Voiman Teatteriliite – Joulukuu 2022 - kevät 2023

Joulukuu 2022 – kevät 2023

Sinikka Sokka

toimeliaana taiteiden äärellä

Teatteria kautta maan

Yhteiskuntaa, sotaa ja rauhaa, glitteriä suurten joukkojen tanssissa

PÄÄKIRJOITUS

Sisällys

J Sinikka Sokka luo tähtiloistoaan Tampereen Teatterin Anastasia-musikaaliin.

Sinem Kayacan

4

6 Kolttasaamelaisen Pauliina Feodoroffin Matriarkka saapui Tanssin taloon samaan aikaan kun eduskunnassa käytiin repivää köydenvetoa saamelaiskäräjälaista.

Mikko Kelloniemi

Pavel Semtšenko on Venäjältä paenneita teatterintekijöitä, kuten Anis Kronidova, Mihail Durnenkov ja Ksenija Peretruhina.

Artists at Risk

9

Tuntematon sotilas nähdään Teatteri Vanhassa Jukossa Q-teatterin taiteellisena johtajana aloittavan Juho Mantereen sovituksena.

Aleksandra Aksenova

Sofiya Pikunova

Essee: elokuvaohjaaja ja entinen teatteri­ tuottaja Hannaleena Hauru kysyy keitä hyödyttää taide­­­ apurahojen myöntäjien anonymiteetti.

nen kaikkea viihtymään.

Kun arki on harmaata, kun huolet painavat niin, että ne melkein salpaavat hengen, kun kiire ja stressi puristavat päätä kuin piikikäs vanne, silloin viihtymistä kaipaavasta porukasta on kiva mennä teatteriin: arki unohtuu, kimallus tuo iloa ja kivat laulut vievät huolet pois.

Se heille sallittakoon. Minä en kuulu tuollaisiin ihmisiin.

Minunkin arkeni on usein harmaata, huolet painavat niin, että ne salpaavat henkeäni ja lähes päivittäin kiire ja stressi puristavat päätäni kuin piikikäs vanne – eli silloin minusta on kiva mennä katsomaan jotain erityisen vakavaa ja ravistelevaa. Ehkä jotain aika surullistakin. ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!”, sanoi Minna Canth, kulttuurin ja sivistyksen suurnainen. Tulkitsen Canthin tarkoittavan samantapaista, mitä Angelica Schylerin hahmo laulaa tämän hetken kuumimmassa Broadwayn musikaalissa, Hamiltonissa: ”I’m loo­ king for a mind at work!”, ”etsin ahkeraa sielua”. Schyler ja Alexander Hamilton eivät tyydy liian helppoon elämään, he tarvitsevat vallankumousta ja uudistuksia ja he haluavat olla tapahtumien keskipisteessä.

Oli kyseessä viihde tai vakava ravistelu, teatterissa kaikki katsojat pääsevät tapahtumien keskipisteeseen. Kaikki kuulevat, kun taiteilijat nousevat kapinaan ­Momentum 1900 -musikaalissa, ja yli 900 ihmistä, piippu­ hyllykin, pääsee ajamaan kengurun yli Priscillan bussilla Australian takamailla.

MUISTUTTAAKO Alexander

10

19

OTKUT MENEVÄT TEATTERIIN en-

Ekdahlin, ­ hjaaja ja käsikirjoittaja Ingmar Berg­manin o alter egon, hirveä isäpuoli totalitaristisen valtion diktaattoria?

Ei, Bergmanin mielessä ei voinut kajastaa Vladimir Putin, kun hän kirjoitti Fannya ja Alexanderia 1970-luvulla. Mutta taide onkin suurempaa kuin sen tekijän näkemys.

Taide saa uusia merkityksiä itse kunkin katsojan mielessä. Näinä aikoina, kun naapuri­ maamme käy suurta hyökkäyssotaa ja on luisunut lähes totalitarismiin, merkkejä tosi­ elämän taisteluista, sorrosta ja toisin­ ajattelijoista näkee monilla näyttämöillä, pahassa ja hyvässä.

Idiootin Myškinin pyyteettömän kauniita ajatuksia soisi olevan monilla ihmisillä – mutta toivoisi heillä olevan käytännön järkeä enemmän kuin Myškinillä.

Ja mitä kaikkea Broadwayn legenda ­Terence McNally Anastasian libretolla tarkoittikaan ja mitä Stephen Flaherty on sävellyksellään halunnutkaan tuoda esiin, kylmän sodan julmuutta tai Neuvostoliiton

Nauska

Heikki Järvinen

Tervetuloa keskipisteeseen

rajua väkivaltaa, Anastasiassa voi itse kukin kuulla oman sydämensä pakahtumista heijastavia sanoja.

Anastasian voi toki mennä katsomaan vain siksi, että kaipaa omaa isoäitiään tai haluaa nähdä upeaa pukuloistoa. Mutta kun näyttämöllä köyhät, ahdistuneet neuvostoliittolaiset huokaavat kotimaansa puolesta moniäänisesti laulaen ”Ain rukouksiin maani jää”, musiikissa soi mistä tahansa lähteneiden, kaukana kodistaan vaeltavien pakolaisten tuska. Tuolla hetkellä teos muuttuu repiväksi kannanotoksi väkivaltaa pakenevien puolesta, ja se soi juuri tässä ajassa.

TÄMÄ ON VOIMAN Teatteriliite, josta on ilmei-

sesti tullut vankka perinne, koska tämä on jo toinen laatuaan. Vuosi sitten ala ei ollut vielä oikein toipunut koronakatastrofista, ja oli liikuttavaa, miten iloisena mutta hapuilevasti paikalle saapui yleisöä laajoin turvavälein ja maskit kasvoillaan.

Juuri nyt ei ole suuria lääketieteellisiä esteitä saapua teatteriin, joten menehän paikan päälle.

Kenelle soivat nuo kolme soittoa teatterin yleisötiloissa, kenen takia kapellimestari kohottaa tahtipuikkonsa? Kenen reaktiota tähtinäyttelijä ja sivuosan ensikertalainen jännittävät?

Soitot ovat sinulle. Sinun takiasi musisoidaan, ja sinua kaikki jännittävät. Sinun aplodisi antavat mitä suurimman palkinnon.

IIDA SIMES

Kirjoittaja on Voiman toimittaja.

Voiman Teatteriliite on teatterin erikoislehti, joka ilmestyy Voiman välissä.

20 Ohjaaja Esa Leskinen puntaroi Kansallisteatterin Ensimmäisen tasavalta -juhlanäytelmän kautta demokratian perusteita ja ääriliikkeiden uhkaa.

Päätoimittaja Iida Simes. Toimituskuntaan kuuluvat Aleksandra Aksenova, Tuomas Rantanen ja AD Antti Kukkonen. Liitteessä on avustanut myös Hannaleena Hauru. Kannen ja Sinikka Sokan haastattelun kuvasi Nauska.

Painos 60 000. Painopaikka Sanoma Manu, Tampere. ”Joka tuomitsee teatterin, on maansa vihollinen.” – Voltaire

Mika Kukkonen

| TEATTERI • 3

Kid Kokko ja T/U/Ateosten graafinen suunnittelija Arja Karhumaa esittelevät edellisen kirjoittamaa teosta.

Teatteria ja esitystaidetta kirjan kansiin

T

EATTERIN uusi alkukir-

jasto on teatterikriitikko Maria Säkön ja kulttuuri­ tuottaja Heidi Backströmin tänä vuonna käynnistämä kustannushanke, joka julkaisee ”ainakin esitystekstejä, uusia muotoja hakevia näytelmiä, koreografia­ notaatioita sekä teatteriesseistiikkaa Suomesta ja maailmalta.”

Lokakuussa päivänvalon näh­nyt T/U/A:n esikoisteos käsit-

tää Noora Dadun vuosina 2015 ja 2016 ensi-iltaan tulleet monologiesitykset Minun Palestiinani ja Fail. Muita tämän syksyn julkaisuja ovat Kid Kokon tekstikonsertti Katoaminen – Passio / Dis­ appearing – A Passion ja Hanna Helavuoren Tuntoisia ruumiita -essee­kokelma.

www.tuakirjasto.fi

Oulun teatteri etsii esityksiä moninaisuudesta

Poliittinen laulu palasi KOM:iin

L

OKAKUUN LOPUSSA

Yhtyeen musiikki liikkuu luontevasti läpi eri tyylilajien.

Sanoituksissa kuljetaan muun muassa ekokriisin, posthumanististen luontokokemusten, anti­finanssikapitalismin ja hiuksensa rakkaudessa sotkeneiden pariin. ”Biisien sanat ovat syntyneet tästä historiallisesta näyttämöstä jolla nyt elämme. Ajankohtaisista polttavista kysymyksistä ja ikuisuuskysymyksistä”, kertoo ­Liksom.

Julkistamisen paikka oli sopivasti valittu, sillä vuonna 1971 perustettu KOM tunnetaan 1970-luvun poliittisen laululiikkeen merkittävänä toimijana.

Liksom myöntää, ettei näyttämöä valittu vain aulatilan toimivuuden takia. ”KOM on aina näyttänyt tietä eteenpäin eli ollut uuden ja tulevan äärellä. KOM on minulle teatteri­koti.”

Lullabies for the Weary -pedagogi Mercedes Balarezo sekä liike- ja esitystaiteilija Anna Olkinuora.

www.teatteri.ouka.fi Vuoden 2023 hakuaika päättyy 31.12.2022.

Leena Koskela

KOM-teatterin Aulanäyttämöllä kuultiin uutta yhteiskunnallista laulua, kun Liksom Lux esiintyi siellä esikoisalbuminsa julkaisukeikalla. ­Yhtyeen laululyyrikko on kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksom.

Levyn kappaleet ovat säveltäneet muusikko Eeva Koivusalo ja taiteilijanimeä Liisa Lux käyttävä Taideyliopiston professori Anita Seppä.

Harsha Chawhan

O

ULUN TEATTERI tarjoaa Vinttikamari-näyttämönsä ihmis- ja maailmankuvaa laajentaville projekteille. Tilaa voivat hakea kaikki vapaan kentän tekijät, tekijäryhmät ja organisaatiot. Esityksille ei aseteta taloudellisia tavoitteita. Valinnat toteutettavista esityksistä tekee taiteellisen johtajan Alma Lehmuskallion johtama työryhmä.

Moninaisuuden näyttämön ensimmäinen teos oli elokuussa 2022 esitetty Lullabies for the Weary. Tanssia, performanssia ja äänitaidetta yhdistävän esityksen työryhmään kuuluivat queer-­ äänitaiteilija Maija Holopainen, equadorilainen tanssitaiteilija ja

www.facebook.com/liksom.lux.7

Kunniaa klovneille

O

PETUS- ja kulttuuriminis-

Cata Portin

teriö myönsi tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon Red Nose Companyn ja Kansallisteatterin Aleksis Kivi -teat-

teriesityksen näyttelijä-ohjaajille Timo Ruuskaselle ja Tuukka Vasamalle, Kansallisteatterin dramaturgi Eva Buchwaldille sekä ohjaaja Linda Wallgrenil-

le. Neuvottelukunnan perustelujen mukaan ”katsoja saa kahdessa tunnissa kattavan käsityksen Kiven elämän ja teosten lisäksi suomalaisen kulttuurin, kirjallisuuden, esittävän taiteen ja yhteiskunnallisen keskustelun taustoista 1800-luvulta nykyaikaan.”

Vasama ja Ruuskanen huo­ mioitiin kesäkuussa myös Helsingin kaupungin kulttuuripalkinnolla.

Itse esitys nähdään kevätkaudella ainakin Lahden Kaupunginteatterissa Tampereen Työväen Teatterissa, Turun Kaupungin­ teatterissa, Kokkolan Talviharmonikka -tapahtumassa, Kuopion kaupunginteatterissa ja Joensuun kaupunginteatterissa.

www.rednose.fi

Leea Klemola ja Rosa-Maria Perä palkittiin Lealla

S

UOMEN Näytelmäkirjailijat

ja Käsikirjoittajat ry:n vuosittain jakaman Lea-palkinnon voittivat tänä vuonna Leea Klemola ja Rosa-Maria Perä näytelmällään Minä, askartelija. Voittajan valitsi raati, johon kuuluvat vapaa kirjoittaja ja opettaja Hanna Helavuori, näytelmäkirjailija ja dramaturgi Marie Kajava sekä näytelmäkirjailija ja dramaturgi Veikko Nuutinen.

Raadin mukaan näytelmässä ”haisee hiki, viina, sukuelimet, ulosteet ja muut eritteet”. Perus-

teluissa voittajaa kiitellään myös näin: ”Näytelmä puhuu taiteen tekemisestä, taiteellisten prosessien sattumanvaraisuudesta ja kaoottisuudesta. Se vie kysymyksiin taiteentekijän yksinäisyydestä oman työnsä äärellä sekä jatkuvasta pyrkimyksestä kurottaa taiteen kautta kohti toisia ihmisiä”.

Ja lisäksi: ”Tässä poikkeuksellisessa välivapauden valtakunnassa kaikki on mahdollista – myös ikääntyvälle naiselle.”

www.sunklo.fi

4 •

| TEATTERI

Maailma muuttuu, taitee Näyttelijä Sinikka Sokka rakastaa musiikkia. Hän käy konserteissa ja oopperassa aina kun voi.

Omat taideharrastukset eivät tee kiireisestä elämästä raskasta vaan antavat upeita kokemuksia.

TEKSTI: IIDA SIMES KUVA: NAUSKA

S

INIKKA SOKKA näyttelee usea-

na iltana viikossa Tampereen Teatterin Anastasiassa, suositussa esityksessä, jonka syyskauden esitykset myytiin lähes täyteen jo kauden alussa. Jopa toukokuun 2023 esitysten liput hupenevat jo.

Sokan roolihahmo on Venäjän leskikeisarinna Maria Fjodorovna. Suunnattoman suuret kaipauksen tunteet ovat muuttaneet rakastavan isoäidin kyyniseksi riivinraudaksi. Tämä elelee ylellisesti Pariisissa paossa Neuvostoliittoa, mutta koska rakkaat on tapettu, timantit ja vauraus ovat hänelle aivan yhdentekeviä. ”Se on aineellista ympäristöä, missä hän on pyörinyt koko ikänsä. Ei hän osaa sitä edes tunnistaa”, Sokka kuittaa.

Sinikka Sokka (s. 1948) asuu Helsingissä, ja kun alati kiireistä Sokkaa yrittää tavata, treffit pitää järjestää silloin, kun hän ei ole Tampereella, jossa hänellä on Anastasian takia kakkosasunto. Niinä päivinä kun hän on Helsingissä, hän kuvaa Kämppikset-televisiosarjaa tai esiintyy KOM-teatterin konsertissa.

Ei hän silti koko ajan tee työtä. ”Yritän ehtiä ulkoilemaan paljon. Kehoa pitää hoitaa. Uin ja vesijuoksen.”

Näyttelijä Martti Suosalo pohti vuosi sitten Voiman Teatteriliitteessä, miten kuka tahansa pystyy näyttelemään elokuvassa, mutta teatterissa pärjää vain treenannut ammattilainen. Hermoja koettelee erityisesti se, että pystyy toistamaan saman homman illasta toiseen. Miltä tuntuu, kun on 89 Anastasian esitystä jäljellä, onko toistaminen raskasta? ”Se toistaminen on just sitä ammattitaitoa”, Sokka myöntää. ”Koulutus opettaa siihen oikein hyvin.” Eikä toisto oikeastaan olekaan toistoa: ”Joka ilta yleisö ja vastanäyttelijät ovat erilaisia. Joka ilta – ja tää on just sitä ammattitaitoa – meidän roolihenkilöiden täytyy sytyttää se ihmetys ja ilo siellä lavalla, ja tietenkin se sitten heti siirtyy sinne katsomoon.”

