Voima Teatteriliite joulukuu 2024 - kevät 2025

Reetta Ristimäki

Teatteria kautta maan

Kehojen kieltä, kohtaamisia Kainuussa ja eksymistä Latviassa

Oopperaa kansalle! Reetta Ristimäen intohimona on musiikkiteatteri

Lappeenrannan kaupunginteatterissa

Mihail Durnekovin näytelmä kuvaa, miten Venäjä kaatuu sotaan.

PÄÄKIRJOITUS

Kulttuurin tukeminen on valtion tehtävä

EUROOPASSA ON MAA , joka näyttää ylpeilevän eniten sotahistoriallaan.

Kun maan presidentti järjestää juhlia, sotilaat seisovat ovilla paraatiunivormuissa muistuttaen vallan maallisesta oikeutuksesta. Isänmaallisesti kansallispäivänä tarkastetaan ensin asevoimien ohimarssit ja ylilennot, sitten vasta juhlitaan.

Maa ylpeilee myös sivistyksen perinteillään. Sen yliopistot ovat kansainvälisesti noteerattuja. Se on kouluttanut lukuisia esitystaiteiden ammattilaisia kuten oopperalaulajia, balettitanssijoita ja popmuusikoita, joita tunnetaan ympäri maailmaa.

Monet arvostavat tätä maata etenkin siksi, että siellä on kouluruokaa, pyöräteitä, ulkokuntosaleja, julkista terveydenhoitoa ja sosiaaliturvaa – onhan sen aatteellisena perustana tasa-arvo, sen myötä hyvinvointivaltio.

KESÄLLÄ TÄMÄ MAA , Ranska, sai kunnian järjestää pääkaupungissaan olympialaiset. Kisoilla oli kautta maailman viitisen miljardia katsojaa. Iso osa katsoi avajaisspektaakkelin, jossa urheilijat lipuivat paateissa pitkin Seineä. Samalla monet ällistyivät, miten olympia-aatteen mukaisesti maailman nuorison urheilujuhlasta tulikin globaali kulttuurijuhla.

ja katsomassa kisahumua telkkarista. Samalla he olisivat kuunnelleet musiikkia kännykän Spotifysta, joka on muuten ruotsalaistaustainen appi.

Elsa Lankinen ja Kainuun metsäkiistat matkustavat Helsinkiin ja Ouluun.

Teatteriliite kävi Berliinissä katsomassa muun muassa Oliver Frljićin

ohjaamaa Franz Kafkan Oikeusjuttua.

Musikaalinäyttämöillä pieni ihminen hukkuu suuriin koneistoihin, ysäripoppiin tai fasismiin.

Kirjailija Laura Gustafsson tutustui audiohevosiin, nykytanssiin ja vanhanaikaiseen filosofiaan.

Kaikki miljardit avajaislähetyksen ääreen liimautuneet silmäparit eivät varmasti ole orkesterimusiikin asiantuntijoita eivätkä he harrasta tai välttämättä edes sulata drag-kulttuuria, puhumattakaan siitä, että tunnistaisivat Daruden Sandstormia, kun eivät sitä tunnistaneet suomalaiset selostajatkaan. Bof (pöh), ylpeät ranskalaiset eivät ajatelleet, että jokaisen numeron pitää olla rakas ja tuttu jokaiselle katsojalle. He tarjosivat parasta, mitä heiltä ja kulttuurin maailmasta löytyy. He pakottivat yleisön kohtaamaan uusia asioita kulttuurihistorian kautta. Nykyaikaan päivittyi myös Ranskan suojeluspyhimys, useiden elokuvien innoittaja, Jeanne d’Arc. Hän kiiti metallisella hevosellaan Seinen pintaa kantaen soihtua, jolla olympiatuli sytytettiin.

Avajaisissa Pariisin kaupunginorkesteria pääsi johtamaan Klaus Mäkelä ja joen rannalla soitti viulua Fredrika Mikkola

ILMAN EUROOPAN TAKAKULMASSA sijaitsevan pienen maan, Suomen, kulttuuribudjettia Mäkelä ja Mikkola eivät olisi olleet osa avajaisten musatarjontaa. Ehkä he olisivat olleet ABC:n monitoimiviihdeasemalla, josta saa myös bensaa, syömässä hampurilaisia

Suomessa leikkauksista kovin innostuneet hallituspuolueet puhuvat usein siitä, että kulttuuri on hieno asia, muttei valtion tehtävä olisi sitä ylläpitää vaan kulttuurin kuluttajien tulisi maksaa se itse. Tällainen puhe on sotien jälkeisessä Suomessa kovin uutta. Suomessa on tähän asti ajateltu, että kansakunnan keskeisimpiä rakennuspalikoita on tuettava valtion varoin.

Kyse ei siis ole siitä, mikä on kulttuurin tehtävä vaan mikä on valtion tehtävä.

Jotta maastamme voi ponnistaa huippukapellimestareita, euroviisuvoittajia, paikallisia näyttämöiden tähtiä tai mikä tärkeintä, oman taideosaamisensa karttumisesta nauttivia kansanjoukkoja, silloin täytyy tukea laajaa kenttää pienten lasten taidekasvatuksesta työväenopistoihin, samoin kuin pieniä teattereita, orkestereita ja harrastelijanäyttämöitä.

Huomatkaa lisäksi, että pienituloisille kulttuurin tekijöille sijoitettu raha kiertää yhteiskunnassa tehokkaasti. Ruokamarkettien omistajien, urheiluhierojien ja baarinpitäjien on hyvä heidänkin kannattaa laajaa rahoitusta kulttuurille: raskasta työtä tekevien kulttuurikentän ammattilaisten pienistä liksoista kuluu paljon heidän palveluihinsa – ja siitä eteenpäin ne kulttuurirahat kartuttavatkin bisnessektoria.

IIDA SIMES

Kirjoittaja on Voiman toimittaja.

Voiman Teatteriliite on teatteriaiheinen erikoislehti.

Se ilmestyy Voiman välissä.

Päätoimittaja on Iida Simes. AD on Antti Kukkonen. Lehdessä ovat mukana Laura Gustafsson, Tuomas Rantanen, Jari Tamminen ja Venla Välikangas.

Kannen ja Reetta Ristimäen kuvasi Nauska.

Painos 60 000 kappaletta.

Painopaikka Sanoma Manu, Tampere.

”Marguerite oli läsnä kaikissa ensiesityksissä ja vietti aina iltansa teattereissa tai tanssiaisissa. Hänellä oli aina mukanaan kolme esinettä, jotka hän laski permantoaitionsa reunalle: teatterikiikari, pussillinen makeisia ja kameliakimppu.” – Aleksandre Dumas nuorempi: Kamelianainen

Nauska

Dancer in the Dark

KAJAANIN kaupunginteatterin johtaja Anni Mikkelsson iloitsee siitä, että teatteri pääsi alkuvuodesta muuttamaan takaisin vanhaan päärakennukseensa kaksi vuotta kestäneen peruskorjauksen jälkeen.

”Tämä on tietenkin iso muutos parempaan, koska vanhat tilat eivät enää täyttäneet työturvallisuusnormeja. Nyt valoja pääsee rakentamaan nostimella eikä katossa tarvitse keikkua tikkaiden varassa. Voimme myös toteuttaa teknisesti näyttävämpiä esityksiä, esimerkiksi nyt esitettävässä Veljeni Leijonamielessä on jopa lennätyksiä.”

Remontin rinnalla kaupunki muutti teatterin väistötilat Seminaarin Taidekampukseksi, jonne sijoittuvat alueen muut esittävän taiteen toimijat Routa Company, Vaara-kolletiivi, Kajaanin harras-

Mtajateatteri ja Kainuun lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kultura.

”Kaikki tämä yhdessä on valtava panos Kajaanin kaupungilta, joka kamppailee samaan aikaan omien sopeutustoimiensa kanssa. Valtionosuuden ajankohtainen leikkaus tuntuukin kurjalta, koska kaupunki ei pysty niitä kompensoimaan. Sama ongelma on tosin nyt laajalti kaupunginteattereiden piirissä.”

Kajaanin kaupunginteatteri menetti ensi vuoden valtionavustaan 2,2 prosenttia eli 35 000 euroa. Vähemmän kuin moni muu, mutta silti paljon.

”Meille se tarkoittaa, että yksi näyttelijän tehtävä jätetään täyttämättä ja kaksi osa-aikaistuu, Kaupungin omien sopeutusten takia menetimme jo yhden viran aiemmin. Lisäksi perustetaan teatterin toimintaa arvioiva työ-

Teatterijohtaja toivottaa teatteriin tervetulleeksi myös kauempaa tulevat vieraat.

Teatterilehden taru päättyi

TEATTERI & TANSSI + SIRKUS -lehden ilmestyminen päättyy taloudellisen vaikeuksien takia vuoden vaihteeseen. Suomen ainoan teatterialan journalistisen erikoislehden edeltäjä Teatterilehti perustettiin vuonna 1945. Tanssi-lehti yhdistettiin siihen vuonna 2012, jolloin sen alaan nostettiin myös taidesirkus. Tilaajia nykyisellä lehdellä oli viime vaiheessa enää 1 300. Lehteä julkaisevan Kustannusyhtiö Teatterin puheenjohtaja Päivi Isosaaren mukaan yleinen laskusuhdanne, korona-ajan painolasti ja kulttuurin rahoituksen leikkaukset ovat tämän vuoden aikana ajaneet lehden kestämättömään asemaan. Lehden

Kajaanissa uskotaan paikallisuuden voimaan

ryhmä koska tiedossa on, että leikkaukset eivät lopu tähän.”

Mikkelssonin mukaan maakunnallisella kaupunginteatterilla on erikoistehtävä alueensa asukkaiden puhuttelun suhteen.

”On mieletön voima, jos ihminen näkee, kuinka hänen elämänsä tulee nähdyksi ja kerrotuksi teatterin lavalla. Elämme nykyään niin yleismaailmallisen kulttuurin keskellä kaikkien netflixien ja tiktokkien kanssa, että on tärkeää jos teatteri tarjoaa sitä paikallista kulmaa.”

Mutta ihan kaikkia teatteri ei tietenkään voi onnistua puhuttelemaan.

”Aina on niitäkin, joita se ei vain kiinnosta, vaikka tarjolla olisi ilmaista kaljaa ja strippausta.”

www.kajaaninteatteri.fi

ARRASKUUN Baltic Circle -festivaaleilla nähtiin vuonna 2014 Helsingin Pop Up Art Housessa kantaesitetty Anna Paavilaisen Play Rape päivitettynä lukudraamana. Teos sai aikanaan paljon huomiota etenkin teatteriammattilaisten piirissä, koska se nosti pysäyttävän havainnollisesti esiin, miten näyttämöllä esitetty seksuaalinen väkivalta toistaa vahingollisella tavalla todellisen elämän valtarakenteita. Teoksella on ollut vaikutusta siihen, miten nykyään näyttämöllistetään raiskauksia. Esitys sai uusintaensi-iltansa vuoden 2015 Baltic Circlessä. Sen jälkeen se nähtiin Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä sekä useilla kotimaisilla ja ulkomaisilla festivaaleilla. Teos on käännetty ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, unkariksi ja katalaaniksi.

”Versioiden välissä tapahtui #metoo, joka muutti maailman ja käsityksemme siitä, kenen kertomus on uskottava. Kaksiulotteisesta tuli kolmiulotteista. Nykyään ei ole kyse siitä, etteikö väärinkäytöksistä uskallettaisi puhua, vaan siitä, onko sillä mitään vaikutusta, jos ajattelee vaikka Gazan tilannetta tai Trumpin uudelleenvalintaa. Pitäisi silti jaksaa jankata samoista asioista ja muistaa, että #metoo oli vallankumous. Ennen sitä oli mahdotonta kuvitella, että se koskaan tapahtuisi”, Paavilainen kertoo.

”Play Rape 2.0:n uudeksi sanomaksi muodostui 'take care of the revolution'.”

pääomistajina on teatterialan järjestöjä, joiden omat talousvaikeudet estävät niitä rahoittamasta lehden tappioita.

”On erittäin ikävää, että meiltä katoaa esittäviin taiteisiin keskittynyt lehti aikana, jona kulttuurin puolustajia tarvitaan enemmän kuin koskaan ja asiantuntevaa kritiikkiä julkaisee yhä harvempi media”, Isosaari sanoo. ”Voi vain toivoa, että tärkeälle sisällölle löytyy väylänsä ja tekijänsä jatkossakin.”

Maailma näyttämölle – uusi hakukierros tulossa

SUOMEN Kulttuurirahaston käynnistämän ja yhdessä Svenska Kulturfondetin kanssa rahoittaman Maailma näyttämölle -hankkeen neljäs haku käynnistyy elokuussa 2025. Sen kautta mahdollistetaan laajennetulta kielialueelta tulevan nykyteatterin kääntämistä ja tuottamista suomalaisiin teattereihin.

Tavoitteena on tukea neljän hakukierroksen aikana 30 näytelmää. Niistä jo toteutuneisiin kuuluvat esimerkiksi arabiankielestä käännetyn Basim Kaharin Appelsiinien toteuttaminen Kansallisteatteriin ja venäläis-suomalaisen

Helsinki 98 -teatteriryhmän tekemät Svetlana Aleksijevitšin dokumenttiromaanien sovitukset. ”Harvassa suomalaisessa teatterissa löytyy enää dramaturgeja, joilla olisi työaikaa seurata laajemmin maailman nykyteatteria ja löytää niistä omaan taloon sovitettavissa olevia teoksia. Hankkeen merkitystä kuvastaa sekin, että sen kautta on tuotettu jopa sellaisia ruotsin- ja saksankielisiä näytelmiä, joita muuten ei olisi Suomessa saatu esille”, kertoo hanketta koordinoivan Teatterin tiedotuskeskus Tinfon johtaja Linnea Stara

Emil Santtu Uuttu

palkittiin Lealla

SUOMEN Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n vuodesta 1985 jakama Lea-palkinto myönnettiin tänä vuonna näytelmäkirjailija Emil Santtu Uutulle näytelmästä Ihana tytär Erika – Huomioita nimestä Finalistinäytelminä olivat lisäksi Michael Baranin Nuoret Idealistit, Sanna Hietalan Kettutytön paluu , Marie Kajavan Undress me, then ja Satu Rasilan Ilman sinua

Ammattilaisraadin perustelujen mukaan voittajateos on ”ansiokas näytelmä, jossa taiteellinen ja dokumentaarinen ilmaisu yhdistyvät. Näytelmän voimakkuus

piilee sen hiljaisessa intensiteetissä, ja teos nostaakin esille historian varjoon jääneen ihmisen”. Samassa yhteydessä myönnettävän Nuoren näytelmäkirjailijan Origo-palkinnon sai tänä vuonna Arni Rajamäki www.sunklo.fi

Kuvassa lukudraaman esiintyjä June Hyde.

Kansallisteatteri / Appelsiinit

Taiteilija suuressa ma

Reetta Ristimäki on perustanut musiikkiteatterin, tuotantoyhtiön ja oopperafestivaalit. Kantaesitykset ja kokeelliset teokset piristävät taidemusiikin kenttää.

TEKSTI: IIDA SIMES

KUVA: NAUSKA

PIRTEÄ LOTTOTYTTÖ rytmittää UKK-musiikkinäytelmän kohtauksia. Eihän tässä mitään huolta ole, 1970-luvun Suomi on vaan päättänyt luopua presidentinvaaleista, Kekkonen jatkaa, kaikki on oikein hyvin!

Hurjassa platinablondin peruukissa oopperalaulutaitoisen Reetta Ristimäen Lottotyttö naurattaa yleisöä Musiikkiteatteri Kapsäkissä, jota Ristimäki on ollut perustamassa Helsingissä taiteilijoiden osuuskuntateatterina vuonna 2000.

