Kulttuurilehti Elias 2/2019

Page 1

Kulttuurilehti

2/2019 Hinta 7,50 â‚Ź

Olli Sarpo Timo Sandberg Tarmo Manelius

Stockholm Writers Fes�val Kymi Libri -kirjamessut


���������������������� ������������������������������������������������������������������������������������������������������������� ������������������������������������������������������������������������������������������������������������� ��������������������������������������������������������������������������������������������������������������� ��������������������������������������������������������������������������������������������������������� ������������������������ ������������������������������������������������������������������������������������������������� ����������������������������������������������������������������������

����������������� ����������

2

Elias 2/2019

�������� �������

����� ����������

���������������� ������������

������� �������������

��������� �������������


50 v

Päätoimi�ajan kynästä

Kulttuurilehti Eliaksen julkaisija: Uudenmaan Kirjoittajat ry Nylands Skribenter rf Päätoimittaja ja taitto: Sirpa Suominen Toimitussihteerit: Christine Hammar ja Paula Kokkonen Toimitus: Ukirin hallitus

ISSN 2243-3414 (painettu) ISSN 2243-3422 (verkkojulkaisu) Paino: Nurmiprint Oy, Nurmijärvi 2019 Kansikuva: Yhdistyksen sihteeri Olli Sarpo Kymi Libri -tapahtumassa performanssissaan. Kansikuva: Markku ”Sika” Puustinen.

Uudenmaan Kirjoittajat ry Nylands Skribenter rf Puheenjohtaja: Lauri Vanhala Varapuheenjohtaja: Riku Räihä Sihteeri: Olli Sarpo Jäsenet: Sirpa Suominen, Kari Varvikko, John Kiviranta ja Ulla Welin. Varajäsenet: Paula Kokkonen, Juhani Harju ja Ulla Salo-Pulliainen. Taloudenhoitaja (hallituksen ulkopuolelta): Christine Hammar

www.ukir.info

Elias ilmestyy pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa: huhtikuussa ja lokakuussa. Seuraava lehti, juhla-Elias ilmestyy helmikuussa 2020. Aineistot: Lehteen tulevat tekstit ja kuvat 31.12.2019 mennessä osoitteeseen uudenmaan@gmail.com Toimitus päättää julkaisusta ja pidättää oikeuden tehdä saamaansa materiaaliin toimituksellisia muutoksia. Tekstit: Lähetä vain täysin valmis teksti. Keskeneräisiä tekstejä ei huomioida. Tekstien pituus max. (5800–5900) merkkiä kaksi A4-sivua. Tallennusmuotona .RTF. Jos tekstin sommittelu on tärkeä, lähetä mukana lisäksi .PDF:ksi tallennettu versio (koskee runoja). Kirjoita tekstit omalla äänelläsi, älä kopioi suoraan toisten tekstejä. Mainitse lähteet. Kuvat: Mikäli tarjoat tekstisi kanssa kuvia, huomioithan, että valokuvia tai piirroksia EI saa kopioida internetistä tai kirjoista ilman lupaa. Jos löydät internetistä kuvan, jonka haluat tekstiisi, kysy valokuvan ottajan tai piirtäjän (kuvan oikeudenhaltijan) lupa, ja lähetä hänen antamansa lupa tekstisi yhteydessä, lisäksi hänen yhteystietonsa. Kirjoista otetuista, skannatuista tai valokuvatuista kuvista tarvitaan myös kustantajan lupa. Kuvat JPG-kuvina. Kuvien tiedostokoko väh. 2 Mt. Tarkista kuvan koko itse ennen lähettämistä. Kuvakoko 100–990 kt ei ole julkaisukelpoinen.

Koukku, jonka nielaisin lapsena

Kun olin 4-vuo�as, en suostunut syömään aamupuuroa. Äi�ni keksi silloin kertoa minulle tarinan viekkaasta ketusta, joka huijaa kalastusreissulta saapuvaa, runsaan kalasaaliin saanu�a kalastajaa, ja säännöllisin väliajoin tarinan aikana äi�ni sujau� puurolusikan suuhuni. Kun olin nielaissut puuron, tarina jatkui. Tästä seurasi, e�ä en suostunut syömään puuroa aamuisin, ellen saanut kuulla tarinaa viekkaasta ketusta. Eräänä aamuna äi�ni sanoi kyllästyneensä syö�ämään minua ja kertomaan aina samaa tarinaa. En suostunut syömään itse, eikä suuni avautunut äi�ni ojentamalle puurolusikalle. Huuleni pysyivät �ukas� kiinni, joten äi�ni oli taas kerro�ava tarina. Tällä kerralla sain kuulla uuden tarinan. Se kertoi räätälihiirestä, jolta ompelutyöt eivät oikein onnistuneet. Sillä tarinalla söin puuroa monet kerrat. Samalla nielaisin koukun tarinoiden ”Näistä varhaislapsuuden kiehtovaan maailmaan.

kokemuksista kumpuaa rakkauteni tarinoihin.”

Näistä varhaislapsuuden kokemuksista kumpuaa rakkauteni tarinoihin. Kiitos siitä kekseliäälle äidilleni. Aamupuurojen mukana nielaisemani tarinakoukku ve� minut jo alakouluaikana kirjoitusharrastuksen pariin, ja päädyin lopulta aikuisena koulu�autumaan kirjoi�avaksi toimi�ajaksi. Tarinoissa on siis voimaa ja niillä voi vaiku�aa.

Hyvät tarinat ovat ravintoa sielulle. Niistä saa iloa ja innostusta, oivalluksia ja ahaaelämyksiä. Tarinat avaavat ovia moniin seikkailuihin ja uusiin maailmoihin, joihin ei muuten pääsisi. Lisäksi ne kehi�ävät aja�elua, jäsennyskykyä syy- ja seuraussuhteiden hahmo�amisessa, kun saa mahdollisuuden kokea tarinoiden tapahtumia. Myös oma tunneskaala laajenee, kun saa tuntea tarinoiden henkilöiden ajatuksia ja tunteita. Runoja, novelleja ja varsinkin romaaneja lukiessa pääsee paremmin roolihenkilöiden pään sisään kuin vain elokuvia katsomalla. Lisäksi samalla oppii äidinkielemme hienouksia, sanoja ja sanontoja, lauserakenteita sekä erilaisia tapoja kertoa ja kirjoi�aa. Lapsuudessa kuulluista tarinoista ja lukemisesta on suurta apua äidinkielen oppimisessa. Runsaasta sanavarastosta, kerronta- ja kirjoitustaidosta on eri�äin paljon hyötyä elämässä pärjäämiseen. Kirjoitustaidon hallinta, tai puute, korostuu etenkin virallisissa teksteissä, joita joutuu laa�maan. Työhakemukset, CV:t tai asioiminen eri viranomaisten kanssa vaa�i hyvää äidinkielen osaamista sekä kirjoitustaitoa, etenkin jos joutuu puolustamaan itseään ja omia etujaan. Kirjoi�aminen on myös terapiaa ja sillä voi parantaa itsensä, kun kirjoi�aa teks�ksi surua, masennusta tai vihaa aikaan saavat kokemuksensa. Kun lukee omaa teks�ä, tarinaa, tarkkailee itseään ulkopuolisena, jolloin huomaa tapahtumiensa mi�akaavan. Ongelma ei ken�es olekaan niin musertava, jolloin voi saada näköyhteyden pilkahtavaan valoon tai rauhaan. Paljon tarinoita lukenut löytää laajasta sanavarastostaan sanat tunteilleen, ja jo lapsuudessa alitajuntaan piirtyneet tarinankerronnan kaavat au�avat ymmärtämään elämää, havaitsemaan yksi�äisistä tapahtumista muodostuvia kokonaisuuksia. Jokin alkaa jostain ja pää�yy johonkin. Uudenmaan Kirjoi�ajien tarina on alkanut 50 vuo�a si�en, eikä se ole vielä pää�ynyt. Joulukuussa on tarkoitus vie�ää yhdistyksemme 50-vuo�sjuhlaa. Tiedotamme juhlasta jäsenistöllemme sähköpostein, yhdistyksemme ne�sivulla sekä Facebook-ryhmässämme, joten pysy kuulolla. Sirpa Suominen

Elias 2/2019

3


Puheenjohtajan tervehdys

Kuva: Pasi Haaranen

Toivotan kaikille jäsenillemme mitä aurinkoisinta syyskesää ja syksyä! Kirjoi�aminen ja lukeminen ovat tärkeä osa ihmisen itsekasvatusta. Se voi tapahtua monesta eri syystä. Peräänkuulu�aisin kirjoi�amisen oikeiden mo�ivien selvi�ämistä itselle, jo�a työ, jota kirjoi�aminen ja lukeminen aina jossain määrin myös ovat, olisi mahdollisimman hyödyllistä itselle ja sen myötä kanssaihmisillemme. Arjen kohtaamisissa rakennamme sosiaalista ilmapiiriä. Se on pohja kyvyillemme tuntea yksilöinä yhteistä osallisuu�a ja kuuluvuu�a yhteisöilmapiiriin ympärillämme. Kirjoi�aminen on avain oveen, jonka kau�a löydämme sosiaa-

listen pelkojemme hallinnan ja toteamme suurimman osan niistä turhiksi. Teemme kirjallises� muotoilemalla taiteen keinoin, eli taiten, ajatuksemme selviksi ja reaalisiksi ”hahmoiksi” itsellemme. Siten kykenemme selvi�ämään asiamme myös muille. Ajatustemme julkinen esi�äminen saa�aa meidät monen pidäkkeen ja eston yli, ja löydämme sisäistä varmuu�a elämämme perustaksi. Meillä kaikilla on �etoja ja taitoja, kullakin oman ja inhimillisen elinkaarensa määräämään mi�aan, mu�a aina kokonaisuuteen ja totuuteen nähden vajavaises�. Peräänkuulutan myös ns. turhan �edon merkitystä. Meidän tulisi teksteissämme huomioida uteliaisuutemme ja intui�oidemme antamat aavistukset ja epäilykset havaintokokonaisuuksista niin, e�ä voimme tarkastella asioita rohkeas� uusilta ja yllä�äviltä näkökannoilta. Kunhan vain muistamme olla lyömä�ä mitään lopullises� lukkoon tai kanonisoima�a asioita liikaa muille. Aja�elu saa�aa meidät loitommalle rahan, elinkeinoelämän, sen muutoksien ja kestävyysvajeen ahdistavista vaa�muksista. Ajatus vapau�aa meidät rajoi�avasta kuplasta. Fyysisen maailman tarpeiden ja intohimojen niin usein turhaksi luoki�elema �eto meissä ei enää ensisijaises� palvele pelkästään omia tai koneistojen hyötynäkökoh�a. Sen tulisi lisätä ihmisten välistä vastuullista ymmärrystä, luovuu�a, sivistystä ja suvaitsevuu�a sekä vähentää konflikteja luomatta ”rintamalinjoja”. Sen ei tule olla propagandaa tai leimallises� viihde�ä.

SISÄLLYSLUETTELO 3 Päätoimi�ajan kynästä – Sirpa Suominen 4 Puheenjohtajan tervehdys – Lauri Vanhala

Mielestäni kirjoi�ajan on voitava seistä jokaisen sanansa takana. On tunne�ava vastuuta paitsi siitä, mitä ja miten sanoo, niin anne�ava muille myös mahdollisuus esite�yjen sanojen ja lauseiden täsmälliseen ajatussisällön tulkintaan. Väi�äisin… e�ä sanat ovat eksakteja; vain sanojen tulkinta on epäeksak�a. Täsmällisestä ja yhteisestä tulkinnasta ei tule ikävää! Muistutan tässä vielä jäsenistöä siitä, e�ä Uudenmaan Kirjoi�ajat ry juhlii tänä vuonna 50-vuo�sta taivaltaan. Peräänkuulutan joulukuun alussa pidettävään juhla�laisuuteen jäsentemme joukosta kaikenlaisia viihdy�äjiä. Ota rohkeas� yhtey�ä, mikäli haluat esiintyä �laisuudessa! Kootaan si�en halukkaista mahdollisimman mukava ohjelma. Kun pitopaikka, aika ja ohjelmarunko ovat selvillä, ilmoitamme, miten juhlimme yhdessä parhaiten. Etukäteen toivon jäsenistöä mahdollisimman runsaas� paikalle. Tämä on loistava mahdollisuus tutustua toisiimme! Erityises� uudet jäsenet saavat käsityksen siitä, miten kirjoi�aminen ja kirjallisuus – sekä harrasteena e�ä ken�es amma�na – voivat yhdistää. Parhain terveisin Lauri Vanhala Uudenmaan Kirjoittajat ry:n puheenjohtaja

16–17 Kirjakahvilat – Jorma Hyvönen 18–20 Kirja-arvosteluja – Pen� Peltoniemi, Riku Räihä ja John Kiviranta

5–6 Luojan lykky – poikkitaiteellisia sa�umia – Olli Sarpo

20–21 Kirjoituskeho�eiden satoa – Seija Eklund, Keijo Wääri

7–9 Kymi Libri, Kaakkois-Suomen kirjamessut – Jorma Hyvönen

21 Pilkunviilausta – Paula Kokkonen

10–11 Stockholm Writers Fes�val – Chris�ne Hammar

23 Jatkokertomus, viimeinen jakso – Chris�ne Hammar

12–13 Timo Sandberg, kirjailijahaasta�elu – Jorma Hyvönen 14–15 Kirjallisen urani alkuvaiheista – Tarmo Manelius 4

Elias 2/2019

22–28 Novelleja ja runoja yhdistyksen jäseniltä: John Kiviranta, Pirkko Nuu�nen, Ulla Welin, Rauno Pen�, Yassen Ghaleb, Anneli Rosell, Satu Tammela, Maija Ahlqvist, Kirs� Mäenpää, Tarja Sahramaa, Harri Roussi, Kaija Räihä, Lo�a A. Jussila, Gia Virkkunen, Paula Kokkonen, Esko Kukkonen, Robert Mercier, Juhani Harju , Marja-Leena Lyyra-Kukkonen.


Luojan lykky – poikkitaiteellisia sattumia Hyviä uu�sia ”Kirjallisuus on aallonpohjassa”, ”luku- ja kirjoitustaito ovat katoamassa”, ”kirjaa ei enää tarvita”. Hienoja uu�sia! Jos kirjallisuus ja kirjat eivät olisi ajankohtaisia, ei niistä niin runsaas� kohistaisi. Ei pidä hätäillä. Uusia muotoja, uusia alustoja kehi�yy. Lavarunou�a, äänikirjoja, blogeja ja ja ja… Kaikki on hyvin, tarinat eivät ole loppumassa. Uusia, raikkaita näkökulmia syntyy. Erinomaisia, jos kirjoi�ajat pitäytyvät kollega Goethen ajatuksessa: ”Suurin kunnioitus, jota tekijä voi osoittaa yleisöään kohtaan, on se, e�ei hän milloinkaan tuota sellaista, mitä häneltä odotetaan, vaan ainoastaan sellaista, mitä hän itse pitää, kulloinkin oman ja muiden sivistystason mukaises�, oikeana ja hyödyllisenä.” Oivalluksia liikkuu vilkkaammin maailman tuulissa kuin kirjailijankammion yksinäisyydessä. Muutamia esimerkkitapauksia siitä, mitä voi tapahtua, kun antaa itselleen luvan eikä ole turhantärkeä.

Minua viehä�ää roman�ses� vanhanaikaisen pos�kor�muodon käy�ö uusiin tarkoituksiin. Ties vaikka juurtuisi yhdeksi tavaksi hankkia ja lukea kirjallisuu�a. Luova työ on enemmän sattumaa, kokeilua, epäonnistumista kuin tulevaisuuden suunni�elua. Tuulesta temmatut kuvat ja tarinat hengittävät ehkä sääntö- tai ohjekirjoja nouda�elevia vapaammin.

Tuhannen ja yhden tarinan tori

Ystäväni, säveltäjä Pen� Niemi oli pelastanut pöytälaa�kkonsa pölyistä aikoinaan teatterille säveltämiään Aleksis Kiven runoja, 8 kappale�a, sävelsi vielä yhden lisää, kokosi laulunsa tueksi amma�muusikoista orkesterin ja pyysi minua juontajaksi. Innostuin he�. Pengoin kirjahyllyistäni kansalliskirjailijan tuotannon, luin ja pohdin. Kirjoi�n juonnoiksi libreton Aleksis Kiven elämänvaiheista ja runojen taustoista. Harjoi�elimme ohjelmistoa �iviis�. Jo sovitusvaiheessa libre�o-osuuteni rytmi�yivät laulun ja soiton lomaan. Harjoitusjakson aikana sain seurata

Kuvi�aja, kirjailija Laura Salamalla ja minulla on tapana käydä kaupi�elemassa teoksiamme Hakaniemen torilla. Kaupi�elun ja rupa�elun ohessa Laura alkoi piirtää torin elämää ja ihmisiä. Luonnollisena jatkeena sanoi�n kuvat pieniksi tarinoiksi. Toriympäristö on kuvataiteilijalle ja kirjailijalle varsinainen aarreaitta. Kuvasta ja sanasta nivoutui kitka�omas� oiva kokonaisuus, ”Tuhannen ja yhden tarinan tori”. Tulimme sa�umoisin kehitelleeksi vielä tuntema�oman julkaisualustan. Aikanaan kirjaksi päätyvät kuvatarinat on nyt REUNA Kustantamon toimesta julkaistu pos�kor�eina. Kuva: Kaija Pajunen

”Kuni kannel länsituules soi” Kuva: Markku ”Sika” Puus�nen

musiikin amma�laisten kurinalaista työskentelyä, muusikot puolestaan kiinnostuivat Aleksis Kivestä ja kirjallisuudesta yleensä. Tuo vuorovaikutus näkyy ja kuuluu konserteissamme. Runous, kansalliskirjailijamme elämä ja musiikki yhtenä pake�na sai nimekseen: ”Sävellyskonser� Kuni kannel länsituules soi”. Innostuneen vastaanoton saanu�a konser�a on kuultu kirjastoissa eri puolella Suomea. Kiertue jatkuu syksyllä ja kiinnostus on herännyt myös maamme rajojen ulkopuolella. Konser�ssa laulu, musiikki ja kirjallisuus kulkevat käsi kädessä. Tasapainoises�, taidemuoto taidemuotoa tukien.

Vähän kuin katekismus Uskon ja uskontokun�en vaikutus ihmisen mielenmaisemaan kiehtoo minua. Niin paljon, e�ä olen ryhtynyt kirjoi�amaan Mar� Lutherin Vähä katekismusta uudelleen. Näy�n kirjoi�amaani säveltäjäystävälleni, Pen� Niemelle. Hän vaiku�ui teks�stä, erityises� kirjoi�amistani käskyistä ja ilmoi� haluavansa säveltää ne. --> Elias 2/2019

5


Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n sihteeri, kirjailija Olli Sarpo Kymi Libri -performanssissa, josta kuvat yllä, vasemmalla, edellisellä sivulla ja tämän lehden kannessa. Kuvat: Markku ”Sika” Puus�nen.

Ajatukset lentelivät uu�eras� edestakaisin puheluissa Paimion ja Hermannin välillä. Yhteiseksi mielikuvaksi kiteytyi eräänlainen konser�. Konser�, jossa minä luen kirjoi�amani käskyt, säveltäjä luo pianollaan äänimaailman. Kymmenen alle kahden minuu�n kappale�a. Sanan ja sävelen tueksi päädyimme lisäämään yhdistelmäämme kuvan. Kolmantena mukaan lii�yi taiteilija Laura Salama, jonka osuus on improvisoida kynällä vaikutelmiaan kuulemastaan. Teknises� toteute�una niin, e�ä kuvat piirtyvät isolle screenille yleisön nähtäväksi. Hanke on vasta hanke ja toteutuu, jos on toteutuakseen. Muutamia käskyjä on jo sävelle�y ja koelue�u pianon säestyksellä. Näy�ää siltä, e�ä sana, sävel ja kuva ovat kavereita keskenään.

Kymi Libri ja performanssi Heinäkuussa järjeste�in ensimmäiset Kymi Libri -kirjamessut. Toimin tapahtumassa lavaisäntänä. Saman �laisuuden

kuvaajana hääri ystäväni Markku “Sika” Puus�nen. Jollakin tauolla Markku ehdo� kuvasarjan tekoa. Ehdotuksesta kehkeytyi taiteen raja-aitoja rikkova prosessi, joka yhä jatkuu. Perusajatus oli tehdä valokuvasarja taiteilijan luomisprosessin vaiheista. Siitä mitä taiteilijan pään sisällä tapahtuu. Lavaisäntä muuntautui välillä kuva�avaksi. Kuvaustuokiosta sikisi performanssiesitys. “Sika” valaisi, kuvasi, komenteli minua eri asentoihin ja ilmeisiin. Vääntelehdin ja vääntelin naamaani parhaan kykyni mukaan. Hei�elipä “Sika” välillä napolla ve�äkin naamalleni. Kaikki tämä messuyleisön keskellä. Kuvasarjasta tuli vaiku�ava. Prosessin seuraava, ennalta suunni�elematon, vaihe on kirjoi�aa tarina kuvasarjan maailmasta. ”Ars longa, vita brevis”.

