (Ella Mettänen) ennenaikaisen kuoleman traumasta.

Pääosin takaumina nähtävässä tarina liikkuu ilkikurisen satiirisesti 2000-luvun alun teatterimaailman estetiikassa. Samalla sa käsittelee satuttavan sydänverisesti taiteen tekemisen fyysisyyttä ja sielullisuutta, hierarkkisissa luomisprosesseissa väkisinkin syntyviä monitasoisia ja vääristyneitä valtasuhteita sekä läheisen kuolemaan liittyvää ankaraa tunnemyrskyä.

Muoviturskat heiluivat Nyt, vuoden 2023 loppupuolella, Korpela näyttelee vuonna 2024 ensi-iltansa saavassa elokuvassa. Sen käsikirjoitus kuluu niihin, joista hän heti löysi ”vääntöä”. Muuten hommaa ei viitsisi tehdä.

Tunnettuna näyttelijänä hän saa jo valita minkälaisia rooleja tekee. ”Nuorena piti tehdä kaikki. Mutta kyllä mä nyt kieltäydyn, jos ei se herätä mussa mitään.”

Näyttelijä rentoutuu katsomalla toisten esityksiä tai vaikka elokuvia. Sodan­kylän kesäkuisten elokuvajuhlien vakiokävijä löytää paljon katsottavaa. Korpelan lempi­ ohjaajia ovat Jim Jarmusch, erityisesti hänen Down by Law -leffansa, sekä ranskalainen Claire Denis, Sodankylän vuoden 2013 festarikävijä.

Viime aikoina hänelle ravisuttavimpia katsomiskokemuksia on ollut pakistanilaisen Saim Sadiqin esikoisohjaus, Cannesin elokuvajuhlilla kohauttanut Joyland.

Korpela on tutustunut muunkinlaiseen esitystaiteeseen. Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth -ooppera oli hänestä yllättävän kiinnostava kokemus. Norjalainen ohjaaja Ole Anders Tandberg siirsi Dmitri Šostakovitšn neuvostodraaman kauas Venäjän taigalta: ”Norjalaiseen kalatehtaaseen!” Korpela riemuitsee. ”Muoviturskat ne vaan heiluivat! Kyllä ooppera alkaa purra muhun.”

ARRI (Mika Piispa), Tuuli (Miner­

UONETEATTERI

Marko Mäkinen

Q-teatterin vahvana periaatteena on tuoda näyttämölle kotimaisia kantaesityksiä. Taiteellinen vastuu on koko ensemblella. Nykyään siihen kuuluvat Korpelan ja Volasen lisäksi Lotta Kaihua (s. 1982), ­Satu-Tuuli Karhu (s. 1994), Korpelan puoliso, näyttelijä ja näyttelijäntaiteen professori Elina Knihtilä (s. 1971), Elena Leeve (s. 1983), Pirjo Lonka (s. 1971), Miro Lop­ peri (s. 1992), Jussi Nikkilä (s. 1982), Olli Riipinen (s. 1988), Eero Ritala (s. 1983) ja Anna-Sofia Tuominen (s. 1990). Teatterinjohtaja on Juho Mantere (s. 1987).

Q-teatteri on tunnettu kantaa ottavasta tyylistään. Onko sillä yhteiskunnallista missiota? ”Jaa-a… Me ei olla tehty sellaista linjausta”, Korpela vastaa. ”Mutta on aika yleistä, että teatterissa ollaan pienen ja heikon puolella.”

Taiteellinen taso on tärkeä.

”Näyttelijän painajainen on se, ettei homma toimi. Jos ei yleisö saa siitä mitään, sen tuntee kaikki näyttämölläkin. Se ’lähdetään nyt helvettiin täältä’ -tunnelma leijuu katsomossa. Ja kiva sitten toistaa sitä viiskyt kertaa.”

Syyskaudella 2023 Korpela on ollut mukana Akse Petterssonin ohjaamassa Joita­ kin keskusteluja merkityksestä -näytelmässä. Sen keskeisimmissä rooleissa ovat hänen lisäkseen Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka.

Teos on nakutetun saumattomasti Q-teatteriin sopivaa ohjelmistoa. Illasta toiseen loppuunmyyty esitys kertoo beckettmäiseen tyyliin kolmen näyttelijän loputtomasta odotuksesta. Pian pitäisi päästä panemaan parastaan ja näyttämään kykynsä. Vuoron perään, sekä erikseen että yhdessä, Knihtilä, Korpela ja Lonka kohtaavat epätoivonsa. Kateus ja epävarmuus polttoaineenaan he lietsovat toisiaan angstiin. Näyttelijän suurin pelko on olla tarpeeton – ja ehkä hirveintä olisi tajuta, ettei seinän takana olekaan mitään.

Onko teos onnistunut, sen mittaa yleisö. ”Sen pitää muuttaa katsojassa jotain.

Sen pitää vaikuttaa”, Korpela määrittelee. ”Mitä enemmän, sitä parempi.”

Joitakin keskusteluja merkityksestä todellakin täytti tuon kriteerin. Voiman toimittajien kesken pohditaan edelleen miten ihmeellinen juttu oli ”ihan omin käsin alusta loppuun veistetty mökki Alaskassa”. Toivottavasti esitys lämmitetään uudestaan, että tämäkin asia saa lisää ravistuneita pohtijoita.

Intiimin esitystilan ympäristö antaa mahtavan kaikupohjan taidokkaalle näyttelijäntyölle. Esityksen syvältä kouraiseva voima rakentuu intensiivisesti piirtyvien hahmojen heikkouksille. / TR

Elämän ensikertalaisia Esitykset Teatteri Jurkassa 21.3. asti, Tampereen Työväen Teatterissa 28.12.,29.12, ja 30.12. sekä Turun Kaupunginteatterissa 16.3.

Saako kuolemalle nauraa?

M

ONITAITEELLISEN Sivuhenkilöt-­

ryhmän Luukamari vie elämän ja kuoleman rajamaille, jossa se pohtii onko vakavuus ainoa oikea tapa kohdata kuolema.

Lavaa reunustavat seisahtunut kello ja tikkaat, jotka eivät näytä johtavan mihinkään. Ajasta ja paikasta irrallisessa tilassa avautuu eksistentiaalinen limbo, jossa elävä ja eloton kietoutuvat yhteen esimerkiksi roolihenkilöiden ja ihmisen kokoisten nukkejen samaan aikaan sekä leikkisältä että irvokkaalta vaikuttavassa tanssissa.

Mitro Härkönen

ratkaisuja löydä väkisin. Joskus pitää ajatella jotain muuta. ”Pysähdy. Hengitä. Luovuta.”, Korpela opettaa.

Saadessaan uuden roolin Korpela ei heti tiedä miten rooli pitää tehdä. Hän on hidas ja harkitsevainen. Ajatuskulultaan nopeat vastanäyttelijät alkavat hermostua, kun heillä on omat osuutensa pitkälti valmiina, mutta Korpelan kontribuutio on kesken. ”Asiat kehittyvät pikkuhiljaa. Nykerrän jotain. Seuraan ympäristöäni. Ja aina tuntuu, että ensi-iltaan mennessä tulee kiire.”

Lavalla nähdään myös akrobatiaa, joka sulautuu esitykseen luontevasti – yhtäältä kaulastaan köysien varassa roikkuva, maahan asti yltävään mustaan pukuun verhoutunut hahmo kuvastaa kuolemaa hyvinkin konkreettisesti.

Tanssin ja akrobatian ohella Luukamari ammentaa merkitystään myös musiikista. Hyväntuulisten rytmien lisäksi suru­ mielinen orkesterimusiikki ja melankolisesti soiva klarinetti tuovat kuuluviin kuoleman eri sävyjä.

Jyrki Karttusen ja Eira Virekosken käsikirjoittama ja ohjaama teos lähestyy kuolevaisuutta hienovaraisesti, vaipumatta kuitenkaan synkkämielisyyteen: sirkusteatteria keventävät akrobatia ja huumori eivät ainoastaan lisää Luukamarin viihdearvoa vaan normalisoivat leikkisää suhtautumista kuolevaisuuteen. Ja siinä Luu­ kamari onnistuu erinomaisesti. / A-SS

Luukamari palaa ohjelmistoon keväällä.

Kulttuurikeskus STOA 24.–27.4.2024.

Anna Liisan voimat horjuvat, kun lähipiirin risteävien odotusten ohella häntä kuumottaa näyttämökorokkeen alle tungettu traumamuisto. Kuvassa Satu Turunen, Teija Töyry, Mika Silvennoinen, Milla Kuikka, Jukka Peltola ja Jose Viitala

Veera Konsti

Kainuulaista vieraanvaraisuutta Kajaanin Räntä-festivaalilla trauma muuttui lihaksi ja valokuvat musiikiksi. Jatkoilla Voima-lehti ui Kainuun taidepiirien syvään ytimeen.

R

TEKSTI: TUOMAS RANTANEN ASKAAKSI 15-VUOTIAANA

Taiteen kyläjuhlat Anna Liisa oli yhtenä Voiman kohteista Kajaanissa esittävän taiteen Räntä-festivaaleilla. Sen tarjontaan kuului teatteri -ja

tanssiesitysten ohella konsertteja ja muuta ohjelmaa.

Esimerkiksi Routa Companyn taiteellisen johtajan Sari Palmgrenin koreo­ grafioimassa Hyökkäämisen ja puolustau­ tumisen strategiat -esityksessä yleisö jaettiin kahteen leiriin ohjaamaan näyttämöllä toisistaan mittaa ottavia taistelijoita (Sara Grotenfelt ja Sonjis Laine). Jo hahmojen peliestetiikkaa ilkikurisesti imitoiva liikehdintä tuntui kovien hyökkäysstrategioiden lempeältä nujertamiselta.

Festivaaliin kuului myös Kajaanin kaupunginmuseossa Sanni Sepon ja Ritva Ko­ valaisen Pohjoistuulen metsä -valokuvanäyttely. Sen yhteydessä oli tarjolla ­Juho Hannikaisen, Matias Niemisen ja Sara Saxholmin improvisoitu musiikkiesitys Rauhassa. Se tuntui jo treeneissä loihtivan

Minna Hyvönen

tulleen Anna Liisan (Mil­ la Kuikka) pakokauhuinen rämpiminen metsässä näyttäytyy amokjuoksuna lavalle rakennetun matalan korokkeen ympäri.

Sen päällä tanssija (Alina Sakko) ilmentää kehollaan syntyvää lasta, synnyttämistä, muistikuvia kielletystä rakkaudesta, ja viimein lapsen kuolemaa ja hautaamista, kun Anna Liisa survoo hahmon väkivalloin korokkeella olevaan luukkuun.

Ensin lavan alle sullottuna ja myöhemmin ihmisten keskellä istuva kalpana haamuna näyttäytyvä hahmo edustaa Anna Liisan psyykkistä kuormaa, jota kukaan muu näytelmän hahmo ei pysty tunnistamaan.

Minna Canthin Anna Liisa -näytelmän (1895) sovitus kulkee tyrmäävän intensiivisesti Kajaanin kaupunginteatterissa. ”Keskeistä tässä on se, että vaikka tanssi­taiteilija tavallaan esittää lasta, hän on myös Anna Liisan traumasta johtuva jakaantuminen. Trauma pakenee kieltä ja sanoja, joten tanssitaiteen kautta voi fyysistää sitä, mistä ei voi puhua”, näytelmän ohjannut teatterinjohtaja Anni Mikkels­ son selittää.

Myöhemmin näyttämökuvaa hallitsee kolmen veistostaulun triptyykki. Niiden kolme eri ikäistä naishahmoa edustavat seksuaalista heräämistä, seksuaalista aktiivisuutta ja ikääntyneen halua. Yhteisöllisesti torjutut naisen tunteet kehystävät

henkilöiden raskaaksi käyvää välienselvittelyä siten kuin aiemmin tanssijassa lihallistunut trauman muisto.

Mikkelssonille Anna Liisa on ollut tärkeä teksti teini-ikäisestä asti. ”Ja on yhä. Minusta pitää puhua naiskehojen historiasta: laittomista aborteista, lapsenmurhista, epätoivotuista raskauksista. Niitä on ollut melkein jokaisessa suvussa myös aivan lähihistoriassamme. Esityksemme kommenteissa etenkin vanhemmat naiset ovat jakaneet sukujensa historioita ja häpeää.”

esiin valokuvissa kuvattujen ikimetsien äänet ja koko elon kirjon.

Vaikka ohjelmistosta sairastapauksen takia oli peruutettu Juha Hurmeen kalevalainen perhedraama Jouko Laine, aktiviteettia riitti.

Laura Mattilan ohjaama Nälkämaan Jussille morsian käsitteli kainuulaisten yksinasuvien maajussien naisenkaipuuta ja viihdemedian kyynisyyttä. Pohjimmiltaan empaattisen näytelmän sanoma tosin uhkasi hukkua monenlaisten ideoiden, hahmojen ja tyyliljajien sekamelskaan.

Sami Sainion ja Valtteri Pääkkö­ sen musisoiden esittämä ravintolashow ­Isoisäni­ kuplettimaakari herätti henkiin vanhat ikivihreät Esa Pakarisesta Hiski Salomaahan. Poikkitaiteellisen Vaara-kollektiivin tuottajan Veikko Leinosen ohjaama esitys on alun perin tehty kiertämään Kainuuta ikäihmisten palvelutaloissa ja hoivakodeissa.