KYSYTTÄESSÄ SOKAN RAKKAINTA roolia,

hän palaa taaksepäin. ”Parhaimmillaan teatterin taikaa oli KOM-teatterin Kolmessa sisaressa. Se tehtiin aivan uudella tavalla.”

Sitä esitettiin vuonna 1979. Sokan mielestä siinä teoksessa oli kaikki kohdallaan, ja työryhmäkin aivan unelma. Sokka näytteli siskoista nuorinta, Irinaa. Siinä esiintyivät myös Rose-Marie Precht, Marja-Leena Kouki, Rea Mauranen, Pekka Milonoff, Heikki Kinnunen ja Erkki Saarela. ”Puvustus oli jännittävä, Måns Hed­ strömin tekemä. Puvut oli tehty halkaistusta nahasta. Se oli hyvin dramaturgista. Ajatus siinä oli, että nämä sisaret ovat niin pihalla, kun ne vaan haikailevat sinne Moskovaan koko ajan.” Haikailevien sielujen puvuissa oli reikiä ja repaleita. Sokan pukua voi ihailla Teatterimuseossa.

Toinen teos, joka juolahti Sokan mieleen, on Kolmen pennin ooppera vuodelta

Mitro Härkönen

n tehtävä ei Sirkuksen idiootti

Heikki Järvinen

1978 eli Bertolt Brechtin ja Kurt Weilin muokkaama Kerjäläisooppera. Sen ohjasi Laura Jäntti. ”Vieläkin itkettää ja naurattaa, kun ajattelen, että me ollaan sellainenkin tehty.”

I

vuonna 1869 julkaistu romaani valintojen vaikeudesta ja puhtaan hyvyyden mahdottomuudesta. Sen kantava hahmo on ruhtinas Lev Nikolajevitš Myškin, jonka hyväntahtoiset pyrkimykset seurapiireissä johtavat katastrofiin toisensa perään.

Teatterinjohtaja ja -ohjaaja Hanna Kirjavaisen yhdessä Agit-Cirk-nykysirkusryhmän kanssa toteutetussa sovituksessa Myškin (Henry Hanikka) saapuu Pietarin sijaan vertauskuvalliseen sirkusympäristöön. Alunperinkin ristiriitaisen päähenki-

”¡EL PUEBLO UNIDO jamás será venci-

transsukupuolisuutta drag-artistien maailmassa, jossa heterous on vastoin normeja (Priscilla), Minnan Canthin klassikkotekstiä ajasta, jolloin tasa-arvo ja ihmisoikeudet eivät vielä toteutuneet Suomen suuriruhtinaskunnassa (Suruttomat) ja Suomen nousua maailmankartalle aikana, jolloin sortoa ja väkivaltaa ei päässyt pakoon edes Pariisin taidehumuun (Momentum 1900).

Revi siitä, puheteatteri.

Musiikki tuo teokseen paljon lisää, eikä se suinkaan keskeytä teosta, niin kuin jotkut teatterissa harvoin käyvät luulevat. ”Draama saa toisen olomuodon”, Sokka sanoo.

Sokka käy paljon konserteissa. ”Meillä on oikein klasari­suku. Tätini on ooppera­ laulaja Ritva Auvinen. Kaikki sukulaiset ovat aina soittaneet ja laulaneet. Aina välillä joku istuu pianon ääreen ja rupeaa rämpyttämään.” Jotkut sukulaiset soittavat aika hyvin, mutta ei kuitenkaan Sinikka, joka soittaa ”erittäin vähän” ja harmittelee, ettei aikoinaan jaksanut käydä pianotunneilla tarpeeksi. ”Olin vilkas lapsi. Mä harrastin taitovoimistelua, tanssia ja ihan kaikkea.

Kuorolauluakin. Äiti oli yksinhuoltaja, eikä se osannut pakottaa minua pianotunneille.”

Sinikka Sokka rakastaa orkesteri­ musiikkia. Hiljattain hän kävi katsomassa Kaija Saariahon, Sofi Oksasen ja Aleksi Barrièren oopperan Innocencen. Vaikka hän joutui palaamaan Tampereen kotiinsa yöjunalla ja seuraavana päivänä oli esitys, silti Innocence antoi energiaa eikä suinkaan vienyt sitä. ”Mä oikein tsemppasin aikataulun kanssa, että sain lipun ja ehdin siihen.

Olen siitä onnellinen. Oli tärkeää, että sain kokea jotain niin koskettavaa ja käänteen­ tekevää.”

Laulu sai paljon hienoa aikaan, kunnes kaikki romahti.

KUN SOKKA OLI ALOITTELEVA , nuori näyt-

telijä, musiikkiteatteria pidettiin ”vähän sekundana”.

Ei pidetä enää. Nykyään ymmärretään, miten paljon erityistä taitoa ja osaamista musiikkiteatterin tekeminen vaatii. Musikaaliskene Suomessa on laaja ja kovatasoinen. Musikaalien aiheet ovat rajuja, vaikka esitystapa saattaa olla glitterillä kuorrutettua. Ne puivat ihmisten identiteettien haurautta (Anastasia), homoseksuaalisuutta ja

Fjodor Dostojevski & Hanna Kirjavainen: Idiootti Esitykset Teatteri Avoimissa ovissa 28.1. asti.

Rakkautta 2000-luvulla

H

ELSINGIN KALLION Rytmi-baaris-

ta on vain muutama sata metriä Kaupunginteatterin lavalle. Siirtymä sen ikkunapöydän ääreltä tuntui vieläkin lyhyemmältä, kun näytelmä alkoi kohtauksella samaisessa ikkunapöydässä.

Minä valitsin sinut perustuu Laura Lehtolan samannimiseen kirjaan (2020).

Ilkka Saastamoinen

Sinikka Sokka ja Pia Piltz Anastasiassa.

lön karaktäärissä korostuu enemmän hämmentynyt ulkopuolisuus kuin vastuullinen osallisuus tapahtumiin.

Samalla elämän traagisuuden ilmentäjänä korostuvat Ulla Raition esittämät hahmot miesten kaupankäynnin kohteeksi joutuvana, sirkuksen selvännäkijä Nastasja Filippovnana sekä kaikkien päähän potkimana Ippolitina, sirkuksen elävänä tykinkuulana. / TR

Se kertoo boheemikirjailija Saarasta ja sovinnaisesta kauppatieteilijästä, Elisasta, joiden kämppäkaveruus syvenee rakkaussuhteeksi, yhteiseksi vanhemmuudeksi kaikkine ongelmineen ja viimein kriisiin Saaran rakastuessa mieheen. Kolmentoista vuoden kehitystarina laajenee myös kuvaukseksi niin valtakulttuurin heteronormatiivisuuden hitaasta murtumisesta kuin vähemmistön sisäisen homonormatiivisuuden muodostumisesta.

Lehtolan dialogi on terävää ja hauskaa, ja arjen kulmat hiertävät tunnistettavan karheina. Milja Sarkola ohjaus on kellontarkkaa, kuten aina. Wenla Reimaluoto ja Misa Lommi ovat päärooleissaan loistavia, eikä muussakaan ensemblen työssä löydy moitteen sijaa. / TR

Laura Lehtola & Milja Sarkola: Minä valitsin sinut Helsingin Kaupunginteatterissa 25.2. asti

Kaiken takana on luokka

N

YKY-SUOMESSA ei eletä samas-

sa luokkayhteiskunnassa kuin 1900-luvun alkupuolella. Silti oma, vanhempien ja jopa isovanhempien varallisuus sekä koulutus, ammatti ja vaikkapa suhde maaseutuun vaikuttavat siihen, miten miellämme oman asemamme yhteisöissä. Tätä tutkii tanssitaiteilijoiden Elsa Heikkilä ja Laura Lehtinen Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hanke. Sen Luokka­ kuvia, vedos V sai ensi iltansa marraskuussa Oulun teatterissa ja vieraili joulukuussa Viiruksessa.

Esityksen rekvisiittana on lähinnä halkoja ja vanhoja matkaradioita. Alussa yleisökin saa ottaa kehollisesti kantaa esitettäviin väitteisiin. Niistä osa liittyy perhe­ historiaan ja taloudelliseen asemaan, osa käsittelee kulttuurista pääomaa esi­ merkiksi sen kautta pääsikö lapsena taidenäyttelyihin, löytyykö omasta kirjahyllystä klassikoita ja tunteeko olonsa kiusaantuneeksi akateemisissa illanvietossa.

Katri Naukkarinen

do!” Niin kajahti työväenluokkaisten chileläisten valitseman presidentin Salvador Allenden kannatuslaulu vuonna 1970: ”yhtenäistä kansaa ei koskaan voi voittaa”.

Mutta väkivaltainen sotilasjuntta voi. Kenraali Augusto Pinochetin johdolla juntta otti vallan Chilessä vuonna 1973 ja nitisti Allenden ja hänen kannattajansa. Quilapayún tekemä laulu jäi elämään huutona vapauden puolesta, kidutusta ja väkivaltaa vastaan.

Agit Prop -lauluyhtye teki biisin kuuluisaksi Suomessa. Juuri tätä haastattelua edeltävänä päivänä Sokalla oli ”jännittävä, upea ja liikuttava iltapäivä”: hänen luonaan vieraili kaksi nuorta chileläistä dokumenttielokuvantekijää, jotka halusivat kuulla lisää laulun taustoista. Sokan luona purkamassa tuntojaan olivat myös Monna Kamu ja Eero Ojanen. ”Se oli hieno kolmetuntinen.” Elokuvantekijät olivat liian nuoria ollakseen itse eläneet aikaa, jolloin tämä laulu vetosi ihmisiin. ”Se sai paljon hienoa aikaan, kunnes kaikki romahti ja muuttui ikäväksi diktatuuriksi”, Sokka miettii. ”Laulun sanojen tehtävänä oli sytyttää jokin sytytyslanka ihmisten päässä ja saada nämä suhtautumaan kriittisesti yhteiskuntaan ja ympäröivään maailmaan.”

Hän sanoo suoraan, että erityisesti Neuvostoliittoon sen ajan vasemmistolaiset nuoret suhtautuivat sinisilmäisesti. Mutta silti: vaikka myöhemmin on käynyt ilmi, etteivät monet niistä tahoista, joista Agit Prop lauloi hyväntekijöinä, olleet kovinkaan hyviä edes omille kansalaisilleen, se ei poista sitä tosiasiaa, että hyvää aatetta voi kannattaa vaikka laulaen. ”Mielestäni tänäkin päivänä taiteen tehtävä olisi tehdä sitä samaa. Ainakaan ’rauha, ystävyys, solidaarisuus’ eivät ole muuttuneet mihinkään, niitä voi edelleen vaatia.”

DIOOTTI on Fjodor Dostojevskin

Esitys jatkuu eri ikäisten naishahmojen syventymisenä kokemuksiinsa työstä, perinteistä, perheestä ja sukupuolirooleista abstraktiksi jalostetulla liikekielellä. Samalla ilmenee, kuinka luokka on pöyhintää vaativa käsite eniten juuri meille kulttuurikeskiluokan edustajille. / TR

Esitykset Viiruksessa 10.12. asti. Kokoelma hankkeen tekstejä ilmestyy verkkokirjana Teatterikorkeakoulun julkaisusarjassa alkuvuodesta 2023.

Takaisin alkuun Pauliina Feodoroffin ­Matriarkaatti rakentaa perustaa alku­peräiskansan, valtakulttuurin ja luonnon uudelle kohtaamiselle.

TEKSTI: TUOMAS RANTANEN KUVAT: SINEM KAYACAN

”J

OS OMAN olemassaolon ytimestä ei ole jäljellä mitään, jossain tulee eteen piste, jossa on pakko alkaa etsiä kauneutta ja yrittää koota vielä jäljellä olevista palasista jotain kasaan”, huokaa kolttasaamelainen ohjaaja ja esitystaitelija Pauliina Feodoroff tämän vuoden Venetsian Biennalen haastatteluvideolla. ”Kun sanoo kovalla äänellä usein hiljennettyjä asioita, ja löytää oikean muodon kertoa sellaisia sisältään löytyviä asioita, joita ei koskaan ole sanottu, tämä muuttaa

ihmistä. Ja kun ihminen muuttuu, alkaa muuttua myös ympäröivä yhteiskunta.”

Juuri näitä tuntoja väliittää Venetsian Biennalen Sámi-paviljongissa huhtikuussa kantaesitetty Feodoroffin Matriarkaatti.

Suomen ensi-iltansa se sai Tanssin talossa joulukuun alussa – samaan aikaan kun eduskunnassa käytiin traumoja auki repivää keskustelua saamelaiskäräjälaista.

Tekijälleen tyypilliseen tapaan dokumenttiaineistoa ja esitystaidetta yhdistelevä teos käsittelee saamelaisten ja valtakulttuurin kolonialistista jännitettä. Samalla se etsii yhteisöllisiä mahdollisuuksia ymmärtää uudestaan ihmisen ja luonnon välistä suhdetta.

Teoksen alkuosa, Ensimmäinen kohtaa­ minen, esitettiin Tanssin taloa ja Kaapelitehdasta yhdistävällä Lasipihalla. Veistettyyn valtasauvaan tukeutuva Feodoroff saattelee sisään joukkonsa (Biret Haarla Pieski, Gáddjá Haarla Pieski, Satu Herrala, Outi Pieski, Eséte Eshetu Sutinen ja Hanna Parry) kirjavana paraatina. Hiljaisuuden vallitessa kulkueen moninaiset hahmot esittelevät yleisölle turkisten, luiden, linnun siipien ja sulkien kaltaisia

luonnon­antimia sekä kalaverkkojen ja kankaiden tapaisia ihmisen varusteita.

Rooliaan moneen kertaan vaihtavat esiintyjät vaikuttavat ilmentävän eri tavoin omaan perintöönsä suhtautuvia alkuperäiskansan edustajia ja siihen lomittuvia valtakulttuurin lähestymistapoja. Tärkeitä ovat hahmojen katsojille suuntaamat eleet, joissa voi nähdä viitteitä niin lahjojen antamisesta kuin vaihdon muista muodoista.

Esityksen Huutokaupaksi nimetyssä osassa yleisö ohjataan Pannuhalliin rakennettuun metsään, jossa näytetään dokumenttielokuvia pohjoisten vanhojen metsien tuhon historiasta ja paikallisten asukkaiden pyrkimyksistä ennallistaa kuivuvia vesistöjä. Samalla esitellään ”myynti­katalogia”, johon nojautuen katsojille tarjotaan mahdollisuuksia ostaa maisemia mieluummin taiteena kuin luonnonvaroina.

Esityksen finaalissa paljon tilaa saavat tanssijat Biret Haarla Pieski ja Gáddjá Haarla Pieski. Heidän liikkeensä ilmentävät ihmisen, eläinten ja muiden luontokappaleiden kohtaamisia. Samalla näyttämön naiskehojen kirjon kautta kuvataan matriark-

kaalisen yhteisön historiasta kumpuvia yhdessäolemisen ja huolenpidon malleja.