Vekseliaukiobileet Pieneksi kirjallisuuden voitoksi lasken vierailun synnyinsijoillani Seinäjoella. Olen ollut useana vuonna eri muodoissa esiintymässä leppoisassa kesätapahtumassa Vekseliaukiobileet. Tänä kesänä järjes�n runokaraoken. Lavalle sai tulla esi�ämään oman teks�nsä, jonkun muun kirjoi�amaa tai jos

Kuva: Timo Saari

ei ilennyt omiaan julkises� esi�ää, voi pyytää lavaemäntää tai -isäntää lukemaan. Äänimaiseman esityksen taustalle loi Per� Pitkäkoski kitaroineen. Oli ilo nähdä, miten paljon halukkaita ilmaantui. Mukaan innostui myös bileiden paneelikeskusteluun osallistunut europarlamentaarikko Sirpa Pie�käinen. Runoa ja lorua lue�in laidasta laitaan. Eteläpohjalainen jäyhyys osoi�autui huhupuheeksi. Lavaisännälle hauskinta oli rohkaista ja kannustaa omia en�siä opettajiaan lavalle.

Runokävely Koska kaikkea ei voi saada, eikä aika riitä kaikkeen, jouduin siirtämään täksi kesäksi aikomani kalevalaisen runokävelyn ensi kesään. Aikomukseni on kävellä Helsingistä Seinäjoelle, tutkia maisemaa ja ihmisiä, matkan vaikutuksia itseeni ja kirjoi�aa kokemastani. Matkapäiväkirja tai jotakin muuta, sen näkee si�en.

Ollin oppikevään ja -kesän sato Runous, sana, kirjallisuus näy�ävät olevan osa jokapäiväistä elämää. Lukea, kuunnella, harrastaa, kirjoi�aa voi mitä merkillisimmissä yhteyksissä. Tarinoita ja tarinoitavaa rii�ää jokaiselle. Ei niin pientä asiaa olekaan, joka ei olisi kirjoittamisen arvoinen. Olli Sarpo

Seinäjoen Vekseliaukiobileiden runokaraoke, jossa esiintymässä Kree�a Luoma (vas.), Olli Sarpo, europarlamentaarikko Sirpa Pie�käinen ja Per� Pitkäkoski kitaroi esiintyjien teksteille äänimaisemaa.

6

Elias 2/2019


Kymi Libri Kirjamessuaatelistoa Läsnäolollaan lois�vat heleä kesä, koske�ava yhteisöllisyys, iloinen puheensorina ja kiiree�ömyys. Kyllä, kyllä. Puhun tosiaankin kirjamessuista. En niistä syyssateisista keleistä, pönö�ämisestä, näyttäytymisen tarpeista, huumaavasta kakofoniasta tai hengästy�ävistä liukuhihnaaikatauluista. Tai ylihintaisesta kahvista. Tarkoitan Kymi Libri -kirjamessuja, Kymi Libri -henkeä. Paksulla lompsalla, saa� ahneella mielellä pienestä ei tule kaunista, eikä se kasva itseään isommaksi. Ei. Intohimo, väli�äminen ja uu�eruus toimivat paremmin. Ja niillä konsteilla Kymi Libristä tuli paitsi mi�ojaan suurempi myös kaunis, kaikille osapuolille antoisa tapaus, suorastaan juhla. Kul�uuritalo Wanhan Rautakaupan markilla, Kouvolan Myllykoskella, kaade�in neljän päivän ajan kul�uurin rajaaitoja. Kirjat, kirjanystävät, kirjailijat, muusikot, kuvataiteilijat pujahtelivat raja�omas� toistensa rooleihin. Viisumeita ei kyselty. Näh�inpä kirjailijoista koostunut keilajoukkuekin. Kiva hippifes�vaali, niin kuin eräs kirjanystävä totesi. Niin, mylsäläinen Woodstock, neljä päivää rauhaa ja rakkau�a. “All you need is love”. En panisi pahakseni, jos tällainen fes�vaalihenki löytäisi �ensä koteihin, kouluihin ja työpaikoille. Minne vaan. Väitän, e�ä maailma on hitusen parempi siellä, mistä katkeruus, kauna ja viha puu�uvat. Toisiamme tarvitsevia pieniä ihmisiä, aika mitä�ömiä hitusia maailmankaikkeudessa, me kaikki olemme. Yhdessä meistä tulee kauniita. Asiain �laa vali�amalla tai vallitsevia oloja arvostelemalla ei parempaa synny. Hedelmällisempää on hakea uusia näkökulmia, pöyhiä nuutuneita ajatuksia ja ennen kaikkea tar�ua toimeen. Niin kuin Kymi Libri teki. Ja onnistui. Olen suures� kiitollinen �laisuudesta saada toimia lavaisäntänä nuo neljä autereista päivää. Osunen oikeaan, jos sanon jakavani tunteen kaikkien järjestelyihin osallistuneiden kanssa. Näy�ääkin vahvas� siltä, e�ä on vain kahdenlaisia kirjamessuja. On Kymi Libri ja si�en on niitä, jotka eivät vielä ole Kymi Libri. Olli Sarpo

Katariina Hakaniemi (vasemmalla) ja psykologi Pirkko Lah� keskustelevat Hakaniemen kirjan Suora lähetys aiheista, kuten haaveilemisen tärkeydestä ja liiallisesta mureh�misesta.

Ensimmäisenä maailmassa: Kaakkois-Suomen kirjamessut

Kymi Libri aloitti täydeltä laidalta Neljä heinäkuista päivää (18.–21.7.2019) kirjamessuja, jotka tarjosivat jokaiselle jotakin: kirjailijatapaamisia, keskusteluja, yhdessä yleisön kanssa tehtyjä tekstejä, työpajoja, lapsille piirustusnurkka ja piirustuskilpailuja, musiikkia, kuorolaulua ja vaikka mitä. Ohessa yhden näkijän ja kokijan välähdyksiä Kouvolan Myllykoskelta. Seurasin lähinnä kahden paikan, Gallerian ja Wanhan kirjahallin, ohjelmia. Paljon jäi �etenkin näkemä�ä. Messujen äi� ja ideamoo�ori oli ja on Tarja Tornaeus ohjelmajohtajan ominaisuudessa, messutuo�aja Terhi Espo, messuisäntä Markku Leiro ja Wanhan Rautakaupan pehtoori Göran Tornaeus. Joukkoon kuuluu monia ihmisiä sekä seudulta e�ä muualta. He ovat ihmisiä, joiden sydän sykkii kirjallisuudelle, musiikille ja kul�uurille. Kirjamessut avasi kirjailija Jyrki Vainonen, joka toimi Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana vuosina 2015–2017. Olin tullut aamujunalla Helsingistä ja valmistauduin aloituksen aikana Kirjaa kirjoi�amaan -�laisuuteen. Etukäteen olimme Olli Sarpon ja Kuopion Vehmersalmella asuvan kirjailijan Kirsi Pehkosen kanssa kehitelleet aloituslauseita, joista yleisö sai valita mieleisensä. Sen enempää tarinaa ei ollut mie��y, vaan valituksi tulleesta aloituslauseesta jatkoimme ylei-

sön kanssa. Juoni kehi�yi virke kerrallaan, eikä kukaan �ennyt ennen viimeistä lause�a, mitä oli tulossa. Tarina olisi voinut kulkea sinne tai tänne. Jälkeenpäin tuntui, e�ä siihen sen pi�kin päätyä. Hyvä tarina siitä tuli – toki viimeistelyä vaille valmis. Ja näinhän se usein käy kirjailijan elämässä, jossa yleisöä edustaa oma �etoisuus tai �edostamaton alitajunta, joka parhaimmillaan suoltaa tari-

Pyöriste�yjä hintoja – messuilla on tarjolla hyviä kirjoja edullises�. Ja niitä on paljon. Elias 2/2019

7


Kymi Libri Joki-kirjoituskilpailun kymmenen parasta palki�avana lavalla. Teksteistä koo�u kirja julkais�in messuilla.

Jarkko Ryynänen (vasemmalla) on Myllykoskella REUNA Kustantamon kirjakaupan myyjä. Hän oli valinnut kaksi dekkaris�a haastateltavaksi: Riku Talvi�en (keskellä), jonka dekkari Viimeinen lähetys ilmestyi keväällä ja Jasu Rinneojan, joka kirjoi�aa (komisario) Kylmäkorpi-dekkareita.

naa eteenpäin. Keskustelimme kirjoi�amisen menetelmistä ja kirjailijoiden erilaisista tavoista edetä aloituslauseesta koh� valmista kirjaa. Jokaisella on oma tapansa. Me kolme olimme etukäteen lukeneet toisiltamme kirjan, ja esi�elyssä oli Kirsi Pehkosen kirja Käsikirjoituksesta kirjaksi – Kuinka kirjailijat muokkaavat teks�ään. Kirjaa varten Kirsi oli haastatellut yhtätoista kirjailijaa. Joku suunni�elee kirjan tarkas� etukäteen, piirtää kaavioita ja laa�i pitävän aikataulun �etäen jo alussa, mihin päätyy ja mitä rei�ejä. Moni muu lähtee kuvasta kuin ilmestyksestä tai alkulauseesta ja antaa mennä ihmetelläkseen lopussa, miten tähän tuli päädy�yä. Runoilija voi kirjoi�aa lyriikan kerralla valmiiksi tai si�en usean version ja monen hinkkaamisen kau�a runoksi, josta ei mitään puutu ja joka sisältää juuri sen, mitä juuri tuo runo vaa�i. Lukija tuskin koskaan voi päätellä, miten teks�, kirja tai kirjasarja on syntynyt. Suoraan kirjailijalta kysyttäessä voi saada vastaukseksi vain epäselvää muminaa.

Kill your prejudice Kirjailija Mooses Mentula ja Masinaa�orit-yhtye loivat lavalla kertomuksen, jonka elemen�eihin yleisökin pääsi vaiku�amaan. Näin sekoite�in taiteenalojen rajapintoja, jolloin soi�ajat kertovat tarinaa ja kirjoi�aja soi�aa. Tarina kertoo papista, joka on saanut kiusallisen taudin ja �laa lääkäriltä ajan. Jo yksi pieni lause muu�aa tarinan kulkua,

Kymi Librin äi� ja hyvä hengetär Tarja Tornaeus. Anna Kosola (vasemmalla) ja Maija Kärkkäinen haasta�elevat kirjailija Olli Sarpoa tämän lyhytproosakirjasta Olemisen tapaluokkia. Olli Sarpo myös juonsi Kymi Librissä ja hän tuntui olevan monessa paikassa yhtä aikaa. 8

Elias 2/2019

suistaa henkilön radaltaan ja vie yleisön mennessään. Mentula kirjoi� teks�n näkyviin valkokankaalle, ja Masinaa�orit maalasi musiikillaan värit. No, minähän suhtaudun etukäteen vieroksuvas� tällaiseen, e�ä kirjailija (varsinkin minä itse) osallistuu muiden kanssa teks�n vääntämiseen. Enhän väl�ämä�ä edes tunnusta parhaillaan kirjoi�avani ja työstäväni jotain tarinaa. Sitä paitsi oman luovuuden yhdistäminen muiden luovuuteen on hämmentävää. Vähän sama ju�u kaikenlaisten ryhmätöiden kanssa. Näin on vieläkin, vaikka olen osallistunut moniin loistaviin ja hienos� toimiviin ryhmiin ja montakin kertaa luonut porukalla yhteistä teks�ä. Se on kuin veteen sukeltaminen kylmiltään, vaikka on sukellellut lukema�omia kertoja ennenkin. Sitten vedessä muiden kanssa polskiessa on kivaa, jopa ihanaa. Kun muilta syntyy lauseita, virkkeitä ja ideoita, niiden kau�a aukeaa aivan uusi ja ainutlaatuinen, laajeneva maailmansa. Siihen tulee mentyä mukaan. Eikä se ole minulta tai keltään pois, vaan päinvastoin omakin ymmärrys ja mielikuvitus rikastuvat. Mu�a kyllä minä ärsyynnyn noista englanninkielisistä fraaseista, kuten Kill your darlings. Vaikka ovathan ne joskus osuvia. Uudenmaan Kirjoi�ajien sihteeri, kirjailija Olli Sarpo oli yksi messujen näkyvimpiä hahmoja, ainakin mitä tulee en�sen rautakaupan varastohallista rakennetun Wanhan kirjahallin tapahtumiin. Olli nimi�äin juonsi �laisuudet, sikäli kun itse ei ollut


Kymi Libri Selkokirjoista on puhe. Helppolukuiset kirjat on tarkoite�u kaikille. Sanna-Leena Knuu�la ja Jasu Rinneoja kertovat omista selkokirjoistaan ja kokemuksistaan.

haasta�elemassa tai haastateltavana, ja kävi hän kai syömässäkin välillä. Harri Saksala juonsi illalla Myllykosken Metallimiesten kuoron esi�ämät Suomirockin rakkauslaulut ja musisoi yhdessä Kisu Jernströmin kanssa Kisu – Onnestain on puolet sinun -osion, jonka aiheena oli Kisun tuore elämäkerta. Kisua haasta�eli elämäkerran kirjoi�anut Elina Saksala. Olli ja hänen lyhytproosaa sisältävä kirjansa Olemisen tapaluokkia oli opiskelijoiden Anna Kosolan ja Maija Kärkkäisen haasta�elun aiheena. Toisaalla ja myöhemmin opiskelija Juho Bebeh haasta�eli Harri V. Hie�kkoa, jonka kirjan Pandemian jälkeen maailmaan hän oli sukeltanut. Jotenkin vaan sykähdy�, kuinka nuoret olivat paneutuneet aiheeseensa ja haastateltavaan kirjailijaan perusteellises�. Timo Sandbergiltä on ilmestynyt 21 aikuisten romaania ja muita kirjoja, minulta esikoisromaani tänä vuonna Pillipiipari, vuosikymmeniä Timpan esikoista myöhemmin. Niinpä meidät oli laite�u haasta�elemaan toisiamme. Tunsimme toisemme jo parikymmentä vuo�a ennen kuin Timolta ilmestyi ensimmäinen romaani Unta ei voi tunnustaa. Olen haastatellut Sandbergiä monet kerrat, kirjoi�anut hänen kirjoistaan leh�in ja yksityises� tentannut häneltä kaikkea mahdollista kirjoi�amisesta ja kirjailijan elämästä. Hän ei ollut aiemmin haastatellut minua. Niinpä meitä kumpaakin jänni� niin pirus�.

Kolme var�a on lyhyt aika käydä läpi kaikki aiheeseen lii�yvä. Voi olla, e�ä ainakin osalle yleisöä siinäkin on enemmän kuin tarpeeksi. Ainakin Timppa osasi kysyä keskeisiä ju�uja minulta. Jutustelimme myös. Mitenpä muutenkaan. Yleisössä oli tu�uja ja tuntema�omia. Jälkeenpäin jokunen kommentoi. Ei pahalla. Koska minä itse kirjoitan tätä ju�ua, yllytän itseni kertomaan myös siitä osuudesta, kun pääsin isolle lavalle lukemaan toisten tekstejä. Taiteilija Minja Kau�ainen oli luonut 17 Jokikirjoituskilpailun inspiroimaa hahmoa. Nämä hahmot esiintyvät tarinoissa, joista sain lue�avakseni viisi. Lyö�in papru käteen ja lavalle siitä! Yhden tarinan ehdin lukea etukäteen, muut menivät sen imussa. Sil� ei tuntunut niin vaikealta kuin pienenä koulun lausuntakilpailussa, jossa polvet täristen lausuin runon, runomuotoisen kertomuksen. Suoritusta yleisö hehku�, mu�a ope�ajat diskasivat sen. Se kun ei ollut Immi Helléniä, jonka runoja ope�ajat ymmärsivät. Sain olla monella tavalla mukana aivan uuden uutukaisessa kirjamessussa. Näillä kokemuksilla odotan innolla seuraavaa Kymi Libri -messua, joka järjestetään vuonna 2021.

Myllykosken Metallimiesten kuoro lauloi Vokki-yhtyeen säestyksellä Suomirockin rakkauslauluja johtajana dir. mus. Jouni Sjöblom ja juontajana muusikko Harri Saksala.

Teksti ja kuvat Jorma Hyvönen

Timo Sandberg (oikealla) ja Jorma Hyvönen haasta�elevat toisiaan, tarinoivat kirjoistaan ja muusta. Muusikko ja juurimusiikin virtuoosi Jo’ Buddy matkus� Tampereelta Amerikan kapakoihin ja kadunkulmiin soi�amaan. Hänen seuranaan oli toimi�aja Maija Joutjärvi. Reissun tuloksena on teos Jo’ Buddyn laulumaat. Siitä on puhe�a ja Jo’ Buddy musisoi.

Elias 2/2019

9


Stockholm Writers Festival Kirjailijapaneeli: Uskalla kirjoi�aa kokemustesi ulkopuolelta. Vas. paneelin vetäjä Sandra Carpenter, hänen takanaan Catharina Ingelman-Sundberg, Julie Cohen, Paul McVeigh ja Eira Ekre.

dakseen varata paikan ja puhujat ja saadakseen lahjoituksia, kuten rahaa, kyniä, leh�öitä ja muita tarvikkeita. Henkilökohtaisten yhteyshenkilöiden kau�a se onnistui. Eräs sää�ö lahjoi� varoja ja rahoi� tapahtuman kirjallisuuspalkinnon, mu�a 90 % budje�sta tuli verkostoilta erilaisina palveluina ja lahjoituksina.

Tapahtuma Jess Lourey: Fik�onaalista elämäsi.

Eräänä päivänä roikkuessani jälleen kerran Facebookissa, kun kirjoi�aminen ei sujunut, näin englanninkielisen kirjoi�ajafes�vaalin mainoksen. Utelias ja �edonhaluinen kun olen, klikkasin mainosta. Tapahtuma kirjoittajille Tukholmassa!

K uulun pariin yhdysvaltalaiseen kirjoi�ajayhteisöön: Sisters in Crime (www. sistersincrime.org) sekä Guppy Chapter of Sisters in Crime (www.sinc-guppies. org) ja olen aina ollut vilpi�ömäs� kateellinen USA:ssa ja muissa maissa järjestetyistä ihanista, kirjoi�ajille suunnatuista tapahtumista. Nyt vastaavanlainen tapahtuma oli näin lähellä, ihan naapurissa! Se pide�äisiin 3.–5.5.2019 Finlandshuse�ssa, Suomen ins�tuu�n kauniissa talossa keskellä Tukholmaa. Selasin tapahtuman ohjelmaa: Vau, mikä ka�aus! Pää�n siinä silmänräpäyksessä, e�ä lähden! Ilmoi�auduin ja maksoin tapahtuman pääpassin sekä osallistumismaksun Jane Friedmanin esitelmään. Sen jälkeen varasin laivamatkan ja hotellimajoituksen. Tapahtuman yhteistyökumppani, Hotelli Hellsten, tarjosi 15 % alennuksen majoitushinnasta koodilla, joka pi� ilmoi�aa varausta tehdessä. En majoi�unut sinne vaan hotelli Crystal Plazaan, joka oli melkein kulman takana Finlandshuse�sta. Tämä tarkoit� sitä, e�en osallistunut iltatapaamisiin Hotelli Hellstenissä. Se ei haitannut, sillä päivisin oli tapahtumia ihan kylliksi, joten iltaisin olin melko puhki. 10

Elias 2/2019

Tapahtuman taustaa Ensimmäinen englanninkielinen Stockholm Writers Fes�val (www. stockholmwritersfes�val.com) järjeste�in huh�kuussa 2018 sen jälkeen, kun amerikkalainen markkinoinnin amma�lainen ja kirjoi�aja Catherine Pe�ersson huomasi Tukholman kulttuuritapahtumissa ammo�avan aukon. Suuren suosion saavu�anut tapahtuma järjeste�in uudestaan tänä vuonna, ja siihen osallistui kirjoi�ajia useista maista. Pe�ersson kertoo mie�neensä, miksi hänen aina pi� matkustaa muihin maihin oppiakseen lisää kirjoi�amisesta ja kirjailijuuden businesspuolesta. Miksi hänen täytyi matkustaa esimerkiksi Italiaan voidakseen osallistua kansainväliseen kirjoi�ajatapahtumaan, vaikka hänen adoptoidussa ko�maassaan, Ruotsissa, on rikas kirjallisuusperinne ja maa on muutenkin kansainvälinen. Valiteltuaan asiaa vuosia hän aja�eli ”Jos en minä, kuka? Jos ei nyt, milloin?” Pe�ersson on kauan ollut kansainvälisen kirjoi�ajaryhmän, Stockholm Writers Group, jäsen. Hän paino�aa, e�ä tapahtuman johtokunta joutui ’pyytämään palveluja kuin hullut’ voi-

Tapahtuma koostui neljästä osasta: Päätapahtuma, jonka hintaan sisältyivät kolmen päivän paneelikeskustelut ja tapahtumat. Työpajat olivat maksullisia. Miten saat kirjasi julkaistua, Jane Friedman. Hyvää �etoa, miten kustannusmaailma ison lätäkön tuolla puolella toimii. Friedman on kustannusalalla USA:ssa eri�äin arvoste�u (Random House Inc: varatoimitusjohtaja. Knopf Publishing Group: varatoimitusjohtaja. Vintage Books: kustantaja. Random House Audio Publishing: perustaja ja puheenjohtaja). Tässä linkki Friedmanin blogiin, jota seuraan: www.janefriedman.com/blog Agen�en kri�ikkisessio, Bu�onhole the Expert. 10 minuu�n Speed-dei�aus. Tapahtumassa sai kysyä kaikkea mieltä vaivaavaa kirjallisuusagenteilta. 2019 tapahtuman ohjelma täällä PDF-muodossa: h�ps: sta�c1.squarespace.com/sta�c/ 5b24d73170e8028ce82886e3/t/ 5bd0017e71c10b8d31ab4924/ 1540358527544/SWF19+info+brochure2 +%281%29.pdf

Kirjoi�amistyöpajoja Osallistuin seuraaviin tapahtumiin ja työpajoihin. Lauantain työpaja 1.: Re-write your life. Jess Lourey. Traumaa�nen elämäntapahtuma, miehen itsemurha, muistu� Jess Lourey’a kirjoi�amisen voimasta ja miten omien elämänkokemusten fik�onaalistaminen parantaa. Hän alkoi kirjoi�aa aikuisille suunna�ua Murder-byMonth -dekkarisarjansa ensimmäistä kirjaa May Day.