Pienen kulttuurikaupungin yhteisöllinen henki tiivistyi loppuun myydyssä klubi­-illassa, jonka pääesiintyjäksi olivat saapuneet noin tunnin ajomatkan päästä Vaalasta kotoisin olevat Mauste­tytöt. Innostuneen yhteiselon vallitessa ulko­puolisen toimittajankin oli helppoa tutustua festivaaliohjelmiston tekemisessä tavalla tai toisella mukana olleisiin taiteilijoihin ja tuottajiin.

Kiitettävää ammattikutsumusta osoittivat esimerkiksi ne sympaattiset valosuunnittelijat, jotka jaksoivat vielä pikkutunneilla pohtia esityksensä teknistä hienosäätöä. Aivan samaan tapaan kuin esimerkiksi Voiman toimittajat tapaavat aina keskenään baariin päätyessään taittaa peistä lehteen päätyneistä paino- ja ajatusvirheistä.

Kajaanin kaupunginteatterin remontoidun Teatteritalon avajaiset ovat 16.–17.2.2024.

Veera Kopsalan veistämä triptyykki on tärkeä osa Anna Liisa -näytelmän estetiikkaa

Anna Liisan esitykset jatkuvat 12.4.2024 asti.

Katso kevään ohjelmisto www.universum.fi

Aurinkoteatteri • Teater Mars • Sirius Teatern • Teatteri Venus

Perämiehenkatu 13, Helsinki

tehdas teatterin kevät 2024!

ANGELIKA JA KUUMAT PAIKAT 11.–14.1. ja 3.–12.5.

SIKATOTTA 2.2.–10.3.

EXTRA NEITSYT EVANKELIUMI 16.–25.2.

KABAREE KOOKOSBurleskiklubi 15.–16.3.

SADINMAAN RIPPIKOULU 22.–24.3.

SUKUPUUTTOPARATIISI 6.–27.4. (Kaupunginteatterissa) NANO STEPS - INTO THE LAB 19.–21.4.

NIXXXAVUORI 26.–27.4.

HENKINEN LENTOKENTTÄ -FESTIVAALI 9.–11.5.

TEA FOR TWO 17.–19.5.

YKSIN IHMINEN 23.–26.5.

050 4122344 liput@tehdasteatteri.fi Itäinen Rantakatu 64 A, Turku

www.tehdasteatteri.fi

Katso ohjelma verkkosivulta! www.teatterimuseo.fi ti, to–su klo 11–18 ke klo 11–20 Kaapeliaukio 3 G 00180 Helsinki

01.–11.02.2024 Zodiak Stage & Tanssin talo & MUU Helsinki Nykytaidekeskus

Florentina Holzinger Silvia Gribaudi Cullberg / Halla Ólafsdóttir Margrét Sara Guðjónsdóttir Agata Siniarska July Weber Davi Pontes & Wallace Ferreira Ohjelma ja liput:

zodiak.fi/sivuaskel

Matti Pajulahti

Trölli

When Love and Trölli embrace Kiljun kastelemaa rakkauden kaipuuta, suuria tunteita jättömailta 26.1.–16.2.2024 Mikael Karkkonen – Otto Nyberg

KANIJANIKANI

Liput: 15–42 eur

Humoristinen kertomus ystävyydestä, kadonneesta angorakanista ja eräästä vanhasta hirsimökistä.

12.4.–10.5.2024 Rautatienkatu 13, Lahti Liput ke ja to klo 16–18 p. 03 752 0585 toimisto@teatterivanhajuko.fi Florentina Holzinger: TANZ / kuva: Eva Würdinger

Koko ohjelmisto: www.teatterivanhajuko.fi

Mitro Härkönen

Vaikuttavaa näköalattomuutta

Sankarit kattoon!

ovat juuri eri maailmojen yhteensovittamisen mahdottomuus ja ne todelliset traumat, joita pilkistää rosoisten reunojen alta. / TR

Esitykset Universumissa 9.2. asti.

Terho Aalto

Supersankarit ovat nykyaikaista tulkintaa tarujen jumalista.

He esiintyvät yleisölle leikitellen ja teatterin taikaan luottaen.

Ada Halonen

T

Peltokangas (Niklas Häggblom) julistaa irvokkaassa kettuhatussaan puihin kahliutuneille eläinaktivisteille haaveilevansa sellaisista jalostetetuista ketuista, jotka eivät haluaisi elää. ”Se olisi kaikille osapuolille paljon helpompaa” Sanna Hietalan Kettutytön paluu jatkaa saman työryhmän voimin toteutettujen Tätiratsastajien (2017) ja Saalistajien (2020) teemoja ja tyylilajia. Jälleen ollaan keskellä pikkutilallisten loputonta ahdinkoa. Näyttämöllä kukkivat poliittinen epäkorrektisuus, roisit onelinerit ja torjuttujen tunteiden sekamelska. Luonto-ohjelmien David Attenboroughin maneereilla muiden menoa analysoiva teinityttö Pamelakin (Paul Holländer) on entisellään.

Rönsyilevän tekstin eri suuntiin sojottavat langat jäävät enimmäkseen solmimatta, ja muutenkin rikotaan liki kaikkia ehjän dramaturgian vaatimuksia. Tämä palvelee asiaansa, koska esityksen ydintä U R K I S TA R H A A JA

TEKSTI: LAURA GUSTAFSSON & JARI TAMMINEN

rit kasvoivat 2010-luvulla valkokankaan tuottoisimmaksi genreksi. Elokuviin ihmeet muokataan digitaalisesti, mutta livetilanteissa ollaan inhimillisten voimien ja mielikuvituksen varassa.

Superiksi nimetyltä Hurjaruuthin Talvi­sirkukselta odottaa paljon: nyt nähtäisiin yli-inhimillisiin suorituksiin kykenevien sirkustaiteilijoiden lihallistamia todellisia superhenkilöitä.

Sanna Silvennoisen ohjaama ja Johanna Keinäsen kanssa käsikirjoittama Super on sinänsä taattua Talvisirkus-laatua. Guzalnur Uqku tekee akrobaattisia temppuja kynttelikiöllä ja Yuridia Ortega roikkuu hiuksistaan korkeuksissa, Eetu Ranta taituroi ruoskalla, Mirkka Nyr­ hinen toteuttaat veikeitä puluja ja Joni Pakanen hätkähdyttäviä illuusioita. Silti esitys ei täytä luomiaan odotuksia.

Superversumin sankarit olisivat saaneet olla häikäisevämpiä. Vika ei ole esiintyjissä, vaan elementeissä, jotka eivät nosta heitä ansaitsemiinsa korkeuksiin.

Superin kehyskertomuksessa ei ole osattu päättää, mihin keskittyä: on vähän pahista, hieman harjoittelua ja ripaus oman voiman etsintää.

Käsikirjoituksen huithapeliuden vielä hyväksyisi, jos edes musiikki loisi numeroihin tunnetta ja draamaa. Meno on hurjaa – esimerkiksi Dimensio-kolmosten (Jaimee Allen, Valpuri Kaarninen ja Ma­ ria Peltola) trapetsitemput ovat aivan käsittämiä. Mutta: kaikki olisi tuntunut paljon upeammalta, jos äänimaisema olisi ollut jylhempää eikä vain progevaikutteista mattoa.

Mitä puvustukseen tulee, supersankareilla on viitat, naamiot, trikoot ja mieluiten alushousut trikoiden päällä. On hirveä virhe pukea heidät normihousuihin.

Supersankarit esiintyvät teatterin näyttämöllä myös Espoossa. Teatteri Hevosenkengässä vuonna 2015 ensi-iltansa saanut, Katja

Tanssiteatteri Hurjaruuthin Super Tanssin talossa 28.1.2024 asti.

Vammaisuus näyttämöllä

H

ANNELE CANTELL on sosiaalises-

ti aktiivinen yliopisto-opettaja, joka yllättävän sairastumisen myötä menetti suuren osan liikunta­kyvystään.

Kirjassaan Sekunnit ennen kaatumista (­ T uuma-kustannus, 2022) hän kuvaa uuteen kehonkuvaansa liittyvien ahdistuksen, pelkojen ja häpeän kohtaamista, terveyspalvelujen ongelmia sekä laajemmin vammaisuuteen kohdistuvia asenteita.

Cantellin ennestään tunteneiden teatteriammattilaisten työryhmä on ohjaaja Elina Snickerin johdolla sovittanut kirjan näytelmäksi. Esityksessä hallitaan erityisen hienosti niitä herkkyyksiä, jotka liittyvät näyttelijän eläytymiseen vammaisen osaan. Onnistuneisuudesta todistaa myös,

Tatu ja Patu supersankareina Teatteri Hevosenkengässä 28.12.2023 asti.

kuinka Suomen Komediateatterissa esityksen nähneet liikuntakykyään menettäneet katsojat kiittelivät esitystä realismista ja vaikeiden tunteiden käsittelystä. Pysäyttävää on sekin, miten näytelmä auttaa ymmärtämään sellaista kehollisuutta, joista monilla meistä ei ole kokemusta. / TR

Esitykset Riihimäen teatterissa 19.1. & 14.3.

Teatteri Vantaassa 6.3. Espoossa Sellosalissa 13.2. Riihimäen teatterissa 14.3. Hämeenlinnan teatterissa 26.3. & 27.3.

Esitystä voi tilata ja sen yhteydessä järjestää keskustelutilaisuus. Kuuntele Cantellin ja Snickerin haastattelu Teatterin politiikkaa -podcastissa: www.voima.fi/audio

Hillitön murha

N

UORI AVIOPARI on avannut maja­

talon, jonne ensimmäiset vieraat saapuvat. Lumimyrsky tukkii tiet, ja pian paikalle saapuu poliisi: voi olla, että maja­talossa piileskelee rikollinen. Hiiren­ loukku on muka jännä, mutta alusta loppuun

Pekka Elomaa

Maanläheisiä ­lentoharjoituksia

Krohnin ohjaama Tatu ja Patu super­ sankareina pyörii edelleen täysille saleille.

Oman kirjansa pohjalta Aino Havukaisen ja Sami Toivosen käsikirjoittama esitys pureutuu supersankaruuden ytimeen ja genreen lapsiyleisölle suunnatun nukketeatterin keinoin.

Talvisirkuksen huimat temput ylittävät fysiikan lakeja nykysirkuksen keinoin, Hevosenkenkä luottaa teatterin taikaan.

Ihmiset ja nuket näyttelevät yhdessä: Hyperkybermies vaihtuu lennossa nukesta ihmisnäyttelijäksi – ja molemmat lentävät! Tatu ja Patu ovat esikuviensa näköiset nuket. Lavalla on myös pormestari Oivala, Hyperkybermiehen Lois Lane.

Tatu ja Patu supersankareina leikittelee lapsia ja aikuisia viihdyttäen. Vaikka esitys naureskelee stereotyyppisille supersankarihahmoille, näiden syntytarinoille ja heikkouksille, se tekee sen Havukaisen ja Toivosen tyyliin vilpittömästi. Lähtiessään liikkeelle Hyperkybermies kuin ohimennen heilauttaa kädellään viittansa hulmuamaan – kuin Adam West 1960-luvun Batmanissa.

Hevosenkengässä inhimillisen kyvyn rajat eivät ylity eikä vaaran kanssa flirttailla. Silti sen tulkinta supersankaruudesta muistuttaa teatterin ylivoimaisesta taiasta: näyttämöllä mikä tahansa on mahdollista, sillä illuusioista vastaa tekijöiden ja katsojien yhteinen, rajaton mielikuvitus.

Otto-Ville Väätäinen

S

ARJAKUVISTA TUTUT supersanka-

Santeri Kinnunen ja Sanna-June Hyde

hihittävästä yleisöstä koko homma on lähinnä hauskaa. Pitkät katseet, raskaat huokaukset ja raivokohtaukset paljastavat, ettei kukaan ole sitä, mitä hän on antanut ymmärtää. Ja pian yksi vieraista on pois päiviltä.

Voisiko teatteri satsata varmempaan myyntivalttiin, kuin ennätyspitkään yhtäjaksoisesti esitettyyn näytelmään? Hiiren­ loukku pyöri Lontoossa melkein 70 vuotta. Rakastettujen näyttelijöiden kuten San­ na-June Hyden, Santeri Kinnusen ja Risto Kaskilahden tähdittämällä Agatha Chris­ tien ikiklassikolla teatteri voi saavuttaa jotain, mihin kunnianhimoisempi nykyteatteri ei pysty: tällä teatteriin saadaan heitä, joille Christiet ovat olleet vain TV-viihdettä ja teatteri aivan vieras taidemuoto. / IS

Miika Muranen: Hiirenloukku Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 30.12.2023 asti.

| TEATTERI

Elisa Sola

10 •

Kouvolan Sally Bowlesina Terhi Suorlahti.

B

Katujen kasvattamat tähdet Turun ja Kouvolan Kit Kat Klubit ovat erilaisia, mutta kummankin Cabaret tekee selväksi natsi-Saksan tuhovoiman. Tallinnassa kukkaistyttö Eliza pakotetaan hienoston tavoille.

TEKSTI: IIDA SIMES

Nerokkaan John Kanderin musiikki nostattaa ihokarvat pystyyn. Pienet yksinkertaiset ja rytmikkäät soinnut muistuttavat Kit Kat Klubin, maailman tunnetuimman valkokankaalla nähdyn revyyteatterin sävelistä.

Olisi ehkä epäreilua vertailla näyttämöiden versioita elokuvaan. Mutta silti.