Matriarkaatin rinnakkaisteoksena voi pitää vuonna 2016 Kansallisteatterissa nähtyä Feodoroffin ja Rospuutto-teatterin Elonkehä (laulujemme pitää muut­ tua jotta voisimme muuttua) -esitystä. Liki neljätuntisessa teoksessa kaksi klovnia johdatti yleisön näyttämölle rakennettuun laavuun kuuntelemaan dokumentaarista tietoa saamelaisten ja pohjoisen luonnon riistosta.

Tosin kuin Elonkehä, Matriarkaatti ei pyri dramaturgisen ryhmäyttämisen keinon häivyttämään tekijöiden ja yleisön välistä rajaa, vaan jopa päinvastoin. Nyt tärkeää on ymmärtää valtakulttuurin ja alkuperäiskansan näkökulmien ero, jotta syntyisi uuden alun mahdollisuus.

Feodoroffin vastaus kysymykseen siitä, mitä hän toivoo katsojan saavan Matriar­ kaatista kotiin viemiseksi on selkeä: ”Kokemuksen siitä, että kuuluu osaksi maailmaa ja että sillä on väliä.”

Esitykset Tanssin talossa 13.12. asti. www.zodiak.fi

Baltic Circle ja alkuperäiskansat järjestetty Baltic Circle on vuosittainen kansainvälinen esitystaiteen tapahtuma. Sen teemoissa tuntuvat nousevat usein esiin kehoon, suku­puolisuuteen ja kulttuuritaustaan liittyvät asiat. Alkuperäiskansojen näkökulma vahvistui etenkin Pauliina Feodoroffin vuonna 2017 kuratoiman Ensimmäiset kansat -ohjelmakokonaisuuden myötä.

Tämän vuoden marraskuun ohjelmistossa saamelaisuus näkyi esimerkiksi Biret

Haarla Pieskin ja Gáddjá Haarla Pieskin esityksessä Starting from Staring – Čalm­ miid Čađa ja taiteilijakollektiivi Article 3:n Vuosttaš á ­ lbmogat -klubba -illanviettoon tuomassa DJ-setissä.

Feodorffin Matriarkassakin mukana olevien Haarla Pieskin sisarusten tanssiesityksessä tyhjän paperin kanssa lavalle saapuva tekijäpari luo alkuun yleisön pitkän ja merkitsevän katseen ja lähtee sitten vaeltamaan näyttämöllä. Balettikoulutuksen saaneiden tanssijoiden liikekieli on nyt

jotain aivan muuta. Kehot etsivät yhteyttä ympäristöönsä mekaanisesta paukkeesta, luonnon äänistä, laulusta ja hiljaisuudesta koostuvan äänimaiseman äärellä.

Kun kaksoset kietoutuivat toisiinsa, katsojalle saattaa nousta mieleen ajatus, että tätä he ovat tehneet jo ennen syntymäänsä.

Tämä muistuttaa viiltävästi siitä, miten meidän kaikkien kehollinen aikamme ja siteemme ympäristöön alkavat jo muistin takaa.

TUOMAS RANTANEN

Tani Simberg

V

UONNA 2000 ensimmäisen kerran

LINDA WALLGREN

JEANNE D’ARCIN HOUSUT Noitia ja politiikkaa!

– 50%

| TEATTERI • 9

Artists at Risk

Koittakoon vapaus!

Venäjän totalitaristinen koneisto on pahoinpidellyt, vanginnut tai häätänyt maasta mielenosoittajia ja toisinajattelijoita.

Maan hyökättyä Ukrainaan muutamien teatterintekijöiden mitta täyttyi ja he tulivat Suomeen.

TEKSTI: IIDA SIMES

Pavel Semtšenko performanssissaan Porvoossa 2022.

K

UN VENÄJÄ ALOITTI kiih-

keimmät sotatoimet eli kun se laajensi vuonna 2014 aloittamaansa sotaisaa konfliktia Ukrainassa, kuuluisa, palkittu käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja Mihail ”Miša” Durnenkov esitti hyvin kärkeviä kannanottoja sotaa vastaan.

Rangaistukset alkoivat saman tien.

Useita Durnenkovin näytelmiä, joita keväällä Venäjällä esitettiin, poistettiin ohjelmistosta.

Jostain syystä yksi hänen näytelmistään jäi moskovalaisen teatterin ohjelmistoon, mutta teoksen tiedoista poistettiin Durnenkovin nimi.

Sota näkyy venäläisessä yhteiskunnassa kaikkialla, kertoo Durnenkov. ”Se vaikuttaa siihen ihan fyysisesti. Kymmenet tuhannet taiteilijat tai taide-elämässä työtään tekevät ihmiset ovat jättäneet maan. Erityisesti megakaupungeissa kuten Moskovassa ja Pietarissa tämän huomaa selvästi.”

Kreml rajoittaa sananvapautta. ”Sensuurista on tullut taiteessakin arkista Venäjällä. Aluksi oli vaarallista puhua ­ ­sodasta tai poliitiikasta, nyt riittää että tekee jotain sen tapaista, joka vain vihjaa, että tämä käsittelee sotaa tai politiikkaa.

Jopa lastenteatterin esitys saatetaan sulkea, jos sen koetaan olevan jotenkin epäilyttävä.”

Semtšenko työskenteli tuolloin Pietarissa Dynamite-teatterissa Faust-trilogian parissa. Teossarja oli nimetty Demokra­ tiaksi, Diktatuuriksi ja Utopiaksi. Eräässä kohdassa näyttämölle nostettiin presidentti Putinin naamakuva. Teos ei mitenkään fanittanut diktatuuriin maansa ajanutta presidenttiä, vaan protestina tuhri tämän naaman.

Mutta teatterin johtaja pyysi keskeyttämään teoksen valmistelun. Hän oli allekirjoittanut joitain nyky-Venäjälle tyypillisiä papereita, joissa teatteri sitoutui välttämään armeijan arvostelua, olemaan puhumatta ”sodasta” ja olemaan mitenkään protestoimatta sosiaalisen median alustoilla. Semtšenko tajusi, että tällaiset paperit voivat viedä vankilaan kenet tahansa taiteilijan milloin tahansa, tai ainakaan hän ei pysty tuollaisia rajoja noudattamaan.

Nyt syksyllä 2022 Semtšenko valmistelee Arkadi ja Boris Strugatskin tekstiin pohjautuvaa esitystä Berliinissä – sama tekstiin perustuu Andrei Tarkovskin elokuva Stalker. Keväällä 2023 hän tekee Linnea Happosen kanssa nukketeatteriesityksen Helsingissä. Syksyllä 2023 hän lavastaa valkovenäläissyntyisen, poliittisista syistä Saksaan muuttaneen nobelistin, Svetlana Aleksijevitšin Neuvostoihmisen loppu -kirjaan perustuvan näytelmän. Sen ohjaa Joel Geronik ja työstää sadsongskomplex:fi.

Durnenkovin teoksesta Järvi (Ozero). Dmitri Visokiy ja Svetlana Mamreševa.

DURNENKOV ON KUULUNUT nykyvenäläi-

ANIS KRONIDOVA on pukusuunnittelija, la-

vastaja ja kuvataiteilija Pietarista. Maaliskuussa 2022 hän joutui yllättäen kuuden poliisin roudaamana putkaan keskeltä katua. Miksi? Sitä ei hän eivätkä hänen juristinsa ymmärrä.

Kronidova pääsi vapaaksi kolmen vuorokauden kuluttua, mutta mitta oli täyttynyt. Hän ja hänen teatterialalla eläväksi legendaksi noussut miehensä, käsikirjoittaja, ohjaaja ja lavastaja Pavel Semtšenko, päättivät lähteä Venäjältä.

SEMTŠENKON MERIITTEJÄ on ollut pe-

rustaa Pietariin ”Insinööriteatterina” tunnettu, visuaalisesti vahva AHE. Nyt AHEn ­sivustolla on manifesti: ”Tämän päivän Venäjällä ei enää ole sijaa kulttuurille, toisin kuin kaikkialla näkyvälle propagandalla. Siksi Teatteri AHE lopettaa täällä toimintansa. AHE syntyi maan alla ja jatkaa toimintaansa maanpaossa. Lopettakaa sota! Eläköön AHE! Kuolema tyranneille! Vapaus kulttuurille!”

Kronidova, Durnenkov ja Semtšenko esiintyivät Helsingin kirjamessuilla loka­ kuussa 2022 Voiman ja sananvapausjärjestö PENin keskusteluissa. Anis Kronidovan kanssa panelistina oli kirjailija Kira Jarmyš, joka on myrkytetyn ja vangitun oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin avustajia. Vielä tällä hetkellä Venäjällä ­alakynnessä ovat he, jotka yrittävät tuoda protesti­mielipiteensä julki, mutta ­Kronidova ja Jarmyš sanoivat painokkaasti toivovansa, että Venäjän kansan suuri enemmistö alkaisi ymmärtää muutoksen olevan mahdollinen ja toimia sen mukaan.

Miša Durnenkov, Ksenija Peretruhina, Anis Kronidova ja Pavel Semtšenko ovat Artists at Risk -järjestön turvaresidensseissä Suomessa ja Saksassa.

Mihail Durnenkov

Artists at Risk

seen näytelmäkirjailijoiden New Drama -ryhmään. Useita hänen näytelmiään on käännetty ja esitetty lukuisissa Euroopan maissa, Venäjän lisäksi Ukrainassa, Valko-­ Venäjällä, Kazakstanissa ja Turkissa. Pian myös Suomessa.

Tammikuun 31. 2023 Espoon kaupunginteatterissa saa ensi-iltansa Durnenkovin kirjoittama ja hänen puolisonsa – myös monesti palkitun – Ksenija Peretruhinan lavastama näytelmä Lyhyt episodi sieni­ sivilisaation universaalissa historiassa. ”Esityksen ohjaa monipuolinen, tarkasta rytmistään ja elokuvallisesta lähestymistavastaan tunnettu uuden sukupolven ohjaaja ja dramaturgi Essi Rossi”, teatteri kertoo sivuillaan.

Anis Kronidova (vas.) ja Ksenija Peretruhina.

10 •

| TEATTERI

Kuvassa näyttelijäkaarti yhtenä rintamana: Minja Koski (vas), Olli Riipinen, Esa-Matti Smolander ja Annika Hartikka

Q-teatterin uusi taiteellinen johtaja Juho Mantere ohjasi Tuntemattoman sotilaan Teatteri Vanhaan Jukoon.

N

TEKSTI: TUOMAS RANTANEN

ÄYTTÄMÖLLÄ ovat Hitlerin

ja Stalinin suuret kuvat. Niiden välisestä juoksuhaudasta ryhmä sotilaita luo huolestuneita katseita yleisöön.

Heillä on aseinaan jääkiekkomailat, jotka synnyttävät rinnakkaisvaikutelman vaihtoaitiosta. Kun valaistus muuttuu surrealistiseksi ja Daruden Sandstormin ensi tahdit jyrähtävät käyntiin, koko joukkue lähtee hidastetusti rynnäköimään yli kuvitellun suon tai jään katsojia kohti.

Reaaliaikaan leikataan tylysti, kun yksi jermuista saa kuolettavan osuman ja kaatuu kolahtaen lavalle. Jäljelle jääneet tuijottavat hengetöntä toveriaan kuin tapahtunutta ymmärtämättä.

Tämä on avainkohtaus Juho Mantereen Teatteri Vanhaan Jukoon tekemästä Tuntemattoman sotilaan uudesta sovituksesta. Tuo hämmennys sopii yhtä hyvin Väinö Linnan kuvaamiin jatkosodan nuoriin rintamamiehiin sodan arjessa kuin meihin tämän ajan ihmisiin Ukrainan sodan televisiokuvien äärellä. ”Oma maailmankuva mureni siinä kerralla. Olin naiivisti ajatellut, ettei Euroopassa suursota olisi enää mahdollinen.

Venäjän hyökkäys muutti myös Linnan teoksen lukukokemusta. Mietittiin työryh-

Alkutekstin voima Näytelmän ohjelmalehtisessä Mantere kertoo, miten hän edesmenneen isänsä loppumattomasta Linna-fanituksesta ja isä­ kapinasta huolimatta on oppinut arvostamaan Linnaa maailmanluokan kirjailijana. ”Yleensä Tuntematon on tehty spektaakkeleina suurille lavoille. Ajattelin, että juuri siksi näytelmä sopisi pieneen ja kotoisaan Vanhaan Jukoon riisuttuna ja neljän näyttelijän voimin toteutettuna niin, että päästään kunnolla zoomaileTimur Yilmaz

Juho Mantere aloittaa tammikuussa Q-teatterin taiteellisena johtajana.

mässä hetken jopa sitä, että pitääkö perua koko esitys”, avaa Mantere tuntojaan.

Usko Linnan tekstin kantamiseen yli kaikkien sotien auttoi kuitenkin viemään hankkeen maaliin. Mantere muistuttaa, miten kirjailija pilkkaa suoraan ja armottomasti sodan nostamista jalustalle sekä kaikkea patriotismia ja militarismia. ”Ukrainassa käytävän sodan takia telkkari on täynnä sotilaita analysoimassa, e ­ ttä mitä tällä hetkellä sotilaalliselta kannalta tapahtuu. Taiteen kieli on tärkeällä tavalla erilaista. Ehkä teatteriin kuuluva tekijöiden ja yleisön kokoontuminen yhteen voi vähän auttaa käsittelemään tätäkin tilannetta.”

maan niitä kirjan henkilöitä”, hän täydentää.

Mantereen mielestä juuri teatteri on hyvä väline tavoittamaan Linnan alkuperäisiä sävyjä, ironisia rinnastuksia ja groteskia huumoria, jotka etenkin elokuva­ versioissa ovat jääneet taka-alalle. Yksi leffojen pehmennyksistä liittyy Kariluodon hahmoon, joka alkutekstissä näyttäytyy avoimesti oman aikansa natsi-ihanteisena Suur-Suomi-haaveilijana. Näytelmässä Kariluodon (Annikka Hartikka) tämän puolen kanssa ei kainostella. ”Ainakin nuoremman yleisön mielikuva Tuntemattomasta tulee pääosin Laineen ja Louhimiehen leffoista. Elokuvissa sota kuitenkin estetisoidaan pinnaksi ja syvätasot katoavat. Näytelmässämme luetaan paljon kirjaa juuri siksi, että niin saadaan tekstin aito väkevyys ja visuaalisuus takaisin näkyviin.”

Esimerkiksi Lehdon kuolinkamppailu ja itsemurha näyttämöllistetään niin, että Lehtoa esittävä Esa-Matti Smolander kannattelee päänsä päällä painavaa koivupölliä samaan aikaan, kun toinen näyttelijä lukee kirjailijan veret pysäyttävää kuvausta tapahtumista.

Samalla tavalla luennan tukemana toteutetaan kohtaus, jossa Lehto ampuu venäläistä sotavankia (Olli Riipinen) selkään. ”Siinä näyttäytyy, kuinka Linna katsoo venäläisiä sotilaita varsin empaattisesti.

Hän käyttää usein muutenkin peilitekniikkaa siten, että kuvaa venäläiset samanlaisissa asemissa kuin suomalaiset. Siis tyyliin, että eiväthän ne sotilaat voi mitään sille, mitä isot herrat ovat päättäneet.”

Uuden polven teatterikieli Mantereen ohjauksissa näkyy usein viittauksia populaarikulttuurin teoksiin. Esimerkiksi hänen Viirukselle tekemässään ­Pelikanen-sovituksessa August Strind­ bergin sysimusta perhetragedia piirtyi

­ bsurdin zombie-filtterin läpi samalla, kun a yksittäisissä kohtauksissa viitattiin muun muassa Blade Runneriin ja Termina­toriin.