Ristimäki ei enää ole Kapsäkin johdossa, vaan hän tekee musiikkiteatteria vuonna 2015 perustamansa Greta Tuotannon kautta. Yhtiö keskittyy ”erityisesti historiaa luotaaviin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin”. Suurin osa teoksista on kantaesityksiä, jotka se tekee kotimaisten säveltäjien ja kirjailijoiden kanssa.

Greta Tuotanto työllistää vuosittain teoksissaan noin sata freelance-ammattilaista ja kerää noin 80 esityskerrallaan jopa 12 000 katsojaa vuodessa.

Nyt Ristimäki etsii rahoitusta perustamalleen Helsingin Oopperakesälle, esiintyy Saiturin joulu -musikaalissa, UKK:ssa ja suunnittelee uusia produktioita – tai lämmittää uusintaesityksiin niitä vanhoja.

Kovien tyyppien teatteria ”Suureen maailmaan minut on tarkoitettu!” Niin pikkuinen Reetta ajatteli kotona Seinäjoella.

Kun koulut oli käyty ja oli aika aloittaa opiskelut, Ristimäki hyppäsi junaan ja lähti Helsinkiin. ”En yhtään tiennyt mitä tekisin. Minulle taito- ja taideaineet olivat aina se ykkösjuttu. Ja historia. Ja kielet.”

Ristimäki pyrki opettajankoulutuslaitokseen Helsingin yliopistoon. Pääsykokeissa sai lisäpisteitä taideaineiden

REETTA RISTIMÄKI

s. 1964, kasvoi Nurmossa. opiskellut v. 1984 Opettajainkoulutuslaitoksessa Helsingin yliopistossa. Ylioppilasteatteri 1985–1991. Sibelius­Akatemia, oopperakoulutus ja laulupedagogiikka 1992–2001. Kehitti ja johti Musiikkiteatteri Kapsäkkiä 1998–2012. Perusti oma tuotantotoimiston Greta Tuotannon 2015. Esitykset kiertäviä, ei omaa tilaa. Tunnettuja teoksia: Brechtiä jokanaiselle ­musiikkinäytelmä, Rottien pyhimys ­musikaali, Ihmisen jälkeen ­kamariooppera.

Greta Tuotanto pääsi taiteen valtionosuuden piiriin vuonna 2024. Helsingin oopperakesän perustaja ja johtaja.

ailmassa

osaamisesta, joten musiikkileikkikoulusta alkaen taidekasvatuksen mankelissa muovautunut Ristimäki sujahti sisään ja aloitti musiikkiin ja kuvaamataitoon erikoistuneen luokanopettajan opinnot. Harrastuksenaan hän lauloi oktetissa jazzia.

Pian Ristimäki kuuli mahdollisuudesta näytellä Ylioppilasteatterissa.

Nuori nainen pyrki ja pääsi, mutta teatteri ei vienyt hänen sydäntään, ei vielä. 1980-luvun YT:n näyttelijöiden kulttuuriin kuului reipas päihteiden käyttö ja kovisimago.

”Teatteri kiinnosti valtavasti, mutta se oli sellaista jälkiturkkalaista vaihetta, jossa vielä punnerrettiin räkä poskella ja rähjättiin.”

Ristimäki pyrki Teatterikorkeakouluun eikä päässyt, mutta se ei häntä harmittanut. Hän oli alkanut miettiä, että häntä varten on jotain muuta.

Siihen mennessä Ristimäki oli nähnyt vain kaksi oopperaa. Ensimmäinen oli ollut Ilmajoen musiikkijuhlilla Jaakko Ilkka, johon hän oli lapsena saanut vapaalipun, koska hänen ystävänsä olivat siinä avustajina ratsastamassa hevosilla. Toisen, La Bohèmen, hän oli käynyt katsomassa interrail-reissulla Budapestissa 1984.

Rytmimusiikkia harrastanut Ristimäki ryhtyikin opiskelemaan klassista laulutekniikkaa – ja jopa innostuneena. Tie vei Konservatorioon ja sieltä Sibelius-Akatemiaan, joissa häntä opettivat legendaariset laulutaiteilijat Ritva Auvinen ja Liisa Linko-Malmio

Weimarin lauluja

Eräs Ristimäen rakkaimmista teoksista on Kabaree Berlin, jota nähdään milloin missäkin kun vaan paikalle tilataan. Syksyllä 2024 Ristimäki esitti sen Helsingin Musiikkitalossa.

Kabareessa yhdistyy Ristimäelle rakkaita asioita: Weimarin Saksan kulttuuri, muinainen kotikaupunki Berliini ja hieno musiikki. Ensimmäisen version Kabaree Berlinistä Ristimäki on tehnyt jo vuonna 2000: ”Tämä on ollut mulla mukana aika pitkään.”

Alle kymmenen vuotta muurin murtumisen jälkeen Ristimäki lähti Sibelius-akatemiasta Erasmus-vaihdossa Hochschule der Künsteen Berliiniin. Tosin Ristimäki olisi halunnut Lontooseen: ”Mut vaan työnnettiin Berliiniin. ’Voi helvetti’, mä ajattelin, tämä on oikein Euroopan persläpi –mutta ei sit ollutkaan!”.

Kaupunki oli ”täynnä nostokurkia”. Rautaesiripun jakamat itä ja länsi erottuivat selvästi.

Pian hän rakastui kaupunkiin, joka vasta tuolloin, 1990-luvulla, loi itsensä uudestaan sotien ja natsien jäljiltä. Ristimäki on ollut ihastunut Weimarin tasavallan ajan iskelmien schlager-perinteeseen, joka oli ollut undergroundia parhaimmillaan.

Reetta Ristimäki saksansi nimensä

Greta Kreuzbergiksi, koska Berliinissä se jäi oikeaa nimeä paremmin mieleen. Historiasta kiinnostunutta Ristimäkeä kiehtoo Weimarin musiikkiperinne 1800-luvun lopulta 1930-luvulle, ”klasaripuolellakin”. 1900-luvun alun Berliinissä kevyt musiikki lainasi paljon yhdysvaltalaisesta jazzista, ja orkesterimusiikin kulmakiviä olivat Paul Hindemith, Gustav Mahler ja Kurt Weill sekä elokuvasäveltäjä Friedrich Holländer

Ei suoraan navetan takaa

Kiitos suomalaisen musiikkikoulutuksen niin kouluissa kuin musiikkiopistoissa, Ristimäen ikäpolvi on voinut kouluttautua korkealle musiikin saralla. Kuitenkin viime vuosina, jo paljon ennen nykyhallituksen kulttuurileikkauksia, musiikin koulutusta on ajettu alas. Sitä Ristimäki suree.

”Musiikin tekeminen vaatii paljon harjoittelua – tutkimusten mukaan 10 000 tuntia, minkä tahansa instrumentin hallintaan. Ei oopperalaulajaksi tulla suoraan navetan takaa.”

Jos nuori haluaa opiskella musiikkia korkeakoulussa, auttaa paljon jos hänellä on vankka musiikillinen pohja lapsuuden opinnoista saakka. Teatterikorkeakouluun voi yrittää ilman erityisiä teatteriopintoja, mutta minkään soittimen soittamista ei voi aloittaa alkeista Sibelius-Akatemian pääsykokeita varten.

Musiikkiteatteri vaatii teatterintekijöiden – näyttelijöiden, dramaturgien ja tekniikan ammattilaisten lisäksi säveltäjiä ja muusikoita. Ristimäelle musiikki teatteritaiteessa on välttämätön palanen, ja taidemusiikki kuuluu kaikille.

”Ooppera ei ole tippaakaan elitististä. Oopperoiden yleisössä on ihmisiä kaikista sosiaaliluokista ja kaikista ammattiryhmistä. Ei siellä käy pelkästään rikkaita.”

Eivätkä alan ammattilaisetkaan ole eliitin edustajia.

”Sibelius-Akatemiassa on ollut opiskelemassa ihmisiä aivan kaikenlaisista taustoista ympäri Suomea. Minä ja kollegani olemme tavallisia työteliäitä, äänellisesti ja musiikillisesti lahjakkaita ihmisiä kaikenlaisista taustoista ja kaikkialta Suomesta, harvemmin suvun viitoittamalle tielle kulttuurikodissa kasvaneita.”

Reetta Ristimäki toivoo, että Greta Tuotannon esitykset löytäisivät yleisöä, joka ei pelkää ”ooppera”-sanaa ja innostuu kokeellisista kantaesityksistä.

”Näin pienessä maassa meillä ei ole varaa eikä syytä luokitella asioita. Oopperan ja musiikkiteatterin kehittäminen on mun elämäntyötäni. Meidän oopperaihmisten ja teatterintekijöiden pitää oppia toisiltamme ja yhdistää voimamme. Ideana on ollut, että teatteri-ihmiset oppivat musiikkia ja äänenkäyttöä, ja laulajat oppivat näyttelemistä. Ja se on toiminut!”

Jumpan syvin olemus

KEVÄÄLLÄ 2024 kantaesitetty Katariina Havukaisen, Inkeri Hyvösen ja Ella Lahdenmäen tyttöjen joukkuevoimistelusta kertova Jumppatytöt jatkaa suosion siivittämänä kiertueella ympäri maata.

Episodeissa vaihtelevat Antton Laineen tuella koreografioidut liikeohjelmat, novellimaiset kertomukset ja suora yleisön puhuttelu. Niiden kautta ilmentyy lap-

sena koetun yhteisöllisyyden voima, mutta myös ne ikävät tunteet, jotka liittyvät suorituspaineisiin, keskinäiseen kilpailuun, keholliseen erilaisuuteen ja kiusaamiseen. Vaikka ulosjäämisen tuskaa esitetään komiikan tuella, tämä ei lainkaan hämärrä traumojen aitoutta.

Tekijöille olisi voinut olla apua ohjauksellisesta tuesta, mutta työryhmävetoinen toteutus vahvistaa teoksen anti-autoritaarisia tavoitteita ja omakohtaisten tunteiden suoraa välittymistä. Erityisen aseistariisuvia ovat hetket, joissa joskus koetun ja nyt ilmaistavan tunteen väli on paperinohut –jos sitäkään. / TR

Esitykset 16.–17.1 & 24.–5.1.2025 Porin Rakastajat­teatterissa, 3.–4.3. & 2.–3.5. Tampereen teatterissa, 19.3. Hämeenlinnan Teatterissa, 4.4.–29.4. Kansallisteatterissa ja 5.5. Kuopion Kaupunginteatterissa. Kuuntele myös Katariina Havukaisen ja Ella Lahdenmäen haastattelu Teatterin politiikkaa ­podcastista.

KEläimen nahoissa

OKO ESITYKSEN ajan ihmisen korkeakulttuurinen näkökulma roikkuu katosta viuluineen. Asema luomakunnan kruununa ei vaikuta mukavalta eikä juhlalliselta. Samaan aikaan tanssijat ilmentävät, kuka milläkin kehonkielellään, erilaisia eläviä hahmoja. Joukosta voi löytää sekä helposti tulkittavia että kauempaa kiertäviä viitteitä apinoihin, lintuihin, sammakoihin, käärmeisiin tai kotieläimin.

Joona Halosen ohjaama ja koreografioima tanssiteos Suojelija luo kompaktin

ja nopeasti ohi vilahtavan katseen lajeihin liittyvien hierarkioiden ylittämiseen. Sen käännekohdissa eläydytään eläinten dramaattisiin kohtaamisiin ihmisen kanssa. Esityksen ytimessä on kehollis-empaattinen ja puolensa valitseva samaistuminen eläinten osaan. / TR

Esitykset Cirkossa ja Oulun Valvella ovat päättyneet. Esitys jatkaa Tanssiteatteri Tsuumin kiertueohjelmistossa.

Liikekuvia kellarista

ALUSSA NÄYTTÄMÖÄ hallitsee jykevä rautasänky, jonka alla makaa tiedoton hahmo. Kauri Honkakosken tuore sooloteos tuntuu saaneen vaikutteita viime vuosien koronatunnelmista, Dostojevskin klassikosta Kirjoituksia kellarista

sekä mimiikan ja vaatetuksen osalta Chaplinin pikkukulkurista. Radion uutistenlukija kertoo ympäröivästä todellisuudesta rauhoittavalla äänellä mutta tavalla, josta on mahdotonta saada tolkkua. Katonrajassa olevan ikkunan takainen maailma huokuu enemmän uhkaa kuin vapautusta. Honkakosken ryhmäteoksissaan –muun muassa Pulpetissa (2017) ja Hinterlandissa (2023) – hyödyntämä fyysisen teatterin corporeal mime -metodi näyttää soveltuvan hyvin myös yksinäisyyden keholliseen tulkintaan. Jo pitkään mukana olleet valosuunnittelija-lavastaja Sisu Nojonen ja äänisuunnittelija Tuuli Kyttälä tuovat teokseen myös esteettistä jatkuvuutta. Kellari ei ole juonellinen kertomus eikä symboliikaltaan ylikuormitettu fresko. Se on pysäyttävän tilallisliikkeinen kuva nykymaailmasta, jonka absurdin uhkaavissa käänteissä on yhä vaikeampaa pysyä kyydissä. / TR

Esitykset Kansallisteatterin Omapohjassa ovat päättyneet. Esitys jatkaa kiertueohjelmistossa.

Jukka

Hämeenniemi

Mikko

Mäntyniemi

Laura Vuoma

Pavel Semtšenkon ja Aniisia Kronidovan videoprojisoinnit asettavat näyttelijöitä (kuvassa Jussi Johnsson) hyvin erilaisiin ympäristöihin.

Sodan arkiset juuret

Lappeenrannan kaupunginteatterin Ennusmerkkejä on dramaattinen kuvaus sotaa kohti kaatuvasta Venäjästä.

TEKSTI: TUOMAS RANTANEN

”

TÄMÄ ON PARASTA TEATTERIA , mitä Lappeenrannassa on koskaan nähty”, huokaa paikallinen tuttava esityksen jälkeen kaupunginteatterin aulassa.

Kieltämättä Ennusmerkkejä on sisällöltään, muodoltaan ja ajankohtaisuudeltaan poikkeuksellisen puhutteleva. Sen kaksitoista näennäisesti toisistaan irrallista mininäytelmää puntaroi ilmapiiriä, joka vallitsi Venäjällä ennen kuin se hyökkäsi laajamittaisesti Ukrainaan. Samalle se kuvaa yleisinhimillisesti niitä tavallisten ihmisten arkisia jännitteitä, joihin myös rakenteellinen väkivalta tukeutuu.

Näytelmän on kirjoittanut Venäjältä sodan takia pari vuotta sitten Suomeen perheineen asettunut Mihail Durnenkov. Hänen näytelmiään on aiemmin esitetty Suomessa ainakin & Espoon teatterissa ja Teatteri Avoimissa Ovissa. Sen on ohjannut täällä jo pitempään vaikuttanut Azerbaidžanis-

ta kotoisin oleva Kamran Šahmardan, joka on myös Imatralla vuodesta 2004 järjestetyn Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalin taiteellinen johtaja.

”Tämän projektin tarkoitus on selvittää, mikä saa aikaiseksi aggression, joka johtaa jokapäiväisistä riidoista poliittisiin konflikteihin. Se sai alkunsa, kun Mihail lähetti minulle jo keväällä 2022 useita näytelmäehdotuksia”, ohjaaja Šahmardan kertoo. Hanke eteni, kun sille saatiin tukea Maailma näyttämölle -projektihausta ja Lappeenrannan kaupungiteatteri näytti sille vihreää valoa.

Realismin ja surrealismin törmäys

Ennusmerkeissä vaihtuviin roolihahmoihin heittäytyy kolmen näyttelijän vahvasti sitoutunut trio, Jussi Johnsson, Jarno Kolehmainen ja Anna-Kaisa Makkonen. Yhteiskunnan epäjärjestykseen ja sotaan viittaavat suoraan episodit, joissa omiin riippuvuuksiinsa jumiutuneet kansalaiset havahtuvat ulkoa kuuluvan mellakoinnin ääniin, nuori tietokonenörtti selostaa sotapelin kyynistä dramaturgiaa ja joukko ihmisiä kiistelee siitä, onko televisiossa näytetty uutiskuva poltetusta lapsesta totta vai ei. Muissa kohtauksissa vainoharhaa ja tukahdutettua väkivaltaa purskahtaa esiin

sähkökatkoksen pimentämällä lentokentällä, uimahalliin sijoittuvassa mustasukkaisuuskohtauksessa sekä isän ja pojan sukupolvijännitteisessä yhteenotossa.