Bob Fossen koreografiat ovat mitä huikeinta jazztanssia, ja on outoa, ettei fossemai-

Otto-Ville Väätäinen

ÄNDI ON NOUSSUT näyttämön reunoja kiertävälle omalle lavalleen jo ennen yleisön asettumista paikoilleen.

Cabaret-musikaalin alkaessa yleisö laskeutuu mentaalisesti pikkuhiljaa toiseen taikamaailmaan, kauas jäisen Aurajoen rannalta tai Kouvolan Salpausselänkadulta savuiseen 1920-luvulle berliiniläiseen undergroundklubiin.

Tai niin pitäisi olla. Sinänsä ankeaa, että esiripun nostamisen ja valojen himmentämisen sijaan maailmojen siirtymästä kertoo nykyään kuulutus muistuttaa panna puhelimet pois päältä ja olla kuvaamatta esitystä. Mutta ajat ovat aikoja, ja tyhmää yleisöä, ikävä kyllä, pitää muistuttaa. ”Willkommen, bienvenue, welcome.”

Niin kuuluu seremoniamestarin toivotus.

Turun Sally Bowles, Anna-Victoria Eriksson, ja seremoniamestari Miiko Toiviainen.

suutta enää näy näissä nykyversioissa. Ei edes Sally Bowlesin istumista tuolin selkänoja eteenpäin jalat harallaan (jazztermi: ”jalat auki”). Toisaalta, näyttelijä-laulajalle olisi mitä pelottavinta tulla verratuksi Liza Minelliin.

Kihlat Hitlerin varjossa Täytyy kunnioittaa Turun Kaupunginteatterin ja Kouvolan teatterin Cabaret-versioita siitä, etteivät ne edes yritä tehdä samoja ratkaisuja kuin elokuvassa. Minellin Sally Bowlesin ja Joel Grayn seremoniamestarin sijaan kohtaamme omanlaisensa tekijät.

Turussa Miiko Toiviainen aloittaa seremoniamestarina säestämällä itseään pianolla. Toiviainen on taitava laulaja ja hänellä on valtavaa lavakarismaa alusta hamaan loppuun. Toisin eipä Kouvolan teatterin Karlo Haapiainen jää juurikaan jälkeen tulkinnoissaan. Kumpikin hahmo on yhtä aikaa drag-artisti ja homman autoritaarinen pomo, kuin itse Saatanan pikku kätyri.

Kuitenkin esitykset eroavat toisistaan hyvin paljon. Turussa orkesteri on suurempi, kymmenen soittajaa, ja volumet ja tempot pannaan jo ensi tahdeilla täysille melkein koko ajaksi. Bändi myös tanssii ja esiintyy, ja jokainen selvästi antaa kaikkensa.

Jaakko Höglund on ohjannut teoksen hengästyttävään tahtiin eteneväksi ilotulitukseksi, ja välillä isompien roolien esittäjät joutuvat taistelemaan tilasta ja huomiosta, kun orkesteri meinaa viedä kaiken huomion ja etualan.

Ensimmäinen kabareenumero Will­ kommen on kummassakin vankka ja vetävä. Esityksen aikana Kouvola rauhoittaa menoa enemmän ja nostaa dialogit tarinan keskiöön, kun taas Turussa bändi on valaistu melkein koko ajan, jolloin rauhallisemmat Cliffordin ja Sallyn kotona vaativat yleisöltä enemmän keskittymistä. Turun kabareemenon ja fasismin nousun varjoon hukkuu Turun Sally Bowlesin, Anna-Victo­ ria Erikssonin, kamppailu säilyttääkseen itsekunnioituksensa ja estääkseen itseään ajautumasta prostituoiduksi.

Kouvolassa Maiju Sallaksen ohjaus ja hieman Turun orkesteria pienempi, seitsenhenkinen, bändi tekevät liikuttavamman ja ravisuttavamman musikaalin kuin Turun tiimi. Bändi on enemmän taka-alalla, ja lopun nousu – se varsinainen Caba­ ret-biisi – erottuu vahvasti. Kouvolan Sally Bowlesina on Terhi Suorlahti, joka totisesti saa yleisön elättelemään vauvahaaveita hänen puolestaan.

Sekä Turussa että Kouvolassa paljon huomiota saivat traaginen senioripariskunta. Turussa Frau Schneiderin roolin näyttelee ja laulaa Suuri Tähti, itse ­Sinikka Sokka. Tämä rooli edustaa ei-juutalaisia ja konservatiivisia massoja, heitä, jotka laman aikana maksavat leivästään miljardi markkaa ja kokevat siksi oikeudekseen katsoa sivusta, kun toisten omaisuus taka­ varikoidaan ja nämä viedään keskitysleireille. Kun raha saa pallon pyörimään, Scheiderin kaltaiset ihmiset saat-

Moe Mustafa

Dewayne Barkley, EuroVisionary

Tie, totuus ja elämä

L

APIN SODAN jälkeen vuonna 1945

viisi saksalaisten mukaan lähtenyttä naista palaa kotiinsa kävellen Suomen halki. Matkalla he huomaavat kaiken muuttuneen ja joutuvansa naisina kohtaaman raskautetun osan siitä kollektiivisesta häpeästä, joka liittyy virheeksi paljastuneeseen aseveljeyteen.

Mikko Roihan ohjaama ja useiden teattereiden yhteistuotantona toteutettu Ei k ­ ertonut katuvansa perustuu Tommi Kinnusen saman­nimiseen kirjaan (2020).

Helposti siirrettäväksi suunnitelluissa lavasteissa suomalainen tievarsimaisema il-

mentyy sattuvasti Moe Mustafan videoissa. Yhteisöllinen näyttelijätyö välittää viiltäviä välähdyksiä kansallisen selvitymistarinan julkisivun taakse unohdetuista inhimillisistä säröistä ja sukupuolitetun nöyryytyksen iki­aikaisuudesta. / TR

Esitykset Turun kaupunginteatterissa 11.1. asti.

Tampereen Teatterissa 18.1.–7.3. Seinäjoen kaupunginteatterissa 25.1.–16.3. ja Hämeenlinnan teatteri 8.2.- 27.4.

Kuuntele myös ohjaaja Mikko Roihan haastattelu Teatterin politiikka -podcastissa: www.voima.fi/ audio

Yhteisellä asialla kansalaisaktivisti, joka nousi jo hyvin nuorena vastustamaan Suomessakin järjestettäviä tyttöjen silpomisia. Hänen elämäntarinaansa ja siitä Elina Hirvo­ sen kirjoittamaan kirjaan perustuva näytelmä on ensembleltään monikulttuurisin, mitä on maan päänäyttämöllä nähty.

Vaikka moniaineksisen tekstin kaikki osat eivät hitsaudu saumattomasti yhteen, Satu Linnapuomin ohjauksessa välittyy aiheen tuoreus ja tärkeys sekä nuoren näyttelijäkunnan vahva sitoutuminen.

Yhteiskunnallisessa kritiikissä osansa saavat ansaitusti niin oikeiston turvattomuutta lietsova vihapuhe kuin vasemmiston pelkuruus puhua maahanmuuttajien kulttuurillisista epäkohdista.

Juuri tällaisten näytelmien tekstittäminen muille kielille olisi tärkeää, jotta

Tallinnan Eliza Elina Netšajeva edusti Viroa Euroviisuissa vuonna 2018.

Kukkaistytöstä diivaksi Ja sitten jotain aivan muuta: Tallinnan Vene Teaterin eli Venäläisen teatterin Minu Veetlev Leedi, venäjäksi Maja Prikrasnaja Ledi. Teos tunnetaan Suomessa alkuperäisellä nimellään My Fair Lady.

Kehnokin venäjän taito teki musikaalin seuraamisen helpoksi, koska tarina on valtavan tuttu. George Cukorin elokuvaversiosta vuodelta 1964 on syöpynyt mieleen Eliza Doolittlena Audrey Hepburn. Hänen ei tosin annettu leffassa laulaa, vaan Julie ”Maria von Trapp” Andrews hoiti sen homman.

Täytyy alkaa perehtyä slaavilaiseen musikaalitaiteeseen, jotta osaa vastaisuudessa arvioida, näkyykö Vene teaterin versioissa aina vahva virolaisvenäläisyys vai heijastaako tämä Minu Veetlev Leedin ohjaajansa Anna Sigalovan tyyliä.

Tämä englantilaisen George Bernard Shawn Pygmalion-näytelmään perustuva satiiri ironisoi luokkaeroja, etenkin yläluokan omahyväisyyttä ja snobismia.

Kaikkialla hienosto tapaa olla sitä mieltä, että heillä on korkeaan asemaansa jokin perustavanlaatuinen oikeus, kuten Jumalan lahjoittama synnynnäinen älykkyys.

Täysin eri mieltä on fonetiikan professori Henry Higgins, jota esittää Aleksandr Ivaškevitš.

Higgins lyö ystävänsä kanssa vetoa, että hän pystyy kouluttamaan kenet tahansa, vaikka köyhän kukkaistytön, niin taitavaksi puhujaksi, että tämä kelpaa seurapiirien suurennuslasin alle ja menee läpi kreivitärtason leidistä.

Pitkä ja raamikas Ivaškevitš on hennon ja suloisen Elizan, Elina Netšajevan, mielestä pelottava ja potentiaalisen väkivaltainen. Paetessaan ankaran puheopettajan raivoa lähes koko ensimmäisen näytöksen, Eliza kyyristelee kuin odottaen lyöntejä – katujen kasvatille väkivalta on tuttua – ja ryömii kyynelehtien pitkin lattiaa Higginsiä karkuun. Eliza tietenkin rakastuu professoriin, ja haluan ajatella, että syy siihen on Tukholma-syndrooman sijaan Ivaškevitšin vahva georgialainen charmi.

Venäläisen teatterin tanssit ovat kömpelöitä, mutta katsomisen ja kuuntelemisen väärti teos on. Parhaimmat laulajat, kuten erityisesti Netšajeva, kuulostavat saaneen operetti- ellei jopa oopperakoulutusta. Kiva pikantti lisä on esitykseen rakennettu nousu: alussa, kun Eliza on rumia puhuva katujen kasvatti, hän laulaa karheasti ja vire on pielessä, mutta Higginsin koulutuksessa hänestä kuoriutuu vahvaääninen diiva.

Musikaalin puvustus on erityisen upea.

Mustavalkoiset juhlapuvut voisivat viitata erään Elizan eli Hepburnin toiseen teokseen, Aamiainen Tiffanylla -elokuvaan ja siihen ikuistettuihin kirjailija Truman Capoten aikoinaan järjestämiin mustavalkoisiin seurapiirijuhliin.

Cabaret Turun Kaupunginteatterissa 23.2.2024 asti.

Cabaret Kouvolan Teatterissa 24.4.2024 asti.

Maja Prikasnaja Ledi / Minu Veetlev Leedi Tallinnan Vene teaterissa 23.1.2024 asti.

Kansallisteatteri voisi osoittaa olevansa esitysten saavutettavuudessa yhtä herkkä kuin aiheiden ja tekijäkunnan valitsemisessa. / TR

Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin Kansallisteatterissa 16.5.2024 asti.

Suosion kaipuuta ja syyllisyyttä

J

UONI on mitä hankalin: Nuori Connor tekee itsemurhan. Kummallisen sattuman kautta tämän vanhemmat ja pikkusisko takertuvat Evaniin, joka teeskentelee olleensa Connorin bestis.

Loppujen lopuksi kaikki haluavat toisilleen vain hyvää, vaikka konflikteja aiheuttaa nuorten stressi suosion kaipuusta. Samalla vanhemmat kipuilevat rajusti.

Päähenkilön äiti syyttää itseään lapsen yk-

Otto-Ville Väätäinen

tavat jopa tienata toisten hädällä. Hän ei kuitenkaan ole täysin tunteeton, ongelma vain on, että hän luulee olevansa yksin.

Myös Kouvolan Satu Taalikainen teki hyvän Schneiderin.

Kummassakin teatterissa yleisö pääsi viettämään rajuja kihlajaisia Hitlerin valtaannousun kuohuissa.

Tuukka Ervasti

U

JUNI AHMED on somalitaustainen

Nina Tapio ja Julius Suominen.

sinäisyydestä, sillä yksinhuoltaja ei ole antanut pojalleen riittävästi huomiota.

Tarina on kuulemma löyhästi totta, mutta silti on täysin epäuskottavaa, että kuolleen lapsen koko perhe – mukaan lukien samaa koulua käyvä pikkusisko – uskoisi ventovieraan huijarin olleen kuolleen perheenjäsenen erottamaton ystävä.

Hyvässä musikaalissa biisit vievät tarinaa eteenpäin, mutta Evan Hansenissa laulu vahvistaa sitä, mitä on jo moneen kertaan sanottu. Eikä peruspoppi jää mieleen lainkaan.

Nuoret tähdet ovat fantastisia. Vierailimme esityksessä, jossa Evan Hansenia esitti Julius Suominen. Kuolleen kaverin hahmo, jota esitti taitava Niki Rautén, on musikaalin ylivoimaisesti kiinnostavin, ja se toimii. / IS

Kari Arffman, Steven Levenson, Benj Pasek ja Justin Paul: Rakas Evan Hansen Helsingin Kaupungin­ teatterissa 27.4.2024 asti.

SUOMEN AINOA ESITTÄVIEN TAITEIDEN AIKAKAUSLEHTI

• TEATTERITANSSI.FI

TTS_pikkuilmo_voima_118x26mm.indd 1

25/03/2022 16.59

n e e t i a e s ”T erkityk m Teatterin politiikkaa -podcastia on julkaistu yli 60 jaksoa.

