Le Monde diplomatique - Kirjallisuusliite 1/2024

David Van Reybrouck

Kirjailija korjaa demokratiaa

Kirja muuttaa maailmaa

Vilho Harle: Hyvä, paha, ystävä, vihollinen

Kansainvälisen politiikan emiritusprofessori Vilho Harle tarkastelee hyvän ja pahan taistelua, jossa pahuuden edustajaa sanotaan ’Viholliseksi’. Hyvän ja pahan retoriikalle on vaihtoehto: eturistiriitoja voidaan sovitella ja niistä voidaan neuvotella parhaiten ennen sodan puhkeamista. Osapuolet eivät ole hyvän ja pahan taistelun vankeja sodan aikanakaan, sodasta on mahdollista irtautua.

www.rauhanpuolustajat.org/kauppa

Teemu Mäki: Taiteen tehtävä

Teemu Mäki pohtii esseissään taiteen tekemisen ja taiteen nauttimisen peruskysymyksiä sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Hän kirjoittaa syvällisesti ja samalla selkeän helppotajuisesti taiteen tekijänä, teoreetikkona ja taiteen kuluttajana. Kirja sopii taiteen, taidefilosofian, taidekasvatuksen ja taidepolitiikan ammattilaisille mutta aivan yhtä hyvin tavallisille kansalaisille ja taiteen kuluttajille. Alun perin vuonna 2017 julkaistun teoksen kolmas laajennettu laitos sisältää paljon uutta materiaalia.

Kustantajan nettikaupasta 35 € www.parvs.fi

Jari Tamminen: Nauti tyhjyydestä, ja muita vastamainoksia

Julkinen tila vilkkuu mainosten valoja ja media pursuu värikkäänä niiden seireenin laulua. Mainokset määrittävät sen, mitä kulutamme, kuinka elämme ja millaisen identiteetin rakennamme itsellemme. Usein emme kuitenkaan kiinnitä sen tarkempaa huomiota mainoksiin. Vastamainos puolestaan kannustaa näkijäänsä huomaamaan myös muita toimintavaihtoehtoja. Vastamainosten avulla voimme hahmottaa yhteiskuntaamme hieman paremmin ja ehkä samalla kannustaa myös mainostajia mukaan dialogiin.

kauppa.voima.fi

Sanna Hukkanen: Taiga – EtnoGraafinen matkakertomus

Sarjakuva-Finlandia 2024 -ehdokas! Kauneimmat kirjat 2023 -finalisti sarjakuvaosiossa! Sanna Hukkasen sarjakuvakirja Taiga – EtnoGraafinen matkakertomus vie lukijan maailmaan ennen koronaa ja sotaa, kun rajat ylittävä yhteistyö sukulaiskansojen välillä oli vielä mahdollista. Matkalaiset kohtaavat uhanalaisia kieliä puolustavia aktivisteja: maalaismummoja, urbaaneja nuoria, toimittajia ja shamaaneja, joiden tarinat saavat heidän maailmankuvansa rakoilemaan.

www.rauhanpuolustajat.org/kauppa

Liv Strömquist: Peilisalissa

Meillä nykyihmisillä on pakkomielteinen suhde kauneuteen. Se miltä näytämme kuvissa on yhä tärkeämpää. Meistä on tullut voyeuristeja, vaikka tarkastelemme lähinnä itseämme. Filosofisten ja sosiologisten teorioiden avulla sarjakuvataiteilija

Liv Strömquist peilaa aikamme kauneusriippuvuutta ja kertoo ulkoiseen olemukseen satsanneiden naisten tarinoita historian ja mytologian hämäristä nykyaikaan, Nefertitistä ja Lumikin äidistä Marilyn Monroeen ja Kylie Jenneriin asti.

www.sammakko.com

Julian Baggini: Filosofisen ajattelun opas

Disinformaatiota, demagogiaa ja yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin ei vastusteta omilla puolitotuuksilla vaan koulimalla jokaisesta kansalaisesta kriittinen ajattelija. Teos sisältää kaksitoista helppotajuista lukua, joiden avulla kuka tahansa oppii soveltamaan johdonmukaista päättelyä ja järkiajattelua niin arjen kuin julkisuudenkin ongelmiin. Julian Baggini (s. 1968) on brittiläinen filosofi, joka on kirjoittanut myös teoksen Ajatteleva maailma (2022).

Kustantajan kirjakaupasta 39 €, sähkökirja 28,95 € www.netn.fi

VASTAAVA TOIMITTAJA Emilia Miettinen

KUSTANTAJA Teemu Matinpuro

ULKOASU Antti Kukkonen

KANNEN KUVA Anton Hämäläinen

Tämän teemanumeron julkaisua on tukenut WSOY:n kirjallisuussäätiö.

David Van Reybrouck muuttaa maailmaa kirjoittaen ja kokoustaen 4

HISTORIANTEEMA:HAAVAT

Maailma karttoina 14

Kirja-arvioissa omintakeisia romaaneja ja kuolemaa 9–10

Vappu Orlov kääntää venäläisiä mestareita 13

AJANKOHTAISTA: VOIHAN ALUSTATALOUS

Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanaston sivuilla julkaistiin vastikään Sisko Savonlahden kirjoitus, joka kuvaa hyvin, mitä on tapahtunut kirjailijoiden leivälle nykyisillä markkinoilla. Savonlahden huikeasti myynyt esikoiskirja julkaistiin ennen äänikirjabuumia ja toinen sen jälkeen. Kirjailijan mukaan ero teoksista maksetuissa tekijänoikeuskorvauksissa oli huomattava. Savonlahti aloittaakin tekstinsä näin: ”Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, onko minulla varaa kirjoittaa enää tulevaisuudessa.”

Ja pidetään mielessä, että Sisko Savonlahden tähänastinen kirjailijanura on ollut varsin menestyksekäs.

Viimeisin niitti kirjailijoiden äänikirjaärtymykselle tuli, kun Suomen Näyttelijäliitto sai viime vuoden puolella lobattua itsensä kirjastojen äänikirja­aineistojen lainauskorvausten piiriin lähioikeuden eli teoksen esittäjyyden nojalla. Äänikirjoja on kirjastojen aineistoissa varsin rajallinen määrä – koko kaupallisten äänikirjapalveluiden tarjoama valikoima ei löydy kirjastosta lähimainkaan – eli käytännön rahallinen vaikutus voi osoittautua kirjailijoille loppujen lopuksi melko pieneksi, toki tapauksesta riippuen. Etujärjestöt neuvottelevat kirjallisuuden te­

kijöiden ja lukijoiden e­lainauskorvausten jakosuhteista tänä keväänä.

Mutta kirjailijoille, jotka tekevät työtään jo valmiiksi joko pennosilla tai pyhällä hengellä, päätös oli periaatteellisesti musertava. Kun studion valot ovat sammuneet, äänikirjan lukijan tilille kilahtaa palkka tehdystä työstä. Kirjailijan palkka koostuu mahdollisista painettujen ja sähköisten teosten tekijänoikeuskorvauksista ja mahdollisista apurahoista. Takuupalkkaa kirjailijalla ei ole, ja vain hyvin harvan kannattaa laskea oman työtuntinsa hintaa jälkeenpäin.

SUOMEN KIRJAILIJALIITTO on reagoinut lakimuutokseen muun muassa lupaamalla kouluttaa kirjailijoita omien teostensa lukijoiksi. Mutta minkään valtakunnan koulutus ei tee kaikista soveltuvia lukemaan teoksiaan ääneen niin, että äänikirjojen tuotantotyö olisi sujuvaa ja lopputulos lukijan korvaa miellyttävä. Monet jättävät äänikirjan kuuntelun kesken ihan vain siksi, että eivät voi syystä tai toisesta sietää lukijaa. Ja monet kuluttajat jopa valitsevat kuunneltavaa lukijan mukaan. Kustantajat ovat omalla tavallaan puun ja kuoren välissä. Liiketoiminnan – eli kirjojen tekemisen – mahdollistavat rahavirrat on kerättävä kaikista suunnista. Se edellyttää myös digimurroksen eh­

tojen mukaan pelaamista ja alustatalouden kanssa toimimista. Jos kirjailijaa vituttaa istua bussissa tuijottaen mainosta, jossa kuluttajalle tarjotaan 90 ilmaista päivää äänikirjapalvelussa, niin yhtä varmasti se saa vähintään kylmän hien kihoamaan kustantajan otsalle. Alustatalouden myymistä äänikirjojen kuuntelukerroista kertyvät korvaukset ovat suhteessa minimaalisia sekä kustantajille että kirjailijoille. Ja niin aiheellista, tarpeellista ja oikein kuin se olisi, onko yt­neuvotteluita kuhisevalla kustannusalalla varaa nostaa äänikirjoista kirjailijoille maksettavien tekijänoikeusmaksujen prosenttiosuutta?

Tilannetta ei helpota hallituksen kammottava suunnitelma nostaa kirjamyynnin arvonlisäveroa, mikä kurjistaisi ja kaventaisi alan toimintaedellytyksiä entisestään. Myös kuluttajien on syytä katsoa peiliin. Sosiaalisen median äänikirjaryhmissä maristaan jatkuvasti palveluiden kalleudesta ja äänestetään jaloilla, kun palvelujen ehtoja ja hintoja muutetaan. Samaan aikaan varmaan kukaan kirjanystävä ei ole sitä mieltä, etteikö kirjailija ansaitsisi kunnollista elantoa työstään, kuten nyt työssäkäyvät yleensä.

Perimmäinen ja suurin sylttytehdas on omistukseltaan keskittyneiden suuryritysten äänikirjapalvelut, jotka kovan kilpailun tuoksinassa ovat totuttaneet

kuluttajat maanrakoon poljettuihin hintoihin ja käärivät tuottonsa suoraan tekijöiden selkänahasta.