Jonkinlaisena lukuohjeena esityksen alussa näytetään videoklippi John Lennonin haastattelusta. Siinä tämä toteaa maailman johtajien muuttuneen hulluiksi, jotka tavoittelevat järjettömiä päämääriä. Hiukan kryptisimmiksi jäävät kohtauksien alussa näytettävät sitaatit sellaisilta elokuvaohjaajilta kuin Lars von Trier, Pedro Almodóvar, David Lynch, Federico Fellini ja Aki Kaurismäki Näytelmän estetiikkaa hallitsevat myös kohtausten mukana vaihtelevat interiöörit ja efektit, jotka videosuunnittelijat Pavel Semtšenko ja Aniisia Kronidova ovat loihtineet sekä näyttämön eteen viritetylle läpinäkyvälle kankaalle että takaseinään heijastettuihin kuvin. Durnenkovin tapaan Venäjältä Suomeen paenneet tekijät toimivat myös Helsinki 98 -ryhmässä, jonka tuotoksia ovat olleet Vuosaaren entisessä lukiossa esitetyt Svetlana Aleksijevitšin dokumenttiromaanien näytelmäsovitukset. Näytelmätekstin pessimististä ja julman läpiporaavaa katsetta suodattaa surrealismista vaikutteita hakeva sovitus. Sen musta komiikka yhtä aikaa maustaa, sakeuttaa ja harhauttaa. Šahmardanin mie-

lestä kyse on siitä, että ”jos ottaa lähtökohdaksi absurdin tekstin, ei voi päättyä kuin surrealistisiin paradokseihin”.

Kauhun ja ymmärryksen teatteria Ennusmerkkejä on sanomaltaan väkevää yhteiskunnallista teatteria, jonka jokainen kohtaus tarjoaa tekstin riveillä ja väleissä sekä näyttämöllistämisen eri tasoilla poikkeuksellisen paljon tulkittavaa. Turhautumiseen ei ole syytä, sillä loppujen lopuksi koko konsepti on itsessään vertauskuvallinen. Kyse on yksilöiden epätoivon ja hahmottamisen ongelmien kuvaamisesta järjettömäksi muuttuneen todellisuuden keskellä.

Šahmardanille katsojien eläytyminen on erityisen tärkeää. ”Teatteri ei vastaa kysymyksiin. Tärkeämpää on se, että näytelmä tarjoaa yleisölle oikeita kysymyksiä. Haluaisin, että katsottuaan esityksen katsojat esittäisivät itselleen lisää kysymyksiä.”

Venäjän Suomelle, koko maailmalle ja tietenkin myös itselleen muodostaman aidon uhan äärellä on tärkeää, että tällaisten esitysten kautta meille aukeaa ikkuna kurkistaa hetkeksi sikäläiseen kauhuun ja kurjuuteen – ja kartuttaa niitä ylittävää ymmärrystä.

Teatteria viikatteiden varjossa

LAPPEENRANNAN kaupunginteatteri on yksi niitä teattereita, joihin hallituksen kulttuuripoliittinen viikate osuu erityisen ankarasti. Vaikka kaupunki on luvannut ensi vuoden osalta paikata valtionavun yli kymmenen prosentin pienenemisen, tiedossa on lisää leikkauksia tulevina vuosina.

”En todellakaan halua ajatella, ettemme voisi tarjota alueellamme lastenteatteria, musiikkinäytelmiä ja kotimaisia kantaesityksiä. Nämä olisivat ensimmäisiä

säästökohteita pääsylipputuloihinsa nähden korkeampien kustannustensa vuoksi”, huokaa teatterinjohtaja Helka-Maria Kinnunen. Samalla hän muistuttaa, että kevään kuntavaalien tulos vaikuttaa siihen, miten tärkeänä paikkakunnan oma teatteri jatkossa koetaan. Näin epävarmoissa oloissa ohjelmiston pitkän tähtäimen suunnittelu on vaikeaa.

”Kaikesta huolimatta täällä halutaan jatkossakin tehdä omaleimaista, intohimoista teatteritaidetta, joka ottaa huo-

mioon alueen kaikki katsojaryhmät tenavista erityisryhmiin.”

TUOMAS RANTANEN

Kevään ensi­illoissa 11.1. nuoren miehen monologi A.K.A. – Toiselta nimeltään, 1.2. Emmi Itärannan romaanin pohjautuva Teemestarin tytär ja 15.2. imatralaisesta menestyskirjailijasta Hilja Valtosesta kertova Hiljan päivät

Aki Loponen

Saa rumiakin tanssittaa

ENSI-ILTA

4.3.2025

yhteistyössä

KAIKKI ESITYKSET VÄLILLÄ 4.3.–10.5.2025

Lipunmyynti (09) 4342 510, ti klo 14–17 ja ke-pe klo 11–14, Erottajankatu 5, 00130 Helsinki

Katso kevään ohjelmisto www.universum.fi

Perämiehenkatu 13, Helsinki

OhjausTIMORISSANEN MINNAKOSKELAonHYACINTHBUCKET

Aleksanterin teatterissa 13. –

JARIAHOLA,HANNAGIBSON,TUUKKAHUTTUNEN,MERJAKOIVULA,

Michail Durnenkov

Kaipuuta, petoksia, yllättäviä juonenkäänteitä ja glamouria

Maailmanensi-ilta 19.3.2025 Kansallisteatterin Omapohja-näyttämöllä Esityskieli: ruotsi

Koodilla VOIMA15 saat 15% alennusta lipun hinnasta vuoden 2024 loppuun asti klockrike.fi

Tekstitys suomeksi Subtitles in

Metsä kuuluu kaikille

Vaara­kollektiivin Elsa Lankisen mielestä dokumenttiteatteri voi tarjota uusia mahdollisuuksia osallistumiseen.

TEKSTI: TUOMAS RANTANEN

LUONNONSUOJELUN ja metsätalouden vastakkainasettelu on pitkään ollut erityisen kiivasta Kainuussa, jossa on vielä jäljellä valtion mailla olevia suojelemattomia vanhoja metsiä. Syksyllä 2024 Kainuussa kiertänyt Vaara-kollektiivin Kainuun metsäkiistat Dokumenttiteatteria katoavilta salomailta vierailee keväällä ainakin Oulussa ja Helsingissä.

Projektin koollekutsuja, käsikirjoittaja ja ohjaaja Elsa Lankinen, miten näytelmä sai alkunsa?

Olen seurannut pitkään Kainuun metsäluonnon tilaa retkeilijänä, teatterintekijänä ja luontojärjestön vapaaehtoisena. Vuonna 2018 Kainuussa käynnistettiin ympäristöjärjestöjen ja Metsähallituksen Metsätalous Oy:n välinen historiallinen sovitteluprosessi. En päässyt itse osallistumaan neuvotteluihin, mutta minulle heräsi ajatus tutkia dokumenttiteatterin keinon, missä ja miten hakkuupäätökset tehdään. Pohjimmiltaan esityksessä on kyse tarpeesta ymmärtää metsäkiistojen taustoja, ihmisiä konfliktien takana ja niitä ekosysteemejä ja eliöyhteisöjä, joiden elämästä tai kuolemasta kiistoissa on kysymys.

Mikä on Vaara-kollektiivi?

Vaara on vuonna 2014 Kajaanissa perustettu vapaa ammattiteatteriryhmä, joka toimii kollektiivisesti ilman johtajaa. Tekijöinä meistä monia yhdistää kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ja ympäristökysymyksiin. Esitystoiminnan ja hankkeiden ohella järjestämme ekologisiin teemoihin keskittyvää Ärjän taidefestivaalia joka toinen vuosi Oulujärvellä Ärjänsaaressa.

Vanhojen metsien suojelun tärkeyttä kuvaavat myös Juha Kauppisen ja Martti Suosalon Starman sekä Atro Kahiluodon ja Eeva Putron näytelmä Pentti Linkola – kaltaisemme. Mitä teatteri tuo lisää tällaisen aiheen käsittelyyn?

Näyttämön äärellä voi rauhassa asettua kuuntelemaan erilaisia ääniä ja inhimillistä kokemusta ristiriitojen takana. Tässä kiihkeiden somekeskustelujen ajassa teatteri voi hitaampana muotona tuoda syvyyttä aiheen käsittelyyn. Teatteriin kuuluu myös yhteenkokoontumisen ja ihmettelyn voimaa. Kainuun metsäkiistat -esityk-

Ymmärrystä kehoille

KAIKKI ELÄMME kehoissamme ja itse kunkin suhde kehoonsa muuttuu elämän edetessä. Kehojen kohtaamisista on tehty yhteiskunnassa tabu, ja toisinaan näiden kohtaamisten käsittelemisestä syntyy kohuja, kuten kävi lokakuussa 2024, kun keski-ikäiset kauhistuivat teineille suunnatusta seksivalistuskirjasta. Leena Arosen käsikirjoittama ja Valto Kuuluvaisen dramatisoima ja ohjaama Superkehot käsittelee oman kehon hahmottamista nukkejen ja näyttelijöiden voimin. Kehollisuuden opetus tapahtuu lapsiperhearjen kautta. Asiantuntijoilta saatu tieto on paketoitu erityisesti kolme–viisi-vuotiasta kohderyhmää huomioiden niin, että kerronta kulkee aamuaskareista päiväkodin kautta iltapuuhiin.

Kehorauhan kaltainen konsepti käsitellään niin, että yksi esityksen hahmoista ei pidä siitä, että hänen päähänsä kosketaan. Hän mainitsee tästä, ja muut kunnioitta-

vat ääneen sanottua toivetta. Erilaisten genitaalien hienoutta puolestaan kartoitetaan ilman, että turvauduttaisiin binäärisen sukupuolikäsityksen lokeroihin. / JT

Kuskit Company: Superkehot Esityksiä tammikuussa 2025 Helsingin Malmitalossa ja huhtikuussa Turun Lastenkeskuksessa.

Ihmisen paras ystävä

Esessä ei pyritä konsensukseen, vaan uskalletaan istua yhdessä konfliktin äärellä. Tavoite on samalla etsiä uusia osallistumisen tapoja.

Näytelmän alussa nähdään kuva Kuhmosta, Metsähallituksen Iso-Valkeisesta, jossa avohakuut ulottuvat rujosti rantaa myöten. Samalla kuullaan ristikkäin luonnonsuojelijan ja Metsähallituksen Metsätalous Oy:n aluejohtajan haastatteluja tästä kohteesta. Miten on mahdollista, että metsästä voi ajatella näin jyrkän eri tavalla?

Se on tosiaan hätkähdyttävää. Kysymys on siitä, näemmekö metsän loputtomana resurssina ihmisen käyttöön vai itsessään arvokkaana elinympäristönä. Metsätaloudessa myös historia ja vanhat käytännöt painavat yhä yllättävän voimakkaasti. Valtioneuvoston määrittelemät tulostavoitteet Metsähallituksen väkeäkin ohjaavat. Tässä ekokriisin ajassa meidän pitäisi pystyä puhumaan isoista kokonaisuuksista eikä vain käydä turhauttavaa kamppailua erikseen jokaisesta pienestä suojavyöhykkeestä tai vanhan metsän pirstaleesta.

Kajaanin Räntäfestivaaleilla esityksenne yhteydessä puhuttiin oman kotiseudun näyttämöllistämisestä. Mitä esitys kertoo kainuulaisuudesta?

Se piirtää kuvaa Kainuun ”metsämaakunnan” historiasta, metsämyyteistä ja metsäaktivismista sekä antaa tilaa myös niille luonnonmetsille, jotka täällä ovat yhä hakkuu-uhan alla. Samalla mietitään miten muuttuvan maiseman äärellä tulisi olla ja elää. Metsäteollisuus on väistämättä ison murroksen edessä. Esitys ravistelee sitä perinnettä, jonka mukaan pitää nyt toimia näin, koska näin on aina toimittu. Ajattelen myös, että se, mitä teemme juuri nyt Kainuun metsissä, on koko Suomenkin kohtalon kysymys. Kenelle metsä kuuluu? Mikä on valtion vastuu? Miten kansalaisyhteiskunta toimii? Minä uskon, että me kyllä pystymme parempaan, jos niin haluamme.

Esitys vierailee Oulun teatterissa 1.3. ja Helsingin Teatteri Avoimissa ovissa 28.3. Koneen Säätiön Metsän puolella ­hanke on tukenut esitystä. Se tukee myös Voima­lehden metsäjournalismia.

LLI SALON kirjoittama ja Anni Mikkelssonin ohjaama näytelmä Keräilijät sijoittuu syvälle Kainuun korpeen, missä kohtaavat sodan aikaisia joukkohautoja etsivä arkeologi Heini (Karoliina Niskanen), viinaan menevä luontodokumentaristi Ani (Tarja Heinula) ja rajan molemmin puolin elämänsä seikkailut Ludmila (Heidi Syrjäkari).

Samalla kun tarinan yksi taso kuvaa traumasta puhdistautumista, muilla ulottuvuuksillaan se näyttää kuinka historian haamujen ja ajankohtaisen rajajännitteen lomasta alkaa versoa vahvasti paikallisuuteen sidottuja syvästi todentuntuisia elämäntarinoita ja maailmassa olemisen toveruutta. Kaikki tämä tiivistyy etenkin valloittavissa kohtauksissa, joissa kaikessa erilaisuudessaan samanlaiset naiset saunovat, juovat sielunmaljoja ja ryntäävät marjametsään.

Hienon tekstin ja taitavan näyttämöllistämisen kohtaamispisteeseen sijoittuu monella tapaa allegorinen rajavartiolaitoksen palveluksesta eläkkeelle oleva saksanpaimenkoira Ystävä (Mika Silvennoinen). Lähtökohtaisesti koomisen hahmon tärkeä tehtävä on muistuttaa huolehtivan järjestyksen tähdellisyydestä – kuten samalla siitäkin, että elämän yhteinen tarkoitus on lopulta paljon enemmän. / TR

Keräilijät Kajaanin kaupunginteatterissa 5.4.2025 asti

OHJAAJA Meri-Maija Näkki tunnetaan hellän kapinallisista teoksistaan, kuten esimerkiksi Teatteri Telakalla esitettävä Synnytystalkoot, Tampereen linja-autoasemalle korona-aikaan toteutettu Narttu Live (työnimi) ja mynämäkeläisen purkutaloon tehty yhteisötaidenäyttely Mynä­Mynä­Maa (2022).

Kehitysvammaisista teatterinharrastajista sekä Teatteri Telakan ja Tampereen Työväen Teatterin ammattilaisista koostuvan työryhmän Kimppataksin on kirjoittanut Tanjalotta Räikkä yhteisten ideoiden pohjalta. Esityksessä odotetaan taksikyytiä tolpalla, matkustetaan mitä erikoisempiin määränpäihin, purnataan taksiuudistuk-

sesta, järjestetään mielenosoitus ja tuetaan toisiaan onnettomuuden hetkellä. Rentoon yhteisen tilan ideaan sopii se, että rajapinta käsikirjoitetun ja improvisaation välillä elää koko ajan. Samalla kun matkantekoa kehystää Vsevolod Meyerholdin biomekaaniset hahmot mieleen tuova ihmisradio, esitys muistuttaa kaikenlaisten ihmisten oikeudesta saada tilaa niin teatterin näyttämöllä kuin yhteisessä arjessemme. / TR

Kimppataksin esitykset Kumppanuustalo Arttelissa 16.1.2021 asti ja Synnytystalkoon esitykset Teatteri Telakalla 9.1.2025 asti.

