Toimitilat.fi 1/2020

Page 6

KESKI-SUOMI

6

Toimitilat.fi 1/2020

Jyväskylä vahvan rakentamisen aallossa J

yväskylään on rakentumassa tänä vuonna laajalla rintamalla toimisto-, teollisuus- ja tuotantotilaa. Merkittävin toimistorakentamisen alue on entisen Kankaan paperitehtaan ympäristö aivan Jyväskylän keskustan tuntumassa. Myös uusi avovankila nousee ydinkeskustan liepeille. Uutta modernia teollisuustilaa rakentuu Eteläporttiin, Jyväskylän ja Muuramen rajalle. Eteläportissa sijaitsee tällä hetkellä muun muassa Moventaksen tuuliturbiinitehdas. Keskustaan, saneerattavan Valtiontalon viereen, nousee uudisrakennuksena Reimari. Molempiin tulee toimistoa ja asumista. Eteläporttiin valmistavan teollisuuden digitaalinen keskus Jyväskylän eteläpuolella, 9-tien varrella sijaitseva uusi yritysalue vastaa valmistavan teollisuuden tarpeisiin tarjoamalla tilaa mm. kehittämis-, tuotanto- ja logistiikkatoiminnoille sekä kaupan ja palvelujen toimijoille. Yritystoimintaan kaavoitetun maa-alueen koko on yhteensä 40 hehtaaria. Tällä hetkellä varauksia on viidelle tontille ja neuvotteluita on käynnissä useiden toimijoiden kanssa. Eteläportin ankkuriyrityksenä toimii tuulivoimaloiden voimansiirtoratkaisuja valmistava Moventas Gears Oy, jonka viimeisin laajennus valmistui syksyllä 2018. Uudenlaisen alueen Eteläportista tekee sen digitaalinen ulottuvuus. Yritykset voivat kuulua Eteläportin verkostoon ilman, että sijaitsevat Eteläportin alueella. Ajoneuvokeskus Silvastille uusi toimisto ja tilat kaluston kunnossapitoon Pohjoismaiden suurin raskaiden ja ylipitkien kuljetusten erikoisosaaja Kuljetusliike Ville Silvasti ja kiinteistökehittäjä Jykia perustivat yhteisen kiinteistöosakeyhtiön, joka rakennuttaa ajoneuvokeskuksen Seppälänkankaalle Jyväskylään. 6M€:n arvoisen hankkeen harjannostajaisia vietettiin tammikuussa 2020.

paikkoja sekä erilaisia asumisvaihtoehtoja, kuten vuokra-asumista, omistusasumista ja mahdollisesti palveluasumista. Tourulankulman rakentuminen sitoo entistä tiiviimmin kaupunkikeskustan Kankaan alueeseen. Alue on noin kaksi hehtaaria ja sijaitsee Kivääritehtaankadun ja valtatien välissä. Jyväskylän keskipisteeseen, Asemakadun Kompassille on matkaa reilu kilometri ja Seppälän liikekeskukseen saman verran. Jyväskylä Digi and Game Center kokoaa peli- ja digialan toimijat yhteen Digi & Game Center kokoaa digi- ja pelialan yrityksiä, opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita yhteen paikkaan työskentelemään ja kehittämään tuotteita ja palveluita. Keskuksen pystyttämisestä ja toiminnasta vastaavat Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Peliosuuskunta Expa ja Jykia Oy. Tilat remontoitiin Matarankadulla sijaitsevaan vanhaan kiinteistöön ja täyteen vuokratun talon avajaisia vietettiin 7.2.2020. Innova 3 Kielo rakennuttaa uuden toimistorakennuksen Lutakkoon. Tavoitteena on rakentamisen aloittaminen ensi kesänä, jolloin Innova 3 valmistuisi vuoden 2021 syksyllä. Rakennuttamisen ehtona on riittävä esivuokrausaste. Innova 3:sta rakennetaan 6-kerroksinen toimis-

Uutta toimistotilaa useisiin osoitteisiin YIT:n ja Jykian yhteishankkeen, Kankaan Arkin, rakentaminen käynnistyi tammikuussa. YIT vastaa kohteen suunnittelusta ja rakentamisesta ja Jykia puolestaan vuokralaishankinnasta sekä konseptikehittämisestä. Vuokralaisiksi Kankaan Arkkiin ovat tulossa muun muassa Accountor, Juvenes, Monetra, Jyväskylän Yritystehdas ja YIT. Kankaalle käynnistyy pian myös uuden parkkitalon rakentaminen ja se sijoittuu Kankaan Arkin välittömään läheisyyteen. Business Garden Peab rakentaa Business Garden -konseptilla toimitiloja Jyväskylän Kankaan alueelle. Kangas on Jyväskylän merkittävin aluekehityshanke, jossa kunnianhimoinen suunnittelu, älykäs kaupunkirakenne ja uusin yhdyskuntatekniikka luovat ainutlaatuisen ja laadukkaan ympäristön asukkaille ja yrityksille. Jyväskylän Tourulankulman kaavakehitysja tontinluovutuskilpailu Kilpailuun osallistuu viisi työryhmää. Ryhmien työt esitellään maaliskuussa ja voittaja julkistetaan toukokuussa. Alueesta halutaan monipuolinen kaupunkikortteli, jossa on toimisto- ja palvelutyö-

Kankaan Arkkiin tulvii luonnonvaloa.

Kuljetusliike Ville Silvastin uusi ajoneuvokeskus.

torakennus ja sen kokonaisneliömäärä tulee olemaan 8 600 m². Innova 2 ja 3 -rakennukset kytketään toisiinsa ja näihin tulee yhteinen aulapalvelu. Yhden kerroksen yhteenlaskettu neliömäärä tulee olemaan 3 000 m². RISE-kampus Kampuksella tulee syksyllä 2020 toimimaan avovankila ja yhdyskuntaseuraamustoimisto. Aiemmin yksiköt toimivat kahdessa eri paikassa Laukaassa ja Jyväskylän keskustassa. Toimintojen yhdistämisellä samoihin tiloihin halutaan tehostaa ja järkevöittää toimintoja. Kampushanke toteutetaan kustannusneutraalisti soveltaen uutta Rikosseuraamuslaitoksen vankilakonseptia. Hankkeesta syntyvät kustannukset katetaan Jyväskylän yhdyskuntaseuraamustoimiston ja Laukaan vankilan toimintamenosäästöillä. Uudessa kampuksessa toimitilojen määrä vähenee nykyisestä. Samalla vältetään nykyisten Laukaan kiinteistöjen vaatimat mittavat peruskorjausinvestoinnit.

10 miljoonan euron hanke tarkoittaa rakennusvaiheessa 150 henkilötyövuotta ja valmiilla kampuksella työskentelee noin 45 henkeä. Asumisyksikköön tulee tilat 60 hengelle. Kampus koostuu kolmesta rakennuksesta: asumisyksiköstä, ikkunapajasta ja palvelurakennuksesta. Yhteensä kolmeen erilliseen rakennukseen tulee noin 3 000 m² tilaa. Reimari ja Valtiontalo

Alvar Aallon suunnitteleman 90-vuotiaan Valtiontalon saneeraus on valmistunut ja vuokralaiset ovat päässeet muuttamaan Kirkkopuiston laidalla sijaitsevaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen kiinteistöön. Valtiontalon viereen rakentuu kahdeksankerroksinen asuin- ja liikekiinteistö Reimari. Rakennusalaa uudiskohteessa on yhteensä 12 500 kerrosneliömetriä. Minna Helsingius Jykia Oy


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.