Q-teatterin Toksisessa kabareessa taas satiirin kohteena olivat television reality­ kisailut ja -visailut.

Hiukan samaa henkii Tuntematto­ man kohtaus, jossa Rokan lahdatessa 52 venäläistä järven jäälle häntä esittävä Minja Koski tanssii punaisten ilmapallojen kanssa kuin Chaplinin Führer-hahmo maapallonsa kanssa Diktaattorissa. Makaaberissa kohtauksessa voi nähdä myös Kellopelin­appelsiinin Alexin harjoittamassa musikaali­ pastissiksi puettua väkivaltaansa.

Näytelmän musiikkivalintoina kuullaan Daruden ohella myös Rammsteinia, Raptoria ja Kikkaa. ”Alun perin tarkoituksena oli tehdä metaesitys, jossa kommentoitaisiin tekstiä enemmänkin tästä ajasta käsin, mutta työprosessin kuluessa päätettiin sitten sukeltaa sinne kirjaan sisään. Linnan mai­ nitsema musiikki taas on nykykatsojille usein vieraampaa ja siksi sitä piti päivittää.”

Tuntematon sotilas on Mantereen viimeinen ohjaus ennen kuin hän aloittaa pari­ kymmentä vuotta itseään vanhempien tekijöiden suku­polviteatteriksi mielletyn Q-teatterin taiteellisena johtajana.

Uuteen tehtäväänsä hän suhtautuu pelonsekaisen innostuneesti. ”Haltuunotettavaa on paljon. Mutta mukaan tulee myös minulle ennestään tuttuja tekijöitä, joiden kanssa saamme mahdollisuuden jatkaa oman teatterikielemme kehittämistä. Tietenkin Q-teatterin kaltaisen rohkeutta ja uusiutumista arvostavan teatterin pitää toimia niin, että uusille naamoille tulee tilaa.”

Väinö Linna & Juho Mantere: Tuntematon sotilas Esitykset Vanhassa Jukossa 3.2. asti ja Turun Kaupunginteatterissa 10.2. alkaen.

Mikko Kelloniemi

Sodan varjo ei väisty

Janne-Pekka Manninen

Näyttämönä koko kaupunki

Otte Voiman to ita 33 tuntia imittajan k Oulun-­retk estäneen en m päiväkirja atka­ sta.

TEKSTI: TUOMAS RANTANEN

PERJANTAI Klo 14.10. Olen junalla matkalla Ouluun osallistuakseni Kulttuuri- mielipide- ja tiedelehtien liiton edustajana sarjakuvafestivaalien lehtipaneeliin. Juuri ennen Oulua keksin vieruskaverini olevan sarjakuvapiirtäjän näköinen. Osoittautuu, että hän onkin äänitaiteilija Kenneth ­Kovasin matkalla Oulun Kammottava ääni, sähköinen ääni -noisefestivaaleille. Päätän liittää tapahtuman ohjelmaani.

Klo 14.50. Käyn heittämässä reppuni hotelliin. Huoneeni ikkunasta näkyy lupaavasti Oulun teatteri.

Klo 16.00. Osallistun Kulttuurikeskus Valveella äskettäin edesmenneen sarjakuvataiteilija Keijo Ahlqvistin muistotilaisuuteen. Syvän inhimilliset puheet nostavat silmänurkkaani liikutuksen kyyneleet.

Klo 17.00. Suunnilleen kaikki muistotilaisuuden osallistujat löytyvät läheisestä MABD-galleriasta Zum Teufel -kustantamon julkistustilaisuudesta. Sarjakuvataiteilijat esiintyvät teostensa äärellä edukseen. Petri Hiltunen kertoo, kuinka hän estää mammuttimaisen Praedorinsa soveltamista roolipeleissä niin, ettei velhoja saa pelata, sillä niiden idea on olla ihmis­mielen tavoittamattomissa.

Klo 19.00. Olen Oulun teatterin ensi-illassa katsomassa Veikko Nuutisen kirjoittamaa

pirjo hassinen

ja Jukka Heinosen ohjaamaa Vanhempain­ iltaa. Isää esittävä Sami Lalou ja Tuula Väänänen lapsena panevat itsensä likoon urheasti, mutta minua häiritsee näytelmän vanhanaikainen asetelma, jossa isän miesidentiteetti horjuu vanhemmuuden taakan alla. Pidän Kalle Nurmisen lavasteista, joiden legomeininki tuo etäisesti mieleeni ihailemani Rut Brykin palamosaiikit.

Klo 22.00. Harhailen jollain teollisuus­ alueella etsimässä Tukikohta-nimistä keikka­paikkaa ja noisefestareita. Paikan löydyttyäni älyän ostaa tiskiltä korva­ tulpat. Ensimmäinen hyvin kirskuva ja vihlova esitys tapahtuu pimeässä huoneessa. Toisessa esityksessä Ahola ja Silander -nimiset reippaat kaverit hakkaavat mikitettyä romua tuhannen päreiksi. Huomaan pitäväni noisesta enemmän performanssina kuin äänitaiteena. Puffetista löydän taiteilijan, jolta kuulen maineikkaan Kulttuuribingo-yhteisön monitaiteellisia kuulumisia.

Klo 0.30. Saamani vihje sarjakuvataitelijoiden siirtymisestä klassiseen Sarkka-­ ravintolaan laulamaan karaokea osoittautuu perättömäksi. Sarkan edessä juhla­ tuulella oleva nuorukainen kääntyy suuntaani nyrkki pystyssä ja hihkaisee ”haluukkona muksata!” Helsinkiläisenä säikähdän olevani vaarassa ajautua katutappeluun, mutta kyse onkin ystävällisestä kutsusta nyrkki­tervehdykseen.

p a r i t ensi-ilta 28.1.2023

ohjaus sakari hokkanen

suuri näyttämö liput 30/28/22 €

Oulun teatteri – Peter Pan menee pieleen. Kuvassa Timo Pesonen, Elina Ylisuvanto, Merja Pietilä, Henri Halkola ja Mikko Penttilä.

LAUANTAI Klo 12.00. Palaan Valveelle seuraamaan sarja­kuvafestivaalien ohjelmaa. Harmittelen, että Valveella ei juuri retken ajaksi näytä osuneen yhtään Jojon kiinnostavaa tanssitai esitystaideteosta. Käytävällä Ville Ranta kertoo, miten hän rakensi kehumani Sanna Marin -pilapiirroksensa tämän media­ esiintymisen maneereita hyödyntäen.

Klo 16.00. Kipitän läheiselle Pikisaarelle Mieskuoro Huutajien uusien esiintyjien harjoituksiin, joista olin saanut vihiä somen kautta. Jo alussa kuoronjohtaja Petri ­Sirviö panee kokelaat huutamaan Porilaista ­marssia. Jätän heille tuoreimman Voima-­lehden uusien kappaleiden materiaaliksi.

Klo 17.00. Saavun juoksujalkaa takaisin sovittuun lehtipaneeliin ja havaitsen, ettei lavalle ilmaannu sen enempää haastattelijaa kuin muita haastateltavia. Rekrytoin yleisön seasta kaveriksi lavalle yhden Kuti-­

lehden tekijän ja ruinaan mukaan Kaltion päätoimittajaa Paavo J. Heinosta, mutta häneen iskee ramppikuume. Tilaisuus menee silti hyvin, ja kaikilla on hauskaa.

Klo 19.00. Istun taas Oulun teatterin ensi-­ illassa, jossa esitetään teatterijohtaja A ­ lma Lehmuskallion ohjaamaa musikaali­ farssia Peter Pan menee pieleen. Huomaan, etten ole lainkaan kohderyhmää, mutta minua ilahduttavat yleisön innostus ja etenkin nuorimpien katsojien haltitoitunut eläytyminen.

Klo 22.00. Tapaan vielä sarjakuvaväkeä Oulun mainiossa Snooker Time -kulttuurikapakassa, johon on järjestetty Fingerpori-­ disko. Maestro Pertti Jarla joraa meille kaikille malliksi. Lähtiessäni koen annoskateutta, kun pöytään kannetaan valtavaa shottilautasta.

Klo 23:53. Juna lähtee kohti Helsinkiä. Harmittelen, sillä tätähän olisi voinut jatkaa vaikka koko viikon.

JKLTEATTERI.FI IVUILTAMME S O K K ER V E M TÄ LIPPU .FI LIPPUPISTEEL OHJELMISTOM S O Ö K Y O M K T O U P TS LI A K

n i r e t t a e a n n ”T hteisku y Tellervo Syrjäkari

Siis, että voidaan olla kehollisesti yhdessä tilassa erimielisiä ilman että tapellaan. Esittävän taiteen koolle kutsuvassa voimassa on itsessään paljon poliittista. Minulle esitykset ovat tekoja, jotka voi nähdä myös poliittisina valintoina. Niihin sisältyy silloin aina myös teoksen synnyttämä keskustelu.”

Teksti ja ohjaus Minna Nurmelin • ensi-ilta 2.2.2023 Rooleissa Birgitta Putkonen, Sinikka Salminen, Anu Sinisalo, Liisa Peltonen

Ohjaaja-kuraattori Meri-Maija Näykki Voimassa 1/2022.

Nauska

KEVÄÄN TEAT TERITAPAUS!

Venäläinen agentti myrkytetään.

Maailman on saatava tietää.

Entinen turvallisuuspalvelun agentti Aleksandr Litvinenko myrkytetään Lontoossa.

Käynnistyy tutkinta, jossa vaimo Marina tekee kaikkensa totuuden selvittämiseksi.

Trillerimäinen näytelmä on sekoitus tositapahtumia, jännitystä ja komiikkaa.

Päärooleissa Aleksandr Litvinenko Mikko Pörhölä, Marina Saana Hyvärinen, Putin Jarkko Lahti / OHJAUS Anne Rautiainen / suomen kantaesitys 28.1.2023

LIPUT 0600 30 5757 (1,53 €/min+pvm) • Ryhmämyynti (03) 752 6000 • www.lippu.fi

”PYYHIMME HIKIKARPALOITA otsalta, kun alun perin lähinnä mausteena nähty yhteiskunnallisuus muuttui noin tuhatkiloiseksi. Nousi esiin kysymyksiä siitä, miksi tällainen virheiden etsintä toisista kansakunnista ja ihmisryhmistä sekä erilaiset puhdistukset toistuvat aina uudestaan ja ­uudestaan.”

Ohjaaja Hanna Kirjavainen Voimassa 3/2022 viittaa siihen, miten Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikutti Marian tunnustus – Muistokirjoitus hevoselle -esitykseen. ”HÄNEN [KATRI VALAN] kuolemansa jäl-

KÄVISITKÖ USEAMMIN TÄÄLLÄ, JOS AINA EI TARVITSISI MIETTIÄ HINTAA? T E AT T E R I V I I R U K S E N K A U S I K O R T I L L A VA PA A PÄ Ä S Y K A I K K I I N K E VÄ Ä N E S I T Y K S I I N , N I I N M O N TA K E R TA A K U I N H A L U AT.

75 €

keen monella suulla sanottiin, että yhteiskunnan täytyy pitää parempaa huolta taitelijoistaan. Silti tässä pandemian aikana näyttää taas unohtuneen, mikä on ihmisyyden ja humanismin ydin, ja miten tarvitsemme juuri taiteen ja tieteen tulkitsemaa tietoa siitä.”

Ohjaaja Hanna Ryti Vala! -esityksestä Voimassa 4/2022.

”ITSE EN AJATELLUT OLLENKAAN , että

teenpä tässä yhteiskunnallisen teoksen. Pikemminkin luotin lähtökohtaisesti siihen, että yksityinen laajentuu itsestään yleiseksi. Minusta suoraa vaikuttamista on liikaakin päällä koko ajan joka paikassa. Minua kiinnosti enemmän saada näytelmään jotain hyvin arkista, kuten nyt vaikkapa puhetta kuukautisista.”

Näyttelijä ja nukketatterintekijä Jonnakaisa Risto Korhosen muotokuva -esityksestään Voimassa 9/2022 NIITÄ [ERILAISTEN IHMISTEN itse kerto-

”VÄLILLÄ TULEE KYLLÄ PALAUTETTA , että

miksi esitykseni ovat niin synkkiä ja brutaalin raakoja ilman mitään toivon pilkahdustakaan. Ehkä se on sitä naisen tukahdettua raivoa. Nytkin tuntuu epätodelliselta ja julmalta katsoa täältä käsin, mitä tällä hetkellä ukrainalaiset kokevat. Tai sitten en ole vielä löytänyt sellaista hyvin hauskaa-­ hauskaa teosta, ja se on vain odottamassa jossain muutaman vuoden päässä.”

Tanssija-koreografi Susanna Leinonen Voimassa 2/2022. ”ITSELLENI BRECHT ON ERITYISEN tärkeä

K AT S O O H J E L MI S T O J A O S TA K A U S IK O R T T I O S OI T T E E S S A W W W.V IIR U S . F I!

K E VÄ Ä L L Ä 2 0 2 3 M E I L L Ä E S I T E TÄ Ä N 9 E R I E S I T Y S TÄ T E AT T E RI V I I RU S / VÄ L I M E RE N K AT U 14, J ÄT K Ä S A A RI / W W W.V I I RU S . F I

runoilijana. Mieleen tulee esimerkiksi Työ­ läisäidin kehtolauluja -sarja, joissa äiti laulaa kuinka hiilet ovat loppu ja asunto on pimeä ja kylmä. Ja nyt sitten Eurooppa on menossa kohden tätä samaa köyhien pimeää ja kylmää talvea.”

Kirjailija Sirpa Kähkönen Brechtiä jokanaiselle -näytelmästä Voimassa 8/20.

mia tarinoita] me tarvitaan ehdottomasti enemmän, ja niitä onkin, mutta niitä ei nähdä, koska ne jäävät piiloon ja omaan kuplaan.”

Vammaisuutta ja muita valtakulttuurin asettamia osallisuuden esteitä teoksissaan käsittelevä tanssija ja esitystaitelija Riina Hannuksela Teatterin politiikkaa -podcastin jaksossa Saavutettavuus näyttämöllä. ”ME OLIMME TEATTERIOPISKELIJOITA , ja sitten saattoi joku teatteriopettaja sanoa, että ilmastomuutoksesta ei voi tehdä taidetta. Se on semmoinen aihe mihin ei kannata tarttua, se on niin abstrakti ja vaikea, että te ette voi onnistua. No sitten me päätimme Ronjan [Louhivuori] kanssa että aivan varmasti voi ja että perustamme kollektiivin, joka tekee taidetta pelkästään ekologisesta kriisistä.”

”EN SANO, ETTÄ MINUSTA taiteen pitäisi ol-

Ilmastokirkko-kollektiivin toinen perustaja Marleena Halonen Teatterin politiikkaa -podcastin jaksossa Ilmastonmuutos näyttämöllä.

la julistavalla tavalla poliittista. Minusta jo se on poliittista, että teos viihdyttää turvallisella tavalla niin, ettei se loukkaa ketään.