Mikael Ahlfors Minna

Pakoon sokeutta ja köyhyyttä

TANSKALAISEN dogmi-elokuvan legendan Lars von Trierin Dancer in the Dark ja australialaissyntyisen kosmopoliitin Baz Luhrmannin Moulin Rouge -elokuvat ovat olennaisia pohjateoksia Helsingin Kaupunginteatterin ja sen suomenruotsalaisen näyttämön Lilla Teaternin musikaaleille. Kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaali on lähellä elokuva-alkuteosta, toisin kuin Lillanin Dancer in the Dark, joka on musiikiltaan ja eritoten pelkistetyltä näyttämökuvaltaan jotain aivan muuta – onneksi – kuin islantilaisen supertähti- Björkin ja Catherine Deneuven tähdittämä pop-tragedia.

Lilla Teaternin sympaattista ja rehellistä Selmaa esittää vahva altto, Lumi Aunio Tarina alkaa yhdysvaltalaiselta tehtaalta, jossa Selma yrittää peräänantamattomasti työskennellä jyskyttävien koneiden äärellä. Nuori nainen suoriutuisi muuten hommista siinä missä muutkin, mutta Selma on lähes sokea.

Mikä pahinta, hänen pojallaan Genellä (Iivari Luomala ja Emil Paloniemi) on sama sokeuttava sairaus. Pojalla olisi mahdollisuus pelastua kalliin leikkauksen ansiosta, jos Selma suinkin saisi säästettyä pienistä tuloistaan rahaa Genen hoitokuluihin.

Kuten yleisö ymmärtää itsensä armottomasti likoon panevan ensemblen ensihenkäyksistä, Selmalle on koituva mutkia matkaan. Vaikka Selma on ihana ja uhrautuva äiti, omahyväiset kanssaeläjät ja köyhyysloukkuun putoamisen uhat eivät tasoita hänen ja hänen poikansa tietä parempaan elämään.

Steppiä ja biittiä

Jakob Höglundin ohjaamassa Dancer in the Darkissa HKT:n kapellimestari Eeva Kon-

Köyhyysloukussa pyristelevät ihmiset tekevät suuria uhrauksia tai hirmutekoja. Musikaaleissa toteutus on sitä radikaalimpi, mitä pienempi näyttämö.

TEKSTI: IIDA SIMES

tun mestaroima bändi on ajan hengen mukaisesti lavalla, mutta olennaista on koko näyttelijäkunnan osallistuminen musiikin tekemiseen. Näyttämön tehdas on kuin valtava biittikone, ja lavasteet muuttuvat hienosti rytmitetyssä esityksessä hikiseksi teollisuusinfernoksi, pienen ihmisen unelmien murskaamista symboloiviksi paukuttimiksi.

Teoksen musiikki, tanskalaisen Marie Højlundin säveltämä kohtalaisen mo-

notoninen pop, voisi olla melodisempaa. Olisi kiva, kun teoksesta jäisi muutama sävelmä mieleen soimaan. Ensemble kykenee hyvään stemmalauluun. Kuitenkin musiikki on tässä teoksessa keskeisesti osa lavastusta, ja se kertoo milloin ollaan tehtaassa, milloin vapaalla tai vankeudessa.

Katsojia rentouttavat Dancer in the Darkin komediaelementit. Selman kummalli-

nen teputtelu paljastuu riemastuttavasti hänen musikaaliharrastuksensa oheistoiminnoksi. Musikaaleja intohimoisesti rakastava Selma, teatterikerhon suurin taiteilija, haluaisi lisätä kerhon ponnistukseen steppinumeroita, mutta Broadwayn kuvastoa omaksunut harrastelijaohjaaja ei yllättäen juuri sitä suostu mahduttamaan mukaan. Teoksen pseudomusikaalinumerot ovat auringonpilkahduksia Selman ja Genen ylle kasaantuvien myrskypilvien välissä. Kaikenkaikkiaan Selman tarina on ravisuttava melodraama, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.

Poppimylly pyörii

Vuonna 1889 avattu Moulin Rouge, punainen mylly, jököttää Pariisin Montmartren Pigallella, kalliilla kadulla, jolla irtolaiset ja prostituoidut eivät ole vilisseet enää vuosikymmeniin. Sata vuotta sitten Montmartrella oli monta tuulimyllyä ja kabareeteatteria, joista kuuluisin oli alkuun Le Chat Noir (1881–1897), musta kissa. Siellä ranskalainen säveltäjä Erik Satie (1866–1925) soitti pianoa ansaitakseen elantonsa. Kun Kissa lopetti, Moulin Rouge nousi ikoniseen asemaansa.

Moulin Rougen teki kuuluisaksi viinistä, naisista ja cancan-tanssista innoitusta ammentanut kuvataiteilija Henri de Toulouse-Lautrec. Hän ikuisti kabareen kauniita mutta uupuneita esiintyjiä ja hörhelöisiä pukuja.

Toulouse-Lautrec (Antti Lang) on yksi Moulin Rougen päähenkilöistä. Sekä hänen että teatterinjohtajan Harold Zidlerin (Risto Kaskilahti) hahmot perustuvat todellisiin henkilöihin. Siihen yhtymäkohdat todellisuuteen loppuvatkin. Surrealistinen komediailotulitus on ratkiriemukas

Henri de Toulouse-Lautrec eli Antti Lang Moulin Rouge! Musikaalissa.

OttoVille Väätäinen

idea vaikka pikkujoulujen revyyaloitukseksi – tai vapun, pyöriihän se ohjelmistossa vielä yli vuoden – mutta arvokkaana esimerkkinä musiikkiteatteritaiteesta sitä on mahdotonta pitää. Näin siitä huolimatta, että HKT:n taiteilijat ja muu esityksessä työskentelevä henkilökunta on huipputaitavaa ja lopputulos on täsmällisen virheetön. Suomen musikaaliskenen mittakaavassa Helsingin Kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaali on kolossaalinen megaesitys.

Juoni on maailmoja syleilevä hömppä, ikään kuin Dumas’n Kamelianainen (oopperana la Bohème) olisi siirtynyt varieteenäyttämölle 150 vuotta myöhemmin sävellettyjen biisien jytkeeseen, sillä musiikki koostuu pelkästään 1980–1990-luvun menestysiskelmistä. Suuret kehut tuotanto ansaitsee siitä, että suurin osa niistä on suomennettu.

Musiikeiltaan hengästyttävän nopeasti etenevän poppikavalkadin pelin henkeen kuuluu antaa elämyksiä kun katsoja tunnistaa, että ”ai tää on tää”, mutta moinen jukeboksitausta kärsii kuitenkin pian inflaation, eli Moulin Rouge! Musikaalin ongelma on sen musiikki.

Joistain kappaleista olisi voinut sovittaa paremman version, kuten Children Of the Revolutionista, jonka kapinahenki hukkuu monimutkaiseen kuorostemmaan. Ja silläkin uhalla, että elokuva on asettanut epäreilun vertailukohdan, Tango Roxanne ei nouse siksi valtavaksi oopperamaiseksi vuorolauluksi kuin mitä se Luhrmannin revityksessä oli ja mitä näyttämölle olisin kaivannut.

Kiusatun piian kosto

Pirkkalasta kotoisin ollut palvelija, Maria Lindell, oivalsi saksalaiselle hienostolle

Jäniksen matkassa

MARJA SALON valloittavan luonnonlapsen elkein esittämä Jänis rikkoo rajan katsomoon jo silloin, kun yleisö on vasta asettumassa paikoilleen. Lavalta puhutaan brechtiläisesti rinnakkain suoraan yleisölle, näyttelijöiden kasvokuvaa heijastetaan seinän kokoisena ja kamera seuraa hahmoja salin ulkopuolellakin. Välillä toisto viedään tappiinsa, mekkala pysähtyy tai chi -harjoituksiin ja livekuva pyörönäyttämöstä saa edustaa erämääjärven väreilevää pintaa.

Kristian Smeds sovitti Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi -romaanin (1975) jo vuonna 2005 virolaisen von Krahl -teatterin kanssa. Sukupuoliroolitus ja satiirinen vinoilu Kekkosen henkilökultille tuntuvat nyt jo hiukan vanhentuneilta, mutta luova

teatteri-ilmaisu sekä pääteema ikääntymiskriisistä ja oravanpyörästä karkaamisesta ovat yhä ehtaa kamaa.

Salon aseistariisuvan Jäniksen ja Tommi Korpelan esittämän jäyhän äijähahmon välinen dialektiikka kantaa esitystä, mutta samalla Heikki Pitkänen, Sari Puumalanen ja Juha Varis täyttävät antaumuksella muut roolit Vatasen puolisosta ja nimismiehestä aina varastelevaan korppiin, mökin seinää hakkaavaan tikkaan ja villapaitaa kutovan metsämansikkaan. Teatterin villi vapaus kulminoituu, kun Jänis haastaa Vatasen uimakilpaan ja esittelee uikkareina kaksi kengurupalloa. Teatteri on leikkiä ja seikkailua. / TR Esitykset Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 6.5.2025 asti

Savolainen mayhem

Ntyöskennellessään, etteivät rikkaat olleet kummoisempia kuin köyhät, pikemminkin vain parempia teeskentelijöitä ja verkostoitujia, jotka mielistelivät toinen toisiaan. Ylhäisen rouvan aiheuttamasta nöyryytyksestä alkoi tämän Minna Craucheriksi (1891–1932) nimensä muuttaneen, kunnianhimoisen ja tunnustusta kaipaavan raivottaren tarina.

Minna Craucher – Musikaali vallasta ja vallattomuudesta on oivaltavaa musiikkiteatteria. Teos varoittaa, että turhautuneet ja kiusatut ihmiset saattavat ryhtyä natsien kaltaisiksi Lapuanliikkeen aktivisteiksi. Aikamme kuva.

Dynaamiseen ensembleen kuuluvat äänen hallinnaltaan vahvimmat laulajat, musikaalien veteraanit Petrus Kähkönen ja Miiko Toiviainen. Toki koko poppoo on loistava, myös Laura Hänninen, Jussi-Pekka Parviainen, Roosa Söderholm ja Robert Kock

Toivottavasti tämä esitys pääsee kiertämään Suomea ja erityisesti Pohjanmaata.

Dancer in the Dark Lilla Teaternissa 31.12.2024 saakka. Ohjaus Jakob Höglund, käsikirjoitus Patrick Ellsworth, sävellys Marie Højlund. Perustuu Lars von Trierin elokuvaan vuodelta 2000.

Moulin Rouge! Musikaali Helsingin Kaupunginteatterissa 31.12.2025 saakka. Ohjaus Anders Albien, käsikirjoitus John Logan. Perustuu Baz Luhrmannin elokuvaan vuodelta 2001.

Minna Craucher – Musikaali vallasta ja vallattomuudesta & Espoon Teatterissa 14.12.2024 saakka. Ohjaus Riikka Oksanen, käsikirjoitus Aino Pennanen ja sävellys Eeva Kontu.

ÄYTTELIJÄ -käsikirjoittaja Jonnakaisa Riston ja ohjaaja-käsikirjoittaja Juuso Timosen perustama Vauriomania-ryhmä jatkaa groteskiin nukketeatteriin erikoistuneen Vaurioteatterin viitoittamalla tiellä. Korhosen muotokuvan (2022) tapaan Haavemaassa nähdään yhdistelmä puolinukkeja, ihmisnäyttelemistä ja esineteatteria. Kaikkien hahmojen ilmentämisestä vastaavat Risto ja käsikirjoitustiimin Paavo Kääriäinen Haavemaassa savolainen kiero pisnesäijä Jouko pyörittää Mäyräveden peräkylällä saluunaansa ja on koukussa pelikone Timoon. Siinä sivussa hän vokottelee karaokea ja ananaslonkeroa rakastavaa perhepäivähoitaja Helviä. Kaiken säätämisen alle uhkaavat jäädä Los Angelesista huijattavaksi saapuvien influenssereiden ohella videoeditoijan urasta tuopin äärellä haaveileva Miku ja kaiken tarkasti muistiin piirtävä Helvin kuusivuotias tytär Maisa.

Joulukuun alussa nähdyn läpimenon perusteella luvassa on jälleen kotikutoisen askarteluestetiikan, villin luovuuden ja ehdan ammattilaisuuden voimin rakennettua komediaa, tragediaa ja emansipaatiota yhdistävää risusavottaa. / TR

Ruma vallesmanni

”

T

UULI SE TAIVUTTI koivun larvan…” Nerokas oululainen Leevi Madetoja (1887–1947) käytti Pohjanmaan kansanlauluja Pohjalaisia -oopperassa. Paavo Westerbergin ohjaama Kansallisoopperan uusin versio Pohjalaiset on uhoa, huumoria ja sydäntäsärkevää paatosta yhdistävä mestariteos. Jälleenrakennuksen ajan perunamaalla, Harrien bisneksen fiftarihenkisen mai-

Esitykset Teatteri Viiruksessa 11.12.2024–18.1.2025 ja myöhemmin kiertueella. noskyltin alla, isäntä Erkki Harri vahtii oikeuteen vietävää vankia, joka on Maija-tyttären kihlattu Antti. Jussi Harri on kuumakalle, joka iloitsee siskonsa tulevasta hääonnesta. Mutta onnen tielle asettuu vallesmanni, joka kansaa halveksivana pikkuhitlerinä haluaa kontrolloida porukkaa väkivallan avulla.

Toisen näytöksen alussa kaikuu naisten hempeä laulu. Teoksen komediaelementit eivät poista rakkauden ja intohimon paloa. Ja kuten siltavouti vallesmannia varoittaa, maalaiset ovat ehkä tyhmiä, mutta silti oikeudenmukaisia.

Etelä-Pohjanmaa on ollut kuuluisa häjyistään, jotka häiriköivät häissä ja rikkoivat yhteiskuntarauhaa. Pohjalaisten diinari-häjyt nahkarotseineen ovat loistavia. Muuten: Pohjanmaa on ilmiselvä Sisilia ja Pohjalaisia kuin Cavalleria Rusticana. / IS

Pohjalaisia Kansallisoopperassa 4.1.2025 saakka.

Ilkka Saastamoinen

Darina Rodionova

Markus Nykänen Anttina ja Johanna Lehesvuori Maijana.

Juuso Timonen Stefan Bremer.

Minna Craucher – Musikaali vallasta ja vallattomuudesta. Petrus Kähkönen Vihtori Kosolana.

Teatterintekemise

Teatterin politiikkaa ­podcastia on julkaistu yli 90 jaksoa. Alla olevat kommentit on kerätty vuoden 2024 aikana julkaistuista jaksoista.

KOONNUT: TUOMAS RANTANEN

”Itse olen kaivanut teatterin kollektiivisutta ylittääkseni omia defenssejäni, itsetuntokysymyksiäni ja epäilyjäni. Teatterin tekemiseen on sisäänkirjoitettu, että tässä ollaan yhdessä arvioimassa mitä merkityksiä ja mahdollisuuksia tässä oikein on tulossa.” Akse Pettersson jaksossa, jossa pohditaan kaiken merkitystä (15.1.)

”Jonkin tutkimuksen mukaan ihmisen uskonnon kyseenalaistaminen voi aiheuttaa hänen aivoissaan samanlaisen kuvotusreaktion kuin jos eteen tuotaisi pilaantunutta ruokaa. Nykyään identiteettien suhteen tapahtuu vähän samaa, mitä vielä sosiaalinen media vahvistaa. Aika paljon tästä purkaantuu jo sillä, että ollaan samassa huoneessa ja hengitetään samaa ilmaa ja päädytään hakemaan sitä, mikä tässä on ikään kuin yhteistä.”

Timo Ruuskanen teatterin parantavasta voimasta jaksossa Tapio Rautavaara ja kahtia jakautunut kansa (19.2.)

”Se on ihan keskeistä, että koko taiteellinen työryhmä – myös äänisuunnittelu, videosuunnittelu ja valot – ovat kaikki koko ajan mukana treeneissä, ja tekijät osallistuvat keskusteluun. Se on taiteen kovaa ydintä, että me kaikki tehdään sitä teosta.”

