Uusi Sivu 01/2024

Rauhan, kulttuurin ja aktivismin verkkojulkaisu

1 / 2024

UUSI SIVU

Jaana Kanninen: Chile jatkaa alkuperäiskansojen sortoa

JP (Juha-Pekka) Väisänen: Elviira Davidowin kimurantti maailma

Toimituskunnan muodostavat toimittaja, kirjailija Jaana Kanninen ja toimittaja, käsitetaiteilija JP (Juha-Pekka) Väisänen.

Kanninen on tehnyt pitkän uran Yleisradion uutistoimittajana ja jäätyään eläkkeelle kirjoittanut kolme kirjaa yksin tai yhdessä muiden kanssa. Kirjat ovat Vastatuuleen - saamen kansan pakkosuomalaistamisesta (S & S, 2019), Huuto kaupunkiluonnon puolesta (Vastapaino, 2022) sekä Kaunis kuolema (Reuna, 2023).

Väisänen on freelancetoimittaja, jonka uusimpia juttuja on julkaistu mm. Kulttuurivihkoissa, Ydinlehdessä ja Sarja-infossa. Journalismin opintojen yhteydessä (2023) Väisänen sai kipinän kansalaisjournalismista, uusista digitaalisista medioista ja somejournalismista. Väisänen on tunnettu käsitetaiteellisesta manifestistaan (1990).

Valokuvat

Ciper s.15, 18

Frans Rinne s. 24

JP (Juha-Pekka) Väisänen s. 33, 38

Kirsti Reime s. 8

Luis” Chasa” Baudrand s. kansikuva ja s. 3

Matti Hietala s. 37

Memmu Limnell s. 21

Mia Koo s. 29

Pand s.20

Satu Söderholm pääkirjoituskuva

Suomen Rauhanliitto s. 27

Tässä numerossa kunnioitamme rauhanaktivisti-valokuvaaja Chasa Baudrandin elämäntyötä

julkaisemalla hänen valokuviaan Palestiinasta Hannu Reimen jutun yhteydessä. Verkkojulkaisun valokuvan Baudrand kuvasi Palestiinan pakolaisleireillä vuonna 1980.

Uusi Sivu on sitoutunut Julkisen sanan neuvoston (JSN) perussopimukseen, toimii hyvän journalistisen tavan mukaan ja noudattaa journalistin ohjeita.

Uusi Sivu kutsuu mukaan kulttuuri- ja mielipidelehden tekoon kaikki, jotka ovat kiinnostuneet rauhan kysymyksistä, kulttuurista ja aktivismista.

Parhaat jutut tehdään yhdessä!

Kirjoita siis meille: toimitus@uusisivu.fi

Ali Behsudin kollaasi oli esillä Pandilan ikkunanäyttelyssä 7.31.3.2024. Kuva: Satu Söderholm

Uudet ajat ovat koittaneet, ja niinpä on aika kääntää Uusi Sivu

Olkaat siis hyvät! Tämä uusi verkkosivusto on tarkoitettu rauhan asioista kiinnostuneille, taiteilijoille, kulttuurityöntekijöille ja kaikille muillekin.

Elämme ikäviä aikoja. Euroopassa riehuu sota. Palestiinalaiset elävät niin rankkaa painajaista, että sitä ei oikein uskalla ajatellakaan. Kumpaankaan sotaan ei ole näkyvissä minkäänlaista ratkaisua, vaan kierrokset vain kovenevat. Sotien lisäksi on ilmastonmuutos, lajikato, kansan jakautuminen kahtia, ammattiliittojen polkeminen ja erilaisten tukien leikkaukset. On Trumpin käsittämättömät ajatukset, joista voi hyvinkin tulla uutta normaalia. Venäjältä kantautuu toinen toistaan synkempi uutinen ihmisoikeuksista, kansalaisjärjestöjen kohtelusta. Suuntaa katseen minne vaan, aina vastassa on mustia pilviä, toivottomuutta, masennusta.

Sitten on vielä tämä kotimaan tilanne. Hallitusohjelman mukaiset entistä suuremmat säästöt tulevina vuosina vaikeuttavat luovien alojen toimijoiden ammatinharjoittamista ja nakertavat koko suomalaisen kulttuurin ja sivistyksen pohjaa. Tuntuu, kuin hallitus ehdoin tahdoin haluaisi ajaa kansalaisyhteiskunnan alas. Siitä selvä merkki on se, että oikeusministeriön alainen, rauhanjärjestöjen valtiontukimomentti lakkautetaan kokonaan.

Ensi vuonna rauhanjärjestöt eivät enää voi hakea valtiontukea. Päättäjät olisivat valmiit hävittämäänkymmenienvuosienaikanarakennetunrauhanjärjestöjenverkoston.Onneksi voivat päättää vain rahoituksesta.

Mutta me rauhantyöläisethän emme lannistu! Päinvastoin, juuri nyt rauhantyötä tarvitaan entistä kipeämmin militarisoidun ilmapiirin vastapainona. Niinpä meidän rauhan aatteen kannattajien on syytä nostaa itsemme ahdingosta, nousta jaloillemme ja pistää toimeksi. Juuri sitä me teemme tällä sivustolla. Me etsimme itsestämme ja yhteistyöstä toisten samalla tavalla ajattelevien tovereiden kanssa sitä voimaa, jota juuri nyt tarvitaan. Se voima tulee luovuudesta, yhteistyöstä, rakkaudesta ja huolenpidosta. Ne ovat kaikkea synkkyyttä vahvempia voimia, joilla tämä maailma nostetaan uuteen kukoistukseen.

Tämä sivusto toimii Pand – taiteilijat rauhan puolesta -järjestön sisällöllisenä tukena, ja pandilaisten taiteilijoiden luova työ on meidän ponnahduslautamme. Mutta tämä sivusto on myös tekijöidensä itsenäinen foorumi, josta tulee juuri sen näköinen, kuin millaiseksi me sen teemme. Kirjoitatko, kuvaatko tai piirrätkö? Tule mukaan tekemään verkkojulkaisua. Yhdessä. Tämä sivusto julkaisee vuodessa neljä "lehteä", vaikka sivulle ilmestyy uusia juttuja ilmestymispäivien välilläkin. On myös tarkoitus, että Uusi Sivu tekee tunnetuksi maamme rauhanjärjestöjä, jotta jokainen voisi löytää omansa. Tässä ensimmäisessä numerossa esitellään Pand -taiteilijat rauhan puolesta ja Suomen Rauhanliitto. Yhdessä kesää kohti, iloisin mielin!

Helsingissä 15.5.2024

Jaana Kanninen

JP (Juha-Pekka) Väisänen

uusisivu.fi toimituskunta

Toimittaja Hannu Reimen kirjoitus herättää pohtimaan ihmiskunnan vastuuta ja kansainvälisen yhteisön roolia rauhan edistämisessä synkkien globaalien realiteettien keskellä.

Palestiina & Ukraina,

Ukraina & Palestiina

Kuva: Chasa Baudrand.

”Ajatteleniitäverivirtoja,joitaovatantaneetvuodattaakaikkinekenraalitjahallitsijat,jotka sittenovatvoineetvoittonsakunniassahetkenhallitaherroinamurto-osaatästäpisteestä.

Ajattele sitä loputonta julmuutta, jota yhden kulman asukkaat tällä pixelillä ovat kohdistaneet heistä itsestään tuskin erottuviin asukkaisiin toisella kulmalla.”

Hannu Reime

Näin kirjoitti tähtitieteilijä ja tiedekirjailija Carl Sagan tekstissään Pale, blue dot kolmen vuosikymmenen takaa katsellessaan valokuvaa, jonka avaruusluotain Voyager 1 oli ottanut maapallosta 6,4 miljardin kilometrin etäisyydeltä.

Kuvassa maapallo erottuu pienenä kalvakansinisenä pisteenä suunnattomassa avaruudessa, yksinäisenä hiukkasena, joka kuitenkin on meidän kaikkien koti, ainoa, joka meillä on:

”Sen pinnalla on elänyt jokainen, jota rakastat, jokainen, jonka tunnet, jokainen, josta olet ikinä kuullut, jokainen ihminen, joka koskaan on ollut olemassa. Valtavasta maailmankaikkeudesta ei löydy pienintäkään viitettä siihen, että joku tulisi pelastamaan meidät itseltämme. […] Ei ole mitään paikkaa, jonne lajimme voisi muuttaa […] Täällä meidän on tehtävä itseämme koskevat ratkaisut.”

