Toimitilat.fi 3/2019

Page 6

TOIMISTOTILAT / AUKTORISOITUJA KIINTEISTÖARVIOIJIA

6

Toimitilat.fi 3/2019

Toimistomarkkinat muuttuvat ja kysyntä seuraa perässä

V

altaosa Suomen kiinteistökauppojen kokonaisarvosta keskittyy yhä pääkaupunkiseudulle ja erityisesti ulkomaisten toimijoiden kiinnostus pääkaupunkiseutua kohtaan on pysynyt vahvana. Kiinnostuksen myötä pääkaupunkiseudun kiinteistöjen tuotot ovatkin saavuttaneet Euroopan suurkaupunkien tasot varsinkin parhaissa kohteissa. Kiristynyt hinnoittelu on johtanut sijoituskriteereiden laajentamiseen, mikä näkyy kasvavana kiinnostuksena muihin alueisiin, kuin keskustaan. Sijoituspäätökset syntyvät kuitenkin yhä huolellisten prosessien jälkeen.

Työnteon muutoksen myötä toimistojen kysyntä on muuttunut huomattavasti pääkaupunkiseudulla. Vielä 80-luvun lopulla toimistoja hallitsivat valtavat työpöydät, massiiviset säilytyskalustot, isot monitorit, lankapuhelimet ja omat huoneet. Nykyään enää harvalla on omaa työpistettä, saatikka työhuonetta. Tilankäytön tehokkuus on kasvanut yli 30 m²/hlö lähelle 10 m²/hlö. Viimeisen lähes 10 vuoden aikana uusissa toimitiloissa on rakentamisessa painotettu sekä tilojen joustavuuteen että tehokkaaseen tilojen käyttöön. Näin myös vanhoja pääkaupunkiseudun toimistotiloja on muutettu vastaamaan nykyisiä tilojen käyttötarpeita. Monitilatoimiston rinnalla on erityisesti 2010-luvulla kehittynyt ajattelutapa, jossa työympäristöt sulautuvat osaksi muita tilasegmenttejä ja kaupunkirakennetta. Yksi ilmentymä tästä ovat niin sanotut co-working-tilat, joissa toisistaan riippumattomat tahot, niin pienyrittäjät kuin suurten yritysten työntekijät, työskentelevät itsenäisesti nauttien co-working-yhteisön tarjoamasta verkostosta, palveluista ja kanssakäymises-

tä. Näiden tilojen määrä on lisääntynyt huimasti viimeisen kymmenen vuoden aikana niin maailmalla kuin Suomessakin. Startup-

ja kasvuyrityksille ne tarjoavat tilojen ja tilapalveluiden lisäksi jäsenyyden yhteisössä, jollaisesta pieni yritys omassa toimistossaan voisi vain haaveilla. Vakiintuneiden yritysten keskuudessa co-working-tilojen suosiota selittää kiristyvä kilpailu innovaatioista. Avoimen innovaation periaatteen mukaan yritysten tulee menestyäkseen hyödyntää sisäisiä ja ulkoisia ideoita. Siinä missä monitilaratkaisu kannustaa kohtaamisiin ja ideoiden leviämiseen yrityksen sisällä, co-working-tilojen yhteisöön osallistuminen altistaa yrityksen uusille ideoille ja kumppaneille. Pääkaupunkiseudun suuret infrastruk-