Juho Mantere jaksossa Q-Teatteri ja 90-luvun laman perintö (26.2.)

”Teatterissa on sellainen vaara joskus, että se lipeää jotenkin sellaiseen paikkaan, joka ei ole jaettu kaikille. Mutta vankiteatterin kohdalla ei ikinä tarvitse kysyä, mikä sen merkitys on.”

Rosa-Maria Perä Porttiteatterin Kuninkaatesitystä käsittelevässä jaksossa (13.6.)

”Päärooli on työnä usein semmoinen prosessi, jossa ei niinkään rakenna tai yritä kontrolloida tai hallita, vaan pikemminkin

sitä yrittää päästää irti omista defensseistä ja niistä asioista, joita näyttämöllä nousee tielle. Siinä sitten koittaa vain olla tilanteessa ja ottaa vastaan sitä energiaa, mikä nousee niistä muista hahmoista ja siitä kauheasta rallista, mikä niillä on päällä.”

Jonna Haartti Kalasatama -näytelmää käsittelevässä jaksossa (4.3.)

”Voi teatterilla vaikuttaa. Siinä tapahtuu sellainen katharsis parhaimmillaan, että se puhdistaa ihmisen mielen niin, että sinne tulee tilaa uusille ajatuksille.”

Martti Suosalo Starman -näytelmää ja luontokatoa käsittelevässä jaksossa (23.9.)

”Kristian Smeds sanoi juuri, että Juha kyllä se on niin, että jos sä kaivat verta nenästä, kyllä sitä sieltä sitten tulee. Noin vain se pääsi siihen ytimeen, että tätä esitystä voi pitää jonkinlaisen verenlaskuna tai kuppauksena, jossa niitä pahimpia paineita on pakko päästellä ulos. Samalla halusimme vähän kokeilla missä erilaisia rajoja on, mitä saa sanoa ja miten. Ja jos joku asia on vaikea sanoittaa, täytyy löytää joku tapa tuoda se esiin. Esimerkiksi on hirvittävän vaikea käsitellä rasismia ilman rasistisia ilmaisuja.”

Juha Mustanoja Laulujoutsen –Katastrofiballadi -esitystä käsitelleessä jaksossa (29.4.)

”Tutkin itse sitä miten roolittaa ihmisiä ilman kompastumista sellaiseen uhrirepresentaatioon, joka nousee esiin usein, kun työryhmässä on muita kuin valkoisia. Ilmeisiä stereotypioita on helppo kitkeä pois, mutta minua kiinnostaa se, mitä silloin tapahtuu, kun globaalin vähemmistön tarina tuodaan täällä näyttämölle.”

Elina Izarra Läkaren -esitykseen ja roolitukseen liittyvää vallankäyttöä pohtivassa jaksossa (8.4.)

Mitro Härkönen

Nauskaa

esanottua stä

”Teatteri on aina ajan ja paikan tässä-ja-nyttilaa, mikä tarkoittaa sitä, että se on myös ihanan vanhanaikaisella tavalla katoavaa. Ja toinen keskeinen ominaisuus on se, että se on äärimmäisen sosiaalista. Sitä se ei ole pelkästään ammattilaisten puolella rampin takana, eikä vain sillä puolella jossa ovat ne ihmiset, jotka ovat siitä maksaneet tietämättä tarkalleen mistä he maksavat, vaan se syntyy vasta siinä hetkessä ja paikassa, kun nämä molemmat tahot ovat samaan aikaan samassa tilassa.”

Markus Leikola Lähinaapuri -näytelmää ja totalitarismia käsittelevässä jaksossa (4.11.)

”Kun esityksessä on sekä kokemusasiantuntijoita että näyttelijöitä, suora todistus on puhuttelevampi kuin näytelty. Alistetun näkökulman tuleminen näyttämölle on myös aina avaus yhteiskunnalliselle keskustelulle, ja sillä voi olla esiintyjille vahva voimauttava vaikutus.”

Jussi Lehtonen Metsäfuriosa -näytelmää ja suomalaista metsäkolonialismia käsittelevässä jaksossa (18.3.)

”Kun tv-sarjoista sanotaan, että ne ovat käsikirjoittajan taidetta ja elokuvat ohjaajan taidetta, teatterissa se muoto on aika pitkälle näyttelijän hallussa. Itse siinä leikkaat omaa työtäsi ja operoit ja teet joka päivä sen kokonaisuuden. Teatterissa toisto on ihan eri työlajinsa kuin kuvauksissa, jossa muutama tunti hinkataan jotain kohtausta.”

Elina Knihtilä muun muassa näyttelijätyön erilaisia vaatimuksia käsittelevässä jaksossa (3.6.)

”Jos tässä jotakin pitäisi laajentaa, niin nimenomaan meidän ymmärrystämme ruumiista ja ruumillisuudesta ja ruumin käsitettä. Se avaa sitten valtavasti uusia mahdollisuuksia olla ja olemiselle. Ja yhdessä olemiselle.”

Esa Kirkkopelto jaksossa, joka käsitteli hänen tanssiteostaan Saatana on kuollut (1.4.)

”Minäkin olen pitkään näitä hommia tehnyt ja edelleen olen aivan peruskysymysten äärillä. Näytelmissä on se, mitä sanotaan ’absoluuttiseksi nykyhetkeksi’, mikä on sen esityksen nykyhetki, joka proosasta puut-

tuu. Tietenkin proosassa on sen fiktion nykyhetki, mutta siellä ei ole sitä reaalimaailman näyttämön nykyhetkeä.”

E. L. Karhu Veljelleni -näytelmää käsittelevässä jaksossa (30.9.)

”Se on usein aika henkilökohtaista, mikä minua kutsuu, kiihottaa tai mikä lähtee viemään. Ehkä mukana voi olla jonkinlainen poliittisuus ja halu tehdä feminististä näyttämöä, vaikuttaa rakenteisiin ja tuoda erilaisia kehoja ja tarinoita näyttämölle. Mutta saman aikaan haluan haistattaa vitut – anteeksi – kaikille ja rakastaa jonkun John Watersin elokuvia ja huonosti näyttelemistä ja typeryyttä, ja sen kanssa piehtarointia.”

Sara Melleri Veljelleni -näytelmää käsittelevässä jaksossa (30.9.)

”Teatteri on siitä kiinnostava taiteenlaji, että siinä ollaan läsnä sukupuolikysymyksen kanssa aina. Ihan sama millaista esitystä olemme tekemässä, joudumme ottamaan jonkinlaisen suhteen sukupuoleen ja sukupuolen representaatioon.”

Rasmus Arikka Tiranan sydän -näytelmää käsittelevässä jaksossa (7.10.)

”Kaikki teokset kantavat jonkinlaista maailmankuvaa, ja olisi virheellistä väittää, että ne olisivat jotenkin arvoneutraaleja. Silti itse mietin paljon kaikkia esteettisiä kysymyksiä ja vaikka sitä, millainen rakenne siinä toimii. Pääasiallinen tarkoitukseni ei ole julistaa, että ’nyt täältä pesee, minä kerron miten kannattaa elää’.”

Saara Turunen romaanejaan ja näytelmiään käsittelevässä jaksossa (6.5.)

”Ajattelimme, että tämän esityksen täytyy rakentua näyttämöltä käsin jumppareiden näkökulmasta niin, että siellä ei voi olla ohjaajaa tai valmentajaa mukana. Esityksen eetos on se, että kun voimistelu on niin virheitä välttelevää ja liikekieleltään fasistista, on hyvä asia, jos dramaturgia on sitä vastaan siinä, että se vuotaa ja siinä on aukkoja.”

Katariina Havukainen Jumppatytöt -näytelmää käsittelevässä jaksossa (11.11.)

Q-Teatterin Uuteen nousuun näytelmässä käytössä oli monipuolinen ilmaisuvälineistö.

Teatterivuosi 2024

Pääteemoina erilaiset kehot, suhde luontoon ja fasismin nousu

TEATTERI ON TAIDETTA , jossa näyttämön ruumiit kohtaavat katsojien kehot samassa jaetussa paikassa ja hetkessä. Kun elämme kehojen erilaisuuden havaitsemisessa herkkää aikaa, tietenkin se näkyy myös teatterissa. Compañía Kaari & Roni Martinin Studio Pasilaan toteuttamassa Veren häät -flamencoesityksessä tanssijoiden ja näyttelijöiden eri-ikäiset ja eri lailla taipuisat kehot ilmensivät sodan väkivallan osumista kaikenlaisiin ruumiisin. Teatteri Telakan Kimppataksissa lavatilaa raivattiin kehitysvammaisille ja Porttiteatteri toi Kuninkaissaan yhteisön keskelle vankien koviakin kokeneet kehot.

Siinä missä Susanna Kuparisen Kansallisteatterille ohjaama Prima Facie osoitti, miten naisen keholle tapahtuu oikeuskäsittelyn valtarakenteissa, Meri-Maija Näykin Synnytystalkoot pohti ilkikurisen kabareen muodossa yhteiskunnallisen reproduktion olemusta. Katariina Havukaisen, Inkeri Hyvösen ja Ella Lahdenmäen Jumppatytöt taas demonstroivat miten tyttöjen liikuntaharrastukseen kätkeytyy kehollisen yhdenmukaistamisen fasismia.

Ryhmäteatterin Tuuve Aron romaaniin perustuvassa Kalasatamassa ikääntymiskriisin äärellä oleva lesbokirjailija selvitteli elämänsä traumoja ja päivitti paikkaansa tämän ajan identiteettipoliittisessa hyrskynmyrskyssä. Pitemmälle non-binäärisyyden puolelle päästiin Turun kaupunginteatteriin tehdyssä Pajtim Statovcin Tiranan sydämen näytelmäversiossa ja Kansallisteatterin E. L. Karhun Veljelleni-romaanin sovituksessa, jossa kertoja jakaantui neljään erilaiseen kehoon.

ELÄINTEN KEHOJEN EMPAATTISTA näyttämöllistämistä tutki Joona Halosen Tanssiteatteri Tsuumille tekemä Suojelija. Samassa hengessä Kristian Smedsin ohjaamassa Jäniksen vuodessa näyttämöllisen kehon saivat jäniksen ohella pääsky, tikka, korppi ja jopa metsämansikka. Juha Kauppisen ja Martti Suosalon Starmanissa roolihenkilöksi pääsee varpunen ja Ellis Saaren ja Anni Mikkelsonin Keräilijöissä entinen rajavartiokoira Ystävä. Ihmisen jalkoihin jäävän luonnon ääniä näyttämölle toi myös Vaara-kollektiivin Kainuun metsäkiistat Ei-inhimillisiin hahmoihin samaistumisen pisimmälle vei tässä asiassa aiemminkin kunnostautunut Esa Kirkkopelto, jonka Zodiakin kanssa tekemässä Saatana on kuollut -tanssiteoksessa subjektin viittaa nostettiin harpun ylle. Ihmisen ja metsän kohtaamisen ajankohtaisuutta kuvasi puolestaan se, että kun Kansallisteatterissa esitettiin suomalais-uruguaylaisena yhteistyöä toteutettua, meikäläisestä metsäkolonialismista kertovaa Metsäfuriosaa, samaan aikaan & Espoon teatterissa vieraili Milo Raun tärkeä dokumenttiteatteriesitys Antigone in Amazon

VUODEN TOINEN TÄRKEÄ ulkomaan vierailu oli Tampereen teatterissa nähty, eurooppalaisen äärioikeistolaisuuden nousua käsitellyt Tiago Rodriguesin Catarina and the Beauty of Killing Fascists. Populistisen uusoikeiston hiukan varhaisempaa syntydynamiikkaa pöyhi puolestaan Pasi Lampelan Helsingin Kaupunginteatteriin ohjaama Jerusalem

Vielä kauempaa historiasta tämän ajan rasistisen öyhytyksen perustuksia etsittiin Juha Mustanojan katastrofiballadi Laulujoutsenessa. Kahtia kuplautuneen kansan yhdistämisen mahdollisuuksia yritti urhoollisesti viitoittaa Timo Ruuskasen Rautavaara, ihminen ja ikoni.

Fasismiin rinnastuvaa Venäjän nykymenoa paikallisti Kansallisteatterin Mansikkapaikka, Lappeenrannan kaupunginteatterin Ennusmerkit ja Markus Leikolan Helsinki 98 -ryhmän kanssa toteuttamassa Lähinaapuri. Venäjän kansallismielistä totalitarismia kuvasi myös Helsinki 98 -ryhmän toinen esitys Sinkkipojat, jossa Svetlana Aleksijevitsin kuvaama Afganistanin sota rinnastui Venäjän hyökkäykseen Ukrainassa. Viimeksi mainitun rinnalla muita tämän vuoden kohokohtia olivat Linda Wallgrenin Kansallisteatteriin sovittama Angels in America ja Juho Mantereen Q-Teatterin ohjaama Uuteen nousuun. Näistä edellinen näytti, että 90-luvun keholliskonservatiiviset asenteet ovat ikävä kyllä jälleen palaamassa keskuuteemme, ja jälkimmäinen teki selväksi, kuinka parasta teatteria syntyy, kun kaikki esittämisen osatekijät puhaltavat sitoutuneesti yhteen hiileen.

TUOMAS RANTANEN Kirjoittaja on Voiman kustantaja ja kulttuuritoimittaja.

MAIJA

MAIJA

VILKKUMAAN

VILKKUMAAN

MUSIKAALI 10.5. SAAKKA Liput 50/48/33 € lippu.fi

MUSIKAALI 10.5. SAAKKA Liput 50/48/33 € lippu.fi

VILKKUMAA - KONTU - RASILA

Kankila & Louhivuori

kaivaa oma hauta suulla

Uusi kotimainen kantaesitys kertoo kulttihahmo Vampiran luoneen amerikansuomalaisen Maila Nurmen tarinan ja kuljettaa sen mukana katsojansa 50-luvun Hollywoodiin loistoon, mutta toisaalta outojen ja ulkopuolisten maailmaan.

KOM-teatterin Vampira yhdistelee iloisesti camp-henkeä ja mustaa huumoria. Se on ylistys mielikuvituksen rikkaudelle, eriskummallisuudelle ja ulkopuolisuudelle.

Rooleissa Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Isla Mustanoja, Alina Tomnikov ja Juho Uusitalo

Niskavuoren Heta

Hella Wuolijoki - Mikko Roiha

KURKKAA KAIKKI KEVÄÄN 2025 ENSI-ILLAT: lahdenkaupunginteatteri.fi

Lundánin näytelmä koskettaa ja puhuttelee ensi-ilta 5.2. FRENCKELL-NÄYTTÄMÖllä

Klemolan komedia teatterimaailmasta frenckell-näyttämöllä

taas – entistäkin hauskempana Ensi-ilta 21.2. frenckell-näyttämöllä

Berliinin parrasvalot

Voima vietti viisi iltaa Manner­Euroopan teatteripääkaupungin rikkaan esitystarjonnan äärellä. Teatterissa aika katoaa, kun kaikki osat soivat yhteen.

TEKSTI: TUOMAS RANTANEN

MAXIM-GORKI-THEATERIN jyhkeän patinoitunut aula alkaa täyttyä berliininkirjavasta taideyleisöstä. Alkamassa on Sibylle Bergin vuonna 2013 kantaesitetyn Es sagt mir nichts, das sogenannte Draußen (Niin kutsuttu ulkona ei sano minulle mitään) -näytelmän uusioversio Sebastian Nüblingin ohjaamana.

Esitys on korostuneen feministinen monologi, jonka esittää muuten tyhjällä päänäyttämöllä neljän naishahmon vuorovedolla pauhaava puhekuoro. Aggressiivisena rap-vuodatuksena kulkevan tekstin päävirtaa pilkkovat puhelimella, tekstareilla ja skypellä ulkomaailmasta tulevat yhteydenotot.

Kyseessä on ehta nykyklassikko.

Tuntuu, että monet katsomosta ovat nähneet esityksen jo aikaisemmin. Näyttelijöiden yhteispelillä syntyy mahtava imu, johon yleisö heittäytyy innokkaasti mukaan. On helppo ymmärtää, miksi kyseessä on ehta nykyklassikko.