Stockholm Writers Festival Katsele ja kuuntele Loureyn puhe (kesto 12:54): Re-write Your Life. TEDx Talk. Suora linkki: www.youtube.com/ watch?v=a5vSLh3oPXI Työpaja 2: Learning story structure from Pixar films. Julie Cohen. Cohen näy� klippejä lastenfilmeistä Autot, Toy Story, Up -koh� korkeuksia ja Wall-E ja kertoi filmien rakenteesta, joka ei eroa kirjoitetun tarinan rakenteesta. Filmeissäkin on kolme näytöstä: alku, keskikohta ja loppu. Filmejä katsomalla voi oppia tunnistamaan eri kohdat, kuten koukku, ensimmäinen käännekohta, keskikohta ja niin edelleen, sillä ne ase�uvat yleensä määrä�yihin koh�in sekä elokuvassa e�ä tarinassa. Osallistuin myös Literary Idol -tapahtumaan, jota varten kirjoi�n ja tulos�n jo kotona 250 sanan mi�aisen, englanninkielisen teks�n erään tarinani aloituksesta. Kaikki osallistuvat teks�t olivat nime�ömiä. Lavalla istui kolme kirjallisuusagen�a kuuntelemassa ääneen lue�uja tekstejä. Kuultuaan tarpeeksi he nos�vat kätensä ja antoivat palaute�a. Omani ei päässyt jatkoon, sillä siinä päähenkilö lensi lehmänläjään kovaa ajavan auton töytäisystä (ja huomasi olevansa kuollut). Siihen as� ei kuitenkaan päästy, sillä lehmänläjä ei ollut mieleen. Iltapäivällä osallistuin Ge�ng to the end of your novel -työpajaan, jonka ve� Jess Lourey. Työpajassa Lourey antoi neuvoja ongelmiin ja pis� kirjoi�amaan, miksi ei pääse tarinassa loppuun (sa�uipa somas�!). Hän kertoi myös, miten voi rohkaista itseään, ja kertoi tekniikoista, joita kanna�aa käy�ää. Esimerkiksi: Kirjoita lista kirjoi�amisesi esteistä. No, niitähän löytyi ruuanlaitosta pyykinpesuun ja sitä rataa. Pitäisi vissiin tehdä kirjoitusaikataulu, vähän lukujärjestystyyppinen ja pitäytyä siinä mahdollisuuksien mukaan, sillä elämä on…

Lauantaina kuul�in myös Jane Friedmanin esitelmä aiheesta Thinking beyond the book, jossa hän kertoi kustannusmaailman uusista tuulista: uusi sisällöntuotannon malli on syntymässä, kun kustantajat ja kirjailijat kokeilevat mobiilisovelluksia, podcasteja ja mul�mediaa. Friedman kertoi myös, e�ä suurimmat e-kirjojen kustantajat ovat Amazon Kindle, Apple iBooks, Kobo ja Barnes & Noble Nook. E-kirjoja voi itse luoda mm. Vellum, PublishDrive ja Amazon KDP Select -sovelluksilla. Jos markkinoit kirjaasi englanninkielisen BookBub.com -markkinoin�yh�ön kau�a ko. sivustolle lii�yneille lukijoille, voit olla matkalla maineeseen, sillä yh�öllä on omien sanojensa mukaan miljoonia lukijoita. Toistaiseksi sivuston kirjat ovat kaikki englanninkielisiä. Sunnuntaina 5.5. oli vuorossa kirjailijapaneeli Don’t give up!, jossa kuul�in neljän kirjailijan matkasta julkaistuksi kirjailijaksi ja strategioista, joilla selvitä hylsyistä, suunnassa pysymisestä ja e�ei ikinä pidä antaa periksi! Iltapäivällä Julie Cohen pi� Plo�ng with PostIts -työpajan. Se oli mielenkiintoinen. Siinä juoni�in kirjan tapahtumia eri väristen (aika pienien) Post-it -vies�lappujen avulla. Lappuihin kirjoite�in lyhyes�, mitä kohtauksessa tapahtuu. Sen jälkeen se kiinnite�in seinälle ja seuraava kohtaus kirjoitet�in uudelle lapulle. Tarkoitus oli, e�ä laput seinällä kuvaisivat myös tarinan kaarta ja näytöksiä. Niinpä huoneen seinät olivat kohta täynnä ylös ja alaspäin kaartuvia lappurivejä. Ylöspäin kaartuvat olivat kohtauksia, joissa tarina eteni ja jännitys �ivistyi. Alaspäin kaartuvat olivat kohtauksia, joissa päähenkilö joutui hankaluuksiin ja hänen eteensä ilmaantui vastoinkäymisiä, eikä kaikki mennyt ihan putkeen. Ai, mitäkö kaikki maksoi? Yhteensä noin 1 650 euroa, jossa mukana matkat, ruokailut, hotelli, ostetut kirjat (siinä kohtaa kyllä lipsah� vähän…) ja tapahtuman liput. Kaiken kaikkiaan antoisa reissu! Aion todellakin mennä ensi vuonna uudestaan ja olen jo alkanut säästää reissua varten! Seuraava Stockholm Writers Fes�val on 22.–24.5.2020, ja lipunmyyn� alkaa 1.11.2019.

Query Zone. Millainen on hyvä esi�elykirje. Paneeli. Osallistuneet kirjallisuusagen�t: Ayesha Pande, Ayesha Pande Literary, New York (pandeliterary.com). Hayley Steed, The Madeleine Milburn Literary, TV & Film Agency, London (madeleinemilburn.com.uk). Caroline Hardman, Hardman & Swainson Literary Agency, London (www.hardmanswainson.com)

Plo�ng Julie Cohen. Juoni Post-it-vies�lapuilla.

Linkkejä tapahtumaan: Ko�sivu: stockholmwritersfes�val.com Facebook: stockholmwritersfes�val Twi�er: StockholmWriter Instagram: swfes�val

Christine Hammar Elias 2/2019

11


kirjailija

Esikoiskirjaa kirjoittaessaan Timo piti lataamattoman haulikon piippua suussaan päästäkseen oikeaan vireeseen.

Sandberg on toivo�u vieras Uudenmaan Kirjoi�ajien kirjakahviloissa. Tässä häntä haasta�elee Kari Varvikko ensimmäisessä kirjakahvilassamme. Paikka on Työväenliikkeen kirjastossa ja aika toukokuussa 2010.

Timo Sandberg kirjoi�aa kahta dekkarisarjaa

Kirjoittaja pienestä pitäen Timo Sandbergin esikoisromaani ilmestyi vuonna 1990. Unta ei voi tunnustaa on saanut peräänsä varsin �heässä tahdissa, 29 vuodessa 21 rikosromaania, neljä nuorten romaania, joista yhden hän kirjoi� ty�ärensä Marin kanssa sekä joukon �etokirjoja. Ja lisää on tulossa. Timo syntyi Lahdessa vuonna 1946 työläisperheeseen, jossa kul�uuri oli osa elävää elämää. Siihen kuuluivat kirjat, näy�ämöharrastus ja kotona kokoontuneet ystävät, jotka lausuivat runoja, lauloivat, lukivat tekstejään, keskustelivat kul�uurista ja kertoivat tarinoita. Erityises� isoäi� oli taitava tarinoiden kertoja. Hän kertoi jänni�äviä asioita niin suvun vaiheista kuin Lahden historian tapahtumista. Timo oli liian pieni isoäidin kuollessa niitä muistaakseen, mu�a äi� kertoi oman äi�nsä kertomaa. – Pienenä kirjoi�n sinikan�siin vihkoihin jännitystarinoita. Myöhemmin kirjoi�n runoja. Kun sain runoistani �ukkaa arvostelua, jä�n sen lajin. Paneuduin proosaan. Tiukkaa arvostelua kaikesta kirjoi�amisestaan Timo Sandberg sai Krii�sen

korkeakoulun opintojensa yhteydessä ope�ajaltaan runoilija, krii�kko Ma� Paavilaiselta, joka oli Suomen ensimmäinen lääninkirjailija. Kri�ikki oli niin �ukkaa, e�ä Sandberg oli lyödä hanskat �skiin. Mu�a Paavilaiselta tuli myös kannustavaa palaute�a. Sitä tuli si�en myös Sandbergin kirjoista, joita tämä lähe� oppimestarilleen.

Jokamies dekkarina Esikoisen käsikirjoitus sai kustantajalta parhaan palau�een, mitä kirjailija voi saada: romaani pääte�in julkaista. Siitä pitäen Karisto on julkaissut Sandbergin tuotantoa �iviissä tahdissa. Unta ei voi tunnustaa on edelleenkin ajankohtainen tarina. Siinä nuori ty�ö katoaa, ja isä lähtee etsimään häntä. Vähitellen tarinassa kiertyy esiin erilaisten rikosten vyyh�, johon nuoret ovat sotkeutuneet ja isäkin joutuu vaaraan. Romaanissa esiintyy Suomessa uusi huume, ekstaasi. Jos nykyistä teknologian tasoa ei lasketa, tarina voisi yhtä hyvin olla tästä ajasta. Myös seuraavissa romaaneissa

tapahtuu rikoksia. Niiden keskiössä on esimerkiksi konsul�, joka selvi�ää Järvenpäässä tapahtuvien kaupungin työntekijöiden kuolemia – enemmän kuin toimeksiannossa on sovi�u. Amma�yhdistysliikkeen kiemuroita, henkilö- ja valtataistoja käydään läpi parissakin romaanissa. Keskeisenä henkilönä on joku muu kuin poliisi. Mu�a se ei lopulta tyydy�änyt Sandbergiä. Viime vuodet Sandberg on keski�ynyt rikos- ja jännitysromaaneihin. Miksi? – Dekkarissa on samat elemen�t kuin muissakin romaaneissa. Rikos ja sen selvi�äminen tuo siihen oman lisämausteensa. Esikoista seurasi neljä muuta romaania, kunnes vuonna 2002 julkais�in Kihokki. Siinä tulivat näy�ämölle rikoskomisario Erkki Hei�ola ja vanhempi konstaapeli Taru Lund. He eivät olleet varsinaises� pääosissa vielä tällä kertaa. Pahan morsian (2006) aloi� si�en Hei�ola-sarjan.

Hei�olasta Kekkiin – Halusin kirjoi�aa sellaisen dekkarin, jossa päähenkilö on poliisi. Sen pi� jäädä siihen kertaan. Sandberg on jo muutamaan kertaan aikonut pää�ää Hei�ola-sarjan. Lukijoiden ja kustantajan mielestä niin ei pidä tehdä. Siksi sympaa�nen Erkki Hei�ola jatkaa edelleen työtään Lahden poliisissa ja kipuilee ihmissuhteidensa kanssa. Tähän as� hän on väl�änyt sekä konnien yritykset e�ä kirjailijan katalat aikeet päänsä menoksi. Hei�ola-sarja alkoi Järvenpään maisemissa. Siinä vaiheessa, kun kirjailija muu� Lahden Nastolaan, Hei�ola siirtyi Lahden poliisilaitokselle, ja myöhemmin myös Taru Lund seurasi sinne. Kun komisariolla ja hänen alaisellaan on suhde, kuten Hei�olan ja Lundin välillä, ja vaikMi�ava tuotanto. Ensimmäinen romaani ilmestyi vuonna 1990 ja uusin 2019. Sandberg on kirjoi�anut myös �etokirjoja, kuten Helsingin Hietalahden telakan ja työväen amma�osaston historian (Telakka, 2011), ”löylyhullun” Timo Kaukosen tarinan (Saunamestari, 2012) ja muita historiikkeja. Uusimman Kekki-sarjan historiallinen romaani on lähdössä kustantajalle Karistoon. Timo Sandbergiltä eivät aiheet ja tarinat lopu.

12

Elias 2/2019


ka se toisinaan rakoilee, suhde tuo omat mausteensa tarinoihin. Nyt Hei�ola-sarjaa on ilmestynyt jo 11 teosta. Tänä vuonna on tuli Hei�ola-sarjan tuorein, Kullanhuuhtoja. Näiden romaanien välillä näki päivänvalon vuonna 2009 Elämänluukku, joka ei ole varsinainen rikosromaani. Se perustuu osi�ain Timo Sandbergin nuoruudenkokemuksiin 16-vuo�aana tukkikämpällä Päijänteen rannalla. Tukkikämppien elämänluukku oli aukko seinässä, joka ero� kämpän puolen emännän puolesta ja kei�östä. Sen kau�a jätkät saivat ruokansa. Mustamäki aloi� vuonna 2013 Kekkisarjan. Se seuraa lahtelaisen rikosetsivä Otso Kekin tutkimuksia itsenäisyyden alkuvuosista läh�en. Sarjan neljäs romaani on edennyt talvisotaan ja välirauhan alkuun. Kummankin sarjan poliisipäähenkilö toimii omassa ympäristössään. Kumpikin on työhönsä paneutuva amma�lainen, kumpikin kohtaa samanlaisia vaikeuksia työpaikallaan esimiestensä ja työtovereidensa taholta sil� ratkoen monimutkaisia rikosvyyhtejä taistellen ennakkoluuloja vastaan. Kekin aikana 1920–40-luvulla ympäristössä vaikuttavat tyys�n toisenlaiset ajan virtaukset kuin nykyään. Murhien taustalla vaikuttavat polii�set kiistat, kostot ja niihin lii�yvät henkilökohtaiset syyt. Vuoden 1918 tapahtumien varjot ulo�uvat pitkälle. Kekki oli palvellut sekä tsaarin vallan aikana e�ä punaisten ja valkoisten hallitessa Lahtea vuorollaan. Myös silloin Kekki oli toiminut etsivänä, kun saksalaiset vuonna 1918 hallitsivat valloi�amaansa Lahtea, ja näiden vaiheiden jälkeisinä tuulisina vuosikymmeninä. – Tällaisia poliiseja Lahdessa on ollut. Lähdin mie�mään, miten he ovat selvinneet erilaisten historiallisten myrskyjen läpi silloin, kun monia muita erote�in polii�sista syistä. He eivät ole heiluneet tuulien mukaan, vaan ammat�maises� keski�yneet työhönsä rikosten selvi�ämiseksi.

Alkua aina hankalaa Kirjoi�aminen ei ollut Sandbergille helppoa. Tai ehkä kirjoi�aminen sinänsä toimi niin kuin useimmilla kirjailijoilla, toivon ja epätoivon puristuksissa. Illalla tuntuu, e�ä tulee hyvää ja ainutlaa-

tuista teks�ä, aamulla valtaa epätoivo, e�ä mitähän taas tuli ruka�ua. Erityisen vaikeata kirjoi�aminen oli siksi, e�ä työ Metallityöväen Liiton järjestöosastolla kul�uurista vastaavana toimitsijana oli niin hek�stä. Työhön kuului erilaisten �laisuuksien järjestäminen, kurssien vetäminen, kirjoituskilpailut ja muu toimitsijan työ, jota isossa amma�liitossa rii� amma�osastoissa ja liiton toimistossa. Lii�okokoukset työllis�vät koko toimistoa eikä vähiten siksi, e�ä Metalliliitossa polii�set voimasuhteet olivat varsin tasan ja kilpailu vallasta kovaa. Niinpä Sandberg kirjoi� vapaa-ajallaan ja lomilla. Hän o� virkavapaata, kun kirjoi�aminen oli vaiheessa. Sil� hän sai kuulla naljailua siitä, e�ä kirjoi�aa työajalla ja toimiston lai�eilla. Idean romaaniinsa Sandberg saa usein arkistoja penkoessaan. Hän kohtaa asian, joka alkaa vaivata häntä. Hän perehtyy aiheeseen Kansallisarkistossa, Kansan Arkistossa, Työväen Arkistossa ja muissa arkistoissa tutkimalla pöytäkirjoja, kirjoja ja muita lähteitä. Hän haasta�elee ihmisiä ja tarkistaa luo�opoliisiltaan tutkintaan ja rikoksiin lii�yviä käytäntöjä. Esikoistaan kirjoi�aessaan hän pi� lataama�oman haulikon piippua suussaan päästäkseen oikeaan vireeseen. Lahden historiaan hänet innos�vat isoäidin ja äidin kertomukset sekä oman suvun vaiheet. Hän pää�eli, e�ä vaikka on asioita, joita ei yleises� tunneta Lahdessa, on kaupungissa varmas� tapahtunut samanlaisia ilmiöitä kuin muuallakin. Tarkka paneutuminen lähteisiin on antanut vii�eitä, jossakin sivulauseessa on tode�u jotain, ja kaivamalla monia lähteitä kirjailija onkin saanut päivänvaloon vaie�uja ju�uja. Siihen tarvitaan kirjailijan kykyä eläytyä aikakausiin ja ihmisiin ennen ja nykyään. Jos vaikka alussa tuntuu vaikealta ja keskivaiheessa ja lopussa, niin kyllä kirjailijan rehkiminen kantaa hedelmää. Mikä on todiste�u. Teksti ja kuvat Jorma Hyvönen

kertoo

Timo Sandberg Hakaniemen torilla maaliskuussa 2006. Taustalla näkyy hänen silloinen työnantajansa toimitalo, Metallitalo. Siirry�yään sieltä eläkkeelle Sandberg pääsi mielipuuhaansa konnien ja poliisien pariin luomaan ja ratkomaan ihmissuhteiden ja rikosten kiemuroita.

Sandberg lope� koulun 14-vuo�aana. Työskenteli metsätyömiehenä, maalarina ja levyseppänä. Kävi Amma�yhdistysopiston kansankorkeakoulun. Työskenteli Metalliliiton toimitsijana. On toiminut Järvenpään kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsenenä. Palki�u Nuoren Voiman Liiton kirjoituskilpailussa. Osallistunut useisiin antologioihin. Suori� 3-vuo�sen Krii�sen korkeakoulun kirjoi�ajaopinnot. Esikoiskirja Unta ei voi tunnustaa (1990). Kirjoi� nuortenkirjoja, muun muassa yhden (Kaviopolkka) ty�ärensä Mari Sandbergin kanssa nimimerkillä Mari Timonen. Kirjoi�anut Kariston julkaisemana 21 aikuisten romaania. Mustamäki (2013) – Sandbergin ensimmäinen Kekki-kirja voi� Suomen Dekkariseuran Vuoden johtolankapalkinnon 2014. Sen käännösoikeudet on myyty Japaniin. Toimi Uudenmaan Kirjoi�ajien puheenjohtajana 1992–1993. On toiminut Salpausselän kirjailijoiden (Päijät-Hämeen maakunnassa) puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana.