Osa vuoden 2023 vieraista kertoi näkemyksensä taiteen tehtävästä.

KOONNUT: TUOMAS RANTANEN

Teatteri Telakalla keväällä 2024 SYNNYTYSTALKOOT

Pullantuoksuinen kabaree lisääntymisestä 24.2. - 3.4.2024 Ohjaus ja koreografia Meri-Maija Näykki Esiintyjät Kerru Opus, Petra Poutanen, Piki Rantanen, Tanjalooa Räikkä

”Taidan lähteä tässä asiassa Andrei Tar­ kovskin kyytiin, joka sanoo kirjassaan Vangittu aika, että taiteen tehtävä on kuohkeuttaa meidän sieluja ja valmistaa meitä kohden kuolemaa. ” Ensimmäisen käskyn ohjaaja Janne Pellinen jaksossa Teatteria Raamatusta (16.1.)

”Taiteen merkitys on herkistää näkemään yhteiskunnassa tapahtuvia epäkohtia ja hyviäkin kohtia.”

Vierailu: TOUKKA-AKKA 13.1.2024 klo 17 Petriikka Pohjanheimo, Selja Ahava

Pussauskopin kirjoittaja ja ohjaaja Jonna Wikström jaksossa Teatteria kouluihin! (13.2.)

”Taide on vaikuttanut minuun itseeni niin, että opin taideteosten kautta kysymään kysymyksiä suhteessa maailmaan ja suhteessa itseeni. Saan siitä libidinaalista ener­ giaa ja muutosvoimaa ja toisaalta myös itse­inhoa – joka tekee hirmu hyvää välillä – ja yhteen tulemisen kokemuksia, jotka synnyttävät ihmisen välistä empatiaa, toivottavasti. Taide auttaa törmäyttämään eri lähtökohdista tulevia ihmisiä hetken ajaksi samaan saliin.”

Message from Tyler – Memento Mori, Kirsikkatarha -näytelmän kirjoittaja ja ohjaaja Minna Lund jaksossa Teatterikorkeakoulu esittävän taiteen kätilönä ja portinvartijana (29.5.)

”Taiteen ei tarvitse olla mitään eikä antaa mitään vastauksia eikä opettaa yhtään mitään, mutta ajattelen että se laajentaa maail­maa ja kokemusta ihmisyydestä, yhdessä­olosta ja siitä mitä kaikkea voisi olla, kun maailma tuntuu välillä tukehtuvan hyvin pieneksi möykyksi. ”

PARASTA OPISTOTASON TEATTERIKOULUTUSTA SUOMESSA

”Taiteen tehtävä on tehdä näkyväksi elävä elämä” Valtimonteatterin johtaja ja Paska-näytelmässä esiintynyt Mona Kortelampi jaksossa Sukupuolitettu väkivaltarikollisuus (27.3.)

”Porata reikiä todellisuuteen, jotta voisimme nähdä asiat vähän toisin tai eri näkövinkkelistä. Ja sitä kautta myöskin puolustaa potentiaalia oman ajattelun tilalle.”

Valeäitien ohjaaja Riikka Oksanen Äitiyden myytit -jaksossa (27.2.)

www.teatteritelakka.fi

40 vuotta

Esiintyjä ja koululainen Ruut Neves jaksossa Ihmisen suhde muihin lajeihin ja maailmankaikkeuteen (20.2.)

Näkymätön nainen / XXX

Vierailu: BEATING MCENROE BY HOSSU 12.5.2024 klo 17 Niina Hosiasluoma

Nauska

Indie: KÖYHÄÄ VÄKEÄ 18.4. - 8.5.2024 Konsta Laakso, Sirke Lääkkölä

jää varaa miettiä, että mitä siinä on tapahtunut.”

HAKU KOULUTUKSIIN alkaa 1.4.2024 OHJELMISTO JA ESITYKSET teatterikoulutus.fi

Lyhyt episodi sienisivilisaation universaalisissa historiassa -esityksen ohjaaja Essi Rossi jaksossa Ihmisen suhde muihin lajeihin ja maailmankaikkeuteen (20.2.)

”Kertoa asioista, mutta ei liian selvästi, vaan niin, että katsojalle tai kuuntelijalle

”Taide on ihmiskunnan sademetsät! Sitä tarvitaan meidän päidemme avaamiseen ja peiliksi olla olemassa ja omien egoististen murheiden, kärsimyskehojen ja ahdistuksen purkamisiin ja siihen, että yhteiskuntaa voisi katsoa laajemmin – ja siihen, että me näkisimme toisemme.

Näkymättömän naisen Satu Silvo jaksossa Pääosassa Satu Silvo (13.3.)

”Taiteen tehtävä on – tämä on muuten pöllitty KOM-teatterin visiosta – on saada näyttämään maailma kirkkaammalta. Se voi myös jakaa tai yhdistää, mutta tärkeää on, että kirkastaa jotain. ” Pimpsoneiden kirjoittaja ja ohjaaja Lauri Maijala Ahdistus valepuvussa -jaksossa (20.3.)

”Se antaa tilaa, pistää ihmiset pysähtymään sen aiheen tai kuvaston äärelle, mitä kyseinen taideteos käsittelee.”

Pukusuunnittelija Riina Leea Nieminen Ahdistus valepuvussa -jaksossa (20.3)

”Taiteen tehtävä on tuntua, herättää ajatuksia, herättää olemaan maailmassa osana maailmaa muiden kanssa.”

Jeanne d’Arcin housujen kirjoittaja ja ohjaaja Linda Wallgren jaksossa Naisia mediaroviolla (30.1.)

”Taiteen tarkoitus on olla juuri se halkeama, josta voi nähdä tulevaan, ja josta virtaa raitista ilmaa ja valoa”.

Ylioppilasteatterin toinen taiteellinen johtaja Anna Kankila jaksossa Ylioppilasteatterin soihdunkantajat (12.6.)

Essi Rajamäki

”Itsekkäästä näkökulmasta minulle se on pyrkimystä pysyä järjissään ja koossa.

Mutta jos yrittää katsoa yhteiskunnallisesta vinkkelistä, varmaan se on erityinen tapa rakentaa kommunikaatiota ihmisen välille sellaisista asioista, joista ei muuten oikein pysty puhumaan.”

Jurkka

” ä t es ottua n a s

| TEATTERI • 13 Pasi Lampelan Selli palaa Teatteri Jurkan ohjelmistoon 25.3.–15.4.

Teatterivuosi 2023 Sukupuolitetusta väkivallasta kehottomaan kehoon

V

”Taiteen tehtävä on antaa meille eväitä ratkoa elämän merkitystä.”

ÄKIVALLAN KUVAAMINEN NÄYTTÄMÖLLÄ on aina hankalaa. Nukke­teatterin keinoin taitavasti etäännytetty ratkaisu nähtiin jo tammikuussa, kun Mer­ ja Pöyhösen Turun Kaupunginteatteriin Anu Kaajan romaanin pohjalta ohjaama Leda käsitteli #metoo-henkistä hyväksikäyttöä.

Sukupuolitetun väkivallan teemaan osuivat myös Tampereen Työväen Teatterissa esitetyt Linda Wallgrenin Jeanne d’Arcin housut ja Liila Jokelinin Action Hero. Siinä missä edellinen rinnasti 1400-luvulla roviolla poltetun naisen kohtalon tämän ajan median noitavainoihin, jälkimmäinen höykytti ilakoivan satiirisesti toimintaelokuvien sukupuoliroolien kuvastoa.

Sosiaalipoliittisen näkökulman teemaan toi puolestaan näyttämölle Carita Drewn Valtimonteatterille ohjaama Paska ja Satu Linnapuomin Kansallisteatterille sovittama, Ujuni Ahmedin elämäntarinaan perustuva, Tytöille, jotka ajat­ televat olevansa yksin. Australialaisen Patricia Corneliuksen kirjoittamassa Paskassa toisistaan mittaa ottivat kolme pidätyssellissä lusivaa naista, jälkimmäinen taas kertoi maahanmuuttajatyttöjen silpomisesta.

Jostain kertonee sekin, että syyskaudella sekä Helsingin Kaupunginteatterissa että Teatteri Viiruksessa esitettiin samaan aikaan Monika Fagerholmin Kuka tappoi bambin? -romaaniin perustuvia näytelmiä. Riikka Oksasen ja Jakob Öhr­ manin ohjaamat versiot pöyhivät omilla tavoillaan niitä kulttuurisia rakenteita, joiden tukemana teini-ikäiset pojat raiskaavat ikäisensä tytön ja yhteisö ympärillä päätyy vähättelemään tekoa.

Talvisodassa näytellyt Kati Outinen Pääosassa Kati Outinen -jaksossa (3.4.)

TASAVERTAISEEN VÄKIVALTAAN yhtyivät veren ohella vieraantumisen epätoivos-

Wilma Viertola

Rakastitko, Vesku? -kuunnelman kirjoittajaryhmän Jussi Moila jaksossa Pääosassa Vesa-Matti Loiri (7.8.)

”Muuttaa maailmaa, heiluttaa, tuoda uusia näkökulmia ja myös päästä pois lineaarisesta maailmasta ja suorista vaikuttamisen tavoista myös siihen, että ollaan tuntemattoman ja epämääräisen äärellä. Minun oma agendani taiteessa on edetä kohti moninaisempaa, yhdenvertaisempaa, yhteisöllisempää ja pehmeämpää taiteen kenttää.”

One Dropin koreografi Sonya Lindfors jaksossa Sonya Lindfors ja kolonialismin pitkä varjo (15.5.)

”Että pystytään ajattelemaan toisin, että se auttaa meitä pääsemään irti jostain bensan hinnan kauhistelusta johonkin siihen, mikä on mahdollista, mutta ei ole juuri nyt meidän silmien edessä.”

Rakkaussimulaatio EVE:n käsikirjoittaja Eero Tiainen jaksossa Tulevaisuuden teatteria (6.3.)

”Minulle taide on jaettujen seikkailujen luomista, jossa on potentiaalia kohtaamiseen ja sydämen avaamisen ja rauhoittumiseen ja siten tosi rajuihinkin hetkiin, joissa tuntuu, että mikä tahansa on mahdollista. ” Rakkaussimulaatio EVE:n kokemussuunnittelija Inna Huttunen jaksossa Tulevaisuuden teatteria (6.3.)

”Kun en ole itse kauhean aktivinen somessa enkä osaa ottaa sitä platformia haltuun, minulle taide on väline osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Taide on myös väylä tutkia itselle tärkeitä kysymyksia – myös niitä yhteiskunnallisia – ja löytää hengenheimolaisia niille teemoille, jotta itseä askarruttaa” Ylioppilasteatterin väistyvä taiteellinen johtaja Jenni Korpela Ylioppilasteatterin soihdunkantajat -jaksossa (12.6.)

”Jos taide oikeasti kykenisi muuttamaan maailmaa, johan tämä maailma olisi muutettu. Taide on vasta alku, se ei yksin riitä. Olen itse olut sellaisen harhan vallassa, jossa asettaa itseensä asemaan, ettei tarvitse kuin tehdä taidetta ja omatunto on ­puhdas.”

Pentti Linkola – kaltaisemme -näytelmän toinen kirjoittaja ja ohjaaja Atro Kahiluoto jaksossa Linkolan perintö (8.5.)

”Teatteri voi juuri fyysisyytensä takia olla yksi keino palauttaa meille jotakin sellaista, jonka olemme unohtaneet. Elämme kulttuurisen muistisairauden aikaa.

Vaikka nostalgia on tavalla syntiä, en pidä huonona, että kurkotamme menneitä suku­polvia kohti ja yritämme ymmärtää heidän aikakauttaan, ja sitten omaa paikkaamme tässä ajassa ja myös tulevia sukupolvia sen suhteen, että mistä he ponnistavat ja mikä on heidän paikkansa tässä maailmassa.”

Nukkekodin ja Ei kertonut katuvansa -näytelmien ohjaaja Mikko Roiha jaksossa Pääosassa ohjaaja Mikko Roiha (23.10.)

”Vierastan sellaista ajattelutapaa, joka on tosiaan koulumaailmaankin juurtunut, että mietitään ensimmäiseksi, että mitä hyötyä mistäkin on tai mihin sitä tarvitaan. Entäpä jos taidetta ei tarvitaan mihinkään, vaan se on arvo itsessään.”

Yläkoulun opettaja Arno Kotro Break!-näytelmää käsitelleessä jaksossa Ei kouluja vaan elämää varten (20.11)

sa kylpeneet tšehovilaiset hahmot Minna Lundin Puoli-Q:ssa esitetyssä näytelmässä Message from Tyler – Memento Mori, Kirsikkatarha.

Väkivallan uhan suhdetta psyykeen käsitteli puolestaan Teatteri Jurkassa nähty Pasi Lampelan Selli. Siinä Welma Reimaluodon ja Eero Ahon kollegiaalinen näyttelijätyö oli vuoden pysäyttävimpiä. Vastaavasti hedelmää kantoi Sami Lankin monologityö Helsinki 98:n ja sadsongskomplex.fi:n Vuosaaren entiseen lukioon tekemässä Neuvostoihmisen lopussa.

Läsnäolon koskettavuudella mitattuna aivan ohittamaton oli myös Tuija Minkkisen Porttiteatterille ohjaama Suurin kaikista, jonka rikostaustaiset esiintyjät onnistuivat jälleen kerran osoittamaan, miten vahvin kaikista rooleista on ihminen omana itsenään.