Kafkasta Felliniin

Samalla lavalla seuraavan iltana esitetään teatterin taiteellisen johtajan, kroatialaisen Oliver Frljićin versiota Franz Kafkan Oikeusjutusta. Provosoivasta tyylistään tunnetun ohjaajan Liettuan kansallisteatteriin viime vuonna sovittama Muodonmuutos alkoi alastoman naisen huutomonologilla ja päättyi seinälle projisoidulla videokuvalla koppakuoriaisen kuolinkouristuksista.

Siihen nähden meno on nyt sovinnaista. Vallan linnakkeiden, sairaalasänkyjen ja edestakaisin kiikuteltavan oikeuden jumalattaren patsaan varjoissa juoksentelee slapstick-koreografioituja Josef K -hahmoja. Lopulta lavalle kiikutetaan kirjailija Kafka kuulemaan tuomarilta syytöksiä oikeuslaitoksen olemassaolon paljastamisesta. Kaikkiaan esityksestä jää hiukan kyynisen kiteytymätön sivumaku.

Deutsches Theaterin musikaali Das Schiff der Träume perustuu Federico Fellinin elokuvaan Fellinin laiva (1983). Siinä yläluokkainen eliitti matkailee laivalla maailmansodan aattona omassa kuplassaan ymmärtämättä mitään oikean maailman kasvavista jännitteistä.

Ohjaaja Claudia Bauerin sairastumisen takia työhön värvättiin pikaisesti Anna Bergman. Tämä selittänee selittää ainakin osan siitä miksi tyhjän lavan asketismi, suureelliset videoprojisoinnit, surrealistiset puvut ja monet muut osatekijät eivät oikein tunnu löytävän toisiaan. Sen sijaan vaikeampaa on ymmärtää miksi eurooppa-

laisen nykytilanteen kannalta Fellinin dramaattisin käänne eli laivalle pelastettavien pakolaisten kohtalo on rajattu esityksestä pois. Yhteiskunnallisuuden häivyttäminen pakittaa teoksen lähinnä surumieliseksi hukassa olemisen kuvaukseksi.

Brechtistä Lepageen

Voiman testiviikolla Bertolt Brechtin Berliner Ensemble -teatterissa esitettiin perustajansa vähemmän tunnettua näytelmää Mann ist Mann (1926). Siinä lempeä mies huijataan armeijaan, jossa hänestä tulee joukon jatkeena tunteeton tappokone.

Nuoren ohjaaja Max Lindemannin johdolla Ernst Buschin teatterikoululaiset heittäytyvät riemukkaasti tähän likaisen ruskeiden pressujen ja metallisen keittiövaunun hallitsemaan maailmaan. Tärkeänä roolitusratkaisuna naisnäyttelijä (Nele Trebs) esittää höykytettävää miesparkaa. Tämä avaa latua sukupuoliroolien kliseiden irvailulle laajemminkin.

Vaikka toteutus on kiinnostava, esityksen syvemmät teemat jäävät raakileiksi. Tämä palautunee paljolti myös alkutekstin ongelmiin. Brechtin tavoitteena oli tutkia yksilön ja joukkojen suhdetta, mutta sosialismin ja natsismin historiallisissa käänteissä alkuperäinen ajatus hapertui alta. Berliinin teatteriretken viimeinen haaviin tarttunut esitys oli Schaubühnen viisituntinen ennakkoesitys kanadalaisen Robert Lepagen uudesta näytelmästä Glaube, Geld, Krieg und Liebe (Usko, raha, sota ja rakkaus).

Vuoden 1996 Helsingin Juhlavikolle Lepage toi teknologisesti pitkälle viedyn Hamlet­versionsa, jossa hän esitti itse kaikki roolit. Vaikka nyt tarjolla on enemmän perinteistä draamateatteria, video-, valo-, ääni- ja mitä lie tekniikkaa käyttää salissa yli 20 hengen tiimi.

Näyttämöä hallitsevat neljä hypnoottista LED-ruutua, joissa alkuun näkyy neljä pelikorttia. Ne on helppo tulkita viittaavan näytelmän neljään päätarinaan. Edessä olevan yli 80 vuoden ajan kestävän matkan aikana ne muuttuvat milloin kirkkojen, asuntojen ja liikennevälineiden ikkunoiksi, milloin kasinon pelikoneiksi, taidenäyttelyjen teoksiksi ja lento- ja juna-asemien aikataulunäytöiksi.

Tarinassa nähdään nunnaluostariin jätetty tyttövauva, josta aikuisena tulee muotivaikuttaja, nainen joka sortuu peliriippuvuuteensa, Afganistanissa traumatisoitunut sotilas sekä homopari, joka palkkaa sijaissynnyttäjäksi ukrainalaisen perheenäidin. Ja valtavasti muuta.

Tekninen perfektionismi ei yksin selitä esityksen lumovoimaa. Pieteetillä rakennettuja henkilöitä sisäisine ja ulkoisine jännitteineen sekä psykologisesti, yhteiskunnallisesti ja filosofisesti syvällisiä kysymyksiä marssitetaan esiin liukuhihnalta. Silti siirtymät eri teemojen sisällä ja välillä ovat lempeän kauniita ja kiehtovan koukuttavia. On ihmeellistä, miten teatterissa aika katoaa, kun kaikki osat soivat yhteen.

Nykyään myös europarlamentaarikkona vaikuttavan Sibylle Bergin lähettiläät (Maryam Abu Khaled, Yanina Cerón, Aysima Ergün ja Flavia Lefèvre) heittäytyvät kiihkolla ikääntyvän intellektuellin nahkoihin.

jäljillä kulkevassa Das Schiff der Träumen kuvakieli on paikoin näyttävää, mutta ei löydä täysin paikkaansa.

Brecht kirjoitti Mies on mies -näytelmäänsä surrealistisen välinäytöksen, jossa seikkailee elefantin poikanen. Kuvassa oikella näytelmän päähenkilöä Galy Gayta valloittavasti esittävä Nele Trebs.

Valokuva ei tee täyttä oikeutta Robert Lepagen näyttämömagialle. Katsomosta nähtynä esimerkiksi tavallisten tuolien ryhmitystä ja LED-näyttöjen kuvia ja asentoja muuttamalla lentoasema muuttuu portaattomasti sisäkuvaksi lentokoneesta.

Ute Langkafel

Gianmarco

Moritz Haase

Fellinin

Näyttämönä Baltia

PÄIVÄ 1

Klo 18.30 Tallinnalaisen Kanuti Gildi Saalin johtaja Priit päästää minut sivuovesta sisään ja ohjaa keskelle pöhinää. Sveta Grigorvevan cheerleader-showta ja rap-konserttia fuusioivassa Sütijad­esityksessä kapitalismi ja patriarkaatti saavat kyytiä, kun ensemble ryhmittyy kollektiiviseksi klitorikseksi ja julistaa johtajakseen ruukkukasvin.

PÄIVÄ 2

Klo 13.30 Vilnan vanhan kaupungin Arts Printing Housessa alkaa baltialais-pohjoismaisten kulttuurilehtien tapaaminen. Liettuan kirjailijaliiton aktivistit kertovat vapaaehtoistyöstään Ukrainan kirjastojen hyväksi ja kuulemme Valko-Venäjän dissidenttejä.

Klo 19.00 Ryntään kirjakauppias Eurikan ja runoilija Ievan kanssa Vilnius Jazz -festivaaleille Vanhaan Teatteriin (entinen Venäläinen teatteri). Virtuoosimainen naistrio Nout näyttää, miten harppua voi soittaa kuin Lemmy Kilmister ja huilua kuin

Jimi Hendrix. Amirtha Kidambi aloittaa shownsa manifestoimalla ehtaan newyorkilaisvasemmiston tyyliin kapitalismia, kolonialismia ja patriarkaattia vastaan.

PÄIVÄ 3

Klo 10.00 Kulttuurilehtien workshop jatkuu Lukiškės-vankilassa. Nykyisen kulttuurikeskuksen primus motor Martynas esittelee erilaisia harjoitus- ja esiintymistiloja sekä sellejä, joista yhteen suljettu Putinin pahvikuva.

Klo 17.00 Olen teleportannut itseni Riikaan nähdäkseni puolalaisen Lukasz Twarkowskin kehutun Rohtkon . Bussissa viereen istuva lentoemäntä kertoo pitävänsä sitä parhaana näytelmänä ikinä ja yrittävänsä päästä sinne uudestaan.

Klo 18.00 Kävellessäni Dailes-teatteriin piipahdan katsomaan mitä kuuluu rahavaikeuksiselle Kanepesin kulttuurikeskukselle. Baari ainakin toimii, ja illaksi tarjolla olisi sellokonsertti.

KASVIEN ELÄMÄSTÄ 24.1. – 28.2. Hykerryttävän runollinen ja yllättävä, visuaalista ja fyysistä teatteria yhdistävä esitys, jossa kasvit paljastavat KAIKEN!

HAAVEMAA 7. – 16.2. Savolainen meihemi. Teoksessa näyttelevät Paavo Kääriäisen ja Jonnakaisa Riston lisäksi groteskit nukkehahmot Miku, Jouko ja Helvi.

ELÄKÖÖN ELÄIMET! 7. – 30.3. Koko perheen riemuhuuto kaikille ihmeellisille eläimille ja niiden elämälle. tehdasteatteri.fi

19.2.2025

Ohjaus ja sovitus: Esa-Matti Smolander Rooleissa: Hannu-Pekka Björkman, Lotta Kaihua, Elena Leeve ja Miro Lopperi DOSTOJEVSKI – SMOLANDER

TEKSTI: TUOMAS RANTANEN

Klo 19.00 Latvialaistaustaisen kuvataiteilijan Mark Rothkon kautta taiteen ja elämän autenttisuudesta kietova Rohtko­näytelmä (kirjoitettu tarkoituksella väärin) on maineensa veroinen. Kolmetuntisen esityksen aikana näyttämön tapahtumia projisoidaan elokuvana näyttämön päälle samaan tapaan kuin kesällä Tartossa näkemässäni Rahamaassa.

Klo 23.00 Piipahdan paikallisessa Rytmi-baarissa Dzirnavu Iealalla. Ilahdun, kun Rahamaan kirjoittaja Mehis Pihla vastaa viestiini ja kehuu Rohtkoa myöntäen yhteyden.

PÄIVÄ 4

Klo 10.00 Homo Novus -festivaalin taiteellisen johtajan Santan suosituksesta suuntaan Durben poikkitaiteellisille Zemlika-festivaaleille. Festivaalipomo Miks lupaa viestissään, että myös pikavuorot pysähtyvät pyynnöstä tämän Latvian pienimmän kaupungin, Durben, kohdalla.

Klo 13.00 Pääsen bussista ulos vasta 30 kilometriä Durben jälkeen. Vältyn liftaamiselta, kun Santan jostain tavoittamat Alex ja Ieva noukkivat minut kyytiinsä.

Klo 15.00 Siemailemme pelastajieni kanssa paikallista olutta samalla kun Samsara-yhtye coveroi Nirvanaa omenapuiden keskellä.

Klo 17.00 Pikkukaupungin koululla koen riikalaisen Ģertrūdes ielā -teatterin monologiesityksen, jossa puretaan isän kuolemasta johtuvaa lapsuuden traumaa. Seuraamista helpottaa teatterin tuottajan Maijan lähettämä käännös.

Klo 19.15 Kirkossa aloittaa karismaattimen amerikkalainen multitaiteilija JJJJerome, jolle tauot ja hiljaisuus tuntuvat olevan yhtä tärkeitä kuin saksofonin sulosoinnut. Tapahtuman rosteri on muutenkin kunnianhimoinen, ruoka vegaanista ja juomat jännittäviä.

Klo 22.30 Grēcīgie Partizān soittaa omintakeista folkpunkkia. Erityisesti mieleen jää kappale Lielās Cerības (suuret odotukset), jonka sisältöä bändin biisintekijä Pūķis myöhemmin avaa minulle kirjeenvaihdossa.

PÄIVÄ 5

Klo 02.00 Siirryn festivaalibussilla Liepājaan jatkaakseni sieltä aamubussilla kotia kohti. Hipihiljaisessa rantakaupungissa törmään vain kahteen sekakäyttäjään.

Klo 04.00 Nukun koko matkan Riikaan ja Tallinnan bussiin vaihdettuani Pärnuun asti.

Klo 15.00 Tallinnan Kirjailijatalon Pegasuksessa palkitsen itseni kolmen ruokalajin illallisella. Muistan ostaa talon mainiota siemenleipää mukaan.

Klo 17.00 Matkalla satamaan ehdin vielä käydä EKKM:ssa, jossa on edesmenneestä virolaisesta NO99-teatterista tunnetun Ene-Lis Semperin yksityisnäyttely. Erityisesti vaikutun videoinstallaatiosta, jonka uhmakas naishahmo näyttää päivitetyltä viittaukselta Carl Theodor Dreyerin ikoniseen Jean D’Arcin kärsimykseen. Kahvilassa tapaamani tuottaja ei innostu tulkinnastani.

Q-teatteri p. 044 248 7835 (ti–pe klo 11–15)

Baltiassa Ukrainan tilanne näkyy kaikkialla. Tässä kumarrukset Rohtkon jälkeen.

unnelmallinen

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERIN KEVÄÄN OHJELMISTOA

Keräilijät - Uusi kotimainen tragikomedia

ohjaus Anni Mikkelsson

Ruumiilleni - Kantaesitys 1.2.2025

ohjaus Joel Härkönen

Pesismusikaali - Kantaesitys 14.2.2025

Ohjaus Janne Kinnunen

Veljeni Leijonamieli - Fantasiaklassikko, ohjaus Joel Härkönen

Fucking Åmål - Menestyselokuvan näyttämöversio, ohjaus Kiia Laine

Lue lisää, varaa liput: kajaaninteatteri.fi

uusi jakso maanantaisin, Kuunneltavissa yli 90 jaksoa. kuuntele spotifystä tai osoitteesta voima.fi/audio

Ensi-ilta la 23.11.

12 erilaista tarinaa, 12 ennusmerkkiä tulevasta.

Koronan jälkeisestä elämästä kertovat lyhyttarinat heräävät eloon näyttämöllä.

Yhteistyössä:

TUOMAS RANTASEN

TEATTERIN POLITIIKKAA -PODCAST

VAPPUKONSERTTI 30.4.2025 • SAVOY-TEATTERI

Lauluja rauhasta / solidaarisuudesta sekä työstä ja taistelusta!

Monna Kamu / Eero Ojanen / Marko Putkonen

Paleface / Emilia Sisco / Kielo Kärkkäinen

Amalia Martinez / Ari Numminen / Hannu Kella

Tuija Rantalainen / Eeva Koivusalo jne.

LIPUT MYYNTIIN TAMMIKUUSSA!

Ohjaus: Kamran Shahmardan

” N

Takaisin eläinkehoomme

YKYKULTTUURISSA ihmisen aivot joutuvat keskittämään huomion jatkuvasti lähelle. Normaalisti eläimen fokus on koko ympäristössä”, etologi Verna Vilppula sanoo. Eläin kohdistaa huomion yhteen pisteeseen vain uhkaavassa tilanteessa. Siksi tarkentaminen lisää elimistön kortisolia, hormonia, jota erittyy erityisen runsaasti stressitilanteissa.

Hevonen pyrkii pysymään mahdollisimman hissukseen eikä ihmiskorva ei edes havaitse kaikkia hevosen ääniä.