”PYRIN SIIHEN , että omat teokseni ovat selkeässä suhteessa ympäristöön, ympä-

t a s ” e d u u s alli nottua sa Esitystaiteilija Juha Valkeapää Teatterin politiikkaa -podcastin jaksossa Rajat auki Viroon! ”MAHAGONNYSSA OLLAAN alunperinkin

”MINÄ USKALLAN VÄITTÄÄ , että mikään ei olisi ennallaan, jos jokaisessa koulussa olisi yksi Tuija Minkkinen ja teatteriryhmä, ja sinne voitaisiin ohjata sellaisia muksuja, joilla on vaikeuksia. Ja niin hekin voisivat saada lapsena oikean yhteen hiileen puhaltamisen kokemuksen. Tämä on tällaista taistelua tuulimyllyjä vastaan kulttuurin merkityksen puolesta.”

Koreografi Kaari Martin Porttiteatterin ohjaaja-tuottaja Tuija Minkkisestä Teatterin politiikkaa -podcastin jaksossa Vapautuvien vankien yhteisöteatteri kohtaa flamencon.

ekokatastrofin äärellä. Kummassakin on kysymys siitä, kuinka osa ihmisiä sikailee käyttämällä sumeilematta hyväkseen luonnonvaroja ja toisia ihmisiä. Niissä mietitään myös sitä, onko köyhällä varaa olla moraalinen.”

Nauska

Oopperalaulaja ja tuottaja Reetta Ristimäki Mahagonny & Seitsemän kuoleman syntiä -esityksistä Voimassa 8/2022.

Minna Hatinen / La Familia

röivään todellisuuteen ja tähän yhteiskuntaan, jossa me elämme. Usein vähän ihmettelen, että miten me täällä ollaan. Kävin myös juuri Kasselin Documenta-näyttelyssä, jonne globaali etelä oli vyöryttänyt valtavan intervention. Siellä oli paljon hienoja teoksia, joissa olennaista oli nimenomaan se, miten ne oli yhdessä tehty.”

| TEATTERI • 13

Teatterivuosi 2022

– koronarajoituksista sotaan ja sovintoon

T

EATTERIKEVÄT 2022 alkoi ankarilla koronarajoituksilla. Teatteriväen tur-

hautumista lisäsi se, että esittävän taiteen kohdalla määräykset tuntuivat olevan muita aloja ankarampia. Tätä vastaan kapinoi nokkelasti Tampereen linja-autoasemalle sijoitettu, sukupuolen moninaisuutta tutkinut Narttu Live (työnimi), jonka primus motor Meri-Maija Näykki keksi muuttaa liiketiloissa kiertävän teatteriesityksensä taidenäyttelyksi.

Poikkeusolojen takia näin Pinja Hahtolan ja Mari Lehtosen SuomiFilmin Salaiset Kansiot suljetussa yksityistilaisuudessa. Me turvavälejä kunnioittaneet ammattikatsojat saimme naureskella tunnelman olevan kuin salakapakassa sota-­ ajan tanssikiellon aikaan.

Tampereen Työväen Teatterissa sain seurata Anne Rautiaisen ohjaaman Berliinin taivaan alla -läpimenon ainoana ulkopuolisena katsojana. Antamani aplodit eivät koskaan ole tuntuneet yhtä painavilta.

Mieleeni jäi myös piipahtaminen Susanna Leinosen Juuret-esityksen harjoituksissa, jossa ammattilaisten kanssa työskennelleet aktiiviset ja vastuulliset ­seniorit olivat ikänsä puolesta riskiryhmää. Vastaavasti Teatterin politiikkaa -pod­ castissani vieraillut Valtteri Raekallio kertoi sattuvasti, kuinka Elämän koulun tekeminen lukiolaisten kanssa oli herättänyt hänet huomaamaan, miten ankarasti koronaeristys osui juuri nuoriin.

Petteri Aartolahti

TEATTERI ON TAITEENLAJI , jossa yhteiskunnallisuus valuu väkisinkin esitysten

”EI MEILLÄ TELAKALLA ole tapana sanal-

”PORTTITEATTERISSA KÄYTETÄÄN sellais-

ta sipulin kuorimisen tekniikkaa niin, että mennään kerros kerrokselta pikkuhiljaa syvemmälle ja sitten tulee vastaan häkellyttävä muutos. Ekan puolen vuoden aikana se ihminen tulee treeneihin patsastelemaan vähän niin kuin linnan kongissa on tapana.

Sitten se aukeaa, ja sieltä tuleekin esiin oikeasti tyyppi, joka se on ollut viimeksi joskus 12-vuotiaana. Siinä on mahdollisuus tulla takaisin niin sanotusti ihmiseksi.”

listaa jotain ohjelmistovalintojen punaista lankaa, mutta kyllä sitä linjaa silti ohjaa halu käydä dialogia asioista, jotka ovat yhteiskunnallisista tärkeitä ja hetkessä ajankohtaisia. Tätä kautta se yhteiskunnallisuus tulee jotenkin itsestään lavalle ja harjoituksiin. Toisaalta olemme pyrkineet olemaan hierakkioista vapaa ja kollektiivisesti johdettu teatteri, jossa kaikilla on mahdollisuus ja oikeus sanoa mielipiteensä. Se välillä tietenkin vaikeuttaa asioita, mutta se on sen arvoista.”

Teatteri Telakan tuottaja Maarja Kaasik Teatterin politiikkaa -podcastin jaksossa Rajat auki Viroon! ”KORKEAKOULUTETTUNA TAITEILIJANA

Porttiteatterin aktiivi Ola Miettunen Teatterin politiikkaa -podcastin jaksossa Vapautuvien vankien yhteisöteatteri kohtaa flamencon.

olen vähän varovainen pitämään palopuheita taiteen yhteiskunnallisesta merkityksestä, mutta vaikka korona perui hirveästi töitä, ei minulle tullut sellaista oloa, etteikö tämä työ olisi yhteiskunnallisesti tosi tärkeää!”

”MINULLE TEATTERI on ehdottomasti väli-

Rumpali ja äänisuunnittelija Ilkka Tolonen Voimassa 5/2002.

ne osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sosiaalinen media ei ole koskaan tuntunut omalta areenalta, mutta teatteri aina on. Ylioppilasteatterin taiteellisen johtajan roolissa parasta on se yhteisö, jonka sisällä ja jonka kautta voi vaikuttaa. Se on ihanaa.

Se on samalla leikkiä ja tarjoaa mahdollisuuden fantasioida sellaisesta maailmasta, jossa haluaa itse elää”, Ylioppilasteatterin taiteellinen johtaja Jenni Korpela Voimassa 6/2021.

”ON AINA VALINTA , kuka lavalla on, kenen tarinaa kerrotaan ja mistä näkökulmasta, Vaikka minulla ei ole erityistä missiota ja haluan jättää katsojan tulkinnalle tilaa, pyrin aina olemaan tosi tietoinen kaikista esillä olevista asioista.”

Ohjaaja Riikka Oksanen Voimassa 9/2021.

sisälle sekä tekijöiden että yleisön omien tuntemusten kautta. Tämä koskee tietenkin myös Venäjän keväällä käynnistämää hyökkäystä Ukrainaan.

Näitä tuntoja kuvasi podcastissani esimerkiksi inkerinsuomalaisten historiasta kertoneen Marian tunnustus – muistokirjoitus hevoselle -näytelmän kirjoittaja ja ohjaaja Hanna Kirjavainen. Neuvostoliiton julman vähemmistöpolitiikan historia sai tietenkin Venäjän sotatoimista täysin ennakoimattomia kertoimia.

Tässä Teatteriliitteessä ohjaaja Juho Mantere kertoo, miten Venäjän hyökkäys johti Tuntemattoman sotilaan kohdalla pohdiskeluun, voiko esitystä edes tehdä.

Oli myös hämmentävää verrata Hanna Rytin ja Cécile Orblinin Vala!-näytelmässään kuvaamaa 1930-luvun kansallismielisen sapelinkalistelun henkeä meillä saman aikaiseen sosiaalisessa mediassa nouseviin tunnelmiin.

Eikä Viiruksessa voinut katsella absoluuttisesta monarkiasta ja sen kaatumisesta kaaok­seen kertovaa Sinna Virtasen ja Jussi Sorjasen Versaillesia ilman, että mieleen nousi Putinin Venäjän sisäinen totalitarismi.

KASVAVAN ULKOISEN UHAN keskellä uskoani teatterin yhteisöllisesti kokoavaan tehtävään palauttivat useat sovinnon mahdollisuudesta muistuttaneet esitykset.

Esimerkiksi Esa Leskisen Kansallisteatteriin ohjaama Ensimmäinen tasaval­ ta on sekä juhlavan pönöttävä että eetokseltaan opettavainen, mutta tämä ei haitannut yhtään, koska sen sanoma yhteisen oikeusvaltion arvosta on vastaansanomaton.

Itse sain paljon myös Teatteri Telakan kahdesta antiikin mytologiasta asti sovun aineksia etsineestä teoksesta, työryhmävetoisesta parturi-kampaamo-esityksestä Salon Teija Ores ja Tanjalotta Räikän Aino Kostaa -näytelmästä.

Samaan sarjaan haluan lukea myös ihmisten yhteenkokoontumisen tähdellisyyttä propagoineen Kotiteatterin Olohoneen sekä Baltic Circlessä näkemäni Janina Rajakankaan ja työryhmän Venus-esityksen. Jälkimmäisessä nuorten tyttöjen omaehtoisen näkökulman voima tiivistyi itse rakennetun mieshahmon polttamiseen. Siinä ei ollut kyse sodanjulistuksesta ketään vastaan, vaan yhteisöllisesti voimauttavasta punttien tasaamisesta meitä kaikkia riistävän patriarkaalisuuden kanssa.

Sovintoon liittyi myös mielestäni yksi koko vuoden koskettavimmista esityksistä, Portti­teatterin ja Kaari & Roni Martin Companyn vapautuvien vankien monologi­teatteria ja flamencoa Tanssin talossa yhdistänyt La Familie. Sen puhuttelevimmassa näyttämökuvassa ensemble asettuu arvokkaasti omia kehojaan kantaen kuin ryhmäkuvaan katsojien eteen.

Muistikuvan voimaa ei ainakaan vähennä tieto siitä, että yhteisönsä keskellä keppinsä kanssa istunut vankiteatterin konkari Kari Vähä-Aho menehtyi vain muutama kuukausi esityksen jälkeen.

TUOMAS RANTANEN

Kirjoittaja on Voiman kustantaja ja kulttuuritoimittaja.

RYHDY VOIMANOSTAJAKSI JA TILAA LEHTI KOTIISI ALK. 39E/VUOSI.

100

Tilaukset: kauppa.voima.fi, tilaukset@voima.fi tai 044 238 5109

Aino Pennanen

Riikka Oksanen

Hämeentie 3,

00500 Helsinki www.kokoteatteri.fi

17.3. / 22.3.

24.3. / 29.3.

5.4. / 12.4. / 14.4. / 21.4.

22.4. / 26.4.

28.4. / 10.5.

12.5. / 13.5.

17.5. / 19.5.

20.5.

/ / / / / / /

KESYTÖN

eli O:n markiisitar – Faster Pussycat! Kill! Kill!

Käsikirjoitus Enis Maci / Ohjaaja Anna Veijalainen Esiintyjät Wilma-Emilia Kuosa, Cécile Orblin, Anu Palevaara, Petriikka Pohjanheimo, Sara Ritala, Cristal Snow, Jani Toivola

Robin Svartström Miro Lopperi Pia Andersson Eeva Soivio Santtu Karvonen

KATSO KEVÄTKAUDEN OHJELMA TÄÄLTÄ: WWW.ZODIAK.FI

Vuoden 2022 kaikki yli 30 jaksoa kuultavana nyt suoratoistopalveluista (mm. Spotify) ja osoitteessa voima.fi/audio

TUOMAS RANTASEN TEATTERIN POLITIIKKAA -PODCAST Blick & Blick

Olen yhä täällä

Salaisuuksia Seilin saarelta ���������

HAKU KOULUTUKSIIN alkaa 4.4.2023

OHJELMISTO JA ESITYKSET teatterikoulutus.fi

TENNESSEE WILLIAMSIN NÄYTELMÄ OHJAUS PASI LAMPELA

MUSIIKKITEATTERI KAPSÄKISSÄ KEVÄÄLLÄ 2023 Sirpa Kähkönen - Taru Mäkelä - Reetta Ristimäki

Anneli Kanto - Jukka Nykänen - Reetta Ristimäki

BRECHTIÄ JOKANAISELLE «««««

“Miten kaikki voikin osua niin kohdalleen” - HS / Lauri Meri

Uusi musikaali Anneli Kannon menestysromaanin pohjalta

Lisänäytökset: 18.1.–3.2.2023

Esitykset: 13.4.–7.5.2023 Liput: 24-39,50 €

Hämeentie 68 • 00550 Helsinki

info@kapsakki.fi • 045 120 1200

www.kapsakki.fi

| TEATTERI

Kari Sunnari

16 •

Etualalla Emilia Keskivinkka Momentum 1900:ssa.

T

Näyttämöiden bileet ja vallan­kumoukset SAARIN PALATSISSA juhli-

Musikaaliskenessä reissataan Venäjän varjoista Australian aavikolle, vallankumouksen kurimuksesta päättymättömiin bileisiin.

TEKSTI: IIDA SIMES

­mummu antaisi paljon rahaa, jos jymäytys menisi läpi ja hän uskoisi Anjan olevan pojantyttärensä.

Anastasia on libretoltaan ja musiikiltaan erittäin taitavaa työtä. Voima näki teoksen muutama vuosi sitten Broad­ wayllä, ja se valloitti testaajat täysin. Kappaleet ovat tyylilajiltaan pop-balladeja ja 1920-­luvun charlestonia. Soittorasian kappale on hieman slaavilaista tyyliä muistuttava valssi, joka jää soimaan mieleen pitkäksi aikaa.

Heikki Järvinen

taan. Venäjän eliitti on pukeutunut valkoisiin ja tanssii keskellä yltä­kylläisyyttä. Pieni tyttö, Anastasia Nikolajevna Romanova, menee nukkumaan, ja häntä tulee saattamaan unten maille isoäiti, keisarinna Maria Fjodorovna. Rakas mummi ja pikkuinen Anastasia laulavat soittorasian kappaleen tahtiin.

Pian tapahtuu vallankumous ja tsaarin perhe teloitetaan Jekaterinburgissa – kaikki paitsi yksi heistä. Anastasia on ilmeisesti karannut bolševikkien kynsistä!

Mutta Anastasiaa löydy mistään, ja Pariisiin paenneen leskikeisarinnan (­Sinikka Sokka) sydän on särkynyt surusta. Lopulta kaksi ovelaa Pietarin katujen kasvattia houkuttelee köyhän kadun­ lakaisijan ja orpo­ kodin kasvatin Anjan (Pia Piltz) ­huijaamaan keisarinnaa:

Petrus Kähkönen, Pia Piltz ja Ville Majamaa Anastasiassa.

Tampereen Teatterin Anastasia on aika tarkkaan alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan tehty. Se on hyvä ja huono juttu. Hyvä sikäli, että tarkkaan Broadwayn henkeä puhaltava teos tarjoaa katsojalle takuuvarman kokemuksen suuren maailman tyyliä kopioiden. Huono homma se on sikäli, että mahdollisuutta varioida teosta sisällöllisesti ei ole.

Petrus Kähkönen on taitava laulaja, ja hänen suorituksensa Tampereen Teatterissa Notre-Damen kellonsoittajana oli taituruuden huippua, mutta kummallisen kehnon patakampauksen kanssa hän ei ole tässä kovin vakuuttava ensirakastaja, Dimitri. Pia Piltz on tyylikäs Anastasia, mutta hän replikoi hieman liian nopeasti ja hengästyneesti. Laulut sujuvat häneltä hyvin, mutta niihin olisin kaivannut lisää volyymiä. Pelottava Joel Mäkinen, sympaattinen Sinikka Sokka ja tarinan hauskuuttajat Kaisa Hela ja Ville Majamaa loistavat.