Nämä mietteet ovat yksinkertaisessa luonnollisuudessaan lähes banaaleja – ja silti syvällisiä. Kuluvan 2000-luvun synkissä tunnelmissa, ukrainalaisten ja palestiinalaisten tuhoamiseen tähtäävien sotien, uhkaavan ilmastokatastrofin, ydinsodan pelon ja militarismin ilmapiirissä niistä on tullut itselleni iltarukous, joka samaan aikaan tekee nöyräksija kohottaa mieltä sen jälkeen, kunon lukenut päivänuutiset ja varsinkin ne, jotka koskevat Gazaa ja Ukrainan sotaa.

Venäjä on maailman suurin valtio, mutta kahdeksasosa pallomme maa-alasta ei tunnu riittävän sen johtajille (”kenraaleille ja hallitsijoille”). Israelille ajatuskin siitä, että ”toisistaan tuskin erottuvat” hepreaa ja arabiaa puhuvat ihmiset voisivat elää sovussa keskenään samassa maassa, on kauhistus.

Jokin aika sitten Helsingin Sanomissa haastateltiin palestiinalaispakolaisia tukevan YKjärjestön UNRWA:n suomalaista johtohenkilöä Heli Uusikylää, joka kertoi, että osaa GazastaeiIsraelinpommitustenjäljiltäenäätunnista,”koskatuhoonniinvaltavaa.”Meillä ei ole koskaan ollut vastaavaa kriisiä, YK:n tehtävissä pitkään toiminut Uusikylä sanoo.

Saman aukeaman viereisellä sivulla on juttu Putinin akateemisesta propagandistista

Vladimir Medinskistä, joka haikailee Venäjän imperiumin henkiinherättämistä, paluuta valtakuntaan,jonkaalaisuuteenaikoinaankuuluivatSuomi,Baltianmaat,Puolajatietenkin Ukraina. Muistettakoon, että entisen suurvallan Puolan jakoi 1790-luvulla keskenään kolme valtiota, joiden eksoottiset nimetkin kuuluvat kauan sitten taakse jääneeseen kruunupäiden historiaan: Preussin kuningaskunta, Itävallan arkkiherttuakunta ja Venäjän keisarikunta.

Siihen maailmaan Putin lakeijoineen yrittää palata nyt, ydinaseiden aikakaudella. Jumala tuomitkoon Leninin ja Trotskin, jotka antoivat pyhää venäläistä maata keinotekoiselle valtiolle Ukrainalle ja sen vähävenäläisille asukkaille! Tällaista on putinistinen historian tulkinta, jota opetetaan koululaisille ja ryyditetään sotilaskasvatuksella. Lastentarhoissa lapsia puetaan toisen maailmansodan aikaisiin univormuihin ja leluksi annetaan käteen leikki-Kalašnikov.

Venäjän diktaattorin arkaainen sota on herättänyt henkiin aikansa eläneen sotilasliiton, johon nyt myös Suomi ja Ruotsi ovat liittyneet. Ennen Putinin ”sotilaallista erikoisoperaatiota” Nato oli Ranskan presidentin Emmanuel Macronin sanoin aivokuollut. Kenties Macronin arvioon luotettiin Kremlissä. Internetissä on parin viime vuoden aikana levitetty julistetta, jossa Putinilla on kädessään samppanjalasi ja alla teksti: onnittelut vuoden myyntimiehelle, Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö NATO!

Olen viime kuukausina alkanut miettiä sitä, onko Kreml loppujen lopuksi lainkaan pahoillaan Naton laajenemisesta ja voimistumisesta. Putinin perimmäisenä tarkoituksenahan on pysyä vallassa ja siihen tarvitaan paitsi poliittista poliisia ja muita repressiivisiä elimiä, myös riittävän vahvaa vihollista, josta varoittamalla ja johon jatkuvasti viittaamalla kansa saadaan pelkäämään ja tukemaan hallitusta. Voimistunut ja laajentunut Nato sopii siihen tarkoitukseen mainiosti.

Politiikkaan sisältyy vain harvoja yleisiä periaatteita, mutta yksi niistä pitäisi opettaa opiskelijoille jo valtio-opin peruskurssilla: kun vastustajan toimintaa arvostellaan

poliittisessa kriisissä, samalla toivotaan, että juuri niin se toimisi. Hyväksyntää omille toimille yritetään luoda sillä, että kansalle kerrotaan, että ukrainalaiset ovat natseja ja Ukraina aggressiivisen Naton keihäänkärki sodassa, jonka tavoitteena on Venäjän hajottaminen.

Pintapuolisten havaintojen perusteella Putinin propaganda näyttää toimivan. Mutta eikö ankara repressio ja poliittisten pidätysten ja vangitsemisten suuri määrä ole oire valtajärjestelmän perimmäisestä heikkoudesta? Protestoiminen kaduilla on vaarallista, mutta pienenkin tilaisuuden tullen, esimerkiksi Aleksei Navalnyn hautajaisten yhteydessä, monet Venäjän kansalaiset ovat valmiita osoittamaan mieltään hallitusta vastaan. Paljon enemmänkuinNatoaPutinklikkeineenpelkääkontrolloimattomiakansanjoukkojakadulla.

Diktaattorin mielessä ovat Ukrainan kriisiä edeltäneet mielenosoitukset Moskovassa vuosina 2011–2013, jolloin venäläiset ilmaisivat vastustavansa vaalitulosten väärentämistä.Liikehdintähuipentui”miljoonienmarssiin”Bolotnaja-aukiolleMoskovassa toukokuussa 2012.

Kuluneen kevään aikana kahdelle Putinin edistykselliselle vastustajalle on langetettu ankarat vankeustuomiot. Toinen on 65-vuotias, läntisissä vasemmistopiireissä hyvin tunnettu sosiologi Boris Kagarlitski, toinen 31-vuotias matemaatikko ja anarkisti Azat

Miftahov, jonka vapauttamisen puolesta kampanjoivat ulkomailla sekätieteelliset kollegat että vapaudenhenkisen sosialismin kannattajat. Tällaisia ihmisiä Kremlin mahtavat voimamiehet (siloviki) selvästi pelkäävät.

Ilmeisistä eroista huolimatta Putinin sodalla ukrainalaisia ja Israelin sodalla palestiinalaisia vastaan on monia yhtymäkohtia. Isovenäläinen šovinismi kiistää ukrainalaisten olemassaolon kansakuntana. Niin tekee myös Israelin valtionideologia sionismi palestiinalaisten osalta. Tärkeimpänä erona on vain se, että kun Putin haluaa muuttaa ukrainalaiset venäläisiksi ja liittää heidät osaksi venäläistä maailmaa (russkij mir) muun muassa sieppaamalla ukrainalaisia lapsia Venäjälle, Israel puolestaan karkottaisi Palestiinan arabit Israelin maasta (Eretz Yisrael). Tätä etnistä puhdistusta toteutetaan

luomalla palestiinalaisille niin kammottavat olot, että heidän on pakko paeta. Gazan tuhoaminen on tämän politiikan kauhistuttavin ilmaus, mutta etninen puhdistus on ollut pitkään käynnissä myös Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa. Israelissa on puhuttu avoimesti vuoden 1948 karkotusten (al-Nakba) saattamisesta loppuun, etnisesti puhtaan Israelin luomisesta joelta merelle.

Israelin sodankäynnin säälimätön julmuus Gazan asukkaita kohtaan on sanoinkuvaamatonta. On vaikeaa löytää riittävän voimakkaita adjektiiveja sille, mitä on kymmenien tuhansien viattomien ihmisten tappaminen. Gazaa hallinneen Islamilaisen vastarintaliikkeen Hamasin julma hyökkäys Israelin puolelle, yli tuhannen siviilin surmaaminen ja panttivankien otto poistivat kaikki pidäkkeet Israelin kostolta ja loivat myös mahdollisuuden palestiinalaisten karkottamiseen. Sitä ei ole vielä tapahtunut,mutta kotinsa menettäneitä on hirvittävä määrä. Israel on myös käyttänyt nälkää sodankäynnin menetelmänä, ja sairaaloita pommittamalla saanut aikaan terveydenhuollon romahtamisen Gazassa.