”TIEDÄN VAIN, että jos kolmas kirjani joskus valmistuu, allekirjoitan kustannussopimuksen sillä ehdolla, ettei sitä lueta äänikirjaksi. Korkeintaan raakun tekeleen itse jollekin savikiekolle”, kirjoittaa Sisko Savonlahti. Finlandiapalkittu Laura Lindstedt puolestaan veti vastikään teoksensa Ystäväni Natalia pois äänikirjapalveluista.

Kaikkein vetovoimaisimmilla kirjailijoilla voi olla varaa sanella kustantajille ehtoja, mutta vähemmän tunnetuilla saatikka aloittelevilla kirjailijoilla ei ole lihaksia esittää minkäänlaisia vaatimuksia. Joten vastaisuudessa iso osa niistä, jotka eivät halua kustantajan tarjoamiin ehtoihin taipua, saa tyytyä kirjoittamaan käytännössä kuolleena syntyneitä omakustanteita tai suoraan pöytälaatikkoon.

Tai olla kokonaan kirjoittamatta, kuten Savonlahti pohtii.

Ajatus on varsin huolestuttava aikana, jolloin yhteiskunnan moniäänisyyttä, kirkkaita ajatuksia ja toiveikkaamman tulevaisuuden kuvia kautta kaikkien kirjallisuuden lajien kaivataan aina vain kipeämmin.

EMILIA MIETTINEN

Library

Tulevaisuuden jäljillä

Belgialainen historioitsija

David Van Reybrouck on kirjoittanut sekä historiasta että tulevaisuudesta. Nyt hän työskentelee korjatakseen demokratian.

TEKSTI: EMILIA MIETTINEN

KUVAT: ANTON HÄMÄLÄINEN

Alankomailla meni kolmesataayhdeksän vuotta siinä, että se sai valtavan Indonesian saariston, noin 17 000 saarta, kokonaan hallintaansa.

Väkivaltaisen ja eriarvoistavan, vuosisatojen mittaisen kolonisaatiokehityksen pani alulle eurooppalaisten himo mausteisiin.

Ensimmäisenä valloitettiin Ambonin saaren linnoitus. Itä­Intian kauppakomppania otti sen haltuun portugalilaisilta Alankomaiden virallisella valtuutuksella vuonna 1605. Viimeisenä puuttuvana palasena alueeseen liitettiin verisen sodan päätteeksi Indonesian läntisin kolkka Aceh vuonna 1914.

Tammikuun 1942 lopulla japanilaiset saapuivat miehittämään Indonesiaa, jonka öljyvarannot olivat tuiki tärkeitä sotaa käyvälle valtiolle. Koko alue vallattiin hollantilaisilta siirtomaaisänniltä alle kolmessa kuukaudessa.

Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopussa vierailleen David Van Reybrouckin kirja Revolusi – Indonesia ja modernin maailman synty (Siltala 2023, suomentanut Sanna van Leeuwen) kuvaa Indonesian suhteellisen huonosti tunnettua,

mutta maailmanhistorian kannalta varsin merkittävää tietä itsenäisyyteen.

Revolusi eli Indonesian vallankumous on noin neljän vuoden ajanjakso toisen maailmansodan jälkeen vuosina 1945–1949. Monet Van Reybrouckin kirjaan haastattelemista aikalaistodistajista olivat jo huomattavan iäkkäitä. Mutta kuten hän Revolusissa huomauttaa, ”[j]os vanhuksia kuunnellessani jotain opin, niin sen, että nykypäivä haihtuu mielestä nopeammin kuin nuoruus, varsinkin jos se oli dramaattista aikaa. Vielä sittenkin, kun kaikki muu on kadonnut, muistin autiomaassa saattaa soida lastenlaulu. Tai jokin järkyttävä kokemus. Jotkin kivenmurikat eivät ikinä vierähdä paikoiltaan”.

Muistin sedimentit

Belgialainen Van Reybrouck kouluttautui alunperin esihistoriaan erikoistuneeksi arkeologiksi. Sittemmin hänestä on tullut moninkertaisesti palkittu kirjailija ja kulttuurihistorioitsija, joka on toiminut kirjailijoiden kansainvälisen sananvapausjärjestö Penin Belgian osaston puheenjohtajana.

Van Reybrouck on kirjoittanut tietokirjallisuutta, akateemisia tekstejä ja yhteiskunnallisia esseitä, mutta myös historiallista fiktiota, näytelmiä, runoja ja novelleja. Hän on myös kirjoittanut tekstejä valokuvateoksiin.

”Lauttamatkalla sain valmiiksi ensimmäisen, no, kokeellisen elokuvakäsikirjoitukseni. Se on melko lähellä näytelmien käsikirjoittamista.”

Vastaisuudessa hän aikoo kuitenkin kirjoittamisen sijaan käyttää ajastaan enemmän ”erilaisille tapaamisille”, muun muassa perustamassaan demokratiaa edistävässä järjestössä.

”Ilmastokriisin vuoksi päätin unohtaa montakin kirjaprojektia. Olen nyt Euroopan komission neuvonantaja. Rakastan kirjoittamista eniten, mutta siihen on vaikea keskittyä, kun kaikki on romahtamassa. Joten yritän auttaa siellä missä voin.”

Miten tälläinen urapolku syntyi?

”Niin tämä sotku? Se on kuin geologista sedimenttiä. Ajattelin aina, että kiinnostuksen kohteeni rajautuisivat kunnes löytäisin oman juttuni. Mutta tapahtuikin päinvastoin. Kaikki leviää keskittymisen sijaan.”

Van Reybrouckin ensimmäinen kirja ilmestyi vuonna 2001. Hän törmäsi aiheeseen tehdessään taustatutkimusta arkeologian väitöskirjaansa varten.

De Plaag (’rutto’) on matkakertomus apartheidin jälkeisestä Etelä­Afrikasta. Teoksessa kirjailija jäljittää väitettä, jonka mukaan tähän mennessä ainut Belgian kirjallisuuden nobelisti Maurice Maeterlick (1862–1949) olisi plagioinut eteläafrikkalaisen kirjailija, luonnontieteilijä ja afrikaanerien kansallissankariksi nousseen Eugène Maraisin (1871–1936) teoksia. Historiallista kirjallista mysteeriä tutkiessaan Van Reybrouck kuitenkin törmää Etelä­Afrikan vuosituhannen vaihteen todellisuuteen ja maan väkivaltaiseen perintöön.

Jo ensimmäisessä teoksessaan hän kumosi huoletta tietokirjallisuuden ja proosan raja­aitoja. De Plaag huomioitiin lukuisilla palkinnoilla ja ehdokkuuksilla, muun muassa Antwerpenin kirjamessujen esikoiskirjapalkinnolla. Myös myöhemmissä kirjoissaan Kongo – historia (Siltala 2010, suomentanut Antero Helasvuo) ja Revolusi hän sekoittaa perinteisen historiankirjoituksen keinoja matkakertomuksen ja aikalaistodistajien täydentämään narratiiviin. Tärkeät tapahtumat ja henkilöt historian näyttämöllä muo­

dostavat tarinan kehyksen, mutta Van Reybrouckin tapaamien ihmisten muistot, heidän kanssaan jaetut hetket ja tunteet puhaltavat tarinaan hengen.

Kirjailija käyttää yllättäviä joskin arkisia keinoja ymmärtääkseen vierasta maata ja sen ihmisiä paremmin – ja löytääkseen haastateltavia. Esikoiskirjassaan hän kertoo, että käy usein ulkomailla ollessaan parturissa senkin uhalla, että joutuu jokusen viikon ajan kulkemaan omituisella kuontalolla. Kohtaamiset ja havainnot ovat sen arvoisia.

Revolusiin Van Reybrouck löysi haastateltavia ”kyselemällä kaikilta mahdollisilta tahoilta”, kirja paljastaa. Kontakteja löytyi niin ammatillisten kuin sosiaalisten verkostojen kautta, sosiaalisesta mediasta, sohvasurffauksen kautta ja muun muassa Tinderistä, missä hän swaippasi kaikkien kohdalla oikealle: kyllä, kyllä, kyllä.

”Siten pääsin lähestymään satoja tuntemattomia, joita en olisi ikimaailmassa puhutellut kadulla. Välillä jouduin huomauttamaan heille profiilitekstistäni, jossa kerroin itsestäni ja että olin ennen kaik­

kea kiinnostunut heidän isovanhemmistaan. Se toimi”, hän kirjoittaa.

Indonesia on valtavan kokoinen maa, niin maantieteellisesti kuin väkiluvultaan.

”Kartalle asetettuna se ulottuisi Irlannista Kazakstaniin. Yksi valtio. Yhdysvaltojen kartalla se jatkuisi sekä idässä että lännessä tuhat kilometriä kummankin valtameren päälle.”

Se on maailman kolmanneksi suurin demokraattinen valtio, jonka väestöstä 87 prosenttia on muslimeja. Maassa vallitsee uskonnonvapaus ja uskontojen rinnakkaiselo on varsin arkinen asia.

”Lentomatkalla Indonesiassa, penkin taskussa on pahvinen kortti, jossa on viisi eri uskontokunnan rukousta toivottamassa matkustajille turvallista matkaa. Taksikuski kysyy sinulta ensimmäisenä mihin olet menossa, sitten mistä olet kotoisin ja kolmanneksi mikä on uskontosi.”

Van Reybrouckin mukaan eri uskontokuntiin suhtautuminen on neutraalia, mutta uskonnottomuuteen tai ateismiin ei niinkään.

”En menisi sanomaan, etten usko mihinkään. Se olisi liian kummallista. Ha­

”Jos tavalliset kansalaiset pystyvät kertomaan oman maansa tarinan, he pystyvät myös puhumaan maansa tulevaisuudesta.”