Elias 2/2019

13


kirjailija

TARMO MANELIUS Kirjallisen urani alkuvaiheista Aloin harrastaa kirjallisuu�a Kalliolan vapaaopistossa, sen Kynäilijöiden piirissä 1950-luvulla. Siellä olivat opastajina Maire Salomaa, Pen� Holappa ja Osmo Hormia, myöhemmin myös Ville Repo. Silloinen työtoverini Väinö Soikkeli johda� minut kyseiseen piiriin. Silloin en vielä suomentanut runou�a.

Duunarin työ oli aluksi rankkaa. Se on oikeastaan hyvä seikka, koska vaikeudet lisäävät sisua. Kirjayhtymän myöhempi kirjallinen johtaja Keijo Immonen, joka siihen aikaan työskenteli Uuden Suomen kul�uuritoimi�ajana, rohkaisi ja au�oi. Esikoiskokoelmani Yli syksyn ilmestyi vuonna 1958. Se ei perustunut runokuviin ja metaforiin vaan rytmiin. Kokoelmassa on muutamia suomenruotsalaisten lyyrikkojen runoja suomennoksinani. 14

Elias 2/2019

”Koska luovan kirjoittamisen ’opettajat’ eivät itse osaa mitallista runoutta, ei ole kumma, että sitten tehdään ’susia’.”

Kun pääs�in 1970-luvulle, kiinnostuin eräällä lomamatkallani Bulgariassa sikäläisestä kirjallisuudesta. Meillä ei silloin �ede�y paljon mitään tuon balkanilaisen maan kul�uurista. Os�n kirjallisuusleh� Obzorin irtonumeron ja tuumin, e�ä olisi syytä kohentaa �lanne�a. Hakeuduin Helsingin yliopiston bulgarian kielen opintoryhmään. Vierailevana ope�ajana toimi lehtori Georgi Valtsev (Susinen), josta tuli myöhemmin professori. Hän opas� ja konsultoi. O�n vapaata päivätyöstäni ja eräänä päivänä huomasin olevani Sofiassa. Muistaakseni sain rahallista tukea. Vaikeudet alkoivat he�. Se henkilö, joka �esi tulostani, oli vapaapäivän vietossa. Suunni�elin jo paluuta Suomeen Romanian kautta. Menin uudestaan kyseisen henkilön toimistoon ja löysin Miraziiskan. Etunimen olen unohtanut. Olin jo valehdellut asuntolan emännälle, e�ä muu�aisin lähemmäksi keskustaa. Opiskelupaikkani oli Gamal Abdel Nasserin ins�tuu�. Ope�ajani oli Nikolina Mar�nova. Hänen miehensä työskenteli merentutkimusaluksella. Nikolina kertoi ensimmäisestä ulkomaanmatkastaan kiintoisan episodin. Koska ryhmällä ei ollut liiemmäl� valuu�aa, eräät osano�ajat löysivät edullista ruokaa. Kun toiset asioivat löydetyssä halpiksessa, huoma�in, e�ä kyseessä oli koiranruoka. Vierailumaa oli Itävalta. Ensimmäinen bulgarian kielestä suomentamani runokirja on Geo Milevin Syyskuu ja muita runoja. Se ilmestyi Ohjelmakeskuksen kustantamana 1975. Runsaas� kuvite�u opus sisältää paitsi mainitun runoelman myös laajan proosaruno-osuuden. Kuvitus on Ani�a Ahmavaaran. Maini�akoon, e�ä Milev tunne�in muualla Euroopassa lähinnä mainitun runoelman (Septemvri) tekijänä. Myöhemmin eräät tutkijat ovat korostaneet Milevin tuotannon muidenkin osien merkitystä. Si�emmin osallistuin bulgarialaisen kirjallisuuden symposiumeihin monta kertaa. Otaksun saaneeni ”kirjallisia geenejä” isältäni, Toivo Ilmari Maneliukselta (1898–1940). Hän kaatui talvisodassa.

Julkis�n hänen runojensa valikoiman Kaukana maailman rannoilla 8.8.1996 Pälkäneen rauniokirkossa. Valikoiman esi�eli apulaisprofessori Leena Kirs�nä.

Muutamia ajatuksia mitallisen runouden suomentamisesta ja kirjoittamisesta Mitä sanoisin mitallisen runouden suomentamisesta? Mielestäni �lanne on paljon huonompi kuin Neuvostolyriikkaasarjan aikoina. Siinä on loisteliaita suomennoksia. Sarjaa eh� ilmestyä neljä osaa. Poli�ikan muutosten takia kaksi osaa jäi ilmestymä�ä. Joitakin vuosia si�en kirjoi�n Suomen Kul�uurirahaston yliasiamiehelle An� Arjavalle. Ilmaisin huolestumiseni mitallisen runouden lähes totaalisesta katoamisesta sekä suomenoksista e�ä muusta julkaistusta runoudesta. Totesin vastaisten lukijoiden huomaavan tehdyt virheet ja helpot ratkaisut. Koska luovan kirjoi�amisen ”ope�ajat” eivät itse osaa mitallista runou�a, ei ole kumma, e�ä si�en tehdään joukolla ”susia”. Meillä on liian kauan luote�u kustantajien ja muiden tahojen väi�ämään, e�ä runoutemme elää loistokau�aan. Ma� Rossin suomentamat Shakespearen draamat ja Juhani Lindholmin trokeemittaiset Runebergin Fänrik Ståhls sägner (WSOY) paikkaavat vuosikymmenten kovertamaa aukkoa vain hiukan. Liisa Enwald maini�akoon mestarisuomentajana. Hänen suomentamansa Rainer Maria Rilken (1875–1926) runot (Sone�t Orfeukselle, 2003) kuuluvat runouden ystävien nau�ntoihin. Klassikkojen kääntäjävalioista mainitsen Teivas Oksalan. Hän on suomentanut sekä saksalaista lyriikkaa e�ä Runebergia Vänrikkejä myöten ja �etys� myös kreikkalaista ja la�nalaista lyriikkaa. Turkulainen kustantamo Sammakko julkaisi Arthur Rimbaudin runojen valikoiman. Se on niin huono, e�ä lähe�n sen Taivas Oksalalle, jo�a hänkin saisi nauraa sen möhläyksille. Aila Meriluoto on suomentanut loisteliaas� Rilken Duinon elegiat (WSOY 1974). Myönteisten havaintojen jälkeen ihme�elen Risto Ahdin mesoamista ja hänen lausumaansa, e�ä Runeberg on ”hyvä jätkä”. Ahdin Runeberg-yritelmä


Idyllejä ja epigrammeja on lähinnä harjoitelma ja kyhäelmä. Ei klassikko voi olla ”hyvä jätkä”. Suomentajien amma�taitoa eivät kohenna laajat metaforaviljelmät. Viime vuosisadalla osa�in rytminen runous ja sen keinot paremmin kuin nyt. Satunnaises� lätkityt riimit huomaa helpos�. Esimerkiksi englan�laisen tai saksalaisen lyriikan tuntemusta ei edes tarvita niiden (käännösten) arvioin�in. Olemme maailmankirjallisuudelle ja myös omallemme velkaa. Jos lukijat totutetaan fuskuihin, seikka kostautuu myöhemmin. Rytmipohjainen runous ei tukeudu vain riimeihin. Klassikot osasivat amma�nsa. Harjoitelmista maini�akoon Wolfram von Eschenbachin runoelma Parsifal. Jukka Pajukangas rönyili teoksen saksalaisen kustantamo Rovolthin julkaisemasta proosamuunnelmasta. Teoksen julkaisi WSOY vuonna 1991. Itse teos on Wilhelm Stapelin proosannokseksi rönyilemä. Eschenbachin elämästä (1150–1220) ei paljon �edetä, joten alkuperäisten, sen aikaisten teks�en ”kääntäminen” puoliproosaksi oli myös kustantamojen virhe. Kahden kustantamon fusku! (rönyillä, röny�ää ’kirjoi�aa kehnoa runoa’; röny ’huono runo’) Virheen seli�änee useimpien lukijoiden to�uminen ala-arvoisiin tulkintoihin. He eivät voi erikoistua kirjallisuuden erikoisongelmiin, joten he eivät protestoi. Tällä tavoin muutetaan historiaa ja runoudesta tehdään puoliproosaa. Kirjeessäni An� Arjavalle totesin �lanteen korreloivan P. Mustapään (Mart� Haavio 1899–1973) runoon Paenneet pilarit (Linnustaja-kokoelma, WSOY 1952). Siinä Joppen mies perustaa talonsa kalliolle ja tuumii sen olevan turvassa, kun tulee myrskyjä ja muuta jännää. Hän luo� pilareihin, mu�a pilarit olivat eri mieltä. ”Sanoivat pilarit / Ken elää, hänpä näkee. / Ja ikeen, kurkihirren / ne sor�vat / ja kipin-kapin juosten / rinne�ä, nummimaata / läkähtymäisillänsä / ne kieräh�vät hiekkaan / - sen huuhtoutuessa virtaan / virtaanpa sukelsivat raikkaaseen / läikkyvään. / ” Meillä ei ole varaa tuudi�autua luuloon, e�ä kaikki on kunnossa, kun on vielä muutamia kutakuinkin amma�taitoisia. Runoilija Jukka Kemppinen totesi

v. 1989 Helsingin Sanomissa, e�ä Suomi on pieni maa, jossa järki on kor�lla. Vierailin 1980-luvulla Hämeenlinnassa sikäläisessä luovan kirjoi�amisen ryhmän �laisuudessa. Siellä muuan nuori nainen oli riimitellyt runoonsa kaksi kertaa sanan ”mä�ää”. Kun huomau�n hänelle siitä, hän vastasi: ”Näin minulle on Orivedellä opete�u!” Hän tarkoi� Oriveden Opiston kirjoi�ajakoulutusta. Mielestäni ilmiö kuvastaa kyseisen opiston harhaa ja opaste�avan puijaamista. Jos opastajat tarvitsevat teorian opiskelua, se tarkoi�aa opiskelijoiden haaskaavan aikaansa ja varojaan, sillä opetus on maksullista. Opetuksen tulisi taata kohtuullisen laajat �edot kirjallisuuden eri alueilta. Pienessä maassa on pienet perinteet. – Näin on näreet, sanoisi urheiluselostaja Antero Mertaranta. WSOY:ssä kes� vuosikymmeniä ennen kuin O�o Mannisen arvovalta tohdi�in huitaista pois. Mu�a kun �lalle tarjotaan huonoa amma�taitoa, ainakin valistuneemmat henkilöt huomaavat petoksen. Manninen oli etevä runoilija, mu�a en arvosta hänen suomennoksiaan. Ne on ahde�u liian täyteen yksityiskoh�a. Esimerkiksi Yrjö Jylhän (1903–1956) suomenoksissa on ”se jokin” suuren runouden tuntu. Tulenkantajien aiheu�ama kirjallisuutemme muutos perustui valtaosaltaan uutuudenviehätykseen, mu�a myös uudistumiseen ja asenteiden vaihdokseen. Heidän edustamansa vapaarytmisyys vähensi fraseologian käy�öä. Uutuudenviehätys kiinnos� aikalaisia, jotka eivät olleet selvillä uuden suuntauksen haitoista. Esimerkiksi voisi o�aa Uuno Kailaan (1901–1933) runon Crescendo kokoelmasta Uni ja kuolema (1931). Kailas oli �ukan ilmaisun kannalla, mu�a hänen rytmiikkansa on usein hei�eleh�vää. Ongelma ilmenee etenkin joidenkin jambien kohdalla. Koska kielemme on jatkomuotoinen (agglu�noiva) kieli, 100-prosen�sta jambisäe�ä on vaikea toteu�aa laajassa runossa tai runoelmassa. Kielemme lyhyiden sanojen vähäinen määrä aiheu�aa hai�oja. Elias Lönnrot (1802– 1884) luonneh� jambia esitah�seksi trokeeksi. Tutustuin aikoinaan V. Ar�in (oik. K. V. Valve, 1885–1963). Hän kirjoi� laajan teoksen runousopista ja suomensi an�i-

kertoo

kin runou�a Kansojen historia -teossarjaan. Ar� riitautui Tulenkantajien johtohahmon, Lauri Viljasen (1904–1984) kanssa. Ar� moi� Tulenkantajia an�ikin kirjallisuuden vähäisestä tuntemisesta ja heikosta kielitaidosta. Hän itse käy� musiikin keinoja analysoidessaan runoutta ja oli Sävele�ären toimi�aja viime vuosituhannen alussa. Eräässä SKS:n �laisuudessa, muistaakseni 1970-luvulla, kerroin Lauri Viljasen ja V. Ar�n moniosaisesta sananvaihdosta lehdistön palstoilla. Erkki Vala tuohtui puheenvuorostani. Maini�akoon, e�ä sananvaihdon lopussa Lauri Viljanen myönsi V. Ar�n ansiot analyy�kkona. Uudesta ilmiöstä mitallisen runouden �imoilta maini�akoon myös ns. �ihoslaisuus. Kyseessä on paitsi Puškinin runovalikoima, myös Gustaf Frödingin (1860–1911) lyriikka. Ilpo Tiihosen riimisotkut ovat kummallisia: ”elin reviskelin – – istuksin – – nälkääkin – – uneksuin – – kellastuin– –”. Ja tämänlaisesta annetaan palkintoja ja kehutaan. Jo LarinKyös� suomensi Frödingiä paremmin. Valikoiman Värmlannin lauluja (1952) toimi� Hannes Korpi-An�la. Suomentajat olivat Yrjö Jylhä, Heikki Asunta ja O�o Manninen. Korpi-An�la toteaa Valter Juvan suomentaman valikoiman (1905) olevan neljäs Frödingin runou�a esi�elevä teos. Hän mainitsee myös Larin-Kyös�n Fröding-valikoiman. Kai Lai�nen kertoo Suomen kirjallisuuden historiassa (Otava 1981) Larin-Kyös�n (Karl Gustav Larsson 1873–1948) laajasta tuotannosta. Tarmo Manelius Toimittaja, kääntäjä, runoilija

”Viime vuosisadalla osattiin rytminen runous ja sen keinot paremmin kuin nyt. Satunnaisesti lätkityt riimit huomaa helposti.”

Elias 2/2019

15


Kirjakahvilat Uutta proosaa ja runoa Vallilassa Kirjakahviloissa on viime Eliaksessa raportoitujen jälkeen vieraillut esikois- ja konkarikirjailijoita uusine teoksineen. Perinteen mukaan tarjoamme yleisölle kahvia, mehua ja pullaa. Kirjailijan esi�elyä ja haasta�elua seuraa tavan mukaan vilkas keskustelu. Koko pake� on antoisa, jopa viihdy�ävä. Ohessa tarinaa toteutuneista kirjakahviloista ja �etoa tulevista. Kirjakahvilat kokoontuvat �istaisin maini�uina päivinä Vallilan kirjastossa klo 17.00–19.00. Vapaa pääsy. Tervetuloa!

17.4. 2019 Tarja Okkonen: Kruts krats, ja Jorma Hyvönen: Pillipiipari Tarja Okkosen pienoisromaani Kruts krats on hänen kymmenes kirjansa. Vanhan kruts krats -lorun mukaan joku jää aina pelistä pois. Okkonen kirjoi�aa kirkasta kieltä, kirkkaita ovat myös hänen runonsa ja proosansa. Jos lukija arvelee niiden tarinoiden kulkevan normaalin arkiproosan rei�ejä, niin takuulla yllä�yy. Tarinoiden poluissa on käänteitä, jotka vievät kulkijan ennalta arvaama�omiin suun�in. Ja kuitenkin kyse on arjesta, jota ihmiset elävät. Näkökulman vaihdos tai uusi kohtaaminen tuovat yllätyksiä – niin kuin Kruts kratsin kertojan lehdenjakoreissulla kohtaama eksynyt vanhus. Kertoja on epäonnistunut kirjailija, joka jakaa öisin leh�ä ja suunni�elee murhia. Hän aikoo kirjoi�aa dekkarin ja saada näkyvyy�ä kuin verensyöksy valkoisella sohvalla. Hänen ajatuksensa eivät tahdo pää�yä, ”ne haluavat jatkaa omia lonkeroitaan”. Nämä mie�skelyt hersyvät hiljaista huumoria. Tarja Okkonen taitaa ironian. Jorma Hyvösen esikoisromaanin, Pillipiiparin, keskushenkilö on Make, joka lapsena kado�aa okariinoja valmistavan ja soittavan vaarinsa, mu�a nuorena kohtaa okariinan, joka soi erityisellä tavalla. Romaanissa ihmisiä katoaa ja ilmestyy jopa vuosien päästä sellaisina, joina aikoinaan katosivat. Kirjailijat haasta�elivat toinen toistaan, keskustelivat ja yleisö osallistui. Tilaisuudesta kooste�u video löytyy YouTubesta otsikolla Maagista realismia (tekijä Markku Puus�nen). Kuva: John Kiviranta 16

Elias 2/2019

14.5. TaoLin: Kaunis maailma, ja Arto Lappi: Taivaanpohjassa laulavat valaat Kirjailija TaoLinilta on ilmestynyt novellikokoelma Kaunis maailma. Novellit kertovat suomalaisten elämästä Suomessa. Niiden taustalla vaiku�aa taolainen filosofia, joka korostaa ihmisen yhtey�ä luontoon ja kosmokseen. Tao on �e, joka kulkee vaihtuvien suhteiden, rei�en ja olo�lojen kau�a päämäärään. Se ei tunnusta yhtä ainoaa totuu�a. TaoLinin novellit tarkastelevat ihmisten välisiä suhteita ja niiden yllä�äviä muutoksia. Runoilija Arto Lappi on julkaissut useita runokokoelmia. Hän myös suomentaa runou�a. Tankojen ja haikujen taitajana tunne�u runoilija kirjoi�aa myös muihin muotoihin. Tärkeintä hänelle on sisältö: havainnoin�, pohdiskelu, kysyminen ja toteaminen. Hän tuntuu olevan luomakunnan puolella, myös ihmisen puolella tätä itseään vastaan. Taivaanpohjassa laulavat valaat sisältää vali�uja runoja vuosilta 2000–2018 yhteensä kymmenestä kokoelmasta. Kirjailijoita haasta�eli Kalle Niinikangas. Kuva: Jorma Hyvönen

28.5. Timo Sandberg: Kullanhuuhtoja Komisario Hei�ola on jälleen liikkeellä Timo Sandbergin dekkarisarjassa. Kullanhuuhtoja on sarjan 11. teos. Aiempiakin haasta�elussa sivu�in ja myös Sandbergin muuta tuotantoa. Kullanhuuhtojassa komisario lähtee vanhojen kavereiden kanssa Lappiin lomalle, mu�a myös selvi�ämään porukkaan kuuluneen, en�sen kansanedustajan väkivaltaista kuolemaa. Lapissa on tunnetus� huikeita tuntureita ja monenlaisia vaaroja. Yksi vaara on Rovaniemellä poliisina toimiva en�nen heila. Muitakin kuolemantapauksia tulee selvite�äväksi ja vaaroja väiste�äväksi, ennen kuin koko lomakierros on päätöksessä. Kirjailijaa haasta�eli Jorma Hyvönen. Kuva: John Kiviranta


Kirjakahvilat 11.6. Hanne Dahl: Usvassa uinuu uhka Taas Hauholla tarvitaan poliiseja, valpasta Hellevin Hovin väkeä ja naapurustoa. Tapahtumat käynnistää kuolemantapaus ja katoaminen. Niin idyllinen ja rauhallinen paikka kuin Hauhon kylä onkin, niin jo kuudennen kerran siellä tapahtuu kamalia. Niistä raportoi tarkas� ja lue�avas� rikoskirjailija Hanne Dahl, jonka kynää ohjailee Anne Syrjä. Miten näihin kuvioihin on tällä kertaa päädy�y, kirjailija raportoi kirjakahvilassa. Virkavallan puolelta rikoksia selvittelevät jo tutut ylikonstaapeli Pekka Juu�lainen ja vanhempi konstaapeli Päivikki Noro. Eikä haitaksi ole herkkäkorvainen naapuri Sanelma Raikku. Kirjailijaa haasta�eli dekkaris� Timo Saarto. Kuva: Jorma Hyvönen