Shokeeraavaa on myös ollut läntisen maailman, erityisesti Yhdysvaltojen ja Saksan suhtautuminen Israelin käymään tuhoamissotaan. Yhdysvallat ja Britannia ovat toimittaneet aseita Israeliin, ja Saksassa solidaarisuuden osoittaminen palestiinalaisille on lähes kriminalisoitu. Huhtikuun puolivälissä 2024 poliisi hajotti Berliiniin kutsutun palestiinalaisia tukevan kansainvälisen kokouksen avajaispuheen jälkeen. Kokousta oli järjestämässä myös palestiinalaisia tukevia juutalaisia. Virallinen Saksa näyttää luoneen uuden valtionideologian, joka kieltää kokonaan Israelin arvostelemisen. Kiellon noudattamisen valvonta on annettu poliisin tehtäväksi.

Viime päivinä on kuultu myös toisenlaisia uutisia. Benjamin Netanyahun ja Israelin sotilasjohtajien kerrotaan todella pelkäävän, että Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa heistä pidätysmääräyksen. Samanlainen määräys rajoittaa jo nyt Putinin ja Venäjän ”lapsiasiavaltuutetun” matkustelua ulkomailla. Monien asiantuntijoiden mukaan Israel saatetaan hyvinkin tuomita kansanmurhasta oikeusjutussa, jonka Etelä-Afrikka on nostanut Kansainvälisessä tuomioistuimessa Haagissa.

Myönteisiin uutisiin kuuluu myös se, että kymmenissä yliopistoissa Yhdysvalloissa ja myös muualla opiskelijat ovat vallanneet kampuksia ja osoittaneet solidaarisuuttaan palestiinalaisille sekä arvostelleet maansa tukea Israelille sen käymässä tuhoamissodassa. Tätä on jo verrattu sodanvastaiseen liikkeeseen Vietnamin sodan aikana 1960- ja 1970-luvulla.

Jotain on ehkä kehittymässä, nuoriso heräämässä. Sanotaan, että pimeys on syvintä juuri ennen auringonnousua.

Kirsti Reime

HannuReime ontoimittajajatietokirjailija,jokatekipitkänelämäntyönYlenradiouutisissa. Hän on kirjoittanut kirjan Israel/Palestiina: Kahden kansan luvattu maa (Like 2003, 2011), josta on pian ilmestymässä kolmas, uudistettu painos Rosebudin kustantamana. Syksyllä häneltä ilmestyy maailmankatsomuksellinen kirja Kompassia etsimässä: Mietteitä politiikasta, historiasta ja maailmankuvasta (Rosebud).

Kuva:

Kuvareportaasi: Dignidad

Chilessä kansan tyytymättömyys kärjistyi lokakuussa 2019 alkaneeseen kansannousuun. Kansalaiset vaativat ihmisarvoista elämää, julkisia palveluja ja viime kädessä uutta perustuslakia nykyään voimassa olevan, diktaattori Augusto Pinochetin perustuslain sijaan. Sadat tuhannet ihmiset valtasivat kadut kuukausien ajan. Maan turvallisuuskoneisto tukahdutti mielenosoitukset kovaa väkivaltaa käyttäen.

Suomessa asuva, 35-vuotias chileläinen valokuvaaja Luis Bustamante valokuvasi mielenosoituksia kansannousun toisessa aallossa vuonna 2021.

Luis Bustamante

Chilen alkuperäiskansat jäivät vaille suojaa maan yrityksissä uudistaa perustuslakia.

Niistä suurin, mapuche-kansa, jatkaa taisteluaan oikeuksistaan ja ikiaikaisista maistaan.

Chile jatkaa alkuperäiskansojen sortoa

Jaana Kanninen

Mapuche-kansan hengellinen rituaali on nimeltään Nguillatún. Kuva: Ciper

Mapuchet osoittavat tahdonvoimansa aika ajoin toistuvissa syömälakoissa. Viimeksi marraskuussa viisitoista mapuche-johtajaa tai -aktivistia oli syömälakossa, osa heistä yli kolme kuukautta. He vaativat kumottaviksi johtajiensa epäoikeudenmukaisissa oikeudenkäynneissä saamat, 15 vuoden vankeusrangaistukset. Tuomiot tulivat metsäyhtiöiden omaisuuden tuhoamisesta, josta ei ollut pitäviä todisteita.

Mapuche-aktivistit vastustavat myös sitä, että heihin sovelletaan diktatuurin aikaista terrorismilakia, joka muun muassa oikeuttaa mapuchejen tuomitsemisen

sotilastuomioistuimissa, henkilön pitämisen tutkintavankeudessa pitkiä aikoja sekä nimettömien todistajien käytön. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on huomauttanut Chileä toistuvasti syrjivästä laintulkinnasta.

Mapuchet vaativat syömälakollaan myös oikeutta harjoittaa omaa kulttuuriaan vankiloissa, joissa on koko ajan kansan jäseniä mielipidevankeina.

Tällä kertaa kukaan ei menehtynyt syömälakkoon, vaan helmikuun 16. päivä Concepciónin kaupungin valitustuomioistuin kumosi vankilatuomiot. Syömälakkolaiset lopettivat lakon siitä paikasta.

Perustuslaki ei suojaa alkuperäiskansoja

Chile on äärimmäisen syrjivä ja rasistinen maa. Sotilasdiktatuurin aikainen perustuslaki ei edes tunnista alkuperäiskansoja, vaikka niitä on Chilessä yksitoista. Noin puolitoista miljoonaa ihmistä vajaasta kahdestakymmenestä kuuluu alkuperäiskansoihin, heistä ylivoimaisesti suurin osa on mapucheja.

Sen lisäksi, että alkuperäiskansoja syrjitään, maa on voimakkaasti luokkayhteiskunta.

Suurtenkansanosientyytymättömyyspurkautuineljävuottasittenkapinaliikkeeseen,joka vaati parempia yhteiskunnallisia palveluita sekä uutta perustuslakia.

Kapina päättyikoronavirukseen, joka pakottiihmiset kaduilta koteihinsa. Mutta sen lopetti myös lupaus uudesta perustuslaista. Neljä viidestä chileläisestä äänesti kansanäänestyksessä sen puolesta, että vanhentunut, diktatuurinaikainen perustuslaki uudistetaan.

Alkoi neljä vuotta kestänyt prosessi, jonka aikana kansa äänesti kahdesta eri perustuslakiehdotuksesta. Kumpikin ehdotus meni kansanäänestyksessä nurin.

Ensimmäinen äänestys pidettiin 4.9.2022. Siinä esitettiin ehkä maailman edistyksellisintä perustuslakia, jos asiaa katsotaan alkuperäiskansojen näkökulmasta. Perustuslakitekstiä oli laatimassa kansaa varsin hyvin edustanut 155 hengen ryhmä; mukana oli

vähemmistöjen edustajia, naisia samassa suhteessa kuin heitä on yhteiskunnassa, ja 17 jäsentä edusti alkuperäiskansoja. Jopa ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin mapuche-nainen.

Lopputulos oli vertaansa vailla: Perustuslaki olisi tunnustanut Chilen monikulttuuriseksi, alkuperäiskansoille olisi annettu laaja autonomia ja heille olisi taattu ikiaikaisten maiden hallinta. Kaikkiaan 56 artiklaa vajaasta 400:sta käsitteli alkuperäiskansojen oikeuksia. Ehdotus meni alkuperäiskansojen oikeuksien suhteen ehkä pitemmälle kuin minkään muun maan perustuslaki menee.

Mutta ehdotus lienee ollut liian radikaali, sillä 62 prosenttia chileläisistä torjui sen kansanäänestyksessä 4.9.2022. Tosin, kaikkein radikaaleimmat mapuche-ryhmätkin äänestivät ehdotusta vastaan. Ne havittelevat itsenäistä mapuche-valtiota, Wallmapua.