Hänen perustamansa G1000­järjestö työskentelee demokratiakehityksen parissa. Samanlainen toiminta on laajentunut Belgiasta muihinkin maihin. Järjestö työskentelee uudistaakseen demokratiaa puntaroivien kansalaispaneelien kautta, samankaltaisten, jollaisia oli muinaisessa Ateenassa: arvalla valittuja kansalaisia, jotka kokoontuvat keskustelemaan yhteisistä asioista.

Belgiassa oli vuosina 2010–2011 poliittinen kriisi, kun vaalien jälkeen vierähti kokonaiset 541 päivää ilman hallitusta. Kansan antama mandaatti hajaantui niin, ettei mikään puolueista saanut yli 20 prosenttia äänistä. Hallituskriisi sai Van Reybrouckin toimimaan. Kansalaisten pitäisi työskennellä yhdessä, hän totesi. Siihen oli pystytty vaativimmistakin lähtökohdista.

”Totuus­ ja sovintokomissio inspiroi minua. Desmond Tutun kirja [No Future Without Forgiveness (1999)] on edelleen yksi tärkeimmistä kirjoista, jonka olen kuunaan lukenut. Oli vaikuttavaa, kuinka eteläafrikkalaiset kykenivät luomaan kokonaan uuden julkisen foorumin.”

Van Reybrouck on sittemmin kirjoittanut laajalti uudenlaisesta osallistavasta demokratiasta ja nykyisen järjestelmän heikkouksista.

Guardianissa julkaistussa pitkässä esseessä hän kritisoi sitä, että demokratia on typistynyt tarkoittamaan vain vaaleissa äänestämistä. Hän moitti myös sitä, että länsi on keskittynyt demokratian doktriinin levittämiseen sen sijaan, että se tunnistaisi monilla alueilla vuosisatojen mittaiset vakiintuneet käytännöt, kuten kyläkokoukset, perinteisen kollektiivisen konfliktinratkaisun ja oikeuden jakamisen, arvokkaiksi ja itsessään todellisten demokraattisten ihanteiden mukaisiksi. Myös lännessä demokratia on rikki, ja kansalaisten epäluottamus järjestelmään aiheuttaa polarisaatiota ja epävakautta.

luan kuitenkin kyydin perille asti”, kirjailija naurahtaa.

”Jännitteet sekulaarin nationalismin ja poliittisen islamin välillä kasvavat. Jokowi on ollut sekulaari nationalisti, mutta paineet maan ohjaamisesta islamilaisemmaksi ovat kovat.”

Maassa äänestettiin presidentistä vastikään. Kaksi kautta palvellutta Joko Widodoa eli Jokowia seuraa hänen tukemansa vaalivoittaja, puolustusministerinä toiminut Prabowo Subianto. Hänen tiedetään johtaneen joukkojaan kammottaviin veritekoihin vielä ennen vuosituhannen vaihdetta esimerkiksi Jakartan mellakoissa vuonna 1998.

Vaalikampanjansa aikana Prabowo otti etäisyyttä konservatiivisempiin islamilaisiin tahoihin, joiden kanssa oli aiemmin ollut tekemisissä. Nähtäväksi jää, oliko kyseessä vain vaalien aikainen taktiikka.

Demokratiaa ateenalaisittain Van Reybrouck lähestyy niin historiankirjoitusta kuin demokratiaa ruohonjuuritasolta käsin.

Van Reybrouckin käännetyin kirja käsitteleekin demokraattista innovaatiota. Esseeteos on nimeltään Tegen Werkiezingen eli ’Vaaleja vastaan, demokratian puolesta’ (2013) on käännetty 25 kielelle, muun muassa sloveniaksi, koreaksi ja persiaksi – mutta ei suomeksi.

Työllä on ollut merkitystä.

”Saksankielisessä osassa Belgiaa on nyt maailman ensimmäinen vakituinen arpajaisilla valittu kansalaispaneeli, joka työskentelee yhdessä vaaleilla äänestettyjen edustajien kanssa.”

Toiminta on levinnyt maan rajojen ulkopuolelle järjestötoiminnan kautta, mutta myös muita reittejä.

”Tapasin presidentti [Emmanuel] Macronin tämän valtiovierailulla Belgiassa. Keltaliivit oli juuri aloittaneet liikehdintänsä. Macron sanoi, mitä he oikein haluavat minun tekevän? He haluavat että pelastan ilmaston ja pidän polttoaineen hinnan matalana.”

Van Reybrouck antoi presidentille kirjansa. Kaksi viikkoa myöhemmin Ranskan pääministeri ilmoitti ensimmäisestä maassa järjestettävästä kansalaispaneelista, jonka osallistujat arvotaan.

”He rakensivat käsittääkseni kaikkein kunnianhimoisimman ilmastostrategian Euroopassa. Se oli mahtavaa. Vähemmän mahtavaa on se, että vain kymme­

David Van Reybrouck aamukahvilla Helsingin kirjamessuilla lokakuussa 2023.

KUKA?

David Van Reybrouck

• Syntynyt vuonna 1971.

• Kotoisin Bruggen kaupungista Belgiasta.

• Opiskeli arkeologiaa ja filosofiaa Leuvenissa ja Cambridgessa, valmistui Leidenin yliopistosta.

nen prosenttia heidän suunnitelmastaan toteutettiin poliittisesti. Pelkäsin, että se jäisi viimeiseksi kansalaispaneeliksi. Mutta sitten he perustivat toisen kansalaispaneelin eutanasian käsittelemistä varten.”

Le Monde ­lehti hämmästeli jälkeenpäin, kuinka oli mahdollista käydä niin seesteistä debattia aiheesta, joka on niin tunteita herättävä ja arkaluontoinen. Mutta Van Reybrouck uskoo, että keskusteluyhteyden luomisessa kontekstin muutos on avainasemassa. Se on tarpeen etenkin polarisoituneissa olosuhteissa.

”Ihmiset pitää tuoda yhteen eri ympäristöön ja tilanteeseen. Kun foorumia vaihtaa, vaihtuu myös vuorovaikutuksen tapa. Ja siinä on yhteys historiallisen kolonialismiin, josta myöskin kirjoitan.”

Kun hän haastattelee ihmisiä kirjojaan varten, vilpitön, toisen kertomalle avoin vuorovaikutus on keskeistä. Sama pätee demokraattiseen prosessiin.

”Kummassakin tapauksessa annan ihmisten puhua. En ole siellä tuomitsemassa ketään. Olen vain kuuntelemassa. Ihmisten pitää antaa puhua, ja pitää tunnistaa näkökulmien moninaisuus. Ja demokratiaa ajatellen – Hannah Arendt sanoi, että kaikista demokraattisinta on asioiden monitahoisuuden ymmärtäminen.”

Seuraava kirja käsittelee ilmastonmuutosta ja demokraattista innovaatiota. Sitä tarvitaan kansalaisten tulevaisuudenuskon, mutta myös ilon palauttamiseen.

”Ilo on kadonnut nykypäivän demokratioista. Kaikki ovat vihaisia ja turhautuneita.”

Osallistavan prosessin kautta kansalaiset sen sijaan voimaantuvat – yhdessä.

Tulevaisuuden kolonialismi

Van Reybrouckin vuonna 2021 ilmestynyt suomentamaton De kolonisatie van de toekomst (2021) eli ’Tulevaisuuden kolonisaatio’ tarkastelee ilmastokriisin varjostamaa tulevaisuuttamme. Ilmastokriisi, joka on seurausta maailman vauraimpien valtioiden väestön ylikulutuksesta, vaikuttaa pahimmin maailman köyhimpään väestöön.

Ei niin kaukana siirtomaaimperiumien aikaisesta asetelmasta.

”Viimeisin tutkimustieto ilmastonmuutoksesta on havahduttanut myös Indonesiassa. Se otetaan nyt vakavasti.”

Vaikka ilmastokriisin väistämättömyys ymmärretään globaalisti, sen hidastamisen keinoista ei olla yhtä mieltä.

”Eurooppa vaatii puuntuottajilta sertifikaattia, joka todistaa että luonnontilaisiin metsiin ei ole kajottu. Se on tietysti ymmärrettävää, mutta maat, kuten Malesia ja Indonesia tulkitsevat tällaiset vaatimukset holhoavaksi ja neokolonia­

listiseksi. Ja olen kuullut joiltain indonesialaisilta diplomaateilta, että siellä käydään paljon mieluummin kauppaa kiinalaisten kanssa. Vaivatonta. Tässä rekallinen puutavaraa, tässä rahat. Bisnestä, kasvua, vaurautta.”

Samanlaisia viitteitä on myös Afrikan mantereella, jossa moni valtio kokee niin Kiinan kuin Venäjän mieleisemmäksi kumppaniksi kuin entiset siirtomaaisännät.

Eurooppa, ja länsi ylipäätään, ei ole enää se, jonka perässä ollaan seuraa johtajaa ­leikkiä, ja voidaan perustellusti sanoa, että uudessa shakkipelissä Indonesia teki ensimmäisen siirron.

Siirto oli Bandungin konferenssi vuonna 1955.

Se järjestettiin vuosikymmen aiemmin itsenäistyneen Indonesian Bandungin kaupungissa Jaavan saarella. Paikalle kutsuttiin osallistujia vain afrikkalaisista ja aasialaisista maista. Länsivaltioiden poissulkeminen tärkeästä kansainvälisestä tapahtumasta oli ennenkuulumatonta ja aiheutti närää yhdessä sun toisessa. Etenkin, kun mukaan kutsuttiin myös edustajia sellaisista valtioista, joita ei oltu vielä edes tunnustettu itsenäisiksi.