Näyttelijyydessä virtuoottista yhteispeliä osoittivat Q-teatterin Elina Knihtilä, Pirjo Lonka ja Tommi Korpela Akse Pettersonin näytelmässä Joitakin keskuste­ luja merkityksestä. Mielenkiintoinen oli myös teoksessa surrealistiselle tanssille annettu tila ja tehtävä.

Tanssin draamateatterille tuoma kehollisuuden lisäarvo nousi vieläkin painavampaan rooliin Anni Mikkelssonin Kajaanin kaupunginteatteriin ohjaamassa Anna Liisassa, jossa tanssissa lihallistuivat yhtä aikaa kaikki näytelmän henkilöhahmojen välisten jännitteiden torjutut aiheet.

ESITTÄJIEN KEHOJEN PUOLELTA painopistettä yleisön hartioille siirsivät erilai-

silla tavoillaan Valtteri Raekallion työryhmineen Helsingin kaupunkitilaan sovittama Valvojat ja Eero Tiaisen johdolla & Espoon teatterin virtuaalimaailmaan rakennettu Rakkausssimulaatio EVE. Ihmiskehojen rajoja koeteltiin yhtä lailla Kansallisteatterissa Eeva Putron ja Atro Kahiluodon näytelmässä Pentti Linkola – kaltaisemme, jossa päähenkilöön samastuvat näyttelijät muuttuivat linnuiksi. Linkolalaisen pessimismin hengessä ihmiskunnan itsetuhoon viittasi myös Tanssin talossa Teemu Mäen ja Max Savi­ kankaan dystoopinen scifiooppera Posthuman / Ihmisen jälkeen.

Näyttämökehojen häivyttämisen saralla kahdesta radikaalimmasta ratkaisuista vastasi dramaturgi Pipsa Lonka, jonka Kuka tappoi bambin? -versiossa uhria ei nähty näyttämöllä lainkaan. Toisaalta hänen kirjoittamassaan ja Wauhaus-­ ryhmän & Espoon teatteriin toteuttama Neljän päivän läheisyys käsitteli ­lajien kohtaamista tavalla, jossa esityksessä ei ole yhtään tavanomaista näyttelijää.

Teatterin politiikkaa -podcastissani Lonka selittää, kuinka juuri poissaolonsa takia väkivallan uhri on läsnä jopa painavammin kuin asetettuna samaan kategoriaan rikoksentekijöiden kanssa. Lajien välisen tasavertaista kohtaamista lavalla taas ei voi toteuttaa esineellistämättä eläimiä taiteen kehyksessä, joten perustelluin ratkaisu on poistaa sieltä myös ihminen.

TUOMAS RANTANEN

Kirjoittaja on Voiman kustantaja ja kulttuuritoimittaja.

KÄSIKIRJOITUS: LAURI VENNONEN, OHJAUS: LAURI MAIJALA

KOMTEATTERIN JA TEATTERI JURKAN YHTEISTUOTANTO. ESITYKSET JURKASSA.

LIPUT TEATTERI JURKAN LIPPUTOIMISTOSTA TAI LIPPU.FI

TIMO RUUSK ANEN ENSI-ILTA

6.2.2024 ESITYKSET

5.2.–27.4.2024

avoimetovet.fi

Huipputekijöiden tuoreet tulkinnat klassikoista Lipunmyynti (09) 4342 510, ti klo 14–17 ja ke-pe klo 11–14, Erottajankatu 5, 00130 Helsinki

Edulliset Early bird -liput myynnissä nyt!

Aleksis Kivi – Samuli Reunanen

Anton Tšehov - Esa-Matti Smolander

OHJAUS Samuli Reunanen

Ohjaus Esa-Matti Smolander

NUMMISUUTARIT

lokki

Klassikkolipulla näet molemmat! www.lippu.fi

Zinnie Harris

PUTOAVAT LINNUT TAVALLISIA IHMISIÄ KATASTROFIN KESKELLÄ Näyttämöllä Matleena Kuusniemi, Paavo Kääriäinen, Vilma Melasniemi, Ella Mettänen ja Juho Milonoff.

Ohjaus Riikka Oksanen. Ensi-ilta 28.2.2024.

Kuninkaat

Ensi-ilta 6.5.

Muut esitykset 7.5. / 8.5. / 10.5. / 11.5.

Liput: lippu.fi ja liput@avoimetovet.fi www.porttiteatteri.fi

MINNA CANTH - ANNI MIKKELSSON

K I I T E LT Y E S I T Y S J AT K A A KAJAANIN KAUPUNGINT E AT T E R I S S A K E V ÄTKAUDELLA

K AT S O K O K O O H J E L M I S T O W W W. K A J A A N I N T E AT T E R I . F I

Vieras Juha Siltanen

ELI JULMURIN SUVIYO

KEVÄT

2024

MIET WARLOP PEEPING TOM ONTROEREND GOED ESPOONTEATTERI.FI

MILO RAU JAHA KOO CIRCUS RONALDO LIPPU.FI

16 •

| TEATTERI Klaipėda Drama Theatre

Sirenoksen majakat Voima tutustui liettualaiseen nykyteatteriin ja tapasi sen tekijöitä TEKSTI: TUOMAS RANTANEN

miulotteinen maalaus patinoituneen vanhan rappukäytävän yhdestä kerroksesta. Näytösten välissä se hajoaa ryskyen palasiksi ja muuttuu asunnoksi niin spektaakkelimaisesti, että yleisö antaa sille spontaanit aplodit.

Venäjän hyökkäyssodan takia Venäjältä paenneen Dmitry Krymovin ohjaama Fragment on Anton Tšehovin Kolmen si­ saren viimeisen näytöksen päällekirjoitus.

Kun näyttämö syttyy tuleen, on selvää, että se on Venäjän käynnistämä sota, joka siellä liekehtii.

Näytelmä kuului syyskuisen Sirenos-­ festivaalin Liettuan nykyteatteria esittelevään ohjelmisto-osaan. Sen vähemmän hyssyttelevään aiheistoon kuuluivat myös esimerkiksi niin näyttämöllä kuin taidenäyttelyn muodossa kuvatut totalitarismin ajan traumat, black light -teatterin ja kaupunkikävelyn välittämät holokaustin kauhut sekä kuoroteokseksi puristettu dystopia digiajan ihmiskuvasta.

Seireenien kapina ”Minulle oli tärkeää tehdä teatteridebyytti manifestilla siitä, mikä minusta on hyväksyttävää teatterissa ja mikä ei. Halusin myös puhua todellisesta väkivallasta kaltoin kohdeltujen näkökulmasta”, Kutkaitė selittää.

Satiirinen teos palkittiin tänä vuonna myös Dresdenin Fast Forward -festivaaleilla. ”Teatterialalla saa usein arvostusta helpommin oman maansa ulkopuolelta. Paikallisessa palautteessa jotkut nais­kriitikot moittivat minusta teosta enemmän henkilö­kohtaisesta kuin ammattimaisesta

Teatterin uudet tekijät Fossiliassa perheen pihalta löytyy haudattu ruukku. Sieltä paljastuu edesmenneen isoäidin päiväkirja ajalta, jolloin hän oli Neuvostoliiton pakkosiirtojen takia karkotettuna Siperiassa. Perheen nuoret suhtautuvat löytöön uteliaasti, mutta heidän isänsä alkaa käyttäytyä oudosti. ”Päämotiivini oli kaivella vanhempien ja lasten suhdetta tällaisessa traumatilanteessa. Halusin myös kertoa karkoituksista kielellä, joka tavoittaisi tätä aihetta muuten ehkä vanhentuneena pitävät nuoremmat sukupolvet”, esityksen kirjoittaja ja ohjaaja Egle Švedkauskaitė määrittelee.

Hänen mukaansa yleisöpalaute on ollut kiittävää, mutta monet kriitikot tuntuvat kokeneen teoksen liian etäisenä ja tunteettomana. Silti ainakin ulkopuolisemman katsojan on helppo eläytyä siihen, että näkökulma painottuu enemmän nykytraumaan kuin aikanaan koettuun kärsimykseen.

Noin kolmekymppinen Švedkauskaitė kuuluu Liettuan kansallisteatterin uuteen taiteelliseen johtotroikkaan niin kuin saman ikäluokan kollegansa Kamilė Gud­ monaitė ja Antanas Obcarskas. ”Liettualaisen teatterin paradoksi on se, että meidän ja yli 50-vuotiaiden tekijöiden välinen sukupolvi sivuutettiin melkein kokonaan. Me paljon ulkomaisista teattereista vaikutteita saaneet pystymme toteuttamaan itseämme nyt hyvin, vaikka se tuntuu aiheuttavan ristiriitaa suuria klassisia tuotantoja arvostavien vanhempien näyttelijöiden kanssa. Olen utelias näkemään, mihin tämä sukupolvien konflikti vielä johtaa.”

Laura Kutkaitė on samoilla linjoilla. ”Nuorempi sukupolvi on nyt rohkeampaa, mutta silti muutos – myös omalla kohdallani – tapahtuu liian hitaasti. Toivon, että liettualainen teatteri avautuu ja välittää enemmän ympäröivästä maailmasta eikä vain abstrakteista ajatuksista ja venäläisistä klassikoista. Toivon kaunista kaaosta.

Mellakkaa. Ehkä tulipaloja.”

Liettuassa esityskaudet ovat pitkiä ja artikkelissa mainittuja esityksiä on edelleen teattereiden ohjelmistoissa. www.sirenos.lt

Seireenin hiljaisuus ei ole mykkää.

Fossiliassa törmätään edellisten sukupolvien kaapeissa lymynneisiin luurankoihin.

Tuomas Rantanen

Näytelmistä herkkävireisin oli Nau­ bertas Jasinskasin Found Found Found, jossa katsojat tutkivat lavalle rakennetussa puutalossa elokuvaohjaaja Jonas ­Mekasin maailmankuvaa. Toista lajia edusti Oliver Frljićin sovitus Franz ­Kafkan Muodon­ muutoksesta, jossa kidutettiin t­orakkaa ja näyttelijät sullottiin vitriiniin lavalla ­tallustelleen koiran ihmeteltäväksi.

Kansainvälinen raati valitsi esityksistä parhaiksi Mantas Jančiauskasin performatiivisen vankilavierailuun perustuneen Guidedin, Eglė Švedkauskaitėn Fossilian ja Laura Kutkaitėn The Silence of the ­Sirensin.

Näistä viimeksi mainittu tarjosi dokumenttiteatteria Liettuan teatterin #metoo-­ ongelmista. Siinä seireenihahmoiset naiset luovat haikailevia katseita taiteen ulapalle, mutta ajautuvat sitten kohtaus kohtaukselta todellisen elämän haaksirikkoihin.

Fragmentin ensimmäisessä näytöksessä tiivistyy rappukäytävän arki.

Dmitrij Matvejev

”Liettuassa feminismi on usein edelleen kirosana.”

näkökulmasta. Mutta suuttumus tietenkin myös tarkoittaa, että on osunut jonnekin.”

Vaikka Kutkaitėa kiinnostaa myös amatöörien kanssa tehtävä yhteisöteatteri, hänen tuorein näytelmänsä on Guillau­ me Apollinairen näytelmään pohjautuva ­Teiresijo krūtis (Tirésian rinta). Liettuan kansallisteatterissa vastikään ensi-iltaan tullut näytelmä on edellisen näytelmän tapaan kirjoitettu yhdessä työryhmän kanssa. ”Alkuteoksessa rintoja oli kaksi, mutta amputoin niistä toisen. Rakastan sitä, että jo näytelmän alussa Tirésia kutsuu itseään feministiksi. Liettuassa feminismi on usein edelleen kirosana. Täällä monet ihmiset myös väittävät, että ainoa sukupuoli on biologinen ja ettei patriarkaattia ole olemassa.

Se saa minut vihaiseksi, mutta voin hyvin luoda vihasta. Jonkun on oltava vihainen.”

Dmitrij Matvejev

N

ÄYTTÄMÖKUVA on kuin kol-

Nuoren polven ohjaajat Eglė Švedkauskaitė ja Laura Kutkaitė näkevät teatterin uudistuvan jänniteiden kautta.

Alana Proosa

Näyttämöinä Viro ja Latvia

Otte Voiman to ita im neljän pä ittajan teatterim ivän atkalta

TEKSTI: TUOMAS RANTANEN

PERJANTAI Klo 12. Kulttuuri-, mielipide ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n delegaatio tapaa Tallinnassa Müürlehtin päätoimittaja Aleksan­ der Tsapovin kanssa ja sopii yhteistyöstä kulttuuri­lehtien suomalais-balttilaisessa verkostohankkeessa.

Klo 17. Tapaan Kanuti Gildi Saalin tuottajia, jotka lupaavat teatterinsa mukaan Kultin hankkeeseen. Rakveressa kahden vuoden välein järjestettävän Baltoscandal-festivaalin taiteellisen johtajan Priit Raudin kanssa ideoimme suomalaisten kulttuuritoimittajien vierailua jo ensi kesäksi.

Klo 18. Kanuti Gildi Saalissa alkaa Hanna Kritten Tangsoon ja Sigrid Savin valta­ pelien, rutiineiden ja fitness-­trampoliinien äärellä ilkikurisesti heiluva feministinen esitystaideteos Cowbody.

Klo 19. Esitykseen pärähtänyt Liisa Aibelin johtama Eesti Teatri Agentuurin kansain­ välinen kuraattoriryhmä shanghaijaa minut tilausbussilla naapurikaupunki Viimsiin, jossa meille esitellään uutta ja pröheää kulttuurikeskusta.