Toinenkin yritys kaatui

Edistyksellisen lakiesityksen kaatuminen johti vastareaktioon. Nyt maan oikeisto yritti uudistaa perustuslakia. Tekstiehdotuksen laati 51 hengen ryhmä, josta vain yksi oli mapuche. Alkuperäiskansat olikin häivytetty lakitekstissä lähes olemattomiin. Oikeistolla ja äärioikeistolla oli paikkojen enemmistö hallussaan, ja se näkyi lopputuloksessa. Tällä kertaa Chilen vasemmisto vastusti uuden version hyväksymistä.

Niinpä joulukuun 17. päivä 2023 tämäkin perustuslain uudistusehdotus kaatui kansanäänestyksessä, kun 55 prosenttia äänestäjistä sanoi ehdotukselle ei. Tämä merkitsee sitä, että Pinochetin aikainen perustuslaki jää voimaan Chilessä. Alkuperäiskansoja se ei tunnusta lainkaan.

Chile on voimakkaasti jakautunut maa, jossa on hyvin toimeentulevia ja äärimmäisen köyhiä ja syrjäytyneitä ihmisiä. Yhteiskunnan palvelut kuten koulut ja terveyspalvelut ovat

Pinochetin ajasta lähtien olleet pääosin yksityisissä käsissä ja hyvin kalliita. Suuret kansanjoukot jäävät näiden palveluiden ulkopuolella. Samaan aikaan maan lähihistoria

sotilasdiktatuureineen ja ihmisoikeusrikoksineen on jakanut maan kahtia sillä tavoin, että uudistuksia on lähes mahdoton tehdä.

Mapuche-johtajiin kuuluvaa Héctor Llaytullia vastaan on menossa oikeudenkäynti, jossa häntä syytetään terrorismista.

Mikä mapuche-kansa?

Chilessä on noin puolitoista miljoonaa alkuperäiskansoihin kuuluvaa ihmistä, kun maassa on kansalaisia vajaat 20 miljoonaa. Ylivoimaisesti suurin ryhmä ovat mapuchet, joita on noin 1,3 miljoonaa. Lisäksi naapurimaassa Argentiinassa asuu kymmeniä tuhansia mapucheja.

Alun perin mapuchet asuttivat Etelä- ja Keski-Chileä. Kun espanjalaiset valloittajat tulivat, heidät ajettiin yhä etelämmäs. Espanjalaiset eivät kyenneet alistamaan mapucheja valtansa alle koskaan, vaan sen tekivät chileläiset 1880-luvulla, kun itsenäisen Chilen armeija miehitti mapuchejen maat. Samalla osa mapucheista jäi Argentiinan puolelle.

Kuva: Ciper

Pikkuhiljaa mapuchet alkoivat menettää maidensa hallinnan suurmaanomistajille ja myöhemmin metsä- ja energiateollisuuden tarpeisiin.

Salvador Allenden hallitus (1970–1973) tunnusti mapuchet ja heidän oikeutensa ikiaikaisiin maihin. Maareformi keskeytyi kuitenkin brutaalisti Augusto Pinochetin johtamaan sotilasvallankaappaukseen. Diktatuurin aikana (1973–1990) mapuche-johtajia murhattiin ja monet lähtivät maanpakoon.

Mapuchejen mielenosoitukset ja syömälakot ovat olleet yleisiä1980-luvulta lähtien, jolloin heitä alettiin tuomita terrorismilain nojalla. Heidän taistelunsa maansa ja ihmisoikeuksiensa puolesta jatkuu, vaikka Chilen turvallisuuskoneisto käyttää heitä vastaan kovaa sortovaltaa. Chilen vankiloissa on kaiken aikaa kymmeniä poliittisina vankeina pidettäviä mapuche-aktivisteja. Tätä kirjoitettaessa heitä on 84.

Mapuche-kansan lippu kuvastaa heidän maailmankuvaansa.

Nykyään varsinaisena mapuche-alueena pidetään Chilen eteläosaa Biobio-joesta etelään. Kuitenkin suurin osa mapucheista elää kaupungeissa kuten Santiagossa, Temucossa ja Concepciónissa. Mapucheilla ei ole koko kansaa edustavaa johtajaa, vaan järjestöjä on useita. Niillä on toisistaan poikkeavia toimintamalleja ja tavoitteitakin. Toisilla on aseita, kun toiset tavoittelevat parannuksia asemaansa rauhanomaisin keinoin.

Mapuchejen perinteinen yhteiskuntarakenne on edelleen voimissaan. Yhteisöjohtajia kutsutaan llongkoiksi ja parantajia macheiksi. Nguillatún on mapuchejen tärkein hengellinen seremonia. Vain parikymmentä prosenttia mapucheista hallitsee mapudungúnin kielen.

Kuva: Pand

Jaana Kanninen (kuvassa toinen oikealta) on seurannut toimittajan ominaisuudessa mapuche-kansan kohtaloa vuosikymmeniä. Juttu perustuu hänen tietämykseensä sekä seuraaviin lähteisiin: El País, BBC, Uchile.cl, New York Times, minorityrights.org, radiokurruf.org

Varjoteatteritaiteilija Elviira Davidow on tunnettu nukketeatterista ja monenlaisista projekteista, joilla pyritään vähentämään köyhyyttä ja edistämään tasa-arvoa. Hänet valittiin vuonna 2023 Pandn puheenjohtajaksi

Työpaikallaan kapinoiva Elviira Davidow: Maailma on kimurantti

JP (Juha-Pekka) Väisänen

Varjoteatteritaiteilija Elviira Davidow tunnetaan nukketeatterista ja monenlaisista projekteista, jotka pyrkivät vähentämään köyhyyttä ja edistämään tasa-arvoa. Tällainen

Elviira Davidow valittiin Pandin puheenjohtajaksi 2024 Kuva: Memmu Limnell

rauhanpuolustajanähdäänuseinmukanahankkeissa,joissatoimitaanmaahanmuuttajien eduksi. Kahden lapsen äiti, joka asustelee Turussa ja Vehmaalla, sanoo välillä olevansa "aika Peppi äidiksi".

Taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden rauhanjärjestö Pand, perustettu vuonna 1983, valitsi 30.11.2023 Elviira Davidowin puheenjohtajakseen. "Protestoin sotaa ja vaadin rauhaa" Taide on Elviira Davidowille tehokas keino ilmaista mielipiteitään ja kuvata maailman tilaa. Hän ajattelee, että Ukrainan sota on todella monimutkainen.

Rauhantaiteilijan näkökulmasta sodat ovat järjettömiä ja turhia. Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa kauhistuttaa Elviiraa. Taiteilija epäilee, että Ukrainan sodassa on mukana monia muitakin ahneita toimijoita kuin vain Venäjä ja Ukraina. Elviiran nenään sodassa haiskahtavat raha ja valtarakenteet. Olen antautunut olemaan äärimmäisen mustavalkoinen sodan ja rauhan kysymyksissä. En koe minkäänlaista samaistumispintaa ajattelumalliin, joka uskoo, että sodat ovat ihmisille luonnollinen tapa säännöstellä ylikansoittumista. Ihmisten usko ylivertaisuuteensa kaikkea olevaisuutta kohtaan ja usko siihen,ettätoisiasaisitarpeenmukaanpolkea,alistaajatappaa,onmielestänivääristymä.

Uskon, että pikkuhiljaa kykenemme kontrolloimaan omaa ahneuttamme, sanoo Elviira Davidow. Elviiran mukaan EU:hun haaveilevaa Ukrainaa vedellään narusta suuntaan ja toiseen, samalla koko sota yksinkertaistetaan sadun säännöillä toimivaksi illuusioksi. Taiteilija näkee, että suuri osa maailmasta on saman propagandatarinoinnin lumoissa. Enkä tällä tarkoita, etteikö Venäjältä puskisi kauhua ja tyranniaa, mutta itse uskon, että tarina ei ole näin yksinkertainen ja hyötyjiä on monia.