Erityiset kiitokset on annettava teoksen lavastaneelle Marjatta Kuivastolle, puvustaneelle Pirjo Liiri-Majavalle ja suomentaneelle Reita Lounatvuorelle: laulut svengaavat hyvin suomeksikin, ja aivan varmasti jotkut katsojat tulevat katsomaan teoksen sen upeiden pukujen takia. Teoksen lavastus ja projisoinnit ovat myös hyvin taitavasti tehtyjä.

MYÖS TAMPEREEN TYÖVÄEN Teatterissa

katsotaan kauas taaksepäin. Liekehtivä Momentum 1900 -musikaali on massiivista, kotimaista työtä: Käsikirjoituksen ovat tehneet Sirkku Peltola ja Heikki Salo, joista jälkimmäinen on kirjoittanut myös laulu­ lyriikat. Teoksen säveltäjä ja sovittaja on suomalainen musikaaleihin erikoistunut huippu, Eeva Kontu.

Momentum 1900 lähtee liikkeelle takauman kautta, kun kuvanveistäjä Ville Vallgren (suvereenin taitava Martti Suosalo) muistelee parinkymmenen vuoden takaista Pariisin maailmannäyttelyä.

Venäjä ei olisi halunnut pienen suuriruhtinaskuntansa loistavan miljoonien ihmisten ihailun kohteena ja ansaitsevan näin oman identiteettinsä Venäjän vallan ulkopuolella. Onneksi Suomen paviljonkia lähti rakentamaan Vallgrenin kanssa kerrassaan uskomaton taiteilijaporukka, jossa olivat Akseli Gallén, Beda ­Stjernschantz, Ellen Thesleff ja Albert Edelfelt. Taitavat pohjalaiset timpurit tulivat pelastamaan Venäjän sabotoimat rakennustyöt, ja Vall­ grenin kaunis ja villi sukulaistyttö Verna saapui hänkin paikan päälle ihailemaan belle epoquen hehkua maailman romanttisimmassa kaupungissa.

Momentum 1900 on kunnianhimoinen teos hyvästä aiheesta. Sen olisi sikäli kannattanut ottaa mallia Broadwayn peruskaurasta, että se olisi voinut valita selkeästi muutaman olennaisen noston, joihin keskittyä.

Kun esimerkiksi Anastasiaa lähtee juonen tasolla perkaamaan, se paljastuu hyvin yksinkertaiseksi teokseksi, jossa on vain muutama tärkeä, mutta yhteen kietoutuva juonne. Momentum 1900 on runsaudensarvi, jossa varsinkin alkupuolella joutui jumppaamaan aivojaan pysyäkseen tilanteen tasalla.

Kari Sunnari

Kai Kuusisto

Tanssia maailmanlopun edellä

Mikko Paloniemi, Misa Lommi ja Pekka Louhio

T

Martti Suosalo Momentum 1900:ssa.

PRISCILLA , AAVIKON KUNINGATAR on ”bile­musikaalien klassikko” Helsingin Kaupunginteatterin mukaan, ja sen musiikki sopii hyvin pikkujouluista tai miksei vaikka vapusta huumaantuneelle yleisölle. Musiikki svengaa upeasti, mukaan lukien La ­Traviatan Sempre Libera -aaria.

Priscilla on kolmen Australian halki matkaavan drag-kuningattaren bilebussin nimi. Jo itse matka on jonkinlainen määränpää, sillä he taistelevat alituiseen itsensä ja toistensa hyväksymisestä, yhteiskunnan suopean suhtautumisen saavuttamisesta puhumattakaan.

Priscilla etenee kuin rasvattu bussi kohti huippukohtaansa, ja matkan varrella on

jos jonkinmoista möyheää tanssimenoa kermakakkupukuineen paljettien ja glitterin kimalluksessa. Lopun nousukohtaa on pysähtyminen ja rauhoittuminen menon keskellä.

Musiikki koostuu tunnetuista hiteistä, jotka koko kaarti esittää taitavasti. Kuitenkin toisessa näytöksessä alkaa mieleen jo hiipiä, että vähemmän olisi enemmän, ja se ei totisesti ole tämän teoksen mottoja.

Bernadette eli Clarissa Jäärni on laulu­taidoiltaan päätrion heikoin lenkki, mutta hänen transhahmonsa on mitä suloisin ja ylivoimaisesti mieleenjäävin persoona. Kinky Bootseista tuttu Lauri Mikkola on edelleen vahva esiintyä, ja Niki Rautén on varmasti lähitulevaisuuden kirkkaimpia musikaalitähtiä. Kuitenkin musiikin kannalta näiden bileiden tukevimmat taiturit ovat ”Diivat”: Johanna Försti, Maria Lund ja Jennie Storbacka.

Bändiä johtaa Eeva Kontu. Tämänkin, kuten Anastasian, on ohjannut Samuel Harjanne, Suomen musikaaliskenen ehtivin ammattilainen.

ja tuulen riepottelemia telttasuojia. Pekko Käpin musiikki tuo mukaan kansankulttuurisia tuulahduksia.

Helsinki Dance Company tanssii intensiivisesti ja tarkasti. Vaikka ryhmä näyttää yhtä aikaa primitiiviseltä heimolta ja Pans­ sarilaiva Potemkinin konehuoneen työläisiltä, vertauskuva on ensivaikutelmaa yleisempi. Ihmiskunta se siinä uurastaa ilmastokriisin ja teknologisen edistysuskon riivaamana kohden kuiluaan. / TR

Helsinki Dance Company & Valtteri Raekallio: Lomonosovin moottori Esitykset Helsingin Kaupunginteatterissa 31.12. asti.

Sirkus ilman tirehtööriä

H

ÄMÄRÄSSÄ esiintymistilassa huo-

mio ohjautuu ensin isoon levyistä koottuun installaatioon, josta ­lähtee vaikeasti jäsenneltävää ääntä.

Pian katse ajautuu myös mustien narujen täyttämään kehikkoon ja korkealla katon rajassa lepakon lailla pää alaspäin roikkuvaan, mustiin pukeutuneeseen ihmishahmoon.

Tampereen teatterissa Anastasia 13.5.2023 asti.

Tampereen Työväen Teatterissa Momentum 1900 15.4.2023 asti.

Helsingin Kaupunginteatterissa Priscilla, aavikon kuningatar 6.5.2023 asti.

Arvio Lontoon Victoria Palace Theatren Hamiltonista löytyy Voiman sivuilta, voima.fi.

Robert Seger

Jouni Ihalainen

Musiikillisesti ja tanssillisesti teos tarjoaa hengästyttävää menoa, mutta varsinaisia tarttuvia melodioita kuitenkaan ei.

Huippukohta, joka ansaitsee kehut ja kiitokset, on toisen näytöksen Sammuta sinä, minä sytytän -kappale, joka lainaa Juhani Ahon kertomusta Suomen liekeistä, joita Venäjä yrittää turhaan tukahduttaa.

Todella hauska yksityiskohta oli Suo­ salon esiintyminen Suomea syvästi paheksuvana ja ruotuun panevana Venäjän tsaarina – epäilemättä Lin-Manuel Mirandan Hamiltonista lainattu idea! Joka toimi kyllä näinkin. Ja jännää oli, että rap-musiikki on päässyt myös suomalaiselle musikaalinäyttämölle ja jopa ihan alun kohtaukseen. Ehkä Hamiltonin perua sekin.

ANSSIJA-KOREOGRAFI Valtteri Raekallio tunnetaan osallistavista, paikkasidonnaisista ja nyky­ proosaan pohjautuvista teoksistaan.

Lomonosovin moottori perustuu Antti Salmisen kokeelliseen kirjaan (2014), jonka tiedettä, mytologiaa, kansanperinnettä ja henkilökohtaisia muistiinpanoja sisältävistä fragmenteista välittyy outo kuva Novaja Zemljan arktisissa olosuhteissa puurtavasta ihmisjoukosta.

Salmisen viitoittamalla tiellä jo teatterin aulaan on koottu hämärää museo­ esineistöä ja videomateriaalia. Näyttämö­ kuvaa hallitsevat pressut, jotka ilmentävät hyvin hyisen ympäristön maisemamuotoja

Tämä naruihin kietoutunut inhimillinen otus (Salla Hakanpää) laskeutuu alas hyvin hitaasti ja ryhtyy sen jälkeen selvittämään narujaan kuin kalastaja verkkojaan.

Samalla sisäistyneellä antaumuksella hän kampaa hiuksiaan, ryömii lattialla ja viimein kipuaa narukehikkoon ja sen päälle. Meditatiivisen tunnelman keskellä ajan kulumisesta muistuttaa katosta riippuva jääklimppi, josta lattialle tipahtelee hiljakseen vesipisaroita ja pieniä kiviä.

Funis on teos, jossa taidesirkus kohtaa kokeilevan esitystaiteen. Siinä tila-, valo- ja äänisuunnittelu korostavat ihmis­ esiintyjän rinnalla ja yli kokonaisvaltaista tilallista kohtaamista. Katsojalta se vaatii virittäytymistä omalle taajuudelleen. / TR

Salla Hakanpää, Sinna Salin, Anssi Ruotanen & Joonas Pehrsson: Funis Esitykset Cirkossa päättyivät 25.11.

Brechtiä kaikille

Lauri Mikkola, Roderick Kabanga, Jack Johansson, Martti Manninen, Raili Raitala ja Risto Kaskilahti Priscillassa.

Tanja Ahola

T

EATTERIN UUDISTAJA Bertolt ­Brecht (1898–1956) pakeni natsi-Saksasta perheineen, avustajineen ja rakastajineen viettäen pakolaisaikaa Suomessa 1940-luvun alussa noin vuoden ajan. Sirpa Kähkösen kirjoittama ja Taru Mäkelän ohjaama älykkään viihdyttävä näytelmä piruilee terävästi B ­ rechtin (Johannes Korpijaakko) edustamalle miesneron myytille, mutta antaa silti arvoa koko hänen klaaninsa tuottamalle taiteelliselle työlle.

Näytelmä viittaa maestron metodeihin muun muassa brechtimäisellä tavalla hyödyntää musiikkia, taustaprojisointia ja suoraa puhetta rampin yli yleisölle. Esityksen erityinen vahvuus näkyy siinä, miten se käsittelee Hella Wuolijoen (Reetta Risti­ mäki), Väinö Tannerin (Petriikka Pohjanheimo), Elvi Sinervon (Hanna Vahtikari) ja Elmer Diktoniuksen (Ristimäki) hahmojen kautta vasemmiston historian sisäisiä jännitteitä. Hieno ratkaisu on myös

nostaa näytelmän avainhenkilöksi usein huomiotta jäävä Brechtin lahjakas avustaja Grete Steffin (Katariina Lantto). / TR

Sirpa Kähkönen & Taru Mäkelä: Brectiä jokanaiselle Lisäesitykset Teatteri Kapsäkissä 18.1.–3.2.2023

050 4122344 liput@tehdasteatteri.fi Itäinen Rantakatu 64 A (Manilla) Turku

Anna Kankila - Ronja Louhivuori - Ville Väisänen

DO OM B AG

(sa atan t a r v ita t ät ä v ie l ä) Ensi - i l t a l a 25. 3 . k l o 1 7

Nadja Räikkä - Tommi Silvennoinen - Vilhelmiina Sinervo

K Ä R HI, o sa 1

14.1.2023 ÄÄNIÄ TEHTAALTA

Ko hta a m i n en E nsi -i l t a l a 6 . 5. k l o 1 9

Teatterimusiikin konsertti juhlistaa jo kolmatta kertaa säveltäjiä, äänisuunnittelijoita ja -taiteilijoita.

27.1.-26.2.2023 SUPERMALLIT

kyseenalaistaa ihmisenä olemisen mallin tarpeen ja ensisijaisuuden.

Ohjaus ja dramaturgia: Tommi Silvennoinen

17.-19.2.2023 NIXXXAVUORI

Teos sukeltaa performanssitaiteen kaanonin, suomalaisen teatterin ja julkisen torijuhlan kautta kysymyksiin häpeästä ja syyllisyydestä suhteessa kansalliseen identiteettiin.

3.3.-6.4.2023 HOUKAT Katso koko ohjelmisto: www.teatteritel akk a. fi

tikee.fi/teaaeritelakka

Itkulaulu- ja loitsuperinteestä inspiroituneella nykymusiikilla sävytetty varjoteatteriesitys pyhistä houkista, taiteilijoista ja aktivisteista, jotka kohoavat hullun maineesta hyvyyden esitaistelijoiksi.

| TEATTERI • 19

Likainen ja henkilökohtainen apuraha-arvioija

A

PURAHA-ARVIOIJA saapuu ravintolaan hieman myöhässä, hän kaataa vakaalla kädellä Vichyä lasiinsa ja aloittaa. Arvioijan kampaus on huoliteltu. Beigeä ja mustaa yhdistävän asun materiaalit tarkoin valittu. Arvioija kertoo olevansa tällä hetkellä kovemmassa kunnossa kuin koskaan. Yli sadan Koneen Säätiön apurahahakemuksen lukeminen ja käsittely on ottanut koville. Koska jaettavaa rahaa riittää vain muutamalle, pää on pidettävä kylmänä. Työn haastavuutta lisää se, että Koneen Säätiön haussa yhden hakemuksen ansiokkuutta ja kiinnostavuutta yleensä arvioi vain yksi ihminen.

Minä istun kotona verkkareissa juomassa murukahvia. En tiedä, kuka oli se anonyymi arvioija, joka viime vuonna suositteli minulle kahden vuoden Koneen Säätiön apurahaa. Kuvitelmissani hän on lukenut hakemuspinoa mahonkipöydän ääressä, on tietenkin todella lukenut, ja hän tuoksuu hyvältä ja tekee vain oikeudenmukaisia ratkaisuja. Anonymiteetti on tehnyt arvioijasta säteilevän haltijakummin, mutta samalla se sulauttaa hänet koskemattomaksi, kuin osaksi instituution rakenteita.

Olen pitkään liputtanut taiderahoituksen läpinäkyvyyden lisäämisen puolesta. Uskon, että etenkin kaltaisteni fantasioijien ja salaseuroihin uskovien fokus ohjautuisi oleellisempaan, jos arvioijien nimet olisivat hakijoiden tiedossa. Siksi on kerrottava, että mahonkipöytää ei ole. On Ikean lastulevypöytä työhuoneessani: olen tänä vuonna ollut itse Koneen Säätiön apuraha-arvioijana. Ainakaan tällä hetkellä en haise hyvältä, ja rasvainen kuontaloni tuskin saisi toimittajalta kehuja tähtihaastattelussa.

Elokuvaohjaaja ja entinen teatterituottaja Hannaleena Hauru pohtii esseessään suojeleeko taideapurahojen arvioijien anonymiteetti yksilöitä, rakenteita vai taiteilijoiden huonoon itsetuntoon liittyviä fantasioita.