Yhdysvaltoja huolestutti kommunismin mahdollinen leviäminen ja muita länsivaltoja – eurooppalaisia kolonialistisia imperiumeja, jotka vielä roikkuivat siirtomaissaan kiinni – huolestutti Indonesian itsenäistymisen esimerkin leviäminen, kuvaa Van Reybrouck Revolusissa

Juuri niin siinä kävi. Bandundin hengessä yksi siirtomaa toisensa jälkeen julistautui itsenäiseksi. Dominoefektiä ei voinut pysäyttää.

Ja mitä enemmän Euroopan valtioita huolestutti uusi afroaasialainen yhtenäisyys ja entisten alusmaiden irtautuminen isäntien laillisesta ja henkisestä ylivallasta, sitä tarpeellisempaa oli muodostaa oma vahva koalitio. Se oli Euroopan unionin perustamisen alkusysäys.

Indonesia, tuo suuri tuntematon, on siis käynnistänyt prosesseja, jotka ovat vaikuttaneet maailmanhistoriaan – suomalaistenkin arkeen – odottamattomilla tavoilla. Van Reybrouck peräänkuuluttaakin uudenlaista perspektiiviä, suurten linjojen ymmärtämistä.

”Dekolonisaatioprosessit esitetään useiin yksinkertaistetusti siirtomaaisännän ja siirtomaan välisinä kansallisina kiistoina. –– [T]apahtumiin liittyy kuitenkin aina myös poikittaisia prosesseja. Mukana häärää naapurimaita, liittolaisia, paikallisia miliisejä, alueellisia tahoja, kansainvälisiä järjestöjä ja niin edelleen”, kirjoittaa Van Reybrouck Revolusissa

”Jos tirkistelee vain menneisyyden ampuma­aukoista, ei välttämättä näe koko maisemaa. On tullut aika siirtää painopiste pois kansallisesta kysymyksestä ja nähdä dekolonisaatioprosessit maailmanlaajuisessa mittakaavassa.”

Sama pätee ilmastonmuutokseen, ja demokratiaan. Nykyisessä todellisuudessamme olemme jatkuvassa yhteydessä toisiimme, menneisyyteemme ja tulevaisuuteemme, niin hyvässä kuin pahassa.

Ja kovin pienetkin asiat voivat aloittaa suuria prosesseja.

Haastattelun lopuksi kirjailija kaivaa taskustaan mausteneilikkaa. ”Olin esiintymiskiertueella Alankomaissa, ja lavalla kaivoin aina ensimmäisenä taskustani tämän. Hollantilainen kolonialismi – tästä se alkoi.”

TALVILUKEMISTA!

PELIEN FILOSOFIA

Pelit ovat itsenäinen taidemuoto, jonka filosofinen tarkastelu kertoo paljon ihmisen arvoista ja toimijuudesta.

C. Thi Nguyen

Hinta 35 €

FILOSOFISEN AJATTELUN OPAS

Filosofisen ajattelun opas on jykevä, tukeva ja helppotajuinen kriittisen ajattelun ohjenuora ja itsenäisen järjenkäytön teroitin.

Julian Baggini

Hinta 39 €

KAIKKI ELÄVÄT JA

KUOLLEET

Kaikki elävät ja kuolleet on kiertomatka kuolematyöntekijöiden arkeen, alituisen kuolleiden kanssa tekemisissä olemisen kauneuteen ja karmivuuteen.

Hayley Campbell

Hinta 35 €

TIETO IHMISEN JÄLKEEN

Humanistinen ihmiskäsitys on kriisissä, ja niin ovat myös ihmistieteet. Jos ”ihminen” ei enää määritä meitä, millaisia tiedon subjekteja meistä voi tulla?

Rosi Braidotti

Hinta 35 €

MUUTTUVA KIRJALLISUUS

Suomesta viedään maailmalle lastenkirjoja, dekkareita ja luontosuhdetta käsitteleviä kirjoja. Viennin kasvu vaatisi lisää kirjallisuusagentteja ja kääntäjiä.

TEKSTI: MIIA VISTILÄ

Suomen kirjallisuusvienti on kasvanut 2020­luvulla yli viisi prosenttia vuosittain, ja sen arvo on nyt lähes neljä miljoonaa euroa. Kirjallisuusviennin suurimmat tuotot tulevat Saksasta, Britanniasta ja Yhdysvalloista. Kirjallisuuden vientikeskus FILI on seurannut kirjallisuusviennin kasvua vuodesta 2011.

Vuonna 2022 kirjallisuusviennin tulovirrasta lähes puolet, 46 prosenttia, tuli lastenkirjoista.

”Suomessa julkaistaan todella hyvää lastenkirjallisuutta. Lapsille ei tehdä ensisijaisesti opettavaista sisältöä, vaan laadukasta taidetta”, kertoo FILIn johtaja Tiia Strandén

Ulkomaiset kustantajat haluavat nyt erityisesti niin sanottua middle grade ­kirjallisuutta, eli kirjoja kouluikäisille

lapsille. Kohderyhmälle suunnatut sarjat, kuten Timo Parvelan Ella­kirjat, ovat suosittuja. On helpompi tehdä tunnetuksi sarjaa kuin yksittäistä kirjaa.

Lastenkirjamyynti maailmalla sai 2010­luvulla nostetta Pisa­tuloksista: ”Suomen ollessa huipulla Pisa­tuloksissa haluttiin tietää, mitä lapset täällä lukevat kun menestyivät niin hyvin koulussa”, Strandén kertoo.

Pohjoismainen erityisyys kiinnostaa

Myös dekkarit myyvät hyvin. Pohjoismaiset dekkarit nähdään maailmalla omina brändeinään, joilla on omat fanikuntansa.

”Jopa Ruotsiin myydään nyt suomalaisia dekkareita”, Strandén kertoo. Ruotsalaisten kirjojen käännösoikeuksia myydään noin kymmenkertaisesti suomalaisiin verrattuna. Osaltaan syynä on se, että Ruotsissa kirjoitetaan runsaasti hyvin myyviä kirjallisuuden lajeja, kuten dekkareita ja hyvää mieltä tuovia ”feel good” ­viihdekirjoja.

”Suomen tavaramerkki on enemmän ollut kirjallinen kaunokirjallisuus”, Strandén vertaa.

Suomalaisesta kaunokirjallisuudesta maailmalla kiinnostavat etenkin tarinat, jotka käsittelevät ihmisen suhdetta luon­

toon ja sen muutosta historian saatossa. Strandén vinkkaa esimerkkejä:

”Esimerkiksi Iida Turpeisen Elolliset, jossa käsitellään ihmisen väkivaltaistakin suhdetta luontoon ja eläimiin, on myyty jo 22 maahan. Samoin suosittu on ollut Maria Turtschaninoffin Suomaa (suom. Sirkka­Liisa Sjöblom), alkuperäiseltä nimeltään Arvejord, jossa sukutilan kautta tutkitaan ihmisen kuulumista paikkaan ja ympäristöönsä sekä sen kokemuksen muuttumista.”

Strandénin mielestä ei ole ihme, että luontosuhdetta käsittelevät kirjat tulevat juuri Suomesta ja että ne kiinnostavat maailmalla.

”Itse saattaa olla vaikea nähdä, mikä kirjallisuudessa on suomalaista. Lastenkirjassa vaikkapa se, että lapset saavat ilmaista kouluruokaa, on luonnollinen osa kirjan kontekstia, koska näin Suomessa tehdään. Juuri tällaiset asiat saattavat ulkomaisen lukijan silmissä olla erikoisia, sitä erityisen suomalaista.”

Koronakriisi alan vauhdittajana Kirjallisuusviennin ytimessä ovat hyvät kirjat.

”Suomalainen kirjallisuus ei ole koskaan ennen ollut näin monipuolista, monisävyistä ja siten hyvää! Meillä on erinomaisia lasten­ ja nuortenkirjailijoi­

Suomalainen kirjavienti

ta, kuvittajia, kaunokirjallisuuden eri lajien kirjoittajia ja laadukkaita dekkaristeja”, Strandén hehkuttaa.

Strandénin mukaan suomalainen kirjallisuus on monipuolistunut huomattavasti esimerkiksi 1980­ ja 1990­lukuihin verrattuna. Suomalaisista kirjailijoista on tullut myös kansainvälisempiä. ”Kirjailijat matkustavat, saavat virikkeitä, käyvät festivaaleilla ja verkostoituvat. Enää tietokirjat ovat yhä vahvasti Suomi­painotteisia, niiden käännösoikeuksia myydään vähemmän kuin kaunokirjallisuutta ja lastenkirjallisuutta.”

Suomi oli kymmenen vuotta sitten teemamaana maailman suurimmassa kirja­alan ammattilaistapahtumassa Frankfurtin kirjamessuilla. Se oli käänteentekevä hetki suomalaiselle kirjallisuusviennille.

”Teemamaahanketta valmisteltiin viisi vuotta. Kirjallisuusviennin arvoa eli viennistä tulevia tuloja alettiin mitata vuonna 2011, ja vuoden 2014 Frankfurtin kirjamessujen teemamaastatuksen vaikutus näkyi luvussa selvästi.”

Myös koronakriisi vauhditti käännösoikeuksien myyntiä, vaikka suuria tapahtumia peruttiin.

”Lanseerasimme yhdessä FILIä vastaavien pohjoismaisten tahojen kanssa kampanjan, jossa taattiin pohjoismaisille kustantajille tuki, joka kattaisi puolet kir­

Frankfurtin

kasvussa

KAUNOKIRJAT

Lina Wolff Riivaus

Otava 2023, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom RUOTSALAISEN Lina Wolffin romaanissa Riivaus (Djävulsgreppet) nimetön minäkertoja muuttaa Firenzeen ja rakastuu päätä pahkaa mieheen, jota alkaa kutsua Siistiksi. Mies on minäkertojan mukaan aluksi ”vastenmielinen kaikkien muiden silmissä paitsi hänen”, mutta ahkeran pukemisen ja kampaamisen tuloksena miehestä tulee vastustamaton. Parisuhteen alussa nainen saa pitää kaikkea valtaa itsellään, mutta pian dynamiikka kääntyy päälaelleen. Siisti alkaa kontrolloimaan ja pahoinpitelemään kumppaniaan.