10.9. Leena Sainio: Särmää serenadissa Tilaisuudessa oli monta särmää, sillä Leena Sainio on monipuolinen taitaja. Kirjoi�aessaan runoa Parasolli (”Paras-Olli, anna naiselles parasolli / jo�ei hän kärvennä ihoaan!”) hän ei varmaan �ennyt tulevansa Uudenmaan Kirjoi�ajien kirjakahvilaan kertomaan esikoiskokoelmastaan ja e�ä häntä haasta�elisi Olli. Elleivät si�en ennustajan taidot kuulu nekin hänen osaamiseensa. Leena Sainio on kirjoi�aja, laulupedagogi, laulaja – ja kabareehahmo Laina Sieniö. Välillä runoilija vaihtui kabareehahmoksi ja haasta�elija tämän vastapuoleksi. Runoilijaa haasta�eli Olli Sarpo Kuva: Jorma Hyvönen 24.9. Timo Saarto: Kivikalmisto Tiedä�e varmaan, e�ä Suomessa ja myös Helsingissä on rautakau�sia kivikalmistoja – hiidenkiukaita. Yhdestä tällaisesta löytyy vuonna 1918 vainaja, joka ei ole peräisin rautakaudelta, vaan on melko tuore tapaus. Tästä lähtee liikkeelle Timo Saarron historiallisen rikosromaanisarjan kolmas osa Kivikalmisto. Eletään vuo�a 1918, jolloin kuolema on muutenkin liikkeellä sisällissodan jälkimainingeissa. Mukana on edellisistä kirjoista tu�uja hahmoja, kuten en�nen miliisi Leo Waara ja vastapuolella toiminut etsivä Anders Au�o. Dekkaris�a haasta�eli toinen dekkaris� Hanne Dahl (Anne Syrjä). Kuva: Jorma Hyvönen

8.10. Tom Kalima: Hetken lumo Tom Kalima on kirjoi�anut runokokoelman Hetken lumo ajan pysäy�ämiseksi. Hänen runoissaan aika ei ole jana, joka on alkanut �e�ynä päivänä ja pää�yy tuntemattomassa tulevaisuudessa. Ihmisen aika on aivan muuta. Edellisessä kokoelmassaan Peilistä katsoo varis runoilija poh� ikääntymistä. Runoilijaa haasta�elee Lauri Vanhala 12.11. Kaiho Nieminen: Sokkeli Kaiho Niemisellä on pitkä ja vakuu�ava ura meneillään. Hän hallitsee arjen jänni�eiden kuvaamisen, ymmärtää suomalaista miestä, joka kulkee historian virran kieputeltavana, mu�a ei tahdo�omana toimijana. Mones� miehellä menee pieleen, mu�a kyllä se siitä si�en taas lähtee. Taitavas� Nieminen kuvaa rikasta ja köyhää. Hä�köimä�ä Nieminen on kirjoi�anut pääasiassa proosaa mu�a myös radiokuunnelmia sekä ohjannut kirjoi�ajia Nurmijärvellä ja ItäHelsingissä. Hän on kartoi�anut miehen �etä menneinä vuosisatoina, vuosikymmeninä ja nykyajassa. Sokkeli on kirjailijan 17. romaani. Lisäksi häneltä on julkaistu kaksi novellikokoelmaa. Sokkeli on romaani rakkaudesta ja sodan julmuudesta. 19-vuo�as Einari Kar�unen joutuu rintamalle jatkosodan viimeisenä keväänä, palkitaan Mannerheim-ris�llä, mu�a vaurioi�aa mielensä taisteluissa. Sodan jälkeen alkaa arki ja oman paikan hakeminen elämässä. Kirjailijaa haasta�elee Jorma Hyvönen Kirjailijan kuva: Hanna Weselius 10.12. Arja Pekurinen: Minna Canth Kirjailija, leh�nainen, liikenainen ja yhteiskunnallinen vaiku�aja Minna Canth syntyi 175 vuo�a si�en Tampereella. Hän eli vain 53-vuo�aaksi, mu�a eh� saada paljon aikaan sekä kirjailijana e�ä muuten. Perheeseen syntyi seitsemän lasta. Hän edis� naisen asemaa Suomessa monin tavoin. Hänen luonaan kokoontui Minnan salonki, jossa vieraili monia ihmisiä, jotka ovat keskeinen osa suomalaista kul�uurihistoriaa. Minna oli värikäs ihminen, joka ei suostunut toisten määri�ämäksi eikä lannistunut vanhoillisten paheksunnasta. Silloin ele�in murrosaikaa, jolloin 1800-lukulainen maailmankuva sai haastajakseen uuden ajan aa�eet. Arja Pekurinen ja Lauri Vanhala kertovat ja keskustelevat Canthista, tämän elämästä ja töistä. Kuvan Pekurisesta ja Vanhalasta o� Jorma Hyvönen. Tekstit Jorma Hyvönen Elias 2/2019

17


Kirja-arvosteluita Pitkän tien ammattilainen Jorma Hyvönen on julkaissut vuosikymmenten kuluessa huikean määrän tekstejä, vaikka jätetään pois hänen 1960-luvun lopussa alkanut journalis�nen työnsä. Hyvönen (s. 1947) tuli tunnetuksi laaja-alaisena ja usein monimutkaisiin yh-teiskunnallisiin asioihin perehtyneenä toimi�ajana. Mu�a vuosien kuluessa hän kirjoi� ja julkaisi paljon muutakin: toimi� elämäkertoja, pamfle�eja, novelleja, mu�a se varsinainen tavoite – kirjailijan työ – mahdollistui kuitenkin vasta ak�ivin työkirjoi�amisen vaihtuessa leppoisampiin tuloihin. Mu�a, mu�a – se lukuisten käsikirjoitusten pää�äminen ei ollutkaan niin kovin helppoa kaverille, jonka sormenjäljet näkyvät niin monen muun kirjailijan ymmärtävänä, opastavana ja krii�senä esilukijana. Kynnys henkilölle, joka on vuosikymmenten ajan nähnyt nimensä leh�en sivuille paine�una, ei enää olekaan tärkein mo�ivi saada nimensä kirjan kanteen. Sisällöllä, sanomalla ja muodolla on väliä! SARV-krii�kko Riku Räihä teki arvostelussaan (Elias 2/2017) Hyvösen esi-

koisrunokokoelmasta Vin� täynnä tavaraa (2016) yleispätevän – mielenkiintoisen – havainnon, e�ä ”fik�okirjoi�amisessa tarvi�avan luovan mielikuvituksen ei tarvitse merkitä realismista luopumista”. Tämä pätee yleishavaintona myös Hyvösen (julkaistuun) esikoisromaaniin Pillipiipari (REUNA Kustantamo): omaperäinen, aikatasoja rikkova, yli�ävä, hyvä esikoinen. Esimerkiksi aina krii�nen Pekka Hurme puhuu ”lupaavasta” esikoisesta ja värikäs kirjallisuuden monitoimija Harald Olausen turvautuu syvälle maailmanhistorian filosofisiin kulmakiviin etsiessään Pillipiiparin ydintä: ”Se mikä Hyvösen teks�stä puu�uu, löytyy Empedokleksen kosmologiasta, missä maa, tuli, ilma ja vesi, jotka olivat ikuisia, sekoi�uivat epämääräisinä tuo�aen ne moniaineksiset substanssit, joita maailmasta löysimme”. Lähes kolmesataasivuinen esikoinen on mie��y – ken�es Olausenin tarkoittama sekoi�uva – kokonaisuus. Tässä lyhyessä esi�elyarviossa ei ole �laa poh�a romaanin henkilöitä tai juonen kehittelyä tarkemmin. Sortuma�a ylisanoihin: Pillipiipari-romaani antaa mahdollisuuden lukuisiin tulkintoihin – ja siinä tuo Hyvösen romaanin ainutlaatuisuus piileekin. Aikatasojen vaihtelut eivät päästä lukijaa helpolla – ei edes se, keitä ovat päähenkilö Make ja hänen nimikaimansa Pikku-Make? Ovatko he kaksi eri henkilöä vai yksi henkilö kahdessa eri aikatasossa ja ulo�uvuudessa? (Huom. lukijan roolista taideteoksessa: René Wellek – Aus�n Warren Kirjallisuus ja sen teoria, Otava 1969).

Pillipiiparin suurin yllätys saa�aakin piillä siinä, e�ä kaikki vaiku�aa niin yksinkertaiselta. Miksi lahtelainen nuorukainen Make tarvitsi matkan Kokkolaan? Pääsikö hän perille? Kulkiko hän maissa ja maanosissa? Jos romaani on jonkinlainen allegoria, niin sen täytyy perustua kirjailijan kokemaan ja näkemään (ehkä mukaansa poimimaan) – ja siihen mitä alitajunta nähdäksemme tarjoaa. Make näkee lapsuudestaan as� kovuu�a, karkeu�a ja suurta hyvyy�ä – elämänkestävää ystävyy�ä. Räihän Hyvösen runoteoksesta kirjoi�ama arvioin�, e�ä “runoudellamme on muis� ja omatunto” istuu Hyvösen kirjailijakuvaan myös pitkässä proosassa. Romaanin tarinan mielenkiintoinen säie on kukkopilli eli okariina, joka kantaa, au�aa ja pelastaa soi�ajansa – Maken. On makuasia, mihin genreen Pillipiiparin haluaa sijoi�aa: yhtä hyvin se on kirjallista kokeilua, omaa jännitysromaanin elemen�t, joihin mahdollinen – toivo�avas� ilmeinen – jatko-osa voi sukeltaa. Ennen kaikkea Pillipiipari on yksi vuoden 2019 tärkeimmistä esikoisromaaneista – uskoma�omuudessaankin usko�ava kehitystarina, jossa inhimillisyys, humanismi, on osa realismia ja mielikuvitusta. Pentti Peltoniemi

Jorma Hyvönen: Pillipiipari. REUNA Kustantamo, 2019, 291 sivua. ISBN: 9789527221952

TaoLin: Kaunis maailma Kaunis maailma on TaoLinin viides teos ja samalla ensimmäinen novellikokoelma. Tässä hän peilaa suomalaista sielunmaisemaa antaen arjen näkyä selkeäs�. Myös rakkaudessa. Teks�ssä pohditaan pitääkö rakkaudelle keksiä säännöt? Minkälaista rakkaus kahden ihmisen välillä olisi? Miten jätetään hyvä mies uuden kumppanin löydy�yä? Tai miksi jä�ää kunnon mies. Ihminen voi rakastua monta kertaa elämässään – useampaankin. Yhdessä osiossaan TaoLin käy läpi viehkeän näy�elijä�ären elämänvaihe�a. Näy�elijätär etsii itseään rooliensa kautta ja poh�i, kykeneekö jälleen uuteen 18

Elias 2/2019

rooliin. Kotona odo�avan miehen kanssa on tullut ele�yä seitsemän pitkää aviovuo�a. Eikä mieheltä saa enää vastakaikua. Miksi sitä antaisi itsekään. Turhautunut näy�elijätär hei�äytyy ravintolaillan pää�eeksi suhteeseen erään miehen kanssa ja pe�yy, kun mies ei kykenekään rakastelemaan. – Hoivatako tässä pitäis, niin kuin sairaanhoitaja, toteaa näy�elijätär pilalle menneen illan jälkeen. Niinpä hän aamuyöllä sanookin aviomiehelleen: – Olisi parempi olla sairaanhoitaja. Ja mies hämmästyy. Veikko-nimisessä novellissa TaoLin saa hauskas� lukijan mie�mään: tuliko luettua nyt ihan oikein? Veikko on Lauran uusi sielunkumppani. He tekevät yhteisiä asioita, etenevät uudessa suhteessaan roman�sen rauhallises�. Niinpä Veikko

saakin nukkua vielä vierashuoneessa tai Lauran sängyn vieressä la�alla. Kertomuksen loppupäässä Veikko ihme�elee, miksi Laura lai�oi kei�oa hänelle teräskulhoon kuin koiralle. – Mu�a missään ei lue, e�ä se on koirankulho, Laura toteaa hänelle. Veikosta oli alkanut tuntua siltä, e�ä hän oli enemmänkin lemmikki kuin miesystävä. Haukkumaan hän sil� ei ryhtynyt. TaoLinin novellikokoelma sisältää kahdeksantoista eri kertomusta, joissa käydään läpi iloa, surua, kuolemaa, tyhjyyden tunne�a, toivoa ja odotusta. Lukijalle tulee tunne, e�ä jokaisessa tarinassa on oma kertojansa. Niin todentuntuisia ne ovat. John Kiviranta

Enostone kustannus 2019 ISBN 978-952-5960-80-8


Huipputasoista asiantuntemusta Fil. maist. Anssi Sinnemäki (s. 1947) on oloissamme poikkeuksellisen asiantunteva kirjallisuus�etäjä, jonka esseet tuovat väistämä�ä mieleen Times Literary Supplemen�n ja New York Timesin ulosoppineiden kirjallisuusmiesten tyhjentävät reportaasit. Uusimmassa teoksessaan hän käsi�elee kaunokirjallisuuden maailmaa hyvin monelta kan�lta. Kertooko kirjallisuus�eteen olemuksesta jotain se, e�ä todisteiden massiivisuudesta huolima�a kirjan nimiesseen, samoin kuin kiintoisan Kirjailijan urapolku luonnonvalintana -teks�n teesi ei kuitenkaan tule lopullises� todistetuksi, vaan jää jossain määrin edelleen ilmaan roikkumaan? Aleksis Kiven Kihlaus naisnäkökulmasta hämmästy�ää, osoi�aen, e�eivät Aleksis Kiven teosten ja hänen varhaisen, traagisen, loppunsa vaiheet ole vieläkään loppuun luetut, vaan deba� jatkuu. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään nokkia Juha Hurmeen tai Teemu Keskisarjan Kiveä käsi�eleviä uusia

Kirja-arvosteluita

teoksia, ks. tamarapress.fi/kirjat/. Leimautuisin vain ikääntyneeksi nuoremmille nalku�ajaksi. Pääasia, e�ä aihe edelleen kiinnostaa. Empedokleen (400-luku eKr.) nimiin kirja�u an�ikin Kreikan alkuaineoppi kulkee kummastu�avas� yhä mukana länsimaisen kaunokirjallisuuden kaanonissa, viimeksi mm. Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa, kesäkuussa 2019. Mandariinihumanismiako vaiko arkaais-humanis�nen jäänne on tuon oppihistoriallisen kohteen toistuva mieliin palau�aminen? Sinnemäen teks�ssä Runon elemen�t neljän kiintoisan suomalaisen nykyrunouden esikoiskokoelman lyhyet esi�elyt on heraldises� järjeste�y elemen�opin neljän kategorian mukaises�: maa, vesi, ilma ja tuli. Todella lukemisen arvoinen näistä on etenkin esi�ely hilja�ain Ranskassa kuolleen Anja Kososen vuonna 1961 julkaisemasta Kaupunki kääntyy -kokoelmasta (s. 192–205). Uskoma�omaan täydellisyyteen on yltänyt an�i-

kista alkunsa saanut elemen�oppi nykyfysiikan ja kemian esi�ämässä alkuaineiden jaksollisessa järjestelmässä, joka on yksi ihmishengen suursaavutuksista ja jota voi pitää materian mikrorakenteen täydellisenä paljastuksena. Sil� kaunokirjallisuudessa, uskonnossa ja yleisessä �etoisuudessa se vain harvoin saa ansaitsemansa huomion, vaikka sen äärellä suorastaan voisi vaikka hiljentyä. Kun humanis�nen nykykul�uuri siitä huolima�a vieläkin hakee inspiraa�otaan 2400 vuoden takaisesta alkuaineopin historiallisesta lähtökohdasta, joka siis oli arvailujen varassa, niin ei ihme, e�ä fysiikan ja kemian ope�ajani joutui pitämään itseään väärinymmärre�ynä, katkeroituneena nerona.

ratkaisua perusteltuna, onhan FL Rummukainen tehnyt kirjallisuus�eteen opinnäy�eensä kollaasiromaanista ja avantgarde-ilmaisusta. Sanasinfonia sivuaa jälleen mm. maan�eteen yksityiskoh�a, polii�sta historiaa sekä Wi�genstein-muistumia, ja se pitää tasonsa niin kauan kuin sano�ava vaa�i. Sano�avan ehtymisestä kielivää lipsumista ei näy. Lahjakkaas� tehty, mu�a kovin pienelle yleisölle, sillä James Joycen, John Barthin, Kari Aronpuron ym. tajunnanvirta- ja kollaasikerronnan modernismia harrastaa vain suppeahko modernin ilmaisun ystävien piiri. Uudistan siis toiveeni, e�ä Rummukainen kokeilisi ilmeistä kertojankykyään myös perinteisen, kiinteäjuonisen kertomuksen kirjoi�ajana. Avantgarde-ilmaisuun kuuluu aina vastaano�ohorison�n oikea arvioin�, mu�a tärkeä arvo on myös yleisöystävällisyys. Siinä hermee�sen modernismin taiteilijamme ovat jo kyllin paljon

syn�ä tehneet – ikään kuin taiteilija tarvitsisi vain mesenaa�n, mu�a yleisö ei mitään… "…mustalaiset mulle illoin näy�ää �en kun soi silloin itkien mustalaisviulu tuo se avantgarde runouden live tulkki silloin on mustalainen lauloi mulle sävelin murheisin vaan kerran kuulet sinäkin itkun tuon sydämes silloin särkyvä on..." (Kalasatama, s. 9)

Riku Räihä fil. maist. Suomen arvostelijain liiton jäsen

Anssi Sinnemäki: Trifonovin syndrooma ja muita kirjallisuusesseitä, 240 sivua. Kustannus Oy Tamara Press 2017 ISBN 978-951-8994-09-4

Kalasatama Kolme vuo�a si�en fil. lis. Kari Rummukainen julkaisi tajunnanvirtaromaanin Joutomaa. Sen vapaan assosioinnin perustana olivat yhtäältä kertomus automatkasta perheen kanssa sisä-Suomeen ja toisaalta aikamatka vanhojen valokuvien myötä 1900-luvun alun Helsinkiin. Niistä si�en eteni jazzimprovisaa�on tavoin ryöpsähtelevä tajunnanvirta, joka sivusi mitä moninaisimpia asioita osoi�aen mm. tekijän hyviä maan�edon ja luonnon�eteen �etoja. Rummukaisen savolainen verenperintö mahdollistaa sen, e�ä sanasinfonia pitää tasonsa teoksen loppuun saakka. Tänä syksynä ilmestyvässä uudessa teoksessa, toisiinsa lii�yvien proosarunojen sarjassa ja paikallisuuden topoksena, ovat Itä-Helsingin Kalasatama, Vanhankaupunginlah� ja alueen saaret. Rummukaisen sanallinen ilotulitus perustuu kiinteisiin koordinaa�eihin, samoin kuin jazz-improvisaa�ot, jotka perustuvat johonkin tunne�uun sävelmään. Pidän

Riku Räihä fil. maist. Suomen arvostelijain liiton jäsen

Proosarunoteos Kalasatama Kari Rummukainen 148 s. Teos ilmestyy tarvepainojulkaisija ntamolta syksyn 2019 aikana. Kirjan �edot ja myyn� www.ntamo.net

Elias 2/2019

19


Kirja-arvosteluita Individualismia, idealismia, yliarvostusta? Helsinkiläistä kirjailija-muusikkokuvataiteilija Jyrki Pellistä (s. 1940) on joskus kuvailtu subjek�vis�ksi ja solipsis�ksi (edustaa filosofista näkemystä, jonka mukaan puhuja �etää vain omat mielteensä, esim. Arthur Schopenhaueria sano�in solipsis�ksi). Jyrki-kirjassaan kirjailija Rita Dahl (s. 1971) luo läheltä nähdyn, keskustelevan henkilökuvan tästä �nkimättömästä monitaiteilijasta ja oman �ensä kulkijasta. Onkin saavutus sinänsä, e�ä Jyrki Pellinen noinkin subjek�ivisista lähtökohdista on saanut luoduksi menestyksekkään uran 15-vuo�sine taiteilija-apurahoineen ja taiteilijaeläkkeineen – ja vieläpä pysynyt täydellisen �nkimä�ömänä periaa�eissaan. 1960-luvun alkuvuosien suhdanne oli otollinen hänen läpimurrolleen kirjailijana, samoin kuin hänen tee-se-itse-kuvataiteelleen. Tuolloin kustannusportaan viroissa oli 1950-luvun modernisteja, jotka mielellään näkivät saavansa seuraajia ja suhtautuivat huolestunees� myöhemmän 60-luvun polii�ssävyiseen taiteeseen. Kuvataiteessa rikkoi rajoja informalismi, yhdysvaltalaisen abstrak�n ekspressionismin eurooppalainen sovellus.