Kohtaan Vilppulan näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä. Olemme tulleet kuulemaan Mia Takulan ja Ellen Virmanin Hevosen silmin -ääniteoksen ensiesitystä. Teoksen ensimmäisessä osassa Vilppula puhuu hevosen aistimaailmasta ja käyttäytymisestä. Toisessa osassa näkövammainen pararatsastaja Marja Mikkola kertoo, miten hän löysi hevosten luo ja kuinka hevosen avulla hän ”sai silmät ja jalat”. Teos luo ihmispuheen, hörähdysten, musiikin, kavioniskujen ja avonaisen dramatur gian kautta auditiivista muotokuvaa he vosesta. Takula ja Virman kuvailevat työ tään lähtökohdiltaan paradoksaaliseksi, koska hevonen on eläin, joka pyrkii pysy mään mahdollisimman hissukseen eikä ih miskorva ei edes havaitse kaikkia hevosen ääniä. Suuri osa hevosten kommunikoin nista tuntuu suorastaan telepaattiselta. Baltic Circle -festivaalin tilaama Hevo sen silmin on osa akustista inklusiivisuut ta esiinnostavaa kansainvälistä Radio That Matters -hanketta. Audioteos asettaa sokean ja näkevän samalle viivalle eikä näkökyky anna etumatkaa teoksen tulkinnalle. Tai oikeastaan emme ole samalla viivalla. Omat aistini ovat rapistuneet lähelle näkemiseen käyttämäni pinnistelyn vuoksi. En todellakaan kuule samalla tavoin kuin ihminen, jolle kuulo on selviytymisen kannalta merkityksellisempi aisti.

Kirjailija ja näytelmäkirjailija Laura Gustafsson pohtii ihmisten taiteen ja filosofian näkökulmia eläimelliseen olevaisuuteemme.

TEKSTI: LAURA GUSTAFSSON

KUVA: TIIU HYYRYLÄINEN

musjärjestelmiä muilta lajeilta on löydetty (enkä ollut ainut!), mutta hänen pohdintansa keskittyivätkin siihen, ovatko jotkut filosofit ajatelleet, että ”eläimillä” yleensäkään voisi olla uskomuksia.

itsetuntemus. Emme ole vain rationaalisia ajatuksia puheeksi tuottavia mieliä. Myös eläinkehollamme on tärkeää tietoa. Sitä ei vain pidetä arvossa, sillä sen sanoittaminen ei aina ole mahdollista.

ja ruumista voi irrottaa toisistaan erillisiksi entiteeteiksi.

VIIKKOA ENNEN HEVOSESITYSTÄ Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran symposiumissa ”Eläimet, etiikka ja teologia” kuuntelin hämmentyneenä Sami Pihlströmin alustusta siitä, miten vain ihmisellä on sielu – luulin otsikkoa ironiaksi – ja eläimet eivät ole kuolevaisia, koska eivät tunne ylihuomisen käsitettä. Odotin Timo Koistisen otsikolta ”Eläinten uskomuksista” kiinnostavaa tietoa, noh, siitä, millaisia usko-

Panu-Matti Pöykkö teki yhteenvedon kriittisessä eläintutkimuksessa usein siteeratun Emmanuel Lévinasin eläinnäkemyksistä: ”emme voi tiemoraalinen status. Pöykön ja Levinasin mielestä emme voi tietää muista eläimistä mitään ja, Ludvig Wittgensteinin sanoin: vaikka leijona puhuisi ihmiskieltä, emme ymmärtäisi. Ja voihan tosiaan olla, ettemme ymmärtäisikään savannilla elävää kissapetoa suurten kulttuurierojen vuoksi. Mutta vaikkapa sikaa voisimme jo ymmärtääkin.

Puheenvuoroissa korostui logoksen merkitys. Logos viittaa yhtälailla puheeseen ja sanaan kuin ajatteluun ja järkeenkin, siis kaikkeen siihen, mitä on pidetty ja pidetään yhä ihmiserityisenä, vaikka etologia eli eläinten käyttäytymiseen keskittyvä biologian tieteenhaara todistaa, että myös muut lajit kommunikoivat, heillä on lauserakenteita ja he käyttävät järkeä.

Silti olennaisempaa kuin muiden eläinten kieliopin vahtaaminen, olisi oman eläimyytemme ymmärtäminen: ihmiseläimen

ANSIOITUNEIDEN TUTKIJOIDEN alustukset kuulostivat auttamattoman vanhanaikaisilta näkökulmilta eläintaiteen ja tutkimuksen piirissä runsaasti viimeisen kymmenen vuoden ajan.

Haastattelin tanssitaiteilija Matilda Aaltosta Eläinoikeusakatemian blogiin hänen ja sosiologi Salla Tuomivaaran What Kind of Animal Are You? -luentoperformanssin takia. Esitys perkaa läntistä pakkomiellettä jakaa olevainen ajatteluun, johon pystyy vain (tietynlainen) ihminen, ja ulottuvuuteen, joka on vähäarvoisempaa. ”Dualistisen ajattelumaailman hylkäämisessä on lopulta kyse siitä, että huomaamme mielellisyytemmekin olevan osa eläimyyttämme. Kaikkia meitä eläimiä yhdistää myös se, että meillä on tietoisuus, mieli”, Aaltonen sanoi.

Tuoreemman lähestymistavan tarjoaa koreografi Joonas Halosen Suojelija, joka lähestyy elollisuutta kehon moninaisten kykyjen kautta. Tanssiteatteri Tsuumin ja Oulun Tanssin Keskus Jojon yhteistuotanto kertoo tuovansa näyttämölle ruumiillista kulttuuria.

Nykytanssille ominainen luonnollinen liike havainnollistaa kauniisti sitä, miten anatomiamme tai liikeratojemme ulottuvuudet eivät ole kovinkaan kaukana muista eläimistä. Suojelijassa ihmisen mahdollisuutta kohdata muita eläimiä tutkitaan kehollisen empatian kokemuksen kautta. Empatia ei vaadi selittämistä, se on intuitiivista ymmärrystä toisen haavoittuvuudesta. Haavoittuvuus ulottuu eläimen koko olemukseen ja muistuttaa, ettei mieltä

SUOJELIJA VEI MINUT pois logoksen alueelHevosen silmin vapautti visuaalisuuden pakkovallasta. Jouduin harjoittamaan itsessäni kohtia, jotka ovat veltostuneet. Sain käsityksen siitä, miten olemassa oleminen koostuu vain pieneltä osin ajattelemisesta. Anna Kontula kirjoittaa tuoreessa esseekirjassaan Kadonneen järjen metsästys siitä, miten todellisella järjellä on hyvin vähän tekemistä sen kanssa, mitä pidetään järkevänä: huomio suunnataan järjettömästi vaikkapa valtionvelkaan, vaikka pitäisi keskittyä koko elonkehää uhkaavan katastrofin torjumiseen.

Ehkä logos on puhtaassa ideamuodossaan jotain täydellisempää kuin edesmenneiden miesfilosofien pähkäilyistä voisi päätellä. Mutta onko meillä lajina pääsyä siihen?

Olen 30 vuotta argumentoinut lajitovereilleni toisenlajisten eläinten kunnioittamisen puolesta. He nyökyttelevät, mutta ostavat kaupasta yhä broileria, lohta ja lehmänmaitoa. Sanat eivät toimi edes yksilöiden välisissä kohtaamisissa – miten siis voisimme järjen avulla vakuuttaa koko kansainvälisen yhteisön ja ennen kaikkea talouselämän siitä, että lyhytnäköisen politiikan ja itsetuhoisen ihmistoiminnan aika on ohi.

Olen 30 vuotta argumentoinut lajitovereilleni toisenlajisten eläinten kunnioittamisen puolesta.

Meidän on saatava jälleen kiinni eläinkehomme tiedosta. Vain siten ymmärrämme paikkamme maailmassa ja voimme toimia sen mukaisesti. Muutoin katoamme ja teemme tilaa paremmin elämään sopeutuville lajeille.

PERUSLIPPU: 41 €,

OPISKELIJAT MATO

PUOLEEN HINTAAN

HKT.FI

PUH. (09) 394 022

LIPPU.FI 0600 900 900 (2€ / MIN+PVM)

JUHO MANTERE HENRI LYYSAARI

MAAILMANLOPUN MUSIKAALIKOMEDIA

HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIN

JA QTEATTERIN YHTEISTUOTANTO

OHJAUS JUHO MANTERE

ENSIILTA 5.2.2025 STUDIO PASILA

Action Hero -kirjoittajan uutuuskomedia

Verot ja kuolema kuvaa ihmiskontaktin katoamista vuonna 2049. Kun verotoimistoon saapuva aktivisti rikkoo koneiden hallitseman arjen, verovirkailijoiden unelmat ja salaisuudet kiihtyvät farssin sfääreihin, jonka panoksena on – ei enempää eikä vähempää kuin ihmiskunnan tulevaisuus.

Liila Jokelinin uutuus jatkaa Action Hero -komedialla alkaneen äärimäisen ja absurdin huumorin linjaa.

Kantaesitys 30.1.2025 Kellariteatterissa

Liput 38-33 €

Teatteria vuoden 2024 kirjoissa

TEKSTI: TUOMAS RANTANEN

Kaikki roolituksesta

Teatteri sodan peilinä

Lukaksen moodilla

RNäyttelijä-käsikirjoittaja Noora Dadu tarjoaa omakohtaisessa esseeteoksessaan konkreettisia tapoja purkaa teatterin tekemisessä näyttelijöihin kohdistuvia esineellistäviä, kolonialisoivia, sukupuolittavia, uhriuttavia ja ylipäänsä vinoon vieviä käytäntöjä niin paneutuvasti ja viisaasti, että kirja kannattaisi sisällyttää kaikkiin teatterialan opetusohjelmiin.

Noora Dadu: Roolitus, 393 sivua, Vastapaino.

Vuoroin vieraissa

Laaja kirjoituskokoelma avaa rautaesiripun pitkäksi aikaa erilleen jakaneiden maiden esittävän taiteen yhdistäviä ja erottavia piirteitä. Samalla esiin nousevat kulttuurisiltaa maiden välille rakentaneet monet toimijat, kuten Hella Wuolijoki, Kristian Smeds ja Sofi Oksanen

Vieraita näyttämöllä – Suomen ja Viron teatteri- ja tanssisuhteet. Toimittanut Hanna Korsberg, Anneli Saro ja Mikko­Olavi Seppälä, SKS, 476 sivua.

Luonnon asialla

Ympäristötoimittaja Juha Kauppisen ja näyttelijäkonkari

Martti Suosalon yhteisestä ideasta syntynyt näytelmä käsittelee ihmisen suhdetta luontokatoon provosoivan kehyskertomuksen ja neljän monologin kautta. Metsätalousmiehen, aktivistin, varpusen ja biologin traagiset puheenvuorot avaavat kirjallisessakin muodossa vaikuttavasti, miten vaikeaa – joskaan ei mahdotonta – meidän on ymmärtää maailmaamme oman näkökulmamme ylittävillä tavoilla.

Juha Kauppinen: Starman, Siltala, 93 sivua.

Äitiyden vaateet

Kulttuurisia rooliodotuksia ja niihin liittyviä valtarakenteita tutkineen Huonetrilogia-näytelmäsarjansa rinnalla Saara Turunen on kirjoittanut neljä autofiktiivistä romaania, joiden punaisena lankana kulkee taiteilijuuden ja arkisten elämänvalintojen välinen jännite. Siinä missä näytelmistä viimeisin eli Järjen hedelmät (2022) pohti naisen lisääntymiseen liittyviä kulttuurisia odotuksia, Hyeenan päivät -romaani etenee askelta pitemmälle äitiyden suuntaan.

Saara Turunen: Hyeenan päivät, Tammi, 281 sivua.

Vaikka sotateemaisen teatteriantologian historiallinen kaari ulottuu sisällissodan jälkeisistä tuoreista tunnoista tämän ajan sotien suodattumiseen näyttämölle, siinä haetaan aiheen hahmottamiseen selkänojaa aina antiikin draamoista asti. Käsitellyksi tulevat muun muassa sisällissotaan liittyvät poliittiset painotukset, väkivallan näyttämöllistämisen vaikeus, Tuntemattoman sotilaan ikonisuus ja ajankohtainen pakolaisuuden näkökulma.

UOTSALAISEN Lukas Moodyssonin vuoden 1998 teinielokuva Fucking Åmål kertoo nörtti Agnesista ja bilettäjä Elinistä, jotka löytävät toisensa pikkukaupungin ahdistavasta kulttuuri-ilmapiiristä huolimatta. Asta Honkamaan sovittamana ja Kia Laineen ohjaamana toteutettu näytelmäversio osoittaa, että teoksen voimauttava sanoma ei ole menettänyt potkuaan.

Esityksen ajankohtaisuutta ei tietenkään vähennä se, miten meillä Suomessa nyt mediakohuillaan vuosien takaisin nuorten seksioppaan käsitteistä ja jopa kansanedustajat lietsovat ennakkoluuloja kaikenlaisia vähemmistöjä vastaan.

Sota näyttämöllä – Esityksiä sodasta suomalaisissa teattereissa 1921–2024, Toimittanut Marja Silde, Rosebud, 237 sivua.

Ollako vai eikö olla

Lajien tasavertaista kohtaamista ja muita representaation ongelmia aiemminkin teoksissaan pohtineen näytelmäkirjailija Pipsa Longan näytelmässä palataan vuoden 1965 kyseenalaiseen kokeeseen, jossa yritettiin opettaa Peteriksi nimetylle pullonokkadelfiinille englantia. Näyttämöllistämistä vielä odottava tragedia tutkii, miksi Peter ajautuu itsemurhaan ja mitä muutakin meni pieleen. T/U/A-kustannushankkeen muita tämän vuoden teoksia ovat Sulkapallo­ooppera ja muita librettoja -antologia sekä

Anne Naukkarisen toimittama kirjoitettujen koreografi oiden kokoelma A Book of Dances

Pipsa Lonka: Peter asui Talossa – Delfiini pisteestä pisteeseen, Teatterin Uusi Alku ­kirjasto, 71 sivua.

Lisää representaation jännitteitä Pajtim Statovcin Finlandia-palkitussa romaanissa kirjailijapäähenkilö palaa Suomesta lapsuutensa Kosovoon ja siellä kokemiinsa traumaattisiin perhemuistoihin. Statovcin teosten etnisten, sukupuolisten ja seksuaalisten identiteettijännitteiden äärellä elävät ihmishahmot ja allegoriset eläinhahmot ovat tarjonneet rikasta materiaalia teatterisovituksiin. Kissani Jugoslaviaa esitettiin Kansallisteatterissa vuonna 2018 ja Vaasan kaupunginteatterissa 2020, Bollaa Helsingin Kaupunginteatterissa 2021 ja Tiranan sydäntä Turun kaupunginteatterissa vuonna 2024. Lehmä synnyttää yöllä nähdään Kansallisteatterissa vuoden 2027 syyskaudella Linda Wallgrenin ohjaamana.

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä, Otava, 279 sivua.

Dynaamisesti paketoitu näytelmä hyödyntää taiten tarinan komediallisia ja traagisia ulottuvuuksia. Vera Veiskola Agnesin roolissa ja Milla Kuikka Elinin roolissa tavoittavat hahmojen sisäiset kamppailut todentuntuisella tavalla. Koko muu ensemble ( Satu Turunen, Jose Viitala, Hellin Karoliina Saastamoinen ja Jalmari Pajunen) löytävät myös sivuhenkilöihinsä riipaisevan tunnistettavia inhimillisiä sävyjä.

Esitykset Kajaanin kaupunginteatterissa 22.4. asti. Se kuuluu myös alueteatterin kiertueohjelmistoon.

Free Palestine!

VIIKSI-INSTITUUTIN avoimien ovien päivän alussa juontaja (Noora Dadu) haastattelee tohtori Hardenia (Joanna Haartti) ja sitten kuullaan luento metodeista ja kenttätutkimuksista havainollisten piirroskuvien saattelemana. Muut viiksekkäät viisaat (Hanna Raiskinmäki, Anna Haatsalo, Niina Hoisasluoma ja Niina Sillanpää) nyökyttelevät.