Riivausta on lähes mahdotonta typistää vain yhden kategorian kirjaksi. Omalaatuinen romaani risteilee jossain psykologisen trillerin, häiriintyneen rakkaustarinan ja kauhukertomuksen välimaastossa. Kerronta etenee yhtä hurjaa vauhtia kuin naisen ja miehen väkivaltainen suhde kohti kaaosta.

Romanttinen rakkaus saattaa olla ehkä kirjallisuuden kulunein aihe, mutta Wolff ottaa sen kuvaamiseen uudenlaisen näkökulman. Kaikessa hulluudessaan romaani kysyy, miten voi puhua rakkaudesta silloin, kun ihmiset tekevät käsittämättömän hirveitä asioita toisilleen. Mikä saa ihmiset pysymään yhdessä? Miksi väkivallan uhrit jäävät myrkylliseen suhteeseen? Miksi hän ei vain lähtenyt?

Nainen tapaa toisen miehen ja laatii tämän kannustuksesta pakosuunnitelman Siistin luota, mutta absurdien juonenkäänteiden ansiosta romaanin mielipuolisuus vain syvenee, eikä lukijalle tarjota helpotusta edes lopussa.

Riivaus on erikoinen teos, joka jää kaihertamaan mieltä pitkään. Erityisen surullista romaanissa on se, että nainen uskottelee viimeiseen asti myös itselleen pahoinpitelyn ja väkivallan johtuvan kahdesta naisen ja miehen sisällä asuvasta mystisestä riivaajasta.

ESSI RÖTKÖNEN

jan käännöskuluista. Tämä nosti suomalaisten kirjojen käännösoikeuksien myyntiä Pohjoismaissa huomattavasti, ja taso on pysynyt korkealla sen jälkeenkin.”

Kampanja oli mahdollista toteuttaa Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoituksella.

Agentuurit ja kääntäjät keskiössä

Viennin kasvua hidastaa suomen kielen kääntäjien ja kirjallisuusagenttien vähäisyys. Ruotsin ja Norjan vientilukuihin vertailemalla käy selväksi, että mitä useampi kirjallisuusagentuuri sitä enemmän käännösoikeuksien myyntiä.

”Kirjallisuusagentiksi ei voi kouluttautua missään. Työssä olennaista on sekä tuntea kirjallisuutta että osata myydä. Kirjallisuusagentin työhän on myyntityötä.”

Tällä hetkellä Suomessa toimii neljä kirjallisuusagentuuria. Niistä kolme toimii kustantamojen yhteydessä.

”Työ on hidasta ja kallista: pitää matkustaa, solmia suhteita, laatia esittelymateriaalia, teettää näytekäännöksiä ja olla jatkuvasti yhteydessä ulkomaisiin kustantajiin. Kaupantekoon voi mennä kauan, ja kirja voi ilmestyä vuosia myynnin jälkeen. Agentuurit tekevät valtavan hyvää työtä, mutta ne tarvitsevat paremmat toimintaedellytykset voidakseen tehdä työtään vielä tehokkaammin.”

Suomea osataan, opetetaan ja opiskellaan maailmalla vähemmän kuin esimerkiksi ruotsia, sekin vaikuttaa. Kirjallisuuden kääntäjät ovat avainasemassa ja käännöskirjallisuuden olemassaolon ehto. Suomalaisella kirjallisuudella on monia hyviä kääntäjiä, mutta useimmille kielialueille tarvittaisiin heitä lisää. Monesti ostopäätös käännösoikeudesta tai kirjan julkaisu saattaa viivästyä, koska ei löydy kääntäjää.

”Tekoäly on aihe, joka puhuttaa myös kirja­alalla. Kirjan käännösten suhteen monet asiat vaativat vielä linjauksia ja sääntelyä. Esimerkiksi jos koko alkuperäinen teksti syötetään tekoälyn käännettäväksi, kääntäjälle jää vain jälkieditointi eikä hänelle synny käännökseen tekijänoikeutta. Tekoäly voi olla kuitenkin erinomainen apuväline työssä”, Strandén sanoo.

Tänä vuonna FILI panostaa toiminnassaan saksankieliseen Eurooppaan. It’s Finland Again! ­pilottihankkeella on tarkoitus luoda mahdollisimman hyvää näkyvyyttä suomalaisille kirjoille, jotka ilmestyvät saksaksi tänä vuonna. Samalla luodaan pohjaa tulevaisuudelle tarjoamalla enemmän käännöstukea painopistealueen kustantajille.

”Testaamme, mitä voimme saada aikaan panostamalla tehokkaasti yhdelle kielialueelle. Oppia voidaan myöhemmin hyödyntää muissa projekteissa.”

R. F. Kuang

Babel – Mystinen kertomus

Teos 2023, suom. Helene Bützow

KIINALAIS-YHDYSVALTALAISEN R. F. Kuangin romaani Babel on kansainvälinen myyntimenestys, josta on hullaantunut erityisesti someyleisö TikTokissa.

Babelin tapahtumat sijoittuvat vaihtoehtoiseen 1800­luvun Oxfordiin. Keskiössä ovat myös Brittien siirtomaat, erityisesti Kiina. Englanti on vahvistanut paikkansa maailman mahtina ja suurvaltana maagisen hopean avulla.

Romaanin päähenkilö Robin Swift on vain 11­vuotias pikkupoika Kiinan Kantonissa, kun hänen äitinsä kuolee alueella riehuvaan kulkutautiin. Robin on itsekin henkitoreissaan, kun salaperäinen englantilaismies saapuu paikalle, pelastaa Robinin hengen ja ottaa hänet mukaansa Englantiin.

Kielellisesti lahjakas Robin pääsee opiskelemaan kiinan kieltä ja kääntämistä arvostettuun Oxfordin yliopiston Babel­instituuttiin.

Uuden opiskelijaelämän pyörteissä Robin alkaa pohtia Babelin ristiriitaisia puolia. Robinille valkenee, että Englannin suurvaltamahti ei perustukaan älylliseen ylivoimaan vaan siirtomaiden häikäilemättömään alistamiseen ja riistoon. Hopeatankojen taika riippuu kielitaitoisista kääntäjistä, joita niin ikään saadaan imperiumin siirtomaista. Robin tajuaa itse olevansa vain poloinen pelinappula, ja hänen mielessään alkaa itää kapina.

Babel yhdistelee vetävästi spekulatiivisen fiktion seikkailullisia elementtejä kielitieteeseen, etymologiaan ja kolonialismin kritiikkiin. Teoksen parasta antia on se, miten se nostaa kielen ja sanat keskeiseksi elementeiksi kaikessa inhimillisessä tiedossa ja olemisessa.

Runsaasta kielellisestä nippelitiedosta huolimatta järkälemäisen romaanin kerronta pitää otteessaan. Kirjailijana Kuang voisi kuitenkin luottaa vähän enemmän lukijoidensa päättelykykyyn eikä sortua vääntämään rasismin ja kolonialismin ongelmia liian tiukasta rautalangasta.

ESSI RÖTKÖNEN

kirjamessut vuonna 2014, kun Suomi oli teemamaa.

Katriina Huttunen

Jälkikuolema – Epämukavia ajatuksia holokaustikirjallisuudesta

WSOY 2023

Muistiinmerkintöjä kansanmurhasta

Jälkikuolema on kirja syyllisyydestä, unohtamisesta, surusta ja vihasta.

”HOLOKAUSTIA EI VOI YMMÄRTÄÄ, koska sitä ei saa ymmärtää.”

Näin kirjoittaa pohjoismaisten kielten kääntäjä ja kirjailija Katriina Huttunen uusimmassa kirjassaan Jälkikuolema – epämukavia ajatuksia holokaustikirjallisuudesta. Teos ei ole kronologinen kuvaus holokaustista, sen syistä ja seurauksista, vaan se kertoo holokaustista kirjoitetuista kirjoista. Huttunen lähestyy valtavaa aihetta erittelemällä ja analysoimalla lukemiaan kirjoja ja niiden herättämiä ajatuksia. Eräänlainen lukupäiväkirja, siis.

Huttusen tavoitteena on kuitenkin ollut mitä ilmeisemmin kirjoittaa mahdollisimman paljon mahdollisimman monesta kirjasta. Kirjan loppupuolella hän myöntää tappionsa: ”Tämä kirja on täynnä epäonnistuneita avauksia.”

Jälkikuolema on jaettu temaattisesti kolmeen lukuun, joista ensimmäinen käsittelee syyllisyyttä ja häpeää, toinen muistia ja unohdusta ja kolmas surua ja vihaa. Luvut koostuvat muistiinpanomaisista merkinnöistä, joissa esitettyjä ajatuksia olisi voinut paikoin viedä pidemmällekin.

Toisaalta: mikään aihe ei tyhjene yhteen kirjaan, varsinkaan holokausti.