Klo 20. Alkaa Sveta Grigorjevan ohjaama Tansseja, joiden kanssa nukahtaa unel­ moida, levätä ja rentoutua. Se torjuu maailman alistavia rakenteita tanssin, kehollisen ­meditaation ja ei-seksuaalisen läheisyyden keinoilla.

Klo 22. Esityksen jälkeen tarjolla on viiniä, pikkusuolaista ja verkostoitumista. Paluumatkalla sovin tapaavani ryhmän Tallinnassa parin päivän päästä uudestaan.

TIISTAI Klo 10. Kuraattoriryhmä jatkaa Draama-­ festivaaleille Tartoon, mutta minä otan vuorobussin kohden Riian Homo Novus -esitys­taide­tapahtumaa.

Klo 17. Saavun Riikaan ja ilmoittaudun pääkuraattori Bek Bergerille. Festivaali­ toimiston vieressä olevassa The Guxxi ­Fabrikassa Cote Jaña Zuñigan kipparoima räätäli­tiimi tekee kulttuurihäirinnällistä muotia immigrant bageina tunnetuista pesula­kasseista. Ujostelen tilata Guxxi-­ vaatetta.

Klo 20. Brittiläisen Claire Cunningha­ min omakohtaisessa dokumenttiteatteri­ monologissa 4 Legs Good liikuntavammainen artisti käsittelee kehoidentiteettiään ja sen luonteviksi jatko-osiksi mieltämiään keppejä.

Klo 22. Tapaan sovitusti lähiöpubissa latvialaisen Satori-kulttuurilehden toimittajia, jotka lupaavat lehtensä ryhtyvän Kultin yhteistyökumppaniksi Müürlehtin tapaan.

Samaan aikaan baari ehtii täyttyä juhlivilla taiteilijoilla ja kuraattoreilla. Ilonpidon keskellä sovin guxxilaisten kanssa, että he räätälöivät minulle muovisäkeistään edustus-

Hanna Kritten Tangsoo ja Sigrid Savi Cowbody – Oh wow, it's you! -esityksessä. liivin. Yöllä löydän hotellille jonkun austra-

hittiä. Esitys vieraili kesäkuussa Helsingin Baltic Take Over -festivaaleilla.

KESKIVIIKKO

Klo 21. Käyn oluella Kanapes-kulttuurikeskuksen terassilla ja köpöttelen festivaalikeskukselle hakemaan Guxxi-liivini. Siellä onkin sopivasti käynnissä diskobileet.

lialaisen toimittajan uberillä.

Klo 12. Käyn Guxxi Fabrikassa antamassa mittani liiviä varten. Roikun festivaalitoimistolla ja tapahtuman seminaareissa, joissa käsitellään yhteisöllisyyttä, osallistumista, nuorisotyötä ja seksuaalisen tasavertaisuuden hidasta kehitystä Latviassa.

Klo 18.30. Italialaisen Alessandro Sciar­ ronin tanssiesitys Save the Last Dance for Me Latvian musiikkiakatemialla, Kahden miehen intensiivisessä perinnetanssissa on voimakas homoseksuaalinen jännite. Erityisen vaikuttavaa oli, kun yleisössä alkuun vaivautuneet senioritkin yhtyivät ­aplodeihin. Sama esitys nähtiin viime vuonna Balto­scandalissa ja Riiasta se jatkaa Kuo­pion ANTI-festivaaleille ja Liikkeellä marraskuussa -tapahtumaan.

Klo 20. Latvialaisen Kvadrifrons-ryhmän dystooppisessa The Sleeper Awakes -esityksessä koetaan veristä zombiestettiikkaa ja loputon jatkumo Bonnie Tylerin klassikko-

TORSTAI

Klo 12. Vien guxxilaisille vastalahjaksi ­proseccoa ja ostan hallista bussieväiksi sieni­pelmeenejä.

Klo 19. Liityn takaisin kansainväliseen kuraattoriryhmään Viron kansallisteatterilla, jossa seuraamme Juhan Ulfsakin ohjaaman kunnianhimoisen teatterisovituksen Pier Paolo Pasolinin Teoremasta.

Klo 21. Esityksen jälkeen tarjolla on taas viiniä, pikkusuolaista ja verkostoitumista. Ennen kuin juoksen Helsingin lautalle, ehdimme nostaa maljan teatterille Tinfon ­Linnea Staran, Tampereen teatterikesän Tanja-Lotta Räikän ja syyskuun Voimassa esittelemäni Santaracangelo Festivalin johtaja Tomasz Kireńczukin kanssa.

MIKE BARTLETTIN COCK ENSI-ILLASSA 24.2.

www.jurkka.fi Elovaara-Iles-Rauhala-Nyrhinen

Gritty B &

IMprovisoidut iltamat -työryhmä

HieKKAinen Bolku pe-la 8.-9.3.2024

Teatteri AVoimet Ovet, HKI tsuumi.com

Anna Kortelainen – Reetta Ristimäki

Anneli Kanto - Jukka Nykänen - Reetta Ristimäki “Taianomainen ja sadunhohtoinen toteutus mahdollistavat aikamatkan keskiajalle” Pirmediat

Musiikkidraama Viipurin evakuoinnista 1940

NÄKEMIIN, VIIPURI! Esiintyjät: Niina Ahola, Ilkka Hämäläinen, Marika Hölttä ja Seppo Äikäs Esitykset Karjalatalolla 10.-11.5.2024

Suositun musikaalin uusintaensi-ilta Musiikkiteatteri Kapsäkissä 17.2.-2.3.2024

Laulajina Susanna Haavisto, Essi Wuorela, Pirjo Aittomäki & Reetta Ristimäki

- "Sirpale eilistä koskettaa sielua" - Kallio-lehti

Sirpale eilistä

Saksalaisia schlagereita ja tulisia tangoja Argentiinasta

Konsertillinen Anna-Mari Kähärän lauluja

Solisteina Reetta Ristimäki, Harri Kaitila ja Marko Puro

Esitys Aleksanterin teatterissa 3.5.2024

Esitys Aleksanterin teatterissa 28.4.2024

| TEATTERI • 19

Taiteen ei tarvitse suojella katsojaa

I

STUN LOKAKUUSSA 2023 Vaasan kaupunginteatterin aularavintolassa ihmisjoukon edessä. Olen teatterinjohtajan haastateltavana teosesittelyssä. Ideana on, että tekijät puhuvat yleisölle valmistelemansa näytelmän teemoista ja sen tekoprosessista. Ohjaan Mika Myllyahon kirjoittaman Kaaoksen (2007). Sen keskiössä on naisen aggressio. Olen pestannut projektiin näyttämötaistelukonsultin ohjeistamaan näyttelijöille näyttämöväkivaltaa.

Haastattelun aikana teoksen väkivalta nousee esiin. Huomaan yhtäkkiä kokevani voimakasta huolta. Elämme aikaa, jossa sodan kauheudet ovat päivittäin kaikkien verkkokalvoilla. Voisiko väkivallasta puhuminen mahdollisesti karkottaa yleisöä teoksen ääreltä?

Niinpä ajattelen, että minun on hyvä selittää läsnäolijoille, kuinka kyseessä on vain temppu. Alan selostaa läsnäolijoille seikkaperäisesti, miten realistinen vaikutelma ihmisen lyömisestä saadaan aikaan ja kuinka kyseessä on tarkkaan harjoiteltu kikka, jonka tarkoitus on luoda illuusio väkivallasta. Yhtäkkiä yleisössä nousee käsi pystyyn. Vanhemmalle rouvashenkilölle ojennetaan mikrofoni. ”Anteeksi nyt, mutta miksi haluatte pilata tämän illuusion meiltä katsojilta? Eihän taikurikaan paljasta temppujaan. Jos minä lähden teatterista siitä väkivallasta järkyttyneenä, onhan sekin tärkeä kokemus, ei sitä pidä selittää minulle tyhjiin etukäteen!”

Nainen on silminnähden tuohtunut, ellei jopa raivoissaan. Pasmani menevät hetkeksi sekaisin. Lopulta saan kerättyä itseni ja muotoiltua ympäripyöreän ja sovittelevan vastauksen.

Konflikti jää piinaamaan minua pitkäksi aikaa – joskaan en ole varma, oliko kyse edes konfliktista. Nimittäin huomaan lopulta olevani yleisön edustajan kanssa aivan samaa mieltä.

Teatterin suhde väkivaltaan on lähtökohtaisesti leikillinen. Miksi sorrumme yleisön ylivarjeluun, teatteritaiteilija Liila Jokelin pohtii.

TEKSTI: LIILA JOKELIN KUVA: VILLE KURKI

möväkivaltakonsultin kehotuksesta repliikin, jossa selitetään, kuinka näyttelijöiden käyttämät aseet ovat leluja. Miksi koen tällaista pakkomiellettä varmistella yleisön turvallisuuden tunnetta? Mitä vaarallista voisi olla ilmeisen näytellyssä, viihteellisessä väkivallassa?

tä, tuottaako esimerkiksi tässä tapauksessa näyttämöllistetty väkivalta lisää oikeaa väkivaltaa maailmaan.

Minusta olisi kiinnostavaa nähdä edes kerran, miten kulttuurimummo hakee pesä­ pallomailan näytelmän nähtyään ja menee hakkaamaan

Siedätyshoitoa

Teatteri turvan tyyssijana Olen aiemminkin sortunut nössöilevään ylivarjeluun. Viime vuonna lisäsin kirjoittamaani ja ohjaamaani esitykseen näyttä-

Taiteen paikka on Todellisuuden tutkimuskeskuksen ja Voiman yhteistyössä toteuttama taide­ media, jonka sisällöistä pääosa julkaistaan verkossa, voima.fi/taiteenpaikka.

Todellisuuden tutkimuskeskus on vuodesta 2001 toiminut esitystaiteen kollektiivi.

Taiteen paikassa on hiljattain julkaistu media­ taiteen valtionpalkinnon saaneen Kaino Wenner­strandin essee, joka väittää, että kapitalismi on parasta taidetta ja esitystaiteilija Louna-­Tuuli Luukan pohdinta uuskohteliaisuuden ilmiös­tä, jossa edistyksellisen nuhteettomat taiteilijat käyttäytyvät hillitysti.

kohtaisesti leikillinen. Näyttelijään ei oikeasti satu, hän ei oikeasti lyö eikä tule lyödyksi – vaikka vaikutelma siitä olisikin aidon tuntuinen. Elokuvissa vaikutelma väkivallasta on yleensä graafisempaa ja todentuntuisempaa. Silti sekin on tarkoitettu viihteeksi. Siitä päätellen me tarvitsemme estetisoitua väkivaltaa johonkin.

Tunnistan ja ennen kaikkea tunnustan siihen liittyvän nautinnon. Tunne liittyy vahvasti väkivallan oikeutuksen kysymyksiin.

Kaaos-näytelmässä petetty henkilö hakkaa risteilyllä miehensä kanssa lirkutelleen naisen päätä lasipöytää vasten, kunnes sekä pää että pöytä ovat murskana.

Toinen keskushenkilöistä lyö oma­hyväistä miestä turpaan kahvilassa pian sen jälkeen, kun mies on ylenkatsonut häntä ja laukonut seksistisiä vitsejä. Koska Kaaos on komedia, sekä sen henkilöhahmoja että näitä tilanteita katsotaan naurun läpi.

Tosielämässä nämä reaktiot eivät tietystikään olisi missään nimessä hauskoja saati oikeutettuja. Mutta juuri näyttämöllä toteutetun leikin avulla voin tyydyttää minuun koodattua primitiivistä tarvetta. Elokuvien kontekstissa olen tuntenut vastaavaa esimerkiksi Quentin Tarantinon Kill Bill -saagaa katsoessani.

Taiteen käyttövoima oli pitkään närkästyttäminen. Uusi polvi aiheutti pahennusta, jota vanhempi polvi moralisoi.

Nykyään suhde vaikuttaisi olevan toisinpäin. Jatkuvaa närkästystä tunteekin nuoriso. Myös vasemmiston ja oikeiston roolit ovat kääntyneet tässä suhteessa ympäri. Vanhan porvaristomallin tapaan nykyisen vasemmistolaisen ideaali vaikuttaisi olevan hyveet, joiden kanssa osallistutaan seurapiirikeskusteluihin ongelmallisuuksien eri muodoista.

Teatterikorkeakoulu opetti taiteilijuudesta paljon, mutta valitettavasti koulun ilmapiiristä johtuen päällimmäisenä oppina päähäni jäi vaikutelma, että katsojat ovat typeriä ja aina vaarassa, ja että on taiteilijan vastuulla kuljettaa heitä taidekokemuksen läpi samalla tavoin kuin lapsia talutetaan tien yli. Usein keskeinen huoli tuntui olevan kysymys representaatiosta eli sii-

pörssimeklarin auton rikki. Mikä voima teatterissa olisikaan, jos se saisi todella tällaista aikaan. Elokuvien ja musiikin kohdalla keskustelua väkivallan syy ja seuraus -suhteista on käyty jo ikuisuuden. Myös videopelejä on syytetty nuorison väkivaltaisuuden aiheuttajaksi. Mutta onko teatterista samaan?

Tarpeellinen väkivaltaviihde Tuntuu mahtipontiselta ajatella, että vääränlainen näyttämöllinen representaatio väkivallasta yllyttäisi yleisön oikeaan katutappeluun. Tällä hetkellä teatteri tuntuu päinvastoin kaikkein vaarattomimmalta asialta koko yhteiskunnassamme.