Vuonna 2010 Rita Dahl kuvaili Pellisen merkitystä Suomen Kirjailijaliiton Kirjailija-lehdessä y�mekkääs�: ”Pellisellä on pieni, mu�a vankkumaton lukijakunta, johon kuuluu yhä enemmän kokeellisesta kirjoi�amisesta kiinnostuneita nuoria. Facebookin Jyrki Pellinen -ryhmän 113 jäsentä kielivät siitä, e�ei kirjailija kuitenkaan kuulu lai�mmaiseen marginaaliin. Hänen teks�nsä, jotka pomppivat välillä villis� kuin keväästä huumautuneen varsan loikat, edustavat äärimmäistä vastakohtaa kaupalliselle, helpos� sulavalle tusinakirjallisuudelle. Pellisen tekstejä lukiessaan joutuu veny�ämään aivojaan ja vastaano�okykyään äärimmilleen.” (Jyrki, s. 230.) Vuonna 1997 Otava lope� JP:n ala� pulppuavan runosuonen kustantamisen. Nyky�lanne kuitenkin tarjoaa kirjoi�ajille muitakin vaihtoehtoja, sillä kirjojen julkaisuyh�öiden kentässä on paljon muuttunut kolmen viime vuosikymmenen aikana. Niinpä Pellisen julkaistuja teoksia on nyt kaikkiaan jopa 60! Niiden ilmestymisiä seuraa uskollises� tuo pieni, vankkumaton fanijoukko. Kokeellisesta kirjoittamisesta kiinnostuneille nuorille suosittelisin JP:n läpimurtovaiheen teoksia, runokokoelmia Näistä asioista ja Kuuskajaskari sekä romaania Nuoruuteni ilmastot, mu�a ei JP luovana ihmisenä edelleenkään ole millään lailla passé. Ritan teoksen luulisin kaipaavan �ivistämistä, mu�a hän sanoo tarvitsevansa käy�ämänsä �lan.

Otavan arkistoimien Jyrkin teosten arvostelujen runsas referoin� toki tuo teokseen moniäänisyy�ä, vaikkakin arvostelut paljol� ovat yhtä ja samaa kerrasta toiseen: samojen, tu�ujen arvostelijoiden kii�elyä hyvästä sukseesta ja �nkimä�ömästä individualismista tai sitten hyvin varovaista subjek�vismin ja solipsismin arvostelua. Vain harva arvostelija on yhdistänyt nuo asiat elii�vieraantumiseen, polii�seen vaara�omuuteen ja taidekentän harvainvaltaisuuteen, joiden mannekiini JP toisaalta on. Mielestäni kirja olisi ehdo�omas� tarvinnut kuvituksekseen Jyrkin kuvataidetta. Kuvataiteen ja musiikkitaitojen osuus hänen taiteensa menestykseen olisi ansainnut enemmän käsi�elyä. Jos harrastat tätä aihepiiriä, on Sinun syytä lukea tämä mielly�äväs� kirjoite�u, helppolukuinen kirja. Riku Räihä fil. maist. Suomen arvostelijain liiton jäsen

Rita Dahl: Jyrki – Kokopäivätaiteilija Pellisen ala� muu�uva elämä 2. p. 337 s. Kustantamo Tarke 2019 Leevi Lehdon (k. 2019) julkaisuyh�ö ntamo julkaisi uudelleen Jyrki Pellisen esikoisteoksen Näistä asioista vuodelta 1962 näköispainoksena v. 2012.

Kirjoituskehotteiden satoa Unessa rakastuneet Aurinko vaipui metsän taa ja nukah� raskaan työpäivän jälkeen. Kuu nukkui yötaivaalla omaa yksinäistä untaan. Se uneksi lämmöstä. Kuinka ihana tuo auringon lämmin säde olikaan ollut vähän ennen katoamistaan! Auringon hehku pelo� kuuta. Toisaalla uneksi aurinko tuosta viileästä valkoisesta kuutamosta. Miten se voisi tavata tuota ujoa kuutarta pol�ama�a sitä? Tähdet kuisku�elivat ja �rskuivat havaitessaan kahden niin erilaisen taivaankappaleen haaveilevan kohtaavansa toisensa jossain avaruuden pimeimmässä kolkassa. Mu�a koska mikään toive ei maail20

Elias 2/2019

mankaikkeuden hallitsijalta jää huomaama�a, hän salli unen, jossa kuu ja aurinko saivat tavata toisensa. Auringon lämpö syty� kylmän kuun ja sai sen hehkumaan, niin e�ä hopeiset �u´ut helisivät. Kuun viileys sammu� auringon poltteen niin, e�ä hetkeksi nämä kaksi rakastunu�a sulivat toisiinsa. Oli siinä täh�väellä ihme�elemistä ja ihastelemista. Tuota pikaa viete�in häitä. Morsiamella oli poutapilvestä puku ja huntu hulmahteli revontulien vihreää ja purppuraa. Tähdet tekivät hopeisen polun, jota pitkin aurinko ajoi kultaisilla, hohtavilla vaunuillaan. Auringon päässä oli kruunu, jossa kimalteli kirkkaita täh�ä, mu�a kirkkaimmin sädeh�vät auringon silmät

sen katsoessa morsiantaan. Ennennäkemä�ömän loisteliaat häät viete�in avaruudessa. Val�as antoi unen jatkua tavallista pitempään, koska kaikki oli niin kaunista. Maailmankaikkeuden järjestys oli palaute�ava ja aurinko heräte�ävä taas palvelemaan maapallon elämää. Kuu jäi uneksimaan auringon lämmöstä, ja vähäinen valo ja lämpö kietoi sen haaveisiin tulevista unista. Seija Eklund

Kirjoituskehote 15.3.2019: ”Kuu ja aurinko ovat tavanneet unessa ja rakastuneet toisiinsa.”


Uudella Pilkunviilausta-palstalla keskitytään oikeinkirjoitukseen

Pientä pilkunviilausta viivoista Kaksi eripituista viivaa yhdysmerkki (-) ja ajatusviiva (–) omaavat eri tehtäviä teks�en liikennemerkkeinä. Kolma�a, ylipitkää viivaa ei enää käytetä. Mac-�etokoneissa on oma yhdysmerkin tuo�ava näppäin; yhdessä op�o-näppäimen (tai alt) kanssa se tuo�aa ajatusviivan. Windows-ohjelmissa on eri tapoja kirjoittaa ajatusviiva (esim. alt-näppäin ja numerokoodi 0150). Yhdysmerkki eli yhdysviiva toimii paitsi tu�una tavuviivana, se – osoi�aa, e�ä kaksi samaa peräkkäistä vokaalia kuuluu eri tavuihin: linja-autoasema, öljy-yh�ö – kytkee yhdyssanan osat, kun yhtenä osana on erisnimi, numero, sisälyhenne tai vierassana: Ville-setä, Tallinnan-matka, 50-vuo�as, 1990-luvulla, EU-direk�ivi, Abloy-avain, ät-merkki – tulee rinnasteisten osien väliin summayhdyssanoissa: kirjailija-toimi�aja, peruna-porkkana-purjokei�o – ilmaisee yhteenkuuluvuu�a paikannimissä: Ruotsi-Suomi, Nummi-Pusula, Helsinki-Vantaan lentoken�ä – esiintyy sanaliitoissa, joissa välilyön� ennen yhdysmerkkiä ilmaisee, e�ä sanalii�oon kuuluu useampi sana: hällä väliä -asenne, pe� ja puuro -majoitus, Eino Leino -seura – ilmaisee yhteistä osaa, joka on jäte�y toistama�a: syntymäaika ja -paikka. Yhdysmerkkejä vilisee ketjuyhdyssanoissa: tee-se-itsemies, ei-kenenkään-maa. Joskus yhdysmerkki on tarpeen hahmo�amisen helpo�ajana: nyky-isyys (vrt. nykyisyys).

Toiveuni – Hei. Minun nimeni on Aamu Aurinko. Mikä sinun nimesi on? – Olen Kim Kuu, mu�a älä tule lähemmäksi. Poltat minua. – Mitään en voi, koska käyn niin kuumana. Haluan tutustua sinuun paremmin. Olenhan ihaillut sinua jo miljoonia vuosia. – Kuule nyt Aamu. Etkö �edä, e�ä olen vara�u. Herra Mars on kosiskellut jo tuhat vuo�a. – Siis Mars. Et kai sille punapäälle anna mahdollisuu�a! Jatkuvassa kaasussakin. – Mars on fiksu. Ei tunkeile, vie minut syömään lähiplanee�a Venukseen. Siellä menemme usein elokuviin Tea�eri Marsiin. E�ä on sa�unutkin sama nimi. Viime kerralla siellä meni "Hilja, maitoty�ö". Hyvä kuva, mu�a hieman pliisu. – Muutenkaan tästä mitään tule. Sinä olet päivän lapsi ja minä yön hal�ja. Mu�a nyt Aamu, minun on mentävä työmaalle koilliseen kuunsiltaa pitkin, enkä ehdi kanssasi rupa�elemaan. – Ok, mu�a nähdäänkö taas aamulla? – Jo vaan, mu�a älä tule lähelleni tai halkaisen sinut sirpilläni. – Jätän sinulle pari päivänsäde�ä, e�ä löydät paikkasi. Kuu o� sädenipun ja poistui koh�

Ajatusviivaa – siis sitä pitempää viivaa – käytetään paitsi vuorosanaviivana myös virkkeen välimerkkinä, rajakohtamerkinnöissä ja poiston merkkinä. Ajatusviivalla voidaan osoi�aa täsmennystä, välihuomautusta tai virkkeen lopussa päätelmää tai yhteenvetoa: Hän oli – mielestäni ainakin – oikeassa. Me – koko luokka – ryntäsimme ulos. Yö oli valoisa – ele�inhän kesäkuuta. Ajatusviiva rajakoh�a ilmaisemassa (ilman välilyöntejä): – aikavälit: Olen lomalla 1.–28.7. Vuosina 2000–2010. – ääriluvut: Peli pää�yi tulokseen 4–6. Lue sivut 31–39. – ääripaikat: rataosuus Helsinki–Lah� – vaihtelu tai muutos: Hinnat noussee 5–8 %. – loppurajaa ei merki�y: s. 48– (lue: sivulta 48 alkaen) Ajatusviivaa käytetään osapuolia ilmaistaessa: Suomi–Ruotsi-maao�elu, suomi–unkari-sanakirja ja ero�amaan teoksen tekijöiden nimet: Mantereen–Sarvan historian oppikirja. Poisto ilmaistaan ajatusviivalla: Mikä –kele tässä mä�ää? Toisen teks�ä laina�aessa poisto merkitään kahdella ajatusviivalla ( – – ). Ajatusviiva toimii myös miinusmerkkinä (5 – 2 = 3) ja tasasumman merkkinä hinnoissa (hinta 5,–) sekä luetelmaviivana listoissa ja lue�eloissa. Ajatusviiva toimii kuin ekstrover�: syleilee avaras� – aina rajoihin ja reunoihin as�. Yhdysmerkkiä taas voisi luonneh�a introver�ksi: se paimentaa yhdyssanan osat yhdeksi käsi�eeksi. Jos se puu�uu, sanan merkitys voi muu�ua: luuta-akka ei ole luutaakka – paitsi ehkä viimeisellä matkallaan. Paula Kokkonen (apunaan mm. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas)

Kirjoituskehotteiden satoa

koillista. Edessä oli taas pitkä yö kumo�aa pimeydessä tyhjän pan�na. – Typerää työtä kaiken yötä. Jenkit mesosivat vuosikymmeniä si�en, e�ä aikoivat valloi�aa minut. Ja paskat, sanon. En ole niin valloite�avissa. En edes auringolle. Aurinko painui taivaanrannan taakse. Pani vilkun päälle, kunnes katosi näkyvistä. Kuu pani päälle puolivalot ja kipusi väsyneenä koh� taivaan lakea. Hän katseli maata ja sen elämää. Kaupungit jo nukkuivat. Autojen kiilusilmät lois�vat. Edessä oli taas pitkä, synkkä yö. Aurinko palasi matkoiltaan ja aamu alkoi valua päälle. Auringon led-valot häikäisivät kuunkin. Se pää� lähestyä laskevaa kuuta varoen. Sen sisällä paloi rakkauden liekki. Se toi muassaan aurinkoplantaasiltaan auringonkukkia kuulle lähestymistarkoitu ksessa. He tapasivat kuunsillalla. – Tahdotko seukkaa kanssani? kysyi Aamu kukkia antaessaan. – Yhdellä ehdolla, vastasi Kim. – Jos annat kihlajaislahjaksi neljänneksen valostasi, voin harkita. Silloin maassakin kaamosaika olisi valoisampi ja päiväksikin rii�äisi valoa. – Sopii, sanoi Aamu.

Ja niin he palasivat kuunsiltaa toisiinsa kietoutuneina ja onnesta myrkeinä. Siitä läh�en telluksella ei enää nähty kaamosta, ja maailman kansat elivät onnellisina. Herätyskello soi. Oli sysipimeää. Pelkkää toiveunta koko uni. Keijo Wääri

Kirjoituskehote 15.3.2019: ”Kuu ja aurinko ovat tavanneet unessa ja rakastuneet toisiinsa.”

Tilaa Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n ILMAINEN kirjoituskehote sähköpos�isi kerran kuukaudessa! Kirjoituskeho�een tarkoituksena on antaa kirjoitusideoita ja potkaista luovuus liikkeelle. Kehote on ilahduttanut kirjoi�ajia jo vuodesta 2006 ja listalla on jäseniä yli 80. Ilmoita sähköpos�osoi�eesi osoitteeseen uudenmaan(at)gmail.com ja olet mukana.

Elias 2/2019

21


Kirjoituskehotteiden satoa Terapiakoira Jenkanen Jenkanen oli hyvissä ajoin työpaikallaan. Se puki huolellises� päälleen työliivin ja pää� aloi�aa osastosta numero yhdeksän, jossa olivat käppyräisimmät pikkumummot ja yksi pappa. Jenkanen rao� hiljaa ovea ja tassu� suojatossuissaan lähinnä olevan mummon luo. Se työnsi kirsunsa lähelle mummoa, joka makasi vuoteessaan suu avoinna ja silmät kiinni näy�äen enemmän kuolleelta kuin elävältä. Jenkanen lipaisi vanhuksen kä�ä ja jäi odo�amaan. Mitään ei tapahtunut. Jenkanen pääs� huokauksen, maiskau� kieltään ja lipaisi mummon poskea. Ihme tapahtui! Mummo rao� kuivuneita silmäluomiaan ja äännäh� jotain, joka kuulos� Peniltä. Jenkasen korvat kohosivat innosta ja sen töpöhäntä vipi�. Vikkeläs� se siirtyi seuraavan sängyn luo. Vanhuksen kaihin himmentämät silmät katsoivat suoraan Jenkasen ystävällisiin ruskeisiin silmiin. Jenkanen aset� etukäpälänsä sängylle ja tapu� mummon kä�ä tassullaan. Mummo teki haparoivan liikkeen kädellään, ja Jenkanen siirsi ison korvansa lähelle mummon kättä, jo�a tämä tavoi�aisi pehmeän turkin. Kun Jenkanen siirtyi seuraavan sängyn luo, kääntyi mummon pää katsomaan Jenkasen perään.

Rohkaistuneena vaikutuksesta Jenkanen herä�eli seuraavaa mummoa tuuppimalla tätä kuonollaan, mu�a mitään ei tapahtunut. Samassa astui hoitaja tomeras� huoneeseen ja kajau� kuuluvas� huomenen. Tultuaan mummon luo, jota Jenkanen terapoi, hän katsoi sänkyyn ja nappasi nopeas� kiinni mummon kuihtuneesta ranteesta. Hän pudis� päätään. Mummopa oli lähtenyt yön hiljaisuudessa ääntä päästämä�ä. Hoitaja keho� Jenkasta siirtymään osaston kei�öön aamukahville, sillä hän valmistelisi mummon muovipussiin ja veisi kylmiöön sekä yri�äisi tavoi�aa omaisen, jolle kertoa tapahtuneesta. Nämä ilmoitukset olivat yleensä helppoja. Puhelimessa vain sovi�in tärkeimmistä toimenpiteistä omaisen kanssa. Hyvin harva halusi tulla katsomaan vainajaa. Langan toisessa päässä aprikoi�in jo perintöasioita. Jenkanen paineli kei�öön. – Mikä takaisku! Tuskin päivä oli alkanut, kun jo joutui kohtaamaan ruumiin, se aja�eli, o� mie�eliäänä keksin, rouskaisi ison palan ja yri� palau�aa työintoaan. Hoitaja keho� Jenkasta menemään seuraavaksi seurusteluhuoneeseen, jossa pirteämmät vanhukset istuivat aamiaisen jälkeen.

Jenkasen astu�ua huoneeseen virisi huoneessa olijoiden keskuudessa innostunut pajatus. Hampaa�omat suut maisku�elivat: ”Tse, tse, tänne.” Jenkanen salli mummojen ja pappojen kiiree�ömäs� silitellä turkkiaan. Voi sitä hellyyden määrää, jota kullakin heistä oli Jenkasta varten! Oliko sitä niin pitkään sääste�y lastenlastenlapsia varten, jotka vierailivat liian harvoin? Joku yri� houkutella Jenkasta sokeripalalla, mu�a työtehtävässä herkkupalojen napsiminen oli kielle�y. Kohteliaas� Jenkanen o� annetun herkun suuhunsa, mu�a pudo� sen si�en antajan huomaama�a suustaan. Antamisen ja o�amisen iloa se ei kuitenkaan estänyt. Sairaalaan kello näy� lounasaikaa, ja Jenkanen pyräh� puistoon o�amaan happea. Sen herkkä nenä ei ollut to�unut vanhusten eltaantuneeseen löyhkään. Ruokatun� kului nopeas�, ja homma jatkui iltapäiväkerhon muodossa.

käytävän summeria. Raskas ovi avautui, nousin portaita kolmanteen kerrokseen. Psykiatrini olikin jo minua ovella vastassa. Astuin huoneeseen ja kävin pitkälleni tutulle ja turvalliselle sohvalle. – Oletko, Johannes, käsitellyt tunteitasi? psykiatrini kysyi minulta. – On ollut hyvin vaikeaa, vastasin. – Ja hai�aa edelleen myös työtäsi? – Edelleen, jos to�a puhutaan. – Ymmärrän. Onhan lakimiehen työ hyvin haasteellista. – Sukulaiset ovat hyvin raakoja toisiaan kohtaan, varsinkin perintöasioissa. – En yhtään epäile. – Muu�uvat suorastaan eläimiksi, jatkoin. – Olen huomannut sen. Se on ikävää tuo ahneus. – Sodatkin johtuvat siitä, totesin. – Varsinkin öljy ajaa oman maan edut muiden val�oiden edelle.

– Se on kyllä to�a. Historiaamme mahtuu paljon so�a, psykiatrini vastasi. – Ja nyt nämä EU:n talouspako�eet Venäjää kohtaan… – Johannes! Kertoisitko nyt itsestäsi, psykiatrini pyysi. – Jos kerron, niin et uskoisi. Eikä muutkaan. – Kerro sil�. – Sitä, e�ä olen hevonen, vastasin päättäväises�. – Tarkoitatko sillä tunne�laasi? – En �edä. Mu�a unissanikin olen aina hevonen. Ihan oikea hevonen. – Ei voi olla to�a! psykiatrini parkaisi. – To�a se vain on! – Et voisi silloin toimia lakimiehenä. – Siinä se ris�riita piileekin, vastasin. – No, mistä as� olet ollut hevonen? – To�a kai varsasta as�...

Seija Eklund

15.4.2019 Kirjoituskeho�een satoa. ”Kirjoita tarina siitä, kun oma tai läheisesi koiranpentu karkasi. Voit myös kirjoi�aa tarinan koiran näkökulmasta.”