Holokausti on historiaa ja ei ole. Siksi Huttunen on kirjoittanut koko kirjan preesensiin. Ratkaisu on toimiva: kaikki aikatasot kulkevat tasaisesti rinnakkain. Yhtäkkiä menneisyyteen kuuluva aihe tuntuukin relevantilta. Kirjan nimen Huttunen on poiminut Lawrence L. Lange­

Raakel Inkeri

Valkoista ja mustaa – Etelä-Afrikka apartheidista nykypäivään

Siltala 2024

ETELÄ-AFRIKKA on monien ristiriitojen maa. Se on profiloitunut maanosansa moderniksi talousmahdiksi, mutta vaurauden epätasainen jakautuminen ja syvät sosiaaliset jännitteet uhkaavat kaataa koko korttitalon, joka saatiin vaivoin kasattua 1990­luvulla apartheid­järjestelmän purkamisen jälkeen. Tätä vyyhtiä – alkaen eurooppalaisten saapumisesta maahan aina meidän päiviimme saakka – perkaa yhteiskuntapolitiikan tutkija ja EteläAfrikan tuntija Raakel Inkeri teoksessaan Valkoista ja mustaa Eurooppalaiset löytöretkeilijät saapuivat Kapmaan rannikolle jo 1400­luvun lopulla, mutta varsinainen kolonialismin aika alkoi vuonna 1652, kun ItäIntian kauppakomppanian Jan van Riebeeck saapui Kapkaupunkiin perustamaan siirtokuntaa. Hollantilaisia seurasi muitakin eurooppalaisia, mutta britit ottivat maassa valta­aseman ja kykenivät ottamaan kaiken irti alueen luonnonrikkauksista. Paikallista monista eri kansoista koostuvaa väestöä käytettiin ilmaisena työvoimana.

Kun hollantilaistaustaiset, afrikaansin kieltä puhuvat buurit eli afrikaanerit siirtyivät yhä kauemmas sisämaahan muiden tieltä, he kokivat olevansa israe­

rin teoksesta The Afterdeath of Holocaust Langerin ajatuksiin Huttunen palaa kirjassa useaan otteeseen.

Holokausti ei päättynyt Saksan tappioon toisessa maailmansodassa. Kymmeniätuhansia ihmisiä kuoli vielä leirien vapauttamisen jälkeenkin – niin entisiä vankeja kuin tavallisia saksalaisiakin. Osa holokaustista selviytyneistä teki itsemurhan vielä kymmeniä vuosia leiriltä selviytymisen jälkeen. Tätä teemaa – eräänlaista jälkikuolemaa – kirjassa pohditaan monesta eri näkökulmasta. Voisi kuvitella, että holokaustin jälkeen suurinta syyllisyyttä olisivat kantaneet sen toteuttajat tai siihen osallistuneet, mutta holokaustissa suurinta syyllisyyttä kantavatkin selviytyneet.

Eräs holokaustin kammottavimmista piirteistä on se, kuinka ajatus kansanmurhasta läpäisi koko yhteiskunnan, ei pelkästään Saksassa vaan myös sen miehittämissä maissa. Suurin osa osallistui tavalla tai toisella holokaustiin, joko suoraan tai välillisesti. Nekin, jotka eivät tehneet mitään, olivat mitääntekemättömyydessään osa holokaustia. Sodan jälkeen ihmiset kieltäytyivät tunnustamasta osallisuuttaan, katsoivat ohi ja yrittivät unohtaa. Huttunen käsittelee kirjassaan paljon erityisesti Norjan vaikeaa suhdetta oman maansa juutalaisten karkotuksiin.

Selviytyminen keskitysleireillä tiivistyi kahteen asiaan: ehdottomaan itsekkyyteen tai sitten puhtaaseen onneen. Solidaarisuudella ei ollut holokaustin todellisuudessa sijaa, eilisen selviytyjä saa­

lilaisten kaltainen hyljeksitty kansa saapumassa yksin heille tarkoitettuun luvattuun maahan. Syntynyt identiteetti oli vankka pohja, jolle afrikaanerien vuoden 1948 vaalivoiton jälkeinen apartheid­järjestelmä rakentui. Poliittiseen retoriikkaan kuului vakuuttelu siitä, että oli kaikkien kansojen etu pysyä erillään, puhtaana. Retoriikkaan tosin kuului myös ”mustasta vaarasta” puhuminen.

Parhaimmillaan tämä yleissivistävä teos on kuvatessaan apartheidin aikaa, siitä luopumista ja maan poliittista järjestelmää. Erityisen valaiseva on kuvaus tämänhetkisistä poliittisista puolueista ja niiden dynamiikasta ja rakenteisiin pesiytyneestä korruptiosta.

2000­luvulle ja kohti nykypäivää tultaessa yleiskuvaa hämärtää valikoiva ja osin kirjoittajan omia kokemuksia peilaava kuvaus maan tilasta.

Liikennettä käsittelevässä kappaleessa ajokulttuuria kuvaillaan vauhdikkaaksi ja kerrotaan arkisista havainnoista, kuten työmiehiä täynnä olevista avolavaautoista moottoriteillä ja junien ikkunoista roikkuvista matkustajista, sekä itsensä ja omaisuutensa varjelemisesta autoillessa. Samassa yhteydessä ei mainita lainkaan, että liikennekuolemat (yli 12 400

tettiin seuraavana päivänä ampua sattumanvaraisesta syystä. Tosipohjaiset, mutta fiktiiviset keskitysleirikuvaukset, joissa ihmiset löytävät toisistaan voimaa äärimmäisen kurjuuden keskellä, voivat olla voimaannuttavia. Todellisuuden kanssa tällä kuvalla ei ole välttämättä kovinkaan paljon tekemistä. Holokaustia ei ehkä voi ymmärtää, mutta silti meidän on kirjoitettava siitä. Jälkikuolema tarpoo onnistuneesti holokaustikirjallisuuden loputtomassa suossa.

ESKO JUHOLA

henkeä vuonna 2022) ovat olleet kansallinen kriisi jo vuosikymmenien ajan.

Samoin sivuutetaan kymmeniä tuhansia ihmishenkiä vuosittain niittävät tuberkuloosi ja aids (yhteensä lähes 100 000 henkeä vuonna 2022). Etenkin 2000­luvun alussa huipentuneeseen aidskriisiin liittyvässä poliittisessa kuohunnassa olisi riittänyt ruodittavaa. Sen sijaan maan väkivalta­ ja murhatilastot – jotka nekin ovat kammottavia, vaikkakaan eivät tuberkuloosi­ ja aidskuolemien veroisia – nousevat huomiotalouden logiikalla kaikessa järkyttävyydessään keskiöön mitä turvallisuutta ja henkeä uhkaaviin rakenteellisiin ongelmiin tulee.

Teos kannattaa lukea ehdottomasti painettuna, jotta voi tutkia sen runsaita kuvia, karttoja ja taulukoita. Äänikirjassa ei ole myöskään kirjan erillisiä lyhyitä kainalotekstejä – taustatietoja tai yksittäisten ihmisten kertomuksia – jotka siellä täällä täydentävät kokonaiskuvaa. Jostain syystä lyhyet englanninkieliset lainaukset on jätetty kääntämättä muutoin sujuvaan tekstiin. Suomennokset voi selata esiin loppuviitteistä.

EMILIA MIETTINEN

Jussi Karjalainen

OPPIMISHALUISEN KAUPPA

Tilaukset: kauppa.voima.fi & tilaukset@voima.fi

Kuoppa, Tanskanen

KAPITALISMIN SUURI ILLUUSIO

Teos esittelee yhdeksän keskeistä valhetta, joiden varassa nykyjärjestelmä lepää. Teos palauttaa talouspuheen arjen tasolle ja kysyy, miksi hoiva nähdään kustannuseränä, miksi ympäristön tuhoaminen kasvattaa taloutta ja miksei talouden tehtävä ole taata jokaisen ihmisen perustarpeet.

2590 €

10 €

Vuonna

sa jatkoa

Remix-versiolla räppäävät Palefacen lisäksi Ege Zulu, Poeettinen, Tiia Karoliina, Juno sekä Barbaro El Urbano Vargas.

Jari Tamminen

NAUTI TYHJYYDESTÄ

Ja muita vastamainoksia

Kirja koostuu vastamainoksista ja niitä taustoittavista teksteistä. Teos perustuu Häiriköt-päämajan julkaisuihin vuosina 2015–2019.

Acton WHO MADE WHO Värityskirja

40 sivua espoolaislähtöisen old school -graffititaiteilijaactonin maalauksia odottaa värittäjäänsä. Teoksen ensimmäinen painos myytiin loppuun hetkessä.

Kalle Kniivilä

PUTININ PAHIN VIHOLLINEN

– Aleksei Navalnyin tarina

Palkitun Venäjä-toimittaja Kalle Kniivilän kirja kertoo maailman tunnetuimmasta poliittisesta vangista, hänen taistelustaan Venäjän korruptiota vastaan ja hänen maanlaajuisesta organisaatiostaan, joka nyt on julistettu äärijärjestöksi ja lakkautettu. Vuonna 2021 ilmestynyt kirja kertoo myös siitä, mitä Venäjän politiikassa tapahtuu, kun Aleksei Navalnyi on vankilassa ja hänen lähimmät kollegansa maanpaossa.

1490 €

2790 €

39 €

VOIMAN VUOSITILAUS

Tilaamalla lehden olet ensimmäisten lukijoiden joukossa. Samalla tuet riippumatonta journalismia ja Voiman ilmestymistä jatkossakin.

Paleface

Kymmenen kysymystä esikoiskirjailijalle

Helsinkiläisen Elli Valtosen esikoisromaani Tainnutuskehto kertoo eläinlääkäriopiskelijoista, jotka joutuvat elämään auttamisen halun ja voimattomuuden tunteen ristipaineessa. Helsingin Sanomien arvion mukaan romaani on ”kauniin eheä taideteos jakomielisestä maailmasta”.

Millainen kirjoittaja olet?