Totuus kuitenkin on, että sodan on loputtava ja ihmisten tappamisen ja ympäristön raiskauksen on loputtava. Erityisen pahalta tuntuu, jos ukrainalaisia uhrataan, koska lähimmät maat on lietsottu pelkäämään, että jos sotiminen loppuu, niin me olemme seuraavat uhrit. Tähän en edelleenkään näe mitään selkeitä perusteita, vaikka Putin olisi kuinka hullu tahansa, niin Ukrainan sotaan on kuljettu askelmia pitkin, vaikkakin vääriä, vänkyröitä ja hataria…

Tuntuu uskomattoman hullulta, että samalla kun planeettamme pihisee viimeisillä voimillaanja ihmiskuntakokeeajansaatossasivistyneensä,niinedelleenihmisetuskovat, että sodalla voi parantaa, korjata ja paikata jotain.

Ukrainan sota ei lopu ennen kuin kaikki haluavat sen oikeasti loppuvan. Palestiinan sota taas on niin hirviömäisen kauhea, että jos ihmiset kykenisivät näkemään sen ytimeen, sen pitäisi olla sodista viimeinen, koska jos Gazan pommitusta jatketaan, ei ihmisyydessä ole mitään järkeä, sanoo Elviira Davidow

Aktivismistaan taiteilija tunnetaan

ElviiraDavidowtunnetaanteatterihommistaanjamonenlaisistaprojekteista,jotkapyrkivät edistämään köyhyyden lieventämistä ja tasa-arvoa. Itsekin liikkuvainen Elviira on usein löytänyt paikkansa taiteilijana hankkeissa, joissa toimitaan esimerkiksi bulgarialaisten ja romanialaisten siirtolaisten kanssa.

Taiteilijan työn ja roolin lisäksi Elviira on myös kahden lapsen äiti. Äitiyden äärellä sukelletaan syville vesille. Äitiys kuluttaa pinnallisia voimavaroja ja samalla rikastuttaa ytimiä myöten. Äitiydessä, niin kuin elämässäkin, parasta on arki ja sen käsittämättömän upeat ihmeet. Tänä päivänä oma vapaa liikkuvuuteni on rajoitetumpaa. Elämäni ovat vallanneet esikouluikäiset rakkausmurmelit, joilla on marakattienergiaa, sanoo Elviira.

Kajaanissa syntyneen Elviiran ensirakkaus oli tanssi, jota luonnostaan liikkuvainen nuori ehti opiskella Oopperan balettikoulussa. Elviiran tie esiintyväksi taiteilijaksi on kulkenut opiskelujen kautta erilaisissa kouluissa Espanjassa, Amsterdamissa sekä Turussa ja Orivedellä.

Elviiran ystävät ja läheiset tuntevat hänet monenlaisten asioiden ihastelijana, aistittelijana ja oivaltelijana. Varjoteatterin ammattilainen näkee itsensä aaltoilevana, impulsiivisena ja intohimoisena taiteilijana, joka on ajoittaisesti myös vähän löyhä.

Onnellinen Prinssi saa ensi-iltansa Turun kaupunginteatterissa 15.5.2024 Kuva: Frans Rinne

En osaa tehdä muuta kuin taidetta

Elviira tekee tänään täysillä työtä varjoteatterin ja tanssin parissa. Turun kaupunginteatterissa nähdään 15–25.5. Elviiran uusin Oscar Wilden satuun perustuva aikuisten varjoteatterinäytös ”Onnellinen prinssi”. Esityksen konsepti, käsikirjoitus, esiintyjä, nukenrakennus: Elviira Davidow, lavastus, nukenrakennus, ohjauksen dialogisti: Iida Vanttaja, esiintyjä, nukenrakennus: Vilja Lehtonen, käsikirjoituksen ja ohjauksen dialogisti: Seija-Leena Salo, äänisuunnittelu, sävellys: Joe Davidow

En osaa enkä oikein haluakkaan osata tehdä mitään muuta kuin taidetta. Uskon ja, tai ainakin haluan uskoa saaneeni kutsun. Teen mitä minun kuuluu tehdä ja sillä sipuli. Koen olevani todella onnekas, koska minulla on kieli millä ilmaista itseäni ja jolla puhua muidenkin hyväksi, sanoo Elviira.

Houkkana

Elviira on omillaan osallistavissa teoksissa, jossa tarinankertoja ja kuulijat rakentavat esitystä yhdessä. Viimeisimpänä olemme voineet nähdä Houkkana - yhteiseksi hyväksi teoksen, joka on nykymusiikilla ja runonlaulannalla sävytetty varjoteatteriesitys pyhistä

houkista, taiteilijoista ja aktivisteista, jotka kohoavat hullun maineesta hyvyyden esitaistelijoiksi.

Ihmisiksi

Elviira on Hanna Niittymäen Ihmisiksi elämisen taito -kirjan pohjalta rakentanut näyttelyesitys-ja työpaja kokonaisuuden. Paperinukketeatterin sekävarjoteatterin keinoin toteutettu näyttely on tehty kirjastoihin ja kulttuuritaloihin. Näyttely koostuu pienoisnäyttämöistä, sätkynukeista, kurkistuslaatikoista sekä työpajojen kautta syntyneestä materiaalista -varjo ja paperinukeista sekä Niittymäen kirjaan liittyvästä informatiivisesta osiosta.

Ymmyrkäisenä

Muusikko Jopi Knuutisen kanssa Elviira on työstänyt Ihmisiksi -näyttelyn rinnalle teoksen nimeltä Ymmyrkäisenä. Se on lapsille suunnattu varjoteatteriesitys, jossa ihmetellään maailmaa -ollaan ymmyrkäisenä ja matkataan tarinoilla Romaniaan, Mongoliaan, Karibian saarille ja Pohjois-Amerikkaan. Esityksessä kysytään: miksi ihminen on ahneuteensa kompuroiva, ikuisesti harhaileva ja lapsen mielensä kadottava välillä vähän onneton olento.

Me nukketeatteritaiteilijat olemme tottuneet pistämään kätemme täysillä erilaisiin ämpäreihin. Minä ohjaan, käsikirjoitan, valmistan nukkeja, lavastan ja esiinnyn. Ajattelen usein olevani nukketeatteriduunari. Suurin osa työstäni on keikkailua. Teatterit, kulttuuritalot,kirjastot,asukastalot, työväentalot ja koulutovat minun työpaikkojani. Työni on suurelta osaltaan roudausta, rakennusta ja purkua, mutta aina jossain välissä sitten esiinnytään, sanoo Elviira.

Taiteilijan osattava monta asiaa

Taiteen multitaskaajan pitää muistaa ja osata myös markkinoida itseään ja esityksiä. Elviira tunnustaa, että joskus tuntuu rasittavalta ja ongelmalliselta se, että pitää, myydä ja

tuottaaesityksiä,hakeaapurahojajatehdähyviähakemuksiasekäkehuskellajavakuuttaa ja vääntää ja kääntää enemmän ja enemmän.

Aktiivisesti tärkeiden asioiden puolesta toimivan ja maailmantilaa protestoivan Elviiran mukaan tässä ajassa on todella monta asiaa, jonka puolesta hän mieluusti istuisi kettingeissä, jos siitä olisi jotain hyötyä. Elviira tekee taidetta rauhan puolesta ja protestoi koska sodat ovat rikoksia, joita vastaan tulee taistella päättymättömästi, koska rauhaan ei ole tietä vaan kuten Mahatma Gandhi sanoo, rauha itsessään on tie.

Yhteisötaiteilijanakin tunnettu Elviira tulee perheestä, jossa aktivismi ja eritoten rauhan aktivismi on juurtunut osaksi arkea. Rauhanaktivisti Elviiralle juuri taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden rauhanjärjestö Pand kaikista rauhanjärjestöistä on tuntunut eniten kodilta. Pandiin Elviiran kutsuivat origamitaiteilija Eeva-Helena Inomaan rauhankurkiperformanssit. Elämän jatkuvaksi ihmettelijäksi ja ihastelijaksi itseään kutsuva Elviira on toiminut aktiivisesti Pandin toiminnassa kymmenen vuotta. Nyt kun maailma on ehkäpä kaikkein koukeroisimmillaan minun on aika kokeilla puheenjohtajuutta, sanoo Elviira.

Taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden rauhanjärjestö Pandin hallitukseen 2024-2025

Elviira Davidowin johdolla osallistuu vaikuttava ja värikäs joukko taiteen ja kulttuurin

tunnettuja tekijöitä; koreografi Alpo Aaltokoski, näyttelijä Arja Pekurinen, tekstiilitaiteilija

Heidi Linsén, luova kirjoittaja Riku Räihä, näyttelijä Ritva Sorvali, muusikko Zuge Guerilla, laulaja Merikukka Kiviharju, origamitaiteilija Eeva-Helena Inomaa, tanssija Paz Ferri, muusikko Rodrigo Rodriguez, kuva- ja tanssitaiteilija Sanna Karlsson-Sutisna ja taiteilija

Mama Radical aka Henna Hartikainen

Tanssitaiteilija Antti Seppänen teki tilaa uusille kasvoille oltuaan järjestön puheenjohtaja seitsemän vuotta (2017–2023). AnttiSeppänen kertoo,että rauhantyön parasta antiaovat olleet tapahtumat sekä näyttelyt ja niiden tuottaminen ja uusien yhteistyötahojen löytäminen.

Esittelemme suomalaisia rauhanjärjestöjä, tässä numerossa

SuomenRauhanliittojaPand

Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius kertoo, että RauhanliittoFredsförbundetonvanhakansalaisjärjestö,perustettujovuonna1907autonomianaikana, ja sillä on aktiivista toimintaa niin suomeksi kuin ruotsiksikin.

Suomen Rauhanliitto - Finlands Fredsförbund

toiminnanjohtaja Laura Lodenius

Rauhantyön toimintakeskus Rauhanasema Helsingin Pasilassa. Kuva: Rauhanliitto.

Rauhanliitto 2024 on mukana 25.–26.5. Helsingissä Maailma Kylässä tapahtumassa muiden rauhanjärjestöjen kanssa esittelemässä toimintaansa ja kampanjoitaan. Elokuussa olemme olleet mukana kutsumassa koolle pohjoismaisia rauhantoimijoita

Ahvenanmaalle Nordic Peace Allianceen puhumaan yhteisistä maailman haasteista ja rauhantyöstä. Hiroshima-iltana 6.8. kokoonnumme muistamaan ydinaseiden uhreja ja protestoimaan ydinasevarustelun hulluutta. Paljon kampanjoidaan tänä vuonna DCAsopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa liittyenja valmistaudutaan muun muassa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon kommentointiin ja siihen vaikuttamiseen. "Stop Killer Robots" - autonomiaa aseissa ja tappamisessa vastustava kampanja, ja tietenkin

Ydinaseet - ja ydinaseiden käytön estäminen - on keskeisesti mukana työssä tänä vuonna, johon aina kaipaamme lisää ihmisiä!

Historia ja Tausta

Rauhanliitto - Fredsförbundet on vanha kansalaisjärjestö, ensimmäistä kertaa jo vuonna 1907autonomianaikanaperustettusuomalainenrauhanpuolestatoimivajärjestö,jollaon ollut myös aika paljon ruotsinkielistä toimintaa ja toimijoita. Nykyään olemme 18 suomalaisen rauhanjärjestön kattojärjestö ja ylläpidämme Rauhanasema rauhantyön keskusta Pasilassa.

Kampanjat ja Toiminta

Kampanjoimme inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi ajankohtaisissa kriiseissä, mutta ehkä vielä enemmän pidemmällä tähtäimellä rauhaa rakentavista yhteiskuntarakenteista Suomessa ja globaalisti. Puhumme rauhanratkaisujen puolesta sotaa ja väkivaltaa vastaan. Työskentelemme muun muassa asekaupan tiukemman valvonnan ja epäinhimillisten aseiden, kuten rypäle- tai autonomisten aseiden, kieltämisen puolesta. Edistämme konfliktien ennaltaehkäisemistä ja tuemme YK:n työtä.

Teemme vaikuttamistyötä; muun muassa ei aina niin näkyvä ja ehkä "tylsempi" puoli työstä on se, kun annamme lausuntoja eduskunnalle ja ministeriöille, tapaamme päättäjiä ja päätöksiä valmistelevia virkahenkilöitä eri ajankohtaisissa rauhan ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä. Lisäksi koulutamme kasvatusalan opiskelijoita ja ammattilaisia.

Rauhantyön toimintakeskus Rauhanasema Helsingin Pasilassa tarjoaa puitteet rauhantyölle ja toiminnalle. Olemme jäsen International Peace Bureaussa ja mukana monissa kansainvälisissä verkostoissa.

Lisätietoa: Rauhanliitto.fi ja Fredsforbundet.fi.

Pandin taistelu valtaapitävien militarismia vastaan kuvastaa taiteen ja kulttuurin voiman merkitystä yhteiskunnallisessa muutoksessa. Vuonna 1983 perustettu rauhanjärjestö

Pandonomistautunutrakentamaanoikeudenmukaisempaajaharmonisempaamaailmaa, mutta Orpon hallituksen päätös lopettaa rahoitus asettaa sen toiminnan vaaraan.

JP (Juha-Pekka) Väisänen

Pandin tarina juontaa juurensa vuoteen 1983, jolloin rohkeat ja omistautuneet taiteilijat ja kulttuurityöntekijät kokoontuivat yhteen luodakseen jotain merkittävää ja aloittivat

Pandin tarina kertoo vaikuttamisesta

Turun Pand mukana Keväthumaus rauhan puolesta -minifestivaalilla 19.5. klo 11–15. Kuva: Mia Koo

kansainvälisen rauhantyön ydinaseriisunnan puolesta. Yhdysvaltalainen laulaja, näyttelijä ja kansalaisoikeusaktivisti Harry Belafonte (1927–2023) oli kansainvälisen Pandin puheenjohtaja. Suomessa ensimmäinen puheenjohtaja oli musiikkivaikuttaja: muusikko, säveltäjä ja sovittaja HenrikOtto Donner(1939–2013). Tänään varjoteatteritaiteilija Elviira Davidow on Suomen Pandin puheenjohtaja. Pand on yhteistyöväline ja ääni niille, jotka uskovat taiteen voimaan muuttaa maailmaa, luoden siltoja ihmisten välille ja herättäen keskustelua tärkeistä yhteiskunnallisista kysymyksistä.

Orpon hallituksen huono päätös

Kuitenkin nyt, kun Petteri Orpon hallitus, jossa vaikuttavat Kokoomus, Perussuomalaiset, KristillisetjaRKP,onpäättänytlopettaarauhanjärjestöjenrahoituksen,Pandintoimintaon vaarassa. Kansallismielisen ja populistisen oikeistohallituksen päätös ei ole pelkästään taloudellinenkysymys,vaanrauhanjärjestöjenresurssienromuttaminenkoskettaasyvältä yhteiskunnan rakenteita ja demokratian toimintaedellytyksiä. Rahoituksen leikkaaminen heikentää kansalaisyhteiskunnan ääntä ja lisää eriarvoisuutta ja militarismia.

Taiteilijoiden vastaisku ja tulevaisuuden visio

Pand ei aio luovuttaa.Rauhan aktivistit ottavat nyt entistä paremmin ohjat omiin käsiinsä. Pandissa kerätään parhaillaan jäsenaloitteita tulevan vuoden toimintaan. Verkkojulkaisu Uusi Sivu on yksi esimerkki pandilaisesta uudesta toiminnasta. Rauhan uusi kansalaisjournalistinen digilehti edistää yhteiskunnallista dialogia ja rauhankulttuuria riippumatta hallituksen päätöksistä. Pandin työ ja toiminta ovat tärkeitä, koska taide ja kulttuuri ovat olennainen osa ihmisenä olemista, ajattelua ja rauhantyötä. Taiteilijat ja kulttuurityöntekijät sekä aktivistit voivat auttaa muita ihmisiä näkemään uusia kulmia asioihin ja rohkaista ihmisiä tekemään asioita yhdessä. Taiteen avulla voidaan yhteiskunnassa rakentaa siltoja erilaisten ihmisten välille ja edistää empaattista ja harmonistamaailmaa.KutenPandinvarapuheenjohtaja Henna Hartikainen,tunnettumyös taiteilijanimellä Mama Radical, sanoo: "Taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden osallistuminen rauhantyöhön ja yhteiskunnalliseen keskusteluun on korvaamattoman

arvokasta, sillä he pystyvät omalla erityisosaamisellaan tavoittamaan ja välittämään viestejä, jotka saattavat jäädä muilta huomaamatta."