TEKSTI: HANNALEENA HAURU KUVA: ALEKSANDRA AKSENOVA

kuitenkin muuttanut merkittävästi suhdettani apurahapuheeseen. Otettuani kesällä arvioijan pestin vastaan, minun oli pidettävä työtehtäväni salassa haun ajan. Totta kai törmäsin lukuisiin kollegoihin, jotka jokavuotiseen tapaan tuskailivat Koneen Sää­ tiön hakua. Anonyymin arvioijan näkökulmasta apurahapuheessa minulle korostui,

statuksessa. Minäkin olen saanut taidekoulutuksen, jonka mukaan Suomi on taidemaana periferia.

KOTIMAISEN TAIDE-ELOKUVAMME kelpoi-

suus tuntuu lepäävän sen harteilla, miten arvostettua se on keskieurooppalaisten elokuvafestivaaleilla. Osuvaa on, että elo­

YMMÄRRÄN, ETTÄ ANONYYMIYS suojelee

KLAUS MAUNUKSELAN näytel-

mässä Apu­raha ja tunteet (2022) pääsee ääneen 55 tieteen ja taiteen apurahojen piirissä toimivaa ihmistä. Näytelmä perustuu Maunukselan teettämään kyselyyn liittyen apurahojen hakemiseen, saamiseen ja kielteisen päätöksen vastaanottamiseen. Maunuksela on kuvaillut, että hänelle iso oivallus näytelmän tekemisen yhteydessä oli apurahoihin liittyvien tunteiden kollektiivisuus. ”Se mitä mä olen pitänyt henkilökohtaisena tunteena, onkin muiden jakamaa”, Maunuksela kertoi marraskuussa Kritiikki näkyy! -hankkeen keskustelutilaisuudessa keskustakirjasto Oodissa.

Apurahan hakijana minun on helppo samastua Maunukselan näytelmän kuvaamiin tunteisiin. Arvioijana toimiminen on

Tämä artikkeli on osa Todellisuuden tutkimuskeskuksen ja Voiman yhteistyössä toteuttamaa ­Taiteen paikka -hanketta. Todellisuuden tutkimuskeskus on vuonna 2001 perustettu esitys­taidekollektiivi. Taiteen paikkaa rahoittaa Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Taiteen paikan muut sisällöt löydät Voima-lehden sivuilta voima.fi/taiteenpaikka.

ta. Olin toinen Koneen Säätiön elokuvan arvioijaprofiilin asiantuntijoista. Oli kiinni omasta halustani ilmoittaa, keiden hakijoiden suhteen olen jäävi. Oli helppoa nähdä sykli, jossa tänä vuonna puollan jollekin kaverilleni apurahaa, ja parin vuoden päästä hän arvioijana myöntää minulle apurahan. En ole superverkostoitunut alalla, mutta tuttuja nimiä oli yli puolet hakijoista.

Epäreilua on myös se, että arvioijana toimiminen on nyt avannut minulle vippi­ ovia taiteilijana: olen päässyt takahuoneisiin näkemään koneen sisään katsomaan ketä vastaan tulevaisuudessa kilpailen. Koneen Säätiö julkaisee apurahan saaneiden yhteydessä tiivistelmät kuhunkin apurahaan liittyvästä työsuunnitelmasta. Tässä on iso läpinäkyvyysero verrattuna suurimpaan osaan taideapurahoja myöntävistä suomalaisista tahoista.

Minä olen päässyt näkemään kaikkien hakemusten yksityiskohdat, niiden vahvuudet ja heikkoudet. Tämä saattaa tehdä minusta tulevaisuudessa paremman hakijan.

miten korkea-arvoisina apurahatahot nähdään ja miten merkittävä Koneen Säätiön kaltaisten instituutioiden hyväksyntä on taiteilijoiden itsetunnolle.

Pidän intohimoista suhtautumista apurahoihin suomalaisena erityispiirteenä, sillä en ole kohdannut esimerkiksi ranskalaisissa tai saksalaisissa taiteilija­ kollegoissani samaa palavaa suhtautumista rahoittavia instituutioita kohtaan. Olen yrittänyt löytää tälle juuria Suomen historiasta. Kulttuurintutkija ­Eliel­ Aspelin-­ Haapkylä raamitti suomalaisen taiteen kertomukselle ja historialle kehykset 1800-luvun lopussa teoksellaan Suomalai­ sen taiteen historia pääpiirteissään. Kirjallaan hän loi kertomuksen, jossa suomalaiset kulkevat taiteessa jäljessä heitä osaavampia keskieurooppalaisia. Yksi väite voisi olla, että Aspelin-Haapkylä loi samalla pohjan myös suomalaisen taiteen itsetunnolle. Olemme aina jäljessä ja ala­

kuvan rahoitushanat Suomessa aukenivat minulle tekijänä vasta sen jälkeen, kun työni sai tunnustusta Euroopassa. Mikä on todellinen syy sille, että mielikuvituksessani Koneen Säätiön arvioija istuu mahonkipöydän ääressä? Fantasioinko sisimmässäni keskieurooppalaisesta, arvohuonekaluin vakautetusta tunnustuksesta? Ehkä itsetuntoni tarvitsee Koneen Säätiön hyväksyntää, sillä suomalainen taiteeni ei voi olla itsearvoisesti hyvää. Pilaanko arvioijana tämän vuoden apurahahakijoilta ylhäältä tulevan tunnustuksen jylhän perinteen paljastaessani, että apurahapäätösten takana onkin rasvatukkainen hyvinkääläislähtöinen taiteilija? Vai olisiko aika perinpohjaisesti kyseenalaistaa Aspelin-Haapkylän luoma suomalaisen taiteen kertomus?

Mitä tulee apurahojen jakamisen salaliittoteorioihin, anonyyminä apuraha-arvioijana olo herätti epäilyjä koko järjestelmän mahdollisesta korruptoituneisuudes-

minua vallankäyttäjänä. Ennen elokuva­ uraa olin ammatiltani teatterituottaja.

Kun lopetin tuottajan työt keskittyäkseni elokuvaopintoihin, järkytyin, miten moni lakkasi olemasta minuun yhteydessä tai edes moikkaamasta kulttuuritapahtumissa. Naiiviudessani olin luullut heitä ystävikseni, mutta olinkin vain hyödyke.

Olen mennyt samaan halpaan elokuvantekijänä. Olen ajatellut kutsuja kahville mahdollisesti alkavina ystävyyksinä tai joskus jopa treffeinä, mutta kyseessä on ollut ihmisen halu saada töitä, uravinkkejä tai ilmaista dramaturgista neuvontaa. Yleensä nykyään jo tunnistan nämä tilanteet, mutta olen varmaankin sen verran yksinäinen, että silloin tällöin yhä vastaan kahvikutsuun, jota ei ole suoraan muotoiltu työtapaamiseksi.

Tämän piirteen vuoksi saattaisin olla julkisena vallankäyttäjänä manipuloitavissa.

Olisi ihanaa kuulla, millaista sosiaalinen kanssakäyminen kulttuurialalla on heille, jotka eivät voi istua rahakirstun päällä anonyymisti ja joiden on tehtävä se nimellään ja kasvoillaan. Pyöriikö Elokuvasäätiön tuotantoneuvojien ympärillä bileissä erityisen kohteliaita tyyppejä, jotka nauravat heidän vitseilleen vähän liian lujaa? Jättääkö Finlandia-palkinnon jakaja käymästä kulttuuritilaisuuksissa, jottei vahingossakaan altistu lobbaukselle? Fanta­ sioivatko he anonymiteetistä? Tai ehkä he ovat saaneet saman neuvon kuin minä aikoinaan vasta aloittaessani taideopintoja: pidä lujasti kiinni niistä ystävistäsi, jotka eivät ole kulttuurialalla.

Hannaleena Hauru työstää parhaillaan Koneen Säätiön apurahoittamana kolmatta pitkää elokuvaansa, joka tulee ensi-iltaan 2023.

Työskentely yhdistää esitystaidetta ja elokuvaa.

Se on osa Haurun dramaturgian tutkimuksen opintoja Taideyliopistossa ja Goethe-yliopistossa Frankfurtissa.

Jiri Halttunen

Keskellä Homssantuu, Anna-Maija Oka

Köyhä kansa tanssii

V

UONNA 1885 tasa-arvo ei toteutunut avioliitossa sen enempää kuin yhteiskuntaluokkienkaan välillä. Tämä käy riipaisevasti ilmi Minna Canthin ironisesti Työmiehen vaimoksi nimeämästä näytelmästä. ”Työmies” Risto on ahkeran ja lopen uupuneen vaimonsa Johannan rahoja varastava juopporetku, joka kokee olevansa yhteiskunnallinen hyväntekijä, koska hänen viinaveroistaan annetaan köyhäinapua.

Kuten monesta klassikkoteoksesta, tästäkin paljastuu missä ovat parhaat bileet: romanileirissä tietenkin. Upea Homssan-

tuu kaihtaa avioliittoa ja konservatiivista elämää, mutta niin vain hänkin sotkeutuu Riston ja Johannan tappavan myrkylliseen suhteeseen.

Musikaalin käsikirjoitus on Sirkku Pel­ tolan, lyriikat Heikki Salon, sävellykset Matti Puurtisen ja ohjaus Jukka Keinosen.

Minna Canth on kielellisesti ja draaman tajunsa puolesta Suomen Shakespeare, ei epäilystäkään. / IS

H Tapio Aulu

että ­Elisabethin roolissa nähdään 83-vuo­ tias Ritva Oksanen.

Kaksi kuningatarta on siitä poikkeuksellinen klassikko, että se käsittelee yhteiskunnallista valtataistelua vahvojen naishahmojen kautta. Harkitsevan Elisabethin ja juonittelevan Maria Stuartin (Liisa Peltonen) törmäyksessä mitellään myös protestanttisuuden ja katolisuuden välillä ja koko Euroopan poliittisesta kartasta.

Taru Mäkelän ohjaus ja Antti Hietalan sovitus korostavat hallitsijoiden erilaisten persoonien jännitettä ensemblen antaessa tähän tyylikästä sivustatukea.

Draaman keskeinen – mutta hiukan esityksen otteesta lipuva – kulminaatiopiste liittyy Elisa­bethin tunnontuskiin hänen empiessään julistaa kilpailijalleen kuoleman­ tuomio. / TR

Friedrich Schiller & Taru Mäkelä: Kaksi kuningatarta Hämeenlinnan teatterissa 29.3. asti

Nuket ja ihmiset

J

man airueeksi tulkittavissa oleva –­­ Muusa-­ hahmo lentävät pikkuyksiönsä patjalla jonnekin kaikkeuden tuolle puolen. / TR

Jonnakaisa Risto & Miko Kivinen: Korhosen muotokuva Vaurioteatterin esitykset Omapohjassa ja Tehdasteatterilla ovat päättyneet.

Lisäesityksiä tulossa keväällä.

Juuso Timonen

ONNAKAISA RISTON kirjoittama, näyttelemä ja nukettama ja Miko Kivisen ohjaama Korhosen muoto­ kuva on nukketeatterivetoinen näytelmä. Se käsittelee monitasoisesti ja vertauskuvallisesti ainakin taiteilijan kutsumusta, viisauden perintöä, kapitalistista riistoa, #metoo-henkistä hyväksikäyttöä, ­luokkakysymyksiä sekä rakkautta ja kuolemaa.

Risto esittää itse eksistentiaaliseen kriisiin ajautunutta taiteilija X:ää ja samaan aikaan nukettaa suvereenisti rakentamiaan tyyliltään hyvin erilaisia nukkehahmoja. Vahva fyysinen näyttelijätyö, groteski ­estetiikka, terävä satiirisuus ja herkkyys elämän traagisuuden äärellä tekevät esityksestä yhtä aikaa valloittavan koomisen ja syvältä koskettavan.

Näytelmän kauneimmassa kohtauksessa X ja hänen rakastettunsa – ja kuole-

Kansallisteatterin pääohjaaja Esa Leskinen kertoo, miksi suomalaisen demokratian syntyhistoriaan kannattaa paneutua juuri nyt.

Suruttomat Jyväskylän Kaupunginteatterissa 13.5.2023 asti.

Kenen pää putoaa ÄMEENLINNAN TEATTERISSA on kulttuurijuhlan tunnelmaa. Se ei johdu siitä, että käynnistymässä oleva Friedrich Schillerin (1759–1805) tekstiin perustuva näytelmä kertoo Englannin kuningatar Elisabeth I:n ja Skotlannin kuningatar Maria Stuartin valtataistelusta. Syy juhlaan on varsinaisesti se,

Demokratian synnytystuskat

1

TEKSTI: TUOMAS RANTANEN

50 VUOTTA täyttävän Kansallisteat-

terin juhlanäytelmä, Ensimmäinen tasavalta, kertoo itsenäisen valtion demokraattisten instituutioiden rakentumisesta ja vakiintumisesta.

Siinä korostuu Suomen ensimmäisen presidentin, Kaarlo Juho Ståhl­bergin (1865– 1952) merkittävä henkilökohtainen osuus sisällissodan jälkeisen sovinnon rakentajana ja tasavaltalaisuuden puolustajana aikana, jolloin melkein koko muu oikeisto puuhasi Suomeen saksalaismielistä monarkiaa.

Näytelmän tärkeitä poimintoja ovat esimerkiksi maalaisliittolaisen Santeri ­Alkion vahva rooli Ståhlbergin ajamien edistysmielisten poliittisten linjausten tukijana ja Mannerheimin ongelmallinen asema suojeluskuntien vallankaappausvehkeilyn äärellä. Esillä ovat myös tasavaltaa uhanneet sisällis­ sodan ylilyönnit ja sisäasiain­ministeri Heikki Ritavuoren murhassa (1922) ja Lapuan liikkeessä tiivistyvät oikeistoradikalismin uhat.

Näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Esa Leskinen, miksi juuri nyt piti tehdä näytelmä tästä aiheesta ja näkökulmasta? ”Demokratia on näytelmien aiheena kiinnostanut minua jo ainakin kymmenen vuotta. Olin myös pitkään ajatellut, että usein sivurooliin jäänyt Ståhlberg oli hyvin keskeinen hahmo suomalaisen demo­ kratian kannalta. Hänellä oli hyvin dramaattinen asema tinkimättömänä oikeusvaltion puolustajana valkoisen ja punaisen Suomen välissä.”

Yksi vahva dramaturginen idea on ollut nostaa keskeisen kertojan asemaan presidentin puoliso Ester Ståhlberg. Hänen näkökulmansa tuo tarinaan poliittisten kulissien takaista inhimillisyyttä, ja samalla valinta hiukan korjaa historian kertomisen yleisesti vääristynyttä sukupuolinäkökulmaa. Miten näytelmään tulivat rajatuksi ne ihmiset, jotka siellä näemme? ”Kyllä henkilöt valikoituivat ihan sen mukaan keneltä löysin hyvää tarinaa ja aikalaiskuvausta.

Esimerkiksi Alkion iso osuus selittyy sillä, että hänen päiväkirjansa ovat aivan

loistavat ja hän kuvaa niissä jopa repliikki­ tasolla miten perustuslakivaliokunnassa tapeltiin monarkiasta. Ester Ståhlbergin päiväkirjat ovat myös niin kattavat, että niistä oli ilo ammentaa. Minulla on ollut tässä korkea autenttisuuden vaatimus ja halusin, että kaikki tai lähes kaikki dia­ logikin ovat jonkun aikalaisen kuvausta.

Mutta totta kai sekin on aina subjektiivista, minkä joku paikalla ollut meille välittää.”