Kaoottinen: kirjoitan sekavia muistiinpanoja vihkoon, joka on aina mukana ja aina hukassa. Järjestelmällinen: varmistelen tiedostoversioita neuroottisesti. Kirjoitan mielelläni uutta materiaalia liikkuvissa kulkuvälineissä, kuten junissa ja busseissa, tai aikapaineen alla silloin, kun pitäisi olla tekemässä jotakin ihan muuta. Pieni häiriö, taustahäly ja irralliset keskustelunpätkät auttavat rentoutumaan ja tavoittamaan uutta kulmaa tai sävyä. Rakastan myös kirjoittamiskursseja, kaikenlaista puhetta kirjoittamisesta ja pieniä tehtäviä. Editoidessa taas on hyvä olla yksin ja hiljaisuudessa.

Miksi halusit kirjoittaa juuri valitsemastasi aiheesta?

Eläinten asema ihmisen maailmassa on aihe, joka ei jätä rauhaan. Se liittyy työhöni eläinlääkärinä, mutta myös ihmiskunnan ajankohtaisiin kriiseihin. Minun oli suorastaan pakko kirjoittaa siitä eläinteollisuuden sisäänrakennetusta väkivallasta, jota olen itse todistanut ja johon olen koulutukseni aikana myös osallistunut – mutta en alun perin arvannut, että kirjoittaisin kokonaisen romaanin aiheen ympäriltä.

Kauanko työstit esikoisteostasi?

Olen kirjoittanut proosakatkelmia viimeiset kuusi tai seitsemän vuotta ja myös

opiskellut kirjoittamista erilaisilla kursseilla. Lopulta kesti noin vuoden, että kirjoitin romaanista ensimmäisen kokonaisen version, ja toisen vuoden muuntelin ja editoin.

Tärkein oppimiskokemuksesi kirjoitusprosessista?

Opin sen, että voin luottaa alitajuntaani. Että kun vain annan sille aikaa, se työstää tarinaa ja ratkaisee unen ja muun tekemisen aikana niitä ongelmia, joita en tekstin äärellä valvetilassa osaa ratkoa tai edes kunnolla nähdä.

Mikä on yllättänyt eniten esikoiskirjailijana?

Kaksi asiaa: ensinnä helppo ja sujuva prosessi kustantamoni Kosmoksen kanssa. En osannut odottaa, että löydän ihmisiä, jotka ovat niin samalla aaltopituudella minun ja kirjoittamiseni kanssa. Ja toiseksi positiivisen palautteen vyöry ylipäätään, etenkin eläinlääkärikollegoilta, jotka ovat lukeneet kirjani.

Millaisten lukijoiden toivot löytävän kirjasi pariin?

Kaikkien, joita kiinnostaa ihmisen suhde muihin eläimiin, normaalin määritelmät, mielenterveyden säilyttäminen ja minuuden rakentuminen väkivallan keskellä. Kenties myös niiden, jotka pitävät eläinteollisuutta eettisesti hyväksyttävänä toimintana.

Onko sinulla suunnitelmia seuraavaa teosta varten?

Kirjoitan koko ajan jotakin, mutta uuden teoksen rakentaminen on toinen juttu. Olisi ihanaa viimeistellä taas kokonainen tarina, mutta sen on annettava kypsyä rauhassa.

Ketä kirjailijaa arvostat?

Vaikka kuinka monia. Tietokirjailija Helena Telkänrantaa tietenkin, ja kaunokirjallisuudesta tulee heti mieleen ainakin Tove Jansson, Eeva Kilpi, Susanna Hast, Markku Paasonen, Pontus Purokuru, Anu Silfverberg... Sellaisia, joiden teoksia lukiessa voi ikään kuin levähtää ja luottaa siihen, että joka sana on oikein.

Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

Kaksitoistavuotiaana varmaankin Tuntematon sotilas, muistan tosi elävästi sen tunteen kun tajusin, että tämä on nyt aikuisten kirja. Nuorena esimerkiksi Jorge

Minun oli suorastaan

pakko kirjoittaa siitä eläinteollisuuden sisäänrakennetusta väkivallasta, jota olen itse todistanut ja johon olen koulutukseni aikana myös osallistunut.

Luis Borgesin Haarautuvien polkujen puutarha teki aivan järisyttävän vaikutuksen, ja Pekka Kuusen Tämä ihmisen maailma herätti kuudennen sukupuuttoaallon tajuamiseen. Viime vuosina olen suuresti vaikuttunut esimerkiksi Thomas Bernhardin koko tuotannosta. Ja aivan viimeisimpänä Anu Silfverbergin teos Sinut on nähty sai itkemään, nauramaan ja tulemaan nähdyksi.

Kehu toista esikoista tai uutuuskirjaa!

Viime vuoden uutuuksista Arsi Aleniuksen Katsotaanhan puhelimiakin on yksi suosikkini. Tiheää, vihaista, hauskaa, absurdia, täydellistä! Runoista taas Joel Mäkipuron esikoinen Periferia on voimaesineeni, josta palaan lukemaan runon sieltä ja toisen täältä, runot ovat kauniita ja maailma samaan aikaan niin vieras ja tuttu.

Kahdeksan kysymystä kääntäjälle

Kustannustoimittaja ja kääntäjä Vappu Orlov on keskittynyt venäläisen kirjallisuuden kääntämiseen. Muun muassa Kirjallisuuden valtionpalkinnolla ja Mikael Agricola -palkinnolla huomioitu Orlov vastasi vuosikymmeniä Keltaisen kirjaston ja muidenkin Tammen käännöskirjojen saattamisesta suomen kielelle.

Kuinka ryhdyit kääntäjäksi?

Taipaleeni kirjallisuuden suomentajaksi oli melko pitkä ja mutkallinen. Olin päässyt vuonna 1970 Tammeen tietosanakirjatoimittajaksi, ja siellä nuortenkirjavastaava Sirkka Kurki­Suonio etsi kustannettavaksi neuvostoliittolaisia nuortenkirjoja ja pyysi minulta, venäjää opiskelleelta apua. Päädyimme ottamaan ohjelmaan Aleksandr Rekemtšukin kirjan Maltšiki (’pojat’), joka kertoi moskovalaisen kuorokoulun kasvateista. Minä sain sen suomennettavaksi, ja se ilmestyi vuonna 1974 nimellä Äänekäs veljeskunta

Urani alusta tulee siis kuluneeksi puoli vuosisataa. Sain käännöksestäni hyvää palautetta, mutta koska olin vakinaisessa työssä, ehdin 1970–1980­luvulla suomentaa vain muutaman kirjan. Tammen toimitusjohtaja Jarl Hellemann suhtautui kuitenkin myönteisesti suomentamiseeni, ja hänen myötävaikutuksellaan julkaistiin myös Mihail Saltykov­Štšedrinin klassikkoteos

Maalais aatelia ( Gospoda Golovljovy ). Hellemannin ansiota oli myös, että sain 1984 siirron käännetyn kaunokirjallisuuden toimittajaksi, jossa hommassa, vuoteen 2006 mennessä, sitten toimittelin varovaisestikin sanoen 500–600 käännöstä, mutta oma suomentaminen jäi vieläkin vähemmälle.

Eläkkeelle jäätyäni toimitin vielä kymmeniä käännöksiä eri kustantamoille ja sain suomennettavaksi englanninkielisiä tietokirjoja, etupäässä Neuvostoliittoon ja Venäjään liittyviä. Venäjästä suomentaminen sai vauhtia, kun kokosin ja suomensin 2010 BTJ/Avaimelle antologian Venäläisiä kertojia. Sen perusteella minulle tarjottiin WSOY:sta suomennettavaksi Mihail Šiškinin romaania Pismovnik (Sinun kirjee-

si), jonka tiimoilta pääsin myös osallistumaan kirjan kääntäjille Sveitsin Lorenissa järjestettyyn seminaariin. Olin tutustunut jo aikaisemmin Šiškinin romaaniin Venerin volos (Neidonhius) ja tehnyt siitä lausunnon sekä Tammelle että WSOY:lle, mutta jouduin kääntämään sen omin toimin, ennen kuin se otettiin täällä kustannettavaksi. Sen jälkeen olen omistautunut pääasiassa Šiškinille….

Mikä tekee hyvän kääntäjän?

Ensiksi hänellä pitää olla vankka ja syvällinen lähtökielen taito ja sikäläisen kulttuurin tuntemus, mutta melkein vielä tärkeämpi on erinomainen ja monipuolinen suomen kielen taito ja tyylitaju. Hyvä yleissivistys on suureksi avuksi, ja työssä tarvitaan myös sekä tarkkuutta että luovuutta.

Onko kääntäjän työ muuttunut urasi aikana?

Voi, paljonkin. Ensinnäkin itse työprosessin tekninen puoli: ensimmäiset omat käännökseni samoin kuin editoitavaksi tulevat tekstit oli kirjoitettu kirjoituskoneella paperille, ja siihen toimittaja teki sitten merkintänsä, minkä jälkeen teksti meni latomoon, missä latoja näpytteli sen uudelleen latomakoneeseen. 1980­luvulla tulivat kuitenkin tietokoneet kuvaan mukaan, ja tekniikka muuttui nykyisen kaltaiseksi.

Toinen merkittävä muutos on tapahtunut suomentajien asemassa, ammattitaidossa ja tietoisuudessa. Ennen maailmassa kirjoja suomennettiin monesti sivutyönä; asialla olivat pääasiassa toimittajat, kirjailijat, ehkä opettajat ja kenties

T i e d ä e n e m m ä n

Idäntutkimus ilmestyy neljä kertaa vuodessa noin 100 sivun tietopakettina Venäjästä ja itäisestä Euroopasta. Lehden teemoja ovat olleet mm. Ukraina, Raha sekä Tieto ja valta (2023). Tulevia teemoja ovat Vastarinta, Keski-Aasia, Arki (2024) ja Ilmasto (2025). Lue lisää journal.fi/Idantutkimus.