Pand tarjoaa taiteilijoille ja kulttuurityöntekijöille mahdollisuuden monipuoliselle tekemiselle omassa tilassaan Pandilassa Helsingin Kalliossa, osoitteessa Pengerkatu 22. Galleriatilankoordinaattorinatoimivatvarjoteatteritaiteilija Elviira Davidow jakuvataiteilija

Sanna Karlsson-Sutisna. Tilaa voi käyttää monipuolisesti erilaisiin tapahtumiin, kuten näyttelyiden järjestämiseen, intiimeihin esityksiin, esitelmiin, kursseihin ja työskentelyyn. Galleriatila on sopivan kokoinen pienimuotoisiin näyttelyihin, ja suurehko katuikkuna tarjoaa mahdollisuuden ikkunanäyttelyihin. Toukokuussa 10.5-26.5.2024 Pandilassa on näyttely "Luonnon rauhassa", joka esittelee artesaani, kuvailmaisunohjaaja ja ympäristönhoitaja Heidi Anttilan keramiikkaa grafiikkaa ja maalauksia.

Koko rauhanliike voimistelee

Pandin taistelu ei ole vain yhden järjestön ponnistelua oman toimintansa puolesta, vaan nyt voimistellaan koko laajan rauhanliikkeen voimalla. Pyrimme rakentamaan nykyistä rahan ja tuottavuuden hallitsemaa ajattelua etäämmälle kohti oikeudenmukaisempaa ja yhdenvertaista kansalaisyhteiskuntaa kurottuvaa maailmaa. Suomalaiset rauhanjärjestöt ovat voimakkaasti nousseet vastustamaan hallituksen päätöstä lopettaa rauhantyön avustukset. Yhteistyötä eri järjestöjen kesken on tiivistetty, ja yhteinen julkilausuma rahoituksen lisätarpeesta leikkaamisen sijaan kirjoitettu.

https://rauhanpuolustajat.org/valtioneuvosto-lakkauttaa-rauhantyon-rahoituksen/ Jokaisen toiminnalla, erityisosaamisella ja äänellä on merkitystä. Kun maailma horjuu epävarmuuden ja eriarvoisuuden keskellä ja ihmiset johtavilla paikoilla näyttävät pienuuttaan,Pandonvalmistaistelemaanrauhankulttuurinpuolesta.Pandilaisetviestivät selvästi, että nyt ei anneta periksi. Nyt jatketaan rohkeasti eteenpäin, tuodaan valoa ja toivoa pimeyteen.

Vuonna 2024 taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden rauhanjärjestöä johtaa

varjoteatteritaiteilija Elviira Davidow. Pandin hallituksen jäsenet ovat koreografi Alpo

Aaltokoski, näyttelijä Arja Pekurinen, tekstiilitaiteilija Heidi Linsén, luova kirjoittaja Riku

Räihä, näyttelijä Ritva Sorvali, muusikko, runoilija, tapahtumatuottaja Zuge Guerilla, laulaja-lauluntekijä Merikukka Kiviharju, origamitaiteilija Eeva-Helena Inomaa, tanssitaiteilija Paz Ferri, muusikko Rodrigo Rodriguez, kuva- ja tanssitaiteilija Sanna

Karlsson Sutisna ja taiteilija Mama Radical aka Henna Hartikainen

Kuka tahansa rauhan vapaaehtoistyöstä kiinnostunut taiteilija ja kulttuurityöntekijä on tervetullut jäseneksi. Jäsenyyttä ei tarvitse hakea. Liittyminen tapahtuu maksamalla 15 €

Pandin tilille Danskebank FI38 8000 1400 4607 63 viestiksi oma nimi ja sähköpostiosoite.

Pand ylläpitää verkossa kotisivuilla www.pand.fi tapahtumakalenteria. Ilmoituksia jäsenten järjestämistä tapahtumista pyydetään ilmoittamaan osoitteeseen pand@pand.fi

Ja nyt siis uutena keskustelufoorumina www.uusisivu.fi.

Teatterinäyttelijöidenkykymuistaapitkiätekstipätkiäulkoaonmonellearvoitus.Näyttelijä Arja Pekurinen, joka täyttää tänään 80 vuotta, esittää ulkomuistista tunnin mittaisia runoesityksiä-jatekeesenvaivatta.Pekurinenvalottaa,ettärunojenoppiminenonhänelle ollut helpompaa kuin suorasanaisen tekstin, ja hänen mukaansa runo on kuin osa itseään, jonka hän voi eläytyä täysin.

Näyttelijä Arja Pekurinen - Elämäni lavat ja muistamisen ihme

JP (Juha-Pekka) Väisänen

Näyttelijä Arja Pekurinen on Arnd Pekurisen viides serkku. Kuva: JPVäisänen

Moni ihmettelee, miten on mahdollista, että teatterissa näyttelijät vetelevät kokonaisia kirjoja suoraan ulkomuistista. Näyttelijä Arja Pekurinen on tänään 80-vuotias, mutta esittää ulkomuistista tunnin pituisia runoesityksiä – tuosta vaan.

-Kukaan ei ole koskaan opettanut miten vuorosanoja muistetaan. Ajattelen asiaaja sitten makustelen sitä juttua minkä koen tärkeäksi. Minulle itselleni runo on ollut helpompi oppia kuin suorasanainen teksti. Marlon Brando ja Marilyn Monroe ovat aikanaan opiskelleet venäläistä Stanislavskin tekniikkaa. Mies on perusteellisesti tutkinut näyttelijäntyötä, sanoo Arja Pekurinen.

Meillä länsimaissa Konstantin Stanislavskin (1863–1938) tunnemuistia korostavaa niin sanottua realistista teatteria pidetään edelleen oletusarvoisena tapana tehdä teatteria.

Teatterin suurnimen mukaan muistaminen on mielikuvituksellista laiskuutta. Näyttelemisessä on Stanislavskin mukaan kysymys paljon enemmästä kuin tekstin ulkoa esittämisestä.

Teatteritaiteen professori Timo Kallisen (1947–2013) mukaan Stanislavskille merkittävintä oli näyttelijän ja tekstin välinen suhde. Stanislavskilaisen menetelmän tarkoituksenaontuottaatotuutta.Sitäonpuolestaanesitys,johonsekänäyttelijätjayleisö uskovat. Totuuden saavuttamiseksi näyttelijän täytyy sulautua roolihahmoonsa, tulla yhdeksi sen kanssa, sananmukaisesti elää roolihahmon tekojen ja tunteiden kautta. Kysymys ei Kallisen mukaan ole elämän kopioimisesta lavalla, vaan elämän itsensä tekemisestä, elämisestä, lavalla. Kallisen mukaan Stanislavskilaisessa menetelmässä näyttelijöiden tehtävä on kääntää teksti totuudenmukaiseksi esitykseksi lavalla.

- En tiedä, mikä on totuus ja mitä se pakenee. Sen tiedän, että totuus on hiuksen hienoasiajateatterissaelävänelämänosoittamistaihmisille,sanooArjaPekurinen.

Kaikki nuoruuteni jutut

NäyttelijäArjaPekurisellaonollutpaljontelevisiojaradiotöitä.Tänäänerilaisetdigitaaliset alustat olisivat täynnä tallenteita näyttelijän töistä. Julma totuus on se, että suurin osa

Pekurisen nuoruuden ajan 60- ja 70-luvun tv-töistä on pyyhitty pois tv-arkistoista ja sitä kautta kollektiivisesta muistista.

- Filmi tarvittiin, kun tehtiin uusia juttuja. Monet nuoruuteni tvjutut on pyyhitty pois, sanoo Arja Pekurinen.