Sinut tunnetaan esimerkiksi Idiootin, Riivaajien ja Päällystakin kaltaisten klassikoiden sovituksista sekä Neljäs tie ja Yhdestoista hetki -näytelmien kantaa ottavasta dokumenttiteatterista. Miten kuvaisit omaa taiteelllista kehitystäsi? ”Aika pitkään halusin tehdä jonkinlaista pyhyyden teatteria, mutta tein sitten valinnan, että liikun kohden brechtiläistä estetiikkaa. Se oli etenkin finanssikriisi, joka herätti minut siihen, että yhteiskunnassa alkaa nyt varmaan tapahtua jotain. Mietin sitten mitä Brecht tekisi tänään ja ryhdyin tekemään sitä.

Onko Ensimmäinen tasavalta mielestäsi poliittinen näytelmä? ”Yritän kuvata historiallista demokratiaprosessia mahdollisimman autenttisesti.

Se on ajankohtaisella tavalla poliittinen siinä määrin, kuin samanlaiset ongelmat nousevat nyt esiin. Tänään kahtiajakautumista ja autoritaarisyyttä on näkyvissä koko läntisessä maailmassa, Suomi mukaan lukien.

Venäjästä nyt puhumattakaan.

Miksi historian tunteminen on tärkeää? ”Se on tärkein ase taistelussa autoritaarisyyttä vastaan. Kun epädemokraattiset voimat nousevat, ne pyrkivät kirjoittamaan historiaa uudelleen itselleen edullisella tavalla. Se, joka hallitsee historiallista narratiivia, hallitsee nykypäivää. Siksi historiattomuus ja sivistymättömyys ovat niin vaarallisia asioita.”

Esitykset Kansallisteatterissa 25.3.2023 asti.

Kuuntele myös Esa Leskisen ja Oula Silvennoisen haastattelu Teatterin politiikkaa -podcastissa osoitteessa voima.fi/audio.

Mitro Härkönen

Näytelmässä kuvataan miten Lapuan liikkeen aktiivit kyyditsivät lokakuussa 1930 Kaarlo Juho ja Ester Ståhlbergin vastoin tahtoaan kotoaan Kulosaaresta Joensuuhun.

Katso kevään ohjelmisto www.universum.fi Perämiehenkatu 13, Helsinki

Aurinkoteatteri • Teater Mars • Sirius Teatern • Teatteri Venus

EL E NA F ER R AN TE

Hylkäämisen päivät

Hulvaton farssikomedia suomalaisen teatterin alkulähteiltä

Ensi-ilta 8.2.2023 Ensi-ilta 1.12.2022 Seminaarin näyttämöllä

Liput: Kajaani Info 08 6155 2555 ma-to klo 8-16, pe klo 9-15.

Lipunmyynti ovelta tuntia ennen esitystä. Muista Kuljetustuki ja Ryhmäedut! Ryhmämyynti arkisin 044 710 0454. Lippuja myös kätevästi verkosta www.lippu.fi.Lue lisää www.kajaaninteatteri.fi ’’Joskus minusta tuntuu, että olen koira, joka on saanut kirppuja jonnekin, jotka ärsyttävät minua.’’

O T T O G A B R I E L S S O N • L A U R A M AT T I L A

JÖRN DONNER

MAMMUTIN VARJOSSA

E N S I - I LTA 2 4 . 2 . 2 0 2 3

J U H O

22,50 – 39,50€

+ TILAUSMAKSU (ALK. 1,50€)

ÄR HÄKKÄ KOME DIA

LIPUT: ALKAEN 19,50 € • HKT.FI PUH. (09) 394 022 • LIPPU.FI 0600 900 900 (2€ / MIN+PVM)

V I L M A M E L A S N I E M I M I L O N O F F E L L A M E T T Ä N E N N I K O S A A R E L A N M I I K O T O I V I A I N E

R UN AR S C HIL DT - J UH A H URM E

ENSI- I LTA 26.1.2 023 PIENI N ÄYT TÄMÖ

ENNAKKOOSTAJAN ETULIPUT MYYNNISSÄ 31.1. ASTI!

22 •

| TEATTERI

21.1. Ruisräikkä, Kajaanin ­kaupunginteatteri

Janne Vasama

Markku Hernetkosken kirjoittamassa ja ohjaamassa aikuisten nukketeatteriteoksessa Eino Leino, lausuja Yrjö Jyrinkoski, näyttelijä Ella Eronen ja Oulujärven kalastaja Martti sekä taloudenhoitaja Marjatta keskustelevat Ikuisuuden huoneessa vuonna 2023.

Linda Wallgrenin kirjoittama ja ohjaama mediakriittinen näytelmä tutkii toimiko julkisuus tuomarina d’Arcin, Jäätteenmäen ja Auerin tapauksissa. Esitys vierailee myös Espoon kaupunginteatterissa 31.3. ja 1.4.

24.1. Jeanne d’Arcin housut, Tampereen Työväen Teatteri 26.1. Asmodeus ja 1313 sielua, Helsingin Kaupunginteatteri

Tuotteliaan Juha Hurmeen ohjaaman näytelmän alku perustuu Runar Schildtin romaaniin. Toinen puoliaika sijoittuu puolestaan vuoteen 2026, jolloin Helsinki on vedenpaisumuksen vuoksi eva­ kuoitu Lahteen.

26.1. Barabbas-dialogeja, Aleksanterin teatteri

Niklas Malinen

Ooppera Skaalan ja Raekallio Corp. -tanssiryhmän uutuus­teos peilaa oopperan, virtuoottisen fyysisen tanssin liikekielen ja tekstin yhdistelmänä länsimaisen kulttuurin ydinkuvastoa Raa­ matussa merkitykseltään keskeisen henkilö­hahmon kautta.

Tommi Silvennoisen ja työryhmän Dostojevskin Karamazovin veljeksiin nojaava teos purkaa ihmisen malleja ja on taiteellinen muotinäytös tulevaisuuden olennoille.

28.1. Totuuden hinta, Lahden kaupunginteatteri

Brittiläisen Lucy Prebblen näytelmä pohjaa FSB:n murhaaman KGB-agentin Aleksandr Litvinenkon tarinaan, josta toimittaja Luke Harding kirjoitti kirjan Vaiennettu. Anne Rautiaisen ohjaus sekoittaa tositapahtumia, jännitysnäytelmää ja karnevalismia.

31.1. Lyhyt episodi sienisivilisaation universaalissa historiassa, Espoon Kaupunginteatteri ja Klockriketeatern

Mihail Durnenkovin kirjoittamassa ja Essi Rossin ohjaamassa näytelmässä tutkitaan pilke silmäkulmassa ihmisen ja hänen elinympäristönsä muodon­ muutoksia nykyhetken ja väistämättömän maailmanlopun välillä. Sekä Durnenkov että lavastuksesta vastaava Ksenija ­Peretruhina elävät tällä hetkellä maanpaossa Venäjältä.

2.2. Raumzeit, Manilan Vanha viinatehdas, Turku

roksen Miko Jaakolan ohjaamana versiona.

22.2. The Pimpsons, Q-teatteri

Lauri Maijalan kirjoittama ja ohjaama räävitön pop-tragedia kertoo yhden tutun oloisen perheen kautta myrkyllisestä nostalgiasta, itse itsellemme sepittämistä valheista ja vaateista, jotka ajan myötä muuttuvat todellisuudeksi.

24.2. Rikkaruoho, KOM-teatteri

Laura Mattilan ohjaama ja ”kipeän lisäksi kammottavan hauskaksi” dramatisoima draama perustuu Otto Gabrielssonin romaaniin, jossa tämä pui toteutumatonta lähisuhdetta isäänsä, kansakunnan provokaattori Jörn Donneriin.

8.3. Nuoret idealistit, Kansallisteatteri

Michael Baranin näytelmässä Berliinin erakoitunut ohjaaja suunnittelee teosta, jossa paljastetataan hänen isänsä tausta SS-­ vapaaehtoisena. Samalla hänen omatuntoaan painaa menneisyys vasemmistoradikaalina 1970-luvun DDR:ssä.

Tuomas Rinta-Panttilan ohjaama ja Seppo Parkkisen kirjoittama dokumentaarisuutta ja fiktiota yhdistävä teos sijoittuu oikeistoradikalismin sävyttämään 1930-luvun akateemiseen maailmaan.

14.2. Valeäidit – Komedia ihmisistä myyttisen äitiyden varjossa, Ryhmäteatteri

Aino Pennasen kirjoittama ja Riikka Oksasen ohjaama komedia todellisuudesta, jossa perheiden monimuotoisuus uhkaa maailman­järjestystä.

18.2. Toksinen kabaree, Kotkan Kaupunginteatteri

Juho Mantereen pari vuotta sitten Q-teatterille tekemä dys­ tooppisen mediakriittinen musikaali loppuun käytetyltä maapallolta avaruusaluksella pelastautuvista ihmiskunnan valioyksilöistä saa ansaitun uuden kier-

Uusintaensi-iltaan tuleva Kris­tian Smedsin ja nuoren näyttelijäsukupolven kunnianosoitus legendaarisen televisiotoimittajan Hannu Karpon elämäntyölle tarjoaa puhuttelevan peilikuvan suomalaisesta ihmisestä yhteiskunnan marginaalissa.

25.3. Karpolla on asiaa – ­Tosikertomuksia havu­metsien maasta, Kansallis­teatteri

Osana Zodiakin 2.–11.2. järjestämää Sivuaskel-festivaalia nähdään pohjoisirlantilaisen koreografi Oona Dohertyn teos, jossa 12 tanssijan ryhmä on jäänyt tuhoisan algoritmin vangiksi samalla kun liike, musiikki ja

man ja ohjaaman rankan feministisen näytelmän kolme naista esittävät heitä, jotka ovat kokeneet pienestä pitäen sijaiskodit, laitoshoidon, niin fyysisen kuin henkisen väkivallan ja lapsena koetun seksuaalisen väki­vallan.

17.3. Kesytön eli O:n markiisitar – Faster Pussycat! Kill! Kill! ­KOKO-teatteri

Taannoisen Norminäytelmän ­ nsemble hyökkää ohjaaja A e ­ nna Veijalaisen johdolla saksalaisen Enis Macin näytelmän kimppuun luvaten feminististä otetta, hurjaakin hurjempaa huumoria ja ralliautoilua autiomaassa.

22.3. Umstülpung, Teatteri Takomo

Uuden esityskauden ansaitusti saava Anu Kaajan romaaniin perustuva ja Merja Pöyhösen johdolla toteutettu nukketeatterisovitus on rokokooaikaan sijoittuva tarina kielletyistä intohimoista, identiteetistä, seksuaalisesta vallankäytöstä ja rakkaudesta.

7.1. Leda, Turun kaupunginteatteri 8.3. Olen yhä täällä, Teatteri Vanha Juko

Näyttelijäkaksikko Suvi Blickin ja Ola Blickin luoma omalakinen teos kurkistaa suomalaisen mielenterveydenhoidon historiaan ja nykyisyyteen.

10.3. Straight Acting, Teatteri Viirus

Näyttelijä Anssi Niemen räävitön sooloesitys sisäistetystä homo­ fobiasta ja vakuuttavan miesnäyttelijän kuvan täyttämisestä kertoo uskottavuudesta, näyttämön ja seksuaalisuuden välisestä jännitteestä sekä identiteetin ja roolin suhteesta.

Joanna Haarttin, Hanna Raiskinmäen, Noora Dadun, Niina Sillanpään, Niina Hosiasluoman ja Anna Antsalon kollektiivin toinen esitys jatkaa rakastetun V ­ iiksi-Instituutin hoitavia tutkimuksia. Umstulpüng tutkii ympärikääntyvää liikettä/­ lainalaisuutta/sieluntapahtumaa, jossa sisäisyys kääntyy maisemaksi.

25.3. Selli, Teatteri Jurkka

Pasi Lampelan kirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä toi­ mittaja Aino ja kokenut valokuvaaja Henri lähtevät Nigeriaan raportoidakseen öljy-­y htiö ­Shellin ympäristö- ja ihmisoikeus­ rikoksista, mutta päätyvät poliisivankilaan terrorismista syytet­ tyinä.

5.5. Pentti Linkola ‒ kaltaisemme? Yrityksiä ymmärtää ihmistä, joka rakasti enemmän lintuja kuin lajitovereitaan, Vallilan Kansallis­teatteri

Eeva Putron ja Atro Kahiluodon näytelmä ei ole perinteinen elämäkerta, vaan pikemminkin sarja vaikutelmia, näkyjä ja vä-

värit heijastavat tuskaa, yksi­ näisyyttä, työväenluokan ihmisten kamppailuja ja hyväksikäyttöä.

8.2. Navy Blue, Tanssin talon Erkko-salissa lähdyksiä sekä henkilökohtaisia oivalluksia Pentti Linkolasta ja hänen ajatuksistaan

6.5. One Drop, Zodiak / ­Tanssin talo

Sonya Lindforsin valtaa, representaatiota ja mustan kehon politiikkaa käsittelevän teossarjan uusin lenkki.

6.5. Varamiehet/Varumehed, Kansallisteatteri

Yhteistuotantona Viron Draamateatterin kanssa toteutettava ja Aino Kiven ohjaama haikea komedia kertoo virolaisten keikkatyöläisten karusta arjesta Suomessa.

Joskus keväällä, Postdigital, Tehdasteatterin Jokistudio

Todellisuuden tutkimuskeskuksen digikapitalismin ulkopuolella tapahtuva esitystaideteos, josta lisätietoja oli lehden painoon mennessä saatavilla vain kir­ jeitse.

Alex Talve

Maija Linturin aikuisille suunnattu nukketeatteriteos tutkii, mikä uskollisessa sankarilemmikissä lopulta on koiraa, ja mikä on ihmisen fantasiaa koirasta.

27.1. Supermallit – ruumillinen oratorio, Tehdasteatteri

Jesper Dolgov

14.1. Lassien kaksoiselämä, Nukketeatteri Sampo

Sinje Hasheider

Kevätkauden ensi-iltoja

Anna Kankilan, Ronja Louhivuoren ja Ville Väisäsen omakohtainen tutkielma kaikenlaisen rojun haalimisesta, materialistisesta elämästä ja niiden suhteesta luokkaan.

25.3. Doombag (saatan ­tarvita tätä vielä), Teatteri Telakka

16.3. PASKA, Valtimon teatteri

Patricia Corneliuksen kirjoittaman ja Carita Drewin suomenta-

Päivitettyjä tietoja kevään ensi-illoista kannattaa seurata omien suosikkiteattereiden nettisivuilta ja Teatterin tiedotuskeskuksen ensi-iltalistauksesta: www.tinfo.fi/ensi-illat

MICHAEL BARAN

KANTAESITYS SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ 8.3.2023

NUORET IDEALISTIT

WILLIAM SHAKESPEARE

LEAR

KANTAESITYS VALLILAN KANSALLISTEATTERISSA 2.3.2023

LIPUT KANSALLISTEATTERIN LIPPUMYYMÄLÄSTÄ

010 733 1331

(0,0835 €+pvm/mpm)

KATSO KOKO OHJELMISTO

HEINI JUNKKAALA

KANTAESITYS OMAPOHJASSA 15.2.2023

PUDOTA KEVÄÄLLÄ 2023 OHJELMISTOSSA MYÖS SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ

VALLILAN KANSALLISTEATTERISSA

ENSIMMÄINEN TASAVALTA

LAULETUT LAULUT

RONJA, RYÖVÄRINTYTÄR

SULTANAATTI

HAMLET

PUNCH UP! – RESISTANCE & GLITTER

KARPOLLA ON ASIAA

TIMO TUOMINEN BREL X 3

kansallisteatteri.fi