Vuositilaus 38 euroa, ulkomaille 40 euroa ja opiskelijat 18 euroa. Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seuran jäsenet saavat lehden jäsenetuna. Jäsenmaksu on 35 euroa ja opiskelijajäsenmaksu 16 euroa vuodessa.

”kotirouvatkin”. Nykyään suomentajien ammattitietoisuus on vankka, ja se ilmenee muun muassa siinä että he kouluttautuvat ahkerasti ja pitävät yhteyttä toisiinsa ammattiasioissa.

Mikä on ollut tähän asti mieleenpainuvin käännösprojektisi?

Epäilemättä se oli Šiškinin Neidonhius Olin aivan hurmaantunut siihen kirjaan ja käänsin sitä varmaan jonkinlaisessa flow-tilassa. Se oli myös sisällöltään ja kieleltään tavattoman rikas ja monipuolinen.

Mitä toivot suomalaisen kustannusalan tulevaisuudelta suhteessa ammattiisi?

No, tietysti että sen edellytykset pysyisivät sekä taloudellisesti että henkisesti mahdollisimman hyvinä.

Millaisia tarinoita, ääniä tai teemoja toivoisit lisää suomalaisen kirjallisuuden kentälle?

Tähän en nyt oikein osaa sanoa mitään. Minusta näyttää, että suomalainen kirjallisuus, varsinkin jos käännöskirjallisuus lasketaan mukaan kuten kuuluu, on melkoisen monipuolista ja ­äänistä. Suotavaa olisi, että kirjallisuutta suomennettaisiin nykyistä enemmän niin sanotuista harvinaisista kielistä.

Millaisesta kirjallisuudesta nautit eniten?

Ilmeisesti lähinnä pienimuotoisesta, huumoria ja nokkeluutta sisältävästä.

Kehu jotain kollegan aikaansaannosta!

Muuan suomentaja, joka ei mielestäni ole saanut ansaitsemaansa huomiota, on Pirkko Talvio­Jaatinen. Hän on suomentanut mahtavan määrän kirjoja, mutta laatu ei ole siitä kärsinyt. Hänen saavutustensa huippua edustaa Kerstin Ekmanin Sudentalja ­trilogia ( Herran armo , Viimeinen uitto ja Raaputusarvat ), jota kääntäessään hän on, paitsi joutunut eläytymään Ruotsin, Norjan ja saamelaisalueiden rajamaiden eksotiikkaan, myös kehittämään sikäläisten murteelle käyvän suomalaisen vastineen

Tilaukset: Idäntutkimus, VIETS ry, Puh. 044 544 2203 viets-idantutkimus@helsinki.fi Seuraa Idäntutkimusta myös Facebookissa.

Alisa Jammeh

HISTORIA KIRJOISSA

Historianörtti ja bibliofiili E. TAMILOFF koluaa kirjallisuuden historian pölyisiä nurkkia.

Koirankuonolaiset kartalla

Satelliittit kykenevät nykyisin ottamaan meille tarkkoja kuvia maailmasta, jopa merenpohjan muodoista. Mutta hyviä karttoja on tehty iät ja ajat maanpinnaltakin käsin ja paljon simppelimmillä välineillä, kuten köysien ja kompassien avulla. Vaikka apuvälineet ovat vuosisatojen tai jopa ­tuhansien saatossa kehittyneet, perustavanlaatuinen menetelmä pätee edelleen: valittujen kiintopisteiden välisten etäisyyksien ja niiden kulmien mittaaminen.

Eräs maailman kartoittamisen historian virstanpylväitä oli vuonna 1802–1871 toteutettu Intian suuri trigonometrinen tutkimus. Silloin saatiin ensimmäistä kertaa kartoitettua tieteellisen tarkasti jokin alue kokonaisen leveysasteen matkalta. Kolmiomittauksessa tarkistettiin ensin kahden pisteen horisontaalinen etäisyys toisistaan ja sen jälkeen mitattiin jonkin kolmannen kohteen korkeus, etäisyys ja kulma verrattuna kahteen ensimmäiseen pisteeseen. Suomen ihka ensimmäinen kolmiomittauksen avulla laadittu yleiskartta tuli valmiiksi vuonna 1873.

Vanhemmat kartat perustuivat enemmän ihmisten uskomuksiin maailmasta kuin varsinaisiin mittauksiin ja havaintoihin. Esimerkiksi keskiaikainen kristillistä maailmankuvaa palveleva kartta hylkäsi antiikin ajan karttalähteet ja kuvasi Jerusalemin maailman keskipisteenä. Pyöreä, yhtenäinen maankamara oli litteä kuin lätty ja kellui keskellä suurta merta. Paratiisi – siis se paikka mistä Aatami ja Eeva saivat lähdöt – sijaitsi idässä. Etelään eli Afrikan suunnille oli sijoitettu epämääräinen joukko hirviöitä kuten koirankuonolaisia ja yksijalkaisia, pohjoisessa kaukana maailman toisella laidalla sijaitsi ”Epäsiistien ihmisten maa”. Nooan arkki oli parkissa Araratvuorella silloisessa Armeniassa.

koivat yleistyä, kun keskiajalta siirryttiin kohti uutta aikaa.

Ranskalainen teologi, kardinaali ja astronomi Pierre d’Ailly (1350–1420) esitti vuonna 1410 ilmestyneessä teoksessaan Imago Mundi maapallon kaikessa pyöreässä komeudessaan. Kirja kuvasi Maata ja kosmosta,

ollut ensimmäinen tämän bisnesidean saanut. Firenzeläinen Paolo dal Pozzo Toscanelli oli vuonna 1474 ehdottanut Portugalin kuningas Alfonso V:lle länteen seilaamista maustesaaren saavuttamiseksi, mutta Alfonso oli tyrmännyt idean. Kolumbuksellakin meni vuosikausia, että sai jonkun rahoit­

JO ARISTOTELES (384 eaa. – 322 eaa.) listasi liudan todisteita siitä, että maapallo on pyöreä, ja tieteilijät halki vuosisatojen tunnustivat hänen ajatuksensa todeksi. Litteitä maailmankarttoja harrastettiin siitä huolimatta pitkään. Projektiokartat, jotka kuvaavat pallon muotoisen maan levitettynä kaksiulotteiselle pinnalle, al­

planeetan rakennetta ja ilmastovyöhykkeitä, se oli täynnä huolellisesti laadittuja piirroksia, diagrammeja ja taulukoita. Se sisälsi jopa värikuvia.

Genovalainen Kristoffer Kolumbus oli tutustunut d’Aillyn Imago Mundiin ja osin teoksen innoittamana päätteli, että pyöreällä pallolla täytyy päästä Intiaan myös seilaamalla länteen – siis eri suunnasta kuin muut. Hän ei tosin

tamaan hankettaan. Imago Mundin lisäksi Kolumbus keräsi kokoelmiinsa muitakin teoksia, jotka tukivat hänen teoriaansa ja voisivat vakuuttaa mahdolliset purjehduksen maksajat. Lopulta Espanjassa tärppäsi. Sopimus Espanjan hallitsijapariskunta Ferdinandin ja Isabellan kanssa solmittiin vuoden 1492 huhtikuussa.

Amiraali Kolumbus pyrki tekemään huolellisia laskelmia matkaa varten. Mo­

net antiikin matemaatikot olivat onnistuneet laskemaan maan ympärysmitan varsin tarkasti, mutta Kolumbus erehtyi laskelmissa käytetyistä mittayksiköistä ja tulkitsi ympärysmitan pahasti pieleen. Mikäli Kolumbus olisi laskenut matkan pituuden oikein, häntä olisi saattanut alkaa hirvittää. Oikein tehtynä laskelmat olisivat osoittaneet Japanin olevan lähes 20 000 kilometrin päässä lännessä eli täysin saavuttamattomissa silloisten laivueiden varustelukapasiteetilla. Mutta Kolumbus saikin tulokseksi vajaat 5 000 kilometriä. Helppo nakki siis.

KOLUMBUKSEN JA HÄNEN miehistönsä onneksi Euroopan ja Aasian välissä Atlantilla oli kokonainen manner, joka tuli heitä vastaan ennen nääntymistä. Kolumbus oli lähtenyt kolmen laivan saattueen ja noin 90­henkisen miehistön kanssa Kanariansaarilta syyskuun 6. päivä 1942 ja vasta lokakuun 11. päivänä kaikkien suureksi helpotukseksi merimies Rodrigo de Triana havaitsi vihdoin maata.

Kolumbuksen Amerikan löytöretken päiväkirjassa (Karisto 1950, suomentanut Erkki Valkeila) amiraali kuvailee heidän seuraavana päivänä jollain Bahamasaarten rannalla kohtaamiaan ihmisiä.

”He ovat järjestään toinen niinkuin toinenkin hoikkia ja pitkäkasvuisia, hyvärakenteisia, ja heidän liikkeensä ovat hienoja. Huomasin joitakuita, joiden ruumis oli arpien peittämä; kysyin heiltä eleillä, mitä ne olivat, ja he antoivat minun ymmärtää, että heille tuli ympärillä olevilta saarilta miehiä, jotka tahtoivat viedä heitä mukanaan ja että he puolustautuivat heitä vastaan. Uskoin ja uskon vieläkin, että mannermaalta käydään täällä sieppaamassa näitä ihmisiä vangeiksi.

Heistä tulee varmasti hyviä palvelijoita, heillä on hyvät lahjat, sillä huomasin, että he varsin pian lausuivat jäljessä kaikki, mitä heille sanottiin edeltä, myöskin uskon, että heidät voisi helposti kääntää kristinuskoon, koska he, kuten minusta näyttää, eivät kuulu mihinkään uskontoon. Jos Herramme sallii, otan täältä lähtiessäni mukaani heitä kuusi Teidän Korkeudellenne, jotta he oppisivat puhumaan.”

P. D. A. Harvey Medieval Maps, 1991