Psykiatrilla Kuinka uljas onkaan hevonen, sen kiiltävä karva, muoto, joka herä�ää kunnioitusta. Taiteilijat ovat tehneet niistä patsaita ja tauluja – harvemmin lehmistä. Niin vahva ja nopea se vaan on. Sopeutunut yhteiseloon ihmisen kanssa, palvellut sodissa, vetojuhtana tukkimetsissä, sirkuksissa, raviradoilla ja aateliston metsästysretkillä. Paroni von Münchhausen pelas� itsensä ja hevosensa suosta nostamalla hevosta harjaksista ja samalla itseään hiuksista. Ja tämä on to�a, vaikka eivät kaikki sitä uskokaan. Vasta vuoden päästä psykiatrilla käytyäni sain ajatuksen, kuinka turhaan rahani ovat siellä menneet. Halusin olla rehellinen hänelle ja itselleni. Sekä rahoilleni. Totuus ei pala tulessa, totuus ei jäädy jää�köllä ja niin to�a on, e�ä jokaisesta varsasta kasvaa hevonen. Tultuani Runeberginkadun kulmaan käännyin ja painoin seuraavan rappu22

Elias 2/2019

John Kiviranta


Jatkokertomus Pikku-Annin syntymäpäivä Anni istuu rapussa. Ensimmäisessä kerroksessa. Hän istuu ihan keskellä ylintä porrasta. Siitä näkee he�, kuka ulkoovesta tulee. Portaita on kolme ja ne on peite�y punaisella, karkealla narumatolla, sellaisella, jota rullataan kuninkaiden eteen, e�ei niiden tarvitse kulkea hiekalla tai asval�lla. Portaiden alapuolella, kapean tasanteen alla, on toiset kolme porrasta. Annin takana on ensimmäisen kerroksen rappukäytävä, josta pääsee takapihan ovelle ja hissiin. Samassa kerroksessa asuvat talonmies ja sen tä�. Se on lihava ja haisee aina hielle. Talonmies on sen tä�ä lyhyempi ja laiha. Mamma on kertonut Annille, e�ä se on töissä Suomi-Filmin studioilla äänitarkkailijana. Rapussa haisee vaimeana talonmiehen tädin hiki ja pesuaine. Se on varmaan äsken mennyt ko�in pestyään kaikkien kuuden kerroksen raput. Anni �etää, e�ä se pesee ne aina ylhäältä alaspäin ja aina yhtä hikisenä ja kiiltävänä. Anni istuu rapussa ja on ihan tavallinen lauantai, paitsi e�ä on hänen syntymäpäivänsä. Pappa on soi�anut Mammalle tulevansa tuomaan hänelle syntymäpäivälahjan. Anni on nähnyt Papan joskus, kun tämä on kurko�anut ikkunastaan Mamman ja Annin kävellessä aamulla bussipysäkille. Silloin Mamma oli nykäissyt Annia kädestä ja kiristänyt vauh�a. Mamma oli kertonut Annille, e�ä Mamma ja Pappa olivat eronneet, kun Anni oli kaksivuo�as. Mamma kutsuu Pappaa välillä Kalle Kenkkuseksi, kun Pappa ei maksa ajoissa elatusmaksua. Etupihan vaahteran pari viimeistä lehteä pyörähtelee hämärtyvässä iltapäivässä. Joku painaa hissin ylempiin kerroksiin. Sen ”klonk” kuuluu selväs�. Hissikuilussa on jokaisen kerroksen kohdalla musta kumipyörä varren päässä, johon hissin ulkoreunan levike osuu. Anni on monta kertaa seissyt hissikuilua ympäröivän verkon vieressä katsomassa, miten pyörä osuu levikkeeseen ja kimmahtaa siitä: klonk, kun hissi on mennyt ohi matkallaan ylös tai alas. Backströmin tä� tulee hissistä ja terveh�i. – Nå men hur si�er du här, lilla Anni? hän kysyy. – Jag väntar på Pappa! Tänään on mun syntymäpäivä! Anni vastaa iloisena ja ylpeänä. – Nej men vad roligt! Onneksi olkoon! Ehkäpä Viveka myöhemmin voisi tulla tuomaan sinulle lahjan? Anni nousee ylös ja niiaa.

– Se olisi mukavaa. Kiitos, tant Backström! Tant Backström tar�uu seinään ruuva�uun, kiiltävään kaiteeseen ja vaappuu portaat alas, pysähtyy ja huokaisee ennen kuin avaa ulko-oven. Anni istuu takaisin portaalle. Viveka voi kyllä tulla, mu�a Hans ja Björn eivät. Ne kaivavat aina nenäänsä ja kotonaan pyyhkivät räkää pitkin ovenpieliä ja pöydänalustoja. Vaikka kyllä Vivekakin. Kotonaan. Anni ei enää jaksaisi odo�aa. Rapussa on jo kylmäkin. Mu�a jos Pappa si�en tulee, eikä hän ole vastassa? Valot sammuvat taas, mu�a hän ei viitsi mennä painamaan nappulaa. Hän työntää kätensä reisien alle lämpiämään, vaikka ma�o pisteleekin kämmeniä. Tulisi nyt Pappa! Elena-tä� tulee ulko-oven taakse ja alkaa kaivella käsilaukkuaan. Löyde�yään avaimensa hän avaa oven ja astuu sisään. Hän ei he� huomaa Annia vaan seisahtuu ravistelemaan lumet hatustaan. Anni pyyhkii kasvoilleen ripsahdelleet pisarat puseronsa hihaan. Elenatä� painaa valonappulaa. – Ahiee! Gospodi, miten minä säikähtä! Hän nostaa kätensä sifonkihuivin peittämälle kurkulleen, nousee portaat Annin luo ja kumartuu katsomaan Annia valkosipulin lemahdellessa ympärillä. – Mite kumma sine täälä istu? Ja rappu pimeä? Missä Mama, Mamenka? Avain hukassa on, da? Anni näy�ää tädille avainta, joka roikkuu hänen kaulassaan valkoisessa kant�nauhassa. – Odotan Pappaa! Mulla on syntymäpäivä tänään! Elena-tä� iskee silmää: – Se iloinen asia on, hjuva, hjuva. Harashoo! Läh�essään hän tapu�aa ystävällises� Annin oikeaa lapaluuta sormuksin koristellulla kädellään. Ihmisiä tulee ja menee, hissi klonkkaa ja sen veräjä rämisee tämän tästä, mu�a Pappaa ei näy, ei kuulu. Kuinkahan kauan hän on jo istunut ja odo�anut? Hänen takapuolensa alkaa olla puutunut. Hän nousee seisomaan, nostaa hameensa helmaa, kiertyy taaksepäin ja katsoo takareisiään. Maton punoskuvio on painunut sukkanauhaliivin ja sukan väliseen ihoon. Hän liu’u�aa kä�ään painumien yli. Ne tuntuvat ihan muovailuvahalta. Yhtä kylmältäkin. Hissi klonkkaa taas. Se menee ylöspäin. Sen ero�aa äänestä. Ulkona on jo pimeää ja katuvalot ovat sy�yneet. Hän tuijo�aa ulos ja odo�aa.

Hissi tulee alas. Ovi avataan, veräjä rämähtää ja ovi suljetaan. Askeleet lähestyvät. Anni siirtyy syrjemmälle, seinään ruuvatun kaiteen alle, ihan seinän viereen. Mamman Tosca-hajuvesi tuoksahtaa Annin nenään. Hän tuntee kosketuksen olkapäässään. – Anni, Pappa soi�. Hän ei pääsekään tulemaan. Annia itke�ää niin kovas�, e�ä käsivarsiin alkaa sa�ua, mu�a hän ei itke, vaan nousee ja lähtee Mamman kanssa hissiin. Vuodet kuluvat ja Anni unohtaa Papan. Anni menee kansakouluun, si�en oppikouluun ja sen jälkeen töihin. Vuosien kulu�ua, kun Anni on eronnut ensimmäisestä avioliitostaan ja asuu pienen ty�ärensä kanssa, hänen ovensa taakse ilmestyy mies, joka esi�elee itsensä tuomari Gräsbäckiksi. Pappa on kuollut. Hän ei mene perunkirjoitukseen. Kuluu taas vuosia. Anni on mennyt uudestaan naimisiin. Hänellä on nyt kolme lasta lisää. Mamma kuoli, kun hänen nuorimmaisensa oli viikon vanha. Kun Annin lapset jo ovat aikuisia, hän eräänä päivänä saa sähköpos�vies�n, jossa �edustellaan, onko hän sukua Grönstrand-nimiselle miehelle. Anni vastaa olevansa miehen tytär ja saa vastausvies�n, jossa hänet kutsutaan tutustumaan osaan isänpuoleista sukuaan. Anni menee. Tapaaminen sujuu mukavissa merkeissä, ja Anni on iloinen uusista sukulaisistaan. Jospa hän ei enää tun�si itseään niin ulkopuoliseksi, kun hänellä onkin sukulaisia. Mamma oli pistänyt välit poikki omiin sukulaisiinsa jo aikoja si�en. Hän menee myös sukujuhliin kahden ty�ärensä kanssa, mu�a yhtey�ä Papan suvun jäseniin ei oikein synny. Valokuvia katsellaan ja niissä esiintyviä tapahtumia ja paikkoja muistellaan. Anni ei muista suurimmasta osasta mitään. Hän oli ollut niin pieni. Juhlissa on myös Papan uuden vaimon ty�ären tytär, hänkin jo yli viisikymppinen nainen. Hän oli tullut Yhdysvalloista, jonne Papan uusi vaimo oli muu�anut lapsineen ero�uaan Papasta. Annilla on huono omatunto. Hänen pitäisi jaksaa pitää yhtey�ä uusiin sukulaisiinsa, mu�a kun he eivät tunnu sukulaisilta. Hän ei ole to�unut sukulaisiin, kun heitä ei koskaan ollut. Oli vain Mamma ja Anni. – Loppu – Christine Hammar Elias 2/2019

23


Suomi 100 ja mie vähä alle Mie aloin koulun 1957 Tikkurilas. Kas kui mie oisi osant kirjakielt ko koton puhu�i vienan karjalaa ja poholaasta sekaasin. Miu issäi ol Kivenavalt ja äit Isojoelt. Mius tul ”kakskieline” het lapsen. Ko mie sit mänin kouluu, ol suuremp osa lapsist ruotsikielisii ja mie haastoin karjalaa. Arvaat sen kui siin käi. Minnuu hauku�in ryssäks. Ei yhtää koulukaverii ensmäisel eikä edes toisel luokal. Vaan mitä mie siit väli�n. Miul ol koton kavereit kyllä kans. Naapureis ol kuustois poikaa melkei samaikäsii ko mie. Koulun jälkee myö pan�i kaik huiski-haiski. Baabuska marma� ja yri� pi�ää miut järje jäles, mut ei hää onnistunt. Illal sit

Mummo katos Voi Herrajumala sen�ä! Tiäks te, ku meirän Mummo läh� hajuve� ostaan. Niinku se nyt mi�ää hajuvesii ois tarvinnu, vanha ihmine. Mut nii se vaa ve� taki niskasses, o� väsky kainaloos ja paineli kauhiaa vauh�i bussipysäkill. Sanos vaa mennessäns, et hän mene Stockall hajuve� ostama. Eikä hänt kuulunu takas. Me hermoil�i, e� jos sen on vaikk rosvo kolkannu ja se makka jossai talon nurkall ja ihmise luuleva, e� se on juavuksis, eikä kukka tee mi�ä ja me lähre�i porukall hänt si� e�mä. Ens �ä�y men� Stockall, ku hän ol sanonut, e� sinne hän mene. Mut ei me löyre�y hänt. No si� me men� Wiklundill ja siäll oli alennusmyyn� ja kau-

Kulkuri ja joutsen Siitä on vuosia, vuosia. Olin työkavereideni kanssa kevä�alvella firman mökillä Lapissa. Takana oli pitkä putki �ukkaa työtä, joka oli vaa�nut keski�ymistä ja johon oli kuulunut kaikenlaisia koukeroita. Vaikka kaikki oli mennyt kutakuinkin suunnitelmien mukaan, se ei helpo�anut jälkistressin �laa. Mielessäni pyörivät myös erilaiset tulevat projek�t. Niitä halusimme Lapin rauhaisissa olosuhteissa poh�a kiiree�ä. Meillä oli mukana sukset. Hiihtelimme porukalla ennen saunomista. Sekään ei au�anut minua pääsemään ir� etelän ajatuksista, koska tauoilla keskustelimme työasioita. Sopiva annos oli �etys� paikallaan, sillä olimme osin sitä varten reissanneet Lappiin, mu�a si�enkin olisin halunnut päästä enem24

Elias 2/2019

valite�i äi�l, et siu kakarais on puolvillanen, ei se opi ihmistavoil. Enkä mie oppint. Enkä ole vielkää oppint. Vastarannakiiskeks sannoit. Baabuskakkii sanos, jot jos tuo pentu joskus hukkuu nii vastavirrast sitä pi�ää hakkee. No sova jälkii kaikest ol pula. Ei olt ain perunan kans muuta kui voisoossii, mut ain jo�ai saa�i ylä- ja alahuule vällii. Lapsuuve suurimmat herkut ol kylmä perunamuussi mihe haka�i suolasienii ja sipulii ja sit se ta�arhu�u silava kans. Sitä teh�i ain leipomuspäivänä, se ko tul siinä iteksee uuni jälkilämmös. Ei taitas tään päivä lapsil sellaaset herkut maistuu. Valkolakkii mie en koskaa hankkint ko mie tuumasin, et miul on tähellisempääkin tekemist ko opetella historiiaa ja koikkeleh�i urheilutunneil. Sit mie mäni

kauppakouluu ja -opistoo ja sain siel melkei kympin paperit, vaik mie olinki ”ryssäpentu” ja työläiskakara. Ensmäne työpaikka olikii sit ope�aa niil ́ paremmill ruosinkielisill kirjapi�oo. Kun män viel muutama vuos eteepäi tulj se ryssäkielikii tarpeeseen. Mie mäni töihe sellassee tuon� ja vien� firmaa mis tarvi�i sitä venä�äkkii. Enpä oo aikusel iäl tavant ke�ää niist koulukavereist jotka haukkuit ryssäks. Nyt mie oon jo vanha akka, eikä tääl Vantaal (Hgin Maalaiskunta) oo tult vastaa ke�ää lapsuusaikasii tu�uloi. Tääl on vaa muualt tulleit. Mist lie Savost ja Hämmeest ja nyt ulkomailtkii. Miu ikäsii tääl syntyneit saap hakkee suurennuslasi kans.

hiast ihmissi. Me e��i yläkerrast ja alakerrast, ajel�i rullaportai ylös ja alas, mut mummoo ei näkyny. Me funtsa�i, e� misä hän ny si� vois olla ja pääte�i käyrä kaikk keskusta kemsukaupat lävitte. Mut ei me hänt löyre�y. Herrajumala! Misä hän ny vois olla, me miä��i ja lähre�i Stockall uurestans ja laite�i oike infoo kuulutus, et mummo kateis. No siin kävi nii, e� pariki mummoo hortoili meirä tykö ja sanos e� ”Oo�eekste mun lapsii vai? Ku emmää oikke �ärä. Ookste tullu hakemaa mua? Mennääks ko�i?” Selvis se si�, et ne mummot oli karannu vanhaikorist ja unohtanu mist oliva tulleet ja mihe menoss. Mut Mummoo ei missä. Si� me poike�i poliisiasemal jä�ämäs ilmotus.

Ei ne meit oikke vakavast o�anee, ku Mummo oli ollu liia vähän aikaa hukass. Pakko meirä si� oli lähtee ko�i, kun nälkäki tuli. Ku me tullaa ovest sisäll, istuu Mummo olohuanees ja ka�oo telkkarist Kaunii ja rohkei ja kyll niin palj kauhiast kialol tuaksus koko olohuanees. ”Misä te oo�e ollu?” Mummo kysys. ”Misä sää ite oot ollu!” me huure�i yhtee äänee. ”Hajuvesikaupass. Määhä sanosi. Eiks kukka voi kei�ää kaffet? Ja tää kauhia kialo haju käy iha päähä. Viekkä ny Heranjestas nuat kialot pihall,” hän sanos.

män ir� työkuvioista. Tunnelmaani ei helpo�anut edes tyhjänpäiväinen jorinoin� duunikavereiden kanssa, eivätkä pitkät saunaillat jälkilöylyineen. Viikon puolivälissä pää�n lykkiä latuja omin päin. Hiihtelin hiljalleen, katselin talvista maisemaa, yri�n ais�a sen kauneu�a, valkoista hankea, keloja, tunturikoivuja, kuunnella hiljaisuu�a. Si�en näin porolauman kulkevan raitona kurussa. Laumaa joh� komea, isosarvinen urosporo. Seuratessani porojen kulkua ajatukseni läh�vät niiden mukaan. Unohdin hetkeksi työkuvioni. Kapusin ylös tunturin kuve�a. Latu oli huononlainen ja matka tuntui pitkältä. Pysähdyin puolivälissä. Katsoin ympärilleni, näin sinisen taivaan, valkoisena hohtavan lumen. Hengi�n syvään raikasta lapinilmaa. Oloni helpo�ui. Tunsin

irtautuvani etelän ajatuksista. Samassa ylitseni lensi valkoinen joutsen. Ah, se oli pysäy�ävää. Tietoisuuteni täy� Tapio Rautavaaran laulama Kulkuri ja joutsen: Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa ja kun lentää siivin valkein niin kuin joutsen. Niin juuri. Elämä on ihanaa, kun sen oikein ymmärtää! Joutsen vei mukanaan viimeisetkin mieltäni kaihertaneet etelän ajatukset. Tunsin suunnatonta vapautumisen – onnen tunne�a. Ymmärsin paremmin mikä on olennaista, miksi on tärkeää elää tässä ja nyt, olla läsnä hetkessä. Loppuviikon nau�n jokaisesta hetkestä, niistäkin jolloin keskustelimme työasioista.

Pirkko Nuutinen

Ulla Welin

Rauno Pentti


Juuret, juurilta, juurille

Mamu

Palaan samaa rataa kuin valuin alaspäin, pohjalle as�, päätepisteeseen. Edemmäs en päässyt. Radanvarsi täynnä en�siä paikkoja, asuntoja, kor�eereita, ei koteja. Nyt olen täällä.

Hän seisoo kiinni juu�uneena sijalleen, sillä aikaa katu kävelee loitoten kohden menneisyy�ä. Koira on kytkemä�ä ja haukkuu viheriöivässä metsässä, hämähäkit rakentavat tyylikästä verkkoa. Hän ja muut kohtalotoverit katsovat valtavia kauppakeskuksia, kuin valaiden konsor�o olisi niellyt ostajia ja oksentanut si�en ulos muovipusseja, mu�a hän pysyi paikallaan talvitamineissa, pitkävar�set nahkakengät, käsineet ja harmaa päällystakki yllään.

Patsas on paikallaan mäellä, lepuu�amassa lekaansa jalan vieressä, katsomassa, miten junat pyyhkäisevät ohi aseman. Nuorena istuin sen juurella ja tein itsestäni numeroa, fool on the hill. Nykyään kävelen siitä ripeäs�. Nämä kaupungin puut, kaiken nähneet koivut, korkeat suorat männyt, asval�n alta puskevat solmuiset juuret, kyhmyiset kuin vanhan ihmisen jäsenet. Rakenna talo, sen ympäri aita, ja puu sanoo: minä olin tässä ensin. Sitä aita kunnioi�akoon, antakoon kangasmaaston rippeiden pursuta jalkakäytävälle. Täältä eivät kävyt ja neulaset lopu. Kun lähdin, halusin unohtaa, katkoa, repiä itseni ir� kertakaikkiaan. Käydä vain vierailulla. Mu�a maahan jääneet kappaleet alkoivat kasvaa salaa, vuosikymmeniä etenivät hitaas� kunnes napsah�vat nilkkoihini, kiskoivat minut takaisin. Ehdinkö vielä juurtua, kasva�aa paalujuuren tai laajan juuriston. Alkurihmasto on olemassa kuin sienellä puun kanssa symbioosissa. Miten syvälle minä työnnyn. Poissaololla on puolensa ja puolensa – ei yksiäkään tu�uja kasvoja kaupungilla, kukaan ei enää tunne. On kiire kasvaa kiinni. Kuin auringon mukaan huojahteleva kasvi ojentelen sinne tänne, tarraan kärhilläni ilmaan kiinni. Höpötän kampaajalle ja kaupan kassalle, torikahvilan pitäjälle ja bussikuskille. Höpötän itsekseni: minä tässä, minä! Kaupunki täynnä outoja ihmisiä, ne tutut, omani, ovat hautuumaalla. Olen niin kotona, niin eksyksissä

Si�en tulee kesä jälleen ja hän on liian paksus� pukeutunut kuumaan vuodenaikaan nähden. Talvi, kesä, talvi, kesä ja niin edelleen… tuhat aurinkoa sekä sata kuunvaihe�a hän kulkee, mu�a seisoo yhä juu�uneena jaloistaan niin �ukas�, e�ei tunne koiran virtsaavan kintuilleen. Hän sulkee takin vetoketjun ja jatkaa eteenpäin. Nostaa ylös toivon pilven, mu�a ei ole taivasta sitä kanna�elemaan, ei kyynelten noroa. Hän on sarakkeena vanhassa sillassa ja tuhannet tapahtumat kulkevat hänen rajojensa läpi. Aurinko tuo sentään varjon lapselle, mu�a vierasta ”Mamua” ei toivoteta tervetulleeksi. Bussit, rai�ovaunut sekä jalat lennä�ävät hänet takaisin maahanmuu�ovirastoon, odo�amaan ero�elua… yhä uudestaan. Hän seisoo koko tylsän päivän kuin jähme�ynyt pyramidi neljin kasvoin ja murtunein silmin, huulin jotka ovat raskaammat kuin Suuri Hiljaisuus. Samaan aikaan maailmankaikkeudessa Columbuksen alus kiertää kaksi sykliä ja suuntaa kohden ulkoavaruu�a. Tällä kertaa hän seisoo pienessä maassa, josta jotkut sanovat: Sumia, toiset: Finland. Muurahaiset voivat siirtää pilviä, kiviä ja kaupunkeja; ne kaikki siirretään sillä aikaa, kun vieras seisoo vailla iden�tee�ä, ilman ääntä ja keinoja vastustaa kohteluaan, kuten Mamu tekee joka aamu. Yassen Ghaleb 2019 Suom. Lauri Vanhala