Teatteri Takomossa on jo pidempään tutkittu esittämisen ja elämän olemusta peräseinään asti. Parantaja ja sitä edeltäneet Viiksi­insituutti ja Umstülpung ovat tässä sarjassa äärimmäisestä päästä. Kun trilogian ensimmäisessä osassa paikallistettiin haavaa, toisessa käännettiin haavainen sisäisyys maisemaksi ja nyt on tarkoitus löytää parantava spiraali.

Luennoinnin ohella löydetään pimeässä piilotteleva pahuus itsestä, etsitään videolla luolaa, joka onkin portti sekä kuunnellaan retkiolosuhteissa Pessi ja Illuusia -sa-

tukirjaa ja palestiinalaista runoutta. Rajapinnat patriarkkaalisen pönötyksen parodioinnin ja aidon oppimisen, käsikirjoitetun ja improvisoidun sekä taiteellisen ja poliitisen välillä ovat iloisen hyllerisbylleris. Kysymys parantumisesta määrittyy ensisijassa poliittiseksi: sisäiseen tutkiskeluun ei ole aikaa, koska Palestiinan kansanmurha on pysäytettävä ensin. / TR Parantajan esitykset Teatteri Takomossa päättyivät 13.12.

WAUHAUS on hyvin erilaisista teoksistaan tunnettu monitaiteinen kollektiivi. Suurenmoisessa sotkussa yleisölle tarjottiin kaivinkonebalettia maastoretkellä, Kansallisteatterin Sapiensissa ihmisiä esittivät naamiohahmot ja yhä kiertävässä The Companinionissa yksi katsoja kerrallaan saa tehdä tuttavuutta robottikoiran kanssa. Reneissance on tavanomaisempi tanssiteos esitystaiteellisilla kierteillä. Sen nimi viittaa enemmän ajattomaan uudelleen syntyiseen kuin tiettyyn historialliseen ajanjaksoon. Esitys on surrealistisena hehkuneisiin ennakkokuviin verrattuna lavasteiltaan ja puvustukseltaan yllättävän askeettinen.

Sen viisi tanssijaa tuntuvat ensin etsivät yhdessä ja erikseen omaa suhdettaan ruumiiseensa. Esityksen käännekohdassa yksi esiintyjistä varustautuu kahdeksalla rinnalla, joiden eritteet ensin ravitsevat muita ja lopulta suihkulähteenä tarjoavat heille vapauttavan puhdistuksen. Elämän ja kuoleman kierron kuvauksen alta huokuu Rooman rappio ja kulttuurisen kannibalismin rujo läsnäolo.

Esitykset Tanssin talossa päättyivät 14.12. Teos jatkaa kiertueohjelmistossa. Pipsa Longan ja Wauhausin Neljän päivän läheisyys palaa & Espoon teatterin ohjelmistoon 17.–29.1.2025.

Anna Antsalo Minna Hyvönen

Kevätkauden ensi-iltoja

Taiteilijaryhmä Compañía Kaari & Roni Martin toteuttama kansainvälinen taidefestivaali on sekoitus nykyflamencoa, eläviä legendoja ja nuoria taiteilijoita. Se tarjoaa muun muassa avantgardistisen maailmantähti Israel Galvánin ja Mieskuoro Huutajien yhteisen pienoisteoksen Screaming Duende sekä

22.1. Niskavuoren Heta, Lahden kaupunginteatteri Mikko Roihan sovittama ja ohjaama Hella Wuolijoen feministinen ja luokkatiedostava melodraama kertoo rengille naitetusta suuren suvun vanhimmasta tyttärestä, joka näyttää kaapin paikan koko kylälle mutta joutuu suremaan sitä, miten tuli kohdelleeksi miestään aliarvostavasti.

30.1. Verot ja kuolema, Tampereen Työväenteatteri Parin vuoden takaisen Action Heron absurdin satiirin linjoilla jatkavassa Liila Jokelinin uudessa näytelmässä vuoden 2049 täyskoneistetun verotoimiston rauha rikkoutuu, kun kontaktiaktivisti Onni ryhtyy vaatimaan vanhanaikaista asiakaspalvelua.

5.2. Uusi Eden, Helsingin Kaupunginteatteri, Pasilan näyttämö Yhteistyössä Q-Teatterin kanssa tehtävässä ja Juho Mantereen kirjoittamassa ja ohjaamassa musikaalissa globaalin ydinsodan keskellä sattuman oikusta säästynyt teatteriryhmä aloittaa uuden elämän rakennusprojektin.

5.2. Rouva C, Kuopion kaupunginteatteri Minna Rytisalon romaaniin perustuva ja Kiia Laineen ohjaama näytelmä käy läpi Minna Canthin elämänkaaren nuoresta tyttärestä opiskelijaksi, ystäväksi, vaimoksi, äidiksi ja kirjailijaksi.

5.2. Aina joku eksyy, Tampereen Teatteri, Frenckell Reko Lundánin 1998 kantaesitetty riipaiseva yhden perheen tragikoominen kasvutarina palaa tällä kertaa näyttämölle Jaakko Kiljusen ohjaamana.

6.2. Sinun, Margot, Helsingin Kaupunginteatteri

Meri Valkaman palkittuun esi-

Carmen Linaresin tulkitsemana uusina sovituksina Federico Garcia Lorcan vuoden 1931 flamencorunot, joiden juuret ovat syvällä Andalusian romani-, juutalais- ja arabikulttuurissa.

22.–26.4. Helsinki Flamenco Biennal, Tanssin talo

Osana 31.1–8.2. järjestettävää

Sivuaskel-festivaalia nähdään Yinka Esi Gravesin kokeellinen flamencoesitys, jossa hän ilmentää taustaansa liittyviä representaation kysymyksiä yhdistelemällä tanssia, livemusiikkia, tekstiä ja livevideota ghanalaisen Concert Party -teatteriperinteen hengessä. 31.1.

The Disappearing Act, Tanssin talo

koisromaaniin perustuva ja Riikka Oksasen ohjaama psykologinen näytelmä kertoo naisesta, joka yrittää selvittää lapsuutensa aikaisen DDR:n salaisuuksia.

8.2. Se saattaa olla ihminen, Ryhmäteatteri

Marjo Niemen kirjoittama ja Anna Jaanisoon ohjaama näytelmä tutkii puhetatterin ja elävän musiikin keinoin luokkanousua, ajan syklisyyttä ja ihmisen muistia.

12.2. Vampira, KOM-teatteri

Susanna Airaksisen ja Rosa-Maria Perän kirjoittama ja edellisen ohjaama kotimainen kantaesitys kertoo 1950-luvun kulttihahmo Vampiran luoneen amerikansuomalaisen Maila Nurmen tarinan.

12.2. Oppitunteja eläville, Kansallisteatterin Pieni näyttämö Absurdista eksistentialismistaan tunnetun Akse Petterssonin uusi näytelmä kertoo – tai on kerto-

vinaan – Suomen valtion 1970-luvulla perustamasta salaisen tutkimuslaitoksesta, jonka tarkoituksena oli valmistella kansaa tulevaisuuden mullistuksia varten.

13.2. Jumalat, Kansallisteatterin Suuri näyttämö Näytelmäkirjailija Jussi Moilan ja ohjaaja Juhana von Baghin kreikkalaisiin myytteihin sukeltava karnevalistinen komedia kertoo suomalaisen teatterin rahoitusvaikeuksista ja sisältöään etsivästä eurooppalaisesta identiteetistä.

18.2. Jäähyväiset eläimille, Kansallisteatterin Omapohja Antoine Jaccoudin kirjoittama ja näyttelijä Marja Salon toteuttama surumielisen hauska monologinäytelmä eläinten ja ihmisten suhteesta on yritys puhua tehty tekemättömäksi.

25.2. Under Attack, Svenska Teatern Erityisesti yläkouluikäisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnattu Veera Tyhtilän kirjoittama ja Lidia Bäckin ohjaama esitys tutkii pelimaailman dramaturgiaa hyödyntäen yhteiskunnan turvallisuuteen, etiikkaan ja puolueita ylittävään yhteistyöhön liittyviä jännitteitä.

26.2. Lika, Teatteri Telakka Uimahallin siivoojasta kertova Antti Mankosen ja Jukka Toivosen näyttämötaideteos käsittelee yksilön kamppailua osattomuuden, näkymättömyydentunteen ja oikeudenmukaisuusvaateiden ristiaallokoissa yhdistäen psykologista jännitystä mustan huumorin sävyttämään kauhuun.

28.2. Diptyk, Teatteri Viirus Minna Lundin kaksiosainen intiimi ja banaali montaasi kohdistaa katseensa länsimaiseen käsitykseen kuolemasta.

7.3. Pyörre, KokoTeatteri Ruotsin merkittävimpiin nykykirjailijoihin lukeutuvan Sara Stridsbergin kirjoittamassa ja Helena Kallion ohjaamassa näytelmässä väkivaltaisen kuoleman kokenut Kristina (Fanni Noroila)

katselee elämäänsä yliajallisesta lintuperspektiivistä.

Poliittisesti provosoivista esityksistään tunnetun tanskalaisen Tue Bierngin ja eteläafrikkalaisen Nhlanhla Mahlangun ohjaamassa esityksessä eteläafrikkalaiset esiintyjät tarkastelevat aikaa, jolloin 35 miljoonaa nälkäistä ja köyhää eurooppalaista pakeni Atlantin yli villiin länteen.

27.3. Dark Noon, & Espoon teatteri

7.3. Eläköön eläimet!, Tehdas Teatteri Pia Kaleniuksen ja Nanna Mäkisen koko perheen nukketeatteriesitys yhdistää viattoman villisti taidetta ja tiedettä manifestoiden samalla vastaansanomattomasti, kuinka ihminenkin on eläin.

7.3. Puoliaika – Viittä vaille suomalainen, Turun kaupunginteatterin Pieni näyttämö 24 vuotta sitten turkulaistuneen Ishmael Falken omakohtainen monologiesitys kansallisidentiteettien solmukohdassa on villi ja juhlava teos kadonneesta henkilötunnuskaimasta, Jeesuksesta naapurin Pekkana, Kekkosesta ilmestyksenä ja siitä miten mamu kantaa oman siniristinsä.

19.3. Sininen uni – Piinkova roadtrip Lahesta Huippuvuorille, Teatteri Vanha Juko Yhteistyössä Teatterikorkeakoulun kanssa tehdyssä, Miika Karvasen kirjoittamassa ja ohjaamassa ja ainakin kuvauksesta päätelleen hyvin eksistentiaalis-eksent-

Todellisuuden tutkimuskeskuksen ja Taidetta sateenkaarisenioreille -hankkeen M/S Baltic Queers – Kokemuksia sateenkaarisiirtolaisuudesta -näyttelyn yhteyteen toteuttamassa tapahtumassa jalat saa vipattamaan kansainvälinen drag king -poikabändisensaatio Out of Sync sekä Pete ja pojat: Toivebiisidisko

14.2. Ystävänpäivän tanssit, Helsingin kaupunginmuseo

risessä seikkailussa viedään piilaakson mahtidisketiä viruksineen läpi 1990-luvun läänien ja puhelinkoppien Suomen.

28.3. Eläinten vallankumous, Kansallisooppera Alexander Raskatovin säveltämä ja osaksi George Orwellin satiirisen klassikkoteoksen pohjalta libretoimassa tarinassa vallankumous syö lapsensa ja muuttuu totalitarismiksi. Saman romaanin draamaversio on esillä 15.1. alkaen Kansallisteatterissa Michael Baranin ohjaamana.

2.4.–13.4. Pilvien paino, Tampereen Työväen Teatteri Näyttämölle palaava Mila Nirhamon kirjoittama ja ohjaama ja yhdessä Perrine Ferrafiatin esittämä nukketeatteriesitys kertoo Irène Nèmirovskyn ja Elvi Sinervon elämäntarinoiden kautta kirjallisuuden ja äitiyden yhdistämisen vaikeudesta yhteiskunnallisten myllerrysten keskellä.

Eija Haukka

Jiri Halttunen / kuvanmuokkaus

Pasi Lampelan kirjoittama ja ohjaama nyrkkeilijä Tarmo Uusivirran henkilökuva on tiivis draama omanarvontunnosta ja sen menettämisestä, sankaruuden hinnasta ja rakkauden mahdollisuudesta.

22.1. Mestari, Jyväskylän kaupunginteatteri

4.4. Kasvihuone joka romahti, Turun Kaupunginteatterin Sopukka Komedian ja painajaisen rajamaastossa liikkuva Siiri Ervastin ohjaama esitys etäännyttää hoiva-alan ajankohtaisen kriisin laitosympäristöstä kasvihuoneeseen.

4.4. Nälkävuosi, Oulun teatteri Aki Ollikaisen romaanista Oxi Koskelaisen ohjaamassa ja sovittamassa dystopiassa Suomi ajautuu kansalliseen vesikriisiin ja nälänhätään. Samalla yhteiskunta jakaantuu entistä enemmän voittajiin ja häviäjiin.

Päivitettyjä tietoja kevään ensiilloista kannattaa seurata omien suosikkiteattereiden nettisivuilta.

Sören Meisner

Luis Castilla

Emilia Annala

VOIMAKAUPPA 

UTELIAAN, AKTIIVISEN

JA OPPIMISHALUISEN KAUPPA

Tilaukset: kauppa.voima.fi & tilaukset@voima.fi

2990 €

+

SOLIDAARISUUS KALENTERI 2025

Teppo Eskelinen & Matti Ylönen (toim.)

TYHMENEVÄ DEMOKRATIA?

Kriittisen tiedontuotannon tila Suomessa

Omaehtoisen ja kriittisen tiedontuotannon tila on rapistunut kiihtyvällä vauhdilla. Suomi tyhmenee samalla, kun demokratian perusinstituutioiden häiriöiden – tai jopa järkkymisen – riskit kasvavat. Yhteiskuntatutkijoiden Teppo Eskelisen ja Matti Ylösen kuratoima teos analysoi tutkimusta, tiedeviestintää, mediaa ja sen murrosta, valtion tutkimuslaitoksia ja kansalaisjärjestöjä.

Naomi Klein

KAKSOISOLENTO

Naomi Kleinin Kaksoisolento -kirja kysyy miksi järkevätkin ihmiset sekoavat ja alkavat uskoa valheisiin? Mitä meille on tapahtumassa? Tässä teoksessa Klein kääntää katseensa salaliittoajattelun ja poliittisen vastakkainasettelun kärjistymiseen. Aikamme taloudellisten ja poliittisten kriisien keskellä kahtiajako kiihtyy nopeasti ja sitä ruokitaan ylimmältä poliittiselta taholta.

VOIMAPIPO

Suojaudu pakkasilta ja tilaa pränikkä Voima-pipo. Saatavana mustana ja ruskeana.

Melanie Joy

MIKSI RAKASTAMME KOIRIA, SYÖMME SIKOJA JA PUKEUDUMME LEHMIIN

2990 €

Solidaarisuuskalenteri on aktiivisen, inhimillisen ja huumorintajuisen ihmiseläimen vakiovaruste. Latauksetta toimivan käyttöliittymän suosiota riittää ja riittää – kuin aikaa! ”Solikan” ytimessä ovat ajatuksia, toivoa ja naurua herättävät sitaatit ja tietoiskut ja Rosa Liksomin loihtimat värikkäät kannet.

12 €

Tohtori Melanie Joy on Harvardin yliopistosta valmistunut psykologi, tunnustettu puhuja ja kirjailija, joka käsittelee kirjassaan eläinten hyväksikäyttöä ohjaavaa ajattelua ja sen vaikutusta yhteiskuntaan. Teos tarjoaa kattavan katsauksen karnismiin – uskomusjärjestelmään, joka vaikuttaa useimpien ihmisten toimintaan. Karnismin tunnistaminen ja kyseenalaistaminen auttaa meitä kaikkia tekemään vastuullisia, kestäviä ja oikeudenmukaisia valintoja.

2190 €

9 numeroa

VOIMAN VUOSITILAUS

Tilaamalla lehden olet ensimmäisten lukijoiden joukossa. Samalla tuet riippumatonta journalismia ja Voiman ilmestymistä jatkossakin.