Se on monien mielestä yksinomaan hyvä asia. Itse satun pitämään vaaran tunteesta näyttämöllä.

Teatterin suhde väkivaltaan on lähtö-

Lars von Trierin The House That Jack Built -elokuva kertoo sarjamurhaajasta. Elokuvassa on kohtaus, jossa naisen tissit silvotaan irti. Poistuin sen ajaksi elokuvateatterin salista. Kohtauksen katseleminen tuntui liian pahalta. Siinä missä samaistun Kill Bill -elokuvien kostomissioon, von Trierin elokuva tuntui lähinnä mässäilevän alisteisessa asemassa olevien kiduttamisella.

En silti koe, että väkivallasta olisi ollut tarpeen varoittaa etukäteen. On omalla vastuullani kantaa siitä heräävät tunteet. Tiesin meneväni katsomaan elokuvaa, jonka tekijä on tunnettu äärimmilleen viedyistä tehokeinoistaan, joista jää väistämättä paha mieli. Sen aiheuttaminen katsojalle voi joskus olla vaikuttamisen keino, jonka arviointi on sekä filosofinen kysymys että makuasia. Minut von Trierin elokuva sai vastustamaan oikeaa väkivaltaa entistä hanakammin. Toki saman efektin voi saada aikaan muillakin keinoilla, ja pidän esimerkiksi komedian keinoja tehokkaampina tapoina käsitellä rankkoja aiheita. En erityisemmin pitänyt von Trierin elokuvasta, mutta taiteellisesti olisin kokenut vähättelevänä, jos elokuvateatterin ovella olisi ollut varoituskylttejä elokuvan sisällöstä.

Ehkä ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tarkastella tai kuvata väkivaltaa ja pahuutta. Olisi kohtuutonta odottaa, että jokaisen taideteoksen tulisi pelastaa sekä katsojien mielenterveys että puhdistaa maailma pahuudesta.

Joskus teoksen fiktiivinen todellisuus voi saada elinvoimansa väkivaltaisista eleistä. Meidän olisi hyvä oppia sietämään sitäkin.

RYHDY VOIMANOSTAJAKSI JA TILAA LEHTI KOTIISI ALK. 39E/VUOSI.

100

Tilaukset: kauppa.voima.fi, tilaukset@voima.fi tai 044 238 5109

Florian Zeller

KÄVISITKÖ USEAMMIN TÄÄLLÄ, JOS AINA EI TARVITSISI MIETTIÄ HINTAA? T E AT T E R I V I I R U K S E N K A U S I K O R T I L L A VA PA A PÄ Ä S Y K A I K K I I N K E VÄ Ä N E S I T Y K S I I N , N I I N M O N TA K E R TA A K U I N H A L U AT.

75 €

Komedia ylitsev u salaisuuksien sootavasta pasta

Ohjaus KARI HEISKANEN Pääosassa AMI RÄSÄNEN

K AT S O O H J E L MI S T O J A O S TA K A U S IK O R T T I O S OI T T E E S S A W W W.V IIR U S . F I!

KEVÄ ÄLL Ä OHJELMISTOSSA

Kevään 2024 ohjelmisto julkisteeu! madhousehelsinki.fi / Liput alk. 5€

Rikkinäinen ja korjattu T-800 tanssii taas

V E R S A I L L E S , Å L E VA N G E L I E T, V E M D Ö D A D E B A M B I ?

S E K Ä N E L J Ä G U E S T- E S I T Y S TÄ .

T E AT T E RI V I I RU S / VÄ L I M E RE N K AT U 14, J ÄT K Ä S A A RI / W W W.V I I RU S . F I

VEERA TYHTILÄ

KATSO KOKO KEVÄÄN OHJELMISTO:

VAL

KOI NEN www.kokoteatteri.fi

21.2. / 24.2. / 28.2. / 1.3. / 2.3. / 6.3. / 8.3. / 9.3.

12.3. / 13.3. / 15.3. / 20.3. / 26.3. / 27.3. / 2.4.

PER

KE LE

Hämeentie 3 00530 Helsinki

SAMI SAIKKONEN

Ter Minator 19.4. / 20.4. / 23.4. / 3.5. / 4.5. / 7.5. / 15.5.

LIPUT:

KOKOTEATTERI.FI

HÄMEENTIE 3, 00530 HELSINKI

Kari Huotari

Teatteria vuoden 2023 kirjoissa TEKSTI: TUOMAS RANTANEN

Jukka Kajava (1943– 2005) kirjoitti lähes 40 vuoden kuluessa Hel­ singin Sanomiin noin 15 000 juttua. Hän oli Suomen vaikuttavin teatteri- ja televisio­ kriitikko juuri niinä vuosikymmeninä kun televisio vakiintui kulttuurimme keskeiseksi maailmankuvan jäsentäjäksi ja suomalainen teatteri eli merkittävimpiä murroskausiaan. Paneutuneessa elämänkerrassa esiin nousee Kajavan aitojen valistuksellisten pyrkimysten ohella miten epäterveen suurta valtaa voi keskittyä valtamedian kriitikolle – kuten sekin miten vahvasti Kajavan analyyseihin vaikuttivat hänen omat tunteensa ja intohimonsa.

Hannu Harju: Kajava. Pelätty, parjattu, palvottu.

Siltala, 320 s.

Uutta latua avaava näytelmäantologia esittelee 1970- ja 1980-luvuilla syntyneiden romanialais-, jugoslavialais-, moldovialais-, bulgarialais- ja kosovolaistaustaisten tekijöiden nykyteatteria.

Kansainvälisesti meritoituneen kirjailijajoukon persoonallisille teksteille lukuavaimia tarjoavat suomalaiset tekijät Sirpa Kähkö­ sestä Susanna Kupa­ riseen. T/A/U-kustannushankkeen muita tämän vuoden julkaisuja ovat Marie Kajavan näytelmä in the margin i wrote something shit about my soft skin ja teatteritieteilijöiden T-efekti-ryhmän kirjoituskokoelma Me teatterissa, teatteri meissä.

Noidankehiä. Nykynäytelmäkirjallisuutta Balkanilta. Teatterin Uusi Alkukirjasto & R.E.A.D., 204 s.

Teatterin oppivuodet Pitkän uran ohjaajana, teatteriryhmien perustajana ja suurten laitost­eattereiden johtajana toiminut konkari muistelee suomalaisen teatterin kentällä kokemiaan käänteitä kiinnostavalla ja valaisevalla tavalla. Tampereen Työväen Teatterin kaudella korostuu aina ajankohtainen tasapainoilu taiteellisen kunnianhimon ja taloudellisten realiteettien välillä. Oulun teatterin ajalta nousee esiin Jumalan teat­ terin aiheuttama skandaali ja Espoon teatterin kohdalla kansainvälisyys.

Jussi Helminen: Teatterinjohtaja. Warelia, 426 s.

Ohjaajan arvoitus Ryhmäteatterissa, Ylioppilasteatterisssa ja monilla muilla areenoilla vaikuttanut Raila Leppäkoski on kirjoittanut Teatterikorkeakoulun vuosien opetusmateriaaliensa pohjalta tiiviin ja teatterintekijöiden näkökul-

Terapeuttista fanifiktiota

A

LUKSI NÄEMME Harry Potterin ja Draco Malfoyn tunnustelevassa rakkauskohtauksessa. Hetken kuluttua Jokeri katselee sillä silmällä Marie Antoinettea, Puuha-Pete strippaa ja ilkeä Cruella de Ville pistää poskeensa yhden prätkähiiristä. Väliajan jälkeen päädyn pienessä ryhmässä vaivaannuttaville synttärikutsuille ja löydän päiväkirjan, josta valkenee taustoja näytelmän hahmoista.

Ylioppilasteatterin Outo Halu on tämän syksyn uusien jäsenten ensimmäinen

Raila Leppäkoski: Ohjaajan käsikirja. Elämää teatteritaiteen palveluksessa. Art House, 183 s.

Tarinoiden loputon virta Näytelmäkirjailija ja dramaturgi Heini Junkkaala on tehnyt uskomattoman urakan kirjailija ja teatterimestari Pirkko Saision liki tuhatsivuisen elämänkerran äärellä. Materiaalin loputon runsaus on perusteltu sen kiinnostavuuden ja viihdyttävyyden lisäksi myös siksi, että juuri tätä kautta teoksesta muodostuu huikaiseva kuva niin muistin valikoivuudesta kuin suuren tarinankertojan tavoista tallentaa ja välittää luovaa maailmankatsomisen tapaansa meille muille.

Esitykset Ylioppilasteatterin studiossa 3.2.2024 asti. Kuuntele Kankilan ja Louhivuoren haastatteluja Teatterin politiikkaa -podcastista.

Rakkaudesta on moneksi

N

ÄEMME rakkauden wolttikuskin

muuttuvan Piritorin kaskelotiksi.

Koemme riipaisevan ensirakkauden, kosinnan vankilan ikkunasta, horjuvaa ja horjumatonta äidin ja isän rakkautta, rakkauden viereltä kuolevaa ystävää kohtaan, Jeesuksen rakkauden hetkellisen kosketuksen ja rakkauden vanhaan Toyotaan, joka vie kuljettajansa pois Joensuun huume­helvetistä.

Porttiteatteri on vapautumisvaiheessa olevien vankien, rikostaustaisten esiintyjien ja ammattitaiteilijoiden yhteisöteatteri. Sen tämän syksyn näytelmä käsittelee rakkauden ehtoja. Yhteistyöllä työstetyt omakohtaisesti dokumentaariset mono­ logit, Tuija Minkkisen ohjaus, Rosa-Maria ­Perän dramaturgia ja Sanna Salmenkal­ lion musiikkidramaturgia yhdessä muun työryhmän panosten kanssa ovat tuottaneet jälleen yhden koko teatterikauden koskettavimmista teatterikokemuksista.

Suurin kaikista jatkaa siitä mitä viime vuoden esitykset Ruukun sirpaleita ja yhdessä Compañía Kaari & Roni Martinin

Heini Junkkaala: Pirkko Saisio. Sopeutumaton.

WSOY, 959 s.

Punkkari muistelee Jyväskyläläisen Se-­ yhtyeen (1976–1985) keulahahmo Yari eli Jari Knuutila tunnetaan myös elokuva- ja teatterisäveltäjänä. Uuden aallon bändimuistelujen kautta peilautuvat suomalaisen musiikkibisneksen murrosajat samalla kun paneudutaan rockiin olennaisesti liittyvän esittämisen saloihin ja vakavamielisten sanoitusten rakentamiseen. Uran myöhempien vaiheiden kautta avautuu ikkuna siihen, mikä on musiikin rooli muiden taiteiden toverina.

näytelmä. Samalla se on Anna Kankilan ja Ronja Louhivuoren avausohjaus taiteellisina vastaavina. Talon perinteitä kunnioit­ taen Oudossa halussa tehdään teatteria luovasti ja yhteisöllisesti oman osaamisen ääri­ rajoilla. Finaalin kostofiktiivinen yhteis­ sessio kertoo koskettavasti arjen ankeuttajista ja niille kampoihin panemisesta. / TR

Matti Snellman

Teatteria Balkanilta ja vähän meiltäkin

man ulkopuolellakin maistuvan yleisesityksen ohjaajan ammatin vaatimuksista. Esteettisesti, filosofisesti ja sosiaalipsykologisesti virittyneen pohdinnan lomassa esimerkit oman uran varrelta valaisevat mainiosti teorian ja käytännön suhdetta.

kanssa toteutettu La Familia jäivät. Se on esitys, jossa elämän käännekohdat tiivistyvät niin kirkkaina ja voimakkaina kuin ne taiten sanoitettujen tuntemusten, jäsennellyn musiikin ja hiljaisuuden sekä yhteisöllisen tuen siivittäminä vain saattavat. Kun roolit näyttämöllä on riisuttu minimiinsä, paljastuu teatterin ydin: yhdessä koettu läsnä­olo. / TR

Esitykset Puoli-Q-teatterissa päättyivät 15.12.

Lisäesitykset mahdollisia. 6.5. ensi-iltaan tuleva Kuninkaat kertoo vallasta ja auktoriteettisuhteista.

Oblibia

Arkkikriitikon muotokuva

Yari: Taikurin apulainen. Like, 638 s.

Elämä = esitys = kuolema ”Jos olisin kuollut, voisinko kuollutta esittää?”, kysyy Toiseus näytelmän muotoisessa runoelmassa, jossa esityksen pohjatekstin laatii Runoilija ja sitä kommentoi hänen peili­m inänsä Muus.

Teatterin monitoimivaikuttaja Hyde ­Hytin teoksessa representaation kysymysten ohella käsitellyksi tulevat ihmisen side aikaan ja paikkaan, sidos sukupuoleen, itsensä ymmärtämisen ongelma, ylipäänsä esittämisen idea – ja se kuolema.

Hyde Hytti: Esitys joksikin. Kohtauksia tilassa.

Aviador, 64 s.

Punkin syvin olemus

O

BLIVIAN Annika Tudeer ja Timo

Fredriksson sekä vierailija Juha Valkeapää yhtyvät rivissä säveltäjä-kosketinsoittaja Yiran Zhaon, kitaristi Thilo Ruckin ja laulaja Gabriele Leschin esittämään punk-kappaleeseen. Ennen kuin on päästy näin pitkälle työryhmä on pitkään fiilistellyt pelkistettyjen keho-, tilaja kommunikaatiokokemusten sekä lähinnä ­Laurie Andersonin elektrominimalismia muistuttavien ääniärsykkeiden äärellä.