Unessa �esin valveilla unohtanut päivien kulun olen vaeltanut kuoleman maassa rullaportaita eksyksiin ratoja verisuonille hermoille punaiset sukkahousut hiessä verenhöyryinen pakolaismassa meren pohjaan Maija Ahlqvist

Ihailen sinua vapau�asi nuoruu�asi suoruu�asi käyt uimassa keväthyisessä vedessä vaa�eet päällä minulle jännitystä on ajaa vaihtoehtoinen rei� autolla töihin Satu Tammela

Anneli Rosell

Elias 2/2019

25


Metsä Olen parasta ennen -päiväysmerkinnän ohi�anut jo aikoja si�en. Olen kuin ko�pihani ikivanha riippakoivu: latvusto täynnä tuulentupia, kyljissä komeita pahkoja, harmaita väriltään. Mieleni olen kätkenyt aikojen kuluessa niihin tuulentupiin, siellä olen piilossa ikävältä maailmalta. Öisin tunkevat tummat ajatukset samalle tyynylle. Silloin kiipeän koivuni oksalle, ku�stun pieneksi tytöksi jälleen, e�ä mahdun sisälle tuulenpesääni, turvaan kaikelta pahalta. Hetkessä palaan takaisin lapsuuteni maille. Ko�ni vieressä on metsä, minun ystäväni ja leikkitoverini. Kuljen polkua, joka vie metsäni halki heinäpelloille, isäni viljelyksille. Polku on syntynyt ihmisten jalanjäljistä, paljon kulje�una pysynyt vuosikymmenet auki. On jo iltapäivä, aurinko pilko�aa viistos� puiden lomista. Eilen on satanut ja metsä tuoksuu vieläkin raikkaalta, puhtaalta, pihkalta ja kuusen neulasista lähtevistä aromeista. Vedän syvään henkeeni tätä huume�a. Sammalmä�äiden seassa kulkevan polun reunat ovat täynnä mielenkiintoisia kasveja. Pitkiä heinänkorsia, joiden nimeä en �edä. Minulle ne ovat metsän menninkäisiä, jotka iloises� huojuvat pienessä tuulen vireessä. Monet mä�äät ovat täynnä karhunsammalta tai rahkasammalta, joiden seasta pilko�aa torvijäkäliä. Ne ovat kuin pieniä maljoja. Niiden sydämeen on jäänyt eilisestä sateesta kastepisaroita, jotka kimmeltävät helminä kaiken syvän vihreyden keskeltä. Poimin niitä peukalon ja etusormen väliin, nuolaisen kielenkärjellä vesihelmen kuin marjan, tunnen, kuinka muutun metsän keijuksi. Kaikki täällä on taianomaista, kuin satua, jossa saan olla mukana. Kädessäni on pieni kori, johon kerään mielestäni erityisiä kasveja. Siellä on näitä ihailemiani torvijäkäliä, erilaisia sammaltupsuja, kanervan varsia, palleroporonjäkäliä, sekä puolukanvarsia. Niissä on jo uusia vihreitä marjoja kypsymässä. Vastassani on tu�u, iso kivi, jonka pinta on täynnä omanlaistaan kasvustoa. Se on vihreää ja harmaata, lähtee kiven pinnasta ir� levyinä. Rakastan tätä kiveä. Se on kuin iso jä�läinen, joka suojaa minua metsässä liikkuvilta ketuilta ja mieleni synny�ämiltä susilta ja karhuilta. Eihän noita petoja todellisuudessa näin lähellä asutusta ole koskaan tava�u, mu�a olen lukenut niistä satuja. Siksi ne ovat minulle täy�ä to�a, ainakin mahdollisia kohdata täällä metsässä kulkiessani. 26

Elias 2/2019

Kiven vieressä on suuri muurahaiskeko. Kyykistyn sen viereen ja sohin pitkällä risulla muurahaisten ko�a. He� siellä alkaa tavaton vilinä. Joka puolelta tulee pieniä polkuja täynnä näitä vikkeliä pieneläjiä, kaikki suunnistavat pesälle piiloon. Tökin risullani vähän syvemmälle ja sieltä ilmestyy satoja valkoisia muurahaisen munia. Niistä tulee aikanaan tämän yhdyskunnan työmiehiä. Ajatus naura�aa minua. Näen sieluni silmillä muurahaisjoukkion vaeltamassa näitä polkuja raahaten selässään isoja oksia ja risuja pesälle. Ja jossain siellä keon uumenissa köllö�elee kuningatarmuurahainen latoen uusia munia laumaansa. Huomaan aja�elevani, e�ä tälläkin kuninga�arella on �etys� päässään kruunu, joka koko ajan on valumassa suurille mulkosilmille. Mielikuvani naura�aa minua aivan ääneen. Otan muutaman askeleen eteenpäin polullani. Nyt tulee vastaani hieman aukeampi paikka, johon aurinko paistaa suoraan. Siinä on korkea ja leveä kanto, joka toimii istuimenani näillä retkilläni. Istahdan kannolle, silitän mekkoni siis�s� polvieni suojaksi, ummistan silmäni ja niin katoan uuteen ulo�uvuuteen. Istun metsäni konser�salissa. Havupuut kohisevat vaimeassa tuulessa taustalla. Koko kuusikko on täynnä sirkutusta, liverrystä, piipitystä ja haikeaa huhuilua. Keskeltä kuuluu käpy�kan terävää naputusta. En tunnista äänien perusteella muita lintuja kuin variksen ja harakan, jotka sinnikkääs� yri�ävät tunkea ääntään tähän konser�in. Tunnen olevani täällä metsässä osa suurta kokonaisuu�a, yksi lintunen kuusen oksalla, yksi mä�äiden seasta pilko�ava kissankäpälä tai vaaleansininen kissankello. Aivan pienestä pitäen olen vaeltanut yksin tässä kuusikossa. Eivät vanhempani koskaan olleet huolissaan, ty�ö ilmestyi aina ko�in viimeistään ruoka-aikana. Keväisin keräilin kukkia ja erilaisia kasveja, syksyllä poimin marjoja ja sieniä mekkoni helmaan ko�in vietäväksi. Metsä oli leikkitoverini, paras kaveri ikinä, sadunhohtoinen, ikioma maailmani. Nyt poikkean polulta vasemmalle puitten sekaan. Mä�äät ovat upo�avia. Loikin kaatunei�en runkojen ylitse ja ohitan pienen savikolon, joka on sameaa ve�ä täynnä. Pian löydän etsimäni. Se on raskaista kivilohkareista muodoste�u suorakaiteen muotoinen alue siinä keskellä kuusikkoa. Isä on kertonut, e�ä siinä on meidän ensimmäiseksi aiotun kodin kivijalka.

Vanhempani ovat naimisiin mentyään saaneet tämän paikan haltuunsa, ja tähän oli ollut tarkoitus rakentaa oma pesä, oma ko�. Mu�a si�en tulikin sota, joka sotki kaikki ja kaikkien suunnitelmat. Tälle paikalle aio�u ko� ei valmistunut koskaan, siitä jäi muistoksi vain tämä vankka kivijalka. Olen nyt lempipaikallani. Istun kivipenkillä ja sili�elen kädelläni sen rosoista ja jo sammaloitunu�a pintaa. Kuvitelmissani rakennan tämän kodin valmiiksi, hirsiseinät nousevat hetkessä ja päreistä syntyy ka�o. Isän muuraamasta savupiipusta nousee jo sininen savu, ja sisältä tulvii leivinuunista äidin paistamien leipien makea tuoksu. Vieressä olevan valtaisan kuusen oksalla keikkuu harakka räkä�äen minut hereille unelmistani. Siinä se hyppelee oksalta toiselle kiivasta tah�a katsellen, seuraanko sitä. Minulla välähtää: harakalla on pesä jossain tässä lähellä. Katselen niska kenossa puiden latvuksia ja he� erotan erään �heäoksaisen kuusen latvuksessa jalkapallon kokoisen risumytyn. Siellä on harakan pesä, lieneekö jo munia vai perä� poikasia. Hetken käy mielessäni, e�ä jospa kiipeäisin katsomaan, keitä pesässä on kotona. Hylkään he� mielitekoni, minullahan on ylläni uusi ruutumekkoni, sehän voisi tar�ua johonkin oksan tynkään ja revetä. Seuraavan mekkoni saisin vasta ensi kesänä. Nousen kivipenkiltäni ja hyppelen takaisin polulle. Täytän korini viole�na kukkivilla kanervilla ja muutamalla paksutähkäisellä ruokohelpin korrella. Mutkan takaa pilkistelee jo ko� ja portailla odo�elee minua rakas kissani. Aamu tulee ja pako�aa minut palaamaan tähän päivään, tähän arkeen. Uni on kadonnut vieden mennessään turvapaikkani, lapsuuden ko�metsän. Mu�a on lohdullista �etää, e�ä se ei ole kadonnut minnekään mielestäni. Muistan sen vielä kaikkine yksityiskoh�neen ja voin palata sinne unissani aina, kun maailma ympärilläni yri�ää saksiote�a. Tästä metsästä kerron iltasatuja kaupungeissa kasvaneille lapsenlapsilleni. Ihmetellen kuuntelevat ja joka kerta pyytävät: mummu, kerro vielä millaista oli siellä sinun metsässä, silloin kun sinä olit pieni. Ilo läikähtää ylitseni. Kirsti Mäenpää


Kaksi tuntia Hanna istui puiston penkillä kirja sylissä. Henkka oli ilmoi�anut ajan ja paikan. Käskenyt olla paikalla. Hanna oli hankkinut asunnon ja lähtenyt yhteisestä kodista puoli vuo�a aiemmin. Henkka ei ollut perään kysellyt. Nyt halusi tavata. Tapansa mukaan Henkka oli myöhässä. Hanna pää� odo�aa var�n ja sen jälkeen vielä var�n. Henkka tuli ja raskaas� huokaisten istuutui penkille puolen metrin päähän Hannasta. – Jos he� muutat takaisin, annan anteeksi. Hanna ei sanonut mitään. Hänellä ei ollut aikomustakaan muu�aa takaisin. – Takaisintulolla on ehtonsa ja minä asetan ne. Ensimmäinen ehto on se, e�ä lopetat opiskelun ja haet työtä. Toinen ehto on se, e�ä päätös on tehtävä kahden tunnin sisällä. Hanna ei vieläkään sanonut mitään. Hän palau� mieleen, miten Henkka oli suhtautunut siihen, kun Hanna oli ilmoittanut hakevansa opiskelemaan: – Hae vaan, et sä mihinkään pääse. Kun Hanna pääsi opiskelemaan, Henkka kui�asi: – Senkun opiskelet, mu�a rahaa tuot talouteen yhtä paljon kuin ennenkin. Hanna ole�, e�ä jaksaa opiskella ja käydä työssä. Laski sen varaan, e�ä on nuori. Kun kolmannen kerran pyörtyi aamun ruuhkabussissa, tajusi, e�ei jaksa. Jos halusi opiskella, työtä oli tehtävä vähemmän tai lopete�ava työn tekeminen kokonaan, joka tarkoi� sitä, e�ei voinut tuoda talouteen rahaa. Jos pi� työn, opiskelu oli lopete�ava ja sitä Hanna ei halunnut tehdä. Hän haki val�on takaaman opintolainan, etsi asunnon ja muu� Henkan luota pois. Olisihan avolii�o

Ilta, piknikki – Tämä on liikaa! puhahdat. Ja etäisyys välillämme venyy, kunnes koko sidos katkeaa kuin ajan haurastama kuminauha. Kuin ankeriaat sinkoudumme kumpikin eri kutumarkkinoille. Ilman sinua harhaan taa kaupungin rajan, metsään, jossa kaljut puut vailla oksistojen sarvia, sorkkia tai jäkäläkorvia eivät kainostele alastomuu�a. Tällä aukiolla voi kohdata kenet tahansa, kun vain mal�aa vartoa. Mutta ty�ö, joka nyt tuupahtaa aukiolle luotaa katseensa täältä pois, hämärtyvään iltaan.

pää�ynyt siihen, e�ei Hanna osallistuisi talouden kustannuksiin. Mitä kauemmin Hanna asui yksin, sen haalistuneemmaksi ja ohuemmaksi Henkka muu�ui, kuin paperinukeksi, joka istui nyt penkillä lue�elemassa yksipuolisia ehtojaan. – Mitä sanot? – En muuta takaisin. – Sinulla on tasan kaksi tun�a aikaa tehdä järkevä päätös. – Ei siihen kahta tun�a tarvita. – Odotan tasan kaksi tun�a ennen kuin teen omat ratkaisuni. Henkan lausahdus kuulos� pahaenteiseltä, mu�a Hanna ei halunnut kysyä mitään. – Ten�kausi on meneillään, enkä kuormita itseäni millään muulla. Palataan kuukauden kulu�ua asiaan. – Kaksi tun�a, ei minuu�akaan enempää. Henkan ääni oli muu�unut vihaiseksi. Henkka nousi ripeäs� penkistä ja läh� menemään. Heitä sanoma�a. Kahden tunnin määräaika umpeutui eikä Hanna tehnyt ele�äkään. Mielessään totesi, e�ä se oli si�en siinä. Viiden vuoden yritys rakentaa parisuhde yhteistyökyvy�ömän miehen kanssa, joka ei kertaakaan käynyt kaupassa eikä milloinkaan osallistunut siivoamiseen. Kesän mi�aan yhteinen tu�ava �esi kertoa, e�ä Henkasta oli tullut isä ja oli myöskin kolmen alaikäisen lapsen isäpuoli. Asui avoliitossa lapsensa äidin kanssa. Henkka oli �etoinen isyydestään jo silloin, kun ehdo� Hannalle takaisinmuu�oa. Yri�kö Henkka paeta vastuutaan lapsensa äidin suuntaan? Ilmeises� yri�. Hieman Hannaa hymyily� Henkan �lanne. Kasvun paikka.

Onko tuo nuokkuja tytön takana kalkkikivilohkare vai harsoon kääri�y rakastaja? Jo ahdistunut silmäpari karko�aa kutuhalut, suo�a kutsuva povi paljastaa antejaan. Ja metsä? Vain lavastajan luomus, maalia kankaalla. Kätken kasvot kämmeniin, en tahdo enää jatkaa näytelmää. Haraan vastaan, kavahdan roolia, joka hilaa olemustani varjon lailla yhä syvemmälle metsikön hämärään. Mus�n hautein, kiimassa yksin vihmova yö jahtaa täällä paljaiden oksistojen alta saalista. Harri Roussi

Oli kulunut viisitoista vuo�a siitä, kun Henkka ehdo� Hannalle takaisinmuuttoa. Vuosiin hän ei ollut Henkkaa muistanut missään yhteydessä. Hanna istui työpöydän ääressä, kun puhelin soi. – Henkka tässä terve. – Henkka? Kuka Henkka? – Etkö muista, mehän ol�in… – Ai juu, Henkka. Mitä varten sinä minulle soi�elet? Jäikö jotain sanoma�a? – Ei ei – halusin selvi�ää välit kanssasi. – Mitkä välit, eihän meillä ole mitään tekemistä toistemme kanssa. Hanna yri� mie�ä, mistä ihmeestä voisi olla kyse, eikä keksinyt mitään syytä. Henkka alkoi selostaa, miten hänen paras kaverinsa sai �l�n pelin aikana. Kaksi tun�a lääkärit tekivät kaikkensa, mu�a kaveri menehtyi. Kaveri oli pyytänyt, e�ä Henkka järjestäisi kaverin vaimon paikalle, koska kaveri halusi selvittää vaimon kanssa asiat, jos kävisi niin, e�ä kuolisi. – Miten tämä meihin tai mihinkään lii�yy? – Kohtelin sinua huonos�. – Jos et parempaan pystynyt, minkäpä sille teki. – Mie�n sitä, jos aikaa annetaan vain kaksi tun�a ja sen jälkeen on kaikki ohitse. Parempi selvi�ää välit silloin, kun on enemmän aikaa käyte�ävissä. Kaksi tun�a on ehdo�omas� liian vähän. Ei elämä voi olla kahdesta tunnista kiinni ja sil� voi. Henkka vaikeni. Ehkä hän muis�. Hanna sulki puhelimen. Tarja Sahramaa

3.7.2019

Hämärän tyttö Talvella olen onnellisempi ja myrskyissä, tuiskuissa sieluni lepää viima veljeni luovuuteni suola kuin hääyön lataus moraalin aikakausilla. Ankeudessa lause syntyy sana sanaan lii�yy masentuneena muistan ikävuoteni korkeammaksi, �etoni, joita ei arvosteta suuremmiksi, vuorta korkeammiksi. Kaija Räihä Elias 2/2019

27


Sen puun mä näin minä näin sen puun valokuvassa varmaan latvukset kullan hohtoiset ja maiseman harmaan

Haluan kirjoi�aa kauniin lauseen täydellisen, hiotun virkkeen

puu minut pysähdy� jotenkin kummallises� ja halusin piirtää sen syventyen ja rauhallises�

sinä lasket kätesi olkapäälleni sanot: olet äidimpi kuin muut

mu�a saan aikaan vain tämän

Satu Tammela

mie�n onkohan talvisää etäinen ranta siltä näy�ää koe�n kauan piirrosohjelmallani eri sivel�miä ja värejä käy�ää hitaanlaises� tällä kertaa mieleiseni kuvan aikaan sain jos ei liene se mallin tasoinen siitä huolta kanna en lain minä näin sen puun se on mielessäni kaiken aikaa en vieläkään oikein ymmärrä sitä hiljaisen näkymän taikaa Lotta A. Jussila

Pärinäpoika

Älä astu sieluuni

Ihan pihalla

Älä astu sieluuni kengät jalassa Tule sellaisena kuin olet, alaston, paljas, avoin. Rakkaus on pyhä al�ari koriste�u anteeksiannon ja ilon ris�nmuotoisilla kukilla. Rukoilen luonnon henkiä ja pakanallisia olentoja kallioiden seinämissä. Voitele minua sammaleilla ja auenneilla orvokeilla. Ope�ele lentämää kurkien kanssa kilpaa valtamerien yli.

Huomenta, tussilago farfara! Huomenta, anemone nemorosa ja hepa�ca nobilis, Huomenta, myoso�s arvensis ja taraxacum officinale! Olenhan minä kasvioni ten�nyt, ja se on kevä�ä joka sen� nyt. Huomenta, biodiversitee�ni! Huomenta, koko halli�u hoitama�omuus!

Gia Virkkunen

Pärinäpoika joka on myös aseenkantaja soi�aa pel�rumpua hänen Majestee�nsa edellä

Soihtu

Patarouvan huolestuneisuus �edetään: hänen pelkonsa, vihansa ja katkeruutensa kuin hape�omissa syvänteissä joissa ei kasva ainu�akaan luo�amuksen kukkaa ja joissa elollinen tarkoi�aa saalistavaa petoa

Maanantai toistaa itseään runoilijan peilin takana syvä yö ihmisenä hyvä joka puolelta hän halusi kesy�ää kalan soi�aa iloksemme aamunkoi�oon

kuinka aurataan �e toisen luo jäisen pelonmeren yli?

Ilo ei �edä miljoonan arvoa Pienestä määrästä inhimillisyy�ä voi kasvaa runo täh� leikkaa reiän taivaaseen

jos pimey�ä voidaan kantaa säkissä voiko pellon kantaa elävän veden äärelle? tai rakkauden talon kynnykselle? hänen Majestee�nsa kannan sisälläni ja sylissäni ja myös hänen pelkonsa, vihansa, katkeruutensa Kun en löydä toisen katseen kiintopiste�ä oma sisäinen ruohomereni aaltoilee läpitunkema�omana Robert Mercier

Joskus maksetaan, kunnes tekee kipeää köyhä mies voi muu�aa kaupungin ohikulkijat yri�ävät olla katsoma�a häntä Pahaa ei voi kaivaa syvälle kellot soivat he� en muista miten rukoillaan viimeinen juna – viimeinen vaunu Tämä on se paikka voimme o�aa soihdun tulimme samasta ovesta nyt saatamme vain rajalle © Juhani Harju 25.7.2019 Jäähyväiset Claes Anderssonille

Paula Kokkonen

Sattumaa ei ole Sa�umaa ei ole. Vain universumin neljä perusvoimaa Vahva ja heikko perusvoima jotka pitävät meidät koossa Sinut sinuna, minut Minuna. Sähkömagnee�nen voima joka vetää meidät yhteen ja gravitaa�o joka ei oikeastaan ole voima lainkaan, mu�a pitää kuitenkin jalat maassa tuntei�emme tsunamista huolima�a. Esko Kukkonen

Kuolema, huutomerkki joka lope�aa lauseen, jota Elämäksi sanomme. Siis: Elä. Vielä kun on aika. Marja-Leena Lyyra-Kukkonen