Moni näyttelijä yhtyy varmaan Pekurisen tuskaan. Suomessa vasta vuonna 1984 astui voimaan elokuvien talletuslaki, ja vuonna 2009 alkoi radio- ja tv-ohjelmien kattava arkistointi. Tänään Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) vastaa suomalaisen audiovisuaalisen kulttuurin säilyttämisestä ja edistämisestä.

Runot pullahtavat päästä

Näyttelijä Arja Pekurisen taiteella on tänään tilausta. Pekurinen kertoo esiintyneensä ”siellä, täällä ja tuolla” viime kuukauden aikana seitsemässä eri tilaisuudessa. Pekurinen harmittelee kuitenkin, ettei viime aikoina ole työllistynyt radio ja tv-tuotannoissa.

- Jokaisen ihmisen päässä on tavaraa vähän niin kuin varastossa. Minun varastossani on enemmän runoja kuin ihmisillä yleensä. Runoja pullahtaa sieltä esiin,kuinitsestään.Minullaonvahvastisellainentunne,etteikukaanoleopettanut, miten runoja opitaan ulkoa, sanoo Arja Pekurinen

Näyttelijä ei Stanislavskin mielestä kykene selviytymään ihmishengen elämän luomisesta näyttämöllä, jos hän ainoastaan lukee näytelmätekstin ilman pyrkimystä sen täydelliseen ymmärtämiseen. Pelkän näytelmätekstin lukeminen sellaisenaan pirstaloittaa näytelmän juonen näyttelijän mielessä, sillä näytelmäkirjailija ei kirjoita kaikkea auki varsinaisessa näytelmätekstissä.

- Vuorosanat ja teksti ei ole koko totuus, sanoo Arja Pekurinen

Teatterista rauhanlava

Näyttelijä Arja Pekurisen mukaan teatterin tehtävä on elää ajassa ja toimia kiinnostavien ja tärkeiden asioiden puhujalavana. Venäjänaloittama hyökkäyssota Ukrainaan on saanut

monen suomalaisen miettimään rauhanrakentamisen paikkaa. Taitelijat ovat luonnollisesti pohtineet mitä on rauhan kulttuuri.

- Rauha on tietysti tärkeä asia. Taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden rauhanjärjestö Pand perustettiin Helsingissä vuonna 1983 ja minusta tuli sen jäsen. Uskon, että niin kuin yleensäkinpuheella,näytelmällätairunollavoiherättääihmisissähyviäajatuksia.Ihmisen tai maailman muuttaminen onkin sitten jo toinen juttu, sanoo Arja Pekurinen.

Suomen historian tunnetuin aseistakieltäytyjä on pasifisti, antimilitaristi ja rauhanaktivisti Arnd Pekurinen (1905–1941). Virallisen Suomen militaristinen koneisto teloitti Pekurisen tämän kieltäydyttyä tarttumasta aseeseen Jatkosodan aikana marraskuussa vuonna 1941. Arnd Pekurinen tunnetaan Jonathan Swiftiltä lainaamistaan sanoista ”Kun ihmisiä ei syödä, on niitä turha teurastaa”. Näyttelijä Arja Pekurinen on Arnd Pekurisen viides serkku.

- Olen sitä mieltä, että rauha ja väkivallattomuus ovat tärkeitä asioita. Pekurisen nimi velvoittaa minua rauhantyöhön. Ihmiset tietävät tänään aikaisempaa enemmän Arnd Pekurisen rauhanpuolesta tekemästä työstä. Varsinkin itse aseista kieltäytyneet tämän päivän Suomessa tietävät Arnd-serkkuni tarinan. Useampikin saisi tietää, sanoo Arja Pekurinen.

Lausujat juhlivat

Suomen Lausujain Liitto juhlii 10.10 Teatteri Avoimissa Ovissa 85-vuotista toimintaa.

Juhlalavalle nousee tunnettu joukko eturivin esiintyjiä mm. Seela Sella, Iiro Kajas, Maija Paunio, Arja Pekurinen, Juuso Timonen, Miko Helppi ja Hillevi Kilpeläinen

- Liitto on pitänyt ansiokkaasti esillä runoutta ja lausuntaa kaikki nämä vuosikymmenet. Jäseniä on ympäri Suomen ja tänä vuonna yksi tavoitteista on laajentaa jäsenistön mahdollisuuksia tuoda esiin taidettaan. Tämänpäiväiset runot lukutapahtumalla olemme vuosittain nostaneet esiin uusinta julkaistua runoutta. Haluamme antaa tilaa usein kirjallisuuskentällä marginaaliksijäävälle runoudelle. Tulevaisuuden suunnitelmissa meillä on myös monikulttuurinen runoushanke, jossa tuodaan esiin kirjoittajia ja runoutta

monikulttuurisesta Suomesta, sanoo Suomen Lausujain Liiton puheenjohtaja, Hillevi

Kilpeläinen, joka tunnetaan myös Q-teatterin, Nälkäteatterin, Rovaniemen teatterin ja Helsingin Ylioppilasteatterin lavoilta.

Hillevi Kilpeläinen on Suomen Lausujainliiton puheenjohtaja. Kuva: Matti Hietala

Mielipide

Mielipidekirjoituksessaan Raija-Sinikka Rantala kirjoittaa luovuudesta ja tuo esiin kriittisiä näkökulmia taiteen ja kulttuurin rahoitukseen.

Luovuus, taide ja kulttuuri ovat ihmisen perusoikeuksia

Raija-Sinikka Rantala

Raija-Sinikka Rantala tarttui mikkiin luovienalojen mielenosoituksessa Kuva: JPVäisänen

HS:n palstoilla on viime aikoina näkynyt hyviä kirjoituksia taiteen ja kulttuurin merkityksestä, mielenterveydellisistä vaikutuksista sekä saavutuksista Suomen kansainvälisen arvostuksen ja maabrändin kannalta. On myös painotettu taiteen ja kulttuurin kansantaloudellista ja työllistävää vaikutusta.

Suomen hallitukselta, joka on julistanut oleellisiksi vain numerot, ovat ilmeisesti silti jääneet huomaamatta seuraavat luvut:

Ennen koronasulkuja taide ja kulttuuri työllistivät n. 130 000 suomalaista. Ne myös avasivat eniten uusia työpaikkoja. Vuonna 2019 suomalainen musiikki oli vientitilastojen suurin prosentuaalinen nousija. Muut pohjoismaat, joihin hallitus niin usein viittaa, ovat jo aikoja huomioineet nämä faktat.

Entä onko myös jäänyt huomaamatta, että edellinen hallitus lisäsi täysiaikaisten työpaikkojen määrää 70 000:lla, jolloin työttömyystukeen arvoitu summa pieneni miljardimitalla.

Kaikkiedellinensisältäätärkeitänäkökulmia,muttaoleellisintaidettajakulttuuriakoskeva totuus puuttuu niiden joukosta. Se on jokaisen ihmisen oikeus löytää oma luovuutensa ja käyttää sitä.

Lapsi leikkii, kuvittelee ja luo. Se on sisäänrakennettu ominaisuus, joka vuosien mittaan unohtuu ja muuttuu kai monen mielestä tarpeettomaksi.

Taiteen ja kulttuurin ihminen on luonut keinokseen olla sitä unohtamatta.

Omalla olemassaolollaan ne manifestoivat luovuuden merkitystä, tarjoavat tilaisuuden innostua kokemastaan, antautua harrastajaksi tai peräti suuntautua tekijäksi. Ennen muuta ne kannustavat kokijaansa vaalimaan itsessään kipinää luovuuteen.

Eikäluovuuttaoleaidattutaiteenjakulttuurin rajoihin.Luovuusontarjollasovellettavaksi.

Se on näkökulma omaan työhön ja arkeen sekä laajassa mitassa kansantaloudellinen työntövoima, jos sille vain annetaan siihen tilaisuus. Se näkee, joka tekee.

Luovuus myös estää luisumisen rattaaksi tuottavuuden ja kuluttamisen mekanismeissa. Sen herääminen ihmiselämän avainkokemus. Taide ja kulttuuri ovat olemassa ruokkiakseen sitä.

Ihmiselläonoltavaoikeuskehittyäjakehittääitsessäänluovuuttakokoelinkaarenmitassa ulottuakseen täyteen inhimilliseen potentiaaliinsa.