tuurihankkeet ovat myös levittäneet toimistomarkkina-alueita, helpomman saavutettavuuden takia. Uudisrakentaminen on sijoittunut raideyhteyksien varrelle ja radanvarsien kohteet on pääsääntöisesti vuokrattu täyteen jo ennen rakennustöiden käynnistymistä. Uutta toimistoa valmistuu Helsingissä mm. Pasilaan Triplan yhteyteen vuosina 2019–2020 sekä Kalasatamassa Keskon K-kampukseen keväällä 2019 että Kaupunkiympäristötaloon alkuvuonna 2020. Rakentaminen on vielä toistaiseksi aktiivista mutta sen odotetaan notkahtelevan ensi vuonna. Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotannon mukaan rakennuslupien määrä vähentyi huomattavasti vuoden 2018 aikana liike- ja toimistorakennuksissa. Yksi merkittävä ilmiö pääkaupunkiseudun markkinoilla on kasvava hotellitarjonta. Keväällä 2019 pääkaupunkiseudulla oli rakenteilla ainakin 10 uutta hotelliprojektia, mikä tarkoittaa yli 2000 hotellihuoneen lisäystä markkinoille. Toisaalta turismin määrä ja yöpymiset ovat lisääntyneet pääkaupunkiseudulla. Toimitilamarkkinat ovat kokemassa muutosta ulkoisten muutosten myötä niin uudenlaisissa joustavissa ja jaetuissa toimistotiloissa, kuin elämyksellisissä liiketiloissa. Liiketilojen muutokset ruokkivat taas logistiikkatilojen muutosta joustaviksi. Vuosi 2018 oli hyvin aktiivinen kiinteistökaupoista ja uskomme saman aktiivisuuden jatkuvan vuonna 2019.

Olli-Pekka Mustonen Tutkimusjohtaja Newsec Advisory in Finland

Auktorisoituja kiinteistöarvioijia Catella Property Oy etunimi.sukunimi@catella.fi Helsinki Andelin Antti (Y)(KHK) p. 050 409 0366 Lehtonen Arja (Y)(KHK) p. 0500 763 427 Raitio Pertti (Y)(KHK)(MRICS) p. 0500 546 105 Vedenoja Sini (Y)(KHK) p. 040 053 8542 Tampere Saraste Sami (Y)(KHK) p. 050 301 4455 Smeds Leena (Y)(KHK)(MRICS) p. 040 830 6291 Turku Matara Sami (Y)(KHK) p. 0500 408 667 Rouvali Mari (Y)(KHK) p. 050 911 6110 Lahti Sisto Matti (Y)(KHK) p. 050 572 0258 Oulu Tyybäkinoja Aimo (Y)(KHK) p. 050 512 6451 www.catella.fi

CBRE Finland Oy www.cbre.fi Hirvonen Martti (Y)(KHK) p. 041 433 5769 Pirhonen Pia (Y)(KHK)(MRICS) p. 045 184 7890

Mäki-Lohiluoma Juha (Y)(KHK)(MRICS) Suominen Ville (Y)(KHK) Uusitupa Jaakko (Y)(KHK) p. 010 836 8400 Cushman & Wakefield

Newsec Valuation Oy p. 0207 420 400 etunimi.sukunimi@newsec.fi www.newsec.fi Horttana Pekko (Y)(KHK) p. 050 531 1426 Inkeri Ville (Y)(KHK) p. 040 749 5021 Kangas Heikki (Y)(KHK) p. 050 320 9136 Korpela Heini (Y)(KHK) p. 050 567 3776 Kärävä Piritta (Y)(KHK)(MRICS) p. 0400 330 003 Nummi Juha (Y)(KHK)(MRICS) p. 050 420 3954 Ridell Hannu (Y)(KHK)(MRICS) p. 050 559 5527 Teppala Katri (Y)(KHK) p. 050 420 3953 Vaarama Lauri (Y)(KHK)(MRICS) p. 040 728 7832

Tamminen Mikko (Y)(KHK) p. 010 231 9801 Helsingin Liiketeollinen Kiinteistönvälitys Oy