Stuttgartissa helmikuussa kanta­ esityksensä saanut Pleasure on Emotions

and Politics -trilogian päätösosa. Esittelytekstin mukaan teos tutkii antikapitalistisia vastavoimia, jotka nousevat elämän ainut­ kertaisista hetkistä, intensiivisistä aistivaikutelmista ja hyvän olon tunteista. Kaikki tämä on teoksessa koettavissa, ­mutta Oblivialle tyypilliseen tapaan samalle aalto­ pituudelle pääseminen vaatii myös katsojalta kosolti luovuutta ja ­työtä./ TR

Esitykset Viirus-teatterissa päättyivät 14.12.

Lisäesitykset mahdollisia.

22 •

| TEATTERI

Kevätkauden ensi-iltoja 7.2. Vieras eli Julmurin suviyö, Tampereen Teatteri

18.1. Frida, Tampereen Työ­väen Teatteri

7.2. Läkaren, Svenska Teatern

Compañía Kaari & Roni Martinin espanjalais-romani-juutalais-suomalainen flamenco-­ orkesteri ja Helsinki Dance Company toteuttavat ­Federico García Lorcan näytelmään väljästi pohjautuva tanssiteoksen. Se ammentaa vaikutteita 1930-luvun Espanjasta, jossa Lorca, Dalí ja Buñuel loivat yhdessä surrealistista taidetta.

24.1. Veren häät, Helsingin kaupunginteatteri, Studio Pasila

25.1. Auringonvihreä, Kekäläinen & Company Helsingin ­observatoriossa

Sanna Kekäläisen runollinen ja liikkeellinen kunnianosoitus pohjoismaisen modernismin edelläkävijänä vihdoin noteeratun runoilija Gunnar Björlingin (1887– 1960) tuotannolle.

26.1. Karmeliitttasisaret, Kansallisooppera

Juhlitun ranskalaisen Olivier Pyn ohjaama visuaalisestikin vaikuttava sovitus Francis Pou­ lencin säveltävästä ja liberotoimasta oopperasta. Siinä nuori aristokraattiperheen tytär pakenee Ranskan vallankumouksen aikaan ahdistustaan luostariin, mutta huomaa pian joutuvansa sielläkin kanssasisarineen giljotiinin uhkaamaksi.

27.1. Aina joku eksyy, Kouvolan teatteri

Mari Kahri ohjaa Reko Lundànin aikanaan paljon kiitosta saaneen sosiaalisesti tiedostavan tragikomedian, joka kertoo kipeän koskettavalla tavalla yhden perheen tarinan 1950-luvulta tähän päivään.

Robert Icken tekstiin perustuva ja Saana Lavasteen ohjaama nykydraama lainaa elementtejä tv-trilleireistä ja sairaalasarjoista. Ammattieetisten näkemysten törmäys uskonnollisiin ja kulttuurisiin arvoeroihin peilaa ajankohtaisella tavalla tämän hetken yhteiskunnallista keskustelua valtarakenteista, identiteettipolitiikasta ja cancel-kulttuurista.

neljän yliopisto-opiskelijan leikkimielinen manipulaatiokoe lähtee pahan kerran lapasesta.

denjälkeisessä globalisoituneessa todellisuudessa, jossa itsepetoksesta on tullut elinehto.

13.2. Kalasatama, Ryhmäteatteri

24.2. Synnytystalkoot, Teatteri Telakka

1.3. Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan, Oulun teatteri

Tuuve Aron samannimiseen romaanin pohjautuva, Salla Viikan kirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama ”pillerinmakuinen tragikomedia” kertoo Riksusta, keski-ikäisestä lesbosta ja vastarannan kiiskestä, joka on jäänyt sumppuun 2020-luvun seksuaalisuuden ja suku­puolen moninaisuuden määritelmien keskelle

14.2. Lou Salomé, Turun kaupunginteatteri

Aiemmin KOM-teatterissa nähty Aina Bergrothin näytelmä 1800ja 1900-lukujen vaihteen älykköpiireissä muun muassa Freudin, Nietzschen ja Rilken rinnalla vaikuttaneesta feministisestä pyskoanalyytikosta saa uuden tulkinnan Liisa Mustosen ohjauksen kautta.

15.2. Uuteen Nousuun, Q-teatteri

Q-teatterin taiteellisen johtajana Juho Mantereen ohjaamassa ja yhdessä Anna Brotkinin kanssa kirjoittamassa näytelmässä 1990luvulla lapsuutena elänyt kaveriporukka etsii itseään lama-Suomen muistojen syövereistä.

21.2. Valkoinen perkele, Kokoteatteri

Veera Tyhtilän käsikirjoittama ja Aino Kiven ohjaama kantaesitys on yhteistuotanto tamperelaisen Teatteri Siperian kanssa. Siinä

6.2. TANZ, Tanssin talon ­Erkko-sali

Meri-Maija Näykin ohjaamassa lisääntymisnäytelmässä yhteiskunnalliset odotukset ja henkilökohtaiset valinnat törmäilevät toisiinsa synnyttäen absurdia huumoria tihkuvan pullantuoksuisen kabareen.

Jussi Virkkumaa

Janne Mikkilä

Anne Rautiaisen Kuopion kaupunginteatterissa 2016 kantaesitetty näytelmä on visuaalisuutta ja nukketeatteria kunnianhimoisesta hyödyntävä tulkinta kuvataiteilija Frida Kahlon (Elsa Sai­ sio) voimakkaasta persoonasta ja traagisesta elämästä.

Juha Siltasen uusin näytelmä pöyhii natsi-Saksan Heinrich Himmlerin yli 80 vuoden takaista viikon mittaista, ja yhä sala­ peräisyyden verhoamaa vierailua ­Sydän-Hämeessä.

Nils Krogell

Elina Hagelin ohjauksessa toteutettu Bertolt Brechtin 1600-­luvun kolmekymmenvuotiseen sotaan sijoittama sodanvastaisuuden klassikko on aina valitettavan ajankohtainen.

Osana Zodiakin 1.-10.2. järjetämää Sivuaskel-festivaalia nähdään Florentina Holzingerin kehon parantelua, muokkausta ja muuttumista baletin, komedian ja pornografian kuvastojen kautta käsittelevä teos. Ennakkovaroitusten mukaan se sisältää ”strobovaloa, kovia ­ääniä, eksplisiittistä alastomuutta, verta, neuloja, kouk­kuja ja ­itsensä vahingoittamista”.

Eva Würdinger

12.1. Äiti Peloton ja hänen lapsensa, Tikkurilan Teatteri

Liv Strömquistin samannimiseen sarjakuvaan (2019) perustuvassa ja Ona Korpirannan ohjaamassa näytelmässä päähenkilö etsii romanttisten suhteiden katoamista hakemalla apua muun muassa filosofi Byung-Chul Ha­ nilta, sosiologian professori Eva Illouzilta, psykoanalyytikko Lou Andreas Salomélta ja teologifilosofi Sören Kierkegaardilta.

2.3. Eerika Rantasen tähän­ astinen elämä, Jyväskylän kaupunginteatteri

Ishmael Falken suuren suosion saanut nukke- ja esineteatteriesitys palaa ohjelmistoon. Se kertoo Palestiinan ensimmäisestä seksilelukaupasta ja samalla kekseliään analyyttisesti erilaisten arvojen törmäämisestä sekä Israelin ja Palestiinan konfliktista.

16.2. Extra-neitsyt evanke­ liumia, Tehdasteatteri 28.2. Putoavat linnut katastrofin keskellä, KOM-teatteri

Palkitun brittiläisen Zinnie Har­ risin kirjoittama ja Riikka Oksa­ sen ohjaama näytelmä on tragi­ komedia perhesuhteista totuu-

Red Nose Companystä tunnetun Timo Ruuska­ sen kirjoittama ja esittämä ja Olka Horilan ohjaama esitys kuvaa Tapio Rautavaaran elämänkaaren köyhästä, isättömästä työläispojasta rakastetuksi muusikoksi, olympiavoittajaksi ja k ­ oko kansan sankariksi.

6.2. Rautavaara – ­ihminen ja ikoni, Teatteri Avoimet ovet

Tampereen Teatterin ja Kansallisteatterin yhteistuotantona toteutun näytelmän on ohjannut Juha Jokela, jonka kanssa tekstiä ovat työstäneet lavalla nähtävät Kaisa Hela, Ria Kataja ja Eeva Soivio.

Siinä 45 vuotias sairaanhoitaja katsoo elettyä taaksepäin, nuorta itseään kokeneempana ja viisaampana.

5.3. Metsä Furiosa, Kansallisteatteri

Uruguaylaisen Marianella Mo­ renan näyttämöteos on osa laajempaa suomalais-uruguaylaista ­Metsä geopoliikan näyttämönä -tutkimus- ja taidehanketta, joka peilaa suomalaisen metsäteollisuuden yhteyttä kolonalismin perinteeseen. Samaan kokonaisuuteen liittyvät myös Satu Herralan kuratoima yleisötapahtuma Jus­ si Lehtosen johdolla Uruguayssa tehty vankilateatteri sekä Juan Al­ varez Nemen dokumenttielokuva, joka kertoo neljästä teatteri­ produktioon osallistuvasta vangista.

6.3. Mansikkapaikka, Kansallisteatteri

Sofi Oksasen kirjoittamassa ja Kansallisteatteri pääjohtaja ­ Mika Myllyahon ohjaamassa uutuusnäytelmässä tutkitaan ­aasialaisten marjanpoimijoiden

hyväksikäyttöön liittyvää skandaalia ja havahdutaan siihen, että globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan elävät myös täällä keskuudessamme.

7.3. Antigone in the Amazone, &Espoon teatteri

Sveitsiläisen Milo Raun multimediallinen dokumenttiteatteriesitys modernista kolonialismista ja paikallisyhteisön taistelusta maasta ja oikeuksistaan on osa &Fest – Focus Gent -festivaalia, jossa nähdään kuusi hyvin erilaista maailmanluokan esitystä monipuolisen oheisohjelman saattelemana.

Ernest Protasiewicz

Aurinkokuningas Ludvig ­XIV:n hoviin viittaava Sinna Virtasen ja Jussi Sorjasen yhdessä ohjaama pysäyttävän dramaattinen teos palaa uudelleen Viiruksen ohjelmistoon. Siinä törmäävät toisiinsa sekä 1700-luvun eliitin ja nykypäivän ihmisen kokemusja arvomaailmat että draamateatterin, tanssin ja esitystaiteen keinot.

15.3. Versailles, Teatteri Viirus

13.3. Jumppatytöt, Teatteri Takomo

Katariina Havukaisen, Inkeri Hyvösen ja Ella Lahdenmäen joukkuevoimistelusta kertova esitys on syväsukellus feminiiniseen ja urheilulliseen ruumiinkulttuuriin sekä näyttelijäntaiteen ja voimistelun rajapintoihin.

14.3. Vaginamonologit, Valtimonteatteri

Aiemmin Eve Enslirinä tunnetun V:n kirjoittamat viileän valloittavat ja voimakkaat naisten tarinat nousevat lavalle Carita Drewn uudelleen suomentama ja ohjaamana

25.4. I address you, Carl Knif Company

Carl Knifin henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen soolotanssi­ esitys pyrkii tekemään näkyväksi homoseksuaalisen vähemmistön kirjoittamattoman historian.

Päivitettyjä tietoja kevään ensi-illoista kannattaa seurata omien suosikkiteattereiden nettisivuilta ja Teatterin tiedotuskeskuksen ensi-iltalistauksesta: www.tinfo.fi/ensi-illat

KA NTAE SIT YS PIE NE

LL Ä NÄYT TÄ MÖ LL Ä

14.2.2024

KA NTAE SIT YS TA IVA

SS AL ISS A 5.3.2024

SO FI OKSA NE N

EL LA KA NTAE SIT YS SU UR

AU RIN KOTE AT TE RI

24 NÄYT TÄ MÖ LL Ä 6.3.20

JA KA NS AL LISTE AT

KA NTAE SIT YS OM AP

OH JA SS A 9.3.2024

TE RI ES ITTÄVÄT

LIPUT KANSALLISTEATTERIN LIPPUMYYMÄLÄSTÄ

010 733 1331

(0,0835 €+pvm/mpm)

KATSO KOKO OHJELMISTO

kansallisteatteri.fi

KA NTAE SIT YS SU UR

Ä 17.4.202 EL LA NÄYT TÄ MÖ LL

4

YS MA AL AA MO SU OM EN KA NTAE SIT

SA LIS SA 18.4.2024

>>> >>> >>> KAHVILA WILLENSAUNA

ENNEN JÄLKEEN NÄYTÄNNÖN >>> >>> ENNEN JAJA JÄLKEEN NÄYTÄNNÖN

kahvilawillensauna.fi kahvilawillensauna.fi

ENSI-ILTA 1.2.2024 PIENI NÄYTTÄMÖ

OHJAUS PASI LAMPELA

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

OSTA LIPUT TÄSTÄ!

JERUSALEM LIPUT: ALKAEN 41 € • VEREN HÄÄT LIPUT: ALKAEN 34 € HKT.FI PUH. (09) 394 022 • LIPPU.FI 0600 900 900 (2€ / MIN+PVM)

HELSINKI DANCE COMPANY &

COMPAÑIA KAARI & RONI MARTIN

Kuva: Janne Mikkilä

OSTA LIPUT TÄSTÄ!

ENSI-ILTA 24.1.2024 STUDIO PASILA