Realia Management Oy www.realiamanagement.fi PKS/Uusimaa, LounaisSuomi (toimipiste Helsinki) Komppa-Hiiva Jenni (Y)(KHK) p. 040 516 4197 Salo Tuomo (Y)(KHK) p. 040 689 5859 Timperi Henri (Y)(KHK) p. 040 581 3629 Keski-Suomi, Savo-Karjala (toimipiste Kuopio) Mähönen Antti (MM) p. 0400 461 232 Häme, Kaakkois-Suomi (toimipiste Lahti) Kirvesmies Juha (Y)(KHK)(MRICS) p. 0400 553 339 Länsi-Suomi, Pohjanmaa (toimipiste Tampere) Nissinen Ilkka (Y)(KHK) p. 040 357 7733 Pohjois-Suomi (toimipiste Oulu) Uusitalo Jukka (Y)(KHK) p. 040 487 0222

Helenius Mikko (Y)(KHK)(HTT) www.arviointitoimisto.fi Kuusela Mikko (Y)(KHK) p. 050 465 9494 mikko.kuusela@eu.jll.com Lehtonen Tero (Y)(KHK)(MRICS) p. 040 565 5389 tero.lehtonen@eu.jll.com Pienimäki Kaisu (Y)(KHK) p. 040 703 2783 kaisu.pienimaki@eu.jll.com Tirkkonen Jari (Y)(KHK)(MRICS) p. 0400 500 904 jari.tirkkonen@eu.jll.com Jones Lang LaSalle Finland Oy

Järvinen Taru (Y) (KHK) Koskinen Kauko (Y)(A)(MM)(KHK) p. (09) 351 1155 LKV Kauko Koskinen Oy www.lkvkaukokoskinen.fi Haukka Ilkka DI (Y)(KHK)(MRICS) Kostiainen Kimmo DI (Y)(KHK) Vierula Matti DI (Y)(KHK)(MRICS) p. 010 235 4320 Kiinteistötaito Peltola & Co Oy www.kiinteistotaito.fi

Maanomistajien Arviointikeskus Oy Palvelualue koko Suomi Hakola Vesa (MM) Orama Antti (Y)(KHK) Äijälä Matti (Y)(KHK) p. 020 741 1050 etunimi.sukunimi@arviointikeskus.fi www.arviointikeskus.fi

Suomen Toimitila-asiantuntijat Oy Autio Jussi (Y)(KHK) p. 044 363 6199 Muhojoki Jorma (Y)(KHK) p. 044 363 6191 Nylander Tanja (Y)(KHK) p. 044 363 6198 etunimi.sukunimi@tota.fi www.tota.fi

Turun Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV etunimi.sukunimi@op.fi Helminen Arto (Y)(KHK) p. 0500 842 523 Karikoski Otso (A) p. 050 522 8081 Malmberg Petri (Y)(KHK) p. 0400 260 150 Santalahti Samuli (Y)(KHK) p. 0500 204 957 Teijula Ilkka (Y)(KHK) p. 0400 786 640

Seinäjoen Kotijoukkue Oy www.kotijoukkue.fi/arvio Juutti Hannu (Y)(KHK) p. 040 714 6683 hannu.juutti@kotijoukkue.fi Kivistö Harri (Y)(KHK) p. 040 714 6693 harri.kivisto@kotijoukkue.fi

Koskinen Esko (Y) p. 0400 622 727 Tampereen Arviointi- ja Toimitilapalvelu Oy, KO-LI-TE LKV, Tampere

Provinssi Oy LKV Ohrankämmen Juha (Y)(KHK) p. 0440 950 166 juha.ohrankammen@provinssi-lkv.fi

AKA-JÄRJESTELMÄ

takaa arviointilausunnon luotettavuuden. Vain auktorisoitu kiinteistöarvioija on oikeutettu käyttämään AKA-tunnusta.

(Y) (A) (MM) (KHK) (HTT) (MRICS) (FRICS)

Yleisauktorisointi (sis. kaikki osa-alueet) Asuntoauktorisointi Maa-ja metsätalousauktorisointi Keskuskauppakamarin hyväksymä kiinteistönarvioitsija Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja Member of Royal Institute of Chartered Surveyors Fellow of Royal Institute of Chartered Surveyors


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.